Nuorison kuulee aina silloin tällöin lausuvan akronyymin EVVK, eli ei voisi vähempää kiinnostaa. Sama kirjainlyhenne tuli itselleni mieleen, kun katsoin Lahdessa 13.-15.5.2011 pidettävien kirkkopäivien ohjelmaa. Miten jostain tapahtumasta on saatukin niin kuiva ja mitäänsanomaton? Ohjelmassa on muun muassa valokuva- ja taidenäyttelyitä, performanssiesityksiä, konsertteja yms. kulttuuritapahtumia, sosiaalifoorumi ja muita seminaareja aiheista maan ja taivaan väliltä. Ohjelmaa on aivan hengästymiseen asti. Toki mukana on tilaisuuksia lähetystyöstä, seurat, jumalanpalveluksia ja jopa Jukka Norvannon yhden tunnin mittainen raamattuluento, mutta miten löytää jyvät akanoista, kun on 100 tapahtumaa ympäri kaupunkia?
No ehkä minä olen väärässä. Nimittäin viimeksi kirkkopäivillä oli 40 000 vierailijaa, ja ilmeisesti tänäkin vuonna kävijöitä riittää.
Jotain sellaista kirkkopäiviltä puuttuu, joka saisi minut lähtemään mukaan – paitsi tuo Norvannon osuus. Olen käynyt monilla hengellisillä kesäjuhlilla, joten arvostan tämänkaltaisissa tapahtumissa ennen kaikkea hengellistä sisältöä. Kirkkopäivät eivät ilmeisesti halua profiloitua samaan kategoriaan muiden (hengellisten) tapahtumien kanssa, vaan tarjoaa kulttuuria ja muuta korkeatasoista ”hengen”ravintoa.
Eikö silti ihmisen iankaikkista sielua ruokkiva hengellinen ravinto olisi yksi tärkeimmistä asioista? Ainakin tästä voidaan nähdä yksi selkeä asia: kirkon herätysliikkeet, jotka järjestävät hengellisiä kesäjuhlia, pitävät huolta ihmisten sielun tilasta ja tarjoavat sanaa Jeesuksesta. Kirkko puolestaan omilla päivillään tarjoaa enemmän kaikkea muuta – aika paljon uskonnolliseen kaapuun puettua ajanvietettä. Ei pidä siis yhtään ihmetellä, miksi kirkon nykyjohto suhtautuu niin peittelemättömän nurjasti herätysliikkeisiin.
En ole kirkkopäivillä käynyt, joten saatoin antaa edellä väärän todistuksen tapahtumasta. Mutta vuosikymmenten aikana asioita paljon seuranneena pystyn jotain aistimaan siitä hengestä, joka välittyy minulle pelkän ohjelman ja puhujaluettelon välityksellä. Surullista on, että suuret määrät rahaa palaa tuollaiseen toisarvoiseen toimintaan. Annettaisiin sekin rahasumma vaikka mainituille herätysliikkeille evankeliumin levittämiseen – tosin kirkon linja viime kuukausina on valitettavasti ollut, että halutaan ottaa nykyisetkin määrärahat niiltä pois.
Eipä kirkon viikottaisissa tilaisuuksissakaan ole sen hengellisempää ohjelmaa. Ainakin meidän paikkakunnalla on kirjallisuusryhmiä, yleiskonsertteja yms. mutta ei esimerkiksi raamattu- ja rukouspiirejä tai gospelkonsertteja. Kirkon tilaisuuksista ei löydy mitään sellaista tarjontaa, jolla hengellistä nälkää ruokkisi, vain harrastepiirejä ja erityisryhmien toimintaa. Mistä etsivät löytävät uskon ja uskovat saavat ravintoa ja kasvua, jos ei kirkosta? Evankelioivaa toimintaa ei ole nykyään lainkaan.
Katta, kiitos kommentistasi!
Ratkaisu tuohon esittämääsi ongelmaan olisi henkilöseurakuntamalli. Siinähän jokainen voisi valita sellaisen seurakunnan, jossa on olevää sanaa ja toimintaa tarjolla. Valitettavasti asia ei oikein tällä hetkellä etene ns. liberaalien vastustuksen takia.
Jos seurakunnasta ei löydy hengellistä sisältöä, yksi mahdollisuus on perustaa pienpiiri muutaman ystävän kanssa. Piiri voi kokoontua sovituin väliajoin vaikka vuoron perään eri kodeissa. Tällaisia piirejä on paljon eri seurakunnissa – etenkin kuvaamassasi tilanteessa ei taida muuta vaihtoehtoa ollakaan. Mitä piiri sitten voi tehdä ja miten se toimii, niin ehkä kirjoitan siitä joskus ihan oman artikkelin.
Jotkut ovat ratkaisseet tilanteen siten, että käyvät vapaitten suuntien tilaisuuksissa. Uskovien yhteys löytyy varmasti sitäkin kautta, mutta ei sekään omaa seurakuntayhteyttä korvaa.