Olen viime ajat ollut todella murheellinen yhdestä asiasta: uskovien keskinäisestä rakkaudettomuudesta. Ei tunnu hyvältä, jos kuka tahansa puhuu pahaa toisesta. Vielä kamalammalta se tuntuu, kun sitä tekevät uskovat.
Tuntuu surulliselta, että tuollaista tapahtuu, vaikka Raamattu opettaa ihan jotain muuta. Jeesus on sanonut: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34, 35). Vanha käännös sanoo tuon lopun vielä selvemmin: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” Olen kuullut sellaisenkin tapauksen, että vasta uskoon tullut jätti seurakunnan, kun huomasi, miten rakkaudettomia siellä oltiin toisia kohtaan. Sanooko Jeesus sen takia kerran meille, että ”Minä en tunne teitä!”?
Jumalan ja toistemme rakastaminen on Jeesuksen antama käsky. Kun eräs lainopettaja kysyi Jeesukselta, mikä on suurin käsky, Jeesus vastasi: ”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’.” (Matt. 22:37-39). Kymmenestä käskystä kolme ensimmäistä liittyvät Jumalan rakastamiseen ja loput seitsemän ohjaavat rakastamaan lähimmäistä. Suurin synneistä on epäusko, ja sanoisin, että toiseksi suurin synti on tämän rakkauden kaksoiskäskyn laiminlyönti.
Tärkein Jumalan ihmiselle antamista ominaisuuksista on rakkaus (1. Kor 13:13), tai ainakin pitäisi olla. Se on esimerkiksi tärkeämpi kuin mikään armolahjoista.
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi. (Joh. 13:1-3)
Rakkaus on sellainen jumalallinen voima, jonka saatana tahtoo tuhota. Siksi meidän on oltava erityisen tarkkoina, ettemme olisi tällä alueella saatanan välikappaleina. Kielen synnit, kuten juoruilu, pahan puhuminen ja väärä todistus lähimmäisestä, ovat tehokkaita vihollisen työkaluja, niistä myös Jaakob varoittaa (Jaak. 3:1-12). Kaikki hengellinen toimintamme saattaa jopa muuttua aivan hyödyttömäksi: ”Jos joku luulee olevansa Jumalan palvelija mutta ei pysty hillitsemään kieltään, hän pettää itsensä ja hänen jumalanpalveluksensa on turha” (Jaak. 1:26). Lue David Wilkersonin tärkeä kirjoitus Kesytä kielesi!
Miksi sitten on niin vaikeaa elää ja toimia Jumalan mielen mukaisella tavalla? Ihmiseen vaikuttavat kasvuympäristö, kuten koti ja ystävät. Jos kasvaa ympäristössä, jossa koko ajan arvostellaan muita, totta kai se malli tarttuu. Lisäksi oma luonteenlaatu vaikuttaa; jotkut ovat perusluonteeltaan pessimistisiä, ja silloin kaikki tahtoo näkyä negatiivisessa valossa. Huono itsetunto on yksi syy – se antaa pönkitystä alemmuudentunteelle muita syyttämällä. Tällöin ihminen ikään kuin tuntee, että on muita parempi. Muiden arvostelu voi myös olla oman pahan olon purkamista.
On tietysti helppoa paeta erilaisten syiden taa ja sanoa, ”mitäs minä luonteelleni ja kasvatukselleni mahdan.” Tähän valheeseen ei pidä kenenkään jäädä. Ihminen voi muuttua, asioita voi opetella katsomaan toisella tavalla. Tiedän sen varmasti, sillä puhun omasta kokemuksesta. Olen etenkin nuoruudessani ollut hyvinkin negatiivisesti ajatteleva, ja sorruin helposti puhumaan pahaa toisista. Jossain vaiheessa sitä tajuaa, että on näissä asioissa surkeampi ihmisenä kuin uskosta osattomat. Siinä vaiheessa uskovaisuus on vain kaapu ilman sisältöä; hedelmistäänhän puu tunnetaan. ”Ja jos oksa ei tuota hedelmää, on se leikattava pois ja heitettävä tuleen”. (Lue Wilkersonin hyvä kirjoitus Hedelmän kantaminen.) Vieläkin joudun taistelemaan raadollisuuteni kanssa ja katsomaan peiliin tässä asiassa. On tärkeää tiedostaa omat heikkoutensa, jotta edes vähän pystyisi kilvoittelemaan taivastiellä.
Yksi hyvä keino on alkaa rukoilla niiden puolesta, joita kohtaan tuntee vastenmielisyyttä. Jeesushan opettaa: ”Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia” (Matt. 5:44, 45) ja ”siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat” (Luuk.6:28). Selittämättömällä tavalla Pyhä Henki alkaa vaikuttaa itsessä rakkautta sitä ihmistä kohtaan, jota siunaa ja jonka puolesta rukoilee!
”Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.” (Room. 12:9, 10). Meidän pitää kilpailla toistemme kunnioittamisessa – kaikkien kunnioittamisessa ketään erottelematta. ”Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle” (Ef 5:2).
Karmeinta on huomata, että uskovilla voi olla jopa vihaa toista uskonveljeä tai -sisarta kohtaan. Johannes kirjoittaa: ”Joka rakastaa veljeään, pysyy valossa, eikä hänessä ole mitään, mikä veisi lankeemukseen. Mutta se, joka vihaa veljeään, on pimeydessä. Hän vaeltaa pimeässä eikä tiedä, minne on menossa, sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.” (1. Joh. 2:10, 11). Tarkkailkaamme itseämme, onko meissä Kristuksen vai suden tuoksu!
Johannes jatkaa suorin sanoin: ”Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia: se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään. Tämä on se sanoma, jonka te alusta alkaen olette kuulleet: meidän tulee rakastaa toisiamme. Me emme saa olla sellaisia kuin Kain, Pahan lapsi, joka tappoi veljensä. Ja miksi hän tappoi tämän? Siksi, että hänen omat tekonsa olivat pahoja mutta hänen veljensä teot oikeita.” (1. Joh. 3:10-12)
Meidän on opittava sietämään toisiamme ja rakastamaan kaikesta huolimatta. Jos emme tätä opi, emme mitään ole. Ponnistelumme Jumalan valtakunnan parhaaksi valuvat kuin hiekkaan.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. (1. Kor 13:4-7)
Ajankohtaista uskosta 