The Master of the House is Coming
By Daymond R. Duck, 7.7.2019, suom. SK
Useita tapahtumia tapahtui viime päivinä, jotka näyttävät viittaavan siihen, että talon Herra (Jeesus) tulee pian (Mark. 13:34-37).
Ensiksi, Kurdistan viittaa kurdien (muinaisten meedialaisten) maahan.
Vanhan Testamentin aikoina se oli osa Assyrian valtakuntaa, sitten osa Babylonian valtakuntaa, ja sitten osa Meedian ja Persian valtakuntaa. Tänä päivänä Kurdistan on jaettu ja se on osa neljää valtiota: Turkki, Syyria, Irak ja Iran.
Uskon, että Raamatun profetia opettaa, että lopunaikana kurdit saavat valtansa takaisin.
Jesaja ennusti, että tuhatvuotisen valtakunnan aikana Egyptistä rakennetaan valtatie Israelin kautta Assyriaan (Kurdistan) (Jes. 19: 23-25) ja tuohon aikaan Herra siunaa Egyptiä, Israelia ja Assyriaa.
Jesaja ja Jeremia ennustivat, että meedialaisten (kurdien) henki tuhoaa Babylonin Ahdistuksen aikana (Jes. 13:9, 17-22; Jer. 51:11, 28).
Ilmestyskirjan Johannes sanoi, että Babylon tuhotaan tulella yhdessä tunnissa (Ilm. 18:8-10).
Nämä profetiat täyttyvät, mutta kurdit tarvitsevat vahvan armeijan, jos aikovat tehdä sen. Kurdeja on noin 40 miljoonaa.
Turkki, Syyria, Irak ja Iran pelkäävät heitä, sortavat heitä, kieltävät heiltä modernit aseet jne.
Vuonna 2016 Irakin kurdit päättivät järjestää kansanäänestyksen koskien julistautumista itsenäiseksi Irakista. He eivät vahvistaneet kurdivaltion rajoja, mutta he uskoivat, että kansanäänestys menisi läpi. Vuonna 2017 he äänestivät ja se meni läpi.
Vuonna 2018 Irak ja Iran hyökkäsivät kurdeja vastaan Kirkukin kaupungissa. Kurdit luopuivat kaupungista, mutta kieltäytyivät luopumasta itsenäisyysäänestyksensä tuloksesta.
27. kesäkuuta 2019 ilmoitettiin, että kristillisten johtajien valtuuskunta, mukaan lukien joitakin presidentti Trump’in uskonnollisia neuvonantajia, vieraili epävirallisesti kurdien sotilasviranomaisten luona Irakissa. Kurdit vihjasivat, että Israelia lukuun ottamatta he ovat Amerikan ainoa liittolainen Turkissa, Syyriassa, Irakissa ja Iranissa (neljä kurdeja sortavaa maata).
He ehdottivat, että Yhdysvallat tarvitsee kurdeja ja kurdit haluaisivat olla Yhdysvaltojen liittolainen ja Yhdysvaltojen avun vastaanottaja.
Nämä kristilliset johtajat lupasivat välittää viestin Trump’ille.
Toiseksi, 21. kesäkuuta 2019 korkea-arvoinen saudiarabialainen diplomaatti antoi useita hätkähdyttäviä lausuntoja.
Hän sanoi muun muassa seuraavaa: on aika normalisoida Israelin ja arabien väliset suhteet; sodan aika Israelin kanssa on ohi; arabimaailma ihailee Israelin menestystä ja haluaa kopioida sitä; palestiinalaishallinto on vastuussa, ettei edes harkitse Trump’in rauhanehdotusta ja Jerusalemin ja pyhien paikkojen asema voidaan ratkaista.
Huomaa, että rauhansopimus on mahdollinen, muut valtiot ovat huomaamassa Israelin menestyksen (Venäjä, Iran, Turkki jne. ovat huomaamassa Israelin hopean ja kullan jne.) ja Saudi-Arabia on asennoitumassa poliittisesti, niin kuin se tulee olemaan Googin ja Maagogin taistelun aikaan.
Kolmanneksi, Jared Kushner järjesti 25.–26. kesäkuuta 2019 Bahrainissa kokouksen nimeltä ”Peace To Prosperity Workshop” (rauha vauraudeksi työpaja) jotta voitaisiin keskustella presidentti Trump’in ”vuosisadan sopimuksen” (ehdotettu rauhansopimus) taloudellisesta osasta.
Monet maailman johtajat, mukaan lukien joitakin arabimaista, olivat paikalla.
Jared Kushner kertoi ryhmälle: ”Olemme kaikki samaa mieltä seuraavista tavoitteista: Haluamme nähdä rauhan, turvallisuuden ja vaurauden palestiinalaisille, israelilaisille ja kaikille muille kaikkialla maailmassa.”
On liian aikaista sanoa, että tämä on sen liiton alku, jonka Antikristus lopulta vahvistaa, mutta monien maailmanjohtajien kokouksessa Jared Kushner sanoi, että pohjimmiltaan kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että tavoitteemme on rauha, turvallisuus ja vauraus palestiinalaisille, Israelille ja koko maailmalle.
Tiedä, että tempaus on ennen seitsenvuotista rauhansopimusta monien kanssa, ja kun ihmiset sanovat: rauha ja turvallisuus, niin äkillinen tuho tulee maailman päälle.
Neljänneksi, seuraten Jared Kushner’in työpajaa presidentti Trump’in ”vuosisadan sopimukselle”, jossa hän ehdotti 50 miljardia dollaria käytettäväksi 10 vuodessa parantamaan palestiinalaisten elämää, Jason Greenblatt, Trump’in erikoisedustaja kansainvälisissä neuvotteluissa, sanoi sijoittajien kertoneen hänelle, että he voisivat saada sen tapahtumaan, jos poliittinen osa tulee hyväksytyksi.
Niinpä Gazan tarvitsemien tehtaiden, teiden, sairaaloiden jne. rakentamiseen tarvittavat varat ovat saatavissa, jos poliittiset kysymykset voidaan ratkaista (arvottomalla rauhansopimuksella).
Viidenneksi, 27. kesäkuuta 2019 YK piti kansainvälisen konferenssin, jossa keskusteltiin ”Israelin politiikasta ja toimenpiteistä, joilla pyritään muuttamaan Jerusalemin luonnetta, millä on merkittäviä poliittisia, oikeudellisia ja yhteiskunnallistaloudellisia seurauksia”.
Eikö olekin mielenkiintoista? Jumala tekee Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi ja väkikiveksi koko maailmalle Ahdistuksen aikana (Sak. 12:2-3) ja YK (globaali ryhmä) on hermostunut siitä, mitä tapahtuu Jerusalemissa.
Kuudenneksi, 25. kesäkuuta 2019 Amir Tsarfati kertoi, että Venäjän talous on vaikeuksissa pakotteiden takia ja juutalaisten maahanmuuttajien määrä Venäjältä Israeliin on kasvanut noin 400:sta kuukaudesta noin 1200:aan kuukaudessa.
Venäjän taloudelliset ongelmat ja juutalaisten maahanmuutto Israeliin ovat merkkejä viimeisistä päivistä ja vuosista (Hes. 38:8, 12).
Seitsemänneksi, 27. kesäkuuta 2019, ilmoitettiin Israelin uskovan, että Venäjä on puuttunut Israelin siviililentokoneiden GPS-navigointijärjestelmiin noin kolmen viikon ajan (Venäjä kiistää sen).
Ottaen huomioon, mitä Raamattu sanoo Googin sodasta, ei ole kohtuutonta uskoa, että Venäjä haluaisi häiritä lentokoneiden GPS-navigointijärjestelmiä Israelissa.
Kahdeksanneksi, 16. kesäkuuta 2019, talonmies Dan Davidson, Mount Auburn -presbyteerikirkossa Ohion Cincinnati’ssa, pukeutui drag queen’iksi nimeltä Sparkle Leigh.
Sparkle’lla oli päällään violetti leninki, meikki ja korkeakorkoiset kengät. Hän seisoi kirkon oven edessä tervehtimässä ihmisiä, kun he tulivat (minusta tuntuu, että Auburn on kirkko vain nimellisesti).
Jumalanpalveluksen lasten osuuden aikana Sparkle nousi lavalle ja luki lastenkirjaa ”The Story of Harvey Milk and The Rainbow Flag” (Tarina Harvey Milk’istä ja sateenkaarilipusta) (mahdollisesti vastakohta lasten kouluttamiselle siten kuin pitäisi).
Sparkle olisi voinut lukea Raamattua ja jakaa jonkin Raamatun kertomuksen lasten kanssa (kuten mitä tapahtui Sodomalle ja Gomorralle), mutta Sparkle halusi puhua Harvey Milk’istä ja sateenkaarilipusta (luopuen uskosta ja vielä pahempaa, kääntäen pahan hyväksi ja pullistellen sillä kirkossa jne.).
Tämän kaltaiset tapahtumat ovat syy, miksi uskon, että talon Herra on tulossa (ja pian).
Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com
Vastaa