Sanan- ja mielipiteenvapaus ei koske niitä, jotka vastustavat homoavioliittoja – ei varsinkaan silloin, kun mielipide perustuu Raamattuun.
Firefox-selaimesta tunnetun Mozillan toimitusjohtajana vasta aloittanut Brendan Eich painostettiin hiljattain eroamaan tehtävästään ja samalla Mozillan omistavan säätiön hallituksesta. Hän oli ehtinyt olla Mozillalla töissä muun muassa teknologiajohtajan jo toistakymmentä vuotta. Taustalla oli se, että Eich oli vuonna 2008 tukenut homoliitot kieltävää kalifornialaislakialoitetta 1000 dollarilla. Hän ei tehnyt tätä työnantajansa edustajana vaan yksityishenkilönä. Eroon johti kampanja, jossa muun muassa 3,5 miljoona käyttäjän deittipalvelu OkCupid kehotti jäseniään vaihtamaan Firefox-selaimensa johonkin toiseen. Eräs OkCupidin perustajista viestitti: ”Ne jotka haluavat kieltää rakkauden ja pakottavat kurjuutta, häpeää ja turhautumista, ovat vihollisiamme ja heille toivotamme vain epäonnistumista.”
Kotimaa24:n edellä olevaa uutista käsittelevässä kirjoituksessa todetaan, että ”kun sukupuolineutraali avioliitto on hyväksytty suvaitsevaisuuden nimissä, seuraava askel näyttää olevan olla suvaitsematta niitä, jotka pitäytyvät perinteiseen avioliittokäsitykseen”. Nyt on levinnyt huoli Firefoxin ja monen muun vastaavan yrityksen kristityistä työntekijöistä; saavatko he olla avoimesti uskoa tunnustavia ja seisoa oman näkemyksensä takana?
Seurakuntalainen.fi uutisoi, että katuevankelista John Craven pidätettiin, kun hän luki julkisella paikalla Raamatusta kohdan homoseksuaalisuudesta. Ohikulkijat olivat kysyneet häneltä, että mitä hän opettaa homoseksuaalisuudesta? Craven vastasi Raamatun sanoin, mitä siellä opetetaan homoseksuaalisuudesta lisäten, että Jumala vihaa syntiä mutta rakastaa syntistä. Ohikulkijat ilmiantoivat saarnaajan poliisille, joka piti Cravenia pidätettynä 19 tuntia. Tästä ajasta hän oli 15 tuntia syömättä ja juomatta ja ilman tarvitsemaansa lääkitystä. Tapahtuman seurauksena jopa ateistien yhdistys on puolustanut kristittyjen oikeutta puhua uskostaan.
Entä mitä sai aikaan homoliittojen laillistaminen Yhdysvalloissa? Katso alla oleva suomeksi tekstitetty video siitä, mihin järkyttävyyksiin homoavioliittojen hyväksyminen on johtanut Massachusettsin osavaltiossa.
Lyhyesti sanottuna vaikutukset ulottuivat nopeasti muun muassa kouluopetukseen ja näkyivät esimerkiksi lapsille suunnattuna homomyönteisenä kirjallisuutena; vanhemmilla ei ole oikeutta ottaa lapsia pois tällaisesta opetuksesta. Seurakunnat ovat luonnollisesti joutuneet hyökkäysten kohteeksi, ja poliisi on pääosin asettunut homoaktivistien puolelle. (Jos video alla ei näy, tässä linkki videoon.)
Kuten videolla todetaan, niin homoliikkeen toimintasuunnitelmat olivat olleet valmiina jo vuosien ajan. Homoliittojen laillistaminen oli vain alkusysäys niiden toteuttamiselle. Homoseksuaalien kannattajien ja puolustajien lakimiesryhmä esitteli omaa strategiaansa jo ennen lain hyväksymistä: ensimmäisenä on homoavioliitto, ja seuraavia kohteita ovat sateenkaarinuoret, partiojärjestö, transseksuaalien oikeudet, poliisi ja järjestyksenvalvonta, maahanmuuttajat, puolustusvoimat jne. Homoavioliitot ovat siis vain alkuvaihe kaiken muun toteuttamiseksi!
Petri Paavola kirjoittaa laajemmin samasta aiheesta, mitä muutoksia Massachusettsissa ja Hollannissa tapahtui homoavioliittojen laillistuttua: Moraalin rappio ja väärät valinnat.
Homous hyväksytään jo kirkon piirissäkin synnynnäisenä ominaisuutena, johon ihminen ei pysty vaikuttamaan. Tämän vuoksi homous pitää siis hyväksyä. Mutta onko tämä totuus – onko homous synnynnäistä? Tästä aiheesta Petri Paavola kirjoittaa artikkelissaan Homoseksuaalisuuden synty ja siihen vaikuttavat tekijät.
Moni tutkimus on päätynyt siihen johtopäätökseen, että homouden syy ei ole synnynnäinen. Paavola tuo hyvin esille ne syyt, mitkä johtavat sukupuoli-identiteetin vääristymiseen.
Lisäys 23.4.2014
Jo on aikoihin eletty – Itella julkaisee syksyllä homoeroottiset Tom of Finland -postimerkit. Erotiikkaa ylipäätään ei ole kovin paljon postimerkeissä nähty, joten miksi aiheeksi pitää nyt ottaa homoerotiikka? Pitääkö Itellan näin todistella yleisölle, että on ajan hengessä mukana? Lienee lapsukaisilla ihmettelemistä, kun tällaisilla merkeillä varustettuja kirjeitä ja kortteja tipahtelee postiluukusta. Tai entä kun kortin lähettää muslimimaihin? Itellalla on aika tavalla selitettävää.
Itellan selityksiä odotellessa kannattaa käydä antamassa äänensä kyseisiä postimerkkejä vastustavaan nettiadressiin EI Tom of Finland -postimerkkiä Suomeen!
Lisäys 23.12.2014
Yhdysvalloissa Wisconsinin osavaltiossa Marquetten yliopistossa työntekijöiden pitää suorittaa koulutus, jossa heitä opetetaan ilmiantamaan sellaiset työtoverit, jotka pitävät avioliittoa vain miehen ja naisen välisenä liittona. Lue lisää Seurakuntalainen.fi-sivustolta.
Kiitos Hannu. Maailmalle tulee tuomio, mutta me pääsemme pian Karitsan häihin. Iloitkaamme siitä 🙂
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=iloitkaa&kirjat=kr
Kellä on ymmärrys….!
GOCC BIBLE TEACHINGS – WITCHES ARE EVERYWHERE
Kiitos. Minusta Bibelfokus vaikuttaa asialliselta.
Matt. 18:7 Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!
http://bibelfokus.se/node/77
Aijoin laittaa linkin EI Tom of Finland merkkiä addressiin, mutta se olikin jo täällä
Käykää myös kommentoimassa kyseisen addressin kommentit osiossa, jossa nyt riehuu homopornoa ylistävien joukko, jotka henkeen ja vereen vaststavat ennenkaikkea uskiksia.
Ja jos jaksatte ja ehditte niin voisi ehkä valittaa EU standar code of meil tai jotakin, joku joka osaa toimia sillä tasolla?
Emme saa antaa periksi tälle homouden tulvalle jota pieni ryhmä yrittää tavallisten kansalaiseten ja uskovien yli vyöryttää.
http://www.adressit.com/allekirjoitukset/ei_tom_of_finland_-postimerkkia_suomeen/start/3670