Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Krisitityn kasvu’ Category

Shadows and substance (Part 1)
15.9.2018 by Simon Desjardins, suom. SK

Jos hän siis olisi maan päällä, ei hän olisikaan pappi, koska jo ovat olemassa ne, jotka lain mukaan esiinkantavat lahjoja ja jotka palvelevat siinä, mikä on taivaallisten kuva ja varjo, niinkuin ilmoitettiin Moosekselle, kun hänen oli valmistettava maja. Sillä hänelle sanottiin: ‘Katso, että teet kaikki sen kaavan mukaan, joka sinulle vuorella näytettiin.’” (Hepr. 8:4-5).

Tämä kohta puhuu papeista, jotka palvelivat taivaallisten kopiota ja varjoja. Lausuma viittaa kaksinaisuuteen: Yhdellä puolella meillä on kopio ja varjo ja toisella todelliset asiat so. todellisuus.

Varjo

Kaikki me ymmärrämme, mikä ero on pelkän varjon ja esineen välillä, joka sen aiheuttaa. Jos kyseessä on henkilö, niin varjo seuraa uskollisesti tuon yksilön liikkeitä ja siten, että varjolla näyttäisi olevan elämä itsessään. Silti kukaan ei voi tarttua siihen, koska siinä ei ole mitään konkreettista. Voimme ajaa automme puun varjoon täyttä vauhtia ilman mitään riskiä, koska varjot eivät voi vaikuttaa meihin mitenkään.

Kuvaus

Toinen hyvä esimerkki, joka antaa mielikuvan siitä, mitä tarkoitan, on ”kuvaus”. Kuvittele kyvykästä kirjoittajaa, joka kuvailee sanoin, mitä hän havaitsee matkustaessaan Kanadassa. Kertomuksensa sivulla 95 hän kuvailee kaunista auringonlaskua lokakuussa hyvin tuulisena päivänä. Hän maalaa sanoilla värikkäitä taivaalla kiitäviä lehtiä ja rastaita, jotka lentävät kuin haastaakseen myrskyn. Hänen kuvauksensa on niin hyvin kirjoitettu, että lukija on kuin naulittu tuoliinsa tuntikausia. Silti, kuten kaikki ymmärrämme, kuvauksella ei ole todellista vaikutusta lukijaan. Hän voisi lukea myrskystä Alberta’n tasangoilla, mutta tukka hänen päässään ei liiku. Samalla tavalla hän voisi nauttia pohjoisen napa-alueen kuvauksesta istuessaan Madridin puistossa lämpötilan ollessa 46 Celsius-astetta, mutta kuvaus ei jäähdytä häntä, vaan hän hikoilee edelleen juodessaan viidettä vesipullollistaan.

Heijastus

Heijastuksen esimerkki johtaa samaan johtopäätökseen. Kuvittele peilityyntä järveä täysin tyynenä päivänä ja järven takana kauniita puita ja valkeita pilviä koristamassa sinistä taivasta. Parhaissa olosuhteissa maiseman peilikuva voisi näyttää yhtä todelliselta kuin itse maisema. Jos joku ottaisi siitä kuvan ja ojentaisi sen sinulle ylösalaisin, niin voisit erehtyä luulemaan heijastusta todelliseksi maisemaksi. Mutta tässäkään heijastuksella, niin kauniilta kuin se ehkä näyttääkin, ei voi olla vaikutusta sinun jokapäiväiseen elämääsi. Et voi kaataa järveen heijastuvia puita lämmittämään taloasi talvella, koska niissä ei ole ainetta.

Olemattoman tehottomuus

Varjoilla, kuvauksilla ja heijastuksilla ei voi olla merkittävää vaikutusta elämäämme. Tarvitsemme aineen. Ongelma on tietysti siinä, että aine voi olla hyvinkin kallista ja me evankeliset olemme välillä haluttomia maksamaan hinnan. Niinpä meillä on vain upeita varjoja ja mielenkiintoisia kuvauksia. Siinä asetelmassa meillä on taipumus viihdyttää itseämme – ja välillä laajaa sektoria seurakunnissamme – kiehtovilla kuvauksilla hengellisistä todellisuuksista. Näin ollen löydämme itsemme tutkimassa Raamattua murtautumatta aineettomuuden teoreettisen verhon tuolle puolelle.  Sellaisen käytännön tulos ajan mittaan on kuollut uskonto – ja usko minua – kuollut uskonto voi olla yhtä haltioitunutta (euphoric), kuin Baalin palvonta oli.

Jeesuksen ajan juutalaiset

Kauan sitten Jeesuksen oli käsiteltävä tätä asiaa. Puhuen juutalaisille hän sanoi: ”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän” (Joh. 5:39,40).

Useimmat näistä juutalaisista rakastivat Kirjoituksia. He lukivat ja tutkivat niitä pikkutarkasti; opettivat niitä ja keskustelivat niistä pitkään. Silti heidän vastahakoisuutensa esti heitä saavuttamasta olennaista sisältöä. Jeesus ei olisi voinut ilmaista sitä selvemmin sanoessaan heille: Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen muotoansa” (Joh. 5:37). Nämä ihmiset jäivät tyhjin käsin, koska vain huvittelivat aineettomilla varjoilla ja pelkillä kuvauksilla.

Veljet! Tällainen vastahakoisuus voi pujahtaa myös meidän elämäämme. Monet tekijät voivat laukaista sen, kuten haluttomuus mukautua Jeesuksen ehtoihin tietyllä elämämme alueella, tai haluttomuutemme julkisen mielipiteen pelosta tarkoittaa sitä, mitä Hän tarkoittaa; mainitsematta syntiä, joka niin helposti kietoo meidät paulaansa. Yksi asia on varma: tyhjän uskonnon sivuvaikutukset vaanivat monia ja teemme hyvin, jos reagoimme nopeasti kurottautuen kuolleiden huvitusten verhon tuolle puolelle.

Meillä on Aabraham isänämme

Ajatella, ettei se koske meitä, kuten Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat tekivät, ei olisi vain tyhmää, vaan myös vaarallista. Kiusaukselle levätä käyttämämme nimen tai kokoontumispaikkamme varassa on annettu periksi tarpeeksi usein. Muistuttakaamme itseämme, että kolossalaiset olivat kokeneet helluntain ja silti Paavalin oli kehotettava heitä hylkäämään varjojen tyhjänpäiväisyydet ja keskittymään olennaiseen:

”Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen” (Kol. 2:16,17).

Näiden kristittyjen huomio oli käännetty ja heidät oli pyydystetty olemattoman verkkoon. Jotkut syyttivät toisia – luullen olevansa heitä hengellisempiä – tietämättä syytöstensä epärehellisyyttä. Toisia syytettiin ja tehtiin levottomiksi – ja kaikki kirjavan uskonnollisuuden julkisivun takana. Valitettavasti se, mitä tapahtui silloin, jatkuu tänä päivänä ja perkele virnistelee meille omahyväisesti.

Leeviläinen pappeus

Vaikka voitaisiin perustella, että papit, joista olemme lukeneet kohdassa Hepr. 8:5-6, eivät voineet päästä yhtään pitemmälle, koska tietä taivaallisiin ei ollut vielä aukaistu, niin kukaan ei voi kiistää, että monet ihmiset Vanhassa Testamentissa ovat menneet varjojen ja kuvausten tuolle puolelle ja koskettaneet taivaallisten elämänmuuttavaa todellisuutta. Seuraavassa postissa tarkastelemme muutamia näistä ihmisistä ja annamme heidän haastaa meitä, kun vielä on päivä, sillä yö on tulossa ja aika saada itsemme liikkeelle on loppumassa.

 

Read Full Post »

Double-mindedness
Posted by Simon Desjardins, 14.7.2018, suom. SK

On olemassa pahuus, joka on tehnyt hallaa kristittyjen riveissä muinaisista ajoista saakka ja edelleen tänä päivänä tekee tyhjäksi suuren osan ponnistuksistamme. Tarkoitan tällä sitä päämäärän epävarmuutta, jota uskovat voivat majoittaa koko olemuksessaan: tätä henkistä epäröimistä, joka juurittaa pois kaikki vihkiytymisen ja toteuttamisen yritykset.

Tämä paha, jota sanotaan kaksimielisyydeksi, synnyttää sellaisia epäröiviä kysymyksiä kuin: Nyt vai myöhemmin? Tämä vai tuo? Sen myötä ei ole mitään varmuutta eikä voikaan olla. Se on epäilyksiä epäilysten päälle, joita epäröivä ajattelutapa on täynnänsä.

Muutama sana Jaakobilta

Jaakob oli oikein huomannut, että sellainen ihminen on epävakaa kaikilla teillään.

“Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan. Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa, kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.” (Jaak. 1:5-8)

Kun Jaakob kirjoittaa ”anokoon uskossa”, hän tarkoittaa, että pitää anoa vakaumuksella ja varmuudella. Ongelma on, että joskus emme todella tiedä, mitä haluamme. Me horjumme kahden yhteensopimattoman tavoitteen välillä kykenemättä päättämään. Näin meistä tulee arvaamattomia ja epäluotettavia. Ei ihme, että Jaakob jatkaa sanoen: ”Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa.” Kuinka hän voisi saada jotakin, ellei tiedä, mitä haluaa? Hän on tuomittu olemaan epäröivä, ei vain uskonnollisessa elämässään, vaan kaikilla teillään. Mikä synkkä näköala!

Tärkeä kysymys

Raamatussa on kohta, joka on usein auttanut minua puhdistamaan tapojani. Tarkoitan kohtaa 1. Kun. 18:21, josta luemme:

”Ja Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: ’Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä.’ Eikä kansa vastannut hänelle mitään.”

Miksi ihmisen pitäisi jahkailla vuosikausia sellaisena, joka on kadottanut kompassinsa? Mitä hän siitä hyötyy? Se on yksi hankalimmista asemista, mihin kuolevainen voi sopeutua. Sitä voisi verrata ihmiseen, joka menee rannalle hyvin kuumana päivänä, kun vesi on vielä suhteellisen kylmää. Hän haluaa uimaan, mutta sillä hetkellä, kun koskettaa vettä, hän alkaa epäröidä. ”Pitäisikö minun heittäytyä siihen vai ei? Pitäisikö odottaa, vai mennä heti? Pitäisikö mennä syvälle, vai vain polviin saakka?” Joten siinä hän seisoo paahtavassa auringossa katsellen uimisesta nauttivia ihmisiä. ”No niin! Luulenpa, että vain rentoudun aurinkovarjoni alla.” Mutta 20 minuutin kuluttua hän ei voi tehdä sitä enää kauemmin. ”Tällä kertaa heittäydyn kyllä veteen”, hän sanoo. Niinpä hän juoksee kohti merta täysin varmana, että nyt, mutta yhtäkkiä pysähtyy, heittää vähän vettä niskaansa ja alkaa taas empiä: ”Pitäisikö minun heittäytyä veteen vai ei? Pitäisikö minun odottaa, vai mennä nyt? Pitäisikö minun mennä syvälle vai vain polviin saakka?” Mikä kidutus! Mikä tuska! Tämä on epäröivän sydämen perintö, kyvyttömänä nauttimaan rannasta ja kyvyttömänä nauttimaan merestä.

Viisaan varoitus

Kun sanomme, että kristitty on epävakaa, tarkoitamme sitä, että hän kapinoi. Kirkossa hän voi olla pyhä, mutta pubissa pakana. Hän mukautuu ympäristöön nopeammin kuin kameleontti. Raamattu kehottaa pysymään erossa sellaisista epävakaista tyypeistä:

”Pelkää, poikani, Herraa ja kuningasta, älä sekaannu kapinallisten seuraan. Sillä yhtäkkiä tulee heille onnettomuus, tuomio – kuka tietää milloin – toisille niinkuin toisillekin.” (Sananl. 24:21,22)

Kaksimielinen ihminen ei ole vain epävakaa kaikilla teillään, vaan hänellä on myös epäpuhdas sydän. ”…tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset” (Jaak. 4:8). Tässä meillä on jumalallinen käsky, määräys ylhäältä. Jumala haluaa, että meillä on puhdas sydän, sydän, joka on tehty yhdestä aineesta, jakamaton.

”Neuvo minulle tiesi, Herra, että minä vaeltaisin sinun totuudessasi. Kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen, että minä sinun nimeäsi pelkäisin.” (Ps. 86:11)

Tämä oli Daavidin pyyntö. Hänen mielensä oli vakaa kuin piikivi, keskittynyt yhteen ainoaan toimeen:Yhtä minä rukoilen Herralta, sitä minä pyydän: että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä” (Ps. 27:4). Onko meissä tällaista ainutlaatuisuutta? Vai olemmeko jakaantuneet osiin hajottaen mielemme vierekkäisiin päämääriin? Paavali oli absolutisti. Kuuntele hänen sanojaan:

”Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil. 3:13,14).

Siinä ei ole mitään epäröintiä. Koko sydän on keskittynyt yhteen ainoaan päämäärään. Nämä ovat ihmisiä, jotka saavat Herralta jotakin. He tietävät, mitä haluavat ja siksi anovat uskossa ja saavat. Kuinka pärjäämme vertailussa? Nykyään näyttää, että kaikki käy. Monet evankelikaalit elävät ristiriidassa itsensä kanssa ajatellen, että kaikki on normaalia. He läpikäyvät viikoittaisen ohjelman hymy kasvoillaan, laulavat virsiä sunnuntaina, etsivät omiaan maanantaina, empivät keskiviikkona ja niin tragedia jatkuu.

Johtopäätös

Jätän sinulle tiivistelmän. Kaksimielisellä kristityllä on epäpuhdas sydän (Jaak. 4:8). Hän on epävakaa kaikilla teillään (Jaak. 1:8). Hän on kirjoitusten vääntäjä (2. Piet. 3:16). Siksi hän ei ole kovin hyvä (1. Moos. 49:4).

Read Full Post »

Living Between Here and Eternity
By Alice Childs, 5.8.2018, suom. SK

 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee. Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko.” (Tiit. 2:11-15)

On todella vaikeaa elää kahden maailman välissä, eikö totta? Kristukseen uskovina elämme maallista elämäämme kaikkien ihmisten keskuudessa kahden maailman ja kahden päämäärän välissä. Yhtäältä elämme tässä ajallisessa langenneessa yhä pahenevassa maailmassa vangittuina kuolevaiseen, puutteelliseen, syntikirouksen ruumiiseen. Silti toisaalta henkemme, ollen jo lunastettu, ikävöi pukeutua luvattuun kuolemattomaan ruumiiseemme niin, että lunastettu sielumme voi yhtyä lopullisesti vielä lunastamattomaan ruumiiseemme. Me ikävöimme tulla täysin ehjiksi turmeltumattomassa ruumiissamme, joka asuu ikuisuudessa Herramme kanssa.

On vaikeaa olla jaettu: elää tässä maailmassa ja ikävöidä tulevaa.

Me uskovat olemme ainoat ihmiset maan päällä, joiden on käsiteltävä tämän maailman rumuutta syntinen lihamme alinomaa sodassa jo lunastettua sieluamme vastaan. Apostoli Paavali ymmärsi tämän pulman oikein hyvin.

Mitä lähemmäksi tulemme vapautumistamme tästä viheliäisestä paikasta pian tapahtuvan tempauksen kautta, sitä vaikeammaksi käy viipyä täällä. Kuten hurskas Loot vangittuna hedonistiseen, homoseksuaaliseen, iljettävään Sodoman likakaivoon, niin myös me olemme vangittuja, ei vain pahassa ja irstailevassa kaupungissa, vaan kokonaisessa maailmassa, joka on vajonnut narsismin ja turmeluksen syvyyksiin. Loot oli kiusaantunut hurskaassa hengessään ja niin olemme mekin. EI MISSÄÄN tässä maailmassa ole paikkaa, johon paeta pahuutta, joka on juurtunut ytimeen saakka tähän helvettiin menevään maailmaan. Itseasiassa sillä hetkellä, kun uudestisynnymme Kristuksessa, me ikävöimme olla ”poissa ruumiista ja läsnä Herran kanssa” asustaen Hänen kanssaan ikuisessa paikassa, missä syntiä, kuolemaa ja pahuutta ei voi koskaan olla olemassa. Jokaiselle todelliselle uskovalle tuo päivä ON tulossa, mutta ennen kuin se vapautuksen päivä tulee, meidän on vielä elettävä TÄSSÄ maailmassa – niin ikävää ja kyllästyttävää, kuin se ehkä onkin.

Jeesus tiesi täsmälleen, mitä me, jotka elämme näinä viimeisinä päivinä, tulisimme kohtaamaan. Hän ymmärsi täydellisesti, kuinka pahoja nämä viimeiset päivät olisivat ja kuinka väsyneitä, kiusaantuneita ja yksinäisiä me, jotka elämme tempauksen kynnyksellä, olisimme. Hän tiesi, että meitä vihattaisiin, merkittäisiin, hyväksikäytettäisiin, meistä valehdeltaisiin, meitä kohdeltaisiin väärin, parjattaisiin ja monesti kidutettaisiin ja tapettaisiin. Hän tiesi täsmälleen, kuinka pahaksi se tulisi käymään meille, joten Hän varoitti meitä edeltä siitä, millaista elämä täsmälleen olisi täällä viimeisten päivien viimeisten tuntien viimeisillä minuuteilla.

Se, mitä Hän on kutsunut meitä tekemään, on että ”asioimme, kunnes Hän tulee”. Se tarkoittaa, että meidän tulee olla ”toimeliaita sopivaan ja sopimattomaan aikaan”. Toisin sanoen meidän tulee pysyä uskollisina Hänelle ja sille, mitä Hän kutsunut ja asettanut meidät tekemään olipa se sitten helppoa tai vaikeaa, suosittua tai epäsuosittua, olipa elämämme levollista, tai lähes sietämätöntä.  Miksi? Koska TÄMÄ maailma EI ole todellinen kotimme.

TÄSSÄ maailmassa me olemme vain pyhiinvaeltajia kauttakulkumatkalla – muukalaisia vieraalla maalla ja niin kauan kuin olemme täällä, meidän tulee olla siinä tehtävässä, jonka Kaikkivaltias Kuninkaamme on antanut meille tehtäväksi. Meidän tulee levittää evankeliumia kaikkialla jokaiselle, joka kuuntelee. Meidän tulee ”vakavasti kilvoitella uskon puolesta” riippumatta poliittisesta ilmastosta, jossa olemme ja meidän tulee varoittaa kuolevaa maailmaa tulevasta tuomiosta.

Me näet olemme Kristuksen suurlähettiläitä. Se tarkoittaa, että tässä vieraassa ja vihamielisessä maailmassa, joka vihaa Jumalaa ja Hänen Sanaansa, ME olemme Hänen edustajiaan kadotetulle helvettiin menevälle maailmalle, joka on aivan Jumalan vihan ja tuomion kynnyksellä.

Me olemme Hänen ”vartijoitaan muurilla” – Hänen vartiomiehiään, jotka on kutsuttu hälyttämään tulevasta tuomiosta, jotka parkuvat kadotettuja parannukseen – tulemaan pelastukseen NYT.

Tämä on sitä, mitä Hän tarkoittaa ”asioimisella”, kunnes Hän tulee pelastamaan meidät. Vain meillä on totuus sekä toteutuneesta että vielä toteutumattomasta profetiasta sellaisena, kuin se on kirjattu Hänen Sanaansa. Vain meillä on totuus pelastuksesta, koska vain me uskovat tunnemme todellisen Jumalan sellaisena, kuin Hänet on ilmoitettu meille Hänen erehtymättömässä, virheettömässä, muuttumattomassa Sanassaan. Tämä on se, mitä Jeesus on käskenyt meitä tekemään odottaessamme Hänen kutsuaan ”nouse ylös tänne” kohtaamaan Hänet yläilmoissa.

Olemme kyllä väsyneitä. Olemme lopen uupuneita. Olemme hengessämme kiusaantuneita sen pahuuden syvyydestä ja laajuudesta, joka käy päivä päivältä rohkeammaksi ja röyhkeämmäksi. Me kyllä IKÄVÖIMME mennä Kotiin paikkaan, jossa emme ole milloinkaan olleet. Me ikävöimme saada laskea sota-aseemme ja löytää ne ikuiset ”vihreät laitumet”, joilla voimme turvallisesti asustaa koko iankaikkisuuden seuraten Hyvää Paimentamme, kun Hän johtaa meitä noiden ”virvoittavien vetten” luona.

Oi, kuinka sielumme kaipaakaan ikuista sapatin lepoamme. Sydämemme kaipaa ikuista rauhaa. Se on tulossa. Jeesus ei ole sokea ahdingollemme, eivätkä Hänen korvansa kuurot kärsivän morsiamensa huudoille. Vain Hänen suuri armonsa ja rakkautensa viivyttää Hänen paluutaan vielä hetkisen, koska Hän ”ei tahdo, että kukaan hukkuisi, vaan että kaikki tulisivat parannukseen”. Hänen kärsivällisyydellään on kuitenkin rajansa ja Hänen armonsa ei tule jatkamaan tätä Armon Aikakautta ikuisesti.

Herra Jeesus kuulee morsiamensa huudot ja sillä hetkellä, kun pakanoiden täysi luku on ”tullut sisälle”, Hänen morsiamensa on täydellinen. Kun viimeinen pakana tulee laumaan, niin Herra, Kuningas Jeesus, nousee istuimeltaan Isän oikealla puolella. Hän lähtee Taivaan suuresta valtaistuinsalista ja astuu ulos ilmakehään maan yläpuolelle.

Seisoen siinä keskellä taivaitten taivaita kirkkauden pilvien seppelöimänä ja arkkienkelin mahtavan pasuunan soidessa ja valtavan huudon kajahdellessa kirkkauden saleissa Herra huutaa jylisevällä äänellä, jonka kuulevat sekä elävät että kuolleet, jotka ovat Kristuksessa. Hän kutsuu meitä, morsiantaan: ”NOUSE YLÖS TÄNNE!” Hän kutsuu meidät Kotiin – lopullisesti ja ikuisesti KOTIIN!

Oi, älkäämme väsykö hyvän tekemisessä, sillä aikanaan me saamme palkinnon, jonka olemme voittaneet. Tuona päivänä me kuulemme siunatuimmat sanat, mitä ihmisen puheessa on koskaan lausuttu. Kuulemme ylösnousseen Herramme sanovan meille: ”Hyvin tehty, hyvä ja uskollinen palvelijani, mene Taivaan iloihin.”

Oi kanssauskovani, vaikka onkin niin vaikeaa elää täällä ajan ja ikuisuuden välissä, niin älkäämme horjuko näin lähellä maalia. Jatkakaamme jaksamista, sillä eräänä päivänä hyvin pian, kun sitä vähiten odotamme, Vapauttajamme tulee meille ja meidät vapautetaan – lopullisesti.

Maranata!

 

Read Full Post »

On Christian expectation
15.6.2018 by Simon Desjardins, suom. SK

Yksi maailman murheellisimmista näyistä on, kun näkee kristityn, joka on menettänyt odottamisen tunteensa. Hän voi käydä kirkossa, seurustella toisten kristittyjen kanssa, kuunnella saarnoja, rukoilla silloin tällöin, tai jopa saarnata ja silti kaikki hänessä todistaa yhdestä asiasta: ”Ei Herra tee hyvää eikä pahaa” (Sef. 1:12).

Sitten on niitä, jotka ovat jättäneet Jeesuksen taka-alalle. Heidän odotuksensa kohdistuu ennemmin maineeseen, jonka jotkut saarnaajat ovat hankkineet vuosien mittaan. Kutsu vain joku näistä kysytyistä Pyhistä Jusseista (Holy Joes) ja voit olla varma, että talo on täynnä. Murheellista on, että nämä siunauksen etsijät näyttävät unohtaneen sanat, jotka Jeesus puhui sanoessaan:

“Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä” (Matt. 18:20).

Yllättävää kyllä, monia evankelisia sellainen lupaus ei paljonkaan hetkauta. Ehkä he eivät ole oikein varmoja ovatko koolla Jeesuksen nimessä, kun heillä on tavallinen kokous, tai ehkä he vain eivät usko Jeesuksen sanoihin, sillä jos uskoisivat, niin he kokoontuisivat valtavan jumalallisen läsnäolon tunnossa. Heidän sydämensä heräisivät ja silmänsä katsoisivat ylös.

Valitettava asioiden tila

Oli aika, jolloin kristityt menivät paikalliseen seurakuntaansa toivossa saada jotakin ylhäältä, nimittäin vierailun, joka voisi uudistaa heidät, tai ilmestyksen, joka vaikutti heidän koko käytökseensä, tai kenties tuoreen voitelun vain joitakin mainitakseni. Mutta nyt meille kerrotaan – suoraan tai kiertäen – että sitä, mitä voimme saada tavallisessa seurakunnan kokouksessa, ei voi verrata siihen, mitä saadaan näyttävissä evankelisissa tapahtumissa. Juuri tämä postmoderni evakelikaalinen olettamus hämmästyttää minua. Jumalan Kristushan teki selväksi, että seurakunnan koko, tai paikan maine, tai saarnaajan arvovalta, eivät lisää Hänen läsnäolonsa mahdollisuutta. Hänen sanansa ovat täysin selvät:

“Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä” (Matt. 18:20).

Odotuksemme rajoittuminen muutaman saarnaajan kuuluisuuteen on todella valitettavaa. Se on jonkinlaista hengellistä globalisaatiota, joka johtuu vääristyneestä käsityksestä, globalisaatiota, joka lahtaa pienet kokoontumiset kansainvälisen asiantuntemuksen nimissä. Selvästikään se ei ole uskon seurausta, vaan ennemmin epäuskon.

Murhenäytelmää pahentaa se tosiasia, että suuri osa Jumalan kansaa rakastaa sitä, että asiat ovat näin (Jer. 5:31).

Kuka on suurin?

Älkäämme omaksuko niiden asennetta, joille nämä sanat on suunnattu:

“Etelän kuningatar on heräjävä tuomiolle tämän sukupolven kanssa ja tuleva sille tuomioksi; sillä hän tuli maan ääristä kuulemaan Salomon viisautta, ja katso, tässä on enempi kuin Salomo” (Matt. 12:42).

Tänä päivänä kuuluisien saarnaajien ”suuruus” liikuttaa valtavaa määrää evankelikaaleja. Kustannuksista välttämättä he ovat valmiita matkustamaan maailmaan ääriin kuulemaan heidän viisauttaan. Näin he uskovat ja saavuttavat päämääränsä, vaikka pitäisi ylittää maita ja meriä.

Nämä innokkaat pyhiinvaeltajat näyttävät olevan tietämättömiä, että Eräs näitä evakelikaalisia silmäätekeviä paljon suurempi oli heidän pienessä kokouksessaan edellisenä sunnuntaina. He olivat kuitenkin poissa, koska heillä oli kiire hankkia lentolippuja lentääkseen, Jumala tietää minne, nähdäkseen, Jumala tietää kenet. Tämä on varmasti valtava ilmaus epäuskosta ja selvä merkki väärästä hengellisestä suuntautuneisuudesta, suuntautuneisuudesta, jota edistävät siitä hyötyvät saarnaajat.

Pietari ei mennyt tähän ansaan. Hänen sanojaan olivat: ”… mitä te meitä noin katselette, ikäänkuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään? … Ja uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne” (Apt. 3:12, 16).

Tietämättömyyttään nämä ihmiset katsoivat hartaasti Pietariin ja Johannekseen. Heidän odotuksensa oli väärin suunnattu.

Samoin kävi Barnabaksen ja Paavalin kohdalla. Kun he tekivät ihmeitä Lystrassa, ihmiset luulivat heidän olevan jumalia. Näiden palvelijoiden oli korotettava äänensä estääkseen kansanjoukkoa uhraamasta heille. Tänä päivänä ei kuitenkaan paljon koroteta ääntä. Useat saarnaajat rakastavat huomion keskipisteenä olemista ja antavat ymmärtää, että Jeesus on enemmän läsnä, kun he ovat läsnä ja poissa, kun he ovat poissa. Jeesus on siis osittain alistettu – siltä ainakin näyttää – heidän olinpaikkaansa ja riippuvaiseksi heidän aikataulustaan. Petos on niin voimakas, että evankelikaalien suuret joukot uhraavat rahansa, aikansa ja energiansa tavatakseen näitä hyvää tarkoittavia anastajia.

On aika ymmärtää, että Jumala itse on päähenkilö ja hän ei jaa kunniaansa muiden kanssa (Jes. 48:2). Psalmista sanoo sen selvästi:

Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni(Ps. 62:5).

Mistä sinä odotat? Jotkut kristityt eivät odota kaikkialla läsnäolevalta Jumalalta mitään. Heidän odotuksensa on luopuneen Israelin tavoin sidottu maantieteelliseen paikkaan. He etsivät Beteliä, menevät Gilgaliin ja kulkevat Beersebaan (Aamos 5:5). Hengellisessä pysähtyneisyydessään he asettavat luottamuksensa sinne, missä Jumala on ilmaissut itsensä, ikään kuin nämä keskukset olisivat saaneet jonkin oman erityisen voitelunsa.

Uskovan siunaus

Autuaita ovat tämän maailman köyhät, jotka ovat rikkaita uskossa (Jaak. 2:5). Heillä ei ehkä ole rahaa matkustaa ympäri maailmaa kuulemaan ”suuria saarnaajia”; itse asiassa heillä ei ehkä ole edes mahdollisuuksia mennä isompiin seurakuntiin, joissa muusikot ovat parempia ja kokouspaikka on lämpimämpi tai viileämpi. Siellä he kuitenkin ovat katsoen Jeesukseen uskonsa alkajaan ja täyttäjään. Löydät heidät tyydytettyinä kuin ytimellä ja lihavuudella, kun heidän suunsa ylistää Vapahtajaansa riemuitsevin huulin (Ps. 63:5). Tämä on niiden siunaus, jotka katsovat Häneen odottaen, eikä sitä oteta heiltä pois.

 

Read Full Post »

What is your generation?
16.4.2018, by Simon Desjardins, suom. SK

Tämä on se suku, joka häntä kysyy, joka etsii sinun kasvojasi, – tämä on Jaakob. Sela.” (Ps. 24:6)

Tässä Daavid kirjoittaa erikoisesta suvusta. Englantilaisten käännösten sanalla ”generation” (sukupolvi) hän ei tarkoita ajanjaksoa, vaan ennemmin ihmislajia, ”ihmisrotua”. Gesenius sijoittaa sen Heprea-Kaldea-sanakirjassaan kollektiiviseen kokonaisuuteen, jonka yhteyden side ei ole aika, vaan mielenlaadun samankaltaisuus (Keil & Delitzsch Commentary on the Old Testament).

Daavidin mukaan tuon suvun merkittävin ominaisuus on, että heidän sydämensä etsii Jumalaa. Jos sinä lukisit: ”Tämä on se suku, jolla on mustat hiukset”, niin voisit päätellä, että tuon suvun olennaisin piirre on mustat hiukset. Tässä pätee sama logiikka. Siksi puhumme tässä suvusta, joka etsii Jumalaa. He voivat osallistua johonkin muuhun, mutta heidän päätoimensa on tavoitella etsintänsä kohdetta. Tämä ylevä erikoisominaisuus jättää varjoonsa kaiken muun.

Jotakin tärkeää koskien tätä sukua

Alusta lähtien on huomioitava, että heidän etsintänsä ei ole pelkästään uskonnollinen eikä älyllinen. Sanon tämän, koska ajoittain voimme etsiä uskonnollisia ansioita tai kristillistä tietoa luullen koko ajan etsivämme Jumalaa. Samaistaa Vanhaikäinen sellaisiin tyhjänpäiväisyyksiin on virhe, jonka monet ovat tehneet vain herätäkseen hengellisen konkurssin sylissä.

Ei! Suku, josta Daavid puhuu, etsii Jumalaa, koska heidän eloonjäämisensä riippuu Hänestä. Heidän on löydettävä Hänet, tai kuoltava; nähtävä Hänen kasvonsa, tai hukuttava; kuultava Hänen äänensä, tai vaivuttava hautaan. Ps. 28:1 esittää meille tähän sukuun kuuluvan ihmisen huudon. Huomaa hänen sanansa; ne välittävät kiireellisyyttä, äärimmäistä tarvetta ja elintärkeää korvaamattomuutta.

Sinua, Herra, minä huudan; minun kallioni, älä ole minua kohtaan äänetön, etten minä, kun sinä vaiti olet, joutuisi niiden kaltaiseksi, jotka ovat hautaan vaipuneet.”

Oletko koskaan kokenut tällaista jumalallisen tarvetta ja tietoisuutta, ikään kuin kuoleman kynnet olisivat tarttumassa sinuun?

Sitä voisi verrata erämaahan eksyneen ihmisen etsintään:

”Kurjat ja köyhät etsivät vettä, eikä sitä ole; heidän kielensä kuivuu janosta. Mutta minä, Herra, kuulen heitä, minä, Israelin Jumala, en heitä hylkää.” (Jes. 41:17).

”Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa” (Ps. 63:1).

Sielu on tässä vedetty pois kaikista muista vaihtoehdoista ja alistettu yhteen harhailuun. Koko ihminen kiipeää. Huomaat hänen tavoittelevan ankarasti Jumalaa, vaikka hänen voimansa loppuvat. Ja kun jatkat hänen elämänsä tarkastelua, huomaat siunatun ehdottomuuden, armon vetämisen, joka tekee hänelle mahdolliseksi päästä vallitsevan evankelikaalisen status quon tuolle puolelle.

Poikkeavuus

Tässä meillä on siis kaikista muista suvuista poikkeava suku. Ja se poikkeavuus ei perustu heidän käyttämäänsä nimeen, ei saarnaamaansa sanomaan eikä paikkaan, jossa he kokoontuvat. Se perustuu erityiseen etsintään, etsintään, joka on täysin erilainen, kuin kaikki muut etsinnät: Heidän sydämensä on keskittynyt etsimään Jumalaa.

Onko sinun sydämesi keskittynyt etsimään Jumalaa? Ellei, niin et ole tuota sukua. Olet ehkä evankelikaali, lähetyssaarnaaja, pastori tai kenties Jumalan sanan opiskelija. Mutta sinä et kuulu siihen erityiseen sukuun, johon Daavid viittaa jakeessa Ps. 24:6.

Vaikuttimena rakkaus

Toinen huomioitava seikka on, että se suku, josta puhumme, ei etsi Häntä määräyksestä, vaan vapaaehtoisesti. He etsivät Häntä, koska rakastavat Häntä. Ja koska rakastavat Häntä intohimoisesti, he etsivät Häntä intohimoisesti.

Raamatusta löytyy kohta, joka kauniisti havainnollistaa etsijän kokemaa motivoivaa voimaa:

“Rakkaani pisti kätensä ovenreiästä sisään. Silloin minun sydämeni liikkui häntä kohden; minä nousin avaamaan rakkaalleni, ja minun käteni tiukkuivat mirhaa, sormeni sulaa mirhaa salvan kädensijoihin. Minä avasin rakkaalleni, mutta rakkaani oli kadonnut, mennyt menojaan. Hänen puhuessaan oli sieluni vallannut hämmennys. Minä etsin häntä, mutta en häntä löytänyt; minä huusin häntä, mutta ei hän minulle vastannut. Kohtasivat minut vartijat, jotka kaupunkia kiertävät, he löivät minua ja haavoittivat minut; päällysharson riistivät yltäni muurien vartijat. ‘Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret: jos löydätte rakkaani, mitä hänelle sanotte? Sanokaa, että minä olen rakkaudesta sairas.’” (Laul.l. 5:4–8).

Tässä näemme tämän suvun sydämen; sydämen täynnä palavuutta; sydämen, joka etsii Häntä välittämättä vastustuksesta ja loukkauksista. Siinä hän oli: lyötynä, haavoitettuna ja nöyryytettynä. Silti hän jatkoi rakastettunsa kasvojen etsimistä. Kuinka minä etsin Häntä? Onko minua helppo pelotella? Helppo johtaa pois asiasta? Etsinkö Häntä vastoinkäymisissä?

Etsimistä löytääkseen

Tähän saakka lukemamme jakeet osoittavat, että nämä ihmiset eivät etsineet etsimisen vuoksi; he etsivät löytääkseen ja tekivät sitä hinnalla millä hyvänsä. Koska näin oli, he etsivät Jaakobin Jumalaa kaikesta sydämestään ja sielustaan.

Mooses oli sellainen mies. Puhuen Israelin kansalle hän sanoi: Mutta sitten sinä siellä etsit Herraa, sinun Jumalaasi ja sinä löydät hänet, kun kysyt häntä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi(5. Moos. 4:29). Tällaista etsimistä Mooses oli kokenut. Hän tiesi, että tämä oli ainoa keino löytää Jumala.

”Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne” (Jer. 29:13).

Tässä ei ole tilaa puolisydämisille. Se on kaikki tai ei mitään, pyhittäytyminen tai itsepetos, kristinusko tai uskonnollisuus. Ei ole mitään välimuotoa.

Nyt tulee kysymys: Olenko minä tällainen etsijä? Olenko minä tuota sukua? Daavid oli; kuuntele, mitä hän sanoo: Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: ‘Etsikää minun kasvojani.’ Herra, minä etsin sinun kasvojasi.” (Ps. 27:8). Ja jälleen:Yhtä minä rukoilen Herralta, sitä minä pyydän: että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä(Ps. 27:4).

Ihminen aina lopulta etsii sitä, mitä haluaa. Kysymykseen: ”Mitä sinä haluat?” vastaan: ”Minä haluan sitä, mitä etsin.” Ja kysymykseen: ”Mitä sinä etsit?” vastaan: ”Minä etsin sitä, mitä haluan.” Kun asiat esitetään näin yksinkertaisesti, on vaikea löytää pensasta, jonka taakse piiloutua.

Read Full Post »

CHOOSING GOD’S WILL
By Dave Hunt, suom. SK

Julkaistu ensi kerran toukokuussa 1991

Kiusauksen aikana erämaassa Saatana tarjoutui antamaan Jeesukselle ”kaikki maailman valtakunnat … ja niiden loiston” (Luuk. 4:5-6). Hän pelasi bluffia. Tämä maailma on todella Saatanan annettavissa kenelle hän tahtoo. Jeesus ei kiistänyt Saatanan kerskausta, että ”minun haltuuni se on annettu ja minä annan sen, kenelle tahdon”. Ehdot, joilla Saatana tarjoutui antamaan tämän maailman Kristukselle, olivat selvät: ”Jos sinä siis kumarrut minun eteeni” – mitä Jeesus tietenkään ei suostunut tekemään. Ole varuillasi! Sillä tämän maailman valtakunnat ja loisto ovat edelleen ne edut, joita Saatana tarjoaa houkutellakseen tämän ajan vastaanottajat kumartamaan itseään.

Kristuksen totiset seuraajat torjuvat tämän maailman valtakunnat ja loiston, kuten heidän Herransakin. Tämä torjuminen koskee suuresti ylistettyä uutta maailmanjärjestystä, joka on edelleen Saatanan hallussa. Kristus on luvannut uskoville jotakin paljon parempaa – ikuisen taivaallisen valtakunnan, joka on hankittu ristillä Hänen voittonsa kautta Saatanasta. Tuon voiton tuloksena Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa” (Ilm. 11:15). Maailmalliset valtakunnat katoavat pian ja niiden tilalle tulee Jumalan valtakunta maan päällä. Silloin Kristus yhdessä niiden kanssa, jotka ovat jakaneet Hänen hyljätyksi tulemisensa ja kärsimyksensä (Apt. 14:22; Room. 8:17; 2. Tim. 2:12), hallitsevat kunniassa ja lopullisessa ilossa ikuisesti.

Kristityille olisi heidän Herransa kieltämistä paistatella suosiossa ja kunnianosoituksissa, joita tämä nykyinen maailma heille antaa. Se ei tarkoita, että kristityt eivät saisi menestyä liike-elämässä, tieteessä, akateemisessa maailmassa, urheilussa jne. Itseasiassa kristittyjen pitäisi olla mahdollisimman hyviä kaikessa, mitä tekevät, mutta heidän taitonsa, kykynsä ja uutterat ponnistuksensa ovat Jumalan kunniaksi, ei heidän. Tällä maailmalla ei ole vetovoimaa uskoviin; he eivät rakasta sen taputuksia. Maailman kritiikki ja kiitokset eivät heilauta heidän kurssiaan, jota heidän on noudatettava (1. Kor. 9:24-27; 2. Tim 4. 7-8). He tietävät, että lopulta millään muulla ei ole väliä, paitsi sillä, mitä Jumala ajattelee heistä.

Meitä varoitetaan: Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. (1. Joh.:2:15). Saatanaa kutsutaan ”tämän maailman jumalaksi” (2. Kor. 4:4) ja ne, jotka rakastavat tätä maailmaa, ovat hänen puolellaan ja kunnioittavat häntä tiedostavatpa sen tai ei. Itseasiassa he ovat tiellä saatananpalvontaan, joka tulee olemaan maailmanlaajuinen uskonto Suuren Ahdistuksen aikana (Ilm. 13:4). Yksi selvä todiste siitä, että kristikunta on Saatanan viettelemä, on se tosiasia, että niille, joita maailma suuresti kunnioittaa, annetaan pelkästään sen perusteella välittömästi erityinen kunnia seurakunnassa. Kristillinen media imartelee urheilusankaria, viehättävää näyttelijätärtä, rikasta liikemiestä ja korkeassa asemassa olevaa poliitikkoa, jonka oletetaan tulleen kristityksi. Näitä liian usein kypsymättömiä ja maailmallisia uusia uskovia esitellään ja ylistellään kristillisessä TV:ssä ja nostetaan esiin seurakunnalle uskon sankareina ja roolimalleina nuorille – ja kristityt tuhansittain huokailevat ihastuneina kuunnellessaan heidän todistuksiaan. Kuitenkin nöyrä ja hurskas lähetyssaarnaaja, kypsä uskossa, joka on pysynyt uskollisena Kristukselle läpi puutteen, kiusauksien, vaikeuksien ja vaarojen vuosikymmenten ja voittanut sieluja vaikeilla työkentillä, ei juuri saa yleisöä. On ilmeistä, että keskiverto kristitty ihailee maailmallista menestystä paljon enemmän, kuin hurskautta. Jokin on pahasti vinossa!

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa” (Joh. 15;19). Pilatukselle Jeesus julisti näin: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (Joh. 18:36). Hän ei tarkoittanut, että Hänen valtakuntansa olisi täydellisesti irrotettu tästä maasta, vaan, että se ei ole tästä maailmanjärjestelmästä (worl system). Itseasiassa se vastustaa sitä. Tämä nykyinen maailmanjärjestelmä (mukaan lukien uusi maailmanjärjestys), joka kuuluu Saatanalle, täytyy tuhota, jotta Jumalan valtakunta voidaan perustaa.

Kristus tuli ”tekemään tyhjäksi paholaisen teot” (1. Joh. 3:8), minkä Hän teki ristillä (Joh. 12:31-33). Sellainen on Hänen tarkoituksensa kaikissa niissä, jotka vastaanottavat Hänet Vapahtajana ja Herrana. Saatanan teot elämässämme ja elämämme kautta ja kaikki mieltymys tähän maailmaan on tuhottava, jos Kristuksen on määrä hallita meissä. Tämä päämäärä voidaan toteuttaa vain, jos Hänen ristintyötään sovelletaan jokapäiväiseen elämäämme Pyhän Hengen voimassa. Silloin Jumalan rakkaus ja Hänen tahtonsa ja Kristuksen kaltainen luonne ilmenee sydämessämme ja elämässämme.

Pelastumattomat rakastavat maailmaa. Sitä vastoin kristityt eivät rakasta maailmaa, vaan Isää. Me olemme taivaan kansalaisia, ”josta me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi…” (Fil. 3:20-21).

Sen sijaan, että yrittäisimme tehdä merkittävää tässä maailmassa ja nauttisimme sen eduista ja iloista, me pyrimme miellyttämään Isää, koska haluamme taivaallisen ja ikuisen palkan. Edessämme oleva valinta ei ole taivaan ja helvetin välinen, kuten monet kuvittelevat. Se valinta on taivaan ja tämän maailman välinen. Hullukin vaihtaisi helvetin taivaaseen, mutta vain viisas vaihtaa tämän maailman taivaaseen. Et voi saada molempia. Et voi elää sekä Jumalalle että itsellesi. Monista ns. kristityistä on vaikeaa vastustaa tämän maailman kiusauksia ja elää kokonaan Kristukselle.

Miksi olisi vaikeaa valita elämä kuoleman sijaan, ilo surun sijaan, iankaikkinen täyttymys tunnonvaivojen sijaan, Jumalan totuus Saatanan valheiden ja tuhoisien himojen sijaan? Valinta on vaikea vain Saatanan pettämille, jotka siten uskoessaan tätä valehtelijaa, epäilevät ja loukkaavat Jumalaa. Mikä loukkaus se onkaan taivaalliselle Isälle, kun kristityt toimivat ikään kuin alistuminen Jumalan tahtoon olisi suuri uhraus – ikään kuin tämän maailman vaihtaminen taivaaseen olisi huono kauppa!

Motivaatio on keskeinen tekijä. Yksi vahva motivaatiotekijä tulee siitä, kun vertaa iankaikkisuuden pituutta lyhyeen elämään tämän maan päällä. Vain hullu vaihtaisi taivaallisen ja iankaikkisen siihen, mikä on maallista ja väliaikaista – ja muista, ettemme voi saada molempia. ”Kristityt”, joiden elämäntapa on elää sille, mitä voivat saada ja mistä nauttivat tässä maailmassa sen sijaan, että ”kokoaisivat aarteita taivaaseen” (Matt. 6:19-21), kieltävät elämällään sen uskon, jota tunnustavat huulillaan.

Niiden, jotka jokapäiväisessä elämässään valitsevat tämän maailman taivaan sijasta, ei pidä yllättyä, kun Jumala iankaikkisuudessa antaa heille täällä tehdyn valinnan. Kuinka voi joku valittaa, jos häntä ei seuraavassa elämässä viedä taivaaseen, jonka hän johdonmukaisesti hylkäsi tässä elämässä? Joku on sanonut, että tässä maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka sanovat Jumalalle ”Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun” ja niitä, joille Jumala sanoo: ”Tapahtukoon, ei Minun tahtoni, vaan sinun.” Mikä murhenäytelmä onkaan olla ikuisesti kahlehdittuna omaan tahtoonsa Hänen tahtonsa asemesta – ikuisesti vangittuna oman minänsä kanssa ja erossa Jumalasta!

Kristuksen ilmoitus Isälle, ”älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk 22:42) vei Hänet ristille. Myös meidän täytyy kieltää itsemme ja alistua ristille (Matt. 16:24). Se tekee lopun omasta minästä ja Kristuksesta tulee elämämme – kaikkemme. Tämä on viisauden polku (Job 28). Viisaat ”loistavat … kuin tähdet iankaikkisesti” (Daniel 12:3) Hänen valonsa sydämissään puhtaina astioina ikuisesti säteillen Hänen kunniaansa. Hullut perivät täydellisen pimeyden iankaikkisesti, koska ehdottomasti halusivat tehdä omiaan ja olla langenneessa tilassaan. Ihmisen kohtalo on joko iankaikkinen ilo Jumalan ja Hänen enkeliensä ja pyhien läsnäolossa – tai sitten yksinäinen ja ikuinen tuska omaan minäänsä suljettuna.

William Law ilmaisi poikkeuksellisella selkeydellä valintaa taivaan ja tämän maailman välillä. Hän sanoi, että miestä pidetään hulluna, jos hän käyttää elämänsä suunnitellen taloa, tenniskenttää, uima-allasta, eläkeasuntoa jne., jotka rakennettaisiin Marsiin – kuitenkin sellaista, joka käyttää elämänsä yhtä antautuneesti suunnitellen, saavuttaen ja nauttien sellaisista asioista tässä maailmassa, arvostetaan menestyvänä ja järkevänä. Law sanoi, että todellisuudessa molemmat ovat hulluja! Ensin mainitulla on pakkomielle maailmaan, jossa hän ei voi elää – jälkimmäinen on kiinni maailmassa, jonne ei voi jäädä. Heidän hulluutensa asteella on eroa vain muutamia lyhyitä vuosia.

Jim Elliot, nuori lähetyssaarnaaja, joka kärsi marttyyrikuoleman Ecuadorissa, sanoi sen ytimekkäästi: ”Se ei ole hullu, joka luopuu siitä, mitä ei voi pitää, saadakseen sen, mitä ei voi menettää.” Mikä murhenäytelmä onkaan vaihtaa iankaikkinen elämä tämän maailman nautintoihin. Raamattu ei sano, että synti ei anna nautintoa; se sanoo, että synnistä voi saada vain ”lyhytaikaista nautintoa” (Hepr. 11:25) – ja se on todella lyhytaikaista verrattuna iankaikkisuuden loppumattomiin aikakausiin. Todella huono kauppa!

Sanat ”iankaikkinen elämä” eivät viittaa vain Jumalan tarjoaman elämän määrään, vaan sen laatuun – elämän laatuun, jota Jumala haluaa meidän alkavan kokea tässä ja nyt. Jeesus sanoi, että iankaikkinen elämä on Jumalan ja Hänen Poikansa tunteminen (ei tietäminen) (Joh. 17:3). Paavali varoitti, että Kristus eräänä päivänä kostaa niille, jotka eivät ”tunne Jumalaa” (2. Tess. 1:8). Sopusoinnussa näiden ja vastaavien kohtien kanssa evankeliset tunnustavat, että he eivät harjoita uskontoa koskien Jumalaa, vaan että heillä on omakohtainen suhde Jumalan kanssa. Valitettavasti tästä kehuskelusta on tullut lähinnä klisee – teoriassa se kuulostaa hyvältä, mutta jokapäiväisessä elämässä siitä useinkin on hyvin vähän käytännön todisteita.

Sen tunnistaminen, että iankaikkisuus on äärettömän paljon pitempi, kuin optimistisinkaan elinajanodotteemme, antaa väkevän motivaation elää Hänelle (ja siten valita taivas tämän maailman sijaan). Jumalan todellinen tunteminen antaa kuitenkin vielä väkevämmän motivaation.

Jumalan tunteminen johtaa pyhyyteen. Hänestä yksin tulee kuluttava intohimomme, joka syrjäyttää kaikki muut halut ja voittaa synnin vallan elämässämme. Hänen sisäinen läsnäolonsa riittää tyydyttämään jokaisen kaipauksen, sillä Jumalan tunteminen on Hänen rakastamistaan – eikä ole suurempaa motivaatiota kuuliaisuuteen Hänen käskyilleen, kuin rakkaus. Itse asiassa muuta motivaatiota ei hyväksytäkään. Ei ole sattumaa, että ensimmäinen käsky kuuluu:Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi” (5. Moos. 6:5).

Kuuliaisuuden Jumalan laeille täytyy kummuta rakkaudesta Häneen. Muutoin lain kirjaimen totteleminen ei ole mitään (1. Kor. 13:1-3). Voimme antaa koko omaisuutemme köyhille ja alistua marttyyriuteen polttoroviolla Kristuksen nimen tähden, mutta jos motiivimme ei ole rakkaus, niin se kaikki on turhaa. Kristus julisti: Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani … joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani(Joh. 14:23-24).

Jumalan rakastaminen on kristillisen elämän salaisuus. Jos todella rakastamme Häntä, niin haluamme palvella ja miellyttää ja kirkastaa Häntä. Emme halua tehdä mitään tai ajatella ajatustakaan, joka herättäisi Hänessä tyytymättömyyttä, tai toisi Hänelle häpeää. Aito rakkaus Jumalaan – ja vain sellainen – tuottaa johdonmukaista pyhyyttä ja hurskautta arkielämässämme. Rakkaus on myös suurenmoinen ilon ja rauhan lähde. Se saa meidät todistamaan kadotetuille palavuudella ja ilman häpeää. Kukapa häpeäisi rakastajaansa? Ja kukapa ei mieluummin puhu hyvää rohkeasti ja jatkuvasti siitä, jota rakastaa!

Mistä löydämme tämän rakkauden, joka meillä täytyy olla Jumalaan ja jota ilman emme voi miellyttää Häntä? Se ei ole jossakin sydämemme kätkössä odottamassa löytämistä. Se ei ole myöskään meillä jo oleva mahdollisuus, joka tarvitsee vain kehittämistä. Me emme voi kehittää sitä. Sitä ei voi tuottaa vaivannäöllä. Tätä rakkautta ei ole meissä ollenkaan. Vaikka siihen liittyvät tahtomme ja tunteemme, se tulee yksin Jumalalta. Kuinka tämä rakkaus sitten saadaan? Rakkaus on hedelmä, jota Henki kantaa elämässämme (Gal. 5:22). Se on ihmeellinen, kuin hedelmä puussa – jonka vain Jumala voi tuottaa. Silti emme ole kuin puita, joilla ei ole tahtoa eikä tunteita. On selvää, että siihen sisältyy paljon enemmän Hengen kantaessa hedelmää uskovan elämässä, kuin mitä hedelmän kantaminen luonnossa sisältää. Hänen rakkautensa on avain.

Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä (1. Joh. 4:19). Tämä kertoo meille, että meidän rakkautemme Jumalaan tulee vastauksena Hänen rakkauteensa meitä kohtaan. Tiedämme Hänen rakkaudestaan Hänen Sanansa kautta. Sydämemme liikuttuu, kun uskomme, mitä Raamattu kertoo meille Hänen rakkaudestaan meihin Hänen luodessaan meidät, antaessaan Poikansa kuolemaan syntiemme tähden, kärsivällisesti kestäessään hylkäämisemme, antaessaan anteeksi ja pelastaessaan meidät rangaistukselta, jonka Hänen pyhä lakinsa vaatii synneistämme, tarjotessaan taivaan äärettömän kalliiseen hintaan. On varmaa, että Jumalan meihin kohdistuvan rakkauden mietiskelemisen täytyy tuottaa, Hänen Henkensä kautta, palavaa rakkautta Häneen.

Tarvitaan kuitenkin paljon enemmän, kuin lukea, opetella ulkoa ja uskoa, mitä Raamattu sanoo koskien Jumalaa ja Hänen rakkauttaan. Jeesus nuhteli fariseuksia, että he tutkivat kirjoituksia ja samaan aikaan kieltäytyivät tulemasta Hänen tykönsä, sen yhden, josta Kirjoitukset todistivat. Se, mitä Raamattu sanoo Jumalasta, on siellä meidän johdattamiseksi omakohtaiseen suhteeseen Hänen kanssaan. Meidän ei tule tuntea vain Hänen Sanansa, vaan meidän tulee tuntea Hänet omakohtaisesti. On olemassa läheisyys Jumalan kanssa, joka on luvattu niille, jotka tottelevat Häntä, läheisyys, joka puuttuu monen kristityn elämästä.

Niille, jotka rakastavat ja tottelevat Häntä, Kristus tarjoaa uskomattoman ihanan lupauksen: Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle” (Joh. 14:21). Tämä lupaus ilmoittaa itsensä niille, jotka rakastavat Häntä, merkitsee Hänen läsnäolonsa todellista välittämistä. Se on enemmän kuin vahva usko siihen, että Hän on kanssamme. Se on Hänen läsnäolonsa hengellinen ilmeneminen (manifestation).

Tämä läheinen toveruus (intimate fellowship) alkaa kääntymyksessä todellisella viestinnällä Jumalan Hengeltä uskovan hengelle. Jumalan henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia (Room. 8:16). Se ei ole vain oman nimen laittamista jakeeseen Joh. 3:16 ja sen omaksumista ”uskossa”. Se on Jumalan tunteminen, hyvin todellinen tunteminen, että olemme Hänen omiaan ja jatkuva yhteydenpito Hänen kanssaan rukouksessa. Siihen ei kuulu visualisoimista, kirjaamista eikä mitään tekniikkaa, vaan läheisyyttä, jonka Hän aloittaa ja lupaa pitää yllä niiden kanssa, jotka rakastavat ja tottelevat Häntä. Useimmat ihmiset, myös kristityt, tarttuisivat tilaisuuteen tulla jonkin maailmanjohtajan, astronautin, olympiavoittajan, monikansallisen yhtiön johtajan, kuuluisan sydänkirurgin, läheiseksi ja uskotuksi ystäväksi. Kuinka monet kuitenkin laiminlyövät äärettömän paljon ihanamman tilaisuuden tuntea Jumala, joka loi maailmankaikkeuden, omistaa jatkuva ja läheinen yhteys sen yhden kanssa, jolla on kaikki valta, kaikki viisaus, kaikki tieto ja joka rakastaa meitä mittaamattomasti! Ja kuten kenen tahansa, Jumalankin kumppanuutta täytyy kehittää. Se vaatii aikaa. Ja me varaamme ajan vain, jos todella tiedämme, että me voimme tuntea Jumalan ja että se kannattaa.

Hän palkitsee ne, jotka häntä (ei menestystä, nautintoa, terveyttä eikä rikkautta) etsivät” (Hepr. 11:6). Jumala sanoi Abramille: ”Älä pelkää Abram, minä olen sinun kilpes, ja sangen suuri palkkas (1. Moos. 15:1, Biblia 1776). Jumala haluaa palkita meidät itsellään. Älkäämme tyytykö mihinkään vähäisempään palkkaan – pelkkiin lahjoihin Antajan asemesta. Tavoitelkaamme ahkerasti tätä läheistä yhteyttä Jumalan kanssa, jota Hän haluaa meille jokaiselle. Sanokaamme Daavidin kanssa: ”Jumala … sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa” (Ps. 63:1) ja Paavalin kanssa: ”tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta” (Fil. 3:10). Olkoon Jumalan tunteminen ja rakastaminen meidän intohimomme, kuten se oli heidän.

TBC

 

Read Full Post »

Daily Renewal
15.5.2018 by Simon Desjardins, suom. SK

Jos elämä voi tuoda kaikenlaisia masentavia kokemuksia, niin Jumala pystyy vastustamaan ja neutraloimaan niiden lamauttavaa vaikutusta yksinkertaisella kuiskauksella tai jumalallisella kosketuksella. Hänen kykynsä henkeyttää lapsiaan on lohduttanut muinaisia pyhiä ja seisoo muistomerkkinä kautta pyhäin seurakunnan historian.

Esimerkkimme

Viitaten Jeesukseen profeetta Jesaja kirjoitti: Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen opetustansa” (Jes. 42:4). Ja Heprealaiskirjeen kirjoittaja kehottaa meitä ajattelemaan Hänen esimerkkiään, ettemme väsyisi ja masentuisi sielultamme (Hepr. 12:3).

Sanoa, että kristityllä ei ole mitään syytä masentua, merkitsee todellisuuden, sellaisena kuin se on, väärinkäsittämistä. Jeesuksella, edelläkävijällämme, oli satoja syitä menettää rohkeutensa. Hän oli väärinymmärretty, hyljätty, väärin syytetty, opetuslastensa jättämä, yhden heistä kavaltama, toisen kieltämä, vain jotakin mainitakseni. Jos hän ei ollut masentunut, se ei johtunut siitä, ettei siihen olisi ollut aihetta. Hänen salaisuutensa oli toisaalla.

Ulkonainen ihmisemme

Yksi kokemus, joka voi leikata syvältä rohkeutemme luontoa, on kehomme rappeutuminen. Sellaiset asiat kuin sairaudet, fyysiset vammat, tai sellainen, jota yleisesti sanotaan ”vanhenemiseksi”, voivat viedä sisumme ja kuivattavat sen ajallisuuden auringonpaahtamalla kentällä. Vuosien vieriessä näkömme hämärtyy, kuulomme heikentyy, liikuntakykymme vähenee, tarmomme häipyy ja erilaisia toimintahäiriöitä tulee esiin.

Sen tiedostaminen, että tämä kaikki on syntiinlankeemuksen seurausta, ei paljon auta. Vasta kun tajuaa mitalin toisen puolen, helpotus voi tulla. Sillä päivä on tulossa, jolloin ruumiimme täydellinen lunastus toteutuu. Kuten Paavali kirjoittaa:

“…eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta” (Room. 8:23).

Ja jälleen: Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa” (1. Kor. 15:42-43). Ja ikään kuin tämä olisi liian vähän, Paavali lisää:

“Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty. Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme, sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi. Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.” (2. Kor. 5:1–5)

Meillä on siis Jumalan elähdyttävät lupaukset, toivon tiputus niille, jotka uskovat. Kaikki nämä rohkaisevat sanat eivät tietenkään vaikuta paljon ruumiimme nykyiseen tilaan. Apostolin mukaan me jatkuvasti väsymme tässä ruumiissamme. Tulevaisuus voi näyttää kirkkaalta, mutta tämä päivä on melko synkkä. On kuitenkin jotakin, apostoli sanoo, jotakin, joka voi auttaa meitä tässä ja nyt.

Negatiivisen haastaminen

Paavali oli tarkkailija. Hän arvioi usein negatiivista positiivisen varjossa. Sellaiset lausunnot kuin: Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin” (Room. 8:18) ilmaisevat, kuinka apostoli arvioi todellisuutta.

Katsoen fyysisen kehomme rappeutumiseen hän kirjoittaa:

“Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu” (2. Kor. 4:16).

Tämä jae paljastaa kaksi tärkeää totuutta: Ensimmäinen on, että fyysisen kehomme huononeminen tahtoo aiheuttaa sen, että ihminen lannistuu. Toinen totuus on, että on olemassa uudistuminen, joka voidaan kokea päivittäin ja tämä uudistuminen voi aidosti rohkaista meitä ja siten mitätöidä sen negatiivisen vaikutuksen, jonka kehomme rappeutuminen voi aiheuttaa. Nämä totuudet tietysti panevat kysymään: Kuinka minä voin kokea tätä päivittäistä uudistumista?

Vastaus

Monia Raamatun kohtia voitaisiin käyttää vastaamaan tähän kysymykseen, mutta olen valinnut yhden, joka löytyy Jesajan luvusta 40. Tässä Jumala puhuu:

“Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.” (Jes. 40:30,31)

Tässä Jumala vakuuttaa, että ne, jotka odottavat Herraa, uudistavat voimansa. Joten tässä meillä on uudistuminen ja tuon uudistumisen seuraukset ovat todelliset: ”…he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.Uskon, että tämä jae viittaa sisäisen ihmisen voimaantumiseen. Jeesus oli liian heikko kantamaan ristiään koko matkan Golagatalle ja Paavali kirjoittaa: ”Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa” (1. Kor. 2:3). Sen lisäksi hän myös julistaa, että ulkonainen ihminen menehtyy (2. Kor. 4:16). Mutta huolimatta tästä masentavasta ajallisuudesta elävä Jumala vakuuttaa, että jotakin ihmeellistä voi tapahtua sille, joka odottaa Häntä: Hänet voidaan uudistaa ja Paavalin mukaan tästä uudistumisesta johtuen hänen mielensä ja sydämensä on taipuvainen täyttymään rohkeudella: Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä”, hän kirjoittaa.

Ongelma

Monien evankelikaalien kokema takaisku, mitä tulee päivittäiseen uudistumiseen, johtuu siitä, että heidän aikataulunsa on rakennettu sellaiseksi, että hyvin vähän aikaa jää Herran odottamiselle. Kuumeisen kiireinen maailma, jossa elämme, vetää heidät syöksykierteeseen ja valitettavasti minun on sanottava, että nähtävissä on hyvin vähän vastustusta. Käydä seurakunnassa säännöllisesti on hyvä ja välttämätöntä, mutta se ei korvaa Herran odottamista. Ilman tätä tärkeää harjoitusta masennus lopulta tulee. Älä unohda, että ulkonainen ihminen on jo menehtymässä ja sen huononeminen on varmistettu.

Psalmista oli oikeassa kirjoittaessaan: Odota Herraa. Ole luja ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa!” (Ps. 27:14).

Read Full Post »

Older Posts »