On tiedetty tosiasia, että Länsimaihin muuttaneet muslimit eivät halua integroitua paikalliseen yhteiskuntaan ja sen tapoihin. Sen sijaan he asettuvat tiiviisiin oman kulttuurinsa jäsenten muodostamiin yhteisöihin. Eri puolilta Eurooppaa kantautuu tietoja, että demokraattisten yhteiskuntien sisällä asuu muusta yhteiskunnasta eristäytyneitä Koraanin määräyksiä noudattavia muslimiyhdyskuntia.
Yle esitti 9.2.2017 ohjelman Sharialakia Tanskassa (katsottavissa siitä eteenpäin 3 kk:n ajan Yle Areenassa). Ohjelmassa kaksi muualta tullutta muslimia, Fatwa ja Mohammed, soluttautuvat paikallisiin muslimiyhteisöihin kuvaten salaa videolle muun muassa imaamien opetusta. He tutkivat kahdeksaa suurinta tanskalaista moskeijaa. Kolmen kuukauden aikana käy ilmi, miten muslimijohtajat estävät ihmisiä integroitumasta Tanskan yhteiskuntaan. Sen sijaan yhteisöissä eletään tiukasti islamin oppeja – myös sharialakia – noudattaen. Moskeijoissa on käytössä jopa shariatuomioistuimet.
Julkinen media haastatteli neljää Tanskan suurimpien moskeijoiden imaamia. He sanovat, että muslimien on elettävä osana Tanskan yhteiskuntaa, noudattaen kaikissa asioissa täysin sen lakeja. Moskeijoissa opetetaan kuitenkin aivan toisenlaista totuutta: ”Olemme muslimeja emmekä tanskalaisia vääräuskoisia.” ”Jumala varoittaa meitä maallisesta laista.”
Muslimiyhteisöissä toimii koraanikouluja, joissa lapset saavat islamin opetusta seitsemän tuntia päivässä joka lauantai ja sunnuntai. Kaikki tytöt ovat siellä hunnutettuja, jopa 4–5-vuotiaat, ja miehet ja naiset ovat omissa tiloissaan erillään toisistaan. Säännöt ovat todella tiukat, esimerkiksi taputtaa ei saa. Fatwa toteaakin: ”Enpä olisi uskonut löytäväni niin tiukkaa ympäristöä avoimen, liberaalin ja demokraattisen maan keskeltä.”
Imaamit opettavat, että ei kannata – eikä saa – pitää yhteyttä valtaväestöön. Fatwa ja Mohammed nimittäin kysyvät salaa kuvatulla videolla imaami Mohammad Al-Barazilta, saavatko he osallistua tanskalaisen (keksityn) ystävänsä syntymäpäiville. Imaami, joka on myös islamilaisen teologian professori, vastaa näin:
”Meidän ei pidä matkia läntisiä perinteitä ja kulttuuria. Se on velvollisuutemme. Olen asunut tässä maassa 23 vuotta, ja tunnen tanskalaiset perinteet. Meidän ei pidä seurata heidän tapojaan ja perinteitään, jos ne ovat vastoin sharialakia. Sen sijaan teidän pitäisi hakeutua muslimiyhteisöön. Nyt on koittanut aika, jolloin alamme valloittaa länsimaita. Nyt se on alkanut. Muslimiyhteisöjä on syntynyt ympäri Eurooppaa. Se tarkoittaa, että muslimeja on paljon, hyvin paljon. Kun tulin Tanskaan 23 vuotta sitten, meitä muslimeja oli vain 55 000. Nyt meitä on jo 300 000. Kyllä Tanskassa voi asua, kunhan ei sulaudu valtaväestöön. Teidän pitää tajuta pelisäännöt: ette saa sulautua yhteiskuntaan.”
Musliminaiset ovat täysin miestensä armoilla: imaamien mukaan on vain siedettävä parisuhdeväkivaltaa, eikä erota saa. Mies saa lisäksi ottaa jopa neljä vaimoa. Imaamit opettavat myös lyömään niskuroivia lapsia.
Muslimiyhteisöstä irrottautunut entinen imaami sanoo, että läntisen yhteiskunnan lait eivät päde, koska muslimien lain katsotaan olevan yhteiskunnan lain yläpuolella. Poliisiakaan ei välttämättä kunnioiteta, koska poliisi on valtiovallan kätyri. Ja korkeimman oikeuden tuomarin sana ei voita imaamin sanaa, sillä sharialaki on kaiken yläpuolella.
Tämä entinen imaami sanoo, että muslimiyhteisössä on niitä, jotka haluaisivat olla osa ympäröivää yhteiskuntaa, mutta yhteisöjen johtajat eivät sitä salli.
Kun dokumentti esitettiin Tanskassa, siellä alkoi keskustelu siitä, mitä uskonnollisissa yhteisöissä saa opettaa. Koska ei voitu säätää lakia, joka koskisi vain muslimeja, säädettiin lait koskemaan kaikkia uskonnollisia yhteisöjä. Tämän vuoden alusta Tanskassa astui voimaan viisi lakia, joiden mukaan kuka tahansa, joka opettaa tietyistä aiheista, voi saada sakot tai jopa kolme vuotta vankeutta. Hans-Ole Bækgaard tanskalaisesta Indre Mission -järjestöstä sanoo, että kristilliset seurakunnatkin joutuvat nyt miettimään tarkasti, mitä opettavat abortista tai samaa sukupuolta olevien parisuhteesta. (Uusi Tie 8.2.2017)
Tällaisten rajoittavien lakien laatimisessa on yksi ongelma: suljettuun muslimiyhteisöön on ulkopuolisten vaikea päästä seuraamaan ja tarkkailemaan opetusta. Sen sijaan kristityn valtaväestön tilaisuuksia on helppo ”vakoilla”. Rajoitukset kääntyvätkin pääasiassa raamatullisia kristittyjä vastaan, mutta sehän ei maallistuneita länsimaalaisia tietenkään haittaa.
Helsinkiin kaavaillaan suurmoskeijaa, jota hanketta jopa ev.lut. kirkkokin tuntuu puoltavan (lue lisää tästä). Tutkija Alan Salehzadeh kuitenkin varoittaa: ”Muslimiveljeskunta kaavailee Helsinkiin suurmoskeijaa, joka kannattajien mukaan voisi vähentää radikalisoitumista. Olen eri mieltä. Yksi iso moskeija loisi entistä paremmin järjestäytyneen uskonnollisen yhteisön riippumatta siitä, kuka moskeijan rahoittaa. … Maltillisia muslimeita on, maltillista poliittista islamia ei. Poliittista islamia ajavat tahot näkevät ideologiansa parhaana mahdollisena hallitusmuotona yhteiskunnalle ja ovat valmiita antamaan henkensä sen eteen, että oma aate leviää.”
Vielä 11.2.2017 netissä oli suomenkielinen jihadistiblogi AN-NIDA, joka estotta kehotti muslimeja tappamaan kaafireja (vääräuskoisia). Nyt sivusto on onneksi suljettu palveluntarjoajan toimesta. Blogin mukaan kaafirin veri on halpaa, saastaista ja sallittua vuodattaa. Sen sijaan ”Islam on kunnollisten periaatteiden uskonto. Nämä antavat täydellisen perustan, jonka päälle oikeudenmukaisuuden ja kunnian lujat rakenteet on rakennettu. Yksi näistä mahtavista periaatteista on, että kaikkia ihmisiä vastaan on taisteltava, kunnes he hyväksyvät islamin tai tulevat shar’ii sopimuksen alle.”
Blogissa perustellaan koraanin jakeilla ja profeetta Muhammedin esimerkkiin vedoten, miten vääräuskoisten tappaminen on oikein ja velvollisuus. Loppuyhteenvetona kirjoittaja toteaa: ”Vääräuskoisten veri on halaal, ja heidän tappamisensa on Allahin – Herran, Kuninkaan ja ihmiskunnan Jumalan – palvonnan muoto. Tämä sisältää liikemiehen taksissa matkalla töihin, nuorison (murrosiän ylittäneet ”lapset”) harrastamassa liikuntaa puistossa ja vanhan miehen jonottamassa ostaakseen voileivän. Todellakin, jopa kukkakioskista ohikulkijoille kukkia myyvän kaafirin veri on halaal vuodattaa – ja kauhun kylväminen kaikkien vääräuskoisten sydämiin on muslimin velvollisuus.”
Länsimainen yhteiskunta ei koskaan pysty estämään tuonkaltaista vihapuhetta, koska nuo kehotukset kumpuavat suoraan Koraanista ja profeetan esimerkistä.
Ainoa, mikä voi muslimin mielen kääntää, on Pyhä Henki. Näitä kääntymisiä olemme saaneet todistaa Suomessakin. Lue esimerkiksi Iltalehden artikkeli Yli 1000 muslimia kääntynyt kristityiksi Suomessa.
One Way Missionin Raportti-lehdessä 4/2016 kirjoitettiin Lähi-idästä tulleiden pakolaisten parissa tehtävästä työstä näin: ”Elämme aikaa, jolloin sanoma Jeesuksesta Kristuksesta ainoana pelastajana jakaa tunteita ja mielipiteitä. Kristittyinä emme kuitenkaan voi tehdä mitään parempaa tai rakkaudellisempaa kuin julistaa Jeesusta maailman syntien sovittajana. Kaikki One Wayn toiminta on maahanmuuttajille täysin vapaaehtoista; ne, jotka tulevat tilaisuuksiimme, haluavat myös kuulla evankeliumia. Monet uskoon tulleet ovatkin sanoneet: ’Ennen olimme pimeydessä, mutta nyt olemme valossa.’”
Vastaa