Times of Bittersweet…
A message of comfort for the saved – A message of warning to the lost…
By Tommy Stone, 8.1.2023, suom. SK
Kun synnytyskivut tihenevät ja voimistuvat, odottavan äidin sydän täyttyy katkeransuloisesta tunteesta. Kun hänen kipunsa ja kärsimyksensä lisääntyvät, hän miettii, kuinka pahoiksi kivut käyvät ennen synnytystä. Samaan aikaan kasvava ilon tunne tulvii hänen sieluunsa tietäessään, että lapsi syntyy pian.
Samoin Kristuksen morsian (seurakunta) kärsii yhä enemmän maailman muuttuessa yhä vihamielisemmäksi Jumalan tietoa ja totuuksia kohtaan. Uudestisyntyneelle uskovalle on hyvin tuskallista nähdä, kuinka uskovia vainotaan ja kuinka yhteiskunnat alkavat hajota Jumalan vastaisesta kapinasta ja sen aiheuttamasta kärsimyksestä.
Me, jotka olemme Kristuksessa, pohdimme nyt, kuinka pahaksi asiat käyvät, ennen kuin Jeesus palaa hakemaan meidät kotiin. Kun katselemme Jumalan lupaaman tulevan valtakunnan synnytyskipuja, jotka lisääntyvät ja voimistuvat päivittäin, uskovien sydänten pitäisi täyttyä myös ilon tunteella, koska tiedämme, että Vapahtajamme vie meidät pian kotiin.
Jeesus sanoo Luuk. 21:28: ”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” Ne ”asiat”, joihin Jeesus viittasi, löytyvät edellisistä jakeista. Luuk. 21:25-26: ”Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.”
Kun ihmisten sydämet nyt menehtyvät pelosta, kun näkevät näiden asioiden alkavan tapahtua maan päällä, me uskovat tiedämme, että lunastuksemme on lähellä. 1. Tess. 5:2-3: ”Sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: ‘Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.”
Matt. 24:21: ”Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.”
Jae 1. Tess. 5:4: ”Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas.”
Jakeet 9–11 jatkavat: ”Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan. Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.”
On hämmästyttävää, miten Jumalan sana sopii niin täydellisesti yhteen. Jeesus julistaa Joh. 14:1-3: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.”
Monet opettavat, että kristityt käyvät läpi tulevan ahdistuksen, joka pian tapahtuu maan päällä, mutta heidän opetuksensa eivät vain ole totta.
Paavalin ajan uskovat kärsivät uskollisen todistuksensa ja suuren intonsa vuoksi Jumalan asialle monista vainoista ja ahdistuksista. Ja tuon ajan väärien opettajien vuoksi monet Paavalin aikana luulivat, että Herran päivä oli jo tullut; he luulivat, että olivat jääneet tempauksesta ja elivät jo ahdistuksen ajassa.
Paavali kirjoitti toisen Tessalonikalaiskirjeen luvut 1 ja 2 vakuuttaakseen kaikille uskoville, että he eivät tule menemään ahdistuksen läpi ja kerratakseen kaikille uskoville, miten tulevat tapahtumat tarkalleen ottaen avautuvat.
Paavali kirjoittaa 2. Tess. 1:3–12: ”Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, niinkuin oikein onkin, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itsekussakin, kaikissa teissä, niin että me itsekin Jumalan seurakunnissa kerskaamme teistä, teidän kärsivällisyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissanne ja ahdistuksissa, joita teillä on kestettävänä ja jotka ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin.”
Paavali jatkaa kuvalla tulevasta ahdistuksesta niille, jotka ahdistavat uskovia, ja kuvalla tulevasta levosta taivaassa niille, joita on ahdistettu, ylösnousemuksen ja ennen ahdistusta tapahtuvan tempauksen kautta. Jakeet 6-10: ”koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat, ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme.”
Paavalin lausunto voi olla täysin totta kaikille uskoville vain yhdellä tavalla, nimittäin että ennen ahdistusta tapahtuu tempaus. Siksi Paavali jatkaa jakeissa 11-12: ”Sitä varten me aina rukoilemmekin teidän puolestanne, että meidän Jumalamme katsoisi teidät kutsumisensa arvoisiksi ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi kaiken teidän halunne hyvään ja teidän uskonne teot, että meidän Herramme Jeesuksen nimi teissä kirkastuisi ja te hänessä, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaan.”
Paavali jatkaa luvussa 2: ”Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
”3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, 4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. 5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?”
Jakeiden 3-5 perusteella monet opettavat, että tempausta ennen ahdistusta ei voi olla. Paavali kuitenkin vain toteaa, että he eivät voineet olla Herran päivän ajassa, koska antikristus ei ollut vielä paljastettu, eikä häntä voida paljastaa, ennen kuin häntä pidättävä voima on poistettu. Meidän on ymmärrettävä, että Paavali puuttui väärään oletukseen, jonka mukaan Kristuksen päivä olisi jo alkanut.
Ne, jotka väittävät, että seurakunta käy läpi ahdistuksen, jättävät yleensä jakeet 6–7 pois; Paavali jatkaa: ”6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. 7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää.”
Tästä näemme, että Jumalan pidättäjä pidättää antikristusta, kunnes on hänen aikansa. Hänen aikansa on tempauksen jälkeen. Laittomuuden salaisuus on jo toiminnassa ja se on toiminut Eedenin paratiisista lähtien. Tänään laittomuuden salaisuus on osittain pidätetty. Voimme vain kuvitella, mitä tapahtuu seurakunnan tempauksen jälkeen, kun pidättäjä on poistettu.
Jakeet 8-10: ”…niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä 10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.”
Paavali jatkaa jakeissa 11-12: ”Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.”
Kysymys 1: Onko mahdollista, että seurakunnan tempaus ja antikristuksen paljastuminen ovat osa Jumalan lähettämää väkevää eksytystä?
Kysymys 2: Onko mahdollista, että antikristuksen valheellisiin merkkeihin ja ihmeisiin sisältyy se, että hän ottaa ansion tempauksesta? Valehteleeko hän sen suhteen, mitä kadonneille ihmisille tapahtui ja suurin osa jäljelle jääneistä uskoo häntä? Voimme vain spekuloida.
Paavali jatkaa jakeissa 13-14: ”Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.”
Ei ole epäilystäkään siitä, että Paavali puhuu ylösnousemuksesta ja tempauksesta sanoessaan: Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.
Paavali päättää luvun 2. Tess. 2 seuraavasti (jakeet 15–17): ”Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme. Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa.”
Aloitimme tutkimuksemme luvusta 1. Tess. 5. Päätän sen nyt Paavalin sanoihin luvun 4 kolmeen viimeiseen jakeeseen. 1. Tess. 4:16 -18: ”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.”
Kun tarkkailemme Raamatun profetioiden päivittäistä toteutumista, niin rukoilen, että tämä tutkimus antaisi lohtua ja rauhaa kaikille uudestisyntyneille uskoville.
Niille, jotka eivät ole täysin varmoja siitä, että he pääsevät taivaaseen kuollessaan. Rukoilen, että tämä tutkimus saa sinut tutkimaan itseäsi voidaksesi selvittää, oletko pelastunut syntiesi seurauksista ja oletko Herran Jeesuksen Kristuksen todellinen seuraaja.
Todelliset Jeesukseen uskovat nöyrtyvät vanhurskaan Jumalan edessä ja tunnustavat hänelle olevansa syntisiä ja tarvitsevansa Vapahtajaa. He uskovat Room. 6:23: ”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Kaikki todella katuvat syntiset ovat rehellisiä ja tunnustavat Jumalalle, että ovat tehneet syntiä ja pyytävät anteeksiantoa.
Meidän on uskottava, että Jumalan ainosyntyinen Poika tuli maailmaan ottamaan vastaan rangaistuksen synnistämme. Meidän on uskottava, että Jeesus otti vastaan syntiemme palkan kuollessaan ristillä. Meidän on myös uskottava, että kolmen päivän kuluttua Jumala herätti hänet kuolleista.
Room. 10:9–10: ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.”
2. Kor. 5:21: ”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.”
Toiveeni on, että kaikki asettaisivat luottamuksensa Herraan Jeesukseen Kristukseen pelastukseksi, ennen kuin on liian myöhäistä.
2. Kor. 6:2: ”Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.”
Jos uskot etkä ole koskaan tehnyt niin, toimi heti jakeen Room. 10:13 mukaan: ”Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.”
Joh. 3:16: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
1. Kor. 15:57: ”Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!”
Vastaa