Lighthouse Trails’in minikirja 6.6.2016
Alice Bailey, the Mother of the New Age Movement And Her Plans to “Revitalize” Christianity
By Ray Yungen, suom. SK
Mysteerikoulut
Monet suhtautuvat jonkinlaisella hämmentyneellä halveksunnalla niihin, jotka ovat sekaantuneet mystiikkaan ja siten uskovat, että New Age -liike on kevytmielistä kirmailua absurdiin.
Vastauksessa tähän haluaisin painottaa kahta seikkaa. Ensiksi, että miljoonilla ihmisillä on todellisia kokemuksia. Toiseksi, että nämä kokemukset ovat yhtä vanhoja kuin ihmisen sivilisaatio.
On tärkeää ymmärtää, että perustus, jolla New Age -liike lepää, ylittää pelkän ideoiden älyllisen hyväksymisen. Sitä ei voida pitää erillisenä mystisestä kokemuksesta, josta se ponnistaa.
Muinaisista okkultismin kannattajista mysteerikoulut ovat helpoimmin dokumentoitavissa. Ne olivat tämän esoteerisen (kätketyn) tiedon talonmiehiä.
Nämä koulut muodostivat uskonnollisten menojen ytimen sellaisissa kansakunnissa ja imperiumeissa kuin Egypti, Kiina, Kaldea, Persia, Kreikka ja Rooma, kuten myös Azteekkien ja Inkojen sivilisaatiot.
Sana mysteeriuskonnot tulee siitä, että niiden opetukset pidettiin piilossa tavalliselta kansalta. Itseasiassa sana okkulttinen (kätketty, salattu) sai alkunsa mysteeriuskonnoista, koska ihmisten enemmistö oli tietämättömiä niiden todellisista merkityksistä. Vain papit ja mestarit (adepts), joilla oli vihkimys eri asteille ja tasoille, pääsivät kurkistamaan näihin maailmankaikkeuden kätkettyihin ”totuuksiin”.
Mitä sitten pidettiin kätkettynä eli salaisena? Se voidaan parhaiten tiivistää tiedoksi laeista ja voimista, joita on maailmankaikkeuden taustalla, mutta eivät ole ilmeisiä ihmisen normaalin havaintokyvyn viidelle aistille. Pohjimmiltaan ne opettivat tietoisuutta näkymättömistä maailmoista viisaudeksi ja ohjaukseksi ja psyykkisten kykyjen ja hengellisten parantamismenetelmien kehittämiseksi.
New Age -kirjoittajat viittaavat usein okkultismin ydinopetuksiin muinaisena viisautena. He viittaavat siihen myös salaisena viisautena, ajattomana viisautena ja ikuisena viisautena. Monet uskovat, että tämä muinainen viisaus voidaan jäljittää tarunomaiseen Atlantiksen sivilisaatioon.
Huolimatta valtavista maantieteellisistä etäisyyksistä ja kulttuurieroista, kaikki mysteerit opettivat samaa sanomaa: ”Sinä onnellinen ja autuas, sinusta on tullut jumalallinen kuolevaisen sijaan.”1
Teosofinen Seura
Jos meidän pitäisi määritellä jokin tietty alku uuden ajan New Age -liikkeelle, sen olisi oltava Teosofisen Seuran perustaminen. Teos on kreikkaa ja tarkoittaa Jumala ja sofos tarkoittaa viisaus. Teosofisesta Seurasta tuli yhteisö Jumalaa koskevan viisauden tutkimiseksi.
Seuran käynnistivät vuonna 1875 New York’issa Helena Petrovna Blavatsky (venäläinen aatelisnainen) ja eversti Henry Olcott, amerikkalainen okkultisti. Päätarkoituksena teosofialla, kuten sitä kutsuttiin, oli avata ovi okkulttisten opetusten levittämiselle kaikkialle länsimaiseen yhteiskuntaan. Se keskittyi okkulttisten voimien kehittämiseen yksilössä ennemmin kuin vain ottamaan yhteyttä kuolleisiin, kuten spritistiliike menetteli. Seuraava lausunto voi parhaiten selittää teosofian ydintä:
Teosofiset opettajat ovat kaikki toistaneet vanhaa, vanhaa oppia perustavana, jolle rakentaa; oppia, että todellinen ihminen ei ole se surkea heikko olento, joka hän liiankin usein luulee olevansa ja jollaisena näkyy toisille, vaan ihmeellinen hengellinen olento luontonsa sisimmissä sopukoissa, jumalallinen mysteeri ja että hänen vallassaan on löytää itsensä ja hänen päämääränsä todella on tiedostaa tämä ja lopulta tulla siksi.2
Vaikka Teosofisen seuran vaikutus on suuresti vähentynyt, niin teosofisia looseja löytyy edelleen ympäri maailman. Teosofinen seura oli keskeisessä asemassa käynnistettäessä sellaista, joka nyt tunnetaan länsimaissa New Age -liikkeenä.
[Suomen Teosofisen Seuran nettisivut]
Alice Bailey ja Se Tuleva
Varhain 1900-luvulla okkulttisesta Teosofisesta Seurasta nousi hahmo, jolla tulisi olemaan suuri vaikutus länsimaiseen esoteeriseen liikkeeseen. Koko nimen New Age keksiminen yhdistetään hänen kirjoituksiinsa. Hänen nimensä oli Alice Ann Bailey.
Alice Ann Bailey, os. LaTrobe-Bateman, syntyi Englannin Manchester’issa heinäkuun 16. päivänä 1880 ja kasvoi seurapiirityttönä nauttien kaikkia brittiläisen yläluokan etuoikeuksia. Hyvin uskonnollisena Alice tapasi ja nai miehen, josta myöhemmin tuli episkopaalinen pappi. Aikanaan he muuttivat Yhdysvaltoihin. Kun Alice’n mies kävi väkivaltaiseksi häntä kohtaan, hän pakeni tämän luota ja asettui kolmen lapsensa kanssa Kalifornian Pacific Grove’iin.
Alice sai suurta lohtua tavatessaan kaksi muuta englantilaista naista, jotka asuivat Pacific Grove’issa. Nämä naiset tutustuttivat hänet teosofiaan, joka näytti tarjoavan vastauksia hänen kysymyksiinsä, miksi sellainen onnettomuus oli kohdannut häntä. Alice, silloin 35-vuotias, oli elämänsä vaiheessa, joka muutti sen ikuisesti. Hän kirjoitti myöhemmin keskeneräisessä omaelämäkerrassaan:
Huomasin aivan ensiksi, että on olemassa suuri ja jumalallinen Suunnitelma … huomasin toisena seikkana, että on niitä, jotka ovat vastuussa tuon Suunnitelman toteuttamisesta ja jotka askel askeleelta ja vaihe vaiheelta ovat johtaneet ihmiskuntaa vuosisatoja.2,3
Vuonna 1917 Alice muutti Los Angeles’iin ja alkoi työskennellä tuon suunnitelman hyväksi Teosofisen Seuran päämajassa, jossa hän tapasi Foster Bailey’n, miehen, joka oli omistanut elämänsä okkultismille. Hän otti eron erillään asuvasta miehestään ja nai Bailey’n vuonna 1920. Marraskuussa 1919 Alice’lla oli ensikosketus ääneen, joka sanoi olevansa mestari. Kutsuen itseään Tiibetiläiseksi hän halusi Alice’n ottavan määräyksiä itseltään. Alice kirjoitti tästä:
Kuulin äänen, joka sanoi: ”On joitakin kirjoja, jotka halutaan kirjoitettaviksi yleisölle. Sinä voit kirjoittaa ne. Haluatko tehdä sen?”4
Aluksi Alice tunsi vastahakoisuutta ryhtyä sellaiseen epätavalliseen ponnistukseen, mutta ääni jatkoi kehottaen häntä kirjoittamaan kirjat. Tässä vaiheessa Alice koki lyhyen ajan ahdistusta ja pelkäsi sekä ruumiin että mielenterveytensä puolesta. Yksi hänen muista ”henkimestareistaan” lopulta vakuutti hänet siitä, että hänellä ei ollut mitään pelättävää ja että hän tekisi ”todella arvokkaan työn.”5 Se ”arvokas työ”, joka Alice’n tuli tehdä, kesti 30 vuotta. Alice Bailey kirjoitti 19 kirjaa näkymättömälle mentorilleen.
Okkultisteille Alice Bailey’n kirjoitusten merkitys on julistanut tulevan Vesimiehen Ajan (valaistuksen ja rauhan astrologinen aikakausi) Maailmanparantajan ja Vapahtajan ilmestymisen odotusta. Tämä vapahtaja yhdistäisi koko ihmiskunnan ohjaukseensa. Bailey antoi hänelle nimen ”Coming One” (Se Tuleva). Tämä henkilö ei ole Herra Jeesus Kristus, jota Kristityt odottavat palaavaksi, vaan kokonaan eri yksilö, jossa ruumiillistuvat okkultismin suuret periaatteet, lähinnä ihmisen jumalallisuus ja kyky tulla täydelliseksi. Eräs Bailey’n kannattaja kirjoitti:
Avatar’in ilmestyminen, millä nimellä hänet sitten on tunnettukaan, on ennustettu monissa uskonnoissa, kuten myös esoteerisessa [okkulttisessa] perinteessä. Tärkeää manifestoitumista odotetaan Vesimiehen Ajan yhteydessä.6
Profeetallinen yhteys
On tärkeää huomata, että apostoli Paavali julisti, että sellainen, jota kutsutaan ”laittomuuden ihmiseksi” ja ”kadotuksen lapseksi” julistaisi myös olevansa Jumala (2. Tess. 2:3,4). Minä uskon tämän Vesimiehen ajan messiaan olevan se kadotuksen lapsi, josta Paavali puhuu toisessa tessalonikalaiskirjeessä. Edelleen olen vakuuttunut, että New Age -liike on hänen hengellinen taustansa. Liian monta asiaa sopii yhteen, että tämä voisi olla pelkkää sattumaa. Siksi meidän täytyy tarkastella maailman rakenneuudistusta niiden toimesta, jotka valmistavat tietä hänen saapumiselleen.
Daniel 8:23 sanoo tämän miehen olevan juonissa taitava. Hepreankielessä tämä tarkoittaa sellaista, joka on taitava ovelassa ja kaksiselitteisessä puheessa. Maailma näkee hänet sellaisena, joka erottuu ja on hengellisesti nerokas. Muista tämä, kun luet seuraavan kuvauksen:
Se, joka tulee, ei ole kristitty, hindu, buddhalainen, amerikkalainen, juutalainen, italialainen tai venäläinen – hänen tittelinsä ei ole tärkeä; hän on koko ihmiskuntaa varten yhdistämään kaikki uskonnot, filosofiat ja kansakunnat.7
Ainoa, joka voisi saada tämän aikaan, on se yksi, joka sopii Danielin kirjassa annettuun kuvaukseen. Tämä selittää sen New Age -liikkeen kokonaisvaltaisen ponnistuksen, joka juuri nyt kyllästää yhteiskuntamme mietiskelyllä. Kun tämä mies astuu esiin, niin kaikki ne, jotka ovat kosketuksessa korkeamman minänsä kanssa, kaikki herätetyt, selvästi tunnistavat hänet yhdistäjänään ja antavat hänelle uskollisuutensa. Hänellä tulee olemaan valmis valitsijakunta (monet avainasemissa) auttamaan häntä yhteiskunnan uudelleenrakentamisessa. Tämä on paradigman muutoksen lopullinen täyttymys.
Henkiopas-osatekijä
Intialaisen guru Rajneesh’in opetuslapsi teki tämän terävän havainnon, joka valaisee tämän petoksen potentiaalista voimaa ja tämän ”Tulevan Yhden” hypnoottista vaikutusta:
Jotakin oli tapahtunut Raineesh’ille, joka teki hänet kaikista ihmisistä poikkeavaksi. Hän oli läpikäynyt jonkin muutoksen – valaistumisen, kundaliinin [käärmevoiman] nousun – ja hänen olemuksensa oli muutettu kouraantuntuvilla tavoilla. Muutos hänessä vaikutti vuorostaan hänen opetuslapsiinsa ja loi pysyvän ja katalysoivan värähtelyn heidän välilleen.8
Mikä oli sen värähtelyn luonne? Raamattu ennustaa, että Antikristus ja väärä profeetta tekevät petollisia ihmeitä (Ilm. 13:12-15, 2. Tess. 2:9). Alice Bailey kuvaili New Age -”Kristuksensa” työtä hyvin selvästi:
Kristuksen työ (2000 vuotta sitten) oli julistaa tiettyjä suuria mahdollisuuksia ja suurten voimien olemassaoloa. Hänen työnsä, kun Hän ilmestyy uudelleen, on osoittaa näiden mahdollisuuksien todellisuus ja paljastaa ihmisen todellinen luonne ja valta (potency).9
Seuraava on toinen voimakas esimerkki siitä, mitä tämä voisi tarkoittaa. Hindulainen hengellinen opettaja, nimeltä Sri Chinmoy, on todistanut kyvyn nostaa 7000 paunaa (yli 3 tonnia) yhdellä kädellä. Hän liitti vaikuttavan kykynsä mietiskelyn voimaan ja myöntää, että ilman sitä hän ei pystyisi nostamaan 60 paunaa.10
Se, mikä todennäköisesti teki hänet (ja sitä havainnoivat) kykeneväksi tähän suoritukseen oli vainajahenkien voima antaen hänelle vaikutelman, että se tapahtui hänen korkeamman minänsä voimalla. Tämä on sitä, mitä Raamattu tarkoittaa ”petollisilla ihmeillä” (KJV: lying wonders). ”Laittomuuden ihminen” (Se Tuleva) tekee tätä valtavassa mittakaavassa. Hän näyttää tekevän suuria ihmeitä vakuuttaakseen ihmiskunnan siitä, että meillä kaikilla on sisällämme tämä suurenmoinen kyky, eli kuten Bailey sanoi, ”potency”.
Suuri luopumus
Niiden monien valossa, jotka tulevat Kristuksen nimissä, minä uskon myös, että Alice Bailey’n ”profetiat” voivat antaa lisäymmärrystä sellaiseen, jota apostoli Paavali kutsui jakeessa 2. Tess. 2:3 luopumukseksi.
Bailey ennusti innokkaasti sellaisesta, jota kutsui ”kirkkojen uudestisyntymiseksi”.11 Hänen perustelunsa sille oli selvä:
Kristillinen kirkko monine haaroineen voi palvella Johannes Kastajana, huutavan äänenä erämaassa ja ytimenä, jonka kautta maailman valaistuminen voidaan toteuttaa.12
Toisin sanoen, kristinuskon vastustamisen asemesta okkultismi kaappaisi ja sulauttaisi itsensä kristinuskoon ja sitten käyttäisi sitä ensisijaisena välineenään New Age -tietoisuuden levittämiseen ja ujuttamiseen! Eri kirkoilla olisi edelleen ulkoiset kristinuskon koristeensa ja edelleen käyttäisivät paljolti samaa kieltä. Kysyttäessä tiettyjä kysymyksiä perinteisestä kristillisestä opista vastaukset olisivat samat. Se kaikki olisi kuitenkin ulkoista; sisäpuolella kontemplatiivinen hengellisyys vetäisi sisään sille avoimia.
Kristikunnan laajoilla segmenteillä näin onkin jo käynyt. Pelkästään jo yksi katolinen pappi opetti mystistä rukoilemista 31 000 ihmiselle vuodessa. Ihmiset reagoivat tähän suurin joukoin, koska sillä on kristinuskon ulkomuoto, mutta todellisuudessa on sen vastakohta. Tällä on kaikki ne luopumuksen merkit, joista apostoli Paavali puhuu.
Huomaa, että tämä lähtö (departure) on sidottu ”laittomuuden ihmisen” paljastamiseen. Jos hän on todella Bailey’n ”Se Tuleva”, niin Paavalin ja Bailey’n profetiat sopivat yhteen täydellisesti – vaikka kieltämättä vastakkaisista leireistä ja näkökulmista.
Tämä on hyvin loogista, kun näkee, mitä Paavali julisti, että he luopuvat ”laittomuuden salaisuuteen” (2. Tess. 2:7). Kreikan sana salaisuus käytettynä pahan (laittomuus) kontekstissa tarkoittaa kätkettyä eli okkultismia!
Tämä kristinuskon elvyttäminen sopisi Bailey’n ”uuteen ja elävään maailmanuskontoon”13 – uskontoon, joka olisi Uuden Aikakauden kulmakivi. Sellainen uskonto olisi hengellinen foorumi ”Sille Tulevalle”. Tämä hengellisen ajattelun yhteys ei olisi yksittäinen maailmanlahko, vaan sillä olisi monimuotoisen yhteyden monikulttuurinen, uskontojenvälinen, ekumeeninen agenda. Thomas Merton viittasi tähän suoraan hengellisessä huippukokouksessa Intian Kalkutassa kertoessaan hinduille ja buddhalaisille: ”Me olemme jo yksi, mutta kuvittelemme, että emme ole. Se, mikä meidän on palautettava, on alkuperäinen yhteytemme.”14
Kontemplatiivisista kirjoituksista voi helposti löytää lukuisia Merton’in vetoomuksen kaltaisia vetoomuksia. Tutkipa seuraavaa:
Kristityn ei tarvitse tulla hinduksi eikä buddhalaiseksi, eikä hindun tai buddhalaisen tarvitse tulla kristityksi, mutta jokaisen täytyy omaksua toisten henki.15 – Vivekananda
Mielipiteeni on meditoituani monista eri perinteistä [ei-kristillisistä] olevien henkilöiden kanssa, että hiljaisuudessa me koemme syvää yhteyttä. Kun ylittää rationaalisen mielen rajat, niin siellä voi kokea vain yhden Jumalan.16 – Basil Pennington (kursivointi kirjoittajan)
Tähän sisällytetty ekumenia ei ole kristityn ja kristityn välillä, vaan kristittyjen ja muiden intuitiivisesti syvien uskonnollisten perinteiden armon välillä.17 – Tilden Edwards
Se, mitä on tapahtumassa valtavirran kristinuskolle, on se sama, joka on tapahtumassa liike-elämässä, terveydessä, koulutuksessa, neuvonnassa ym. yhteiskunnan alueilla. Kristinuskoa kultivoidaan rooliin Uudessa Aikakaudessa. Henkiopas nimeltä Rafael selittää tätä kirjassa Starseed Transmissions:
Me toimimme kaikkien kanssa, jotka ovat värähdyksellisesti myötätuntoisia; yksinkertaisia ja vilpittömiä, jotka tuntevat henkemme liikkuvan, mutta enimmäkseen vain heidän nykyisen uskomussysteeminsä kontekstin puitteissa.18 (kursivointi kirjoittajan)
Hän sanoo, että he ”toimivat” eli ovat vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, jotka avaavat mielensä heille tavalla, joka sopii henkilön nykyisiin uskomuksiin.
Kristinuskon kontekstissa tämä tarkoittaa, että ne jotka meditoivat, luulevat saaneensa yhteyden Jumalaan, vaikka todellisuudessa ovat yhteydessä Rafaelin lajiin (jotka niin kauan, kuin nämä viettelevät henget voivat pitää yhteyttä niihin, jotka toivovat saavuttavansa, ovat enemmän kuin halukkaita matkimaan ketä tahansa).
Lopulta tämä viittaa globaaliin uskontoon, joka perustuu eksytettyyn mietiskelyyn ja mystiseen kokemukseen. New Age -kirjailija David Spangler selittää sitä näin:
On oleva useita uskonnollisia ja hengellisiä harjoituksia, kuten nytkin, kukin palvellen erilaisia herkkyyksiä ja mieltymyksiä, kukin saaden rikkautta ja rikastaen tiettyä kulttuurillista maaperää, johon on juurtunut. On kuitenkin oleva planetaarinen hengellisyys, joka juhlii koko ihmiskunnan pyhyyttä sopivilla juhlilla, rituaaleilla ja sakramenteilla. … Mystiikka on aina tulvinut tiettyjen uskonnollisten perinteiden rajojen yli ja uudessa maailmassa tämä olisi vieläkin enemmän totta.19
Pyhien veri
Yksi New Age -ajattelun pääopinkappaleista on rauha, hyvä tahto ja koko ihmiskunnan yhteys. Muista, että Vesimiehen ajan on määrä olla Ykseyden aika. Tämän idean kontekstissa sana puhdistus on aika huolestuttava. Useat kirjat viittaavat niihin, jotka kuhnailevat, kun Uusi Aikakausi saavuttaa kypsyytensä. Eri New Age -kirjailijat katsovat näiden vastustajien olevan ainoa este tämän Globaalin hengellisyyden esiin tulemiselle:
Viidennen Juurirodun jäännökset [muuttumaton ihmiskunta] jatkavat elossapysymistä uuden Kosmisen Syklin alkuvaiheissa, mutta jos he eivät lisää Korkeamman Mielen ja hengellisyyden menon tietoisuuttaan eli tajuamistaan, niin heidät poistetaan Rodun Elämänvirrasta.20
Yhteyden motivoimat sielut reagoivat Hänen (New Age -messiaan) kutsuunsa ja heidän sisäinen vetonsa hengelliseen maailmanyhteyteen synkronoituu korkeamman energian kanssa. Kristuksen tunnustamista vastustavat ihmiset voivat panna hanttiin kovasti, mutta sitä ei kestä kauan. Kristus-energia on siihen aikaan niin vahva, että ihmiset käsitellään heidän yksilöllisen karmansa sekä kykynsä ja halunsa mukaan omaksua tämä kiihdytetty energia.21 (kursivointi kirjoittajan)
Kristuksen lopullinen ilmestyminen on evolutiivinen tapahtuma. Se on minäkeskeisen [alemman minän] eläimellisen ihmisen katoaminen ja Jumala-keskeisen ihmisen nousu. Uusi rotu, uusi laji, tulee asuttamaan Maan – ihmiset, joilla kollektiivisesti on se tietoisuuden taso, joka oli Jeesuksella.22
Jopa itse Alice Bailey, jossa New Age -tietoisuus personoitui, tukee sitä, mitä nämä kolme lainausta tarkoittavat:
Uusi aika on tulossa; uudet ihanteet, uusi sivistys, uudet elämän, koulutuksen, uskonnollisen esityksen ja hallinnon mallit ovat hitaasti saostumassa eikä mikään voi pysäyttää niitä. Niitä voivat kuitenkin viivyttää taantumukselliset ihmistyypit, äärivanhoilliset ja umpimieliset. … nämä kaikki täytyy saattaa kuoleman vallan alle.23 (kursivointi kirjoittajan)
Jos ymmärtää näiden lausuntojen takana olevan logiikan, niin käy selväksi, mistä ne puhuvat. Ne, jotka hyväksyvät Kristus-tietoisuuden, voivat jäädä – niiden, jotka eivät hyväksy – täytyy mennä. Lainaus koskien ihmisten ”kykyä ja halua” omaksua ”Kristus-energia” kohtalonsa ratkaisevana tekijänä on hyvin ajatuksia herättävä.
Barbara Marx Hubbard, tärkeä New Age’in puolestapuhuja ja Marianne Williamsonin Department of Peace -ponnistusten kannattaja Washington’issa, sanoo, että täytyy olla ”valintaprosessi” niille, ”jotka eivät suostu näkemään itseään ja muita Jumalan [Hubbard’in ’Jumalan’] osana”.24 Hän toteaa:
Hän [Jumala] kuvailee siksi ”valintaprosessin” välttämättömyyttä, joka valitsee ulos vastustavat yksilöt, jotka ”valitsevat” olla kehittymättä.25
Ihmisen täytyy tulla jumalalliseksi. Se on laki.26
Raamattu ennustaa vainoa ja kuolemaa niille, jotka eivät suostu ruotuun Antikristuksen hallinnon aikana. Vastaavuus sen, mitä Raamattu sanoo tästä ajasta ja em. lausuntojen välillä on hätkähdyttävä. Seuraavat profetiat paljastavat, mitä on varattu niille, jotka saarnaavat todellista Jeesusta Kristusta ja todellisen valtakunnan evankeliumia tänä aikana. Jeesus sanoo Matt. 24:9:
Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. (kursivointi kirjoittajan)
Ilmestyskirja sanoo tästä ajasta:
Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ”Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?” (Ilm. 6:9-10, kursiivi lisätty)
Ja minä näin valtaistuimia ja he istuivat niille ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta (Ilm. 20:4, kursiivi lisätty).
Seuraava jae antaa aihetta uskoa, että tämä tapahtuu yksilöllisen hengellisen pohjan perusteella:
Omat vanhemmatkin ja veljet ja sukulaiset ja ystävät antavat teidät alttiiksi; ja muutamia teistä tapetaan (Luuk. 21:16).
Tämä merkitsee, että perheenjäsen tai ystävä voidaan luovuttaa käsiteltäväksi omaksi hyväkseen. Se nähdään pyyteettömänä tekona.
Juuri antamani selitys mitä todennäköisimmin ärsyttää tai jopa raivostuttaa jokaisen New Age -hengellisyyteen sekaantuneen tai siihen vetoa tuntevan, sillä eihän mistään löydy uusiaikalaisia, jotka sanoisivat aikovansa tappaa jonkun. Se jää aika hämäräksi, miten joku poistetaan, mutta seuraavat kanavoidut sanat Neale Donald Walsch’in ”Jumalalta” antavat perustelun sellaiselle, jota useimmat pitäisivät hirveänä tai mahdottomana. Kuuntele hänen ”Jumalaansa”:
Joten ensimmäinen asia, joka sinun tulee ymmärtää – kuten olen jo sinulle selittänyt – on, että Hitler ei vahingoittanut ketään. Hän tavallaan ei aiheuttanut kärsimystä, hän lopetti sitä.27 (kursiivi lisätty)
Ei ole mitään ”kuolemaa”. Elämä jatkuu aina ja ikuisesti. Elämä on. Muoto vain muuttuu. … Kun muoto on muuttunut, seuraukset lakkaavat olemasta. On vain Tietäminen.28
Todellinen kysymys on, olivatko Hitlerin teot ”vääriä”. Olen kuitenkin sanonut uudelleen ja uudelleen, että maailmankaikkeudessa ei ole ”oikeaa” eikä ”väärää”. Ajatuksesi, että Hitler oli hirviö, perustuu tosiasiaan, että hän määräsi miljoonia ihmisiä tapettaviksi – oikeinko? Entä jos kertoisin sinulle, että se, mitä sanot ”kuolemaksi”, on suurinta, mitä kenellekään voi tapahtua – mitä sitten? … Pitäisikö meidän siksi rangaista veli Kettua siitä, että heittää veli Kanin kanervapusikkoon?29 (kursivointi kirjoittajan)
Tämä on hyvin paljastava lausunto. Perinteinen moraali on tässä käännetty ylösalaisin. Toisin sanoen, sen korkeamman tietoisuuden mukaan, jonka lauluja Walsch laulaa, ihmisten tappaminen voi todellisuudessa olla hyväntekemistä heille! Mutta ajattelisiko Walsch tämän olevan korkeampaa viisautta, jos itse vapisisi sairaana ja nälkäisenä karjavaunussa matkalla Auschwitz’iin? Olisiko hänellä hymy kasvoillaan, jos hänet riisuttaisiin alasti ja paimennettaisiin kaasukammioon kohtaamaan karmea tuskallinen kuolema? Luulenpa, että ei!
Walsch ei ole mikään tuntematon henkilö. Hän on erittäin arvostettu ja pidetty. Laajalti luetussa kirjassaan ja filmissä The Secret (Salaisuus) Walsch’ia kuvaillaan ”nykyajan hengellisenä sanansaattajana”.30
Hänen kirjasarjansa Conversations with God (Keskusteluja Jumalan kanssa) on jatkuvasti hyvin suosittu läntisessä maailmassa ja sitä sanotaan ”uraauurtavaksi”.
Olisiko Hitlerin ihmiskuntaan kohdistuneessa vainossa voinut olla sama osatekijä? Mitä todennäköisimmin! Ajattele seuraavia todisteita. Hakaristi, natsismin tärkein symboli, on ikivanha hindulainen symboli, joka edelleen löytyy monissa temppeleissä kaikkialla Intiassa. Edes sitä tarkoittava sana ei ole saksaa, vaan sanskriittia – svastika – ”se, joka on erinomainen”.31 Eräs New Age -kirja kuvailee sen merkitystä, että se edustaa ”viimeistä vaihetta, jossa chakra on aktiivinen, kehittynyt, avautunut ja kundaliinienergian voimistama”.32 Siten natsilippu edustaa sitä energiaa ja työntövoimaa, joka on koko New Age -liikkeen takana. Uusiaikalaiset jopa tunnustavat tämän. David Spangler viittaa yhdessä kirjoistaan ”… natsiliikkeeseen, jolla oli monia juuria okkultismissa”.33 Hakaristisymboli oli näkyvästi esillä Madame Blavatsky’n henkilökohtaisessa rintaneulassa täsmälleen samaan tyyliin, kuin natseilla (kallistuen kulmassa oikealle) vuosikymmeniä ennen, kuin edes natsipuoluetta oli muodostettu. Voidaan myös nähdä vastaavuus natsismin ja Muinaisen Viisauden välillä hindulaisessa kastisysteemissä, jossa on bramiinikasti (arjalaiset) ja alhaisin kosketuskieltoisten kasti. Natsit ottivat myös sanan arjalainen – arvokas rotu – hindulaisuudesta.34 Sanalla ei ole mitään tekemistä muinaissaksan kanssa, kuten moni uskoo, vaan se on hindulainen sana, joka tarkoittaa jalo tai ylempi (engl. superior).
Vaikka natsit olivat sotaisia ja rasistisia ja New Age edistää rakkautta ja veljeyttä, niin näitä tosiasioita ei pitäisi jättää huomiotta. Bailey oli idealisti, mutta jos hänen Se Tulevansa on 2. Tess. 2. luvun laittomuuden ihminen, niin vertailu ei ole niinkään ristiriitainen.
Johtopäätös
Se mistä varoitamme, ei ole jokin todistamaton salaliittoteoria. Itseasiassa se on kaukana sellaisesta. Maaliskuussa 2016 Newsweek-lehti julkaisi erikoispainoksen nimellä Spiritual Living (Hengellinen elämä). Tämä kiiltävä julkaisu esitti sivun toisensa jälkeen puhdasta Alice Bailey’n hengellisyyttä. Tämä koko numero oli omistettu sille mystiselle käsitykselle, että ihminen on jumalallinen:
Avain positiiviseen muutokseen – sekä sisäiseen että ulkoiseen – on läsnä jokaisessa ja se on myös kaikkialla ympärillämme. Joko mietiskelyn, energiaparantamisen tai suuren hengellisen heräämisen kautta voit ylittää fyysisen maailman parantamaan mieltäsi, ruumistasi ja sieluasi.35
Tämä voi kuulostaa hyvältä, mutta lukuisat artikkelit lehdessä mainostavat ideaa hengistä, jotka voivat asua ihmisissä. Jos tämän olisi julkaissut National Enquirer, tämä pitäisi hyljätä sensaatiohakuisena ja liioitteluna. Newsweek on kuitenkin yksi maailman vanhimmista arvostetuimmista uutislehdistä. Kun he näkevät tällaista vaivaa, niin meidän täytyy havahtua ja huomata, että Alice Bailey’n uskonto on nyt tullut valtavirran yhteiskunnan eturintamaan (lihavointi suomentajan). Se, mitä tämä merkitsee niiden mukaan, jotka ovat tälle sympaattisia, on, että jos aiomme olla ”hengellisiä”, niin meidän täytyy osallistua Alice Bailey’n ”uuteen elintärkeään maailmanuskontoon”.
To order copies of Alice Bailey, the Mother of the New Age Movement And Her Plans to “Revitalize” Christianity, click here.
Viitteet
- Geoffrey Parrinder, World Religions from Ancient History to the Present (New York, NY: Facts on File Publications, 1983), p. 155.
- Charles J. Ryan, What is Theosophy? A General View of Occult Doctrine (San Diego, CA: Point Loma Publications, Inc., revised edition, 1975), p. 16.
- Harold Balyoz, Three Remarkable Women (Flagstaff, AZ: Atlas Publishers, 1986), p. 207.
- Ibid., p. 210.
- Ibid., p. 213.
- Simons Roof, About the Aquarian Age (The Mountain School of Esoteric Studies), p. 7.
- John Davis and Naomi Rice, Messiah and the Second Coming (Wyoming, MI: Coptic Press, 1982), p. 150.
- James S. Gordon, The Golden Guru: The Strange Journey of Bhagwan Shree Rajneesh(Lexington, MA: The Stephen Greene Press, 1988), p. 236.
- Alice A. Bailey,The Reappearance of the Christ (Albany, NY: Fort Orange Press, fourth printing, 1962), p. 124.
- ”Sri Chinmoy Lifts Over 7,000 lbs. with One Arm” (Life Times magazine, Vol. 1, Number 3), p. 45.
- Alice Bailey, Problems of Humanity(New York, NY: Lucis Publishing, 1993), p. 152.
- Alice Bailey, The Externalization of the Hierarchy (New York, NY: Lucis Publishing, 1976), p. 510.
- Alice Bailey, Problems of Humanity, op. cit., p. 152.
- Joel Beversluis, Project Editor, A Source Book for Earth’s Community of Religions(Grand Rapids, MI: CoNexus Press, 1995, Revised Edition), p. 151.
- Swami Vivekananda’s ”Addresses at the Parliament of Religions” (Chicago, September 27, 1893, http://www.interfaithstudies.org/interfaith/vivekparladdresses.html, accessed 12/2005).
- Basil Pennington, Centered Living (New York, NY: Image Books, 1988), p. 192.
- Tilden Edwards, Spiritual Friend (New York, NY: Paulist Press, 1980), p. 172.
- Ken Carey, The Starseed Transmissions (A Uni-Sun Book, 1985 4th printing), p. 33.
- David Spangler, Emergence: The Rebirth of the Sacred(New York, NY: Dell Publishing Co., New York, NY, 1984), p. 112.
- Donald Yott, Man and Metaphysics (New York, NY: Sam Weiser, Inc., 1980), p. 58.
- John Davis and Naomi Rice, Messiah and the Second Coming, op. cit., p. 152.
- John White, ”The Second Coming” (New Frontier Magazine, December 1987), p. 45.
- Alice Bailey, ”The Externalization of the Hierarchy, op. cit.
- Barbara Marx Hubbard, Conscious Evolution: Awakening the Power of Our Social Potential(Novato, CA: New World Library, 1998), pp. 240, 267.
- Ibid.
- Barbara Marx Hubbard, The Revelation (Novato, CA: Nataraj Publishing, 1995), p. 233.
- Neale Donald Walsch, Conversations with God, Book 2 (Charlottesville, VA: Hampton Road Publishing Company, Inc., 1997), p. 56.
- Ibid., p. 40.
- Ibid., p. 36.
- Rhonda Byrne, The Secret (New York, NY: Atria Books, 2006), p. 197.
- Geoffrey A. Barborka, Glossary of Sanskrit Terms(Buena Park, CA: Stockton Trade Press, Point Loma Publications, 1972), p. 64.
- Zachary E Lansdowne, Ph. D., The Chakras and Esoteric Healing (York Beach, ME: Samuel Weiser, Inc., First Indian edition: Delhi, 1993), p. 114.
- David Spangler, Emergence: The Rebirth of the Sacred (New York, NY: Dell Publishing Company, 1984), p. 159.
- Geoffrey A. Barborka, op. cit., p. 15.
- Newsweek magazine, Special Edition: Spiritual Living, March 2016, p. 7.
To order copies of Alice Bailey, the Mother of the New Age Movement And Her Plans to “Revitalize” Christianity, click here.
To read more material by Ray Yungen, visit his website at www.atimeofdeparting.com.