Fjodor Dostojevski on sanonut: ”Jos Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua.” Saman ajatuksen voi muotoilla myös niin, että ellei ole syntiä, ei tarvita Jumalaakaan. Näin lausui Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi Inkerin kirkon juhlamessussa Lahden Joutjärven kirkossa 25.9.2011. Hän jatkaa: ”Jos ei ole syntiä, kaikki on luvallista ja sallittua. Jokainen päättää itse, mikä hänen mielestään on totuus.” (Seurakuntalainen.fi 26.9.11)
Nykypäivänä Jumalan kunnioitus on yhteiskunnassamme huolestuttavan vähäistä. Kaikki oikea hengellisyys pyritään siivoamaan pois – jopa kirkosta. Kristinuskon ytimeksi on muodostumassa puhe Jumalan armosta ja lähimmäisenrakkaudesta – synnistä ei enää puhuta. Jeesus on henkilö, josta mieluummin vaietaan kuin puhutaan. Ja jos puhutaan, niin ei juurikaan Hänen tehtävästään syntien sovittajana.
Silti monilla ihmisillä on tyhjyyden tunnetta ja kaipausta hengellisiin asioihin. On ihmisiä, jotka ehkä vuosikausia ovat kantaneet monenlaisia painolasteja elämässään. Joku tuntee sisimmässään, että on tehnyt väärin toisia ihmisiä kohtaan ja kantaa siitä syyllisyyttä. Paha olo ja itsesyytökset kaivertavat mieltä, mutta apua ei löydy kuin hetkeksi lääkärin määräämällä reseptillä. Seurakunnasta ehkä vain tarjotaan Jumalan armahdusta kuin automaatista. Se tuntuu siltä kuin paiseen päälle vain laitettaisiin laastaria eikä puututa varsinaiseen ongelmaan. Noidankehä vain jatkuu ilman ulospääsyä.
Juuri tähän apua tarjoaa esimerkiksi parhaillaan käynnissä oleva pääkaupunkiseudun Mahdollisuus muutokseen -kampanja. Jos kamppailet erilaisten ongelmien kanssa ja haluat saada niihin apua, tutustu kampanjan materiaaleihin tai tilaa ilmainen kirja. Nettisivulla on monia todistuksia siitä, miten Jumala on tuonut toivon pimeimpäänkin synkkyyteen. Lue erityisesti sivu Askeleet muutokseen. Siellä kerrotaan, että muutoksen avain on Jeesus, ja miten Jeesuksen voi löytää.
Raamatun punaisena lankana on Isän Jumalan rakkaus meitä luotujaan kohtaan. Siihen kuuluu erottamattomana osana se, että Hän lähetti Jeesuksen tähän maailmaan pelastajaksi meille syntiinlangenneille ihmisille. Muuta tietä Jumalan luo ei ole kuin Jeesuksen kautta (Joh. 14). Jumala ei tahdo kenenkään joutuvan kadotukseen, sillä ”[Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4).
Jumala rakastaa jokaista ihmistä niin paljon, että antoi ainoan poikansa Jeesuksen kuolla puolestamme. Olemme kaikki syntisiä (Room. 3:23) emmekä omin voimin voi itseämme pelastaa. Siksi Jeesus kuoli meidän rikkomustemme tähden. Hän otti päällensä rangaistuksen, joka oikeasti kuuluisi meille. Jeesus on jo lunastanut sinun syntivelkasi. Saat uskoa sen omalle kohdallesi, kun tunnustat Hänelle syntisi ja pyydät Jeesusta tulemaan elämääsi. Se ei riitä, että yleisellä tasolla uskot Jeesuksen olevan Jumalan Poika ja kuolleen meidän syntiemme tähden. Jokaisen on tehtävä tietoinen uskonratkaisu henkilökohtaisesti. Voit tehdä sen vaikkapa edellä mainitun kampanjasivun rukouksen sanoin:
Herra Jeesus Kristus, haluan tunnustaa Sinulle syntini.
Kadun pahoja tekojani.
Anna ne minulle anteeksi ja ota minut lapseksesi.
Haluan kääntyä pois kaikesta, minkä tiedän vääräksi.
Uskon, että Sinä olet Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika, ja että
Sinä kuolit syntieni puolesta Golgatalla.
Haluan seurata Sinua.
Haluan tunnustaa Sinut herrakseni myös ihmisten edessä.
Täytä minut Pyhällä Hengelläsi. Avaa ymmärrykseni niin, että
ymmärrän Sinun Sanasi, Raamatun Sanan.
Kiitos, että kuolit syntieni puolesta Golgatalla niin, että voin
saada anteeksi ja vapauden. Aamen.
Kun olet tämän rukoillut, saat uskoa syntisi anteeksi ja alkaa vaelluksen Jumalan lapsena.
”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11). Usko Jumalaan antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Hän tuo toivon epätoivonkin keskelle ja toivon paremmasta huomisesta – iankaikkisen elämän. Usko Jeesukseen, niin saat tuon tulevaisuuden omaksesi.
Haluan vahvistaa Hannun tavoin etsivää ihmistä siihen, että et ole yksin kaipauksesi ja etsintäsi kanssa.Meitä on niin monia,jotka olemme saaneet pysyvän avun, ja helpotuksen elämäämme.On olemassa jotakin joka ei petä,eikä romahda,vaikka kaikki ihmistuet olisivat elämästäsi pettäneet.On olemassa Tie,joka ei lopu umpikujaan,vaan jatkuu,ja kantaa,ja jolla askeleesi voivat vahvistua.
Rakkaus on sinua varten.Sinulla on tarkoitus ja oma tärkeä tehtäväsi tässä maailmassa.Kuolemanpelkoonkin on löydettävissä apu,joka kantaa yli synkän virran.Hän on Jeesus Kristus, rakkaudellinen,ihana Vapahtaja, hellä Paimen.Olipa epätoivosi tai etsintäsi syy mikä hyvänsä, on Luojallasi parhaimmat vastaukset siihen.Jos koet kaipausta ottaa selville, mikä on loppupeliksi elämäsi tarkoitus, niin haluan rohkaista sinua;älä vieläkään luovuta.Etsintä ei ole turhaa,sillä Isä tulee jo vastaan,Hän etsii sinua.Hän kaipaa sinua syliinsä.
Kun Isä löytyy,sitä kokee tulleensa kotiin.Kotiin,jota on aina kaivannut,mutta jota ei uskonut olevankaan.Juureton olo,ja hukassa olemisen tunne hellittää.Tyhjyys katoaa.Onkin tupsahtanut kotiin,löydettynä,tunnettuna,hyväksyttynä.
Isä on kattanut pöydän nälkäiselle ja janoiselle lapselleen.Juhlapuku odottaa sinuakin, sormus laitetaan sormeen.Luuk.15
Itse pelkäsin joskus uskoa Jeesukseen siksi,kun luulin että minulta odotettiin täydellisyyttä.Ajattelin,että elämä on muutenkin raskasta,en halua,että rimaa vielä entisestään nostetaan kohdallani.Pakenin Jumalan kutsua vuosia.Herra näytti minulle erään unen elämästäni,ja se avasi silmäni näkemään,että elämäni talo oli sortumaisillaan.Kuitenkin uni päättyi siihen,että heittäydyin Jumalan varaan,ja minut pelastettiin talosta turvaan.Kun heräsin,lepäsi Jumalan rakkaus ylläni,ja sitä kesti kolme päivää.Olin niin rakkauden valtaama,että tietämällä tiesin sen olevan Jumalan kutsua minulle.En kuitenkaan tehnyt vielä uskon ratkaisua.Tärkein puuttui,jota ilman pelastus,ja yhteys Isään ei voinut minulle avautua.Se puute oli syntieni tunnustaminen,ja Jeesuksen ristintyön vastaan ottaminen pelastuksekseni. Vaikka kokemukseni Jumalasta oli ihana, rakkaudentunne haihtui.Vielä meni jonkin aikaa…
Sinä vuonna olin harjoittelemassa kauneushoitolassa,jossa kävi myös ennustaja.
Omistaja oli kallellaan New Age-hengellisyyteen.Kun menin tuossa hoitolassa itsekin ennustajalle,hän puhui hetken kanssani kuvaillen jotakin elämästäni. Yrittäessään jatkaa,hän keskeytti,ja sanoi;en pysty jatkamaan tätä istuntoa.On avattava ikkuna, että saan happea.Ihmettelin kovin.Sitten hän sanoi,että nyt tuli kova päänsärky,enkä näe asioita,on jokin este…hän voihki paikallaan,ja alkoi tulla vihaiseksi.Lopulta hän sanoi: voisitteko poistua täältä?Lähdin nolona ulos,ja minua kummasteltiin kauneushoitolan omistajan ja henkilökunnan taholta,miksi näin tapahtui.
Jälkeen päin tajusin,että äitini rukoukset,isäni rukoukset suojelivat minua. He rukoilivat elämäni puolesta Jeesuksen Kristuksen Nimessä ja veressä,että pelastuisin,ja varjeltuisin pahalta.
Ennustaja,vaikkakin puhui Jumalasta, ja teki työtään Jumalan nimessä, ei kuitenkaan ollut Hänen joukoissaan. Sen sain selkeästi nähdä.Tuon käynnin jälkeen tuli joksikin aikaa outoja pelkoja,ja sen hedelmä oli huono.
Hän,kuten kaikki ennustajat,ja New Agen henkimaailman pauloissa olevat,ovat saatanan pettämiä ihmisiä.He voivat luulla tekevänsä kaiken Jumalan voimalla,ja olla ihania ja hyväntahtoisia ihmisiä.Mutta he ovat valkoisen valheen pauloissa.Heitä ei olekaan aidosti vapautettu,siksi he eivät voi tuoda onnea ja vapautta muillekaan.
Jeesus vastasi heille;
Totisesti,totisesti Minä sanon teille;jokainen joka tekee syntiä,on synnin orja.Mutta orja ei pysy talossa iäti,Poika pysyy iäti.Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi,niin te tulette todellisesti vapaiksi.Joh.8:34-36
Jeesus ei lupaile tyhjiä,Hän on ainoa Vapauttaja,ja todellisen onnen tuoja elämäämme.
Pahan petos on siinä,että se tulee valkeuden vaatteissa, mutta ei johda ihmisiä kääntymään pois synneistään ristin luona.Se henki ei tunnusta Jeesuksen sovintoveren voimaa, eikä kerro, että ainoa yhteys Isän Jumalan tykö syntyy Jeesuksen uhrin kautta. Raamatussa varoitetaan myös kaikenlaisesta noituudesta.Lue Raamatusta esim.Apostolien teot. luku 8,luku 13:6-12, luku 16:16-18
Minä sain kokea,että tuo voima,jonka vallassa ennustajaparka oli, pelkäsi todellisten Jeesuksen nimessä lausuttujen rukousten voimaa.Sillä ei ollut valtaa minuun,koska Jumala armossaan suojeli minua ymmärtämätöntä. Jeesuksen Nimi onkin yläpuolella kaikkien muiden nimien,sillä Isä on Hänet korottanut.Hän istuu Isän oikealla puolella korkeuksissa.Hän on verellänsä voittanut käärmeen,murskannut rikki käärmeen pään.Ja jokainen voi saada vapauden tuossa Nimessä myös saatanasta.
Hänen Nimeään tulevat lopulta kunnioittamaan kaikki,sillä Hän on tuleva pian takaisin hakemaan omiaan.Silloin kaikki silmät saavat nähdä Hänet.Niidenkin,jotka Häntä kovasydämisyydessään pilkkasivat,ja mitätöivät.On tärkeää kuulua Jeesukselle.Matt.24
Sitten tapahtui,että tulin pian tuon tapauksen jälkeen uskoon, ja synnyin Jumalan lapseksi.Sain siis syntini anteeksi Jeesuksen tähden,ja annoin koko elämäni Hänen käyttöönsä.Minun sisimpääni laskettiin Pyhä Henki,joka on yhtä jumaluutta,kuin Jeesus,ja Isä. Joh.16 Ja silloin täytyin rauhalla, ja näin totuuden myös vääristä retkistäni.
Löysin sydämenyhteyden Isään,ja Raamattu alkoi ihmeellisesti avautua.Aloin innokkaasti lukea sitä.Tällainen on Jumalan armo ja rakkaus pientä,eksynyttä ihmistä kohtaan.Missä tahansa tyhjyydessä,tai kahleissa oletkin,joissa sinulla on paha olla, tule Jeesuksen luo.Tule ristin luo,ja sieltä Hänen avaamalleen kotitielle.Siellä sinut puhdistetaan,annetaan uusi toivo,ja rakkaus sisimpääsi.Uskossa vaeltaminen on sitä, että saa tarttua Isän käteen ja kertoa huolensa Hänelle.Häneltä saa loputtomiin voimaa ja viisautta vaeltaa tätä matkaa kirkkautta kohti.Omin voimin ei tarvitse ponnistaa.Silloin ei sydämessä ole pelkoa,kun on Rauha Jumalan kanssa,ja taakoista vapaa omatunto. Joh.11:25,26