Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Muuta eksytystä’ Category

The New Age Movement, Kabbalism and Antichrist: The Stage is Set
20.4.2018 by Geri Ungurean, suom. SK

Vuosien ajan olen pohtinut, kuinka Antikristus tulee pettämään Israelin kansan. Israel tulee tekemään seitsenvuotisen rauhansopimuksen hänen kanssaan. Hän auttaa heitä rakentamaan kolmannen Temppelin. Se kuulostaa kuin Israelin kansa luottaisi täydellisesti tähän mieheen.

Pohdin, voisiko Antikristus olla juutalainen, mutta sitten luin Raamatun kohdan, joka sanoo selvästi, että laittomuuden ihminen tulee kansasta, joka hävitti Temppelin vuonna 70. Se tarkoittaa, että hänen esi-isiensä olisi oltava maasta, joka oli Rooman valtakunnan sisäpuolella. Mutta se ei tarkoita, etteikö hänellä voisi olla jotakin juutalaista perintöä. On niitä, jotka uskovat, että Antikristus on muslimi. Juutalaisena en mitenkään voi uskoa, että israelilaiset luottaisivat muslimiin.

Mutta on toinenkin mahdollisuus ja tutkiessani tätä halusin ennemminkin kutsua sitä ”todennäköisyydeksi”.

Kun luet Kabbalasta tiedotussivustolta keen.com, niin haluan korostaa tiettyjä sanoja, jotka auttavat sinua paremmin ymmärtämään tätä mystistä liikettä. Laitan myös oman kommenttini tiettyjen kappaleiden alle.

***

Sivustolta keen.com:

Mikä on Kabbala? 2000 Years of Mysticism Explained

Oletko koskaan nähnyt kenenkään pitävän ranteessaan punaista lankaa? Tai kuullut Los Angeles’in Kabbala-keskuksesta, joka kerskuu, että heidän asiakkaitaan ovat esim. Madonna, Ashton Kutcher ja Lucy Liu? Mitä Kabbala itseasiassa on?

Vastaus riippuu kokonaan siitä, keneltä kysyt. Itseasiassa on kaksi Kabbalaa, toinen on juutalaisen mystiikan muotoa ja toinen hengellisten opetusten yleisen koulun muotoa. Vaikka niillä on yhteinen historiallinen juuri, niin kaksi liikettä, jotka jakavat yhteisen nimen (joka hepreaksi tarkoittaa ”vastaanotettu opetus”) ovat tänä päivänä radikaalisti erilaiset.

Perustavimmalta ytimeltään Kabbala on muinaisen juutalaisuuden kollektiivinen vastaus joihinkin suurimpiin maailmankaikkeutta koskeviin kysymyksiin: Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Onko olemassa sellaista, kuin taikuus? Mikä on hyvän ja pahan alkuperä? Itseasiassa juutalaisuuden tärkeimmät tekstit, Toora ja Talmud, suurelta osin vaikenevat näistä metafyysisistä kysymyksistä. Kabbala ponnahtaa kolmannesta kirjasta, myöhemmin kirjoitetusta kuin kumpikaan klassisista teksteistä, jotka selittävät yksityiskohtaisesti tätä mittaamattoman monimutkaista mystisen juutalaisen ajattelun koulua.

Vaikeneeko siis Toora (Vanha Testamentti) siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, onko sellaista asiaa olemassa kuin taikuus ja koskien hyvän ja pahan alkuperää?

Katsokaamme VT:n kirjoituksia:

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen (Daniel 12:2).

Onko sellaista asiaa olemassa kuin taikuus?

Siihen farao heräsi, ja katso, se oli unta. Mutta aamulla hänen mielensä oli levoton, ja hän kutsutti eteensä kaikki Egyptin tietäjät ja kaikki viisaat; ja farao kertoi heille unensa, mutta ei ollut sitä, joka olisi voinut selittää ne faraolle. (1. Moos. 41:7-8).

Silloin farao kutsutti Joosefin eteensä. Ja hänet tuotiin kiiruusti vankikuopasta. Ja hän ajatti hiuksensa ja muutti vaatteensa ja tuli faraon eteen. Ja farao sanoi Joosefille: ‘Minä olen nähnyt unen, eikä ole sen selittäjää, mutta olen kuullut kerrottavan sinusta, että kun kuulet unen, sinä voit sen selittää’. Joosef vastasi faraolle sanoen: ‘En minä; mutta Jumala antaa faraolle suotuisan vastauksen.’” (1. Moos. 41:14-16).

Kuinka hyvä ja paha saivat alkunsa?

Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä. Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ‘Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.’” (1. Moos. 2:15-17)

Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: ‘Onko Jumala todellakin sanonut: Älkää syökö kaikista paratiisin puista.’”?”

“Niin vaimo vastasi käärmeelle: ‘Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi.’”

“Niin käärme sanoi vaimolle: ‘Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.’”

“Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi. Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot. (1. Moos. 3:1-7).  Perisynti eli hyvän ja pahan alkuperä.

Joten tässä Jumalan Sanassa (VT) me näemme, että Jumala TODELLA puhui näistä kolmesta aiheesta!

Ennen kuin jatkan, haluan selventää jotakin. MINÄ RAKASTAN kansaani! En yritä väheksyä heitä mitenkään. Yritän auttaa veljiä ymmärtämään, MIKSI Antikristus tulee pettämään Israelin. Uskon koko olemukseni ytimestä, että paholainen on valmistanut Israelin kansan luottamaan ja rakastamaan sitä yhtä, joka tulee vahvistamaan seitsenvuotisen sopimuksen Israelin kansan kanssa.

Kabbalan kiistelty alkuperä

Tämä tärkeä teksti on nimeltään Zohar ja kuten sen kosmologinen sisältö, se on verhottu salaisuuteen. Ei ole edes selvää, kuka sen kirjoitti – tutkijat väittelevät siitä, kumpiko tuotti tuon valtavan opuksen, 2. vuosisadan rabbi Shimon bar Yochai, vai 13. vuosisadan espanjalainen Moses de Leon.

Legendan mukaan profeetta Elia innoitti viisaan oppineen Shimon bar Yochai’n kirjoittamaan ylös kaikki israelilaisten mystiset perinteet, jotka tuohon aikaan kulkeutuivat suusanallisesti. Peläten, että roomalaiset lopettaisivat hänen kansansa ja vaientaisivat sen viisauden, Shimon bar Yochai kirjoitti kirjaa 13 vuotta luolassa. Hänen kuoltuaan kirja oli kateissa yli 1000 vuotta, kunnes espanjalainen kirjoittaja Moses de Leon löysi ja julkaisi sen. Hän väitti, että Zohar oli kokonaan kauan sitten kuolleen rabbin autenttinen teos, mutta tutkijat eivät ole siitä niinkään varmoja. Jotkut väittävät, että hän kirjoitti oman teoksen mystiikasta (mikä olisi vaikuttava suoritus yksin häneltä) ja hyödynsi legendaarisen Shimon bar Yochai’n painoarvoa.

Luolassako – noin 2000 vuotta sitten? Mitä muita valheellisia ja hyvin demonisia opetuksia saatiin luolassa? Muhammed sai ”islamilaiset” opetuksensa luolassa. Mormonikultin Joseph Smith sai valheelliset opetuksensa luolassa…

On kuitenkin vahvat todisteet, että ei ollut mahdollista, että Zohar olisi tehty hiljattain, kuten lukuisat anakronismit, tapahtumien aikajärjestykseen liittyvät kysymykset ja suuret tyylilliset erot Moses de Leon’in muihin kirjoihin nähden. Tämä väittely painottaa vieläkin tärkeämpää kysymystä: kuinka vakavasti juutalaisten pitäisi ottaa Kabbala? Edustaako se muinaista mystiikkaa, vai vain kiehtovaa historiallista kommentaaria? Kuten tulemme näkemään, tämä kysymys on keskeinen erimielisyydessä kahden Kabbalaa koskevan modernin asenteen välillä.

Mitä Zohar todella sanoo?

Zohar on ymmärtämisen kannalta yksi haastavimmista hengellisistä teksteistä. Sen sisältö on esoteerinen ja kerroksittain merkityksellinen, niin monimutkainen, että perinteisesti vain yli 40-vuotiaat miehet katsottiin olevan riittävän valmistautuneita tutkimaan sitä! Kenties sen tunnetuin opetus on 10 ominaisuutta (sefirot), jonka kautta Jumalan (ein sof) ikuiset ja tunnistamattomat ominaisuudet ilmoittavat itsensä maailmalle (kyllä, se todella on niin monimutkainen kuin kuulostaa!). Sefirot-ominaisuudet on järjestetty puuksi ja esitetty kuvassa ja kullekin on annettu väri ja nimi. Joitakin esimerkkejä niistä ovat viisaus, ikuisuus, kuninkuus ja loisto. Monet niistä voidaan tietoisesti ymmärtää meditaation ja ankaran tutkimisen kautta, mutta toiset ovat vaikeasti tavoitettavia ja käsittämättömiä. Itseasiassa ylimmän ominaisuuden puussa sanotaan olevan tietoiselle mielelle mahdoton tietää. Zohar antaa Jumalalle erilaisia maskuliinisia ja feminiinisiä puolia ja antaa mystisiä tulkintoja kiistellyille ja fantastisille tapahtumille Toorassa (Vanha Testamentti).

Tässä jälleen sivusto käyttää New Age -sanastoa yrittäessään selittää kabbalismia: Meditaatio, tietoiselle mielelle mahdoton tietää, maskuliinisia ja feminiinisiä puolia Jumalalle

Kuinka Kabbalaa harjoitetaan nykyisin?

Joissakin juutalaisuuden muodoissa, nimittäin oikeaoppisessa hasidilaisessa lahkossa, 10 sefirot-ominaisuuden hartaan tutkimisen ajatellaan valaisevan tutkijan Tooran ”sielulle”. Nämä harjoittajat yleensä hyväksyvät, että Zohar on todella vanha teos, mutta enemmän liberaaleissa juutalaisuuden suunnissa Kabbala on enemmän kuriositeetti kuin elämäntapa, joka nähdään hyvin kiehtovana dokumenttina 13. vuosisadalta. Useimmat juutalaisen kasvatuksen saaneet amerikkalaiset eivät kohdanneet Zoharia heprealaisessa kouluopetuksessaan (aika ymmärrettävää ottaen huomioon, että kabbalistisen ajattelun käsittämätön monimutkaisuus ei helposti välity ala-asteen kolmannelle luokalle.) Siksi monille uskonnollisille juutalaisille voi olla vaikeaa käsittää globaalia mielenkiintoa Kabbalaan.

Minusta on hyvin selvää, miksi Kabbalaan on globaali mielenkiinto. Paholainen on täysin paha, mutta hyvin terävä. Hän on pystyttämässä näyttämöä Antikristuksen saapumiselle ja pettääkseen ei vain Israelin, vaan koko epäuskoisen maailman.

Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: “Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?” (Ilm. 13:4).

Kuten sanoin edellä, Kabbalalla on toiset kasvot, jotka ylittävät uskonnolliset rajat. Muutaman viime vuosisadan ajan Kabbala on kiehtonut metafyysisiä ajattelijoita eri perinteistä, kuten okkultisti Aleister Crowley ja Tarot-pöydän toinen luoja A. E. Waite (Rider-Waite -pöytä). Nämä vaikutteet ovat muovanneet Kabbalan haaran, joka todella erottuu sellaisesta harjoituksesta, jota odottaisit rabbilta. Tämän koulun ajattelun mukaan Kabbalan opetukset ovat yleisesti pyhiä ja yhteensopivia kaikkien maailmanuskontojen, ei vain juutalaisuuden, kanssa ja niiden pitäisi olla saatavana kaikille niitä etsiville. Tämä Kabbalan muoto on kehittynyt yhteydessä muihin hengellisiin harjoituksiin; esimerkiksi kukin kymmenestä sefirot-ominaisuudesta voidaan tunnistaa Tarot-kortin, planeetan ja chakran avulla. Lisäksi nämä kabbalistit ovat kokosydämisesti omaksuneet astrologian. He uskovat, että tähtien ja planetaaristen voimien on vuosituhansia tiedetty muovaavan elämäämme, mutta historiallisesti tämä viisaus on tukahdutettu.

Jälleen – MAAILMANUSKONTO on toteutumassa.

Kabbalan julkkisharjoittajat ovat useimmiten tässä leirissä, kuten ovat useimmat harjoittajat, jotka eivät samaistu juutalaisiin. Eikä ihme, koska hengellisten kabbalistien asenteet suosivat inklusiivisuutta ja universaalisuutta enemmän kuin pelkästään juutalaista Zoharin tulkintaa. Siksi nämä kabbalistit eivät korosta heprean osaamista, eivätkä vaadi ensin tutkimaan Tooraa 40 vuotta. Monille näistä harjoittajista Kabbala on vain yksi hengellisyyden näkökulma, maailmankatsomus, joka yhdistää etiikan ja henkilökohtaisen kasvun maailmankaikkeuden metafyysiseen ymmärtämiseen. Tämän haaran laajalle levinnyt vetovoima tulee ilmi viime vuosina punaisille matoille suuntautuneiden punaisten rannenauhojen määrissä. Nämä nauhat ovat enemmän kuin todistus Kabbala-keskuksen jäsenyydestä, mutta toimivat myös suojana ”pahan silmän” kirousta vastaan.

Inklusiivisuus ja universaalisuus? Voitko sanoa MAAILMANUSKONTO?

Kabbalan tulevaisuus

Mihin tämä kaikki tänä päivänä jättää Kabbalan ja mitä se merkitsee uusille harjoittajille? On epätodennäköistä, että aukko rabbiinisten tutkijoiden ja astrologiaa noudattavien sekulaarien harjoittajien välillä umpeutuisi lähiaikoina. Ailahtelevampi kysymys on, että mitä tapahtuu hengelliselle Kabbalalle, kunhan julkkisrieha häviää? Ehkä sen suosio on merkki Kabbalan kauaskantoisesta vetovoimasta. Kabbalaan kuuluu tasavertaiset osat, ankara henkinen harjoitus ja metafyysinen opas, joista kannattajat – sekä juutalaiset että muut – saavat valaistumista ja hengellistä viisautta, joka tuskin vaihtelee trendien mukana. Mystiikan koulukunnalle, joka on hämmentänyt terävimpiä mieliä lähes kahden vuosituhannen ajan ja todennäköisesti ollut olemassa kauan ennen, kuin se kirjoitettiin, vallassa pysyminen on käytännössä takuuvarmaa.

Eikö olekin mielenkiintoista, että ns. Kabbalan viisaus saatiin ensimmäisellä vuosisadalla sen jälkeen, kun Herramme Jeesus Kristus oli tullut maan päälle – tehtäväänsä antamaan itsensä lopullisena syntiuhrina niille, jotka tekisivät parannuksen ja luottaisivat Häneen täydellisesti?

Kabbala

Amerikkalaiset tietävät hyvin vähän Kabbalasta. He kyllä tietävät, että Madonna ym. julkkikset harjoittavat sitä. Se, mitä olen löytänyt koskien Kabbalaa, järkyttää monia kristittyjä, mutta toivottavasti he osaavat yhdistää pisteet ja näkevät, kuinka Kabbala tekee Antikristukselle mahdolliseksi narrata Israel allekirjoittamaan seitsenvuotinen rauhansopimus; ja täydellisesti voittaa heidän luottamuksensa. – lähde

***

Kabbalistirabbien opetuksia

  • Sielunvaellus (Reincarnation)
  • Meditaatio (Itämainen, mystinen)
  • Puhuminen kuolleille ja kanavointi
  • Astrologia

Näyttämö on valmis

Itse uskon, että Antikristus on jo Israelissa. Kabbala on tehnyt helpommaksi Saatanan homman pettää Israel luottamaan ”laittomuuden ihmiseen” messiaanaan. Olen varma, että kun hän tulee heidän luoksensa tarjoutuen allekirjoittamaan seitsenvuotisen rauhansopimuksen suojelemaan heitä vihollisiltaan; ja puhuu kolmannen temppelin rakentamisesta – niin enimmäkseen kabbalistinen Israelin kansa (korostus suomentajan) toivottaa hänet sydämellisesti tervetulleeksi luullen, että nyt heidän messiaansa on vihdoin tullut.

Mutta kun tätä sopimusta on kulunut 3½ vuotta, niin Antikristus istuu Temppelissä ja julistautuu Jumalaksi. Vasta silloin Israelilaisten silmät avautuvat. Kaksi kolmannesta heistä Antikristus tappaa, samalla kun yksi kolmannes pakenee kukkuloille. Herra avaa heidän silmänsä ja he näkevät, että he hukkasivat etsikkoaikansa – ja että Jeesus Kristus ON todella heidän Messiaansa!

Toivon, että tämä artikkeli toisi ymmärrystä monille. Jos teillä on juutalaisia ystäviä tai perhe – niin rukoilkaa, että voisitte näyttää tämän heille.

”Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi.” (5. Moos. 18:10-12).

MARANATA!

Read Full Post »

Kingdom of God is not a worldly leftist humanistic counterfeit
Posted on 14.5.2018 by Don Koenig, suom. SK

Ne, jotka luulevat, että kristityt voivat perustaa Jumalan valtakunnan maan päälle ihmisen toimilla ja kirkkojen ponnistuksilla, ovat sen hengen eksyttämiä, joka hallitsee tätä maailmanjärjestelmää ja aikakautta. Mitään Jumalan valtakuntaa ei voi tulla, ennen kuin Jeesus palaa. Tämän aikakauden lopussa paha luste on poistettu tuomioiden kautta ja Saatana sidottuna syvyyden kuilussa. Vasta silloin Jeesus pystyttää oman Valtakuntansa maan päälle.

Maailmassa on nykyisin kaksi hengellistä voimaa, jotka kilpailevat ihmisten sielusta ja ovat tehneet sitä alkaen Aadamista ja Eevasta. On Jumalan henki ja sen olennon henki, jolle on annettu valta (Luuk. 4:6) hallita tätä maailmaa. Saatanan hallinta maan päällä pysyy, kunnes Sukulunastaja tulee ja Aadamin Saatanalle menettämä valta saadaan takaisin.

Joidenkin mielestä Jeesus otti jo vallan Saatanalta ja on perustanut valtakuntansa maan päälle kirkon kautta, mutta Jeesus sanoi selvästi, että Hänen valtakuntansa ei ole tästä ajasta. Jeesus otti kaiken voiman ja vallan noustessaan kuolleista, mutta aika ottaa valta maailman yli on Isän asettama. Siihen asti Jeesus on taivaassa valmistamassa paikkaa hengestä syntyneelle morsiamelleen ja esirukoilemassa sen puolesta Ylimmäisenä Pappina.

Raamattu ei puhuisi toisesta aikakaudesta ja lopunajan tuomioista, jos Jeesus jo hallitsisi maan päällä nykyisessä ajassamme. Jeesukselle on annettu kaikki valta ottaa pois valta Saatanalta, mutta Hän ei tule hallitsemaan maan päällä, ennen kuin kaikki Isän Hänelle antamat ihmiset ovat vastaanottaneet hengellisen uudestisyntymisen. Sen jälkeen, kun Jumala vie pois tämän Hengestä syntyneen morsiamen häihin taivaassa, Jeesus palaa heidän kanssaan kuningasten Kuninkaana perustamaan tuhatvuotisen Valtakuntansa maan päälle. Silloin Saatana sidotaan.

Ne, jotka rakastavat tätä saatanallista maailmanjärjestelmää, ovat Jumalan vihollisia, vaikka kutsuisivat itseään kristityiksi. Jumalan Valtakuntaa ei voida perustaa maan päälle, ennen kuin maan hallitsija vaihtuu. Se tapahtuu Kristuksen toisessa tulemuksessa. Ne, joiden mielestä Saatana on jo sidottu, eivät osaa selittää sitä tosiasiaa, että Raamattu ja uskovien vaino maan päällä todistavat muuta. Jeesus sanoi, että maailma vainoaa todellisia uskovia, koska se vainosi Häntä. Saatanallinen vaino ei päättynyt, mikä todistaa, että Saatana ei ole vielä sidottu.

Jokainen yritys perustaa Jumalan valtakunta maan päälle ihmisen ponnistuksilla epäonnistuu aina. Se epäonnistuu, koska Jumala ei ole siinä mukana. Israel asetettiin tulemaan Jumalan valtakunnaksi, mutta saatanalliset pahat kuninkaat nousivat ja turmelivat Israelin. Saatana vaikuttaa aina pahoihin ihmisiin ja asettaa heitä valta-asemiin. Valtakunta olisi voinut toteutua Jeesuksen myötä, mutta Israelin saatanalliset hallitsijat ristiinnaulitsivat valtaistuimen perijän. Jeesus selvästi samaisti Israelin hallitsijat isänsä Perkeleen lapsiksi. He ristiinnaulitsivat Hänet erottaakseen Hänet Hänen perinnöstään tietäen hyvin, että ristiinnaulitsivat Jumalan Kristuksen ja Daavidin valtaistuimen perillisen.

Jeesus teki selväksi, että ne, jotka hylkäävät Hänet, ovat isästään Perkeleestä. He eivät voi tulla Valoon pelastuakseen, koska Saatanan musta valo on sokaissut heidät. Vain ne, jotka Isä määräsi valon lapsiksi, voivat tulla Jeesuksen tykö. Siksi Jeesus sanoi, ettei kukaan voi tulla minun tyköni muuten, kuin että Isän Henki vetää häntä. Se on myös syy siihen, että Jeesus sanoi, ettei Hän kadota yhtäkään niistä, jotka Isä Hänelle antaa. Jumalan Henki kamppailee jatkuvasti ihmisten sieluista. Valon lapset tulevat Totisen Valon tykö pelastumaan, mutta pimeyden lapset eivät. On olemassa nisu ja luste. On ihmissieluja, jotka on määrätty tulemaan Jumalan tykö ja Saatanan istuttamia rikkaruohoja.

Seurakunta ei voi käännyttää Perkeleestä olevia kristillisen esimerkin ja sosiaalisten oikeudenmukaisuusohjelmien kautta. Se on yksi syy, miksi kaikki yritykset perustaa Jumalan Valtakunta maan päälle kirkon ponnistusten kautta epäonnistuvat. Ne, jotka luulevat voivansa kollektiivisesti käännyttää maailman Kristukselle, uskovat virheellisesti, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Raamattu opettaa, että kukaan ei ole hyvä. Meidän täytyy jokaisen ymmärtää, että olemme syntisiä, erossa Jumalasta ja että meidän on yksilöinä tultava Kristuksen tykö pelastuaksemme. Ei ole olemassa mitään kollektiivista pelastusta maailman kristillistämisen kautta.

Jeesus nousi kuolleista ja vetää nyt tykönsä kaikkia, jotka Isä antaa Hänelle, hengelliseen ruumiiseensa, jota kutsutaan seurakunnaksi. Ne sielut, jotka eivät ole Isältä, eivät voi tulla tuohon seurakuntaan. Ihmiset syntyvät seurakuntaan kuulemalla, mitä Jumala sanoi Jeesuksesta ja uskomalla siihen. Ihmisten täytyy tulla Jeesuksen tykö pelastuakseen. Ei ole mitään muuta tietä pelastukseen. Ne, jotka eivät tule Jeesuksen tykö, jäävät tuomituiksi, koska eivät tule Jumalan Vapahtajan tykö pelastuakseen synneistään. Ne, jotka rakastavat syntejään ja pahaa maailmanjärjestelmää, eivät koskaan tule Jeesuksen tykö pelastuakseen, koska ovat isästään Perkeleestä.

Ensimmäisen ja toisen vuosisadan uskovat olivat täysin tietoisia, että seurakunta koostuu vain niistä, jotka ovat Hengestä syntyneitä. Pian kuitenkin vääriä käännynnäisiä tuli sisälle ja Saatana nosti heitä johtoon. He opettivat, että Jumalan Valtakunta on maan päällä jo nyt ja että heidän johtamansa uskonnolliset instituutiot hallitsevat sitä. Nämä väärät saatanalliset soluttautujat perustivat väärän Jumalan valtakunnan. He hallitsivat tätä väärää valtakuntaa, jolla oli sellaisia rienaavia nimiä, kuin Pyhä Rooma, Jumalan Kaupunki ja Kristikunta (Christendom).

Hallitsevat saatanalliset soluttautujat väärennetyssä valtakunnassa vihasivat pelastuksen sanomaa armosta uskon kautta Jeesukseen, joten he vainosivat niitä, jotka uskoivat tämän todellisen evankeliumin. Kaikki menneisyyden väärennetyt valtakunnat on tuhottu, tai tuhotaan, koska Jumala tuomitsee sellaisen porttouden. Kristikunta jakautui moniksi kirkkokunniksi ja monet niistä edelleen uskovat, että heidän instituutionsa edustaa Jumalan Valtakuntaa maan päällä.

Kristillisiä uskonsuuntia tulee usein esiin, kun todellisia uskovia eroaa Saatanan turmelemista instituutioista. Silti muutamassa sukupolvessa saatanalliset soluttautujat nousevat uusien uskonsuuntien johtoon ja turmelevat myös ne. Näimme sen tapahtuvan kirkkokunnissa, jotka tulivat ulos roomalaiskatolisuudesta ja sitten liberaaleissa päälinjan kirkkokunnissa, jotka tulivat ulos alkuperäisistä uskonpuhdistuksen kirkkokunnista. Nyt korruptio on käynnissä evankelikaalisissa ja helluntailaisissa liikkeissä ja todelliset uskovat harkitsemassa lähtöä. Monia kirkkoja, jotka kerran olivat Raamattuun perustuvia, turmelevat nyt saatanalliset soluttautujat, jotka korvaavat kirjoitetun sanan kulttuurisilla marxilaisilla sosiaalisilla oikeudenmukaisuusohjelmilla, ihmisten filosofioilla ja hengellisillä kokemuksilla.

Viimeisin väärä opetus, jota taas kierrätetään, ehdottaa, että kristityt voivat perustaa Jumalan Valtakunnan maan päälle yhdistetyn kristikunnan kollektiivisilla ponnistuksilla. Monet tämän väärän opetuksen nielleet seurakunnat ovat kääntymässä niitä jäseniään vastaan, jotka uskovat kirjaimelliseen Raamatun tulkintaan. He hyökkäävät varsinkin niitä vastaan, jotka pitävät kiinni syntiä, moraalia ja Jeesuksen tulemusta koskevista opeista.

Tämä uuskalvinistinen ja uusapostolinen uudistusliike (New Apostolic Reformation = NAR) perustaakseen Jumalan Valtakunnan maan päälle rakentaa väärennettyä valtakuntaa ja myös se tuhotaan. Jumalan Valtakuntaa ei saada maan päälle kasaamalla opettajia, jotka ajavat sosiaalisia ohjelmia, toisia, jotka opettavat ihmisen järkiperäistämistä (rationalization) ja vielä toisia, jotka opettavat hengellistä mahtailua (presumption). Pahat täytyy poistaa, ennen kuin Valtakunta tulee maan päälle. Siitä on kyse lopunajan tuomioissa. Vasta, kun Jeesus on palannut ja Saatana sidottu, voidaan Valtakunta perustaa. Eri lailla uskovat kieltävät kirjoitetun sanan. Mitä nämä harhautetut ihmiset näissä seurakunnissa uskovatkaan rakentavansa, niin se ei ole Jumalan Valtakunta. He luulevat, että uskonnolliset ponnistukset tuovat Valtakunnan. Todellisuudessa he ovat kuitenkin porttoudessa saatanallisen maailmanjärjestelmän kanssa ja heidät voidaan samaistaa Ilm. 17. luvun uskonnolliseen Babyloniin.

Jotkut kristityt sanovat, että kristittyjen ei pitäisi olla mukana politiikassa, mutta he ovat väärässä. Kristityt hillitsevät pahaa ottamalla osaa kansalliseen politiikkaan. Ne, jotka ajavat saatanallista ohjelmaa, valitsevat aina autoritarismin, jossa Saatanan nostama hallitseva eliitti valvoo kaikkia muita. Useimmat niistä, jotka nyt samaistuvat vasemmistoon, omaksuivat humanismin ja ihmisten filosofiat. Jos kansakuntien kristityt eivät vastusta ihmisten ja riivaajien vasemmistolaisia oppeja, niin kuka sitten? Saamme osaksemme vainon, kun vasemmistolaiset hallitsevat. Jumala antoi uskoville mitan päättää, mikä on Hänestä ja mikä Saatanasta. Se mitta on 10 käskyä.

Sosialistinen autoritaarinen vasemmisto opettaa ihmisiä rikkomaan 10 käskyä. Humanistiset vasemmistolaiset luulevat tietävänsä paremmin kuin Jumala, koska eivät tunne Jumalaa lainkaan. Kuten isänsä Perkele, nämä ihmiset kapinoivat Jumalaa vastaan. Kaikki ihmisen hallinto ja kaikki uskonto voidaan arvioida 10 käskyn valossa. Itseasiassa kaikki, jotka eivät ole Kristuksessa tuomitsee laki eli 10 käskyä.

Liberaalit vasemmistolaiset esimerkiksi väittävät, että Jumalan tykö on muitakin teitä, kuin vain Jeesuksen kautta. Liberaalit vasemmistolaiset kannattavat syntymättömien lasten murhaamista. Liberaalit kannattavat kaikenlaista seksuaalista moraalittomuutta ja ahneutta (jne.). Minulle on lähes käsittämätöntä, miksi jotkut kristityiksi itseään sanovat eivät näe, että vasemmistolainen agenda on antikristillinen. Sanon lähes, koska minun mielestäni siihen on syy, miksi ns. kristityt eivät välitä 10 käskystä. He eivät alun perinkään ole vastaanottaneet Jumalan henkeä. Jos olisivat, he eivät edistäisi kapinaa Hänen lakiaan vastaan.

En väitä, että ihmiset ovat pelastettuja pitämällä käskyt. Väitän kuitenkin, että todelliset kristityt tietävät, että Jumalan käskyt ovat Jumalan vaatimuksia. Jumala ei muutu. Kristuksessa olevia ei tuomita käskyjen mukaan, koska me olemme Kristuksessa ja Hän piti lain puolestamme ja maksoi synneistämme verellään. Ne, jotka eivät ole Kristuksessa, tuomitaan kuitenkin lain mukaan. Jumala ei ole minkään takana, joka on vastoin Hänen lakiaan. Vasemmisto luulee olevansa valaistunut ja tietävänsä paremmin, kuin mitä Jumalan sana opettaa. Itseasiassa he ovat tehneet ihmisjohdon, ihmistekoisen uskonnon ja itsensä vääräksi Jumalan korvikkeeksi.

Tämän maailman hallitsijan (Saatanan) johtama maailmallinen järjestelmä voidaan parhaiten tunnistaa vasemmistolaisuudessa. Jokainen oppi, joka tulee esiin vasemmiston hallitsemassa maailmassa, osoittautuu antikristilliseksi. Todisteet siitä ovat selvät. Milloin tahansa vasemmistolainen hallitus saa täydellisen hallinnan, se aina vainoaa Jumalan kansaa. Vain Jumalan Henki, joka toimii Hänen enkeliensä ja kansansa kautta, estää Saatanaa tappamasta kaikki uskovat.

Ei mitään uutta auringon alla. Nämä vasemmistolaiset humanistit tulivat ihmisistä, jotka olivat kiinnostuneet okkultismista. He ovat peräisin olennoista, jotka olivat maan päällä ennen vedenpaisumusta. He ovat syy siihen, että vedenpaisumuksen tuomio tuli. Ja näiden pahojen oppien uusi tulemus riivaajien kautta on syy, että Ilmestyskirjan tuomiot toteutuvat tämän aikakauden lopussa.

Jumala asetti kansakunnat maan päälle ja antoi ihmisille vapaan tahdon, mutta vasemmistolaiset haluavat globalistisen hallinnon, jossa kaikkien maan päällä on mukauduttava kollektiiviin ja ruokittava kollektiivia hallitsevia kuningatarmuurahaisia. Saatanan täydellisessä hallinnassa kaikki ihmiset eläisivät vankilaplaneetalla ja ne, jotka eivät noudata hänen agendaansa, tapettaisiin. Saatanan haluamaa maailmanjärjestelmää on esitelty maan päällä monesti, ja kaksi viimeistä olivat fasistinen kansallissosialismi ja kommunistinen sosialismi. Joten pitäisikö kristittyjen kannattaa Saatanan käsitystä Valtakunnasta liittymällä vasemmistolaiseen globalistiseen järjestelmään, jota Saatana pyrkii edelleen luomaan? Pian eräänä päivänä pidättäjä poistetaan ja maailma kokee Saatanan täydellisen hallinnan väärennetyssä Valtakunnassaan.

Vapaus ja totuus tulevat Jumalalta, mutta maailmallinen valehteleva vasemmisto hyökkää näitä käsitteitä vastaan. Nämä ihmiset valehtelevat, koska ovat valheen isästä. Miksi siis kukaan todellinen kristitty samaistuisi jumalattomaan vasemmistolaiseen agendaan ja kannattaisi sitä? Kaikkien kristittyjen pitäisi lähteä pois kirkoista, jotka hyväksyvät vasemmistolaisia maailmallisia filosofioita ja luulevat niiden kautta rakentavansa Jumalan Valtakuntaa maan päälle. He rakentavat Babylonia ja henki, joka heitä motivoi, on Perkeleen henki.

Read Full Post »

Raamattuun perustuva kommentti ajankohtaisista kysymyksistä, jotka koskevat sinua.

Roger Oaklandin on kirjoittanut erinomaisen kirjan Faith Undone, jonka Bileamin Aasi on suomentanut nimellä Uskon nollaus: http://www.lampaille.com/pdf—kirjoja/uskon-nollaus/

Myös Bob DeWaay on tehnyt kirjan samasta aiheesta nimellä The Emergent Church Undefining Christianity (Esiintuleva kirkko epämääräistää kristinuskon). Hänen kirjassaan on hyvin tärkeä näkökulma, joka puuttuu Oaklandin kirjasta, nimittäin esiintulevan liikkeen eskatologia, joka on ainut asia, josta he edes keskenään ovat yhtä mieltä:

Esiintulevan Kirkon liike on yksilöiden yhdistys, jota yhdistää yksi hyvin tärkeä avainidea: että Jumala on tuomassa historian kohti loistavaa Jumalan maanpäällistä valtakuntaa ilman tulevaa tuomiota. He inhoavat dispensationalismia enemmän kuin mitään muuta teologiaa, koska se sanoo juuri päinvastoin: että maailma on tulossa yhä syntisemmäksi ja luisumassa kohti mullistavaa tuomiota.

Miksi tämä aihe on tärkeä? Siksi, että tätä petollista eskatologiaa kannatetaan ja opetetaan monissa itseään kristillisinä pitävissä piireissä myös Suomessa. Suomalaisille ehkä tunnetuin Esiintulevan liikkeeseen liittyvistä nimistä on Rick Warren.

Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ‘Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.’” (2. Piet. 3:3)

Alla olevaan artikkeliin sisältyy ensimmäinen luku edellä mainitusta DeWaayn kirjasta.

Tässä vielä Bob DeWaay’n kirjan esittely verkkokauppa Amazonissa:

Esiintuleva Kirkko. Sen nimi sisältää itsessään oikeaoppisen kristinuskon innovatiivisia käsityksiä. Mutta mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa? Mitä se opettaa? Kirjassaan The Emergent Church Undefining Christianity Bob DeWaay paljastaa ydinkäsityksen, joka yhtenäistää Esiintulevan Kirkon eskatologian. Hän osoittaa, että heidän systeemissään jokainen toinen kristillinen käsitys on avoin keskustelulle ja väittelylle, mutta heidän eskatologian määritelmänsä pysyy vakiona ja kiinteänä; se on heidän yhteinen perustuksensa. Ilman heidän eskatologiaansa ei ole mitään Esiintulevaa Kirkkoa. Monet ovat yrittäneet ymmärtää liikettä, mutta ovat kohdanneet turhautumisen törmätessään epämääräiseen kieleen ja ristiriitaisiin käsityksiin, jotka ovat ristiriidassa tekstin sisällä ja kirjoittajien välillä. Esiintuleva Kirkko johtajineen todellakin tarkoituksellisesti välttää määritelmiä ja tarkkoja opin julistuksia, joita voidaan ymmärtää ja arvostella ja sen sijaan toivottaa tervetulleeksi määritelmät, jotka perustuvat tunteisiin ja kokemuksiin. Ei ihme, että seuraus on turhautuminen. Kun nämä tosiasiat ymmärretään, käy selväksi, että Esiintuleva Kirkko ei ole ollenkaan uusi; se on ikivanhaa heresiaa, paketoitu uudelleen postmoderniin subjektiivisuuteen, jonka tarkoitus on edelleen vietellä sinisilmäisiä ja niitä, jotka eivät suostu rakastamaan ja tottelemaan totuutta.


 

Emergent Eschatology
The Road to Paradise Imagined
By Bob DeWaay, 6.4.2018, suom. Bileamin Aasi 2.5.2018

“Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista” (Apt. 17:31).

Julkaistuani kirjani1 Esiintulevasta Kirkosta (The Emergent Church), osallistuin Esiintulevaan konferenssiin Chicago’ssa, jossa tri. Moltmann puhui hartaalle kannattajakunnalleen – 250 Esiintulevaa johtajaa. Eräs sellainen kannattaja, Danielle Shroyer, oli julkaissut kirjan teologiastaan ja kuvaili sitä ”uus-hegeliläisenä, panenteistisenä universalismina”.2 Kirjan kannessa on tri. Moltmann’in suosittelu. Ajatusten vaihtaminen eri Esiintulevien johtajien kanssa vahvisti, kuinka perustava Moltmann’in teologia ja sen ainutlaatuinen eskatologia on heidän liikkeelleen.

Osallistumalla tuohon konferenssiin ja kuuntelemalla Moltmann’ia itse, vahvistin todeksi tämän luvun sisällön. Hän todella opetti universalismia. Hän todella opettaa kaiken kosmista sovittamista Jumalalle ilma tulevaa mullistavaa tuomiota. Kuten osoitan seuraavassa tutkimuksessa, niin G. W. F. Hegel’in filosofia sisältää käsityksen, että kaikkien ristiriitojen täytyy syntetisoitua asteittain paremmaksi maailmaksi. Tämän idealistisen filosofian kannattajat väittävät, ettei ole välttämätöntä tehdä valintaa teismin ja ateismin välillä, koska synteettinen sovinto tapahtuu joka tapauksessa. He uskovat sen olevan sisäänrakennettu maailmankaikkeuden olemukseen. Voimme joko edistää tai estää sitä, mutta se toteutuu.

Sen jälkeen, kun kirjoitin tämän kirjan, liike on jatkunut ja on nyt monella tapaa uusi versio teologisesta liberalismista. LeRon Shults on muuttanut Eurooppaan ja on nyt ateisti. Teologisella ja poliittisella liberalismilla on tuskin paljon eroa. Kun kuulemme sanan ”progressiivinen”, meidän pitäisi ymmärtää, että ”edistyksen (progress)” määritelmä tulee Hegel’iltä ja hänen erilaisilta kannattajiltaan (teistit ja ateistit). Syy kiihkoon, jonka näemme poliittisessa väittelyssä, on, että niiden, jotka eivät liity progressiiviseen agendaan, katsotaan estävän sosiaalisen ja hengellisen kehityksen prosessia, joka muka tekee uuden kosmoksen paratiisiksi kaikille.

Ne, jotka uskovat Raamatussa määriteltyyn kristilliseen teismiin, nähdään pahimpina mahdollisina vihollisina niiden kuvitteelliselle eskatologialle, jotka tämän teologian/filosofian mukaan ovat ”progressiivisia”. Usko pysyvään eroon hyvän ja pahan, Jumalan ja luomakunnan, taivaan ja helvetin jne. välillä, on täysin yhteensopimaton heidän mielenmaailmassaan rakentamalleen esiintulevalle paratiisille. Raamattuun uskovat kristityt jatkuvasti hidastavat prosessia, koska me ajattelemme eri kategorioissa, jotka eivät koskaan syntetisoidu johonkin parempaan kosmokseen ilman tulevaa tuomiota. Näin he sen näkevät.

On loogista nähdä Hegel ja hänen saksalaisen filosofiansa kannattajat Esiintulevan Kirkon perustajina. Jälleen näemme saksalaisen romantiikan ja idealismin pettävän monet. Kun tämä tapahtui viimeksi, niin tuloksia olivat kansallissosialismi Natsisaksassa ja kommunismi Neuvostoliitossa.  Moltmann taisteli Natsisaksan puolesta. Mutta oltuaan sodan jälkeen vankina Englannissa, hänestä tuli teisti ja hän loi ”Toivon Teologian”. Toimiikohan tämä teistinen versio yhtään paremmin? Siitä ei ole mitään todisteita. Raamattu ei opeta sosiaalista ja hengellistä evoluutiota tulevaan paratiisiin ilman tuomiota. Meitä varoitetaan, että pakenisimme Kristukseen ja Hänen evankeliumiinsa välttääksemme tulevan tuomion, joka on varma. Me tarvitsemme syntien anteeksiantamuksen, jonka vain Hänen vuodatettu verensä tarjoaa.

Seuraava on luku 1 kirjasta The Emergent Church—Undefining Christianity (Esiintuleva Kirkko – Kristinuskon hämmentäminen)

Kuvittele maailmaa, jossa ajankulku on käännetty niin, että historia liikkuu taaksepäin kohti paratiisia, ennemmin kuin eteenpäin kohti tuomiota. Ajattele maailmaa, jossa Jumala niin luonnostaan sisältyy luomakuntaan, että Hän tekee tyhjäksi entropian3 ja uudelleen luo maailman jo nyt käynnissä olevien prosessien kautta. Ajattele maailmaa, jossa tulevaisuus johtaa Jumalan itsensä tykö pelastavalla tavalla kaikille ihmisille ja koko luomakunnalle. Tämä kuvitteellinen maailma on meidän maailmamme nähtynä Esiintulevan eskatologian linssin läpi.

Useat Jumalan kaitselmuksen teot toivat minut tuntemaan Esiintulevan teologian luonteen ja sen ainutlaatuisen eskatologian. Ensimmäinen tapahtui vuonna 1999 viimeisen seminaarivuoteni aikana, kun seminaari palkkasi uuden professorin nimeltä LeRon Shults. Shults’ista, joka oli saksalaisen teologin Wolfhart Pannenberg’in opetuslapsi, tuli logiikan kurssini professori. Shults kuvaili usein uskomuksiaan tällä yksinkertaisella lausunnolla: ”Jumala on tulevaisuus, joka vetää kaiken itseensä.”

Joitakin vuosia myöhemmin useat ihmiset ehdottivat, että kirjoittaisin artikkelin palvelutyömme uutiskirjeeseen, Critical Issues Commentary, joka tarkastelisi uutta ”Esiintulevaksi Kirkoksi” kutsuttua liikettä. Tutkimustani varten luin huolellisesti Brian McLaren’in kirjan A Generous Orthodoxy (Suurpiirteinen oikeaoppisuus).4 Se, mikä hämmensi minua hänen teologiassaan, oli, että hänen näkemyksensä olivat lähes samanlaiset, kuin ne, joita Francis Schaeffer oli torjunut 40 vuotta aikaisemmin ja kutsunut niitä ”uudeksi teologiaksi”. Mutta kuten Schaeffer selvästi osoitti, tämän teologian seuraus on epätoivo, koska sen alla ei ole mitään toivoa tietää totuus. Esiintulevat kirjoittajat kuitenkin kuvailevat teologiaansa toivon teologiana. Ellei ole mitään toivoa tietää totuus (kuten he väittävät) Jumalasta, ihmisestä ja maailmankaikkeudesta, jossa elämme, niin kuinka seuraus voi olla toivo? Näyttää, että 1960-luvun teologia, joka ensin esitettiin Saksassa, kun Schaeffer kirjoitti kirjojaan, on vastaus. Palaamme tähän myöhemmin.

Tämä johtaa toiseen kaitselmukselliseen tapahtumaan. Eräs seurakuntamme jäsen ojensi minulle kirjan nimeltä: A is for Abductive – The Language of the Emerging Church (A tarkoittaa abduktiivinen – Esiintulevan Kirkon kieli)5, jonka arveli kiinnostavan minua tutkimuksessani. Hakusanan ”Eschaton” alla on otsikko ”The end of entropy” (Entropian loppu)6. Sitten sanotaan: ”Postmodernissa matriisissa meillä on hyvä mahdollisuus, että maailma kääntää kronologisen polariteettinsa. Sen sijaan, että olisimme sidottuja menneisyyteen syyn ja seurauksen kahleilla, tunnemme, että Jumalan tahdon, Jumalan unelman, Jumalan halun magneetti vetää meitä tulevaisuuteen.”7 Tämän lukeminen vei minut takaisin vuoteen 1999 ja Shults’in tulkintaan Pannenberg’ista: ”Jumala on tulevaisuus, joka vetää kaiken itseensä.” Voisiko tämä olla Esiintulevan ”toivon” pohja?

Kolmas kaitselmuksellinen tapahtuma oli väittely Doug Pagitt’in kanssa, vuoden 2006 tapahtumassa aiheesta ESIINTULEVA KIRKKO JA POSTMODERNI HENGELLISYYS. Tuo tapahtuma antoi minulle tilaisuuden kysyä Pagitt’ilta, joka on kansallisesti tunnustettu johtaja Esiintulevassa liikkeessä, että uskoiko hän vai ei kirjaimelliseen tulevaan tuomioon. Hän ei halunnut vastata kummallakaan tavalla, mutta sanoi kyllä, että tuomio toteutuu nyt seurausten kautta historiassa. Hänen kieltäytymisensä vastata tuohon kysymykseen vakuutti minut, että Pannenberg/Shults’in eskatologia oli liikkeen takana!

Neljäs kaitselmuksellinen tapahtuma oli tapaaminen Emergent Village’n Tony Jones’in kanssa tarkoituksella järjestää uusi väittely. Osoittautui, etteivät he halunneet uutta väittelyä, mutta Jones lupasi vastata kaikkiin Esiintulevaa koskeviin kysymyksiini. Vastasin sähköpostilla kysyen Stanley Grenz’ista, Wolfhart Pannenberg’ista, LeRon Shults’ista ja Jürgen Moltmann’ista ja heidän vaikutuksestaan Esiintulevaan teologiaan.

Jones vastasi, että Grenz (joka, kuten myöhemmin osoitan, ylistää sekä Pannenberg’in että Moltmann’in teologiaa) oli vaikutusvaltainen ja että hän itse opiskeli professorin nimeltä Miroslav Volf alaisuudessa, joka oli opiskellut Moltmann’in alaisuudessa. Hän myös auttoi minua kommentillaan, että heidän toivontäyteinen käsityksensä yleensä johtaa heitä hylkäämään eskatologiat, jotka ”saarnaavat katastrofaalista loppua kosmokselle”. (Arvostin Jones’in auliutta osoittaa minulle, että katselin tutkimuksissani oikeaan suuntaan.)

Viides kaitselmuksellinen tapahtuma oli, kun puita leikatessani putosin ja nilkkani murtui. Murtunut nilkka vaati minua istumaan jalka koholla kokonaisen viikon, jotta turvotus laskisi. Olin löytänyt Jürgen Moltmann’in kirjan Theology of Hope ja tiesin, että minun on luettava se, jos aion kirjoittaa tämän kirjan ja todistaa väitteeni. Moltmann’in lukeminen oli niin työlästä, ettei ollut todennäköistä, että kirja olisi nopeasti luettu, mutta liikuntakyvyttömyydestäni johtuen selvitin Moltmann’in ja tein muistiinpanoja jokaisen sivun sisällöstä. Samalla viikolla, jolloin luin Moltmann’ia, sain juuri julkaistun kirjan An Emergent Manifesto of Hope (Esiintuleva toivon julistus), jonka toimittajia Pagitt ja Jones olivat. Luin myös sen ja huomasin, että kaksi esiintulevaa kirjoittajaa lainasivat Moltmann’ia myönteisesti.8 Tuossa samassa kirjassa Jones kuvailee, miksi tämä teologia on heille niin täynnä toivoa: ”Jumalan lupaama tulevaisuus on hyvä ja se odottaa meitä viittoen meitä eteenpäin. Meidät on pyydystetty lunastuksen ja uudelleenluomisen puoleensavetävään valonsäteeseen (tractor beam) eikä ole mitään järkeä panna hanttiin, joten voimme myös tehdä yhteistyötä.”9 Tai kuten professori Shults aina sanoi: ”Jumala on tulevaisuus, joka vetää kaiken itseensä.”

Kaikki tämä johtaa väitteeseeni: Että maailmankuva, jota edustaa Grenz’in, Pannenberg’in, Moltmann’in ja Shults’in teologia, on Esiintulevan Kirkkoliikkeen peruskallio. Heidän kielensä ja ideansa esittäytyvät monien Esiintulevien kirjojen sivuilla. Esimerkiksi McLaren kirjoittaa: ”Näin nähtynä Jumala seisoo edessämme ajassa matkan lopussa lähettäen meille ikään kuin aalloissa nykyisyyden lahjan, tulevaisuuden sisään syöksymisen, joka työntää menneisyyden taaksemme ja huuhtoo ylitsemme uusien mahdollisuuksien, uusien vaihtoehtojen, uusien tilaisuuksien taukoamattomalla virralla ajatellaksemme uudelleen ja saadaksemme uuttaa ohjausta, uutta voimaantumista.”10 Tässä Pagitt’in versio siitä:

Jumala luo alinomaa uudelleen. Ja Jumala myös kutsuu meitä olemaan uudelleenluotuja ja liittymään Jumalan työhön kumppaneina uudelleenluomisessa …  Kuvittele Jumalan Valtakunta Jumalan luovana prosessina, joka sitoutuu uudelleen kaikkeen, mitä tunnemme ja koemme. … Kun käytämme luovuutta parantamaan tätä maailmaa, me osallistumme Jumalan kanssa maailman uudelleenluomiseen.11

Nämä kirjoittajat viittaavat usein ”Jumalan unelmaan”. Ilmeisesti he tarkoittavat, että Jumala kuvittelee maailmalle ihanteellisen tulevaisuuden, johon me voimme liittyä ja auttaa sitä toteutumaan. Kun tämä unelma tulee todellisuudeksi tulevaisuudessa, se on sitten Jumalan Valtakunta.

Tämä kaitselmuksellisten tapahtumien sarja elämässäni toimi yhdessä auttaen minua tarkasti ymmärtämään liikettä, joka tekee lujasti töitä pysyäkseen epämääräisenä (undefined). Määritelmät vetävät rajoja. Määritelmät ovat pysyviä, mutta ne ovat välttämättömiä ymmärtääksemme yhtään mitään. Ilman määriteltyjä kategorioita olisimme toivottomia ihmisiä, koska tarvitsemme esimerkiksi rationaalisen mielemme ja pätevän luokittelun erottaaksemme ruuan myrkystä. Määritelmät ovat välttämättömiä, eikä mikään määrä filosofisia silmänkääntötemppuja voi muuttaa sitä todellisuutta. Määritelmät vietyinä heidän ajattelutapaansa estävät lunastuksen ”puoleensavetävän säteen” prosessin, jota he kokevat. He pitävät määritelmiä liian ”perustuksellisina” (foundationalist), jota käsittelemme myöhemmässä luvussa. Uskon, että nyt voin määritellä Esiintulevan Kirkon liikkeen tarkemmin, koska ymmärrän, mitä he uskovat.

Esiintulevan Kirkon liike on yksilöiden yhdistys, jota yhdistää yksi hyvin tärkeä avainidea: että Jumala on tuomassa historian kohti loistavaa Jumalan maanpäällistä valtakuntaa ilman tulevaa tuomiota. He inhoavat dispensationalismia enemmän kuin mitään muuta teologiaa, koska se sanoo juuri päinvastoin: että maailma on tulossa yhä syntisemmäksi ja luisumassa kohti mullistavaa tuomiota.12

Nämä molemmat käsitykset eivät voi olla totta. Joko on kirjaimellinen tuleva tuomio tai sitten ei. Tätä kysymystä ei voi jättää makuasiaksi.

Jürgen Moltmann

Paras keino ymmärtää Esiintulevaa toivon teologiaa on tutkia sen ensisijaista lähdettä: Jürgen Moltmann’in vuonna 1964 julkaistua kirjaa Theology of Hope (Toivon teologia). Minun kappaleeni siitä on vuoden 1991 uusi painos, joka sisältää uuden johdannon.13 Siinä Moltmann antaa syyn ajatteluun, joka sai hänet kirjoittamaan kirjansa: ”Löysin tärkeitä kategorioita tämän ryijyn koristeluun uusmarxilaisen Ernst Bloch’in messiaanisesta filosofiasta.”14 Bloch oli ateisti. Vuonna 1960 Moltmann luki Bloch’in kirjan Principal of Hope (Toivon pääoma) ja eteni kehittämään ideaansa, että kristillinen toivon teologia olisi suurenmoinen oivallus. Se ei myöskään välttämättä kilpailisi Bloch’in ateistisen version kanssa: ”Ateismi, joka tahtoo vapauttaa ihmiset taikauskosta ja idolatriasta ja kristinusko, joka tahtoo johtaa heidät ulos sisäisestä ja ulkoisesta orjuudesta tulevan Jumalan valtakunnan vapauteen – näiden kahden ei tarvitse olla vastakkain. Ne voivat myös toimia yhdessä. Kumpi niistä pitkällä tähtäyksellä osoittautuu vahvemmaksi, on jotakin, jonka voimme luottavaisesti jättää tulevaisuuteen.”15

Useimmille meistä ajatus, että ateistinen filosofia ja kristillinen teologia voisivat molemmat olla päteviä, on ristiriitainen. Sitä se on ainakin minulle. Mutta se, mikä yhdistää Moltmann’in ja Bloch’in, on Georg Wilhelm Friedrich Hegel’in filosofia. Ajatus, että ristiriitaisuudet historian prosessien kautta syntetisoituvat paremmaksi maailmaksi, voidaan löytää Moltmann’in teologiasta. Tämä on hänelle totta, koska toivon Jumala on sekä tuleva että läsnä oleva ja koska maailman tulevaisuus on myös Jumalan tulevaisuus. Siksi sen täytyy olla myös loistava tulevaisuus, jossa kaikki on uutta ja parempaa. Marxilaiselle ateistille historian prosessit syntetisoituvat paremmaksi tulevaisuudeksi, koska se kuuluu niiden luonteeseen. Moltmann’in mielestä kristitty ja ateisti voivat toimia yhdessä tuon paremman tulevaisuuden puolesta ja jos Moltmann oikeassa, niin ateisti osallistuu tuohon Jumalan tuomaan loistavaan tulevaisuuteen. Jos ateisti on oikeassa, niin myös Moltmann osallistuu (ainakin tässä elämässä).

On sanottu, että Hegel on filosofeista yksi vaikeimpia ymmärtää. Voidaan sanoa, että hegeliläisen ajattelun innoittamat teologit ovat myös vaikeita. Se pitää paikkansa Moltmann’iin. Moltmann’in kirjan sanahakemiston tarkastelu osoittaa, että seuraavat henkilöt on mainittu useimmin: Karl Barth 26 sivulla; Rudolph Bultmann 32 sivulla; ja Hegel 34 sivulla. Hän käyttää näitä kolmea mielenkiintoisella tavalla. Hän luonnehtii Barth’in teologiaa ”Jumalan yliaistillisena subjektiivisuutena” (the transcendental subjectivity of God)16 ja Bultmann’in teologiaa ”ihmisen yliaistillisena subjektiivisuutena” (transcendental subjectivity of man).17 Tämä tulee pitkässä jaksossa, jossa hän pyrkii osoittamaan, mitä ajatus Jumalan itseilmoituksesta voisi mahdollisesti tarkoittaa. Hänen ehdottamansa vastaus on ristiriitojen dialektinen18 synteesi:

Jakautuneisuutta konkretisoimiseen ja subjektiivisuuteen ei tule paeta – eikä teologiakaan voi paeta sitä tuodessaan evankeliumin nykyajan maailmaan – julistamalla yhden puolen tällaista ajattelua turhaksi, puutteelliseksi, korruptoituneeksi ja rappeutuneeksi.  Pikemminkin, teologian on otettava kovettuneet antiteesit ja tehtävä ne uudelleen nestemäisiksi välittääkseen niiden välisessä ristiriidassa ja saadakseen ne sovintoon. Tämä on kuitenkin mahdollista vasta, kun se historian kategoria, joka putoaa pois tässä dualismissa, löydetään uudelleen sellaisella tavalla, ettei se kiistä kyseessä olevaa antiteesiä, vaan kattaa sen ja ymmärtää sen edistyvän prosessin osana.19

Tämä paksu (dense) teologia perustuu Hegeliläiseen synteesiin, kuten sitä populaaristi kutsutaan tarjoten ateisti Bloch’ille ja kristitylle Moltmann’ille toivon, että tuleva historia on matkalla kunniakkaaseen olemassaoloon.

En liioittele, kun sanon, että Moltmann’ille ajatus dialektiikasta selittää melkein kaiken teologiassa ja historiassa. Esimerkiksi Kristuksen kuolema ja ylösnousemus tulkitaan ristiriitana ja synteesinä. (Koeta kestää minua tässä kohdassa, koska tämä materiaali on paksua ja pitkää, mutta välttämätön käsitellä, jos aiomme ymmärtää Esiintulevaa Kirkkoa.) Moltmann muuten käyttää usein kirjassaan sanaa ”esiintuleva” (emerging) luonnehtimaan sellaista, joka syntetisoituu ristiriidoista:

Todelliset ongelmat nousevat vasta, kun näemme eskatologiset käyttövoimat ristin ja itse ylösnousemuksen ristiriitaisessa tapahtumassa. Ilmoitus – so. ylösnousseen Herran ilmestymiset – ei saa progressiivisuuden luonnettaan sille vieraasta todellisuudesta, Pääsiäisen jälkeen salaperäisesti jatkuvasta historiasta, vaan itse luo edistyksen ristiriidan prosessissaan synnin ja kuoleman jumalattomalle todellisuudelle. Se ei tule progressiiviseksi ”menemällä sisälle” ihmisen historiaan, vaan lupauksen, toivon ja kritiikin kolhaisulla se tekee ihmisen todellisuuden historialliseksi ja progressiiviseksi. Se on se ilmoitus Jumalan mahdollisuudesta ja voimasta sen yhden herättämisessä, joka oli ristiinnaulittu ja siinä tunnistettava Jumalan pyrkimys ja tarkoitus, josta muodostuu se horisontti, jota sanotaan historiaksi ja jota tulee odottaa historiana. Jumalan ilmoitus ristissä ja ylösnousemuksessa pystyttää siten näyttämön historialle, jolla tulee esiin (emerges) mahdollisuus kaiken mitätöimisestä ja uudesta luomisesta. Tehtävä, jolle toivon mies lähetetään tälle universaalisten mahdollisuuksien ennakkoalueelle, tavoittelee Jumalan oman toiminnan pyrkimyksen suuntaa kaikkivoipaisesti tavoitellessaan hänen uskollisuuttaan ja lupaustaan.20

Niinpä risti ja ylösnousemus dialektiikkana nähtyinä, syntetisoituvat historiassa esiintulevaksi uudeksi todellisuudeksi ja me voimme osallistua siihen. Toivon meidän kaikkien huomaavan, että tällä ei ole mitään tekemistä raamatullisten kategorioiden kanssa, nimittäin verisovituksen, uskosta vanhurskauttamisen ja Kristuksen paluun palkitsemaan hurskaat ja tuomitsemaan pahat. Ne on ilmoitettu Raamatussa, mutta Moltmann ei katso Raamatun yksin olevan Jumalan itseilmoitus. Pikemminkin pyhät kirjoitukset, mennyt pelastushistoria ja Jumalan tulevaisuus ovat osa suurta dialektiikkaa, joka on menossa johonkin hyvään ja toiveikkaaseen.

Moltmann’in näkemys Kristuksen ylösnousemuksen historiallisesta luonteesta itse perustuu dialektiseen ymmärrykseen, joka syntetisoi ristiriitaiset ideat. Hän esimerkiksi näkee modernistisen, mekanistisen käsityksen historiasta ”itsenäisenä syyn ja seurauksen järjestelmänä”,21 joka sulkisi pois ylösnousemuksen. Hän asettaa sen vastakkain ylösnousemuksen eksistentiaalisen ymmärtämisen kanssa, mikä perustuu opetuslasten ”eksistentiaaliseen päätökseen”.22 Sen sijaan hän irrottaa ylösnousemuksen jokaisesta nykyisestä historiakäsityksestä (eli käsityksistämme siitä, mitä ”todella tapahtui” todistettavasti) ja käyttää ennakko-olettamusta Kristuksen ylösnousemuksesta pohjana uudelle historiakäsitykselle:

Silloin ylösnousemuksen teologiaa ei enää sovitettaisi olemassa olevaan historiakäsitykseen, vaan olisi tehtävä yritys, verrattaessa ja havaittaessa ristiriita olemassa oleviin historiakäsityksiin, päästä uuteen ymmärrykseen historiasta lopullisin mahdollisuuksin ja toivein, jotka kiinnittyvät siihen ennakko-olettamuksessa Kristuksen kuolleista herättämisestä.23

Mutta jos emme voi jollakin tavanomaisella historiallisia tapahtumia koskevan totuuden tietämisen tavalla tietää, että Kristus herätettiin, niin kuinka voimme tietää, että ennakko-olettamus sellaisesta ylösnousemuksesta on yhtään parempi, kuin sanokaamme ennakko-olettamus, että Joseph Smith’illä todella oli lopullinen Jumalan ilmoitus?

Moltmann’ille tämä ennakko-olettamus on pohja uskolle, että Jumala edelleen on luovasti mukana historian prosesseissa johtaen niitä loistavaan tulevaisuuteen:

Kristuksen herättämistä tulee silloin sanoa ”historialliseksi”, ei siksi, että se tapahtui historiassa, johon jotkut muut kategoriat antavat avaimen, vaan sitä tulee sanoa historialliseksi, koska osoittamalla tietä tuleville tapahtumille se tekee historiaa, jossa voimme ja jossa meidän täytyy elää. Se on historiallinen, koska se paljastaa eskatologisen tulevaisuuden. Tämän väitteen täytyy silloin todistaa itsensä ristiriidassa muiden historiakäsitysten kanssa, jotka kaikki lopulta perustuvat ”historiaa tekeviin” tapahtumiin, järkytyksiin, tai vallankumouksiin historiassa.24

Moltmann’in lukeminen saa minut kuitenkin melkein kirkumaan: ”Herätettiinkö Jeesus kuolleista todella ruumiillisesti ja ilmestyikö Hän ruumiillisesti luotettaville todistajille ja täytyykö minun uskoa Hänen kuolemansa, hautaamisensa ja ylösnousemuksensa pelastavaan arvoon pelastuakseni Jumalan vihasta?” Vastaus on, ettemme voi odottaa tietävämme näitä asioita, koska todisteet maailman, tai historian mallista, ovat tulevaisuudessa, jonne Jumala on viemässä historiaa. Niinpä, kuten hän sanoi edellä, se voisi olla tulevaisuus, kuten ateistiset marxilaiset sen ymmärsivät. Jos näin on, niin saamme sen tietää. Tämän näkemyksen mukaan toivomme ei ole Jeesuksen ylösnousemuksessa, joka antoi todisteet kaikille ihmisille ja siten teki heidät vastuullisiksi (kuten Paavali sanoo Apt. 17:31), vaan Jeesuksen ylösnousemuksessa historiakäsityksenä, johon sisältyy toiveikas tulevaisuus.

Kuten tulemme näkemään niin Esiintulevan Kirkon teologiassa, joka tulee Moltmann’ilta ja kumppaneilta, on vakava ongelma. Ongelma on, että tämä toivo perustuu ajatukseen, että historia ei ole johtamassa kohti mullistavaa tuomiota, jossa ne, jotka eivät usko kristilliseen evankeliumiin, tuomitaan ja ovat ikuisesti kadotettuja, vaan on menossa kohti Jumalan maanpäällistä valtakuntaa, johon kaikki osallistuvat. Mutta entäpä, jos Paavali olikin oikeassa ja Kristuksen ylösnousemus merkitsee tuomiota kaikille, jotka torjuivat sen tarjoamat ”todisteet”? Moltmann’in ja Esiintulevan Kirkon ajattelussa emme voi tietää, mikä on ”totta” koskien kilpailevia uskonnollisia käsityksiä, ennen kuin tulevaisuudessa, jolloin Jumala vie asiat siihen, mihin Hän on niitä viemässä. Useimmille se on myöhäistä! Emme voi odottaa seisovamme Jumalan tuomioistuimen edessä ja sanovamme: ”Hyvä, nyt minä näen, mikä historiakäsitys oli oikea; päästä minut valtakuntaan.”

Moltmann’in ymmärrys Kristuksen ylösnousemuksesta on niin hämärä, että tarvitaan sivukaupalla paksua tekstiä selvittämään, mitä tarkoittaa puhua tapahtumasta ”historiallisena”. Hegeliläinen synteesi muka auttaa meitä löytämään tämän merkityksen tulevaisuudessa – tulevaisuudessa, jonka ennustetaan olevan hyvä. Tämä kuitenkin merkitsee, että apokalyptiset näyt Jumalan vihan aiheuttamasta tulevasta mullistuksesta, eivät voi olla Raamatun sanoma. Siksi hän hylkää ”apokalyptisen” ajatuksen, että Jumala tuomitsee pahan ja perustaa uskovien asuttaman vanhurskauden maailman. Moltmann kirjoittaa:

Apokalyptinen odotus ei enää suuntaudu kohti luomakunnan täyttymystä sen kautta, että hyvä voittaa pahan, vaan kohti hyvän ja pahan erottamista ja siten ”pahan vallassa olevan maailman” korvaamista ”tulevalla vanhurskauden maailmalla”. Tämä osoittaa fatalistista dualismia, jota ei vielä löydy profeetoista.25

Se, mitä hän tarkoittaa sillä, että hyvä voittaa pahan, on, että tämä tapahtuu historian tuolla puolen (jota hän kutsuu ”Kristuksen tulevaisuudeksi”) eikä minkään mullistavan tuomion kautta pahoille, jotka lopulta päätyvät tuliseen järveen. Se olisi ”fatalistista dualismia” hänen ajattelutavalleen. Taivas ja helvetti, jos ovat kirjaimellisesti olemassa, eivät ole dialektisen prosessin aihe, joka päätyy parempaan tulevaisuuteen universaalisesti kaikille. Jotkut tulevat ikuiseen tuomioon.

Moltmann’in teologia, joka omaksuu hegeliläisen dialektiikan ja käyttää sitä tulkitsemaan kristillistä toivoa, tulee filosofiasta, ei huolellisesta Raamatun tulkinnasta. Hän ei tunne mitään tarvetta käsitellä Raamatun kohtia, jotka ovat ristiriidassa hänen ajatustensa kanssa, mutta se ei ole yllättävää 1900-luvun saksalaiselta teologilta. Saksalaisissa teologisissa kouluissa teologia ja filosofia olivat usein niin toisiinsa kietoutuneita, että olivat erottamattomia. Näin kävi, kun Raamattua lakattiin pitämästä Jumalan erehtymättömänä sanallisena ilmoituksena itsestään. Jos Raamattua pidettäisiin sellaisena, niin sen lausunnot taivaasta ja helvetistä, tulevasta tuomiosta, vanhurskautuksen ehdoista ja kaikesta muusta määrittelisivät totuuden, mutta Moltmann ja hänen 2000-luvun esiintulevat kannattajansa eivät näe Raamattua sellaisena.

Moltmann’in nykyiset opetuslapset

Tyypillisesti esiintulevat kirjoittajat joko näyttävät ajattelevan Moltmann’in lailla tai esittelevät Moltmann’in ajattelua. Osoituksena tästä lainaan joitakin esimerkkejä edellä mainitusta kirjasta An Emergent Manifesto of Hope. Barry Taylor, joka opettaa Fuller’in teologisessa seminaarissa, aloittaa esseensä tällä paradoksilla: ”God is nowhere. God is now here” (Jumala ei ole missään. Jumala on nyt täällä).”26 Mitä tämä paradoksi tarkoittaa? Se tarkoittaa, että meidän tulee heittää pois historialliset käsitykset Jumalasta: ”Usko 2000-luvulla ei keskity yksinomaan käsityksiin Jumalasta.”27 Hän toistaa ”God is nowhere, God is now here” puolentusinaa kertaa. Taylor analysoi ajatusta Jumalan kuolemasta samalla tavalla kuin Hegel Moltmann’in lainaamana. Taylor kirjoittaa: ”Me elämme jälki-Nietzsche’läisessä uskon ja hengellisyyden maailmassa. Nietzsche’n julistus, että Jumala on kuollut, on yhä totta, koska kiinnostus kaikkeen hengelliseen ei välttämättä käänny uskoksi metafyysiseen Jumalaan eikä tietyn uskonnon opinkappaleiksi.”28 Vertaa, mitä Moltmann kirjoitti: ”Vuonna 1802 Hegel kuvaili ”Jumalan kuolemaa” nykyajan uskonnon perustuntemuksena …”29 Se oli ennen Nietzsche’n syntymää. Sitten Moltmann lainaa Hegel’iä ja osoittaa, kuinka Hegel’in ideoita voitaisiin käyttää tulkitsemaan pitkää perjantaita ja ylösnousemusta dialektisen prosessin kautta, mikä vapauttaisi meidät sekä ”romanttisesta nihilismistä” että ”tieteen menetelmällisestä (metholodical) ateismista” synteettiseen toiveikkaaseen tulevaisuuteen.30 Voimme nähdä saman ajattelun Taylor’illa: ”God is nowhere. God is now here. Jumala on läsnä. Jumala on poissa. Uskon tulevaisuus lepää näiden sanojen välisessä jännitteessä ja tästä hankalasta ja monimutkaisesta asemasta uusi elämä tulee esiin.”31 Myös tämä käy yksiin Hegelin ajatusten kanssa.

Toinen esiintuleva kirjailija, Dwight J. Friesen, kannattaa Moltmann’in hegeliläistä ajattelua niin paljon, että on otsikoinut esseensä ”Orthoparadoxy – Emerging Hope for Embracing Difference” (Ortoparadoksisuus – Esiintuleva toivo hyväksyä erilaisuus).32 Friesen ylistää Moltmann’in kirjaa Theology of Hope ”uraauurtavana” ja lainaa sitä hyväksyvästi koskien ristiriitoja, joihin sisältyy tulevaisuuden toivon mahdollisuuksia.33 Friesen kirjoittaa: ”Samoin kuin hän [Moltmann] korostaa ristiriitojen välttämättömyyttä elämälle, niin minäkin julistan, että ristiriitojen monimutkaisuuksien, vastakkaisuuksien ja ihmiselämän paradoksien hyväksyminen on vaeltamista Jeesuksen tiellä.”34 Noudattaen Moltmann’in teologiaa ja Esiintulevaa ajattelua yleensä Friesen näkee prosessin hyväksyä ristiriita johtavan siihen, että Jumalan valtakunta ”manifestoituu” maailmassa: ”Ortoparadoksaalinen etiikka aivan oikein pitää yllä eroja, jännitteitä ja paradokseja viedessään yhtä liikettä kohti ykseyttä toisen kanssa. Kun ortoparadoksisuudesta tulee tapamme olla maailmassa, niin Jumalan valtakunta on manifestoitunut.”35

Kateissa tässä näkökulmassa on kaikki toivo todella tietää jonkin olevan totuus, joka jatkaa totuutena olemista ikuisesti ja sitoo niitä, jotka eräänä päivänä ilmestyvät Jumalan eteen tuomiolle. Friesen sanoo: ”Ortoparadoksaalinen teologia on vähemmän kiinnostunut luomaan ‘kertakaikkisia’ opinjulistuksia, tai dogmaattisia väitteitä ja on enemmän kiinnostunut pitäytymään kilpaileviin totuusväitteisiin oikealla jännitteellä.”36 Kuten Moltmann, Friesen’kään ei koskaan käsittele selviä Raamatun lausuntoja, jotka kumoavat hänen väitteensä. Juuda kehottaa meitä ”kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kertakaikkiaan on pyhille annettu”. Raamatun kirjoittajat eivät nähneet tätä kertakaikkiaan pyhille annettua uskoa suurena ristiriitojen ja paradoksien sekamelskana.

Paradoksi muuten on merkityksetön, kuten nelikulmainen ympyrä. Voit sanoa sanat ”nelikulmainen ympyrä”, mutta et voi miettiä lausunnon merkitystä. Jeesus ei ajatellut sanojaan ristiriitaisina eikä paradoksaalisina:Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä” (Joh. 12:48). Tämä yksi lausunto Jeesukselta haastaa Esiintulevan teologian ydintään myöten. Jeesus puhui sanoja ja nämä sanat välittivät sitovan totuuden kerta kaikkiaan ja ovat niin arvovaltaisia, että niille, jotka hylkäävät ne, ne toimivat raskauttavana todisteena heitä vastaan Jumalan tulevalla tuomiolla. Tämä ei ole mikään dialektinen prosessi, vaan kaikille ihmisille puhuttu totuus, joka käskee heitä joko uskomaan ja pelastumaan, tai hylkäämään ja hukkumaan.

Toinen vaikutusvaltainen teologi Esiintulevassa liikkeessä ja postmodernissa teologiassa yleensä on edesmennyt Stanley Grenz. Grenz’in kirja Beyond Foundationalism – Shaping Theology in a Postmodern Context  (Perustuksellisuuden tuolla puolen – Teologian muotoilua postmodernissa kontekstissa) (kirjoitettu yhdessä John R. Franke’n kanssa) osoittaa, kuinka Pannenberg’in ja Moltmann’in ajatuksia ollaan täydentämässä Amerikassa 2000-luvun alussa.37 Grenz lainaa Moltmann’ia laajasti ja myönteisesti aika tarkasti selittäen hänen teologiaansa jopa niin pitkälle, että tunnustaa sen marxilaiset juuret.38 Grenz antaa varoituksen, että on huolestunut siitä, että Moltmann’in tulkinta Bloch’ista on vaarassa ”luiskahtaa ihmiskeskeiseen perustuksellisuuteen (foundationalism), joka korvaa raamatullisen toivon spesifisyyden toivolla ihmisen olemassaolon rakenteena”.39 Sikäli kuin Moltmann sanoi, että marxilainen versio ei kilpaile hänen versionsa kanssa, Grenz on oikeassa ollessaan huolestunut siitä. Mutta se, mikä hämmästyttää, on, että hän väittää meidän haluavan omaksua ”raamatullisen toivon spesifisyyden”, kun en näe Grenz’in tekevän niin itse! Sanon, että koska kirjaimellinen tuleva tuomio, jossa jotkut herätetään ikuiseen elämään ja toiset herätetään ja määrätään tuliseen järveen, on yhtä poissa Grenzin teologiasta kuin Moltmann’inkin.

Yksi syy Jumalan tulevien lupausten poissaololle Grenz’in eskatologian mukaan on hänen käytäntönsä (mainittu edellä) tuntea olevansa vapaa sivuuttamaan kaiken raamatullisen materiaalin, joka ei sovi hänen tarkoituksiinsa. Tässä esimerkiksi on kohta, jonka Paavali kirjoitti vainotuille kristityille ja joka kuvailee nimenomaan kristillistä toivoa:

“…ja jotka ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin, koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme.” (2. Tess. 1:5-10)

Kun laitat sivuun kaiken viisastelun, jota Grenz on käyttänyt tuhotakseen mahdollisuuden, että todella voimme tietää kirkkaasti, mitä Raamattu tarkoittaa, niin tämä kohta ei ole niin vaikea ymmärtää. On tuleva tuomio eikä tulevaisuus ole universaalisesti ihanteellinen kaikille nykyisistä uskomuksista ja teoista riippumatta. Paavali opetti sitä, eikä kukaan voi kiistää sitä. Moltmann’ille, Grenz’ille ja heidän Esiintuleville seuraajilleen ei jää muuta mahdollisuutta, kuin kieltää, että voisimme tietää, mitä Raamattu tarkoittaa. Käsittelen heidän menetelmäänsä toisessa luvussa, mutta tiedä, että kun he puhuvat ”kristillisestä toivosta”, he eivät käytä samoja ajattelun kategorioita, kuin Raamatun kirjoittajat.

Tämä lainaus luvusta otsikolla ”Eschatology: Theology’s Orienting Motif” (Eskatologia: Suunnan antaja teologialle) osoittaa, kuinka poikkeava Grenz’in ja hänen kumppanikirjoittajansa eskatologia on nimenomaisista Raamatun lopunaikoja koskevista lupauksista. Ajattele tätä:

Olemme valmiit tunnustamaan, että ”siellä ulkona” on todellinen universumi. Mutta tämä todellisuus – tämä ”siellä ulkona” – on ”edellä” enemmin kuin ”alla” tai ”ympärillämme”. Universumissamme on käynnissä luomisen prosessi, kuten monet tiedemiehet tunnustavat [kirja teologiasta evoluution maailmassa mainitaan]. Siksi sen sijaan, että löydettäisiin pelkästään kokeilun kautta uusi luomakunta, jota kohti maailmamme kehittyy, koetaan ennakkoaavistuksen (anticipation) kautta. … Jumalan kuvan kantajina meillä on jumalallinen mandaatti osallistua Jumalan työhön rakentaa tässä ja nyt maailma, joka heijastaa Jumalan omaa eskatologista tahtoa luomakunnalle.40

Hän jatkaa perustaen sosiaalisesti rakennetun todellisuuden ideaan ja kielitieteeseen selittäen, kuinka me osallistumme Jumalan kanssa Hänen tarkoittamansa maailman rakentamiseen. Esimerkiksi: ”Me osallistumme Jumalan kanssa, sillä kielen rakentavan voiman kautta me asutamme nykyistä kielellistä maailmaa, joka näkee kaiken todellisuuden tulevaisuuden näkökulmasta, todellisen maailman, jota Jumala on toteuttamassa.”41 Mutta Grenz’in ymmärryksen mukaan tätä tulevaisuuden maailmaa ei nyt voida tuntea, koska se on objektiivinen vasta tulevaisuudessa. Tämä postmoderni ajattelu kieltää historiallisen tiedon objektiivisuuden, kieltää nykyisen tiedon objektiivisuuden, mutta puolustaa tulevan tiedon objektiivisuutta. Grenz kirjoittaa: ”Siksi sen maailman objektiivisuus, josta voimme todella puhua, on tulevan eskatologisen maailman objektiivisuutta.”42

Joten tässä näkemyksessä me elämme nyt sosiaalisesti rakennetussa kielellisessä todellisuudessa, jota ei tunneta objektiivisesti. ”Todellinen” maailma on tulevaisuuden maailma; Raamatun sanat eivät ole arvovaltaisia, eivätkä objektiivisia kertomaan tulevan maailman yksityiskohtia ja Jumala on kaikkialla olevana (immanently) mukana nykyisessä maailmassa luoden ja saaden sen siirtymään kohti tulevaisuuden maailmaa. Tässä näkemyksessä meidän tulee osallistua Jumalan työhön luoda tulevaisuuden maailma, mutta meillä ei ole objektiivista tietoa siitä, mitä tämä tulevaisuuden maailma on – vielä. Moltmann, Grenz ja Esiintuleva Kirkko kertovat meille, että tämä on se ”toivo”.

Minun on sanottava, etten voi nähdä, miksi objektiivisen tiedon puuttuminen nykyisin tuntemattomasta tulevaisuudesta pitäisi tulkita ”toivoksi”. Tämä konsepti pitää paikkansa vain, jos he ovat oikeassa, että maailma kasvaa kohti valtakuntaa ja ettei tulevaa tuomiota ole. Jos tämä tulevaisuuden maailma on erilainen, kuin he (välittämättä raamatullisesta tulevaa tuomiota koskevasta tiedosta) katsovat sen olevan, niin he voivat olla vain romantikkoja, jotka katsovat elämää ruusunpunaisten lasien läpi. Grenz sanoo, ”Käyttämällä kielellisiä malleja Pyhän Hengen ohjauksessa kristillinen yhteisö rakentaa tietynlaisen maailman ihmisen asuttavaksi. … Lyhyesti sanoen teologit siis auttavat seurakuntaa maailman rakentavassa toiminnassa, johon osallistumme.”43 Minun mielestäni tämä toivo, vaikka sen sanotaan olevan toivo Jumalaan, on todellisuudessa toivo ihmiseen.

Raamattu sanoo, että Jumala puhui ja maailma, jossa elämme, tuli olevaiseksi. Se sanoo, että se turmeltui syntiinlankeemuksen kautta ja sillä on edessään tuomio. Teologia, joka synnytti Esiintulevan Kirkon, sanoo, että me rakennamme maailman parempaan tulevaisuuteen Jumalan avulla uudelleenluojina Jumalan kumppaneina (käyttäen Pagitt’in terminologiaa: as co-(re)creators of the world with God). He näkevät tämän toteutuvan eri tavoilla. Moltmann asetti suuren painon hegeliläiselle dialektiikalle. Grenz painottaa sosiaalisesti rakennettua todellisuutta ja kielitiedettä tulevaisuuden maailman luomiseksi. Nykyajan Esiintulevat kirjoittajat painottavat erilaisia muunnelmia hyvistä töistä, sosiaalisesta evankeliumista ja yhteistyöstä muiden uskontojen kanssa tulevan Jumalan valtakunnan toteuttamiseksi. Kaikki ovat kuitenkin yksimielisiä, että tulevaisuus on loistava, toiveikas, universaalisesti hyvä uutinen kaikille ihmisille ja itse luomakunnalle ja kieltävät, että mullistava kosminen tuomio tapahtuu, joka pysyvästi erottaa hyvän pahasta. Esiintulevat johtajat näkevät loistavan matkan kohti paratiisia, eivät jumalallisen tuomion uhkaa. Mutta jospa he ovatkin väärässä?

Tiivistäen, Esiintulevan/postmodernin teologian ”toivo” perustuu hegeliläiseen ideaan, että ristiriidat syntetisoituvat paremmiksi tulevaisuuden todellisuuksiksi. Hegel’in ideat ovat filosofisia eikä niitä ole todistettu reaalimaailmassa. Moltmann otti Hegel’in ideat ja loi ”toivon teologiaksi” kutsutun kristillisen vaihtoehdon marxilaisuudelle (joka myös perustuu Hegel’in filosofiaan). Esiintulevan Kirkon johtajat julkaisivat kirjan nimeltä, An Emergent Manifesto of Hope (Esiintuleva toivon julistus), joka lainaa ja toistaa Moltmann’in ajatuksia. Grenz’in kirjoittama postmodernin teologian keskeinen kirja tekee samaa. Näiden opettajien kannattama ”toivo” ei perustu Raamatusta löytyviin kirjaimellisiin lupauksiin, vaan ennemmin filosofiseen spekulaation. Tämän kirjan viimeisessä luvussa palaan tähän ideaan ja käsittelen nykyajan filosofin Ken Wiberin ajatuksia, jotka myös perustuvat Hegel’iin ja ovat suuresti vaikuttaneet Esiintuleviin opettajiin.

Seuraavassa luvussa tarkastelemme, mitä Esiintuleva Kirkko tarkoittaa, kun sanoo olevansa ”missionaalinen”. Tulemme näkemään, että he epäilevät, että totuus koskien jäykkiä teologisia kategorioita, voitaisiin tietää, mutta ovat silti varmoja, että voivat tietää kristillisen mission luonteen.

Issue 136; Spring 2018

Viitteet

  1. THE EMERGENT CHURCH—UNDEFINING CHRISTIANITY; BOB DEWAAY, 2009. AVAILABLE HERE or as an EBOOK HERE.
  2. DANIELLE SHROYER, THE BOUNDARY-BREAKING GOD, JOSSEY-BASS, 2009
  3. ENTROPY IS THE PRINCIPLE BY WHICH PHYSICISTS DESCRIBE HEAT LOSS IN A CLOSED SYSTEM. THE EXISTENCE OF ENTROPY IS A PROOF THAT THE UNIVERSE IS NOT ETERNAL BECAUSE IF IT WERE INFINITELY OLD IT WOULD HAVE ALREADY DIED OF HEAT DEATH.
  4. CIC ISSUE 87, March/April 2005.
  5. LEONARD SWEET, BRIAN MCLAREN, AND JERRY HASELMAYER, A IS FOR ABDUCTIVE – THE LANGUAGE OF THE EMERGING CHURCH (GRAND RAPIDS: ZONDERVAN, 2003).
  6. IBID. 113.
  7. IBID.
  8. IN AN EMERGENT MANIFESTO OF HOPEDOUG PAGITT AND TONY JONES EDITORS (GRAND RAPIDS: BAKER, 2007); MOLTMANN IS CITED FAVORABLY BY DWIGHT FRIESEN ON PAGE 203 AND TROY BRONSINK PAGE 73 N. 24.
  9. IBID. TONY JONES, 130.
  10. BRIAN D. MCLAREN, A GENEROUS ORTHODOXY;(GRAND RAPIDS: ZONDERVAN, 2004) 283.
  11. DOUG PAGITT, CHURCH RE-IMAGINED; (GRAND RAPIDS: ZONDERVAN, 2003/2005) 185.
  12. PLEASE NOTE THAT CLASSICAL AMILLENNIALISM ALSO BELIEVES THAT THE WORLD IS FACING FUTURE JUDGMENT. EMERGENT IS NOT MERELY OPPOSED TO DISPENSATIONALISM, BUT ANY VERSION OF ESCHATOLOGY THAT ASSERTS THAT GOD WILL BRING CATACLYSMIC JUDGMENT AT THE END OF THE AGE.
  13. JURGEN MOLTMANN, THEOLOGY OF HOPE, (HARPERCOLLINS: NEW YORK, 1991)
  14. IBID. 9.
  15. IBID.
  16. IBID. 50 FF.
  17. IBID. 58 FF.
  18. DIALECTIC,” AS I USE IT AND AS MOLTMANN USES IT, DESCRIBES A PROCESS WHEREBY APPARENTLY CONTRADICTORY IDEAS ARE RESOLVED INTO A SUPERIOR BUT OFTEN PRESENTLY UNSEEN THIRD OPTION. IN POPULAR LANGUAGE THIS IS DESCRIBED AS “THESIS, ANTITHESIS, AND SYNTHESIS.”
  19. MOLTMANN THEOLOGY OF HOPE
  20. IBID. 226, 227
  21. IBID. 177.
  22. IBID. 178.
  23. IBID. 180.
  24. IBID. 181 EMPHASIS IN ORIGINAL.
  25. IBID. 134.
  26. BARRY TAYLOR, “CONVERTING CHRISTIANITY THE END AND BEGINNING OF FAITH” IN EMERGENT MANIFESTO
  27. IBID. 165
  28. IBID.
  29. MOLTMANN, THEOLOGY OF HOPE
  30. TAYLOR, 169.
  31. IBID. 170.
  32. DWIGHT J. FRIESEN IN EMERGENT MANIFESTO OF HOPE, 201 – 212.
  33. IBID. 203.
  34. IBID.
  35. IBID. 206.
  36. IBID. 209.
  37. STANLEY GRENZ AND JOHN R. FRANKE, BEYOND FOUNDATIONALISM – SHAPING THEOLOGY IN A POSTMODERN CONTEXT(LOUISVILLE: WESTMINSTER JOHN KNOX PRESS, 2001).
  38. IBID. 247.
  39. IBID.
  40. IBID. 272.
  41. IBID.
  42. IBID. EMPHASIS IN ORIGINAL.
  43. IBID. 273.

 

Read Full Post »

The Abandonment of the Reformation
By Mike Gendron, suom. SK

Kun juhlimme uskonpuhdistuksen 500. vuosipäivää, on hyvin huolestuttavaa, että monet kristityt ovat hylkäämässä oleelliset evankeliumin totuudet, joita puolustamaan uskonpuhdistajat antoivat elämänsä.

Toiset kristityt uskovat, että uskonpuhdistus oli kallis virhe, koska se jakoi kirkon. He pyrkivät nyt peruuttamaan uskonpuhdistuksen ja yhdistymään jälleen roomalaiskatoliseen kirkkoon.

Mistä johtuu tämä erottamisen puute? Miksi kerran mustavalkoiset opilliset erot ovat nyt käymässä harmaiksi? Kuinka voivat ne, jotka totuus on pyhittänyt, haluta yhteyttä luopiokirkon kanssa? Johtuuko se siitä, että ihmiset eivät tiedä, kuinka poissulkeva aito evankeliumi on? Vai eivätkö he vain tiedä, kuinka väärä ja kuolettava Rooman evankeliumi on?

Uskonpuhdistajat lähtivät roomalaiskatolisesta kirkosta ensisijaisesti kahden tärkeän Raamatun opin perusteella: 1) Raamatun ylin auktoriteetti ja 2) vanhurskautus yksin uskon kautta yksin Kristukseen.

Uskonpuhdistajat väittivät rohkeasti, että Raamatun auktoriteetti on katolisen kirkon opetusten ja perinteiden yläpuolella. He myös vaativat evankeliumin puhtautta, jonka avulla katuvat syntiset voivat tulla oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa yksin armosta yksin uskon kautta.

Sanan ”yksin” tärkeys

Jeesuksen Kristuksen kirkas evankeliumi oli ollut piilotettuna katolisen kirkon uskonnollisten perinteiden alle yli 1000 vuotta. Rooma oli kauan opettanut, että syntiset pelastuvat armosta ynnä ansioista, uskon kautta Kristukseen ja muihin välittäjiin ynnä tekoihin, Raamatun ynnä perinteen mukaan, Jumalan ynnä Marian kunniaksi.

Uskonpuhdistajat hylkäsivät katolisuuden väärän ja kuolettavan evankeliumin julistamalla pelastusta yksin armosta, yksin uskon kautta yksin Kristukseen yksin Raamatun mukaan ja kaikki yksin Jumalan kunniaksi.

Samoin apostoli Paavali 2000 vuotta sitten ajoi paalun maahan suojelemaan evankeliumin puhtautta ja poissulkevuutta. Käyttäen uransa ankarinta ja jyrkintä kieltä, hän kirjoittaa: ”… on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu!” (Gal. 1:7-8).

On selvää, että roomalaiskatolinen kirkko kuuluu tämän jumalallisen tuomion alaisuuteen. Se on vääristänyt evankeliumin asettamalla lisävaatimuksia pelastukselle, kuten: sakramentit, hyvät teot, lain pitäminen, kiirastuli ja aneet.

Kipinä joka käynnisti uskonpuhdistuksen

Kun Martti Luther ei voinut enää kestää, että Jumalan anteeksiantamusta käsiteltiin niin alentavasti, hän naulasi 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen. Kirkolla oli näytteillä yli 1900 pyhäinjäännöstä, kuten pyhimysten ihoa, hiuksia, sormenkynsiä ja jopa päitä. Katolisille myönnettiin aneita heidän syntiensä anteeksisaamiseksi, jos he katselivat pyhäinjäännöksiä ja ripittäytyivät papille.

Lutherin ensimmäinen protesti paljasti paavin iljettävän käytännön myydä pelastusta kiirastulesta aneiden hinnalla. Anekaupan kautta jumalallista anteeksiantamusta myytiin kuin mitä tahansa tavaraa torilla. Johtuen tällaisesta laajalle levinneestä korruptiosta ja harhaopista katolisessa kirkossa vanhurskautuksen opista tuli uskonpuhdistuksen määrittävä oppi.

Vanhurskautuksen oppia on sanottu saranoiksi, joiden varassa taivaan ovi avautuu ja sulkeutuu. Ne, jotka ovat väärässä koskien vanhurskautusta, joutuvat väärään ja kuolettavaan evankeliumiin.

Katolinen kirkko ei vain ymmärtänyt vanhurskautusta väärin, vaan tuomitsi jokaisen, joka omaksui Raamatun opin vanhurskautuksesta uskon kautta Kristuksen hyväksi luetun laillisen vanhurskauden perusteella. Sen sijaan Rooma opetti annettua moraalista vanhurskautta, joka käynnistettiin vesikasteella, menetettiin kuolemansynnillä ja saatiin takaisin sakramenttien kautta, kunnes täydellinen vanhurskaus voitaisiin saavuttaa.

Rooman oppi vanhurskautuksesta oli täysin Raamatun opin vastainen. Toinen oli Jumalan ilmoittama, toinen ihmisten keksimä; toinen oli armosta, toinen ansiosta; toinen perustui Kristuksen täytettyyn ja riittävään työhön, toinen syntisen ihmisen vajavaisiin tekoihin. Uskonpuhdistajat luottivat, että Jumalan Sanan totuus paljastaa laittomien ihmisten harhan, aivan kuten valo karkottaa pimeyden pahat teot.

Miksi uskonpuhdistus hylätään nyt?

Vuodesta 1965 Vatikaani on toteuttanut hyvin määriteltyä strategiaa uskonpuhdistuksen peruuttamiseksi ekumeniaa koskevan määräyksensä kautta. He ovat hyvällä menestyksellä suostutelleet evankelikaaliset johtajat allekirjoittamaan lukuisia yhteyssopimuksia katolisten kanssa, jotka julistavat, että kaikki kristikunnan haarat jakavat yhteisen uskon evankeliumiin. Ei ole tarpeen sanoa, että se on sen evankeliumin traaginen kavaltaminen, jota puolustaessaan monet uskonpuhdistajat kuolivat.

Vielä traagisempi on se tosiasia, että evankelikaalit ovat niitä, jotka tinkivät Jumalan Sanan totuudesta, samalla kun katolinen kirkko edelleen pysyy tiukasti ”erehtymättömissä” opeissaan, jotka pettävät kansan, jolla on vähän tai ei lainkaan erottamiskykyä.

Tietämättömyys Raamatusta ja erottamiskyvyn puute luovat hedelmällistä maaperää petokselle ja luopumukselle. On paljon evakelikaalisia seurakuntia, jotka eivät enää uskollisesti opeta Jumalan koko neuvoa jae jakeelta.

Kun kristittyjä ei ravita vakaalla Sanan ruokavaliolla, he eivät saa totuutta ja siitä tietämättöminä eivät osaa erottaa totuutta harhasta. Ne, joilta puuttuu erottamiskyky, hyppäävät ensimmäisinä ekumenian rattaille ja hylkäävät opit, jotka erottavat uskovat epäuskoisista.

Ajattele vain Teksasin Irving Bible Church’in pastori Andy McQuitty’n sanoja: ”Repeämä, joka tapahtui katolisten ja protestanttien välillä 500 vuotta sitten, on ’teologinen mitättömyys’. Meillä on runsaasti aikaa taivaassa selvittää, kuka oli oikeassa koskien kiirastulta ja Mariaa” (The Chatter, May 2005).

Tämä ei ole mikään yksittäinen kavallustapaus. Kun Life Way Research haastatteli 1000 johtavaa evankelikaalista pastoria, niin paljastui, että melkein kaksi kolmannesta heistä piti paavi Fransiskusta veljenään Kristuksessa. Yli kolmannes sanoi, että he arvostavat paavin näkemystä teologiasta ja että hän on parantanut heidän käsitystään katolisesta kirkosta.

Tämä uskonpuhdistuksen teologian hylkääminen on säälittävää, kun sovittelijat asetetaan vastakkain Lutherin syvällisen näkemyksen kanssa paaviudesta. Hän julisti rohkeasti: ”Paavi on Antikristus, joka on korottanut itsensä Kristuksen yläpuolelle ja asettunut Kristusta vastaan, koska hän ei salli kristittyjen pelastua ilman hänen valtaansa … valehdella, tappaa ja tuhota ruumis ja sielu, siitä hänen paavillinen hallituksensa todella koostuu” (Article IV, The Smalcald Articles).

Vatikaanin strategia peruuttaa uskonpuhdistus

Katolinen kirkko ei enää kutsu protestantteja ”harhaoppisiksi”, koska se yrittää peruuttaa uskonpuhdistuksen. Sen sijaan meistä puhutaan nyt ”eronneina veljinä” meidän viettelemiseksi tulemaan takaisin kotiin Roomaan pelastuksen ”täyteydeksi”.

Heidän strategiansa on suostutella hyvin näkyviä evankelikaaleja edistämään katolisuutta kristinuskon aitona ilmauksena. Toinen osa heidän strategiaansa on lumota ihmiset katolisella mystiikalla, kontemplatiivisella hengellisyydellä ja postmodernismilla.

Postmoderni kulttuurimme edistää moniarvoisuutta, moraalista relativismia (suhteellisuutta) ja suvaitsevaisuutta samalla hyljäten ehdottoman auktoriteetin ja objektiivisen totuuden. Tämä tukee Rooman strategiaa yhdistää kaikki tunnustavat kristityt paavinvallan alle.

Mitä meidän tulee tehdä?

Meidän täytyy pysyä Jumalan Sanan totuuden pyhittäminä (Joh. 17:17). Jumala on kutsunut kansansa ulos pimeyden valtakunnasta Poikansa kirkkauden valoon. Meidän on vastustettava kaikkia liikkeitä, jotka pyrkivät yhdistymään epäuskoisiin hengellisissä riennoissa (2. Kor. 6:14-18).

Meillä ei voi olla mitään yhteyttä katolisten kanssa, koska olemme eri mieltä evankeliumin olennaisissa kysymyksissä, kuinka ihminen uudestisyntyy, kuinka hänet vanhurskautetaan, kuinka hänet puhdistetaan synnistä ja kuka välittää ihmisen ja Jumalan välillä.

Olemme eri mieltä, mitä tulee Jeesuksen Kristuksen kyvystä vaikuttaa, Hänen riittävyydestään ja välttämättömyydestään. Jokaisen uudestisyntyneen kristityn on tarpeen liittyä Herran armeijaan taistelemaan hyvää uskon taistelua (1. Tim. 6:12).

Meidän täytyy kasvattaa intohimoamme ja rakkauttamme totuuteen ja kilvoitella vakavasti uskon puolesta luopumuksen tuulia vastaan. Meidän täytyy puolustaa Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkautta, kunniaa ja nimeä ja varjella evankeliumin puhtautta ja poissulkevuutta. Lopuksi meidän on oltava uskollisia lähetyskäskylle ja evankelioitava monia uskonnollisen petoksen uhreja!


Kirjoittaja Mike Gendron oli harras katolinen 34 vuotta ja ”yhden tosi kirkon” vahva puolustaja, ennen kuin kehitti omakohtaisen suhteen Jeesukseen vuonna 1981.

Hän jätti katolisen kirkon vuonna 1985 ja menestyvän uran liikkeenjohdossa vuonna 1988 opiskellakseen Dallas’in teologisessa seminaarissa. Neljä vuotta myöhemmin hän perusti Proclaiming the Gospel Ministries’in ensisijaisena päämääränä katolisten saavuttaminen evankeliumilla.

Voit päästä hänen postituslistalleen ja löydät täydellisen luettelon hänen kirjoistaan ja videoistaan hänen palvelutyönsä sivustolla: www.pro-gospel.org

Read Full Post »

Heaven tourism books are bad
By Elizabeth Prata 14.1.2016, suom. SK

”Taivasmatkailu” on sana, jonka käsitykseni mukaan keksi blogisti Tim Challies, ja jonka opettaja ja luennoitsija Justin Peters otti ja käyttää usein. Se on sana, joka osoittaa, että henkilöllä on ollut jonkinlainen trauma, kuten autokolari tai lääketieteellinen ongelma, tai kenties hän oli epätoivoisessa tunnetilassa ja traumansa alitajuisessa osassa väitti käyneensä taivaassa.

”Palatessaan” hän muistaa väitetyn käyntinsä tai näkynsä ja kirjoittaa sen muistiin ja myöhemmin siitä tehdään kirja tai elokuva.

Mikään näistä käynneistä ei ole todellinen. Yksikään ihminen ei ole mennyt taivaaseen ja palannut (Joh. 3:13; 5. Moos. 30:12) lukuun ottamatta joitakin Raamatun mainitsemia henkilöitä, kuten Johannes, Paavali, Hesekiel tai Jesaja ja sen jälkeen kirjoittanut innoitettua tekstiä. John Gill’in Raamatun kommentaari sanoo jakeesta Joh. 3:13:

Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas Vaikka Eenok ja Elia nousivatkin eivät kuitenkaan omalla voimallaan, eivätkä siinä mielessä kuin Herramme tarkoittaa; jonka merkitys on, ettei yksikään ihminen ole mennyt, eikä voi mennä ylös taivaaseen tuomaan sieltä tietoa jumalallisista ja taivaallisista asioista; jossa mielessä lausetta on käytetty jakeessa 5. Moos. 30:12.

John MacAthur sanoo saarnassaan jakeesta Joh. 3:13:

Joko hyväksyt, mitä Jeesus sanoo, tai olet hullu, koska sinä et voi nousta taivaaseen etkä löytää vastauksia kysymyksiisi.

Ja silti näitä kirjoja ilmestyy jatkuvasti. Se on osa demonista harhaa ja luopumusta, jota saatana, tämän maailman jumala, ujuttaa haavoittuviin, tietämättömiin ja onnettomiin.

Uusi kirja on ilmestynyt mieheltä nimeltä John Burke.

Hän kokosi ihmisten tarinoita ja kokemuksia vahvistaen ne tosiksi ja uskottaviksi ja sitten vertasi niitä Raamattuun. Itseasiassa hän väittää, että kokemuksen, vain koska se tapahtui ja jäljitteli jotakin pyhästä tekstistä, täytyy olla totta.

Takakannen tekstissä sanotaan: ”their experiences point to the heaven promised in the Bible” (heidän kokemuksensa osoittavat Raamatun lupaamaan taivaaseen). No niin, se on Raamattu, joka osoittaa taivaaseen ja itseasiassa, jos Raamattu sanoo jotakin mistä tahansa, niin se on ainoa uskottava sana, koska se tulee Jumalalta, joka ei voi valehdella.

Imagine Heaven: Near-Death Experiences, God’s Promises, and the Exhilarating Future That Awaits You (Suomeksi: Taivaan rajalla, Päivä Oy, 2017)

Burke osoittaa, kuinka tuhansien kuoleman rajalta selvinneiden – mukaan lukien lääkäreitä, professoreita, pankkien johtajia, kaikenikäisiä ihmisiä kaikista kulttuureista – yhteiset kokemukset osoittavat riemullista kuvaa, jonka Raamattu lupaa.

Tämä sykähdyttävä matka kuolemanjälkeiseen elämään saa sinusta tuntumaan, kuin olisit ollut siellä ja se muuttaa ikuisesti tavan, jolla katsot tulevaa elämää – ja tavan, kuinka elät elämääsi nyt. Huomaat, että taivas on vielä ihmeellisempi, kuin mitä koskaan olet kuvitellut.

Meidän pitäisi olla iloisia meitä odottavasta loistavasta tulevaisuudesta – ei vain siksi, että Burke sanoo niin. Meidän pitäisi olla iloisia loistavasta tulevaisuudestamme, joka ei perustu ihmisen hatariin kokemuksiin, vaan Raamatun ilmoittamaan Jumalan Sanaan. Nämä taivasmatkailukirjat, kuten edellä mainittu, sanovat sinulle nimenomaan näin: ”Älä välitä, mitä Jumala sanoo taivaasta. John Burke’n versio ilahduttaa sinua! Joe Schmoe’n tarina antaa sinulle todella potkua!” Rienausta.

Raamattu sanoo, että meidän ei pidä koskaan katsoa ensin kokemukseen, koska se voi olla erheellinen. Meidän tulee katsoa ensin Jumalan sanaan. Jopa apostolit, joilla oli etuoikeus nähdä Jeesus kirkastettuna Mooseksen ja Elian kanssa, sanoivat, etteivät saarnaa kokemustaan, vaan koettelevat kaikki Jumalan sanalla. Jos se oli apostolien lähestymistapa, miesten, jotka Herra valitsi viemään alkuperäistä sanomaansa ja olivat Hänen itsensä opettamia ja myöhemmin kirjoittivat Hänen sanansa Hengen innoittamina, niin he olisivat saarnanneet kokemustaan. Kukaan heistä ei kuitenkaan tehnyt niin.

Kuinka paljon tärkeämpää onkaan meille tänä päivänä noudattaa heidän käskyään ja välttää kokemuksemme saarnaamista? Vielä tähdellisempää on se, kuinka paljon ylpeämpää ja narsistisempaa on hyljätä heidän käskynsä ja tehdä sitä kuitenkin? (2. Piet. 1:20)

Älä saarnaa kokemustasi. Seuraavassa on katkelma esseestä, jonka on kirjoittanut tri. Bob Luginbill Louisville’n yliopistosta otsikolla Scripture versus Personal Experience (Raamattu vastaan henkilökohtainen kokemus). En ole perehtynyt kaikkeen tri. Luginbill’in opetukseen, mutta kaikki, mitä olen lukenut sivulta Scripture versus Personal Experience, on selitetty hyvin ja tarkasti Raamatusta.

Todellisuudessa se on tietysti Jumala, joka päättää miten ja milloin Hän ilmoittaa meille ja kuten Heprealaiskirje sanoo: Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut” (Hepr. 1:1-2). Joten se on Jeesus, joka on sanoma; ja Hän on ”Jumalan Sana” (Ilm. 9:13). Meillä on nyt koko kirjoitettu sana hänestä, joka on Elävä Sana ja se on se paikka, johon meidän tulee ohjata huomiomme, nimittäin pyhien kirjoitusten totuuteen. Ja me voimme varmasti tehdä sen, koska ei ainoastaan meillä kaikilla ole Raamattu, eikä ainoastaan Ruumis ole varustettu opettajilla, jotka voivat valaista sitä meille, vaan meillä kaikilla on myös Pyhä Henki asumassa meissä valaistukseksi ja Hän on ”juuri se Kristuksen Mieli”.

Varmasti oli Jumalan kannalta järkevää puhua suoraan vaikkapa Eenokille, ennen kuin Raamattua oli missään muodossa. Mutta jos Hän tänä päivänä todella kommunikoisi uskovien kanssa suoraan suullisesti, niin eikö se vähentäisi Raamatun arvovaltaa ja kaikkien pastori-opettajien ja itseasiassa kaiken arvovaltaa, mitä joku muu voisi sanoa, tai on sanonut, paitsi tuon erityisen henkilön – koska tuo henkilö, jolla on tämä erityinen kanava saisi sen suoraan Jumalalta. Herra on kuitenkin perustanut seurakuntansa syystä ja se keskinäinen tuki, jota annamme toisillemme totuuden oppimiseksi, on hyvin suuri osa siitä, mitä meidän on tarkoitus olla – tämä palvelu on suuri osa ikuisen palkintomme perusteista. Jos olisi olemassa suora kanava, emme tarvitsisi toisiamme paljonkaan.

En suosittele Burke’n taivasmatkailukirjaa, enkä mitään alla olevan panoraaman kirjoista, joista monet olen itse lukenut ja todennut epäraamatullisiksi. (Näistä kirjoista viisi on ilmestynyt suomeksi. Suom. huom.)

Mitä tulee taivaaseen, niin Raamattu on ainoa luotettava lähde. Kunnioita Jeesustamme, joka laskeutui kirkkauden asunnoistaan elämään ihmisenä kirotun maan kamaralla, otti vastaan meille tarkoitetun Jumalan vihan, kuoli hirvittävän nöyryyttävän kuoleman ja haudattiin lainahautaan. Hänen saarnaamisen ja opettamisen täyttämää elämäänsä ja sen jälkeisiä Hengen innoittamia tekstejä pitäisi kunnioittaa ensimmäisenä ja viimeisenä sanana. Jos mieluummin katsot taivasta Joe Schmoe’n silmin, etkä Hengen totuuden kautta, niin sinulla on vakava ongelma.

Lisää lukemista:

 

Read Full Post »

Judaismi, uus-judaismi, tooraoppi – termejä, jotka eivät monelle kerro yhtään mitään. Niillä kuvataan liikehdintää, joka on saanut valtaansa valitettavan paljon ihmisiä. Monet kristityt ovat innostuneita palaamaan heprealaisille juurilleen ja alkavat noudattaa erilaisia tooran säädöksiä. Nämä ihmiset suhtautuvat kriittisesti joulun ja pääsiäisen viettoonkin. Jeesustakin pitäisi kutsua Jeshuaksi – vai olisiko Yeshua parempi? Seuraava artikkeli kutsuu tätä ilmiötä nimellä ”heprealaisten juurten liike” (Hebrew Roots Movement, HRM).

Tarkennuksena on sanottava, että ei ole mitään väärää, jos kristitty viettää juutalaisia juhlia tai osallistuu sapattiaterialle. Harhassa ollaan silloin, jos ruvetaan ajattelemaan, että Jeesuksen sovitustyö yksin ei riitä pelastukseen, vaan on tehtävä jotain pelastumisensa eteen. Laki on sitä varten, että se osoittaa meidät syntisiksi ja ohjaa Jeesuksen ristin juurelle. Emme ole enää lain alla, vaan se on jo puolestamme täytetty!



Bewitching Believers Through The Hebrew Roots Movement
Fisher, G. Richard 1.1.2014, suom. SK

Vanhan virren ”I Would Be Like Jesus” kertosäkeistössä sanotaan ”Be like Jesus, this my song, in the home and in the throng; Be like Jesus all day long! I would be like Jesus (Olla kuin Jeesus, tämä on lauluni, kotona ja ihmisten joukossa; Olla kuin Jeesus kaiken aikaa! Tahtoisin olla kuin Jeesus).”

Moni kristitty ei tiedosta, että käynnissä on taistelu jossa osapuolina ovat juutalaisten ulkoiset piirteet ja rituaalit hengellisyyden keinona sekä pyhitys ja todella raamatulliset keinot, jotka ovat sisäisiä sydämen asioita. Kukaan ei kiistä, että olla enemmän Jeesuksen kaltainen on hyvin kiitettävä päämäärä. Meidänhän tulee alinomaa katsoa Häneen (Hepr. 12:2) ja nähdä Hänet lopullisena esimerkkinämme (1. Piet. 2:21). Mutta jokaisella matkalla elämässä meidän täytyy päättää, kuinka aiomme päästä perille. Jeesuksen kaltaisuuteen liittyvä laajempi kysymys on: Mitä se todella merkitsee? Millaiselta se näyttää ja kuinka siihen päästään?

David Flusser, edesmennyt juutalainen oppinut ja ensimmäisen vuosisadan Israelin elämän tutkija, sanoi naulan kantaan: ”Jeesus oli juutalainen kaikin tavoin” (Jewish Sources in Early Christianity, Adama Books, New York, 1987, p.7). Ei voida mitenkään kiistää, että Jeesus syntyi juutalaisena ja eli noudattaen juutalaista uskoa. Hän teki sen täyttääkseen täydellisesti jokaisen lain vaatimuksen. Hän teki sen meidän puolestamme (Room. 8:1-4) ja Hän jatkaa sitä meissä, jos olemme todellisia uskovia.

Joten jos haluamme olla Jeesuksen kaltaisia, niin merkitseekö se, että meidän täytyy tulla uskoaan harjoittaviksi juutalaisiksi? Pitäisikö pakanauskovien yrittää olla messiaanisia juutalaisia? Voivatko he olla? Pitäisikö pakanoiden pitää kipaa, palvoa synagoogassa, puhaltaa shofaria, käyttää rukousshaalia, käyttää Jeesuksesta nimeä Yeshua, pitää Vanhan Testamentin juhlia ja ruokavaliota koskevat lait ja antaa pastoreilleen rabbin titteli, vaikka Matt. 23:8 kieltää? Ovatko juutalaiset seremoniat ja käytännöt tehokkaita?

Täytyykö meidän ennallistaa ensimmäisen vuosisadan käytännöt ollaksemme hyviä kristittyjä? Fariseukset harjoittivat kaikkia seremonioita, mutta heidän tarinansa on varoitukseksi, koska Jeesus sanoi heille, että he harjoittivat niitä turhaan (Matt.15:7-9, ks. myös Matt. 23).

Onko siis juutalaisuus lähes jumalisuutta? Eräs nykyajan liike vastaisi tähän kysymykseen syvällä rintaäänellä – ”kyllä, enemmän tai vähemmän!” Tätä kasvavaa liikettä kutsutaan heprealaisten juurten liikkeeksi (Hebrew Roots Movement = HRM). Valitettavasti siitä puuttuu yhteinen, yhtenäinen, johdonmukainen teologia, opillisen valvonnan sisäinen mekanismi ja se on täynnä yksinäisiä susia, jotka näyttävät muodostavan sen mäheltäessään juutalaisiin lisukkeisiin kiinnittäytymisen puitteissa (as they go along in terms of attachment to Jewish accoutrements).

Jotkut HRM-liikkeessä ovat pahasti seonneet Kolminaisuuden kieltämisessään ja näyttävät tuntevan Jeesuksen vain lihassa. Kuten tulemme näkemään, niin tämä liike on idea, näkemys, asenne eli filosofia; yhteinen käsitys, että juutalaiset perinteet ja juutalaisuus ovat seurakunnalle paljon korkeampia, vuorenvarma keino syvempään pyhitykseen ja joillekin mahdollisesti jopa pelastukseen.

HRM-liikkeen määritteleminen on vaikeaa, koska se on niin hajanainen ja koostuu niin monista vertailukelvottomista ryhmistä ja yksilöistä. Se on liikkuva maali. Se on valtava pitopöytä kaikkea alkaen oppineisuudesta, kuten synoptisen tutkimuksen Jerusalemin koulussa, ns. kolmansiin kyselijöihin (Third Questers), yksilöihin, jotka harjoittavat subjektiivista improvisoitua pop-juutalaisuutta. Se voi sisältää jopa keskiaikaista mystistä Kabbalaa esoteerisine numerologioineen.

Useimmiten siinä ei tehdä eroa Vanhan Liiton ja Uuden Liiton välillä eikä Raamatun ja Talmudin välillä. Tämä liike voi pakottaa lakihenkisyyden valtavalla voimalla ja joissakin tapauksissa vain ehdottaa juutalaisia käytäntöjä, joiden he sanovat antavan meille syvemmän ymmärryksen sekä tekevän meistä ”aidompia” uskovia.

Tässä on sitten HRM-liikkeen löysä määritelmä: Se on hyvin moderni liike, joka väittää, että ”meidän täytyy herättää ensimmäisen vuosisadan juutalaisuus (juutalaiset juuremme) ja ensimmäisen vuosisadan juutalaisten elinympäristö ja elämäntapa ja määrätä ne sekä juutalaisille että ei-juutalaisille uskoville. Se ei ole vain akateemista tutkimusta ymmärtääksemme paremmin Raamattua ja sen kontekstia, vaan pikemminkin ennallistamisliike, joka väittää, että seurakunta on siirtynyt pois juutalaiselta perustukseltaan ja ollakseen aito sen täytyy palata juutalaisempaan elämäntapaan.

Vaikka on suurta etua, jos tutkii arkeologiaa, maantiedettä, sosiologiaa, uskontoa ja muinaisen raamatullisen maailman tapoja, niin siitä ei seuraa, että meidän täytyisi tuoda uudelleen ja matkia noita aikoja kielen tapojen ja jopa pukeutumisen suhteen.

Suuressa osassa HRM-liikettä on selvää, ettei se ole vain ensimmäisen vuosisadan tutkiminen tulkinnan, tiedottamisen ja valaistuksen vuoksi, joka saa liikkeen menestymään, vaan juutalaisen Talmudin, joka valmistui kauan Jeesuksen jälkeen vuosina 400–500, perinteiden ja käytäntöjen noudattaminen. (The Encyclopedia of Jewish Religion, Holt, Rinehart and Winston, New York, 1965, p. 374). Itseasiassa on olemassa kaksikin Talmudia, nimittäin babylonialainen Talmud ja palestiinalainen Talmud. Talmudit poikkeavat toisistaan monissa tavoistaan, perinteistään ja käytännöistään.

Juutalainen uskova Stephen Katz ilmaisee huoliaan sanoessaan: ”Suuri osa juutalaisten juurten liikettä perustuu itseasiassa myöhempään juutalaiseen/rabbiiniseen perinteeseen. Vielä tärkeämpää on, että kysymys siitä tarvitsevatko pakanat juutalaisen elämäntavan lisäämistä ja paluuta juutalaisille juurille, ratkaistiin Jerusalemin kokouksessa Apostolien tekojen 15. luvussa. Evankeliumin suuri uutinen on, että Jeshuassa juutalaisilla ja pakanoilla on suora pääsy Jumalan tykö.” (The Jewish Roots Movement: Flowers and Thorns, March 1, 2001).

Käytännössä monet HRM-liikkeen puolestapuhujat vetävät sisältönsä enemmän talmudilaisesta juutalaisuudesta kuin Vanhan tai Uuden Testamentin juutalaisuudesta. Apt. 15 puhuu suoraan pakanauskovien suhteesta juutalaisuuteen. Apostoli Jaakob sanoi juutalaisuskoville, että heidän ei pitäisi häiritä pakanauskovia. Jakeessa 19 Jaakob sanoo käskevästi: Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen.” Sitten lähti virallinen kirje pakanoille vahvistamaan päätöksen: ”Koska olemme kuulleet, että muutamat meistä lähteneet, joille emme ole käskyä antaneet, ovat tehneet teidät puheillaan levottomiksi ja saattaneet sielunne hämminkiin (sanoen että tulee ympärileikkauttaa itsensä ja pitää laki)” (jae 24, Suuri Ilosanoma). Toisin sanoen: ”Lakatkaa tekemästä pakanoita juutalaisiksi!”

Messiaaninen juutalaisuskova Stan Telchin näkee juutalaisen lain ja käytännön määräämisen pakanoille yhtenä messiaanisen juutalaisen liikkeen huolestuttavammista puolista: ”Tiedän, että juutalaisuskovien ylivoimainen enemmistö ei käy messiaanisissa synagoogissa. On sanottu, että alle viisi prosenttia USA:n juutalaisuskovista käy niissä. … Monet juutalaiset, jotka olen vienyt sellaisiin synagoogiin, ovat sanoneet minulle, että heistä tuntui, kuin olisivat katselleet pilakuvaa – jäljitelmää eikä todellista asiaa” (Messianic Judaism Is Not Christianity, Chosen Books, Grand Rapids, MI, 2004, p. 83).

Jos Telchin’in tilastot ovat lähelläkään totuutta, se tarkoittaa, että jopa 95 % messiaanisten synagoogien kävijöistä on pakanoita ja vain 5 % juutalaisia. Se tarkoittaa, että pakanoita ”käännytetään” juutalaisuuden muotoihin, jotka jopa monet juutalaiset hylkäävät. Se kääntää Apt. 15. luvun päälaelleen. Todella iso kysymys heprealaisten juurten opettajille kuuluu: ”Miksi messiaanisissa synagoogissa ja messiaanisissa yhteisöissä (fellowships) on paljon enemmän pakanauskovia kuin juutalaisia?”

Juutalaisen käytännön määrääminen ei-juutalaisille uskoville muodostaa todella vakavan ongelman, joka edistää elitismiä, turhaa hajaannusta, laajaa hämmennystä ja epäraamatullisia käytäntöjä. Voimme melkein ymmärtää juutalaisia, jotka kääntyvät Kristukseen ja edelleen yrittävät pitää perheperintönsä kulttuurillisia puolia ja juhlia. Elleivät heidän tarkoituksensa ja motiivinsa ole lakihenkisiä ja jos näitä asioita ei tehdä pelastuksen vuoksi eikä uskonnollisesta elitismistä, niin siitä voi olla jotakin pientä hyötyä. Silti niiden määrääminen pakanoille (kuten asia useimmiten on) on suora loukkaus Paavalin sanoille kolossalaisille: ”Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen” (Kol. 2:16-17). Paavali siis sanoo pakanoille Kolossassa, että heidän ei tule antaa kenenkään pakottaa heille juutalaisuutta. Eikö Paavali kertonut efesolaisille, että pelastetut juutalaiset ja pakanat ovat nyt yksi uusi ruumis ja yksi uusi ihminen – seurakunta (Ef. 3:1-8)?

Olemme jo maininneet hyvin hämmentävän käytännön määrätä myöhäisempi Talmud ja talmudilaiset perinteet Uuden Testamentin uskoville (pakanoille tai juutalaisille). Eikö tämä ole yhtä vakavaa, kuin mikä tahansa kulttien kannattajille määrätty Raamatun ulkopuolinen kirja? Osalla Talmudia ei ole mitään yhteistä Uuden Testamentin kanssa ja heijastaa vain myöhempää juutalaisuutta ilman maata, temppeliä, pappeutta ja uhria.

Heprealaisten juurten liike on ylimielinen eikä huomioi edellä mainittuja varoituksia. Myöhäisemmän rabbiinisen materiaalin käyttö täytyy tehdä suurella huolella eli säästeliäästi ja harkiten. Meidän täytyy olla varmoja, että se voidaan todentaa ja vahvistaa varhaisemmilla ja tämänhetkisillä lähteillä. Se on ainut turvamme. Jos olemme epävarmoja myöhemmästä lähteestä, niin eikö olisi vaarallista lisätä sitä Raamattuun (Ilm. 22:18-19)?

Yksi hyvin tärkeä ja kiireinen kysymys, jota HRM ei koskaan käsittele, on – mikä juutalaisuus? Tämä on se elefantti olohuoneessa.

Olisi oikeampaa puhua juutalaisuuksista. Ensimmäisellä vuosisadalla oli erilaisia juutalaisuuden virtauksia. Tuleeko sen olla uskonnollista farisealaisuutta? Ja jos, niin mitä koulua, Shammai’n vai Hillel’in? Vai onko se saddukeusten uskontoa? Miksi ei kiivailijoiden tai herodialaisten juutalaisuutta? Tuleeko sen olla Johannes Kastajan juutalaisuutta? Ja vielä parempi, jos puhdasoppisia – essealaisiksi kutsuttuja separatisteja. Kuten on mainittu, minkään lajin ensimmäisen vuosisadan juutalaisuutta ei voida täysin harjoittaa, koska ei ole temppeliä, pappeutta eikä eläinuhreja. Jotkut heprealaisten juurten liikkeessä näyttävät ihastuneen ortodoksijuutalaisiin, mutta iso ja vastaamaton kysymys on: mikä ortodoksinen ryhmä?

Juutalaisen oikeaoppisuuden maailmassa on valtava määrä kilpailevia ryhmiä, joilla on erilainen puku, erilaiset perinteet ja kaikki väittävät omistavansa oman totuuden soppensa. Muutamia jonkin verran eristyneitä ryhmiä Jerusalemissa ovat Ger hasidilainen dynastia, Belz hasidilainen dynastia, Karlin Stolin hasidilainen lahko, Breslav hasidilainen dynastia, Samar hasidilainen dynastia, Chabad hasidilainen lahko ja Neturi Karta. (For details, differences, and dynamics of these groups, see The Mysteries of Jerusalem, Adam Ackerman, Multipress, Jerusalem, 2007, pp. 61-77). Mikä niistä on oikea?

HRM-liikkeen opettajat ohittavat lähes täydellisesti kaksi kolmannesta Uudesta Testamentista, nimittäin Paavalin kirjeet (kuten myös muut kirjeet). Jonkin verran nostetaan hattua valituille kohdille Roomalaiskirjeessä, jotka heidän näkemyksensä mukaan puhuvat Aabrahamista ja myös oksastamisesta juutalaisuuteen eli juutalaisiin juuriin. On selvää, että oksastamisella Israeliin on tekemistä aabrahamilaisen ja messiaanisen siunauksen kanssa – ei kloonaamisen eikä sen, että yritetään toimia kuin juutalaiset. Nämä hengelliset etuoikeudet ovat todellisia hengellisiä ja ikuisia siunauksia. Ne eivät merkitse pukeutumista eivätkä teeskentelemistä olla jotakin toista kansallisuutta tai uskontoa.

Pakanauskovat ovat vastaanottaneet Jumalan Sanan, Messiaan ja Hänen pelastuksensa. Olla oksastettu Aabrahamin siunauksiin on yhtä kaunista ja yhtä yksinkertaista kuin Gib Martin ja Larry Richards selittävät: ”Öljypuu … on tuttu ja kaunis osa Israelin maisemaa. Se on sekä voiman että siunauksen symboli. Daavid kirjoittaa Psalmissa 52:8: Mutta minä olen kuin viheriöitsevä öljypuu Jumalan huoneessa, minä turvaan Jumalan armoon aina ja iankaikkisesti’ … Paavali käyttää öljypuun oksaa kuvaamaan, mitä Jumala on tehnyt oksastaessaan pakanat, ’metsäöljypuun’ (Room. 11:17), jaloon öljypuuhun, Israeliin. Paavalin vertauskuvassa jotkut öljypuun oksista taitettiin pois ja villejä versoja oksastettiin puuhun. Jumala muutti pakanat hedelmää kantavaksi kansaksi. … Paavali osoittaa heitä heidän elämänsä lähteeseen: Jumalaan. Jumala on viinitarhan hoitaja, lopullinen Puutarhuri.” (The Book of Romans, Thomas Nelson, Nashville, TN, 2007, p. 168).

Kirjeiden ohittaminen on yksi tapa välttää Uuden Testamentin seurakuntaelämää, seurakunnan rakennetta, seurakunnan viranhaltijoita, seurakunnan käytäntöjä ja uskomuksia koskevan aineiston tulvaa. Ei ihme, että heprealaisissa juurissa olevilla on lyhennetty ja vääristynyt sanoma. Sanon tämän murheella.

Se, mitä olemme käsittelemässä, on sekä perustavaa että olennaista. Tuleeko sen olla synagooga vai seurakunta? Juutalaisilla oli käytäntö, että jos joku tunnusti Kristuksen, hänet heitettiin ulos synagoogasta (Joh. 9:22).

Silti HRM-liikkeessä olevat haluaisivat teeskennellä, että synagoogat ovat hyviä olopaikkoja – tai ainakin jäljitellä tai työntyä takaisin sisään. Voimmeko yhdistää seurakunnan ja synagoogan? Pitäisikö meidän? Meidän pitää muistaa, että Jeesus sanoi selvästi: ”Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani.” Hän ei sanonut: ”Minä rakennan synagoogani.”

Tuleeko sen olla lakia vai armoa? Galatalaiskirje käsittelee sitä hyvin yksityiskohtaisesti. Kuitenkin, kuten sanoin, kirjeet laiminlyödään ja ohitetaan ja Galatalaiskirje hypätään yli. On mielenkiintoista panna merkille, että Paavali sanoi galatalaisille, että matka takaisin juutalaisuuteen osoitti, että heistä oli tullut sekä ”älyttömiä” että ”lumottuja” (Gal. 3:1). Sana lumottuja tulee kreikan verbistä baskano ja tarkoittaa houkuttelemista ja vetämistä väärään oppiin.

Onko se vanhaa liittoa vai uutta liittoa? Jos se oli jotakin muuta kuin uutta liittoa, niin Jeesus ei olisi sanonut viimeisellä ehtoollisella: ”Sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi” (Matt. 26:28). Tämä on toistettu kohdissa Mark. 14:24 ja Luuk. 22:20. Toistolle on tässä hyvä syy. Jeesuksen on täytynyt tietää, että jotkut yrittäisivät ohittaa suuren osan uutta liittoa tai saada kaksi liittoa sotketuksi toisiinsa.

Onko se pääsiäinen vai Herran ehtoollinen? Paavali muistutti korinttolaisille, mitä varten pääsiäinen oli ja mikä oli todella keskeistä: ”Sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu (1. Kor. 5:7). On selvää, että Vanhan Testamentin seremoniat, symbolit ja juhlat olivat Jeesukseen osoittavia esikuvia ja varjoja (Kol. 2:16-23, Hepr. 10:1-10).

Onko se lauantai vai sunnuntai? Lauantai (seitsemäs päivä) oli liitetty vanhan luomakunnan valmistumiseen (1. Moos. 2:1-3). Sunnuntai, uuden viikon ensimmäinen päivä juhlii ylösnousemusta ja uutta luomakuntaa Kristuksessa. Kristityt ovat uusi luomus (2. Kor. 5:17).

Onko se juutalaisia ulkoisia muotoja ja pinnallista rituaalista puhtautta vai sisäistä puhdistamista ja sydämen puhtautta? Psalmi 51 vastaa tähän kysymykseen selvästi: Sillä ei sinulle kelpaa teurasuhri, sen minä kyllä antaisin; polttouhri ei ole sinulle mieleen. Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää” (jakeet 16 ja 17).

Tätä artikkelia ei ole tarkoitettu tyhjentäväksi analyysiksi heprealaisten juurten liikkeestä. Tässä esitämme vain kysymyksiä. On olemassa tarkempia ja laajempia artikkeleita ja kirja tekeillä tutkimaan syvällisesti ja tarkasti koko liikettä. Toivomme tarjoavamme oikaisuja moniin poikkeaviin käytäntöihin ja käsittelevämme täydellisemmin joitakin tässä artikkelissa esiin nostettuja kysymyksiä. Pysy aalloilla.

 

Read Full Post »

Roger Oakland kertoo seuraavassa artikkelissa kiteytetysti sellaisista ilmiöistä, jotka valitettavasti ovat totta myös nyky-Suomessa.

Olen kuullut ihmisistä, jotka ovat menneet huolissaan puhumaan seurakunnan johtajalle, että eikö seurakunnan kokoontumisissa voisi lukea mieluummin Raamattua kuin jotain suosittua kirjaa. Heidän on annettu ymmärtää, että jos tämä ei käy, niin parempi lähteä seurakunnasta pois. Eikä kyseessä ollut edes mikään nykyajan uusista liikkeistä vaan perinteinen vapaan suuntauksen yhteisö. Ja niin asiasta huolestuneen on ollut pakko vaihtaa seurakuntaa…

Vastaavasti ev.lut. seurakunnissa on valtavaa suosiota saanut kaikenlainen katolisten mystikkojen ja mystisten käytänteiden ihannointi. Kerrankin eräässä seurakuntalehdessä ei ollut juuri yhtään lausetta Raamatusta, mutta lukuisa määrä Thomas Mertonin sitaatteja. Suosittuja ovat niin nykyjan kuin keskiajankin mystikot. Kuinka moni on selvittänyt heidän taustojaan ja oppejaan? Kristillinen mystiikka kiehtoo ja vie mukanaan, koska siinä kristillinen viitekehys, mutta Jeesuksesta syntien sovittajana ei tarvitse puhua. Keskeistä on rakkaus, Jumala, joka parhaimmillaan voi löytyä omasta sisimmästä kontemplatiivisen rukouksen ja muiden hengellisten harjoitusten avulla. Yksi surullinen esimerkki kaiken sekoittamisesta löytyy tästä linkistä. Kirjoittaja saa kristillisen mystiikan kuulostamaan hyvin kristilliseltä, mutta askartelee täysin Raamatun ilmoituksen ulkopuolella. Valitettavasti tuon kaltainen alkaa olla hyvin yleistä ja hyväksyttyä kirkossamme. Kun on aikansa harrastanut kristillistä mystiikkaa, voi todeta, että samanlaista opetustahan on idän uskonnoissakin. Kaikki uskonnot ovat siis yhtä ja palvelevat samaa jumalaa…

Tyypillistä kaikelle eksytykselle on, että Raamatun keskeisin asia on sivuutettu ja tilalle on tullut kaikkea muuta. Kristinuskon ydin on siinä, että kukaan ei pääse Jumalan yhteyteen mitenkään muuten kuin tunnustamalla syntisyytensä ja turvautumalla Jeesuksen sovitustyöhön. Jokainen meistä on syntinen eikä niin ollen kelpaa Jumalalle. Jumala kuitenkin lähetti poikansa Jeesuksen – joka on Jumalasta syntyisin – kuolemaan uhrina syntiemme tähden. Vain Jeesuksen sovintoveren kautta olemme Jumalalle kelpaavia. Jos kenen tahansa julistajan – mukaan lukien mystikot ja uuskarimaatikot – sanomasta ei käy kirkkaasti ilmi tämä keskeinen totuus, on kyseisen henkilön opetus hylättävä.

Katolisuudessa Jeesus on sivuroolissa – tai ainakin Hänestä annetaan vääristynyt kuva. Kannattaa kuunnella Radion Dein sivuilta Riitta Lemmetyisen haastattelu, jossa hän kertoo vuosistaan Maria-sisarten luostarissa. Se ei ole puhtaasti katolinen, mutta vahvasti katolis-painotteinen luostari. Haastattelusta käy hyvin ilmi, millaiselle väärälle käsitykselle kristinuskosta katolinen luostarielämä nykyäänkin perustuu. Ihminen ei kelpaa Jeesukselle synteineen, vaan hänen täytyy omilla teoillaan ansaita Hänen rakkautensa; armollista Vapahtajaa ei tunneta.


 

Understand The Times International: Roger Oakland Ministries
www.understandthetimes.org
Commentary by Roger Oakland, suom. SK

Menneen vuosikymmenen ajan evankelikaalisessa seurakunnassa on ollut käynnissä radikaaleja muutoksia. Julkaisijat, pastorit ja seurakuntajohtajat ovat yrittäneet uudistaa kristinuskon postmodernille sukupolvelle.

Seurakuntakasvun menetelmät ovat vallanneet seurakunnan maailmanlaajuisesti tutustuttaen ”etsijäystävälliset”, ”päämäärätietoiset” ja ekumeeniset seurakunnat vesitettyyn kristinuskoon, joka on poistanut Raamatun opettamisen ja saarnaamisen monista saarnatuoleista.

Kun huolestuneet ihmiset menevät pastoreidensa tai vanhimpiensa tykö ja ilmaisevat huolensa, heitä käsketään ”tulemaan mukaan tai etsimään toinen seurakunta”. Pakotettuina lähtemään he pian huomaavat, että on mahdotonta löytää kaupungistaan toinen seurakunta, jossa pastori vielä opettaa Raamattua ja uskoo siihen. Tyrmistyneinä he usein jäävät kotiin nääntymään seurakunnan puutteessa, tai pohtimaan onko toisia, jotka ovat kokeneet samoja ongelmia.

Vaikka on muutamia pastoreita, jotka pysyvät uskollisina Jumalan Sanan julistamiselle, niin useimmat ovat langenneet konsteihin ja menetelmiin, joilla ymmärtävät saavuttavansa postmodernin sukupolven ja täyttävänsä kirkkonsa penkit. Jotkut pastorit kirkkokuntiin ja seurakuntaverkostoihin juurtuneina tunnistavat käynnissä olevat ongelmat, mutta pysyvät hiljaa, koska eivät halua keikuttaa venettä eivätkä menettää asemaansa sen ”toimiluvan” puitteissa, johon kuuluvat.

Pohjimmiltaan kristinuskosta on tullut iso bisnes totuudessa pysymisen kustannuksella. Pastorit, avustavat pastorit ja henkilökunnan jäsenet ovat palkkalistoilla. Voidakseen elättää perheensä he tarvitsevat kuukausipalkkansa, eikä heillä ole varaa menettää asemaansa.

Itämaisen maailmankuvan kontemplatiivinen mystiikka on vallannut kristikunnan lupaamalla mystisiä kokemuksia, joiden sanotaan vetävän seuraajat lähemmäs Jeesusta. Roomalaiskatolisten mystikoiden zen-buddhalaisia ideoita sisältävät kirjat ovat löytäneet tiensä saarnoihin.

Useinkaan raamattutunneilla ei enää käytetä Raamattua. Sen sijaan he käyttävät jonkun kirjaa, joka tutustuttaa heidät riivaajien oppeihin. Kun näin käy naisten raamattutunnilla, niin pastori usein vaikenee, koska ei halua loukata vaimoaan, joka on naisten ryhmän johtaja.

Monet, jotka kerran pitivät Genesiksen [1. Moos.] kertomusta Jumalan ilmoituksena ihmiselle, mitä tulee kaiken alkuun, ovat nyt hyljänneet raamatullisen luomisen ja sanovat, että Moosekseen vaikutti babylonialainen myytti eikä Jumalan innoitus. Epäuskoisten lailla kristityt nyt näkevät hyväksyttävänä uskoa, että kaikki asiat tulivat olevaisiksi luonnollisen darvinilaiseksi evoluutioksi kutsutun prosessin kautta. Vaikka Genesis on kristinuskon perustus, niin vain jäännös uskoo siihen ja siksi ovat väärintulkinneet evankeliumin.

Edelleen valtavat määrät ihmisiä, jotka sanovat tunnustavansa raamatullista kristinuskoa, ovat addiktoituneet Raamatun ulkopuolisille kokemuksille sen sijaan, että mittaisivat näitä kokemuksia Raamatun sanalla. Vaikka ”merkit ja ihmeet” vetävät suuria joukkoja ja vetoavat lihaan, niin tosiasia on, että nämä ”Pyhään Henkeen” yhdistetyt kokemukset, voivat hyvinkin olla toisesta lähteestä. Sekä Jeesus että Paavali varoittivat, että ”valheelliset tunnusteot ja ihmeet” olisivat luopumuksen merkki viimeisinä päivinä.

Kun monet evankelikaalit kerran näkivät Israelin kansan merkityksen Jumalan valittuna kansana, he nyt hyväksyvät Rooman ajaman korvausteologian. Tämä on saastuttanut monet kirkkokunnat, jotka nyt siirtävät Israelille annetut lupaukset kirkolle. Nyt pastorit jopa saarnaavat juutalaisvihaa ja lupaavat tukensa valtioille ja kansanryhmille, jotka ovat vannoneet pyyhkäisevänsä Israelin maailmankartalta.

Raamatun profetia, jota kerran pidettiin ratkaisevan tärkeänä sen paljastaessa eksytyksen ja luopumuksen, jonka Raamattu varoittaa tapahtuvan ennen Jeesuksen Kristuksen paluuta, on nyt alistettu ”Valtakunta Nyt” -rakentajille ja asetettu hengelliseen museoon. Nyt osallistujat sellaisessa, joka tunnetaan postmodernina kristinuskona, näkevät Raamatun profetian hyödyttömänä ja esteenä yhteistyölle kaikkien uskontojen väen kanssa ekumeenisessa yhteistyössä, jonka sanovat tuovan rauhan, turvallisuuden ja vaurauden maailmalle.

Kun paavi Fransiskus tammikuun 7. päivänä 2016 julisti, että kaikki uskonnot palvovat samaa Jumalaa ja roomalaiskatolisen kirkon tuottama video näytti hänen pitävän eri jumalia eri uskonnoista, niin pastorien valtava enemmistö kieltäytyi tiedottamasta siitä seurakunnilleen pelosta, että heitä pidettäisiin rakkaudettomina. Rakkaus vaatii, että kristityt ”vakavasti kilvoittelevat uskon puolesta” eivätkä vaikene, kun lampaita eksytetään iankaikkiseen kadotukseen.

[Tarkempaa tietoa ja suomennos em. paavin puheesta tästä linkistä.]

Nämä hahmottelemani kysymykset ovat poikkikirkkokunnallisia ja maailmanlaajuisia. Toistaiseksi on tehty hyvin vähän foorumin rakentamiseksi, jossa samanmieliset paimenet ja lampaat voivat kokoontua ja kannustaa toisiaan. Siksi on perustettu sivusto thegoodshepherdcalls.com.

Tammikuun 22. päivänä 2016 eteläisessä Kaliforniassa pidettiin pyöreän pöydän keskustelu ja avoin foorumi, joissa keskusteltiin tässä artikkelissa hahmotelluista ongelmista. Siitä alkoi tätä verkkosivustoa koskeva näky. Voit katsoa tuon keskustelun näistä linkeistä:

Helmikuun 6. päivänä 2016 pidettiin 32 minuutin esitys konferenssissa Kaliforniassa, joka tiivisti tarpeen foorumista samanmielisille paimenille ja lampaille näinä viimeisinä päivinä. Voit katsella tuota esitystä tästä:

Verkkosivusto The Good Shepherd Calls: An Urgent Message for the Last Days Church (Hyvä Paimen kutsuu: Kiireellinen sanoma viimeisille päiville), on yritys toteuttaa foorumin perustaminen samanmielisille paimenille, seurakuntajohtajille, palvelutyöjärjestöille ja lampaille. Päämäärä on kannustaa toisiaan ja keskittyä ”Hyvään Paimeneen” Jeesukseen Kristukseen ja Hänen Sanaansa. Me seuraamme Häntä ja Hänen Sanaansa, emmekä ihmisten opetuksia, jotka useinkin ovat toisten ihmisten innoittamia, jotka eivät välttämättä seuraa Jeesusta Kristusta.

Tällä sivustolla ei siis ole kysymys kenenkään ihmisen tai liikkeen seuraamisesta. Suunniteltu sivusto tulee ylittämään kirkkokuntien rajat ja käsittelee kristillisen uskon olennaisia asioita. Tämä foorumi tulee antamaan tarvittavia varoituksia ja aina Raamattu auktoriteettinaan. Rukoilemme, että Jumala johtaisi meitä Pyhällä Hengellään niin, että tätä sivustoa voitaisiin käyttää kilvoiteltaessa uskon puolesta ja samalla julistaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia Kirjoitusten mukaan.

Read Full Post »

Older Posts »