Tämän artikkelin johdantona muistutettakoon, että Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko (STLK) on julkaissut loppuvuodesta 2017 uuden raamatunkäännöksen. ”Käännös lähtee siitä, että Raamattu on Pyhän Hengen inspiroima Jumalan sana. Tämä periaate on ohjannut käännösprosessin jokaista vaihetta.” Käännös tuo entistä selvemmin esille läpi koko Vanhan testamentin esiintyviä Messias-ennustuksia.
Lue lisää:
- Uusi raamatunkäännös johdattaa Kristus-profetioihin (Tapio Puolimatka)
- STLK:n julkaiseman raamatunkäännöksen käännösperiaatteet
KJV:n puolustajien reaktio
The Response of King James Defenders
By David Reagan, suom. SK
(Tämä on viimeinen kappale artikkelista The Bibles of the Reformation, Uskonpuhdistuksen Raamatut, julkaistu Lamplighter-lehden marras- joulukuun 2017 numerossa)
Kuten näet, vuodesta 1950 on ollut uusien käännöksien tulva ja edellä esitelty luettelo ei vielä sisällä mukaelmia, jotka vaihtelevat konservatiivisista (The Living Bible) liberaaleihin (The Message). En myöskään ole maininnut hyvin liberaaleja käännöksiä. Kun ajattelet kaikkien näiden käännösten äkillistä ilmestymistä, niin ei voi olla epäilystä siitä, että ihmiset etsivät Raamattuja, joita he voivat helposti ymmärtää.
Kaikki nämä uudet Raamatut ovat saaneet KJV:n (King James Version) käyttäjät kaivautumaan puolustusasemiin. He tervehtivät jokaista uutta käännöstä ivalla ja rankalla kritiikillä. Usein heidän hyökkäyksissään mopo karkaa käsistä, kun he nimeävät uudet käännökset ”Saatanan inspiroimiksi”. Jotkut jopa väittävät jopa, että KJV on pyhä, virheetön käännös ja siksi ainoa ”täydellinen” käännös, joka vielä on olemassa.31 Jokainen englantilaisen Raamatun historian tutkimus, kuten edellä esittämäni, tekee väitteen KJV:n täydellisyydestä naurunaiheeksi.
Vastuullisemmat kriitikot yleensä viittaavat sellaiseen, jota kutsuvat modernien käännösten aiheuttamaksi Uuden Testamentin ”eroosioksi”. He perustelevat, että Erasmuksen (1466–1536) kokoama kreikankielinen teksti vuonna 1516 julkaistuun Uuteen Testamenttiin, on ainoa oikea pohja UT:n kääntämiselle ja he osoittavat, että se oli se, jota käytettiin KJV-käännöksessä. Tämä teksti tuli tunnetuksi nimellä Textus Receptus.
Sitten he hyökkäävät moderneja käännöksiä vastaan, että ne hylkäävät Textus Receptus’in ja luottavat kreikkalaiseen tekstiin, jonka B. F. Westcott ja F. J. A. Hort kokosivat ja julkaisivat vuonna 1881. He perustelevat, että vaikka Westcott & Hort -versio perustuu paljon aikaisempiin käsikirjoituksiin kuin Erasmuksen käyttämät, niin nuo käsikirjoitukset ovat epäluotettavia, koska ovat ”katolisia käsikirjoituksia”. Tämä syytös perustuu siihen tosiasiaan, että yksi näistä käsikirjoituksista löytyi katolisesta luostarista Siinain erämaassa ja toinen Vatikaanista Roomassa.
Nämä hyökkäykset Westcott & Hort -tekstiä vastaan ovat todella perättömiä, sillä vaikka Westcott & Hort -teksti oli ”vakio” vertailuteksti muutaman sukupolven ajan, sitä ei enää pidetä sellaisena, eikä se ole palvellut UT:n tekstinä millekään modernille käännökselle. Tämän päivän vakioteksti on Nestle & Aland -teksti (1. laitos 1898; 27. laitos 1993).
Totuus on, ettei mikään kreikkalaisista teksteistä ole täydellinen. Ne edustavat osien yhteen liimaamista vanhimmista käsikirjoituksista. Erasmus teki parhaansa, mutta sen jälkeen, kun hän laati kokoelmansa, on löydetty tuhansia käsikirjoituksia ja monet niistä ovat paljon vanhempia, kuin mikään niistä, joilla hänen oli pärjättävä. Sitä paitsi yhdelläkään kokoonpanoissa olevista eroista ei ole mitään vaikutusta UT:n perusoppeihin ja totuuksiin.
KJV:n puolustajien tulisi muistaa, että uusien konservatiivisten käännösten päämäärä on kaksipuolinen: suurempi tarkkuus ja helpommin ymmärrettävä kieli. Mitä väärää näissä tavoitteissa on? Eräs henkilö tiivistää sen näin:32
Meidän täytyy muistaa, että protestanttisen uskonpuhdistuksen päätarkoitus oli saada Raamattu vapaaksi kahleista, joilla se oli sidottu muinaiseen kieleen, jota harvat ymmärsivät ja siirtää se tämän päivän modernille, puhutulle keskustelukielelle. William Tyndale taisteli ja kuoli oikeuden puolesta painaa Raamattu oman aikansa tavalliselle, puhutulle, modernille englanninkielelle …
Otammeko me nyt takapakkia ja pyrimme sitomaan Jumalan Sanan taas kerran yksinomaan muinaisiin käännöksiin?
Kiitokset KJV:lle
Olemme kaikki kiitollisuudenvelassa uskonpuhdistuksen johtajille, jotka olivat päättäneet saada Raamatun kansan käsiin ja sellaisena käännöksenä, että sitä voi helposti lukea ja ymmärtää.
Olemme myös suuressa velassa Kuningas Jaakon (King James) käännökselle ja vaikutukselle, joka sillä on ollut sekä seurakuntaan, että länsimaiseen sivistykseen. Omana aikanaan se oli suurenmoinen Raamattu. Se on palvellut englantia puhuvia kansoja hyvin useita vuosisatoja ollessaan vallitseva käännös (vv. 1700–1950).
On tullut aika saattaa se lepoon kunnialla ja arvokkaasti ja sydämellisin kiitoksin. Se on antanut kielellemme lähtemättömän leiman. Se on innoittanut montaa sukupolvea. Mikä tärkeintä, se on avannut oven Jumalan tykö miljoonille vapauttaen heidät hengellisestä pimeydestä Jeesuksen Kristuksen kirkkauden valoon.
Note: The references for this article can be found with the copy that is posted on our website at lamblion.com. Just go to the site and type into the site’s search engine: King James Version.
Suomentajan kommentti: Englanninkielisessä maailmassa KJV-käännöksen palvominen on mennyt lähes harhaopiksi. David Reagan tuo esiin tervettä ajattelua. Aasin mielestä KJV ei voi olla enää paras käännös jo siksi, että se perustuu hyvään, mutta vanhentuneeseen, Textus Receptus -alkutekstiin. Useimmat asiantuntijat pitävät parhaana NASB-käännöstä (New American Standard Bible). Nykyisin jokseenkin kaikki uudemmat käännökset perustuvat Nestle & Aland -alkutekstiin. Aasi uskoo, että se on vielä parempi kuin Textus Receptus. Jos näin ei olisi, niin Jumala ei olisi kaikkivaltias ja menettäisi kunniansa, kun ei ole valvonut sanaansa, vaikka on luvannut (Jer. 1:12). Voimme turvallisin mielin luottaa, että meillä on virheetön alkukielinen Raamattu, josta on tehty enemmän tai vähemmän vajavaisia käännöksiä – ja valitettavasti myös väännöksiä.
Venäläinen matemaattinen nero Ivan Panin teki elämäntyönään kreikankielisen ”numeerisen UT:n” ja havaitsi, että silloinen Westcott & Hort -versio (joka on N&A:n pohjana) parhaiten toteutti Raamatun seitsenlukujärjestelmiä. Paninin UT on netistä ladattavissa myös englanniksi käännettynä (Numeric English New Testament). Lue artikkeli Raamatun numerologian tarkastelua.