Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘ahdistukset’

Rapture Conflict
By tri. David R. Reagan, suom. SK

Michael Brown (vas.), Craig Keener (oik.)

Olen murheellinen ilmoittaessani, että tri. Michael Brown, jota suuresti kunnioitan, on hiljattain toisen kirjoittajan kanssa tehnyt kirjan, jossa he hyökkäävät ennen vihaa/ahdistusta tapahtuvaa tempausta (Pre-Tribulation Rapture) vastaan. Hänen kirjoittajakumppaninsa on tri. Craig Keener, joka on Kentucky’n Willmore’n Asbury-seminaarin Raamatun tutkimuksen professori.

Perusolettamus

Kirjan nimi, Not Afraid of the Antichrist (Antikristus ei pelota), tiivistää yhden heidän perusargumenteistaan ennen vihaa tapahtuvaa tempausta vastaan. Periaatteessa he väittävät, että ne meistä, jotka uskovat ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen, ovat nynnyporukkaa, jotka eivät halua kärsiä Herran tähden ja siksi olemme pettäneet itsemme uskomaan, että meidät otetaan yliluonnollisesti pois tästä maailmasta ennen ahdistuksen alkamista.

Tämä on tietysti klassinen olkiukkoargumentti. Tunnen monia raamatunopettajia ja professoreita, jotka uskovat ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen, eikä mieleeni tule yhtään, jonka usko perustuisi Antikristuksen pelkoon. Sen sijaan heidän käsityksensä perustuu Raamatun kallisarvoiseen lupaukseen, että milloin tahansa Jeesus voi palata ylkänä viemään morsiamensa, seurakunnan, pois tästä maailmasta (1. Tess. 4:13-18). Ja he uskovat, että Raamatun perusteella paras päätelmä on, että se tapahtuu ennen ahdistuksen alkamista.

Yrittäessään todistaa perätöntä väitettään kirjoittajat kuluttavat paljon aikaansa kertoen kauhistuttavasta kristittyjen kärsimästä vainosta Kiinan ja Nigerian kaltaisissa paikoissa. He myös omistautuvat lainaamaan jakeita, jotka vakuuttavat meille, että jos todella olemme Jeesuksen puolella, niin tulemme kärsimään vainoa. Sitten he kysyvät, miksi todellisten kristittyjen Amerikassa pitäisi ajatella, etteivät he jonakin päivänä joudu kärsimään samanlaista ahdistusta.

Merkittävä ero

Vastaus heidän kysymykseensä on, että ahdistuksen (Joh. 16:33) ja suuren Ahdistuksen (Ilm. 7:14) välillä on suuri ero. Ei kukaan tuntemistani ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen uskovista usko, että kristityt olisivat immuuneja häirinnälle, vainoille ja jopa murhille. Meitä Lännen kristittyjä on siunattu niin, että elämme suhteellisessa rauhassa verrattuna uskoviin Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, mutta nuo ajat ovat ohi. Tänä päivänä kristittyjä marginalisoidaan koko Länsi-Euroopassa sekä Yhdysvalloissa ja Kanadassa ja he kohtaavat kasvavaa vainoa ja se tulee lisääntymään lukumäärien ja voimakkuuden suhteen johtuen kulttuurimme pakanallistumisesta.

Ne meistä, jotka uskovat ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen, odottavat saavansa täysillä kärsiä saatanallista vainoa yhteiskunnan taholta, mutta Raamattu lupaa meille suojan Jumalan eskatologiselta vihalta – Jumalan vihan lopulliselta mallilta, jonka Jumala vuodattaa koko maailman päälle.

Jumala on käyttänyt tätä vihan mallia kerran aikaisemmin maailmanlaajuisessa Vedenpaisumuksessa. Hän on luvannut sen jälleen seurakunta-ajan lopussa sarjana vertaansa vailla olevan kauheita tuomioita, jotka kestävät seitsemän vuotta.

Uskoville on luvattu immuniteetti tällaisen Jumalan vihan suhteen (1. Tess. 1:10). Ja ne meistä, jotka uskovat tähän lupaukseen, odottavat seurakunnan tempausta ennen ahdistusta. Toivomme perustuu Raamatun lupaukseen, eikä Antikristuksen pelkoon.

Toinen heiveröinen argumentti

Tämän tempausta vastustavan kirjan toinen teema on, että usko ahdistusta edeltävään tempaukseen perustuu yksinomaan virheelliseen opetukseen ja saarnaamiseen, koska siihen ei voida mitenkään päästä tutkimalla vain Raamattua. Jälleen olkiukko!

Kirjoittajat perustavat tämän väitteen omiin kokemuksiinsa. Molemmat kasvoivat seurakunnissa, joissa opetettiin ahdistusta edeltävää tempausta ja molemmat tulivat myöhemmin elämässään johtopäätökseen, että käsitystä ei voi perustella Raamatulla.

No niin, minulla on heille uutisia. Kasvoin sotaisan amillenniaalisessa kirkossa, jonka johtajat suhtautuivat uskoonsa niin dogmaattisesti, että jos joku uskalsi olla eri mieltä heidän kanssaan, niin häntä pilkattiin. Itse asiassa, jos hän jatkuvasti epäili Amillenniaalista näkökulmaa, hänet virallisesti erotettiin! [Amillenialismi: tuhatvuotinen valtakunta on symbolinen kuvaus, ei kirjaimellisesti toteutuva ajanjakso.]

Minä tulin premillenniaalisen käsitykseen Jumalan Sanasta Raamattua tutkimalla, enkä opetuksen ja saarnaamisen kautta. Ja samalla tavalla tulin johtopäätökseen, että luvussa 1. Tess. 4 kuvatun tempauksen oli oltava erillinen tapahtuma ja erossa Ilmestyskirjan 19. luvun kuvailemasta Jeesuksen paluusta. [Premillenialismi: Jeesus palaa ennen tuhatvuotisen valtakunnan ajanjaksoa perustamaan kyseisen valtakunnan, jonka pääkaupunkina on Jerusalem.]

En ole myöskään ainoa henkilö, joka on tullut näihin johtopäätöksiin pelkästään tutkimalla Raamattua. Hiljattaisessa kirjassaan Dispensationalism Before Darby (Dispensationalismi ennen Darby’a) (2015) tri. William Watson todistaa, että 1600–1700-luvuilla oli monia, jotka myös päättelivät, että Tempaus ja Paluu ovat kaksi erilaista ja eriaikaista tapahtumaa – ja jotkut jopa uskoivat, että Tempaus on ennen Ahdistusta.

Tohtori Watson päättelee, että 1800-luvun alussa ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen uskoivat ”ei vain baptistit – vaan myös johtavat anglikaanit – ja jopa skotlantilaiset presbyteerit” (sivu 262). Toisin sanoen, se ei ollut vain jokin epärealistinen käsite, joka vuonna 1830 poksahti englantilaisen teologin, nimeltä John Nelson Darby, kekseliääseen mieleen, kuten kirjoittajat väittävät.

Ilman tohtori Watson’in yksityiskohtaista aineistoa historioitsija nimeltä tohtori Paul Boyer oli jo tullut samaan johtopäätökseen kirjassaan When Time Shall Be No More: Prophecy Belief in Modern America (Kun aikaa ei enää ole: profetiausko nykyajan Amerikassa). Tämän kirjan julkaisi Harvard University Press vuonna 1994. Hän kirjoittaa:

Tietyssä mielessä Darby’n järjestelmä ei sisältänyt mitään uutta. Hänen keskittymisensä profetian toteutumiseen tulevaisuudessa noudatti varhaisten kristittyjen eskatologiaa… Jopa tempausoppi … löytyy varhaisten tulkitsijoiden kirjoituksista. … Mutta Darby kutoi nämä eri säikeet tiukaksi ja yhtenäiseksi systeemiksi, jota hän tuki joka tilanteessa runsailla Raamatunkohdilla ja sitten uupumatta julisti kirjoitustensa ja saarnamatkojensa kautta (sivu 188).

Vielä yksi asiaton argumentti

Yksi tohtoreiden Brown and Keener rakentamista olkiukoista on, että usko ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen tuottaa apaattisia kristittyjä, jotka tyytyvät istumaan syrjässä odottaen Herran ilmestymistä unohtaen evankelioimisen ja yhteiskunnalliset ongelmat.

Ei pidä paikkaansa – en tunne ketään tästäkään porukasta! Itse asiassa viime vuosien johtava vihaa edeltävän tempauksen puolustaja – Tim LaHaye – oli yksi johtavista kristityistä poliittisista aktivisteista, joka oli voimakkaasti mukana Moral Majority -liikkeessä. Ja hänen vaimonsa Beverly perusti konservatiivisen kristittyjen naisten aktivistiryhmän nimeltä Concerned Women of America (Amerikan huolestuneet naiset).

Kirjan pahin vika

Suurin heikkous Brown’in & Keener’in kirjassa on sen tapa käsitellä läheisyyttä. Kirjoittajat kirjaimellisesti tanssivat aiheen ympärillä ja heillä on tietysti siihen hyvä syy.

Raamattu tekee selväksi, että Herra voi palata milloin tahansa ja että meidän kristittyinä tulee elää odottaen Hänen paluutaan. Sitä kutsutaan läheisyydeksi. Mutta jos hylkäät tempauksen ja uskot vain siihen, mitä kutsutaan Toiseksi Tulemukseksi, niin ei ole olemassa mitään läheisyyttä. Se johtuu siitä, että on niin monta profetiaa, joiden on täytyttävä, ennen kuin Toinen Tulemus voi tapahtua. Mainitaksemme vain yhden – ensin on oltava seitsenvuotinen Ahdistus!

Ne, jotka hylkäävät Tempauksen ja uskovat vain Toiseen tulemukseen elävät odottaen Antikristusta. Ne meistä, jotka uskovat tempauksen olevan erillinen tapahtuma Herran paluusta maan päälle, elävät odottaen Jeesusta Kristusta – ei Antikristusta.

Kirjoittajien käsitys tempauksesta

Julisteen teksti: RAUHOITTUKAA! Mitään ei tapahdu, ennen kuin Antikristus tulee.

Mitä kirjoittajat sitten tekevät sille tempaukselle, jota apostoli Paavali kuvailee yksityiskohtaisesti luvussa 1. Tess. 4? He yhdistävät sen Toiseen Tulemukseen. Siten he väittävät, että kun Herra ilmestyy taivaissa, uskovat temmataan kohtaamaan hänet taivaalla ja sitten he välittömästi palaavat hänen kanssaan maan päälle hallitsemaan Hänen kanssaan tuhannen vuotta Millenniumissa (tuhatvuotinen valtakunta).

Tähän käsitykseen vihan jälkeen tapahtuvasta tempauksesta liittyy monta ongelmaa. Yksi on, kuten olen jo todennut, että se tuhoaa läheisyyden.

Toinen ongelma on, että se ei anna asukkaita Millenniumiin. Miksi? Koska jos Tempaus ja Toinen Tulemus ovat yksi tapahtuma, niin jokainen uskova, sekä juutalainen että pakana, elävä ja kuollut, kirkastetaan Herran paluun hetkellä. Kaikki muut lähetetään Tuonelaan. Se tarkoittaa, ettei ole kuolevaisia ihmisiä menemässä Millenniumiin ja kansoittamassa maata uudelleen.

Tämä ei ole ongelma vihaa edeltävän tempauksen käsityksessä, sillä sen mukaan kaikki seurakunta-ajan uskovat, elävät ja kuolleet, saavat kirkastetun ruumiin tempauksen hetkellä – ennen kuin Ahdistus alkaa. Sitten seuraavien seitsemän Ahdistuksen vuoden aikana monet hyväksyvät Jeesuksen ja vaikka Antikristus surmaa suurimman osan heistä, niin tulee olemaan jäännös sekä juutalaisista että pakanauskovista, jotka elävät ahdistuksen loppuun asti. Tämän ryhmän sallitaan mennä Millenniumiin lihassa. He asuttavat maan uudelleen ja ne meistä, jotka ovat kirkastetussa ruumiissa, hallitsevat heitä.

Toistan, käsitys vihan jälkeen tapahtuvasta tempauksesta ei anna hallittavia Millenniumiin.

Loppuhuomautus

Päätän lainauksella tohtori Ron Rhodes’ilta, joka on yksi suosikeistani, mitä tulee raamatunprofetian opettamiseen. Useita vuosia sitten hän oli yksi puhujista vuosittaisessa raamattukonferenssissamme. Häntä pyydettiin puhumaan tempauksesta ja kun hän pääsi siihen asti, että arvioi käsitystä vihan jälkeen tapahtuvasta tempauksesta, hän aloitti muistuttamalla yleisöä, että apostoli Paavali lopetti tempauksen kuvauksensa sanomalla:Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla” (1. Tess. 4:18).

Sitten hän tiivisti käsityksen vihan jälkeen tapahtuvasta tempauksesta näin:

Kuvitelkaamme hetken ajan, että tempaus vihan jälkeen on totta. Seuraavassa on, mitä tämä tempauskäsitys tarkoittaa:

      • Käytte läpi seitsemän vuotta Jumalan vihaa.
      • Kärsitte Antikristuksen kauhistuttavan hallinnon kautta.
      • Koette tuskalliset sinetti-, pasuuna- ja maljatuomiot – jotka käyvät kerta kerralta pahemmiksi ja tuskallisemmiksi.
      • Suurin osa teistä kärsii tuskallisen marttyyrikuoleman.

Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla” (1. Tess. 4:18). Sorry, ystävät – se vain ei pelitä!

Tähän en voi sanoa muuta kuin Aamen!

 

Read Full Post »

The Single Greatest Sign of the End Times
By Britt Gillette, 18.5.2019, suom. SK

Tänä päivänä näyttää, että minne katsommekin, niin näemme väkivaltaa, vihaa ja kaikenlaista irstautta. Kaupungit seuraavat murhien määrää vuosittain ja paikallisuutiset raportoivat, oliko viimeinen ruumiiden määrä uusi ennätys. Elokuvat ja televisio-ohjelmat siirtävät jatkuvasti rajoja kuvaillen alati lisääntyvää väkivaltaa ja kaikenlaista seksuaalista moraalittomuutta. Tämä on sitä, mitä Paavali sanoi viimeisten päivien olevan. Hän sanoi, että ihmiset rakastavat vain itseään ja rahojaan. He ovat kerskailevia, ylpeitä, pilkallisia, tottelemattomia, kiittämättömiä, rakkaudettomia ja anteeksiantamattomia. He eivät pidä mitään pyhänä. He herjaavat muita eikä heillä ole itsehillintää. He ovat julmia ja vihaavat hyvää, kavaltavat ystävänsä, ovat holtittomia, paisuneita ylpeydestä ja rakastavat nautintoja enemmän kuin Jumalaa. (2. Tim. 3:2-5). Juuri tällaista käytöstä me näemme tänä päivänä. Siksi ei ole yllätys, että niin monet ajattelevat lopun olevan lähellä.

Itseasiassa osoittautuu todeksi, mitä monet vaistomaisesti ajattelevat. Loppu on lähellä. Kuinka voin olla näin varma? Koska Jeesus ja heprealaiset profeetat viittasivat tiettyihin tapahtumiin, joiden sanoivat olevan lopunajan merkkejä. Tänä päivänä me näemme noita tapahtumia. Evankeliumi on saarnattu maan ääriin (Matt. 24:14)… Matkustaminen ja tieto lisääntyvät eksponentiaalisesti (Dan. 12:4)… Juutalaiset hallitsevat jälleen Jerusalemia (Luuk. 21:24)… Ja nämä ovat vain muutamia merkeistä. Jeesus sanoi: Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä” (Luuk. 21:28). Tämä tarkoittaa, että kaikkien näiden merkkien yhteen tuleminen on tärkein syy uskoa, että Hänen toinen tulemuksensa on lähellä.

Mutta mikä sitten kaikista merkeistä on suurin? Mikä on tärkein yksittäinen merkki siitä, että Jeesus on palaamassa?

Jälleenkokoaminen

Minun mielestäni epäilemättä suurin merkki on juutalaisten jälleenkokoaminen Israelin maahan. Jumala ei ainoastaan luvannut, että se tapahtuisi viimeisinä päivinä, vaan itse ahdistus ei voi toteutua ilman Israelia. Tässä on vain muutamia lopunajan tapahtumia, jotka edellyttävät Israelin olemassaoloa:

Antikristuksen liitto – Ahdistus alkaa, kun Israel tekee liiton eli sopimuksen Antikristuksen kanssa

(Dan. 9:27). Miten Israel voisi hyväksyä tällaisen liiton, jos sitä ei ole olemassakaan?

Ahdistuksen tarkoitus – Jumalan ensisijainen tarkoitus ahdistuksessa on toteuttaa lupauksensa Israelin kansalle (Dan. 9:24). Ennen kuin se voi tapahtua, Israelin täytyy olla olemassa.

Jerusalem – Jeesus sanoi, että juutalaiset menettävät määräysvaltansa Jerusalemissa, mutta myöhemmin he saavat sen takaisin (Luuk. 21:24). Vasta silloin toteutuvat Hänen kuvailemansa lopunajan tapahtumat. Se tarkoittaa, että ahdistus ei voi toteutua, elleivät juutalaiset hallitse Jerusalemia.

Hes. 38-39 – Raamattu sanoo, että viimeisinä päivinä, kun Jumala tuo juutalaiset takaisin maahan monista maista, joissa he olivat hajotettuina (Hes. 38:8), massiivinen armeijoiden koalitio valtaa Israelin. Se ei voi tapahtua, ellei Israelia ole olemassa.

Israelin ”tavattoman suuri” armeija – Hesekiel sanoo, että Israelilla tulee viimeisinä päivinä olemaan ”tavattoman suuri armeija” (exceedingly great army) (Hes. 37:10, KJV). Jumala sanoo, että Israel on oleva kuin tuli lyhteiden keskellä, joka polttaa naapurivaltiot (Sak. 12:6). Hän sanoo, että heikoinkin sotilas heidän joukossaan on kuin Daavid (Sak. 12:8). Jälleen, kuinka tämä voi toteutua, ellei Israelia ole olemassa?

Hävityksen kauhistus – Ahdistuksen puolivälissä Antikristus lakkauttaa temppeliuhrit (Dan. 9:27). Sitten hän asettuu temppeliin ja julistaa itsensä Jumalaksi (2. Tess. 2:3-4). Tämä on häpäisevä teko, jota Jeesus kutsuu ”hävityksen kauhistukseksi” (Matt. 24:15). Ennen kuin se tapahtuu, niin juutalaisen temppelin täytyy olla olemassa. Rooman legioonat tuhosivat sen vuonna 70 jKr. Se merkitsee, että on rakennettava uusi temppeli. Ja jotta se voisi toteutua, niin juutalaisten on oltava maassansa ja hallittava Jerusalemia.

Nämä ovat vain muutamia niistä tapahtumista, joita Raamattu sanoo tapahtuvan lopunajassa. Kuinka ne voivat tapahtua, jos Israelia ei ole olemassa? Eivät mitenkään. Ne edellyttävät, että juutalaiset ovat jälleen Israelin maassa. Epäilemättä Israelilla on johtava rooli Jumalan lopunajan suunnitelmassa. Ilman sitä ei voi olla mitään lopunaikaa.

Ennen toukokuun 14. päivää vuonna 1948 se oli ongelma. Israelia ei ollut olemassa. Maailman silmissä Israel oli mennyt pois ikuisesti.  Raamatun profetiaa ymmärtävät tiesivät kuitenkin paremmin. He tiesivät Jumalan luvanneen tuoda juutalaiset takaisin maahan. He tiesivät, että heprealaiset profeetat sanoivat uudelleen ja uudelleen, että viimeisinä päivinä Israelin kanssa tuodaan takaisin maahan. Ja juuri niin tapahtui.

Jumalan lupaus

Koko Raamattu (ja varsinkin Vanha testamentti) sisältää selviä ja kiistämättömiä Jumalan lupauksia tuoda Hänen kansansa takaisin Israelin maahan. Esimerkiksi Jumala lupasi Moosekselle ja israelilaisille: Vaikka sinun karkoitettusi olisivat taivaan äärissä, niin Herra, sinun Jumalasi, kokoaa ja noutaa sinut sieltäkin. Ja Herra, sinun Jumalasi, tuo sinut siihen maahan, jonka sinun isäsi ovat omistaneet, ja niin sinä otat sen omaksesi.” (5. Moos. 30:4-5).

Kautta Israelin historian yksi profeetta toisensa jälkeen sanoi saman asian. Heidän kauttansa Jumala lupasi tuoda juutalaiset takaisin maahan huolimatta vaikeuksista, joita he kohtasivat (Jes. 43:1-13). Hän lupasi kerätä heidät ”maan neljästä äärestä” (Jes. 11:12), ”pakanakansojen keskuudesta” (Hes. 39:28) ja ”pohjoisesta, etelästä, idästä ja lännestä” (Ps. 107:3). Hän lupasi tuoda heidät kotiin ja näyttää pyhyytensä kansoille (Hes. 20:41-42). Hän lupasi toivottaa heidät tervetulleiksi kotiin ”maista, joissa he olivat hajotettuina” (Hes. 20:34). Hän sanoi palauttavansa heidät Israelin maahan kaukaisista maista (Jer. 30:2-10). Ja Jumala lupasi, että vaikka olivat hajotettuina kansojen sekaan, Hänen kansansa ei koskaan unohtaisi Häntä ja Hän toisi heidät takaisin Israelin maahan (Sak. 10:9). Jumala piti lupauksensa. Nykyinen Israel todistaa sen.

Mutta Jumala lupasi tehdä enemmän kuin vain palauttaa Israelin valtion. Hän sanoi kuinka Hän tekisi sen. Hän sanoi, että Israel synnytettäisiin yhdessä päivässä (Jes. 66:7-8), palaisi yhdistyneenä kansana (Hes. 37:22), muuttuisi autiomaasta vehreäksi puutarhaksi (Hes. 36:34-35; Jes. 51:3) ja muodostaisi ”tavattoman suuren armeijan” (Hes. 37:10, KJV). Joka ainoa näistä asioista on toteutunut.

Milloin tämä kaikki tapahtuu?

Mutta niin hämmästyttäviä kuin nämä toteutuvat profetiat ovatkin, niin se, mikä on yllätys useimmille, on, että milloin Jumala sanoi niiden toteutuvan, koska heprealaiset profetiat suoraan yhdistivät Israelin jälleensyntymisen Jeesuksen Kristuksen toiseen tulemukseen.

Hoosean kautta Jumala sanoi, että Israelin kansa on oleva kauan ilman kuningasta, uhreja, pyhiä pilareita ja pappeja ja sitten he palaavat maahan ja etsivät Jumalaansa ja Messiastaan viimeisinä päivinä (Hoos. 3:4-5). Joel sanoi, että maailman armeijat kokoontuvat yhteen Harmageddonin taistelua varten ”aikana, jolloin Jumala kääntää Juudan ja Jerusalemin kohtalon” tuoden kansansa takaisin kansojen seasta, jossa he olivat hajotettuina (Joel 3:1-2). Toisin sanoen, kun Jumala palauttaa Israelin kansan, niin Harmageddon ja lopunaika seuraavat pian.

Jumala lupasi, että juutalaiset palaavat maahan ja erämaa kukoistaa (Jes. 35:1). Sitten Herra palaa tuhoamaan Israelin viholliset (Jes. 35:2-4). Jeremian kautta Jumala lupasi koota laumansa jäännöksen kansoista, jonne hän oli ajanut heidät ja tuoda heidät takaisin maahan (Jer. 23:3-4). Sitten Hän lupasi herättää kuningas Daavidin vanhurskaan jälkeläisen, kuninkaan, joka hallitsee maata viisaudella (Jer. 23:5-6). Tämä on kauan odotettu Messias ja Hän tulee hallitsemaan ”kun kansa asuu omassa maassansa” (Jer. 23:7-8).

Jesajan kautta Jumala lupasi palauttaa Israelin valtion ja nostaa sen lipun kansakuntien keskuudessa (Jes. 11:12). Kun se toteutuu, niin Jumala sanoo, että ”susi asuu lampaan kanssa” ja ”leopardi makaa vuohien vieressä”. Jopa vauva leikkii kobran kanssa, eikä se pure! (Jes.11:6-9). Daavidin valtaistuimen perillinen (Jeesus Kristus) hallitsee kansakuntia ja muuttaa maailman rauhan ja tyyneyden paikaksi (Jes. 11:10). Tämä kuvailee Jeesuksen Kristuksen tuhatvuotista valtakuntaa. Milloin sitten Hänen valtakuntansa tulee? Sen jälkeen, kun Hänen kansansa on palautettu ”kaukaisista maista” ja ”maan ääristä” (Jes. 11:11-12) ja sen jälkeen, kun Israel on jälleensyntynyt yhtenä yhdistettynä kansakuntana (Jes. 11:13).

Eikä tässä kylliksi, Jeesus sanoi, että kun juutalaiset palaavat maahan, he saavat takaisin Jerusalemin hallinnan. Hän sanoi, että pakanat tallaavat Jerusalemia, kunnes pakanain ajat täyttyvät. Kun tämä tapahtuu, Hän sanoi sen olevan merkki Hänen paluustaan (Luuk. 21:24). Vuonna 1967 Israelin valtio otti haltuunsa Jerusalemin ensimmäisen kerran 1897 vuoteen. Sattumaltako? Ei. Jeesus sanoi, että se sukupolvi, joka todistaa näitä tapahtumia, ei mene pois, ennen kuin Hän palaa (Luuk. 21:32).

Tänä vuonna nykyinen Israelin valtio juhlii 71. vuosipäivää perustamisestaan. Siitä on 52 vuotta, kun Israel otti jälleen Jerusalemin hallinnan. Kuinka monta vuotta voi mennä, ennen kuin se sukupolvi, joka todisti näitä tapahtumia, on mennyt pois? Kuinka monta vuotta vielä voi mennä, ennen kuin Jeesus palaa? Ei montakaan.

Miksi sillä on merkitystä?

Juutalaisten jälleenkokoaminen takaisin Israelin maahan on lopunajan tärkein merkki. 1878 vuoden ajan tätä merkkiä ei ollut olemassa. Tänä päivänä se on. Ajattele sitä ihmettä, jota se edustaa. Kautta historian valloitetut kansakunnat katoavat. Ne assimiloituvat ympäröiviin kansoihin. Missä ovat Israelin muinaiset naapurit? Missä ovat heettiläiset, girgasilaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset? (4. Moos. 7:1)? Ne ovat kadonneet historiaan. Silti siitä huolimatta, että ovat olleet melkein 2000 vuotta ilman kotimaata, juutalaiset menestyvät edelleen. He säilyttävät edelleen ainutlaatuisen kulttuurisen, uskonnollisen ja etnisen identiteettinsä. Huolimatta melkein 2000 vuoden rehottavasta antisemitismistä, jota ilmensivät Espanjan inkvisitio, Venäjän pogromit ja natsien holokausti, juutalaiset ovat yhä maisemassa. Nyt he ovat jälleen maassa. Tämä ei ole yhtään vähemmän kuin moderni ihme. Se on selvä todistus koko maailmalle, että Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala on ainoa tosi Jumala. Se on myös tärkein syy uskoa, että Jeesus tulee pian!

Britt Gillette is author of the free ebook Coming to Jesus as well as the books Signs of the Second Coming and Racing Toward Armageddon. Receive his book 7 Signs of the End Times for free when you sign up for his monthly newsletter.

 

Read Full Post »

The Seven-Year Tribulation: Is it, or Isn’t It?
By Gary Stearman 25.2.2019, suom. SK

Profeetallisissa piireissä on nyt käynnissä tärkeä keskustelu. Siinä syvennytään Jeesuksen itsensä jakeessa Matt. 24:21 ”suureksi ahdistukseksi” nimeämän ajanjakson kestoon.

Kestääkö ahdistus seitsemän vuotta, vai ainoastaan kolme ja puoli vuotta? Usein väitetään, että lukuisat Danielin- ja Ilmestyskirjan viittaukset: ”aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa”, ”tuhatkaksisataakuusikymmentä päivää” ja ”neljäkymmentäkaksi kuukautta”, tukevat vain kolmen ja puolen vuoden ahdistusta. Heidän mukaansa nämä ovat todistus siitä, että tämä aika on vain puolet perinteisestä seitsemästä vuodesta.

Useista syistä pidämme edelleen kiinni perinteisestä opetuksesta, että todellinen ahdistus kestää täydet seitsemän vuotta.

Lisäksi luotettavat sananselittäjät ovat yksimielisiä, että sitä edeltää seurakunnan ylösoton jälkeinen siirtymäkausi. Tämä aika voisi olla jopa kolme vuotta tuoden maailmalle kymmenen vuoden hengellisen irstailun ja henkisen kuohunnan ajan, jota seuraa ennennäkemätön fyysinen katastrofi.

Asiaa koskevien Kirjoitusten tutkiminen osoittaa, että jotta ennustetut Ahdistuksen ajan tapahtumat voisivat täysin kehittyä, niin tietty aika täytyy kulua – varmasti enemmän kuin kolme tai neljä vuotta.

Tämä pätee Ahdistusta edeltävään ajanjaksoon, kuten myös Antikristuksen ilmestymiseen ja valtaannousuun. Kun seurakunta on poistettu ja Jumalan Pyhä Henki Hänen nykyisestä vaikutusvallan asemastaan, nämä avaintekijät voivat alkaa putoilla paikoilleen.

Sitten, ja vasta sitten, tietyt tekijät saavat aikaan ennustetun globaalin hallituksen ja sen keskeisten toimijoiden lopullisen sijoittelun – joista numero yksi on Antikristus itse.

Miksi on oltava Ahdistus?

Usein toistettu itsestäänselvyys on, että Ahdistus tulee erottaa ahdistuksesta yleensä.

Jobin kirjassa löydämme miehen, joka kärsii tällaisesta ahdistuksesta ystäviensä seuratessa tilannetta. Yhdessä he painiskelevat ratkaistakseen hänen ongelmansa. Elifas, yksi Jobin neuvonantajista, sanoo: ”…vaan ihminen syntyy vaivaan ja kipinät, liekin lapset, lentävät korkealle” (Job 5:7). Tässä piinaavassa kuvassa hän maalaa ihmisen typeränä olentona, jonka luontoon kuuluu ajautua vaikeuksiin.

Todellisuudessa tämä onkin Raamatun kertomus, koska ihminen rikkomuksen kautta huomaa, että hänen elämäänsä leimaa jokin ahdistuksen muoto toisensa jälkeen.

Kuten Joh. 16:33 sanoo, Jeesus kertoi opetuslapsilleen käytännössä saman asian: Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.”

Hänen sanansa ovat tarkoitetut lohduttamaan niitä, jotka Hän on valinnut, mutta ne myös ilmoittavat ihmisen maanpäällisen elämän hyvin todellisen seurauksen.

Tämän todettuamme on tärkeää vetää erillinen linja yleisen ahdistuksen ja erityisesti profetoidun ajanjakson välille, joka on tarkoitettu Daavidin huoneelle ja Israelin kahdelletoista sukukunnalle. Muista, että Israel on hengellinen nimi, jonka Jumala antoi kahdentoista heimon isälle.

Silloin hän sanoi: ‘Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut.’” (1. Moos. 32:28)

Tämä lausunto annettiin tilanteessa, jossa Jaakobilla oli koko yön kestävä painiottelu Herran enkelin kanssa, joka antoi hänelle uuden kuninkaallisen nimen ja erityisen lupauksen. Tästä ajasta eteenpäin Israelilla ja hänen jälkeläisillään oli oleva erikoinen voima ja kutsumus.

Heillä oli myös Jumalan tuki, niin että riippumatta siitä, kuinka pahasti heitä vainottiin, heille taattiin aina lupaus ennallistamisesta. On vahvat perusteet, että tämä on syy tulevaan ahdistukseen. Jeremian luku 30 puhuu kauniisti Israelin ja Juudan lopullisesta palauttamisesta luvattuun maahan.

Sillä katso, tulee aika, sanoo Herra, jolloin minä käännän kansani Israelin ja Juudan kohtalon, sanoo Herra ja palautan heidät maahan, jonka olen antanut heidän isillensä ja he saavat periä sen” (Jer. 30:3).

Sama luku jatkuu kertoen heidän paluunsa ehdot. Jeremia maalaa pelottavan kuvan, josta tulee lause, joka on tullut edustamaan Ahdistusta erityisellä tavalla:

”Kysykää ja katsokaa: synnyttääkö miehenpuoli? Miksi näen kaikkien miesten pitelevän käsin lanteitansa synnyttäväisten tavalla, ja miksi ovat kaikki kasvot käyneet valjuiksi? Voi! Suuri on se päivä, ei ole sen kaltaista. Se on Jaakobille ahdistuksen aika, mutta hän on pelastuva siitä. Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä särjen ikeen sinun kaulastasi ja katkaisen sinun siteesi. Eivät tee enää muukalaiset heitä palvelijoikseen, vaan he saavat palvella Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastansa, jonka minä heille herätän.” (Jer. 30:6-9)

Täällä näemme kaikki klassiset kuvat ahdistuksesta. Jeremia puhuu synnytystuskista, jotka liittyvät Israelin uuteen syntymiseen Maassa. Näemme myös, että puhutaan ”siitä päivästä”. Se on ”Herran päivä”, joka vapauttaa Israelin pakanoiden kahleista, joiden alaisena se on raatanut vuosisatojen ajan. Lopuksi Jeremia ennustaa Daavidin valtaistuimen ennallistamisen, jolle Jeesus asetetaan.

Tämä on nimenomaan profetia viimeisistä päivistä, joiden aikana Herra lunastaa Jaakobin – Israelin – ja tekee sen kanssa uuden liiton, joka ei ole kirjoitettu kivitauluihin, vaan hänen kansansa sydämiin.

Siten ahdistuksen tärkein tulos on Israelin ennalleen asettaminen Maahan. Se on ”Jaakobin vaivan” aika, ei ”pakanoiden”. Danielin suuressa profetiassa 70 vuosiviikosta näemme toisen kuvan tästä samasta ilmoituksesta:

”Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. Sitten loppuu lain rikkominen, synnistä tehdään loppu ja pahat teot sovitetaan. Iankaikkinen vanhurskaus saatetaan voimaan, näky ja profetia vahvistetaan sinetillä ja kaikkeinpyhin voidellaan.” (Daniel 9:24)

Tässä lausunnossa on tärkeää nähdä, että se on tarkoitettu Israelille. Seitsemänkymmentä viikkoa (eli seitsemänkymmentä seitsemää) on suunnattu nimenomaan ”sinun kansallesi”, toisin sanoen Israelille ja ”sinun pyhälle kaupungillesi” eli Jerusalemille. Tämä on ajastettu profetia, jonka tärkein seuraus koskee vain Israelia, ei pakanoita.

Yllä oleva jae mainitsee kuusi erityistä tavoitetta, jotka ”70 viikon” jakso tuo Israelille. Ensiksi Israelin ”lainrikkominen” loppuu. Herra armollisesti vihdoinkin lopettaa sen vuosisataisen epäonnistumisen Jumalan liiton pitämisessä. Hänen saapumisensa viimeisen viikon lopulla tuo suuren sovituksen Hänen kansalleen Israelille.

Toiseksi ”synti” lakkaa. Israelin syntien vuosisadat pyyhitään vihdoin pois. Kolmanneksi sovitetaan ”vääryys”, jota Israel on osoittanut alusta saakka epäonnistuessaan Mooseksen lain pitämisessä.

Neljänneksi ”iankaikkinen vanhurskaus” tulee. Tämä on tietysti lupaus messiaanisesta valtakunnasta.

Viidenneksi Danielin ”näky ja profetia” lopulta toteutuu ja sinetöidään lopullisesti. Profeettojen lausunnoista tulee lopulta todellisuutta.

Kuudenneksi ”kaikkein pyhin” tuodaan väkevään todellisuuteen, kun Kristus ja Hänen temppelinsä muodostavat lähtökohdan tuhatvuotiselle valtakunnalle. Lopussa on oltava kirjaimellinen fyysinen temppeli.

Ensimmäiset 69 viikkoa ovat aika Baabelin vankeuden jälkeisestä Jerusalemin ennallistamismääräyksestä Kristuksen ristiinnaulitsemiseen. Kun ne ovat kuluneet loppuun Danielin kansan nähdään menevän määrittelemättömään vainon aikaan. Tänä päivänä käytämme siitä nimitystä ”Diaspora”.

Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja. Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki (KJV: the people of the prince that shall come shall destroy the city and the sanctuary = tulevan ruhtinaan kansa hävittää kaupungin ja pyhäkön), mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.” (Dan. 9:25,26)

Jerusalemin temppelin tuho (Francesco Hayes 1867)

Jerusalemin ja temppelin tuhon jälkeen vuonna 70 Israel joutui katastrofiin toisensa jälkeen, kunnes heidät ajettiin lopulta ulkomaille etsimään selviytymistä monissa maissa. ”Tulevan ruhtinaan kansa” – roomalaiset – varmistivat, että Israel ja Juuda ajettiin maan ääriin. Mutta profetian loppu koskee tulevaa ruhtinasta, joka on roomalaisten geneettinen jälkeläinen, erityisesti temppelin tuhoajien, Tiituksen ja Vespasianuksen, kuningashuoneen. Hän on Antikristus. (Suomessa ei ilmeisesti vieläkään osata kääntää Raamattua, koska myös Raamattu Kansalle kääntää jakeen Dan. 9:26 samalla tavalla väärin kuin KR38. Jokseenkin kaikki englantilaiset käännökset kääntävät sen kuten KJV. Suom. huom.) Olemme toisaalla kuvailleet, kuinka seleukidien dynastia, johon kuului Antiokus IV Epifanes, avioitui näiden roomalaisten kuningashuoneiden kanssa. Antiokus, Antikristuksen esikuva, perusti sukulinjan, joka on tuova viimeisten päivien Antikristuksen. Nykyään tämä roomalainen sukuperä on levinnyt kattamaan koko maailman. Kukaan ei voi tietää hänen tarkkaa esiintymispaikkaansa, mutta pahan ruhtinaan sukulinja odottaa hetkeään historiassa.

Seitsemäskymmenes viikko

Tulee olemaan helppoa havaita Danielin 70. viikon alkaminen. Sen merkitsee se hetki, jolloin tuleva ruhtinas (Antikristus) tukee Jumalan muinaista liittoa Israelin kanssa. Se sisältää Aabrahamille annetun Maata koskevan liiton:

Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.” (Dan. 9:27)

KJV-käännös, jota Stearman käyttää tässä artikkelissa: “And he shall confirm the covenant with many for one week: and in the midst of the week he shall cause the sacrifice and the oblation to cease, and for the overspreading of abominations he shall make it desolate, even until the consummation, and that determined shall be poured upon the desolate (Ja hän vahvistaa liiton monien kanssa yhden viikon ajaksi: ja keskellä viikkoa hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin ja iljetysten leviämisen vuoksi hän tekee sen autioksi jopa täyttymykseen saakka ja se, mikä on päätetty vuodatetaan aution päälle” Dan. 9:27).

Geri Ungurean, messiaaninen juutalainen, jonka artikkeleita on paljon sivustolla Rapture Ready, esittää eräässä artikkelissaan tällaisen käännöksen:

”He will confirm a covenant with many for one ‘seven.’ In the middle of the ‘seven’ he will put an end to sacrifice and offering. And on a wing of the temple he will set up an abomination that causes desolation, until the end that is decreed is poured out on him.” (Hän vahvistaa liiton monien kanssa yhden ‘seitsemän’ ajaksi. ‘Seitsemän’ keskellä hän lopettaa teurasuhrin ja ruokauhrin. Ja temppelin siivelle hän pystyttää kauhistuksen, joka aiheuttaa hävityksen, kunnes loppu, joka on säädetty, vuodatetaan hänen päällensä.)

Jälleen näemme, että tämä seitsemäskymmenes ”seitsemän” (”viikko”) on suunnattu nimenomaan kohti profetian täyttymistä Israelissa. Siihen liittyy temppeliuhraaminen, joka on saastutettu pahoilla ja okkulttisilla iljetyksillä, joita on selvitetty muissa Antikristusta koskevissa kohdissa.

Tärkeintä on kuitenkin, että näemme sen, että teko, joka aloittaa viikon, on Antikristuksen suorittama liiton vahvistaminen. Siihen saakka, kunnes hän tekee tämän teon, koko viikko lepää täyttymättömänä.

Perustellessaan lyhennettyä ahdistusta jotkut ovat ehdottaneet, että osa viikosta olisi kulunut jo Herran ensimmäisen tulemuksen aikana, mutta se ei yksinkertaisesti voi olla näin. Jos olisi, niin hänen ei voitaisi sanoa vahvistavan liiton yhden viikon ajaksi.

Herra haluaa, että kansallinen Israel luottaa täydellisesti Hänen johtoonsa. Deuteronomian neljännessä luvussa (5. Moos. 4) Mooses selittää kansalleen, miksi heidän täytyy pitää Hänen käskynsä. Hän profetoi, että tulevaisuudessa heidän laiminlyöntinsä johtaisi heidän hajottamiseensa maailman kansojen keskuuteen. Tämä profetia sisältää seuraavan lausunnon:

”Kun olet ahdistuksessa ja kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, niin sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä. Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.” (5. Moos. 4:30,31)

Tässä ahdistuksen jakso tunnistetaan useiden vuosituhansien tottelemattomuuden huipentumaksi. Mooseksen tarkoitus on kuitenkin antaa kansansa tietää, että jopa koko tuon ajan jälkeen Jumala ei unohda heidän kanssansa tekemäänsä liittoa.

Kaikki, mitä Hän haluaa, on, että he vilpittömästi katuvat ja tunnustavat Hänen valtansa ja riittävyytensä. Jakeessa Daniel 12:7, joka viittaa ahdistuksen jakson toiseen puoliskoon, näemme saman ajatuksen ilmaistuna:

”Silloin kuulin, kuinka pellavapukuinen mies, joka oli virran vesien yläpuolella, vannoi hänen kauttaan, joka elää iankaikkisesti. Hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi: ’Vielä kuluu aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Kun pyhän kansan voiman murskaaminen on päättynyt, silloin tämä kaikki toteutuu.’” (Dan. 12:7, Raamattu Kansalle)

Tässä ”pyhän kansan” (Israel) voiman ”murskaaminen” kertoo meille, että tämä kärsimyksen pidennys Antikristuksen vallan alla on julma välttämättömyys. Vasta mitä ankarimpien koettelemusten jälkeen Israelin jäännös lopulta kumartaa Jumalaansa ja Kuningastaan.

Vuosisatojen ajan he ovat itsepäisesti tarrautuneet omaan ”voimaansa” luottaen Jumalan huolenpidon asemesta omiin kykyihinsä ja hyveisiinsä. Kuten näemme, niin Danielin profetia yhdistää yksiselitteisesti heidän itseluottamuksensa murtamisen seitsenvuotisen ahdistuksen täydelliseen kehittymiseen.

On oltava Ahdistuksen aika, koska se on mekanismi, jonka kautta Herra ennallistaa Israelin ja perustaa Valtakunnan.

Muita syitä ahdistukselle

Kautta Vanhan Testamentin on lukuisia profetioita, jotka yhdistävät Ahdistuksen jakson Israeliin. Mainitakseni muutamia, Joel, Jesaja, Hesekiel, Amos ja Sakarja viittaavat Herran päivään, tai jopa ”suureen ja peljättävään Herran päivään” (Joel 2:31) ennennäkemättömän mullistuksen aikana, joka aloittaa todellisuuden uuden järjestyksen maan päällä.

Kuten edellä totesimme viittauksessa Jaakobin vaivaan nämä profetiat keskittyvät aina Israeliin. Deuteronomiassa on viittauksia ahdistukseen eli vaivaan. Jesaja ja Jeremia viittaavat synnytystuskiin, jotka tuovat esiin uuden Israelin, joka vihdoin omistaa Abrahamille luvatun maan.

Jesaja kutsuu sitä myös ”Herran päiväksi” ja ”koston päiväksi”. Toisaalla siihen viitataan ”hädän, hävityksen, pimeyden ja vihan päivänä”. Epäilemättä sen tärkein seuraus koskee kansakuntaa, jonka kautta se ilmoitettiin maailmalle, nimittäin Israelia.

Kohdassa Luukas 21:22-25 Jeesus yhdistää ahdistuksen jakson pakanoiden vallan aikakauden loppuun ja Israelin nousuun uudelleen:

Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki täyttyisi, mikä kirjoitettu on. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan; ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät. Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.”

Samaan aikaan ahdistus lopettaa pitkän oikeudellisen sokeuden ajan, joka on asetettu Israelille rangaistukseksi, koska se ei pitänyt Mooseksen lakia ja hylkäsi Jeesuksen, Messiaansa. Room. 11:25 tekee selväksi, että pakanain talouden loputtua Israelin sokeus lakkaa:

Sillä minä en tahdo, veljet – ettette olisi oman viisautenne varassa – pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut.”

Ahdistus tuo myös ennennäkemättömän messiaanisen odotuksen ajan, mikä johtaa valtavaan herätykseen. Ilmestyskirjan seitsemäs luku kertoo hengellisen etujoukon sinetöimisestä, joka on peräisin Israelin kahdestatoista heimosta – 144 000. Heidät näytetään suuren, koko maailman kattavan, herätyksen yhteydessä. Kun Israel korotetaan valta-asemaan yli pakanamaailman, niin Ahdistus myös puhdistaa maan jumalattomista ja jumalattomuuden vaikutuksesta, kuten nähdään kohdassa Jesaja 13:6-11:

Valittakaa, sillä Herran päivä on lähellä, se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta. Sentähden herpoavat kaikki kädet ja kaikki ihmissydämet raukeavat. He peljästyvät, kivut ja tuskat valtaavat heidät, he vääntelehtivät kuin synnyttäjä, tuijottavat toisiinsa tyrmistyneinä, kasvot tulenkarvaisina. Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset. Sillä taivaan tähdet ja Kalevanmiekat eivät loista valollansa, aurinko on pimeä noustessansa, kuu ei kirkkaana kumota. Minä kostan maanpiirille sen pahuuden ja jumalattomille heidän pahat tekonsa; minä lopetan julkeitten kopeuden ja painan maahan väkivaltaisten ylpeyden.”

Yksi supermies – seitsemän vuotta

Olemme jo tarkastelleet Danielin 70. viikon alkua aikana, jolloin Antikristus vahvistaa Israelin liiton. On syytä toistaa, että koska tämä teko aloittaa viikon, se käynnistää tapahtumaketjun, joka kestää seitsemän vuotta.

Tätä kirjoitettaessa viikko odottaa toteutumistaan. Jotkut ovat sanoneet, että koska tähän seitsenvuotiseen viikkoon viitataan vain kerran koko Raamatussa (Dan. 9:27), niin se ei anna riittävää näyttöä, että ahdistus todella olisi seitsenvuotinen. Kuten edellä todettiin, he perustelevat siksi kolmen ja puolen vuoden kestoa.

Danielin täydellinen selitys Antikristuksen hallinnosta annetaan kuitenkin vasta luvussa 11. Tämän luvun 45 jaetta on omistettu selostukselle hallitsevista voimista, jotka polveutuivat Aleksanteri Suuresta hänen vuonna 323 eKr. tapahtuneen kuolemansa jälkeen. Jakeen Dan. 11:3 ”sankarikuningas” Aleksanterista tuli maailman valtaavan armeijan johtaja.

Daniel kirjaa neljä kenraalia, Kassandros, Lysimakhos, Ptolemaios ja Seleukos, joiden kesken valtakunta sen jälkeen jaettiin. Mutta tultaessa puoliväliin lukua vain Ptolemaios ja Seleukos on mainittu. Lähestyttäessä luvun loppua fokus tarkentuu yksin Seleukokseen ja dynastiaan hänen jälkeensä. Tämän dynastian pahamaineisin jäsen on Antiokos IV Epifanes (jakeen 21 ”kelvoton”), jolle on omistettu laaja kuvaileva osuus.

Jakso Dan. 11:21-35 on omistettu Raamatun yhdelle tarkimmista Antikristuksen profiileista. Antiokos on tämän pahan miehen esikuva tulenpalavan Israelin vihansa täysin valtaamana. Hän yrittää jopa kaataa heidän ”pyhän liittonsa” Jumalan kanssa, mutta Antiokos on vasta esikuva siitä synkästä todellisuudesta, joka nousee Ahdistuksen päivinä.

Jakso Daniel 11:36-45 tuo meille sitten katsauksen tuohon todellisuuteen – ns. ”omapäisen kuninkaan” profetian. Lähes kaikki luotettavat selittäjät näkevät tämän kuninkaan Antikristuksena. Hän on äärimmäinen suuruudenhullu, joka korottaa itsensä jopa Jumalan yläpuolelle. Danielin profetia paljastaa hänet kummallisen vallan vieraaksi mieheksi, joka on antautunut pimeisiin menoihin ja himokkaisiin taipumuksiin:

Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu kauheita. Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu. Hän ei välitä isäinsä jumalista, ei naisten lempijumalasta, eikä hän välitä mistään muustakaan jumalasta, sillä hän uhittelee niitä kaikkia. Mutta sen sijaan hän kunnioittaa linnoitusten jumalaa. Sitä jumalaa, jota hänen isänsä eivät tunteneet, hän kunnioittaa kullalla ja hopealla, kalliilla kivillä ja muilla kalleuksilla. Ja tätä hän tekee vahvoille linnoituksille – hän vieraine jumalineen. Niille, jotka hän omikseen tuntee, hän osoittaa suurta kunniaa ja panee heidät monien hallitsijaksi ja jakaa heille maata palkaksi.” (Dan. 11:36-39).

Tämä profetia näyttää Antikristuksen hänen hallintonsa kehittymisvaiheessa. Hänellä on vapaus toteuttaa tahtoaan ja ryhtyä mitä julkeimpaan itsensä korottamiseen. Lisäksi hänellä on ilmeisesti valta puhua ihmeellisen voimakkaita sanoja Jumalaa vastaan – hän haastaa Jumalan ja näyttää jonkin aikaa voittavan! Eikä se lopu tähän, hänen sanotaan ”menestyvän” koko Ahdistuksen ajan. Eli vaikka kaikenlaiset fyysiset ja hengelliset mullistukset raunioittavat maailmaa, hänen suunnitelmansa onnistuvat jopa Ahdistuksen loppuun saakka.

Hän seisoo ainutlaatuisena ja ilmiömäisenä ihmisenä, jonka valta ja päämäärä lopulta paljastuu kokonaan satanistiseksi. Riippumattomana perheestä tai perinteisestä uskosta Jumalaan hän seisoo lopullisena arkkivihollisena, jota ei mikään vastuu paina.

Epäilemättä hän herättää uudelleen muinaisten pakanallisten jumalien palvonnan. Ja vielä enemmän, maailma näkee hänet älykkäiden muukalaisvoimien valtuuttamana, jotka ehkä esittäytyvät ihmiskunnan muinaisina luojina, nyt palanneina tarkastamaan työtänsä ja saattamaan sen uudelle evoluution tasolle. Joka tapauksessa Antikristus varmasti vahvistaa ihmiskunnan nykyajan mytologioita, joihin kuuluu laajalle levinnyt usko, että okkulttiset muukalaisten tiedustelupalvelut ovat läsnä ja tarjoavat ihmiselle uuden elämän toivon. On selvää, että jakeet 36–39 puhuvat sellaisten tapahtumien etenemisestä, jotka tuovat Antikristuksen zeniittiinsä, jota Jeesus jakeessa Matt. 24:15 kutsui ”hävityksen kauhistukseksi”.

Mutta Jeesus asettaa tämän tapahtuman Ahdistuksen puoliväliin, ei loppuun. Hän varoittaa Juudeassa olevia (ei pakanamaailmaa) pakenemaan vuorille, kun näkevät tämän temppelin häpäisemisen. Hän varoittaa heitä pysähtymästä ottamaan tavaroitaan, ja pakenemaan henkensä edestä. Sitten Hän sanoo:

Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule” (Matt. 24:21).

Toisin sanoen, pahin osa kärsimyksestä tulee hävityksen kauhistuksen jälkeen! Tavallisesti ajatellaan, että tämä otsikko edustaa ahdistuksen toisen puoliskon tuomioita. Antikristuksen valtaan asettaminen, poliittinen vakauttaminen sodassa hänen vastustajiaan vastaan, taloudellinen kehitys ja jumaluuden vaatiminen – sekä suuri Ahdistus – ahtaassa ja rajoittavassa kolmen ja puolen vuoden jaksossa eivät jätä kylliksi aikaa kaikille profetoiduille tapahtumille. Palatessamme Danielin antamaan kuvaan huomaamme, että sama tarve koskee seitsemän vuoden jaksoa. Dan. 11:40-45 kertoo ajasta suurin piirtein silloin, kun hän ensi kerran alkaa julistaa jumaluuden vaatimustaan:

Mutta lopun ajalla Etelän kuningas iskee yhteen hänen kanssansa. Ja Pohjan kuningas käy tämän kimppuun vaunuilla ja ratsuilla ja monilla laivoilla, hyökkää hänen maihinsa, tulvana leviten niiden ylitse. Hän hyökkää myös Ihanaan maahan, ja monta kaatuu. Mutta hänen kädestänsä pelastuvat nämä: Edom ja Mooab ja ammonilaisten pääosa. Ja hän ojentaa kätensä maita kohti; Egyptin maa ei ole säästyvä. Hän valtaa kulta- ja hopea-aarteet ja kaikki Egyptin kalleudet, ja liibyalaiset ja etiopialaiset liittyvät häntä seuraamaan. Mutta sanomat idästä ja pohjoisesta säikähdyttävät häntä ja hän lähtee täynnä kiukkua hävittämään monia ja vihkimään heitä tuhon omiksi. Hän pystyttää hovitelttansa meren ja pyhäkön ihanan vuoren välille. Mutta hänen loppunsa tulee, eikä häntä kukaan auta.

Nämä jakeet tekevät selväksi, etteivät kaikki hyväksy hänen vaatimustaan maailman johtajuudesta. Eri vallat – etelän, idän ja pohjoisen kuninkaat – yrittävät torjua hänen suunnitelmansa. Hänet näytetään myös sodassa useiden Lähi-idän valtojen kanssa. Huomaa kuitenkin erityisesti jakeet 44 ja 45, joissa hänen joukkonsa lähetetään tuhoamaan nuo viholliset – ”vihkimään heidät tuhon omiksi”. Tässä alkuperäinen kieli osoittaa, että hän ”leikkaa heidät pois” tai ”pyyhkäisee heidät pois”. Sitten hän perustaa päämajansa ”merten välille”, eli Välimeren ja Kuolleenmeren välille. Hän asuu Jerusalemissa ”ihanalla pyhällä vuorella”. Toisin sanoen, hän hallitsee Siionin Vuorelta. Hän on voittoisa.

Kaikki tämä on tapahtunut ennen hänen lopullista jumalaksi julistautumistaan. Mistä tiedämme sen? Koska seuraava jae – Dan. 12:1 – on yhtä selvä viittaus Ahdistuksen toiseen puoliskoon, kuin mikä tahansa Raamatusta löytyvä:

Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.” (Dan. 12:1).

Mihin aikaan?

Tässä meidän on esitettävä kysymys edellä olevassa jakeen sanoista ”siihen aikaan”. Meidän on yksinkertaisesti tiedettävä, mitä aikaa tarkoitetaan. Ja aika osoitetaan selvästi kontekstilla, johon se viittaa, nimittäin aikaan, jolloin Antikristus nousee valtaan, hänen jumalaksi julistautumiseensa ja hänen menestyksekkääseen kampanjaansa vihollisiaan vastaan. Tämä on edellisissä jakeissa – Dan. 11:36-45 – esitetty ajanjakso.

Kaikki nämä yksityiskohdat on ratkaistava, ennen kuin hän voi nousta Ilm.13 luvun surullisenkuuluisaksi despootiksi. Tässä me näemme ”sen ajan” kaikkein väkivaltaisimman jakson – seitsemän vuoden toisen puoliskon – alkamisena. Ja ”siihen aikaan” Miikaelin, arkkienkelin, joka taistelee Israelin ja Jumalan puolella, sanotaan nousevan ja aloittavan puolustamisensa tosissaan.

Tämä vastaa täsmälleen kohtaa Ilm. 12:6-8 ja tapahtumia, jotka selvästi merkkaavat Danielin 70. viikon toisen puoliskon alkamisen:

Ja vaimo pakeni erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää. Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.” (Ilm. 12:6-8)

Tässä 1260 päivää (kolme ja puoli vuotta) vastaavat tarkalleen Danielin mainitsemaa ajanjaksoa. Se on Jaakobin vaivan aika, jolloin Israel menee piiloon. Tämä ei olisi voinut tapahtua Antikristuksen ylivallan aikana, kun hän oli syventynyt asemansa turvaamiseen ja valvomaan pakanavaltoja, jotka pyrkivät voittamaan hänet.

Itseasiassa Daniel 12:5-7 viittaa tähän kolmen ja puolen vuoden ajanjaksoon ilmaisulla ”aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa”. Toisin sanoen, siitä hetkestä, kun Antikristus perustaa päämajansa Siionin vuorelle, ahdistuksen loppuun on kolme ja puoli vuotta:

Sitten minä, Daniel, näin kaksi muuta miestä. Toinen seisoi virran tällä, toinen tuolla rannalla. Toinen heistä sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vesien yläpuolella: ’Kuinka kauan on vielä näiden ihmeellisten asioiden toteutumiseen?’ Silloin kuulin, kuinka pellavapukuinen mies, joka oli virran vesien yläpuolella, vannoi hänen kauttaan, joka elää iankaikkisesti. Hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi: ’Vielä kuluu aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Kun pyhän kansan voiman murskaaminen (KR38: hajotus) on päättynyt, silloin tämä kaikki toteutuu.(Dan. 12:5-7, Raamattu Kansalle)

Kuten edellä mainittiin, tämä ”hajotus” eli ylpeän Israelin itsevarman ylimielisyyden murskaaminen tapahtuu ahdistuksen jakson lopussa, ei alussa. Tässä esitetty kysymys on: ”Kuinka kauan on vielä loppuun?” On täysin selvää, että kyseinen aika on laskettava siitä hetkestä, jolloin Antikristus perustaa palatsinsa merien välille, ahdistusjakson loppuun.

Vastaus on kolme ja puoli vuotta edellytyksellä, että lopussa on lisäaika. Korostaakseni tätä, Daniel 12:11 mainitsee jälleen hävityksen kauhistuksen:

Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää” (Dan. 12:11).

Öljymäen puheessa (Matt. 24) Jeesus kehottaa Juudeassa olevia pakenemaan nähdessään tämän kauhistuksen. Vertailukohdat Danielissa, Matteuksessa ja Ilmestyskirjassa vahvistavat, että Antikristus tarvitsee huomattavan paljon aikaa – vähintään kolme ja puoli vuotta – valtansa vahvistamiseen. Sen jälkeen Israelia vainotaan toiset kolme ja puoli vuotta. Se tekee seitsemän vuotta ynnä lisäaika:

Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää” (Dan. 12:12).

Danielille kerrotaan tässä, että ahdistuksen jälkimmäisellä kolmen ja puolen vuoden jaksolla olisi lisäys. Ensinnäkin, jakeessa 11 kerrotaan vielä 30 päivästä, jolloin kokonaissumma on 1290 päivää. Sitten jakeessa 12, meitä valistetaan, että sen jälkeen on siunaus niille, jotka odottavat, kunnes on kulunut 1335 päivää.

Tämä tekee ahdistuksen jälkipuoliskon kolmen ja puolen vuoden pituiseksi, johon lisätään vielä kaksi ja puoli kuukautta. Useimmat tutkijat ovat sillä kannalla, että tämä lyhyt jakso menee Kristuksen tulemukseen Ahdistuksen lopussa.

Mikä sitten on se siunaus? Mahdollisesti se on aika pedon ja väärän profeetan tuomitsemiselle ja syytteeseen asettamiselle, kuten Ilm. 19 kertoo. Mikä se sitten onkin, niin se ulottuu Danielin 70. viikon seitsemän vuoden tuolle puolelle.

Viikon ensimmäinen puolisko

Ottaen huomioon, että ahdistuksen jälkeen on profeetallisesti tärkeä jakso, niin voisiko sellainen olla myös ennen seitsemää vuotta? Kun kysymyksessä on nimenomaan Antikristus, niin kuinka paljon hänen kehityksestään tapahtuu ennen liiton vahvistamista Israelin kanssa (Dan. 9:27)? Kun Karitsa avaa ensimmäisen sinetin, Antikristus ratsastaa esiin valloittajana:

Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan” (Ilm. 6:2).

Tässä väärä messias ratsastaa esiin valloittajana. Tämä sinetti merkitsee hänen imperiumin rakentamistoimiensa aloittamista. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan voida varmasti sanoa, että hän on vahvistanut liiton Israelin johtajien kanssa. Antikristuksen valkoinen hevonen ja sitä seuraavat kolme muuta hevosta, näyttävät merkitsevän vasta pahan imperiumin pelkkiä alkeita. Hän tarvitsee paljon aikaa voidakseen taistella Jumalan kahden todistajan ja pakanamaailman armeijoiden kanssa ja sitten paljastua yliluonnollisesti Saatanan inkarnaatioksi.

Tri. Arnold Fruchtenbaum’in sanat kirjassa The Footsteps of the Messiah sopivat tähän mitä parhaiten:

”Joten kun Antikristus allekirjoittaa seitsemän vuoden sopimuksen Israelin kanssa, niin viimeinen viikko, eli Jumalan profeetallisen kellon viimeiset seitsemän vuotta Israelille, alkavat tikittää. Tämä ja vain tämä on lähtökohta ahdistuksen seitsemälle vuodelle. Tämän valossa pitäisi olla hyvin selvää, ettei se ole tempaus, joka aloittaa ahdistuksen. Kuten on jo osoitettu, niin tempaus tapahtuu jonkin verran ennen ahdistusta. Se voi tulla juuri ennen ahdistusta, tai se voi tulla useita vuosia ennen ahdistusta.”

Muutkin tunnetut selittäjät pitäytyvät tähän samaan näkemykseen. Jos tempaus tapahtuisi esimerkiksi kaksi tai kolme vuotta ennen ahdistusta, niin salaperäisen Babylonin maailmanlaajuinen hallitus voisi aloittaa fuusiojakson, joka loppuisi hyvissä ajoin, ennen kuin Antikristus vahvistaa liiton ja Danielin 70. viikko alkaa.

Niinpä kun Antikristus ratsastaa esiin sodan punaisella hevosella, taloudellisen romahduksen mustalla hevosella ja kuoleman hallavalla hevosella, niin se tapahtuu olemassa olevan geopoliittisen järjestelmän purkamiseksi. Myöhemmin hän korvaa tuhoamansa järjestelmän omallaan – tunnistamismerkkien ja despoottisen kontrollin saatanallisella järjestelmällä.

10 vuotta plus?

Tempauksen hetkestä Danielin 1335 päivän loppuun aikaa voisi hyvinkin olla yli kymmenen vuotta. Sitä voi olla paljon vähemmän, mutta tietyt esikuvalliset ennakkotapaukset viittaavat mieluummin pitempään kuin lyhempään aikaan. Yksi asia on varma, globaalia hallitusta ei voida perustaa ilman taistelua. Danielin profetia viittaa tähän hyvin selkeästi!

Sitä ei myöskään voida perustaa yhdessä yössä. Valtuuksien ja sopimusten lujittaminen voimakkaiden ryhmittymien kanssa vie aikaa. Vasta sitten Antikristus pystyy lupaamaan jotakin.

Tietysti hänen lupauksensa Israelille ja hänen liitonvahvistamisensa ovat 70. viikon käynnistävä tekijä. Lopuksi, Paavalin profetiassa Antikristuksesta, näemme juuri tämän kuvan. Hänen ”laittomuuden ihmistään” ei voida paljastaa, ennen kuin tietyt edellytykset ovat täyttyneet. Tältä osin hänen profetiansa on varsin yksiselitteinen:

Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala” (2.Tess. 2:3,4).

Paavali kertoo tessalonikalaisille, että ”se päivä” (Herran päivä) ei voi tulla välittömästi eikä ilman varoitusta. Hän sanoo, että kaksi asiaa täytyy tapahtua ensin.

Ensiksi, ”luopumuksen” täytyy tulla. Monta keskustelua on syntynyt siitä, mitä tämä tarkoittaa. Jotkut ovat sanoneet, että sana viittaa täysimittaiseen luopumiseen, eli luopumiseen uskosta Jumalaan. Toiset ovat sanoneet, että kreikan verbi tässä voi viitata ”lähtemiseen” eli pois menemiseen. Niin sanoessaan he julistavat käsitystä, että se on tempaus, johon tässä viitataan. Kuinka onkaan, niin sanotaan, että kuluu määrittelemätön aika tämän ”luopumuksen” ja Ahdistuksen välillä.

Toiseksi ”laittomuuden ihmisen” – Antikristuksen – täytyy ilmestyä. Ja on tunnustettava, että tämä on vasta hänen ilmestymisensä alku maailmalle. Tämän jälkeen, kuten olemme huomauttaneet, hän tarvitsee paljon aikaa voidakseen kaapata maailman valtajärjestelmät ja kääntää ne omaan käyttöönsä. Sitten hänen on vahvistettava liitto Israelin kanssa, ennen kuin Herran päivä (Ahdistus) voi alkaa.

On varmaa, että Danielin 70. viikko on kestoltaan täydet seitsemän vuotta, ynnä jonkin verran lisäaikaa alussa ja sen päättymisen jälkeen. Sitä edeltää määrittelemätön aika, mahdollisesti jopa kolme vuotta. Ja sen jälkeen kaksi ja puoli kuukautta kestävä puhdistusjakso seuraa seitsemän vuoden ahdistusta. Uskollisena uskovana seurakunnan ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen saat olla kiitollinen, ettet koskaan tule henkilökohtaisesti kärsimään Antikristuksen vallan alla. Jo kauan ennen, kuin maailma hänet tuntee – kauan ennen kuin hän vahvistaa liiton Israelin kanssa – sinä tulet olemaan kotona Herran luona.

Et myöskään tule kokemaan Ahdistuksen ajan mullistuksia. Sinä olet Hänen kanssansa katselemassa, kun Hän valmistelee maaplaneettaa valtakunnan aikaa varten.

Read Full Post »

Time Out
By Jerry McDermott, 30.1.2019, suom. SK

Hoosea muistuttaa meitä Jumalan varoituksesta, että Hänen kansansa hukkuu tiedon puutteen vuoksi. Siksi tarvitsen muutaman minuutin aikaasi selostaakseni joitakin tulevia tapahtumia. Olen varma, että olet täysin perehtynyt sellaisiin aloihin kuin talous, urheilu, muoti, viihde ym. niihin liittyvät aktiviteetit. Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan ole perillä uskonnollisista tapahtumista. Siksi haluaisin tutustuttaa sinut alueeseen, jota media ei juuri koskettele.

Operatiiviset sanat tälle artikkelille ovat eskatologia (lopunaikojen tutkimus) ja (monien ajanmerkkien yhtäaikainen) yhteen tuleminen (engl. convergence). Meidän kannaltamme se on kokoelma lopunaikojen tapahtumia. Tämä artikkeli ei ole kategoriaa ”pitäisi lukea”, vaan ”täytyy lukea”, koska se koskee sinun tulevaisuuttasi. Käsitä tämä väärin, niin ikuisen tulevaisuutesi todellisuus on äärimmäisen toivoton olemassaolo. Monet tulevat huutamaan myöhemmin: ”Miksi kukaan ei kertonut minulle?” Siksi valitsinkin otsikon ”Time Out” saadakseni huomiosi muutamaksi minuutiksi voidakseni selittää, mitä on tapahtumassa ei-sekulaarissa eli hengellisessä maailmassa. Okei, aloitetaan.

Pitkälle viety yhteenveto on, että kaikki muinaiset profetiat ovat loksahtamassa kohdalleen. Se, mitä aion kuvailla, ei ole tarkoitettu pelottamaan sinua, vaan antamaan sinulle toivon, että voit välttää tulevat katastrofit.

Väistämätön tosiasia on, että me olemme viimeinen sukupolvi ja siksi elämme lopunajassa. Pyhien kirjoitusten profeetat ovat toistuvasti puhuneet Jumalan sanoja Raamatussa. Heidän sanansa ovat nyt meidän ajassamme kaikki tulossa yhteen.

Saatat sanoa: ”Voi voi, tätä on kuultu ennenkin.” Ehkä on, mutta ne eivät merkinneet mitään, ennen kuin Israelista tuli uudelleen valtio vuonna 1948. Se käynnisti kellon! He ovat myös puhuneet Messiaan, Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan tulemuksesta, joka tuli ihmiseksi osoittamaan rakkautensa. Lisäksi useimmat pyhien kirjoitusten osat ennustivat kaikkien kansojen tulevaisuuden.

Pysy aalloilla, että näet, mihin olemme menossa seuraavien välttämättömien tapahtumien myötä, tempauksen ja ahdistuksen, jotka ovat tämän artikkelin tärkeimmät elementit.

Tempaus on kristittyjen silmänräpäyksellinen poistaminen kohtaamaan Jeesus pilvissä ja sitten tulemaan taivaan asukkaiksi. Tiedämme, että tämä tapahtuma poistaa välittömästi miljoonia kristittyjä maan päältä ja että se todennäköisesti tapahtuu pian. Ahdistuksen ajan ennustetaan seuraavan tempausta ja se on kirjaimellinen helvetti maan päällä. Syy varovaisuuteen ja valmiuteen on, että ahdistuksen ajalle ennustetut tapahtumat ovat jo käynnistyneet maailmanlaajuisesti. Koska nämä lopunajat, jotka on tiedetty tuhansia vuosia, ovat nyt alkaneet toteutua, on selvää, että tempaus on lähellä.

Ahdistuksen aika on maailmanlaajuisten kuolemien aika johtuen massiivisista tappamisista, sodasta, rutosta ja nälästä Antikristuksen johdolla, joka julistautuu jumalaksi. Seurakunnan väki ei tule olemaan täällä vastaamassa kysymyksiin johtuen siitä, että heidät on temmattu.

Lopun aikojen aikataulu on tämä:

  1. Kristittyjen tempaus,
  2. Ahdistuksen aika Antikristuksen alaisena,
  3. Kristuksen toinen tulemus hallitsemaan.

Älä luule voivasi leijailla läpi ennustetun seitsenvuotisen ahdistuksen ajan. Mahdollisuus jäädä eloon tässä vihan ajassa on minimaalinen, koska enemmistö maapallon väestöstä harvennetaan. Syitä ovat myös mestaukset, muutokset taivaissa, kuten myös maassa. Ne eivät ole salaisuus. Jeesus puhui näistä tulevaisuuden tapahtumista 2000 vuotta sitten, kuten on kerrottu Matteuksen evankeliumin luvussa 24. Myös Ilmestyskirja kuvailee kauhistuttavia tapahtumia.

Saatat ihmetellä, miten tämä voi tapahtua. Se on saatanallinen paine hänen valtakuntaansa.

Etkö tunnista jo kasvavan paineen maailmanuskontoon, maailmanhallitukseen ja hallitsijaan vaikuttamaan rauhan? Nämä tapahtumat ylittävät uutiskynnyksen päivittäin:

Katso, kuinka Vatikaani yrittää vetää toiset kirkkokunnat itseensä. Huomaa, kuinka liberaalit kristityt sanovat, että Jeesus ei ole Jumalan Poika. Kuinka voi olla, että jotkut kristilliset johtajat asettavat kirkkonsa muslimien rinnalle sanoen, että me molemmat palvomme samaa Jumalaa? Huomaa painostus yhteiseen ymmärrykseen globaalin lämpenemisen hyväksymiseksi; tarkastele pyrkimyksiä uuden yhdistetyn Euroopan armeijan saamiseksi. Selitä Israelin reaktion tuomitseva YK sen jälkeen, kun juutalaisia kohti ammuttiin satoja raketteja Gazasta tai muualta. Ajattele Israelia ympäröiviä sotaan valmistautuvia maita.

Ilmastomuutos vaikuttaa jokaiseen ja on iso huoli, sanoo media. Marraskuun 22. päivänä 2018 Natural News raportoi päinvastoin, että 97 % tutkijoista sanoo, että ilmastomuutos on suunniteltu huijaus. [Tästä väitteestä on kommentti lopussa.]

Jotakin muuta kuin huijaus on noitien kasvava määrä Amerikassa. Nämä eivät ole Hollywoodin luomuksia, vaan todellisia ihmisiä, jotka asettuvat Saatanan rinnalle ja suorittavat saatanallisia rituaaleja. Jos tämä tuntuu kaukaiselta, niin ehkä olet nähnyt näitä raportoituna wiccalaisina toimintoina, jotka ovat samaa demonista lähdettä. Oletko huomannut perkeleellisten elokuvien, TV-ohjelmien, pakanallisten rituaalien ja jopa pakanallisten muistomerkkien lisääntymisen?

Käynnissä olevat tapahtumat johtavat maailmanuskontoon, maailmanhallitukseen ja -armeijaan kaiken tämän ollessa Antikristukseksi kutsutun karismaattisen johtajan valvonnassa. Etkö ole tietoinen, että koko maailma on nyt sähköisesti yhdistetty? Antikristuksella on keino valvoa koko maailmaa. Kaikki tämä tapahtuu tempauksen jälkeen ja on lopunaikojen alku.

Kyseenalaistatko, että olemme viimeinen sukupolvi? Ajatelkaamme loogisesti todellisia tapahtumia, joita tapahtuu päivittäin, kuten hullut säämallit, voimakkaat historialliset maanjäristykset, vakavat tulivuorenpurkaukset, uskomattoman syntinen sukupolvi ja järjetön rikollisuus. Katso, mitä Raamattu on jo sanonut viimeksi mainituista seikoista:

Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia. (2. Tim. 3:1-4)

Eikö tämä kuvailekin nykyajan Amerikan poliittista maisemaa, kuten myös päivittäisiä uutisia? Nämä ovat syntejä, joita näemme, kuulemme ja luemme joka päivä. Lisää tähän vielä lasten murhaaminen, joka on maailmanlaajuisesti suurin kuolinsyy; samaa sukupuolta olevien avioliitto, jota Jumala kutsuu iljetykseksi; ja lopuksi häiden korvaaminen parisuhteilla.

Nooan paha sukupolvi oli samanlainen ja siksi Jumala tuhosi sen vedenpaisumuksella. Meidän sukupolvemme ei tule kokemaan maailmanlaajuista tulvaa, mutta olemme jo kuvailleet tulevia kauhuja. Eikö olekin ilmeistä, että maailmanlaajuisia ongelmia generoidaan saatanallisesti tuomaan oletettu ykseys rauhan ja turvallisuuden vuoksi, mikä on Antikristuksen ahdistuksen ajan todellisuus? Oletko ajatellut Jumalan vihaa, vai luuletko, että Hän on sokea ja kuuro, tietämätön siitä, mitä tapahtuu Hänen luomakunnalleen, jonka Hän loi uudelleen Nooan jälkeen?

Hyvä, ajatelkaamme taas loogisesti nähdäksemme, mihin olemme menossa. On aksiooma, että itseään kanssa riitautunut huone ei voi pysyä pystyssä. Meillä on laillisesti valittu presidentti, jota vastaan hyökkäävät media, nimelliset republikaanit ja toinen poliittinen puolue (demokraatit). Yhteistyön asemesta kaikki, mitä näemme, on verbaalista väkivaltaa ja väärennettyjä uutisia. Maailma ei voi katsella suopeasti Amerikan kongressin juonittelujen häpeää. Kuinka kukaan voi hyväksyä sellaiset panettelevat riehumiset, ei vain Amerikan presidenttiä vastaan, vaan myös hänen perhettään ja jokaista juridista hyväksymisprosessia vastaan?

Uusi poliittinen agenda on päivittäinen todistus riitautuneesta asetelmasta. Terrorismi, huumeet ja sairaat odottavat etelärajallamme, kuten eri järjestöt ovat vahvistaneet. Miksi olemme lopettaneet kansalaistemme suojelemisen? Kuinka voimme hyväksyä mielettömän valtataistelun tiettyjen hallinnon osastojen ja toimeenpanovallan välillä?

Mielettömien sattumusten välttämiseksi viimeisessä sukupolvessa Jumala on järjestänyt tempauksen uskovaisilleen. Jotkut huutavat, että tämä on kristittyjen eskapismia. Torjun tämän osoittamalla, että rakastava Jumala on antanut jumalallisia lupauksia tuhansien vuosien ajan taivaallisesta elämästä Hänen kanssaan. Kirjaimellisen pahan imperiumin välttämiseksi Hän tarjoaa seuraajilleen turvasataman tempauksen kautta. Hän on myös jättänyt sen meidän valittavaksi; Raamattu osoittaa, että jotkut kieltäytyvät Hänen rakkaudestaan.

Vaikka tämä näyttää vuorenvarmalta, jotkut kiistävät keinot. Yleisesti uskotaan sanontaan, että taivaaseen on monta tietä. Se on aika harhaista, koska se todella merkitsee, että jokainen voi valita kuinka järjestää lunastuksen synneistään ja minkä tien valitsee iankaikkisuuteen. Jotta sanonta olisi totta, sen pitäisi kuulua, että helvettiin on monta tietä!

Raamattu selittää sen näin: Taivaan portti on ahdas ja polku vaikea. Helvetin portti on avara kuten myös sille johtava tie. Huomaa, että Raamatun mukaan helvettiin on vain yksi tie. Se johtuu siitä, että jokainen synti varmistaa vaelluksen helvetin tiellä. Siksi, jos käsität synnin osan väärin, niin se on ikuinen ongelma, jota ei voida korjata.

Mitä tulee teihin ja keinoihin päästä taivaaseen, niin Jeesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” Ilmeinen johtopäätös on, että on vain yksi tie taivaaseen ja se on Hänen kauttansa.

Jotkut uskovat, että kristillinen tie on liian helppo. Siihen kuuluu, että pyydämme Häntä antamaan anteeksi syntimme. Ongelma on tässä: liian monta vuotta painotus oli siinä, että me teemme jotakin, tai että meillä on ane, joka takaa meille syntien anteeksiantamuksen. Taivaallisen Isän pyynnöstä Hänen Poikansa hyväksyi kaikki syntimme kuolemansa kautta ristillä. Siksi koska kaikki syntimme ovat anteeksiannettuja, niin tehtävämme ei ole tehdä töitä pelastuksemme eteen, vaan syntejämme katuen pyytää anteeksi ja hyväksyä, mitä Kristus on tehnyt edestämme. Näin tekemällä me pelastumme ja olemme yksi tempaukseen osallistujista siten paeten ahdistuksen draamaa ja väkivaltaisen kuoleman todennäköisyyttä.

Tämä on vahvistettu Raamatussa:Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut(Room. 10:9).

sacranet@aol.com

Author of: A Gilded Walk; Gifted-How God Is Glorified; Choices For Our Eternal Home; Together-Never Alone available from Amazon and other fine booksellers in electronic or soft co

***

En löytänyt kirjoittajan mainitsemaa Natural Newsin artikkelia. Yleinen käsityshän on, että 97 % tutkijoista pitää ilmastonmuutosta tosiasiana ja että se on ihmisen aiheuttama. Mutta kuten Alex Epstein osoittaa artikkelissaan, väite 97 %:n osuudesta ilmastotutkijoista on 100 %:sti väärä; ”se perustuu raakaan manipulaation, jota levittävät ihmiset, joiden ideologista agendaa se palvelee”.

Dosentti Juha Ahvio on myös kirjoittanut tästä asiasta kirjassaan Vaarallinen vihreä valhe (sivut 127-137). Monien eri selvitysten mukaan ilmastotutkijoiden keskuudessa ei vallitse konsensusta ilmastonmuutoksen aiheuttajasta. Perusväittämäthän ovat: ilmasto on lämmennyt 1800-luvun lukemista, ihmisen toiminta on siihen suurin syyllinen, lämpeneminen on vaarallista, ja hiilidioksidipäästöjen alentamisella voidaan korjata tilannetta. Todellisuudessa näitä väittämiä kannattaa alle 50 % ilmastotutkijoista. Ja kun otetaan huomioon niiden erityisasiantuntijoiden mielipiteet, jotka parhaiten osaavat arvioida ilmaston lämpötilamuutoksiin vaikuttavat monimutkaiset syy-seuraussuhteet, kannatuslukema putoaa vieläkin alemmaksi.

Read Full Post »

What Do the Signs Tell Us?
7.9.2017, by Jonathan C Brentner, suom SK

Viime yönä nukkuessamme Israelin hävittäjät iskivät Syyriassa iranilaisten pyörittämään kemiallisten ja biologisten aseiden valmistuslaitokseen. Se oli suurin sellainen ilmaisku Syyriassa menneiden 10 vuoden aikana. Iranilaiset ja syyrialaiset ovat raivoissaan ja vannovat kostoa.

Israel odottaa vastahyökkäystä. Useiden menneiden päivien aikana Israelin armeija on suorittanut suurinta sotaharjoitustaan 20 vuoteen maan pohjoisosassa. Harjoituksen suunnittelu oli selvästi järjestetty sattumaan yhteen ilmaiskun kanssa, jotta armeija olisi jo paikalla.

Kuuntelin juuri Amir Tsarfati’n videon, josta sain paljon edellä mainitsemastani tiedosta. Hän on entinen Israelin armeijan upseeri ja ylläpitää monia tärkeitä yhteyksiä. Tämän postin lopussa on linkki hänen päivitykseensä.

Mitä se kaikki merkitsee?

Lopun merkit lisääntyvät

On lähes mahdotonta pysyä mukana kaikessa, mitä juuri nyt tapahtuu. Uutiset Irmasta hallitsevat, kuten voi odottaa. Tulipalot lännessä olisivat ehkä johtava uutinen, ellei olisi hurrikaaneja Harvey ja Irma. Paikka Idaho’ssa, joka ei ole kaukana Yellowstone-puistosta, on kokenut yli 100 pientä maanjäristystä muutaman viime päivän aikana. Menneiden seitsemän päivän aikana maailmassa on ollut 107 maanjäristystä voimakkuudeltaan vähintään 4,0.

Uhkat ja huhut sodista ovat käymässä niin yleisiksi, että tuskin enää huomioimme niitä.

Paitsi että sodan todennäköisyys on kasvanut Lähi-idässä, kuulemme myös toistuvia Pohjois-Korean uhkauksia iskeä Yhdysvaltoja ydinaseilla. Uhkat ja huhut sodista ovat käymässä niin yleisiksi, että tuskin enää huomioimme niitä.

Etelä-Aasiassa kuolonuhrien määrä monsuunisateista ja tulvista on noussut 1400:aan ja miljoonia eekkereitä viljelysmaata on tuhoutunut (eekkeri = 0,4 ha). Se lisää suuria nälkäkatastrofeja, joita ei paljonkaan uutisoida.

Nämä merkit ovat kasvaneet voimakkuudessa kauan, mutta Israelin isku Syyriaan näyttää suuresti tehostavan kehitystä. Tiedämme Hesekielin luvuista 38-39, että viimeisinä päivinä Venäjän, Iranin ja Turkin johtama liittouma hyökkää Israelia vastaan. Nämä kansakunnat eivät ole vain tiiviisti sidoksissa toisiinsa tällä hetkellä, vaan niillä kaikilla on merkittävä sotilaallinen läsnäolo Syyriassa hyvin lähellä Israelin rajaa.

Voisiko sellainen isku, kuin viime yönä näimme, olla se kipinä, joka aloittaa profeetta Hesekielin kuvaileman sodan? Se on täysin mahdollista. Israelin presidentti Benjamin Netanyahu on toistuvasti varoittanut sekä Venäjää että Irania menneiden kahden viikon aikana, että hän ei salli jatkuvaa Iranin sotilaallisten voimien vahvistamista Syyriassa. Viimeöinen ilmaisku kemiallisten aseiden tehtaaseen osoittaa, että hän ei bluffaa, vaan on kuolemanvakava aikeissaan.

On aika suurempaan valppauteen ja valmiuteen

Uskon, että kaikki nämä asiat merkitsevät, että elämme viimeisiä päiviä ennen ahdistuksen alkamista ja Ilmestyskirjan 6-16 lukujen tuomioita. Perustuen Raamatun tutkimiseeni uskon, että Jeesus tulee seurakunnalleen, ennen kuin tämä kauhea päivä käynnistyy (vaikka jotkut ovat kanssani eri mieltä).

Näin ollen uskon, että Jeesuksen paluu meille on hyvin lähellä. Emme kuitenkaan saa asettaa päivämääriä, sillä Hän on paljon meitä kärsivällisempi. Hän antaa tilaisuuden mahdollisimman monelle uskoa Häneen, ennen kuin on myöhäistä. Hän voi tulla tänään, tässä kuussa, ensi vuonna, tai joskus sen jälkeen. Kaikki mitä tiedän, on, että merkit ovat sekä lisääntymässä että vahvistumassa.

Eikö Hän nytkin odota meidän tunnistavan paluunsa merkit?

Jeesus ja profeetat antoivat meille kaikki nämä merkit ja osoittimet, jotta tietäisimme, että Hänen ilmestymisensä on lähellä. Ellei mitään muuta, niin se varmasti on kutsu suurempaan valppauteen Hänen ilmestymisensä suhteen. Muista, kuinka Herra moitti fariseuksia ja saddukeuksia, kun he eivät tunnistaneet Hänen ensimmäisen tulemuksensa merkkejä (Mt. 16:1-4)? Eikö Hän nytkin odota meidän tunnistavan paluunsa merkit?

Itse epäröin pitää tulipaloja ja hurrikaaneja Jumalan tuomioina. Tuho ja tuhon mahdollisuus on kauhistuttavaa, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä maailma tulee näkemään Suuren Ahdistuksen aikana, kun Herra selvästi tuomitsee ihmiskunnan siitä, että se hylkää Jeesuksen, Vapahtajan, joka kuoli ristillä heidän puolestaan.

Toinen syy epäröintiini on, että suuri määrä rakkaita uskovia kärsi pahasti Harvey’n vaikutuksista ja Irmakin jo vaikuttaa heihin.

On ehkä parasta pitää näitä kaikkia, mukaan lukien Israelin ilmaiskua Syyriaan, varoitusmerkkeinä, että ahdistus voi alkaa hyvin pian. Ajattelen, että ne ovat myös muistutuksia katsoa ylös, kuten Jeesus kehotti: ”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä” (Luuk. 21:28). Se, mitä näemme nyt, kelpaa varmasti merkeiksi, jotka ”alkavat tapahtua”.

Uskon merkkien kertovan meille, ettei voi mennä kovin kauan, ennen kuin Jeesus tulee, aivan kuten lupasi kohdassa Joh. 14:1-3 viemään meidät luoksensa. On aika valvoa ja olla valmiina.

Kuunnellessani Amir’in päivitystä aamulla, en voinut muuta kuin yhtyä häneen, että se, mitä nyt näemme kaikkialla maailmassa, osoittaa Jeesuksen pikaiseen paluuseen seurakunnalleen. Siksi kirjoitin tämän postin sen asemesta, jonka suunnittelin kirjoittaa tänään.

Linkki Amir Tsarfat’in päivitykseen: https://www.youtube.com/watch?time_continue=13&v=2xxn1hIsr74

 

Read Full Post »

Toisin kuin Yhdysvalloissa, kirjoituksen alkuosa ei ole kovin ihmeellistä luettavaa suomalaisille. Täällä, kuten muissakin Pohjoismaissa, sähköisten maksuvälineiden käyttö on arkipäivää. Aiheeseen liittyen lue myös artikkelini Onko mikrosiru pedonmerkki?

Pedonmerkkijärjestelmää ei kuitenkaan pystytetä pohjoismaisin voimin, vaan siihen tarvitaan isompi kokonaisuus. Yhdysvalloissa väestöä onkin jo yli 12-kertainen määrä…

Loppuosa Bill Perkinsin kirjoituksesta on mielenkiintoinen sisältäen tiivistelmän lopunajan tapahtumien aikataulusta – myös sen, missä vaiheessa pedonmerkki otetaan käyttöön.



Bye Bye Banks

By Bill Perkins, Compass; suom. Samuel Korhonen

Ei kukaan, ei kaiketi kukaan, ole ennakoinut maailman pystyttävän näyttämöä tempauksen jälkeiselle ahdistukselle niin nopeassa ja kliimaksisessa tahdissa! Näyttää, kuin kymmenet Raamatun profetiat tulisivat yhteen kaikki kerralla.Melkein joka rintamalla maailma näyttää kiitävän kohti seurakuntadispensaation (aikakauden) raamatullista loppua – ja legendaarista katoamistamme. Kun epäuskoisina katselemme toteutuvia profeetallisia merkkejä, niin yksi alue erottuu selvemmin kuin mikään muu: raha!

taala
Kuinka kauan paperiraha
vielä kestää?

Mitä kauemmin tempaus viipyy, sitä enemmän näemme maailman siirtyvän rahattomaan yhteiskuntaan, joka tietysti on edelläkävijä kaikelle maailmassa, jota valvotaan yhdestä paikasta ”pedonmerkin” kautta.

”Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku” (Ilm. 13:16-17).

bmgfYK ja muut suunnattoman vaikutusvaltaiset järjestöt, kuten Bill ja Melinda Gates’in säätiö, ovat vuosien ajan aggressiivisesti mainostaneet, että maailman tarvitsee siirtyä pois käteisestä täysin digitaalisiin tilitapahtumiin. Ja nyt he vihdoin ovat saavuttamassa edistystä.

Tanska, Norja ja Ruotsi kirjaimellisesti suunnittelevat romuttaa setelinsä, kolikkonsa ja kassakoneensa tammikuuhun 2016 mennessä. Siihen on vain kuusi kuukautta.

Michael Busk-Jepsen, Tanskan pankkiiriyhdistyksen johtaja, sanoo näin Tanskan täydellisestä siirtymisestä pois fyysisestä valuutasta: ”Se ei ole enää illuusio, vaan näky, joka voi toteutua kohtuullisessa ajassa.”

Noin 40 % tanskalaisista käyttää jo Tanskan pankin MobilePay -systeemiä, joka sallii rahansiirrot, ei vain kaupoissa tai verkossa, vaan myös ihmisten välillä! Kun he ovat leikkauttaneet nurmikkonsa 10-vuotiaalla, rahaa voidaan siirtää digitaalisesti tililtä toiselle. Nykyisin skandinaavit käyttävät käteistä vain kuudessa prosentissa maksuja. Jopa kodittomat käyttävät systeemiä ottamaan lahjoituksia, myymään esineitä jne. Iso-Britanniassa käteisettömät maksut ovat lisääntyneet yli 50 prosenttiin kaikista brittien maksuista.

Hallitukset luonnollisesti himoitsevat sitä, että kykenevät jäljittämään ja verottamaan jokaista maksutapahtumaa maailmassa. Itse asiassa ne eivät mainitse ”digitaalisen veron” osaa; sen sijaan ne viisaasti mainostavat ”turvallisuusetuja” ja ”käytön helppoutta”. Verotulo on kuitenkin kannustava tekijä.Tulevaisuudessa ei ole enää kädenvääntöä Setä Samulin kanssa, koska hän saa veronsa automaattisesti maksamisvaiheessa!

maksaminen
Tällainen maksaminen katoaa täysin lähitulevaisuudessa, kun kokonaiset maat siirtyvät paperista digitaaliseen rahaan.
samuli
Tulevaisuudessa ei ole enää kädenvääntöä Setä Samulin kanssa, sillä hän saa veronsa automaattisesti maksamisvaiheessa!

Ja käsitä, ettei parempi turvallisuus ole tarkoitettu kuluttajalle. Tosiasiassa se tarkoittaa parempaa turvallisuutta pankeille. Vuonna 2012 luottokorttipetosten kokonaismäärä kasvoi 1,7 miljardiin dollariin eli 15 %, mikä maksoi osakkeenomistajille paljon osinkoja. Niinpä amerikkalaiset pankit ovat Euroopan perässä siirtymässä siruteknologiaan ja useimmat saavat sen toteutettua ensi lokakuun alkuun mennessä.

Magneettiraitaa, joka on ollut luottokorteissa yli 50 vuotta, ollaan poistamassa ja korvaamassa upotetulla sirulla. Ellei sinulla vielä ole, niin pian tulet saamaan uudet sirulliset luottokortit.

chipcardMagneettiraidat tekevät varkaille aivan liian helpoksi varastaa niihin varastoitu tieto. Tämän päivän hightech-varkaat voivat jopa lukea luottokorttiasi, vaikka se on vielä lompakossasi!

Varastetulla tiedolla tehdään nopeasti vääriä luottokortteja – käyttäen sinun nimeäsi ym. tietojasi ja heidän kuvaansa. Koska pankit ovat vastuussa luottokorttitappioista, niiden oli löydettävä keino saada luottokortti turvallisemmaksi.

implanted_chipNiinpä ne upottivat jokaiseen korttiin sirun, joka antaa yksilöllisen koodin jokaiselle maksutapahtumalle käyttäessäsi korttiasi. Ja lopulta käytät maksutapahtumassa PIN-koodia allekirjoituksen asemesta, joten jos varas vie korttisi, hän ei voi ostaa sillä.

Lähitulevaisuudessa et ”pyyhkäise ja allekirjoita” vaan sen sijaan ”työnnät sisään ja vahvistat”, käyttäen turvallisuuskoodiasi, kuten teet pankkiautomaatilla. Näissä uusissa sirukorteissa on edelleen magneettiraita, joten voit käyttää sitä vielä kaupoissa, jotka eivät vielä ole vaihtaneet kassapäätteitään.

Mutta lopulta, kun kaikki kortit ovat sirullisia, kauppiaat velvoitetaan käyttämään sirunlukijoita.

Ajattelepa, kuinka lähellä tämä on tuota pahamaineista ”Pedonmerkkiä!” On vain otettava yksi askel ja upotettava siru ja koodi kädessäsi (tai otsassasi, jos olet kädetön) ja siinähän olet! Eikä kenenkään tarvitse muistella PIN-koodiaan!!

pedonmerkin_ajankohta

Pedonmerkin ajoitus

Ja minä kuulin ikäänkuin äänen niiden neljän olennon keskeltä sanovan: ”Koiniks-mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä.” (Ilm. 6:6)

inflaatioVastauksena ilmiömäiseen inflaatioon, jossa päivän palkka menee pelkän ruuan ostamiseen, Antikristus vakauden vuoksi ottaa valvontaansa kaiken rahan ja maksuliikenteen.

Sinun on oltava hänen systeemissään, koska hänellä on maailmanlaajuinen valta. Yksi henkilö valvoo kaikkea ja jotta voisit olla hänen systeemissään, sinulla on oltava hänen ”merkkinsä”.

Veroa kerätään jokaisessa maksutapahtumassa. Ihmisten valvonta saavutetaan, koska jos et mene tämän suunnitelman mukana, et voi ostaa etkä myydä… so. et voi syödä!

Missä vaiheessa Pedonmerkki sitten toteutuu? Vastaus siihen on Raamatussa aika suoraviivainen. Tempauksen jälkeen tapahtumien järjestys Ahdistuksen alkupuoliskolla on seuraava:

  • Israeliin hyökätään. Hes. 38, 39
  • Israel reagoi tuhoamalla vihollisensa. Sak. 12:6
  • Seitsenvuotinen rauhansopimus neuvotellaan Israelin kanssa miehen toimesta, joka nousee nopeasti valtaan tempauksenjälkeisessä tyhjiössä siten lopettaen Israelin vihollistensa tuhoamisen. Dan. 9:27
  • Maailmanjohtaja haalii yhä lisää valtaa. Ilm. 6:2, Dan 11:23
  • Maailmansota muualla paitsi Israelissa. Ilm. 6:4
  • Maailmanlaajuinen kaaos ja inflaatio. Ilm. 6:5,6
  • Neljäsosa ihmisistä kuolee sotaan, nälkään ja kristittyjen vainoihin. Ilm. 6:8

Kolmen ja puolen sekasortoisen vuoden jälkeen maailmanjohtaja syyttää kaikesta Israelia ja rikkoo rauhansopimuksen.

Raamattu kieltää Israelia tekemästä liittoa vihollistensa kanssa (2. Moos. 23:32) ja nyt se maksaa kalliisti, että luottaa turvallisuudessaan Jumalan asemesta sopimukseen.

Ahdistuksen puolivälin tapahtumat alkavat, kun Maailmanjohtaja kuolee kohtalokkaaseen pään haavaan (Ilm. 13:3). Saatana, joka on riivaajahenki, heitetään taivaasta maan (Ilm. 12:9) päälle ja tarttuu tilaisuuteen asettumalla asumaan kuolleessa ruumiissa.

ahdistuksen_ajankohtaAhdistus jakaantuu kahteen kolmen ja puolen vuoden jaksoon.

Tämä näyttää herättävän eloon kuolleen maailmanjohtajan, jäljitellen Jeesuksen ylösnousemusta kolmen päivän jälkeen. Hän on aika ruma yksisilmäisenä ja oikea käsivarsi kuivettuneena (Sak. 11:17).

Tapettuaan kaksi todistajaa hän kävelee rohkeasti jälleenrakennettuun juutalaisten Temppeliin ja väittää olevansa Messias (Matt. 24:15).

Tässä vaiheessa hän muuttuu ”Maailmanjohtajasta” ”Vääräksi Messiaaksi” eli ”Antikristukseksi”. Sitten Väärä Messias syyttää Israelia maailman vaikeuksista ja määrää kaikki juutalaiset heti tapettaviksi, tuhoten yhtenä päivänä kaksi kolmannesta israelilaisista (Sak. 13:8).

Yksi kolmasosa juutalaisista, jotka jäävät eloon pakenevat Bosran vuorille Edomiin, todennäköisesti Jordanian Petraan (Matt. 24:15-21, Jes. 63:1). Kun lukee Jesajan 2. lukua, niin Jordanian Petra sopii kuin hanska käteen. Siinä on kyse luolista, maakuopista ja maan tomusta (caves, tombs, dust and dirt). Jumala suojelee siellä Israelia kolme ja puoli vuotta (Ilm. 12:6).

temppeliIsrael palaa veriuhreihin Temppelivuorella Jerusalemissa Ahdistuksen alkupuoliskolla.

Mutta maailmanjohtaja Antikristuksella on täysi työ maan päällä kaiken kuoleman ja tuhon parissa. Niinpä hän toimii ratkaistakseen maailman ongelmat ja kohdistaa täydellisen valvonnan jokaiseen ihmiseen asettamalla Pedonmerkin. Tämä merkki tarkoittaa jokaisen hänen systeemissään olevan TÄYDELLISTÄ 100 % valvontaa yhdestä keskuksesta käsin.

Tässä kaikessa on hyvää se, että kaikkiin näihin tapahtumiin on aikaa vähintään kolme ja puoli vuotta. Jos tempaus on tänään, niin Antikristuksen Merkki ja maailmanlaajuinen valvonta tulee vasta kolmen ja puolen vuoden päästä.

On hämmästyttävää, että Jumala inspiroi nämä Ilmestyskirjan profetiat melkein 2000 vuotta sitten. Danielin ja Sakarjan profetiat kirjattiin yli 2500 vuotta sitten. Jännittävää, vai mitä!

Pikainen profeetallinen tiivistelmä Israelista

Israel tulisi tappamaan Messiaansa ja hajotettaisiin kaikkialle maailmaan noin 2000 vuodeksi. He pysyisivät puhtaana rotuna säilyttäen kulttuurinsa ja etnisyytensä. (Ilm. 7:4).

Jumala kokoaisi heidät takaisin maahansa (Hes. 37:12) ja heistä tulisi kansa yhdessä päivässä (Jes. 66:7-8). Israelin palattua autio maa kukoistaisi (Jes. 35:1), sillä olisi tavattoman voimakas armeija (Hes. 37:10, KR38 kääntää: ylenmäärin suuri joukko, mutta KJV ja useimmat englanninkieliset käännökset: an exceeding great army.) ja siitä tulisi väkikivi kaikille kansoille (Sak. 12:3).

luontoKeväisin Israel kukkii näyttävästi!

Jumalan profeetallisella listalla on enää yksi tapahtuma.

On löydyttävä jotakin, joka on niin strategisen tärkeää taloudellisesti, että se saa Venäjän, Persian (Iranin) ja useat muut kansakunnat hyökkäämään välittömästi tempauksen jälkeen.

”…sinä mietit pahan juonen… Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää… suurta saalista saamaan…” (Hes. 38:9-13)

Nykyisin Israelissa ei ole mitään, jolla olisi sellainen taloudellinen vetovoima. Siellä ei ole runsaita luonnonvaroja, timantteja, kulta- tai hopeakaivoksia, ei mitään. Kaikki, mitä israelilaiset ovat saavuttaneet valtioksi tulonsa jälkeen vuonna 1948, johtuu heidän kovasta työstään ja uhrimielestään.

poraustornitNäin ollen minulla on aavistus, että Israel löytää öljyä. PALJON öljyä!

Nykyisin Israelissa on kaksi isoa öljy-yhtiötä poraamassa mustaa kultaa. Molemmat ajattelevat, että maailman suurimmat öljyvarannot sijaitsevat jossakin Israelin alla.

Ne ovat löytäneet valtavia maanalaisia kaasukenttiä ja Teksasissa sanotaan, että ”missä on kaasua, siellä on öljyä”. Luulen, että on vain ajan kysymys, kun luemme uutisista, että Israel on löytänyt öljyä, valtavia määriä öljyä.

arabiJos Israelista tulee suurempi öljyntuottaja, kuin Saudi-Arabia, Iran ja Irak yhteensä, niin se varmasti saa Arabit vähintäänkin hyppimään seinille! Ja se antaisi venäläisille ja kumppaneille runsaasti taloudellista motivaatiota hyökätä Israeliin – varsinkin siinä sekasorrossa, jonka on jättänyt jälkeensä Pyhän Hengen ja uudestisyntyneiden uskovien lähtö kaikkialta maailmasta.

Jep, viimeinen näytös näyttää olevan asettumassa kohdalleen nätisti! Joten seuraavan kerran, kun aloitat keskustelun hukkuvan lähimmäisesi kanssa, voisit mainita olevan mahdollista, että katoat tulevaisuudessa. Se saa hänen huomionsa ja voit ehkä kylvää vähän hengellisiä siemeniä!

Käytä meitä, Herra!!


Mitä tulee Israelin öljyyn, niin luepa Veli-Pekka Kortelaisen kirjoitus Israelista tulee Saudi-Arabian veroinen energiamahti, osa II linkkeineen. Ajan merkkejä tarkkailevien kannattaisi muutenkin seurata hänen blogiaan Pohjatuulen Valtakunta.

Read Full Post »

Luku 18 kirjasta ANTIKRISTUKSEN PALUU

apocalypticKun apokalypsi alkaa, niin maailmanhistorian hirvittävin ajanjakso käynnistyy. Se saa ensimmäisen ja toisen maailmansodan, Hitlerin, Stalinin, Ruandan ja kaikkien muiden sotien ajan alusta saakka näyttämään kuin iltapäivän teekutsuilta. Nälkä ja taudit tuhatkertaistuvat. Saatanan siemen vapautuu terrorisoimaan ihmiskuntaa.

Kuka sitten joutuu läpikäymään tämän ahdistuksen? Tulemmeko kaikki kärsimään sen vaikutuksista? Vai onko, kuten jotkut opettavat, olemassa suosittujen ihmisten ryhmä, jotka välttävät tulevan katastrofin? Vastataksemme tähän ongelmalliseen kysymykseen aloitamme apostoli Paavalin lausunnolla 1. Kor. 2:7-8:

…vaan me puhumme SALATTUA Jumalan viisautta (KJV: wisdom of God in a MYSTERY), sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista (KJV: princes) ole tuntenut – sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet –

Paavali puhuu tässä salaisuudesta, joka oli ollut kätketty ajasta ennen maailman luomisen alkamista. Tämä salaisuus on niin tärkeä ja suuri, että jos ’tämän maailman ruhtinaat’ (princes) olisivat tienneet siitä, he eivät olisi ristiinnaulinneet Jeesusta. Keitä sitten ovat ’tämän maailman ruhtinaat/valtiaat’? No niin, päävaltias on henkilö, josta olemme puhuneet kaikkialla näissä teksteissä. Jeesus mainitsee hänet useita kertoja:

Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse; nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos (Joh. 12:31).

En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään (Joh. 14:30).

Saatanaan viitataan useita kertoja tämän maailman ruhtinaana ja riivaajien päämiehenä (KJV: prince of the devils, Matt. 9:34), joten ilmaus, tämän maailman valtiaat, tarkoittaa Saatanaa ja hänen kanssaan langenneita pahoja enkeleitä.

Mikä siis on tämä niin tärkeä salaisuus? Tämä suuri salaisuus on ensimmäisen kerran mainittu Paavalin kirjeen viimeisessä luvussa Roomassa asuneille uskoville.

Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun SALAISUUDEN mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi (Room. 16:25-26).

Kreikankielen salaisuutta tarkoittavan sanan kirjaimellinen merkitys on ’pyhä salaisuus’. Paavalin mukaan tämä salaisuus oli salassa maailman alusta saakka, mutta vasta nyt ilmoitettiin kaikille kansoille hänen kirjoitustensa kautta. Jakeissa Ef. 3:3-6,8,9 Paavali edelleen paljastaa, mikä tämä pyhä salaisuus on.

…että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niinkuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut; josta te sitä lukiessanne voitte huomata, kuinka perehtynyt minä olen Kristuksen salaisuuteen, jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niinkuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille: että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa.

Kolme kertaa Roomalais- ja Efesolaiskirjeiden välillä meille kerrotaan, että tämä salaisuus oli ollut kätkettynä Jumalassa ajasta ennen maailman luomista. Niin tärkeä on tämä salaisuus. Tämä salaisuus on kaksiosainen. Tämä ensimmäinen osa paljastaa, että pakanat ovat kanssaperillisiä ja samaa ruumista yhdessä Israelin kanssa ja osallisia lupauksiin Kristuksessa. Se on, pakanat voivat nyt täysin jakaa Jumalan lupaukset, jotka on annettu Jeesuksen Kristuksen tähden, Hänen kauttansa ja Hänessä.

commandmentsKysyt ehkä, että mikä tässä sitten on niin tärkeää. No niin, vuosisatojen ajan alkaen Mooseksen ajasta Israelin kansa oli valittu kansa. Heille oli annettu Jumalan lait ja lupaukset. Juutalaisten huoli ei ulottunut muihin; heille pakanat, se on kaikki muut, olivat pelkkiä koiria. He ja vain he, olivat valittuja. Nyt pakanatkin voivat saada Pyhän Hengen lahjan ja näin ollen tulla tasavertaisiksi juutalaisten kanssa kaikissa Jumalan lupauksissa.

Tämän suuren salaisuuden toinen osa on kuitenkin vielä tärkeämpi, kuin ensimmäinen. Paavali toistaa sen kohdassa Kol. 1:26-27:

…sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.

Ennen kuin Pyhä Henki annettiin helluntaipäivänä, pakanat olivat ilman toivoa ja ilman Jumalaa tässä maailmassa, mutta nyt Hänen uhrinsa ja Kristuksen veren vuodattamisen tähden kaikki tuo on muuttunut ja muuttunut täydellisesti. Tämä salaisuus, josta kukaan ei tiennyt, sillä Jumala oli pitänyt sen kätkettynä ajasta ennen maailman alkua, on nyt ilmoitettu Paavalille ja tehty tiettäväksi kansoille. Eikä vain niin, että pakanat on nyt otettu Jumalan perheeseen, vaan, että jokainen, joka uskoo, saa iankaikkisen elämän ja tuo elämä on ’Kristus teissä, kirkkauden toivo’.

Tämä on uskomaton lahja ja hämmästyttävä ilmestys. Niin suunnaton on tämän pyhän salaisuuden ilmestys, että jos tämän maailman valtiaat olisivat tunteneet sen, niin ’he eivät olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa’.

Ajattepa sitä hetkinen. Niin ällistyttävä, suunnaton ja tärkeä on tämä ilmoitus, että jos Saatana ja muut langenneet enkelit olisivat tunteneet sen, he eivät olisi murhanneet Jeesusta Kristusta ristillä. He olisivat katsoneet paremmaksi antaa Hänen edelleen vaeltaa maan päällä, kuin sallia tämän ihmeen tapahtua. Sillä kun Jeesus vaelsi, Hänellä oli Jumalan Pyhän Hengen voima itsessään ja Hän teki väkeviä tekoja. Hän oli kuitenkin yksinään toimiva yksi ihminen, mutta johtuen Hänen ristiinnaulitsemisestaan ja ylösnousemuksestaan tuo sama Henki on nyt kaikkien saatavana, jotka hyväksyvät Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja uskovat, että Jumala herätti Hänet kuolleista.

doveKun sinä saat Jumalan Hengen sisimpääsi, niin se on Hänen siemenensä ja iankaikkinen elämä. Olet matkalla taivaaseen eikä koko helvetti voi pysäyttää sinua. Kun Jeesus oli tämän maan päällä, Hän oli yksi ihminen, jolla oli Jumalan henki ja voima itsessään, mutta helluntaipäivänä tuli 3000 sielua lisää ja sitten seuraavina päivinä ja kuukausina vielä tuhansia. Jeesus sanoi olevansa ’maailman valo’. Minne ikinä valo tulee, sieltä pimeyden on paettava. Joten joka kerran, kun uusi sielu saa Pyhän Hengen lahjan, niin uusi valo syttyy tässä turmeluksen maassa ja pimeys väistyy. Jos sytytät valon huoneessa, niin pimeyden täytyy hävitä. Nykyisin miljoonittain valoja sytytetään eri maissa kaikkialla maailmassa.

Juutalaiset olivat Jumalan palvelijoita ja muutamat valitut heistä saivat Pyhän Hengen ’päällensä’ VT:n aikoina, mutta asiat eivät ole enää näin. Nyt Jumalan iankaikkinen siemen tekee sinusta Jumalan lapsen, etkä voi menettää tuota siementä. Ja se suuri mysteeri, pyhä salaisuus, joka oli kätkettynä Jumalassa ajasta ennen maailman luomista, on, että se on Kristus sinussa, kirkkauden toivo… Kristus sinussa … Mikä hämmästyttävä kirjaimellinen totuus. Sinulla on Kristuksen henki sinussa. Se on sama Henki, jonka Jeesus sai, kun Johannes kastoi Hänet ja Henki laskeutui Hänen päällensä kuin kyyhkynen. Ja nyt se on sinun sisälläsi.

Sinä voit tehdä samoja tekoja kuin Jeesus. Lapsena sinulla on suora pääsy Jumalan valtaistuimen luo taivaassa. Voit rukoilla ja saarnata ja opettaa ja ajaa ulos riivaajia aivan kuten Jeesus teki ja paholainen ei tykkää siitä ollenkaan. Ja jos vain olisi tiennyt, että näin tulisi käymään, hän ja hänen valtiaansa eivät olisi ristiinnaulinneet Jeesusta. Sillä nyt sinulla on sama Jumalan voima asumassa sinussa ja käytössäsi. Sinun tarvitsee vain alkaa toimia sillä, mitä sinulle on annettu.

Tämän suuren mysteerin vuoksi Saatana on tehnyt töitä vuosisatoja minimoidakseen tämän salaisuuden opettamisen. Monilla kristityillä ei ole mitään käsitystä sen seurauksista. Sitä on silitelty ja jätetty huomioimatta. Kuitenkin ne meistä, jotka olemme syntyneet ylhäältä ja saaneet Jumalan lahjan, olemme pelastettuja. Me olemme nyt Seurakunta, ekklesia, eli Jumalan uloskutsutut ja Kristuksen ruumiin jäseniä. Me olemme pyhät, mikä tarkoittaa, että olemme pyhitettyjä ja erotettuja. Tämän vuoksi UT:n kirjeet on osoitettu ’pyhille Roomassa’ tai ’pyhille Korintossa’ tai ’pyhille Efesossa’ jne. Me olemme erityinen ja ainutlaatuinen ryhmä ihmisiä, jonka Jumala kätki omaan sydämeensä ajasta ennen maailman perustamista. Kukaan muu kuin Hän, ei tiennyt siitä:

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa (Ef. 1:3-4).

Me emme ole palvelijoita, vaan Jumalan lapsia syntymän perusteella ja taivaan kansalaisia. Tämä tekee meistä erilaisia, kuin Israel ja juutalainen kansa. Yksi apokalypsin ajalle annettu nimi on ’Jaakobin ahdistuksen päivä’. Jaakob liittyy juutalaisiin eikä Jumalan Seurakuntaan. Tämän vuoksi Paavali kirjoittaa, että ’meidät pelastetaan tulevasta vihasta’, sillä meillä on autuas toivo Herramme pikaisesta tulemuksesta kokoamaan yhteen Seurakuntansa ja kohtaamaan meidät yläilmoissa ja viemään meidät sinne, missä Hän on nyt. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla, koska me emme tule näyttelemään mitään roolia emmekä osaa tulevassa Suuressa Ahdistuksessa.

Read Full Post »

David Wilkerson lähetti alla olevan viestin 23.3.2009, kaksi vuotta ennen kuolemaansa. Eletäänkö nyt aikaa, jona Wilkersonin ennakoima katastrofi on tapahtumaisillaan?

 


Koen voimakasta Pyhän Hengen kehotusta lähettää kiireellisen viestin postituslistallemme sekä ystäville ja seurakuntien johtajille, joita olemme tavanneet ympäri maailmaa.

Järkyttävä katastrofi on tapahtumaisillaan. Se tulee olemaan niin pelottava, että sen tähden kaikki, jopa kaikkein hurskaimmat keskuudessamme, tulevat vapisemaan.

Kymmenen vuoden ajan olen varoittanut tuhannen tulipalon syttymisestä New Yorkin kaupungissa. Ne tulevat nielaisemaan suur-New Yorkin alueen, mukaan luettuna osia New Jerseystä ja Connecticutista. Suurimmat kaupungit kaikkialla Yhdysvalloissa saavat osakseen mellakointia ja roihuavia tulipaloja – sellaisia joita näimme Wattsissa, Los Angelesissa vuosia sitten.

Mellakointia ja tulipaloja tulee olemaan kaupungeissa ympäri maailmaa. Tulemme näkemään ryöväämistä – mukaan lukien Times Squarella, New Yorkin kaupungissa. Se mitä koemme nyt, ei ole taantumaa, tai edes lamaa. Olemme Jumalan vihan alaisuudessa. Psalmissa 11 sanotaan: ”Kun kaikki perustukset revitään, mitä vanhurskas voi enää tehdä?” (jae 3).

Jumala tuomitsee Yhdysvaltojen ja kansakuntien hillittömät synnit. Hän tuhoaa maalliset perustukset.

Profeetta Jeremia vetosi syntiseen Israeliin: ”Sano nyt Juudan ja Jerusalemin asukkaille: ’Näin sanoo Herra: Minulla on suunnitelma teitä vastaan, minä valmistan teille onnettomuutta. Kääntykää siis kaikki pahoilta teiltänne, tehkää hyvää ja eläkää oikein!’ Mutta he vastaavat: ’Vielä mitä! Me elämme niin kuin itse haluamme! Jokainen meistä tekee oman pahan ja paatuneen sydämensä mukaan.'” (Jer. 18:11,12)

Psalmissa 11 jakeessa kuusi Daavid varoittaa: ”Hän antaa sataa jumalattomien päälle pauloja, tulta ja tulikiveä; polttava tuuli on heidän maljansa osa.” Miksi? Daavid vastaa (jae 7): ”Sillä Herra on vanhurskas.” Tämä on vanhurskas tuomio – aivan kuin Sodoman ja Nooan sukupolven tuomiot.

Mitä vanhurskaiden tulee tehdä? Entä Herran kansan?

Ensinnäkin, annan sinulle käytännöllisen sanoman, jonka sain henkilökohtaiseksi ohjeistuksekseni. Varastoi ruokaa, hygieniatuotteita ja muita perustarpeita 30 päivän ajalle. Suurissa kaupungeissa tavaratalot tyhjenevät tunnissa kun merkit uhkaavasta katastrofista tulevat tietoon.

Hengellisellä tasolla voimme reagoida kahdella eri tavalla. Tämä tulee esiin Psalmissa 11. Joko pakenemme ”vuorelle kuin lintu”, tai voimme tehdä kuten Daavid teki ja kiinnittää katseemme Herraan, joka ”on pyhässä temppelissään, hänen valtaistuimensa on taivaassa. Hänen silmänsä näkevät kaiken, hänen katseensa tutkii ihmissydämet” (jae 4). ”Herraan minä turvaan” (jae 1).

Sanon itselleni: ei ole tarpeen juosta tai piiloutua. Tämä on Herran vanhurskas teko. Katselen Herraamme hänen valtaistuimellaan hänen lempeän, rakastavan katseensa seuratessa jokaista askeltani – luottaen että hän pelastaa kansansa tulvien, tulipalojen, onnettomuuksien, kaikenlaisten koetuksien keskellä.

Huomaa! En tiedä milloin nämä asiat tulevat tapahtumaan, mutta tiedän että se hetki ei ole kaukana. Olen vuodattanut sydämeni teille. Tehkää tälle sanomalle kuten parhaaksi näette.

Herra siunatkoon ja varjelkoon teitä.

Kristuksessa,
DAVID WILKERSON

23.3.2009

Read Full Post »

Olemme kuulleet ja lukeneet tiedotusvälineistä viime aikoina seuraavanlaisia uutisia:

  • Ebolan leviämistä ei ehkä saada hallintaan
  • Lähi-Idässä riehuvat islamilaisten keskinäiset välienselvittelyt, joista kukaan ei ota selvää; raakalaismainen ISIS-järjestö surmaa kaikkia eriuskoisia – ja alkaa olla todellinen uhka Euroopallekin; Israel on terroristijärjestöjen piirityksessä
  • Afrikassa moni valtio on vakavien sisäisten levottomuuksien keskellä; Nigeriassa Boko Haram terrorisoi väkivaltaisesti
  • Ukrainan kriisissä Venäjän karhu on näyttänyt kyntensä ja esiintyy kaikella valheen voimalla Putinin muodossa
  • Maailman talous on syvässä taantumassa tai lamassa; Suomen talous erittäin surkeassa jamassa Venäjän-tuontikieltoineen
  • Luonto ja sääilmiöt – ”mikään ei ole niin kuin ennen”

Mikä tahansa näistä voi pahentua entisestään ja synnyttää uusia kriisejä. Emme ole tämän maailman mittapuulla arvioiden menossa suinkaan parempia aikoja kohti.

Mitä kaikesta tästä pitäisi ajatella? Eikö sitä, että nyt tässä ajassa näkyy hyvin voimakkaana Jumalan käden jälki! Jumala on itse Raamatussa ilmoittanut, että kaiken tämän pitääkin tapahtua; tämä on sitä synnytystuskien alkua. On lohdullista tietää, että tapahtui mitä tahansa, niin se on Jumalan sallimaa! Kaikki on Hänen hallinnassaan!

Meidän on inhimillistä toivoa hyviä aikoja – ja niitä kyllä on ollutkin – mutta Jumalan tiet ovat viisaat. Jumala kutsuu ihmistä luokseen hyvyydellä, mutta meillä on taipumus unohtaa Jumala hyvinä aikoina. Siksi tarvitaan myös kuritusta.

Tämä mitä sanon, voi kuulostaa ahdistavalta, mutta minun on sanottava totuus: Jumala on lähettämässä tuomion ajat ihmiskunnan pahuuden tähden. Tästä asiasta on varoitellut David Wilkerson ja moni muu. Jos katsomme asioita yhteiskunnassamme tai jopa seurakunnassamme, niin hyvin paljossa olisi pois pantavaa ja aihetta parannuksen tekoon – meillä jokaisella.

Sanoin kymmenisen vuotta sitten, että olemme menossa vaikeita aikoja kohti. Olemme edelleen samalla tiellä, ja uskon, että se on Jumalan kutsua. Mitä vielä pitää tapahtua, että tämä kansa kääntyy?

1.3.2012 kirjoitin Tukholman profetian loppusanoiksi näin:

Enää ei riitä yksin Jeesus, vaan moni muu asia on tullut tärkeämmäksi. Jumala tahtoo, että Hänen rakas Poikansa nostetaan seurakunnissa kaiken keskipisteeksi; vain Jeesuksen ristillä vuotanut veri voi meidät pelastaa. Lunastuksemme on yksin Jeesuksen sovitustyössä, mutta Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa merkitys on unohdettu.

Niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa meidän tähtemme. Jotta Jeesuksen uhri vuoksemme ei kävisi tarpeettomaksi, on Jumala alkanut maatamme ravistella. Kansamme on jo vuosia kulkenut vaikeita aikoja kohti. Se on Jumalan tapa kutsua meitä kaikessa Hänen rakkaudessaan. Tahdommeko kuulla sen? Hän voi vielä kaiken muuttaa, jos nöyrrymme. Jumalan tahto ei ole maamme miehitys, mutta jos se ainoastaan saa kansamme kääntymään Hänen puoleensa, Hänen on sallittava sen tapahtua.

Menkäämme siis jokainen itseemme ja tuokaamme Jumalan eteen salaisimmatkin syntimme niistä parannusta tehden. Parannuksenteon on alettava Herran huoneesta – meistä uskovista.

Olen ajatellut, että Jumalan ensimmäinen kutsu meille suomalaisille on taloudellinen ahdinko. Aavistelen, että ellei se saa meitä kääntymään Jumalan puoleen, niin sitten meitä koettelee Venäjä.

Jokin aika sitten löysin kirkkoherra Oiva Sallin profetian. Sen sanoma on hätkähdyttävä:

Kotonamme Kemiössä olimme vaimoni kanssa rukouksessa 18.5.1993 kello 10 ja koimme kielillä puhumisen ja kielten selityksen kautta Pyhässä Hengessä: Koska Suomen ylimmät päättäjät ovat hyljänneet Jumalan ja hänen ensimmäisen käskynsä, kansa on heidän johdollaan palvellut muita jumalia. Kansan ja johtajien synnit nousevat Jumalan maljoihin ja ellei kansa ja johtajat rukoile ja tee parannusta synneistä todella, Jumala tulee rankaisemaan hyvin syvän talousromahduksen kautta. Silloin Jumala myös vaihtaa kansan johtajat, ja ellei vielä senkään jälkeen löydy parannus- ja rukousnöyrtymistä, tulevat Venäjän sotilaat ja toteuttavat Jumalan rangaistuksen koko maalle ja kansalle.

Ei ole sattumaa, että Suomen johdossa on juuri tässä kriittisessä maailmantilanteessa nuoria ja varsin kokemattomia poliitikkoja. Jumalan maailmassa mikään ei ole sattumaa! Jumalalle ei myöskään mikään ole mahdotonta, Hän on rukouksia kuuleva Jumala. Voimme rukoilla Putinin puolesta ja kansamme puolesta, että se kääntyisi Jumalan puoleen eikä vain etsisi apua tämän maailman ruhtinaista.

Totiset Jumalan sanaan pitäytyvät varoittajat, kuten David Wilkerson, ovat puhuneet jo vuosia tulossa olevista Jumalan tuomioista. Raamattuun tukeutuen Wilkerson osoittaa, miten kansojen kohdalla tulee usein sellainen raja vastaan, jonka jälkeen Jumala ei enää kuule huutojamme. Hän on kyllä laupias ja pitkämielinen ja antaa meille uusia mahdollisuuksia, mutta sitten ylitämme sen rajan, jonka jälkeen tuomioita ei voi enää välttää. Lue esimerkiksi Wilkersonin kirjoitus On aika itkeä Amerikan ja muun maailman puolesta!

Wilkersonin mukaan tuleville myllerryksille on vielä toinenkin syy. Ne eivät ole seurakunnan tuomitsemiseksi vaan seurakunnan puhdistamiseksi. Jumala tulee kostamaan jumalattomille, mutta omilleen Hän on Vapahtaja! Jumala kurittaa niitä lapsiaan, joita Hän rakastaa – ja nyt Hän tulee kurittamaan morsiantaan puhdistaakseen hänet.

Jumala näkee, että morsian on tahriintunut tämän ajan hengestä: ahneudesta, materialismista ja himosta. Jumala ei kuitenkaan tahdo antaa seurakuntansa joutua hukkaan, Hän ei tahdo antaa meidän kiintyä aineelliseen. Kun talous ja muut tämän maailman tukipilarit romahtavat, se ajaa meidät jälleen Herran luo. ”Totiset kristilliset arvot ovat rapautuneet ja heikenneet – ja tuleva rahamaailman paniikki on Jumalan tapa puhdistaa nuo arvot ja ennallistaa Häntä pelkäävät arvot niiden sydämissä, jotka Häntä rakastavat”, sanoo Wilkerson.

Olen julkaissut tällä sivustolla joitakin muiden kirjoittamia artikkeleja, joissa ajatuksena on, että uskovat temmataan pois tästä maailmasta ennen suurta vaivan aikaa. Yhtenä perusteluna tälle on pidetty seuraavaa Paavalin jaetta: ”Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta” (1. Tess. 5:9).

Jos ajattelemme asiaa laajemmasta näkökulmasta, viha voi tarkoittaa iankaikkista kadotusta, ja siitä Jeesus on meidät pelastanut. Raamatusta näemme – ja jokainen uskova voi sen omasta elämästään todistaa – että emme me ole osattomia vaikeuksista ja kärsimyksistä. Joudumme kärsimään siinä missä muutkin. On siis hyvin todennäköistä, että joudumme kokemaan ainakin jotain lopunajan vaikeuksista. Jeesus lohduttaa: ”Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.”

Miten voimme varautua tulevaan? Ennen kaikkea meidän täytyy varautua hengellisesti; nyt tulee suunnata ajatukset maallisesta ikuisuuteen. Nyt jos koskaan on viivyttävä entistä enemmän rukouksessa Herran edessä.

Nyt on aika lukea Raamattua ammentaen sieltä kaikki Jumalan lupaukset – lupaukset siitä, että Hän pitää meistä huolen. Usko ja omista lupaukset myös omalle kohdallesi! Ehkä Hän onkin jo kaikessa hyvyydessään antanut sinun joutua johonkin ahdistukseen? Kysy Herralta, mitä Hän tahtoo sillä kaikella opettaa sinulle. Opettele sanomaan ”Isä, tapahtukoon elämässäni yksin Sinun tahtosi”. Opettele näkemään, miten Hän antaa apunsa ahdingon keskelle. Se ei aina tapahdu sillä tavalla kuin itse haluamme, mutta luota siihen, että kaikki asiasi ovat Jumalan johdatuksessa ja Hän pitää sinusta huolen. Kaikki on Hänen hallinnassaan! Uskon, että Jumala on nyt hienovaraisesti opettamassa omilleen, miten turvautua kaikessa Häneen.

Seuraava Jumalan lupaus on annettu Baabelin vankeudessa oleville juutalaisille, mutta koskee myös meitä: ”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne.” (Jer. 29:11-13)

Jumala lupaa antaa meille toivon tulevaisuuden varalle.

Tuolta oikeasta reunasta kannattaa lukea kategorian Turva Jumalassa artikkeleja. Siellä on aiheina muun muassa Lupauksia lopunajan kristityille, Älä pelkää ja Herra pitää huolen niistä, jotka turvaavat häneen.

Read Full Post »

David Wilkerson sai seuraavan profetian alkuvuodesta 2002, vain muutama kuukausi edellisen vuoden syyskuussa New Yorkissa tapahtuneiden terroritekojen jälkeen. Wilkersonin sanoma sopii hyvin Yhdysvaltain lähitulevaisuutta koskeviin arvioihin, joista on tietoa artikkelissa ”Pelottava” kuva talouden kehityksestä.


 

Jokin aika sitten Times Square -kirkossa pyhä hiljaisuus laskeutui seurakunnan ylle. Ei ollut ääntäkään, vain syvä Jumalan läsnäolo täytti paikan. Tässä kunnioitettavassa hiljaisuudessa Pyhä Henki tuli ylleni ja antoi kauttani seuraavan profeetallisen sanoman:

Hyvin pelottavat ajat ovat aivan edessä! Vaikka kansa ja kaupunki ovat tälläkin hetkellä yhä kauhuissaan, silti on vielä suuria onnettomuuksia tulossa Amerikkaan. Varoitan teitä, koska rakastan teitä ja haluan, että vetäydytte lähelle Minua. Kun kuulet näistä asioista, sinun ei tarvitse pelätä. Sanani sanoo, että ihmisten sydämet raukeavat pelon tähden. Kun näet näiden äkillisten tapahtumien kohtaavan kansakuntaa ja tätä kaupunkia, älä ole peloissasi, vaan riennä luokseni mielessäsi ja sydämessäsi. Riennä Minun luokseni ja syleilyyni, sillä Minä suojelen sinua. Pidän sinut turvassa sylissäni, jos tulet luottaen ja uskoen Minuun etkä pelkää. Tämä on todistuksesi tulevina päivinä: ympärilläsi työpaikalla, metrossa, minne tahansa menetkin, ihmiset kirjaimellisesti murtuvat, itkevät ja parkuvat ”Miksi, miksi, miksi?”. Jo nyt he tekevät niin, mutta sinun ei pidä huutaa ”Miksi”. Sinun tulee sanoa ”Aamen, tule Herra Jeesus”.

Älä siis pelkää! Enemmän, paljon enemmän, on tulossa – kauhistuttaen koko maailmaa, mutta Minun kansani nousee uskossa. Lupaan, että jos luotat Minuun, varjelen sinut pahalta. Minä varjelen sinut tämän ajan hengeltä. Minä lähetän enkelini kulkemaan kanssasi ja suojelemaan sinua. Jokainen sinua vastaan valmistettu ase on oleva tehoton.

Pyydän sinua tekemään niin kuin minä teen: pidän tämän lyhyen viestin lähellä saatavillani, jotta voin lukea sitä uudelleen ja uudelleen, kun varoitus täyttyy. Olen varoittanut taloudesta ja mellakoista suurimmissa kaupungeissamme, mitkä johtuvat taloudellisista ongelmista. En halua pelotella ihmisiä. Olen itsekin kauhistunut siitä, mitä näen olevan tulossa. Pyydän, että kuuntelet minua: suurin ongelmamme ei ole terrorismi. Amerikan suurin ongelma ei ole toinen terrorihyökkäys, vaikka se on hyvinkin mahdollista. Suurin ongelmamme on uhkaava taloudellinen katastrofi, joka seuraa lyhyttä väärää lupausta pörssikurssien noususta.

Jumalan minulle antaman profetian sanoma on: Älä pelkää. Hän huolehtii meistä työttömyyden aikoina. Hän kulkee kanssamme läpi kaikkien katastrofien. Meidän tulee luottaa Häneen.


Lue myös artikkeli Herra pitää huolen niistä, jotka turvaavat häneen, johon on koottu Psalmien jakeita Jumalan huolenpidosta.

Read Full Post »

Older Posts »