Jeesuksen sovitustyöhön turvautuminen

Vaelluksemme täällä maan päällä ei useinkaan ole ruusutarhoissa kulkemista. Se on todellisuudessa oman syntisyytemme kanssa taistelemista. Tätä kuvaa hyvin Niilo Tuomenoksan kaunis Vaellusvirsi:

Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
sun kanssas tiellä taivaan, perille kulkea.
En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan.
Ja kuitenkin, oi Herra, sun käsiis jäädä saan.

Tahtoisimme elää oikein, mutta oma syntinen luontomme houkuttelee meitä tekemään kaikkea sellaista, mitä sitten kadumme. Seuraavat Paavalin sanat voi jokainen uskova omalla kohdallaan todeta pitävän paikkansa:

”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.” (Room. 7:18,19)

Monet kristityt ovat hyvin ahdistuneita siitä, että eivät ole pystyneet saamaan yliotetta synneistään, heikkouksistaan ja lankeemuksistaan. Tämä estää kristittynä kasvamista ja estää jopa hengellisen palvelutyön.

Ja sitten ovat vielä kaikenlaiset kiusaukset, joista Jaakob kirjoittaa:

”Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: ’Jumala minua kiusaa’; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.” (Jaak. 1:13,14)

Kiusaukset tulevat Kiusaajalta, Saatanalta, joka saa synnin näyttämään houkuttelevalta. Omatuntomme kyllä sanoo, mikä on oikein ja mikä väärin, joten pyrimme vastustamaan kiusauksia ja kaikkea sitä, minkä tiedämme Jumalan tahdon vastaiseksi. Jumala ei johdata meitä kiusaukseen, mutta sallii joskus tiellemme lankeemuksia. Se pitää meidät Jumalan edessä pienellä paikalla, kun emme voi luottaa omavoimaisuuteemme. Se vie meitä ristin juurelle etsimään Jeesuksen armahdusta.

Jumala sanoo Jesajan suulla näin: ”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä” (Jes 66:2). Tässä Jumala antaa ymmärtää, että meillä täytyy olla halu noudattaa Jumalan sanaa, ei pelkästään lukea ja kuulla sitä. Raamatun sana on Pyhän Jumalan puhetta meille, ja sen takia sen on vaikutettava meissä halua muutokseen.

On tärkeää, että emme hiljennä Pyhän Hengen ääntä omassatunnossamme, vaan olemme herkkiä kavahtamaan kiusaajan houkutuksia. Aina se ei kuitenkaan onnistu.

Moni uskonratkaisun tehnyt ihminen kamppailee elämässään suurten kiusausten keskellä. Häntä saattaa sitoa myös jokin riippuvuus, josta ei vain pääse irti. Hän on kyllä jättänyt elämänsä Jeesukselle ja tunnustanut syntinsä, mutta lankeaa yhä uudelleen ja uudelleen. Jossain vaiheessa mieleen hiipii ajatus: ”Olen niin suuri syntinen, etten enää kelpaa Jeesukselle. Minä luovutan.” Vastaavasti joku vielä uskosta osaton vertaa itseään hurskaiksi tuntemiinsa ihmisiin ja toteaa: ”Ei tällainen ihminen kelpaa Jumalalle.”

Voin vakuuttaa: kukaan meistä ei kelpaa Jumalalle, sillä ”… kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” (Room. 3:23). Mutta jos vain tahdot ottaa pelastuksen lahjan uskossa vastaan, sinä kelpaat Jumalalle Jeesuksen sovitustyön tähden. Ei ole niin suurta syntistä, jonka syntejä Jeesus ei olisi jo kantanut ristinpuulla.

Aiemmin oli esillä Roomalaiskirjeen seitsemännen luvun kohtia. Jakeessa 22 Paavali jatkaa, että hän kyllä sydämessään yhtyy iloiten Jumalan lakiin. Tällä Paavali tarkoittaa sitä, että hän iloiten ottaa vastaan Jumalan sanan antaman ohjeistuksen, joka ohjaa hänet oikealle tielle. Laki – Jumalan sana – on hyväksi meille, sillä se näyttää oikean suunnan. Se paljastaa syntisyytemme.

Mä sydämelles halaan, sun että kokonaan
mä aina saisin olla – mua auta valvomaan!
Ah, etten murehduttais Henkeäs milloinkaan.
Herkistä tunnon korva, sua kaikes kuulemaan.
 – Vaellusvirsi –

Rakas ystävä: kun omassa elämässäsi tunnet olevasi synnin sitoma, mutta tunnet siitä syvää surua, ole siunattu! Se on Pyhä Henki, joka vetää sinua parannukseen. Paavalikin lohduttaa: ”Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi” (1. Kor. 11:31). Ja Sananlaskuissa sanotaan: ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon” (San. 28:13).

C. O. Rosenius (1816–1868) kirjoittaa:

”Sitä ihmistä kohtaan, joka pysähtyy Herran äänen kuullessaan, tuntee ja tunnustaa syntinsä, tahtoo mielellään siitä päästä, mutta tuntee olevansa synnin sitoma ja voimaton sitä vastustamaan, vieläpä heikko ja kadotettu, mutta juuri sen tähden etsii laupeutta ja pelastusta vain Kristuksessa – sitä ihmistä kohtaan on Jumala aina kärsivällinen – ”niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä”. Sille ihmiselle Jumala ei lue mitään syntiä kadotukseksi, vaan katsoo häntä rakkaassa Pojassaan otollisena ja rakkaana lapsenaan.”

Kun peilaamme itseämme Jumalan sanan valossa, se paljastaa meidän syntisyytemme. Kun tutkimme lisää Raamattua, sieltä löytyy myös se ainoa toivo, johon voimme turvautua: Jeesuksen sovitustyö. Vaikka syntimme olisivat kuinka raskaat, saamme uskoa ne anteeksiannetuiksi sillä hinnalla, jonka Jeesus maksoi puolestamme Golgatan ristinpuulla. ”Jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta” (Apt. 10:43).

Sä rohkeaksi hoidat ja uskon vahvistat,
hiljennät levottoman, murheessa lohdutat.
Sä kurjan ilo, riemu ja taivas syntisen,
sua itkuissani kiitän, viritän virren sen.
– Vaellusvirsi –

Kun lankeat yhä uudelleen ja uudelleen, tule myös ristin luokse yhä uudelleen. Jaksa luottaa siihen, että Jeesus ei sinua hylkää, kun vain turvaudut Häneen. Jeesus itse lupaa: ”Sitä, joka tulee minun luokseni, minä en ikinä heitä ulos” (Joh. 6:37 RK).

**

David Wilkerson sanoo, että todellinen hengellisyyden mitta on siinä, kuinka murheellisiksi tulemme pienimmästäkin synnistämme. Jotkut murehtivat vain suurina pitämiään asioita, kuten aviorikos tai kiroilu, mutta eivät huomaa sellaisia asioita kuin vaikkapa pahan puhuminen. Vanhurskautemme mitataan sillä, että olemme haluttomia hyväksymään pienintäkään seikkaa, mikä murehduttaa Herraamme.

Tuossa on varmasti meillä useimmilla opittavaa. Tutkikaamme siis tarkoin ajatuksiamme ja asenteitamme. Puhukoon Pyhä Henki tästä meille ja antakoon Jumalan mielen mukaista murhetta, joka johtaa parannukseen. Kun niin paljon puhutaan herätyksestä, niin luulenpa, että se voi alkaa vasta sitten, kun ensin yksittäiset ihmiset seurakunnassa ja sitten koko seurakunta tulevat parannuksen paikalle.

**

Joku saattaa istua vuodesta toiseen seurakunnan kokouksessa onnellisena siitä, että on pystynyt elämään hyvän elämän tekemättä mitään pahempaa syntiä. Hyvä niin – meidän tulee kilvoitella vaelluksessamme. Mutta miten pärjää tällainen kristitty kerran viimeisellä tuomiolla? Jumalan edessä kukaan ei kestä omilla ansioillaan. Tie Jumalan yhteyteen kulkee vain Jeesuksen kautta. Vain Jeesuksen sovitustyöhön turvautumalla saamme iankaikkisen elämän. Olemme pelastettuja vain armosta uskon kautta, emme tekojen kautta (Ef. 2:8,9).

C. O. Rosenius kirjoittaa Jumalan armon ja tekojen välisestä suhteesta näin:

”Jos minulla, joka uskon Kristukseen, olisi armo sinä hetkenä, jolloin itse olisin hurskas, ja kadottaisin armon sinä hetkenä, jolloin teen syntiä ja rikon, silloinhan Kristuksen valtakunta olisi tekojen valtakunta… Mitä Kristus meitä silloin hyödyttäisi? Jos minulla olisi armo sinä hetkenä, jolloin olen hurskas, mutta ei kauempaa, silloin totisesti vanhurskaus tulisi teoista! Mutta silloin Kristus olisi turhaan kuollut! Sellaisen epävakaisen armon tähden Hän ei olisi tullut ihmiseksi ja uhrannut vertansa.”

”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat” (Room. 8:1). Meidät on armahdettu vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen sovitustyön ansiosta.

Johannes kirjoittaa: ”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas” (1. Joh. 2:1). Hän korostaa sitä, että emme saa suhtautua syntiin kevyesti. Jos teemme syntiä tietoisesti, se on armon halventamista. Jos kuitenkin syntinen luontomme saa meistä ajoittain vallan, Jeesus on puolustajamme ja syntiemme sovittaja. Häneen saamme turvautua.

Tunnusta Jumalalle kaikki väärät ajatuksesi, asenteesi, tekosi ja laiminlyöntisi. Hän tahtoo antaa sinulle kaiken anteeksi poikansa Jeesuksen sovintoveren tähden.

Se virsi ain on heikko, ja kiitos köyhä on;
niin usein nurkumiellä mä kuljen lohduton.
Vaan kuitenkin mua hoidat lahjojas tuhlaillen,
päivästä päivään kannat perille saatellen.
– Vaellusvirsi –