The Coming World Leader
By Tommy Stone, 16.6.2020, suom. SK
Koko maailma on näyttämö ja kaikki miehet ja naiset ovat vain näyttelijöitä; Heillä on lähtönsä ja tulonsa; Ja yksi ihminen ajallaan näyttelee monia osia. – William Shakespeare –
Tiesikö William Shakespeare todella, kuinka totta hänen sanansa olivat? Epäilen, että tiesi, koska maailma on todellakin näyttämö. Jumala kirjoitti käsikirjoituksen ennen maailman perustamista, ja se näytellään täydellisen tarkasti niiden edessä, joilla on silmät nähdä ja korvat kuulla.
Raamattu ennustaa kahden maailmanjohtajan tulemuksen näyttämölle viimeisinä päivinä. Ensimmäinen tulee valkoisella hevosella (Ilm. 6:2) ja on tarkoitettu niille, jotka hylkäävät Jumalan valinnan. Hänen valtakuntansa on lyhytaikainen; hänet poistetaan vallasta ja heitetään tuliseen järveen hänen tuhottuaan tämän nykyisen maailmanjärjestelmän kaupungit (Jes. 14:12-17). Toinen, Jumalan valitsema, tulee myös valkoisella hevosella (Ilm. 19:11) ja on herrojen herra ja kuningasten Kuningas. Hän poistaa vallasta ensimmäisen ja hallitsee vanhurskaudessa. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta.
Jumala julistaa: ”Muistakaa entisiä ikiajoista asti, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole; minä olen Jumala, eikä ole minun vertaistani. Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen.” (Jes. 46:9-10)
Jos palaamme Jesajan luvun 9 jakeisiin 6-7, näemme, mikä on Jumalan hyvä tahto. 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää Jumala antaa Jesajalle tämän kaksiosaisen profetian: ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.”
Tämän profetian ensimmäinen osa – lapsi syntynyt; poika annettu – toteutui 700 vuotta myöhemmin, kun Jeesus syntyi maailmaan ja antoi henkensä uhrimaksuksi maailman syntivelasta. Profetian toinen osa – ”jonka hartioilla on herraus” – toteutuu hänen paluussaan. Tarkemmin sanottuna hänen herrautensa alkaa hänen paluunsa toisessa osassa, kun Hän fyysisesti palaa maan päälle uskovien kanssa, jotka otettiin ylös seurakunnan tempauksessa seitsemän vuotta aikaisemmin paluun ensimmäisessä osassa.
Jesajan profetian toinen osa ei ole vielä toteutunut, mutta tiedämme, että sen toteutuu ja täsmälleen, kuten Raamatussa on ennustettu. Jokainen hänen ensimmäisen tulemuksensa yksityiskohta toteutui tarkalleen, kuten ennustettiin (ks. Jesaja 53 ja Psalmi 22). Siksi profetian toisen osan jokainen yksityiskohta tulee myös toteutumaan, juuri kuten ennustettiin.
Koska olemme nyt riittävän pitkällä Jumalan maailman historian käsikirjoituksessa, tiedämme, että jokainen Jumalan sana Raamatussa on totta. Niinpä tiedämme, että jäljellä olevat toteutumattomat profetiat Hänen maailmansuunnitelmassaan tulevat myös toteutumaan, kuten on ennustettu (ks. The End From The Beginning).
Monet tietävät sydämessään, että Raamattu on totta, mutta päättävät hylätä sen. Nykyinen maailmaa hallitseva, Kristuksen hylkäävä, Saatanaa palvova globaali eliitti tietää, että Raamattu on totta, mutta he todella yrittävät kaataa Jumalan suunnitelman perustamalla oman globaalin hallituksensa, sellaisen, joka täydellisesti valvoo kaikkia ihmisiä.
Tämä tuo meidät Psalmiin 2: ”Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: ‘Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä’.”
“Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan: ‘Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni’.
Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: ‘Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät.’”
“Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari.Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.”
Miksi maailman johtajat, vaikka tietävät Raamatun olevan totta ja että Jumalan suunnitelma toteutuu tarkalleen, kuten on ennustettu, typerästi jatkavat pahuuden tiellä, joka selvästi vie tuhoon? Miksi yhteiskunnat ovat aina valinneet pahan hyvän sijaan?
Jeesuksen oikeudenkäynnissä kansa huusi rikollisen Barabbaan vapauttamista ja pyysi, että Jumalan täydellinen Poika Jeesus Kristus ristiinnaulittaisiin. Miksi he tekivät niin? Miksi enemmistö on aina hyljännyt hyvän johdon? Koska hyvä johto aina pitää ihmisiä vastuullisina teoistaan.
Siksi enemmistö hylkää aina Herran Jeesuksen Kristuksen. He luulevat typerästi voivansa paeta pyhän Jumalan vanhurskasta tuomiota. He luulevat voivansa tehdä, mitä haluavat ilman, että heitä pidetään vastuullisina. He ovat valitettavasti väärässä. Jeesus palaa, tuomitsee maailman ja perustaa valtakuntansa.
Jos muuten et vieläkään ole varma, että enemmistö valitsee aina väärän tien, lue Jeesuksen sanat Matt. 7:13–14: ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.”
Meille kerrotaan Jes. 9. luvun profetiassa, että kun Jeesus palaa perustamaan valtakuntansa, se tapahtuu ”tuomiolla ja vanhurskaudella”. Osa Herran tuomiosta ja vanhurskaudesta sallii tämän nykyisen maailmanjärjestelmän kuninkaiden yrittää itse perustaa oman maailmanhallituksensa ja valita oman johtajansa.
Raamattu ennustaa laittomuuden ihmisen, väärän eli väärennetyn Kristuksen tulevan maailman näyttämölle, miehen, joka ilmestyy suuressa myllerryksessä olevan maailman näyttämölle. Hän on ihmisten valinta ja hänet vastaanotetaan suurena maailmanjohtajana. Rauhantekijä, ihmeiden tekijä, mies, joka näyttää ratkaisevan maailman ongelmat ja yhdistävän ihmiset yhdeksi.
Todellisuudessa hän on kuitenkin valloittava paha diktaattori, joka tuo tuomion, kuoleman ja tuhon. Raamattu sanoo, että Jeesus vapauttaa hänet tuomiona maailmalle valloittamaan kaikki, jotka kieltäytyvät uskomasta Jumalan totuutta; ne, jotka eivät vastaanota Hänen pelastussuunnitelmaansa. Koska he kieltäytyvät uskomasta totuuteen, Herra lähettää laittomuuden ihmisen, jotta he kaikki uskoisivat hänen valheisiinsa ja joutuisivat kadotetuiksi. Kiitos Jumalalle, Herra poistaa omansa, ne, jotka ovat tehneet parannuksen ja uskoneet evankeliumiin, sellaisessa tapahtumassa, joka tunnetaan seurakunnan tempauksena, ennen kuin kaikki tämä anarkia toteutuu (ks. Rapture Timing).
2. Tess. 2:7-12 julistaa: ”Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.”
Tämä Jumalan lähettämä väkevä eksytys tulee, kun Jeesus Kristus ottaa kirjakäärön Jumalan oikeasta kädestä, avaa sen ja murtaa siinä olevien Jumalan tuomioiden ensimmäisen sinetin vapauttaen laittomuuden ihmisen paniikin valtaamalle maailmalle, maailmalle myllerryksessä, maailmalle, joka on myös juuri kokenut varkaan yössä, seurakunnan tempauksen. Suuri valhe on todennäköisesti se, että väärä Kristus ottaa kunnian seurakunnan tempauksesta.
Ilm. 6:1-2: ”Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi yhden niistä seitsemästä sinetistä ja kuulin yhden niistä neljästä olennosta sanovan niinkuin ukkosen äänellä: ‘Tule!’ Ja minä näin ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi ja hänelle annettiin seppele ja hän lähti voittajana ja voittamaan.”
Ukkosen jyrinä voi hyvinkin olla se suuri äkillinen tuho (KJV: sudden destruction), joka seuraa seurakunnan tempausta, kuten nähdään kohdassa 1. Tess. 4:13–5:3:
”Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: ‘Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.”
Näistä jakeista näemme, että Jumala on armollinen Jumala; hän poistaa seurakuntansa, ennen kuin suuri äkillinen tuho tulee hyväuskoiselle maailmalle. Siksi Paavali jatkaa sanoen jakeissa 9–11: “Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan. Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.”
Jumala todella on julistanut lopun alusta alkaen; käsikirjoitus toteutuu silmiemme edessä, aivan kuten ennustettiin. Viimeinen näytös on alkamassa. Se alkaa yhtäkkiä ja päättyy, kuten on julistettu. Jeesus tulee pian varkaana yössä. Ne, jotka ymmärtävät tarvitsevansa Pelastajaa ja avuksi huutavat Herran nimeä ja asettavat luottamuksensa ennen Hänen tulemustaan Jeesukseen Kristukseen syntien anteeksisaamiseksi, eivät käy läpi kauheaa aikaa, jonka maailma pian käy läpi (ks. Rapture Timing).
Vielä elossa olevat, jotka eivät halua uskoa Jeesukseen, kun hän tulee varkaana yöllä, käyvät läpi historian pahimman ajan, mitä maailma koskaan tulee tuntemaan ja Antikristus alistaa, tai tappaa heidät.
Kehotan sinua, jos et ole vielä luottanut Vapahtajaan syntiesi anteeksi saamiseksi, ”valitse tänä päivänä, ketä palvelet”. Valitsemalla Jeesuksen, voit varmuudella tietää, ettet pelastu vain helvetistä, vaan myös siitä suuresta vaikeuksien ajasta, jonka maailma tulee pian läpikäymään (ks. Tiedätkö varmasti missä vietät ikuisuutesi?).
Verkkosivusto: https://truthfellowship.org
Vastaa