Uskonveljien ja -sisarten kesken on yleistä toivottaa siunausta. Tällä toivotuksella pyydämme Jumalaa muistamaan toista kaikella hyvällä; pyydämme Jumalalta apua hänen elämäänsä. Mutta entäpä uskosta osattomien siunaaminen, voiko heitä siunata? Kuule mitä Jeesus itse sanoo: ”Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä” (Luuk. 6:28).
Saatat ehkä ajatella, että miten voimme siunata uskosta osattomia ja vieläpä synnissä eläviä? Mutta: olemmeko me toistemme tuomareita? Voimmeko me vetää rajan siihen, kuka on siunauksen arvoinen ja kuka ei? Kuka meistä voi heittää sen ensimmäisen kiven? Muistan, kun eräs henkilö sanoi kerran, että Jumala ei siunaa syntiä. Hän sanoi jotenkin niin, että kun siunaamme toista ihmistä, Jumala tarttuu ihmisen elämään ja aloittaa siinä muutoksen, ennen kuin voi antaa siunauksensa. Olen siis ajatellut, että kun siunaamme toisia, voimme kohdistaa sen kaikille erottelematta ihmisiä Jeesuksen opetuksen mukaisesti. Jätetään siunauksen antaminen – ja kaikki mitä salattua siihen liittyykään – Jumalalle. Hänhän sen siunauksen suo, emme me. Jos siunausta verrataan vaikka veteen, niin me olemme vain niitä astioita, joilla vettä kannetaan sitä tarvitsevien luo.
Kun seuraavan kerran kuljet naapuritalon ohi, siunaa mielessäsi siellä asuvia ihmisiä. Kun odotat vuoroasi vaikkapa lääkärille, siunaa odotustilassa olevia muita ihmisiä. Siunaa kadulla vastaantulijoita, tai ihmisiä kaupan kassajonossa. Siunaa sitä, joka sinua pilkkaa tai vainoaa. Nämä ovat vain esimerkkejä, missä tilanteissa voit tuoda ihmisiä Herran eteen. Älä anna kuitenkaan tästä muodostua itsellesi taakkaa, että kaikkia pitäisi joka paikassa siunata. Tärkeintä on kuulla sitä hiljaista Pyhän Hengen kuiskausta, joka kehottaa siunaamaan jotain tiettyä ihmistä.
Ajankohtaista uskosta 
Vastaa