Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Antikristillisyys nousee – osa 2

ANTI-CHRISTIANITY ASCENDING – PART 2
1.9.2017 McMahon, T.A., suom. SK

Jatkoa artikkelille Antikristillisyys nousee – osa 1.

Aikoinaan, jos halusin vahvistuksen sille, mitä Dave Hunt’in kanssa olimme kirjoittamassa koskien hengellisiä muutoksia, joita havaitsimme tapahtuvan USA:ssa ja tarkemmin sanottuna kristikunnassa, niin minä puhuin lähetyssaarnaajien kanssa, jotka olivat palanneet kotiin lomalle vietettyään pari vuotta työssä ulkomailla. Monet olivat aika järkyttyneitä siitä, mitä oli tapahtunut täällä heidän ollessaan poissa, varsinkin paikallisissa seurakunnissa. Heidän näkemiään muutoksia olivat voimakkaat vaikutukset sellaisista liikkeistä kuin ns. kristillinen psykologia, päämäärätietoinen ja etsijäherkkä lähestymistapa seurakuntakasvuun, militantti kalvinismi, korvausteologia taipumuksineen antisemitismiin, kontemplatiivinen liike, heprealaisten juurten liike, Esiintulevan Kirkon  liike, valtakuntadominionismi jne. Jotkut huomasivat olevansa tilanteessa, jossa heidän oli päätettävä, voisivatko vielä jatkaa yhteyttä heidät kentälle lähettäneeseen seurakuntaan, joka oli heidän ensisijainen kannattajansa. Sana ”sydäntä särkevä” vain osittain kuvailee heidän tilannettaan.

Tavallisesti heidän vastauksensa oli selvä osoitus muutoksista, joita me täällä Yhdysvalloissa emme useinkaan huomaa, tai emme välittömästi tajua, koska ne tulevat hitaasti ja jopa salakavalasti. Se muistuttaa paljon vanhaa ”sammakko padassa” -vertausta, jossa sammakko pantiin padalliseen haaleaa vettä ja veden lämpötilaa nostettiin hyvin varovasti. Sammakko sopeutui lämpimämpään veteen, kunnes lopulta kuoli. Nyt näyttää siltä, että kristikuntaa keitetään pikaruuan vauhdilla. Väärät opettajat ovat luopuneet yrittämästä hivuttaa sisään ”uusia opetuksia” ja ryntäävät nyt suin päin harhaoppiin toisensa jälkeen. Yksi esimerkki kauhujutuista: penkit työnnetään taakse monissa evankelikaalisten seurakuntien temppeleissä antamaan tilaa sellaisille harjoituksille, kuin Jeesus-jooga, Jahve-jooga, Pyhä jooga, Ylistysliikkeet (Praise Moves), Jooga-usko (Yogafaith eli Christoga; ks. New Age Mysticism Déjà Vu Part 2, Aasin suomentama)! Unohda hienovaraisuus. Se on antikristillisyyttä täydessä vauhdissa!

Kuinka voi käydä näin? Samuel Andrews’in (1817–1906) kirja Christianity and Anti-Christianity In Their Final Conflict (Kristinusko ja antikristillisyys viimeisessä konfliktissaan) antaa meille vastauksia. Kuinka hän sai terävän tietoisuutensa? Yksinkertaisesti samasta lähteestä, josta haastaa kirjansa lukijoita etsimään vastauksia sellaisiin asioihin – Raamatusta: ”Vain Raamatun valossa voimme täysin tuntea Antikristuksen luonteen ja työn ja on elintärkeää, että otamme vaarin tästä valosta, sillä meitä on edeltä varoitettu, että hän esittäytyy ihmisille näkökulmasta, joka parhaiten sopii pettämiseen.” Andrews ei väitä, että hänellä olisi erityisiä profeetallisia oivalluksia ja vaikka hänen lähestymistapansa on jokseenkin ainutlaatuinen, niin se ei ole monimutkainen. Raamatun lukeminen ja luottaminen sen sanaan on ensimmäinen edellytys. Raamattu julistaa profeetallisesti, että luopumus tapahtuu viimeisinä päivinä, ennen kuin Jeesus tulee takaisin ja se alkaa sillä, mistä Hepr. 2. luku varoittaa uskovia: Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse (jae1). Tänä päivänä tuosta kulkeutumisesta on tullut maanvyöry. Jeesus on täsmällisempi Ilm. 2. luvussa puhuessaan Efeson seurakunnalle ensin tunnustaen sen hyvät teot ja sitten:Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.

Lähtö rakkaudestaan Jeesukseen, vaikka heikostakin, on silti lähtö. Hyvät teot riippumatta siitä, kuinka hyviltä näyttävät, ilman niihin sisältyvää Kristuksen rakkautta aiheuttavat lipsumisen. Ja mihin hintaan? Jeesus sanoi ”monien hyvien tekojen seurakunnalle”, että jos se ei palaisi rakkauteensa Häneen, Hän poistaisi sen lampunjalan (so. heille annetun valon), eikä se enää heijastaisi Jeesusta, joka on tuo ”totinen valkeus” (Joh. 1:9). Ja niin alkoi Kristuksen morsiamen luisu luopumukseen.

Andrews ymmärsi, että jos tapahtuu uskosta lähtö, niin sillä on vakavia seurauksia, jotka eskaloituvat kauheaan loppuun, jonka tulos on tuhoutunut hengellinen hylky. Hän huomasi, että tämä on sanottu Ilmestyskirjassa eikä mitenkään epäselvästi. Andrews’in melko ainutlaatuinen lähestymistapa oli saada selville kaikki, mitä Raamattu sanoo viimeisistä päivistä ennen Kristuksen paluuta ja varsinkin miehestä, joka on pahan ruumiillistuma, Antikristus. Käyttäen noita ”laittomuuden ihmisen” ominaispiirteitä ja sitä, mitä Saatana teki hänelle mahdolliseksi tehdä, Andrews tutkii läpi Raamatun ja kirkkohistorian kronologian etsien jälkiä ja ominaispiirteitä luopumuksesta ja sen lukuisista alkutekijöistä, jotka edistävät Antikristuksen uskonnon muodostumista.

Andrews tarjoaa esimerkin tämän kohdan perusteella: Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” (2. Tess. 2:3-4). Andrews olettaa, että kun koko maailma vastaanottaa jonkun, joka väittää olevansa Jumala ja jota kumarretaan Jumalana, niin se ei ole jotakin, jonka ihmiskunta helposti hyväksyy ilman suurta syytä ja odotusta. Hän tunnistaa, että maailman valmistaminen Saatanan toimesta on välttämätöntä tämän miehen tekemiseksi uskottavaksi: ”Ei tarvitse sanoa, että tämä mies ja hänen valtakuntansa ei ole hetken sattumaa; siihen liittyy pitkä valmisteluvaihe.”

Kun maailma hylkäsi Kristuksen, ainoan lihassa ilmestyneen tosi Jumalan, niin se todistaa, että on oltava enemmän vakuuttamaan ihmisille, että laittomuuden ihmisen (synnittömän jumalihmisen asemesta) kumartaminen on sekä edullista että oikein. Andrews löytää Raamatusta sellaisen, johon on viitattu ”valheena” (Room. 1:25), uskomuksen, että rajalliset luodut olennot voivat olla kuin Jumala, tai osa Jumalaa. Valhe alkoi taivaassa, kun Lusifer julisti: Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi” (Jes. 14:14). Valhe tuli maailmaan Saatanan tarjouksessa Eevalle: ”…Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan” (1. Moos. 3:5).

Kautta Raamatun ja historian löydämme esimerkkejä ihmisistä, jotka palvovat kuolevaisia ihmisiä, keisareista roomalaisiin ja kreikkalaisiin jumaliin, yksilöihin, kuten Herodes Agrippa (Apt. 12:22).

Barbaarit Maltan saarella luulivat jopa apostoli Paavalia jumalaksi ja ihmiset Lystrassa viitaten häneen huudahtivat: ”Jumalat ovat ihmishahmossa tulleet luoksemme.” Nuo paikalliset tapaukset olivat kuitenkin kaukana siitä, mitä tulee tapahtumaan Antikristuksen maailmanlaajuisen palvonnan yhteydessä.

Andrews’in lähestymistapa lopunajan profetiaan ei ole monimutkainen. Hän luki, mitä Raamattu julistaa tapahtuvan juuri ennen Herran paluuta ja sitten tutki omaa aikaansa (1800-luvun loppu) nähdäkseen oliko sillä, mikä oli yleistynyt, jotakin merkitystä viimeisten päivien profetian toteutumiselle. Toisin kuin jotkut meidän ajassamme, jotka tulkitsevat jokaisen uutistapahtuman profetian toteutumiseksi, Andrews käsitteli isoa kuvaa käsitteellisesti: ihmiskunta tulee yleisesti uskomaan ihmisen jumaluuteen ja ihmisen palvontaan. Todisteet siitä, että tämä kehitys oli hyvällä alulla, olivat runsaita Andrews’in ajassa ensisijaisesti johtuen uskosta panteismiin ja panenteismiin. Ne ovat uskomus, että Jumala ei ole persoonallinen, vaan voima, jonka olemuksesta kaikki koostuu ja joka on kaikessa. Näin ollen ihminen on Jumala tai osa Jumalaa.

Opetus, että Jumala on persoonaton voima, on perustava Idän mystiikassa, varsinkin hindulaisuudessa. Andrews näki, että Lännessä filosofit, jotka vaikuttivat voimakkaasti hänen aikaansa (Kant, Hegel, Spinoza jne.), alkoivat käyttää itämaisia mystisiä käsitteitä jumalakuvansa muotoilemisessa. Hän lainaa tunnettua 1800-luvun historioitsijaa, joka tunnisti saman: ”Eri systeemeistä, joiden avulla filosofia pyrkii selittämään maailmankaikkeutta, uskon panteismin olevan yksi soveliaimmista viettelemään ihmisen mieltä demokraattisina aikoina…”

Uskoa panteismiin edistivät edelleen tunnetut kirjailijat (Emerson, Thoreau, Whitman, Shelley, Browning ym.), joiden kirjoitukset levittivät heidän uskoaan luonnon korottamiseen ja ihmiskunnan jumalallistamiseen. Monet tiedemiehet liittyivät heidän riveihinsä johtuen Huxley’n ym. suosituksista, jotka edistivät evoluutiota, varsinkin Luojan hylkäämisessä.

Kun mieltymys kehitysopin pseudotieteeseen kasvoi, niin lisättiin ideoita, jotka vahvistivat uskoa ihmiskunnan kehittymiseen korkeampaan tilaan. Darwin ennusti, että ”kaukaisessa tulevaisuudessa ihminen on paljon täydellisempi olento, kuin nyt”. Andrews kirjoittaa: ”Tässä uskomuksessa koskien ihmisen tulevaisuutta johtavat evolutionistit … katsovat lähinnä ihmiskunnan asteittaiseen kehitykseen sopivimpien eloonjäämistä koskevan lain alaisina. … Filosofian ja tieteen monet tunnetut edustajat yksimielisesti vahvistavat, ettei ole mitään persoonallista Jumalaa, vain universaali, persoonaton Henki, eli Energia, josta kaikki olemassa oleva on osa. Aineelliselta puolelta nähtynä tämä on ateismia; hengelliseltä panteismia [jumalallistavine vakuutuksineen].”

Andrews kirjoitti laajasti monista asioista, joita tapahtui hänen ajassaan 120 vuotta sitten ja jotka edistivät ideaa, että ihmiskunta on Jumala. Runsas tieto yksin tuosta profeetallisesta kysymyksestä toivat hänet johtopäätökseen, joka oli selvä paljossa, mitä hän havaitsi: Antikristuksen palvontaan kuuluu varmasti oman jumaluutensa tunnistaminen. Hän selittää edelleen: ”On myös muistettava, että osoittaessaan kunnioitusta sellaiselle, joka esiintyy Kristuksen kilpailijana, ihmiset eivät kunnioita sellaista, joka on luonnoltaan erilainen, kuin he itse ja heitä ylempi, vaan omalle hänessä ruumiillistuneelle luonnollensa. Korottaessaan häntä he korottavat itseään [ainoana erona], että he tunnistavat hänessä sellaisen, jossa on suurempi määrä jumaluutta” (korostus lisätty).

Kirja Christianity and Anti-Christianity In Their Final Conflict kuulostaa, kuin olisi kirjoitettu tänä päivänä kahdella erolla: 1) Kaikki ne asiat, jotka Andrews tunnisti ajassaan löytyvät ajastamme, vaikkakin monenlaisina, silti yhdistettyinä, laajennettuina, versioina ja 2) Niiden esittely ja mainostaminen ajassamme näyttää tapahtuvan maailmanlaajuisesti valon nopeudella entiseen verrattuna. Seuraava lyhyt yhteenveto vain joistakin hänen oivalluksistaan panee hämmästelemään hänen raamatullista ja historiallista arvostelukykyään:

  • Sen seurauksena, että seurakunta, Kristuksen morsian, on menettänyt keskittymisensä Jeesukseen ja rakkautensa Häneen, sen halu miellyttää Häntä olemalla kuuliainen Hänen käskyilleen vähenee ja luopumus seuraa.
  • Vaikka jäännös pysyy lujana, niin lopunajan seurakunta korvaa Kristuksen johtajuuden ihmisten, organisaatioiden ja valtion säännöillä. Kaikki kristikunnan yritykset perustaa Kristuksen valtakunta ennen Hänen paluutaan tulevat epäonnistumaan.
  • Valtio tulee hallitsemaan kirkkoa hyvin todennäköisesti jonkin sosialismin muodon kautta ja Kristusta pidetään vain vähän enempänä kuin yhteiskunnallisen ja moraalisen korrektiuden mallina.
  • Maailma odottaa korkeammalle kehittynyttä ihmistä, sen sijaan että katsoisi taaksepäin yhteen Jeesuksen kaltaiseen alkukantaisessa menneisyydessä.
  • Raamatullista kristinuskoa halveerataan ja lopulta hyljätään, varsinkin sen oppia syntisestä ihmisestä, joka tarvitsee pelastuksen yksin Jeesuksen Kristuksen kautta.
  • Kristuksen, jos Häntä harkitaan, sanotaan olevan pelkästään sen jumaluuden ilmoittaja, joka on koko ihmiskunnassa.
  • Ihmiskunta katsoo kaikkiin saavutuksiinsa tieteen alalla todisteena ihmisen ylivertaisista kyvyistä.
  • Panteismi, kuten edellä on sanottu, on oleva ensisijainen usko, joka pystyttää näyttämön Antikristuksen tunnustamiselle ja kumartamiselle, kuten myös ihmiskunnan omalle jumaluudelle.
  • Antikristus on oleva Kristuksen johtava inhimillinen vastustaja, kuten myös väärennetty korvike, joka perustaa väärän maailmanlaajuisen valtakunnan. Hän ja hänen valtakuntansa tuhotaan, kun Jeesus palaa perustamaan tuhatvuotisen valtakuntansa.

Samuel Andrews on selvästi muurinvartija, joka Raamatusta ja omasta ajan ymmärryksestään on ryhtynyt varoittamaan Kristuksen ruumista siitä pahasta, joka häämöttää edessä ja määrää tietullinsa sekä nimi- että tosikristityille. Hänen kirjaansa arvosteltiin hänen ajassaan liian negatiivisena, vaikka hänen ns. negatiivisuutensa ”todisteet” olivat Paavalilta, Pietarilta, Juudalta ja Johannekselta, puhumattakaan Jeesuksen sanoista seitsemälle seurakunnalle Ilmestyskirjassa. Jotkut hänen parjaajistaan ajattelivat, että hänen pitäisi asettaa ihmiskunta positiivisempaan valoon ja tunnustaa, että ihminen kehittyy ylöspäin, vaikka sellaisella ajatuksella ei ole mitään tukea Raamatussa. Profetiaa tietysti halveerattiin, kuten nytkin. Siitä huolimatta Andrews varoitti, että ”ne, jotka halveksivat profeetallista sanaa, eivätkä usko hänen [Antikristuksen] ilmestymiseensä, hänen persoonansa voima houkuttelee ja kahlehtii; ja ne, joiden käsitys hänestä on julkisen jumalanpilkkaajan käsitys, kaiken uskonnon katkeran vihollisen, inhottava kaikkien paheittensa vuoksi, eivät tunnista häntä, jos hän ilmestyy yhteiskunnan pelastajana ja uskonnollisena johtajana.”

Me uskomme Raamatun opettavan, että Antikristusta ei paljasteta, ennen kuin seurakunta on tempauksessa otettu pois maailmasta (2. Tess. 2:2-8, Joh. 14:1-3) ja Kristuksen paluussa Hänen pyhänsä ovat Hänen kanssaan (Juuda 1:14), kun Hän tuhoaa Laittoman (2. Tess. 2:8). Silti Antikristuksen valtakunnan ja hänen uskontonsa hyväksymiseen, kuten Andrews niin hyvin perustelee Jumalan Sanalla ja jota kirkkohistoria todistaa, liittyy ”pitkä valmisteluprosessi”, joka lopulta viettelee koko maailman. Menehtymisemme aikamme voimistuvaan hengelliseen petokseen voi estää vain Jumalan armo, kun asetamme rakkautemme Jeesukseen tärkeimmäksi, olemme ahkeria lukemisessa ja sen tekemisessä, mitä Hänen Sanansa sanoo, rukoillen lakkaamatta ja ylläpitäen yhteyttä samanmielisiin uskoviin.

Yksi kirjan Christianity and Anti-Christianity In Their Final Conflict suosittelijoista, James M. Gray, joka seurasi D. L. Moody’a ja R. A. Torrey’ta Moody Bible Institute’n presidenttinä (1904-1934), kirjoitti: ”Pastorit, lähetyssaarnaajat, pyhäkoulunopettajat ja sosiaalityöntekijät, koettakaa kestää, kun sanon, että teidän on luettava [Samuel J. Andrews’in] kirja. … Tässä ei ole mitään villejä kuvitelmia, ei mitään typeriä aikojen ja ajanjaksojen asettamisia, ei mitään karkeita ja sensaatiohakuisia profetian tulkintoja, vaan sen rauhallinen esiin tuominen, mitä Raamattu sanoo tärkeimmästä asiasta näille ajoille. Se kristillinen johtaja, joka ei tunne näitä asioita, ei ole johtaja, vaan sokeaa taluttava sokea. Ja voi, sellaisia johtajia on niin paljon!” Siihen voimme lisätä vain ”Aamenemme”.

TBC (The Berean Call)

 

Elämä on lyhyt

Life Is Short
By Grant Phillips, 15.9.2017, suom. SK

Minun ikäiselläni elinajan odote sosiaaliturvan elinajan odotteen laskimen mukaan on 85,5 vuotta. Vaimollani hänen iässään se on 86,1 vuotta. Jos hän elää yhtä vanhaksi, kuin minä olen nyt, hänen elinajan odotteensa muuttuu 88,0 vuoteen.

Sanon aina kiusoitellen Debbie’tä, että me miehet olemme vain ylityöllistettyjä. Sitten saan sen ”katseen” ja hän vastaa: ”Niin juuri.” Hän tietää, että lasken leikkiä ja minä, että hän ei. Se tekee sen vielä hauskemmaksi ja meitä naurattaa.

Elämmepä 80, 90, 100, tai vähän päälle, niin elämä on todella lyhyt. Se ei tunnu siltä, kun olet nuori, mutta usko minua, mitä vanhemmaksi tulet, sitä lujempaa juna menee. Me vanhempi väki voimme taata sen.

Ajattele niitä asioita elämässäsi, joita sanoit tekeväsi, mutta aika loppui. Kristittyinä Herra asettaa tiettyjä kutsumuksia sydämellemme. Jotkut hypähtävät sisään ja päätyvät tehtävään, kun taas toiset vitkastelevat.

Aivan nuoresta pojasta saakka olen aina halunnut olla kirjoittaja, mutta en koskaan tavoitellut sitä, ennen kuin seitsemän vuotta sitten. En ollut aikaisemmin kirjoittanut mitään, mutta päätin kirjoittaa artikkelin ja lähettää sen Rapture Ready -sivustolle toivossa, että Todd julkaisisi sen. Lähetän edelleen artikkeleita, niin kuin Pyhä Henki johtaa minua.

Tarkoitan, että Herra ehkä kutsuu sinua tiettyyn tehtävään, jota et vielä ole edes aloittanut. Ajattelepa tätä. Jos olet lähdössä sadan mailin patikkaretkelle, se ei koskaan toteudu, ennen kuin otat ensimmäisen askeleen. Voit ajatella sitä, rukoilla sitä ja suunnitella sitä, mutta ennen kuin otat ensimmäisen askeleen, et koskaan tee sitä. Ota se ensimmäinen askel.

Monet yrittävät elämässään lykätä päätöstä Jeesuksen Kristuksen suhteen. He kiertävät sen tosiasian, että heidän täytyy uudestisyntyä. Kaikkien täytyy tulla Jeesuksen tykö saamaan synnit anteeksi ja vastaanottamaan iankaikkinen elämä asettamalla elämänsä Hänen käsiinsä uskon kautta. Kysyn vain, että mitä liikkuu heidän mielessään. Epäilen heidän ajattelevan: ”Minulla on kyllä aikaa, tai minä olen nuori ja huolehdin siitä myöhemmin.” Valitettavasti se ”myöhemmin” ei monille tule milloinkaan.

On hyvin vaikeaa ”kääriä mielemme” iankaikkisuuden ajattelemisen ympärille, koska iankaikkisuus ei lopu koskaan. Meillä on loppu. Mitä tulee ruumiiseemme, sitä sanotaan kuolemaksi. Useimmat eivät kuitenkaan tiedosta, että sielu elää ikuisesti. Se ei kuole milloinkaan. Kun ruumiimme kuolee, olemme joko taivaassa Herran kanssa, jos olemme kristitty, tai olemme helvetissä ilman Häntä, jos emme ole kristitty.

Kaikki ihmiset muuten saavat ylösnousemusruumiin, niin pelastetut (1. Kor. 15) kuin kadotetut (Matt. 10:28; 25:46; Luuk. 16:19-31).

Oletko koskaan tuntenut ketään, joka osaa puhua jatkuvasti? Tarkoitan sellaista, joka ei pysähdy edes vetämään henkeä ja vain jatkaa ja jatkaa. Odotat taukoa yksipuolisessa keskustelussa, mutta sitä ei tule. Ajattelen paljon ikuisuutta noiden hetkien aikana.

Oletko koskaan ajatellut kirpun elämänkaarta? Aikuinen kirppu elää vain 2-3 kuukautta. Muurahainen noin 90 päivää, paitsi sadonkorjuumuurahainen (Harvester ant), joka elää 2-6 kuukautta. Kissan elinikä on 12-15 vuotta, kun taas koiran elinikä on 10-13 vuotta. (Muista, että nämä ovat keskiarvoja.) Norsu voi elää 60-70 vuotta. Lemmikkikilpikonna voi elää 10-80 vuotta ja isommat lajit 100 vuotta. Guinness’in mukaan merikilpikonnilla pisin elinikä eläimistä, 152 vuotta. Tiesitkö, että Alaskan punahongat elävät jopa 3500 vuotta?

Jälleen, mistä on kysymys? Mikään maan päällä ei elä ikuisesti, paitsi ihmisen sielu joko taivaassa tai helvetissä. Mitä ruumiiseemme tulee, niin useimmat meistä elävät kauemmin kuin kirppu eikä kukaan meistä elä kauemmin kuin Alaskan punahonka, mutta, kun kyseessä on sielumme, niin elämällämme ei ole loppua.

Moni uskoo, että kun ruumiimme kuolee, niin meitä ei enää ole. On vain tyhjyys. Tämä ei ole se, mitä Jumala sanoo Sanassaan. Raamattu sanoo hyvin selvästi, että kun kuolemme, niin sen jälkeen on tuomio.

Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio, samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat (Hepr. 9:27).

Lopulta jossakin elämämme vaiheessa meidän kaikkien täytyy ajatella tulevaisuutta, iankaikkista tulevaisuutta. Päätös Kristusta vastaan tuottaa iankaikkisuuden helvetissä. Päätöksellä pysyä neutraalina on sama seuraus. Periäksemme iankaikkisen elämän jokaisen meistä on todella aidossa uskon teossa asetettava luottamuksemme Jeesukseen Kristukseen. Muutoin ei ole mitään muuta kuin ikuinen kuolema meitä odottamassa.

Milloin tahansa, ovi voidaan sulkea ja lukita, valot sammuttaa ja Jumala sanoo Pojalle: ”Nyt.” Monien kohdalla ”aika” on silloin loppunut. Älä suhtaudu kevytmielisesti siihen lyhyeen elämään, joka sinulle on annettu tämän maan päällä.

Grant Phillips

Email: grantphillips@windstream.net
Pre-Rapture Commentary: http://grant-phillips.blogspot.com
Rapture Ready: http://www.raptureready.com/featured/phillips/phillips.html

 

Vaikenevat paimenet

The Silence of the Shepherds
12.10.2017, Jonathan C Brentner, suom. SK

Mitä tulee mieleesi, kun ajattelet paimenta? Minulle tulee viisas ohjaus ja suojeleminen. Näen paimenen ohjaamassa lampaitaan tyynelle, puhtaalle järvelle juomaan virkistävää vettä ja muulloin torjuvan suden hyökkäystä. Ehkä siksi Herra usein viittaa kansansa johtajiin tällä tavalla.

Tämä on myös syy siihen, että niin monien kristillisten johtajien ja pastorien vaikeneminen tulevista asioista vaivaa minua niin syvästi. Eräät huomattavat opettajat ja kirjoittajat joko eivät usko Jeesuksen paluuseen seurakunnalleen, tai eivät vain koskaan mainitse sitä. Minusta on murheellista kuulla viestejä teksteistä, jotka tuovat esiin tulevaisuuden toivomme, johon saarnaajat eivät liitä ikuisuutta eikä iloa, joka odottaa meitä siellä.

Tänä aamuna sanat Snl. 10:28 puhuivat minulle uudelleen: Vanhurskasten odotus koituu iloksi, mutta jumalattomien toivo hukkuu. Jos sellainen odotus toi iloa silloin, niin kuinka paljon enemmän sen pitäisikään keventää kuormaamme nyt? Ja miksi silloin niin monet seurakunnat vaikenevat siitä suuresta ilosta, joka on edessäpäin meille kirkkaudessa?

Näen kaksi keskeistä syytä, miksi pastorien pitäisi äänekkäästi julistaa tulevan autuutemme erityispiirteitä ennemmin kuin ohittaa asia kokonaan, tai tyytyä hämäriin viittauksiin, että ”kohta vaan joudutaan”, jotka eivät herätä sydämiämme, eivätkä rohkaise meitä surun keskellä.

Jeesus käskee meitä valvomaan ja olemaan valmiita

Matteuksen evankeliumiin kirjatussa Öljymäen puheessaan Jeesus käskee meitä, ei vain olemaan valmiita Hänen tulemukseensa, vaan myös valvomaan sitä (engl. watch = valvoa, tarkkailla) (ks. Matt. 24:42,44, Matt. 25:13). Näemme tämän valppauden kaikkialla apostolien kirjeissä, heidän opettaessa uusia uskovia innokkaasti odottamaan Jeesuksen ilmestymistä (ks. 1. Kor. 1:7; 1. Tess. 1:8-10; Tiit. 2:11-13; ja Fil. 3:20-21 esimerkkeinä tästä). Apostolit juurruttivat uusiin käännynnäisiinsä Jeesuksen paluun innokkaan odottamisen viemään heidät kotiin; toivon, jota kesti pitkään ohi heidän aikansa.

Didache, joka tarkoittaa ”opetus” kreikaksi, on lyhyt asiakirja, joka oli suosittu seurakunnan varhaisten vuosisatojen aikana. Didache’n luvussa 16 luemme tämän: ”Valvokaa elämänne tähden. Älkööt lamppunne sammuko, älköötkä kupeenne löystykö, vaan olkaa valmiit, sillä ette tiedä hetkeä, jolloin Herramme tulee.” Eikö tämä olekin se sama apostolien opettama läheinen toivo? Tietysti on.

Tänä päivänä on kyllä edelleen monia ääniä, jotka vetävät huomiomme Jeesuksen paluun ihmeisiin, mutta useimpien Jeesuksen seuraajien on mentävä paikallisten seurakuntiensa ulkopuolelle kuulemaan puheita toivonsa läheisyydestä.

Nykyinen lähetyskäskyn korostaminen on erittäin hyvä asia. Seurakunnan täytyy aina pyrkiä tuomaan toisia Jeesuksen tykö ja rakentamaan heitä uskossa. Se on itsestään selvää. Tottelemme Herraa, kun käytämme hengellisiä lahjojamme, kykyjämme ja resurssejamme edistämään Hänen valtakuntaansa kaikkialla maailmassa, kuten myös opettamaan ja rakentamaan uskovia, joita Hän asettaa poluillemme. Nämä kaikki ovat Jeesuksen käskyn tottelemisen eri puolia.

Kuten olemme nähneet, niin apostoleilla sellaiseen kuuliaisuuteen kuului, että he juurruttivat uusiin käännynnäisiinsä Jeesuksen pikaisen paluun odotuksen. Jeesus käski opetuslapsiaan opettamaan uusia uskovia pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää” (ks. Matt. 28:20) ja siitä seurasi muun muassa heidän opettamisensa innokkaasti odottamaan Jeesuksen ilmestymistä.

Tänä päivänä monet pastorit ohittavat sen, mikä apostoleille oli olennainen osa heidän julistamaansa sanomaa.

Asiat ovat nyt toisin. Ne, jotka korostavat kaikkien kansojen saavuttamista evankeliumilla, harvoin, jos koskaan, mainitsevat tulevaisuuden toivomme. Tänä päivänä monet pastorit ohittavat sen, mikä apostoleille oli olennainen osa heidän julistamaansa sanomaa. Sen seurauksena uusien uskovien toivo jää maahan sidotuksi, ilman edessä olevan iloista odotusta.

Tämä vaikeneminen ei vain jätä huomiotta Jeesuksen käskyjä, vaan myös altistaa heidän laumansa suurille vaaroille.

Terve opetus raamatullisesta toivostamme estää opillista harhaa

Jakeissa Ef. 4:11-14 Paavali sanoo, että Jeesus antaa seurakunnalle erityisesti varustettuja johtajia, kuten ”paimenia” ja ”opettajia”, kummatkin yhteyttä varten ja ettemme ”enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa”. Tätä juuri näemme tänä päivänä seurakunnassa yleensä – negatiivisessa mielessä.

Pula terveestä opetuksesta koskien ikuista iloamme on aiheuttanut sen, että uskovia ”viskellään” joka suuntaan väärällä opetuksella. Viime vuosina jotkut opettajat ovat alkaneet valheellisesti julistaa, että Jeesus on jo palannut, aivan kuten lupasi Matteuksen luvussa 24 ja Ilmestyskirjassa. Sellainen sanoma on johtanut monia sinisilmäisiä uskovia eksymään harhaanjohtaviin opetuksiin.

On traagista, että kun nämä väärät opettajat vangitsevat uskovia petolliseen verkkoonsa, niin tarvitaan paljon enemmän kannustamista, opettamista ja Pyhän Hengen työtä, jotta he voisivat vapautua siitä, kuin olisi tarvittu opettajilta saada heidät vahvistetuksi terveessä raamatullisessa opetuksessa alusta alkaen.

Vaaditaan paljon enemmän vaivaa uskovien auttamiseen vapautumaan vääristä opetuksista, kuin mitä tarvitaan heidän tehokkaaseen suojaamiseensa niiltä terveellä opilla. Tämä näyttää olevan erityisen totta koskien tulevia tapahtumia, koska niin monet pitävät kiinni omista teksteistään ottamatta huomioon kymmeniä muita jakeita, jotka ovat ristiriidassa heidän harhaisen tulkintansa kanssa.

Terve raamatullinen opetus varjelee uskovia monilta harhaoppien tuulilta, joita puhaltaa ajassamme.

Näetkö nyt miksi terve raamatullinen opetus tulevista asioista on niin tarpeellista? Se varjelee uskovia monilta harhaoppien tuulilta, joita puhaltaa ajassamme. Se antaa heille pohjan vastustaa houkutusta vääriltä opettajilta, jotka vääntelevät Kirjoituksia ja johtavat monia pois raamatullisen toivon ilosta.

Tämä on syy, miksi kirjoitan. Tämä on syy, miksi olen niin murheellinen uskovien vuoksi, jotka kuulevat niin vähän heitä ikuisuudessa odottavien loistavien ihmeiden erityispiirteistä tai raamatullisesta pohjasta. Haluan saada sanan ulos, joko puhumalla tai kirjoittamalla Kristuksen seuraajille, jotka valitettavasti katsovat vain tämän elämän asioihin tuomaan heille kestävän tarkoituksen ja ilon.

On aika katsoa ylöspäin, vai mitä?

Jeesus sanoo näin: Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä” (Luuk. 21:28).

Jeesus sanoo, että nyt on aika valvoa Hänen ilmestymistään. Eikö paikallisten laumojen paimenten, jotka on kutsuttu johtamaan meitä, pitäisi toistaa Herramme sanoja? Ei niin, että heidän korostamansa asiat olisivat pahoja, kaukana siitä, mutta on vain niin, että heidän laiminlyöntinsä pitää niin monien uskovien polttopisteen maan asioissa enemmän kuin iankaikkisuudessa, jossa heidän lopullinen ja kestävä toivonsa asuu.

Mihin sinun katseesi on tänä päivänä kiinnitetty? Onko lopullinen toivosi tämän elämän asioissa, vai katsotko eteenpäin ikuiseen perintöösi, joka on taivaassa varattuna vain sinulle (1. Piet. 1:3-5)?

 

Elämmekö vaarallisia aikoja?

Are These Perilous Times?
4.10.2017, Jonathan C Brentner, suom. SK

Uutinen Las Vegasin verilöylystä järkytti minua. Katselin suurella surulla, kun maanantaiaamun uutislehdet lisäsivät uhrilukua näköjään tunnin välein. Kuinka joku voi olla niin paha, että murhaa niin monta viatonta ihmistä, joita ei tunne. Kuinka hän voi ampua heidät kuoliaaksi, ikään kuin olisi pelaaja, joka ampuu elottomia kuvia tietokoneen näytöllä?

Kuolleiden kuvat, jotka nyt näkyvät uutissivustoilla, ovat minulle melkein liikaa kestää. Näen hymyileviä kasvoja ja pohdin jäljelle jääneitä surevia perheitä.

[Ja tämän artikkelin kirjoittamisen jälkeen Yhdysvalloissa tapahtui aseellinen hyökkäys babtistikirkkoon; 26 ihmistä menehtyi ja 20 haavoittui.]

Ovatko nämä niitä ”vaarallisia aikoja”, joita apostoli Paavali kuvailee luvussa 2. Tim. 3? Elämmekö ”viimeisiä päiviä?” Luulen niin. Paavalin maininta ”viimeisistä päivistä” tässä kohdassa viittaa aikaan juuri ennen tämän aikakauden loppua. Vaikka tämän luvun alussa kuvailtuja pahoja ihmisiä esiintyi hänen ajassaan ja jokaisessa ajassa sen jälkeen, niin em. jakeen merkitys on, että heitä on erityisen paljon ihmisen historian lopussa ja heidän käytöksensä on paljon voimakkaampaa eli rajumpaa, kuin edeltävinä aikoina. Uskon, että tätä juuri me näemme nyt.

Tämä on viimeisten päivien merkki

Jakeessa 2. Tim. 3:1 Paavali sanoo näin: Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita (KJV: perilous = vaarallisia) aikoja.” Käytin tässä KJV-käännöstä, koska ilmaisu ”vaikeita aikoja” ei kuvaa kreikankielen vastaavan sanan ankaruutta.

Jakeessa Matt. 8:28 alkutekstin sama sana kuvaa kahden riivatun miehen raivokkuutta. Teksti sanoo, että he olivat ”kovin raivoisia, niin ettei kukaan voinut sitä tietä kulkea”. He olivat ”väkivaltaisia ja vaarallisia” miehiä, kuten kommentaattori William Barclay heitä kuvailee. Sana tarkoittaa myös sellaista, jota on ”vaikea lähestyä”. Näiden demonien valtaamien miesten raaka luonne teki mahdottomaksi kenellekään käsitellä heitä millään normaalilla tavalla.

Eikö tämä tuokin mieleen Las Vegas’in kohtauksen? Vaikka epäilty ampuja ei näyttänyt väkivaltaiselta, mikä olisi johtanut hyökkäykseen, hän jotenkin omasi kataluuden suorittaa säälimätön isku. Uskon, että Matteuksen 8. luvun kahden riivatun miehen luonteenpiirteet sopivat jokaiseen, joka joukkomurhaa ja vahingoittaa niin monia ihmisiä. Näemme paholaisen työn kaikessa sellaisessa väkivallassa, kuin varmasti oli esillä tämän viimeisen tragedian aikana.

Barclay kuvaili myös jakeiden 2. Tim. 3:1-5 uhkaavia viimeisiä aikoja ”eräänlaisena viimeisenä pahan valtavana hyökkäyksenä ennen sen lopullista tappiota”. Kaikkialla maailmassa näemme päivittäin terrori-iskuja, joissa on samanlainen kuolema ja tuho. Paholainen tietää, että hänen aikansa on käymässä vähiin ja raivokkaasti ja julmasti hyökkää kaikkea hyvää vastaan. Tämä toteutui täydellisesti Las Vegas’issa, eikö totta? Tässä julmassa iskussa on Saatanan sormenjäljet kaikkialla.

Vaikka viranomaiset eivät vielä ole ilmoittaneet tappamisen motiivia, niin uskon vakaasti, että ISIS on sen takana. Tragedian jälkeisessä profetiapäivityksessään Amir Tsarfati antoi monta vakuuttavaa syytä tähän johtopäätökseen. En usko, että ampuja olisi voinut suorittaa tämän traagisen iskun ilman apua. Hän näytti kyllin viattomalta, jotta pystyi hankkimaan aseet, mutta ei olisi voinut suunnitella ja toteuttaa sitä yksin.

Oletko valmis?

Mitä tämä hirvittävä Las Vegas’in murhenäytelmä meille kertoo? Uskon, että se ensisijaisesti muistuttaa meitä, että meidän on oltava valmiita. Jos tunnet Herran Vapahtajanasi, niin se tarkoittaa valvomista Hänen paluunsa suhteen, kuten Jeesus kehottaa meitä tekemään (Matt. 24:42-44). Jos olemme Kristuksessa, niin tiedämme näkevämme Hänet joko kuoleman, tai pilvissä kohtaamisen kautta. Meidän ei tarvitse pelätä aikaa, jossa elämme; Hänessä olemme turvassa riippumatta siitä, mitä tulee eteemme. Itse toivon kohtaavani Jeesuksen pilvissä.

Ellet tunne Häntä, niin huuda avuksi Hänen nimeään, kun sinulla vielä on siihen tilaisuus. Kuten Las Vegas’in tapahtumat osoittavat, niin elämä tämän maan päällä on aina niin epävarmaa. Emme tiedä, onko meillä huomista, mutta ne, jotka tuntevat Jeesuksen Vapahtajanaan, voivat levätä Hänen lupauksessaan ikuisesta elämästä, mitä tahansa tapahtukoonkaan heidän aikanaan täällä maan päällä.

Jeesus sanoi: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16). Jeesus on ainoa pelastuksen tie miehille ja naisille. Kuitenkin Hän antaa iankaikkisen elämän kaikille, jotka huutavat Häntä avuksi ja uskovat, että Hän antaa synnit anteeksi ja pelastaa heidät tulevasta vihasta (ks. Room. 10:9,13).

Oletko valmis iankaikkisuuteen? Lepäätkö turvassa Jeesuksessa?

Tulevaisuudessa selitämme lisää ominaisuuksia, joita 2. Tim. 3. luettelee; pysy aalloilla.

 

 

Dr. David R. Reagan, suom. SK
Tämä artikkeli julkaistiin Lamplighter-lehden touko-kesäkuun 2017 numerossa.

 

Tuskin yksikään älykkö, paitsi C.S Lewis, on vaikuttanut syvällisemmin evankelikaalien ajatteluun; tuskin yksikään aikakauden johtaja, paitsi Billy Graham, on jättänyt syvemmän jäljen liikkeeseen kokonaisuutena.1

Vuonna 1984 elämänsä lopulla 72 vuoden ikäisenä Francis Schaeffer oli vakiinnuttanut itsensä johtavana kristillisenä tiedottajana teologista modernismia, filosofista humanismia ja poliittista pragmatismia vastaan. Myönteisessä mielessä hänestä oli tullut kristikunnan tärkein tiedottaja kristillisen maailmankuvan puolesta.

  • Yhdysvaltain korkein lääkintäviranomainen Dr. C. Everett Koop, sanoi, että hän on ”Jumalan mies aikakautta varten”.2
  • Billy Graham sanoi hänestä: ”Hän oli yksi sukupolvemme suurista evankelikaalisista valtiomiehistä. … Enemmän kuin käytännössä kenelläkään toisella ajattelijalla hänellä oli terävää oivallusta aikamme teologisiin ja filosofisiin taistoihin.”3
  • Presidentti Ronald Reagan kirjoitti hänen perheelleen: ”Hänet muistetaan kauan yhtenä vuosisatamme suurista kristillisistä ajattelijoista.”4
  • Time-lehti kuvaili häntä ”lähetyssaarnaajana älyköille”.5
  • Schaeffer sanoi itsestään: ”Olen todellisuudessa maalaissaarnaaja (country preacher). Minun oli kuitenkin kehitettävä filosofiani puhuakseni maailmalle, joka ei enää usko, että totuus on olemassa.”6

Francis Schaeffer käytti elämänsä kristillisen maailmankuvan puolustamiseen. Siinä hän puolusti raivokkaasti Raamatun erehtymättömyyttä ja Jumalan olemassaoloa. Hän julisti myös ihmiselämän pyhyyttä ja alituisesti varoitti läntistä maailmaa humanismin vaaroista.

Paljon siitä, mitä hänellä oli sanottavaa, oli luonteeltaan hyvin teologista ja filosofista ja vaikeaa käsittää, mutta viimeisinä vuosinaan hän teki sanomaansa maanläheiseksi kirjoilla ja dokumenttifilmeillä, jotka oli tarkoitettu maallikolle.

Varhainen elämä

Francis August Schaeffer IV syntyi vuonna 1912 Pennsylvania’n Germantown’issa. Kumpikaan hänen vanhemmistaan ei ollut kristitty, eikä kumpikaan ollut koulutettu. Hänen isänsä oli tavallinen duunari, jolla oli vain kolmannen luokan koulutus. Francis tuli uskoon 17-vuotiaana sen jälkeen, kun hänen mielenkiintonsa kreikkalaiseen filosofiaan lopulta johti hänet lukemaan Raamattua. Myöhemmin elämässä hän huomasi: ”Se mikä soitti kelloa minulle, oli vastaukset Genesiksessä ja että niiden myötä oli vastauksia – todellisia vastauksia – ja ilman niitä ei ollut vastauksia ei filosofiassa eikä uskonnossa, jota olin kuullut saarnattavan.”7

Kun hän kertoi vanhemmilleen suunnitelmastaan käydä HampdenSydney College Virginia’ssa opiskellakseen palvelutyötä, he vastustivat voimakkaasti ajatusta. Hän kuitenkin meni sinne tietämättä, kuinka hoitaa kustannukset.8 College oli vain miehille tarkoitettu presbyteerikirkon koulu.

Ensimmäisen opiskeluvuotensa 1932 lopussa Francis tapasi naisen, josta tulisi hänen vaimonsa. Hän oli Edith Seville, joka opiskeli naisille tarkoitetussa Beaver College’ssa Pennsylvania’ssa. Kumpikin oli palannut kotiin kesäksi ja he tapasivat presbyteerikirkossa, jossa kävivät.

Edith’illä oli aivan erilainen tausta. Hänen molemmat vanhempansa olivat college’n käyneitä ja lähetyssaarnaajia Kiinassa, jossa Edith oli syntynyt. Hän oli kaksi vuotta nuorempi kuin Francis.

Siitä huolimatta, että Francis’illa oli tulinen temperamentti ja Edith’illä voimakas tahto, he rakastuivat ja menivät naimisiin vuonna 1935.9 Yksi tärkeimmistä tekijöistä, joka veti heitä yhteen, oli se, että molemmat olivat fundamentalisteja, jotka lujasti uskoivat Raamatun erehtymättömyyteen.

Francis jatkoi vasta perustettuun Faith Theological Seminary’iin Delaware’n Wilmington’issa, josta valmistui vuonna 1938.10 Hänestä tuli siten ensimmäinen valmistunut, joka vihittiin papiksi Bible-presbyteerikirkossa, joka irtautui ortodoksisesta presbyteerikirkosta johtuen kysymyksestä koskien Raamatun erehtymättömyyttä.11

Varhainen palvelutyö

Paimennettuaan yhdeksän vuotta Raamattu-persbyteerien seurakuntia Pennsylvania’ssa ja Missouri’ssa, kirkkokunnan ulkomaanlähetyksen johtokunta lähetti hänet kolmen kuukauden matkalle Eurooppaan rakentamaan verkostoa ”Raamattuun uskovien” seurakuntien ja pastorien keskuudessa.12 Hän huomasi pian, että eurooppalaiset seurakunnat oli jo saatu luopumukseen.13

Raportoituaan lähetyksen johtokunnalle siitä, mitä Euroopassa oli tapahtunut, johtokunta päätti lähettää hänet ja hänen vaimonsa Eurooppaan lähetyssaarnaajiksi. Niinpä vuonna 1948 he lähtivät Yhdysvalloista ja asettuivat Sveitsin Lausanneen.

Kohta heidän lähtönsä jälkeen yksi heidän tyttäristään sairastui vakavasti ja tarvitsi leikkauksen Philadelphia’n lastensairaalassa. Kirurgina oli tri. C. Everett Koop, joka oli tullut uskoon vain muutamaa viikkoa aiemmin. Silloin Schaeffer’it ystävystyivät tri. Koop’in kanssa ja ystävyys kesti heidän elinaikansa laskien pohjan hyvin tärkeälle yhteistyölle, joka tapahtuisi 29 vuotta myöhemmin vuonna 1977.14

Kolmen vuoden kuluttua muutostaan Sveitsiin Schaeffer koki uskonkriisin, jonka aikana hän ”ajatteli kaiken uudelleen”.15 Kokemus osoittautui tärkeäksi käännepisteeksi hänen elämässään. Hän selviytyi siitä usko täysin uudistuneena ja vahvistuneena. Hänen elämäkertansa kirjoittaja, Louis Gifford Parkhurst nuorempi, toteaa, että Francis tuli ulos taistelusta ”lujalla vakaumuksella, että Jumala on todella objektiivisesti siellä, missä me luulemme, että Hän ei ole, että Raamattu on totta kaikessa, mitä se sanoo, että Raamattu koskee koko elämää ja että Pyhän Hengen rakkauden ja pyhyyden hengellisen todellisuuden on oltava läsnä elämässämme, varsinkin taistellessamme totuuden puolesta”.16

L’Abri Fellowship

Vuonna 1955 Schaeffer’it muuttivat Sveitsin Huémoz’iin ja perustivat palvelutyön nimeltä L’Abri Fellowship. Sana L’Abri on ranskaa ja tarkoittaa ”Suoja”. Siitä tuli nopeasti hengellinen yhteisö, joka veti kaikkialta Euroopasta nuoria opiskelijoita, jotka olivat joutuneet eksistentiaaliseen filosofiaan ja epätoivoisesti etsivät jotakin tarkoitusta elämään.

Seuraavina vuosina työskennellessään näiden nuorten kanssa Francis kehitti ja hienosääti argumenttejaan humanismia vastaan. Hän teki saman argumenteilleen puolustaessaan kristillistä uskoa. Hänen luentojaan nauhoitettiin ja sitten nauhoituksista tehtiin kirjoja, joita alettiin julkaista vuonna 1968. Kirjoista seurasi kutsuja puhumaan yliopistoilla eri puolilla maailmaa.

Schaeffer’in työn yleiskatsaus

Vuonna 1974 Schaeffer alkoi työstää kirjaa ja 10-osaista elokuvaa, joka toi hänelle laajan huomion Amerikan evankelikaalien parissa. Projektin nimi oli How Should We Then Live (Kuinka meidän sitten pitäisi elää)?17 Se oli kristillisestä näkökulmasta esitetty syvällinen tutkimus länsimaisen ajattelun ja kulttuurin noususta ja laskusta.

Schaeffer selitti, kuinka alkaen Rooman valtakunnasta humanistinen usko ihmiseen johti yhteiskuntaan vailla mitään mallia väärästä ja oikeasta, mikä aiheutti moraalisen mädännäisyyden, joka lopulta tuhosi valtakunnan sisältä.

Keskiajalla (500–1500 jKr.) Tuomas Akvinolaisen teologia aiheutti Kristinuskon vääristymisen, koska hän väitti, että ihmisen lankeemus turmeli vain ihmiskunnan tahdon, mutta ei älyä. Siksi totuus voitiin ymmärtää järjen kautta ja kirkko alkoi sekoittaa Raamattua Aristoteleen kaltaisten ei-kristittyjen filosofien ajatuksiin. Ihmisestä tuli yhä enemmän uskonnon keskipiste ja paavin ja kirkolliskokousten päätökset alkoivat korvata Raamatun auktoriteettia.

Renessanssi (1300–1700 jKr.) ajoi humanismin, taiteet mukaan lukien, kaiken älyllisen toiminnan keskipisteeksi. Tämä liike alkoi Etelä-Euroopassa keskittyen Italiaan ja vähitellen levisi koko maanosaan. Se toimi siltana keskiajalta uudenajan historiaan. Ihminen asetettiin kaiken keskipisteeksi ja häntä palvottiin taiteissa – kuten Michelangelo’n patsaassa nimeltä David. Tästä mestariteoksesta Schaeffer huomautti:18

Michelangelo otti marmoripalasen, joka oli niin virheellinen, ettei kukaan uskonut sillä olevan mitään käyttöä ja siitä hän veisti tämän mahtavan patsaan. Huomaa kuitenkin, että Daavid ei ole Raamatun juutalainen Daavid. Daavid on vain nimi. Michelangelo tunsi juutalaisuuden ja patsaan hahmo ei ole ympärileikattu. Meidän ei tule pitää tätä Raamatun Daavidina, vaan humanistisena ihanteena. Ihminen on suuri!

Pohjois-Euroopassa oli kuitenkin pako humanismista, jota vuonna 1517 alkanut uskonpuhdistus motivoi. Jumala ja Hänen Sanansa ajettiin takaisin kirkon ja yhteiskunnan keskipisteeseen. Jälleen kerran ihmisen langenneisuus tunnustettiin, mutta samalla oli uudistunut Jumalan kuvaksi luodun ihmisen arvokkuuden korostus.

Schaeffer osoitti, että sekä renessanssi että uskonpuhdistus toivat ihmisille suuremman vapauden, mutta siinä missä uskonpuhdistus johti vastuulliseen vapauteen, renessanssi toi vastuuttoman kurittomuuden vapauden, koska perustuen humanismiin siinä ei ollut pohjaa moraalille.

Humanismin luontainen ongelma osoitettiin 1700-luvulla Ranskassa ”valistukseksi” kutsutun liikkeen nousun myötä. Ranskalainen filosofi Voltaire (1694–1778) vaati ennemmin järkeen kuin uskoon eli katolisiin oppeihin perustuvaa yhteiskuntaa. Schaeffer huomioi: ”Valistuksen ajattelijoille ihminen ja yhteiskunta olivat kehitettävissä täydellisiksi.”19 Ranskalaiset julistivat ”Järjen Jumalatarta” ja sitoutuivat täysin maalliseen yhteiskuntaan. Seuraus oli Ranskan vallankumouksen (1789–1799) verilöyly, joka johti Napoleon Bonaparte’n autoritaariseen hallintoon.

Samaan aikaan oli käynnissä tieteen vallankumous, joka alkoi puolalaisesta astronomista Copernicus (1473–1543), joka muotoili maailmankaikkeuden mallin, joka asetti maan asemesta auringon maailmankaikkeuden keskukseksi.

Sekä renessanssi että uskonpuhdistus ruokkivat kasvavaa tieteellisen menetelmän painotusta – renessanssi järjen korostamisensa kautta ja uskonpuhdistus väitteensä kautta, että me elämme Jumalan luomien luonnonlakien järjestäytyneessä maailmankaikkeudessa. Monet johtavista tiedemiehistä olivat kristittyjä kuten, Francis Bacon (1561–1626), Blaise Pascal (1623–1662), Isaac Newton (1643–1727) ja Michael Faraday (1791–1867).

Tämä kristillinen pohja ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun Charles Darwin (1809–1882) ja muut hänen kaltaisensa, joilla oli humanistinen maailmankuva, alkoivat työntää Jumalaa syrjään, korottaa ihmisen järkeä ja käännyttää ihmiskuntaa evoluutioelämän sattumaan keskellä tarkoituksetonta maailmankaikkeutta.

Tämä kaikki tuotti sellaisen, jota Schaeffer kutsui ”pirstaloitumisen ajaksi”, kun sekä filosofit että taiteilijat alkoivat nähdä elämän mielettömyytenä.20 Kaikki on sattumaa. Ei ole mitään tarkoitusta. Sekä maailma että ihminen ovat pirstaloituneet. Ei ole oikeaa eikä väärää. Jumala on kuollut.

Tämä radikaali muutos, jossa koko Jumalan luomakunta nähdään vain tilapäisenä koneena, ihmiset mukaan lukien, johti 1900-luvun kauhuihin: kommunistiseen vallankumoukseen, natsiholokaustiin, Kiinan kulttuurivallankumoukseen ja Kamputsean kansanmurhaan.

Nämä hirmuteot havainnollistavat Schaeffer’in väitettä hänen kirjoittaessaan: ”Jos pelastumaton ihminen olisi johdonmukainen, hän olisi uskonnoltaan ateisti, filosofialtaan irrationalisti – ja laajimmassa merkityksessä täysin moraaliton.”21 Ja niin siinä kävikin.

Sovellus Amerikkaan

Sekä kirjan että filmin lopussa Schaeffer soveltaa tätä kaikkea Yhdysvaltoihin sellaisessa, jota sanoo ”rauhan ja vaurauden ajaksi”. 1900-luvun puoliväliin tullessa kristillisen konsensuksen heikkeneminen Amerikassa oli tuottanut väestön, jossa enemmistö ihmisistä oli omaksunut ”kaksi köyhtynyttä arvoa” – henkilökohtaisen rauhan ja vaurauden. Hän selittää havaintoaan seuraavasti:22

Henkilökohtainen rauha tarkoittaa vain, että saa olla yksin, ettei minua vaivata toisten ihmisten ongelmilla … Henkilökohtainen rauha tarkoittaa, että haluan, ettei omaa elämän malliani häiritä elinaikanani riippumatta siitä, mitä seurauksia siitä on lasteni ja lastenlasteni elinaikana. Vauraus tarkoittaa valtavaa ja alati kasvavaa varallisuutta – elämää, jossa on esineitä, esineitä ja enemmän esineitä – menestystä, jota arvioidaan aina vain korkeamman aineellisen runsauden tason perusteella.

Schaeffer’in mukaan nämä kaksi vallitsevaa sodanjälkeistä sekulaaria arvoa tuottivat 1960-luvun kulttuurillisen kapinan, kun nuoret päättivät, että elämässä täytyy olla muutakin kuin itsekkyyttä ja ahneutta. Kuten Schaeffer sen ilmaisi: ”He olivat oikeassa ongelman arviossaan, mutta erehtyivät ratkaisuissaan.” – jotka olivat pääasiassa hedonismia, jota ilmaistiin huumeilla ja seksillä.23

Schaeffer lopettaa puhumalla profeetallisesti yhteiskunnastamme. Hän sanoo: ”Kun muisto kristillisestä konsensuksesta, joka antoi meille vapauden raamatullisen muodon sisällä, lisääntyvästi unohdetaan, niin manipuloiva autoritarismi pyrkii täyttämään tyhjiön.”24 Hän varoittaa erityisesti mielivaltaisen eliitin mielivaltaisista arvoista.

Hän varoittaa myös kolmesta tulevaisuuden vaarasta:25

  1. Ihmisten geneettinen manipuloiminen.
  2. Manipuloiminen median, varsinkin TV:n kautta.
  3. Luottaminen sosiologiseen lakiin – se on, lakiin, joka ei perustu Raamattuun, luonnonlakiin eikä perustuslakiin, vaan lakiin, joka perustuu julkisen mielipiteen muuttumiseen.

Lopputoteamus hänen kirjassaan on pahaenteinen: ”Tämä kirja kirjoitettiin toivossa, että tämä sukupolvi ehkä kääntyy tuosta suurimmasta pahuudesta, luodun asian asettamisesta Luojan paikalle ja että tämä sukupolvi ehkä saa jalkansa pois kuoleman teiltä ja voisi elää.”26

Kirja How Should We Then Live? julkaistiin vuonna 1976. Kirjaan perustuva filmi julkaistiin vuonna 1977. Seminaareja filmistä pidettiin kaikkialla Amerikassa vuosina 1977 ja 1978. Lokakuussa 1978 Schaeffer’issa todettiin imusolmukesyöpä ja hän aloitti hoidot Mayo-klinikalla Minnesota’n Rochester’issa.

Yhteistyö Koop’in kanssa

Samaan aikaan hän jatkoi työtä uuden kirjan ja filmin parissa vanhan ystävänsä tri. C. Everett Koop’in (1916– 2013) kanssa. Myöhemmin vuonna 1982 tri. Koop’ista tuli presidentti Reagan’in korkein lääkintäviranomainen. Tämä uusi kirja oli nimeltään Whatever Happened to the Human Race? (Mitä tapahtuikaan ihmisrodulle?)27 Sekä kirja että filmi julkaistiin vuonna 1979.

Kirja alkoi voimakkaalla omistuskirjoituksella, jossa sanottiin: ”Niille, joilta on ryöstetty elämä, syntymättömät, heikot, sairaat, vanhat, hulluuden, itsekkyyden, himon ja ahneuden pimeinä aikoina, joista 1900-luvun viimeiset vuosikymmenet muistetaan.”28 Tämä kirja ja filmi keskittyivät abortin, lapsenmurhan ja eutanasian kauhistuksiin tuon ajan Amerikassa.

Ensimmäinen lause kirjassa tiivistää sen väitteen: ”Kulttuureja voidaan arvioida monin tavoin, mutta lopulta jokainen kansakunta jokaisena aikana täytyy arvioida tällä testillä: Kuinka se kohteli ihmisiä?29 Kirjoittajat jatkavat tällä havainnolla: ”Syy kirjoittaa tätä kirjaa on, että meillä on voimakas tunne, että tänä päivänä me seisomme suuren kuilun partaalla.”30 Sitten he kiinnittävät kaiken huomionsa tämän kriisiin syyhyn:31

Kristillisessä konsensuksessa enemmistö eikä myöskään eliitti olleet absoluutteja. Jumala antaa arvojen mallit ja Hänen absoluuttinsa sitovat sekä tavallista ihmistä että vallassa olevia … koska kristillinen konsensus on pantu syrjään, meillä on edessämme henkilökohtaisen julmuuden tulva. Kirja jatkaa esittäen ankaran, loogisen ja raamatullisen perustelun aborttia vastaan varoituksella, että se johtaa lapsenmurhan ja eutanasian hyväksymiseen. Siinä he antavat monia kauhistuttavia esimerkkejä lapsenmurhan ja eutanasian harjoittamisesta lääkärien keskuudessa, vaikka ne eivät olleet laillisia tuohon aikaan.

He osoittavat, kuinka meitä kansakuntana valmistetaan ajattelussamme hyväksymään lapsenmurha. Eihän siinä ole eroa, tapetaanko vauva muutamaa minuuttia ennen syntymää, vai muutama minuutti sen jälkeen. Molemmat ovat murhia. Ja jos vanhemmat voivat maksaa lastensa tappamisesta, niin mikä estää lapsia maksamasta vanhempiensa tappamisesta? ”Humanistisessa maailmankuvassa ei ole tilaa uskolle, että ihmisolennolla olisi mitään lopullista selvää arvoa yläpuolella eläimen tai elottoman aineen. Ihminen on vain erilainen molekyylien järjestelmä.”32

Julkaistessaan tämän kirjan Schaeffer siirtyi filosofian ja teologian maailmasta yhteiskunnallisen toiminnan maailmaan. Hän ja Koop päättävät kirjan yksityiskohtaisilla ohjeilla, mitä ihmiset voivat tehdä tukeakseen elämän pyhyyttä ja voimakkaasti vastustaakseen aborttia, lapsenmurhaa ja eutanasiaa.33

Schaeffer’in manifesti

Jatkuvista syöpähoidoistaan huolimatta Schaeffer jatkoi kirjoittamista. Vuonna 1981 hän julkaisi teoksen A Christian Manifesto (Kristillinen manifesti).34 Se oli erityisesti tähdätty amerikkalaiseen maisemaan ja poliittiseen kehitykseen, joka näytti johtavan kansakuntaa kohti tuhoa. Pohjimmiltaan se käsitteli kysymystä, mikä on kristityn vastuu hallitukseen, lakiin ja kansalaistottelemattomuuteen nähden?”35

Kirja kirjoitettiin suoraksi vastaukseksi vuoden 1848 kommunistiselle manifestille (Communist Manifesto), vuoden 1933 ensimmäiselle humanistiselle manifestille (Humanist Manifesto I) ja vuoden 1973 toiselle humanistiselle manifestille (Humanist Manifesto II) – jotka kaikki asettivat ihmisen kaiken keskukseksi ja tekivät hänestä kaiken mittapuun.36 Sitä vastoin Schaeffer vahvistaa raamatullisen näkemyksen ihmisestä, joka tehty Jumalan kuvaksi, jossa on todellinen ihmisyys.”37

Schaeffer osoitti, kuinka valtiomme alun perin perustui kristilliselle konsensukselle, joka tunnusti ihmisen arvokkuuden ja elämän pyhyyden samalla tiedostaen, että ihminen on langennut ja siksi häntä täytyy hillitä hallituksen toimilla ja vallan hajauttamisella (through a government of checks and balances and separation of powers).38

Sitten hän jatkoi osoittaen, että lain ja hallinnon systeemiemme perustukset ovat syöpyneet siinä määrin, että ”maallistunut yhteiskunnallinen laki” vallitsee nyt korkeimpana.39 Tätä koskien hän viittasi entisen korkeimman oikeuden johtavan tuomarin Frederick Vinson’in (1890–1953) lausuntoon, joka kirjoitti: ”Mikään ei ole varmempaa nykyajan yhteiskunnassa kuin periaate, ettei siinä ole mitään absoluutteja.”40

Schaeffer selitti, että ”yhteiskunnallinen laki” – eli sellainen, jota voitaisiin kutsua ”olosuhteelliseksi laiksi” – on toiminnassa, kun oikeudet tekevät päätöksiä, jotka on erotettu mallista, kuten raamatulliset tai perustuslailliset periaatteet. Sen sijaan oikeudet perustavat päätöksensä sellaiselle, jonka ajatellaan olevan parasta yhteiskunnalle.

Esimerkkinä Schaeffer viittasi korkeimman oikeuden päätökseen abortista vuonna 1973. Hän väitti, että se on klassinen esimerkki hyvin subjektiivisesta oikeudellisesta päätöksenteosta.41 Se oli täysin mielivaltainen päätös, jonka eliitti pakotti enemmistölle ilman mitään perustuslaillista pohjaa ja täysin ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa. (Samaa voitaisiin tietysti sanoa korkeimman oikeuden yhtä mielivaltaisesta päätöksestä koskien samaa sukupuolta olevien avioliittoa 43 vuotta myöhemmin vuonna 2016.)

Schaeffer käynnisti yksityiskohtaisen keskustelun kristittyjen suhteesta hallitukseensa. Hän vahvisti Raamatun opetuksen, että meidän tulee kunnioittaa ja totella hallitsijoitamme.42 Hän kuitenkin kiirehti korostamaan, että tottelemisella on Raamatun asettamat rajansa. Hän vakuutti, että ”lopputulos on, että tietyssä pisteessä ei ole vain oikeus, vaan velvollisuus olla tottelematta valtiota”.43 Ja milloin sitten? ”Jokainen hallitus, joka käskee sellaiseen, joka on ristiriidassa Jumalan lain kanssa, kumoaa auktoriteettinsa.”44

Schaeffer päättää manifestinsa osoittamalla, että humanismi on ”poissulkeva, suljettu systeemi, joka sulkee pois kaikki kilpailevat katsomukset – varsinkin, jos nuo katsomukset opettavat jotakin muuta kuin suhteellisia arvoja ja normeja … Tämän seurauksena humanistinen aineeseen, energiaan ja sattumaan perustuva maailmankuva on täysin suvaitsematon”.45 Siksi hän päättää:46

Ei ole liian voimakas ilmaus sanoa, että olemme sodassa ja siinä kamppailussa ei ole puolueettomia. On joko tunnustettava, että Jumala on lopullinen auktoriteetti, tai että Keisari on Herra.

Eräs hyvin mielenkiintoinen seikka Schaeffer’in manifestissa on se, mitä hän sanoo vuoden 1980 presidentinvaalista, jossa Ronald Reagan oli voittoisa. Kirjoittaen Reagan’in kauden ensimmäisenä vuotena hän viittaa siihen ”ainutlaatuisena avoimena ikkunana” kansakunnallemme torjua humanismin tulva,47 Hän varoittaa, että ”meidän täytyy varoa, ettemme anna typerän uskon siihen, että humanismi on korkein, saada meitä luulemaan, että kaikki on nyt voitettu ja varmaa”,48 koska humanistit ”ovat lujasti asemissa”.49

Puhuen profeetallisesti Schaeffer sitten päättelee, että ellemme pysty hillitsemään humanismin tulvaa Reagan’in kauden avoimen ikkunan aikana, niin se mitä todennäköisimmin jatkuu tulevaisuudessa oikeusistuinten kautta.50 ”’Kansalaisvapauksien’ varjolla … humanistiset voimat ovat käyttäneet mieluummin oikeusistuimia kuin lainsäädäntöelimiä, koska oikeusistuimet eivät ole ihmisten ajattelun ja ilmaisun alaisia valintaprosessin kautta – ja varsinkin, kun niitä (oikeusistuimia) ei valita uudelleen.”51 Ja niin se on mennyt.

Viimeinen kirja

Schaeffer päättää elämäntyönsä, kuten aloittikin, tuomitsemalla seurakunnan sen luopumuksen vuoksi. Hänen sanomansa sisältyy hänen vuonna 1984 kolme kuukautta ennen kuolemaansa julkaistuun kirjaan. Kirja on nimeltään The Great Evangelical Disaster (Suuri evankelikaalinen katastrofi).52 Vuonna 1948, kun hän vaimonsa kanssa valmistautui muuttamaan Eurooppaan, Schaeffer oli kirjoittanut esseen otsikolla Revolutionary Christianity (Vallankumouksellinen kristinusko), jossa hän perusteli, että todellinen kristinuskon vallankumouksellinen versio ei ollut tuon ajan ”yhteiskunnallistettu evankeliumi”, vaan ”historiallinen Raamattuun uskova kristinusko, joka uskoo, että seurakunnan tehtävä on saarnata Kristusta ja Häntä ristiinnaulittuna ja että ihminen on vanhurskautettu uskosta”.53

Hän uudisti tämän teeman viimeisessä kirjassaan. Hän väitti, että aivan kuten päälinjan kirkkokunnat 1920–1930-luvuilla olivat korruptoituneet johtuen Raamatun hylkäämisestään, niin samoin oli käynyt evankelikaaleille 1970- ja 1980-luvuilla.

Hän julisti, että ”suuri evankelikaalinen katastrofi” oli ”evankelikaalisen maailman laiminlyönti puolustaa totuutta totuutena”. Ja sitten hän toteaa suoraan: ”Tälle on vain yksi sana – nimittäin mukautuminen: evankelikaalinen kirkko on mukautunut aikakauden maailmanhenkeen.”54

Kuinka sitten? Kahdella tavalla. Ensiksi Schaeffer tunnistaa mukautumisen Raamatun suhteen, ”niin, että monilla, jotka kutsuvat itseään evankelikaaleiksi, on heikentynyt käsitys Raamatusta, eivätkä enää vahvista koko Raamatun opettamaa totuutta – ei vain uskonnollisissa kysymyksissä, vaan myös tieteen ja historian ja moraalisuuden alueilla”.55 Toinen alue on ollut moraalisissa kysymyksissä ”ottamatta selvää kantaa edes elämän ja kuoleman kysymyksissä”.56

Schaeffer moitti ankarasti evankelikaalisia johtajia huopaamisesta kysymyksessä koskien Raamatun erehtymättömyyttä ”niin, että Raamatun auktoriteetti on täydellisesti tehty tyhjäksi”.57 Hän tiivistää kysymyksen näin:58

Ellei Raamattu ole virheetön, ei vain silloin, kun se puhuu pelastuksen asioista, vaan myös silloin, kun se puhuu historiasta ja kosmoksesta, niin meillä ei ole perustusta vastata kysymyksiin koskien maailmankaikkeuden olemassaoloa ja sen muotoa ja ihmisen ainutlaatuisuutta. Meillä ei myöskään ole mitään moraalisia absoluutteja, eikä varmuutta pelastuksesta, eikä kristittyjen seuraavalla sukupolvella ole mitään, minkä päällä seisoa.

Kun kirja julkaistiin, monet reagoivat julistamalla, että Schaeffer ”liioittelee asiaansa”,59 mutta kun tänä päivänä 30 vuotta myöhemmin katsoo siihen, niin on ilmeistä, että hänen havaintonsa olivat nappiin. Sillä tänä päivänä meillä on evankelikaalisia johtajia, jotka kirjaimellisesti kieltävät monet uskon perusasioista.

Schaeffer oli niin kyllästynyt evankelikaaliseen liikkeeseen, että julisti, ettei enää viittaisi itseensä evankelikaalisena, vaan kutsuisi itseään ”Raamattuun uskovaksi kristityksi”.60

Päätössanat

Francis Schaeffer valmistui ikuiseen palkintoonsa toukokuun 15. päivänä 1984 kotonaan Minnesota’n Rochester’issa. Hän oli 72 vuoden ikäinen.

Kuolemaansa edeltävänä päivänä hän rukoili: ”Rakas Isä Jumala, minä olen päättänyt työni. Vie minut kotiin. Minua väsyttää.”61

Huomautus. Tämän artikkelin viitteet ovat verkkosivustolla http://www.lamblion.com julkaistussa artikkelissa

 

Esiintuleva Kirkko rakastaa juomista

Tämä artikkeli on tavallaan kaksiosainen. Aluksi kirjoittaja kertoo Esiintuleva kirkko -liikkeen (Emerging Church) erikoisesta suhteesta alkoholijuomiin. Erään määritelmän mukaan kyseisen liikkeen nimi on ”liukas nimitys liukkaalle liikkeelle, joka on niin sirpaleinen ja vaihteleva, että sen määritteleminen on kuin yrittäisi naulata hyytelöä seinälle”. Artikkelin suomentajan mukaan ”kyseessä ei ole mikään virallinen kirkkokunta tai uskonsuunta, vaan postmoderni virtaus, joka pyrkii vaikuttamaan kaikissa suunnissa”. Esimerkiksi hiljattain helluntaiseurakuntien syyspäivillä oli pääpuhujana John Burke, joka on Yhdysvaltain tunnetuimpia Esiintulevan liikehdinnän edustajia.

Artikkelin loppuosassa kirjoittaja osoittaa hyvin ja raamatullisesti, miksi alkoholi ei kuulu kristitylle.


 

The Emerging Church Loves to Drink
November 12, 2013, David Cloud, Way of Life Literature, P.O. Box 610368,
Port Huron, MI 48061 866-295-4143, fbns@wayoflife.org, suom. SK

Seuraava on laajennettu kirjastamme WHAT IS THE EMERGING CHURCH (Mikä on esiintuleva kirkko?)

Luettuani noin 80 kirjaa esiintulevan kirkon kirjoittajilta muutaman viime kuukauden aikana, olen ollut otettu siitä tosiasiasta, että he rakastavat juomista.

Esimerkiksi kirja Listening to the beliefs of Emerging Churches: Five Perspectives (Kuunnellen Esiintulevien kirkkojen uskomuksia: Viisi näkökulmaa) sisältää kymmeniä viittauksia juomisen iloihin. Kirjoittajat ovat Karen Ward, Mark Driscoll, John Burke, Dan Kimball ja Doug Pagitt. He tapaavat baareissa ja kapakoissa teologisten keskustelujen merkeissä. He vaihtavat keskenään oluen valmistusmenetelmiä.

Jotkut Spirit Garage’n (suomeksi Hengen talli) jäsenet tapaavat irlantilaisessa baarissa Minneapolis’in keskustassa keskiviikkoisin viikoittaisen teologisen pubin merkeissä, joka on sekoitus raamatullista keskustelua ja olutta (”Hip New Churches Pray to a Different Drummer, Trendikkäät uudet kirkot rukoilevat erilaista rumpalia”, New York Times, Feb. 18, 2004). Mars Hill -seurakunta perustaa ”samppanjabaarin” uudenvuoden juhlissaan ja osallistujia muistutetaan tuomaan henkilöllisyyskorttinsa, jotta voivat nauttia sitä kuplivaa. Mars Hill’illä on myös ”oluenpanon oppitunteja” miehille.

Riverview Community -seurakunnalla Michigan’in Holt’issa on RiverBrew -ilta (brew = sahti, olut), jossa on kotitekoista olutta ja uskonnollista keskustelua. Työn johtaja, Brett Maxwell sanoo: ”Joitakin pelottaa kävellä kirkkoon, kun eivät ole koskaan olleet siellä, mutta jos ystävä kutsuu heitä hengailemaan, ottamaan pari olutta ja hengailemaan muutamien kaverien kanssa seurakunnasta, niin se on paljon vähemmän pelottavaa” (”Holt Ministry Celebrates Its Love of God and Beer, HM juhlii rakkauttaan Jumalaan ja olueen”, Lansing State Journal, Feb. 29, 2008). Kun häneltä kysyy, mitä Jeesus joisi, Maxwell vastaa: ”Uskon, että hän istuisi ihmisten kanssa baarissa ja joisi, mitä he juovat ja olisi iloinen tehdessään niin.”

Seurakunta nimeltä Journey (Matka) Missouri’n St. Louis’issa isännöi piiriä nimeltä ”Theology at the Bottleworks” (Teologiaa pullojen parissa), jossa osallistujat ottavat olutta ja keskustelevat poliittisista ja hengellisistä aiheista, kuten naisten roolista yhteiskunnassa, lakijärjestelmästä tai eläinten oikeuksista (”Brewing Battle Missouri Baptists frown on beer as evangelistic hook, Oluttaiston Missourilaiset baptistit paheksuvat olutta evankeliumin koukkuna”, Christianity Today, June 29, 2007).

Jim West on kirjoittanut kirjan ”Drinking with Calvin and Luther (Juoden Calvin’in ja Luther’in kanssa) edistämään ideaa, että alkoholijuomat ovat Jumalan lahja, ei vain jotakin sallittavaa, vaan juhlittavaa. Hän sanoo: ”He rellestivät (reveled) siitä Jumalan lahjana.”

Phyllis Tickle johtaa Beer and Bible (Olut ja Raamattu) -kokoontumisia Kudzu’lla (baari/grilli) Tennessee’n Memphis’issä. Tickle sanoo tällaisen toiminnan olevan ”täsmälleen sitä, missä uskonto menee tällä hetkellä” (”Seeking Spirituality Outside of Churches, Etsien hengellisyyttä kirkkojen ulkopuolelta”, Memphis Online, Sept. 8, 2008).

Osallistuja Doug Hardin sanoi, että hän kasvoi baptistina, mutta jätti sen 30 vuotta sitten, ”eikä nyt viihtyisi seurakunnan raamattupiirissä”. Toinen osallistuja sanoi, että hän tykkää pubityylistä, koska ”meidän ei tarvitse harrastaa uskontoa, kuten aina olemme tehneet sitä”.

Worship at the Water, (Perdido Bay’n metodistikirkon työmuoto, Jumalanpalvelus veden äärellä) kokoontuu sunnuntaisin Flora-Bama -hallissa, joka on pakkaus- ja osteribaari (Package and Oyster Bar) Floridan Perdido Key’ssä, kuuluisa bikinikilpailuistaan ja baaritappeluistaan. Ihmiset tulevat sisään uimapuvuissaan ja nauttivat raamattupiiristä Bloody Mary – tai viskidrinkkien kera. Jack de Jarnette, Perdido Bay’n yhdistetyn metodistikirkon pastori sanoo, että jos Jeesus palaisi maan päälle, hän todennäköisesti tulisi Flora Bama’lle (”Florida Church Mixes Bibles and Booze, Floridalainen kirkko sekoittaa Raamatut ja viinan”, The Blaze, Aug. 15, 2012).

Christ Church Connecticut’in Oxford’issa, isännöi viikottaista ”Beer, Bible and Brotherhood” (Olut, Raamattu ja veljeys) -kokoontumista paikallisessa baarissa. Pastori John Donnelly, siemailee Samuel Adams Boston -olutta, samalla kun vetää piiriä (”Pastor Drinks Beer in the Name of Jesus, Pastori siemailee olutta Jeesuksen nimessä”, Charisma News, Oct. 11, 2013).

Kesällä 2013 Moody Bible Institute lakkautti 127-vuotisen kieltonsa koskien opettajien ja henkilökunnan alkoholin ja tupakan käyttöä. Uusi korostus pyrkii luomaan ”hyvän luottamusympäristön, joka korostaa arvoja, ei sääntöjä”. (”Moody Bible Institute Drops”, Christianity Today, Sept. 20, 2013).

Mitä Raamattu sanoo?

On totta, että jotkut protestanttiset uskonpuhdistajat joivat alkoholijuomia, mutta he eivät ole meidän auktoriteettimme. He myös ”kastoivat” vauvoja ja hukuttivat baptisteja!

On totta, että Vanhassa Testamentissa on tapauksia, joissa Jumala salli kansansa Israelin juoda alkoholipitoista viiniä, mutta Vanhassa testamentissa on monia asioita, joita emme tänä päivänä harjoita.

Uskon, että kristittyjen tänä päivänä ei pitäisi juoda alkoholijuomia mm. kolmesta seuraavasta syystä ja olen vakuuttunut, että ne ovat yleisesti sovellettavia:

  1. RAAMATTU VAROITTAA, ETTÄ VIINI JA VAHVAT JUOMAT ON PILKKAAJA JA PETTÄÄ IHMISET.

Viini on pilkkaaja, väkijuoma remunpitäjä; eikä ole viisas kenkään, joka siitä hoipertelee” (Snl. 20:1).

Sanoa, että alkoholijuomia voidaan käyttää kohtuullisesti, kuulostaa järkevältä, mutta hyvin harva juoppo, on koskaan aloittanut tarkoituksella tulla juopoksi. On eittämätön tosiasia, että ihminen, joka ei juo lainkaan, ei milloinkaan tule juovuksiin, eikä hänestä milloinkaan tule juomaria.

Kaikki esiintulevan kirkon siemailijat myöntävät, että Raamattu kieltää juopuneisuuden, mutta kaikki heidän puheensa juomisen ja oluen tekemisen iloista, ”Guinnesseista” ja ”keisarillisten tuoppien kierroksista”, saa minut miettimään, ovatko he joskus hiukan hiprakassa juomispuheissaan, ellei nyt ihan juovuksissa! Kuinka päihtynyt on oltava ollakseen juovuksissa? Tarvitseeko esiintulevien kirkkojen koskaan nimetä ”autokuskeja”?

En usko, että Nooalla oli tarkoitus juopua ja aiheuttaa niin paljon harmia pojanpojalleen, harmia, jolla on pysyviä seurauksia tähän päivään – mutta viini on pilkkaaja. Äidinpuoleinen isoisäni joi ennen pelastumistaan ja kun hurskas isoäitini meni naimisiin hänen kanssaan, hän vaati, ettei hän koskaan ottaisi tippaakaan viinaa ja se oli lupaus, jonka hän antoi. Mutta eräänä päivänä hän ja eräs toinen kirvesmies olivat tekemässä taloa ja se toinen kirvesmies puhui isosisän ottamaan vain siemauksen ”jäähdyttämään kieltä”. He molemmat olivat ympäri päissään ja päätyivät putkaan – ja isosisä oli sentään baptistikirkon diakoni! Hän katui katkerasti ja palautui ja sikäli kuin tiedetään, ei koskaan juonut tippaakaan, mutta se oli väkevä muistutus hänelle, että viini on pilkkaaja.

Alkoholi pystyy pettämään ja turmelemaan. Ihminen ei koskaan tiedä hallitseeko hän sitä, vai se häntä. Neuvo Snl. 20:1 sanoo minulle, että viisas ihminen pysyy siitä kokonaan erossa.

Seuraava on viisas lausunto vuodelta 1891 John G. Paton’ilta, joka oli lähetyssaarnaaja Uusilla Hebrideillä:

”Havainnoistani jo varhaisella iällä vakuutuin, että pelkät raittiusyhdistykset epäonnistuivat ja että täysraittius, Jumalan armon avulla, oli ainoa varma ehkäisy, kuten myös parannuskeino. Se, mikä oli kohtuutta yhdellä, oli juopumusta toisella ja kaikki juopot tulivat, ei niistä, jotka harjoittivat täysraittiutta, vaan niistä, jotka harjoittivat, tai yrittivät harjoittaa kohtuutta. Olin nähnyt kohtuuden miesten juovan viiniä liikaa juovien läsnä ollessa, enkä koskaan voinut nähdä, että he olisivat kokeneet itsensä syyttömiksi ja olin tuntenut pappeja ynnä muita, kerran vahvoja kohtuuden kannattajia, jotka putosivat tämän ns. kohtuuden läpi ja tulivat juomareiksi. Siksi minusta on koko elämäni ajan näyttänyt, että puheen ollen kaikenlaisista päihteistä, täysraittius niistä juomina on ainoa järkevä kohtuus ja niiden käyttö sallittakoon yksinomaan lääkkeinä ja silloinkin vain äärimmäisellä varovaisuudella, koska ne ovat petollisia ja vahingollisia myrkkyjä, alentavinta ja turmelevinta lajia.”

Ajattele myös seuraavaa todistusta, jonka eräs lukija lähetti minulle tästä aiheesta:

”Veljet ja sisaret Kristuksessa! Minulla on ensikäden tieto siitä, mitä vain yhden ryypyn ottaminen voi tehdä perheelle. Isäni, ollessaan 15-vuotias, laitettiin hevosen selkään naapurin miehen taakse ja hän ratsasti läheiseen kaupunkiin ja otti ensimmäisen ryyppynsä. Siitä päivästä lähtien hän oli koukussa ja hänestä tuli lähes elinikäinen alkoholisti. Se kärsimys, jonka perheemme kävi läpi ja käy edelleen, on sanoin kuvaamaton. Isä vastaanotti Kristuksen 62-vuotiaana ja tuli täysraittiiksi. Hän ei voinut sietää alkoholistiystäviään, kun he pysähtyivät ja tarjosivat hänelle ryyppyä, kuten aina ennenkin. Johtuen hänen alkoholismistaan ja loukkaavista puheistaan, pikku siskoni ei toivu koskaan. Se on vaikuttanut perheeseemme hirveän haitallisella tavalla kaikki nämä vuodet. Vilpitön suositukseni on: ÄLÄ MILLOINKAAN KOSKE SIIHEN, sillä et tiedä, mitä ensimmäinen ryyppy tekee. Se on tavallaan kuin ensimmäinen kiusaus ottaa ensimmäinen puraisu omenasta paratiisissa. Alkoholin seurauksena miljoonat kodit ovat särkyneet ja tuhottu, sieluja helvetissä ja piinassa täällä maan päällä.”

Voivatko esiintulevat taata, että he ja heidän siemailukaverinsa eivät koskaan tule yhtään juovuksiin? Voivatko he taata, etteivät saata jotakuta kiusaukseen tulla alkoholistiksi? He eivät sitä voi, koska ”viini on pilkkaaja”.

  1. RAAMATTU KEHOTTAA USKOVIA OLEMAAN OLEMATTA LOUKKAUKSEKSI MISSÄÄN.

Älkää olko loukkaukseksi juutalaisille, älkää kreikkalaisille älkääkä Jumalan seurakunnalle. Minäkin yritän kaikessa kelvata kaikille. En etsi omaa hyötyäni vaan monien, että he pelastuisivat. (1. Kor. 10:32-33. Raamattu Kansalle).

Itse jätin tupakoimisen muutaman kuukauden kuluttua pelastumisestani ja se ei tapahtunut siksi, että olisin ajatellut sen olevan väärin, tai että olisin ollut huolestunut terveydestäni; se johtui siitä, että tiesin sen voivan loukata toisia. Halusin todistukseni olevan puhdas loukkauksesta, jotta Jumala käyttäisi minua ja minulla olisi ikuista hedelmää palveluksestani Herralle. En halunnut, että todistaessani jollekin hän ehkä ei huomioisi minua, tai häiriintyisi, kun näkisi savukepakkauksen taskussani.

Jos tämä on totta tupakoinnin suhteen, niin se on vielä enemmän totta alkoholijuomien juomisen suhteen. On tosiasia, että monet uskomattomat ajattelevat, että uskovan ei pitäisi juoda. Heillä on korkeammat normit kristityille, kuin joillakin kristityillä itselleen.

Jo mahdollisuus, että joku voi loukkaantua minun juomisestani, pitäisi riittää uskovalle, että poistaa sen elämästään ja se mahdollisuus on hyvin suuri modernissa yhteiskunnassa. Paavali oli valmis lopettamaan lihan syömisen kokonaan tässä nykyisessä maailmassa, jos arveli jonkun siitä loukkaantuvan ja todistuksensa vahingoittuvan (1. Kor. 8:13) ja lihan syöminen on sentään täysin laillista. Kuinka paljon enemmän uskovan pitäisi olla valmis luopumaan alkoholijuomista, jotka ovat parhaimmillaan hyvin kyseenalaisia ja joilla on kyky itsessään aiheuttaa vahinkoa (mitä liha ei tee)!

  1. RAAMATTU KÄSKEE USKOVAA KARTTAMAAN KAIKENKALTAISTA PAHAA (1. Tess. 5:22).

Se on kauaskantoinen kehotus. Alkoholijuomat ovat suuri paha ja kirous modernissa yhteiskunnassa. Ajattele autokolareita, tauteja, aviorikoksia, irstautta, avioeroja, laiminlyötyjä lapsia, pahoinpideltyjä vaimoja, rahan tuhlausta, pelaamista, jumalanpilkkaa, puhdasta typeryyttä. Katso olut- ja väkijuomamainoksia, kuinka ne aina pöyhistelevät aistillisuudella ja vastuuttomuudella. Tammikuussa 2005 kuninkaallinen lääkärikoulu (Royal College of Physicians) Englannissa varoitti, että Britannia kärsii alkoholiin liittyvien ongelmien epidemiasta, joka ruokkii väkivaltaa ja sairauksia kaikkialla maassa (The Telegraph, Jan. 3, 2005). Sama epidemia riehuu kaikkialla maailmassa.

Jos jokin yleensä näyttää pahalta tänä päivänä, niin se on alkoholijuomat ja Raamattu ei pelkästään ehdota, että kartamme kaikkea pahalta näyttävää; se käskee meitä tekemään niin!

On myös tärkeää ymmärtää, että on dramaattinen ero alkoholipitoisuudessa tämän päivän viinin ja Raamatun ajan viinin välillä. Seuraavat Norman Geisler’in ja Robert Stein’in lainaukset ovat artikkelista Focus in Missions, syyskuu 1986:

”Monet viiniä juovat kristityt tänä päivänä olettavat virheellisesti, että se, mitä Uusi Testamentti tarkoitti viinillä, on sama kuin tänä päivänä käytetty viini. Se kuitenkin on valhetta. Itseasiassa tämän päivän viini on raamatullisen määritelmän mukaan alkoholijuoma ja näin ollen kielletty Raamatussa. … Edes muinaiset pakanat eivät juoneet, mitä jotkut kristityt tänä päivänä juovat.” (Geisler).

”Kuluttaakseen saman määrän alkoholia, joka on tämän päivän kahdessa martinissa, henkilön olisi juotava yli 22 lasillista Raamatun ajan viiniä, joka sisälsi kolme osaa vettä ja yhden osan viiniä” (Stein).

Mitä tulee ideaan, että Jeesus teki ja joi alkoholipitoista viiniä, osoittaisin lukijalle seuraavaa edesmenneen Bruce Lackey’n artikkelia – Did Jesus Make Alcoholic Wine? (Tekikö Jeesus alkoholipitoista viiniä?)

copyright 2013, Way of Life Literature

 

Nouseeko Peto Euroopassa?

Pedon nousuko? Uusi paine presidentin johtamaan voimakkaaseen
federalistiseen Eurooppaan

Rise Of The Beast? New Push For Powerful Federal Europe Led By President
BY PNW STAFF 22.9.2017, suom. SK

Euroopan Unionin pomo on kartoittanut reitin paljon voimakkaampaan kansakuntien superblokkiin (superbloc) kiistellyssä Unionin tilaa koskevassa puheessaan. Britannian lähtiessä ja maanosan talouden kasvaessa sen federalistit ovat nyt tarttumassa tilaisuuteen ajaa isoa harppausta eteenpäin.

Merkittävintä profetian tarkkailijoille on hänen kehotuksensa yhdistää EU:n kaksi presidentinvirkaa – Euroopan Komission, joka vastaa unionin päivittäisestä pyörittämisestä ja Euroopan Neuvoston, joka tuo yhteen kansalliset johtajat – yhdeksi viraksi, joka täytetään Euroopan laajuisten vaalien jälkeen.

”Ymmärtääkseen tehtävänsä haasteet ja jäsenvaltioidemme erilaisuuden tulevan presidentin pitäisi olla tavannut kansalaisia Helsingin kaupungintaloissa, kuten myös Ateenan aukioilla”, Juncker sanoi.

Yhden johtajan valintaa unionille on ehdotettu jo vuosia, mutta harvoin on sellaisen viran roolia ja vastuuta hahmoteltu. Tätä uutta johdon virkaa edistäisi myös sellainen, jonka Euroopan Komission presidentit näkevät uutena Euroopan puolustusliittona (European Defence Union), johon kaikki jäsenvaltiot liittyisivät – itseasiassa EU:n armeijana.

Useat jäsenvaltiot, Saksa ja Ranska etunenässä, ovat jo ottaneet lisääntyviä askelia yhdistämään tiettyjä yksiköitä, kääntämään puolustusrahoitusta suljetuille tileille ja luomaan uusia koordinoituja komentorakenteita. Ensimmäistä kertaa EU perusti viime maaliskuussa yhteisen sotilaskeskuksen.

Itse asiassa keskellä kasvavia Venäjän ja Pohjois-Korean välisiä jännitteitä Saksan ulkoministeri on ilmaissut toiveensa, että eurooppalaisesta supervaltiosta tulee maailmanlaajuinen toimija kansainvälisessä politiikassa. Ulkoministeri Sigmar Gabriel sanoi, että Euroopan on aika löytää ”oma äänensä” sen sijaan, että antaa USA:n sanella globaaleissa kysymyksissä, samalla kun maanosa väittelee keskenään.

Osa tuota yhdistettyä painetta näkee tilaisuuden Bulgarialle, Romanialle ja Kroatialle lopultakin tulla Schengenin rajattoman alueen jäseniksi, samalla kun Ukrainan presidentti ajaa välitöntä paikkaa EU:n pöydässä tulla unionin 28. jäseneksi. Se ulottaisi Brysselin vallan tuhansia kilometrejä Irlannista Venäjän rajoille.

Ukrainan presidentti Poroshenko vaati, että Ukraina tulee nähdä Euroopan Unionin ”uutena itäisenä rajana”, unionin, jonka hänen mukaansa pitäisi hyväksyä Junckerin näky ja tulla ”lähemmäksi”. Idean Euroopan integraatiosta täytyy päästä toiseen aaltoon.

Luoko tämä toinen aalto täysin yhtenäisen Euroopan, jolla voisi pian olla armeija kilpailemaan Yhdysvaltain armeijan kanssa koossa, pystyvyydessä ja yhtenäisyydessä? Brysselin byrokraatit eivät tykkäisi mistään enemmän.

Raamatunprofetian tarkkailijat ovat pitkään spekuloineet, että EU voisi edustaa lopullista ”Pedon” valtakuntaa, josta puhutaan Danielin kirjassa ja Ilmestyskirjassa.

Mahdollisuudella uudeksi voimakkaammaksi/federalistisemmaksi Euroopaksi, jolla on yksi presidentti johtamassa sitä, on seuraamuksia, ei vain poliittisesti ja taloudellisesti, vaan myös profeetallisesti.

Yllättäen jopa The Economist -lehti tunnusti artikkelissaan Protestants, leaving Europe is a matter of eschatology (Protestanttien lähtö Euroopasta on eskatologinen kysymys), että tämä oli tärkeä tekijä joillekin protestanteille, jotka äänestivät Unionista lähtemistä. Nämä evankelikaalit uskoivat, että EU:hun jääminen asettaisi heidät vaaraan joutua lopulliseen Pedon maailmanvaltaan. Miksi he uskoivat tähän?

Raamattu puhuu useista eri pedoista. Kutakin käytetään vertauskuvallisesti antamaan ymmärrystä lopullisen maailmanvallan ja sen johtajan eri puolista ja yhdessä tutkittuina antavat meille paremman kuvan siitä, mitä odottaa viimeisinä päivinä.

Ilm. 13 puhuu pedosta seitsemässä ensimmäisessä jakeessaan. Toista petoa, nainen selässään, kuvailee Ilm. 17. Daniel 7 puhuu neljästä erillisestä pedosta viitaten ”pieneen sarveen”, joka ilmestyy neljännen pedon aikana. Myös Ilm. 13 kuvailee toista ”kaksisarvista petoa” alkaen jakeesta 11. Nämä julmat kuvat tulee ymmärtää myös neljästä eri metallista koostuvan jättiläismäisen ihmisen kuvan kontekstissa luvussa Daniel 2.

Liittyen useimpiin näistä kuvauksista tätä lopullista maailmanvaltaa kuvailemassa on luku 10; 10 varvasta, 10 päätä ja 10 sarvea. Kukin antaa meille erilaisen ymmärryksen, mutta kaikki viittaavat 10 kansakunnan liittoon, tai johtajiin, joita eräänä päivänä valvoo ”pieni sarvi”, Antikristus.

Nähtäväksi jää, kuinka luku 10 sopii tähän uuteen eurooppalaiseen paineeseen, mutta jotkut ovat ehdottaneet, että laajentuessaan Eurooppa tarvitsee pienemmän neuvoston auttamaan sen hallinnoimisessa. Euroopan kymmenen neuvosto, joka edustaa kansakuntien blokkia EU:n presidentille, on mielenkiintoinen mahdollisuus.

Tuleeko uusi voimakas ja karismaattinen johtaja esiin johtamaan Eurooppaa? Euroopan komission puheenjohtaja Juncker ajaa jo Euron levittämistä ei-eurooppalaisiin valtioihin. Se varmasti myös levittäisi yhteisen blokin taloudellista valtaa.

Emme tiedä, kuinka nämä ehdotukset lopulta menevät, mutta tiedämme kyllä, että lopulta tämä profetia tulee toteutumaan. Viimeaikaiset tapahtumat edustavat vakavia muutoksia tälle alueelle ja maailmalle. Se on alue, josta Raamatulla on paljon sanottavaa viimeisinä päivinä ja kannustamme sinua tutustumaan Danielin ja Ilmestyskirjan eri kohtiin, jotka paljastavat, miltä viimeinen maailmanvalta näyttää.

Useat profetia-asiantuntijat tuottivat hiljattain yhdessä uuden 10 tunnin DVD-sarjan nimeltä ”Decoding The Future”, joka kuljettaa sinut Ilmestyskirjan läpi luku luvulta. Tämä lähde varustaa sinut paremmalla ymmärryksellä siitä, kuinka nämä ”peto”-kohdat sopivat Ilmestyskirjan ja Raamatun itsensä kontekstiin.

Learn more about Decoding The Future here