Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for syyskuu 2013

(Kirjoittanut Mike Oppenheime, suomentanut Samuel Korhonen)

Tänä päivänä on tullut suosituksi luottaa vapautukseen nopeana ja tehokkaana keinona päästä eroon vioistamme ja sodankäynnistä. Niitä, jotka opettavat demonivaltausta kristityissä, ovat Neil T. Anderson, C. Peter Wagner ja suuri joukko muita. Ray Bubeck menee vielä pitemmälle sanoen: ”Pyydän sinua katsomaan kaikkea sukupuolielinten ja ruumiini toiminnan kautta löytyykö jotakin pahan hengen toimintaa. Hän jatkaa pyytäen Pyhää Henkeä ”tutkimaan kaikki luuni, verenkierto, hermopiirit, lihakset, kudokset, rauhaset, hiukset, iho ja jokainen solu löytyykö mitään pahan hengen toimintaa fyysistä ruumistani vastaan.” (Spiritual warfare basics pg. 23 Mark. Bubeck)

Kun opetetaan, että kristityissä on demoneja, voi tapahtua melkein mitä tahansa. Se, mitä ei huomioida, on, että ne voivat valehdella ja pettää vapautuksen suorittajia! Saatanalla voi varmasti olla demoninsa kontrolloimassa kristittyjä ulkopuolelta, kun he luovuttavat tahtonsa toteuttamaan niiden kiusauksia. Synnin harjoittaminen edelleen luo orjuuden ja voi johtaa siihen, että tietyt elämän osa-alueet ovat heikosti hallinnassa. Tätä sanotaan painostukseksi (oppression) ja se on varmasti eri asia kuin valtaus (possession). Evankeliumeissa käytetty sana on demonisoitu (engl demonized, kreikaksi Diamonizomai), joka tarkoittaa olla demonin hallitsema. Yleinen ilmaus on ”hänessä on riivaaja” (Mt. 11:18), mikä ilmaisee asumista jossakin. Tällä tarkoitetaan, että tällä olennolla voi olla suora hallinta henkilöön sisäpuolelta. Tämän mukana tulee tietynasteinen häiriintyneisyys mielessä tai fyysinen järkytys ruumiissa (Mk. 5:1-20 Mt. 12:43-45). On paras erottaa hallinta (control) häirinnästä (harassment).

Hallinnan aste kristityllä on eri kuin ei-kristityllä (1. Tess. 2:18), koska kristittyjä vihollinen voi kontrolloida ulkopuolelta eikä sisäpuolelta, vaikka ajoittain se voi näyttää valtaukselta. Uskovalla vapautus on tahdon kysymys. Ei-uskovalla ei ole hengellistä auktoriteettia: ”… ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha” (1. Joh. 5:18). Tämä on vakuutus ja tehty selväksi kreikaksi, johon hän ei voi tarttua eikä kiinnittyä. Kohdassa Joh. 17:15 Jeesus rukoilee, ”ettei heitä otettaisi pois maailmasta, vaan että Isä varjelisi heidät pahasta.” Jälleen pohjaa sille, ettemme ole suhteessa viholliseen, josta meidät aikaisemmin vapautettiin. Tarvitsemme jatkuvaa uskoa, koska ei ole mitään lupausta pysyvästä vapautuksesta pahasta. Meidän tulee aina rukoilla vapautusta pahasta (Matt. 6:13). Niin kauan kuin olemme tässä maailmassa, paha käy päällemme. Ei ole mitään rukousta, menetelmää, tai loitsua; vain usko, joka pysyy lujana.

Kohdassa 1. Joh. 5:21 Johannes käskee uskovaa ”kavahtamaan epäjumalia.” Vaikka Raamattu sanoo selvästi, että epäjumalan takana on demoni, niin Johannes ei käske meitä kavahtamaan demoneja. Tämän kaltaista huolenaihetta ei nosteta esiin Raamatussa. Meitä varoitetaan pimeyden hedelmättömistä teoista, mutta Raamattu ei missään opeta, että valosta tulee pimeys muuten, kuin siinä tapauksessa, että ihminen hylkää uskon.

Raamatullinen käsitys on, että ihminen koostuu kahdesta komponentista, aineellisesta ruumiista ja aineettomasta hengestä. Ne, jotka mainostavat kristillistä demonisaatiota, sanovat, että saastainen asuu meidän ruumiissamme eikä hengessä. Se, minkä he unohtavat, on, että vanha luonto edelleen asuu meissä ja että se ilmaisee itsensä ruumiissa. Suostuminen lihan haluihin voi tuoda ihmisen orjuuteen, mutta sitä ei varmasti voida panna samaan kategoriaan kuin demonisaatio. Vaikka se saa ihmisen tekemään Saatanan tahtoa Jumalan tahdon asemesta, sitä ei pitäisi sekoittaa valtaukseen. Kohdassa Gal. 5:19-22 paljon siitä, mistä syytetään demoneja, on todellisuudessa ihmisen langennutta luontoa, joka ilmaisee itsensä hänen lihansa kautta. Demonit voivat houkutella ja liioitella lihamme heikkouksia, mutta syy on itsessämme.

Vaikka demoninen voima voi vaikuttaa ruumiimme ulkopuoleen ja tunteisiimme ja mieleemme, niin se ei koskaan voi tulla sisimpään ihmiseen; on tehtävä ero painostuksen ja valtauksen välillä.

Saatanalla on raja uskovan käsittelyssä; muutoinhan meillä ei olisi mitään etua ei-uskoviin nähden. Jos joka kerran kun he tekevät syntiä, siitä olisi syytettävä demonista toimintaa, niin mitä eroa siinä olisi, kun me teemme syntiä. Silloinhan Kristus ei voisi suojella kansaansa.

Raamatusta ei ole tapauksia, että demoneja olisi ajettu ulos kristityistä. Niitä ei ole myöskään jäänteinä vanhasta elämästä eikä uusina matkustajina. Raamattu ehdottomasti puhuu sitä vastaan. Me olemme Jumalan temppeli, emme sekä Jumalan että paholaisen edustajien. Mikä hämmennys niille, jotka ovat sitomassa omia henkilökohtaisia demonihenkiään!

Larry Thomas varoitti sellaisesta, jota mainostetaan demonihyökkäyksenä kristityissä: ”Todellinen mahdollisuus ongelmiin kristillisessä elämässä on syyttää asioista demoneja ja laiminlyödä normaali kristillinen kasvu ja kypsyminen. Tällainen kypsyyden puute on monien uskovien elämässä, koska he etsivät Neil Anderson’in pikakorjausta, joka osoittautuu suuremmaksi vahingoksi. Olen huolissani, että uskovat tulevat tietoisiksi tri. Andersonin vääristä tavoista.” (Biblical Perspectives Vol.V, no.3 1992)

Gil Rugh kommentoi tätä sanoen: ”Demonit eivät voi vallata uskovia… Raamatun kanta on tässä asiassa selvä. …Kristuksen työ on riittävä. Ei ole mitään lisävapautusta, joka täytyy suorittaa. Jos olisi, niin pelastus Kristuksessa olisi epätäydellinen. Jos seurakunta pysähtyisi ja ajattelisi läpi Raamatun teologiansa, niin ymmärtäisimme, että jotakin on pahasti pielessä opissa, jota mainostavat ne, jotka opettavat, että uskovat voivat olla riivattuja.” (Gil Rugh Demonization and the believer– an unbiblical teaching exposed, pg.26 1994)

Paavali kirjoittaa paholaisen hengellisestä armeijasta, jonka hän luettelee kohdissa Ef. 6: 12 ja Kol. 2:15: ”Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.” Paholaisen ja hänen enkeliensä kohtalo on jo sinetöity, mutta silti Jumala sallii niiden jatkaa. Niillä ei kuitenkaan ole mitään valtaa kristittyyn. Hän toimii tottelemattomuuden lapsissa ja jatkaa kunnes Jumala, emme me, sitoo hänet. Hän voi valehdella meille ja johtaa meitä syntiin sen kautta, että tahtomme taipuu hänen valheisiinsa. On vain vastustettava ja hän on voitettu.

Kristittyinä me olemme Jumalan omistama Kristuksen valtaus (possession) (1. Kor..6:20, 1. Joh. 4:15). Meidät on ostettu hinnalla ja olemme uudestisyntyneet katoamattomasta siemenestä (1. Piet. 1:23). Kohta 1. Joh. 4:4 sanoo: ”Hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.” Pyhä Henki on kykenevä pitämään meidät erotettuina ja puhtaina, kun annamme hänen tehdä sen. Jos annamme periksi, emme voi sanoa, että hän on heikompi, vaan se todella on valinnan kysymys ja oman tahtomme harjoitus. Sen, joka uskoo demonivaltaukseen kristityissä täytyy ohittaa useita seikkoja. Kristus on meidän hyvä paimenemme – antaisiko hän kansansa suden suuhun? Vaikka voimme vahingossa astua yli viivan, se ei mitätöi Herran armoa ja suojelusta. Se merkitsisi, että Jumala joka kerran käsittelee meitä legalistina, kun vahingossa tai tahallamme rikomme hänen rajojaan ja menettäisimme hänen suojeluksensa ja olisimme vihollisen armoilla. On totta, että tiettyjä alueita täytyy karttaa kuin ruttoa (okkultismi, seksi avioliiton ulkopuolella, homoseksuaalisuus ja erilaiset tietoisuuden muutostilat). Silti Jumala on suurempi kuin nämä. Ellei, niin väärin tehdessämme ei olisi mitään takeita mistään. Vaeltaisimme vainoharhaisuudessa emmekä voitossa.

Jumala ei nuku työssä eikä ole pannut suojelustaan meidän kättemme ja voimamme varaan. Meidän tulee olla vahvoja Herran armossa eikä vainoharhaisia vihollisen pelossa.

Kohdassa Ef. 4:27 meille sanotaan, että älkää antako paholaiselle tilaisuutta (jalansijaa, sijaa, sillanpääasemaa).

Voimme antaa elämänalueiden suojan viholliselle, jos niitä ei ole annettu Herran haltuun. Kohdassa Ef. 5:18 hän myös kehottaa meitä jatkuvasti täyttymään Hengellä. Emme voi vaeltaa voitossa alistumatta Jumalan ehtoihin. Olla täytetty tarkoittaa olla Hengen hallitsema, mikä tarkoittaa, ettei ole tottelematon ja tekee sitä, mikä on oikein Herran silmissä. Parannuskeino tottelemattomuuden vangiksi joutuneelle on Jk. 4:7: ”Olkaa siis Jumalalle alamaiset ’ensin’ (missä sitten oletkin tottelematon, niin muuta käytöksesi alistumalla Hengelle) ’sitten’ vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.” Jos olet kuollut synnille, niin hän kiusaa sinua sellaisella, johon ei voi saada sinua reagoimaan. Myös Pietari sanoo samaa: ”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa… (1. Piet. 5:8-9).  Meillä ei tule olla voimakohtaamisia eikä keskusteluja, vaan meidän tulee seisoa Herrassa uskon kautta, luottaa, että kun nojaamme häneen, niin taistelu on hänen. Jos luotamme itseemme, niin taistelu on meidän. Tärkein päämäärä on olla antamatta maata viholliselle.

Paavali sanoo, että olimme kerran pimeys, mutta nyt me olemme valo. Yritäpä tuoda pimeyttä huoneeseen, kun valo on päällä. Vain, jos siellä ei ole valoa, siellä voi olla pimeys. Raamattu ei sano missään, että me voimme olla kuin valokatkaisija, päällä ja pois päältä.

Vaikka Raamattu sanoo, että Pyhä Henki voi asua synnin kanssa ja että Hän voi asua demonin läsnäolossa, niin varmasti on eri asia sanoa, että demoni voisi asua Pyhän Hengen kanssa. Näemme demonien väkivaltaisen reaktion Jeesuksen läsnäololle ja sille, mikä on pyhää. Jumalan ei ole pakko paeta, demonien kylläkin. Raamattu todistaa niiden olevan tuskaisia, kun Jeesus on vain lähelläkin.

Kohta 1. Kor. 3:16 sanoo: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Siinä on vain Pyhä Henki eikä Pyhä Henki ynnä demonit!

Seuraukset siitä, että uskoo olevansa riivattu (possessed), voivat varmasti olla vieläkin tuhoisammat, kuin demonin todellisesta asumisesta (inhabit). Painopiste siirtyy sitten todellisesta ongelmaan puuttumisesta ja vastuun ottamisesta teoistaan syyttämään siitä näkymätöntä vihollista, demonia, jota ei edes ole olemassa. Valhe, että uskovassa on demoni, voi olla aivan yhtä paha ja se, mistä todella tarvitaan vapautusta, on se valhe, että uskovassa asuu ns. valtaus eli riivaus (possession).

Vapautuspalveluissa meitä käsketään etsimään päädemoni kysymällä sen nimeä ja loput seuraavat sitä. Jeesuksen aikana juutalaisuudessa suoritettiin paholaisen karkotuksia. Sen onnistumiseksi karkottajien tarvitsi kommunikoida demonin kanssa. Tässä harjoituksessa päädemonia kutsuttiin nimeltä ja käskettiin lähteä. Jokaisen alidemonin oli myös toteltava. Tänä päivänä Jeesuksen nimeen vedotaan loitsuna kaiken mahdollisen saamiseksi, kuten rikkaus ja parantuminen ja totta kai asioiden palauttaminen takaisin Jumalalle.

Vapautuspalveluja pyöritetään eri muodoissa henkilökohtaisesta neuvonnasta ryhmävapautuksiin. Se tarkoittaa, että vapauttajat kävelevät ympäri huoneessa ja henki puhuu heille johtaen heitä ihmisten luokse. Sitten he laittavat kätensä heidän päällensä ja kutsuvat ulos päädemonin ensin ja muut tulevat lopulta perässä. Nimiä sellaisia kuin Leviatan, kiukun henget, mustasukkaisuuden ja uskonnollisuuden henget, kutsutaan ulos. Myös ikivanhoja sukukirouksia murretaan. Kaikki nämä ns. demonit on lueteltu lihan teoissa, joita me kaikki edelleen kykenemme tekemään. Kirjoitellaan psykologisten käsikirjojen kaltaisia vapautuskirjoja, joissa väitetään, että kun noudattaa tätä menetelmää, niin menestys seuraa – Herran avulla tietysti. Paljon siitä, mitä päätellään näissä kirjoissa, on henkilökohtaisista kokemuksista, jotka ovat raamatullisten rajojen ulkopuolella eivätkä varmasti mainittuja Raamatussa.

Lähde: http://www.letusreason.org/Pent24.htm

Lisäys 6.3.2018

Kuuntele tähän aiheeseen suoraan liittyen Pastori Juha Vähäsarjan puhe Jeesus, Pahan vallan voittaja. Vähäsarja on Suomen Raamattuopiston rehtori ja tunnetaan Raamatun sanaan pitäytyvästä ja helposti ymmärrettävästä julistuksestaan. Edellä mainitussa puheessa kohdasta 12:15 eteenpäin puhutaan kolmesta näkökulmasta: miten henkivaltoihin tulisi suhtautua, voiko kristitty olla pahojen henkien riivaama (valtaama) ja mikä on Jeesuksen valta kaikkien muiden henkivaltojen yli.

Lue myös artikkeli Irti pahan vallasta – demonien ulosajaminen.

Read Full Post »

(Kirjoittanut Anton Bosch, suomentanut Samuel Korhonen)

Paavali kirjoittaa paholaisesta, että “hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat” (2. Kor. 2:11), silti näyttää, että monet meistä ovat tietämättömiä niistä tempuista ja juonista, joita paha käyttää yrityksissään tehdä tyhjäksi Jumalan suunnitelma. Saatana tietää, että monia ei voida suostutella eikä uhkailla luopumaan hyvästä kilvoituksesta, joten se käyttää juonia, jotka palvelevat sen tarkoitusta yhtä hyvin. Yksi niistä on eksyminen pääasiasta.

Jotkut puhuvat “kaniinien ajamisesta,” kun menetämme näyn todellisesta päämäärästä ja alamme seurata punaisia sillejä ynnä muita asioita, jotka on tarkoitettu saamaan meidät pois kurssista.

Lopullinen päämäärämme pitäisi olla tuntea ja kirkastaa Herraa Jeesusta Kristusta ja tulla Hänen kaltaisekseen. Paavali sanoi:

Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana – että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella; tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta, jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista. (Filipp. 3:8-11).

Kaikki muu toisarvoista. Saatana tietää, että jos hän saa meidät keskittymään johonkin muuhun, kuin Kristukseen, niin hän saa pääaineeksemme sivuasiat ja meidät on silloin harhautettu Jumalan päämäärästä elämässämme. Siksi hän käyttää monia asioita, jopa hengellisiä, raamatullisia ja hyviä asioita saamaan meidät tuhlaamaan aikaamme turhissa harrastuksissa, jotka ryöstävät ajan ja antaumuksen, joka kuuluu yksin Jumalalle.

Yksi niistä alueista, joka pyydystää yhä enemmän kristittyjä ja johtajia, on Saatanan ja demonien tutkiminen. Olen kuullut saarnaajien sanovan, että meidän täytyy tuntea vihollinen, jos aiomme tehokkaasti käydä hengellistä sotaa. Todellako? Joten onko Raamattu käsikirja, joka muun muassa kertoo kaiken paholaisesta ja demoneista, mistä ne tulevat ja kuinka toimivat? Itseasiassa ei. Raamattu puhuu hyvin vähän Saatanasta, hänen alkuperästään, demonien alkuperästä, kuinka ne toimivat jne. Se vain hyväksyy hänen olemassaolonsa Jumalan ja Hänen kansansa vihollisena.

Seuraavassa on, mitä Raamattu todella kertoo Saatanasta:

Hänellä oli korkea asema taivaassa, mutta hänet heitettiin ulos ylpeytensä ja kunnianhimonsa vuoksi (Jes. 14, 1.Tim. 3:6). Hän kiusasi Eevaa, Aadamia (1. Moos. 3) ja Jeesusta (Mt. 3). Jobin kirjassa hänellä oli pääsy Jumalan tykö ja valta vaivata Jobia (Jumalan valvonnassa). Hänellä on monia juonia, hän vastustaa Jumalan työtä ihmisissä (Lk. 8:12), kiusaa ja pettää ihmisiä (Ilm. 12:9) ja epäuskoiset ovat hänen lapsiaan (1.Joh. 3:8,10). Saatana lyötiin ristillä, mutta silti hyökkää kristittyjä vastaan (Ef. 6), antaa voiman Antikristukselle ja Väärälle Profeetalle ja lopulta hänet heitetään tuliseen järveen (Ilm. 20:10).

Siinä kaikki. Me emme tiedä, milloin hän lankesi ja heitettiin ulos taivaasta, missä hän asuu tällä hetkellä, tai millaiselta hän näyttää. On hyvin vähän, mitä tiedämme ja paljon, mitä emme tiedä.

Tiedämme demoneista seuraavaa: Ne toimivat Saatanan ohjauksessa (Mt. 12:24), jotkut ovat kahlehdittuina Syvyydessä ja toiset “vapaita” (Lk. 8:31; 2. Piet. 2:4). Ne voitettiin samoin ristillä  (Ef. 1:21, Kol. 2:15). Demonit voivat vallata ja valtaavatkin ihmisiä, mutta ne voidaan ajaa ulos Jeesuksen nimessä (Mt. 10:8, Mk. 16:17). Epäjumalat edustavat demoneita (1. Kor. 10:20,21). Demonit ovat väärien oppien lähde (1. Tim. 4:1, Jk. 3:15). Ne heitetään iankaikkiseen tuleen Saatanan kanssa  (Mt. 25:41). Niiden olinpaikka on “taivaan avaruuksissa” (Ef. 3:10, 6:12).

Vielä kerran, tässä on suurin piirtein kaikki, mitä tiedämme. Kaikki, mitä Jumala ilmoitti Sanassaan Saatanasta ja demoneista, voidaan sisällyttää kahteen kappaleeseen! Emme tiedä edes, mistä demonit tulivat, miltä ne näyttävät emmekä sitä, milloin ne heitetään tuliseen järveen. On tärkeää huomioida, että me emme edes voi olla varmoja siitä, että demonit ovat langenneita enkeleitä – Raamattu vain ei sano niin.

Tiedän kyllä, että ehkä luulet meidän tietävän paljonkin enemmän, mutta me emme tiedä. Tässä se on. Suurin osa siitä, mikä täyttää monet kirjat ja saarnat aiheesta, on puhdasta arvailua ja spekulaatiota. Emme voi rakentaa mitään oppia arvailulle, analogialle tai epäsuorille viittauksille. Tästä huolimatta merkittävä osa siitä, mitä kristityt pitävät oppina ja on julkaistu kirjoissa, on puhdasta spekulaatiota. Voimme kyllä spekuloida ja arvailla, mutta se ei koskaan voi olla oppi ja meidän pitäisi ennemmin käyttää aikamme totellen sitä, mitä tiedämme, kuin olla sen kiehtoma, mitä emme tunne.

On kuitenkin vieläkin pahempi, että meidän tietopohjaamme demonologiasta ollaan nopeasti laajentamassa Raamatun ulkopuolisten lähteiden, yli-aktiivisen mielikuvituksen, tieteistaru-kirjojen ja jopa Hollywood’in keinoin. Kaikkia näitä outoja ideoita ollaan nopeasti lisäämässä Raamattuun muodostamaan kuvaa, jota Jumala ei koskaan ole paljastanut. Jotkut ideoista, joita kirjailijat ja saarnaajat propagoivat, näyttävät huomattavan samankaltaisilta, kuin ne hirviöt, joita shamaanit, noitatohtorit ja huumeriippuvaiset “näkevät” huumeharhoissaan! Niitä ovat elävät kuvat maan ulkopuolisista olioista (extra-terrestrials), superihmishybrideistä, UFO-olioista, chimera-hirviöistä, mytologisista jumalista, kuolleiden haamuista ja ilmestyksistä, keijuista ja tontuista, isojalkaisista (Bigfoot) ja jättiläisistä.

Väitteleminen sellaisten yksilöiden kanssa on mahdoton tehtävä. Kuinka todistat huumeharhaiselle, ettei hänen näkemänsä hirviö ole todellinen? Sillä hetkellä, kun hylkäämme Raamatun turvan ja rajat, kaikesta tulee suhteellista. Kun jätämme Raamatun valon, menemme maallisen ja demonisen viisauden sekavuuteen ja pimeyteen (Jk. 3:15). Ilman Raamatun pohjakalliota looginen ja raitis järki lentää ulos ikkunasta. Kun kysymys “missä se on Raamatussa” hylätään merkityksettömänä ja kun Raamatun ulkopuoliset lähteet katsotaan yhtä arvovaltaisiksi kuin Raamattu, niin jokainen Raamattuun perustuva argumentti on hyödytön.

Mutta miksi Raamattu ei sitten anna meille enemmän tietoa Saatanasta, hänen demoneistaan ja langenneista enkelistä? Pitäisikö meidän katsoa muihin lähteisiin riittävän raamatullisen tiedon puutteessa? Ei.

Raamattu ei kerro meille enempää, koska se olisi häiriötekijä keskeiselle sanomalle – Kristus. Raamattu ei ole käsikirja demoneista, vaan se on Jumalan ilmoitus Hänen Pojastaan: Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta” (Joh. 5:39). Jeesus sanoi nämä sanat juutalaisille, jotka väittivät olevansa Raamattuun perustavia ja silti hylkäsivät Hänet ja korvasivat Hänet keskittymisellä sivuasioihin, kuten loputtomiin väittelemisiin sanojen merkityksestä, lakeja koskeviin teknisiin detaljeihin jne.

Yksi asia, jonka tiedämme, on, että demonit sepittävät vääriä oppeja. Väärän opin kehittämisen prosessi ottaa monia muotoja, mutta yksi helpoimmin tunnistettavista (ainakin pitäisi olla) menetelmistä on korostaa totuuksia yli niiden Jumalan tarkoittaman tärkeyden. Juuri tästä on kyse tässä nykyisessä demonien, langenneiden enkelien, nefilimien ja Saatanan korostamisessa. Vaikka se, mitä he sanovat olisikin oikeaa, niin korostus itsessään ja itsestään on väärä.

“Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja” (1. Tim. 4:1).

He saavat voimansa Saatanalta. Tämä on ainoa kohta, jossa demonit on mainittu pastoraalisissa kirjeissä. Aivan kuten on olemassa ”jumalisuuden salaisuus” koskien Kristusta (1. Tim 3:16), niin on myös ”laittomuuden salaisuus,” joka ympäröi Saatanaa ja hänen toimintaansa (2. Ts. 2:7).

Saatana on jäljittelijä (2. Kor. 11:13-15); hänellä on omat palvelijansa ja oppinsa ja hän pyrkii pettämään Jumalan kansaa ja johtamaan heitä harhaan (2. Kor. 11:3). Jokaisen uskonnollisen opin ensimmäinen testi on, mitä se sanoo Jeesuksesta Kristuksesta (1. Joh. 4:1–6).

Wiersbe, W. W. (1996). The Bible exposition commentary (1 Ti 4:1). Wheaton, IL: Victor Books.

Raamattu sanoo, että nämä asiat ovat “salaisuuksia” eikä meidän pitäisi kaivautua Raamatun ulkopuolisiin lähteisiin yrittäessämme ymmärtää niitä. Varsinkaan meidän ei pitäisi lukea okkulttisia kirjoituksia, mytologiaa ja mitään muitakaan muinaisia ja nykyaikaisia Raamatun ulkopuolisia “hengellisiä” kirjoituksia.

Hengellinen harha johtuu harvoin viattomista virheistä. Useimmiten se johtuu Jumalan hengellisten vihollisten tietoisista strategioista (vrt. Ef. 6:12). Demonien opetukset (didaskaliais) ovat vääriä oppeja, joita opettavat erroristit (harhan edistäjät), joiden näkemykset ovat demonien nostattamia.

Litfin, A. D. (1985). 1 Timothy. (J. F. Walvoord & R. B. Zuck, Eds.)The Bible Knowledge Commentary: An Exposition of the Scriptures (Vol. 2, p. 739). Wheaton, IL: Victor Books.

Mitä sitten pitäisi sanoa kirjailijoista ja saarnaajista, jotka ovat “spesialisteja” demoneissa? Jokaista, joka kirjoittaa kirjan Saatanasta ja demoneista, täytyy karttaa, vaikka se, mitä ovat kirjoittaneet, näyttäisi täysin raamatulliselta.

Näin siksi koska jo sellaisen kirjan tutkimustyön ja kirjoittamisen prosessi on luonnostaan Kristusta vastustava. Kirjojen kirjoittaminen ja teorioiden esittäminen paholaisesta on juuri sitä, mitä hän haluaakin  – Jeesus ei ole enää valokeilassa. Sellaisten kirjojen julkaiseminen ja myyminen palvelevat Saatanan päämääriä, koska uskovat vietellään siirtämään katseensa pois Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta ja kohdistamaan se pimeyden valtakuntaan. On vain vähän eroa sellaisen materiaalin kulutuksen ja nykyisen viehtymyksen välillä hirviöihin, noituuteen, kuolemaan ja makaaberiin.

Saatanaa ja demoneja tuskin mainitaan Vanhassa Testamentissa ja ne saavat vain muutamia pintapuolisia viittauksia Uudessa Testamentissa, paitsi Ilmestyskirjassa, joka näyttää niiden lopullisen tappion. Vaikka Saatana olikin ihmisen lankeemuksen takana, minkä seurauksena Kristuksen oli kuoltava, ne ovat todellisuudessa sivuseikka Jumalan armon ja pelastushistorian kunniakkaassa suunnitelmassa.

Se voi tulla järkytyksenä joillekin, että Saatana käyttää tunnustavia kristittyjä seurakunnassa tekemään työtään. Kuitenkin Saatana käytti Pietaria yrittäessään johtaa Jeesuksen väärälle tielle (Mt. 16:21–23). Paavali varoitti, että vääriä opettajia nousisi seurakunnan sisältä (Apt. 20:30). Sekaantuminen tällaiseen aineistoon ei kirkasta Kristusta, minkä pitäisi olla perimmäinen päämäärämme, vaan se kirkastaa pimeyden valtakuntaa. Periaatteessa ei ole mitään eroa gootin, jota kaikki pimeä kiehtoo ja “kristityn” välillä, joka itseasiassa ostaa rahalla kirjan demoneista, maan ulkopuolisista olioista ja Saatanasta.

Todellista Jumalan palvontaa suoritetaan antamalla Hänelle uhriksi aikamme, huomiomme, rahamme, ajatuksemme ja energiamme, jotka Hän ansaitsee. Omistamalla mitä tahansa (vaikka vain 5 minuuttia ajastamme) Saatanalle, olemme ryöstäneet Herralta sitä, mikä on Hänen ja antaneet sen Hänen viholliselleen. Todellisuudessa olemme alkaneet palvoa Saatanaa. Vaikka me tunnustamme, että Saatana on voimakas ja aiheuttaa suurta vahinkoa kristityille ja seurakunnalle, niin hän on lyöty vihollinen, josta Kristus lopussa saa riemuvoiton. Meidän ei siis pitäisi tuhlata aikaamme antamalla voitetun vihollisen kiehtoa meitä, vaan antaa jakamaton huomiomme valloittavalle Kuninkaalle, herrojen Herralle, suurelle “Minä Olen.”!

Jokainen kristitty tarvitsee omistaa enemmän aikaa Herran Jeesuksen paremmalle tuntemiselle. Kuitenkin tuhannet on petetty tutkimaan tarua, kieroutuneiden mielten hallusinaatioita ja riivaajien oppeja, sen sijaan, että kiinnittäisivät katseensa vain Jeesukseen.

Ilmestyskirja ilmoittaa Kristuksen Alfana ja Omegana – alkuna ja loppuna. Sanoessaan Hänen olevan alku ja loppu Henki siksi sanoo, että Hän on myös kaikkea niiden välissä.

Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.“ (Kol. 1:16-20)

”Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille” (Jes. 42:8).

Anton Bosch
Los Angeles, syyskuun 6. päivänä 2013
www.antonbosch.org
www.sunvalleycommunity.org

Read Full Post »

Alla on kirje Suomen Lähetysseuran hallitukselle, jonka allekirjoitti yli 850 ihmistä minä mukaan lukien. Tietoisuus tästä kirjelmästä levisi ilmeisesti pääasiassa vain sähköpostin kautta. Jos kirjelmän hyväksyminen olisi tapahtunut esimerkiksi Adressit.com-sivuston kautta, allekirjoittajien lukumäärä olisi helposti ollut ainakin kymmenkertainen. Lue taustatietoa kirjelmästä Kotimaa24-sivustolta.

Kirjelmään vastasivat Suomen Lähetysseurasta sekä hallituksen puheenjohtaja, Tampereen piispa Matti Repo, että toiminnanjohtaja Seppo Rissanen. Valitettavasti vastaukset olivat erittäin ympäripyöreitä eivätkä anna hyviin ja aiheellisiin kysymyksiin vastauksia juuri ollenkaan. Lue vastineet edellisistä linkeistä.

Lue vielä Espoonlahden seurakunnan kirkkoherran Jouni Turtiaisen erittäin hyvät kysymykset Seppo Rissaselle liittyen edellä mainitun kirkkoherroille ja Lähetysseuran jäsenille alkukesästä lähettämään kirjeeseen, ja Rissasen mitäänsanomattomat vastaukset.


SUOMEN LÄHETYSSEURAN HALLITUKSEN JÄSENILLE

Arvoisa Suomen Lähetysseuran hallituksen jäsen,

Toukokuun viimeisen päivän iltauutisissa kerrottiin, että Suomen Lähetysseura on päättänyt lähettää rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin työhönsä Kambodzhaan. Tiedettiin, että miehistä toinen vihitään papiksi ennen työalalle lähettämistä. Tämä oli erittäin hämmentävä uutinen. Asia nostettiin esille ensimmäistä kertaa päättävän elimen demokraattiseen käsittelyyn vasta Suomen Lähetysseuran vuosikokouksessa Helsingissä 8.6.2013.

Suomen Lähetysseuran johto valmisteli asian salassa. Uusi linjanveto, rekisteröidyssä parisuhteessa elävän samaa sukupuolta olevan parin rekrytointi haluttiin pitää mahdollisimman pitkään pimennossa Lähetysseuran korkeimmalta päättävältä elimeltä. Siksi luottamuksemme horjuu Suomen Lähetysseuran operatiivisen johdon ja hallituksen kykyyn toimia avoimesti ja jäsenistönsä mielipidettä kunnioittavasti.

Vuosikokousedustajat hämmästyivät kuullessaan, että asian ilmitulo ennen vuosikokousta  Ylen uutisten kautta oli vahinko. Tämä seikka vahvistaa sen, että valmistelussa ei nimenomaisesti haluttu kuulla laajan kannattajakunnan mielipidettä ennen päätöksen julkistamista, vaikka kysymyksessä oli lähetystyön kannalta merkittävä ja historiallinen asia. Herää kysymys, kuinka paljon Lähetysseuran johto valmistelee ja tekee muitakin Seuran toimintaa uusille urille vieviä päätöksiä, joista eivät kannattajat eivätkä jäsenet tiedä mitään? Tällainen suvaitsematon toiminta loukkaa jäsenistön tasa-arvoa ja on omiaan vähentämään järjestömme yhteiskunnallista arvostusta.

Asiaa valmistelleen Lähetysseuran johdon olisi tullut ymmärtää, että Suomen Lähetysseuran toimintaperiaatteisiin ja toimintamahdollisuuksiin keskeisesti vaikuttava asia voi johtaa järjestön ja sen kannattajien mielipiteiden vahingolliseen jakautumiseen. Vuoden 2014 Toiminta- ja taloussuunnitelmaa käsiteltäessä voitiin todeta, että lähes puolet edustajista kannatti pohjaehdotukseen muutosta, jonka mukaan vuoden 2014 toimintasuunnitelmaan lisättäisiin lause: ”Koska kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista jakaa voimakkaasti mielipiteitä kristittyjen kesken eri puolilla maailmaa ja koska Lähetysseura haluaa kunnioittaa yhteistyökirkkojen näkemyksiä, se pidättäytyy siunaamasta ja lähettämästä lähetystyöhön samaa sukupuolta olevia rekisteröityneitä pareja.” Äänestyksessä kokousedustajien äänet jakautuivat 205-222; tyhjää äänesti 32; 23 kokousedustajaa jätti äänestämättä. Äänten jakautuminen puoliksi näin keskeisessä ja periaatteellisessa päätöksessä asettaa ko. hallituksen päätöstä ja vuosikokousta valmistelleen johtoryhmän harkintakyvyn kyseenalaiseksi.

Vuosikokouksessa hallitus vetosi lakiin ja käytti useita perusteluja, joiden paikkansapitävyys on jälkeenpäin voitu todeta vähintäänkin tulkinnanvaraisiksi. Vuosikokoukseen oli kutsuttu asiantuntijaksi asianajaja, joka lausunnossaan ennen äänestystä käsitteli mm. rikoslakia ja siitä nousevia seuraamuksia, jos tehdään jotakin ihmisryhmää syrjiviä päätöksiä sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Rikoslain syrjintää koskeva 11:11§ ja työsyrjintää koskeva 47:3§ eivät ole exklusiivisia, eli poissulkevia tässä asiassa, mikäli voidaan osoittaa painavia ja hyväksyttäviä perusteita poiketa niistä. On huomattava, että näitä samoja pykäliä voidaan käyttää lähetysjärjestöä vastaan, mikäli joku läheteistä kohdemaassaan joutuu vaaraan tai muita lähettejä huonompaan asemaan tai pahimmassa tapauksessa joutuu väkivallan kohteeksi, sukupuolisen suuntautumisensa vuoksi – jos järjestö ehdoin tahdoin haluaisi niin menetellä ja lähettää tehtävään tällaisen henkilön. Järjestön yhteiskunnalliset tasa-arvoperiaatteet ja lähetystyön kristilliset periaatteet lähettää avioliiton solmineet mies ja nainen sekä edellä mainitut vaarat ovat rikoslaissa mainittuja painavia ja hyväksyttäviä perusteita. Sopivuusvaatimuksena ilmaistava tavoite lähettää aviopari ei loukkaisi rikoslain tarkoittamaa henkilön alkuperää – tässä tapauksessa sukupuolista suuntautuneisuutta – vaan kohdistuisi hänen vapaaseen valintaansa parisuhteensa muodosta eli liitosta toisen ihmisen kanssa, mitä rikoslain 11:11§ tai sen perusteluteksti ei edes tunne syrjintäperusteena. Lisäksi samassa tilaisuudessa Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja, Seppo Rissanen ilmoitti, että etukäteen neuvoteltiin Kambodzhan yhteistyökumppanien kanssa ja niiltä saatiin hyväksyntä;  Kambodzhasta tullut tieto kertoo kuitenkin, että kirkko ei ota vastaan toisen miehen kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävää pappia. Vuosikokoukselle esitettiin faktoina asioita, jotka myöhemmin paikkansa pitämättöminä on voitu todeta harhauttaneen vuosikokoukseen osallistuneita.

Lisäksi on jäänyt täysin epäselväksi, mitkä olivat Suomen Lähetysseuran hallituksen teologiset perustelut, kun se teki tämän Suomen Lähetysseuran historiassa uuden linjapäätöksen, joka tulee vaikuttamaan ratkaisevasti Seuran tulevaisuuteen.

Tätä suuruusluokkaa oleva linjapäätös kuulunee nimenomaan hallituksen päätäntävaltaan.

Onhan hallituksella sääntöjen mukaan myös valvontavastuu toiminnanjohtajan ja hänen valitsemansa johtoryhmän toimiin nähden.

Jo näillä perusteilla on syytä epäillä, että hallitus on syyllistynyt vähintäänkin huolimattomuuteen asian valmistelussa. Valitettavasti vaikuttaa kuitenkin siltä, että päätös oli tietoista vahingontekoa Suomen Lähetysseuralle!

Ensinnäkin, Suomen Lähetysseura on nyt johtoryhmän ja hallituksen voimakkaassa ohjauksessa määritellyt virallisen kantansa kuulematta asiassa lähetysseuran toimintaa rahoittavia seurakuntia. Niissä ei ole päätöksestä tiedetty tai sitä ei ole tiedostettu. Nyt Lähetysseuralla näyttää olevan myönteinen kanta samaa sukupuolta oleviin parisuhteisiin nähden, vaikka sen kannattajaseurakunnista ja yksityisistä kannattajista valtaosa on niihin nähden torjuvalla kannalla. Toiminnanjohtaja Seppo Rissasen on täytynyt ymmärtää tämä, koska hän itsekin totesi, että kirkolliskokous ei ole määritellyt kantaansa homoseksuaalisiin parisuhteisiin. Järjestön rahoituspohja on vaarantunut.

Toiseksi, Suomen Lähetysseura on nyt johtoryhmän ja hallituksen voimakkaassa ohjauksessa päätynyt kannattamaan samaa sukupuolta olevia parisuhteita, vaikka sen kaikki ulkomaiset yhteistyökumppanit ovat homoseksuaalisiin parisuhteisiin nähden torjuvalla kannalla. Lähetysseuran johdon on täytynyt ymmärtää, että Seuran myönteinen kanta tulee merkitsemään, ei vain yhteistyön vaikeutumista, vaan useimmissa tapauksissa sen päättymistä. Järjestön toimintamahdollisuudet ulkomailla ovat vaarantuneet.

Kolmanneksi, Suomen Lähetysseuran korkeimman päättävän elimen, vuosikokouksen, istunto johdettiin tavalla, joka ei ole omiaan lisäämään luottamusta päätöksenteon perusteiden pitävyyteen. On aiheellista kysyä millä perusteella vuosikokouksen, Suomen Lähetysseuran korkeimman päättävän elimen on muodostettava kantansa ja tehtävä päätöksensä, kun kokouksen valmistelu ja johtamistapa jätti valtuutetut puutteellisen tiedon varaan. Tällaiset toimintatavat hyväksyvän järjestön suvaitsevaisuus erilaisia mielipiteitä kohtaan, jäsenten vaikutusmahdollisuudet, sananvapaus sekä tasa- ja ihmisarvoinen kohtelu ovat vaarassa.

Suomen Lähetysseuran menestyminen lähetyskentillä ei ole ollut sattumaa. Se on perustunut kohdemaan ja siellä toimivien kumppaneiden kunnioittamiseen sekä määrätietoiseen ja johdonmukaiseen luottamuksen rakentamiseen. Evankelioimistyö on perustunut Raamatun opettamiseen myös lähettien oman esimerkin avulla. Siksi on paikallaan muistuttaa eräistä järjestömme toiminnan kannalta keskeisistä tekijöistä. Niihin nähden nykyisen operatiivisen johdon ja hallituksen toiminta herättää paljon kysymyksiä.

Kautta aikojen Suomen Lähetysseuran työssä on pyritty etsimään aina sopiva henkilö kuhunkin tehtävään. Asiassa, josta vuosikokouksessa äänestettiin, ei ollut kyse syrjinnästä vaan yhteistyökumppanien mielipiteiden ja perinteiden ottamisesta huomioon ja näin perustellen arviosta työntekijän sopivuudesta tehtävään. Teoreettisesti pätevin ei suinkaan aina ole sopivin. Eikö Suomen Lähetysseura olekaan enää yhteistyökykyinen ja kumppaniensa mielipiteitä kuunteleva ja huomioon ottava lähetysjärjestö?

Suomen Lähetysseuran lähetit ovat aina olleet vapaaehtoisia ja saaneet voimansa henkilökohtaisesta uskosta ja kutsumuksesta. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävät miehet koettaisiin olevan lähettejä niin kuin toisetkin siellä olevat suomalaiset. Jokainen muu lähetti, avioliitossakin elävä, tulisi kantamaan myös homo-suhteessa elävien lähettien mainetta omassa lähetystyössään vaikka se olisi heidän vakaumuksensa vastaista. Eikö Lähetysseuran johtoryhmä ja hallitus kunnioita lähetystyössä vapaaehtoisesti palvelevien ja palvelleiden vakaumusta valmistellessaan päätöstä myös heiltä salassa ja heitä kuulematta? Kuinka moni haluaa jatkaa enää palvelustaan?

Suomen Lähetysseuralla on yli 150-vuotinen kokemus siitä, millä tavalla kristillinen usko ”tarttuu” ihmisestä toiseen. Lähetti ja hänen perheensä on kristillisyyden esikuva, olipa hänen tehtävänsä mikä tahansa. Kristittyjen elämää luetaan kuin kirjaa. Siksi tärkeää ei ole se, mitä sanot vaan se, mitä olet. Kristillinen avioliitto on lähetystyössä yksi avainasioista. Siinä tarvitaan monesti pitkäaikaista rinnalla kulkemista. Jokainen lähetti on  rinnalla kulkija. Kuinka tällainen samaa sukupuolta oleva suhteensa rekisteröinyt pariskunta johtoryhmän ja hallituksen mielestä antaa esikuvan kristillisestä avioliitosta, kodista ja kristillisestä perhe-elämästä? Onko Lähetysseuran johtoryhmä ja hallitus unohtanut seuran 150-vuotisen historian aikana saadut kokemukset tehdessään päätöksen homoparin ottamisesta seuran työntekijöiksi ja lähettämisestä työalalle?

Mielestämme uuden kirkon syntyessä olisi toimittava suurella varovaisuudella ja pieteetillä. Sinne on vietävä yhteistä raamatullista ja luterilaista perinnettä, ei missään tapauksessa rappeutuvan länsimaisen kulttuurin keskellä elävän kirkon uusia virtauksia, joita se on imenyt itseensä ja joista ei ole yksimielisyyttä edes sen omassa piirissä.  Sääntöjen mukaan Suomen Lähetysseuran tehtävä eli missio on viedä maailmalle Kristuksen evankeliumia – ei länsimaista sekularismia ja kaiken hyväksyvää vapaamielisyyttä. Tästä periaatteesta hallituksen on pidettävä kiinni ja valvottava sen toteutumista.

Kambodzhan kirkkoa kohtaan Lähetysseuran johto toimi tässä mielestämme itsekkäin kolonialistisin periaattein; ilmeisenä tavoitteena ei ollut Kambodzhan kirkon paras vaan Lähetysseuran johdon halu saada kunniaa ja mainetta kristillisestä uskosta vieraantuneen maailman silmissä. Tämä osoittaa Lähetysseuran luisumista pois alkuperäiseltä epäitsekkään palvelun ja evankeliumin julistamisen linjalta. Nykyisen operatiivisen johdon toimintaa kuvaa hyvin se seikka, että Kambodzhan kirkolle esitetty kysymys ymmärrettiin siellä vasta, kun Suomesta tuli tieto täällä nousseesta kohusta. Saamiemme tietojen mukaan ko. pariskunta lähetetäänkin Mekongin alueelle, johon Kambodzhakin kuuluu. Niin ollen he tulevat toimimaan Lähetysseuran kehitystyössä myös Kambodzhassa. Onko tässä kyse kiusanteosta Kambodzhan luterilaiselle kirkolle, joka kieltäytyi ottamasta heitä vastaan? Millainen suhde ja kosketus Suomen Lähetysseuralla on tämän tapauksen jälkeen Kambodzhan luterilaiseen kirkkoon?

Edellisen perusteella tiedämme nyt, että päätös ko. rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin lähettämisestä vaikuttaa negatiivisesti Lähetysseuran suhteisiin sen yhteistyökirkkoihin. On ilmeinen vaara, että Suomen Lähetysseura menettää luottamuksen, josta se on saanut nauttia vuosikymmeniä. Ovet sulkeutuvat.

Seurauksena tehdystä ratkaisusta on todellinen vaara, että Lähetysseura menettää kotimaassa seurakuntien luottamuksen ja niiden kannatuksen sekä suuren joukon pitkäaikaisia ja uskollisia yksityisiä kannattajiaan.

Kysymme, ovatko hallituksen jäsenet ja johtoryhmään kuuluvat toimihenkilöt, jotka ovat olleet tekemässä edellä mainittuja päätöksiä, valmiita täyttämään korvausvelvollisuutensa, joka heille saattaa langeta yhdistyslain ja vahingonkorvauslain perusteella niistä taloudellisista menetyksistä, mitä Suomen Lähetysseura joutuu tehtyjen päätösten perusteella kärsimään?

Toivomme, että Suomen Lähetysseuran hallitus voisi käsitellä ko. asian uudelleen mitä pikimmin ja tehdä päätöksen olla lähettämättä samaa sukupuolta olevan kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävää miespappia Mekongin alueelle. Edelleen toivomme, että hallitus tekisi periaatepäätöksen pidättäytyä tulevaisuudessakin lähettämästä samaa sukupuolta olevia pariskuntia työhön ulkomaille, koska sille on olemassa selkeät perusteet. Tällä taattaisiin yhteistyön jatkuminen sekä ulkomaisten kumppanien että Suomen kirkon seurakuntien ja muidenkin yhteistyötahojen kanssa sekä varmistettaisiin Suomen Lähetysseuran edellytykset ja mahdollisuudet toimia Kristuksen lähetyskäskyn mukaisesti ja kunniaksi hänen nimelleen.

Read Full Post »

Sain sähköpostitse tärkeän viestin: Maailman ainoana maana Suomi rahoitti tänä kesänä Gazassa järjestettyjä lasten kesäleirejä, joilla YK:n alainen UNRWA opettaa palestiinalaislapsille, että heillä on oikeus ottaa takaisin juutalaisille menettämänsä maa. Suomi on rahoittanut miljoonilla euroilla näitä leirejä, jotka valmentavat palestiinalaislapsia sotaan Israelia vastaan. Lue tiedote sivun alareunasta PDF-tiedostona.

Kohu leireistä sai alkunsa Camp Jihad -videosta, jonka on tuottanut Lähi-idän politiikan tutkimuskeskus Center for Near East Policy Research. Katso noin 20 minuutin kestoinen video, tekstitys englanniksi.  (Jos video alla ei näy, tässä linkki videoon.)

Videolla lapsi sanoo: ”Kesäleiri opettaa meille, että meidän täytyy vapauttaa Palestiina.” Toinen laulaa: ”Olemme vallankumouksellisia, täynnä raivoa.” Eräs leirin vetäjistä opettaa lapsille, että koulutuksen ja Jihadin avulla palaamme takaisin omiin kyliimme.

Eräs esimerkki videolla nähtävästä opetuksesta: Opettaja kuvailee, miten kauan sitten heidän isovanhemmillaan oli autoja, palatseja ja huviloita. He matkustelivat ja nauttivat olostaan meren rannalla. Hän kysyy oppilailta: ”Onko meillä merta? Missä on meri? Haluatteko lähteä merelle?” Oppilaat vastaavat ”Kyllä!” Opettaja jatkaa: ”Ennen meillä oli meri. Isovanhempamme viettivät aikaansa rannalla joka ilta uiden ja purjehtien. Meillä ei ole merta – onko näin?” Lapset ”Kyllä!” Opettaja: ”Haluatteko lähteä merelle?” Lapset ”Kyllä!” Opettaja: ”Merelle Haifaan, Jaffaan, Nasaretiin ja Acreen?” Lapset: ”Kyllä!” Opettaja: ”Sillä aikaa kun perheillämme oli hauskaa rannalla, meillä oli grillijuhlat, ja sudet tulivat. Kuka on susi? Juutalaiset!” Sitten opettaja jatkaa muistuttamalla, miten juutalaiset karkottivat heidät, pidättivät ja tappoivat heitä. Onnellinen elämä rannoilla vaihtui teltoissa asumiseksi. ”Pakolaisleirit eivät ole oma paikkamme. Missä olimme ennen?” Lapset: ”Jaffassa, Acressa, Haifassa ja Nasaretissa.” Opettaja: ”Ja kuka omisti meren? Ja kenellä oli hienot talot ja huvilat? Kuka ajoi meidät pois?” Lapset kuorossa: ”Juutalaiset!” Opettaja: ”Haluammeko palata Jaffaan ja Haifaan?” Lapset: Kyllä!”

Aivopesun seurauksena haastatellut lapset ovat innokkaita taistelemaan juutalaisia vastaan. Ei ihmekään, kun opettaja hehkuttaa: ”Mitä tapahtui Balatan pakolaisleirillä? Annoimme marttyyreja! Vankeja! Itsemurhapommittajia! … Kenen isä tai veli on marttyyri tai vankina?” (Useita käsiä nousee.) ”Miksi he olivat marttyyreja? Jotta voitaisiin vapauttaa Al Aksa ja palata Haifaan ja Jaffaan. Palestiina on arabimaa joesta merelle asti!” Pikkulapset toistavat viimeistä iskulausetta huutaen useaan kertaan, jatkaen opettajan johdolla: ”Haluamme Haifan, haluamme Acren! Menemme Al Aksaan!”

Voit lukea tästä linkistä videon kaikki puheet englanniksi kirjoitettuna.

Suomen hallitus siunaa siis niitä, jotka tahtovat tuhota Israelin. Meidän on muistettava, että Jumala antaa kansoille tuomion sen mukaan, miten ne suhtautuvat juutalaisiin ja Israeliin: ”Kirottu olkoon, joka sinua kiroaa, siunattu, joka sinua siunaa (1. Moos. 27:29).” Suomi on nyt erittäin vaarallisella tiellä – kuinka pitkään Herra vielä jaksaa maatamme armahtaa?

Lue Jyrki ja Mia Valkeakarin teksti Taustaa palestiinalaisten leireistä ja Suomen rahoituksesta.

Read Full Post »