Imminence, Part 1
By Anton Bosch, suom. Samuel Korhonen
”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, iltamyöhälläkö vai yösydännä vai kukonlaulun aikaan vai varhain aamulla, ettei hän, äkkiarvaamatta tullessaan, tapaisi teitä nukkumasta” (Mark. 13:35-36).
Englannin sana imminence tarkoittaa ”läheisyys” tai ”tapahtumaisillaan”. Sanomme, kun myrskypilvet tummenevat, että sade on lähellä. Tämä sana sekoitetaan usein kahteen muuhun englannin sanaan, jotka kuulostavat samanlaisilta, mutta joilla on eri merkitykset: immanence ja eminence.[i] Kristinuskossa sana imminence on hieno sana, joka viittaa siihen tosiasiaan, että Herra voi palata pian, eli milloin tahansa. Kuten osoitamme tässä artikkelisarjassa, käsitys Herran pikaisesta paluusta oli keskeinen UT:n ihmisten ajattelulle ja elämälle ja sen pitäisi edelleen olla tosi uskovien asenne tänä päivänä. Herran paluun läheisyys ei ollut vain osa Jeesuksen ja apostolien opettamaa ja Uuteen testamenttiin sisältyvää oppia, vaan se oli todellinen osa heidän elämäänsä. He aidosti odottivat Herran paluuta hetkellä millä hyvänsä.
Mutta mitä kauemmin Herra viivyttää tulemustaan, sitä enemmän joistakin tuntuu, että Hän ei tulekaan pian. Pietari ennusti: ”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ’Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.'” (2. Piet. 3:3-4). Valitettavasti tällainen maailmallinen ajattelu on tarttunut myös kristittyihin. Mutta ajattelepa asiaa. Mitä kauemmin Hän viipyy, sitä lähempänä olemme Hänen paluutaan, joten tässä me olemme, 2000 vuotta lähempänä kuin Pietari. Paavali vahvistaa tämän sanoen, ”Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme” (Room. 13:11).
Tarkoittaako se, että apostolit erehtyivät ja että Herran paluu on lähellä vain meitä, mutta se ei ollut lähellä heitä? Ei lainkaan. Esimerkiksi, siitä on 20 vuotta, kun viimeinen suuri maanjäristys oli täällä Los Angeles’issa [ii]. 20 vuotta olemme kuulleet, että ”seuraava iso järistys on lähellä – se voi tapahtua hetkellä millä hyvänsä – olkaa valmiina”. Se oli totta 20 vuotta sitten ja se on jopa enemmän totta tänä päivänä. Emme tiedä, milloin seuraava iso maanjäristys tapahtuu, vain sen, että se tapahtuu. Se on kuitenkin kirjaimellisesti nurkan takana joka hetki.
Koska uskovat eivät ole tienneet, milloin Jumala on suunnitellut seurakunnan tempauksen tapahtuvan, Hänen paluunsa oli läheinen silloin ja on sitä edelleen. Aivan kuten seuraava iso maanjäristys, Hän voi tulla pyhilleen, ennen kuin saan tämän kirjoituksen valmiiksi.
Jeesuksen opetus läheisyydestä
”Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin. Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva. Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan. Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.” (Matt. 24:36-44)
”Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa; ja olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä, että he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle. Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta! Totisesti minä sanon teille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä. Ja jos hän tulee toisella yövartiolla tai kolmannella ja havaitsee heidän näin tekevän, niin autuaat ovat ne palvelijat. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan. Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.” (Luuk. 12:35-40)
Jeesuksen sanoman pelkistetty merkitys on selvä – et tarvitse jotakin hienoa seminaaritutkintoa, eikä sinun tarvitse oppia kreikkaa ja hepreaa ymmärtääksesi, mitä hän sanoo: Hän tulee hetkellä, jona et odota, joten ole valmis joka hetki. Jokainen yritys tulkita näitä tekstejä tarkoittamaan mitä tahansa muuta, kuin mitä ne selvästi sanovat ja tarkoittavat, on petos.
Yksinkertainen totuus on, että jos jokin on odottamaton, niin ei ole mitään varoitusmerkkejä eikä aikataulua, joka ennustaisi tarkalleen, milloin se tapahtuu. Jotkut ovat yrittäneet asettaa tarkan päivämäärän, mikä on aiheuttanut paljon ongelmia kristityille kautta vuosisatojen, mutta jo sen määritelmä, ”odottamaton”, edellyttää yllätystä ilman mitään ennakkovaroitusta. Siksi ne, jotka uskovat, että Jeesus ei voi palata seurakunnalleen tänä päivänä, koska tiettyjen tapahtumien täytyy toteutua ensin, ovat räikeässä ristiriidassa Jeesuksen selvien sanojen kanssa. Se on todellakin aika yksinkertaista.
Edellä mainitussa kohdassa Luuk. 12:42-48 Jeesus kertoo vertauksen, joka opettaa, että on kristillisiä johtajia, jotka johtuen siitä, että Hän viivyttää tulemustaan, alkavat kohdella väärin kanssakristittyjä ja elää moraalittomasti. Juuri tätä tapahtuu nykyisin. Monet kristilliset johtajat ovat kadottaneet näyn Hänen läheisestä paluustaan ja ovat alkaneet elää, ikään kuin Hän ei koskaan tulisi takaisin. Siinä prosessissa he myös poistavat läheisyyden käsityksen teologiastaan. He näyttävät tekevän sen rauhoittaakseen omaa ja opetuslastensa omiatuntoja. Jeesus varoitti, että palatessaan hän tuomitsee sellaiset miehet.
Ilmestyskirja päättyy Herran Jeesuksen sanoilla: ”’Totisesti, minä tulen pian.’ Amen, tule, Herra Jeesus!” (Ilm. 22:20). Hänen sanansa ovat totuus, ja ihmisen valheet eivät voi sitä muuttaa, eivätkä tule muuttamaan tosiasioita: Hän tulee pian, viipymättä ja varoittamatta. Siksi meidän täytyy olla valmiina. Oletko sinä valmis?
Kirjoitus jatkuu artikkelissa Paavali ja oppi toisen tulemuksen läheisyydestä, osa 2.
[i] Sana Immanence viittaa Jumalan läsnäoloon maailmankaikkeudessa ja sana eminence viittaa johonkin, joka on tärkeä (joskus se tarkoittaa titteliä, kuten “your eminence”).
[ii] Northridge’n maanjäristys vuonna 1994 vaati 60 kuolonuhria Los Angeles’issa ja sen ympärillä sekä tuhosi paljon omaisuutta.
Vastaa