Siunaus ja polvi

By Aviel Schneider, Israel Today maaliskuu 2018, suom. SK

Sana ”siunaus” (engl. blessing) on avainsana Raamatussa. Substantiivi ”siunaus” heprealaisen Raamatun tekstissä on bracha ja se, jota siunataan, on baruch. Baruch ja bracha on johdettu juuresta bet-resh-kaf, joka tarkoittaa ”polvi”. Polvistuminen ja kumartuminen ovat kunnioituksen merkkejä. Näin ollen sana polvi löytyy heprean sanasta siunaus. ”Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa vannoman” (Jes. 45:23). Polvistuminen ylempänsä edessä, olkoonpa kysymyksessä kuningas tai maailmankaikkeuden Luoja, on merkki nöyrtymisestä. Polvistuminen on uskonnollisen ja hurskaan kunnioituksen ilmaus. Käytäntö polvistua rukoiltaessa löytyy monista uskonnoista. ”Tulkaa, kumartukaamme ja polvistukaamme, polvillemme langetkaamme Herran, meidän Luojamme, eteen” (Ps. 95:6). Näin ollen heprean kielessä polvistuminen ja siunaaminen ovat hengellisesti kytketyt yhteen.

”Katso, minä asetan tänä päivänä teidän eteenne siunauksen ja kirouksen” (5. Moos. 11:26). ”Hän saa siunauksen Herralta ja vanhurskauden pelastuksensa Jumalalta” (Ps. 24:5). ”…ja minä teen siunatuiksi heidät ja kaiken, mitä minun kukkulani ympärillä on ja vuodatan sateen ajallansa – ne ovat siunauksen sateita” (Hes. 34:26). Kun lukee heprealaisen Raamatun tekstissä sanan siunaus, niin myös automaattisesti tulee luetuksi sana polvi, ilmaisun kielitieteellinen muoto ja jumalasuhteemme vahvistus.

Näin ollen heprean sanasta baruch, siunattu, tulee attribuutti, joka kuvailee Jumalaa kaiken siunauksen lähteenä. Jokainen, joka lausuu siunauksen, ilmaisee ihmetystä ja hämmästystä siitä, kuinka siunattuja Jumalan teot ovat meitä kohtaan ihmisinä. Yhtenä ensimmäisistä lupauksistaan Jumala sanoo Aabrahamille: ”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä” (1. Moos. 12:3). Siunaukset ja kiroukset eivät ole pelkästään toiveiden ja halujen ilmauksia; niiden tarkoitus on saada aikaan juuri se asia, jonka lupaavat. Tulos ei kuitenkaan tapahdu kuin taikaloitsulla. Se riippuu Jumalasta.

Raamatussa on kolme polkua siunaamisia varten: Jumala siunaa meitä ihmisinä, me siunaamme toisiamme ja me siunaamme Jumalaa. Heprealaisen käsityksen mukaan ei vain Jumala siunaa ihmistä, vaan myös me ihmiskuntana siunaamme Jumalaa, kuten Psalmit selvästi ilmaisevat: ”Thus will I bless thee (niin minä siunaan sinua) while I live: I will lift up my hands in thy name.” (Ps. 63:4, KJV). [Suom. huom.: KR38: Niin minä kiitän sinua elinaikani, nostan käteni sinun nimeesi. Suomessa ei osata kääntää Raamattua. Jokseenkin kaikki englantilaiset käännökset kääntävät kuten KJV. Tulee mieleen myös Job 2:9: Ja hänen emäntänsä sanoi hänelle: Vieläkös pysyt vakuudessas? siunaa Jumalaa ja kuole, Biblia 1776.]

Siunaus vahvistaa sen, mitä usko odottaa Jumalalta. Täysin järjenvastainen luottamus on ominaista Jobille, joka kärsimyksessäänkin kieltäytyy kiroamasta Jumalaa, vaan jatkaa Hänen siunaamistaan: ”Herra antoi ja Herra otti; kiitetty (KJV: blessed, siunattu) olkoon Herran nimi” (Job 1:21). Heprealainen Raamatun teksti käyttää samaa sanaa bracha molemmissa jakeissa, joiden mukaan ihmiset siunaavat Jumalaa. Raamatun käännöksissä tietyissä kohdissa sana bracha on joskus käännetty sanoilla ”kiitetty”, ”ylistetty”, ”kunnioitettu” (glorified).

Read Full Post »

Herran rukous: selittäviä ajatuksia Matteuksen evankeliumiin

The Lord’s Prayer: Expository Thoughts on Matthew
By J. C. Ryle, suom. SK

Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.
Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.
(Matteus 6:9-15)

J. C. Ryle (1816-1900), ensimmäinen Liverpoolin arkkipiispa

Nämä muutamat jakeet on pian luettu, mutta niiden tärkeys on suunnaton. Ne sisältävät tuon ihmeellisen rukousmallin, jolla Herra Jeesus on varustanut kansansa ja jota yleensä kutsutaan ”Herran rukoukseksi”. Onnellista olisi maailmalle, jos tämä rukous tunnettaisiin yhtä hyvin hengessä, kuin se tunnetaan kirjaimessa.

Tuskin mikään Raamatun osa on niin tunnettu kuin tämä. Sen sanat ovat tutut missä ikinä kristikuntaa löytyy. Tuhansille ja kymmenille tuhansille, jotka eivät koskaan ole nähneet Raamattua eivätkä kuulleet puhdasta evankeliumia, ”Isä meidän” eli ”Paternoster” on tuttu.

Mikään Raamatun osa ei ole yhtä aikaa niin täydellinen ja niin yksinkertainen kuin tämä. Se on ensimmäinen rukous, jonka opimme rukoilemaan ollessamme pieniä lapsia: tässä sen yksinkertaisuus. Se sisältää kaiken sen siemenen, mitä pisimmälle päässyt pyhä voi kaivata: tässä sen täyteys. Mitä enemmän pohdimme jokaista sen sisältämää sanaa, sitä enemmän meistä tuntuu, että ”tämä rukous on Jumalasta”.

Herran rukous koostuu kymmenestä osasta eli lauseesta. Siinä on yksi julistus Olennosta, jota rukoilemme; siinä on kolme rukousta koskien hänen nimeään, hänen valtakuntaansa ja tahtoaan; siinä on neljä rukousta koskien päivittäisiä tarpeitamme, syntejämme eli heikkouksiamme ja vaarojamme; siinä on yksi tunnustus tunteestamme toisia kohtaan; siinä on yksi loppukiitos. – Kaikissa näissä osissa meitä opetetaan sanomaan ”me” ja ”meidän”. Meidän tulee muistaa toisia yhtä lailla kuin itseämme. – Jokaisesta osasta voitaisiin kirjoittaa kokonainen kirja. Meidän täytyy tässä tyytyä ottamaan lause lauseen jälkeen ja rajata opetukset, mitä kukin lause sisältää.

Ensimmäinen lause julistaa, ketä meidän tulee rukoilla: ”Isä meidän, joka olet taivaissa.” Meidän ei tule rukoilla pyhimyksiä eikä enkeleitä, vaan iankaikkista Isää, henkien Isää, taivaan ja maan Herraa. Alhaisimmassa mielessä kutsumme häntä Isäksi Luojanamme, kuten Paavali sanoi ateenalaisille: ”sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme … Sillä me olemme myös hänen sukuansa” (Apt. 17:28). Korkeimmassa mielessä kutsumme häntä Herramme Jeesuksen Kristuksen Isäksi, joka sovittaa meidät itsensä kanssa Poikansa kuoleman kautta (Kol. 1:20-22). Me tunnustamme, mitä Vanhan Testamentin pyhät näkivät vain hämärästi ja kaukaa – mutta me tunnustamme olevamme hänen lapsiaan uskon kautta Kristukseen ja omistavamme ”lapseuden Hengen, jossa huudamme ’Abba Isä’” (Room. 8:15). Emme saa koskaan unohtaa, että tämä on se lapseus, jota meidän täytyy haluta, jos haluamme pelastua. Ilman uskoa Kristuksen vereen ja yhteyteen hänen kanssaan on hyödytöntä puhua luottamisesta siihen, että Jumala on ”Isä”.

Toinen lause on Jumalan nimeä kunnioittava pyyntö: ”Pyhitetty olkoon sinun nimesi.” Jumalan nimellä me tarkoitamme kaikkia niitä ominaisuuksia, joissa hänet on ilmoitettu meille – hänen voimaansa, viisauttaan, pyhyyttään, oikeudenmukaisuuttaan, armoaan ja totuuttaan. Pyytämällä, että ne olisivat ”pyhitettyjä”, me tarkoitamme, että ne tehtäisiin tunnetuiksi ja kirkastetuiksi. Jumalan kunnia on ensimmäinen asia, jota Jumalan lasten pitäisi haluta. Se on yhden Herramme oman rukouksen kohde: ”Isä, kirkasta nimesi!” (Joh. 12:28). Se on tarkoitus, jonka vuoksi maailma luotiin; Se on päämäärä, johon pyhät ovat kutsutut ja kääntyneet: se on tärkein asia, jota meidän pitäisi etsiä – ”että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi” (1. Piet. 4:11).

Kolmas lause on anomus koskien Jumalan valtakuntaa: ”Tulkoon sinun valtakuntasi.” Hänen valtakunnallaan me tarkoitamme ensiksikin sitä armon valtakuntaa, jonka Jumala Hengellään ja Sanallaan perustaa ja pitää yllä kaikkien Kristuksen elävien jäsenten sydämissä. Mutta me tarkoitamme ennen kaikkea sitä kirkkauden valtakuntaa, joka eräänä päivänä perustetaan, kun Jeesus tulee toisen kerran ja ”he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut” (Hepr. 8:11). Tämä on se aika, jolloin synti ja suru ja Saatana heitetään ulos maailmasta. Se on aika, jolloin juutalaiset ovat kääntyneet ja pakanain täysi luku on sisälle tullut (Room. 11:25) ja aika, joka on kaivatumpi kuin mikään muu. Siksi se on ensimmäisenä Herran Rukouksessa. Me pyydämme sitä, mikä on ilmaistu hautajaistilaisuuden sanoissa: ”että Jumala jouduttaisi valtakuntaansa”.

Neljäs lause on anomus koskien Jumalan tahtoa. ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa.” Tässä me rukoilemme, että ihmiset tottelisivat Jumalan lakeja yhtä täydellisesti, auliisti ja lakkaamatta, kuin enkelit tottelevat niitä taivaassa. Me pyydämme, että ne, jotka nyt eivät tottele Hänen lakejaan, oppisivat tottelemaan niitä ja että ne, jotka tottelevat niitä, voisivat totella niitä paremmin. Aidoin onnemme on täydellinen alistuminen Jumalan tahtoon ja suurinta hyväntekeväisyyttä on rukoilla, että koko ihmiskunta voisi tuntea sen, totella sitä ja alistua siihen.

Viides lause on anomus koskien omia päivittäisiä tarpeitamme: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.” Meitä opetetaan tässä tunnustamaan, että olemme jokapäiväisten tarpeittemme saamisessa täysin riippuvaisia Jumalasta. Kuten Israel tarvitsi jokapäiväisen mannan, me tarvitsemme jokapäiväisen ”leivän”. Me tunnustamme olevamme köyhiä, heikkoja, huikentelevaisia olentoja ja pyydämme Häntä, joka on tehnyt meidät, pitämään meistä huolta. Me pyydämme ”leipää” yksinkertaisimpana tarpeistamme ja tuohon sanaan me sisällytämme kaiken, mitä ruumiimme tarvitsee.

Kuudes lause on anomus koskien syntejämme: ” Anna meille meidän velkamme anteeksi.” Me tunnustamme olevamme syntisiä ja tarvitsevamme päivittäisen annoksen anteeksiantamusta. Tämä on Herran rukouksen osa, joka ansaitsee erityisen muistamisen. Se tuomitsee kaiken omavanhurskauden ja itsensä puolustelemisen. Meitä neuvotaan tässä säilyttämään jatkuva tapa tunnustaa armoistuimen edessä ja jatkuva tapa etsiä armoa ja anteeksiantoa. Älköön tätä koskaan unohdettako. Meidän täytyy päivittäin pestä jalkamme (Joh. 13:10).

Seitsemäs lause on tunnustus koskien tunteitamme toisia kohtaan: Me pyydämme Isäämme ”antamaan meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme”. Tämä on ainoa tunnustus koko rukouksessa ja ainoa osa, jota Herramme rukouksen lopetettuaan vielä jälkikäteen kommentoi. Sen tarkoitus on muistuttaa meitä, ettemme voi odottaa anteeksiantoa koskevien rukoustemme tulevan kuulluiksi, jos rukoillessamme sydämissämme on pahantahtoisuutta ja ilkeyttä toisia kohtaan. Sellaisessa mielentilassa rukoileminen on pelkkää muodollisuutta ja tekopyhyyttä. Se on jopa pahempaa kuin tekopyhyys; se on sama kuin sanoisi: ”Älä anna minulle anteeksi lainkaan.” Rukouksemme ilman lähimmäisenrakkautta ovat yhtä tyhjän kanssa. Emme voi odottaa saavamme anteeksi, ellemme osaa antaa anteeksi.

Kahdeksas lause on anomus koskien heikkouttamme: ”Äläkä saata meitä kiusaukseen.” Se opettaa meille, että olemme taipuvaisia kaikkina aikoina eksymään ja lankeamaan. Se ohjaa meitä tunnustamaan heikkoutemme ja pyytämään Jumalaa tukemaan meitä, eikä sallimaan meidän rynnätä syntiin. Pyydämme häntä, joka määrää kaikkia asioita taivaassa ja maan päällä, hillitsemään meitä menemästä sellaiseen, joka vahingoittaisi sieluamme, eikä milloinkaan sallimaan meitä kiusattavan yli kestokykymme. (1. Kor. 10:13)

Yhdeksäs lause on anomus koskien vaarojamme: ”Päästä meidät pahasta.” Meitä opetetaan tässä pyytämään Jumalaa päästämään meidät pahasta, joka on maailmassa, pahasta, joka on omissa sydämissämme eikä vähiten paholaisesta, perkeleestä. Me tunnustamme, että niin kauan, kuin olemme ruumiissa, me alinomaa näemme, kuulemme ja tunnemme pahan läsnäolon. Se on lähellämme ja sisällämme ja ympärillämme joka puolella. Ja me pyydämme hartaasti häntä, joka yksin voi varjella meitä, olemaan jatkuvasti päästämässä meidät sen vallasta (Joh. 17:15).

Viimeinen lause on ylistyksen ilmaus: ”Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.” Näillä sanoilla me julistamme uskoamme, että tämän maailman valtakunnat ovat Isämme laillista omaisuutta; että yksin hänelle kuuluu kaikki ”valta” ja että yksin hän ansaitsee saada kaiken ”kunnian”. Ja me päätämme antamalla hänelle sydäntemme tunnustuksen, että annamme hänelle kaiken kunnian ja kiitoksen ja iloitsemme, että hän on kuningasten Kuningas ja herrojen Herra.

Tutkikaamme nyt itseämme ja nähkäämme, haluammeko todella niitä asioita, joita meitä opetetaan pyytämään Herran Rukouksessa. On pelättävissä, että tuhannet toistavat näitä sanoja päivittäin jonkinlaisena kaavana, mutta eivät koskaan ajattele, mitä sanovat. He eivät välitä mitään Jumalan ”kunniasta”, ”valtakunnasta” eikä ”tahdosta”: heillä ei ole mitään riippuvuuden, syntisyyden, heikkouden eikä vaaran tuntoa; heillä ei ole rakkautta eikä armeliaisuutta vihollisiaan kohtaan ja kuitenkin he toistavat Herran Rukousta! Näin ei pitäisi olla. Päättäkäämme Jumalan avulla, että sydämemme aina on yhdessä huultemme kanssa! Onnellinen se, joka todella voi kutsua Jumalaa ”Isäkseen” Jeesuksen Kristuksen Vapahtajan kautta ja voi siksi sanoa sydämestään ”Aamen” kaikkeen, mitä Herran Rukous sisältää.

Read Full Post »

Olla rukoilematta

Kirjoittanut J. C. Ryle (1816–1900), suom. Samuel Korhonen

Olla rukoilematta on olla ilman Jumalaa, ilman Kristusta, ilman armoa, ilman toivoa ja ilman taivasta. Se on olla tiellä helvettiin. Vieläkö ihmettelet, että kysyn: Rukoiletko?

Kysyn uudelleen, rukoiletko, koska tapa rukoilla on yksi varmimmista tosi kristityn merkeistä.

Tässä suhteessa kaikki Jumalan lapset maan päällä ovat samankaltaisia. Siitä hetkestä alkaen, kun heidän uskonnossaan on jotakin elämää ja todellisuutta, he rukoilevat. Aivan kuten ensimmäinen elämän merkki vauvassa sen synnyttyä maailmaan on hengittäminen, niin myös ensimmäinen miesten ja naisten teko heidän synnyttyään uudesti, on rukoileminen. Tämä on yksi Jumalan valittujen yhteisistä merkeistä: ”He huutavat häntä avuksi yötä päivää” (Luuk. 18:1). Pyhä Henki, joka tekee heistä uusia luomuksia, työstää heissä tunteen lapseudesta ja panee heidät huutamaan ”Abba Isä” (Room. 8:15). Kun Herra Jeesus tekee heidät eläviksi, hän antaa heille äänen ja kielen ja sanoo heille: ”Älä ole enää mykkä.” Jumalalla ei ole mykkiä lapsia. He näkevät armon ja hyväksymisen tarpeensa. He tuntevat tyhjyytensä ja heikkoutensa. He eivät osaa tehdä toisin kuin tekevät. Heidän täytyy rukoilla.

Olen tutkinut huolellisesti Jumalan pyhien elämää Raamatussa. En löydä yhtään, jonka historiaa enemmän on kerrottu, joka ei olisi ollut rukouksen mies. Löydän sen mainittuna hurskaitten tunnuspiirteenä, että ”te Isänänne huudatte avuksi häntä” (1. Piet. 1:17) tai ”avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä” (1. Kor. 1:2). Pahojen tunnuspiirteenä mainitaan se tosiasia, että ”eivät avuksensa huuda Herraa” (Ps. 14:4).

Read Full Post »

Rukous kansamme puolesta

Elämme aikaa, jossa kaikenlainen pahuus vyöryy päälle kiihtyvällä voimalla yrittäen tunkeutua erityisesti seurakuntiin. Nyt on aika ryhtyä hellittämättömään rukoukseen kansamme puolesta.

Voimme lähestyä Herraa vaikka seuraavan rukouksen sanoin, jota kutsutaan myös Kyösti Kallion rukoukseksi. Sen sanoma on tänään mitä ajankohtaisin.

Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme sinua Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua.

Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä.

Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulvivat kansamme yli ja myrkyttävät sen. Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkivaltoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivä sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä.

Herra, Sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme Sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset saatanalliselta eksytykseltä. Herra armahda meitä.

Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapauttavasta armostasi.

Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.

Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme sinun kauttasi. Siihen me uskomme.

Armahda meitä.

Amen.

Read Full Post »

Raamatullinen rukous

Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.  Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan. (Matt. 6:7-8)

Rukous ei ole taianomainen litania sanoja, joita toistamalla saamme yhteyden Jumalaan. Jumalalle on tärkeämpää sydämemme asenne kuin sanat, joita sanomme. Rukouksessa tuomme itsemme, läheisemme ja kaikki asiamme Jumalan eteen – jätämme ne Hänen hoitoonsa. Paavali kirjoittaa: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:6-7). Kun jätämme asiamme Jumalalle, voimme uskoa siihen, että asiat ovat parhaissa mahdollisissa käsissä.

Omat työtehtäväni vaihtelevat suuresti. Olen pari kolme kertaa rukoillut: ”Herra, anna minulle sellaista työtä, jota osaan ja jaksan tehdä”. Joka kerran vastauksena on ollut entistä kuormittavampia työtehtäviä. Pari kuukautta sitten jouduin taas tällaiseen tilanteeseen. Minun piti aloittaa eräässä projektissa, mutta en ehtinyt tehdä sitä käytännössä ollenkaan, kun eteen tuli muita kiireellisempiä työtehtäviä. Yksi niistä tuntui aivan ylivoimaiselta, sillä se vei päivätyön lisäksi myös kaiken vapaa-ajan. Tiesin aivan varmasti, että kyseessä on Jumalan johdatus ja Hänen hyvä tarkoituksensa kohdallani. Vietin monta hetkeä Herran edessä asiani kanssa. Sain kertoa Hänelle kaikki tuntemukseni, ja pyysin Häntä antamaan voiman ja viisauden tehtävien hoitamiseen. Sain rauhan sydämelleni saadessani jättää kaiken Hänen johdettavakseen. Kuinka ollakaan, selvisin rankasta kuukauden jaksosta todella hienosti – Herra näytti, että Hän antaa avun sitä pyytävälle. Ymmärrän nyt, että Jumala halusi opettaa minua luottamaan entistäkin enemmän yksin Häneen.

Artikkelin alussa oli muutama jae Jeesuksen rukousopetuksesta. Hän sanoo, että ”… teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan” (Matt. 6:8). Miksi sitten rukoilla, jos kerran Jumala jo etukäteen tietää kaiken? Jumala kyllä tietää kaiken, mutta tahtoo silti, että olemme yhteydessä Häneen, sillä Hän tahtoo käyttää meitä välikappaleinaan. Emme jää odottamaan, että Jumala tekisi kaiken, vaan suostumme Hänen käyttöönsä.

Jumala pystyisi kaiken hoitamaan yksinkin, mutta niin Hän on paremmaksi nähnyt, että käyttää meitä vajavaisia ihmisiä. Jumala on viisaudessaan tiennyt, että on meille parhaaksi se, kun Hänen työntekijöinään pyrimme elämään Hänen sanansa mukaista elämää, kilvoittelemaan vaelluksessamme ja pyytämään Häneltä apua ja johdatusta. Jumala tahtoo, että rukouksessa pyydämme Häneltä hänen tahtonsa mukaan: ”Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä. Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.” (1. Joh. 5:14-15).

Meidän tulee siis kulkea joka hetki rukouksessa (1. Tess. 5:17) Pyhän Hengen johdatuksessa, että osasimme rukoilla Häneltä oikeita asioita. Kiteytettynä voisi sanoa niin, että Jumala vaikuttaa meissä sen, että pyytäisimme Häneltä niitä asioita, joihin Hän tahtoo antaa rukousvastauksen.

Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan (Jaak. 5:16-18). Rukous onkin ensisijainen keinomme Jumalan tahdon toteutumiseksi muiden elämässä. Jos emme rukoile, se osoittaa uskon ja luottamuksen puutetta Jumalaa ja hänen sanaansa kohtaan. Jumala ei koskaan peru sitä, mitä on sanassaan sanonut – ei myöskään lupaustaan kuulla meitä, kun Häntä lähestymme.

Rukoustemme on oltava Jumalan tahdon mukaisia, ja Raamattu Jumalan sanana osoittaa meille selvästi Jumalan tahdon. Rukous ei ole sitä varten, että saisimme Jumalan toteuttamaan toiveemme, vaan että Hänen tahtonsa toteutuisi maan päällä. Rukoustemme tulee siis kunnioitta Jumalaa ja Hänen tahtoaan. Jumala on luvannut antaa meille viisautta oman tahtonsa tietämiseen: ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan” (Jaak. 1:15). Varmasti Jumalalle mieluisaa on rukous vielä pelastumattomien puolesta.

Kun ymmärrämme Jumalan tahdon, Jeesus lupaa antaa sen, mitä pyydämme: ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen” (Joh. 15:7).

Muista, että Jumala vastaa aina, ennemmin tai myöhemmin. Jos vastausta ei kuulu, jatka hellittämättä (Room. 12:12). Aina vastaus ei ole sellainen, mitä itse olet toivonut; Jumala tietää parhaiten, mitä sinä tarvitset. Lähesty vain rohkeasti ja luottavaisesti Herraa, sillä totisesti meillä on rukouksia kuuleva Jumala!

Read Full Post »

Kulkeminen Jumalan johdatuksessa

Monet kyselevät, että miten Jumala johdattaa? Miten Jumalan äänen kuulee? Mistä tietää, mikä on Jumalan tahto jossakin asiassa? En sano olevani tämän aiheen asiantuntija, mutta kerron jotakin omasta kokemuksestani. On myös muistettava, että Jumalalla on rajattomat mahdollisuudet; johdatus voi tapahtua todella monella eri tavalla.

Paavali kirjoittaa roomalaisille: ”Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia” (Room. 8:14). Tämän voi sanoa myös niin, että Jumalan lapsia johtaa Jumalan Henki. Johdatus koskee meitä myös nykyaikana – se ei ole pelkästään jokin vain tuhansia vuosia sitten voimassa ollut asia.

On syytä kulkea rukouksessa jättäen kaikki asiansa Jumalan hoitoon. Tällöin voi turvallisesti luottaa siihen, että Isä johdattaa elämäämme tahtomallaan tavalla eteenpäin. ”… ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen…” (Jer. 31:9). Moni asiamme vaan ”hoituu” Jumalan johdatuksessa ilman että sitä ehkä tiedostammekaan. Ymmärrä tämä oikealla tavalla; ei ole tietenkään oikein vain heittäytyä mitään tekemättömäksi ja odottaa Jumalan hoitavan kaiken kuin automaatti. Rukoilemisen lisäksi meidän pitää myös kulkea, kuten raamatunkohdassa edellä luki. Kun kuljemme elämäämme rukouksessa lähellä Jumalaa, saamme jälkeenpäin huomata, miten meitä on eri asioissa ja tilanteissa ihmeellisesti johdatettu.

Vaikka vaellamme rukouksessa, niin silti vaelluksessamme on paljon inhimillistä. Olkoon esimerkkinä Paavalin ja Timoteuksen lähetysmatkat: ”Ja he kulkivat Frygian ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa. Ja tultuaan Mysian kohdalle he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut heidän sitä tehdä. Niin he vaelsivat ohi Mysian ja menivät Trooaaseen.” (Apt. 16). Heillä oli hyvä tarkoitus ja aikomus mennä tiettyihin paikkoihin, mutta Jumala esti sen. Olkoon tämä meillekin vahvistuksena, että jos kuljemme rukoillen, Jumala johdattaa meitä tahtonsa mukaan oikeaan suuntaan emmekä joudu harhaan.

Luulenpa, että varmaan jokaiselle tulee jossain vaiheessa vastaan sellaisia asioita, joissa odottaisi Jumalalta selvää vastausta. Se voi sivullisen näkökulmasta olla ehkä mitättömältä tuntuva seikka, mutta itselle suuri asia. Muista silloin, että Jumalalle kaikki asiamme ovat tärkeitä – niin pienet kuin suuretkin murheemme.

Viisi kuusi vuotta sitten olin elämässäni melkoisen suuren valinnan edessä. Olimme muuttaneet pois paikkakunnalta, jossa olimme asuneet 17 vuotta. Asuimme nyt vanhassa kotitalossani, ja olin virkavapaalla työstäni. Suunnittelin ottavani lisää virkavapaata, jotta saisimme talon rakennettua valmiiksi – sitten voisin kenties palata takaisin vanhaan työhöni. Omat suunnitelmani romahtivat eräänä kesäkuun päivänä, kun työpaikaltani soitettiin ja tiedusteltiin, aionko tulla syksyllä takaisin töihin vai en? Vastaus pitäisi tietää aika pikaisesti, ja uutta virkavapautta ei kuulemma myönnettäisi.

Jokusen päivän ajan puntaroin asiaa ja rukoilin Jumalaa antamaan ymmärrystä päätöksen tekemiseksi. Sainpa käsiini sellaisen henkilön puhelinnumeronkin, jolla tiedettiin olevan profetoimisen armolahja. Päädyin kuitenkin mielessäni päätökseen, että irtisanon itseni. Sain siitä ajatuksesta mielenrauhan, enkä soittanut tuota puhelua. Heti kohta tämän jälkeen seurakunnassamme oli eräs tilaisuus. Kuinka ollakaan, tilaisuuden jälkeen eräs lähes tuntematon henkilö tuli luokseni ja sanoi kokevansa, että hänen on sanottava minulle jotakin. Hän sanoi muutaman lauseen, joista muistan vain tämän: ”Et tule palaamaan entiseen työhösi.” Jumalalle kiitos! Herra kuitenkin tahtoi vahvistaa palvelijansa kautta sen asian, josta olin jo sydämelleni varmuuden saanut!

Jotkut kulkevat profeetalta toiselle etsien vastauksia kysymyksiinsä, toiset taas toimivat näkemiensä unien mukaan. Jumala voi käyttää näitä molempia tapoja, mutta pelkästään niiden varassa ei pidä missään nimessä toimia. Jos joku asia askarruttaa meitä, oikea järjestys on se, että Pyhä Henki ensin puhuu meille ja saa meidät sisäisesti vakuuttumaan asiasta ja vasta sitten mahdollinen profetia vahvistaa sen. Koska profetoiminen on aina vajavaista, on vaarallista tehdä päätöksiä pelkästään sen perusteella.

Seuraavassa on mielestäni pari tosi viisasta neuvoa etsiessämme johdatusta:

Etsiessämme käytännössä Jumalan tahtoa, hyvänä neuvona voidaan pitää turvautumista kolmeen tietolähteeseen ja on tärkeää pitää niitä koko ajan yhdessä: Raamattu ja siihen liittyen uskovien ystävien neuvot, olosuhteet ja sisäinen vakuuttuminen.
– Rovasti Olavi Peltola –

On turvallisempaa etsiä tietä Raamatusta ja rukouksesta tai keskustelusta ystävien kanssa kuin profetioista, unista, sisäisistä kehotuksista tai muusta vastaavasta.
– Liisi Jokiranta –

On paljon sellaisia asioita, joissa yksinkertaisesti taivas vain on hiljaa. Muista silloin, että Jumala on antanut meille järjen ja päättelykyvyn – Hän antaa meille vapauden valita. Muista silloinkin jättää päätöksesi Jumalan siunattavaksi. Tee kuin eräs johtaja, joka rukoillen ja siunaten lähetti kaikki tekemänsä päätökset eteenpäin.

Jokunen vuosi sitten olimme suuren taloudellisen päätöksen edessä. Pyysimme Jumalaa näyttämään, olisiko lähdettävä tuohon hankkeeseen vai ei. Emme saaneet mitään merkkiä asiassa, joten ratkaisu oli tehtävä uskon varassa. Pyysimme Häntä estämään kaiken, jos se mihin ryhdymme, ei kuulu Hänen suunnitelmiinsa elämässämme. Kaikki eteni kuitenkin hienosti, ja viimein etenimme sen vaiheen yli, jossa hanketta ei voi enää perua. Uskon sataprosenttisesti, että Jumala johdattaa tuossa asiassa edelleenkin, koska olemme sen Hänen käsiinsä jättäneet ja Häneltä apua pyytäneet.

Jumala saattaa johtaa elämäsi siihen pisteeseen, että et voi enää tukeutua omavoimaisuuteesi. Joudut jättäytymään täysin Hänen varaansa. Jos olet tällaisessa tilanteessa, olet parhaissa mahdollisissa käsissä!

Tässä vielä lukemisen arvoisia artikkeleja johdatuksesta:

• Liisi Jokiranta: Kuinka Jumala johdattaa
• Tapani Suonto: Kuinka Jumala johdattaa
• Tapani Suonto: Johdatuksen hinta

Jumalan runsasta siunausta ja johdatusta elämääsi!

Read Full Post »

Siunataan toisiamme

Uskonveljien ja -sisarten kesken on yleistä toivottaa siunausta. Tällä toivotuksella pyydämme Jumalaa muistamaan toista kaikella hyvällä; pyydämme Jumalalta apua hänen elämäänsä. Mutta entäpä uskosta osattomien siunaaminen, voiko heitä siunata? Kuule mitä Jeesus itse sanoo: ”Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä” (Luuk. 6:28).

Saatat ehkä ajatella, että miten voimme siunata uskosta osattomia ja vieläpä synnissä eläviä? Mutta: olemmeko me toistemme tuomareita? Voimmeko me vetää rajan siihen, kuka on siunauksen arvoinen ja kuka ei? Kuka meistä voi heittää sen ensimmäisen kiven? Muistan, kun eräs henkilö sanoi kerran, että Jumala ei siunaa syntiä. Hän sanoi jotenkin niin, että kun siunaamme toista ihmistä, Jumala tarttuu ihmisen elämään ja aloittaa siinä muutoksen, ennen kuin voi antaa siunauksensa. Olen siis ajatellut, että kun siunaamme toisia, voimme kohdistaa sen kaikille erottelematta ihmisiä Jeesuksen opetuksen mukaisesti. Jätetään siunauksen antaminen – ja kaikki mitä salattua siihen liittyykään – Jumalalle. Hänhän sen siunauksen suo, emme me. Jos siunausta verrataan vaikka veteen, niin me olemme vain niitä astioita, joilla vettä kannetaan sitä tarvitsevien luo.

Kun seuraavan kerran kuljet naapuritalon ohi, siunaa mielessäsi siellä asuvia ihmisiä. Kun odotat vuoroasi vaikkapa lääkärille, siunaa odotustilassa olevia muita ihmisiä. Siunaa kadulla vastaantulijoita, tai ihmisiä kaupan kassajonossa. Siunaa sitä, joka sinua pilkkaa tai vainoaa. Nämä ovat vain esimerkkejä, missä tilanteissa voit tuoda ihmisiä Herran eteen. Älä anna kuitenkaan tästä muodostua itsellesi taakkaa, että kaikkia pitäisi joka paikassa siunata. Tärkeintä on kuulla sitä hiljaista Pyhän Hengen kuiskausta, joka kehottaa siunaamaan jotain tiettyä ihmistä.

Read Full Post »