Earth-Just Before The Rapture
By Bill Perkins, suom. Samuel Korhonen
”Niin kuin oli Nooan päivinä”
Yksi Raamatun merkittävistä kirjoituksista on lausunto sekä Matteuksessa että Luukkaassa, että Herran tulemus on oleva niin kuin ”Nooan päivinä”, ennen kuin Herra hukutti maan.
”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.” (Matt. 24:37-39)
Rinnakkainen jae Luukkaassa sanoo, että on oleva myös ostamista / myymistä ja istuttamista / sadonkorjuuta (Luuk. 17:28).
Koska Jeesuksen tulemukseen saakka on oleva ruokaa, vaatteita, sosiaalisia sitoumuksia ja talous, niin Raamattu sanoo meille, että asiat maan päällä sujuvat aivan tavalliseen tapaan tämän aikakauden loppuun saakka.
Siksi tuo hämmästyttävä tapahtuma, tempaus – Pyhän Hengen lähtö maaplaneetalta – vangitsee maailman järkyttävällä yllätyksellä, aivan kuten vedenpaisumus yllätti ne, jotka elivät Nooan päivinä.
Ennen tempausta vai toista tulemusta?
Toiseen tulemukseen johtavat tapahtumat maan päällä ovat aidosti kauhistuttavia. Sota, nälkä, taudit ja niin voimakas maanjäristys, että KAIKKI vuoret sortuvat, selkeästi vahvistaa, että nämä jakeet ”Nooan päivistä” eivät voi liittyä toiseen tulemukseen.
On siis mahdotonta erehtyä, että ”Nooan päivistä” puhuvien jakeiden täytyy viitata Jeesuksen tulemukseen tempauksessa, mikä myös kertoo, että juuri ennen tempausta ajat ovat pohjimmiltaan normaalit.
Jeesuksen antama malli on siis tämä:
- Jumala ilmoittaa suunnitelmansa valituilleen.
- Jumala sulkee oven.
- Arkki nousee kellumaan tulvan päällä.
- Arkki palaa maan päälle.
- Uusi dispensaatio (aika) alkaa.
Voimme siis päättää, että…
- Jumala ilmoittaa suunnitelmansa seurakunnalleen.
- Jumala sulkee oven tempauksella.
- Seurakunta otetaan ylös ahdistuksen yläpuolelle.
- Seurakunta palaa maan päälle.
- Uusi dispensaatio alkaa.
(Laiminlöisimme velvollisuutemme, ellemme osoittaisi, että Nooan kanta oli, että hänet otettaisiin ennen tulvaa, ei tulvan keskeltä eikä sen jälkeen!!!)
Mitä opimme tästä?
Ennen vedenpaisumusta ihmiset katselivat Nooan arkinrakentamista yli 100 vuotta. Hänen on täytynyt olla maailman naurun aihe. Nooan arvostelijat uskoivat hänen haaskaavan varojaan ja tuhlaavan aikaansa rakentaessaan valtavaa laivaa selvitäkseen tulvasta. Äläkä unohda, että ennen vedenpaisumusta maan päällä ei ollut milloinkaan satanut tippaakaan vettä!
”…vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan” (1. Moos. 2:6).
Ei ihme, että tämä on suuri syy, että Nooa on Raamatussa uskon ”kunniagalleriassa” Hepr. 11. luvussa!
”Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi…” (Hepr. 11:7)
Nooa luotti uskon kautta, että Jumalan lupaukset olivat ikuisia. Hän ei käsittänyt kaikkea, mutta uskon kautta teki, mitä Jumala pyysi häntä tekemään.
”…vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan…” (2. Piet. 2:5)
Nooa jatkoi uskollisesti saarnaten Jumalan suunnitelmaa yli 100 vuotta. Maailma näki, että Nooa sai arkin rakennustyön päätökseen ja jotkut luultavasti näkivät, kun eläimiä lastattiin siihen. He katselivat, mutta eivät kuunnelleet Nooan varoituksia julkeasti pilkaten ajatusta, että tulevaisuudessa asiat muuttuisivat rajusti.
Meitä varoitetaan, että myös viimeisinä päivinä maailma tulee pilkkaamaan vedenpaisumusta ja luomista.
”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ’Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.’ Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.” (2. Piet. 3:3-6)
Tänä päivänä näemme hyökkäyksiä Raamattua vastaan, kuin ei koskaan ennen historiassa.
Kansallinen media ”pilkkaa” halveksivasti jokaista presidenttiehdokasta, joka tunnustaa uskovansa luomisteoriaan evoluutioteorian asemesta. He pilkkaavat myös raamatullista kertomusta maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta.
Mutta aivan kuten ”Herra sulki arkin oven”, Hän sulkee oven myös tempauksella. Arkin ”ovi” edustaa tietysti Jeesusta.
”Niin Jeesus vielä sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi” (Joh. 10:7).
Kun Jumala oli sulkenut arkin oven, oli myöhäistä uskomattomille maan päällä välttyä vedenpaisumukselta.
Kun Jumala sulkee oven tempauksella, on myöhäistä uskomattomille välttyä Ahdistukselta.
Nooa kohosi vedenpaisumuksen yläpuolelle Jumalan varjelemana, palasi takaisin maan päälle ja uusi dispensaatio alkoi.
Seurakunta menee ylös (tempaus) ja ahdistuksen yläpuolelle, osallistuu Karitsan hääaterialle ja sitten palaa maan päälle, kun uusi dispensaatio alkaa.
Nooan päivissä on kuitenkin vielä yksi piirre, josta harvat puhuvat – jättiläiset (nephilim). Jättiläiset olivat puoliksi enkeleitä ja puoliksi ihmisiä.
Nooan päivinä maailma oli niin paha, että langenneet enkelit tulivat maan päälle ja parittelivat ihmisten kanssa luoden superrodun. Vain Nooa ja hänen perheensä säästettiin, kun Jumala käsitteli näitä outoja olentoja.
”Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita” (1. Moos. 6:4).
Enkelit ovat aika mielenkiintoisia olentoja. Raamattu kertoo, että vielä nytkin jotkut maan päällä kävelevät ihmiset ovat itse asiassa valeasuisia enkeleitä.
”Älkää unhottako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan” (Hepr. 13:2).
Kun Saatana lankesi, niin kolmasosa enkeleistä irrottautui ja seurasi häntä. Tuosta langenneesta joukosta tulivat ne enkelit, jotka tulivat maan päälle parittelemaan ihmisten kanssa.
Ne olivat pahimmat pahimmista. Vedenpaisumuksen aikaan Jumala vangitsi ne maapallon keskustaan eli ”syvyyteen” (bottomless pit, abyss).
Kun Jeesus puhui riivatulle miehelle Galilean merellä, demonit pyysivät, ettei niitä lähetettäisi syvyyteen ennen aikaansa.
”Niin Jeesus kysyi siltä sanoen: ’Mikä on nimesi?’ Hän vastasi: ’Legio’; sillä monta riivaajaa oli mennyt häneen. Ja ne pyysivät häntä, ettei hän käskisi heidän mennä syvyyteen.” (Luuk. 8:30-31)
On käsittämätöntä, että vihan aikana nämä hirviöt vapautetaan piinaamaan täällä maan päällä olevia.
”Ja viides enkeli puhalsi pasunaan; niin minä näin tähden, taivaasta maan päälle pudonneen, ja sille annettiin syvyyden kaivon avain; ja se avasi syvyyden kaivon, ja kaivosta nousi savu, niinkuin savu suuresta pätsistä, ja kaivon savu pimitti auringon ja ilman” (Ilm. 9:1-2).
Raamattu varoittaa, että me emme tässä elämässä taistele ihmisiä vastaan, vaan taistelumme on pimeyden hengellistä maailmaa vastaan.
”Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa” (Ef. 6:12).
Kun lähestymme tempausta ja ahdistusta, niin maailma etääntyy raamatullisista periaatteista. Se, mikä panee laittamaan luukut kiinni, on, että jättiläisiä oli Nooan päivinä! Siksi he ovat osa yhtälöä tempauksen edellä. Jae mahdollistaa sellaisen skenaarion.
”Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä ja myöhemminkin…”
Tuo käy vähän hermoille, koska ”myöhemminkin” sisältää, että niitä voi olla nytkin! Hui!
Raamattu kuitenkin sanoo sen ja selvästi.
Niinpä aina uskaltaen tietämyksen ulkorajoille meillä oli Tom Horn raamattukonferenssissamme, Steeling the Mind, antamassa selkäpiitä karmivan esityksen aiheesta ”Artificial Intelligence and the Return of the Nephilim” (Tekoäly ja jättiläisten paluu). (tilaa tästä)
Voi pojat, että oli mielenkiintoista! Hän selittää, kuinka tiedemiehet työskentelevät nyt tekoälyn ja nanoteknologian parissa rakentaakseen DNA:n kolmannen raidan, joka muka tekee ruumiimme vapaaksi sairauksista.
”Tekoälykö?” Kuka valvoo näiden kokeiden suuntaa? Niillä saatetaan vaikuttaa mieliimme, muistoihimme, fysiologiaamme ja jopa jälkeläisiimme! Vielä tärkeämpää on, että tämä voi olla askel kohti jättiläisten kaltaista rotua.
En totisesti haluaisi olla tämän maan päällä, kun kaiken tämän valvonta päätyy yhden miehen käsiin!
Bill Perkins
Bill Perkins on oivaltanut hyvin yhteyden Nooan päivien ja ylöstempaamisen välillä. Lopussa hänen ajatuksensa karkaavat vähän korkealentoisiksi tekoälyn suhteen. Tosin tekoälyn kehittäjät ovat itsekin huolissaan sen vaaroista, mutta en jaksa uskoa, että olemme enää maan päällä siinä vaiheessa. Mitä tulee jättiläisiin (Nephilim), niin niistä on jonkin verran puhetta artikkelissani Mitä ufot ja avaruusolennot ovat? Siinä Don Koening sanoo, että on mahdollista, että viimeisinä päivinä langenneet enkelit saattavat jälleen muuttaa ihmisrotua geneettisesti. Tähän samaan Bill Perkinskin tavallaan viittaa.
Vastaa