Millennial Kingdom led by Jesus begins within twenty years?
November 15, 2013
Suomentanut Samuel Korhonen
Jos voisin saada ihmiset uskomaan, että Jeesuksen johtama tuhatvuotinen valtakunta alkaa maan päällä 20 vuoden sisällä, niin muuttaisivatko he mitään elämässään? Muista, että se suuri koetus jokaiselle maan päällä elävälle alkaa noin seitsemän vuotta aikaisemmin. Ensin Jumala lähettää kaksi todistajaansa kertomaan maailmalle totuuden, mutta maailma vihaa heitä ja haluaa tappaa heidät, mutta kaikki heitä kohti suunnattu vahingoittaminen lankea heidän oman päänsä päälle.
Näillä Jumalan profeetoilla on valta lyötä kansakuntia niin usein kuin tahtovat (Ilm. 11:6). Koska näin on, niin todellisuus on silloin, että ne, jotka eivät ole Kristuksessa, kokevat tämän suuren koetuksen alkamisen maan päällä seuraavien 10-15 vuoden sisällä. Syy suureen koetukseen on niiden ihmisten hoitaminen, jotka seuraavat Saatanaa ja kaikkien niiden poistaminen, jotka vastustavat Jeesuksen hallintaa maan päällä. Ei yksikään, joka hylkää Jeesuksen Herrana, pääse siihen tuhatvuotiseen valtakuntaan, jonka Hän perustaa maan päälle.
Ei ole mitään syytä todellisten uskovien koettelemiseen, koska he ovat jo Kristuksen hengellisessä ruumiissa. Heidän puolestaan ristillä vuodatettu Jeesuksen veri on peittänyt heidän syntinsä. Siksi Kristuksessa olevat on otettu olemaan Kristuksen kanssa ennen kuin tämä suuri koetus edes alkaa (1. Ts. 4:15 – 1. Ts. 5:11 & Ilm. 3:10). Jos Jeesus hallitsee 20 vuoden sisällä, niin se merkitsee, että tempaus todennäköisesti tapahtuu seuraavien 10-15 vuoden sisällä.
Jotkut raamatunprofetian opettajat sanovat, että noin puolet ihmisistä tapetaan ahdistuksen aikana. Minä ajattelen, että on hyvin epätodennäköistä, että puolet väestöstä selviää elossa. Minä uskon, että vähintään kaksi kolmannesta tapetaan ja voi olla, että enemmän kuin viisi kuudesosaa.
Tiedämme, että kaksi kolmannesta Israelista tapetaan Israelin jalostuksen aikana heidän koetuksessaan (Sak. 13:9), joten luulen, että ne pakanakansat, jotka ahdistavat Israelia todennäköisesti korjaavat tuplasti oman päänsä päälle kostona suuren ahdistuksen ja kansojen tuomion aikana.
Jos luet kaiken, mitä Ilmestyskirjassa sanotaan tapahtumista maan päällä, niin on vaikea nähdä, kuinka miljardit ihmiset voisivat selvitä elossa sen läpi. Myös Vanhan Testamentin kirjoitukset vahvistavat sen. Itseasiassa ellei Jeesus palaisi lyhentämään tämän tuhon aikaa valittujensa tähden, niin mikään liha ei jäisi eloon maan päällä (Mt. 24:22).
Noiden päivien ahdistuksen jälkeenkin on vielä lammasten ja vuohien tuomio, jossa Jeesus ratkaisee, kuka pääsee valtakuntaan ja kuka leikataan pois sillä perusteella, kuinka kohteli Hänen israelilaisia veljiään (Mt. 25:31-46). Tämän tultua sanotuksi luulen, ettei tule olemaan miljardeja kuolevaisia, jotka pääsevät Valtakuntaan.
Olen jo kirjoittanut siitä, miksi arvelen, että Jeesus palaa 2030-luvulla, joten en toista sitä enää tässä. Voit lukea seuraavat artikkelit:
- Raamatullinen viikko osoittaa että valtakunta maan päälle perustetaan 2030-2035
- Seitsemäs vuosituhat kahdessa vuosikymmenessä – nämä ovat profeetallisia vuosia
- Syitä uskoa miksi Jeesus palaa ennen 2050 AD
- Profeetallinen aikakauden loppu tulee todennäköisesti noin 2030 AD
- Vuodesta 2010 Jeshuan messiaanisen ajan tuhatvuotiseen valtakuntaan
Haluaisin viitata uudempiin selviin trendeihin, jotka jatkuvasti tukevat suurinta osaa siitä, mitä sanoin noissa artikkeleissa. Iran on nyt kuukauden päässä siitä, että pystyy halutessaan valmistamaan ydinkärkiä ja Israel on käymässä hirveän huolestuneeksi siitä. Myös arabit ovat huolestuneita, että ydinaseistettu Iran käynnistää uuden imperiumin valtaamalla ensin hedelmällisen puolikuun.
Saudi-Arabia on niin vihainen Obamalle siitä, ettei hän ole ryhtynyt toimiin Iranin ydinaseohjelmaa vastaan ja on horjuttanut arabimaita, että he ovat laatineet suunnitelmia hankkia ydinaseita Pakistanista ja sanovat jopa voivansa antaa ydinaseita Egyptille. Saudi-Arabia maksoi suurelta osin Pakistanin ydinohjelman, joten sillä todennäköisesti on pääsy joihinkin näistä aseista, silloin kun haluaa saada niitä haltuunsa.
Saudit tukevat nyt taloudellisesti Egyptin armeijaa, koska Egyptillä on riittävästi väestöä vastustamaan jokaista Iranin valtausta. Myös Turkilla on runsaslukuinen väestö, mutta se näyttää nyt suosivan ennemmin Irania kuin arabeja (Iran ja Turkki eivät ole arabimaita). Niin kauan kuin 12. imaamin mahdikultti pyörittää Irania, on epätodennäköistä, että Iran muuttaa ydinaseen kehitysohjelmansa suuntaa. Siksi todennäköisimmin joko Israel iskee pian Iranin ydinlaitoksiin, tai Lähi-Idässä on ydinasekisa. Kummassakin tapauksessa ongelmia riittää!
Nationalismi nousee nyt nopeasti EU-maissa muslimiuhkaa vastaan johtuen korkeasta työttömyydestä ja verotuksesta ja säästöohjelmista, joita EU:n byrokraatit pakottavat heille. Luulen, että Peto/Antikristus tulee Euroopasta ja johtaa populistista nationalistista liikettä Euroopassa, paljolti kuten hänen viimeinen edeltäjänsä (Hitler).
Roomalaiskatolisella kirkolla on hyvin outo paavi jopa monien katolisten mielestä. Voit lukea mahdollisuuksista artikkelistani: Is Jesuit Pope Francis the Antichrist or the False Prophet? (Suomennos liitteenä).
Obama on epäilemättä kommunisti, jonka ideologia on nopeasti johtamassa Amerikan omaan tuhoonsa. Vuoden 2017 vaiheilla Amerikan velka on yli 20 biljoonaa (miljoona miljoonaa) dollaria. Jos korot nousevat normaaliin tahtiin, niin yksin korko lisää yhden biljoonan valtionvelkaan joka vuosi. Tämä ei ole kestävää kehitystä.
Lisäksi Amerikan sähköverkko on hyvin haavoittuva EMP ja cyber-hyökkäykselle. Kun jopa entinen Homeland Security’n päällikkö sanoo, että sähköverkkoa vastaan hyökätään pian ja se romahtaa, niin meidän pitäisi ottaa tuo varoitus vakavasti. Arviot kuolonuhreista verkon ollessa pitkään alhaalla ovat 60 – 90% kuolleita vuoden sisällä. Näyttää, kuin USA voisi pian olla supervaltana poissa kuvasta ja se varmasti vakavasti horjuttaa muuta jo ennestään epävakaata maailmaa.
Venäjä rakentaa uudelleen armeijaansa samalla kun USA:n armeijaa kuohitaan ja rahoitusta poistetaan Obaman hallinnon toimesta. Vladimir Putin’in unelma uuden venäläisen ortodoksisen imperiumin rakentamisesta näyttää toteutuvan. Venäjästä tulee jälleen maailmanvalta ja sen tsaari (Putin?) toteuttaa Googin roolin Hesekielin luvuissa 38 ja 39.
Kiinasta on nopeasti tulossa supervalta ja USA:n pidättävä vaikutus Kaakkois-Aasiassa on pian mennyttä. Kiina jatkaa yhden lapsen politiikkaansa, mikä on aiheuttamassa valtavan miesten ylijäämän, joka tulee olemaan 200 miljoonaisen Idän armeijan selkäranka (Ilm. 9:16).
Suuri luopumus leviää ja on lähes hillitsemätön suuressa osassa kristikuntaa. Ihmeitä ja merkkejä sekä mystisiä kokemuksia vaativat kolmannen aallon helluntailaiset ovat nyt enemmistö ja ovat korvanneet kaiken vakavan Raamatun tutkimisen suuressa osassa evankelikaalista protestanttista maailmaa. Kristinuskoa opetetaan ihmisille keinona hankkia aineellisia asioita, tai saada etulyöntiasema toisista.
Jumalan elävään Sanaan luottamisen asemesta uskon tunnustaminen tässä nopeasti leviävässä harhaoppisessa liikkeessä merkitsee uskomista omiin puhuttuihin sanoihinsa, tai heidän hengellisen gurunsa sanoihin, tai sanoihin, joita loihtivat esiin omassa mielessään ja sitten kertovat ihmisille niiden tulleen Jumalalta.
Monet, jotka kutsuvat itseään evankelikaaleiksi, seuraavat nyt Raamatun Jeesuksen asemesta harhaoppisia karismaattisia persoonallisuuksia. Kristikunta on myös käymässä yhä vihamielisemmäksi Israelia kohtaan, koska korvausteologiaa opetetaan kokonaisissa kirkkokunnissa.
Homoseksuaalinen perversio leviää nyt kaikkialla maailmassa normaalina hyväksyttävänä elämäntapana. Sekulaarin humanismin ”edistykselliset” hallitusten kanssa, joita heidän käännyttämänsä vaativat, ovat avoimessa kapinassa Jumalan lakeja vastaan. He pakottavat toisille omia lakejaan, jotka vastustavat Jumalan lakeja ja Jumalan antamaa avioliittoa ja perherakennetta. Porno on kaikkialla, huumeet ovat kaikkialla, moraalia pilkataan ja pahaa sanotaan hyväksi. Jeesuksen nimeä ja luomakunnan tosi Jumalan kunnioittamista ei sallita ”edistyksellisissä” maissa. Kuitenkin mikä tahansa muu käy ”edistyksellisissä” yhteiskunnissa, jotka on hyljätty kelvottoman mielensä valtaan (Room. 1:18-32). Meidän pitäisi tietää, mitä tulee seuraavaksi, jos tunnemme Kirjoitukset.
Ajattele sitä. 20 vuotta ei ole kovin kaukana tulevaisuudessa. 20 vuodessa Jeesus todennäköisesti hallitsee Jerusalemissa ja kaikki toiseen tulemukseen johtava on todennäköisesti jo historiaa. Kuinka sitten ihmisten pitäisi elää, jos he todella uskovat, että Jeesus on Herra ja että hän tulee hallitsemaan tuhatvuotisessa valtakunnassaan 20 vuoden sisällä?
Don Koenig perusti sivuston http://www.thepropheticyears.com/ vuonna 1999 tutkittuaan itsenäisesti Raamattua melkein 30 vuotta ja opittuaan monilta kristikunnan terävimmiltä opettajilta. Don loi sivustonsa kirjoittamaan Raamatun profetiasta, raamatullisesta erottamisesta ja omista kristillisistä maailmankatsomuksistaan. Vuonna 2004 Don kirjoitti ilmaisen Ilmestyskirjaa kommentoivan sähköisen kirjan nimeltä ”The Revelation of Jesus Christ Through The Ages”. Tämä blogi (World and Church and Bible Prophecy Blog) käynnistyi vuonna 2007.
”Noiden päivien ahdistuksen jälkeenkin on vielä lammasten ja vuohien tuomio, jossa Jeesus ratkaisee, kuka pääsee valtakuntaan ja kuka leikataan pois sillä perusteella, kuinka kohteli Hänen israelilaisia veljiään (Mt. 25:31-46). Tämän tultua sanotuksi luulen, ettei tule olemaan miljardeja kuolevaisia, jotka pääsevät Valtakuntaan.”
Tuo sanomasi hämmentää ja ihmetyttää suuresti. Eikö ihminen pelastu yksin armosta, uskosta Jeesukseen Kristukseen eikä tekojensa perusteella? ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä”, eikö tämäkin kerro siitä?
Lisäksi Raamatussa selvästi sanotaan, että antikristus tulee ennen Jeesuksen toista tulemista, mutta Herra lupaa varjella meitä lopun ajan tapahtumissa.
Ensiksi haluan tarkentaa, että kyse ei ole minun kirjoittamasta tekstistä. Laitoin sen blogiini, koska sen kokonaissanoma on ajatuksia herättävä – siis että Jeesuksen tulemus on todella lähellä.
En ole niin hyvä Raamatun selittäjä, että osaisin sanoa tuosta Mt. 25:31-46 kohdasta, mikä sen sanoma on tarkalleen. Muistan jonkun hyvän ja tunnetun opettajan sanoneen, että ei meillä ole viimeisellä tuomiolla mitään pelättävää. Meillä on pelastus vain ja ainoastaan Jeesuksen ristin sovitustyöhön turvautumalla, kuten totesitkin.
Kiitos Hannu. Mielestäni sinulla on asiapitoinen blogi 🙂
Uskon seuraavaan tapaan laskea tempauksen takarajavuosi. 1948 (Israel-valtio) + 80 (ihmisen ikä max) – 7 (vaivanaika) = 2021. Tapahtunee pian:
RAPTURE (tempaus)
1 Thessalonians 4:17 “Then we which are alive and remain shall be caught up together with them in the clouds, to meet the Lord in the air: and so shall we ever be with the Lord.”
https://www.google.fi/#q=rapture+of+the+church
TRIBULATION (vaivanaika)
Mark 13:19 “For in those days shall be affliction, such as was not from the beginning of the creation which God created unto this time, neither shall be.”
https://www.google.fi/#q=great+tribulation
PEACE (maailmanrauha)
Revelation 20:2 Context 1And I saw an angel come down from heaven, having the key of the bottomless pit and a great chain in his hand. 2And he laid hold on the dragon, that old serpent, which is the Devil, and Satan, and bound him a thousand years, 3And cast him into the bottomless pit, and shut him up, and set a seal upon him, that he should deceive the nations no more, till the thousand years should be fulfilled: and after that he must be loosed a little season. 4And I saw thrones, and they sat upon them, and judgment was given unto them: and [I saw] the souls of them that were beheaded for the witness of Jesus, and for the word of God, and which had not worshipped the beast, neither his image, neither had received [his] mark upon their foreheads, or in their hands; and they lived and reigned with Christ a thousand years.
https://www.google.fi/#q=god%27s%20kingdom%20on%20earth