Minulle on ollut yllätys ja suuri järkytyksen aihe, miten massiivisesti idän uskontojen mystiikka eri muodoissaan on luterilaisuuteen soluttautumassa. Mystiikan sanotaan olevan paluuta vanhoihin kristillisiin käytänteisiin, eikä sillä mukamas ole yhteyttä pakanallisuuteen.
Monet kirkonmiehet ja -naiset, papeista seurakuntalaisiin, tukeutuvat rukouksessaan ja raamatunluvussaan keskiajan mystikoiden menetelmiin. Mistä tiedämme, että noiden satoja vuosia sitten eläneiden hengenmiesten periaatteet ovat raamatullisia? Emme voi sitä varmuudella tietää, mutta kun perehtyy siihen, mitä nykyisin harjoitetaan, voidaan todeta sen olevan epäraamatullista. Saattaa olla, että vanhoina aikoina hengelliset harjoitteet ovat olleet aidosti kristillisiä, mutta niihin on nykyajassa sekoitettu idän oppien menetelmiä. Joka tapauksessa on järkyttävää nähdä, miten kristinusko on ajautumassa voimakkaasti jonkinlaiseen yleisuskonnollisuuteen tämän mystiikan ihannoinnin myötä.
Monelle on iso kynnys ryhtyä harrastamaan itämaisia uskontoja, mutta kun sama tarjotaan tutummassa kristillisessä muodossa, se kelpaa monelle. Nykyajan ”kristitty” haluaa antaa Raamatulle oman tulkintansa eikä siedä kuulla puhetta ristillä kuolleesta ja ylösnousseesta Jeesuksesta. Kristillisessä mystiikassa on siis sopiva mahdollisuus kunkin oman henkisyyden harjoittamiselle.
Pääkaupungin seurakunnissa näkyy järjestettävän Lectio Divina -ryhmiä. Lienee paikallaan hieman tarkastella, mitä kaikkea noiden sanojen takaa löytyy.
Lectio Divina on latinaa tarkoittaen ”Pyhä lukeminen”. Se on menetelmä, jossa rukouksilla ja pyhien kirjoitusten käsittelyllä saadaan yhteys Jumalaan ja syvempi ymmärrys hengellisiin asioihin. Lectio Divinan periaatteet esitettiin vuoden 220 jKr. paikkeilla, ja sitä harjoittivat eräiden katolisten sääntökuntien munkit.
Lectio Divina -käytäntö on nykyisin hyvin suosittu katolisten ja gnostilaisten keskuudessa, ja on saamassa enenevää kannatusta Esiintuleva kirkko (Emerging Church) -liikkeen hartauskäytännöissä. Paavi Benedictus XVI sanoi puheessaan vuonna 2005: ”Haluan erityisesti palauttaa mieliin ja suositella muinaista Lectio Divina -perinnettä: pyhien kirjoitusten ahkera lukeminen täydennettynä rukouksella, joka luo läheisen vuoropuhelun, jossa henkilö lukiessaan kuulee Jumalan puheen, ja rukouksessa vastaa Hänelle turvaten sydämen vilpittömyyteen.”
Varsinainen Lectio Divina -harjoitus alkaa rentoutumisella: tekemällä olo mukavaksi ja jättämällä arjen ajatukset ja huolet pois mielestä. Jotkut pitävät hyödyllisenä keskittymiskeinona aloittaa syvillä, puhdistavilla hengityksillä lausuen mielessään kerta toisensa jälkeen tiettyä valittua lausetta tai sanaa – se auttaa mielen vapauttamisessa. Sitten he aloittavat seuraavat neljä vaihetta:
Lectio (lukeminen): Raamatunkohdan lukeminen hiljaa ja hitaasti useita kertoja. Raamatunkohta itsessään ei ole niin tärkeä kuin on maistella jokaista luettua kohtaa – jatkuvasti kuunnellen ”hiljaista ääntä”, joka sanan tai lauseen kohdalla jollakin tavalla puhuttelee lukijaa.
Meditatio (mietiskely): Tekstikohdan pohtiminen ja sen miettiminen, miten teksti soveltuu omaan elämään. Tätä pidetään hyvin henkilökohtaisena Raamatun tulkintana ja sen henkilökohtaisena soveltamisena.
Oratio (rukoileminen): Vastaus tekstikohtaan avaamalla sydän Jumalalle. Tämä ei ole ensisijassa tiedollista harjoitusta, vaan enemmänkin alku keskustelulle Jumalan kanssa.
Contemplatio (kontemplaatio, tutkiskelu, syvämietiskely, sanaton rukous): Jumalan kuunteleminen. Tämän on vapautumista omista ajatuksista – niin arkipäiväisistä kuin pyhistäkin – ja Jumalan puheen kuulemista. Mielen, sydämen ja sielun avaamista Jumalan vaikutukselle.
Eräässä blogissa sanotaan Contemplatio-vaiheesta näin: ”Tämä on varsinainen Lectio Divinan mietiskelyvaihe. Keskity ihan vain vaikkapa hengitykseesi ja hiljentymiseesi. Yksinkertaisesti lepää Jumalassa/olemisen puhtaimmassa muodossa, tyhjyydessä. Jos ajatuksia tulee mieleesi, anna niiden tulla tai mennä, kuin pilvien taivaalla. Ohjaa ajatuksesi kuitenkin aina hellävaraisesti takaisin hengitykseen. Mitä useammin harjoitat Lectio Divinaa, sitä paremmin pystyt heijastamaan ulkoista henkistä ihmiskunnan viisautta omaksi sisäiseksi viisaudeksesi.” Tässä on hyvä osoitus siitä, miten raja kristillisen ja ei-kristillisen väliltä on tyystin hävinnyt.
Luonnollisestikin yhteys Raamatun lukemisen ja rukoilemisen välillä on oikein ja suositeltavaa – niiden pitäisikin aina kuulua yhteen. Kuitenkin edellä kuvattuun harjoitukseen liittyvät vaarat ja hämmästyttävä samankaltaisuus transsendenttiseen meditaatioon ja muihin vaarallisiin rituaaleihin on otettava ehdottomasti huomioon. Harjoituksen on mahdollista muuttua vaaralliseksi, ja usein muuttuukin sellaiseksi tavoiteltaessa mystistä kokemusta, jossa päämääränä on tyhjentää ja vapauttaa mieli ja voimaannuttaa (empower) itsensä. Kristitty käyttää Raamattua oppiakseen tuntemaan Jumalan, tavoitteenaan muuttua mieleltään totuuden mukaiseksi. Jumala sanoi kansansa tuhoutuvan Hänen tuntemisensa puutteen takia (Hoos. 4:6), ei suinkaan Hänen mystisen ja henkilökohtaisen kohtaamisensa puutteen takia.
Ne, jotka käyttävät tätä yliluonnollista lähestymistapaa Raamatun tekstiin, irrottavat sen asiayhteydestään ja alkuperäisestä tarkoituksestaan ja käyttävät sitä omakohtaisena, yksilökeskeisenä ja kokemuksellisena, mihin sitä ei ole koskaan tarkoitettu. Tässä kohdassa lectio ja gnostilaisuus nivoutuvat yhteen. Gnostilaisuus tarkoittaa ”tietoa”, ja sen mukaan vain harvat voivat omistaa tämän mystisen tiedon. Luonnollisesti ajatus sisäpiiritiedosta on hyvin houkutteleva ja tekee ”tietäjästä” tärkeän; hän on erityinen ja ainutlaatuinen siinä, että hänellä on Jumalasta sellaisia erityisiä kokemuksia, joita muilla ei ole. ”Tietäjä” uskoo, että muilla (ihmismassoilla) ei ole hallussaan henkistä tietoa ja vain todella valaistunut voi kokea Jumalan. Kontemplatiivista rukousta – tai keskittynyttä rukousta (Centering Prayer) – jossa keskipiste on Jumalan mystisessä kokemisessa, ollaan tuomassa nyt kirkkoihin. Kontemplatiivinen rukous on samanlaista kuin idän uskonnoissa ja New Agessa käytetyt meditatiiviset harjoitukset. Sille ei löydy mitään pohjaa Raamatusta, vaikka kontemplatiiviset rukoilijat käyttävätkin Raamattua lähtöpisteenään.
Vaarojen näkeminen mielen avaamisessa ja äänien kuulemisessa pitäisi olla päivänselvää. Kontemplatiiviset rukoilijat ovat niin innokkaita kuulemaan jotakin, mitä tahansa, että he voivat menettää objektiivisuuden, jota tarvitaan erottamaan toisistaan Jumalan ääni, heidän omat ajatuksensa ja demonien tunkeutuminen mieleen. Saatana kätyreineen on aina innokas saamaan jalansijaa pahaa aavistamattomissa sieluissa, ja mielen avaaminen tuolla tavoin johtaa tuhoon. Emme saa koskaan unohtaa, että saatana on ikuinen saalistaja, etsien, kenet hän saisi niellä (1. Piet. 5:8). Se voi tekeytyä valkeuden enkeliksi (2. Kor. 11:14) kuiskaten valheitaan meidän avoimille ja halukkaille sieluillemme.
Kaiken lisäksi hyökkäys Raamatun riittävyyttä vastaan on selvästi huomattavissa Lectio Divinassa. Kun Raamattu sanoo olevansa kaikki mitä tarvitsemme elääksemme kristillistä elämää (2. Tim. 3:16), Lection kannattajat kiistävät tämän. ”Keskustelevan” rukouksen harjoittajat etsivät erityistä ilmoitusta Jumalalta pyytäen Häntä sivuuttamaan sen, mitä Hän on jo ilmoittanut ihmiskunnalle – aivan kuin Hän nyt luopuisi kaikista ikuisessa sanassaan antamistaan lupauksistaan. Psalmi 19:7-14 sisältää hyvän kuvauksen Raamatun riittävyydestä. Se on ”täydellinen, se virvoittaa sielun”, se on ”oikea, ilahduttaen sydämen”, se on ”puhdas, valaisee silmät”, se on ”tosi ja vanhurskas kaikki tyynni”, ja se on ”kalliimpaa kuin kulta”. Jos kerran Jumala tarkoitti kaikkea tätä mitä Hän sanoi psalmissa, ei ole mitään tarvetta ylimääräiselle ilmoitukselle. Jotain muuta odottamalla ja pyytämällä torjutaan kaikki se hyvä, minkä Hän on jo tuonut julki.
Vanha ja Uusi Testamentti ovat Jumalan sanoja tutkittavaksi, mietittäväksi, rukoiltavaksi, muistiin painettavaksi. Jumalan sanaa tulee tarkastella sen tiedon, viisauden ja tarkoituksen valossa, jonka ne sisältävät, ottaen huomioon Jumalan arvovallan meihin ihmisiin nähden. Jumalan sana ei ole lähde mystisille kokemuksille eikä henkilökohtaisille voiman tuntemuksille, eikä sellaiselle sisäiselle rauhalle, jonka tuollaiset kokemukset aikaansaavat. Oikeassa kristillisyydessä ensin tulee terve ja turmeltumaton tieto, sitten kestävät kokemukset, ja rauha tulee kuin sivutuotteena Jumalan tuntemisesta ja läheisestä kanssakäymisestä Hänen kanssaan. Niin kauan kuin ihmisellä on tämä näkökulma Raamattuun ja rukoukseen, hän harjoittaa samanlaista mietiskelyä ja rukousta kuin Raamattuun uskovat Jeesuksen seuraajat ovat aina tehneet.
Lähteenä käytetty GotQuestions.org:n artikkelia What is Lectio Divina?
Ajankohtaista uskosta 
Jos kontemplatiivisen rukouksen päämäärä on mielen tyhjentyminen (mikä ei muuten pidä paikkaansa), niin kuinka se saatana sitten voi sellaiseen mieleen vaikuttaa? Jos jokaisen ajatuksen totuus hylätään ja kuunnellaan vain sydäntä (niin kuin kontemplatiivisessa rukouksessa tehdään), niin miten voi joutua eksytykseen? Ymmärrän toki, että asiat (tässä tapauksessa pohjimmiltaan Jumala ja tuntematon), joita ei ymmärrä kuulostavat pelottavilta ja ärsyttäviltä. Mutta ehdottaisin tarkastelemaan, mikä kyseisissä asioissa sinua oikeasti häiritsee. Toisin sanoen, eikö ihminen, joka on ajatustensa orja, ole helpommin myös altis pahuuden voimille? Miten muuten ne voimat / kiusaukset voivat ihmiseen tulla kuin ajatuksen kautta?
Idän uskonnoissa on perinteisesti käytetty mielen tyhjentämistekniikoita. Tällä tavalla on saatu yhteys jonnekin, käytännössä demoneihin. Valitettavasti sama terminologia on hiipinyt kristillisyyteenkin – tarkoitettiinpa sillä samaa tai ei. Kun aika monet nykyisin liikkuvat sekä kristillisissä piireissä että uushenkisyyden parissa, on tässä se vaara, että puurot ja vellit menevät sekaisin. Jos kristillisyydessä varomattomasti puhutaan mielen tai ajatusten tyhjentämisestä, tästä voi joku vetää johtopäätöksen, että kaikki mikä liittyy mielen tyhjentämiseen, on hyväksyttävää.
Sanoit, että ”kuunnellaan vain sydäntä”. Ei meidän pidä kuunnella sydäntämme tai omia tuntemuksiamme, vaan kiinnittää katseemme ja ajatuksemme Kristukseen. Itsestämme emme totuutta löydä.
Raamatussa ei missään puhuta siitä, että meidän pitäisi vaimentaa omat ajatuksemme tai passiivisesti vain odottaa jotain saapuvaksi. Päin vastoin kautta linjan siellä sanotaan: valvokaa, olkaa hereillä, tietoisia, valppaita, tarkkaavaisia, tarkatkaa vaellustanne. ”Valvokaa joka aika ja rukoilkaa.” (Luuk. 21:36). ”Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit.” (1. Tess. 5:6). Raamatun aivan selvä viesti on, että meillä on oma kontrolli kaikkeen. Esimerkiksi Paavali sanoo: ”Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni.” (1. Kor. 14:15). Paavali puhuu tuossa luvussa hengen lahjoista ja niiden käytöstä, miten nämä lahjatkin ovat ihmisen hallinnassa, eikä hän vain ole tiedottomana ”kanavana” jollekin epämääräiselle hengelle.
Tässä yksi kuvaus siitä, mitä mielen tyhjentäminen sai aikaan kristillisessä tilaisuudessa.
”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.” (1. Piet. 5:9)
Saatanan vastustaminen on sitä, että joka tilanteessa pitäisi olla hengessä herkkä ja huomata paholaisen kavalat juonet. Jos saatana tuo vaikkapa kiusaavia ajatuksia mieleen, toki niiden ajatusten syrjään työntäminen on oikein. Monta kertaa vaan on niin, että ei se omin voimin onnistu. Silloin on tietoisesti ”noustava” vastustamaan kiusaajaa. Monasti olen myös joutunut tilanteisiin, jossa saatana hyökkää jonkun toisen henkilön tai tapahtuman kautta. Silloin on vain rukoiltava mielessä hiljaa Jeesukselta hänen verensä suojaa ja apua. Voi myös sanoa ”Saatana, väisty Jeesuksen nimessä!”. Rukous on tärkeää – suoraa puhetta Jeesukselle eikä sen kummempaa kommervenkkejä.
Paavali puhuu kristityn sota-asusta, mitä kaikkea siihen kuuluu. Tapio Nousiainen on kirjoitanut erinomaisen kirjan ”Taistelu henkivaltoja vastaan”, ja erityisesti viimeinen luku ”Kristitty henkivaltojen sodassa” kannattaa lukea. Siinä kerrotaan kyllä raamatullisesti mitä perkeleen vastustaminen on, ja mitä tämä kristityn sota-asu tarkoittaa.
Raamatussa myös sanotaan, että hedelmistään te heidät tunnette. Eli mikä saa sinut uskomaan, että itämaisissa uskonnoissa mielensä tyhjentäneet ovat olleet yhteyksissä demoneihin? Jos vertaa kristittyjen ja esimerkiksi buddhalaisten (jossa meditaatiolla on ehkä suurin merkitys kaikista uskonnoista) historiaa, niin sanoisin, että buddhalaiset täyttävät hengen hedelmien ominaisuudet huomattavasti paremmin kuin koko olemassaolonsa sotineet kristityt. Toki ihmisiä ei pidä yleistää uskontonsa perusteella, kaikissa on sekä väkivaltaisia että rakastavia. Voitaisiin kuitenkin tehdä se johtopäätös, että vaikka sanot uskovasi Kristukseen ja olevasi hurskas, mutta kuitenkin tekosi ovat väkivaltaisia (missä tahansa muodossa), etsit jatkuvasti vikoja muista ihmisistä ja olet jatkuvien kiusausten alaisena pahuuden voimilta, niin olet todennäköisemmin demonien, kuin Kristuksen vallassa. Ja sillä mihin sanot uskovasi ei ole mitään painoarvoa.
Sanot myös, että meidän ei pidä kuunnella omia tuntemuksiamme, vaan ajatella ja katsella Kristusta. Hienosti sanottu, mutta mitä tarkoitat tässä Kristuksella konkreettisesti, ja mistä tiedät, että se kuvasi ei ole lähtöisin jostain ”omastasi”?
Olen täysin samaa mieltä, että Kristuksesta löytyy viimeinen rauha ja pelastus, mutta Kristusta et tule ikinä löytämään Raamatusta, etkä mistään muustakaan kirjoituksesta.
”Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän — ja nehän juuri todistavat minusta. Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.” (Joh. 5:39-40) ”Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.” (2. Kor. 3:4-6)
Samaa voisi sanoa myös ajatuksista. Koska jokainen ajatus on samaan kielelliseen järjestelmään perustuva, kuin mikä tahansa kirjoitus. Tästä pääsemmekin tärkeimpään Jumalaa koskevaan kysymykseen, jonka kristitty voi koskaan esittää: miten voimme tuntea Jumalan muuten kuin omien ajatustemme tai jonkun muun ajatusten kautta (toisin sanoen Raamatun tekstien kautta)? Tämä ei ole helppo kysymys ajatusten vallassa olevalle ihmisille, joka ei muuta todellisuutta tiedäkään. Toivon kuitenkin, että otat tämän kysmyksen tosissasi ja tarkastelet sitä mainitsemassasi hengessä: ”valvokaa, olkaa hereillä, tietoisia, valppaita, tarkkaavaisia, tarkatkaa vaellustanne.” Juuri olemalla hereillä, tietoinen ja tarkkaavainen on mahdollista päästä omien ajatusten tuelle puolelle, Jumalan pyhittävään läsnäoloon, joka on armon kautta läsnä jo nyt, ikuisesti tässä hetkessä, ja jossa myös Kristuksen salaisuus ja sen tuoma pelastus piilee.
Kirjoituksessasi on kyllä kristinuskolle aika tavalla vieraita aineksia. En siitä syystä aio lähteä sen enempää keskustelua tässä vaiheessa jatkamaan. Seuraavassa vain jokunen tärkeä seikka.
Yksi oleellinen asia on, uskommeko Jeesukseen Kristukseen, lihaksi tulleeseen, ristillä puolestamme kuolleeseen, omakohtaisesti syntieni sovittajaan, joka on kuolemasta ylösnoussut. Tämä on kristinuskon kulmakivi. Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatussa – mistään muualta totuutta ei löydy. Ei ole olemassa mitään uutta ilmoitusta, ei mitään muuta tapaa, josta Jeesuksen ja Jumalan löytäisimme. Kun uskomme Raamatun ilmoituksen Jeesuksesta, Pyhä Henki kirkastaa meille Jeesusta ja avaa ymmärryksemme. Vain Jeesuksen kautta pääsemme tuntemaan Isän Jumalan, näin Jeesus on itse sanonut.
Maailmassa on monia henkiä, jotka tekeytyvät valkeudesta lähtöisin olevaksi. Tämän takia kaikenlaiset hengellisetkin mietiskelytekniikat ovat vaarallisia, jos emme pidä kirkkaana keskipisteenä Jeesuksen sovitustyötä syntiemme tähden. Voimme aina eri tilanteissa koetella henget – Raamattu tähän meitä kehottaa ja se on meidän velvollisuutemme: ”Tästä te tunnette Jumalan Hengen; jokainen henki joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.” Saatana kyllä tunnustaa, että Jeesus on Jumalan poika, mutta se ei koskaan tunnusta sitä, että Jeesus tuli tänne Kristuksena lunastamaan meidät sen vallasta (synnin orjuudesta).
Vielä, miksi tarvitaan jotain erityisiä rukous- ja hiljentymistapoja, kun eivät niitä apostolitkaan käyttäneet. Jos ne olisivat tarpeen, kyllä Jeesus olisi niistä maininnut.
”Vain Jeesuksen kautta pääsemme tuntemaan Isän Jumalan, näin Jeesus on itse sanonut.”
Näinhän hän sanoi, mutta jotta voisimme ymmärtää mitä hän tarkoitti, sanoessaan, ”Uskokaa minuun,” pitää ymmärtää kaksi seikkaa: Jeesuksen todellinen olemus, eli minä hän piti itseään, sekä uskoa sanan merkitys, joka alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä on πιστεύω, eli luottaa. Luottamisena se voidaan ymmärtää myös raamattuun valitussa muodossa, uskoa. Mutta se miten sinä käytät kyseistä sanaa on merkityksessä, uskoa johonkin asiaan (jolle ei ole todisteita, ja joka ei ole järjen mukainen). Eli Jeesus halusi meidän luottavan häneen, uskoutuvan hänelle.
Halusiko Jeesus, että luotamme hänen ihmisyyteensä, hänen ruumiseensa, ja näkikö hän itsensä ensisijaisesti ihmisenä sanoessaan, ”Uskokaa minuun” eli siis jonain rajallisena entiteettinä? En usko. Jeesushan koki itsensä Jumalaksi, Sanaksi, ja Johanneksen evankeliumin alussa se ilmaistaan parhaiten; ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. … Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.”
Jeesus ei siis missään vaiheessa lakannut olemasta ikuinen Sana, edes silloin kun hän tuli ruumillisessa muodossa maailmaan. Jos luottaisimme johonkin kuvaan Jeesuksesta, tai johonkin rajalliseen tekstinpätkään, oli se sitten Raamatussa tai missä tahansa muualla, niin silloin emme luottaisi Sanaan.
Apostolit olivat siinä suhteessa onnekkaassa asemassa, että he eivät tarvinneet mitään ulkoisia apukeinoja kuollettaakseen itsensä, vaan Kristus täytti heidät välittömästi läsnäolollaan ja tahdollaan. Niin kuin Paavali asian ilmaisee, ”En enää minä, vaan Kristus elää minussa.” Eikä harjoittanut minkään laista rukousta. Kristus vain ilmestyi hänelle ja se oli siinä. Näin ei kuitenkaan tapahdu nykyään enää kovin usein. Kristus on kyllä vielä yhtä läsnä, mutta olemme vuosituhansien saatossa omaksuneet niin paljon uskomuksia (joita sinunkin kirjoituksessa esiintyy runsaasti), jotka verhoavat Kristuksen todellisuuden, emmekä pysty antautumaan Hänelle suoraan, vaan tarvitsemme ensin apukeinoja, jotka vievät huomiomme näiden rajoittavien uskomusten tyyssijasta, joka on lihaan ja ajatukseen samaistunut itse (ego, Jumalasta erillinen identiteetti). Kun olemme päässeet harjoituksen kautta ajatuksen vallan tuolle puolelle, saamme pilkahduksen siitä sanoin kuvaamattomasta todellisuudesta, joka Kristus on.
Myös takertuminen Raamatun teksteihin pohjautuu pelkoon. Haluamme sokeuttaa silmämme kirjaimilla, teksteillä ja niihin pohjautuvilla uskomuksilla, koska Jumalan kirkkaus on liian häikäisevä, ja pitäisimme mielellämme vielä kiinni omasta näkökyvystämme. Totuus on, että jos antaudumme Jumalalle, niin kuin Jeesus hartaasti toivoi, meistä ei jää mitään jäljelle, ja se on todella pelottavaa ihmiselle, joka ei ole vielä valmis luopumaan itsestään Jumalan tähden. On helpompi rakentaa itse uusien uskomusten pohjalle, niin kuin suurin osa kristityistä nykyään tekee, mutta harva on valmis syntymään täysin uudesti Kristuksessa. On helpompi tehdä Jeesuksesta maskotti, jonka taakse piiloutua ja jonka avulla erottaa itsensä muista ihmisistä, ”ei-uskovista”, kuin ottaa Jeesuksen sanat tosissaan ja vilpittömästi, ja kokea sen seuraukset loppuun asti.
Kontemplatiivisen rukouksen tarkoituksena on pitää huomio avoimesti kiinnittyneenä Jumalaan, tarkastella aina kun joku ajatus (joka yleensä aina liittyy johonkin ”minun” tai ”minuun”) vie huomion mennessään, ja silloin taas tuoda huomio Jumalan läsnäoloon tässä hetkessä. Kyse ei ole mistään mysteerisestä tekniikasta, vaan hyvin yksinkertaisesta asiasta. Saatana nostaa enakkoluulon ja pelon pintaan kun puhutaan asioista jotka uhkaavat pienen minän olemassaoloa. Rohkeat eivät kuuntele pelkojaan, vaan ovat valmiit kohtamaan ne, ja matkaamaan kokemuksemme pimeimpiin nurkkiin Jumalan rakkauden nimessä.
Jeesuksen sanat ovat vuosituhansisen kontemplatiivisen perinteen innoittajat: ”Kun sinä rukoilet, mene sisälle kammioosi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. ”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.”
Kammio on perinteisestä mielletty sydämeksi (ei fyysiseksi, vaan hengelliseksi), joka siis on Kristus. Paavali myös kehotti rukoilemaan JATKUVASTI. Itse en ymmärrä kuinka on mahdollista rukoilla lakkaamatta, muuten kuin kontemplatiivisesti, joka siis on sanatonta rukousta (huokausta).
Haluan kuitenkin korostaa, että mikään rukoustekniikka ei ole viime kädessä välttämätön, koska Jumalan armo on aina ja ikuisesti läsnä, tässä hetkessä.
Liitän tähän lainauksen Jessie Penn-Lewisin kirjasta ”Pyhien sota”.
Kannattaa kuunnella Riitta Lemmetyisen noin 10 minuutin pituinen puhe mystiikasta hänen omien kokemustensa pohjalta.
Jeesusta voi kiittää aina pelastuksesta. Hän kärsi Golgatalla syntiemme vuoksi. Hän on pelastaja. Kiittäkää Jeesusta kun hän pelastaa synninvallasta. Jeesus on ainut tie taivaaseen.
Kuuntelin kyseisen radio-ohjelman. Se miten Hannu puhut kontemplatiivisesta rukouksesta ja miten radio-ohjelmassa asia myös esitettiin, saat todellakin asian kuulostamaan mystiikan ihannoinnilta ja voimakkaiden hengellisten kokemusten hakemiselta. Se, että keskittyy hiljaiseen rukoukseen, kääntyy Jumalan ja Jeesuksen puoleen rukouksissaan, ei tarkoita automaattisesti sitä, että sillä haettaisiin mystisiä kokemuksia. Siinä tavassa kyllä hiljennytään ja rauhoitutaan, mutta en näkisi varsinaisia yhtymäkohtia itämaisiin uskontoihin. Kyseessähän on rakkaus ja kaipuu Jumalaa ja Jeesusta kohtaan. Eikö se ole kristillisyyden tärkein asia, usko Jeesukseen Jumalan poikana ja halu elää sen mukaista elämää?
Kun minulla ei ole pyrkimystä täyttää elämääni uskonnollisilla kokemuksilla vaan olla lähellä Jumalaa ja rukoilen päivittäin tällä tavoin hiljentymällä, koen todellakin olevani kristitty. Olen löytänyt tämän rukoilun tavan sisäisyyteni kautta, Jeesuksen välityksellä. Se, että se on minun henkilökohtainen kokemukseni ja sen totuudellinen arvo on sen takia kyseenalaista ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että olen kokenut saavani paljon apua Jeesuksen kautta kun olen ollut vaikeasti sairaana. Hän on todellakin se, jonka kautta sain apua, kun en mistään muualta sitä saanut.
Vasta myöhemmin luin kirjallisuutta samankaltaisesta rukoilun tavasta, jota kutsutaan kontemplatiiviseksi rukoiluksi. Tietämättömyyden pilvi -teos kuvaa juuri kontemplatiivisen rukouksen tapaa. Se on totta, että kun on tässä rukouksen tilassa, ei voi olla aina varma asioiden totuudellisuudesta. Mutta kun suhtautuu asiaan avoimin mielin ja nöyrästi, ei siitä koidu vahinkoa. Eikä rukoilun tarkoitus muutenkaan ole tietää asioita.
Haluaisin tietää, että mitä ne sallitut kokemukset yhteydestä Jeesukseen ja Jumalaan ovat? Raamatussakin puhutaan ihmeistä.
Minä kiinnitin huomioni tähän kristilliseen mystiikkaan, kun huomasin, että useassa pääkaupunkiseudun luterilaisessa seurakuntalehdessä tuodaan hyvin kritiikittömästi esille kaikenlaisia rukous- ja hiljentymistekniikoita kristillinen jooga mukaan lukien. Niiden esittely on ollut varsin aktiivista. Ja kun tiedämme, niin liberaali kristillisyys on sillä seudulla kaikkein suurinta. Liberaalisuushan ei pidä Raamattua Jumalan sanana, ainakaan sellaisena, etteikö sitä voisi tulkita tälle ajalle sopivaksi – nykyihmisen korvasyyhylle mieleiseksi. Jeesus ei ole siinä ajattelutavassa niinkään meidän syntiemme sovittaja, vaan enemmänkin hyvien elämänohjeiden antaja. Ajatellaan, että totuus voi löytyä eri uskonnoista, ja jopa Jeesuksen jumaluus kielletään. Kun tähän kontekstiin tuodaan rukous- ja mietiskelytekniikoita, on suuri vaara, että siinä koetaan yhteyttä johonkin muuhun kuin Pyhään Henkeen – vaikka rukoiltaisiin Jeesuksen nimessä. Jos Hän ei ole elämän keskipisteenä, saatana kyllä osaa esiintyä Jeesuksena, valona ja valkeutena. Tämä on tosiasia.
Jos voit tunnustaa, että Jeesus on ristillä kuollut puolestasi ja sovittanut syntisi, jotta sinullakin olisi iankaikkinen elämä, ole huoleti. Olet oikeilla raiteilla.
Haluaisin todellakin enemmän puhua siitä, mitä Jeesus oikeasti tekee, eikä siitä, mitä paholainen tekee. Olen vain koettanut tuoda esille kolikon kääntöpuolta, kun niin monet ihmiset tässä ajassa kulkevat harhassa, kun eivät tiedä näistä asioista. Ensimmäinen askel harhaan on se, jos eletään synnissä, eikä tehdä parannusta. Silloin saatana pitää otteessaan. Ei se tarkoita sitä, että elämä on jonkinlaista helvettiä, päinvastoin! Jos ollaan kristillisen kaavun alla – käydään seurakuntayhteydessä ja eletään ulkoisesti kristityn tavoin, mutta ei tehdä sisäisesti tiliä elämästä Jumalan kanssa, silloin saatanalla on otollinen maaperä kylvää valheitaan. Se kyllä antaa omia siunauksiaan ja jopa hengellisiä kokemuksia. Sille kelpaa uskonnollisuus, sillä se ei johda iankaikkiseen elämään.
Jeesukseen uskovan elämästä ei ihmeitä puutu, mutta ne eivät ole elämän keskipisteessä. On todella vaikeaa kuvata sitä, mitkä ovat ”sallittuja” kokemuksia yhteydestä Jeesukseen ja Jumalaan. Minä kun en tiedä omalta kohdaltani muusta kuin niistä oikeista ja raittiista ”kokemuksista”.
On sanottu, että saatanan aiheuttamat Isän, Pojan ja Pyhän Hengen jäljittelyt ilmenevät aistien kautta. Kirjassa ”Pyhien sota” sanotaan: ”Uudistuvat aistielämykset syventävät pahojen henkien toimintaa niin hellävaraisesti, että ihminen alkaa varauksetta tottelemaan niitä, ajatellen tämän kaiken olevan todellista ’yhteyttä Jumalan kanssa’ aistien eikä hengen asiana. Tässä tilanteessa uskovainen alkaa rukoilla pahoja henkiä luullen rukoilevansa Jumalaa.”
Aito Pyhän Hengen vaikuttama kokemus Jumalasta sen sijaan on syvä ilo ja rauha ja kiitollisuus Herraa kohtaan. Siinä ei ole mitään mystiikkaa. Kokemus tapahtuu hengessä, ja se ei ole edes tunnetason asia. Tunteet eivät ole oikean kokemuksen mittari. Oikea raamatullinen kokemus on seurausta siitä, että meillä on halu totella Jumalaa ja elää Hänen tahtonsa mukaisesti. Luepa vaikka Kristityn foorumilta artikkeli Jumalan kokeminen.
Olen samaa mieltä siitä, että Jeesuksen tulee olla elämän keskipiste. Joko valitsee todellisen Jeesuksen seuraamisen tai sitten jokin muu asia ottaa tärkeimmän sijan. Sillä tavoin todellinen usko on radikaalia. Kun olemme ihmisiä, tasapainottelemme koko ajan sen asian kanssa, että kulkisimme rehellisesti Jumalan asettamaa tietä.
En ole tutustunut kristillisyyteen kovinkaan paljon oppirakennelmien kautta ja tämä johtuu varmasti siitä, että oma olemiseni maailmassa on enemmän suuntautunut tekemiseen ja sitä kautta oppimiseen kuin siihen, että lukemalla opiskelisin asioita. En koe opillisia näkemyksiä kovinkaan tärkeiksi koska elämä opettaa meitä koko ajan. Ymmärrän kyllä hyvin ihmisiä, jotka ovat enemmän teoreettisesti suuntautuneita, useimmat ovat. Rukoilu täyttää minussa sen aukon, joka on tyhjä ja olen hyvin onnellinen siitä asiasta. Toivoisin, että kaikki ihmiset saisivat kokea mitä on usko Jumalaan, mitään kauniimpaa ei ole olemassa!
Jeesus sanoi, että taivasten valtakunta on lasten kaltaisten. Tämä tarkoittaa sitäkin, että kristinuskon sanoma on sellainen, että lapsikin sen ymmärtää. Ei tarvitse olla oppinut ja teorioita ymmärtävä.
Opista on kyllä sanottava sen verran, että se on tärkeä asia. Raamattuun nojaava oppi antaa uskolle oikean suunnan. Eräs puhuja yhdessä tilaisuudessa sanoi jokunen vuosi sitten osuvasti, että ”usko ilman oppia vääristää evankeliumin”. Esimerkiksi luterilaisuudessa on yhteisesti hyväksytyt tunnustuskirjat, jotka määrittävät kyseisen kirkkokunnan opin. Tunnustuskirjat on laadittu Raamattuun pitäytyen. Valitettavasti ev.lut. kirkkomme on vain lipsunut aika rajusti omasta opistaan. Ymmärtääkseni Suomessa vaikuttavilla vapailla suunnilla on myös oma oppinsa tai ainakin opilliset periaatteet, joiden puitteissa toimitaan.
Opista riippumatta lukekaamme Raamattua rukoillen, että Pyhä Henki avaisi sen sanoman ja auttaisi meitä löytämään sieltä Jeesuksen rakkauden.
Siunausta ja Jumalan johdatusta elämääsi!
Tämän keskustelun innoittamana voisinkin alkaa tutustua Raamattuun paremmin, ajatuksen kanssa syventyen ja tutkien sanomaa sydämessäni 🙂 .
Hyvää jatkoa ja Jumalan suomaa iloa!