Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘anteeksisaaminen’

By Pat Franklin, 26.3.2018, suom. SK

”Hakekaa Tom, hakekaa Tom”, kuoleva mies huusi, mutta se oli myöhäistä. Kuinka on sinun laitasi, rakas lukija?

Mies nimeltä Tom oli huolestunut naapuristaan. Tom oli kristitty ja tunsi Jeesuksen Kristuksen Vapahtajanaan. Hän tiesi kuoltuaan pääsevänsä taivaaseen. Hänen naapurinsa taas ei tuntenut Jeesusta.

Eräänä päivänä Tom yritti kertoa evankeliumin naapurilleen. Hän sai vihamielisen vastaanoton ja hänen käskettiin selvin sanoin mennä pois ja viedä Raamattunsa mukanaan.

Ketään ei voi pakottaa uskomaan ja luottamaan Jeesukseen. Tom tiesi, että hänen naapurinsa suurin tarve (ja itseasiassa jokaisen suurin tarve) oli, että maailman Vapahtaja antaa anteeksi hänen syntinsä, kaikki ne asiat, joita Jumala vihaa – varsinkin ylpeyden (luullessamme olevamme jo kyllin hyviä ja ettemme tarvitse Jeesusta).

Jonkin ajan kuluttua hän sai tietää, että hänen naapurinsa oli sairaalassa ja että hänen tilansa oli vakava. Hän otti jälleen Raamattunsa ja meni käymään. Vielä sairaalan sängyssäkin hänen naapurinsa oli vihamielinen ja huusi Tomille päästäkseen hänestä eroon.

On murheellista, että Tom meni kotiin.

Muutaman päivän kuluttua hän päätti yrittää vielä kerran ja meni sairaalaan. Vastaanottovirkailija kysyi: ”Kuulutteko perheeseen?”

”En, hän on vain naapuri”, hän sanoi. ”Mikä on nimenne”, nainen kysyi. ”Tom …”

”Tomko? Tekö olette Tom? Ohhoh! Koko yön hän huusi: ‘Tom! Tom! Hakekaa Tom! Hakekaa Tom!’ Pelkään, että hän kuoli.”

Tom oli järkyttynyt ja päätti yrittää loppuelämänsä kertoa jokaiselle kuuntelevalle Jeesuksesta ja että Hän kuoli, jotta heidän syntinsä voitaisiin pestä pois.

Kuulin tämän tositarinan Israelissa tällä viikolla ja sitten minulle lähetettiin linkki todistukseen reaalielämän Tomilta, joka osoittautui olevan Tom Cantor, menestynyt juutalainen tiede- ja liikemies Kaliforniassa. Tässä se linkki: http://www.israelrestoration.org/video.html  Kuten israelilainen vävymme, Tomkin oli vastaanottanut Jeesuksen Israelin Messiaana.

Entä sinä, rakas lukija? Tunnetko sinä Jeesuksen Vapahtajanasi? Vai oletko kuin tuo naapuri, joka ei koskaan myöntänyt olevansa syntinen ja sikäli kuin tiedämme, ei koskaan pyytänyt Jeesusta antamaan hänelle anteeksi ja pelastamaan hänet helvetistä?

Saamme niin monta tilaisuutta, mutta vain tässä elämässä ja sitten se kaikki on ohi. Helvetissä ei ole toista tilaisuutta. Kaikki tilaisuutemme ovat tässä elämässä.

Meidän hengityksemmekin on Jumalan kädessä ja silti me käytämme tuota hengitystä Hänen kiroamiseensa ja hylkäämme Hänen Poikansa! Miksi Hänen pitäisi antaa meille vielä yksi hengenveto? Eräänä päivänä me hengitämme viimeisen henkäyksemme ja sitten aika on lopussa.

Miksi Tom otti Raamatun mukaansa? Koska se on Jumalan kirja ja sisältää totuuden. Hän olisi voinut näyttää tälle naapurille kohtia, joissa sanotaan, että me kaikki olemme syntisiä, jotka ansaitsevat tuomion, mutta että on yksi tie, vain yksi, jonka kautta meille voidaan antaa anteeksi kaikki syntimme ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

Tuo tie on uskon kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitusuhriinsa Golgatan ristillä, kun Jumalan Karitsa teurastettiin maailman syntien tähden.

Jeesus itse on sanonut: Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä” (Joh. 6:47)

Hän sanoi myös: ”… joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa” (Joh. 3:3).

Myöhemmin apostoli Johannes kirjoitti, että jos me elämme uskon valossa, niin Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä” (1.Joh. 1:7).

Tässä hyvä rukous:

”Rakas Jumala, minä tiedän, että sinä olet olemassa. Nuo typerät viisastelijat TV:ssä ja yliopistoissa ovat valehdelleet. Sinä olet siellä ja todisteet ovat kaikkialla ympärillämme! Raamattu sanoo, että sinä lähetit ainosyntyisen Poikasi, Jeesuksen, ottamaan syntien rangaistuksen kaikkien puolesta, jotka asettavat luottamuksensa Häneen.

Se sanoo, että Hän kuoli ja nousi ylös kolmantena päivänä ja sitten sadat todistajat näkivät Hänet ja että Hän on nyt Taivaassa istuen Sinun oikealla puolellasi odottamassa paluuta ja vaatiakseen maan, jonka Hän on tehnyt.

Minä hyväksyn kaiken tämän, rakas Jumala. Anna minulle usko uskoa kaikki, mitä olet laittanut kirjaasi! Pyydän anteeksi kaikkia syntejäni ja anon armoasi minulle syntiselle.

Pyydän sinua Herra Jeesus olemaan Vapahtajani ja tekemään minut yhdeksi Sinun kansastasi. Anna anteeksi syntini ja auta minua elämään Sinulle!”

Ja tiedättekö mitä, rakkaat ystävät? Jos rukoilette näin ja tarkoitatte sitä, niin tapahtuu yliluonnollinen asia. Sinä synnyt uudelleen! Pyhä Henki tulee asumaan sinussa ja sinetöi sinut ja sinä olet yksi Jumalan kansasta, uusi luomus!

Et ole täydellinen, mutta olet nyt sillä kaidalla tiellä, jonka Jeesus sanoi vievän ikuiseen elämään. Olet jättänyt lavean tien, joka vie helvettiin.

Kun ensin luin Uutta Testamenttia ja tajusin, että se oli kaikki totta ja että olin syntinen matkalla helvettiin, niin menin huoneeseeni, suljin oven, polvistuin ja rukoilin edellä esitetyn kaltaisen rukouksen.

Kerjäsin. Minulla ei ollut uskoa, että Jeesus hyväksyisi minut, tai antaisi minulle anteeksi. Ajattelin olevani liian paha ja etten koskaan voisi olla yksi Hänen kansastaan. Luulin, että Hän haluaa vain hyviä ihmisiä.

En ymmärtänyt silloin, että vaikka on eriasteisia syntejä, niin kukaan ei ole tarpeeksi hyvä. Me kaikki olemme saastuneita, kelvottomia Jumalan taivaaseen.

En myöskään todella ymmärtänyt, että Jeesus kuoli syntisten vuoksi! Minun kaltaisteni syntisten!

Tiesin, että jotakin tapahtui. Sisältä olin erilainen. Ja epätoivoisesti halusin tuntea Jeesusta paremmin – en vain Häntä koskevia asioita, vaan todella tuntea Häntä, olla lähempänä Häntä, olla niin lähellä Häntä, kuin voisin päästä, ymmärtää Häntä ja kaikkea Hänestä.

Olin rakastunut Häneen! En fyysisellä rakkaudella, vaan hellällä, palvovalla, kiitollisella rakkaudella.

Päätin seurata Häntä aina, vaikka Hän hylkäisi minut, koska ei ollut mitään, ketään, parempaa kuin Hän.

Sitten eräs nainen, joka tiesi paljon minua enemmän, tapasi minut yhtenä päivänä ja näytti minulle monta kohtaa Raamatussa, jotka vakuuttivat minulle, että Jeesus ei koskaan hylkää ketään luoksensa tullutta.

Itseasiassa Hän sanoi:Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16).

”Ettei yksikään”! Se tarkoittaa sinua ja se tarkoittaa minua.

Etkö tahtoisi tänä päivänä asettaa luottamustasi Jeesukseen ja pyytää Häntä antamaan anteeksi syntisi?

Vai haluatko jatkaa edelleen hyläten Jeesuksen? Haluatko kirkua viimeisessä yössäsi, kun ei ole ketään paikalla, joka tietää, mitä sanoa, tai tehdä hyväksesi?

Onkohan sinun elämässäsi Tom, jota halveksit?

Tämä, jopa tämä artikkeli, voi olla sinun viimeinen kutsusi, viimeinen kerta, kun Jeesus ojentaa rakastavan kätensä sinulle.

Etkö tahtoisi vastaanottaa Hänet nyt, rakas ystävä?

Voitte kopioida, tulostaa, tai lähettää tätä artikkelia ihmisille, kunhan se tulostetaan sellaisenaan, eikä rahaa veloiteta.

Read Full Post »

Evankeliumitraktaatti Australiasta, suom. SK

Missä aiot viettää iäisyytesi? Vastaus tähän kysymykseen riippuu suhteestasi Jumalaan.

JUMALAN HALU – Jumala haluaa suhdetta kaikkiin ihmisiin. 2. Piet. 3:9 sanoo, että ”Hän ei tahdo, että kukaan hukkuu”. Kuitenkin Hän kunnioittaa meidän jokaisen vapaata tahtoa eikä pakota ketään suhteeseen.

IHMISEN ONGELMA – Ongelmamme on, että Hän on täydellisesti täydellinen, samalla kun tiedämme, että yksikään ihmisrodusta ei sitä ole, mikä aiheuttaa meille suuren ongelman. Kukaan meistä ei täytä Jumalan normia ja omillamme emme voi päästä siihen, joten meidän täytyy luottaa Jumalaan tämän ongelman ratkaisemiseksi.

JUMALAN JÄRJESTELY – Hänen Poikansa Herran Jeesuksen Kristuksen kuolema ja ylösnousemus on hankkinut ”Jumalan tien”. Kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan Jeesus hankki ”Tien” kaikille ihmisrodun jäsenille olla katsottuja vanhurskaiksi. Tässä Herra Jeesus Kristus täytti Jumalan vanhurskaan normin meidän puolestamme tarjoten pääsyn armosta meille suhteeseen Jumalan kanssa. Ristillä vuonna 32 jKr. kaikki ihmiskunnan synnit, menneet, nykyiset ja tulevat tuomittiin ja maksettiin. Jeesus julisti ennen kuin kuoli: ”maksettu täysin”. Jeesus on se Yksi ainoa, joka tarjoaa tätä ratkaisua.

SYNTI EI OLE ENÄÄ ONGELMA – Synti ei siksi ole enää ongelma, koska Jeesus Kristus maksoi ristillä koko ihmisrodun synnit kaikki kerralla. Siksi, mitä Jumalaan tulee, niin jokaisella ihmisolennolla, joka on saavuttanut vastuullisuuden, on heille hankittu tilaisuus omistaa suhde Häneen luottamalla Hänen suunnitelmaansa.

JOS SYNTI ON MAKSETTU NIIN MIKÄ SITTEN ON ONGELMAMME?

Meidän kaikkien ongelma on siinä yksilöllisessä asenteessa, joka meillä itse kullakin on Jumalan armosta pelastumisen armolliseen järjestelyyn. Se, mitä yksilön puolelta vaaditaan, on, että hän hyväksyy Jumalan tien jonkin vaihtoehtoisen tien asemesta, jolla voisimme yrittää voittaa Jumalan hyväksymisen suhteellemme Häneen. Tästä puhutaan yleensä ihmisen hyvien töiden kokoamisena.

JUMALAN LUONNE

JUMALA ON KUNINGASTEN KUNINGAS – Jumala vastaa historiasta. Hän on suurempi kuin yksikään enkeli tai ihminen. Kaikki luomisesta maailmanloppuun on Jumalan täydellisen valvonnan alla. Näin ollen Hän voi huolehtia meistä niin, että tiedämme olevamme turvassa Kuninkaan käsissä.

JUMALA ON TÄYSIN HYVÄ – Jumala on ehdottomasti täydellinen kaikilla teillään. Raamattu sanoo, että Jeesus Kristus oli kaikessa kiusattu, kuten me, mutta ilman syntiä. Hän, joka ei synnistä tiennyt, tehtiin synniksi meidän tähtemme, jotta meidät voitaisiin tehdä Jumalan vanhurskaudeksi Hänessä.

JUMALA ON TÄYDELLISEN OIKEUDENMUKAINEN – Jumala on reilu kaikille. Hän ei halua, että kukaan hukkuu. Hänen on kuitenkin tuomittava synti. Hän teki täydellisen suunnitelman, jossa Hänen Poikansa, täydellinen persoona, uhrattiin tyydyttämään Hänen oikeudenmukaisuutensa ja tekemään mahdolliseksi suhteemme Häneen.

JUMALA ON TÄYDELLINEN RAKKAUS – Jumala rakastaa meitä täydellisellä rakkaudella. Hän rakastaa meitä samalla rakkaudella, jolla Hän rakastaa Poikaansa Herraa Jeesusta Kristusta. Rakkaus karkottaa kaiken pelon. Jumalan täydellisen rakkauden tunnistaminen antaa meille suuren luottamuksen tulevaisuuteemme.

JUMALA ON IANKAIKKINEN ELÄMÄ – Jumala on ollut aina. Ennen luomista Hän oli siellä ja Hän on oleva siellä ikuisesti. Jumala rakastaa meitä niin paljon, että uhrasi ainoan Poikansa, jotta kuka ikinä uskoo Häneen, ei hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

JUMALA TIETÄÄ KAIKEN – Jumala tietää ehdottomasti kaiken. Se, johtuu siitä, että Hän on ajan ulkopuolella. Hän tiesi täsmälleen, milloin sinä luottaisit Kristukseen. Hän tiesi synnit, joita tekisimme ja pystyi tuomitsemaan ne kaikki ristillä 2000 vuotta sitten.

JUMALA ON ÄÄRIMMÄISEN VOIMAKAS – Johanneksen evankeliumi kertoo meille, että me olemme Jumalan käsissä ja että kukaan ei voi riistää meitä noista käsistä. Jeesus Kristus ei vain luonut maailmankaikkeutta, vaan voimallaan pitää sen kaiken koossa. Miten mahtavaa Jumalaa me palvelemmekaan!

JUMALA ON KAIKKIALLA – Minne tahansa menet maailmankaikkeudessa, niin Jumala on aina läsnä. Oletpa syvimmässä kaivoksessa, tai kuussa, niin Jumala on siellä. Et voi löytää paikkaa, jossa Jumala ei olisi kanssasi. Vaikka ihminen kulkee kuolemanvarjon laakson kautta, Hän on sielläkin.

JUMALA ON MUUTTUMATON – Jumala on erilainen kuin ihmiset. Hän ei muutu. Hän on sama eilen tänään ja iankaikkisesti. Se tarkoittaa, että ne 7000 lupausta, jotka Hän antoi meille Raamatussa, pysyvät yhtä tosina nyt, kuin silloin, kun lupaus annettiin.

JUMALA ON TÄYDELLINEN TOTUUS – Jumala on antanut meille Totuuden Sanan käyttöömme ollessamme tämän maan päällä. Voimme ottaa Hänen Raamattunsa täysin totena ja luotettavana. Jeesus sanoi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Hänen tiensä eivät ole meidän teitämme, joten meidän täytyy oppia Totuus Häneltä, emmekä saa luottaa ihmisiin.

Jumala on kolmessa persoonassa, Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala, mikä tekee mahdolliseksi nähdä Jumaluudessa suhteita.

Vaikka heitä kutsutaan Isäksi, Pojaksi ja Hengeksi, heillä kaikilla on tasa-arvoiset ominaisuudet. Esimerkiksi Isä Jumala on aivan yhtä muuttumaton kuin Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala. Kaikilla kolmella on sama pyhyys, rakkaus ja iankaikkinen elämä, kuten muutkin luonteen alueet.

Tärkein ero on heidän vastuualueensa Jumalan suunnitelmassa. Isä on Suunnittelija, Poika sitoutuu suunnitelmaan ja toteuttaa sen ja Pyhä Henki ilmoittaa suunnitelman.

PELASTUMATTOMAN IHMISEN VASTAUS PELASTUKSEN SUUNNITELMAAN

Reaktiot pelastuksen suunnitelmaan käsittävät suoran hylkäämisen tai olla välittämättä suunnitelmasta. He voivat tarjota ihmisen hyviä tekoja Jumalalle, mutta Hän ei hyväksy niitä. Ihmisen hyvyys, jota ihmiskunta yleensä kehuu, on saastutettu ja Hänen silmissään arvioitu ”saastaisíksi rievuiksi” (Jes. 64:6).

ARVIOIMINEN JA TUOMIOT

Herra Jeesus Kristus arvioi sekä uskovan että epäuskoisen.

Uskovan Kristuksen tuomioistuimella (1. Kor. 3:11-15) ja epäuskoisen Suurella Valkealla Valtaistuimella (Ilm. 20:10-15). Kummassakaan tapauksessa syntejä ei mainita, koska Kristus on maksanut ne ristillä. Meidät kuitenkin arvioidaan hyvien tekojemme laadun perusteella. Koska uskova on hyväksynyt Kristuksen hyvän työn, niin Jumala hyväksyy hänet. Kaikki pelastumisen jälkeen Jumalan ohjauksessa tehdyt hyvät työt palkitaan, mutta inhimillisestä luonnostamme peräisin olevat työt palavat pois. Tekomme eivät ole pelastuksemme perustus. (Tiit. 3:5-7)

Mitä tulee epäuskoisiin, niin koska he eivät ole saaneet Jumalan vanhurskautta uskon kautta, heidän tekojaan ei hyväksytä ja heidät tuomitaan iankaikkiseen suhteeseen Saatanan kanssa.

HAASTEHyväksytkö sinä omakohtaisesti sen tosiasian uskossa, että Jeesuksen Kristuksen työ ristillä oli sinua varten, vai ohitatko sen, tai herjaat sitä, kuten Saatana? Valintasi koskien sitä, kuka Jeesus on ja mitä Jeesus on tehnyt, sinetöi iankaikkisen kohtalosi. Kenen kanssa sinä haluat viettää iankaikkisuutesi? Saatanan vai Jeesuksen? Siitä on kysymys!

VASTAUS – Jotta olisimme ikuisesti pelastettuja, meidän täytyy varmistaa, että meidän tiemme on Jumalan Tie. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3:16).

Jeesus on ainutlaatuinen. Hän sanoi: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani(Joh. 14:6).

Rajoitettu mahdollisuus hyväksyä Jumalan tie päättyy sinun kuolemaasi.

***

EBCWA email pjmoses@bigpond.com.au; john.mcewan@xtra.co.nz

Read Full Post »

Kaikki seuraavat jakeet ovat Raamattu Kansalle -käännöksestä.


Kääntykää minun puoleeni ja antakaa pelastaa itsenne, kaikki te maan ääret, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole (Jes. 45:22).

Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois (Apt. 3:19).

Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt syyllisyyttäni. Minä sanoin: ”Minä tunnustan Herralle rikkomukseni”, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. Sela. (Ps. 32:5)

Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä (1. Joh. 1:9).

Mutta minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden enkä sinun syntejäsi muista (Jes. 43:25).

Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat lumivalkeiksi. Vaikka ne ovat purppuranväriset, ne tulevat villanvalkoisiksi. (Jes. 1:18)

Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! (2. Kor. 5:17)

… jossa [Kristuksessa] meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksi saaminen hänen armonsa rikkauden mukaan (Ef. 1:7).

Ja sitten: ”Heidän syntejään ja laittomuuksiaan minä en enää muista.” (Hepr. 10:17)

Herran, meidän Jumalamme, on armo ja anteeksiantamus, vaikka me olemme kapinoineet häntä vastaan (Dan. 9:9).

Jumala on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, jossa meillä on lunastus, syntien anteeksi saaminen (Kol. 1:13,14).

Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme (Ps. 103:12).

Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monien edestä syntien anteeksiantamiseksi. (Matt. 26:28).

Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa (Room. 8:1).

Kuka on Jumala, sellainen kuin sinä, joka annat anteeksi pahat teot perintösi jäännökselle ja jätät rankaisematta heidän rikoksensa? Ei hän pidä vihaa iäti, sillä hän haluaa olla armollinen. Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Sinä heität meren syvyyteen kaikki kansasi jäännöksen synnit. (Miika 7:18,19)

Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme. … Sillä jos te annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, niin myös teidän taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi. Mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne. (Matt. 6:12,14,15)

Kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi, jos teillä on jotakin jotakuta vastaan, niin että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne  (Mark. 11:25).

Read Full Post »

Behold the Lamb of God

By Dave Hunt, suom. Samuel Korhonen

swordsIslam opettaa, että viimeisenä päivänä (joka kirjaimellisesti ei voi tulla, ennen kuin muslimit ovat murhanneet kaikki juutalaiset maan päällä) kaikki muslimit, joiden hyvät teot painavat pahoja enemmän, pääsevät paratiisiin. Heidän profeettansa Muhammedin esimerkin mukaisesti ei-muslimien tappaminen, varsinkin juutalaisten, kuuluu muslimin parhaisiin tekoihin. Kuoleminen kenen tahansa ei-muslimin tappamisprosessissa jihadissa on ainoa Islamin tarjoama varma takuu paratiisiin pääsystä. Tämä on se traaginen valhe, joka kannustaa itsemurhapommittajia Israelissa, Irakissa, Afganistanissa ja muualla harkiten kohdistamaan iskunsa puolustuskyvyttömiin naisiin ja lapsiin.

Monilla, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, sekä protestanteilla, että katolisilla, (vaikka ehkä välttävätkin juutalaisten teurastamista), on pohjimmiltaan sama toive päästä taivaaseen tekemällä enemmän hyvää kuin pahaa (oman arvionsa mukaan). Alkeellinenkin oikeudenmukaisuus tunnistaa sellaisen odotuksen mielettömyyden.

Yksikään maallinen oikeus ei mitätöisi kaahaussakkoja, koska syytetty oli ajanut enemmän kilometrejä sallitulla nopeudella, kuin ylinopeudella eikä vapauttaisi tappajaa ja palkitsisi tätä useampien ihmisten hengen säästämisestä, kuin mitä oli murhannut. On varmaa, että sellainen törkeä käsitys, vastenmielinen ihmisen omalletunnolle, ei vanhurskauta ketään maailmankaikkeuden äärettömän pyhän ja vanhurskaan tuomarin silmissä!

Siitä riippumatta, kuinka monta ”hyvää tekoa” ihminen on ehkä tehnyt, ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23) ja Hänen täydellisten normiensa perusteella ovat ”jo tuomittuja” (Joh. 3:18). Eikä voi se Yksi, joka sanoo: ”Sillä minä, Herra, en muutu”(Mal:3:6) ja jonka sana pysyy Iankaikkisesti vahvana taivaissa (Ps:119:89), antaa sanansa pettää (Ps:89:34).

Me tiedämme, että ”Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:8) ja että Hän tahtoo, että ”kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4), mutta Hän on myös äärettömän pyhä ja vanhurskas, eikä voi suvaita syntiä. Hän on julistanut: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava” (Hes. 18:4); ja: ”Sillä synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23). Tuo lause pitää paikkansa, ”sillä itseänsä kieltää hän ei saata” (2. Tim.2:13).

Kuinka sitten Jumala voi armahtaa syntiset iankaikkisesta rangaistuksesta loukkaamatta täydellistä oikeudenmukaisuuttaan? Eikö Hän rohkaise tekemään syntiä ja tule rikoskumppaniksi antamalla anteeksi syylliselle? Ja kuinka Hän voisi peruuttaa julistamansa tuomion heikentämättä uskottavuuttaan?

Raamattu julistaa, että kuka tahansa rikkoo yhtä kohtaa vastaan, ”on syypää kaikissa kohdin”. Miksi? Tottelemattomuus mille tahansa kymmenestä käskystä, riippumatta siitä, kuinka vähäpätöiseltä se ehkä tuntuu meidän näkökulmastamme, on kapinaa Jumalaa vastaan – ja se on kaiken synnin perusolemus. Näin ollen kuinka voi äärettömän pyhä Jumala toteuttaa rakastavan halunsa antaa anteeksi syntisille?

scaleTämä on keskeinen kysymys. Silti tätä ratkaisevan tärkeää kysymystä ei esitetä islamissa, tai hindulaisuudessa, eikä missään muussakaan maailman uskonnoista. Ne kaikki edistävät suosittua harhaa, että runsaat hyvät teot, jotka painavat enemmän kuin pahat, painavat oikeuden vaa’an syntisen eduksi. Se ei kuitenkaan ole oikeudenmukaisuutta!

On selvää, että täydellinen lain noudattaminen tulevaisuudessa (jos edes mahdollista) ei koskaan voisi kompensoida yhdenkään lain rikkomista menneisyydessä. Onko tämän totuuden tunnistamatta jättäminen kaikkien uskontojen kohtalokas virhe? Itse asiassa ei yksikään ajatteleva ihminen voisi olla jatkuvasti tässä harhassa. Ihmiset tietoisesti ja hiljaa hyväksyvät sellaisen uskonnollisen petoksen ajaakseen omastatunnostaan kauhistuttavan jumalanvastaisen kapinan pelon.

Ei, tätä petosta ylläpidetään tukahduttamalla se tuomitseva totuus – totuus, jonka Jumala on asettanut jokaiseen omaantuntoon. Ylpeys kieltäytyy kohtaamasta kauhistuttavia seurauksia siitä, että ihminen on syyllinen Jumalan edessä. Ei myöskään islamilla, buddhalaisuudella, väärällä ”kristinuskolla”, eikä millään ihmisen uskonnolla ole varaa myöntää totuutta. Se menettäisi valtansa massojen yli, jos tunnustaisi, ettei sillä olekaan mitään tarjottavaa ja että yksin Jumala voi hankkia anteeksiantamuksen syntisille.

Synnin anteeksiantamus? Kuinka se on mahdollista? Syyllisyys, rangaistus ja anteeksiantamus ovat selvästi oikeudenmukaisuuskysymyksiä – ja oikeudenmukaisuutta ei voi syrjäyttää edes rakkaudella, armolla ja laupeudella. Jumalan vanhurskas oikeudenmukaisuus vaatii, että synnin rangaistus maksetaan täydellisesti. Jokainen uskonto, joka väittää saavansa Jumalan antamaan anteeksi synnin, on petos!

On välttämätöntä, että rangaistus Jumalan täydellisen lain rikkomisesta, jota Jumalan ääretön oikeudenmukaisuus vaatii, on ääretön. Rajallinen ihminen erotettaisiin Jumalasta kärsimään ikuisesti tuon mahdottoman velan maksamiseksi.

Vain Jumala itse, joka yksin on ääretön, voi maksaa äärettömän rangaistuksen. Mutta kuinka? Hän ei ole yksi meistä. Jos vain Jumala voisi tulla ihmiseksi…! Ja se juuri on se ihana pelastuksen suunnitelma, joka paljastuu kaikkialla Jumalan Pyhän Sanan, Raamatun, sivuilla ja vain siellä.

Raamatun profeetat ennustivat, että Jumala itse tulisi tämän maan päälle neitseellisen syntymän kautta: naisen siemen ”on polkeva rikki sinun (Saatanan) pääsi” (1. Moos. 3:15.); ”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel [Jumala meidän kanssamme]” (Jes. 7:14); ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu … ja hänen nimensä on: …Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä…” (Jes. 9:6).

quranKoraani sanoo, että Allah on alati armollinen ja anteeksiantava, mutta silti hän ei tarjoa mitään oikeudellista pohjaa sellaiselle anteeksiantamukselle. Koraani tulee yhdeltä mieheltä, Muhammedilta, joka väitti, että Gabrielin kautta puhuva Allah innoitti hänet. Muslimit luottavat Muhammediin ja Koraaniin, vaikka Koraani itse kehottaa ”Profeettaa” tunnustamaan syntinsä päivin öin (Suura 40:55 jne.) ja julistaa, että Allah muuttaa mielensä: ”Mitä tulee sellaiseen ilmoitukseen, jonka kumoamme, tai annamme unohtua, niin tuomme [sen tilalle] paremman, tai sen kaltaisen” (Suura 2:106); ”Me panemme yhden ilmoituksen toisen tilalle…” (Suura 16:101).

Sen sijaan Raamattu tuli meille noin 40 miehen kautta yli 1600 vuoden aikana. Siten meillä on sen jokaiselle kirjoittajalle 39 muuta todistajaa erilaisista kulttuureista ja erilaisilta historian ajoilta. Useimmat heistä eivät koskaan kohdanneet toisia kirjoittajia. Ainoa yhteinen tekijä heille oli väite, että heidän innoittajansa oli Jahve, ”Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala” (2. Moos. 3:15, ynnä 11 muuta kohtaa), ”Israelin Jumala” (2. Moos. 5:1, ynnä 202 muuta kohtaa). Heidän kirjoituksensa yhdistyvät sopusointuisesti monimutkaisiin aiheisiin, jotka ovat kehittyneet toisistaan tavalla, joka todistaa jumalallisen innoituksen.

LambYksi aihe, joka löytyy kaikkialta Genesiksestä Ilmestyskirjaan, on Jumalan pelastussuunnitelman punainen lanka. Se avataan huolellisesti kirjoittaja kirjoittajalta syvenevässä ilmoituksessa – ja sitä tukevat sadat profetiat, jotka ovat toteutuneet muuttamattomina. Jumala ei ole jättänyt epäilystä, että Hän itse on tullut maan päälle neitseellisen syntymän kautta maksamaan sen äärettömän rangaistuksen, jonka Hänen oma oikeudenmukaisuutensa vaatii synnistä hankkien oikeudenmukaisen ja ikuisen pelastuksen.

Pelastus syntiselle ihmiselle oli osa Jumalan suunnitelmaa koko iankaikkisuudesta saakka. Hän tiesi, että Aadam ja Eeva uskoisivat käärmettä ja että heidän perillisensä jatkaisivat tuota kapinaa. Jumalan lupaus kuitenkin uudistetaan jatkuvasti Hänen profeettojensa kautta.

Pelastuksen keino tulee yhä selvemmin polttopisteeseen sen avautuvan kuvan kautta, joka esitetään Vanhan Testamentin uhrijärjestelmässä. Se alkaa eläinten uhraamisella nahkojen hankkimiseksi, joilla Jumala puki Aadamin ja Eevan karkotettuaan heidät paratiisista. Se oli tilapäinen peittäminen, ei täydellinen anteeksiantamus: ”…mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä” (Hepr. 10:4).

Luvattua Vapahtajaa kutsuttiin Messiaaksi. Sitä, että Hänen olisi annettava oma henkensä, kuvattiin toistuvasti viattomien eläinten uhraamisessa, varsinkin viattoman ja alistuvan karitsan uhraamisessa. Ensi kerran kohtaamme karitsan Aabelin syntiuhrina. Sen sijaan Kainin vaatimus saada uhrata omien kättensä ponnistuksia, oli selkeä Jumalan pelastuksen hylkääminen ja prototyyppi kaikista uskonnoista sen jälkeen. Jumalaa tottelevien vaino kautta inhimillisen historian nähtiin myös ennalta siinä, kun Kain murhasi veljensä Aabelin, koska Aabelin teurastettu karitsa oli otollinen, kun taas Kainin hyvät teot eivät.

Uhrattu karitsa kuvasi toistuvasti lupausta todellisesta Jumalan Karitsasta, joka antaisi ”itsensä lunnaiksi kaikkien edestä” (1. Tim. 2:6). Se, että Karitsa olisi Jumalan Poika, oli myös ennalta nähty. Kun Aabraham johti poikansa Iisakin ylös Moorian vuorelle uhratakseen hänet siellä Jumalan käskystä uskoen, että Jumala herättäisi hänet kuolleista, Iisak kysyi: ”… missä on lammas polttouhriksi?” Uskossa Aabraham vastasi: ”Jumala on katsova itselleen lampaan” (1. Moos. 22:8).

Tuo lupaus esiintyy läpi koko Raamatun: ”Lord GOD, and his Spirit, hath sent me. (Herra Jumala ja hänen Henkensä on lähettänyt minut, Jes. 48:16 KJV:n mukaan); ”Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi” (1. Joh. 4:14). Ymmärtämättä omia profeettojaan ja luullen, että Messias välittömästi ottaisi Daavidin valtaistuimen, useimmat juutalaiset eivät tajunneet, että Hänen oli ensin tultava luvattuna Karitsana tullakseen ristiinnaulituksi heidän syntiensä tähden leeviläisten uhrien täyttymyksessä. Vasta toisessa tulemuksessaan voimassa ja kunniassa Hän perustaisi maanpäällisen valtakunnan.

Karitsan uhraaminen ja sen veren pirskottaminen talojensa ”molempiin pihtipieliin ja ovenpäälliseen” (2. Moos. 12:7-13) sai tuhonenkelin ohittamaan israelilaiset, kun Jumalan tuomio lankesi Egyptin päälle tuoden Israelin vapautuksen julmasta orjuudesta ja juutalaiset kaikkialla maailmassa juhlivat sitä edelleen Pääsiäisenä.

On murheellista, että kuten profeetat ennustivat, niin Israel pilkkasi ja ristiinnaulitsi ”Jumalan Pyhän”, jonka riivaajatkin tunnustivat (Mark. 1:24; Luuk. 4:34)! Harvat ottivat vaarin Johannes Kastajasta: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29).

Sen sijaan islamissa ei ole mitään pohjaa syntien anteeksiantamukselle ja katolisuudessakin, jolle Kristuksen ristiinnaulitseminen on niin tärkeä, sen riittävyys kiistetään väitteellä, että ”messu-uhrissa” Hänet uhrataan jatkuvasti. Näin ollen katolisilla alttareilla rangaistusta ei koskaan makseta, sillä jos se maksettaisiin, niin, kuten Raamattu sanoo, messu-uhria olisi lakattu uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä? (Hepr. 10:2).

Jatkuva muka ”muuttuneen” (transubstantiated) Kristuksen ruumiin ja veren uhraaminen Rooman alttareilla hylkää selkeät raamatulliset julistukset, että ”samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit … me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan … mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä … yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään … siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita” (Hepr. 9:25-10:18). Jokainen yritys lisätä, tai jatkaa, Kristuksen kertakaikkista uhria ristillä on Kristuksen voitonhuudon, ”se on täytetty”, kieltäminen (Joh. 19:30).

Kuten väärässä kristinuskossa, niin kaikissa maailman uskonnoissa synnin rangaistusta ei koskaan makseta, vaan se riippuu kumartajien päiden yllä kuin Damokleen miekka: sen tähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto (Room. 3:20). Vain Kristus pystyi maksamaan ja maksoi synnin rangaistuksen – mutta kuinka uskominen häneen voi vanhurskauttaa syntisen? Paavali kohtaa juuri tämän kysymyksen: kuinka voi Jumala olla ”vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen” (Room. 3:26)? Hän vastaa, ettemme voi tehdä muuta, kuin hyväksyä Kristuksen uhrin, jonka Jumala on hyväksynyt meidän puolestamme ja sen kautta meidät ”vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja” (Room:3:28): ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut” (Apt. 16:31) – Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta … ette tekojen kautta…” (Ef. 2:8-10).

Monet, jotka väittävät uskovansa Kristukseen, vaativat saada lisätä omia ponnistuksiaan osamaksuksi pelastuksestaan. Pelastus on kuitenkin lahja: ”Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 6:23). Pelastuksen maksamisyritykset kirkon jäsenyydellä, rukouksilla, tai hyvillä teoilla, on herja Kristusta kohtaan, joka maksoi täyden hinnan – ja se on Jumalan lahjan hylkääminen.

Jotkut väittävät, että Kristus ei kuollut koko ihmiskunnan puolesta, vaan ainoastaan pelastukseen ennalta määrättyjen puolesta jättäen muut ikuiseen piinaan. Silti jokainen Vanhan Testamentin kuva Kristuksen uhrista oli koko Israelille, mutta jokainen juutalainen ei pelastunut, koska kaikki eivät uskoneet. Pelastus on uskon kautta.

Pääsiäinen ei ollut vain koko Israelille, vaan myös kaikille egyptiläisille, jotka tappaisivat karitsan ja laittaisivat sen verta taloihinsa. Manna oli koko Israelille; kukaan ei jäänyt ulkopuolelle. Niin oli myös kalliosta vuotanut vesi: ”[He] joivat kaikki samaa hengellistä juomaa … ja se kallio oli Kristus” (1. Kor. 10:4). Ja niin oli, mitä tulee Sovituspäivään, kaikkiin leeviläisiin uhreihin jne. Nämä olivat kaikille juutalaisille ja kaikille muukalaisille, jotka uskoisivat. Missään ei mitenkään vihjata, että mikään uhri, tai muu määräys Jumalalta, oli vain tiettyä valittua ryhmää varten.

Meidän ei tarvitse arvailla tarkoittaako Joh. 3:16, että Jumala rakasti maailmaa niin, että antoi Kristuksen kuolemaan kaikkien puolesta. Kristus ratkaisee tuon kysymyksen esittelemällä ristinsä Nikodeemukselle toisella esimerkillä Vanhasta Testamentista: ”Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:14-15). On kiistämätöntä, että parantuminen katsomalla käärmeeseen, aivan kuten kaikki muut VT:n Kristukseen osoittavat määräykset, ei ollut rajoitetulle joukolle Israelin sisällä, vaan kaikille, jotka uskoisivat.

Niin oli, mitä tulee jokaiseen kuvaan tulevasta Jumalan Karitsasta. Jesaja julistaa: ”Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat…” (Jes. 53:6). Tämä on syyte jokaiselle Israelissa: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23). Jesaja lisää yhtä selvällä kielellä hyvän uutisen: ”Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme” (Jes. 53:6). Aivan kuten kaikki ovat eksyneet, niin myös Kristus kuoli kaikkien puolesta: ”Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan…” (1. Tim. 1:15). Saatana yrittää siepata tämän hyvän sanoman ”suuresta ilosta … kaikelle kansalle” (Luuk. 2:10) kuulijoiden sydämistä, ”etteivät he uskoisi ja pelastuisi” (Luuk. 8:12).

crossSeisokaamme Jumalan Sanassa julistaen koko maailmalle, että Vapahtaja ”Jumalan Karitsa”, on syntynyt Beetlehemissä ottamaan pois maailman synnin; että Hän kuoli ristillä kaikkien ihmisten syntien puolesta; ja että iankaikkisen elämän lahja annetaan ilmaiseksi kaikille, jotka vastaanottavat sen lapsenomaisessa uskossa. TBC

Read Full Post »

Raamattu sanoo selvästi, että jokainen ihminen on syntinen. Raamattu sanoo myös, että Jumala on Pyhä ja vihaa syntiä, ja että Hän on valmistanut meille pelastuksen Jeesuksen sovitustyön kautta.

Kaikki seuraavat raamatunkohdat ovat Raamattu kansalle -käännöksestä.


Me kaikki olemme syntisiä

Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23).

Kaikista  meistä  on  tullut  kuin saastaa ja kaikki meidän vanhurskautemme on kuin tahrainen vaate. Kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä kuin tuuli. (Jes. 64:6)

Jumala kutsuu syntisiä ja tahtoo pelastaa kaikki

Tämän kuultuaan Jeesus sanoi heille: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä.” (Mark 2:17)

Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, vaikka jotkut luulevat hänen viivyttelevän, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan. Hän ei näet tahdo, että kukaan joutuu kadotukseen vaan että kaikki kääntyisivät. (2. Piet. 3:9)

Meidän on tunnustettava syntimme

Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty, mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon (Sananl. 28:13).

Minä  palaan  asumukseeni  ja odotan, kunnes he tuntevat syyllisyytensä ja etsivät minun kasvojani. Ahdistuksessaan he etsivät minua. (Hoos. 5:15)

Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois (Apt. 3:19).

Jumala antaa syntimme anteeksi

Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän on valossa, meillä on yhteys keskenämme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, me eksytämme itsemme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. (1. Joh. 1:7-9)

Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun me vielä olimme syntisiä (Room. 5:8).

Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monien edestä syntien anteeksiantamiseksi (Matt. 26:28).

Tämän armon hän on lahjoittanut meille siinä Rakastetussa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksi saaminen hänen armonsa rikkauden mukaan (Ef 1:6,7).

Jumala on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, jossa meillä on lunastus, syntien anteeksi saaminen (Kol. 1:13,14).

Mutta minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden enkä sinun syntejäsi muista (Jes. 43:25).

Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin  kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme (Ps. 103:12).

Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat lumivalkeiksi. Vaikka ne ovat purppuranväriset, ne tulevat villan valkoisiksi. (Jes. 1:18)

Anna anteeksi toisille

Pitäkää varanne! Jos veljesi tekee syntiä, nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi. Vaikka hän seitsemästi päivässä tekisi syntiä sinua vastaan ja seitsemästi kääntyisi sinun puoleesi ja sanoisi: ”Minä kadun”, anna hänelle anteeksi. (Luuk. 17:3,4)

Sillä jos te annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, niin myös teidän taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi. Mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne. (Matt. 6:14,15)

Esimerkkejä synneistä

Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta. Niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa tottelemattomuuden lapsia. (Kol. 3:5,6)

Lihan teot ovat ilmeisiä. Niitä ovat haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyydet, riita, kiivaus, vihat, juonittelut, eripuraisuudet, harhaopit, kateus, juomingit, mässäily ja muut sellaiset. Sanon teille etukäteen, kuten ennenkin olen sanonut, että ne, jotka tällaista tekevät, eivät peri Jumalan valtakuntaa. (Gal. 5:19-21)

Mutta pelkurien ja epäuskoisten, saastaisten ja murhaajien, haureellisten ja noitien, epäjumalanpalvelijoiden ja kaikkien valehtelijoiden osa on tulisessa, rikkiä palavassa järvessä. Tämä on toinen kuolema. (Ilm. 21:8)

Voitto synneistä

Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta (1. Kor. 15:57)!

Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa (Room. 8:1).

Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! (2. Kor. 5:17)

Miten vastaanotat ikuisen elämän

Myönnä, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa
Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Room. 6:23).

Hylkää omat yrityksesi ja ymmärrä, ettet voi pelastua omien tekojesi ansiosta
He vastasivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi.” (Apt. 16:31). Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan voisi kerskailla (Ef. 2:8,9).

Ota vastaan Kristuksen ilmainen maksu syntiesi edestä – vain sen Isä hyväksyy
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3:16).

Tunnusta Jeesus Kristus henkilökohtaisena Vapahtajanasi ja Herranasi
Eikä ole pelastusta kenessäkään toisessa, sillä ei ole taivaan alla ihmisille annettu muuta nimeä, jossa meidän tulisi pelastua (Apt. 4:12).


Tämän artikkelin sisältö on muokattu What Christians Want To Know -sivuston tekstin pohjalta.

Read Full Post »