Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for joulukuu 2016

A Götterdämmerung Moment
By Matt Ward 28.11.2016, suom. SK

Götterdämmerung on sana, joka tulee säveltäjä Richard Wagner’in teoksesta. Se viittaa viimeiseen dramaattiseen hetkeen Hitlerin suosikkioopperan ”Nibelungin sormus” loppukohtauksessa. Tässä kohtauksessa on säädetty tuho kaikille päähenkilöille ja kaikelle, mitä he tunsivat, tai mistä kerran välittivät. [Götterdämmerung = Jumalten hämärä]

Se on kuvaus lopullisesta, kohtalokkaasta ja häijystä itsetuhosta, josta mikään ei voi selvitä eikä tule selviämään. Se oli heidän Götterdämmerung-hetkensä, lopullinen, nihilistinen äärimmäisen kapinallinen teko, joka varmisti heidän oman ja jokaisen muun tuhon. Se inspiroi Hitleriä suunnattomasti. Hän ajatteli, että siinä oli ”runollinen oikeus”. Hitlerin elämän viimeiset muutamat päivät ja viikot ovat tulleet tunnetuiksi hänen omana “Götterdämmerung-hetkenään”.

Se oli aika, jolloin Hitler aivan Euroopan sodan lopussa oli rajoitettuna kuuluisaan Fuhrer’in bunkkeriinsa syvällä valtakunnankanslian alla Berliinissä. Tässä vaiheessa hän oli kävelevä kuollut ja hän tiesi sen. Juuri tässä viimeisessä elämänsä vaiheessa, enemmän kuin missään muussa, Hitlerin nähtiin vajoavan hillitsemättömään harhaiseen hulluuteen. Kipinä, joka käynnisti tämän lopullisen vajoamisen hulluuteen, tuli vähän aikaisemmin, kun Hitler sai sähkeen Hermann Göring’iltä huhtikuun 23. päivänä 1945. Siinä luki:

Johtajani! Ottaen huomioon päätöksenne pysyä asemissa Berliinin linnoituksessa, suostutteko siihen, että minä otan heti Valtakunnan täydellisen johdon täydellä toimintavapaudella kotona ja ulkomailla teidän sijaisenanne määräyksenne mukaan kesäkuun 29. päivänä 1941? Jos mitään vastausta ei tule tänä iltana klo 10 mennessä, pidän itsestään selvänä, että olette menettänyt toimintavapautenne ja katson määräyksenne ehtojen toteutuneen ja toimin maamme ja kansamme etujen mukaisesti. Tiedättehän, mitä tunnen puolestanne tällä elämäni vakavimmalla hetkellä. Sanat eivät pysty ilmaisemaan tunteitani. Jumala varjelkoon teitä ja kaikesta huolimatta kiidättäköön teidät nopeasti tänne.

Teidän uskollinen Hermann Göring.

Göring oli hylkäämässä Hitlerin ja Hitleriä se suututti. Tästä lähtien iskuja satoi tiheään. Seuraavaksi Hitlerille paljastettiin, että Heinrich Himmler, uskollisista uskollisin, oli salaisesti neuvotellut antautumisesta liittoutuneiden kanssa hänen selkänsä takana. Hitler oli hurjana raivosta ja määräsi Himmler’in välittömästi teloitettavaksi. Lopullinen moukarinisku tuli, kun Hitler sai tietää suuresti arvostamansa Berchtesgaden’in lähellä olevan kotinsa täydellisestä tuhoutumisesta – liittoutuneiden ilmahyökkäyksessä hänen ”Kotkanpesäänsä”. Berchtesgaden oli edustanut kaikkia hänen toiveitansa – hänen visiotaan täydellisestä arjalaisesta utopiasta. Nyt se oli tuhottu ja raunioina. Nämä tapahtumat musersivat Hitlerin. Ne yhtä aikaa mursivat ja raivostuttivat häntä.

Se oli tällä hetkellä, villin ja julman Berliinin taistelun aikana, jolloin Hitler määräsi täydellisen pääkaupunkinsa tuhon rangaistakseen niitä, joiden uskoi kavaltaneen hänet. Se oli Hitlerin Götterdämmerung-hetki.

Donald J. Trump’in tarkoitus on repiä pois Barack Obaman perintö juuria myöten. Obaman täytyy presidenttiytensä viimeiset viikot vain istua ja katsella kaiken sen systemaattisen purkamisen yhä tarkempaa ja julkisempaa suunnittelua, jonka hyväksi hän on toiminut menneiden kahdeksan vuoden ajan. Soikean toimiston (presidentin virkahuoneen) virallisena haltijana hän ei kuitenkaan tässä vaiheessa voi tehdä juuri mitään estääkseen Trump’ia. Hänen perintönsä tuleva tuho tapahtuu miehen käsissä, joka on hänen täydellinen ideologinen vastakohtansa. Sen täytyy sapettaa Obamaa syvästi.

Korostaen tätä levottomuutta Obama on hiljattain ilmaissut ”huoliaan” presidentiksi valitusta Trump’ista huomauttaen, että he kaksi ”eivät voisi olla erilaisempia”. Obamalla on syytä huoleen, koska Donald Trump, jos vähänkin uskollinen vaalilupauksilleen, aikoo pyyhkiä Obaman rakkaimmat saavutukset Amerikan historiasta kerta kaikkiaan.

Kaikki, mitä Obama on tullut vaalimaan hallitusaikanaan, aiotaan pyyhkiä pois. Obaman lippulaivapolitiikkaa, Obamacare, tullaan Trump’in aikana rankasti muuttamaan, kumoamaan ja perumaan.

Presidentti Obaman allekirjoittamat tärkeät ilmastomuutossopimukset, jotka käsittävät joitakin historian tiukimpia ilmastosääntöjä, jätetään tienvarteen harmiksi monille vasemmistossa, YK:ssa ja Euroopassa.

Donald Trump ei edes todella usko ilmastomuutokseen eikä hyväksy sitä oikeana tieteenä ja voi mennä jopa niin pitkälle, että romuttaa kokonaan ilmastomääräykset Amerikan elinkeinoelämälle.

Obaman esimerkki LGBTQ-kysymyksissä (lesbot, homot jne.) ei ole jotakin, jota tuleva hallinto haluaa jäljitellä.

Sen sijaan, että täyttäisi korkeimman oikeuden äärivasemmistolaisilla tuomareilla, Trump tulee valitsemaan ehdokkaita selvästi keskustaoikeistosta (right of centre). Se tulee vaikuttamaan amerikkalaiseen kansalaisyhteiskuntaan hyvin erityisellä, paljon konservatiivisemmalla tavalla.

Trump aikoo purkaa Dodd–Frank-talousuudistukset ja lakkauttaa kuluttajan finanssisuojeluviraston (Consumer Financial Protection Bureau) ja rahallisen vakauden valvontaneuvoston (Financial Stability Oversight Council) monien vasemmistolaisten ”sosiaalisen oikeudenmukaisuuden taistelijoiden” kauhuksi. Rikkailta varastaminen ja köyhille antaminen ei tule olemaan Donald Trump’in presidenttiyden todellisuutta, kuten he kuvittelivat, että se voisi olla, jos Hillary Clinton olisi soikeassa toimistossa.

Sen valossa, kuinka paljon muutosta Trump todennäköisesti yrittää saada aikaan kotimaassa, on kuitenkin yllättävää, että se on ulkopolitiikan alue, jolla hän pystyy tekemään välittömimmän ja merkittävimmän vaikutuksen. Obaman Iranin nuoleskelupolitiikka, joskus välittämättä sen räikeistä juuri allekirjoitettujen sopimusten loukkauksista, melko varmasti loppuu.

On erittäin todennäköistä, että jossain lähitulevaisuuden vaiheessa saamme todistaa USA:n kirurgista iskua Irania vastaan keinona osoittaa tyytymättömyyttämme Iranin kieltäytymiseen elää todeksi omaa osuuttaan Obaman aikana allekirjoitetusta ydinsopimuksesta; varsinkin, kun he ovat hiljattain saaneet miljardeja dollareita jäädytettyä USA:n sanktiorahaa.

Trump todennäköisesti peruuttaa myös hiljattaisen Kuuban sopimuksen. Tuleva presidentti on sanonut aika selvästi aikovansa peruuttaa Obaman tekemän sopimuksen, kunnes Kuuba palauttaa poliittiset vapaudet kansalaisilleen: ”…kaikki myönnytykset, jotka Barack Obama on antanut Castron hallitukselle, tehtiin presidentin toimeenpanomääräyksellä, mikä tarkoittaa, että seuraava presidentti voi peruuttaa ne. Ja sen minä tulen tekemään, ellei Castron hallitus täytä vaatimuksiamme.”

Kuten näissä selvissä alkuvaiheen muutoksissa, Trump’illa näyttää myös olevan aikomus rakentaa jonkinlainen este Meksikon ja USA:n väliin – sekä vakavasti tutkia mahdollisuutta rajoittaa muslimien muuttoa USA:han varsinkin tunnetuista ”kriisipesäkkeistä” eri puolilla maailmaa.

Ennen vaaleja Barack Obaman on täytynyt aidosti uskoa, että hän tulisi olemaan viime aikojen yksi tärkeimmistä presidenteistä, ainakin Ronald Reagan’in jälkeen. Hänen on täytynyt uskoa, että hänet tullaan muistamaan liberaalina ikonina, presidenttinä, joka aidosti uudelleen muotoili hallinnon.

Tuo unelma on nyt riekaleina ja hänen perintönsä suuressa vaarassa. Trump’in agenda on puhdasta anti-Obamanismia ja Obama tietää sen. Obaman kannalta vielä pahempaa on, että Trump voi käynnistää useimmat näistä muutoksista pelkästään presidentin toimeenpanovallalla. Kaikelle muulle on vastavalitun republikaanisen kongressin vahva tuki.

Tässä vaiheessa Obama on täysin voimaton pysäyttämään Trump’ia missään lukuun ottamatta yhtä tärkeää poikkeusta – Israel.

Lähi-itä ja ns. rauhanprosessi jäävät ainoaksi alueeksi, jolla Obama vielä jäljellä olevana aikanaan presidenttinä voi tehdä sekä merkkinsä historiaan että jättää unohtumattoman ja kestävän perinnön.

On täysin mahdollista, että Obama voi nyt päättää käyttää jäljellä olevat kuukautensa Valkoisessa Talossa varmistamaan, että YK:n päätöslauselman, joka suosittelee Palestiinan valtion tunnustamista, sallitaan mennä läpi.

Sellainen päätös, jos Amerikka sen sallisi, tai jopa aktiivisesti kannattaisi tai ajaisi sitä, olisi Jumalan Israelille selvästi määrittelemän punaisen viivan ylitys. Silti näyttää todennäköiseltä, että tämä voi tapahtua pian.

Camille Mansour, entinen Sorbonnen professori ja Palestiinan johdon kansainvälinen neuvonantaja, totesi hiljattain: ”Nyt, kun hän on vapautunut vaaleihin liittyvistä poliittisista kahleista, hän voi sallia Palestiinan liittyä YK:hon miehitettynä valtiona.”

Se on näkemys, jonka monet jakavat kansainvälisellä areenalla, monet YK:ssa, monet Euroopassa ja erityisesti poliittisen vasemmiston keskuudessa Amerikassa.

Se on suuri paradoksi, mutta monet ovat alkaneet uskoa, että vasta hävittyään Trump’in kaltaiselle miehelle, Barack Obama toimii nyt.

Monien mielestä nyt on aika Obamalle astua esiin ja joko suostua, jos ehdotus tehdään, tai aktiivisesti pyrkiä YK:n sponsoroimaan tunnustamiseen Palestiinan valtiolle joko vuoden 1967 rajoilla, tai vieläkin radikaalimmin, vuoden 1948 rajoilla.

Jos Obama johtaa Amerikan jompaankumpaan näistä suunnista presidenttiytensä viimeisinä viikkoina, niin tammikuun 20. päivänä hän käytännössä luovuttaa Trump’ille tapahtuneen tosiasian.

Silloin olisi kansainvälisesti tunnustettu Palestiinan valtio, Israelin maa olisi jaettu sen mahdollistamiseksi, eikä Trump voisi tehdä yhtään mitään sen muuttamiseksi.

Daniel 9:27 sanoo, että hallitsija tulee, laittomuuden ihminen, joka ”…vahvistaa liiton monien kanssa yhden ’seitsemän’ ajaksi”.  Antikristus ei aloita (initiate) liittoa, hän vahvistaa (confirm) sellaisen, joka on jo tehtynä.

On mahdollista, että viimeisinä kuukausinaan virassa presidentti Barack Obama sallii, tai jopa aktiivisesti osallistuu, Palestiinan valtion pakottamiseen Israelille YK:ssa. Jos hän tekee sen, niin on erittäin todennäköistä, että tämä sopimus voisi olla se, jonka Antikristus itse myöhemmin ”vahvistaa” tapahtumassa, joka käynnistää Ahdistuksen ajan kellon.

Teidän liittonne kuoleman kanssa pyyhkäistään pois, ja teidän sopimuksenne tuonelan kanssa ei kestä; kun vitsaus tulee niinkuin tulva, niin se teidät maahan tallaa” (Jes. 28:18).

Onko tämä osa mahdollista tulevaa sopimusta, jota Jumala kuvailee ”kuoleman” kanssa tehtynä, sopimuksena, jonka Jumala on sanonut kumoavansa? Tähänkö Barack Obama pyrkii presidenttiytensä viimeisinä viikkoina? Aika näyttää.

Jos Obama lähtee tälle tielle, hän varmasti varmistaa ainutlaatuisen perinnön itselleen. Se olisi kuitenkin ikuisen häpeän perintö. Hän olisi silloin myös määrännyt oman Götterdämmerung-hetkensä, lopullisen hetken, jossa varmistaa oman henkilökohtaisen tuomionsa.

On kuitenkin pahaenteistä, että koska hän on edelleen Yhdysvaltojen presidentti ja siksi toimii virka-asemassa, niin sillä olisi myös kansallisia seurauksia.

Tällaisen päätöksen myötä, joka jakaa Israelin maan ja riistää juutalaisilta heidän Jumalan antaman perintöoikeutensa maahan, on lähes varmaa, että tuomion moukarin isku tulisi myös hänen johtamalleen kansakunnalle yhtä lailla.

Raamattu tekee täysin selväksi: Herra Kaikkivaltias tuomitsee kansat, jotka jakavat Israelin maan. Sellainen päätös olisi Götterdämmerung-hetki myös Yhdysvalloille, ei vain Obamalle henkilökohtaisesti. Yhdessä viimeisistä toimistaan Obama voisi vetää Amerikan kuiluun kanssansa.

Yhdysvallat ei todellakaan ole koskaan kohdannut niin potentiaalisesti vaarallista aikaa kuin seuraavat kaksi kuukautta. Meillä on paljon tarkkailtavaa ja rukoiltavaa.

wardmatt1977@gmail.com

 

Read Full Post »

Prophecy and Trump
By Daymond Duck 20.11.2016, suom. SK

Raamattu opettaa selvästi, että Jumala nostaa kuninkaat (ja johtajat) ja Jumala tuo alas kuninkaat (ja johtajat; Dan. 4:17). Jos tämä on totta, ja sehän on, niin ei ole järjenvastaista kysyä: ”Miksi Jumala nosti Donald Trump’in?”

Minulle esitettiin hiljattain tämä kysymys ja mitä tulee vastaukseeni, niin en voi olla dogmaattinen, mutta on joitakin mielenkiintoisia mahdollisuuksia:

Yksi mahdollinen syy Donald Trump’in valinnalle on Jerusalem.

Marraskuun 2. päivänä 2016 herra Trump allekirjoitti asiakirjan sitoutuen panemaan täytäntöön Jerusalemin suurlähetystöä koskevan lain vuodelta 1995. Jos hän pitää lupauksensa, se merkitsee, että hän siirtää USA:n Israelin suurlähetystön Tel Avivista Jerusalemiin. Tuo teko merkitsisi Jerusalemin virallista tunnustamista Israelin pääkaupungiksi.

Marraskuun 9. päivänä 2016, päivä sen jälkeen, kun Donald Trump oli valittu USA:n 45. presidentiksi, Trump’in neuvonantaja sanoi: ”Se (USA:n suurlähetystön siirtäminen) oli kampanjalupaus ja hänellä on vakaa aikomus pitää se.”

Taivaan ja maan Luoja on sanonut tekevänsä Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi ja väkikiveksi koko maailmalle aikakauden lopussa (Sak. 12:1-3).

Jos Amerikka tunnustaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, se dramaattisesti voimistaa kiistaa Jerusalemista. Se on kiista, joka ei pääty ennen kuin kauhea Harmageddonin taistelu tapahtuu.

Toinen mahdollinen syy Donald Trump’in valinnalle on juutalainen temppeli.

Ainakin neljä Raamatunkohtaa opettavat, että juutalainen temppeli rakennetaan uudelleen aikakauden lopussa (Dan. 9:27; Matt. 24:15; 2. Tess. 2:4; Ilm. 11:1-2).

Marraskuun 11. päivänä 2016 DebkaFile raportoi, että Vladimir Putin on lähettänyt Venäjän pääministeri Dimitri Medvedev’in vierailemaan itkumuurilla Jerusalemissa. Herra Medvedev’in kerrotaan sanoneen Jerusalem Post’ille: ”Venäjä ei ole koskaan kiistänyt Israelin eikä juutalaisten oikeuksia Jerusalemiin eikä sen pyhiin paikkoihin.”

Toisin sanoen Venäjä tunnustaa, että palestiinalaiset eivät ole ainoat, joilla on oikeuksia Temppelivuoreen. Venäjä uskoo, että myös Israelilla on oikeuksia Temppelivuoreen.

Seuraavana päivänä 12.marraskuuta 2016, Breaking Israel News (BIN) raportoi, että Vladimir Putin vieraili Itkumuurilla Jerusalemissa vuonna 2012. BIN sanoi herra Putin’in kertoneen eräälle sotilaalle, että ”hän tuli sinne rukoilemaan, että temppeli rakennettaisiin jälleen”.

Juutalainen Sanhedrin lähetti nopeasti kirjeet Trump’ille ja Putin’ille pyytäen heitä tukemaan juutalaisia pyrkimyksiä jälleenrakentaa temppeli.

Kolmas mahdollinen syy Donald Trump’in valinnalle on Psalmin 83 sota.

Psalmin 83 kirjoitti Aasaf, joka oli sekä profeetta että pappi (2. Aik. 29:30). Aasaf pyysi Jumalaa varjelemaan Israelia naapureilta, jotka haluavat ottaa haltuunsa juutalaiset pyhät paikat (Temppeli vuori ym.).

Kaikki profetian opettajat eivät usko, että Psalmi 83 on profetia, mutta muutamat, minä mukaan lukien, uskovat. Sen kirjoitti profeetta, eikä ole mitään näyttöä, että se kokonaisuudessaan olisi koskaan toteutunut.

Israelin naapurit ovat aina torjuneet jokaisen kansakunnan Jerusalemin tunnustamisen Israelin pääkaupungiksi.

Heidän vihansa juutalaisia kohtaan ja saatanallinen himonsa juutalaisiin pyhiin paikkoihin nousee jyrkästi, jos herra Trump siirtää USA:n lähetystön Jerusalemiin. Mitä varmimmin he yrittävät tuhota Israelin ja ottaa haltuunsa Temppelivuoren.

Kun Israelilla on puolellaan Jumala ja vahva liittolainen Valkoisessa Talossa, niin maailmanjohtajien päivät rajoittaa Israelin kaikkivoipaa armeijaa ovat todennäköisesti ohi. Hanskat riisutaan. Israel saa nopeasti vihollisensa perääntymään ja suuresti laajentaa aluettaan.

Neljäs syy Donald Trump’in valinnalle on Syyria.

Eskaloituvat tapahtumat Gazassa, Egyptissä ja Jordaniassa voisivat tuoda syyrialaisia ja Hizbollahin joukkoja tappelemaan Israelin pohjoisella rajalla. Pohjoiseen Israeliin todennäköisesti hyökättäisiin ja se kärsisi raskaita vahinkoja. Damasko todennäköisesti tuhottaisiin yhdessä yössä (Jes. 17:1-14).

Viides mahdollinen syy Donald Trump’in valinnalle on Googin ja Maagogin taistelu.

Herra Trump ei tykkää sopimuksesta, jonka presidentti Obama ja kumppanit allekirjoittivat Iranin kanssa liittyen tuon valtion ydinaseohjelmaan. Ehdokkaana USA:n presidentiksi herra Trump sanoi sitä ”huonoimmaksi, mitä koskaan on neuvoteltu”. Hän sanoi, että tarvittaessa käyttäisi voimaa estämään Irania kehittämästä ydinpommia.

Iran on rikkonut sopimusta kahdesti, eikä presidentti Obama ole tehnyt mitään. Jos Trump’in hallinnon aikana tapahtuu rikkomus, niin jotkut uskovat, että Trump reagoi (Jer. 49:34-39).

Venäjä ja Iran jatkavat joukkojen ja aseiden siirtämistä Syyriaan. Iran haluaa hyökätä Israeliin. Venäjä on luvannut suojella Iranin ydinreaktoria.

Tämän kirjoittaja ei todellakaan tiedä, miksi Jumala nosti Donald Trump’in, eikä mitä tulee tapahtumaan, mutta Raamatun profetia toteutuu ja jotkut näistä tapahtumista, tai ne kaikki, voivat vetää Venäjän, Iranin ym. Googin ja Maagogin taisteluun.

Prophecy Plus Ministries
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com


Lisää Donald Trumpista artikkelissa Götterdämmerung-hetki.

Read Full Post »

The Forgotten Promises of Christmas
Dr. David R. Reagan, suom. SK

Betlehemin Syntymäkirkko perinteisellä Jeesuksen syntymispaikalla

Betlehemin Syntymäkirkko perinteisellä Jeesuksen syntymispaikalla

Kun juhlimme Jeesuksen syntymää tänä vuonna joulun aikaan, niin muistakaamme ne lupaukset, jotka annettiin Marialle enkeli Gabrielin vieraillessa hänen luonaan:

Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman. (Luuk. 1:31-33)

Seitsemän kunniakasta lupausta

Tämä suurenmoinen ilmoitus sisältää seitsemän lupausta. Neljä niistä liittyy Herran ensimmäiseen tulemukseen:

  1. Maria tulisi raskaaksi
  2. Maria synnyttäisi pojan.
  3. Poika tulisi olemaan suuri.
  4. Poikaa kutsuttaisiin ”Jumalan Pojaksi”.

Kaikki nämä neljä profetiaa toteutuivat Jeesuksen elämässä. Maria tuli raskaaksi (Matt. 1:18-20) ja synnytti pojan (Matt. 1:25). Hänelle annettiin nimi Jeesus (Matt. 1:25). Hän oli suuri (Luuk. 7:16) ja Häntä kutsuttiin Jumalan Pojaksi (Matt. 16:16, Matt. 27:54 ja Mark. 1:1).

Kolme viimeistä lupausta, jotka Gabriel antoi Marialle, eivät ole toteutuneet. Ne liittyvät Jeesuksen toiseen tulemukseen:

  1. Hänelle annetaan Daavidin valtaistuin.
  2. Hän hallitsee Jaakobin huonetta.
  3. Hänen valtakunnallaan ei ole loppua.

Kutsun näitä kolmea lupausta joulun ”unohdetuiksi lupauksiksi”, koska valtaosa kristikunnan kirkoista ei opeta niitä tänä päivänä. Näin on, koska useimmat kirkot ottavat kannan, että Jeesus ei koskaan palaa tämän maan päälle hallitsemaan. Tätä kutsutaan amillenniaaliseksi näkökulmaksi.

Hengellistetyt lupaukset

Amillenniaalinen näkemys perustuu oletukselle, että Raamattu ei tarkoita, mitä sanoo. Perustellakseen tätä näkemystä sen kannattajat joutuvat hengellistämään Raamattua. Siten tulkitessaan Gabrielin Marialle antamaa lupausta he kääntävät Daavidin valtaistuimen Jumalan valtaistuimeksi ja Jaakobin huoneesta tulee kirkko.

Sitten he päättelevät, että lupaukset ovat toteutuneet Jeesuksen nykyisessä kirkon (church) hallinnassa Hänen Isänsä valtaistuimelta.

Daavidin valtaistuin

Epäilemättä Jeesus hallitsee nyt Isänsä valtaistuimelta valtakuntaansa, seurakuntaa (church), mutta tuon hallinnan samaistaminen Marialle luvattuun vaatii melkoisesti mielikuvitusta.

”Daavidin valtaistuin” ei ole Jumalan valtaistuin. Jumalan valtaistuin on taivaassa. Daavidin valtaistuin on Jerusalemissa (Ps. 122:5).

Ilm. 3:21:ssa Jeesus itse tekee selvän eron Jumalan valtaistuimen ja oman valtaistuimensa välillä. Tuossa jakeessa Jeesus sanoo, että eräänä päivänä Hän antaa uskovien istua kanssaan omalla valtaistuimellaan, aivan kuten Hänen Isänsä nykyisin jakaa Hänen kanssaan oman valtaistuimensa.

Jeesus ei ole Daavidin valtaistuimella nyt. Hän istuu Isänsä oikealla puolella Isänsä valtaistuimella. Hän ottaa Daavidin valtaistuimen, kun palaa maan päälle hallitsemaan Siionin vuorelta Jerusalemissa (Jes. 24:21-23).

Jaakobin huone

Tämä hopeinen tähti Syntymäkirkon lattiassa on paikalla, jossa Jeesus syntyi

Tämä hopeinen tähti Syntymäkirkon lattiassa on paikalla, jossa Jeesus syntyi

“Jaakobin huone” ei ole kirkko (church). Se on Vanhan Testamentin nimi Israelin lapsille (2. Moos. 19:3). Raamatussa ei missään puhuta kirkosta (church) Jaakobin huoneena.

Raamattu opettaa, että jonakin päivänä juutalaisten jäännös hyväksyy Jeesuksen Messiaanaan (Sak. 12:10, Room. 9:27 ja Room. 11:25-26). Se tapahtuu seitsenvuotisen Ahdistukseksi tai ”Jaakobin vaivaksi” kutsutun kauhean kärsimyksen lopussa (Jer. 30:7).

Kun Jeesus palaa tuon kärsimyksen ajan lopussa, niin juutalaisten jäännös kootaan Israelin maahan ja tehdään johtavaksi kansakunnaksi maailmassa (Hes. 37:11-28 ja Sak. 8:22-23). Jeesus hallitsee silloin koko Jaakobin huonetta.

Iankaikkinen valtakunta

Nykyinen kirkkovaltakunta ei ole iankaikkinen valtakunta. Seurakunta-ajan valtakunta loppuu seurakunnan (church) tempaukseen.

Kirkkovaltakuntaa seuraa tuhatvuotinen valtakunta, jolloin Jeesus hallitsee koko maaplaneettaa Siionin vuorelta Jerusalemista (Jes. 2:1-4). Se valtakunta kestää tuhannen vuotta (Ilm. 20:1-7).

Lopullinen iankaikkinen Kristuksen valtakunta perustetaan uuden täydelliseksi tehdyn maan päälle (1. Kor. 15:24 ja Ilm. 21:1-8).

Jumalan Sanan uskominen

Miksi emme voi uskoa, että Marialle annetut lupaukset tarkoittavat, mitä sanovat? Neljä ensimmäistä tarkoittivat täsmälleen, mitä sanoivat. Miksi kolme viimeistä täytyy hengellistää? Ainut syy niiden hengellistämiseen on pakottaa ne mukautumaan ennalta määriteltyyn oppiin.

Uskon, että Jumala tietää, kuinka kommunikoida. Jos Jumala oli tarkoittanut luvata Marialle, että tämän Poika hallitsisi taivaasta kirkkoa iäti, Hän olisi sanonut niin. Sen sijaan Hän vahvisti hänelle lupauksen, jonka oli antanut monta kertaa Vanhan Testamentin profeettojen kautta, että Hänen Poikansa hallitsisi Daavidin valtaistuimelta Jerusalemissa Israelia ja että Hänelle annettaisiin valtakunta, joka kestäisi iankaikkisesti (Jes. 9:6-7 ja Hes. 37:21-28).

”Hänen nimensä on Ihmeellinen”, Simon Deweyn maalaus

”Hänen nimensä on Ihmeellinen”, Simon Deweyn maalaus

Jos Jumalan juutalaisille antamat lupaukset eivät tarkoittaneet, mitä sanoivat, niin kuinka voimme olla varmoja, että Hänen lupauksensa seurakunnalle (church) tarkoittavat, mitä sanovat? Minä uskon, että Jumala tarkoittaa, mitä sanoo.

Joulun toivo

Tänä joulun aikana aion kiittää Jumalaa, että Hän lähetti Poikansa kuolemaan minun syntieni tähden.

Aion myös rukoilla, että Jumala pian lähettää Poikansa takaisin toteuttamaan ”unohdetut lupaukset”, jotka Gabriel antoi Marialle. Kiitän Jumalaa, että Hän ei koskaan unohda lupausta.

Suomentajan kommentti:

Tämän, niin kuin monen muunkin artikkelin suomentamiseen sisältyy ongelma koskien suomen kielen sanoja kirkko ja seurakunta, joita englanninkielessä vastaa yksi sana: Church. Uusi Testamentti ei tunne sanaa kirkko, vaikka se onkin ujutettu 92-käännökseen (Matt. 16:18). Alkuseurakunnan aikana ei ollut kirkkoa. Englannin kieli hämmentää kirkon ja seurakunnan eron varsin tehokkaasti – ja ovelasti.

 

Read Full Post »

Lighthouse Trailsin minikirja 1.5.2016
The Story Behind Lighthouse Trails
Deborah Dombrowski ja Lighthouse Trails’in toimittajat, suom. SK

Osa 1: Oli pimeä ja myrskyinen yö”

Jokainen hyvä mysteeri lähtee siitä, että ”oli pimeä ja myrskyinen yö”. Tämä on kuitenkin erilainen mysteeri. Se koskee seurakuntaa, Morsianta, jonka salaperäisesti sieppasi tumma, petollinen muukalainen, joka tuli valon enkelinä ja lupasi sille monia suuria asioita, jos se vain seuraisi häntä. Ja se koskee pientä ja mitätöntä kustannusyhtiötä, joka ryhtyi yhteistyöhön niiden Morsiameen kuuluvien kanssa, jotka eivät antautuneet valon enkelille ja pyrki selvittämään, mitä sille tapahtui ja kuinka tuoda se takaisin turvaan.

Kesällä 2000 ei ollut mitään Lighthouse Trails -kustannusta. Kenenkään mielessä ei ollut aavistustakaan siitä. Dave’n kanssa lähestyimme kuuden lapsemme kasvattamisen viimeistä kierrosta oregonilaisessa pikkukaupungissa kätkössä Cascade-vuorten juurella. Vuonna 1997 meidät oli hälytetty asiaan nimeltä Y2K ja autoimme kokoamaan työryhmän pienessä kaupungissamme, ei siksi, että olisimme luulleet maailmanlopun tulevan 31.12.1999. Emme luulleet. Meidät kuitenkin herätettiin arjestamme, johon kuului jalkapallopelejä, lastenkasvatusta, kirkossa käymistä, kampanjoimista pitää homoagenda poissa kouluista, tarvitsevien ystävien auttamista, Focus on the Family’n kaltaisten järjestöjen tukemista – tiedäthän, ihan tavanomaista kamaa, jota hyvä kristitty perhe harrastaa. Tultuamme uskoon 70-luvulla (minä navetassa Raamatun ja muutaman lehmän kanssa ja Dave armeijan kasarmeilla Saksassa) ja kuuluttuamme seurakuntaan 25 vuotta oli paljon asioita, joista emme koskaan olleet kuulleet saarnatuoleista. Aluksi 70-luvulla kuulimme Jeesuksen tulemuksesta, eikä ollut harvinaista kuulla evankeliumia saarnattavan sunnuntaisin ja ihmisiä tuli esille ja pelastui. Se oli jännittävää ja ilmassa oli odotus, että tempaus voi tapahtua milloin tahansa. Ajan mittaan sellaiset puheet kuitenkin loppuivat, alttarikutsut laantuivat ja tilalle tuli paljon muita asioita: merkkejä ja ihmeitä, joiden sanottiin olevan Jumalasta, boikotteja ja lainsäädännöllisiä pyrkimyksiä kääntää maamme ”kristilliseen” kulttuuriin, lauluja, jotka alkoivat jättää Jeesuksen ja Ristin pois ja monta kertaa rummut niin lujalla, ettei sanoja voinut kuulla ollenkaan, tai lauluja kaikista niistä suurista asioista, joita voisimme tehdä, jos vain liittyisimme yhteen.

Kun Y2K tuli, se tärisytti meitä ja muistutti, että aikamme tämän maan päällä on tilapäinen ja että Raamattu puhuu ajasta, jossa ihmiset tulevat hyvin petetyiksi tajuamatta aikaa, jossa elämme. Vaikka emme uskoneet, että maailmanloppu tulisi keskiyöllä uudenvuodenaattona 1999, me uskoimme, että Jumala halusi saada huomiomme. Tuolloin emme vain tienneet mitä varten. Vuosi 2000 vieri melko rauhallisesti ja elämä jatkui. Kuitenkin jo vuonna 1998 eräs ystävä oli kertonut meille tuntemastaan kirjailijasta Salem’issa, joka kirjoitti siitä, kuinka New Age oli tulossa evankelikaaliseen seurakuntaan. Vaikka tiesimme jotakin New Agesta, niin se oli sana, jota ei koskaan mainittu minkään seurakunnan saarnatuolissa, joissa olimme koskaan käyneet, joten tuo huomautus luiskahti hiljaisesti pois kahdeksi vuodeksi.

Syksyllä 2000 tyttäremme, silloin 16 vuotias, oli Young Life -harjoittelija. Young Life on kansallinen järjestö, joka tavoittaa nuoria julkisissa kouluissa kristillisellä sanomalla. Eräänä päivänä lokakuussa hän toi kotiin luettelon sille vuodelle vaadittavista luettavista kirjoista. Se käsitti kirjoja 12 kirjailijalta, joista useimmista emme me, eikä tyttäremme, olleet koskaan kuulleet. Neljä heistä tulisi pian muuttamaan elämämme ikuisesti: Thomas Merton, Richard Foster, Henri Nouwen ja Brennan Manning.

Noin viikkoa myöhemmin paikallinen pastori soitti, koska yritti saada vähän tietoa eräästä collegesta, jonne hänen lapsensa halusivat mennä. ”Deborah, muistatko, kun kerroit minulle pari vuotta sitten kirjailijasta täällä päin, joka kirjoitti, että New Age on tulossa seurakuntaan? Voisitko selvittää sitä.” Sen puhelun jälkeen otin yhteyttä vanhaan ystävääni, joka oli kertonut minulle tästä kirjailijasta ja hän sanoi heti: ”Deborah, sinun on aika tavata Ray Yungen.”

Viikkoa myöhemmin istuin Oregonin Keizer’issä eräässä kahvilassa muutamaa minuuttia ennen sovittua tapaamistani herra Yungen’in kanssa. Oikeaan aikaan sisälle pomppi lähes kaksimetrinen mukavan näköinen kaveri kantaen kummallakin kädellään nipuittain lehtiä, lehtileikkeitä ja kirjoja. Jysäytettyään pöydälle ilmeisen luetut aineistokasansa hän osti minulle 50 sentin kupin talon kahvia ja sitten jatkoi puhuen minulle toista tuntia. Jo puheensa alkuvaiheessa, kun hän mainitsi Thomas Merton’in ja Richard Foster’in, jokin sanoi minulle tämän olevan kaitselmuksen järjestämä tapaaminen. Ja kun hän vähän myöhemmin mainitsi Brennan Manning’in ja Henri Nouwen’in, niin aloin saada kuvan. Tämä mies oli lähetetty pelastamaan tyttäreni lukemasta kirjoja miehiltä, jotka kutsuivat itseään kristityiksi, mutta jotka todellisuudessa olivat tuomassa mystistä hengellisyyttä kristinuskoksi naamioituneena. Ennen kuin lähdin tapaamisesta Ray’n kanssa, hän ojensi minulle ruskean kirjekuoren. ”Olen kirjoittanut kirjan tästä, mutta sitä ei ole vielä julkaistu. Sen nimi on Time of Departing (Lähdön/erottautumisen aika). Olen kanniskellut sitä kaksi vuotta. Mahtaisitteko sinä ja miehesi tykätä lukea se.” Otin paketin ja lähdin. (Kirja luettavissa suomeksi täällä)

Olisi vähättelemistä sanoa, että tuon käsikirjoituksen lukeminen avasi silmämme ja muutti elämämme ikuisesti. Ja jos joku olisi sanonut meille silloin, että kahden vuoden sisällä tuosta päivästä kahvilassa me aloittaisimme kustannusyhtiön ja lopulta kohtaisimme Pohjois-Amerikan kristilliset johtajat, niin todennäköisesti olisimme menetelleet toisin. Suoraan sanoen, me ajattelimme tuolloin, että Ray Yungen’in kirja tuli juuri ajoissa varoittamaan seurakuntaa, jotta kontemplatiivinen hengellisyys ei tulisi siihen. Me ajattelimme, ettei voisi olla mitään mahdollisuutta, että liian monet kristityt edes harkitsisivat lähtemistä kontemplatiiviselle tielle. Meistä se oli niin selvää, kuinka vaarallinen ja raamatunvastainen se oli. Ajattelimme, että jos voisimme varoittaa joitakin vaikutusvaltaisempia johtajia (kuten Rick Warren), niin he olisivat varoittamisesta niin iloisia, että todennäköisesti menisivät ja kirjoittaisivat omia kirjojaan varoittaen kontemplatiivisesta rukouksesta ja me voisimme palata ”normaaliin” elämään ja jättää tällaisen asian heille.

Noina aikoina meillä oli paljon vääränlaisia ajatuksia eikä meillä ollut mitään käsitystä siitä, mitä oli tapahtumassa.

Osa 2: Kuuma aihe, joka ei noin vain poistuisi”

Luettuamme syksyllä 2000 vastalöydetyn uskonveljemme Ray Yungen’in julkaisemattoman käsikirjoituksen A Time of Departing, ensimmäinen asia, joka tuntui järkevältä tehdä, oli tavata Young Life’n Oregon’in koulutusjohtaja. Olin huolestunut oman tyttäreni mukanaolosta Young Life’ssa, mutta ajattelin myös kaikkia niitä tuhansia Young Life’n johtajia ja harjoittelijoita, jotka voitaisiin tutustuttaa kontemplatiiviseen hengellisyyteen Young Life’n luettavaksi suosittelemien kirjojen kautta.

Soitin Young Life’n toimistoon Portland’issa ja sovin tapaamisesta. Noin viikon aikana ennen tapaamista aloin tutkia kontemplatiivista hengellisyyttä internetissä. Ainoa ongelma vain oli, että sitä vastustavaa tai kritisoivaa aineistoa ei käytännössä löytynyt. Kuitenkin sitä tukevaa oli runsaasti. Lopulta löysin erään John Caddick’in (Oregon’ista) artikkelin. Se oli kirjoitettu vuonna 1997 ja otsikoitu: ”What is Contemplative Spirituality, and Why is it So Dangerous?” (Mitä on kontemplatiivinen hengellisyys ja miksi se on niin vaarallista?). Se oli itseasiassa Brennan Manning’in kirjan, The Signature of Jesus (Jeesuksen allekirjoitus), arvostelu. Se oli yksi kirjoista, joista Ray puhui käsikirjoituksessaan. John Caddock’in artikkeli ja eräs toinen olivat ainoat internetissä torjumassa tätä mystistä rukousta, jota sanottiin kristilliseksi. Kysymystä kontemplatiivisuudesta ei pohjimmiltaan kyseenalaistettu. Emme juuri tienneet tuolloin, että se oli muhinut evankelikaalisen seurakunnan taustalla siihen mennessä ainakin kaksi vuosikymmentä ja oli räjähtämässä apposelleen.

Young Life’n johtajan tapaamistamme edeltävänä päivänä törmäsin internetissä Peter Marshall nuoremman nimeen ja näin, missä hän mainosti Henri Nouwen’ia. En tiennyt paljonkaan Marshall nuoremmasta, mutta olin tykännyt hänen isänsä Peter Marshall’in elokuvasta A Man Called Peter (Mies nimeltä Peter). Hän oli skotlantilainen saarnamies, josta lopulta tuli USA:n senaatin kappalainen 50-luvulla. Kun huomasin Peter Marshall nuoremman suosittelevan Nouwen’ia, lähetin sähköpostin hänen toimistoonsa ilmaisten huoleni ja sain aika murhaavan vastauksen. Tuolloisessa lapsellisuudessani en voinut uskoa, että vastaus oli todella häneltä. Niinpä aamuna, jolloin olin lähdössä tapaamiseen Ray’n ja Young Life’n johtajan kanssa, soitin Peter Marshall’in toimistoon. Ja yllätys, yllätys, puhelimeen vastasi Peter Marshall nuorempi. Hän tunnusti, että se oli todella hän, joka oli vastannut sähköpostiin ja kertoi minulle, että jokainen, joka sanoi jotakin pahaa Henri Nouwen’ista tai Brennan Manning’ista syyllistyi ”saatanalliseen panetteluun”. Marshall ilmaisi voimakasta vihaa siitä, että olin kyseenalaistanut nämä kaksi kontemplatiivista miestä. Olin hyvin hämmentynyt vihaisesta reaktiosta sellaiseen, jonka olin luullut minun osaltani olevan ystävällinen ja leppeä haaste. Kun Marshall oli lakannut nuhtelemasta minua, sanoimme ”good bye” ja lopetimme puhelun. Minulle ei koskaan tullut toista tilaisuutta puhua Peter Marshall nuoremmalle ja hän kuoli vuonna 2010 70 vuoden iässä.

Kun tuona aamuna tulin kahvilaan Portland’issa, Ray seisoi eteisaulassa odottamassa. Lähestyessäni häntä sanoin: ”Et usko, kenelle juuri puhuin.” En tule koskaan unohtamaan Ray’n reaktiota, kun kerroin hänelle tapahtuneesta. Silmät kyynelissä hän sanoi: ”Peter Marshall on konservatiivinen kristitty. Olen järkyttynyt, että hänellä on tuollainen näkemys.” Tiesin silloin, että Ray Yungen oli veli, joka ei vihannut näitä ihmisiä, vaan hänellä oli aito halu auttaa ihmisiä. Ja mitä tulee Marshall’in vihaiseen reaktioon, tulin myöhemmin huomaamaan, että vihainen reaktio oli yhteinen nimittäjä niille, jotka edistävät kontemplatiivista hengellisyyttä, kun joku kyseenalaistaa sen. Niiden lista, joille jonakin päivän puhuisin joko puhelimessa, sähköpostilla, tai kirjeellä alkoi Marshall’ista, mutta siihen tulisi myöhemmin kuulumaan: Philip Yancey, Dan Kimball, Shane Claiborne, Rick Warren, Ken Blanchard, David Jeremiah, Gary Thomas, Keri Wyatt Kent, Richard Foster (välillisesti), Focus on the Family’n henkilökuntaa, Beth Moore’n korkein avustaja sekä Charles Stanley’n läheinen avustaja ja monia muita.

Syksystä 2000, jolloin tapasimme Ray’n, aina vuoden 2001 loppuun yritimme löytää kustantajan, joka julkaisisi kirjan A Time of Departing. Laadimme ehdotuksen ja lähetimme sen useille kristillisille kustantajille.

Kun hylkäävä kirje toisensa jälkeen tuli, niin tulimme yhä skeptisemmiksi sen suhteen, että löytäisimme kustantajan kirjalle A Time of Departing. Sillä aikaa Ray luki artikkelin jostakin, että 40 johtavaa kristillistä kustantajaa julkaisivat kirjoja sellaisilta kirjailijoilta, joilla oli ”merkittävät kansalliset foorumit”. Tiesimme, että tämä lausunto jätti Ray’n ulos. Hän oli tuntematon.

Mitä tulee Ray’n taustaan kirjoittajana, niin hän oli kirjoittanut 90-luvun alussa kirjan For Many Shall Come in My Name (Sillä monia tulee minun nimessäni), jonka julkaisi pieni kustannusyhtiö, joka lopulta meni konkurssiin. Kirja oli New Age -liikkeen paljastus yhteiskunnassamme. Kirjaa myytiin useita tuhansia kappaleita ja Ray teki maanlaajuisen kiertueen, johon kuului haastatteluja sellaisissa paikoissa kuin Southwest Radio Church, mutta kun Ray’n kustantaja lopetti, niin hän jäi ilman mitään edustusta.

Sitten vuonna 1994 muutamia vuosia siitä, kun Ray kirjoitti kirjan Many Shall Come in My Name Salem Missionary Alliance’n nuorisopastori pyysi häntä tutkimaan miestä nimeltä Richard Foster, joka oli pian tulossa pastorin seurakuntaan. Ray ei ollut kuullut Foster’ista aikaisemmin, joten ennen kuin seminaari alkoi. hän luki kirjan Celebration of Discipline. Ray oli jonkin aikaa tutkinut katolista munkkia ja panenteistia nimeltä Thomas Merton ja lukiessaan Foster’ia hänestä tuntui, että tämän ja Merton’in välillä oli yhteys. Ray osallistui seminaariin ja jälkeenpäin meni eteen, jossa Foster seisoi ja puhui ihmisille. Ray kuvailee lyhyttä keskusteluaan Foster’in kanssa tuona iltana:

Kun seminaari oli lopussa … lähestyin Foster’ia ja kysyin kohteliaasti: ”Mitä ajattelet nykyisestä katolisesta kontemplatiivisesta rukousliikkeestä?” Hän näytti selvästi vaivautuneelta kysymyksestä ja aluksi näytti välttelevältä ja poissaolevalta.

Sitten hän vastasi: ”No niin, enpä oikein osaa sanoa, jotain hyvää, jotain pahaa (mainiten Matthew Fox’in esimerkkinä pahasta).” Puolustaen hän sanoi: ”Arvostelijani eivät ymmärrä, että kristikunnassa on tämä perinne vuosisatojen takaa.” Sitten hän sanoi sellaista, joka on kaikunut mielessäni siitä saakka. Hän totesi painokkaasti: ”No niin, Thomas Merton yritti herättää Jumalan kansan!” Silloin tajusin, että Foster oli kahlannut syvälle Merton’in uskomussysteemiin.1

Sen jälkeen Ray alkoi tutkia Foster’ia perusteellisesti ja alkuvuodesta 1999 hän sai valmiiksi kirjan A Time of Departing käsikirjoituksen, jossa Richard Foster ja Thomas Merton olivat hänen kritiikkinsä tärkeitä kohteita. Lähes kaksi vuotta myöhemmin me tapasimme Ray’n.

Sillä aikaa kun etsimme kustantajaa kirjalle A Time of Departing ja hylkäävien kirjeiden pino kasvoi, niin Ron, Salem’in nuorisopastori, joka oli kutsunut Ray’n Richard Foster’in seminaariin, oli eräässä seurakuntakonferenssissa ja löysi itsensä päivällispöydästä John Armstrong’in kanssa, joka oli pastori, kirjailija ja Wheaton College’n ylempiin tutkintoihin johtavan osaston dosentti. Ron’illa sattui olemaan Ray’n käsikirjoituksen kopio mukanaan ja päästyään keskustelemaan hän kysyi Armstrong’ilta, ottaisiko tämä käsikirjoituksen mukaansa ja lukisi sen. Armstrong suostui.

Kahden viikon sisällä Armstrong otti yhteyttä Ron’iin ja sanoi, että kirja A Time of Departing oli fantastinen. Hän sanoi, että jos Ray ottaisi pois luvun kuusi (”Voiko tämä olla lopun aika?”), hän todennäköisesti voisi saada Harvest House’n julkaisemaan kirjan. Aluksi innostuimme, mutta rukoiltuamme ja harkittuamme Ray, David ja minä päätimme, että tuon luvun poistaminen heikentäisi kirjan sanomaa vakavasti. Tässä luvussa Ray puhuu okkultisti Alice Bailey’stä (joka keksi käsitteen New Age) ja hänen ennustuksestaan, että Vesimiehen Aika (oletettu valaistuksen aika ihmiselle, jolloin hän tiedostaa jumaluutensa) tulisi kristillisen kirkon kautta mystisillä harjoituksilla ja merkeillä ja ihmeillä. Luku kuusi puhuu myös sellaisesta, johon Raamattu viittaa Salaisuus Babylonina (Ilm. 17:5), jossa viettelevät henget pettävät koko maailman hyväksymään uuden hengellisyyden systeemin (maailmanuskonnon). Lainauksessa tuosta luvusta Ray toteaa:

Sen sijaan, että vastustaisi kristinuskoa, okkultismi kaappaisi sen ja sulautuisi siihen ja sitten käyttäisi kristikuntaa ensisijaisena välineenä New Age -tietoisuuden levittämiselle ja juurruttamiselle!2

Ei, me tiesimme, että tuon luvun oli jäätävä. On murheellista ja ironista, että John Armstrong viime vuosina on tullut ulos esiintulevan kirkon [Emerging church] puolestapuhujana.

Eräänä päivänä sen jälkeen, kun olimme torjuneet John Armstrong’in tarjouksen julkaista kirja A Time of Departing ja kun jo aloimme ajatella, ettemme koskaan löytäisi kustantajaa tälle elintärkeälle kirjalle, niin hieman valoa tuli ja minä sanoin Dave’lle: ”Miksi emme käynnistäisi omaa kustannusyhtiötä ja julkaisisi kirjaa itse?” Rukoilimme, että Jumala avaisi oven, jos tämä olisi se, mitä Hän tahtoi meidän tekevän, ja puhuttuamme Ray’n kanssa sovimme yhdessä, että näin me saisimme kirjan julkaistua.

Emme tienneet kustantamisesta mitään. Minä olin pieniaikainen free-lance-kirjoittaja ja olin kirjoittanut oman elämäkertani, ja Dave’lla oli englanninkielen tutkinto Portland’in valtionyliopistossa.  Tämä tuskin kuitenkaan valmisti meitä käynnistämään kustannusyhtiötä. Ostin Amazon’ilta pinon kirjoja, joista yksi oli nimeltään How to Publish a Book and Sell a Million Copies (Kuinka kustantaa kirja ja myydä miljoona kappaletta). Kuitenkin, kun luin kirjaa, niin yksi neuvo oli: Älä koskaan kirjoita mitään ”kiistanalaista”, jos olet kiinnostunut ”isosta myynnistä”. Silloin tajusin, että Lighthouse Trails ei koskaan tulisi olemaan iso kustannusyhtiö, joka myisi miljoonia kirjoja. Me läksimme liikkeelle kiistanalaisena ja yli vuosikymmentä myöhemmin meitä edelleen pidetään kiistanalaisena. On murheellista, että sana ”kiistanalainen” on yhä lisääntyvästi tulossa tarkoittamaan ”sellaista, joka on sitoutunut raamatulliseen evankeliumiin”.

Maaliskuussa 2002 avasimme liiketoimintapankkitilin sadalla dollarilla ja virallisesti käynnistimme Lighthouse Trails -kustannuksen (josta myöhemmin tuli LLC). Mottomme tulisi olemaan ”tuoda valoa pimeille alueille”. Kuusi kuukautta myöhemmin julkaisimme ensimmäisen painoksen kirjasta A Time of Departing. (Kirjan voi lukea suomeksi tästä.)

Aivan samoihin aikoihin kuin kirjaa A Time of Departing oltiin julkaisemassa, toista kirjaa suuremman kristillisen kustannustalon toimesta oltiin myös julkaisemassa. Ollessamme noutamassa uuden julkaisumme ensimmäistä painoerää pieneltä kirjanpainajalta Washingtonin valtiossa, niin tietämättämme oltiin julkaisemassa myös Rick Warren’in kirjaa The Purpose Driven Life (Suomeksi: Tarkoituksena elämä, Päivä Oy, 2005) ja siitä tuli pian New York Timesin bestselleri, joka lopulta saavutti yli 30 miljoonan kappaleen myynnin. Se muuttuisi kanin ja kilpikonnan väliseksi kisaksi, mutta koska uskoimme, että kontemplatiivinen hengellisyys vetäisi ihmisiä pois Evankeliumista eikä siihen, niin meistä tuntui, että ponnistuksemme olivat tarpeellisia ja että Jumala kyllä saisi varoituksemme ulos sopivaksi katsomallaan tavalla.

Keväällä 2003 lähetimme kirjan A Time of Departing Rick Warren’ille ajatellen, että meidän pitäisi varoittaa tätä nyt niin suosittua pastoria kontemplatiivisesta rukousliikkeestä. Hän lähetti meille henkilökohtaisen huomautuksen kortilla sanoen:

Vain huomautus sanoakseni kiitoksia Ray Yungen’in kirjasta A Time of Departing. Se varmasti on hyödyllinen lisä henkilökohtaiseen kirjastooni ja resurssi tutkimuksissani. Myönnän, että tämä on kuuma aihe.

Vilpittömästi, Rick Warren

Saatuamme Rick Warren’in vastauksen tunsimme helpotusta, että hän näytti arvostaneen varoitustamme, mutta se oli ennen kuin tapahtui paljon asioita:

Se oli ennen kuin luimme Warren B. Smith’in kirjan Deceived on Purpose: The New Age Implications of the Purpose Driven Life (Petetty tarkoituksella: Päämäärätietoisen elämän New Age -implikaatiot).

Se oli ennen kuin saimme tietää, että Rick Warren oli mainostanut Richard Foster’ia, Dallas Willard’ia ja hengellisen muodostamisen liikettä (so. kontemplatiivista hengellisyyttä) jo 1990-luvun alussa ensimmäisessä kirjassaan The Purpose Driven Church (Suomeksi: Päämäärätietoinen seurakunta, Aika Oy 1999).3

Se oli ennen kuin luimme George Mair’in kirjan A Life With Purpose: Reverend Rick Warren—the most inspiring pastor of our time (Elämä tarkoituksella: Rick Warren – aikamme innoittavin pastori), joka tunnisti Rick Warren’in suunnitelmia käyttää New Age -myötäilijä Ken Blanchard’ia Warren’in globaalissa P.E.A.C.E. -suunnitelmassa kouluttamaan johtajia ympäri maailmaa.4

Se oli ennen kuin tuttava neuvoi George Mair’ia oikeuskanslerin toimistossa Kaliforniassa nostamaan viharikossyytteen Rick Warren’ia vastaan hänen hyökättyään Mair’ia vastaan tämän kirjan vuoksi (Mair soitti minulle ja neuvoin häntä jättämään syyte nostamatta).5 On ironista, että kun Mair kirjoitti kirjansa, niin se oli tarkoitettu kiitoksen osoitukseksi Rick Warren’ille ”Amerikan pastorina” ymmärtämättä, että samalla oli paljastettu New Age -yhteyksiä.

Se oli ennen kuin Rick Warren keväällä 2005 kirjoitti vahinkoa hallitsevan ”keskiyön sähköpostinsa”, sähköpostin, joka oli täynnä epätarkkuuksia totuuden salaamiseksi, mutta silti hän pani silloisen pääuskonpuolustajansa laittamaan sen kaikkialle nettiin muutamassa tunnissa siitä, kun lähetti sen minulle.6

Se oli ennen kuin Saddleback lähetti sähköposteja tuntemattomalle määrälle ihmisiä sanoen, että Lighthouse Trails ja Ray Yungen ”istuivat rahakasan päällä” (ja me vain halusimme tietää missä se kasa oli, koska olisimme todella voineet käyttää sen rahakasan laskujen maksamiseen siinä kuussa).

Se oli ennen kuin Saddleback syytti Lighthouse Trails’iä ”julkaisuvalheista” ja päätteli, että me olimme murtautuneet heidän verkkosivupalvelimelleen ja ”liittovaltion agentit” olivat asialla.7

Se oli silloin, kun vielä luulimme, ettei ollut mitään mahdollisuutta, että kristillisten johtajien enemmistö voisi olla auttamisen ytimessä tuomassa sisälle mystistä hengellisyyttä, joka veisi miljoonia suoranaisen luopumuksen syliin.

Ei tarvinne mainita, että kun keväällä 2006 menimme painoon kirjan A Time of Departing toisella painoksella, niin kirja nyt sisälsi kokonaisen luvun, joka oli omistettu Rick Warren’ille ja hänen taipumuksilleen kontemplatiiviseen rukoukseen. Ja siinä oli luku omistettu sellaiselle, jota kaikki kutsuvat ”esiintulevaksi kirkoksi”. Häijyjä ja häikäilemättömiä ponnistuksia oli jo käynnissä Lighthouse Trails’in pysäyttämiseksi. Jos olisi ollut vain meidän voimamme ja viisautemme varassa pitää itsemme käynnissä, emme olisi voineet jatkaa, mutta huolimatta omista inhimillisistä heikkouksistamme ja huolimatta yrityksistä pysäyttää meidät, Jumala osoitti armoa ja oikeudenmukaisuutta ja piti Lighthouse Trails’in pinnalla. Ja vaikka ei ole epäilystä, että kontemplatiivinen hengellisyys on lisääntynyt eksponentiaalisesti kaikkialla maailmassa, kiitos siitä liikkeen isonimisille puolestapuhujille, niin kymmenet tuhannet ovat nyt lukeneet kirjan A Time of Departing, kuten myös vuoden 2007 kirjamme esiintulevasta kirkosta, Roger Oakland’in Faith Undone (Uskon nollaus, lue suomeksi tästä); ja me uskomme, että nämä kirjat ovat tuoneet muutoksen auttamisessa puolustamaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin sanomaa ja sen mystisen hengellisyyden tunnistamisessa, joka pyrkii sokaisemaan miljoonien silmät.

Tarinaamme liittyy paljon enemmän ja useimmista episodeista voit lukea sivustoltamme. Kun aloitimme, pohdimme, oliko olemassa muita kristittyjä, jotka näkivät, mitä Ray, Dave ja minä näimme. Varmastikaan me emme voi olla ainoat, ajattelimme. Olemme niin onnellisia voidessamme ilmoittaa, että emme läheskään. Tuhansien sähköpostien, kirjeiden ja puheluiden kautta lukijoiltamme, asiakkailtamme ja uutiskirjeemme tilaajilta olemme oppineet, että Jumala on uskollisesti näyttänyt monille uskoville, mitä on tapahtumassa tämän päivän seurakunnassa ja maailmassa. Olemme etuoikeutettuja ja nöyryytettyjä, kun meillä on pieni osa tässä työssä. Kuten olemme monesti sanoneet ennenkin, Lighthouse Trails on olemassa palveluna Kristuksen ruumiille evankeliumin tähden ja me rukoilemme ja toivomme, että Jumalan kunniaksi.

Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: Nyt on rauha, ei hätää mitään, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia. Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. (1. Tess. 5:1-6)

Viitteet:

  1. Ray Yungen, A Time of Departing (Eureka, MT: Lighthouse Trails Publishing, 2nd ed., 2006), pp. 76-77.
  2. , p. 123.
  3. Rick Warren, The Purpose Driven Church (Grand Rapids, MI: Zondervan, 1995), pp. 126-127.
  4. http://www.lighthousetrailsresearch.com/PressReleasekenblanchard.htm.
  5. Read our article Rick Warren Biographer, George Mair, Passes Away at 83 – The Rest of the Story” for this full story:
  6. http://www.lighthousetrailsresearch.com/furtherinformation.htm.
  7. Joulukuussa 2005 eräs nainen lähetti meille sähköpostin, jonka oli saanut Rick Warren’in henkilökohtaisesta sähköpostiosoitteesta. Siinä sanottiin:

Verkkosivusto, johon alla viittaatte {Lighthouse Trails} tunnetaan hyvin siitä, että se julkaisee valheita, jotka on helppo todistaa vääriksi. … Raamattu sanoo, että ”Saatana on valheiden isä”, joten ne, jotka tarkoituksella levittävät niitä, tekevät Saatanan työtä hänelle. Se on pahaa. Ehdotamme, että vältätte kuuntelemasta pahoja ihmisiä, joilla on tapa valehdella evankeliumin palvelijoista. Tutkikaa Kirjoituksia joka päivä ja paetkaa niitä, jotka hankkivat maineensa valehtelemalla.

Otimme sähköpostin vuoksi yhteyttä Saddleback’iin ja saimme seuraavan vastauksen, jossa ehdotettiin, että sähköpostin oli kirjoittanut tietokonehakkeri: ”Pahoittelemme, että tämä julkinen postilaatikko on suljettu johtuen ilkivallasta ja identiteettivarkaudesta. Liittovaltion viranomaiset ovat jäljittämässä lähteen joko Afrikkaan tai Tyynenmeren luoteisrannikolle.” Aluksi luulimme tätä vitsiksi, koska me (jotka asumme Tyynenmeren luoteisrannikolla) olimme hiljattain antaneet lehdistötiedotteen eräästä evankelistasta Afrikassa, joka oli vastustanut päämäärätietoista liikettä. Sen kuuleminen, että liittovaltion viranomaiset olivat keskittäneet tutkimuksen joko meidän sijaintiimme tai evankelistan sijaintiin, tuntui naurettavalta. Otimme yhteyttä Saddleback’iin puhelimella ja kysyimme näiden liittovaltion agenttien nimiä, johtuen ”nimettömän” sähköpostin uhkaavasta luonteesta. Muutaman päivän kuluttua eräs Saddleback’in henkilökunnan jäsen soitti ja kertoi meille, että liittovaltion agentit olivat tutkimassa heidän verkkopalvelintaan, johon oli murtauduttu ja että Saddleback (ja ne agentit) epäilivät Lighthouse Trails’ia. Kysyimme uudelleen liittovaltion agenttien nimiä sekä tapausta käsittelevän Saddleback’in viestintäjohtajan nimeä. Meille kuitenkin sanottiin, että he eivät anna meille mitään nimiä. Sen jälkeen emme ole kuulleet Saddleback’istä mitään.

To order copies of The Story Behind Lighthouse Trails, click here.

 

Read Full Post »

Myllerrys

Turmoil
By John Lysaught, suom. SK

Elämme koettelevia aikoja. Pahuuteen käärityt tapahtumat näyttävät pahenevan eksponentiaalisesti viikoittain, välillä päivittäin. Nämä tapahtumat voivat aiheuttaa sekä jännitystä että ahdistusta. Minä tunnen kumpaakin. Silti emme saa unohtaa, että kunnes lunastuksen päivä koittaa, meidän on edelleen elettävä elämäämme täysillä Kristukselle, samalla kun katsomme ylös ja käymme läpi arjen ongelmiamme kohdaten oman myllerryksemme selviytyäksemme tässä maailmassa.

Jeesus sanoo: Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman. (Joh. 16:33)

Jeesus tiesi, että ihmiskunta, niin kokonaisuutena kuin yksilöinä, kohtaisi koettelevia aikoja. Hän tietää, että tämä maailma ei ole todellinen kotimme, vaan väliaikainen etappi matkalla iankaikkisuuteen. Maailma on langennut ja me kyllä olemme siinä nyt jumissa, mutta meillä on toivo pelastua tältä planeetalta, kun Jumala kutsuu meidät kotiin. Emme voi jouduttaa sitä – emme myöskään tehdä mitään sen muuttamiseksi. Jumala toimii omalla aikajanallaan ja ajallaan Hän siirtyy vaatimaan meidät pois maailmasta.

Maailma kokonaisuutena on läpikäymässä kouristuksia, kun pelastumattomat ja pahat yrittävät puhdistaa Kristuksen seuraajat olemassaolosta, sammuttaa valomme, mutta muista: Kristus voitti maailman. Vaikka tiedämmekin tämän, me edelleen kamppailemme päästäksemme läpi. Maailma tavoittelee meitä kaikkia ja käyttää heikkouksiamme ja muita paineita häiritsemään meitä ensirakkaudessamme Kristukseen. Tämä voi olla haastavaa, mutta me voimme voittaa ja pysyä lujina suhteessamme Jeesukseen.

Psalmi 119:134: Päästä minut ihmisten sorrosta, niin minä noudatan sinun asetuksiasi.”

Jumalan seuraajia on ihmiskunnan taholta sorrettu tuhansia vuosia. Tänä päivänä on samoin kuin menneinä vuosina. Sorron paine ihmisen taholta voi saada Jeesuksen seuraajat kääntymään Hänestä pois. Maailma käyttää sortoa pitämään meidät alhaalla, kääntymään pois Jumalasta.

Syntiä, kiusauksia, epäjumalia, rahaa jne. käytetään tukahduttavina voimina estämään meitä pääsemästä lähemmäs Kristusta, ja tänä päivänä kohtaamamme asiat ovat samoja kuin menneisyydessä; ne vain ilmenevät eri tavalla.

Rooman jumalien tilalla meillä on tänä päivänä julkkiksia. Olemme kiusattuja tavoittelemaan samoja rikkauksia kuin heillä; me kutsumme niitä aineellisiksi asioiksi, kuten kalliit autot. Meitä kiusaavat tämän päivän portot – kuten porno ja muut aistilliset viettelykset. Esi-isämme kohtasivat saman myllerryksen kuin me tänä päivänä, ja koska he voittivat ne, niin mekin voimme voittaa.

Me kaikki kohtaamme myllerrystä, toiset enemmän, toiset vähemmän. Joskus se on hajanaista ja joskus monet ongelmat kaatuvat päällemme kerralla. Myllerrys ei mene pois.

Sitä näyttää tulevan koko ajan tavalla tai toisella, eikö totta? Se voi olla suhdeongelmia puolisosi kanssa. Voisiko se olla raha-asioita? Entä työtä koskevaa – kelju pomo? Tai sitä, että ihmiset kohtelevat sinua poikkeavasti, koska olet kristitty?

Sen tietäminen, että meillä on näitä ongelmia, ei tee niitä helpommiksi kohdata eikä käsitellä, ja lohdutus tiedosta, että tämä kaikki on väliaikaista iankaikkisuuden kuvioissa, on keskellä ongelmiamme vaikea käsittää. Koetukset ovat vain elämäntapa. Luotamme, että Herra eräänä päivänä vie meidät pois näistä ongelmista pian, mutta entä tässä ja nyt?

Kuinka kohtaamme tämän päivän ja huomisen (jos se tulee)? Kohtaamme kunkin päivän haasteet Jumalan voimalla!

En mene yksityiskohtiin, mutta minä kohtaan ahdistuksia enimmäkseen johtuen terveydestäni. Terveyteni on, mitä on. Jumala rakkaudessaan ja armossaan pitää minut käynnissä. Kun ja jos Hän parantaa minut, Hän tekee sen mielisuosiostaan. Minulla oli tapana kiukutella Hänelle, mutta ei enää. Minulla on hyviä päiviä ja enimmäkseen huonoja, mutta se, mikä elämässäni ei muutu, on Jumala.

Terveysongelmani voivat vaihdella voimakkuudeltaan ja tiheydeltään, mutta Jumala on sama tänään ja sama huomenna. Hän on rakastava ja täynnä armoa ja laupeutta. Hyväksyn sen, että elämme langenneessa maailmassa ja siksi jotkut meistä voittavat sairauden arpajaiset, tai jotakin muuta, mutta Jumala on edelleen Jumala.

Se, mitä olen ajan myötä oppinut, on, että voin nojata Jumalaan, että Hän saa minut läpi joka ikisestä päivästä ja Hänen armonsa on suurempi kuin minun pulmani, olipa kysymyksessä terveyteni tai mikä tahansa.

Muista, että me kaikki kohtaamme ongelmia. Se, mitä olen ympärilläni havainnut ja omasta kokemuksesta, on, että suurin osa häiriöistä, joita meillä on elämässämme, ovat itse aiheutettuja. Pyrimme syyttämään toisia, Saatanaa, yhteiskuntaa jne. Mutta todellisuudessa – älä nyt viitsi; se on omaa tekoamme. Saatana ei pakottanut sinua ostamaan autoa, johon sinulla ei ole varaa, vain koska et halunnut tulla nähdyksi ajamassa sillä vanhalla romulla. Toimiston työtoveri ei salaa pakottanut sinua hotelliin lounaalla. Houkutus kyllä esitettiin, mutta sinä tartuit syöttiin. Ja nyt sinulla on kaaos avioliitossasi ja lompakkosi on miinuksella. Emme koskaan voi syyttää Saatanaa tai yhteiskuntaa Jumalan tahdon vastaisista tekemisistämme. Me teemme sen. Voimme syyttää vain itseämme ja meidän on kohdattava omien metkujemme seuraukset.

Tiedän, tiedän, olemme kristittyjä eikä meidän tule syyttää itseämme epäonnistumisista, tilanteista, joissa huomaamme olevamme. Mutta muista, me olemme ihmisiä, sidottuja langenneeseen maailmaan ja alttiita tekemään syntiä – tekemään sitä, mikä on vastoin Jumalan tahtoa. Tämä on taistelu, jota käydään päivittäin. Kun annamme valppautemme herpaantua, me todennäköisesti kompastumme ja lennämme nenällemme ja syytämme epäonnistumisistamme jotain asiaa, tai toista ihmistä.

Vain peilistä me voimme katsella sitä henkilöä, joka on tähän syyllinen. Ellemme tunnusta tätä, emme voi oppia ja ellemme opi virheistämme, niin suhteemme Kristukseen vähintäänkin jumittuu tai on kokonaan vaarassa.

Odota. Sanot ehkä, että jotkut asiat eivät ole meidän vikamme, vaan pahuuden vika – kuten sen, että meitä syrjitään uskomme tähden, tai että yhteiskunta marginalisoi meitä, mikä tekee meistä pahojen tekojen uhreja. Panemmepa itse itsemme ongelmiin, tai maailma on meitä vastaan, niin saamme luottaa Jumalan armoon.

Voisin jatkaa myllerryksestä ja ongelmista vaikka kuinka kauan, mutta kuinka me todella käsittelemme niitä? Ensinnäkin meidän täytyy virittää sydämemme ja korvamme Jumalan äänelle. Tuo pieni Jumalan ääni sydämessämme täytyy virittää ja nostaa ylivoimaiseksi ukkosen ääneksi.

On vaikea kuulla lirisevän puron ääni metsässä, mutta on helppo kuulla kosken pauhu. Meidän täytyy virittäytyä ja kouluttautua niin, että Jumalan ääni pauhaa sydämessämme ja mielessämme – joten kun kohtaamme kiusauksen tehdä syntiä, tai panemme itsemme heikkoon asemaan, tai huomaamme olevamme kasvotusten pahojen ihmisten kanssa – voisimme kuulla Jumalan ohjauksen. Meidän täytyy kuunnella Hänen ääntänsä tietääksemme totuuden. Jumala ei lähetä meitä eksyksiin. Hän auttaa meitä, jos annamme Hänen auttaa; vain odota, ole kärsivällinen ja kuuntele.

Elämme tämän tunnetun maailman viimeisiä päiviä. Koettelemuksia ja ahdistuksia on paljon. Myllerrys on läsnä ja pahuus ympäröi meitä. Ainoa muuttumaton toivo, joka meillä on, on Jumalan lupauksissa. Jos pidämme kiinni kurssista, saavutamme päämäärän.

Siitä riippumatta, mitä tapahtuu lähellämme tai tuhansien mailien päässä – Jumala on edelleen Jumala ja meitä pyydetään olemaan Hänen lähettiläitään toisille ja esittelemään Kristusta Häntä tarvitseville. Maailma käyttää aikamme kaaosta ja ongelmia näännyttämään meitä niin, että kääntyisimme pois uskomme perustuksilta.

Sisar ja veli, älä mene lankaan! Pysy uskollisena Jumalalle. Laske huolesi Hänen päällensä ja tee niitä tekoja, joita Hän tahtoo sinun tekevän Hänen valtakuntansa edistykseksi.

Jumala siunatkoon sinua ja pysy lujana luottamuksessa ja toivossa Herraan.

Johnflysaught@gmail.com
http://john-lysaught.blogspot.com/

 

Read Full Post »

Australialaislähtöinen Hillsong-seurakuntaliike tunnetaan erityisesti ylistysmusiikistaan. Hillsongin ympärillä on melkoista hypetystä, mutta myös paljon kritiikkiä. Sitä on kritisoitu muun muassa sen tavasta ymmärtää kristinusko, ja sitä on syytetty epäeettisestä käytöksestäkin. Huolensa ovat ilmaisseet niin poliitikot, media, yhteistyötahot, kristilliset johtajat kuin entiset jäsenetkin. Ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää. On siis hyvä perehtyä hieman tarkemmin Hillsongin taustoihin.

En käy tekemään tässä mitään pikaista yhteenvetoa Hillsongista, mutta jokainen saa itse muodostaa oman näkemyksensä seuraavien artikkelien perusteella. Niistä ensimmäinen on lyhyehkö yleiskatsaus, mutta seuraavat (PDF-tiedostoja) laaja materiaali Hillsongin taustoihin.

 

Read Full Post »

Oops, I Guess I Wasn’t Ready!
By Stodd Strandberg, suom. SK

Ymmärrän, että tämä sivu puhuu kahdelle yleisölle: niille, jotka lukevat tätä ennen tempausta ja niille, jotka lukevat tätä sen jälkeen. Tarkoitukseni tässä on tähdätä niihin, jotka ovat löytäneet tämän sivun seurakunnan tempauksen jälkeen. Jokaiselle, joka lukee tätä aineistoa ennen tempausta, suosittelen voimakkaasti, että mietit jäljelle jäämisen negatiivisia seurauksia ja vakavasti harkitset elämäsi antamista Jeesukselle, ellet ole jo tehnyt sitä.

Mitä on tapahtunut?

Olen varma, että juuri nyt on käynnissä suunnaton väittely ihmisten tarjotessa erilaisia näkemyksiä ja yrittäessä selittää, miksi paljon ihmisiä on yhtäkkiä noin vain kadonnut.

On todennäköistä, että media on täynnä mahdollisia selityksiä katoamisille. Minun olisi typerää yrittää arvailla, mitä viranomaiset tulevat kertomaan suurelle yleisölle. Sanon rohkeasti, että tämän tapahtuman syy oli yliluonnollinen. Kaikkien näiden ihmisten joukkokatoaminen oli seuraus siitä, kun Herra Jeesus Kristus poisti maan päältä kaikki hengellisesti valmiit uskovat. Tähän kristittyjen ylösottoon taivaaseen viitataan seurakunnan tempaamisena.

Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. (1. Tess. 4:16-18)

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi ja kuolleet nousevat katoamattomina ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.(1. Kor. 15:51-53).

Miksi hän ei ottanut minua?

Jos luet tätä tempauksen jälkeen, sinun täytyy ymmärtää, että sinut on jätetty. Tällä hetkellä voit tuntea olevasi Jumalan hylkäämä. Sanot ehkä itseksesi: ”Miksi Hän ei vienyt minua?” tai: ”En ymmärrä, olenhan elänyt hyvää elämää.” Ongelma ei ole, että Jumala hylkäsi sinut; ongelma on siinä, että sinä olet hyljännyt Hänet. Koska et ole antanut elämääsi Jeesukselle, etkä seurannut Häntä, et ole jättänyt hänelle muuta mahdollisuutta, kuin jättää sinut jäljelle.

Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon(Matt. 7:21).

Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini(Matt. 12:50).

Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.(Jes. 1:18)

Vieläkö minulla on toivoa?

Riippuen siitä, milloin luet tätä artikkelia, olet voinut kuulla ihmisten sanovan: ”Koska jäimme tempauksesta, olemme ikuisesti kadotettuja.” Tuo olettamus on täysin väärä! Ainoa tapa löytää itsesi ikuisesti kadotettuna on pedonmerkin ottaminen oikeaan käteesi tai otsaasi. Ilman sitä, niin kauan kuin keuhkosi hengittävät, voit saada pelastuksen luottamalla Jeesukseen Kristukseen Vapahtajanasi.

”… sitä, joka tulee minun luokseni, minä en ikinä heitä ulos” (Joh. 6:37, Raamattu Kansalle).

Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon(Matt. 11:28).

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä(Joh. 1:12).

Ilmestyskirjan mukaan valtava joukko ihmisiä pelastuu ahdistuksen aikana. Jotkut tutkijat ovat ennustaneet, että ahdistuksen uskovien määrä ylittäisi juuri temmattujen pyhien määrän.

Tämän jälkeen minä näin ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin ja heillä oli palmut käsissään(Ilm. 7:9).

Ja minä sanoin hänelle: Herrani, sinä tiedät sen. Ja hän sanoi minulle: Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.(Ilm. 7:14)

Miksi minä tarvitsen Jeesusta Kristusta Vapahtajakseni?

Jotta sinun sallittaisiin mennä sisälle taivaan portista, niin kaikkien syntiesi täytyy olla poissa.

Ainoa kyllin vahva puhdistusaine perusteellisesti poistamaan syntitahrat on Jeesuksen Kristuksen veri.

Voisi sanoa, että taivas on paljolti kuin ”puhdastilat”, joissa tietokoneyhtiöt valmistavat mikrosirujaan ja synti on kuin mikä tahansa pöly tai lika, joka voisi yrittää löytää tiensä johonkin noista huoneista.

Mikrosirujen valmistusprosessi vaatii, että ”puhdastilat” ovat ehdottoman tahrattomia ja niissä ei saa olla käytännössä yhtään vapaasti leijuvaa pöly- tai likahiukkasta, jotka voisivat vahingoittaa herkkiä mikrosiruja.

Koska ihmiset ovat luonnollisesti kaikenlaisten lika- ja pölyhiukkasten saastuttamia, niin aina kun työntekijät menevät näihin ”puhdastiloihin”, heidän täytyy pukeutua erikoispukuun, joka estää heitä luovuttamasta hiukkasia.

Estääkseen taivasta saastumasta syntipartikkeleista Jumala on jo kauan sitten asettanut vaatimuksen, että sen, joka haluaa tulla Hänen tahrattomaan asuntoonsa, täytyy olla Jeesuksen veren suojaama.

Synnin puhdistusprosessi on hyvin yksinkertainen – sinä vain pyydät sitä Jeesukselta Kristukselta, Jumalan Pojalta. Ensiksi, tunnusta syntinen tilasi. Seuraavaksi, pyydä Jeesusta antamaan anteeksi kaikki väärintekemisesi. Lopuksi, tee Jeesus Kristus elämäsi herraksi luovuttamalla tahtosi Hänelle.

Kuolemalla ristillä Jeesus teki mahdolliseksi, että jokaiselle meistä voidaan myöntää täysi armahdus ikuisen kadotuksen rangaistuksesta. Syy, miksi niin harvat hyväksyvät tämän armahduksen, on, että he eivät luule tarvitsevansa Vapahtajaa, tai he haluavat löytää oman pelastuksen tiensä.

”Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi? (Matt. 16:24-26)

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä(Joh. 3:16).

Vaihda suuntasi

Tehtyäsi Jeesuksen elämäsi Herraksi sinun täytyy muuttaa elämäsi suunta. Muistan, kun nuorena poikana ollessani lomalla vanhempieni kanssa, suuntasimme kohti erästä kaupunkia Minnesotassa. Teimme käännöksen, jonka jotkut meistä kyseenalaistivat. Meni melkein tunti, ennen kuin tajusimme, että olimme matkalla väärään suuntaan. No niin, väiteltyämme henkevästi oikeasta autosuunnistuksesta, me löysimme suuntamme ja matkasimme kohti alkuperäistä määränpäätä.

Kun tajuat, että olet edennyt väärään suuntaan, niin ainoa järkevä vaihtoehto on kääntyä heti ympäri ja alkaa edetä oikeaan suuntaan.

Et voi vain sanoa jonkun sanan ja sitten jatkaa iloisella tavallasi. Sinun täytyy sitoutua täysin Jeesukseen Kristukseen lukemalla Hänen sanojaan ja seuraamalla Hänen pyhän elämisen esimerkkejään.

Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät(Matt. 7:13-14).

Tulee väkevä eksytys

Kuvittelisin, että ensimmäisenä tempauksen jälkeisenä sunnuntaina jokainen kirkko maan päällä on tupaten täysi. Yhtäkkiä kaikki jäljelle jääneet löytävät tarpeen uudistaa uskonsa.

Valitettavasti herätys tulee olemaan hyvin lyhytikäinen. Apostoli Paavali ennustaa Tessalonikalaiskirjeissä, että koska useimpien ihmisten sydän edelleen rakastaa epäpyhää elämää, he seuraavat petosta, jonka Jumala itse lähettää. Jeesus ennusti, että vääriä profeettoja nousisi käyttäen ”suuria tunnustekoja ja ihmeitä” pettämään ihmiset uskomaan saatanallisia valheita.

Ei ole mitään keskitietä. Ihmiset, jotka eivät täysin omista elämäänsä Kristukselle, joutuvat täydellisesti demonisen eksytyksen ansaan, joka valtaa maailman.

… ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.(2. Tess. 2:10-12)

Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin(Matt. 24:24).

Muutaman seuraavan vuoden aikana nousee maailmanjohtaja, jota Raamattu kutsuu Antikristukseksi. Aluksi hän näyttää kaikista hyväntahtoisimmalta johtajalta, mitä koskaan on ollut virassa. Ahdistuksen ajan lopussa hän kuitenkin saisi Hitlerin ja Stalinin kaltaiset häpeämään saamattomuuttaan. Koska Antikristuksen ja väärien profeettojen valheet ovat niin vallitsevia, sinun tulee olettaa, että kaikki joukkotiedotusvälineistä lukemasi ja kuulemasi on saastunutta oppia. Sinun ainoa totuuden lähteesi täytyy olla yksinomaan Raamattu.

Älä luota kristillisiin johtajiin

Tulevina päivinä tulet näkemään ja kuulemaan radiossa ja TV:ssä puheita joiltakin kristikunnan suurimmilta nimiltä ja näitä puheita ei ole nauhoitettu ennen tempausta. Nuo tulevat lähetykset ovat joko suoria tai nauhoitettu tempauksen jälkeen. Ne ovat kristillisiltä johtajilta, jotka myös jäivät jäljelle.

Miljoonia rauhoittaa se, että heidän suosimansa kristityt julkkikset ovat edelleen täällä maan päällä. Odotan, että useimmat näistä tunnetuista johtajista, ehkä häpeästä, tulevat toimimaan kuumeisesti todistaakseen tempauksen väärennetyksi. He voivat sanoa esim. näin: ”En tiedä minne tai miksi nämä ihmiset katosivat, mutta sanon teille tämän: Se ei ollut ns. seurakunnan tempaus.”

Olen varma, että tulee olemaan aika hämmentävää kuulla ihmisten, joita pidettiin pre-trib-tempauksen [tempaus ennen ahdistusta] johtavina auktoriteetteina, nyt julistavan ristiriitaisia teorioita. Älä kuuntele heitä, kuinka arvostetuilta he näyttävätkin.

Monet uskonnolliset ja poliittiset johtajat yrittävät saada sinut uskomaan jonkin loogisen selityksen tempaukselle. Kaikki heidän valheensa ovat vastoin Jumalan Sanaa. Muista, että heidät jätettiin, kuten sinutkin; mitä he ovat neuvomaan sinua?

Kestä loppuun

No niin ihmiset, tässä sitten se epämiellyttävä uutinen. Useimpien teistä on todennäköisesti valittava marttyyrikuolema, jos haluatte ylläpitää sitoutumista Jeesukseen Kristukseen. Ei ole mitään keskitietä. Tämän ahdistuksen hetken aikana sinun on valittava kahden herran välillä – Antikristuksen ja Jeesuksen Kristuksen.

Ratkaisu seurata Jeesusta ei tule olemaan suosittu. Suurin osa maailman väestöstä joutuu kohta Antikristuksen hypnoottisten sanojen vangiksi. Koska tosi uskovat eivät suostu liittymään Antikristuksen ylistyskuoroon, hän vaatii, että kaikki mukautumattomat kristityt on tapettava.

Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta. Jos kenellä on korva, hän kuulkoon. Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.(Ilm. 13:7-10)

Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ’Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?’ Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin.(Ilm. 6:9-11)

Aluksi voi näyttää melko helpolta olla Jeesuksen Kristuksen seuraaja salaa. Valitettavasti Antikristus hyvin pian vaatii jokaista ottamaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa. Tämä sähköinen implantti on väline, jolla itse kukin ostaa ja myy tavaroita ja palveluja. Ellei sinulla ole tätä implanttia, niin käy aika ilmeiseksi:

ettei kukaan muu voi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku(Ilm. 13:17).

Koska Raamattu sanoo, että jokainen, joka ottaa tämän implantin (Pedonmerkin), on ikuisesti kadotettu, niin vakavasti neuvon sinua kieltäytymään tarjouksesta, kun hallitus ilmoittaa sinulle, että sirusi on valmiina asennettavaksi.

Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin(Ilm. 14:11).

Tulevassa vainossa kohtaat todennäköisesti joitakin suurimmista koetuksista, mitä kristittyjen koskaan on täytynyt kestää. Kuinka kauan sinun sitten on kestettävä? Hetkestä, jolloin Antikristus julistaa olevansa Jumala, on vain 1260 päivää siihen, kun Kristus palaa maan päälle.

Kun aika kuluu ja ahdistuksen ajan kärsimys käy ankarammaksi, niin halusi nähdä Kristus pitäisi kasvaa sitäkin voimakkaammaksi. Mitä minä ymmärrän Raamattua, niin luulisin, että useimmat ahdistuksen pyhät eivät elä ahdistuksen ajan loppuun saakka. Jos kohtaat tilanteen, joka edellyttää henkesi antamista, niin lupaan sinulle, että se lyhyt kivun hetki ei ole mitään verrattuna iankaikkisuuden iloihin Jumalan kirkkaudessa.

Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu(Matt. 10:22).

Read Full Post »