Uusi Tie tunnetaan kustantajana, jonka julkaisut pohjautuvat vahvasti Raamattuun Jumalan sanana. Ann Voskampin kirjan kohdalla kustantajalle on kuitenkin tapahtunut pahemman luokan arviointivirhe – liekö alkuperäisteosta luettu ennen kääntämistä ollenkaan? Etenkin kirjan loppupuolella teos paljastuu täydelliseksi sekoitukseksi kristinuskoa ja kristillistä mystiikkaa.
Kirjan sivulla 196 Voskamp toteaa, että ”… keskiajalla tie Jumalan yhteyteen oli kolmiportainen: puhdistuminen (purgatio), valaistuminen (illuminatio) ja yhdistyminen (unitio)”. Hän ei aseta tätä mitenkään kyseenalaiseksi vaan tuntuu pitävän sitä tavoitteena nykykristityllekin. Keskiajan katoliset mystikot tuntuvat olevan Voskampille tärkeitä tienviitoittajia, kuten Teresa Avilalainen, johon hän pariin kertaan viittaa.
Jos tarkastellaan esimerkiksi Teresa Avilalaista, voidaan nopeasti huomata, että hänen oppinsa on kaukana Raamatun mukaisesta. Hän ei lukenut Raamattua, koska ei sellaista omistanut, joten Avilan Teresan opetukset pohjautuvat hänen omiin hengellisiin kokemuksiinsa. Niiden perusteella hän kirjoitti kuuluisimman teoksensa Sisäinen linna. Tuossa kirjassa Teresa kuvaa tietä Jumalan yhteyteen. Hänen mukaansa jokaisessa ihmisessä on sisäinen linna, jossa on seitsemän sisäkkäistä huonetta, joista sisimmäisessä asuu Jumala. Tie Jumalan luokse kulkee rukouksen (meditaation) kautta, ja lopulta seitsemännellä tasolla ihminen yhtyy Jumalaan. Teresa Avilalaisen opetus liittyy siis kristillisen mystiikan unio-ajatteluun, joka tarkoittaa yhtymistä Jumalaan niin läheisesti, että ihmisestä tulee yhtä Jumalan kanssa (lähde Pro gradu -työ Teresa Avilalaisesta). Mielenkiintoinen yhtymäkohta tässä on joogan ja hindulaisuuden chakroihin, joita on yleensä seitsemää tasoa; tavoitteena on saavuttaa ylin chakra (tietoisuudentila), eli yhtyminen jumaluuteen.
Mikä saa aikaan yhteyden kristillisen mystiikan ja idän uskontojen välille? Onko kyseessä Jumalan Henki? Vai olisiko aika tunnustaa, että kyseessä ovat muut henkivallat?
Jos joku nykyaikana pitää ihanteenaan katolisia mystikkoja, osoittaa se täydellistä tietämättömyyttä kristinuskosta ja/tai piittaamattomuutta mystikkojen taustojen selvittämisessä. Kannattaa ehdottomasti kuunnella Radion Dein sivuilta Riitta Lemmetyisen haastattelu, jossa hän kertoo vuosistaan Maria-sisarten luostarissa. Haastattelusta käy hyvin ilmi, millaiselle väärälle käsitykselle kristinuskosta katolinen luostarielämä nykyäänkin perustuu. Katolinen mystiikka alkaa olla evankelikaalisten kristittyjenkin ihanteena, koska siinä voidaan Jeesus ja Hänen sovitustyönsä jättää sivurooliin.
Kirja-arvostelu: Tuhat lahjaa, Ann Voskamp, Uusi Tie 2014
By Gary Gilley, suom. SK
Ann Voskamp kirjoittaa tämän bestsellerin kasvatuksellisesta psykologisesta taustasta, kuuden lapsen äitinä ja viljelijän vaimona. Hänen elämäänsä on kuitenkin suuresti vaikuttanut hänen sisarensa tapaturmainen kuolema kirjoittajan ollessa nelivuotias. Sitä, oliko tämä murhenäytelmä pääsyy Voskamp’in emotionaalisiin ja hengellisiin ongelmiin, ei voi päättää, mutta näemme kautta koko kirjan kidutetun sielun, joka yrittää löytää tiensä elämässä. Hän myöntää, että hänellä oli aikoja, jolloin hän viilteli itseään, käytti masennuslääkkeitä, pelkäsi, sai ahdistuskohtauksia ja koki avoimen paikan kammoa. Kuten usein käy, niin sellaiset emotionaaliset kamppailut johtivat hänet tutkimaan psykologisia teorioita, jotka näkyvät hänen uskossaan, että hän on hyljännyt itsensä ja monissa lausunnoissa kuten: ”Ainoa keino taistella tunnetta vastaan on taistella tunteen kanssa” ja: ”On mahdotonta kiittää ja samanaikaisesti tuntea pelkoa.”
Voskamp ei löydä etsimäänsä psykologiasta ja lääkityksestä. Hän tietää, että se, mitä hän pohjimmiltaan tarvitsee, löytyy vain Jumalassa, mutta kuinka hän voi saavuttaa Jumalan keskellä kohtaamiaan arkisia asioita ja kamppailuja? Tutkiessaan elämäänsä tarkemmin hän päättää, että se, mikä häneltä puuttuu, on ilon kokemus, jota hän kuvailee pyhänä graalin maljanaan (as her holy grail). Ja hän päättää, että iloa voidaan kokea oppimalla olemaan kiitollinen. Tämä tavoitteenaan Voskamp päättää löytää ilon ja voittaa surunsa tulemalla kiitolliseksi persoonaksi 1000 asiaa, joista hän on kiitollinen, käsittävän listan keinoin (siitä kirjan nimi).
Myönteistä on, että Voskamp on oikealla asialla tunnistaessaan kiittämättömyyden, joka asustaa meidän jokaisen sydämessä. Luonnollinen taipumuksemme ei ole olla kiitollisia, vaikka tietysti jotkut ovat toiveikkaampia kuin toiset. Kirjan yleisaihe – että oppisimme olemaan kiitollisempia – pitäisi kaikkien lausua tervetulleeksi. Kirja Tuhat Lahjaa tarjoaa useita hyödyllisiä oivalluksia, esimerkiksi: ”Repeämä elämämme taustakankaassa, maailmamme puhkaisevat menetykset, oma tyhjyytemme, voisivat todella tulla paikoiksi nähdä. Näkemättä läpi Jumalaan.” Ja ”ilman Jumalan Sanaa linssinä maailma vääristyy” ja ”joka kerran, kun antaudun stressille, niin enkö mainostakin Jumalan epäluotettavuutta?” Ja ”Kaikki, mitä Jumala tekee, on hyvää. Voisiko olla, että se, mikä näyttää vastustavan Jumalan tahtoa, sitä Hän itseasiassa käyttää toteuttamaan Jumalan tahtoa?” Nämä ajatukset ansaitsevat huolellista pohtimista.
Voskamp kuitenkin menee harhaan jo kirjan alussa määrittelemällä perisynnin kiittämättömyydeksi eikä tahalliseksi kapinallisuudeksi Sanassa opetettua Jumalan tahtoa vastaan. Siitä seuraa, että pelastus saadaan, ei yksin uskosta, kuten Raamattu sanoo (Ef. 2:8-9), vaan uskosta ynnä kiittämisestä. Meille vakuutetaan, että ”Jeesus laskee kiittämisen olennaiseksi osaksi pelastavaa uskoa”. Kirja itseasiassa loppuu tähän huomautukseen: ”Se, minkä ensimmäinen ja katastrofaalinen kiittämättömyyden synti rikkoi … yhteys (union) … voidaan korjata Paratiisin täsmällisellä vastakohdalla: elämäntapakiitollisuudella…”
On tragedia, että ohittamalla Raamatun totuuden koskien perisyntiä ja henkilökohtaista syntiä Voskamp on suurelta osin pielessä lähestymistavassaan kristilliseen elämään. Hän näkee kristillisen elämän ilon jahtaamisena kiittämisen avulla. Kristillinen elämä on kuitenkin Kristuksen seuraamista ja ilo ja kiitollisuus ovat kumpikin oheistuotteita ja kuuliaisuuden askelia. Aina kun keskitämme elämämme minkä tahansa ympärille, paitsi Kristuksen, niin se johtaa meidät harhaan. Kiittäminen ja ilo eivät riitä ylläpitämään meitä. Lisäksi, kun niistä tulee tärkeimmät elämässämme, niistä itseasiassa tulee sydäntemme epäjumalia. Vain Kristuksella tulee olla keskeinen asema. Koska Voskamp ei ymmärrä tätä, hän käärii elämänsä Kristuksen asemesta kiittämisen ympärille. Hän ei ainoastaan käsitä väärin ihmisen lankeemusta ja pelastusta, vaan hän näkee myös kiittämisen voimana herättää kuolleita, avaimena elämän mysteerin avaamiseen, kyvyn antajana sulkea leijonien kidat, synnin voittamisen keinona, tienä ”päästä Jumalaan”, uskon ytimenä ja luottamuksen tuottajana. Hän menee niin pitkälle, että sanoo useita kertoja, että ”eucharisteo [eli kiittäminen] aina, aina käy ihmeen edellä”. Raamatun mukaan kaikki nämä lahjat virtaavat Kristuksesta, tai Pyhästä Hengestä, eikä kiittämisen teosta. Kiittäminen on reaktio siihen, mitä Kristus on tehnyt, ei keino ”Kristus-elämään”.
Ohitettuaan Kristuksen keskeisyyden, korvattuaan Hänet ilon tavoittelemisella kiittämisen kautta, Voskamp’in täytyy seuraavaksi löytää työkalu, joka pystyy ohjaamaan häntä kohti hänen päämääräänsä. Raamatun pitäisi olla tuo työkalu, mutta vaikka kirjoittaja välillä lainaa Raamattua, hän harvoin selittää sitä oikein. Sen sijaan hänen oppaitaan ovat liberaaliteologit, kuten Albert Schweitzer, roomalaiskatoliset oppineet, kuten Tuomas Akvinolainen, G.K. Chesterton, Erasmus, ja Alexander Schmemann, juutalaiset rabbit ja C. S. Lewis. Etupäässä hän kuitenkin kääntyy katolisten ja ortodoksisten mystikoiden puoleen. Hän lainaa monesti seuraavia:
Simone Weil (s. 9; suom. s. 8), Juliana Norwichlainen (sivut 60-61, 89; suom. s. 55-56, 82), Pyhä Ristin Johannes (s. 79; suom. s. 73), Pyhä Teresa Avilalainen (sivut 98, 218; suom. s. 91, 205-206), Pyhä Nikodemos Athosvuorelainen (s. 102; suom. s. 95), Pierre Teilhard de Chardin (sivut 122, 125; suom. s. 114, 117?), Brennan Manning (s. 153; suom. ??), Äiti Teresa (s. 194; suom. s. 183), hindulainen Rabindranath Tagore (s. 200; suom. s. 188), Henri Nouwen (s. 205; suom. s. 193), Veli Lawrence (p. 210; suom. ??) ja Francis de Sales (s. 220; suom. s. 208). [ensimmäiset sivunumerot viittaavat engl. kieliseen kirjaan, jälkimmäiset suomennokseen]
Kautta kirjan on ilmeistä, että mystikot ovat vaikuttaneet häneen, koska hän puhuu ”ohuista paikoista”, jotka muka ovat paikkoja, joissa Jumala on lähempänä kuin muualla, yksinkertaisuudesta ja Jumalan tuoksun haistamisesta.
Kaikkein häiritsevin on muinaisten mystikoiden eroottisen/romanttisen kielen omaksuminen. Joitakin esimerkkejä ovat: Jumalan rakasteleminen ja täyttymys (engl. consummation = ensiyhdyntä avioliitossa) Jumalan kanssa. Seuraavassa pitempi lainaus:
Tätä Hänen rakkautensa tarkoittaa. Minä haluan sitä: yhteyttä (union) … Haluan koskettaa maalia [viittaus maalaukseen ”Illallinen Emmauksessa” vieraillessaan Pariisissa]. Haluan kuljettaa sormenpäitäni öljyvärien yli, antaa värien kyllästää ihoni, antaa niiden mennä vereeni. Haluan olla maalauksessa… maalauksen olevan minussa. Haluan olla Jumalassa ja Jumalan olevan minussa, vaihtaa rakkautta ja siunauksia ja hyväilyjä… Kohotan kättäni hiukan, sormea huomaamattomasti ilmassa kankaan edessä ja tämä on yhdyntä (intercourse) riisuttu sivumerkityksistään, puhdas ja väärentämätön: yhteyttä, kommunikointia, vuorovaikutusta hellän Yljän ja Hänen morsiamensa välillä. (a passing between, a connection, a communicating, an exchange, between tender Bridegroom and His bride) (sivut 217-218, suomennoksessa s. 205).
Kirjan viimeinen rivi on “Tunnen Hänen hyväilynsä” (I feel His caress, s. 227, suom. s. 213). Kirjoittaminen Jumalan rakastelemisesta ja Hänen hyväilyjensä tuntemisesta on sopimatonta, jopa jumalanpilkkaa. Kuitenkin niille, jotka ovat tutustuneet muinaiseen mystiseen kirjallisuuteen, tämä on tavanomaista. Voskamp on kallellaan mystikoihin ja se näkyy kaikkialla kirjassa.
Vasta viimeisessä luvussa hän todella paljastaa, minne hänen kiittämisen väärinkäsittämisensä on hänet vienyt. Hän kirjoittaa: ”Loputon kiittäminen, eucharisteo, oli avannut minut tähän, täysimpään elämän tapaan.” Ja mitä on se elämä, josta hän puhuu? Se on täyttä katolista mystiikkaa täydellisenä kolmine vakioaskelineen: puhdistus, valaistus ja unioni (purgation, illumination and union) (sivut 208-210, suom. s. 196-198). Se on tämä ”mystinen rakkauden unioni”, jota Voskamp etsii ja hän uskoo mystikoiden raivanneen hänelle tien. Kirja Tuhat Lahjaa on kutsu toisille seurata häntä tähän mystiikan maailmaan.
On surullista ja hämmästyttävää, kuinka pienet virheet voivat johtaa katastrofaalisiin seurauksiin. Voskamp aloittaa ilon väärinkäsittämisellä etsien lapsenomaista onnellisuuden kokemusta, jopa Peter Panin olemassaolon ihailua, vääntäen synnin, pelastuksen ja kristillisen elämän väärän asian ympärille (kiittämisen Kristuksen asemesta), kääntyen väärien opettajien puoleen (mystikoiden ja psykologian) oppimaan tien eteenpäin ja niin meillä on bestseller, joka johtaa lukijansa pois Kristuksesta ja raamatullisesta kristinuskosta. Voskamp säälittää minua. Uskon, että hän todella haluaa olla oikeassa Jumalan edessä, mutta hän etsii vastauksia vääristä paikoista. Lisäksi hän tekee itsensä toisten opettajaksi ja se tuo lisäseuraamuksia (Jaak. 3:1).
Ajankohtaista uskosta 
Vastaa