Katsokaa siis tarkoin, miten elätte: älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat. Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha. Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto. Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. (Ef. 5:15-18)
Oskar Alanderin kirjassa Kodin sunnuntaihartaus vuodelta 1931 tulevan sunnuntain tekstinä on Siveellisesti puhdas ja raitis elämä:
Jumalan tahto on, että eläisimme siveellisesti puhdasta elämää. ”Autuaat ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan” (Matt. 5:8), on Jeesuksen oma sana. Ja siitä meidän siveellinen puhtautemme riippuukin, onko meillä puhdas sydän ja säilyykö se puhtaana. Jos se on puhdas, ja jos Jumalan Pyhä Henki asuu siinä, silloin myöskin meidän puheemme ja koko elämämme säilyvät siveellisesti puhtaina. Siksipä … olisikin tärkeää, että kukin kohdaltanne usein rukoilisitte rukousta: ”Jumala, luo minuun puhdas sydän” (Ps. 51:12). Siveellisen puhtauden omaaminen ei suinkaan merkitse sitä, etteikö epäpuhtaita ajatuksia milloinkaan pääsisi ajatusmaailmaasi, vaan se merkitsee sitä, ettet suosi niitä etkä salli niiden jäädä sinne olemaan, vaan Vapahtajasi voiman avulla karkoitat ne pois. Et tahdo osallistua epäpuhtaisiin, riettaisiin puheisiin. Jumalan sanan varoitus kuuluukin: ”Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö” (Ef. 4:29). Et myöskään millään hinnalla suostu epäpuhtaisiin tekoihin. Jumalan sanasta kuulet niinikään, ”ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella … ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa” (Ef. 5:5).
Näin siis kirjoitti Oskar Alander yli 80 vuotta sitten.
Apostoli Paavali puolestaan kirjoitti pari tuhatta vuotta sitten, että ”… kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” (Room. 3:23). Jumala oli kuitenkin laupias ja armollinen meitä kohtaan ja uhrasi itsensä Jeesuksessa puolestamme. Paavali jatkaakin: ”… mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi.” (Room. 3:24,25)
Moni uskova kipuilee silti sen asian kanssa, että kelpaako hän enää Jumalalle, kun on langennut – ja jatkuvasti lankeaa – syntiin? Eero Junkkaala sanoo näin: ”Kristityn ja ei-kristityn ero ei ole siinä, että edellinen ei tee syntiä ja jälkimmäinen tekee. Molemmat ovat syntisiä, mutta kristitty kavahtaa oman sydämensä pahuutta, katuu syntejään ja tulee niiden vuoksi Jeesuksen luo. Hän luottaa siihen, että kaikki synnit annetaan hänelle anteeksi, koska Jeesus on niiden puolesta antanut henkensä.”
Kun tulimme uskoon, jätimme entisen elämän taaksemme, ja Pyhä Henki asuu nyt meissä. Olemme armahdettuja syntisiä, mutta luonnoltamme silti edelleenkin syntisiä siihen asti, kunnes pääsemme taivaan kirkkauteen. Elomme täällä on jatkuvaa taistelua syntiä vastaan. Raamatun sana on tosi tänäkin päivänä sinulle, joka kamppailet helmasyntiesi kanssa: Jeesuksen veri tuo sinulle sovituksen, ota se uskossa vastaan!
Aivan ihana kirjoitus Hannu. Kuin puhdas, kirkas virta olisi koskettanut sydäntäni. Ymmärrän kuitenkin että tuo puhtaus on puhtaana Jeesuksessa, Hänen ristin verensä on voimallinen.
Raamattu on vaikea kirja. Toisaalta elämäänsä pettyneenä siitä voi löytää yllättävän rehellisiä vastauksia. Parhaimmillaan se voi romahduttaa uskon itseen, ja avata tien Jumalan mahdollisuuksiin.
Kun näkee Uhrin suuruuden ja pyhyyden, Jumalan nöyryyden, voi käydä kahdella tavalla. Mykistyy, vaikenee. Ja alkaa elää armosta. Näkee kaikki omat yrityksensä mielettöminä, joutavina. Ei mikään meidän tekomme riitä. Uhrauksemme mitättömiä sen rinnalla.
Mutta toisaalta kuka voi jäädä sen nähtyään toimettomaksi? Ahaa-Jumalan uhraus oli näin puhdas, nöyrä, sietämättömän pitkälle menevä agaperakkaudessaan. No ei, se mitään, olkoon. Emmekö mekin tarjoa uhria Hänelle. Kamppaile ahdistuksemme kanssa nähtyämme Jumalan Sanan pyhät käskyt ja vaatimukset elää Hänelle mieliksi. Ja mitä enemmän Jumalan kirkkaus meitä valaisee, sitä saastaisimmilta näyttävät motiivimme tehdä hyvää, tehdä Hänen tekojaan.
Enkö ole taas kuin Kain, tarjoamassa omaa uhriani? Entä Shaulin tarina, joka kiihkossaan elää äärimmäistä fariseuksen elämää päätyy itse lopulta murhaajaksi?
Entä kuinka päästä tilaan, jossa jäljellä on enää särjetty ja nöyrä henki? Joka sopertelee vain Uhrin kalleudesta, eikä luota mihinkään omaansa?
Ei me pystytä, uskon. Eikö tarvita elämä Herran kanssa monine mutkineen, ahdistuksineen, fariseus ja publikaanivaiheineen… eivätkö ne vuorottele meissä. Toisaalta eihän Jeesus muuta lupaakaan kuin että monien ahdistusten kautta meidän on mentävä sisälle Jumalan Valtakuntaan. Vai lupaako kuitenkin.
Onhan Jumalan lapsella ilokin, ei kai tämä näin työlästä ja äärimmäistä voi koko ajan olla. Onhan ilokin, lohdutus kaiken pienuuden ja särkyneisyyden keskellä. On se Jumalan Voima, joka ristillä kirkastuu, josta niin kauniisti kirjoitat. Joka huuhtoo pois syyllisyyden, luo turvan, ja saa näkemään pienimmänkin kukkasen kauneuden. Syksynlehtien heleät värit auringossa. Onneksi Jeesus Kristus on luvannut olla kanssamme joka päivä aina maailmanajan täyttymykseen saakka.
Mahtavaa, uusi päivitys! 😊 Olisi kysymys tuosta, että mitä jos on ollut todella lakihenkisessä lahkossa ja koko ajan piti ”suorittaa” sitä pyhää elämää ja perata syntiä pois, sitten taas epäonnistua ja taas perattiin tekoja pois? Oli vaikea uskoa synnit anteeksi, kun piti suorittaa, antautua kokosydämisesti ja tehdä Jumalan tahtoa, nyt on aivan sekaisin, kun on vuosikymmen julistettu väärää evankeliumia, jossa sekoitetaan laki ja evankeliumi toisistaan. Toki oli hyvää sanaa ja julistettiin sitä ristin työtä, mutta aina oli se laki mukana ja nyt sitten on aivan sekaisin ja koko ajan ”lankeaa” siihen suorittamiseen ja tuo mistä sanasi puhui (jonka tiedän raamatulliseksi tiedon tasolla) niin menee kumminkin aivan sekaisin, kun on niin iskostunut tuo toinen evankeliumi, vaan huokailee, että mistä minä löytäisin armollisen Jumalan oikein kunnolla. Mitä sanoisit tällaiselle kurjalle?
Toinen kurja täällä joutuu joka päivä huokailemaan Jeesuksen puoleen, että ”armahda minua kurjaa syntistä”. Mitäpä osaisin muuta sanoa kuin että luepa kirjoitukseni Jeesus täytti lain. Voit myös etsiää lisää luettavaa netistä samoilla hakusanoilla. Herra antakoon sinun löytää armollisuuden itseäsi kohtaan – sinua Hän on jo armahtanut.
Kiitos Marjo, olen kokenut kaikkea samaa.
Kiitos myös Hannu. Olen itsekin avuton ja tarvitsen ilmestystä ja armoa Herralta.
On pelottavaa jos tuntuu siltä että koko uskonvaellus on oman itsen varassa.Uskotaanko toisinaan siis niin paljon ihmisen muuntumiseen, että kun tarpeeksi antaudutaan ja kilvoitellaan, synninjuuretkin saadaan pois ja ihminen muuntuu olemuksellisesti pyhäksi?Se on kuitenkin mahdotonta.Juuri siksi on helpottavaa omistaa uskonvanhurskautus, ilman lain vaatimia tekoja.Tästä antakoon Herra syvempää ilmestysta, koen sitä itsekin tarvitsevani.
Olen myös tarvinnut paljon lakia paljastamaan tilaani, ja kuolettamaan pois omista yrityksistä kelvata Jumalalle.Tänään lohdutti tämä sana.
JESAJA 12
1. Sinä päivänä sinä sanot: ”Minä kiitän sinua, Herra, sillä sinä olit
minuun vihastunut, mutta sinun vihasi asettui, ja sinä lohdutit minua.
2. Katso, Jumala on minun pelastukseni; minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra, Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, hän tuli minulle pelastukseksi.”
3. Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.
Mietin vielä elämääni ja tajusin etten pystynyt siistiin oppipakettiin. Tässä laki, tässä evankeliumi, kas näin. Elä siitä. Vai oliko sitä?
Enkä kyennyt omistamaan pelkkää ristin julistusta. Se ei elänyt minulle. On tarvittu vuosia, paljon elämää, lähentymistä ja loitontumista Jumalan Sanasta. Ja vain paloja sieltä täältä on auennut. Kokonaiskuvaa jonkin verran hahmottanut .Olen kuitenkin ollut tosissani. Ja varmasti Jumalakin, antoi sentään kaikkensa.
En tiedä saanko koskaan täysin tasapainoista käsitystä laista ja evankeliumista. Mutta ehkä usko pysyy elävänä juuri jännitteessä?
Jos kokee lakihenkisyyttä voi olla tarpeen ajatella että Herra on elävä. Sana, mutta ei kahlehdittu. Kuitenkin luotettava. Eri puolia, syvyyksiä, menee aikaa ihmisikä, ja siitä se sitten vasta alkaa.
Ehkä myös oman keskeneräisyyden hyväksyminen vapauttavaa. Jumala antaa meille monia mahdollisuuksia tulkita Sanaa, ja mitä se m e i s t ä paljastaakaan. Ei tarvitse heti olla lukkoonlyötyä. Kyseenalaistaminen tervettä. Jos risti elää ja sen läpi saa katsella Sanaa, on se armoa. Totuudenrakkautta siellä kyllä painotetaan. Lienee erikoisen tärkeää lopunajan eksytysten keskellä.
Muistan kuinka alkuun kuulin opetusta sielullisuudesta. Siitä ettei Jumalan Sana ole tunteista kiinni, vaan uskosta. Kuitenkin juuri tunteet putkahtivat pintaan. Olen joutunut käymään paljon niitä vaikeitakin läpi, siten etten ole niitä tukahduttanut, vaan paljastanut sisimpäni täysin Herran edessä. Huomasin että Daavid ja Job tekivät samoin. Profeetat eivät myöskään olleet stoalaisia. Entä Paavali? Voimakas tunne-elämä näkyy. Juuri tunnekirjon läpi, mitä olin pelännyt, aloin löytää uskoa. Uskoa myös siitä, että Jumala hyväksyy minut ihmisenä, eikä vaadi jotakin muuta. Mutta toisaalta tunteiden kautta ei voi uskoaan pelkästään elää. On sielun ja hengen elämä erikseen. Sekin on helpottavaa. Tunne-elämän paljastuminen Jumalan valossa riisuu. Ihminen on ihminen ja Jumala on Jumala. Tekohurskauteen ei silloin yllä. Ja tarvitaan ihan oikea Jeesus Kristus, ihminen, ja Jumala, pelastajaksi. Hänen vanhurskautensa suojaksemme.
Hyvin osasit tuoda tuossa esille monta tärkeää seikkaa. Moni meistä ja sananjulistajatkin katsovat helposti asioita omasta näkökulmastaan. Tulee painotettua liikaa jotakin asiaa; hyvääkään asiaa ei pitäisi liioitella.
Tunteet esimerkiksi eivät ole uskon mittari, mutta toki kuuluvat uskoon. Emme me tunteettomia ole, mutta jokainen on yksilö tässäkin.
Kunpa voisimme joka asiasta löytää sen tasapainon, ettemme haavoittaisi toisia liian jyrkillä mielipiteillä. Siinä tarvitaan Pyhän Hengen herkkyyttä. Jos omin voimin toimimme, on suuri vaara mennä hakoteille. Tarvitaan nöyryyttä, kun kohdataan toisia, jotta emme puhuisi korkealta.
Minusta sinulla on oikea asenne. Koen kuinka tosissasi olet sinäkin, ja moni asia painaa taakkana tämän ajan keskellä. Se kertoo välittämisestä, halusta kääntyä Herran puoleen, apua pyytäen ja vastauksia odottaen. Mutta myös ihmisten puoleen.Ei ole hälläväliä-asenne.Ehkä juuri lain ja evankeliumin esillä pitäminen on se asia, joka auttaa ja selkeyttää.Tasapainoa näiden välillä haluan myös opetella. Toisaalta uskovan vaelluksessa on niin monta puolta, ja asioita voi tarkastella niin monesta näkökulmasta. Ei kai kukaan meistä osaa, eikä tule valmista. En haluaisi itse sulkea pois aitoa kilvoittelua. Mutta käsitys siitä kuinka se tapahtuu, voi välillä olla haussa. Heikkouden myöntäminen on vapauttavaa. Jumala on pyhä, uskova saviastia. Jeesukseksi yltäminen voi olla uuskarismaattisuuden tavoitteena. Usko ihmisen muuntumiseen.Paavali näki toisin.Hän kohtasi todellisen Jumalan Pojan, mutta typertyi maahan sen kohtaamisen voimasta, tarviten sen jälkeen taluttajaa. Oma voima ja tietäminen oli kadonnut. Minusta tämä on silti liikuttavaa. Monet vaiheet hän eli sen jälkeen, mutta ehkä kirkkaimmin itselleni nousee sieltä kaksi asiaa. Ristiin naulitun julistaminen, ja saviastian luonnon säilyminen hänessä.Toisaalta Paavali julisti rohkeasti myös Jumalan tuomioista, ja uskalsi ilmaista synnin synniksi.