Mitä tapahtuikaan parannukselle?

Whatever Happened to Repentance?
By Howard Green, 12.1.2017, suom. SK

Manassen katumus (2. Aik. 33:12-13)

Lopputulos siitä, mitä tänä päivänä evankelikalismissa tehdään, koskee elämän parantamista, ei sielujen pelastamista. Ihmiset ovat hyvin innostuneita puhuessaan kirkostaan, pastoristaan tai pienryhmästään. Monille tunnustaville kristityille on helpompi puhua ennemmin uskonnollisista toiminnoista kuin iankaikkisuusasioista, koska jälkimmäiset saavat monet heistä vaivaantuneiksi. Oletko koskaan yrittänyt kääntää keskustelua kohti iankaikkisuusasioita ja saanut lopettamaan kehottavan katseen jopa uskovilta? Minä olen, ja olen varma, että monet teistäkin ovat, mikä ei ole yllättävää, ottaen huomioon sen tosiasian, että painotus monissa seurakunnissa on elämän parantamisessa eikä iankaikkisessa pelastuksessa. Parannuksen sanoma on suurelta osin huomiotta ja korvattu toisenlaisella evankeliumilla, joka ei muuta mitään sielun tasolla.

Arvostan seurakuntiamme, pastoreitamme ja palvelutyöjärjestöjämme, koska on vielä muutamia, jotka opettavat ja saarnaavat Jumalan sanan perustukselta. Nämä opettajat, seurakuntayhteisöt ja järjestöt ovat tänä päivänä käymässä vähiin. Kasvava määrä seurakuntia opettaa toisenlaista evankeliumia kuin mitä Jeesus opetti. Sosiaalisen evankeliumin ja etsijäherkän liikkeen kasvava suosio ovat tukahduttaneet sen, mikä on ollut kristittyjen vallitseva sanoma 20 vuosisadan ajan. Ihmisille myydään epäraamatullista hölynpölyä kuten esimerkiksi, että vaikka et usko, että Jeesus on Jumalan Poika, niin silti sinulla on parempi elämä, jos noudatat Hänen opetuksiaan.

Suuret joukot kokoontuvat näihin seurakuntiin, koska niistä on tullut sosiaalisia keskuksia ja uskonnollisia kerhoja. Moniin evankelikaalisiin seurakuntiimme levinnyt vallitseva sanoma ei ole muuta kuin elämänrikastuttamisseminaari, joka on siististi kääritty hengelliseltä kuulostaviin latteuksiin. Monet tämän päivän saarnat ovat minäkeskeisiä hengelliseltä kuulostavia tsemppauspuheita (pep talks), jotka huolellisesti välttävät puhumista Jumalan pyhyydestä ja tulevasta tuomiosta. Tämän tyyppinen saarnaaminen täyttää tuhannet tuolit monissa seurakunnissa, mutta se ei tee opetuslapsia Jeesukselle. Se ei ole sitä, mitä Jeesus opetti – ja Hänellä oli elämän sanat.

Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnasi Juudean erämaassa ja sanoi: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle”. Sillä hän on se, josta profeetta Esaias puhuu sanoen: ”Huutavan ääni kuuluu erämaassa: ‘Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi’.” (Matt. 3:1-3)

Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle”. (Matt. 4:17)

Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.” (Apt. 2:38)

Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman (2. Kor. 7:10).

Parannus oli ensisijainen sanoma, jota Jeesus opetti aloittaessaan toimintansa. Johannes Kastajan saarnaamisen painopiste oli vahvasti parannuksessa. Kriittinen kysymys henkilökohtaisesta parannuksesta oli aivan keskeinen apostolien opetuksessa. Kutsu parannukseen on ollut sanoma, joka on kyllästänyt opetuksen alkaen varhaisesta seurakunnasta aina menneiden vuosien suuriin saarnaajiin, kuten Edwards, Spurgeon ja Tozer. Kutsu tehdä parannus toistuu rakkaudella kautta Raamatun ja sen ohittaminen merkitsee, että ohitetaan keskeinen kysymys Jumalan pyhyydestä.

Menneiden vuosisatojen ajan evankeliumin sanoma on pysynyt muuttumattomana. Pyhän Hengen johdolla puhuneet miehet selittivät, mitä Raamattu sanoo Jumalan pyhyydestä, ihmisen syntisyydestä ja ihmissydämen täydellisestä toivottomuudesta erossa Jeesuksen pelastustyöstä. Toisin sanoen, ellei ihminen tule parannukseen, ei ole toivoa. Pastorini erittelee ihmissielun epävarmaa iankaikkista asemaa erossa Kristuksesta sanoessaan:

”Jumala on pyhä, me emme ja se on ongelma.” Pastori Mark Vroegop – College Park Church

Jos Jumalan koko neuvon saarnaaminen on ollut raamatullinen tehtävä alkuseurakunnasta tähän päivään, niin miksi monet nykyajan saarnaajat ohittavat sanoman parannuksesta? Uskon sen johtuvan siitä, että parannusta ei nähdä relevanttina aiheena, joka tänä päivänä edistäisi seurakuntakasvua. Monet opettajat tyytyvät puhumaan kutsusta ”parempaan elämään” sen sijaan, että puhuisivat parannuksesta ja täydellisestä sydämen muutoksesta Jeesuksen avulla. Kun tänä päivänä näen apaattisia ja penseitä kristittyjä, niin uskon sen olevan suora seuraus siitä, että parannuksen sanoma on paljolti sivuutettu. Mitä hyötyä on tietää, että Jeesus pelastaa ihmisiä, elleivät he näe epätoivoista Vapahtajan tarvettaan? Kun ihmiset alkavat ymmärtää syntisen sydämensä todella kurjan tilan Jumalan edessä, niin he näkevät tarpeensa pelastua. He näkevät, ettei erossa Jeesuksesta ole tietä päästä taivaaseen. He ymmärtävät, että jopa heidän parhain hyvyytensä on kuin saastaiset rievut Jumalan edessä. Tämä on se sanoma, joka tuottaa jumalisen surun, joka johtaa parannukseen. Tämän tiedon siitä, mitä Herra on tehnyt hyväksemme, pitäisi tuottaa valtava ilo, jota emme voi pitää vain itsellämme.

Jeesus tunsi ihmisen sydämen ja usein, kun väkijoukot velloivat Hänen ympärillään, Hän sanoi jotenkin näin: ”Teitä tullaan vihaamaan minun nimeni vuoksi”, tai ”Teidät annetaan vainottaviksi”. Hän sanoi yleisölle: ”Tehkää parannus ja kuolkaa samalla.” Hän sanoi ihmisille, että heidän täytyy laskea kätensä auraan eikä katsoa taaksensa, tai käski heidän myydä kaiken ja seurata Häntä. Harvest Bible Chapel’in pastori James MacDonald’illa on suurenmoinen ilmaus selittämään Jeesuksen opetusten vaikutusta:

”Jeesus ryhtyi usein operaatio väenvähennykseen.” Pastori James MacDonald – Harvest Bible Chapel

Herra tiesi, että ihmiset eivät voineet olla Hänen seuraajiaan olematta valmiita luopumaan kaikesta. Tämä sanoma itsensä tyhjentämisestä ja kaiken tekemisestä Jeesukselle erotti todelliset seuraajat muusta joukosta. Jos aiomme opettaa, saarnata ja opetuslapseuttaa raamatullisesti, meidän täytyy lähteä rivistä eikä jäljitellä, mitä monet johtajat seurakuntakasvuliikkeessä tekevät. Meidän täytyy päästä takaisin parannuksen ja pelastuksen sanomaan, koska sitä ihmiset tarvitsevat näinä aikoina.

Hengellisen apatian ja kristittyjen sijaan, jotka vain käyvät läpi uskonnollisia liikkeitä, meillä on silloin ihmisiä, jotka todella ymmärtävät ja elävät pelastuksensa ilossa Jeesuksen kautta. Mikään ei pure paremmin apaattiseen kristillisyyteen kuin voimakas todistus pelastuksesta. Katsoin hiljattain erään videon, joka näyttää, mitä tapahtuu, kun saarnataan evankeliumia ja tarvetta tehdä parannus. Tuo minidokumentti kertoo kaukaisesta Uuden Guinean heimosta, joka kuulee evankeliumin ja kuinka he reagoivat siihen parannuksella, nöyryydellä ja estottomalla ilolla. Katsellessani tajusin, miksi nämä ihmiset todistuksissaan osoittavat niin suurta iloa ja katumusta. Se johtuu siitä, että he kuulivat koko evankeliumin ja tiesivät, että ilman Jeesusta he olivat ikuisesti kadotettuja. Nämä ihmiset joutuivat kasvotusten ehdottoman välttämättömän parannuksen kanssa! Tämän artikkelin lopussa on linkki tähän ihanaan videoon. Katso se ja tulet siunatuksi sen kautta!

Mitä tapahtuisi, jos tätä raamatullista totuutta saarnattaisiin niiden minäkeskeisten saarnojen asemesta, jotka ovat niin vallitsevia tänä päivänä? Numeroiden tuottamisen asemesta tekisimme opetuslapsia ja laajalle levinneen apatian asemesta näkisimme palavia sielujen voittajia. Jos opetamme raamatullista parannuksen sanomaa, niin seurakuntakasvu saavutetaan Jumalan tarkoittamalla tavalla.

Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen (Apt. 2:47).

Kun lähestymme Jeesuksen paluun aikaa, niin Raamattu kertoo meille, että luopiot opetukset hiipivät seurakuntaan. Uskovina meidän täytyy olla valmiita kertomaan ihmisille hyvä uutinen. Tuossa sanomassa ihmisten tarve tehdä parannus on keskeinen. Se tuottaa nöyryyttä ja kirkastaa Jumalaa. Parannus ei ehkä ole suosittu sanoma tämän päivän evankelikaalisissa piireissä, mutta se on se, joka muuttaa sydämiä ja tekee opetuslapsia.

Kaikki Hänen puolestaan,

Howard

Original Article

Video Eetaow-heimosta, joka kuulee evankeliumin ensimmäisen kerran! click here

Read Full Post »

Hilja Aaltonen nukkui pois

Vapaakirkon pitkäaikainen evankelista ja yli kirkkokuntarajojen tunnettu julistaja Hilja Aaltonen on päässyt Taivaan kotiin.

Jo nuoruudestani muistan hyvin hänen sanoittamansa laulun Sinä kaipaatko täyteyttä Hengen sen, josta osa alla:

Sinä kaipaatko täyteyttä Hengen sen,
Joka tulvailee uskosta lupausten,
Joka vuotavi kädestä Mestarin
tyhjän tyhjihin sieluihin?
Tämä siunaus armona annetaan,
Omat ansiot turhuutta, roskaa vaan,
Kiinnä katseesi vuorehen voittoisaan,
Pyhän Golgatan kukkulaan.

Hilja Aaltosen ydinsanomaa oli ristinevankeliumi, eli Jeesuksen sovitustyö syntiemme tähden Golgatalla. Siinä on kristinuskon ydin, ja se riittää, vaikka muusta ei puhuisikaan.

Muistan hyvin, kun 2000-luvun alkuvuosina Jumala pysäytti minut noidannuolen kautta. Makasin viikon sängyssä ja aikani kuluksi luin Hilja Aaltosen kirjaa, jonka nimeä en tosin enää muista. Siltä sairasvuoteelta alkoi prosessi, joka muutti monta asiaa perusteellisesti – minut aivan kuin herätettiin.

Hilja Aaltonen puhui viime vuosinaan herätyksestä, jota hän odottaa. Mutta mitä on herätys? Se ei ole sitä, että olisi jotain hurmosta tai näkyisi ihmeitä ja merkkejä. Herätyksen odottaminen tässä ajassa valitettavasti vaikuttaa olevan jotain tuon kaltaisen etsimistä. Herätys on sitä, kun ihminen tulee synnintuntoon. Nykyisin ei kovinkaan usein kuulla kehotusta parannuksentekoon, mutta se on edellytys herätykselle.

Monesti ajatellaan, että herätystä on se, kun uskosta osattomat tulevat uskoon. Oikeasti herätys alkaa Herran huoneesta – minusta ja sinusta, jotka ovat etääntyneet Herrasta. Herätystä ei tule, jos emme ala tutkiskelemaan oman sydämemme tilaa. Meidän on joka päivä tultava Jeesuksen ristin juurelle ja tunnustettava rikkomuksemme ja tehtävä niistä parannusta. Jeesus on syntimme sovittanut ja antaa ne katuvalle anteeksi.

Hilja Aaltonen on sanonut, että ”nykypäivän ihminenkin kaipaisi yksinkertaista, vanhanaikaista, körttiläistä, kyynelten keskeltä julistettua veren sanomaa: ’Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä.’ Ei rääkätty ihminen, joka on nääntymässä taakkojensa alle, tule autetuksi, ellei saarnatuoleista kuulu tämä ristin sovintosaarna.”

Hän sanoi odottavansa, että herätys alkaisi hiljaisena ja jykevänä, Jumalan Sanan mukaisena – ei minään hurmosliikkeenä. ”Kaipaan sitä jykevyyttä, jota ennen oli. Kokouksissa oli sellainen henki, että niissä itkettiin ja oltiin hiljaa. Se oli syntisen itkua Jumalan tuulen alla.”

Hilja Aaltonen totesi jokunen vuosi sitten, että ”Pyhän Hengen pilvi on Suomen päällä, mutta jokin pidättää”.

Mikä se on, joka pidättää herätystä alkamasta? Mielestäni syy on siinä, että ihmiset – edes uskovat – eivät ole nähneet tarpeelliseksi tulla ristin juurelle. Ei Jumala voi siihen pakottaa ketään. Meillä on asiat liian hyvin, jotta meiltä riittäisi aikaa Jeesukselle. Jumala voi tosin panna alulle herätyksen, mutta silloin se tapahtunee jonkin ahdistuksen kautta.

Lue Hilja Aaltosen haastattelu vuodelta 2010.

Read Full Post »

Herätyksen avaimia

Olen viime aikoina lukenut Tapio Nousiaisen kirjaa Ellei nisunjyvä kuole. Kirjan keskeinen teema on yksittäisen uskovan ja sitä kautta seurakunnan elämä – millaista se useimmiten on ja millaista sen pitäisi olla Raamatun mukaan. Hän ottaa käsittelyyn muun muassa uskovien synnit ja edellytykset herätykselle. Kirja valottaa myös sitä, mitä on olla Jumalan koulussa. Seuraavassa tuon esille joitakin kirjan ajatuksia. Omat huomioni olen kirjoittanut violetilla tekstillä.

Lihalliset, sielulliset ja hengelliset kristityt

Nousiainen jakaa kristityt kolmeen ryhmään: lihallisiin, sielullisiin ja hengellisiin.

Ääripää lihallisesta kristitystä on muotojumalinen eli nimikristitty. Hänen hengellinen elämänsä on rituaalien ja muotomenojen harjoittamista.  Hän ei ole koskaan tullut pelastukseen.

Tämän tyyppistä kristillisyyttä on valitettavan paljon Suomen kirkossa, todettakoon se nyt Uskonpuhdistuksen muistopäivänä. Muotojumalisuuden vaikutuksesta tarjotaan ”kristillistä” joogaa ja erilaisia hiljentymis- ja mietiskelytekniikoita muka kristillisinä. Entistä enemmän tilaa saa synkretismi – kaikki uskonnot ovat yhtä.

Uskovakin voi olla lihallinen kristitty: vanha ihminen elää voimakkaana – liha ei ole kuollut ristillä, vaan syntielämä saa hänessä vallan. Minä eli vanha ihminen on keskipisteenä. Rukous on vastenmielistä pakkoa. Tällainen henkilö on saattanut olla uskossa vuosikymmeniä.

Sielullinen uskova ihminen rakentaa uskonelämänsä tunne-elämysten varaan. Hän ottaa vastaan uskonelämästä valoisat puolet, mutta nurisee koettelemuksista. Hänellä on taipumusta ylihengellisyyteen ja ailahtelevaisuuteen. Hän voi olla äänekäs rukoilija, mutta hänellä ei ole kestävyyttä rukoustaisteluun.

Hengellisen uskovan tuntomerkkeinä puolestaan ovat:

• Hän tutkistelee kaiken (1. Kor. 2:15) ja pystyy erottamaan hyvän pahasta (Hepr. 5:14).
• Hänellä on Hengen palavuus (Apt. 18:25).
• Hänellä on Hengen viisaus (Apt. 6:10, 1. Kor. 2:13).
• Hän on rukouksen ihminen (Joh. 4:23).
• Hän on Kristuksen rakkauden valtaama (Room. 5:5).
• Hän on nöyrä (Matt. 11:29). Hän antaa kunnian Jumalalle ja tuntee itsensä pieneksi Hänen edessään. Hänellä on oikeanlainen Herran pelko.
• Hän on toisten palvelija (Mark. 10:44, 45).
• Hän on kuuliainen (Fil. 2:8, Joh. 12:26). Se voi viedä jopa kuolemaan Jeesuksen tähden.

Jeesuksen tie oli kärsimysten tie. Se on myös hengellisten uskovien tie, ja sen päämääränä on pyhitys. ”Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä” (Room. 6:22). ”Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa” (2. Kor. 7:1). ”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen” (Gal. 5:22). ”Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa” (Hepr. 12:14).

Pyhitys on kristityn kasvua, ja se tapahtuu usein kärsimyksen kautta Jumalan koulussa. Se ei ole menestysteologiaa vaan menetysteologiaa – usein saatamme menettää siinä koulussa kaiken inhimillisen, kuten kävi Jobille.

Tapio Nousiainen esittää meille kysymyksiä mietittäväksi: ”Haluammeko kasvaa? Haluammeko alistua Jumalan kouluun? Haluammeko tulla Jumalan koulussa hengellisiksi ihmisiksi?” Hän toteaa, että muuta mahdollisuutta ei ole, tämä on ainoa tie. Jumalan seurakunta tarvitsee hengellisiä uskovia.

Yhden leiviskän palvelijat

Jeesus kertoi vertauksen palvelijoista, joiden haltuun isäntä uskoi omaisuuttaan, leivisköitä, matkustaessaan ulkomaille. Palvelijat hoitivat leivisköitä eri tavoin: kaksi heistä hankki niiden avulla lisää leivisköitä, mutta yksi säilytti sitä piilossa eikä saanut kasvatettua leivisköjen määrää. Kun isäntä palasi, hän palkitsi omaisuutta hyvin hoitaneet, mutta oli ankara sille palvelijalle, joka toi takaisin vain sen yhden leiviskän: ”’Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut. Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen… Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.’” (Matt. 25:26-30)

Tässä vertauksessa isäntä kuvaa Jeesusta ja palvelijat Jumalan lapsia. Leiviskät ovat erilaisia lahjoja, joita meille on suotu. Vertaus on kuvausta siitä, miten meidän tulisi lahjojamme käyttää. Seurakunta koostuu valtaosin näistä yhden leiviskän palvelijoista. Tuo yksi leiviskä on Tapio Nousiaisen mukaan pelastus Jeesuksessa Kristuksessa, mutta liian usein me vain keskitymme oman pelastuksemme varjelemiseen ja siten kätkemme leiviskämme.

Meille on annettu käsky ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille” (Mark. 16:15). Tämä koskee myös meitä yhden leiviskän omistajia. Kaikki me voimme toimia ainakin seuraavilla tavoilla:

• Olla esirukoilijoina.
• Uhrata kukin kykyjemme mukaan.
• Olla mukana seurakunnan työssä vapaaehtoisena.
• Levittää hengellistä kirjallisuutta yms. materiaalia.
• Evankelioida ihmisiä siellä missä elämme ja toimimme.

Nousiainen lataa suorin sanoin: ”Moni Jumalan lapsi ei ole eläessään voittanut edes yhtä sielua Kristukselle. Yhden leiviskän palvelija istuu penkissä ja odottaa, että kirkkoherra, kappalainen, nuorisopastori, saarnaaja, evankelista tai muu puhuvainen hoitaa asian… Voi tätä Kristuksen seurakunnan joutilasta, korkoakasvamatonta ja syväjäädytettyä pääomaa!”

Eikö meillä todellakaan ole tuskaa hukkuvista sieluista? Jos ei ole, miten herätystäkään voi tulla, kun emme itsekään ole heränneet!

Herätys ja seurakunta

Todellisen herätyksen ainoa oikea tuntomerkki on se, että siinä syntyy terveitä lapsia Jumalan valtakuntaan – syntiset kokevat todellisen uudestisyntymisen.

Tapio Nousiainen luettelee muutamia asioita, jotka estävät herätyksen alkamisen.

Seurakunnan ilmapiiri voi olla epäterve. Siellä saattaa esiintyä eripuraisuutta, katkeruutta, anteeksiantamattomuutta ja jopa vihaa uskovaisten välillä. Seurakunnassa voi esiintyä myös juoruilua, panettelua, säälimätöntä arvostelua, kovuutta ja ylpeyttä. Seurakunnan jäseninä on siis lihallisia kristittyjä.

Uskovilta ja seurakunnasta puuttuu tuska sieluista, eikä olla valmiita hellittämättömään rukoustaisteluun.

Nousiainen kritisoi myös sielullista toimintaa, jota saadaan aikaan jytämusiikilla ja lähes hysterianomaisella kiihkeällä ”sananjulistuksella”. Tuloksena tästä on enemmän keskosia kuin terveitä lapsia.

Tulisi olla samanlaista asennetta kuin alkuseurakunnassa: ”Niin oli nyt seurakunnalla koko Juudeassa ja Galileassa ja Samariassa rauha; ja se rakentui ja vaelsi Herran pelossa ja lisääntyi Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta” (Apt. 9:31). Siellä vallitsi rauha, Herran pelko ja Pyhän Hengen vaikutus.

Herätystä edistävä ilmapiiri on täynnä rakkautta, rauhaa ja yksimielisyyttä. Seurakunnassa on tehtävä sovinto, pyydettävä ja annettava anteeksi. Kun aidosti tästä sydämet särkyvät ja itketään, syntyy herätykselle otollinen ilmapiiri.

Oikea Herran pelko panee jättämään synnit pois. Seurakunnassa ei saa olla näkyviä eikä piilossa olevia syntejä. Ne ovat este herätykselle. On turha hokea: ”Herra, anna meille herätys ja aloita se minusta!” Jumala ei tee mitään väkisin: ei hän puhdista seurakuntaa väkisin eikä pane meitä parannuksen paikalle väkisin. Meidän tulee itse panna pois syntimme. Meidän on itse pantava välit kuntoon muiden kanssa.

Olemmeko valmiit maksamaan herätyksestä sen vaatiman hinnan, sillä tuomio alkaa Jumalan huoneesta (1. Piet. 4:17)?

Ellei nisunjyvä kuole

Tapio Nousiainen ottaa esille muutamia asioita, jotka helposti nousevat uskonelämän pääasioiksi:

• Oma pelastuminen.
• Toiminta seurakunnassa.
• Kristinuskon yksittäiset opinkohdat tulevat niin tärkeiksi, että ne jakavat Jumalan kansan eri leireihin.
• Kristinuskon tekeminen niin suosituksi, että kuka tahansa saataisiin sen pariin.
• Ihmeiden ja merkkien perässä juokseminen ja suuren läpimurron odottaminen tätä kautta.

Jeesus kysyy meiltä kahta pääasiaa sanoessaan ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi” (Joh. 15:16). Nämä pääasiat ovat siis meneminen ja pysyvän hedelmän kantaminen.

Uusi käännös puhuu liikkeelle lähtemisestä. Meidän on aika lähteä liikkeelle ja tuottaa hedelmää!

Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää” (Joh. 12:24). Nousiainen käsittelee kirjassa laajasti, mitä kaikkea tämä tarkoittaa uskovan kohdalla. Se on Jumalan koulua, johon kuuluvat muun muassa vaikeudet, ahdistukset, hyljätyksi tulemiset, vainot. Jumala vie meidät joskus pimeyteen, jossa saatamme jopa tuntea Jumalan hyljänneen meidät. Kaiken tämän tehtävänä on murtaa nisunjyvän kuori, jotta sieltä paljastuisi todellinen, kärsivä, haavoitettu ja lämmin ihminen. Jumala tahtoo murtuneita sydämiä, murhetta hukkuvista sieluista. Särjetty sydän saa aikaan kyyneleitä; nisunjyvä pääsee itämään vain kosteudessa.

Herätys vaatii nisunjyvän kuolemaa – vanhan ihmisemme kuolemaa. Kun se kuolee, nisunjyvä tuottaa paljon hedelmää.

---

Edellä olevat poiminnat kirjasta Ellei nisunjyvä kuole ovat otoksia kokonaisuudesta eivätkä alkuunkaan tee oikeutusta kirjalle. Kannattaa siis lukea koko kirja! Sitä löytyy kirjastoista sekä käytettynä edullisesti netin divareista.

Lue myös artikkelini Herätys Suomeen.

Read Full Post »

Herätys Suomeen

Herätystä Suomeen on odotettu jo pitkään. Mielenkiinnolla on seurattu tapahtumia hengellisellä kentällä, että alkaako herätys kenties täältä vaiko tuolta, missä jotakin uutta näyttää tapahtuvan. On sellaista pienoista jännitystä ilmassa, että millä väkevällä tavalla herätys alkaa – mitä kaikkea Jumala onkaan suunnitellut Suomen varalle.

Olen tästä asiasta puhunut joidenkin ihmisten kanssa. Meillä on herätyksestä yksi yhtenevä käsitys – se alkaa meistä uskovista. Monesti ajattelemme vain, että ”alkaisipa herätys, jotta uskosta osattomat tulisivat uskoon”. Tällaista herätystä ei kuitenkaan tule niin pitkään kuin oma sydämemme ei ole puhdas. Meidän on pantava pois kaikki salaisetkin syntimme – taisteltava niitä vastaan, vihattava niitä kaikin voimin. Kuulkoon Jumala kaipuumme herätyksestä ja aloittakoon sen meistä.

Kun herätyksen tuuli puhaltaa, siinä liikkuu Pyhä Henki. Mikä onkaan Pyhän Hengen tehtävä? Sen tehtävä on paljastaa syntisyytemme ja kelvottomuutemme Jumalan edessä. Pyhä Henki saa meidät itkemään omaa syntisyyttämme – sitä, miten olemmekaan voineet olla uskottomia Jeesukselle. Kun morsian odottaa sulhasta, hänen täytyy pitää sydämensä puhtaana rakkaimmalleen. Samalla kun Pyhä Henki paljastaa kelvottomuutemme, Hän tarjoaa Kristuksen sovitustyötä pelastukseksemme. Tämä ansaitsematon rakkaus tuo meidät takaisin Hänen yhteyteensä. Totisinta ja ihaninta Pyhän Hengen läsnäoloa on, kun syntinen saa armon!

Jeesus viittaa Pyhään Henkeen sanoessaan ”Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion” (Joh. 16:8). Sitä tarkoittaa Hengen vuodatus ja sen aikaansaama herätys!

Meidän tulee niin yksilöinä kuin seurakuntinakin tulla jatkuvasti Jeesuksen ristin juurelle. Ei tavan vuoksi, vaan totisella tarkoituksella; todellinen parannus sisältää halun muuttua. Omasta parannuksenteostamme alkaa herätys, joka lähtee leviämään.

Hilja Aaltonen on yksi niistä, joka uskoo, että herätys on tuossa Suomeen. Hänen mukaansa nykypäivänkin ihminen kaipaa yksinkertaista, kyynelten keskeltä julistettua veren sanomaa: ”Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä.” Valitettavasti sitä ei tahdo enää saarnatuolista kuulua, mutta: ”Silloin kun saarnatuoli syttyy, kirkko on tulessa.” Hän jatkaa: ”Kaipaan sitä jykevyyttä, jota ennen oli. Kokouksissa oli sellainen henki, että niissä itkettiin ja oltiin hiljaa. Se oli syntisen itkua Jumalan tuulen alla.”

Lue Hilja Aaltosen sanoma herätyksestä.

Lue myös artikkelini Herätyksen avaimia.

Read Full Post »

Ovatko suuret sateet ja joukkopelastumiset tulossa?

Pitkään on väitelty siitä, onko lopun aikoina tulossa suurta Pyhän Hengen vuodatusta vai ei. Tämän näkökannan puolestapuhujat vetoavat seuraavaan Raamatun kohtaan: ”Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta: ’Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat” (Apt. 2:16-17).

Perinteinen tulkinta on ollut, että Apostolien tekojen edellä mainittu kohta kertoi siinä tilanteessa, ensimmäisenä helluntaina, tapahtuneesta Hengen vuodatuksesta. Tosin Raamatussa on monia ns. kaksoisprofetioita, jotka oli tarkoitettu Jumalan kansalle sinä aikana, mutta myös seurakunnalle tässä ajassa.

Mielenkiintoista on, että David Wilkerson on saanut Jumalalta varmuuden sydämelleen lopunaikojen sateista ja kadotettuen sielujen joukkopelastumisista. Kannattaa ehdottomasti katsoa seuraavat videot TV7:n arkistosta:

• Osa 1
• Osa 2 (alussa on muutama minuutti samaa kuin edellisessä osassa)

Lopunaikana on Raamatun mukaan varmuudella tulossa ainakin suuri eksytys (2. Tess. 2 ja Matt. 24). Siihen on helppo haksahtaa, koska on niin valtavaa Pyhän Hengen odotusta ajassamme. Tätä esiintyy nyt monissa USA:n seurakunnissa ja muuallakin. Kyseessä on Toronton nauruherätyksestä alkanut aalto. Siinä keskeistä ovat ihmeet, merkit ja kokemukset, kuten hengen läsnäolossa likoaminen (soaking). Pyhästä Hengestä väitetään olevan myös monet kummalliset ilmiöt, kuten eläinäänet ja juopumistilat. Tämän liikehdinnän keskipisteenä on henki, joka on eri kuin Jeesuksen ristinkuolemaa ja sovitustyötä kirkastava Pyhä Henki. Todettakoon, että Wilkerson on selväsanaisesti ottanut kantaa ja tuominnut nauruherätyksen ja sen kaltaisen toiminnan Pyhän Hengen vääristelynä ja Jumalan sanan vastaisena.

David Wilkersonin sydämelleen saama sanoma Pyhän Hengen vuodatuksesta on erilainen. Se ei tapahdu uskovien viihdykkeeksi, vaan Jumala vuodattaa henkensä pelastaakseen hukkuvat sielut iankaikkiselta kadotukselta. Pyhä Henki paljastaa maailmalle sen synnin, mutta antaa samalla myös mahdollisuuden tarttua pelastukseen Jeesuksen sovitustyöhön turvautumalla.

Wilkerson rohkaisee meitä turvautumaan Jumalaan kaikessa. Jumalan voima on suurin ihmisen synkimmän pimeyden aikana – silloin, kun ihmettä juuri tarvitaan. Jumalalla on mahdollisuus toimia vasta silloin, kun lakkaamme ponnistelemasta omin voimin.

Tässä pimeyden ajassa Jeesuksen kirkkaus loistaa entistä suurempana. Mitä pimeämpää yötä kohti kuljemme, sitä näkyvämmäksi Herran kirkkaus tulee. Meidän ei tarvitse ahdistua tämän maailman pimeydestä, sillä Jeesus on kanssamme. Jeesus on jo voittanut ristinpuulla saatanan, eikä sille anneta enempää valtaa kuin mitä Jumala sallii. Olkaamme turvallisella mielellä, sillä kaikkien näiden lopunajan tapahtumien keskellä saamme olla todistamassa Jumalan suuruutta. Kuten Wilkerson sanoi: ”Tämä ei ole vain ahdistuksen aikaa. Tämä on Jeesuksen seurakunnan parasta aikaa.”

Nyt on aika rukoilla. Ei omaksi parhaaksemme, vaan kadotukseen menossa olevien sielujen puolesta. Nyt on aika pyytää Jumalaa vuodattamaan henkensä vielä pelastuksesta osattomien päälle. Samalla voimme pyytää, että Pyhä Henki paljastaisi oman syntisyytemme. Emme voi vaeltaa Hänen tahdossaan ja olla tekemässä Hänen tekojaan, jos sydämemme ei ole puhdas.

Read Full Post »