The Blind Spot
Israel Today, maaliskuu 2019, suom. SK
Tämä artikkeli julkaistaan uudelleen Israel Today’n perustajan Ludwig Schneider’in muistoksi. Hänen raamatulliset analyysinsä ja oivalluksensa ovat tänä päivänä yhtä relevantteja kuin 10 vuotta sitten, kun ne kirjoitettiin. Ludwigin poismenossa olemme menettäneet suuren Raamatun tutkijan, joka aina osasi innoittaa meitä Jumalan sanomalla.
Olen ajanut autoa 50 vuotta, eikä minulla ole ollut yhtään onnettomuutta! Mutta se on vain Jumalan armoa. Jokainen autoa ajava tietää, että onnettomuuden välttäminen ei riipu vain hänestä, vaan hänen ympärillään olevien toiminnoista.
Joka vuosi sadat joutuvat toisen kuljettajan sokeaan pisteeseen, mikä aiheuttaa onnettomuuden, josta he eivät ole vastuussa. On arvioitu, että tämä on syynä jopa kolmannekseen onnettomuuksista. Käsite ”sokea piste” kuvailee näkökentän osaa, joka peilien käytöstä huolimatta on estetty näkymästä.
Sokeita pisteitä voi olla myös elämässämme. Vaikka, aivan kuten liikenteessä, ryhdymme kaikkiin varotoimiin itsemme suojelemiseksi, onnettomuuksia vain tapahtuu. Kymmenen käskyä ja muut Raamatun opetukset voidaan nähdä liikennesääntöinä, joiden tarkoitus on ohjata meidät taivaalliseen päämääräämme. Sen sijaan, että olisivat riesa, kuten muutamat näyttävät ajattelevan, nämä säännöt opastavat meitä läpi jokaisen päivän ja auttavat meitä välttämään vahinkoja itsellemme ja toisille.
Tästä aiheesta on kaksi vastakkaista näkemystä. Jotkut päättävät luottaa täydellisesti Jumalan armoon, samalla kun toiset täydellisesti Hänen lakeihinsa. Jotkut tekevät kaikkensa elääkseen Jumalan lain mukaisesti, niin kuin he sen ymmärtävät kussakin tilanteessa, kun taas toiset pitävät kiinni vapaudesta, joka heillä on Messiaassa. He näkevät kiinnittymisen raamatullisiin lakeihin ja sääntöihin Vanhan Testamentin ”lakihenkisyytenä”.
Onnettomuuksia näyttää kuitenkin tapahtuvan molemmille ryhmille, niille, jotka noudattavat lain polkua ja niille, jotka pitäytyvät armoon. Tosiuskovat voivat mm. sotkeutua avioeroon, ahneuteen, rikollisiin toimiin ja seksuaalisiin syrjähyppyihin tai kieroutumiin.
Kuinka sellaisia asioita voi tapahtua uskoville? Käyttävätkö he hyväkseen armoa, joka heillä on Messiaassa (paetakseen synnin seurauksia), vai eikö lakihenkisyys toimi heidän kohdallaan?
Tässä se ”sokea piste” alkaa vaikuttaa. Ei riitä, että vain luotetaan armoon ja ajatellaan, että kaikki selviää lopussa, tai että riiputaan kyvyssämme pitää Jumalan lait, vaan meillä täytyy olla myös täysin selvä näkökenttä. Vaikka luulemme, että näemme kaiken, että olemme tarkastaneet kaikki ns. ”peilit” elämässämme, niin silti on olemassa tuo vaarallinen ”sokea piste” kilvoiteltavana. Siksi meidän täytyy olla erikoisen varovaisia ja katsoa hyvin tarkasti, ennen kuin teemme sellaista, joka voisi olla vaarallinen liike tai kääntyminen (so. päätös).
Siksi meidän on oltava herkkiä Pyhän Hengen kuiskauksille. Se ei tarkoita, että meidän pitäisi olla robotteja ja toimia, kuin kaukosäätimellä. Kun päästämme Pyhän Hengen jokaiselle elämämme osa-alueelle, se estää meitä lankeamasta omavanhurskauteen, jos olemme tiukkoja lain noudattajia ja lankeamasta syntiin johtuen armon meille antamasta vapaudesta.
Jaakob 2:20 sanoo, että ”usko ilman tekoja on kuollut”. Toisin sanoen usko ilmaistaan tekojen kautta. Tässä tulemme jälleen sokeaan pisteeseen, tuohon suoraan ja kaitaan polkuun lain ja armon välillä, joka meidän täytyy alinomaa pitää näkyvissä. Jokainen, joka rakentaa elämänsä ainoastaan toiselle, ei ota huomioon sokeaa pistettä ja siksi vaarantaa, ei vain oman uskonsa, vaan myös kanssaihmistensä uskon.
Siksi tarvitsemme Pyhän Hengen johdatuksia, lohduttajan, josta Jeesus sanoi, että ”hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut” (Joh. 14.26). Vasta silloin voimme sanoa yhdessä Paavalin kanssa: ”sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä” (Room. 9:1). Se ei ole myöskään tunne kuuliaisuudesta uskonnolliselle perinteelle, joka takaa minulle esimerkillisen elämän eikä sokea kiinnipitäminen armosta. Se on Pyhä Henki.
Vastaa