Jumala puhuu monella tavalla. Ensiksikin Hän on ilmoittanut itsensä ja tahtonsa Raamatussa. Sen teksti on Pyhän Hengen johdatuksessa kirjoitettua Jumalan sanaa, ja sen mukaan meidän tulee ojentua.
Toisaalta Jumala puhuu monella muullakin tavalla, kuten luonnossa ja kaiken luomansa kautta. Erityisesti tänä syksynä olen ihaillut värikästä luontoa ja valtavan hienoja maisemakuvia, joita löysin netistä. Jumala on nimenomaan luonut kaiken eikä vain antanut kehittyä sattumalta. Hän on luonut kaiken kauniiksi ja hyväksi pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Onpa Jumala luonut avaruudenkin aivan uskomattoman kauniiksi; sen majesteetillisuus on paljastunut viime vuosina uusien avaruuteen lähetettyjen teleskooppien ansiosta. Katsopa vaikka kuvia tähtienvälisestä Nebula-kaasusumusta.
Vanhan Testamentin aikana Jumala puhui konkreettisella tavalla profeetoilleen. Jumala on kaiken luoja, myös meidät ihmiset Hän on luonut, ja haluaa olla edelleenkin vuorovaikutuksessa kanssamme. Nykyaikana, kun Jumala puhuu ihmiselle, Hän tekee sen Pyhän Hengen kautta. Joskus puheen voi kuulla ihan korvinkuultavasti, mutta yleensä se on aivan kuin kuiskaus suoraan sydämelle tai eräänlainen johdatus. Tässä on oltava tarkkana, että osaa erottaa Jumalan puheen omista ajatuksista ja mahdollisesti myös muiden henkien äänistä. On erittäin tärkeää, että tällä tavalla saatu ajatus on Raamatun mukainen. Jumala voi puhua joillekin myös unien tai ilmestysten kautta, mutta niidenkin on oltava linjassa Raamatun sanan kanssa.
Jumala voi antaa meille profeetallista sanaa sellaisten uskovien ihmisten kautta, joilla on profetoimisen armolahja. Tällaista ihmistä ei kutsuta profeetaksi vaan profetoijaksi. Profetian sana on tarkoitettu seurakunnan rakennukseksi, kehoitukseksi/rohkaisuksi tai lohdutukseksi. Sanoman on kuitenkin aina oltava alisteinen Raamatulle.
En väheksy profetioita Jumalan puheena, mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen, missä roolissa joku esiintyy Jumalan äänitorvena. Tarkoitan tässä profeettoja. Maailmalla on monia henkilöitä, jotka on nostettu profeetan asemaan. Hälyyttävää on, jos joku kutsuu itseään profeetaksi. Itsensä korottaminen voi olla hengellistä ylpeyttä, joka ei ole Jumalan mielen mukaista. Jos nykypäivänä jostain löytyy profeetta, niin hän on mieleltään nöyrä ja taipunut Jumalan tahtoon. Hän pitää esillä puhdasta Jumalan sanaa korottaen vain Kristusta.
Kerron pari esimerkkiä Jumalan puheesta omalla kohdallani. Joskus olen saattanut painiskella jonkin asian kanssa rukoillen. Pyhä Henki voi antaa siihen tilanteeseen mieleen raamatunkohdan, joka sopii tilanteeseen. Samaan aikaan saatan avata Päivän Tunnussanan, jossa kyseisen päivän raamatunjakeet puhuvat juuri minulle. Kun vielä avaan kirjahyllystä hengellisen kirjan, niin sitä selatessani juutun kohtaan, joka puhuu juuri samasta asiasta. Pyhän Hengen puhe voi kehottaa vaikka parannuksentekoon, mutta koskaan se ei kehota mihinkään Jumalan sanan vastaiseen.
Jokunen aika sitten kyselin Jumalalta, että minkä ihmeen takia kaikki työt kertyvät samalle ajanjaksolle; välillä olisi aikaa vaikka mihin, mutta sitten yhtäkkiä pitäisi pystyä tekemään kahta tai kolmea asiaa samanaikaisesti. Olin pitemmän ajan kuluessa kerännyt tilille säästöön pientä varmuusvarastoa, joka oli alkanut uhkaavasti huveta kaikkiin pakollisiin maksuihin. Olin napissut Herralle, että minkä takia näin pitää käydä – eikö olisi hyvä, että olisi vähän säästöjä olemassa? Yhtäkkiä siinä Jumalalta kysellessäni mieleeni tuli kirkkaana ajatus: ”Juuri sen takia annan nyt sinulle ylen määrin töitä, koska olet huolissasi toimeentulostasi. Saat nyt tällä tavalla sinne tilillesi sitä varmuusvarastoa. Jos olisit vain luottanut minuun, olisin pitänyt kyllä sinusta huolen.” Ymmärsin, että tämä ajatus oli Jumalasta. Herra vahvisti sen saman päivän aikana vielä kahdella tavalla: tilille oli tullut aika iso summa rahaa – Hän näytti tällä tavoin, että pitää meistä kyllä huolen! Kuin pisteenä i:n päälle luin illalla sen päivän Tunnussanasta: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.” (Luuk. 12:15)
On huomattava, että myös sellaisetkin asiat kuin vastoinkäymiset ja sairaudet, ovat Jumalan puhetta. Ne vievät meidät etsimään tosissamme Jumalaa.
Ja vielä lopuksi tärkein asia: Jumala puhuu meille poikansa Jeesuksen kautta. Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni.” (Joh. 14:6,7). ”Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään” (Joh. 3:36).
Jumalan tärkein viesti meille on, että Hän on antanut Jeesuksen kuolla meidän syntiemme tähden. Jeesus kärsi sen rangaistuksen, jonka me olisimme ansainneet. Jeesus on ylösnoussut, ja Hänen kuolemansa on sovittanut syntimme. Jumala lupaa antaa anteeksi rikkomuksemme ja lahjoittaa meille pelastuksen, kun vain uskomme, että Jeesus on tehnyt kaiken puolestamme. ”Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan” (Joh. 3:18).
Upea kirjoitus Hannu.Ihan kylmät väreet menivät,sillä Jumala,Isämme on mahtava..ja Hänen tekonsa ovat taidokkaita.On suuri armo päästä Isän yhteyteen Jeesuksen kautta.
Olen niin iloinen että saan kuulla Jumalankin äänen seurakunnassa ja ehkä arki päivän tiimoilta ,kuitenkin ,niin monta kertaa taivas on niin hiljaa ja odotan niin moesti että pyhä henki kuiskaisi minulle profeetaallisia sanoja ja taivaallisia näkyjä toivon näkevän ja myös enkelin joskus tulavan luokseni ja tuoden jotain isän sydämmeltä,Jeesuksen veren vuoksi kiitos ja siunausta,keijo
Jumala sinua runsaasti siunatkoon ja antakoon tuulahduksia taivaasta Jeesuksen nimessä!
Jumalan ihmeellinen johdatus.Jo nuorena 20 kymppisenä kuulin Jumalan äänen.mutta en pysähtynyt en ottanut tätä tosissani. Vuodet kuluivat ja eläke ikä läheni .Kunnes huonontuneen terveyden tilan vuoksi vietettiin aurinkorannikolla Espanjassa ”etelän talvea”.Kolme vuotta sitten menin siellä paikalliseen kylän kirkkoon kuulemaan suomalaisten Jumalan palvelusta.Tunsin silloin Pyhän Hengen vaikutuksen ja Olin liikuttunut ja kyyneleet virtasi poskilla. Muistan sanat jotka joilla kirkkoherra evästi kaikki kuulijat kotimatkalle.
Anokaa Jumalalta kaikkea Jeesuksen Kristuksen nimeen nimeen niin hän vastaa.
Olin nukkunut huonosti useamman yön ja valvoin eräänä uni ei vaan tullut.niin aloin rukoilla niinkuin kirkossa oli kehoitettu. Jonkun ajan päästä vielä valveilla ollessa tunsin kun selässäni alkoi värähdellä ja kesti ehkä minuutin ja sitten vielä.rinnassa hetken kunnes ikäänkuin irtosi siitä ylöspäin.Olin varma että Olin saanut palautteen Luojalta että hän kuulee rukouksen.
Tämän jälkeen on elämäni muuttunut ja ja olen kiitollinen Jumalalle siitä kaikesta että olen päässyt Hänen yhteyteensä.
Äitini oli tullut uskoon 50vuoden iässä ja rukoili aina meidän lasten puolesta ja kehoitti myös meitä tekemään niin.Hän lähti pois täältä 97 vuotta vanhana.
Luen ja kuuntelen Raamattua joka päivä jos mahdollista.Mietin myös sitä että voiko Jumalan kosketus olla niin konkreettista että valvetilassa voi tuntea tämän voiman kehossaan. Ajatellen tätä päivää ja eksytystä joka on todellista jo kaikkialla.Meidänhän täytyisi voida koetella nämä voimat mistä hengestä nämä on lähtöisin. Onneksi näihin kysymyksiin voimme löytyy vastaus Raamatusta.
Siunausta kaikille lukijoille
Kiitos sinulle tästä todistuksestasi!
Jumalalle ei ole mikään mahdotonta. Hän vahvistaa meitä monin eri tavoin, kun riipumme Kristuksessa.
Kerron erään tosi tapauksen, joka tapahtui muutama viikko sitten. Tunnen nämä ihmiset, jotka ovat luotettavia ja totisia kristittyjä. Voinen kertoa tapauksen tässä, kun ovat siitä julkisesti itse kertoneet.
Nämä henkilöt olivat ajaneet autolla kamalassa sumussa, kun täällä oli vielä jokunen viikko sitten lämpötila plussan puolella. Vastaan oli tullut rekka omalla kaistallaan, mutta sitten yhtäkkiä sen viereen ilmestyi punainen iso maastoauto, joka oli ohittamassa rekkaa. Nämä molemmat henkilöt näkivät tuon punaisen auton noin 10-15 metrin päässä, eikä mitään ollut siinä hetkessä tehtävissä. Yhtäkkiä se vastaantulija oli vain mennyt heidän auton lävitseen, tai he vastaantulijan lävitse. Sanoivat, että siinä tilanteessa ei ehdi tekemään mitään, ei edes parannusta.
Oli puhutteleva tapaus siitä, että nyt on lopun aika, ja Jumala tahtoo näin osoittaa uskollisuuttaan ja sitä, että Hän voi ja haluaa auttaa mahdottomissakin tilanteissa. Olkaamme joka hetki valmiina – Jeesus tulee pian!
Siunausta sinulle Reijo-veli!
Olen 15-vuotias ja vasta rippikoulun käynyt. Pitkään taivas on ollut aivan vaiti, en ole saanut merkkiäkään Jumalasta tai Jeesuksesta, vaikka silloin tällöin luin iltarukouksen, kävin isovanhempieni kanssa kirkossa ja kuuntelin koko lapsuuteni raamatun opetuksia papaltani. Uskonnontunnilla jopa mietin, miten niin suuri ihmisjoukko voi olla kristittyjä, vaikka ei ole mitään takuita että Jumala on olemassa. Rippileirillä opin aivan valtavasti uutta, kun kuuntelin rippikoulun vetäjien oppitunteja ja luin David Pawsonin kirjoja. Rippileirillä yhtenä iltahartautena tapahtui jotain, joka pysäytti minut ja sai minut katsomaan elämää uudella tapaa.
Sen illan hartaus oli pimeässä huoneessa, jonka keskellä oli hieno kynttilöistä tehty risti. Istuin huoneen reunassa ikkunan vieressä. Ikkunasta tuuli inhottavasti kylmää ilmaa päälleni. Lopussa rukoilimme yhdessä niinkuin oli tapana ja katselin samalla kaunista ristiä. Yhtäkkiä minulle tuli aivan järkyttävän hyvä olo, sitä ei voi edes sanoin kuvailla. Tuntui aivan siltä kuin joku olisi seisonut takani ja pitänyt minusta huolen ja ottanut kaiken mikä mieltäni painaa pois. Ikkunasta puhaltava viileä tuuli oli nyt lämmin miellyttävä puhallus kasvoilleni. Pian rukous kuitenkin loppui ja nuoriso-ohjaajamme käski meitä menemään heti nukkumaan kun oli sellainen hyvä ja rauhallinen fiilis. Yritin saada samaa tunnetta takaisin, mutta en onnistunut. Heti kun nousin ylös tuli tosi outo fiilis, kun tajusin sen että se ei ollut vaan pelkkä ’fiilis vaan Jumala ihan oikeasti pitää myös minusta huolta. Huoneeseen päästyäni kyyneleistä ei tullut loppua ei sitten millään, kaverit vähän ihmetteli miten olin niin hysteerinen ja yritin vain selittää että sain äsken kokea pyhän hengen tai enkelin tai jonkun vastaavanlaisen.
Nyt olen koko kesäloman lukenut ja etsinyt tietoa Jumalasta yms. Ja voin vain sanoa että tämä sivu mitä pidät on minulle kuin taivaan lahja! olen saanut tästä suunnattomasti apua ja vahvistusta uskooni. Olen myös oppinut kuuntelemaan Jumalaa, ja olen tajunnut että Hän on puhunut minulle syntymästä saakka enkä ole tajunnut sitä! Erilaisn keinoin mutta en jaksa kaikkea tähän nyt kirjoittaa. Yhden viime viikkoisen tapahtuman kuitenkin kerron. Riitelin Isäni kanssa viimeviikolla siintä kun imuroin ja siivosin keittiön kiltisti ja isäni sanoi minulle kiitos ja että voisitko huomenna leikata nurmikon? suutuin tästä ja huusin että tämäkö on kiitos tästä kaikesta mitä olen tänään tehnyt? Illalla luin David Pawsonin kirjaa ”Meidän toivomme” ja sattumoisin luin juuri sellaisen luvun missä kerrottiin että Jumala palkitsee ahkerat palvelijansa antamalla enemmän vastuuta ja töitä. sen luvun luettuani ymmärsin että minun pitää niellä ylpeyteni ja kasvaa isommaksi ja tehdä oma osuuteni päivästä toiseen mukisematta.
Oho tulipa pitkä teksti! No sanonpa vaan sen tähän lopuksi että kiitos Hannu näistä teksteistä mitä olet kirjoittanut!:) olet ollut käsittämättömän suuri apu minulle! Mukavaa loppukesää ja syksyä sinulle!! ja myös kaikille muille lukijoille. Viimeinen asia vielä teille nuorille uskovaisille niinkuin minä; pysykää vahvoina, 15-vuotiaana uskossa eläminen tässä maailmassa on vaikeaa, kun on niin paljon kiusaamista sun muuta… mutta muistakaa että meille nuorille on mahtava etuoikeus olla uskossa tämän ikäisenä, meillä on vielä koko elämä edessä, ja mikä parasta, Jumalan kanssa!
Milla, olipa todella hienoa lukea viestisi! Jumala kutsuu kaikenikäisiä – niin nuoria kuin vanhojakin. Eräs tuntemani henkilö tuli uskoon 95-vuotiaana.
On sanottu, että ihmisellä voi elämänsä aikana olla noin kolme etsikkoaikaa, jolloin Jumala erityisesti kutsuu. Herralle kiitos, että sinä sait jo nuorena ottaa tuon kutsun vastaan! Elämä ei aina ole helppoa, mutta nyt sinulla on Jeesus turvanasi. Käänny Hänen puoleensa niin ilojesi kuin surujesi kanssa.
Jeesus lupaa: ”Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä (Joh. 10:29).”
Siunatkoon Taivaan Isä sinua suuresti ja johdattakoon jokaisena päiväsi!