Katso Jumalan Karitsa

Behold the Lamb of God

By Dave Hunt, suom. Samuel Korhonen

Islam opettaa, että viimeisenä päivänä (joka kirjaimellisesti ei voi tulla, ennen kuin muslimit ovat murhanneet kaikki juutalaiset maan päällä) kaikki muslimit, joiden hyvät teot painavat pahoja enemmän, pääsevät paratiisiin. Heidän profeettansa Muhammedin esimerkin mukaisesti ei-muslimien tappaminen, varsinkin juutalaisten, kuuluu muslimin parhaisiin tekoihin. Kuoleminen kenen tahansa ei-muslimin tappamisprosessissa jihadissa on ainoa Islamin tarjoama varma takuu paratiisiin pääsystä. Tämä on se traaginen valhe, joka kannustaa itsemurhapommittajia Israelissa, Irakissa, Afganistanissa ja muualla harkiten kohdistamaan iskunsa puolustuskyvyttömiin naisiin ja lapsiin.

Monilla, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, sekä protestanteilla, että katolisilla, (vaikka ehkä välttävätkin juutalaisten teurastamista), on pohjimmiltaan sama toive päästä taivaaseen tekemällä enemmän hyvää kuin pahaa (oman arvionsa mukaan). Alkeellinenkin oikeudenmukaisuus tunnistaa sellaisen odotuksen mielettömyyden.

Yksikään maallinen oikeus ei mitätöisi kaahaussakkoja, koska syytetty oli ajanut enemmän kilometrejä sallitulla nopeudella, kuin ylinopeudella eikä vapauttaisi tappajaa ja palkitsisi tätä useampien ihmisten hengen säästämisestä, kuin mitä oli murhannut. On varmaa, että sellainen törkeä käsitys, vastenmielinen ihmisen omalletunnolle, ei vanhurskauta ketään maailmankaikkeuden äärettömän pyhän ja vanhurskaan tuomarin silmissä!

Siitä riippumatta, kuinka monta ”hyvää tekoa” ihminen on ehkä tehnyt, ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23) ja Hänen täydellisten normiensa perusteella ovat ”jo tuomittuja” (Joh. 3:18). Eikä voi se Yksi, joka sanoo: ”Sillä minä, Herra, en muutu”(Mal:3:6) ja jonka sana pysyy Iankaikkisesti vahvana taivaissa (Ps:119:89), antaa sanansa pettää (Ps:89:34).

Me tiedämme, että ”Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:8) ja että Hän tahtoo, että ”kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4), mutta Hän on myös äärettömän pyhä ja vanhurskas, eikä voi suvaita syntiä. Hän on julistanut: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava” (Hes. 18:4); ja: ”Sillä synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23). Tuo lause pitää paikkansa, ”sillä itseänsä kieltää hän ei saata” (2. Tim.2:13).

Kuinka sitten Jumala voi armahtaa syntiset iankaikkisesta rangaistuksesta loukkaamatta täydellistä oikeudenmukaisuuttaan? Eikö Hän rohkaise tekemään syntiä ja tule rikoskumppaniksi antamalla anteeksi syylliselle? Ja kuinka Hän voisi peruuttaa julistamansa tuomion heikentämättä uskottavuuttaan?

Raamattu julistaa, että kuka tahansa rikkoo yhtä kohtaa vastaan, ”on syypää kaikissa kohdin”. Miksi? Tottelemattomuus mille tahansa kymmenestä käskystä, riippumatta siitä, kuinka vähäpätöiseltä se ehkä tuntuu meidän näkökulmastamme, on kapinaa Jumalaa vastaan – ja se on kaiken synnin perusolemus. Näin ollen kuinka voi äärettömän pyhä Jumala toteuttaa rakastavan halunsa antaa anteeksi syntisille?

Tämä on keskeinen kysymys. Silti tätä ratkaisevan tärkeää kysymystä ei esitetä islamissa, tai hindulaisuudessa, eikä missään muussakaan maailman uskonnoista. Ne kaikki edistävät suosittua harhaa, että runsaat hyvät teot, jotka painavat enemmän kuin pahat, painavat oikeuden vaa’an syntisen eduksi. Se ei kuitenkaan ole oikeudenmukaisuutta!

On selvää, että täydellinen lain noudattaminen tulevaisuudessa (jos edes mahdollista) ei koskaan voisi kompensoida yhdenkään lain rikkomista menneisyydessä. Onko tämän totuuden tunnistamatta jättäminen kaikkien uskontojen kohtalokas virhe? Itse asiassa ei yksikään ajatteleva ihminen voisi olla jatkuvasti tässä harhassa. Ihmiset tietoisesti ja hiljaa hyväksyvät sellaisen uskonnollisen petoksen ajaakseen omastatunnostaan kauhistuttavan jumalanvastaisen kapinan pelon.

Ei, tätä petosta ylläpidetään tukahduttamalla se tuomitseva totuus – totuus, jonka Jumala on asettanut jokaiseen omaantuntoon. Ylpeys kieltäytyy kohtaamasta kauhistuttavia seurauksia siitä, että ihminen on syyllinen Jumalan edessä. Ei myöskään islamilla, buddhalaisuudella, väärällä ”kristinuskolla”, eikä millään ihmisen uskonnolla ole varaa myöntää totuutta. Se menettäisi valtansa massojen yli, jos tunnustaisi, ettei sillä olekaan mitään tarjottavaa ja että yksin Jumala voi hankkia anteeksiantamuksen syntisille.

Synnin anteeksiantamus? Kuinka se on mahdollista? Syyllisyys, rangaistus ja anteeksiantamus ovat selvästi oikeudenmukaisuuskysymyksiä – ja oikeudenmukaisuutta ei voi syrjäyttää edes rakkaudella, armolla ja laupeudella. Jumalan vanhurskas oikeudenmukaisuus vaatii, että synnin rangaistus maksetaan täydellisesti. Jokainen uskonto, joka väittää saavansa Jumalan antamaan anteeksi synnin, on petos!

On välttämätöntä, että rangaistus Jumalan täydellisen lain rikkomisesta, jota Jumalan ääretön oikeudenmukaisuus vaatii, on ääretön. Rajallinen ihminen erotettaisiin Jumalasta kärsimään ikuisesti tuon mahdottoman velan maksamiseksi.

Vain Jumala itse, joka yksin on ääretön, voi maksaa äärettömän rangaistuksen. Mutta kuinka? Hän ei ole yksi meistä. Jos vain Jumala voisi tulla ihmiseksi…! Ja se juuri on se ihana pelastuksen suunnitelma, joka paljastuu kaikkialla Jumalan Pyhän Sanan, Raamatun, sivuilla ja vain siellä.

Raamatun profeetat ennustivat, että Jumala itse tulisi tämän maan päälle neitseellisen syntymän kautta: naisen siemen ”on polkeva rikki sinun (Saatanan) pääsi” (1. Moos. 3:15.); ”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel [Jumala meidän kanssamme]” (Jes. 7:14); ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu … ja hänen nimensä on: …Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä…” (Jes. 9:6).

Koraani sanoo, että Allah on alati armollinen ja anteeksiantava, mutta silti hän ei tarjoa mitään oikeudellista pohjaa sellaiselle anteeksiantamukselle. Koraani tulee yhdeltä mieheltä, Muhammedilta, joka väitti, että Gabrielin kautta puhuva Allah innoitti hänet. Muslimit luottavat Muhammediin ja Koraaniin, vaikka Koraani itse kehottaa ”Profeettaa” tunnustamaan syntinsä päivin öin (Suura 40:55 jne.) ja julistaa, että Allah muuttaa mielensä: ”Mitä tulee sellaiseen ilmoitukseen, jonka kumoamme, tai annamme unohtua, niin tuomme [sen tilalle] paremman, tai sen kaltaisen” (Suura 2:106); ”Me panemme yhden ilmoituksen toisen tilalle…” (Suura 16:101).

Sen sijaan Raamattu tuli meille noin 40 miehen kautta yli 1600 vuoden aikana. Siten meillä on sen jokaiselle kirjoittajalle 39 muuta todistajaa erilaisista kulttuureista ja erilaisilta historian ajoilta. Useimmat heistä eivät koskaan kohdanneet toisia kirjoittajia. Ainoa yhteinen tekijä heille oli väite, että heidän innoittajansa oli Jahve, ”Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala” (2. Moos. 3:15, ynnä 11 muuta kohtaa), ”Israelin Jumala” (2. Moos. 5:1, ynnä 202 muuta kohtaa). Heidän kirjoituksensa yhdistyvät sopusointuisesti monimutkaisiin aiheisiin, jotka ovat kehittyneet toisistaan tavalla, joka todistaa jumalallisen innoituksen.

Yksi aihe, joka löytyy kaikkialta Genesiksestä Ilmestyskirjaan, on Jumalan pelastussuunnitelman punainen lanka. Se avataan huolellisesti kirjoittaja kirjoittajalta syvenevässä ilmoituksessa – ja sitä tukevat sadat profetiat, jotka ovat toteutuneet muuttamattomina. Jumala ei ole jättänyt epäilystä, että Hän itse on tullut maan päälle neitseellisen syntymän kautta maksamaan sen äärettömän rangaistuksen, jonka Hänen oma oikeudenmukaisuutensa vaatii synnistä hankkien oikeudenmukaisen ja ikuisen pelastuksen.

Pelastus syntiselle ihmiselle oli osa Jumalan suunnitelmaa koko iankaikkisuudesta saakka. Hän tiesi, että Aadam ja Eeva uskoisivat käärmettä ja että heidän perillisensä jatkaisivat tuota kapinaa. Jumalan lupaus kuitenkin uudistetaan jatkuvasti Hänen profeettojensa kautta.

Pelastuksen keino tulee yhä selvemmin polttopisteeseen sen avautuvan kuvan kautta, joka esitetään Vanhan Testamentin uhrijärjestelmässä. Se alkaa eläinten uhraamisella nahkojen hankkimiseksi, joilla Jumala puki Aadamin ja Eevan karkotettuaan heidät paratiisista. Se oli tilapäinen peittäminen, ei täydellinen anteeksiantamus: ”…mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä” (Hepr. 10:4).

Luvattua Vapahtajaa kutsuttiin Messiaaksi. Sitä, että Hänen olisi annettava oma henkensä, kuvattiin toistuvasti viattomien eläinten uhraamisessa, varsinkin viattoman ja alistuvan karitsan uhraamisessa. Ensi kerran kohtaamme karitsan Aabelin syntiuhrina. Sen sijaan Kainin vaatimus saada uhrata omien kättensä ponnistuksia, oli selkeä Jumalan pelastuksen hylkääminen ja prototyyppi kaikista uskonnoista sen jälkeen. Jumalaa tottelevien vaino kautta inhimillisen historian nähtiin myös ennalta siinä, kun Kain murhasi veljensä Aabelin, koska Aabelin teurastettu karitsa oli otollinen, kun taas Kainin hyvät teot eivät.

Uhrattu karitsa kuvasi toistuvasti lupausta todellisesta Jumalan Karitsasta, joka antaisi ”itsensä lunnaiksi kaikkien edestä” (1. Tim. 2:6). Se, että Karitsa olisi Jumalan Poika, oli myös ennalta nähty. Kun Aabraham johti poikansa Iisakin ylös Moorian vuorelle uhratakseen hänet siellä Jumalan käskystä uskoen, että Jumala herättäisi hänet kuolleista, Iisak kysyi: ”… missä on lammas polttouhriksi?” Uskossa Aabraham vastasi: ”Jumala on katsova itselleen lampaan” (1. Moos. 22:8).

Tuo lupaus esiintyy läpi koko Raamatun: ”Lord GOD, and his Spirit, hath sent me. (Herra Jumala ja hänen Henkensä on lähettänyt minut, Jes. 48:16 KJV:n mukaan); ”Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi” (1. Joh. 4:14). Ymmärtämättä omia profeettojaan ja luullen, että Messias välittömästi ottaisi Daavidin valtaistuimen, useimmat juutalaiset eivät tajunneet, että Hänen oli ensin tultava luvattuna Karitsana tullakseen ristiinnaulituksi heidän syntiensä tähden leeviläisten uhrien täyttymyksessä. Vasta toisessa tulemuksessaan voimassa ja kunniassa Hän perustaisi maanpäällisen valtakunnan.

Karitsan uhraaminen ja sen veren pirskottaminen talojensa ”molempiin pihtipieliin ja ovenpäälliseen” (2. Moos. 12:7-13) sai tuhonenkelin ohittamaan israelilaiset, kun Jumalan tuomio lankesi Egyptin päälle tuoden Israelin vapautuksen julmasta orjuudesta ja juutalaiset kaikkialla maailmassa juhlivat sitä edelleen Pääsiäisenä.

On murheellista, että kuten profeetat ennustivat, niin Israel pilkkasi ja ristiinnaulitsi ”Jumalan Pyhän”, jonka riivaajatkin tunnustivat (Mark. 1:24; Luuk. 4:34)! Harvat ottivat vaarin Johannes Kastajasta: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29).

Sen sijaan islamissa ei ole mitään pohjaa syntien anteeksiantamukselle ja katolisuudessakin, jolle Kristuksen ristiinnaulitseminen on niin tärkeä, sen riittävyys kiistetään väitteellä, että ”messu-uhrissa” Hänet uhrataan jatkuvasti. Näin ollen katolisilla alttareilla rangaistusta ei koskaan makseta, sillä jos se maksettaisiin, niin, kuten Raamattu sanoo, messu-uhria olisi lakattu uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä? (Hepr. 10:2).

Jatkuva muka ”muuttuneen” (transubstantiated) Kristuksen ruumiin ja veren uhraaminen Rooman alttareilla hylkää selkeät raamatulliset julistukset, että ”samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit … me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan … mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä … yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään … siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita” (Hepr. 9:25-10:18). Jokainen yritys lisätä, tai jatkaa, Kristuksen kertakaikkista uhria ristillä on Kristuksen voitonhuudon, ”se on täytetty”, kieltäminen (Joh. 19:30).

Kuten väärässä kristinuskossa, niin kaikissa maailman uskonnoissa synnin rangaistusta ei koskaan makseta, vaan se riippuu kumartajien päiden yllä kuin Damokleen miekka: sen tähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto (Room. 3:20). Vain Kristus pystyi maksamaan ja maksoi synnin rangaistuksen – mutta kuinka uskominen häneen voi vanhurskauttaa syntisen? Paavali kohtaa juuri tämän kysymyksen: kuinka voi Jumala olla ”vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen” (Room. 3:26)? Hän vastaa, ettemme voi tehdä muuta, kuin hyväksyä Kristuksen uhrin, jonka Jumala on hyväksynyt meidän puolestamme ja sen kautta meidät ”vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja” (Room:3:28): ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut” (Apt. 16:31) – Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta … ette tekojen kautta…” (Ef. 2:8-10).

Monet, jotka väittävät uskovansa Kristukseen, vaativat saada lisätä omia ponnistuksiaan osamaksuksi pelastuksestaan. Pelastus on kuitenkin lahja: ”Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 6:23). Pelastuksen maksamisyritykset kirkon jäsenyydellä, rukouksilla, tai hyvillä teoilla, on herja Kristusta kohtaan, joka maksoi täyden hinnan – ja se on Jumalan lahjan hylkääminen.

Jotkut väittävät, että Kristus ei kuollut koko ihmiskunnan puolesta, vaan ainoastaan pelastukseen ennalta määrättyjen puolesta jättäen muut ikuiseen piinaan. Silti jokainen Vanhan Testamentin kuva Kristuksen uhrista oli koko Israelille, mutta jokainen juutalainen ei pelastunut, koska kaikki eivät uskoneet. Pelastus on uskon kautta.

Pääsiäinen ei ollut vain koko Israelille, vaan myös kaikille egyptiläisille, jotka tappaisivat karitsan ja laittaisivat sen verta taloihinsa. Manna oli koko Israelille; kukaan ei jäänyt ulkopuolelle. Niin oli myös kalliosta vuotanut vesi: ”[He] joivat kaikki samaa hengellistä juomaa … ja se kallio oli Kristus” (1. Kor. 10:4). Ja niin oli, mitä tulee Sovituspäivään, kaikkiin leeviläisiin uhreihin jne. Nämä olivat kaikille juutalaisille ja kaikille muukalaisille, jotka uskoisivat. Missään ei mitenkään vihjata, että mikään uhri, tai muu määräys Jumalalta, oli vain tiettyä valittua ryhmää varten.

Meidän ei tarvitse arvailla tarkoittaako Joh. 3:16, että Jumala rakasti maailmaa niin, että antoi Kristuksen kuolemaan kaikkien puolesta. Kristus ratkaisee tuon kysymyksen esittelemällä ristinsä Nikodeemukselle toisella esimerkillä Vanhasta Testamentista: ”Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:14-15). On kiistämätöntä, että parantuminen katsomalla käärmeeseen, aivan kuten kaikki muut VT:n Kristukseen osoittavat määräykset, ei ollut rajoitetulle joukolle Israelin sisällä, vaan kaikille, jotka uskoisivat.

Niin oli, mitä tulee jokaiseen kuvaan tulevasta Jumalan Karitsasta. Jesaja julistaa: ”Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat…” (Jes. 53:6). Tämä on syyte jokaiselle Israelissa: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23). Jesaja lisää yhtä selvällä kielellä hyvän uutisen: ”Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme” (Jes. 53:6). Aivan kuten kaikki ovat eksyneet, niin myös Kristus kuoli kaikkien puolesta: ”Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan…” (1. Tim. 1:15). Saatana yrittää siepata tämän hyvän sanoman ”suuresta ilosta … kaikelle kansalle” (Luuk. 2:10) kuulijoiden sydämistä, ”etteivät he uskoisi ja pelastuisi” (Luuk. 8:12).

Seisokaamme Jumalan Sanassa julistaen koko maailmalle, että Vapahtaja ”Jumalan Karitsa”, on syntynyt Beetlehemissä ottamaan pois maailman synnin; että Hän kuoli ristillä kaikkien ihmisten syntien puolesta; ja että iankaikkisen elämän lahja annetaan ilmaiseksi kaikille, jotka vastaanottavat sen lapsenomaisessa uskossa. TBC

Read Full Post »

Suurin syy, miksi monet jätetään jäljelle

The Biggest Reason Many Will Be Left Behind

MORIEL MINISTRIES – By Danny Isom – 4.4.2011; suom. Samuel Korhonen

”Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä, että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.” (2. Tim. 4:1–5)

Ensimmäisessä artikkelissa tällä verkkosivulla otsikolla Viekö tempaus todella niin monet kuin yleensä luullaan? käytin tempauksen tapahtumaa (menemättä sen taustaeskatologiaan) keinona vihjata, että kun kaikki väärät liikkeet tekevät tuhoaan seurakunnassa, kun väärillä opettajilla ja profeetoilla on niin paljon kannattajia ja kun syntiä suvaitaan yleisesti kristiyhteisössä, niin ei jokainen, joka käyttää ”kristityn”, tai jopa ”evankelikaalin” nimilappua, täytä nykyisin raamatullisia minimivaatimuksia tuohon tapahtumaan osallistumiseksi.

Kirjoitin siihen jatkoartikkelin Ketkä jätetään jäljelle? joka selitti Raamatusta, että ne, jotka jätetään toisella kierroksella, tulevat olemaan ne samat, jotka ”jätettiin” Kristuksen ensimmäisessä tulemuksessa, ihmisiä, jotka sanovat olevansa Jumalan yhteydessä, mutta kieltäytyvät hyväksymästä Kristusta Hänen ehdoillaan, jotka lisäksi kieltäytyvät käsittelemästä tahallista syntiä ja väärää oppia elämässään ja lopulta osoittautuvat vääriksi hengellisen hedelmänsä puuttumisen kautta. Nyt kuitenkin voin täydellisesti paljastaa lopullisen päämääräni tämän aiheen käsittelyssä: kuka on vastuussa?

Valtava määrä sormella osoittelua kohdistuu lukemattomiin vääriin opettajiin ja voimakkaisiin vääriin liikkeisiin, joita he pyörittävät, mutta vaikka tämä on merkittävää, niin aion ehdottaa, etteivät nämä ole syyllisin osapuoli. Ne, joiden ehkä olisi kannettava suurin vastuun kuorma näiden viimeisten hetkien ”suuresta luopumuksesta”, ovat sinä ja minä.

Kun on kysymys viimeisten päivien eksytyksestä, niin useimmat kommentaattorit lainaavat em. jakeita 3 ja 4 puhuessaan luopumuksen ongelmasta, tai vääristä opettajista. Jättämällä pois jakeet 2 ja 5 on hyvin helppoa menettää näköala, että todellinen konteksti ei ole irrallinen havainto koskien toisia, vaan erityinen kutsu toimintaan, joka ohjaa sitä, mitä meidän pitäisi sen suhteen tehdä. Tämä ei ole pelkästään tietoa tilanteen ymmärtämiseksi, vaan ohjeita, jotka seikkaperäisesti selostavat, kuinka meidän odotetaan reagoivan.

Edellä lainatuissa Paavalin ohjeissa Timoteukselle korostin vastuutamme, kun vääriä opettajia nousee ja kuinka käsitellä heitä. Useimpia meistä ei pelota ”saarnata” ja koska ”kehottamisella” on myönteinen kaiku, niin emme tunne sitä suurestikaan epämukavaksi, mutta kun täytyy ”nuhdella” ja ”varoittaa”, niin polvet alkavat tutista ja pulssi kohoaa epämukavan korkealle. Luulen tämän osittain johtuvan siitä, että kun luemme monet Uuden Testamentin vaatimukset, että uskovien tulee pitää toisia uskovia vastuullisina, niin me luemme sen jotenkin irrallisella tavalla, että tämä on jotakin sellaista, jonka ”joku toinen” tekee, koska emme joko tunne olevamme päteviä, tai uskomme sen olevan jonkun toisen velvollisuus.

Nuo ehdot itsessään yhtäältä vaativat, että me tunnemme totuuden sitä ennen, mutta toisaalta vaativat, että katsomme omaa hengellistä tilaamme ensin, ennen kuin alamme tutkia jonkun toisen vaellusta. Monia uskollisia ja aitoja uskovia kauhistuttaa haaste, että heidän omassa seurakunnassaan täytyy mennä eteen ”saarnaamaan, ”varoittamaan”, ”nuhtelemaan”, ja ”kehottamaan”. Minä ymmärrän sen. Meidän tulee inhota ensimmäisen kiven heittämistä, koska olemme kipeän tietoisia omasta hauraasta hengellisestä tilastamme. Ongelma on, että me luemme sellaisia asioita eristettynä aidosta kontekstistaan ja minä väitän, että aito konteksti tässä tapauksessa on ”perhe”.

Ei tarvita nerokasta raamatuntutkijaa sen totuuden paljastamiseksi, että seurakunnan otaksutaan olevan perhe. Jumala on Isämme ja me olemme Hänen lapsiaan; olemme Pojan kanssaperillisiä ja Uusi Testamentti on täynnä perhesanastoa. Olen tullut uskomaan, että niin monet pelkäävät ”saarnata”, ”varoittaa”, ”nuhdella” ja ”kehottaa”, koska he ja heidän kirkossa käyvät toverinsa eivät ole perhe; heidät on pelkästään yhteissijoitettu yhteen (co-located together).

Aidossa oikein toimivassa perheessä nämä sanat eivät aiheuta samanlaista pelkoa. Ja miksi on niin? Koska oikein toimivan perheen vuorovaikutusta hallitsee rakkaus. Aito rakkaus voittaa pelon, ettei ole ”pätevä” ”varoittamaan” tai ”nuhtelemaan”. Perheet, joissa todella rakastetaan ja välitetään toisistaan, tekevät vaikeita asioita, koska heitä ei huolestuta ovatko he, tai eivät, päteviä tekemään vaikeita asioita, koska heidän vaikuttimensa on vilpittömin rakkauden ilmaiseminen.

Ellei meillä ole sellaista seurakuntayhteyttä, joka heijastaa perhesuhdetta, olen ehdottomasti samaa mieltä, että menestys on heikko, jos meidän pitää ”saarnata”, ”varoittaa”, nuhdella” tai ”kehottaa”. Jos meidän pitäisi kävellä jonkun luokse, jonka itse asiassa tunnemme vain satunnaisesti, kun tapaamme kerran viikossa sunnuntaiaamun tilaisuudessa ja sanomme: ”Olen nähnyt sinun luuhaavan kaupungilla tuon naimisissa olevan naisen kanssa”, niin totuuden jakaminen tuskin aiheuttaa minkäänlaista muutosta. Mutta jos meillä todella olisi suhde heidän kanssaan ja voisimme lähestyä heitä sanoen: ”Olen niin huolestunut siitä, mitä sinä teet vaimollesi ja lapsillesi, joita olen alkanut rakastaa yhtä paljon kuin omiani”, niin ei ehkä olisi 100 % varmaa, että tilanne korjautuisi, mutta mahdollisuudet siihen olisivat tähtitieteellisen paljon paremmat. Tämä kaikki puhuu lopunaikojen tärkeimmän merkin puolesta:

”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus” (Matt. 24:12).

Käsittelin tätä enemmän viime vuonna artikkelissa otsikolla The Real Problem Is That It Is Getting Colder (Todellinen ongelma on kylmeneminen), mutta rakastava, raamatullinen suhde on se, mitä vaaditaan ”laittomuuden” korjaamiseksi Sanan soveltamisen kautta saarnaamalla, varoittamalla, nuhtelemalla tai kehottamalla.

Minulla ei ole epäilystä, että sellaisella seurakunnassa, jolla ei ole henkilökohtaista suhdetta nimikristittyyn kävijään, on heikko menestys muutoksen aikaansaamisessa. Näin siksi, koska me emme ole työtovereita, emme vain saman ryhmän jäseniä, vaan meidän pitäisi olla perhe. Väärillä opettajilla ja väärillä liikkeillä on merkittävä osa siinä, mitä tänä päivänä tapahtuu, mutta se ei ole pieni osuus tapahtuvasta, joka voidaan yhdistää, ei mihinkään vähäisempään, kuin epäonnistuneisiin henkilösuhteisiin ”kirkoksi” kutsutun instituution seinien sisäpuolella. Ihmisillä, jotka todella rakastavat toisiaan sellaisessa perhevuorovaikutuksessa, on parhaat asemat ”pelastaa toisia temmaten heitä tulesta”. (Ilm. 22)

En väitä, että tämä olisi takuu. Meillä kaikilla on ollut kokemuksia, tai olemme tunteneet läheisiä, jotka huolimatta rakastavista yrityksistä muutoksen aikaansaamiseksi, edelleen kulkevat omaa tietään. Haluan vain sanoa, että ellemme tavoittele oikeaa ja rakastavaa suhdetta seurakuntayhteydessämme oleviin, niin on heikot mahdollisuudet, että pelkkä totuuden julistaminen heille saa mitään aikaan. En puhu nyt evankeliumin julistamisesta pelastumattomille, jotka eivät koskaan ole kuulleet evankeliumia, vaan puhun niiden pelastamisesta, jotka ovat vastanneet evankeliumiin ainakin osittain, mutta eivät ole vieneet loppuun tuota sitoutumista.

Neuvoessaan efesolaisia koskien hengellisiä lahjoja (Ef. 4) ja heidän päämääräänsä ”saavuttaa yhteys uskossa” niin, että voisimme torjua ”jokaisen opin tuulen, ihmisten arpapelit ja eksytyksen kavalat juonet” (Ef. 4:13-14), toinen esimerkki väärien opettajien käsittelemisestä, Paavali antaa kontekstin:

”vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on” (Ef. 4:15-16).

En pyri loukkaamaan tunteitasi enkä ole vapauttamassa yhtään väärää opettajaa tai väärää liikettä vastuustaan, vaan meidän on kohdattava tässä joitakin kovia tosiasioita. Jos meillä olisi raamatullinen, perhepohjainen suhde ihmisiin, joiden kanssa me olemme seurakuntayhteydessä, niin olisimme parhaassa asemassa puhua Kristuksen kohtaamisen tarpeesta Hänen omilla ehdoillaan. Olisimme parhaassa asemassa puhua tahallisen synnin läsnäolosta. Olisimme parhaassa asemassa puhua hengellisen hedelmän puuttumisen kysymyksestä ja olisimme parhaassa asemassa heidän tempaamisekseen tulesta.

Näyttää olevan merkittävä määrä kristittyjä, jotka eivät tunne tarvetta ”puuttua” toisen seurakunnan jäsenen elämään, koska ovat juuttuneet käsitykseen, että Jeesus huolehtii siitä. Loppujen lopuksi kun joku nostaa kätensä Jeesukselle, niin sillä ei ole väliä, kuinka hän toimii, vai onko? Hänen pääsylippunsa taivaaseen on taattu ja siksi on yhdentekevää, vaikka hän ei eläkään kristityn lailla, ei yhtään yritä muuttaa elämäänsä, eikä edes kantaa hengen hedelmää, josta Raamattu niin paljon puhuu. Minusta tämä ehdottoman ”kerran pelastettu aina pelastettu” -asenteen muunnelma on hämmentävä. Perustelematta tätä teologisesti minä uskon suuremman kysymyksen olevan, että se on savuverho, ihmisten käyttämä puolustus itsellensä, ettei tarvitse kehittää sellaisia henkilösuhteita, kuin Raamattu edellyttää uusitestamentilliselta perheeltä.

Niille meistä, jotka olemme syntyneet jonkin sellaisen aikana, joka varmastikin oli viimeinen, aito laaja-alainen herätys Amerikassa ja jota suunnilleen kesti vuosina 1967–1977, siinä on jotakin hyvin paljastavaa, mitä tapahtui. Tuona aikana oli hyvin epätavallista osallistua minkään muotoiseen tai kokoiseen Raamattuun uskovaan seurakuntaan tai kirkkokuntaan, joka olisi sallinut viikon kulua laulamatta toista kahdesta laulusta. Sillä ei ollut väliä, oliko se pieni hippiporukka kitaran kanssa tai perinteisempi seurakunta puvuissa ja solmioissa uruin ja kuoroin; luultavasti kaksi tuon ajan tunnusomaista laulua olivat: ”The Family of God” (Jumalan perhe) ja ”They Will Know We Are Christians By Our Love” (Rakkaudestamme he tietävät meidän olevan kristittyjä). Kuten monissa herätyksissä kautta historian, virret ja laulut syntyivät ilmaisemaan yhtä aidon uusitestamentillisen herätyksen tunnuspiirrettä – seurakuntaa, joka toimii ja rakastaa kuin perhe.

Eräs toinen seikka, johon olen alkanut uskoa, on, että aivan kuten maallinen musiikki heijastaa maailmallisen kulttuurin tilaa, jossa elämme, niin myös kristillinen musiikki heijastaa hengellisen kulttuurin tilaa seurakunnassa.

Enemmistö uusista lauluista, joihin törmään, on viritetty ilmaisemaan sitä, mitä Jumala saa minut tuntemaan, tai mitä minä tunnen Jumalan suhteen, ennemmin kuin ylistämään ja kiittämään Hänen jumaluutensa suurempia ominaisuuksia. Ja siitä varmasti on hyvin kauan, kun olen kuullut jonkun laulavan Kristuksen Ruumiin perherakkaudesta toinen toisiinsa. Minulle se on jälleen yksi merkki lopunajoista ja eräs vahvistus, että monien rakkaus on jo kylmennyt.

Paavali päättää neuvonsa Timoteukselle:

”Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti” (2. Tim. 4:5).

Työskentelyn kontekstissa paikallisissa seurakunnissamme rakkaus ei ole helposti saavutettavissa. (Se on ehkä tulevan artikkelin aihe.) Kuitenkin olen edelleen sitä mieltä, että jokainen näistä asioista yksilöllisesti käsiteltynä on aika vaikea, jos ne on eristetty tarpeesta tavoitella raamatullisia, rakkaudellisia suhteita. Ja kun on kysymys seurakunnan organisaatiosta, niin ettemme unohtaisi, se, mikä tunnetaan ”rakkauden lukuna” (1. Kor. 13), annetaan keskellä ohjeita oikeasta hengellisten lahjojen soveltamisesta. Kun Paavali etenee lukuun 1. Kor. 14 lopettamaan opetuksensa lahjoista, hän tiivistää: ”kaikki tapahtukoon rakennukseksi” (1. Kor. 14:26). Riippumatta, mikä lahja henkilöllä on, tai mitä virkaa tai asemaa he väittävät miehittävänsä, niin tuon yksilöllisen lahjan arvovalta ja toiminta ei koskaan riitä voittamaan rakkauden tavoittelemisen yhtäläistä soveltamista, joka on henkilösuhteissamme kaikkein vahvistetuin. Lahjat on tarkoitettu rakentamaan perhettä, ei vahvistamaan yksilöllistä uraa.

Miksi jotkut tullaan jättämään? Jonkin verran syystä voidaan laskea petoksen ja väärän opin levittäjien jalkojen juureen, jonkin verran lukea tahallisen synnin säilyttämisen ansioksi ja jonkin verran jopa edelleen elämäntapaan, joka ulkoisesti näyttää kristilliseltä, mutta todellisuudessa ei ole enempää kuin hedelmätön hedelmäpuu, koska ”jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen” (Luuk. 3:9). Mutta entä hengellisesti tietoisten vastuu tehdä hyvä uskon yritys heidän saavuttamisekseen? Mikä on meidän velvollisuutemme antaa heille tilaisuus tehdä asiat oikein saarnaamalla, varoittamalla, nuhtelemalla ja/tai kehottamalla?

”Jos minä sanon jumalattomalle: jumalaton, sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen tiestänsä, niin se jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi. Mutta jos sinä varoitat jumalatonta hänen tiestänsä, että hän kääntyisi siltä pois, eikä hän tieltänsä käänny, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.” (Hes. 33:8-9 NASB)

En pyydä sinua selittämään tempauksen eskatologiaa, enkä valistamaan heitä edelleen, kuinka ymmärtää profeetallisia kirjoituksia. Pyydän, että koska jo tiedät sellaiset asiat, niin miksi et tee kaikkeasi, että näkisit niin monien omassa vaikutuspiirissäsi ”kääntyvän tieltänsä” niin, että heidän kristillinen vaelluksensa olisi sopusoinnussa sinun eskatologiasi ja ymmärryksesi kanssa? Vaikka Raamattu ei takaa, että he kaikki reagoivat niin kuin pitäisi, mutta voitko nähdä, että meidän on yritettävä? Ja minä luulen, ettemme olisi joko niin pelokkaita tai vastahakoisia, jos pyrkisimme tähän, ei teologina järjestä, vaan perheenjäsenenä sydämestä. Ei kaikki, mitä tapahtuu tässä lisääntyvän luopumuksen ajassa, ole suoraan yhdistettävissä vääriin opettajiin ja vääriin oppeihin; on olemassa myös hyvin suuri ongelma väärän rakkauden kanssa.

Koska vielä on vakaita tosiuskovia, jotka ovat valmiita etenemään vaikeasta tehtävästä perustaa henkilökohtainen suhde sellaisten ihmisten kanssa, niin vielä on mahdollisuus pelastaa heidät. He eivät ehkä kuuntele profeettaa, tai pastoria, tai vartijaa, mutta he kyllä voivat kuunnella veljeä, tai sisarta, tai äitiä, tai isää. Haaste meille tässä lisääntyvän pimeyden ajassa, kun on vaikeinta rakastaa, on, että pyrimmekö olemaan enemmän Filadelfian seurakunnan kaltaisia, vai annammeko täydellisesti periksi niille, jotka ovat Laodikean kaltaisia.

Hänessä: Servant@WalkWithTheWord.org

 

Read Full Post »

Evankeliumin ”uusi malli”

The ”New Model” Gospel

An Editorial by Dr. Orrel Steinkamp, suom. Samuel Korhonen

Lähes huomaamatta ainakin yli 50 vuoden ajan uusi sanoma kääntymättömien kutsumiseksi Kristuksen tykö on vähitellen löytänyt tiensä hallitsevaan asemaan evankelikaalien keskuudessa.

25 vuotta sitten Christianity Today -lehti (virallinen uusevankekaalinen elin) julkaisi kanadalaisen evankelikaalin Robert Brow’n artikkelin otsikolla “Evangelical Megashift: Why You May Not Have Heard About Wrath, Sin and Hell Lately” (Evankelikaalinen megamuutos: Miksi et viime aikoina ehkä ole kuullut vihasta, synnistä ja helvetistä). Brow väitti lähes 25 vuotta sitten, että evankelikalismissa oli nousemassa esiin ”uusi malli”. Brow’n ”uusi malli” kuulosti silloin, kuten nytkin, kuluneelta vanhalta päälinjan protestanttiselta liberalismilta. On käynyt ilmi, että Brow’n artikkeli oli edeltäjä Clark Pinnock’in uudelle avoimelle teismille ja evankelikaaliselle esiintulevalle liikkeelle.

Kuitenkin evankelikaalit, jotka eivät vielä ole omaksuneet avointa teismiä ja esiintulevia opetuksia, ovat ilmeisesti huomaamattaan hyväksyneet Brow’n ”uuden mallin” opetuksen koskien Kristuksen kuoleman syytä. ”Vanhan mallin” opetus on edelleen monissa opinjulistuksissa, mutta ”uuden mallin” opetus rististä on vaikuttanut sydämiimme ja siten myös sanomaamme. Tämä hybridi / mutaatio on nyt löytänyt turvallisen aseman evankelikaalisessa evankeliumin saarnaamisessa. Kääntymättömiin vetoaminen on vähitellen muuttunut. Nyt on aivan normaalia sanoa, että Jeesus kuoli pelastaakseen meidät ”surkeasta” elämästä ja lupaa lisäksi taivaan. Siitä, mikä täytettiin ristillä Vapahtajan huutaessa, ”se on täytetty”, on nyt tullut pelastus epämiellyttävästä elämästä, josta emme enää tykkää.

Tämä ”uuden mallin” ristinsaarna pelastumattomille on itse asiassa ollut havaittavissa jo kauan aikaa. Muistan, kun ainakin 15 vuotta sitten kuuntelin Franklin Graham’in saarnaa. Hän saarnasi havainnollisesti ja konkreettisesti helvetistä. Järkytyin, kun hän esitti kutsunsa kääntymättömille ja juuri siinä hetkessä luiskahti ilman varoitusta tai epäröimistä ”tule Jeesuksen tykö” -tyyppiseen kutsuun vedoten tunneperäisten tarpeiden koko skaalaan. Se, mikä alkoi saarnana helvetin tulesta ja tulikivestä, muuttui terapeuttiseksi vetoomukseksi.

Kuinka tästä tuli hyväksyttävä evankeliumin esittäminen kääntymättömille? Mistä lähtien Jeesuksen kuolema on antanut meille uuden alun ja mahdollisuuden paeta elämän hankaluuksia kaupallisessa yhteiskunnassa? No niin. Varmasti oli eri syiden yhteentulemista, mutta todennäköisesti lähetysevankelioimisen seurakuntakasvun teorian tulo toi sen keskeiseen asemaan. Se alkoi Donald McGavern’in seurakuntakasvun opetuksesta. Hän vetosi ihmisen psykologisiin tarpeisiin lähetysevankelisessa palvelutyössä. Myöhemmin Fuller’in seminaari alkoi opettaa seurakuntakasvun teoriaa lomaileville lähetyssaarnaajille. Lopulta joku sanoi, että tämä ei ollut hyväksi vain lähetysevankelioimiselle, vaan sitä pitäisi käyttää myös vanhassa kunnon USA:ssa. Ennen kuin tiesimmekään, missiologisti C. Peter Wagner ja hänen oppilaansa John Wimber vakuuttivat kaikille, että keino saada seurakunta kasvuun oli vedota kääntymättömien ajallisiin tarpeisiin olivatpa he Uudella Guinealla tai New York’issa. Ennenkuin Wimber’istä tuli kuuluisa merkkien ja ihmeiden evankelistana, hän matkaili USA:ssa opettaen seurakuntakasvun periaatteita amerikkalaisille pastoreille.

Tämä tunneperäisten tarpeiden evankeliumi valmisti tien etsijäherkälle lähestymistavalle evankelioimiseen. Se synnytti Robert Schuller’in omanarvontunnon evankeliumin. Schuller vaati uutta itsetunnon uskonpuhdistusta. Kuulin hänen esittävän tämän vaatimuksen Minneapolis’issa. Rick Warren ja Bill Hybels, jotka Schuller suoraan koulutti, osoittivat, että voidaan kasvattaa valtavia seurakuntia, jos vedotaan ihmisten havaittuihin tarpeisiin. Yhtäkkiä jokainen seurakunta halusi olla mega sellainen, tai ainakin mini-mega. Muistan hyvin, kun AOG:n aluevalvojamme (District Superintendent) lähetti seurakuntakasvukirjan Unchurched Harry (Kirkoton Harry) jokaiselle pastorille. Meitä pyydettiin seurakuntakasvukursseille. Ei mennyt kauan, kun markkinamiehet opettivat meille, että ”asiakas on kuningas”, jne. Lopulta Schuller kuoli häväistynä ja Hybels muutti megakirkkonsa viimeisimmäksi riehaksi katolista kontemplatiivista rukousta. Ristin esittäminen ratkaisuna ”tosi surkeaan” elämään oli tullut jäädäkseen, tai kunnes aito herätys tyhjentää kannen.

Viimeiset 15 vuotta olen kiinnittänyt erityistä huomiota ”uuden mallin” kutsuun kääntymättömille evankelikaalisessa saarnaamisessa. Kun tosi paikka tulee, niin se tavallisesti on tunteellinen terapeuttinen vetoomus. ”Sinulla voi olla paras elämäsi nyt. Etkö olekin väsynyt epäonnistuneeseen elämääsi. Jeesus kuoli tämän vuoksi, koska Hän rakastaa sinua niin paljon ja haluaa antaa sinulle yltäkylläisen elämän ja Hänellä on ihana suunnitelma sinun elämällesi. Hän haluaa antaa sinulle uuden alun Jumalan valtakunnassa”, jne., jne. Jos nyt saarnaat tätä evankeliumia, voit ehkä todella kasvattaa seurakunnassa käyvien määrää, mutta sillä on hintansa. Sanoma täytyy mukauttaa kuluttajalle. Sinä annat ymmärtää, että Jeesus voi antaa, mitä eniten haluat ja jota et voi saada omin avuin. Olen kuullut myös tällaisia vetoomuksia: ”Tee mahdoton unelmasi mahdolliseksi”; ”Yksi pieni kyllä voi muuttaa kaiken”; ”Toivoton elämäsi voi täyttyä toivolla”; ”Uraan juuttunut elämäsi voi muuttua valtatieksi”, jne., jne. Mielikuvitus on ainoa rajoitus tässä.

J. I. Packer on riskeerannut kaiken sanomalla:

“Menneen vuosisadan aikana olemme sitä tiedostamatta vaihtaneet evankeliumin korvaavaan tuotteeseen, joka, vaikka näyttää riittävän samanlaiselta yksityiskohdissaan, on ratkaisevasti erilainen… On kiistatonta, että sitä me saarnaamme ja ehkä tämä on se, mitä todella uskomme… Tämä joukko väänneltyjä puolitotuuksia on jotakin muuta, kuin Raamatun evankeliumi. Raamattu on meitä vastaan, kun saarnaamme tällä tavalla.”

Evankeliumi on todella muutettu sellaiseksi, jossa olennaista on, että Jeesus kuoli pelastaakseen meidät mistä tahansa, joka on meidän itse kunkin kuoppa. Kuinka tämä megamuutos suoritettiin? Hitaasti ja varmasti. Jotkut totuudet ohitetaan ja vain jätetään pois. Joillekin totuuksille annetaan hiukan erilainen merkitys. Ajan mittaan ja kun suositut saarnaajat ja kirjailijat toistavat niitä, totuudet ohitetaan ja määritellään uudelleen. Lopulta ne korvataan harhalla.

Schuller, USA:n seurakuntakasvuliikkeen kiistämätön isä, väittää uraauurtavassa kirjassaan, Self Esteem the New Revolution (Omanarvontunto uusi vallankumous), että ihmisen tarvitsee saada kielteinen minäkuvansa korjatuksi tuomitsemattoman Jumalan rakkauden kautta. Schuller eli ja kuoli uuden vallankumouksensa. Valitettavasti hän kuoli häpeässä ja vararikossa. Roomalaiskatolinen kirkko omistaa nyt hänen Kristallikatedraalinsa, mutta hänen uskonpuhdistuksensa elää hänen megakirkko-opetuslastensa keskuudessa. Siitä huolimatta hänen opetuslapsiaan kannatetaan evankelikaalisissa seurakunnissamme. Olen henkilökohtaisesti uudelleen ja uudelleen kuullut näitä etsijäherkkiä opetuslapsia ja heidän kirjojaan mainostettavan seurakunnissamme.

Ei kuitenkaan ole mikään pikku asia muuttaa Jeesuksen ristinkuoleman merkitys. On iso juttu sivuuttaa varsinaisessa evankeliumin pelastumattomille esittämisessä Raamatun opetus Jeesuksen sijaiskuolemasta synnin vuoksi ja että Jeesus kuoli ihmisen syntisen turmeluksen vuoksi.

Vapahtaja on tullut, mutta ei saadakseen meidät pois negatiivisesta urasta ja antaakseen meille uuden alun. Ennemminkin Jeesus kuoli syntimme tähden. Syntiset eivät kuitenkaan tykkää sanasta synti ja alitajuisesti tiedämme sen, joten yleensä emme puhu synnistä ja rististä kovin paljon!

Hiljattain kuulin saarnan. Yleisölle kerrottiin: ”Voit vastaanottaa Jeesuksen tänään. Joten jos tarvitset uuden mahdollisuuden tänä aamuna… jos olet menettänyt toivon, niin Hänen nimensä on Jeesus. Vastaanota Hänet tänään.” Se oli kuitenkin meidän syntimme, joka siirrettiin Jeesukselle ja Hän oli ristillä meidän sijaisenamme ja kantoi syntimme rangaistuksen. Oikeudenmukainen Jumalamme antoi synnittömän uhrin meidän syntiemme tähden.

On kuitenkin hassua, että haastettuina ”uuden mallin” saarnaajamme ovat samaa mieltä. Mutta kun on kyse evankeliumin kutsun esittämisestä, he näyttävät unohtavan sen täydellisesti. Haastettuina he voivat jopa taistella sijaissovituskäsityksen puolesta, mutta on vain niin, että kun on kyse sieluista, niin monet eivät vain voi saarnata synnistä ja Jumalan parannuskeinosta ristillä. Arvaan, että alitajuisesti heidän täytyy ajatella, että kääntymiset tulevat helpommin sillä tavalla ja niin seurakuntakasvu on todennäköisempää.

Brow’n yleisevankelikaalisuuden (engl. pan-evangelicalism) ”uusi malli” näyttää juurtuneen lujasti paikoilleen. On hyvin epätodennäköistä, että merkittävää muutosta tapahtuu ilman raamatullista herätystä. Tämän herätyksen täytyisi tulla paimenilta, sillä lampaat tavallisesti seuraavat paimenia.

Hiljattain eräs myötätuntoinen evankelikaalinen pastori kutsui ihmisiä vastaanottamaan Jeesuksen Pelastajana. Hän käytti kielikuvaa vaihtokaupasta. Koska Jumala ilmaisi rakkautensa ristillä, niin anna Jumalalle vajavainen toteutumatta jäänyt elämäsi ja Hän antaa sinulle uuden elämän ja uuden alun. Uuden alun saaminen ei kuitenkaan ole nimenomaan se vaihtokauppa, jonka risti toteutti. Raamatullinen vaihtokauppa ristillä sai aikaan jotakin aivan muuta. Me kadumme syntiämme ja kapinaamme ja syntimme luetaan Jeesukselle ristillä ja me saamme vastineeksi synnin mitätöimisen ja vanhurskaan aseman Jumalan silmissä. Koska Jeesus Jumalan Poika eli täydellisen elämän ja kuoli meidän asemestamme, me voimme saada vanhurskaan aseman Jumalan edessä. 2. Kor. 5.21 ilmaisee sen näin: ”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.”

Jumalan armosta katumuksen ja uskon kautta asemamme syntisenä on siis muuttunut. Jeesus seisoi meidän tilallamme ja vastaanotti kuolemanrangaistuksen puolestamme. Sitten Jeesus antaa meille vastineeksi anteeksiantamuksen synnistä ja lupauksen iankaikkisesta elämästä. Tämä vaihtokauppa vapauttaa syntisen Jumalan oikeudenmukaisesta tuomiosta. Sen jälkeen kasvamme armossa ja elämme uutta elämää Kristuksessa. Jakeissa Kol. 2:14,15 Paavali sanoo selvästi, että syntimme vertauskuvallisesti naulittiin ristille. Muinoin, kun velka oli täysin maksettu, se ilmoitettiin yleisölle lyömällä naula velkakirjan läpi kaupungin torilla. Ristillä syntimme maksettiin ja mitätöitiin, mikä mahdollistaa uuden elämän. Ristillä pyhä Jumala sai aikaan oikeudenmukaisen kaupan. Rakastava ja oikeudenmukainen Jumala rankaisi syntiä meidän vuoksemme. Nyt Jumala voi oikeudenmukaisesti vapauttaa meidät synnistämme. Todellakin! Meidän täytyy saada risti kohdalleen, jotta saisimme evankeliumin kohdalleen!

”… ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.” (Kol. 2:14,15)

 

Read Full Post »

Nooan ja Lootin aikojen toistuminen

A Recurrence of the Times of Noah and Lot

Suom. Samuel Korhonen

Vanha raamatullinen profetia

Johdanto ja huomautus lukijalle (by Herescope): Seuraava artikkeli on esimerkki siitä, mitä evankelikaaliset profeetalliset johtajat ja järjestöt opettivat 20–40 vuotta sitten. Ei kovin kauan sitten, ennen postmodernin profetiamallin aikaa tämän lajin artikkeli oli tavallinen. Tämän kaltaiset kirjoitukset palvelivat kannustimena lukijalle 1) odottaa Herran läheistä paluuta ja 2) olla valmiina kohtaamaan Herraa ”täällä, siellä tai yläilmoissa”. Uskovat kehottivat toisiaan, että Hän voisi palata milloin tahansa, koska kaikki tapahtumat maan päällä sattuivat yhteen Raamatun profetian kanssa ja että ennen loppua pelastuksen evankeliumi pitäisi kertoa laajalti, varsinkin perheelle ja ystäville. Vielä yhtenä ajanmerkkinä huomautamme, että sellaisen artikkelin julkaiseminen tänä päivänä – varsinkin tällä eskatologialla – todennäköisesti aiheuttaa pilkkaamista (2. Piet. 3:2), jopa avointa epäuskoa (2. Piet. 3:4). Joillekin teistä tämä voi olla ensimmäinen kerta, kun olet edes törmännyt tähän (nyt) vanhanaikaiseen raamatunprofetian opetukseen. Lue ja harkitse. Entä jos se onkin totta?

Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.

Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy. Sinä päivänä älköön se, joka katolla on ja jolla on tavaransa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan; ja älköön myös se, joka pellolla on, palatko takaisin.

Muistakaa Lootin vaimoa!

Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen; mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen. Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään.” Ja he vastasivat ja sanoivat hänelle: ”Missä, Herra?” Niin hän sanoi heille: ”Missä raato on, sinne myös kotkat kokoontuvat”.

(Luuk. 17:26-37)

---

 

By Johan Malan, Mossel Bay, South Africa (July 2014)

Raamattu vertaa sitä äärimmäistä syntisyyttä, joka vallitsi Nooan ja Lootin aikoina samankaltaiseen tilanteeseen, joka on oleva ilmeinen juuri ennen Kristuksen toista tulemusta. Historia toistuu eri tavoin – myös koskien jumalallista vihaa, joka vuodatetaan ihmisten päälle, jotka pilkkaavat Jumalaa jatkuvasti halveksimalla ja hylkäämällä Hänen valtakuntansa hengelliset ja siveelliset periaatteet. Raamatussa on viitattu seuraaviin seikkoihin vertailtaessa muinaista ja nykyajan kulttuuria:

• Nooan ja Lootin aikoina hengellinen alamäki oli yleinen, koska käytännössä kaikki ihmiset olivat unohtaneet Jumalan ja antaneet täyden hallinnan turmeltuneelle luonnollensa. He olivat pahoja ajatustensa kaikissa tarkoituksissa, eivätkä olleet taipuvaisia tavoittelemaan Jumalan vanhurskautta (1. Moos. 6:5). Sama tilanne on meidän aikamme tunnusmerkki: ”Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja” (1. Tim. 4:1). Paholaisen vaikutuksen alla äärimmäinen pahuus vallitsee ihmisten elämässä ja heidät ”langetetaan pois rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina” (2. Piet. 3:17).
• Siveellinen turmelus. Nooan ja Lootin aikoina kaikkein irstaimmat elämäntavat olivat yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä ja niihin kuului myös homous. Sodoman miehillä ei ollut mitään mielenkiintoa Lootin tyttäriin, vaan väkivaltainen tarkoitus ryhtyä enkeleihin (1. Moos. 19:1-10). Seksuaalinen perversio, erityisesti koskien homoseksuaalisia suhteita ja käytäntöjä, tulee jälleen ennemmin yhteiskunnallisesti hyväksytyksi malliksi, kuin poikkeukseksi (Room. 1:26-27). Yhteiskunnan perherakenne väistämättä alkaa murentua, kun myös hallituksen ja kirkon johtajat suvaitsevat ja avoimesti hyväksyvät nämä käytännöt valinnanvapauden, jonka nähdään olevan osa ihmisen perusoikeuksia, luonnollisina seurauksina.
• Luopunut kulttuuri tulee vallitsevaksi. Nooan ja Lootin aikoina laaja luopuminen ja moraalin laskeminen yhteiskunnassa nosti esiin täysin syntisen kulttuurin, joka oli täydellisesti Jumalaa ja Hänen pyhyyttään vastaan. Nämä pahat ihmiset vainosivat niitä, jotka edistivät Jumalan kunniallisen käytöksen mallia. Kun Loot yritti vastustaa heitä, he huusivat hänelle ja sanoivat: ”’Mene tiehesi! … Nytpä me pitelemmekin sinua pahemmin kuin heitä.’ … ja kävivät murtamaan ovea.” (1. Moos. 19:9). Lootin oli lukittava ovensa ja piilouduttava talossa. Lopunaikana äärimmäisen syntinen kulttuuri tulee jälleen vallitsevaksi ja ihmiset ovat yleensä ”hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä…” (2. Tim. 3:3-4). Nämä vääristyneet taipumukset johtavat kansakunnat tekemään liiton Antikristuksen kanssa, jota Raamattu kuvailee ”laittomuuden ihmisenä” ja ”kadotuksen lapsena” (2. Tess. 2:3; Ilm. 13:3). Hänen hallintonsa aikana synti ja vääryys lisääntyvät nopeasti. Tosi uskovien pientä vähemmistöä vainotaan ankarasti ja pakotetaan piiloutumaan pahantekijöiltä lukkojen taakse, samalla kun yrittävät paeta vihamielisiä hallituksia, jotka heitä jahtaavat.
• Anarkia ja väkivalta. Nooan ja Lootin aikoina vallitsi anarkia, kun ihmiset näissä laittomissa ja hillittömissä yhteiskunnissa tekivät mitä huvitti. Väkivalta oli yleisin keino konfliktien ratkaisemiseksi: ”…maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa” (1. Moos. 6:13). Se tarkoittaa, ettei ollut mitään keskushallintoa, jolla olisi ollut kyky säilyttää laki ja järjestys ja siksi ihmiset ottivat lain omiin käsiinsä. Rikollisjengit, ryöstely ja terrorismi olivat väistämätön seuraus tästä asioiden tilasta. Myös lopunaikana yhteiskunnat menevät epäjärjestykseen ja tilaan, jossa kukaan ei ole turvassa – eivät edes lapset koulumatkoillaan eivätkä itse koulun alueella. Terrorismi, sotilaskaappaukset, sodat ja huhut sodista, hallitsevat uutisia (Matt. 24:6-7). Väkivaltainen käytös esiintyy yhdessä muiden moraalittomuuden ja luopumuksen muotojen kanssa ja jopa kun Jumala alkaa rangaista ja tuomita näitä pahoja ihmisiä ahdistuksen aikana, he eivät lakkaa tekemästä syntiä ja kapinoimasta Häntä vastaan: ”Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla … eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan” (Ilm. 9:20-21).
• Materialismi ja turhamaisuus. Nooan ja Lootin aikoina ihmiset olivat hyvin materialistisia ja elivät vain tälle maailmalle – erityisesti koskien isoja investointeja, varallisuuden kasaamista, juhliin osallistumista, ja nauttimista syömisestä, juomisesta ja elämän mukavuuksista. He eivät tulleet järkiinsä, ennen kuin oli myöhäistä: ”Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy” (Luuk. 17:28-30). Myös lopunaikana monet antautuvat juomiseen ja hillittömään mielihyvän etsimiseen yrityksessä unohtaa elämän murheet. Heille taivaallisen Yljän äkillinen tulemus morsiamelleen on kuin paula, joka vangitsee heidät Jumalan tuomioita varten sitä seuraavan ahdistuksen aikana: ”Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin, että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat” (Luuk. 21:34-35). Rikkaiden, jotka harjoittavat korruptiota ja hyödyntävät toisia saavuttaakseen päämääränsä, rikkaus on turha, kun Jumalan tuomiot vuodatetaan maan päälle: ”Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät; teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä. Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin. Te olette herkutelleet maan päällä ja hekumoineet, te olette sydäntänne syötelleet teurastuspäivänä” (Jaak. 5:1-5).
• Uskovien ja Jumalan Sanan pilkkaaminen. Nooan ja Lootin aikoina ihmiset pilkkasivat uskovia eivätkä välittäneet profeetallisista varoituksista tulevista tuomioista. He pitivät niitä kaukaa haettuna spekulaationa ja jatkoivat holtitonta elämäänsä lihallisissa nautinnoissa ja ahneudessa. Vain Nooa ja hänen perheensä (kahdeksan henkeä) eivät syyllistyneet tähän asenteeseen ja olivat arvollisia pakenemaan Jumalan vedenpaisumustuomiota. Samanlainen tilanne, jossa Raamatun profetioita halveksitaan, toistuu lopunaikana: ”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ’Missä on lupaus hänen tulemuksestansa?’” (2. Piet. 3:3-4). Kaidan tien kulkijat ovat pieni vähemmistö.
• Armonajan halveksiminen. Nooan ja Lootin aikoina Jumala antoi turmeltuneille syntisille kohtuullisesti aikaa katua pahuuttaan. He eivät suostuneet parannukseen ja siten sinetöivät oman kohtalonsa. He saattoivat syyttää vain itseään sortumisestaan ja tuomiostaan. Lopunaikana ihmisten suuri enemmistö ei kadu pahuuttaan, vaan sen sijaan hyväksyy ihmistekoisten rauhanaloitteiden väärän toivon, kunnes on myöhäistä paeta jumalallisia tuomioita: ”Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon” (1. Tess. 5:3).
• Uskovien pako. Nooan ja Lootin aikoina Jumala tarjosi kriittisellä hetkellä pakotien uskoville, ennen kuin kääntyi pahojen puoleen vihaisella rangaistuksella (1. Moos. 6:13-14; 19:15-17). Tapahtumien järjestys oli: Ensin profeetalliset varoitukset lähestyvistä tuomioista, sitten niiden uskovien turvaaminen, jotka ottivat vaarin vetoomuksesta katua ja lopulta vihan vuodattaminen pahojen päälle. Nyt lopunaikana maailmaa on toistuvasti varoitettu Jumalan lähestyvistä tuomioista tulevan suuren ahdistuksen aikana. Koska uskovia ei ole määrätty näihin tuomioihin, niin meidän pitäisi valmistautua pakenemaan niitä odottamalla Jumalan Poikaa taivaasta, ”Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta” (1. Tess. 1:10; vrt. 5:9).
• Uskonnollisen formalismin (muotojumalisuuden) murhenäytelmä. Nooan ja Lootin aikoina ei ollut turvallisuutta nimellisesti uskoville, joiden sydän oli edelleen omistautunut tämän maailman asioille. Lootin vaimo oli esikuva niistä uskovista, joilla on vain jumalisuuden ulkoinen muoto, mutta silti ovat hengellisesti kuolleita. Tämä teeskentely maksoi hänelle hänen henkensä viime hetkellä (1. Moos. 19:26). Kristuksen toisen tulemuksen aikaan vallitsee samanlainen tilanne. Siksi meitä varoitetaan vertauksessa 10 neitsyestä, että ne heistä, joiden sydän ei ole täynnä Pyhän Hengen öljyä, jätetään jäljelle, kun Ylkä tulee (Matt. 25:1-13). Omavanhurskaat penseät kristityt, jotka on petetty ja erheellisesti pitävät itseään ”oikein hyvinä”, ovat Herran mielestä iljettäviä (Ilm. 3:15-17; 2. Kor. 11:2-4).
• Äkillinen onnettomuus. Nooan ja Lootin aikoina kauhea onnettomuus iski tähän maailmaan pian uskovien evakuoimisen jälkeen. Kuolema ja tuho tulivat esiin, kuin ei koskaan ennen historiassa (1. Moos. 7:4; 19:24-25). Tempauksen jälkeen Jumalan tuomiot jälleen vuodatetaan pahojen päälle: ”Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset” (Jes. 13:9). Herra Jeesus varoitti, että vähän ennen Hänen toista tulemustaan on suuri ahdistus, kuin ei koskaan ennen maan päällä ja jos niitä päiviä ei olisi lyhennetty, niin kukaan ei selviäisi elossa tuosta kauheasta ajasta (Matt. 24:21-22; 29-30).
• Pidättäjien kautta tarjottu siunaus. Nooan ja Lootin aikoina pahat eivät ymmärtäneet, kuinka monista siunauksista ja etuoikeuksista he nauttivat johtuen muutamien uskovien läsnäolosta keskuudessaan. Jumala oli valmis antamaan anteeksi kokonaiselle kaupungille, jos siellä olisi vain 10 uskovaa (1. Moos. 18:23-32). Kun tämä pieni uskovien ryhmä äkkiä otettiin pois turvalliseen paikkaan, niin jumalallisten tuomioiden pimeys ympäröi nopeasti pahat. Myös lopunaikana tosi uskovat toimivat pahan pidättäjinä, mutta maailma ymmärtää heidän roolinsa arvon vasta, kun he ovat menneet. Seurakuntadispensaatio (seurakunnan aikakausi) jatkuu, kunnes ”tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton… tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä … että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen” (2. Tess. 2:7-12).
• Profeetallinen sokeus. Nooan ja Lootin aikoina ihmiset pilkkasivat arkin rakentajia ja tietämättömyydessään olivat tietämättömiä vaarasta, ”kunnes vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva” (Matt. 24:39).

Tempauksen tärkeys

Jumalan lopunajan tuomio syntisille on tosiasia, jota ei voida kiistää. Uskovien fyysinen vapautus ennen tuomioiden alkamista on yhtä tärkeä raamatullinen tosiasia, joka pitäisi aina pitää mielessä: ”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä” (Luuk. 21:36). Paavali edelleen selittää tätä ihanaa lupausta: ”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:16-18). Mikä ihana tulevaisuus, jota voimme odottaa!

Meidän pitäisi reagoida tempauksen lupaukseen useilla tavoilla, jos haluamme nauttia sen täyden siunauksen. Ihmiset, jotka kieltävät tämän lupauksen, eivät ole jyvällä profeetallisesta sanasta, he menettävät monia sen siunauksista ja ovat vaarassa jäädä jäljelle ja luulla Antikristusta oikeaksi Kristukseksi. Meidän pitäisi valvoa hengellisen petoksen vuoksi ja aina olla valmiita seisomaan Ihmisen Pojan edessä: ”Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä” (Matt. 25:13). “Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee” (Matt. 24:44).

Seuraavassa ne siunaukset, jotka ovat varastossa uskoville, jotka ottavat vaarin käskystä olla valmiina tempaukseen:

Hyvä uutinen profetioissa

Tempaus ennen vihaa on hyvä uutiselementti synkässä lopunajan profetioiden skenaariossa. Ilman tätä lupausta kristityillä olisi vain huonoja uutisia tulevasta Antikristuksesta ja ahdistuksen ajasta, joka heidän olisi kohdattava, ennen kuin Jeesus tulee. Heidän mahdollisuutensa selvitä hengissä kaikista suuren ahdistuksen apokalyptisistä katastrofeista, kuten myös Harmageddonin taistelusta, ovat todella vähäiset. Sellaista tilannetta voisi verrata vedenpaisumukseen ilman arkkia, tai Sodoman ja Gomorran tuhoon ilman mitään mahdollisuutta uskoville paeta Jumalan vihan näyttämöltä. Sellainen tilanne olisi hyvin lannistava ja ristiriidassa selvän raamatullisen periaatteen kanssa, että tosi uskovat eivät milloinkaan ole Jumalan vihan kohteita: ”Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen…” (1. Tess. 5:9). Vanhurskasta ei tuhota pahojen kanssa (vrt. 1. Moos. 18:23).

Ihmiset, jotka suhtautuvat kyynisesti lupaukseen tempauksesta, eivätkä ota vaarin kehotuksesta olla valmiina pakenemaan tulevaa ahdistuksen aikaa, paljastavat asenteensa hyvin vastuuttomaksi. Mikä olisi ollut seuraus Nooalle ja hänen perheelleen (ja koko ihmisrodun tulevaisuudelle), jos Nooa olisi perustellut seuraavasti: ”Jumala on rakkauden Jumala, enkä todella usko, että Hän lähettää vedenpaisumuksen tuomitsemaan kaikkia ihmisiä; siksi en aio rakentaa arkkia paetaksemme tätä ns. tuomiota.” Tai mitä olisi tapahtunut, jos Loot ja hänen perheensä olisivat ottaneet seuraavan kannan: ”Minun mielestäni Sodomalle ja Gomorralle ennustettu tuomio pitäisi tulkita ver­taus­kuvallisesti. Ei minun tarvitse paeta henkeni edestä. Ja vaikka tuho tulisikin, niin uskon, että Jumala varjelee meitä vihastaan täällä paikan päällä.” Samankaltaisia perusteluja kuulee usein tänä päivänä.

Tulevat tuomiot vihan aikana ovat kiistattomia raamatullisia tosiasioita. Jeesus sanoi, että on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta (Matt. 24:21) ja että meidän pitäisi olla valmiita pakenemaan sitä. Tempaus on osa Herramme Jeesuksen evankeliumin hyvää uutista. Hän tuli tähän syntiseen maailmaan maksamaan hinnan syntisten pelastamisesta. Sitten Hän palasi taivaaseen valmistamaan meille paikkaa ja tulee takaisin viemään meidät pois taivaalliseen majaamme. Jos olemme todella uudestisyntyneitä, olemme arvollisia pakenemaan maan päälle tulevan ahdistuksen kauhuja tempauksen kautta. Meidän ei tarvitse olla epätoivoisia tietäessämme, mitä on tulossa maailman päälle, koska profeetallisessa sanassa on ihana hyvän uutisen elementti.

Oikea tulevaisuuden odotus

Jos uskomme tempaukseen ennen vihaa, meillä on todella raamatullisen tulevaisuuden odotuksen varmuus. Tämä usko ei mitenkään ole ristiriidassa muiden raamatullisten totuuksien kanssa. Tämä lopunajan näkökulma kunnioittaa Herraa Jeesusta ja tunnustaa Hänet avaimena kaikkeen profetiaan Raamatussa, ”sillä Jeesuksen todistus on profetian henki” (Ilm. 19:10). Kristittyjen pitäisi pysyä keskittyneinä Häneen ja odottaa Hänen äkillistä ilmestymistään – ei Antikristuksen. Ne, jotka kieltävät Hänet, jäävät jäljelle tempauksen jälkeen. Hyljättyään todellisen Kristuksen tarjoaman pakotien ja pelastuksen heidän on kestettävä Antikristuksen diktatuuri ja sitä seuraavat kauhistuttavat tuomiot. Se, mitä he kokevat maan päällä, on suora seuraus sineteistä, jotka Karitsa murtaa taivaassa. Älä koskaan kiellä Jeesukselta Kristukselta Hänen keskeistä asemaansa Raamatun profetioissa. Hänen läheisen paluunsa odottaminen ja elämänsä järjestäminen sen mukaan on käsky, joka on tarkoitettu olemaan vahva myönteinen kannustin kaikkien aikojen kaikille kristityille.

Kannustin lujuuteen

Taivaallisen Yljän tulemus tapahtuu uskonnollisen kompromissin ja maailmallisuuden aikana. On oleva suuri luopuminen totuudesta ja Jumalan Sanasta. Suhteellisen pieni evankelisten kristittyjen ryhmä loistaa kuin tähdet keskellä kieroa ja nurjaa sukupolvea (Fil. 2:15). Kuten Nooan ja Lootin aikoina, maa on oleva täynnä väkivaltaa, materialismia ja seksuaalista perversiota. Valitettavasti epävanhurskauden ja moraalittomuuden henki vaatii veronsa myös kristittyjen keskuudessa. Heidän valppautensa herpaantuu ja he laskevat hengellisiä normejaan: ”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus” (Matt. 24:12). Jotkut kristityt lipsuvat ja lannistuvat Herran työssä. Toimettomat kristityt usein tinkivät antautumisestaan Herralle ja vastuustaan palvella Häntä uskollisesti. Heidän hengellinen taantumuksensa voi ilmetä eri tavoin. Tavallisin tapa taantua on luopua pyhityksen etsimisestä ja tulla huvitusten etsijöiksi, jotka osallistuvat maailmallisiin juhliin, joissa ihmiset syövät ja juovat liikaa. He myös tulevat arvosteleviksi niitä evankelisia kristittyjä kohtaan, jotka eivät hyväksy heidän turmeltuneita tapojaan. Herra Jeesus varoitti sellaisesta syntisestä käytöksestä ja torjui sen käyttämällä näkymää äkillisestä odottamattomasta paluustaan positiivisena kannustimena pysyä lujana loppuun saakka: ”Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! … Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: ’Minun herrani viipyy’ ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota ja hetkenä, jota hän ei arvaa ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille.” (Matt. 24:45-51).

Oikeat ja ensiarvoiset teot

Herran Jeesuksen tulemuksen odottaminen ennen ahdistuksen aikaa ohjaa tekojasi oikeaan suuntaan. Sinä valmistaudut Hänen tulemukseensa, et Antikristuksen. Tempauksen käsite nimenomaan asettaa sinut vastakkain velvollisuutesi kanssa tehdä tiliä itsestäsi Kristuksen tuomioistuimen edessä heti, kun sinut on temmattu taivaallisiin asuinsijoihin (2. Kor. 5:10; Room. 14:12). Uskolliset palkitaan seuraavilla kruunuilla:

• Pyhän elämän katoamaton kruunu (1. Kor. 9:24-25). Tämänluontoiselle elämälle on ominaista Pyhän Hengen voima, joka tekee mahdolliseksi uskovalle pysyä Kristuksessa, vastustaa synnin kiusauksia ja hengellistä petosta, sekä jatkaa Herran palvelemista vastoinkäymisistä ja vastustuksesta huolimatta. Kaikki muut kruunut ovat riippuvaisia uskovan pyhityksestä.
• Ilon kruunu sielujenvoittajille (1. Tess. 2:19). Kun Herran Jeesuksen pelastavaa evankeliumia julistetaan, niin ihmisiä kutsutaan vastaanottamaan se uskon kautta ja siten saamaan lupaus iankaikkisesta elämästä. Meidät on valtuutettu olemaan Kristuksen todistajia kaikkialla maan päällä (Apt. 1:8), mutta eivät kaikki uskovat ole sitoutuneet täyttämään kutsumustaan.
• Elämän kruunu marttyyreille (Ilm. 2:10). Kaikki, jotka ovat kärsineet, tai jopa kuolleet uskonsa vuoksi, palkitaan. Tähän luokkaan kuuluvat uskovat, joita koeteltiin ankarasti, mutta kantoivat ristiään kestävyydellä (Jaak. 1:12).
• Kirkkauden kruunu uskollisille paimenille (1. Piet. 5:2-4). Pietari tekee selväksi, että uskolliset paimenet ovat niitä, jotka eivät toteuttaneet tehtäväänsä pakottamalla eikä väärän voiton eikä aseman vuoksi. Väärät opettajat, jotka julistavat valheita, eivät osallistu tempaukseen ilmestyäkseen Kristuksen tuomioistuimen eteen, koska he eivät kuulu Hänelle ja ovat määrätyt kadotukseen (2. Piet. 2:1; 2. Tim. 4:3-4).
• Vanhurskauden kruunu niille, jotka rakastivat Herran ilmestymistä (2. Tim. 4:8). Hänen tulemuksensa rakastaminen edellyttää erottautumista turmeltuneesta maailmasta ja sen (enimmäkseen) korruptoituneista johtajista samalla tavoitellen Kristuksen valtakuntaa. Uskovat ovat tämän taivaallisen valtakunnan kansalaisia, jota Kristus hallitsee Kuninkaana maan päällä toisen tulemuksensa jälkeen (Fil. 3:20-21).

Se tosiasia, että tekomme tuomitaan tempauksen jälkeen ja että vain ne teot, joilla on iankaikkisuusarvoa, palkitaan, on suuresta merkityksestä auttamaan meitä antautumaan päämäärille, jotka ovat korkeampia, kuin tämän katoavan maailman aineelliset asiat. Kääntymyksemme jälkeen meidän elämämme pitäisi tuottaa Hengen hedelmää, eikä meidän tulisi tuhlata aikaa ja varoja maallisiin asioihin, huvituksiin tai arvottomiin töihin: ”… mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa … Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.” (1. Kor. 3:10-13).

Havaitaanko sinut arvolliseksi palvelijaksi, vai seisotko tuona päivänä tyhjin käsin Kristuksen tuomioistuimen edessä, kuin tulen läpi pelastuneena? Jos kadotat näyn Herran läheisen tulemuksen mahdollisuudesta, voit lipsua itsetyytyväisyyteen, hengelliseen toimettomuuteen ja jopa syntiin: ”Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas… Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.” (2. Piet. 3:10, 17-18).

Uskollinen ja viisas palvelija tekee ahkerasti Herran työtä joka hetki tiedostaen, että aika sitä tehdä on loppumassa. Herra Jeesus itse sanoi: ”Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa, joka on minut lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä” (Joh. 9:4). Jumalan tuomioiden yö suuren ahdistuksen aikana on nopeasti lähestymässä – silloin ei ole mitään uskonnollista vapautta.

Kannustin pyhyyteen

Yksi voimakkaimmista vaikutuksista, joka lupauksella tempauksesta on kristittyyn, on sen pyhittävä vaikutus. Morsiusseurakunnan jäseninä meidän pitäisi sitoutua haasteeseen tulla esitellyksi taivaalliselle Yljälle siveinä neitsyinä. Siihen sisältyy velvollisuus olla valpas niin, ettemme salli paholaisen kierouttaa tai turmella mieltämme ja elämäämme (2. Kor. 11:2-3). Jeesus Kristus antoi itsensä pyhittääkseen ja puhdistaakseen seurakunnan, että voisi esittää sen itselleen pyhänä ilman tahraa ja ryppyä (Ef. 5:25-27). Meillä on selvä velvollisuus käyttää hallussamme olevia armon keinoja vaeltaaksemme Herran teitä ja tullaksemme pyhiksi kaikessa käytöksessämme (1. Piet. 1:15). “Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa” (2. Kor. 7:1). ”Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkotettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan” (1. Joh. 2:28). Kuitenkin, jos menetämme näyn Hänen läheisestä tulemuksestaan, emmekä elä sen mukaisesti, voimme langeta itsetyytyväisyyteen ja jopa syntiin (Matt. 24:48-51).

Toivo koetuksissa ja ahdistuksissa

Koetusten ja ahdistusten synkissä varjoissa, kun näköalamme maan päällä näyttävät ankeilta, usko Kristuksen tulemukseen meille tempauksessa on valo tunnelin päässä. Läpi surun ja kärsimyksen miljoonat kristityt ovat epätoivoisesti riippuneet kiinni lupauksessa ylösnousemuksesta ja yhdistymisestä Herran kanssa tempauksessa. Se antoi heille voimaa kestää ja laskea maalliset asiat ja jopa oma henkensäkin arvottomiksi, jotta voisivat voittaa iankaikkisuuden Kristuksen kanssa. Ole siis rohkea, nosta pääsi ja odota Herran tulemusta tietäen, että tulevaisuutesi on turvattu ja varma Hänen kädessään.

Päämäärätietoisuus

Aabrahamin lailla meidän pitäisi nähdä itsemme muukalaisina ja ohikulkijoina maailmassa, joka on ”sen pahan vallassa” (1. Joh. 5:18). Koska tulevaisuutemme ei ole täällä, me tarvitsemme näyn kaupungista, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala (Hepr. 11:10). Pyhiinvaelluksellamme tämän maailman läpi me tarvitsemme vahvan päämäärätietoisuuden. Kun Herra tulee noutamaan meitä tempauksessa, Hän vie meidät ikuiseen kotiimme uudessa Jerusalemissa (1. Kor. 2:9; Joh. 14:2; Ilm. 21:2).

Meidän ei pitäisi samaistua tähän maailmaan, eikä tulla yhdeksi sen materialismin, mukavuuden tavoittelun ja moraalisen ja hengellisen turmeluksen kanssa. Tämä ei tarkoita, että olisimme heikosti motivoituja ja ihmisiä vailla tehtävää. Päinvastoin! Meillä on ilo julistaa Hänen kiitostaan, joka on kutsunut meidät pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa. Uskomattomat ympärillämme ovat hengellisessä pimeydessä, mutta todistuksemme kautta meidän pitäisi näyttää heille tie Vapahtajan luokse, joka on maailman valo.

Palvellessamme Herraa uskollisina todistajina, meidän tulisi aina pitää silmämme kiinnitettyinä Häneen, ”kirkkaaseen Kointähteen” (Ilm. 22:16), joka loistaa piinatun ja vihamielisen maailman synkän taivaanrannan yllä. Kointähti kertoo meille, että yö on pitkälle kulunut ja päivä on käsillä. Ennen kuin Jeesus ilmestyy Vanhurskauden Aurinkona, jolloin kaikkien silmät näkevät Hänet, kristityillä on järisyttävä kohtaaminen Hänen kanssaan yläilmoissa!

 

Herramme Tulee -laulukirjasta:
Minä katselen taivaalle idän,
jos Kointähti koittaa jo vois.
Minä kuuntelen, vaaria pidän,
jos taivaiset harput jo sois.
– Suomentajan lisäys –

Read Full Post »

Tämän päivän ”kristinusko” – ei mitään muuta kuin tunteita

By Paul Proctor, suom. Samuel Korhonen

Used by permission. See http://cetf.co/ho4pUA and http://cetf.co/goztqL for source files

Tämä voi tulla shokkina useimmille kristityille, mutta jos tutkit vanhempia raamatunkäännöksiä, sanaa ”tunteet” ei käytännössä ole olemassa. Ja missä se todella esiintyy, sillä on enemmän pinnallinen, jopa negatiivinen ominaisuus, kuin positiivinen; ja kuitenkin, kun katsomme ja kuuntelemme monia johtajia tai maallikoita tämän päivän seurakunnissa, niin emme näe vain selvää kiinnittymistä tunteisiin, sekä fyysisiin että emotionaalisiin, vaan myös huomaamme, että nuo tunteet ovat paljolti tulleet uskon korvikkeeksi. Itse asiassa jos laitat sanan ”tunteet” joka paikkaan, missä noissa vanhemmissa käännöksissä näet sanan ”usko”, niin sinulle selviää, mikä motivoi ja ohjaa tämän päivän keskiverto ”kristittyä” – Lyhyesti: useimmat meistä eivät noudata Jumalan Elävää Sanaa uskon kautta; noudatamme vain tunteitamme ja kutsumme sitä ”uskoksi”.

Tämä ei vaadi Raamattua.

Kun ajattelee profeetta Jeremian vakavia sanoja:”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen…” niin sen pitäisi saada meidät kriittisesti tarkastelemaan, mikä panee meidät liikkeelle. Jos palvontamme ja Jeesuksen Kristuksen palveluksemme mitataan mielialalla, niin saanko ehdottaa, että ”kristinuskomme” on enemmän teatteria kuin teologiaa?

Voisiko olla, että nuo kreikkalaisista komedioista ja tragedioista otetut nauravat ja itkevät naamarit, jotka kerran riippuivat vanhoissa elokuvateattereissa, kuuluvat nyt tämän päivän kirkkojen seinille? Rehellisesti sanoen, eikö se ole sitä, mitä varten monet meistä tulemme kirkkoon näinä päivinä – toivossa kokea makea nauru tai itku ystävien kanssa mieltä muuttavan musiikin, motivaatiopuhujien, elokuvaleikkeiden, draaman ja sokeristen välipalojen auttamana? Eikö tämä ole sitä, mitä monet nykyajan saarnaajat, opettajat, pastorit ja ylistyksen johtajat yrittävät edistää seurakuntalaistensa ja luokkansa jäsenten keskuudessa tunteellisten esitysten ja taidokkaiden produktioiden kautta… voimakkaita tunteita, jotka synnyttävät naurua, kyyneliä ja aplodeja?

Ja jos et ole huomannut, niin hyökkäystä johtamassa ovat ihmiset, jotka ovat hyvin ”intohimoisia”.

”Intohimo” (engl. passion) on näet muotisana, jota käytetään yleisesti nykyajan kristittyjen keskuudessa antamaan eri sortin ”minstries’eille”, vaikka kuinka abstrakteille ja oudoille koetun oikeutuksen. Jos kristitty on ”intohimoinen” jostakin, sen otaksutaan ja hyväksytään olevan Jumalan säätämää siitä huolimatta, mitä Raamattu opettaa. Lihana meitä vedetään luonnollisesti kenen tahansa ja minkä tahansa luokse, joka tyydyttää meitä, mutta se ei tarkoita, että kaikki ihmiset, paikat ja asiat, jotka saavat meidät tuntemaan hyvää oloa, olisivat meille hyväksi. Tunteita on helppo manipuloida, varsinkin ryhmäasetelmissa, joissa konsensus on kuningas ja nuo tunteet voivat tulla esteiksi kuuliaisuudessamme Kristukselle, kun teemme ne ensisijaiseksi motivaatioksemme ja navigaattoriksemme elämän läpi.

Tiedämme, että huumeet, alkoholi, ruoka, seksi, viihde, virkistys ja ura voivat kaikki olla riippuvuutta aiheuttavia ja tuhoisia väärinkäytettyinä. Lisää maine ja vaikutusvalta sekoitukseen, jossa ylpeydestä tulee kiihdytin ja sinulla on räjähdysherkkä yhdistelmä. Se, mitä useimmat meistä, edes kristityistä, eivät kuitenkaan tiedosta, on, että tämän kaiken sydämessä on hienovarainen Jumalan Sanan syrjään asettaminen hyvältä tuntumisen vuoksi. Jotkut meistä tekevät sen tulosten vuoksi ja toiset suhteiden. Käärmeen viettelevät sanat pettivät Eevan ja hän otti kielletyn hedelmän saadakseen tuloksia ja siten tunteakseen itsensä hyväksi. Aadam mukautui häneen heidän suhteensa vuoksi säilyttääkseen yhteyden ja hyvät tunteet heidän välillään. Eeva valitsi tulokset ja Aadam suhteet – kumpikin valitsi hyvän olon tunteen Jumalan kustannuksella; ja se kostautui.

Tämä on 2000-luvun seurakunta.

Huomatkaa, että päämäärä tässä ei ole, että tuntuisi pahalta, vaan kuulla, totella ja julistaa Jumalan Sanaa siitä riippumatta, miltä kenestäkin tuntuu. Kun sivuutamme Hänen Sanansa säästääksemme omia tunteitamme, me vastustamme Pyhää Henkeä. Ja kun pidätämme Sanan toisilta säästääksemme heidän tunteitaan, kätkemme todistuksemme ja osoitamme yhdelle ja kaikille, että olemme kiinnostuneet enemmän vuohien tyydyttämisestä, lampaiden viettelemisestä ja juoksemisesta valtoimenaan lauman kanssa, kuin Paimenelle alistumisesta.

Tässä on syy, että seurakunta on sellaisessa alamäessä – koska olemme poistumassa tieltämme emmekä säästä kustannuksia mukautuaksemme Jumalan ja Hänen Sanansa asemesta ihmisiin ja heidän intohimoihinsa. Odotammeko todella Herran siunaavan ja lisäävän sen?

Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:1-4)

Pyrkiessään parempiin sekä fyysisiin että emotionaalisiin tunteisiin tämän päivän kristityt ovat kääntymässä, ei vain itämaiseen mystiikkaan saadakseen hyvältä tuntuvia tuloksia joogan ja mantramietiskelyn kautta, vaan myös ihmisten puoleen muista uskonnoista ja uskomuksista saadakseen hyvältä tuntuvia suhteita huolimatta Raamatun varoituksista ”tyhjien hokemisien” tarjoamisesta rukoukseksi ja ”yhteisen ikeen kantamisesta” yhdessä uskottomien kanssa. Niin tehden 2000-luvun seurakuntaa ollaan johtamassa uskontoon, jossa ei ole väliä niinkään sillä, mitä uskot, kuin sillä, miltä sinusta tuntuu.

Tämä ei ole kristinuskoa – tämä on tunneuskoa (Feelianity).

Vanha 60-luvun iskulause, ”Jos se tuntuu hyvältä, niin tee sitä”, on nyt terveyden ja moraalin mitta täällä Amerikassa ja leviää kuin rutto tunnustavien kristittyjen keskuudessa saaden vain vähän, tai ei ollenkaan, vastustusta seurakunnan johtajilta, joiden pitäisi tietää paremmin. ”Kristillinen mystiikka”, johon usein viitataan ”kontemplatiivisena hengellisyytenä”, esiteltiin monille protestanteille Esiintulevassa Kirkossa ja sen kautta ja on nyt valtavirtaa, kiitos ”Willowbackilmiön”, kuten Lifeway Research’in Ed Stetzer sitä kutsuu – viitaten valtavaan määrään seurakuntia, jotka hyväksyivät ja omaksuivat opetukset ja käytännöt kirjoista Becoming A Contagious Christian (kirjailija ja pastori Bill Hybels, Willow Creek Community Church) ja Purpose Driven Life (kirjailija ja pastori, Saddleback Community Church). (Em. kirjat on suomeksi julkaissut Päivä Oy nimillä: Tavalla tai toisella tarttuva usko ja Tavoitteena elämä: mitä ihmettä varten olen täällä?)

Hiljattaisessa tennesseeläisessä artikkelissa otsikolla, More churchgoers ditch their denominations (Yhä useammat kirkossakävijät hylkäävät kirkkokuntansa), lukijat saavat tietää, että kirkossakävijät ovat yleensä ”hyljänneet kirkkokuntansa” seurakuntaverkostojen vuoksi luoden, tämän kirjoittajan näkemyksen mukaan, tosiasiallisen kirkkokunnan, joka perustuu, ei ehdottomaan Jumalan sanan totuuteen, vaan päämäärä-pyhittää-keinot-”evankeliointiin”, jossa tulokset ja suhteet ovat kaikki kaikessa.

Seurakunta ei kuitenkaan kasva – ainakaan täällä Amerikassa, koska kristityt eivät ota ristiään väittämänsä Vapahtajan vuoksi ja ympäröivät useimmiten itsensä korvankutkuttajilla, jotka sanovat heille, mitä he haluavat kuulla ennemmin, kuin mitä Jumalan Sana sanoo – uskoen, että kun tuntuu hyvältä, se on hyvä ja kun tuntuu pahalta, se on paha.

Tämän päivän seurakunta näet tuottaa Jeesukselle Kristuksen seuraajien asemesta tunteilijoita (feelers). Mutta uskooko kukaan hetkeäkään, että Herrasta ristillä tuntui hyvältä? Keskittikö alkuseurakunta ponnistuksensa ja huomionsa parempaan terveyteen, parempaan elämään ja tämän maailman tekemiseen paremmaksi paikaksi? Jos he tekivät niin, he epäonnistuivat surkeasti.

Kun ahdistus lopulta tulee Amerikkaan, monet tämän päivän ”kristityistä” luulevat Jumalan kääntäneen heille selkänsä, tai ettei Häntä todella ole edes olemassa, koska eivät koskaan ole oppineet, että yksinäisyys, menetys, kavaltaminen, tuska, hylkääminen, pilkka, uhri ja kärsimys kuuluvat kaikki uskollisen kristityn vaellukseen. Ja kun joku tulee tarjoten vaihtoehtoa, monet seuraavat häntä omana kristuksenaan, koska se tuntuu heistä niin hyvältä.

Kaikesta huolimatta uskon, että tulee olemaan toisia, jotka oppivat Jumalan armon kautta, jos elävät kyllin kauan menettääkseen kaiken ja jokaisen heille rakkaan ihmisen, että se, mitä he luulivat nykyajan kristinuskoksi, oli todellisuudessa vain luopumusta ja että ihmisen rakkautta Jeesukseen ei mitata heidän myöntymisellään tähän langenneeseen maailmaan sen hyvältä tuntuviin tapoihin ja niiden hyväksymisellä, vaan ennemmin heidän kuuliaisuudellaan Hänen Sanalleen ja valmiudellaan menettää kaikkensa Hänen ja Hänen tulevan valtakuntansa vuoksi.

Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa? (Mark 8:36)

Read Full Post »

Ylistäminen

Viimeisinä päivinä suuressa helluntailiikkeessä tulee tapahtumaan kolme asiaa: 1) On oleva voiman ylikorostus hurskauden asemesta. 2) On oleva Jumalan ylistämisen ylikorostus, Jumalan, jota he eivät enää rukoile. 3) On oleva Hengen lahjojen ylikorostus Kristuksen herruuden asemesta. – Profetia Azusa-kadun herätyksen ajoilta Los Angelesissa vuonna 1906 –

Aluksi kuvaan tässä artikkelissa nykyistä ylistystä, sen taustoja ja ongelmakohtia Orrel Steinkampin ja Charles S. Gravesin mukaan. Lopussa on omia ajatuksiani ylistyksestä.

Michael Moriarity kertoo nykyisestä ylistyksestä, jota kutsutaan myös Daavidin maja -ylistykseksi: Se on ”täydellinen ylistyksen ja palvonnan malli ja jota UT:n uskovien tulee noudattaa. Sen ylistys- ja palvontamallin ennallistaminen, joka kerran vallitsi Daavidin aikana, on vapauttava ylistyksen profeetallisen virran, joka on varustava seurakunnan uudella voimalla ja tuhoava Saatanan työt. Uskovat lähestyvät Jumalaa uusilla tavoilla, kuten laulaen kielillä ilmestysten saamiseksi, profetoiden laulaen, tanssien tahdissa Hengessä ja kaikilla perinteisillä karismaattisilla menetelmillä (kätten taputus, käsien nosto jne.). Ne, jotka vastustavat tätä ylistyksen ennallistamista, eivät täytä Jumalan normia ja jatkavat toimimalla virheellisessä ylistysmuodossa ja heillä on vaara, että Jumalan kirkkaus jättää heidän seurakuntansa.”

Orrel Steinkamp sanoo, että tämä Daavidin maja -opetus tulee Myöhäissade-liikkeen (Latter Rain) piiristä. Steinkamp jatkaa, että ”on havaittu, että pitkään jatkuva ja toistava ylistys tavallisesti saa Jumalan ’näyttäytymään’. Siten ylistystekniikasta tulee usein alkusoitto Jumalan voiman ilmestymiselle.” Jumalan ”näyttäytyminen” tarkoittaa hänen mukaansa erilaisia manifestaatioita, jotka on opittu liittämään nykyiseen ”herätykseen”. Oikean laatuinen ylistys tuo manifestaatioita, jotka ovat mukamas merkkinä siitä, että Jumala on näyttäytynyt. Uuskarismaattisuudessa ylistystä pidetään myös hengellisen sodankäynnin välineenä.

Steinkamp tiivistää mielipiteensä tuollaisesta ylistyksestä: ”Enemmän kuin Jumalaan suunnattuna palvontana vain ylistyksen ilmaisemiseksi daavidilaista ylistystä/sodankäyntiä harjoitetaan ns. hengellisten vaikutusten aikaansaamiseksi. Se muistuttaa jonkinlaista hengellistä kaavaa, tai reseptiä. Oppi, että ennallistettu daavidilainen ylistys jollakin tavalla tekee mahdolliseksi, tai jopa vetää puoleensa Jumalan läsnäolon fyysisiä manifestaatioita, näyttää olevan lähellä hengellistä noituutta.”

Steinkamp sanoo vielä: ”Lopuksi ylistyksen ymmärtäminen puhtaasti musiikkina ei ole raamatullista. Apostoli Paavali opettaa, että ylistys koskettaa kaikkia elämän alueita. Ruumiimme antaminen eläväksi uhriksi muodostaa ’järjellisen Jumalan palveluksemme’ (Room. 12:1).”

Lue Steinkampin kirjoitus Daavidilaisen sodankäynnin/ylistyksen ennallistaminen kokonaisuudessaan.

**

Charles S. Graves kirjoittaa kirjassaan Voitelu vai harha? Myöhäissateen perintö hengellisistä kokemuksista ja ylistyksestä seuraavaa:

Olen tulossa yhä vakuuttuneemmaksi, että monilla kristityillä on näitä kokemuksia, koska he menevät tajunnan muuttuneisiin tiloihin. Nämä tajunnan muuttuneet tilat saadaan aikaan viettämällä tuntikausia ”ylistäen” Jumalaa toistamalla kuoroja useinkin rock-musiikin ja ”hengessä tanssimisen” säestyksellä. On todistettu, että tämän kaltainen näännyttävä toiminta voi joskus tuottaa tajunnan muuttuneita tiloja, jos sitä jatketaan kyllin kauan. Luulenpa todella, että voidaan sanoa, että Myöhäissateen seurakunnissa tänä päivänä ylistyksen korostaminen ei ole oikein tasapainossa. Niillä monilla videonauhoilla, joita olen katsellut, vietetään tuntikausia ylistyksessä ja yleensä vähän – tai ei ollenkaan – aikaa käytetään Jumalan Sanaan. Useinkin he sivuuttavat Sanan kokonaan ja menevät suoraan ”palveluun”. Uskon, että syy, miksi he tekevät näin, on saada etua ihmisten vastaanottokyvyn herkistymisestä sellaisen pitkän ylistysjakson aikana.

Oppiin ja elämään nähden helluntailaisena minulla ei varmasti ole mitään ylistystä vastaan, mutta se, mitä olen nähnyt, on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että nämä ihmiset käyttävät ylistystä keinona päämäärän saavuttamiseksi. Päämäärä on tietysti se kokemus, joka tulee, ”voitelu, joka lankeaa” sen jälkeen, kun on ylistetty pitkään. Toisin sanoen – se on kaikki meistä ja tulee keinoksi manipuloida Jumalaa. Me ylistämme Jumalaa, ei siksi, että Hän on ylistyksemme arvoinen, vaan kokemuksen vuoksi, jonka voimme saada. Mitä väkevämpää ylistys on ja mitä kauemmin se kestää, sitä väkevämmän ja kestävämmän ”kokemuksen” me saamme Jumalalta. Tämä ei todellisuudessa ole mitään muuta kuin itsensä ylistämistä eli hengellistä narsismia ja minä luulen, että se valitettavasti usein johtaa tajunnan muuttuneeseen tilaan ja jonkin okkulttisen kokemuksen vastaanottamiseen viettelevältä hengeltä.

Luultavasti huolestuttavin trendi on rock-musiikin lisääntyvä käyttö ”ylistyksessä”. On hyvin todistettu, että kauan kestävä altistus rock-musiikille voi aiheuttaa tajunnan muuttuneita tiloja. Nuoruudessani innokkaana rock-musiikin kuuntelijana voin todistaa kokemuksesta tämän olevan totta. Kerrotaan, että hiljattain Vineyardin pastori James Rylellä oli ”näky”, jossa Jumala näytti hänelle, että Beatlesien rock and roll-soundi oli lahja Häneltä. Hänen sanoin se oli erityinen musiikillinen voitelu, joka tulisi tuomaan ”totuuden ilmestyksen” ja ”viemään ihmiset minun läsnäolooni”.

Minä kasvoin kuunnellen Beatleseitä, kuten muitakin rock-ryhmiä ja tiedän, että tässä musiikissa on voitelu – demoninen voitelu. Musiikki sai aikaan tunnehuippuja ja aallonpohjia kokonaan sen itsensä kautta. Ajoittain musiikki tuotti voimakkaita vihan tunteita. Jos siihen liittyy huumeiden ja/tai alkoholin väärinkäyttöä, niin tämä musiikki voi olla vaarallista. Puhun sellaisena, joka tietää kokemuksesta. Yksi ensimmäisistä asioista, joista Pyhä Henki sai minut vakuuttuneeksi kääntymykseni jälkeen, oli tarve päästä eroon huomattavan laajasta kokoelmastani rock-musiikkia. Ja niin minä pääsin. Nyt kuitenkin vain 16 vuotta myöhemmin rock-musiikista on tullut olennainen osa ”ylistystä” monissa seurakunnissa.

Kun riivaajien musiikista tulee ylistysmusiikkia Jumalan huoneessa, niin ei ole mitään epäilystä siitä, että me olemme vajonneet suureen eksytykseen.

Puolustan sydämestäni ylistyksen oikeaa asemaa seurakunnassa ja tiedän sen merkityksen UT:n seurakunnan elämälle ja asianmukaiselle toiminnalle. Myöhäissateen ”herätys” on kuitenkin tuonut ylistykseen ja sen merkitykseen seurakunnalle epäraamatullisen korostuksen. Torontossa ja Pensacolassa käytetään tuntikausia ylistykseen ja joskus vain vähän tai ei ollenkaan aikaa Jumalan Sanalle. Kun luemme Apostolien tekoja, me emme voi nähdä sellaista ylistyksen korostamista alkuseurakunnassa:

”Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” (Apt. 2:41,42)

Olisi tyhmää olettaa tämän perusteella, ettei alkuseurakunnassa olisi ollut mitään sijaa ylistykselle. Monet alkukristityistä jatkoivat osallistumista jumalanpalveluksiin temppelissä ja niihin liittyi ylistystä. Paavali kirjoitti korinttolaisille ”psalmeista” ja ”laulamisesta” seurakunnassa, mutta asia on niin, ettei kerta kaikkiaan voi löytää samanlaista ylistyksen merkityksen korostamista alkuseurakunnassa, kuin minkä havaitsemme tämän päivän Myöhäissateen herätyksissä. Lehdessään Morning Star Prophetic Bulletin Rick Joyner kirjoittaa:

Ensimmäisessä kokouksessamme oli pyhä sähköisyys, joka latasi ilmapiirin. Ylistys saavutti välittömästi tason, joka oli yhtä väkevä, kuin mitä koskaan olemme kokeneet ja välittömästi alkoi työntää rajoja taaksepäin. Sitä jatkui yli kaksi ja puoli tuntia. Saarnalle tai ihmisten palvelemiselle ei jäänyt aikaa, mutta se oli oikein. Emme halunneet puhua ylistämisestä ja sodankäynnistä, me tulimme tekemään sitä! Kokemus on paljon parempi opettaja kuin sanat. Ylistyksen voima jatkoi kasvuaan joka kokouksessa aina perjantai-iltaan. Tuon kokouksen aikana kuilu taivaan ja maan välillä jotenkin ylitettiin valtavalla tavalla. [Tietoisuuden muuttuneen tilan kautta?] Kun muusikot olivat lopettaneet, niin ihmiset vain jatkoivat ja äänen voimakkuus kasvoi dramaattisesti. Sitten se oli ikään kuin ”suurten vetten pauhu” olisi täyttänyt suuren seurakuntasalin. Se oli lähes kuurouttavaa. Me näytimme värähtelevän ikään kuin vuorovesiaalto olisi pyyhkinyt ylitsemme. Sitä jatkui useita minuutteja, kunnes ajattelin, ettemme voisi vastaanottaa paljon enempää. Kun se loppui, niin suuri pelon ja kunnioituksen tunne täytti huoneen. Ray Hughes, yksi puhujistamme ja mies, joka on opiskellut ja johtanut ylistystä vuosia, sanoi minulle myöhemmin, että oli mahdotonta, että ihmisäänet olisivat saaneet aikaan sen äänen, jonka me kuulimme tuossa kokouksessa. Hän sanoi, että se tuntui kattavan koko äänikirjon samanaikaisesti ja että hän oli kuullut sellaista vain unissa ja näyissä, joita hänellä oli ollut kymmenen vuotta aiemmin. Minä en ymmärrä teknisiä yksityiskohtia siitä, mitä kuulimme, mutta olen ollut monissa konserteissa ja rock-festivaaleissa, joissa on ollut satoja tuhansia ihmisiä enkä koskaan ole kuullut mitään sen kaltaista. Ylistysryhmämme jäsenet, jotka ovat soittaneet sellaisissa konserteissa, sanoivat, etteivät hekään ole koskaan nähneet tai kuulleet mitään sen kaltaista… Siinä on täytynyt olla taivaallista apua.

Minun käsitykseni mukaan se, mitä Joyner kuvailee, on seurausta siitä, kun monet tässä joukossa siirtyvät tietoisuuden muuttuneeseen tilaan, joka saatiin aikaan ”yli kaksi ja puoli tuntia” kestävällä voimakkaalla ylistyksellä, joka suoritettiin rock-musiikin säestyksellä ja tahdissa. Musiikki on aina näytellyt olennaista osaa New Agen okkulttisessa maailmassa. Musiikki, jota käytetään johtamaan osallistujat tietoisuuden muuttuneisiin tiloihin, tekemään heidät avoimiksi hengille!

Samalla tavalla tuntikausien väkevän ylistämisen jälkeen nämä ihmiset tulevat avoimiksi ”voitelulle” ja niiden kokemusten vastaanottamiselle, jotka seuraavat sitä. ”Pyhä nauru”, ”Pyhän Hengen liima”, ”kaatuminen Hengessä”, psykosomaattiset parantumiset, eläinäänet, hillitön vapina ja muut ”voiteluun” liittyvät ilmiöt alkavat murtautua esiin ja seurauksena on hullujenhuone. Tosiasia on, että nämä kokemukset ovat samanlaisia kuin ne, jotka ovat olleet tunnusmerkillisiä okkultismille ja New Agelle vuosia. Tekniikka, jolla niitä tuotetaan, on sama. Eric E. Wright julistaa:

He ovat havainneet, että toistava, tunteellinen ja pitkäkestoinen laulaminen, todistukset parantumisilmiöistä, kehotukset olla avoimia kaikelle, mitä Hengellä on varattuna heille, yhdistettynä kolme tuntia tai kauemmin kestäviin kokouksiin, luo latautuneen ilmapiirin. Kokous on täynnä epätavallisen odotusta. Kokouksen polttopiste ei ole Sanan saarnaamisessa, vaan ”palvelemisen” ajassa sen lopussa. Saarnan aikana monet läsnä olevista käyvät levottomiksi. Kuten hypnoosissa ”kohdehenkilöiden reaktiot riippuvat hypnotisoijan tunteiden voimakkuudesta ja yleisestä ilmapiiristä”. ”Palvelun ajalla” jännitys kohoaa ja ihmiset reagoivat tärisemällä, kaatumalla, voihkimalla jne. Albert Dager huomauttaa, että ihmiset, jotka reagoivat näissä kokouksissa ovat ”normaaleja, arkipäivän ihmisiä”, jotka ”eivät voi uskoa, että heitä voitaisiin aivopestä tai manipuloida”. Mutta se tapa, jolla jännitys ja kiihko lisääntyy joissakin kokouksissa, saa heidät unohtamaan varuillaan olemisen. He ovat taipuvaisia suggestioon – jopa suggestioon, että heidät on parannettu! Vahvasti latautuneiden kokousten voima tunnustetaan laajalti. ”Jokainen hypnoositerapeutti, jolla on ollut tilaisuus harjoittaa hypnoosia kollektiivisessa ympäristössä, vahvistaa sen helppouden, jolla kouluttamattomat sattumalta valitut ihmiset menevät hypnoositilaan ja esittävät yksinkertaisesti jäljitellen niitä hypnoottisia ilmiöitä, joita he juuri ovat havainneet muissa… Samalla, kun Vineyardin johtajat eivät ehkä tarkoituksella ryhdy manipuloimaan ihmisiä, tai harjoita joukkohypnoosia, niin he ovat hyvin sinisilmäisiä inhimillisten tunteiden ja vapauttamiensa vaarojen ymmärtämisessä.

Vuosia sitten näin videon New Age -ryhmästä, jota johti Bhagwan Shree Rajneesh. Sadat hänen kannattajansa tanssivat ja lauloivat sitkeästi noin tunnin ajan, kun he ”ylistivät” Rajneeshia, joka istui tyynesti heidän edessään ottaen sen kaiken vastaan. Noin tunnin kuluttua useimmat ylistäjistä alkoivat väsyä ja vähitellen melu hiljeni ja ylistäjät hiljenivät jatkaen mietiskelemällä jumalaansa Rajneeshia. Yhtäkkiä sekasorto puhkesi! He kaikki alkoivat kokea jotakin – useimmat alkoivat täristä tai nykiä. Muutamat kaatuivat lattialle ja jatkoivat täristen rajusti ja hillittömästi. Jotkut nauroivat hillittömästi samalla, kun jotkut itkivät. Jotkut näyttivät olevan ahdistuneita ja hyvin peloissaan. Näytti, että kaikki olivat menneet samantyyppisiin kokemuksiin samanaikaisesti. Jos ei olisi voinut päätellä Rajneeshin oppilaiden puvusta ja heidän laulustaan, niin olisi ollut vaikea nähdä mitään eroa tämän kokouksen ja monien Toronton ja Pensacolan kokousten välillä tänä päivänä. Kokemukset ovat samat.

Näin siis kirjoitti Charles S. Graves.

**

Aivan aluksi pitäisi tietysti määritellä, mitä ylistys on. Ovatko esimerkiksi ilo, kiitollisuus ja palvonta eri asioita kuin ylistys? Teoretisoimatta sen enempää niputan ne tässä kaikki ylistys-käsitteen alle.

Nykyisin ylistys tuntuu tähtäävän tunnepuolen kokemuksiin, jonkinlaisiin elämyksiin. Jos ylistetään vain sen takia, että voidaan saada itsellemme emotionaalisia kokemuksia ja unohdetaan Jumala ylistyksen keskiöstä, ollaan pahasti hakoteillä. Kaiken kaikkiaan sellainen ylistys, joka vaikuttaa suorittamiselta, ”pumppaamiselta” tai rituaalilta, tuntuu vastenmieliseltä ja keinotekoiselta.

Monet ihmiset tuntevat olonsa kiusaantuneiksi tilanteissa, joissa lauletaan pitkiä aikoja ylistyslauluja kädet kohotettuina. Eikä ihminen aina ole kiitosmielellä, voi olla monenlaisia vaikeuksia elämässä sillä hetkellä. Ihmiset ovat myös luonteeltaan erilaisia – monilta ylistäminen kerta kaikkiaan ei vain luonnistu. Suomalaisethan ovat tunnetusti jäyhää kansaa, joka ei hevin tunteitaan muille näytä. Luonteiden erilaisuutta on voitava kunnioittaa – eivät kaikki ole samanlaisia, eikä heitä pidä puristaa samaan muottiin.

Ylistyksen on lähdettävä aidosti sydämestä, sillä ei väkinäisessä ylistämisessä ole mitään mieltä. Tosin meidän pitäisi nähdä vaikeuksiemme yli ja ymmärtää Jumalan suuruus kaikessa – omasta kurjuudestamme huolimatta. Raamatussa meitä kehotetaan kiitämään joka tilanteessa (1. Tess. 5:18). Kiitollisuuden Jumalaa kohtaan pitäisi olla sydämen asenteenamme.

Itse kuulun siihen joukkoon, joka ylistää mieluummin itsekseen kaikessa hiljaisuudessa silloin kun siihen on aihetta. Lähinnä se ilmenee kiitosmielenä ja kiitosrukouksena Jumalalle. Jumala on auttanut monin tavoin niin pienissä kuin suurissakin asioissa, ja on luonnollista antaa Hänelle kaikesta kunnia ja kiitos. Mikään tässä maailmassa ei ole omaani. Kaikki mikä meillä on, on lahjaa Jumalalta: läheiset, maallinen omaisuus, toimeentulo, terveys jne.

Saamme kiittää ja ylistää Jumalaa myös siitä, että Hänen sanansa ja lupauksensa Raamatussa ovat tosia. Ja jos ei muusta voi ylistää, niin ainakin siitä, että saa olla pelastettu syntinen Jeesuksen sovitustyön tähden.  Herramme Jeesus on murskannut käärmeen pään Golgatan keskimmäisellä ristillä, joten Saatanalla ei ole meihin enää mitään valtaa!

Toki mielelläni yhdyn ylistyslauluihin ja kiitosvirsiin hengellisissä tilaisuuksissa. Mielipiteeni oikeanlaisesta ylistysmusiikista on, että ensinnäkin sanoman on oltava oikea ja selkeä, Kristusta korottava. Toisekseen uskon, että Jumalakin kuuntelee mieluummin hillittyä musiikkia kuin kovaäänistä bändiä. Joskus tässä on ihan terveen järjen käyttö paikallaan: musiikin on oltava sellaista, että kaikki vauvasta vaariin voivat olla paikalla. Ei Pyhän Hengen tahto ole, että vanhempi väki jää kotiin seurakunnan kokouksessa esitettävän musiikin takia tai että täytyy pitää korvatulpat korvissa.

Kiitos ja ylistys sinulle Jeesus, että olet kuollut puolestani ja lahjoittanut minulle iankaikkisen elämän. Kiitos, että tiedät kaikki tarpeeni ja olet pitänyt minusta huolta monin tavoin. Kiitos avustasi ja turvastasi kaikissa vaikeuksissani. Kiitos, että olet lähellä minua ja että mikään ei tapahdu ilman Sinun sallimustasi. Kiitos siitä, että saan luottaa sinun hyvään tahtoosi minunkin kohdalla; tapahtukoon Sinun tahtosi elämässäni. Aamen.

Lue vielä aiheeseen liittyvä artikkeli Tämän päivän ”kristinusko” – ei mitään muuta kuin tunteita.

Read Full Post »