Kahdenlaista sokeutta

Two kinds of blindness
14.1.2019 Simon Desjardins, suom. Sk

Jeremian kirjasta löytyy kohta, jota meidän kannattaa ajatella. Se esittää meille sokeuden kaksi lajia, jotka poikkeavat toisistaan mahdollisimman paljon, nimittäin kirotun miehen sokeuden ja siunatun miehen sokeuden. Tässä tuo kohta:

“Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta. Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa. Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on. Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy (KJV:  and shall not see when heat cometh) vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.” (Jer. 17:5–8)

(Lainaan KJV-käännöstä, koska se kääntää molemmissa jakeissa, sekä 6 että 8, heprean sanan רָאָה näkemiseksi, kuten tekevät myös Targum ja Qere.)

Vastakkaisuuden syy

Kuten nämä kolme jaetta todistavat, niin kaksi edustajaa ovat täysin vastakkaisia ja heidän vastakkaisuutensa on synnyttänyt nimenomainen valinta. Henkilö tuskin voisi odottaa erilaisuuden syyn olevan, mitä se on, sillä se koskee sitä, kehen hän luottaa. Joten yhtäällä meillä on kirottu mies, joka luottaa ihmiseen, mikä saa hänet tekemään lihan käsivarrekseen ja toisaalla meillä on siunattu mies, joka luottaa Herraan, mikä saa hänet asettamaan toivonsa Häneen. Siitä seuraa, että jyrkkä ero näiden kahden ihmisen välillä on heidän luottamuksensa kohteessa.

Kontrasti

Päivän päättyessä meille jää äärimmäinen vastakkaisuus, yhtä vaikuttava kuin elämän ja kuoleman välinen. Toinen on kuin alaston puu arolla, joka asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa. Toinen on kuin veden partaalle istutettu puu, hedelmällinen kaikkina vuodenaikoina.

Ainoa heitä yhdistävä asia näyttää olevan se, että molemmat ovat sokeita. Mutta jälleen, kuten näemme, heidän sokeutensa luonne tekee heistä täysin vastakkaisia.

Kirotun sokeus

Meille kerrotaan, että mies, joka on aiheuttanut kirouksen päällensä, ei näe, milloin hyvä tulee (KJV: shall not see when good cometh). Missään ei sanota, etteikö hyvä tulisi, mutta tragedia on siinä, että vaikka hyvä tulee, niin hän ei näe sitä, so. hän ei koe sitä eikä myöskään hyödy siitä eikä tiedä, että se on ollut siellä alusta saakka.

Mikä asema! Tällainen henkilö on tuomittu alusta saakka. Jos sateisena päivänä tarjoat hänelle sateenvarjoa, hän valittaa, koska varjo on musta. Jos tarjoat hänelle ruusun, hän ärsyyntyy, koska siinä on piikkejä. Jos kutsut hänet ravintolaan, hän marmattaa, koska ruoka on liian suolaista. Ja jos tarjoat hänelle apuasi, hän protestoi sanoen osaavansa tehdä sen yhtä hyvin kuin sinäkin. Ja siinä ilmenee kirous kietoutuneena hänen koko tietoisuutensa perusrakenteeseen.

Jotkut näistä ihmisistä kulkevat seurakunnasta seurakuntaan, turhautuneina ja onnettomina. He onnistuvat löytämään jotakin väärää kaikkialla, lähes joka asiassa ja melkein jokaisessa ihmisessä. Näyttää, että he ovat menettäneet kyvyn havaita mitään hyvää. Miten säälittävä tilanne! Upotettuina siunauksiin minkään niistä vaikuttamatta heihin; kokien koko ajan kipua, jonka aiheuttaa heidän kätensä lävistävä ruoko. Viittaan tässä kohtaan 2. Kun. 18:21, josta luemme:

“Katso, sinä luotat nyt Egyptiin, tuohon särkyneeseen ruokosauvaan, joka tunkeutuu sen käteen, joka siihen nojaa ja lävistää sen. Sellainen on farao, Egyptin kuningas, kaikille, jotka häneen luottavat.”

Luottaminen lihan käsivarteen voi tuoda hetkellisen helpotuksen, mutta ajan mittaan se aina aiheuttaa ongelmia ja tyytymättömyyttä, sillä se tuo mädännäisyyden sieluun ja suuttumuksen henkeen.

Siunatun sokeus

Täysin erilainen on siunattu mies, josta sanotaan, että hän ei näe, kun helle tulee. Taaskaan ei sanota, että helle ei tule, mutta se, joka luottaa Herraan ei koe sitä siksi, mitä se on. Toisin sanoen se ei vaikuta häneen negatiivisesti. Tässä sana ”helle” tarkoittaa sellaisia vastoinkäymisiä kuin vaikeudet, onnettomuudet, koettelemukset, kärsimykset. Yhtä lailla kuin kirottu mies ei voi kokea lohdutuksen myönteisiä vaikutuksia, siunattu mies ei voi kokea kärsimyksen kielteisiä vaikutuksia. Itseasiassa hän menee jopa pitemmälle; hän kokee sen siunauksena. Apostoli Paavali oli sellainen mies. Hän kirjoittaa näin:

“Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti” (2. Kor. 4:17).

Tällaisen ymmärryksen ei pitäisi yllättää meitä; se on Jumalaan luottamisen luonnollinen sivuvaikutus.

“Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut” (Room. 8:28).

Joten tässä se on. Siunatulle kaikki on hyväksi. Siksi hän kerskaa ahdistuksessa (Room. 5:3) ja pysyy siinä ylen iloisena (2. Kor. 7:4). Hän veisaa vankilassa (Apt. 16:25), siunaa häntä kiroavia (Matt. 5:44), tekee hyvää häntä vihaaville (Matt. 5:44) jne.

Johtopäätös

Joten missä minä seison tässä kaikessa? Kumpi henkilö muistuttaa minua enemmän? Jumala auttakoon meitä vastaamaan näihin kysymyksiin sydämen eheydellä, sillä päivän päättyessä vain rehelliset vastaukset vaikuttavat.