Behold the Lamb of God
By Dave Hunt, suom. Samuel Korhonen
Islam opettaa, että viimeisenä päivänä (joka kirjaimellisesti ei voi tulla, ennen kuin muslimit ovat murhanneet kaikki juutalaiset maan päällä) kaikki muslimit, joiden hyvät teot painavat pahoja enemmän, pääsevät paratiisiin. Heidän profeettansa Muhammedin esimerkin mukaisesti ei-muslimien tappaminen, varsinkin juutalaisten, kuuluu muslimin parhaisiin tekoihin. Kuoleminen kenen tahansa ei-muslimin tappamisprosessissa jihadissa on ainoa Islamin tarjoama varma takuu paratiisiin pääsystä. Tämä on se traaginen valhe, joka kannustaa itsemurhapommittajia Israelissa, Irakissa, Afganistanissa ja muualla harkiten kohdistamaan iskunsa puolustuskyvyttömiin naisiin ja lapsiin.
Monilla, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, sekä protestanteilla, että katolisilla, (vaikka ehkä välttävätkin juutalaisten teurastamista), on pohjimmiltaan sama toive päästä taivaaseen tekemällä enemmän hyvää kuin pahaa (oman arvionsa mukaan). Alkeellinenkin oikeudenmukaisuus tunnistaa sellaisen odotuksen mielettömyyden.
Yksikään maallinen oikeus ei mitätöisi kaahaussakkoja, koska syytetty oli ajanut enemmän kilometrejä sallitulla nopeudella, kuin ylinopeudella eikä vapauttaisi tappajaa ja palkitsisi tätä useampien ihmisten hengen säästämisestä, kuin mitä oli murhannut. On varmaa, että sellainen törkeä käsitys, vastenmielinen ihmisen omalletunnolle, ei vanhurskauta ketään maailmankaikkeuden äärettömän pyhän ja vanhurskaan tuomarin silmissä!
Siitä riippumatta, kuinka monta ”hyvää tekoa” ihminen on ehkä tehnyt, ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23) ja Hänen täydellisten normiensa perusteella ovat ”jo tuomittuja” (Joh. 3:18). Eikä voi se Yksi, joka sanoo: ”Sillä minä, Herra, en muutu”(Mal:3:6) ja jonka sana pysyy Iankaikkisesti vahvana taivaissa (Ps:119:89), antaa sanansa pettää (Ps:89:34).
Me tiedämme, että ”Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:8) ja että Hän tahtoo, että ”kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4), mutta Hän on myös äärettömän pyhä ja vanhurskas, eikä voi suvaita syntiä. Hän on julistanut: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava” (Hes. 18:4); ja: ”Sillä synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23). Tuo lause pitää paikkansa, ”sillä itseänsä kieltää hän ei saata” (2. Tim.2:13).
Kuinka sitten Jumala voi armahtaa syntiset iankaikkisesta rangaistuksesta loukkaamatta täydellistä oikeudenmukaisuuttaan? Eikö Hän rohkaise tekemään syntiä ja tule rikoskumppaniksi antamalla anteeksi syylliselle? Ja kuinka Hän voisi peruuttaa julistamansa tuomion heikentämättä uskottavuuttaan?
Raamattu julistaa, että kuka tahansa rikkoo yhtä kohtaa vastaan, ”on syypää kaikissa kohdin”. Miksi? Tottelemattomuus mille tahansa kymmenestä käskystä, riippumatta siitä, kuinka vähäpätöiseltä se ehkä tuntuu meidän näkökulmastamme, on kapinaa Jumalaa vastaan – ja se on kaiken synnin perusolemus. Näin ollen kuinka voi äärettömän pyhä Jumala toteuttaa rakastavan halunsa antaa anteeksi syntisille?
Tämä on keskeinen kysymys. Silti tätä ratkaisevan tärkeää kysymystä ei esitetä islamissa, tai hindulaisuudessa, eikä missään muussakaan maailman uskonnoista. Ne kaikki edistävät suosittua harhaa, että runsaat hyvät teot, jotka painavat enemmän kuin pahat, painavat oikeuden vaa’an syntisen eduksi. Se ei kuitenkaan ole oikeudenmukaisuutta!
On selvää, että täydellinen lain noudattaminen tulevaisuudessa (jos edes mahdollista) ei koskaan voisi kompensoida yhdenkään lain rikkomista menneisyydessä. Onko tämän totuuden tunnistamatta jättäminen kaikkien uskontojen kohtalokas virhe? Itse asiassa ei yksikään ajatteleva ihminen voisi olla jatkuvasti tässä harhassa. Ihmiset tietoisesti ja hiljaa hyväksyvät sellaisen uskonnollisen petoksen ajaakseen omastatunnostaan kauhistuttavan jumalanvastaisen kapinan pelon.
Ei, tätä petosta ylläpidetään tukahduttamalla se tuomitseva totuus – totuus, jonka Jumala on asettanut jokaiseen omaantuntoon. Ylpeys kieltäytyy kohtaamasta kauhistuttavia seurauksia siitä, että ihminen on syyllinen Jumalan edessä. Ei myöskään islamilla, buddhalaisuudella, väärällä ”kristinuskolla”, eikä millään ihmisen uskonnolla ole varaa myöntää totuutta. Se menettäisi valtansa massojen yli, jos tunnustaisi, ettei sillä olekaan mitään tarjottavaa ja että yksin Jumala voi hankkia anteeksiantamuksen syntisille.
Synnin anteeksiantamus? Kuinka se on mahdollista? Syyllisyys, rangaistus ja anteeksiantamus ovat selvästi oikeudenmukaisuuskysymyksiä – ja oikeudenmukaisuutta ei voi syrjäyttää edes rakkaudella, armolla ja laupeudella. Jumalan vanhurskas oikeudenmukaisuus vaatii, että synnin rangaistus maksetaan täydellisesti. Jokainen uskonto, joka väittää saavansa Jumalan antamaan anteeksi synnin, on petos!
On välttämätöntä, että rangaistus Jumalan täydellisen lain rikkomisesta, jota Jumalan ääretön oikeudenmukaisuus vaatii, on ääretön. Rajallinen ihminen erotettaisiin Jumalasta kärsimään ikuisesti tuon mahdottoman velan maksamiseksi.
Vain Jumala itse, joka yksin on ääretön, voi maksaa äärettömän rangaistuksen. Mutta kuinka? Hän ei ole yksi meistä. Jos vain Jumala voisi tulla ihmiseksi…! Ja se juuri on se ihana pelastuksen suunnitelma, joka paljastuu kaikkialla Jumalan Pyhän Sanan, Raamatun, sivuilla ja vain siellä.
Raamatun profeetat ennustivat, että Jumala itse tulisi tämän maan päälle neitseellisen syntymän kautta: naisen siemen ”on polkeva rikki sinun (Saatanan) pääsi” (1. Moos. 3:15.); ”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel [Jumala meidän kanssamme]” (Jes. 7:14); ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu … ja hänen nimensä on: …Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä…” (Jes. 9:6).
Koraani sanoo, että Allah on alati armollinen ja anteeksiantava, mutta silti hän ei tarjoa mitään oikeudellista pohjaa sellaiselle anteeksiantamukselle. Koraani tulee yhdeltä mieheltä, Muhammedilta, joka väitti, että Gabrielin kautta puhuva Allah innoitti hänet. Muslimit luottavat Muhammediin ja Koraaniin, vaikka Koraani itse kehottaa ”Profeettaa” tunnustamaan syntinsä päivin öin (Suura 40:55 jne.) ja julistaa, että Allah muuttaa mielensä: ”Mitä tulee sellaiseen ilmoitukseen, jonka kumoamme, tai annamme unohtua, niin tuomme [sen tilalle] paremman, tai sen kaltaisen” (Suura 2:106); ”Me panemme yhden ilmoituksen toisen tilalle…” (Suura 16:101).
Sen sijaan Raamattu tuli meille noin 40 miehen kautta yli 1600 vuoden aikana. Siten meillä on sen jokaiselle kirjoittajalle 39 muuta todistajaa erilaisista kulttuureista ja erilaisilta historian ajoilta. Useimmat heistä eivät koskaan kohdanneet toisia kirjoittajia. Ainoa yhteinen tekijä heille oli väite, että heidän innoittajansa oli Jahve, ”Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala” (2. Moos. 3:15, ynnä 11 muuta kohtaa), ”Israelin Jumala” (2. Moos. 5:1, ynnä 202 muuta kohtaa). Heidän kirjoituksensa yhdistyvät sopusointuisesti monimutkaisiin aiheisiin, jotka ovat kehittyneet toisistaan tavalla, joka todistaa jumalallisen innoituksen.
Yksi aihe, joka löytyy kaikkialta Genesiksestä Ilmestyskirjaan, on Jumalan pelastussuunnitelman punainen lanka. Se avataan huolellisesti kirjoittaja kirjoittajalta syvenevässä ilmoituksessa – ja sitä tukevat sadat profetiat, jotka ovat toteutuneet muuttamattomina. Jumala ei ole jättänyt epäilystä, että Hän itse on tullut maan päälle neitseellisen syntymän kautta maksamaan sen äärettömän rangaistuksen, jonka Hänen oma oikeudenmukaisuutensa vaatii synnistä hankkien oikeudenmukaisen ja ikuisen pelastuksen.
Pelastus syntiselle ihmiselle oli osa Jumalan suunnitelmaa koko iankaikkisuudesta saakka. Hän tiesi, että Aadam ja Eeva uskoisivat käärmettä ja että heidän perillisensä jatkaisivat tuota kapinaa. Jumalan lupaus kuitenkin uudistetaan jatkuvasti Hänen profeettojensa kautta.
Pelastuksen keino tulee yhä selvemmin polttopisteeseen sen avautuvan kuvan kautta, joka esitetään Vanhan Testamentin uhrijärjestelmässä. Se alkaa eläinten uhraamisella nahkojen hankkimiseksi, joilla Jumala puki Aadamin ja Eevan karkotettuaan heidät paratiisista. Se oli tilapäinen peittäminen, ei täydellinen anteeksiantamus: ”…mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä” (Hepr. 10:4).
Luvattua Vapahtajaa kutsuttiin Messiaaksi. Sitä, että Hänen olisi annettava oma henkensä, kuvattiin toistuvasti viattomien eläinten uhraamisessa, varsinkin viattoman ja alistuvan karitsan uhraamisessa. Ensi kerran kohtaamme karitsan Aabelin syntiuhrina. Sen sijaan Kainin vaatimus saada uhrata omien kättensä ponnistuksia, oli selkeä Jumalan pelastuksen hylkääminen ja prototyyppi kaikista uskonnoista sen jälkeen. Jumalaa tottelevien vaino kautta inhimillisen historian nähtiin myös ennalta siinä, kun Kain murhasi veljensä Aabelin, koska Aabelin teurastettu karitsa oli otollinen, kun taas Kainin hyvät teot eivät.
Uhrattu karitsa kuvasi toistuvasti lupausta todellisesta Jumalan Karitsasta, joka antaisi ”itsensä lunnaiksi kaikkien edestä” (1. Tim. 2:6). Se, että Karitsa olisi Jumalan Poika, oli myös ennalta nähty. Kun Aabraham johti poikansa Iisakin ylös Moorian vuorelle uhratakseen hänet siellä Jumalan käskystä uskoen, että Jumala herättäisi hänet kuolleista, Iisak kysyi: ”… missä on lammas polttouhriksi?” Uskossa Aabraham vastasi: ”Jumala on katsova itselleen lampaan” (1. Moos. 22:8).
Tuo lupaus esiintyy läpi koko Raamatun: ”Lord GOD, and his Spirit, hath sent me. (Herra Jumala ja hänen Henkensä on lähettänyt minut, Jes. 48:16 KJV:n mukaan); ”Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi” (1. Joh. 4:14). Ymmärtämättä omia profeettojaan ja luullen, että Messias välittömästi ottaisi Daavidin valtaistuimen, useimmat juutalaiset eivät tajunneet, että Hänen oli ensin tultava luvattuna Karitsana tullakseen ristiinnaulituksi heidän syntiensä tähden leeviläisten uhrien täyttymyksessä. Vasta toisessa tulemuksessaan voimassa ja kunniassa Hän perustaisi maanpäällisen valtakunnan.
Karitsan uhraaminen ja sen veren pirskottaminen talojensa ”molempiin pihtipieliin ja ovenpäälliseen” (2. Moos. 12:7-13) sai tuhonenkelin ohittamaan israelilaiset, kun Jumalan tuomio lankesi Egyptin päälle tuoden Israelin vapautuksen julmasta orjuudesta ja juutalaiset kaikkialla maailmassa juhlivat sitä edelleen Pääsiäisenä.
On murheellista, että kuten profeetat ennustivat, niin Israel pilkkasi ja ristiinnaulitsi ”Jumalan Pyhän”, jonka riivaajatkin tunnustivat (Mark. 1:24; Luuk. 4:34)! Harvat ottivat vaarin Johannes Kastajasta: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29).
Sen sijaan islamissa ei ole mitään pohjaa syntien anteeksiantamukselle ja katolisuudessakin, jolle Kristuksen ristiinnaulitseminen on niin tärkeä, sen riittävyys kiistetään väitteellä, että ”messu-uhrissa” Hänet uhrataan jatkuvasti. Näin ollen katolisilla alttareilla rangaistusta ei koskaan makseta, sillä jos se maksettaisiin, niin, kuten Raamattu sanoo, messu-uhria olisi lakattu uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä? (Hepr. 10:2).
Jatkuva muka ”muuttuneen” (transubstantiated) Kristuksen ruumiin ja veren uhraaminen Rooman alttareilla hylkää selkeät raamatulliset julistukset, että ”samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit … me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan … mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä … yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään … siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita” (Hepr. 9:25-10:18). Jokainen yritys lisätä, tai jatkaa, Kristuksen kertakaikkista uhria ristillä on Kristuksen voitonhuudon, ”se on täytetty”, kieltäminen (Joh. 19:30).
Kuten väärässä kristinuskossa, niin kaikissa maailman uskonnoissa synnin rangaistusta ei koskaan makseta, vaan se riippuu kumartajien päiden yllä kuin Damokleen miekka: sen tähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto (Room. 3:20). Vain Kristus pystyi maksamaan ja maksoi synnin rangaistuksen – mutta kuinka uskominen häneen voi vanhurskauttaa syntisen? Paavali kohtaa juuri tämän kysymyksen: kuinka voi Jumala olla ”vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen” (Room. 3:26)? Hän vastaa, ettemme voi tehdä muuta, kuin hyväksyä Kristuksen uhrin, jonka Jumala on hyväksynyt meidän puolestamme ja sen kautta meidät ”vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja” (Room:3:28): ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut” (Apt. 16:31) – Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta … ette tekojen kautta…” (Ef. 2:8-10).
Monet, jotka väittävät uskovansa Kristukseen, vaativat saada lisätä omia ponnistuksiaan osamaksuksi pelastuksestaan. Pelastus on kuitenkin lahja: ”Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 6:23). Pelastuksen maksamisyritykset kirkon jäsenyydellä, rukouksilla, tai hyvillä teoilla, on herja Kristusta kohtaan, joka maksoi täyden hinnan – ja se on Jumalan lahjan hylkääminen.
Jotkut väittävät, että Kristus ei kuollut koko ihmiskunnan puolesta, vaan ainoastaan pelastukseen ennalta määrättyjen puolesta jättäen muut ikuiseen piinaan. Silti jokainen Vanhan Testamentin kuva Kristuksen uhrista oli koko Israelille, mutta jokainen juutalainen ei pelastunut, koska kaikki eivät uskoneet. Pelastus on uskon kautta.
Pääsiäinen ei ollut vain koko Israelille, vaan myös kaikille egyptiläisille, jotka tappaisivat karitsan ja laittaisivat sen verta taloihinsa. Manna oli koko Israelille; kukaan ei jäänyt ulkopuolelle. Niin oli myös kalliosta vuotanut vesi: ”[He] joivat kaikki samaa hengellistä juomaa … ja se kallio oli Kristus” (1. Kor. 10:4). Ja niin oli, mitä tulee Sovituspäivään, kaikkiin leeviläisiin uhreihin jne. Nämä olivat kaikille juutalaisille ja kaikille muukalaisille, jotka uskoisivat. Missään ei mitenkään vihjata, että mikään uhri, tai muu määräys Jumalalta, oli vain tiettyä valittua ryhmää varten.
Meidän ei tarvitse arvailla tarkoittaako Joh. 3:16, että Jumala rakasti maailmaa niin, että antoi Kristuksen kuolemaan kaikkien puolesta. Kristus ratkaisee tuon kysymyksen esittelemällä ristinsä Nikodeemukselle toisella esimerkillä Vanhasta Testamentista: ”Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:14-15). On kiistämätöntä, että parantuminen katsomalla käärmeeseen, aivan kuten kaikki muut VT:n Kristukseen osoittavat määräykset, ei ollut rajoitetulle joukolle Israelin sisällä, vaan kaikille, jotka uskoisivat.
Niin oli, mitä tulee jokaiseen kuvaan tulevasta Jumalan Karitsasta. Jesaja julistaa: ”Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat…” (Jes. 53:6). Tämä on syyte jokaiselle Israelissa: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23). Jesaja lisää yhtä selvällä kielellä hyvän uutisen: ”Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme” (Jes. 53:6). Aivan kuten kaikki ovat eksyneet, niin myös Kristus kuoli kaikkien puolesta: ”Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan…” (1. Tim. 1:15). Saatana yrittää siepata tämän hyvän sanoman ”suuresta ilosta … kaikelle kansalle” (Luuk. 2:10) kuulijoiden sydämistä, ”etteivät he uskoisi ja pelastuisi” (Luuk. 8:12).
Seisokaamme Jumalan Sanassa julistaen koko maailmalle, että Vapahtaja ”Jumalan Karitsa”, on syntynyt Beetlehemissä ottamaan pois maailman synnin; että Hän kuoli ristillä kaikkien ihmisten syntien puolesta; ja että iankaikkisen elämän lahja annetaan ilmaiseksi kaikille, jotka vastaanottavat sen lapsenomaisessa uskossa. TBC
Read Full Post »
Ajankohtaista uskosta 