Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Calvary Chapel’

Graham Cooke
Posted 3.1.2012 by Moriel Ministry, Jacob Prasch, suom. SK

(Suomentajan kommentti vuonna 2013: On surullista, että TV7 on jälleen ottanut ohjelmistoonsa uuden väärän opettajan.)

Moriel’ilta kysyttiin seuraavaa:

Onko Moriel kuullut mitään Graham Cooke’n (Manchester, England) profeetalliseksi väitetystä palvelutyöstä? Cooke johtaa nykyisin Kaliforniassa seurakuntaa nimeltä ”Mission”.

Jacob vastaa:

Englannin Manchester, jossa Moriel’illa on kumppanuusseurakunta läheisessä Reddish’issä ja jossa kerran asuin tehden evankelioimistyötä juutalaisyhteisössä (ja jossa isoisäni syntyi), on hengellisesti autio kaupunki, jonka ei pitäisi viedä saarnaajia, vaan tuoda heitä. Ilmasto ja varallisuus ovat kuitenkin Kaliforniassa (jossa Moriel’illa on myös kumppanuusseurakunta) aivan toista. Graham Cooke ilmeisesti lähti seurakunnasta South Hampton’issa (jossa silloin tällöin puhun paikallisessa Calvary Chapel -seurakunnassa). Graham Cooke ei ollut mikään tunnettu hahmo brittiläisissä evankelisissa piireissä, ennen kuin lähti Amerikkaan avioliittonsa kustannuksella ja siksi myös kadotetuille todistamisen hinnalla.

Kristitty vaimo, Heather, otti eron Graham Cooke’sta kieltäydyttyään tukemasta tämän halua lähteä Englannista Kaliforniaan. Yksin tämä osoittaa, ettei hän Jumalan Sanan mukaan ole kelvollinen seurakunnan johtoon (1. Tim. 3:5). Hänen olisi pitänyt asettaa avioliittonsa, eikä palvelutyötään, ensimmäiseksi prioriteetikseen eikä lähteä saarnatyöhön ilman vaimonsa tukea. Jos hän oli kapinallinen Herraa kohtaan eikä miehensä elämäntoveri, niin hänen olisi pitänyt odottaa, että Jumala käsittelee häntä, minkä Herra kyllä pystyy tekemään, jos hänet todella on kutsuttu USA:han. Sen sijaan meillä on nyt mies, jota mainostetaan sellaisena, joka auttaa toisia ymmärtämään Jumalan todellista luonnetta, vaikka ei omassa elämässään ole elänyt Jumalan tärkeimpien periaatteiden mukaisesti. Kuten Paavali kirjoittaa Timoteukselle: ”jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?” Tämä sopii Graham Cooke’iin.

Kuunnellessamme YouTube’lla (ja Suomessa TV7:lla) Graham Cooke’n väärää opetusta profetiasta ymmärrämme nopeasti, että tämä mies on raamatullisesti tietämätön ja hengellisesti petetty. Se tosiasia, että huolimatta hänen ilmeisestä tietämättömyydestään Uuden testamentin opista, on niitä, jotka haluavat korviaan kutiteltavan sellaisilla rauhoittavilla fantasioilla, on suorastaan säälittävä; hän on selvästi väärä opettaja, joka keksii naurettavan räikeää harhaa. Tämä typerä raamatunvastainen valehengellinen retoriikka, jota hän tuottaa, muistuttaa epämääräisesti Rob Bell’in harhaoppia eikä ole yllätys, että toiset väärän opin levittäjät suosittelevat sitä, kuten King Watch Uudessa Seelannissa, joka mm. hylkää Israelin historian mallina tulkita seurakunnan historiaa (kuten 1. Kor. 10 selvästi opettaa) pitäen sitä vääränä ja hyljättävänä. Sellainen tyhjä lepertely pitäisi olla vain kulttien alaa eikä tunnustavien evankelikaalien.

Herra Cooke opettaa virheellistä harhaluuloa (jonka hän harhaisessa tietämättömyydessään näyttää itsekin uskovan), että Jumalan tuomio loppui ristillä ja ettei ole mitään tuomiota ennen suuren valkean valtaistuimen tuomiota. Tämä on tietysti ratkiriemullista. Apostolien teoissa (ensimmäinen ristin jälkeen kirjoitettu UT:n kirja ennen Ilmestyskirjaa) me näemme Jumalan tuomion Ananiaalle ja Safiralle. Luvussa 1. Kor. 11 Paavali käyttää sanaa ”tuomio” (krino) jumalallisena Hänen lastensa ”kurittamisen” (pedeou) keinona. Näemme Jumalan tuomion kohtaavan Tyatiran seurakuntaa sen lasten tappamisella ennen suuren valkean valtaistuimen tuomiota ja samoin näemme Jumalan käyttävän eksytystä tuomion välineenä 2. Tess. 2. luvussa. On monia kohtia, jotka ensi vilkaisulla torjuvat Graham Cooke’n tyhjän uskonnollisen jaarittelun sinä täydellisenä hölynpölynä, mitä se on. Kuten kaikki kaltaisensa hänkin ottaa tiettyjä kohtia ulos kontekstista ja eristettyinä tekstiyhteydestä ennalta mietittyjen opillisten keksintöjensä todistetekstiksi. Hänen perustelunsa on suorassa ristiriidassa sen kanssa, mitä Jumalan Sana sanoo.

Hänen suurin ongelmansa on, että hän yrittää välittää jumalakuvaa, joka yksinkertaisesti ei ole raamatullinen. Graham Cooke sanoo, että tulla tuntemaan Jumala hänen todellisessa persoonassaan ja luonteessaan on sitä, että näkee Jumalan olevan onnellinen. Koko Jumalan luonne sisältyy Jeesukseen (Kol. 2:9) ja häntä kuvaillaan kipujen miehenä ja sairauden tuttavana (Jes. 53:3). Ennustettu ilon aika kyllä tulee, mutta kuinka voi Jumala olla onnellinen, kun suurin osa Hänen luomakuntaansa on menossa helvettiin ilman pelastusta, jota Hän tarjoaa, ja kun suurin osa Hänen omaa kansaansa Israelia edelleen hylkää oman Messiaansa?

Graham Cooke on väärä opettaja, petetty ja teologisesti tietämätön mies, joka pettää toisia ja mies vailla raamatullista oikeutta olla kristillisen johdon palvelutyössä. Kun tarkastelee hänen avioliittonsa tragediaa, niin se roska, jota hän opettaa, ei varmasti tehnyt hänelle mitään hyvää. Se ei myöskään hyödytä toisia, vaan ainoastaan pettää heitä epäraamatullisella typeryydellä, jonka he kuvittelevat olevan kristillistä ajattelemalla tunteillaan ja luullen tunteitaan oikeaksi raamatulliseksi hengellisyydeksi. Kuten Jaakobin kirje varoittaa:

”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion” (Jaak. 3:1).

James Jacob Prasch
(Moriel)

 

Read Full Post »

Nokia Mission entinen johtaja Markku Koivisto kirjoittaa blogissaan 30.10.2012: ”Olen lueskellut ja katsellut Lonnie Frisbeen (1949-1993) elämää. Hän on ehkä kaikkein merkittävin karismaattisen liikkeen vaikuttaja viimeisen sadan vuoden aikana. Hänen innoituksestaan on perustettu tuhansia seurakuntia. Hänen kokouksissaan tuli valtavat määrät ihmisiä uskoon ja parantui. Kokonainen uusi kristillinen kulttuuri alkoi hänestä.”

Lonnie Frisbeen sympatisointi kertoo paljon siitä hengellisestä aatemaailmasta ja sinisilmäisyydestä, joka Nokia Missiossa vaikutti. Frisbeellä oli keskeinen rooli myös Calvary Chapelin ja Viinitarhaliikkeen (Vineyard) synnyssä.

Paavo Hiltunen kertoo John Wimberin ja Viinitarhaliikkeen historiakatsauksessaan, miten Lonnie Frisbeen vierailu järisytti Wimberin seurakuntaa perusteellisella tavalla. ”Wimberin liikkeen ymmärtäisi täysin vain, jos voisi selvittää käänteentekevän kokouksen puhujan Lonnie Frisbeen entisyyden. Tässä on vain todettava, että hän oli liipasin, joka laukaisi yhteyden psyykkisiin ilmiöihin…” (Hiltunen 1996, Toronto-ilmiö läpivalaisussa)

Olen kirjoittanut Lonnie Frisbeestä ja Wimberistä 21.4.2013 artikkelissa Varoituksia uuskarismaattisista ilmiöistä.

Seuraavassa on artikkeli, joka selvittää Lonnie Frisbeen ”entisyyden”. Hän ei ollut Pyhässä Hengessä vaeltava evankelista, vaan ”hänet voimaannutti LSD:hen liittyvä henki”, kuten seuraava artikkeli ja sen viitteet osoittavat.



Calvary Chapel: Another Wave Of The Spirit Or A Wave Of Deception?
Commentary by Roger Oakland, suom. SK
Understand The Times International: Roger Oakland Ministries
www.understandthetimes.org
1.800.689.1888

Suomentajan kommentti: Mahtava amerikkalainen Calvary Chapel -seurakuntaliike on näihin saakka pitänyt kiinni Raamatun totuuksista, mutta nyt sielläkin puhaltavat muutoksen tuulet. Liike on maailmanlaajuinen ja vaikuttaa myös Suomessa: http://www.calvarychapel.fi/en/index.php

Näinä päivinä kristillisissä piireissä puhutaan paljon suuresta ”Pyhän Hengen” vuodatuksesta, joka on ihan nurkan takana. Tämä ”vuodatus” tuo muka ”uuden Jeesus-liikkeen”.[1] Vaikka olisi ihanaa, jos se ”henki” olisi Pyhä Henki, on syytä uskoa, että elämme ajassa, jolloin ”toinen henki” [2] voi olla se henki, joka on etualalla.

Kuva oikealla: lähde [3]

Kuva oikealla: lähde [3]

Siitä ei ole kauan, kun törmäsin nettisivuun, jolla oli haastattelu, joka oli tehty Calvary Chapel’in vuoden 2016 pastorien vuosikonferenssissa Kalifornian Costa Mesa’ssa. Haastattelija oli henkilö nimeltä Josh Turansky. Kaksi haastateltavaa olivat Raul Ries Calvary Chapel Diamond Bar’ista ja hänen poikansa Ryan Ries hevirokkibändistä Whoesoevers, joka käyttää satanistista symboliikkaa keinona houkutella nuoria raamatulliseen kristinuskoon.

Ryan on ilmeisesti kääntynyt huumeiden ja saatananpalvonnan taustasta ja julistaa olevansa kokosydäminen uudestisyntynyt kristitty, joka rakastaa Jeesusta Herranaan ja Vapahtajanaan.[4] Sekä Brian Brodersen että hänen isänsä Raul mainostavat häntä evankelistana ja hänelle on annettu puhujanpaikka Calvary Chapel Costa Mesa’ssa ja Calvary Chapel Diamond Bar’issa. Brian ja Raul suosittelevat häntä evankelistana, joka on kutsuttu saavuttamaan tämä sukupolvi evankeliumilla.

Tämän kommentaarin asettamiseksi oikeaan kontekstiin, jotta voit nähdä, etten liioittele, katso tämä linkki.

Edellä oleva haastattelu dokumentoi kaiken sanomani. Kaikki kolme osanottajaa videolla tuntuvat luulevan, että Jumala on ”vuodattamassa” jonkin sortin ”hengen” Calvary Chapel’iin käyttämällä huumeriippuvaisia ja satanisteja asiamiehinä. He myös vihjailevat, että ensimmäisen sukupolven Calvary Chapel -pastoreilla, jotka olivat Chuck Smith’in valmentamia ja ovat nyt 6-7-kymppisiä, tulee myös olemaan oma roolinsa. Ilmeisesti he saavat uuden ”voitelun”, kun ”uusi Jeesus-liike” avautuu ja musiikki ja postmodernismi liittyvät yhteen auttamaan tätä lopunajan hengenvuodatusta.

Vaikka Chuck Smith ei ennen kuolemaansa hyväksynyt tätä uutta tulevaa ”hengen” liikettä, niin nämä miehet pöytäkirjan ulkopuolella sanovat yksinkertaisille Calvary Chapel -pastoreille, jotka esittävät kysymyksiä, että he ovat ”ulkona kaikesta” ja ”heidän täytyy pärjätä ohjelman kanssa” tai ”jatkaa eteenpäin”.

Historian Jeesus-liike

Se tosiasia, että olen kirjoittamassa tätä, tuo toisen kiivaan hyökkäyksen arvostelijoiltani, jotka ovat ”Golgatan kappelilaisia” (Calvary Chapelites). Käytän sanaa ”kappelilainen” kuvailemaan tietyntyyppistä henkilöä, joka on taipuvainen seuraamaan ihmisiä ja heidän liikkeitään päättelemättä itse raamatullisesti tai etsimättä Jeesusta ja Hänen Sanaansa. Toisin sanoen, monet ovat nielleet “Kool- aid’in”. He ovat kykenemättömiä ajattelemaan omin avuin.

Tiedän vain kaksi ensimmäisen sukupolven Calvary Chapel -pastoria, jotka yhtyisivät tähän arvioon –  John Higgins Arizona’n Tempe’stä ja Dwight Douville Wisconsin’in Appleton’ista. John oli Chuck Smith’in ensimmäinen virkaveli ja näki jotkin puutteet alusta alkaen. Hän tunsi myös Lonnie Frisbee’n henkilökohtaisesti. Kaikki toiset ensimmäisen sukupolven Calvary Chapel -pastorit, kuten Greg Laurie, Don McLure, Mike MacIntosh, Raul Ries, Jeff Johnston, Jon Courson, Skip Heitzig, ja Bil Galatin, kaikki puhuvat ajoista, jolloin Hengen vuodatus oli kiihkeää (stirred), kun Lonnie Frisbee oli paikalla. Tosiasiat kuitenkin osoittavat, että hänet voimaannutti LSD:hen liittyvä henki.[5]

Tämä ei ole spekulaatiota. Ellet usko minua, niin tarkista itse. Tai jos haluat lisää tietoa Calvary Chapel’ista ja yhteydestä Lonnie’iin ja muihin kyseenalaisiin juuriin, niin tarkista Aimee Semple McPherson, tai näe Lonnie’n, pastori Chuck’in ja Kathryn Kuhlman’in välinen silta. Tämä ei ole syyllisyyttä kumppanuuden perusteella. Tämä oli joko täydellistä erottamisen puutetta, tai siinä oli jonkinlainen asetelma Calvary Chapel’in eksytykselle sen perustamisesta lähtien, joka vaikuttaa vielä nytkin.

Lonnie Frisbee, Kathryn Kuhlman ja Chuck Smith

Lonnie Frisbee, Kathryn Kuhlman ja Chuck Smith

On vain harvoja, jotka ovat valmiita tulemaan ulos ja toteamaan tosiasiat koskien Calvary Chapel’in kyseenalaista alkua. Miksi on näin? Haastan kaikki tunnetut Calvary Chapel’in ensimmäisen sukupolven pastorit ottamaan kantaa nyt. Eikö se selvittäisi asiat?

Seuraava dokumentaatio paljastaa paljon Lonnie Frisbee’stä, hänen persoonallisuudestaan ja persoonan ”hengestä”. Me luemme:

Frisbee oli keskeinen hahmo Jeesus-liikkeessä ja silminnäkijäkuvaukset hänen työstään vuoden 2007 Emmy-ehdokkuusfilmissä Frisbee: The Life and Death of a Hippie Preacher (Frisbee: Hippisarnaajan elämä ja kuolema) selittävät, kuinka Frisbee’stä tuli karismaattinen kipinä sytyttäen Chuck Smith‘in Calvary Chapel’in ja Vineyard-liikkeen, kaksi maailmanlaajuista uskonsuuntaa evankelikaalisten suuntien joukossa, tulemaan esiin viimeisten 30 vuoden aikana. On sanottu, että hän ei ollut yksi hippisaarnaajista, vaan että ”heitä oli vain yksi”. Käsite ”voimaevankeliointi” (power evangelism) tulee Frisbee’n työstä. Jotkut hänen ankarimmista arvostelijoistaan koskien Pyhän Hengen ja Hengen lahjojen rankkaa käyttöä, tulivat seurakunnista, joita hän auttoi perustamaan. Hän vaikutti myös moniin profeetallisiin evankelistoihin, kuten Jonathan Land, Marc Dupont, Jill Austin ym. Frisbee oli House of Miracles -kommuunin toinen perustaja ja sen pääarkkitehti, joka käännytti monia.

House of Miracles (Ihmeiden Talo) kasvoi 19 yhteisöllisen talon sarjaksi, jotka myöhemmin siirtyivät Oregon’iin muodostamaan Shiloh-nuorisoherätyskeskukset, joka oli suurin ja yksi pitkäikäisimmistä Jeesus-kansan kommunaalisista ryhmistä.

Frisbee toimi evankelikaalisena saarnaajana ja myös yksityisesti seurusteli homomiehenä sekä ennen evankelistan uraansa että sen aikana. Tämä aiheuttaa jännitettä sen kanssa, että hän sanoi haastatteluissa, ettei koskaan ole uskonut homouden olevan muuta kuin synti Jumalan silmissä ja molemmat uskonsuunnat kielsivät homoseksuaalisen käytöksen.

Myöhemmin molemmat seurakunnat kieltäytyivät tunnustamasta häntä johtuen hänen aktiivisesta sukupuolielämästään, poistaen hänet ensin johtoasemista ja sitten lopulta erottaen hänet. Hänet torjuttiin ja ”uloskirjoitettiin virallisista historiikeista”. Osana hyljeksintäänsä entisistä seurakunnistaan hänen työtään parjattiin, mutta ennen kuolemaansa AIDS:iin vuonna 1993 hän antoi anteeksi niille, jotka yrittivät häväistä häntä.

Entä se tosiasia, että Lonnie Frisbee oli nuorisopastori Costa Mesa’n Calvary Chapel’issa, joka vaikutti Greg Laurie’iin hiekkarannalla Etelä-Kaliforniassa? On tosiasia, että Lonnie käytti LSD:tä. Tiesikö Chuck Smith sen? [7] Mikä henki vaikutti Greg’iin, kun Lonnie pani kätensä hänen päällensä? Miksi tämä on salattu? [8]

Joten mihin tästä?

Arvostelijoiden hiljentämiseksi ja sen varmistamiseksi, että tämä kommentaari on esittänyt kaikki tosiasiat, minun täytyy tuoda esiin koko tausta täydentämään kuva. Lonnie oli ehkä koukku tai syötti, tuomaan hippejä pois rannalta, mutta Chuck Smith ja hänen Jumalan Sanan opetuksensa oli se hippien ja huumeveikkojen etsimä substanssi eli liha, joka täytti hengellisen tyhjiön. Kun herätys tulee, niin Jumala voi tietysti käyttää mitä tahansa ja ketä tahansa. On myös totta, että kun todellinen Jumalan Henki vuodatetaan, niin myös Saatana on paikalla väärän kanssa pettämässä.

Älä siis käsitä minua väärin: En väitä, että Calvary Chapel perustuksineen oli täysin väärä. Se, mitä väitän, on, että kaksi asiaa tapahtuivat rinnakkain ja samaan aikaan – aito ja aidon vastakohta. Se, mitä monet eivät vieläkään ole valmiita myöntämään, ainakaan ne, jotka kokivat tämän alkuperäisen Pyhän Hengen työn, on se tosiasia, että myös Saatana oli silloin työssä, kuten nytkin.

Onko nykyinen uusi aalto Hengen vai petoksen aalto?

Kuulen paljon jyrinöitä ja propagandaa mediassa uudesta ”Hengen vuodatuksesta”, joka pian vielä kerran tuo ”herätyksen” ”mahtavaan Calvary Chapel -liikkeeseen.” Nyt, kun pastori Brian Brodersen on perinyt ”pomon” aseman Calvary Chapel Costa Mesa’ssa, niin pastorien vuosikonferenssi on paikka, jossa ”uudet erottuvuudet” tuodaan alas. Vaikka sellainen hierarkia kiihkeästi kiistetään, niin sellaiset pastorit, kuin Dwight Douville, saivat hiljattain auktoriteeteilta Costa Mesa’n päämajassa määräyksiä olla hiljaa tai lähteä, koska hän ilmaisi todellisia huolenaiheita.

Sitten on laaja-alainen puhe yhteyden ja ekumenian vuodatuksesta, jonka käynnistää nykyinen paavi. Vastustavatko hierarkisen Calvary Chapel -liikkeen johtajat tätä, vai eivät? Tähän asti on vallinnut kuoleman hiljaisuus. He kaikki näyttävät hyväksyvän Rick Warren’in, joka hyväksyy paavin. Miksi näin? Ovatko he vain petettyjä, vai eivätkö halua keikuttaa venettä, koska Brian Brodersen peräänkuuluttaa ”Uutta Golgataa”?

Monet Calvary Chapel -pastorit ovat muuttamassa näkemyksensä Raamatun suhteen. Seuraava artikkeli kuvailee tapahtumassa olevaa hyvin selvästi.[9] Se ilmentää sitä filosofiaa, jota rummuttavat Brodersen, McLure, Laurie ym. Näyttää, että nämä miehet ovat kääntäneet uuden lehden. He eivät voi päästä Rick Warren’in maailmanuskonnon rattaille kyllin nopeasti ja kaikki yhdessä toimii hyvän asian puolesta. Eräs huomioitsija kirjoitti koskien nykyisiä virtauksia:

Voitko uskoa kanssamme, että uskonsuunnat tulevat yhdistymään, että rodut voisivat tulla yhteen, että Jumala voisi tehdä meidät yhdeksi vastamyrkkynä aikamme hirvittävälle jakautuneisuudelle? Voisitko uskoa kanssamme stadionkristillisyyden puolesta, jossa tunnusteot ja ihmeet puhkeavat esiin ja massaevankelioiminen räjähtää koko maahamme – kolmas suuri herätys?

Näin kyselee NAR:iin sitoutunut väärä opettaja Lou Engle, konferenssin ”Asuza Now: The Call” (Azusa nyt: Kutsu) perustaja. Konferenssi on määrä pitää 9. päivä huhtikuuta 2016 Los Angeles Memorial Coliseum’illa. ”Me uskomme Jumalan kirkkauden murtautumiseen, joka koskee Herraa tänä päivänä! Jos toimimme yhdessä, voimme nähdä Kristuksen ruumiin siirtyvän suurempien paranemisten ja suuren herätyksen päivään Amerikalle!”

Kun Azusa Now kutsuu kaikkia kirkkokuntia, siihen sisältyy Rooman kirkko: ”Näkymättömässä maailmassa jokaisen lajin esirukoilijat – evankelikaalit, karismaattiset, helluntailaiset ja katoliset – tunsivat hopealangan värisevän käsissämme. Jos rukouksettomat tyhjiöt ovat olleet vastuussa siitä, että lopulta ovat nielleet jokaisen aikaisemman herätyksen, niin Jumalan kärsivällinen viisaus on tehty selväksi. Pyhä Henki on ennaltaehkäisevästi suunnitellut massiivisen globaalin ylistys- rukous- ja lähetysliikkeen. Voisiko tämä pitää käynnissä seuraavaa aaltoa aina Hänen paluuseensa asti? Koska jokainen aito herätys tuo valtavan paineen ja konfliktin, niin seuraavalla suurella herätyksellä on nyt globaali ankkuri rukouksessa.” (Lähde: Charisma Magazine) [10]

Jos todella haluat saada välähdyksen siitä, mihin tämä ”Pyhän Hengen vuodatus” on menossa, niin lue Charisma-lehdestä Marcus Yoars’in artikkeli America Shall Be Saved (Amerikka pelastuu).[11] Evankelistajono tämän vuodatuksen takana on ällistyttävä. Greg Laurie ja Franklin Graham ovat mukana Reinhard Bonnke’n ynnä muiden kanssa. Ketkä muut vielä liittyvät karismaattisten ja ei-karismaattisten sekamelskaan, kuten myös katolisen kirkon potkukäynnistykseen? Mihin tämä johtaa, kun evankelikaalinen kristikunta on virallisesti julistanut, että uskonpuhdistus on ohi?

Entä se tosiasia, että Greg Laurie ja Brian Brodersen ovat julkisesti sanoneet kannattavansa Lou Engle’ä? Lou Engle on Azusa Street -herätysilmiön ”pillipiipari”. Ellei ns. Azusa-herätys ole sinulle tuttu, niin tutki asiaa. Tämä ns. ”vuodatus” johti Latter Rain -oppiin, joka poiki viimeaikaiset väärät herätykset, kuten Toronton Siunaus ja Pensacola’n River. Tähänkö ”uusi Calvary-liike” on matkalla, kun heitä sokeasti johdetaan kohti tulevan yhden maailman postmodernien uskonkäsitysten ekumeenista sekamelskaa? [12]

Seuraavassa kommentaarissani osoitan, kuinka tämä kaikki liittyy Peter Drucker’ismiin ja seurakuntakasvuliikkeen muodostumiseen, jota Uusi Calvary Chapel näyttää suosittelevan. Mikä henki vuodatetaan, vai heitetäänkö Raamattu ulos, jotta olisi tilaa ”hengelle”?

Lue tästä edellä mainittu kommentaari


Viitteet

[1] https://en.wikipedia.org/wiki/Jesus_movement

[2] II Corinthians 11:3-4

[3] https://thelasthiker.files.wordpress.com/2013/04/625615_575870995765610_560257132_n.jpg

[4] https://www.youtube.com/watch?v=NS—bFJRSI Ryan Ries testimony

[5] http://www.curatormagazine.com/lane-severson/lsd-and-the-baptisms-of-tahquitz-canyon/

[6] https://en.wikipedia.org/wiki/Lonnie_Frisbee

[7] http://blog.greglaurie.com/?page_id=9

[8] http://www.ocweekly.com/news/the-first-jesus-freak-6377865

[9] http://pulpitandpen.org/2016/02/22/azusa-redux-lou-engle-greg-laurie-uniting-denominations/

[10] http://www.charismamag.com/spirit/prayer/25523-azusanow-the-power-of-the-silver-cord-between-heaven-and-earth

[11] http://www.charismamag.com/spirit/evangelism-missions/18473-america-shall-be-saved

[12] http://vfntv1.blogspot.com/2016/04/third-great-awakening-upon-us-azusa-now.html

 

Read Full Post »