Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Esiintuleva kirkko’

”The Kingdom of God on Earth” Without a King
15.10.2019 Lighthouse Trails Editors, by Roger Oakland, suom. SK

Käynnissä on ovelasti laadittu suunnitelma, joka julistaa, että uskonpuhdistus on ohi. ”Pyhä Henki” on muka yhdistämässä seurakunnan valtavaa herätystä varten, ennen kuin Jeesus palaa. Ekumeeninen hulluus leviää kuin virus. Harvoilla pastoreilla on aikaa kuunnella tarkkaan, mitä nykyinen paavi itse sanoo. Hän kannattaa yhteyttä kaikkien ja jokaisen kanssa, jotka liittyvät Roomaan. Juuri tätä on Jesuiitta-agenda, yhdistää kaikki ihmiset ja uskonnot Rooman auktoriteetin alaisiksi. Ja ensimmäistä kertaa historiassa roomalaiskatolisella kirkolla on jesuiitta-paavi! Kun ajattelet, että paavi antoi ensimmäisille jesuiitoille viisisataa vuotta sitten tehtäväksi mitä ikinä tarvitaan uskonpuhdistuksen lopettamiseksi ja sitten ajattele paavinvallan ja joidenkin protestanttien (kuten edesmennyt Tony Palmer) nykyisiä ponnistuksia uskonpuhdistuksen lopettamiseksi, niin se on vertahyytävä skenaario.

Ekumeenisessa kärrynpyörässä on monta puolaa, mutta kaikilla puolilla on yhteinen keskiö. Keskiö on Roomassa sijaitseva Vatikaani, jossa paavi istuu ”Pietarin” valtaistuimella. Sieltä käsin ”Jumalan valtakunta” perustetaan. Artikkelista otsikolla: ”Pope’s Mass: We’re not Christian Without the Church”, (Paavin messu: Emme ole kristillisiä ilman kirkkoa)”, joka raportoi paavi Fransiskuksesta puhumassa suurelle messuun kokoontuneelle ryhmälle, luemme:

Ilman kirkkoa ei ole sellaista asiaa kuin kristitty, eli yksin vaeltavaa kristittyä, koska Jeesus asetti itsensä kansansa matkalle: Tämä oli paavi Fransiskuksen pohdintaa messussa tänä aamuna Casa Santa Marta’ssa. Päivän ensimmäisestä lukemisesta alkaen paavi Franciscus sanoi, että julistaessaan Jeesusta apostolit eivät aloittaneet Hänestä, vaan ihmisten historiasta. Itse asiassa ”Jeesuksessa ei ole mitään järkeä ilman tätä historiaa”, koska Hän ”on tämän tarinan [loppu], jota kohti tämä tarina menee, jota kohti se vaeltaa.”1 (hakasulut alkuperäisessä).

On selvää, että kun paavi Fransiskus puhuu eteensä kokoontuneelle ryhmälle johtaessaan messua, niin kun hän sanoo ”kirkko”, hän tarkoittaa katolista kirkkoa. Seuraava lainaus vahvistaa jokaiselle epäilevälle, että hän puhui roomalaiskatolisille ”uskovaisille”:

Katsoessaan eteenpäin kristitty on toivon mies, toivon nainen. Ja tässä kristitty seuraa Jumalan tietä ja uusii liiton Jumalan kanssa. Hän sanoo jatkuvasti Herralle: ”Kyllä, minä haluan käskyt, haluan sinun tahtoasi, seuraan sinua.” Hän on liiton ihminen ja me juhlimme liittoa joka päivä messussa: siten kristitty on ”eukaristian nainen, eukaristian mies”.2

Tai ajattele seuraavaa infoa, joka on saatavana katolisella sivustolla Catholicism.org:

”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta” (extra ecclesiam nulla salus) on katolinen uskonoppi, jota Jeesus Kristus ja Hänen apostolinsa opettivat, Isät saarnasivat, paavit ja kirkolliskokoukset määrittelivät ja kirkon kaikkien aikakausien uskovaiset hartaasti uskoivat. Paavit määrittelivät sen näin:

    • ”On vain yksi uskovaisten yleinen kirkko, jonka ulkopuolella kukaan ei pelastu.” (Paavi Innocentius III, Fourth Lateran Council, 1215.)
    • ”Me julistamme, sanomme, määrittelemme ja lausumme, että pelastuksen kannalta on ehdottoman välttämätöntä jokaiselle ihmiselle olla Rooman paavin alamainen.” (Paavi Bonifacius VIII, Bula Unam Sanctam, 1302.)
    • ”Kaikkein pyhin Rooman Kirkko lujasti uskoo, tunnustaa ja saarnaa, ettei kukaan niistä, jotka ovat katolisen kirkon ulkopuolella, ei vain pakanat, vaan myös juutalaiset ja harhaoppiset ja skismaatikot, voi saada osaa ikuisessa elämässä, vaan että he menevät iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu paholaiselle ja hänen enkeleilleen, elleivät ennen kuolemaansa ole liittyneet Kirkkoon; ja että niin tärkeä on tämän seurakuntaruumiin yhteys, että vain ne, jotka pysyvät tämän yhteyden sisällä, voivat hyötyä Kirkon sakramenteista pelastukseksi ja vain he voivat saada ikuisen hyvityksen paastoistaan, almuistaan, muista kristillisen hurskauden töistään ja kristityn sotilaan velvollisuuksistaan. Ei yksikään, olkoot hänen almunsa vaikka kuinka suuret, ei yksikään, vaikka vuodattaisi verensä Kristuksen nimen tähden, voi pelastua, ellei pysy katolisen kirkon helmassa ja yhteydessä.” (Paavi Eugenius IV, Bulla Cantate Domino, 1441.)3

Kenellä on valtakunnan avaimet

Jos olet joskus kiertänyt pyhän Pietarin aukion Roomassa, niin tiedät, ennen kuin menet sisälle kirkkoon, että siellä on Pietarin patsas, kuvaamassa yhtä roomalaiskatolisen kirkon tärkeää pylvästä. Patsas esittää Pietaria, opetuslasta, jonka katolilaiset väittävät Jeesuksen valinneen ensimmäiseksi paaviksi. Väite on, että roomalaiskatolisuus on kristinuskon ainoa todellinen edustaja, koska sen uskonkäsitykset voidaan jäljittää Pietarin nimittämiseen Jeesuksen seuraajaksi. He sanovat, että Jeesus antoi hänelle ”valtakunnan avaimet”.

Jäljittääksemme tämän väitteen alkuperää meidän on mentävä Raamattuun ja tarkistettava pitääkö väite paikkansa. Se perustuu Raamatun jakeisiin, jotka löytyvät Matteuksen luvusta 16, kun Jeesus kysyi opetuslapsilta, kenenkä he sanoivat Hänen olevan?

Kun Jeesus tuli Filippuksen Kesarean tienoille, kysyi hän opetuslapsiltaan sanoen: ”Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?” Niin he sanoivat: ”Muutamat Johannes Kastajan, toiset Eliaan, toiset taas Jeremiaan tahi jonkun muun profeetoista”. Hän sanoi heille: ”Kenenkä te sanotte minun olevan?” Simon Pietari vastasi ja sanoi: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika”. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.” Silloin hän varoitti vakavasti opetuslapsiaan kenellekään sanomasta, että hän on Kristus. Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös. (Matt. 16:13-21)

Vaikka roomalaiskatoliset uskovat innokkaasti, että Jeesus valitsi erään miehen seuraajakseen ja johtamaan kirkkoa, niin se ei ole, mitä Jeesus sanoi. Jeesus vastasi esittämäänsä kysymykseen, johon Pietari oli vastannut. Pietari sanoi: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Kallio, eli perustava usko, jolle kristinusko perustettaisiin, ei olisi ihmisen seuraamista. Perustus tarkoitti sen tietämistä, kuka Jeesus on ja mikä rooli Hänellä on historiassa. Tämä avain oli se avain taivaan valtakuntaan, ei avain valtakuntaan, jonka ihminen on perustanut maan päälle, vaikka se voisi olla Jeesuksen nimissä.

Roomalaiskatolisen dogman mukaan paavit kautta aikain ovat väittäneet, että vain Rooma voi jakaa pelastusta. Alusta lähtien, Filippuksen Kesareassa, Jeesus teki opetuslapsille ja Pietarille selväksi, ettei ketään ihmistä missään tapauksessa pidä seurata eikä antaa hänelle titteliä, joka osoittaisi hänen olevan Jeesuksen Kristuksen muoto lihassa.

Kun Jeesus kertoi opetuslapsille, mitä hänelle tapahtuisi ja että Hän kärsisi, kuolisi ja nousisi ylös, niin Pietari kieltäytyi uskomasta tätä tärkeää sanomaa, joka toteuttaa evankeliumin Raamatun mukaan: Raamattu sanoo: Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: ’Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko’.” (Matt. 16:22)

Jeesus vastasi välittömästi Pietarin harhaoppiseen vaatimukseen sanomalla:Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten” (Matt. 16:23).

Siinä on virhe, jota on siirretty kautta sukupolvien ja joka on vaikuttanut, ei vain roomalaiskatoliseen kirkkoon, vaan myös moniin protestanttisiin pastoreihin ja johtajiin, jotka tunnustavat uskovansa Jeesuksen evankeliumiin. Ihminen pääsee Jumalan ja ihmisen väliin. Ihmiset eivät ainoastaan käsitä väärin sitä, mitä Jeesus sanoi kalliosta, eli perustuksesta, jolle kristinusko pitäisi rakentaa, vaan he asettuvat Hyvän Paimenen asemaan ja väittävät, että heille ja ainoastaan heille, on annettu valtakunnan avainten haltijuus.

Valtakunta Nyt -evankelikaalit

Vaikka Rooma näyttää tietä rohkealla väitteellä, että Jumala valitsi Pietarin ja seuraavat paavit ottamaan tittelin ”Kristuksen sijainen” ja päättämään, mitä lampaiden pitäisi uskoa, tai olla uskomatta, niin muut ryhmät uskovat, että heidät on kutsuttu tuomaan, tai jopa valmistelemaan ja perustamaan Jumalan valtakunta tänne maan päälle ilman Kuninkaan läsnäoloa. Ottaen usein kannan, että Jeesus ei itse asiassa palaa fyysisesti hallitsemaan tuhannen vuoden ajan, nämä ryhmät näkevät itsensä Jumalan valitsemiksi olemaan inhimillisiä astioita tähän tarkoitukseen.

Tämän opetuksen yleisiä nimityksiä ovat: Valtakunta Nyt (Kingdom Now), Hallintateologia (Dominion Theology) ja Rekonstruktionismi (Reconstructionism). Ajatuksena on, että ennen kuin Kristus voi palata, maailma on tuotava yhteen yhteydessä ja täydellistämisessä ja tämän työn tekee kristillinen kirkko. Rick Warren’in päämäärätietoinen P.E.A.C.E.-suunnitelma, Jim Wallis’in sosiaalisen evankeliumin agenda ja Tony Campolo’n tai Brian McLaren’in esiintuleva kirkko (Emerging Church) ovat joitakin väylistä, joiden kautta tätä propagoidaan. Pohjimmiltaan tavoitteena on poistaa kaikki maailman ongelmat (esim. sairaudet, köyhyys, terrorismi ja saastuminen) ja siten luomme utopian ”taivaasta maan päällä”.

Vaikka tällaisen maailman luominen kuulostaa erittäin hyvältä, niin Raamatun mukaan se ei tule onnistumaan. Monet Raamatun kohdat sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa, kuvaavat hyvin erilaista skenaariota, kuten esim. seuraava:

Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Matt. 24:9-14)

Seuraava luettelo eräistä Valtakunta Nyt -teologian virheellisistä opetuksista valaisee sitä, kuinka vaarallinen tämä uskomusjärjestelmä on, mutta silti se on tänä päivänä valtavasti levinnyt seurakuntaan:

  • Profeetalliset Raamatun kohdat kielletään, tai niiden sanotaan toteutuneen vuonna 70 jKr. (kuten myös preterismi uskoo).
  • Seurakunta on uusi Israel (korvausteologia).
  • Harmageddon on jatkuva taistelu valon ja pimeyden voimien välillä.
  • Antikristus on henki, ei todellinen henkilö.
  • Me olemme jo Ahdistuksen ajassa, mutta samalla olemme tuhatvuotisessa valtakunnassa. Ei se sen kummempaa! Toinen tai toinen.
  • Sen sijaan, että seuraisivat perinteisiä Raamatun profetioita, he seuraavat ”uusia ilmoituksia”.
  • Nykyajan profeettoja on toteltava, eikä heitä saa tuomita epätarkkuudesta.
  • He haluavat palauttaa maan eedeniläisen luonteen, vaikka synti alkoi Eedenistä.4

Tämä liike on temmannut mukaansa planeetan ja niitä, jotka eivät suostu liittymään siihen, pidetään ”kolonialisteina”, ”sotaisina fundamentalisteina” ja ”ahdasmielisinä jauholakkeina”, jotka eivät halua tarttua ”uuteen aaltoon” ja lähteä mukaan mahtavaan herätykseen, joka on siirtämässä maailman kohti yhteyttä ja rauhaa. Monilla tämän liikkeen johtajista ei ole mitään ongelmaa liittyä Rooman paaviin ja maanpäällisiin valtakuntasuunnitelmiin, joita hänellä on liittyä yhteen muiden uskontojen, mukaan lukien islamin, kanssa.

Vaikka jotkut arvostelukykyiset kristityt näkevät, kuinka tällä suuntauksella on rooli Raamatun profetian valossa, niin valtavan suuri osa kristittyjä ei sitä näe. Nämä ovat niitä, jotka lukevat kirjoja kirjoittajilta, jotka edistävät esiintulevan kirkon (eli ”progressiivisen kristinuskon”) ajatuksia postmodernille sukupolvelle, joka hylkää Raamatun opetukset ja hyväksyy Jumalan valtakunnan perustamisen maan päälle nyt heti. He ovat valmiita liittymään yhteen muiden uskontojen kanssa uudelleen määrittelemällä kristinuskon ”lavean tien” (broad-way) hengellisyydeksi, jossa kaikki pelastuvat ja ovat osa Jumalan valtakuntaa. He eivät enää usko iankaikkisuuteen johtavaan ”kaitaan tiehen”. Jumalan valtakunta on kaikille uskonnoille, he sanovat (jopa niille, jotka eivät usko mihinkään). Yhteys, rauha, kytkeytyneisyys (connectedness) ja ykseys on kaikki, millä on merkitystä, samalla kun raamatullinen oppi pannaan syrjään merkityksettömänä käsillä olevalle ”uudelle uskonpuhdistukselle”. On selvää, että tällainen näkemys jättää hyvin vähän tilaa Ristille ja Raamatun evankeliumille ja sellaisia kirjoituksia kuin tämä, ei oteta huomioon:

Ja hän vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja opetti, kulkien Jerusalemia kohti. Ja joku kysyi häneltä: ”Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat? Niin hän sanoi heille: ”Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi. Sen jälkeen kuin perheenisäntä on noussut ja sulkenut oven ja te rupeatte seisomaan ulkona ja kolkuttamaan ovea sanoen: ’Herra, avaa meille’, vastaa hän ja sanoo teille: ’En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette’. (Luuk. 13:22-25)

Valitettavasti, vaikka voi olla monia pastoreita, kuten Rick Warren, jotka vielä pitävät kiinni henkilökohtaisesta uskosta Jeesukseen Kristukseen pelastajanaan, tulee aika, jolloin heidän nyt valitsemansa tie voi tulla heille kalliiksi. Toivon, että nämä johtajat heräävät näkemään, mitä tekevät, ennen kuin se on liian myöhäistä. Äläkä unohda niitä lukemattomia ihmisiä, jotka seuraavat näitä paimenia ja jotka eivät koskaan voi omaksua pelastavaa tietoa Jeesuksesta Kristuksesta, koska totuudet pidätetään heiltä ”rauhan” ja ”yhteyden” vuoksi.

On myös surullista tietää, että suuri joukko ”kristillisiä” johtajia ei enää usko (tai ei ole koskaan uskonut) ristiin synnin sovituksena, vaan säilyttävät uskonsa, että sellainen käsite on sekä muinaisaikainen että barbaarinen. He pitävät kiinni näkemyksestä, että kristinusko täytyy uudelleen määritellä ajallemme. Brian McLaren, joka vuonna 2015 edusti ”kristinuskoa” Utahissa pidetyssä maailman uskontojen parlamentissa, pitää kiinni juuri tällaisesta näkemyksestä. Yhdessä haastattelussa hän sanoi, että ajatus siitä, että Jumala lähettää poikansa väkivaltaiseen kuolemaan, on ”väärää mainostamista Jumalalle” ja samoin perustein hylkäsi myös opin helvetistä.5

Lisäksi McLaren’illa on ollut merkittävä rooli Valtakunta Nyt -teologian edistämisessä, kuten voidaan nähdä hänen kirjassaan The Secret Message of Jesus: Uncovering the Truth That Could Change Everything (Jeesuksen salainen sanoma: Kaiken muuttavan totuuden paljastaminen). McLaren, jonka Time-lehti listasi kerran yhdeksi 25 vaikutusvaltaisimmasta henkilöstä evankelikaalisessa kristikunnassa, on pyrkinyt päivittämään kristillisen uskon tehdäkseen sen relevantiksi ajallemme. Hän esittää kirjansa alussa useita kysymyksiä, jotka antavat ymmärtää, että seurakunta on esittänyt väärin Jeesuksen ydinsanoman ja edistää ajatusta siitä, että kristittyjen on oltava rehellisiä itselleen, vaikka se merkitsisi heidän uskonsa muuttamista. Tässä kirjassa hän esittää seuraavan lausunnon:

Valitettavasti kristinusko on vuosisatoja kerrallaan liian monessa paikassa laskettavaksi, vähätellyt, tulkinnut väärin tai kokonaan unohtanut Jeesuksen salaisen sanoman. Sen sijaan, että koskisi maan päälle tulevaa Jumalan valtakuntaa, kristinusko on liian usein syventynyt hylkäämään ja pakenemaan maata ja menemään taivaaseen. … Olemme pettäneet sanoman, että Jumalan valtakunta on saatavana kaikille, alkaen vähimmistä ja viimeisistä ja kadotetuista – ja olemme sen sijaan uskoneet ja opettaneet, että Jumalan valtakunta on saatavana eliitille, alkaen moitteettomista ja puhtaista ja voimakkaista.6

McLaren’in kirjassa vuodelta 2016, otsikolla The Great Spiritual Migration: How the World’s Largest Religion is Seeking a Better Way to be Christian (Suuri hengellinen muuttoliike: Kuinka maailman suurin uskonto etsii parempaa tapaa olla kristitty), hän kuvaa tätä kaikki käsittävää ”Jumalan valtakuntaa”, joka sisältää ”moniuskoiset (so. kaikkien uskontojen) yhteistoiminnot”. Hän toteaa:

Tällainen yhteistyö johtaa uuteen ymmärrykseen siitä, mitä evankeliointi tarkoittaa. Minulle opetettiin, että se tarkoitti ihmisten käännyttämistä yhteen tosi uskontoon, nimittäin omaani [kristinusko]. Nyt uskon, että evankeliointi tarkoittaa ihmisten kutsumista sydämestä sydämeen yhteyteen ja yhteistyöhön Jumalan ja lähimmäisten kanssa suuressa maan parantamisen, rakastetun yhteisön rakentamisen, Jumalan valtakunnan ensin etsimisen ja Jumalan oikeudenmukaisuuden etsimisen kanssa kaikille. Kunkin perinteen jäsenet tuovat pöytään ainutlaatuiset lahjansa, valmiina jakamaan ja vastaanottamaan, oppimaan ja opettamaan, antamaan ja ottamaan anteliaisuuden ja haavoittuvuuden hengessä. Ei naapuriani eikä myöskään minua velvoiteta eikä odoteta käännyttämään. … Kun toimimme yhdessä yhteisen hyvän puolesta, muutumme kaikki. Ne, jotka eivät ole kokeneet tällaista muuttavaa yhteistyötä, eivät yksinkertaisesti tiedä, mitä heiltä puuttuu. … Moniuskoisten toimintojen kautta olen tullut näkemään, kuinka kieli, jota Paavali käytti yhdestä ruumiista, jossa on monia jäsentä (1. Kor. 12, Room. 12: 4–5), soveltuu, ei vain erilaisiin lahjoihin yksittäisten kristittyjen keskuudessa, vaan myös erilaisiin lahjoihin uskontojen keskuudessa.7 (korostus lisätty).

Vaikka monet evankelikaalit ovat nyt työntäneet Brian McLareni’n evankelisen kristinuskon sivustakatsojaksi, toiset ovat jatkaneet hänen sanomansa välittämistä, joskus hienovaraisemmilla tavoilla. Mutta kuten Raamattu sanoo: ei mitään uutta auringon alla. Saatanan juonet ovat koko ajan käynnissä. Hänen päämääränsä on tuhota Ristin sanoma ja vaikka hän ei voi koskaan todella tuhota sitä, hän voi saada lukemattoman määrän sieluja hylkäämään sen tarjoamalla heille korvikkeita. Mutta me tiedämme, ettei ole olemassa mitään korviketta sille täytetylle työlle, jonka Jeesus Kristus, ihmiskunnan ainoa Vapahtaja, suoritti ristillä.

Mitä tämä meille kertoo?

On yleinen klisee: jos se kaakattaa kuin ankka, kävelee kuin ankka ja sillä on höyhenet kuin ankalla – niin se on ankka! Tässä artikkelissa olemme kosketelleet kolmea eri aluetta koskien Jumalan valtakunnan perustamista maan päälle ilman kuningasta nyt. Onko tämä sitä, mitä Jeesus tarkoitti, vai johtavatko meitä harhaan ihmiset, jotka noudattavat omia kuvitelmiaan, tai mikä vielä pahempaa: Saatanan innoitusta?

Vaikka ajatus siitä, että ihmisjohtajat perustavat Jumalan valtakunnan tänne maan päälle, on ollut olemassa jo vuosisatoja, meidän tulisi kiinnittää erityistä huomiota, kun nykytapahtumat paljastavat, että vaikka maailma tulee yhä pahemmaksi, niin meille sanotaan, että se tulee yhä paremmaksi. Kun väärät uskonnot tulevat osaksi valtakuntaa, niin selvästikään se ei ole Jumalan valtakunta, vaan ennemmin valtakunta, joka kuuluu tämän maailman jumalalle. Jeesus teki sen hyvin selväksi, että valtakuntia on kaksi – yksi Jumalan ja toinen tämän maailman – kun hän vähän ennen ristiinnaulitsemistaan sanoi Pontius Pilatukselle:Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (Joh. 18:36). Myös samassa keskustelussa Jeesus sanoi Pilatukselle: Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni.” Kysy itseltäsi, kuuletko Hyvän Paimenen äänen, vai onko se tämän maailman jumalan ääni, joka johtaa valtakuntaa, joka ei ole Jumalasta?

Viitteet:

  1. Pope Francis, “Pope’s Mass: We’re not Christian without the Church” (Rome Reports TV News Agency, May 5, 2015).
  2. Ibid.
  3. Outside the Church There is No Salvation” (Catholicism.org, “an online journal edited by the Slaves of the Immaculate Heart of Mary,” St. Benedict Center, NH, ).
  4. Taken from“Kingdom-Now Theology” (Lighthouse Trails blog, March 6, 2007, ).
  5. Interview by Leif Hansen (The Bleeding Purple Podcast) with Brian McLaren, January 8th, 2006); Part 1Part II ).
  6. Brian McLaren, The Secret Message of Jesus(Nashville, TN: Thomas Nelson, 2006), pp. 78-79.
  7. Brian McLaren, The Great Spiritual Migration(New York, NY: Convergent Books, an imprint of the Crown Publishing Group, a division of Penguin Random House LLC, 2016), Kindle location 2768.

Roger Oakland is the author of several Lighthouse Trails books, booklets, and lecture DVDs. He is the founder and director of Understand the Times, International and the Bryce Homes for Widows and Children.

 

Read Full Post »

Bad News and Good News While Waiting for the Bridegroom
18.10.2019, by Lighthouse Trails Editors, David Dombrowski, suom. SK

Kun kuuntelen uutisia maailman tapahtumista, niin yhä enenevästi ainoa johtopäätökseni voi olla vain, että elämme viimeisiä päiviä. Ja vastoin ”korvausteologiaa” juutalaisilla ja Israelin valtiolla on avainasema Raamatun profetian toteutumisessa. Ironista kyllä, yhä harvemmat kristityt näyttävät ajattelevan, että Raamatun profetialla olisi jotakin tekemistä ajan kanssa, jossa elämme. He voivat sanoa, että Ilmestyskirja on jo toteutunut (preterismi), tai että se on vertauskuvallinen (ei kirjaimellinen) ja että siinä kuvatut karmeat tapahtumat palvelevat vain kehotuksina seurakunnalle keskittyä ”yhteyteen” ja ”ykseyteen”.

Ja vaikka jokainen uskova on henkilökohtaisesti vastuussa, kuinka ymmärtää Raamatun profetian, niin korvausteologia ja dominionismi (kristityt ottavat hallintaansa koko maailman = Kingdom Now) ovat suurelta osin syyllisiä. Menneenä vuonna se kävi minulle erityisen selväksi, kun luin Bill Randles’in uutta kirjaa War Against the Saints (Sota pyhiä vastaan), joka vahvistaa Israelin roolin viimeisinä päivinä. Minulle kirkastui ajatus: Kuinka kenelläkään voisi olla edes kaukaisesti oikea ymmärrys Raamatun profetiasta, jos kieltäytyy tunnustamasta sitä avainroolia, joka Israelilla on näinä viimeisinä päivinä? Tätä varten ihmisen on luettava Raamattua silmillään suodatin, joka sulkee juutalaiset pois Jumalan tulevaisuudensuunnitelmista aina, kun niihin törmätään Raamatussa. Päinvastoin, Raamatun profeetalliset kirjoitukset paljastavat, että juutalaiset ovat edelleen Jumalan valittu kansa, joka vielä perii lupaukset; ja Raamatun profetiat ovat erityisen merkityksellisiä heidän tulevaisuudelleen, vaikka maailma edelleen vihaa heitä. Juutalaisilla, joita maailma tutkii suurennuslasilla, on erityinen paikka Jumalan sydämessä.

”Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä” (Sak. 2:8).

Jeesus sanoi sen hyvin täsmällisesti sanoessaan samarialaiselle naiselle kaivolla: ”Pelastus on juutalaisista” (Joh. 4:22). Ja vastoin joitakin tänä päivänä esitettyjä opetuksia Jumalan pelastussuunnitelma juutalaisille itselleen on evankeliumin kautta. Paavali selittää sitä näin:

”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle” (Room. 1:16).

Niin, itse evankeliumi tuli ensin juutalaisille, ennen kuin laajeni pakanoille.

Jumalan ajattelutavan mukaan maailma koostuu juutalaisista ja pakanoista, jotka muodostavat kaikki muut maailman heimot ja kansat. Siksi evankeliumi on koko maailmalle ja Jumalan ainoa pelastussuunnitelma. Se on itse asiassa Jumalan keino siunata kaikkia maan kansoja lunastamalla kalliiseen hintaan kaikki, jotka ottavat Hänet vastaan.

”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä” (Joh. 1:12).

Suunnitelma, jota ei tulisi ottaa kevyesti

Jotkut sanovat, että pelastus tuli lain myötä, mutta kuten Paavali osoittaa, evankeliumi todella alkoi Aabrahamista, kun Jumala teki hänen kanssaan lupaukseen perustuvan liiton (Gal. 3:16-18). Luku 1. Moos. 15 on yksi Raamatun merkittävimmistä, koska siinä kuvataan juuri sitä, mitä tapahtui Jumalan ja Aabrahamin välillä. Jakeet 5 ja 6 paljastavat lupauksen, jossa Jumala sanoi Aabrahamille, että hänen jälkeläisiänsä olisi yhtä paljon kuin tähtiä taivaalla, jolloin Aabraham ”uskoi Herraan; ja hän [Jumala] luki sen hänelle vanhurskaudeksi” (jae 6). Paavali muistelee tätä tapahtumaa sanoessaan: ”Aabraham uskoi Jumalaan ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi” (Gal. 3:6). Ja mitä tarkoittaa olla luettu vanhurskaaksi? Kun Jumala tekee sen, se tarkoittaa, että Hän antaa meille passin, joka tekee meidät valmiiksi taivasta varten ja se tietysti tapahtui, kun Kristus kuoli lunastaakseen kaikki, jotka uskovat Jumalaan, kuten Aabraham uskoi.

Tämä on vanhurskaus, joka perustuu uskoomme ja siksi sitä ei voi ansaita. Jumalan kutsu olla vanhurskautettu uskosta ratkaisee, missä vietämme iankaikkisuuden, joten se on aihe, jota ei tulisi ottaa kevyesti. Paavali vahvistaa, että olemme pelastettuja yksin uskosta sanoessaan: Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta” (Room. 1:17). Tässä Paavali sanoo, että usko pelastaa meidät alusta loppuun. Pelastuksemme luetaan meille täysin, kun luotamme, emme omaan ansioomme, vaan yksin Kristukseen, joka maksoi rangaistuksen synneistämme.

Valmistautuminen petokseen

Tänä päivänä seurakuntaan syötetään harhaisia opetuksia eri liikkeiden, kuten uuden apostolisen uskonpuhdistuksen (New Apostolic Reformation = NAR), dominionismin ja Valtakunta Nyt -liikkeen, korvausteologian ja Esiintulevan Kirkon (Emerging Church) kautta. Kaikkien näiden liikkeiden keskuudessa yleinen käsitys on, että kaikki on hyvin maailmassa (tai ainakin tulee pian olemaan) ja että Jeesus palaa maailmalle, jonka me siivosimme Hänelle. Todellisuudessa Jeesus palaa maailmalle, joka on hyljännyt Hänet ja on lähellä täydellistä itsetuhoa.

Tällä hetkellä näiden liikkeiden kannattajat puhuvat ekumeenisesta maailmanherätyksestä. Samanaikaisesti jännitteet kasvavat Lähi-idässä, kun juutalaisten ja Israelin maailmanlaajuinen paheksunta jatkaa kasvuaan. Silti kaikki tämä toteuttaa Raamatun profetian, kun näemme Vastustajan luovan maailmanlaajuisen ekumeenisen kaikki käsittävän ”kirkon”. Tämä väärennetty ruumis sulautuu okkultististen meditatiivisten käytäntöjen kautta New Age -liikkeeseen (väline, joka vakuuttaa ihmiselle, että hän on jumalallinen) valmistautuessaan Antikristusta varten. Profeetallisessa asteikossa meillä on vielä näkemättä temppelin jälleenrakentaminen ja Antikristuksen tulo maisemaan, mutta temppelin valmistelut ovat jo käynnissä.

Heidän todistuksensa sana

Tänä päivänä monet, jotka puhuvat ykseydestä ja yhteydestä, ennustavat tulevaa suurta herätystä, mutta se on opista tinkimisen herätys. Evankeliumi on jotakin, jonka suhteen emme voi tehdä kompromisseja. Ilmestyskirja puhuu ihmisistä, jotka olivat valmiita kuolemaan ”todistuksensa sanan tähden”.

”Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti” (Ilm. 12:11).

Saanko kysyä, mitä Johannes puhuu tässä? Mikä on ”Karitsan veri” ja mikä on “heidän todistuksensa sana”? Eikö se ole evankeliumi? Ja tässä sanotaan, että he voittivat hänet (eli suuren lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, paholaisen, saatanan – jae 9) evankeliumin kautta. Tässä on hengellinen sodankäyntimme ja näin me voitamme! Joten missä tahansa kuulet puhuttavan hengellisestä sodankäynnistä, niin tarkista, julistetaanko ja puolustetaanko siellä evankeliumia. Tosiasia on, että meillä on Hyvä Uutinen ja me voimme ja meidän pitäisi rohkaista itseämme siinä.

Toivomme on Herrassa, ja riippumatta siitä, kuinka synkäksi maailma käy, niin Jumala on kanssamme ja Hän ei koskaan hylkää meitä.

Siksi kehotan Kristukseen uskovia, jotka ymmärtävät ajan, jossa elämme, ottamaan huomioon, että nyt ei ole aika nukkua, vaan olla ahkera Herrallemme ja Hänen paluullensa ylkänämme (Matt. 25:1-13). Ja olkaa lujat uskossanne. Vaikka elämme kuolevalla planeetalla, asettakaamme toivomme Häneen pitäen silmämme Häneen kiinnitettyinä odottaessamme riemulla Hänen paluutaan.

Read Full Post »

MISSING THE MARK—MISSING THE SOLUTION
1.5.2019, by T. A. McMahon, suom. SK

Useimmat meistä ymmärtävät, että ”epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa” on yksi synnin raamatullinen määritelmä. Jakeessa Room. 3:23 Paavali käyttää synnistä kreikan verbiä hamartano. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” Se voi tuntua joistakin vähän epäreilulta, koska harvoin ajattelemme, että epäonnistuminen tavoitteen tai normin saavuttamisessa olisi syntiä. ”Epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa” ei tunnu suureltakaan rikokselta ajatellessamme useimpia syntejä, joista olemme tietoisia, varsinkin kauheita sellaisia. Nuoli, joka ei ihan osu maaliin, syntiäkö? Tosiaanko? Tällainen reaktio kertoo paljon itsestämme ja sydämemme tilasta suhteessa Luojaamme.

Jumala on täydellinen. Kaikki, mitä Hän sanoo ja tekee, on täydellistä. Siksi Hänen norminsa on täydellinen. Kaiken, mikä ”ei täytä” Hänen normiaan, täytyy olla syntiä. Kuten Jaakob sanoo: Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin” (Jaak. 2:10). Se on Jumalan kriteeri olemiselle Hänen kanssaan. Me teemme syntiä, me kuolemme. Ja me kaikki olemme tehneet syntiä. Kuolemaan sisältyy fyysinen ja hengellinen ero. Se voi olla Jumalasta – ja se voi olla ikuinen.

Voitaisiin kysyä, kuten opetuslapset kerran: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus vastasi: ”Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista” (Matt. 19:25-26). Jumalan tuomio ja oikeudenmukaisuus ovat täydelliset. Rangaistus synnistä on iankaikkinen ero Hänestä. Se on ääretön rangaistus ja rajallinen ihmiskunta ei voi koskaan maksaa koko tuomiota. Mutta Jumala voi ja teki sen! ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16). Jeesus, täydellinen synnitön Jumal-ihminen, tyydytti täydellisen oikeudenmukaisuuden maksamalla täysin ihmiskunnan synneistä – menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.

Vaikka Jumala on hankkinut pelastuksen koko ihmiskunnalle Jeesuksen kautta, se on voimassa vain niille, jotka uskovat Häneen Vapahtajanaan ymmärtäen, että Hän – ja vain Hän – voi pelastaa heidät. Ei ketään eikä mitään voida lisätä ratkaisuksi – ei hyviä tekoja, ei kirkossa käymistä, ei uskonsuuntaa, ei rituaaleja, ei sakramentteja, ei kanonisoituja pyhimyksiä eikä uskonnollisia johtajia, ei kastetta – ei mitään muuta. Vain Kristus – Solus Christus.

Kun olemme pelastuneet, me muutumme – mutta emme täydellisesti. Ei vielä. Se tapahtuu, kun menemme olemaan Jeesuksen kanssa. Ennen tuota täydellistä muutosta meille annetaan uusi luonto, mutta silti säilytämme vanhan luontomme. Me voimme tehdä syntiä, mutta emme enää ole synnin orjuudessa emmekä hallinnassa. Uusina luomuksina Kristuksessa elämämme tehdään Hänen armollaan ja meissä asuvan Pyhä Hengen voiman kautta kykeneväksi miellyttämään Jumalaa (1. Kor. 3:16). Uuteen elämäämme Kristuksessa kuitenkin sisältyy taistelu vanhan ja uuden luontomme välillä.

Kuinka tärkeä on sitten tuo taistelu? Vaikka pelastuksemme ei riipu siitä, koska pelastus annettiin kaikille, jotka vastaanottivat sen uskon kautta ilmaisena lahjana, se kyllä liittyy koko joukkoon asioita, jotka koskevat ajallista elämäämme Kristuksessa. Kuten? Suhdettamme Jeesukseen – toisin sanoen, rakkauttamme Häneen, Hänen miellyttämistämme, kypsyyttämme Hänessä, hedelmällisyyttämme, kuuliaisuuttamme, todistustamme, palkkaamme taivaassa. Sellaiset asiat ja monet muut riippuvat siitä, missä määrin emme ”epäonnistu tarkoituksen saavuttamisessa”. Toisin sanoen, niitä on hoideltava Jumalan tavalla.

Täydellisestikö? Kyllä. Se täytyy olla päämäärämme. Raamattu sanoo:Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on” (Matt. 5:48). ”…vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: ’Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä’” (1. Piet. 1:15-16). ”…Epafras, Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka rukouksissaan aina taistelee teidän puolestanne, että te pysyisitte täydellisinä ja täysin vahvoina kaikessa, mikä on Jumalan tahto” (Kol. 4:12). Tämän on oltava jokaisen uskovan päämäärä.

Onko se saavutettavissa? Ei, ei täydellisesti. Miksi sitten yrittää? Se voi kuulostaa tyhmältä kysymykseltä niistä, jotka ovat raamatullisia kristittyjä ja jotka uskovat, että kaiken, mitä he tekevät, heidän tulee tehdä Herran kunniaksi. (1. Kor. 10:31). Silti maailmakin ymmärtää sen. Motivaatiopuhujien ja auta itseäsi -gurujen suosittu hokema on ”Ole niin hyvä kuin voit” (Be the best that you can be). He tunnustavat, että jopa yritys, joka ei saavuta yksilön tavoitetta, osoittautuu kuitenkin hyödylliseksi. Tämä kaikki tietysti koskea itseä ja on kaukana uskovan motivaatiosta – ainakin toivottavasti.

Epafraan palavat rukoukset kolossalaisten veljiensä ja sisartensa puolesta Kristuksessa kertovat meille kaksi tärkeää asiaa: a) Meitä kehotetaan seisomaan täydellisinä kaikessa Jumalan tahdossa, ja b) Tuon päämäärän saavuttamiseksi Herra auttaa Kolossan uskovien ponnistuksia Epafraan rukouksilla. Pyhän Hengen innoittamana Paavali kirjoittaa samalla tavalla tessalonikalaisille:

Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte. Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet.” (1. Tess. 4:1-2). Nämä kaksi jaetta aika pitkälle tiivistävät ja tukevat niitä seikkoja ja huolenaiheita, joita minulla on kirjoittaessani tätä artikkelia.

Tässä ne ovat: 1) Kautta Raamatun meitä uskovia kehotetaan tekemään asioita Jumalan tavalla Hänen armonsa avulla niin täydellisesti kuin voimme. 2) Sanansa kautta Hän on antanut meille tarvitsemamme ohjeet tehdäksemme asioita Hänen tavallaan (2. Piet. 1:3-4; 2. Tim. 3:16-17). 3) Hän on antanut meille Pyhän Henkensä auttamaan meitä ymmärtämään ja tekemään, mitä Hän käskee (1. Kor. 3:16; Joh. 16:13). 4) Siinä määrin kuin emme ota vakavasti emmekä tee, ei vain sitä, mitä Jumala on antanut meille tehtäväksi, vaan mitä Hän on käskenyt meidän tehdä ja sillä tavalla, kuin Hän haluaa meidän tekevän sen, niin tuohon huolimattomuuteen sisältyy tahallinen ”epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa”. Se on syntiä. Ja synti johtaa eroon.

Kristukseen uskovalle synnillä on seurauksia (kuten toivon meidän tietävän), jotka ovat ajallisia eikä ikuisia. Kristuksen maksu puolestamme turvaa iankaikkisen kohtalomme. Kristittyinä synneillämme on ajallinen vaikutus, joka tuhoaa hedelmällisyytemme, kuten myös haitallinen vaikutus suhteeseemme Jeesuksen kanssa. Hän ei milloinkaan jätä eikä hylkää meitä. Syntimme kuitenkin saavat meidät vetäytymään pois Hänestä, kunnes kadumme. Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan: vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule” (Jes. 59:1-2). Todellinen katumus kuitenkin (siitä riippumatta, mitä nuo synnit ovat) tekee meille mahdolliseksi lähestyä Jumalaa ja siten korjata suhteemme (Jaak. 4:8).

Kuinka vakavaksi voi ”epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa” käydä? Seuraavassa on havainto, joka murehduttaa minua syvästi, minkä vuoksi aloitin tämän artikkelin yrittämällä selventää sen välttämättömyyttä, että Jumala kutsuu meitä täydellisyyteen. Hänen Sanansa, Hänen ohjeensa, Hänen käskynsä, ovat täydellisiä. Lisäksi ne ovat Jumalan sanoja, ei ihmisten: Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut” (Gal. 1:11-12). Jumalan sanat ovat totuus; ihmisen sanat, jotka on lisätty Herran sanoihin, ovat ”epäpyhä ja turha” hapatus. Ne saattavat aluksi kuulostaa hurskailta, mutta niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa” (2. Tim. 2:16). Sitä paitsi Jumalan Sanaan lisääminen ja siitä vähentäminen on tuomittu: Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat. Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi” (Sananl. 30:5-6).

Me elämme valtavan luopumuksen ajassa, minkä pitäisi olla ilmeistä niille, jotka ovat sitoutuneet Jeesukseen ja siksi raamatulliseen erottamiseen. Raamattu osoittaa, että lähestyessämme Herran paluuta sellainen hengellinen tila lisääntyy dramaattisesti. Jeesus luonnehti tuota aikaa ennennäkemättömän petoksen aikana (Matt. 24). Paavali toteaa, että tärkein syy, miksi uskovat petetään, on koska ”…he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin” (2. Tim. 4:3-4).

Taruihinko? Tarut ovat kertomuksia. Kertomukset voivat olla tosia tai vääriä, mutta se, mitä ne eivät ole, on Jumalan Sana, Hänen oppinsa, Hänen totuutensa. En puhu nyt havaintoesimerkeistä, jotka auttavat meitä selittämään raamatullista oppia, vaan ihmisen panoksesta, joka alkaa elää omaa elämäänsä ja siinä prosessissa poikkeaa siitä, mitä Jumala on sanonut. Tätä koskevia varoituksia on annettu kautta Raamatun, kuten Hepr. 2:1:Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse.” On murheellista, että tämä ohitse kulkeutuminen tämän päivän seurakunnassa on kuin lumivyöry.

Esiintulevan kirkon liikkeellä (Emerging Church Movement = ECM), joka alkoi ei kovin kauan sitten, oli valtava vaikutus nuorten aikuisten kristittyjen keskuudessa. Se vietteli monet pois terveestä opista ja johti heidät subjektiivisiin keskusteluihin Jumalasta, kontemplatiiviseen lähestymistapaan koskien Jumalan tuntemista, perinteisiin rituaaleihin, katolisen ja ortodoksisen kirkon sakramentaaleihin sekä allegorian ja raamatuntulkinnan hengellistämisen käyttöön. ECM:n roina löytää jatkuvasti hedelmällisen maaperän millenniaalien keskuudessa. Seurakunnassa on kuitenkin paljon tuhoisampi ja laajemmalle levinnyt esimerkki terveestä opista pois kulkeutumisesta ja on traagista, että se tapahtuu muutamien kristikunnan vaikutusvaltaisimpien naisten palvelutyön kautta.

Maaliskuun 2019 uutiskirjeemme pääartikkelissa mainitsin nimet Beth Moore, Joyce Meyer, Priscilla Shirer ja Sarah Young. He kaikki ovat tuotteliaita kirjoittajia ja heillä on valtavat kannattajajoukot ja he ovat syyllistyneet Jumalan sanan ja itse Jeesuksen syrjäyttämiseen ajautumalla pois terveestä opista. He kaikki ottavat opetuksia, joista monilla on raamatullinen pohja ja ”epäonnistuvat tarkoituksen saavuttamisessa” työntämällä niitä paljon yli raamatullisen totuuden. Heidän ”jatkuvat keskustelunsa” Jumalan kanssa ovat johtaneet heidät ja heidän kannattajansa useisiin vääriin opetuksiin. On varmaa, että Jumala voi puhua lastensa sydämille, mutta missään apostolien Kirjeissä emme löydä jatkuvaa Herran ja uskovien välistä vuoropuhelua. Apostolien teoissa näemme, että Pyhä Henki ajoittain ohjaa ja johtaa pyhiä, mutta ei koskaan siinä merkityksessä, kuin nämä naiset opettavat! Jumalan henkilökohtainen kommunikaatio ihmisten kanssa palvelee Hänen tarkoitustaan ja silloin, kun Hän päättää. Edes Hänen profeettansa eivät käyneet jatkuvia kahdenvälisiä keskusteluja Hänen kanssaan. Jeremiankin oli odotettava 10 päivää, että Herra puhuisi Hänelle koskien hänen tiedusteluaan.

Harhat, jotka noudattavat näiden naisten ”keskusteluja” (joita heidän lukuisat kirjansa kehottavat ihailijoita matkimaan) antavat lukijoiden ymmärtää, että kommunikaation sisältö on kategoriaa ”näin sanoo Herra”. Ne, jotka viettävät enemmän aikaa lukemalla heidän monia kirjojaan, kuin lukemalla Raamattua, voivat helposti hyväksyä raamatulliselta kuulostavan väärän opetuksen. Se vääristää paitsi Raamatun auktoriteetin ja sisällön, myös Jumalan luonteen. Usein väitetty vuoropuhelu alentaa Herran, ikään kuin hän olisi joku heidän tuttu kollegansa.

Beth Moore ilmoittaa, että Jumala kutsuu häntä ”beibiksi” ja ”muruksi” ja laskee leikkiä hänen kanssaan. Vielä pahempi on näiden naisten väite, että he ovat kuulleet Häneltä, mikä on ristiriidassa sen kanssa, mitä Hänen Sanansa sanoo. Se tekisi hänestä vähintäänkin ”toisen Jeesuksen” (2. Kor. 11:4), ei varmasti itse Sanan. Kaikki nämä naiset edistävät jonkinlaista mystiikkaa, joka on Jumalan Sanan objektiivisen totuuden hylkääminen suosimalla omakohtaisia kokemuksia, intuitioita, subjektiivisia käsityksiä ja tunteita. Jotkut opettavat tekniikoita, jotka ovat itämaisten mystisten tekniikoiden ja käytäntöjen ”kristillistettyjä versioita”. He tulkitsevat väärin ja korruptoivat jakeen Ps. 46:10 kehotuksen ”Olkaa hiljaa” (KJV: be still) tarkoittamaan mielen tyhjentämistä hiljaisuudessa voidakseen kuulla Jumalalta. Ei. Jumala vain julistaa vihollisiaan pelkääville (ja myös itse vihollisille), että Hän on suojellut ja edelleen suojelee Israelia! Kaikki nämä naiset ovat menneet ansaan, kun ovat ottaneet oppia harhoista ns. kristillisessä psykologiassa, jonka periaatteet ovat täysin vastakkaiset Jumalan Sanalle. Kaikki he edistävät vääriä opetuksia itsetunnon rakentamisesta auttaakseen kannattajiaan parempiin tunteisiin itsestään.

Ekumenia rehottaa heidän kirjoituksissaan ja videosarjoissaan ja varsinkin heidän hyväksyessään roomalaiskatoliset veljinä ja sisarina Kristuksessa. Voi olla, että he eivät ole tietoisia Rooman virallisesta evankeliumista, joka julistaa, että taivas on saatavissa vain niille, jotka ovat kastettuja, ja sisäänpääsy riippuu ihmisen hyvistä teoista sen jälkeen, kun hänen syntinsä on sovitettu kiirastulessa. Tämä tietämättömyys ei liity vain katolisuuden ja muiden ”kristillisten” kulttien ja poikkeavien ryhmien tietämättömyyteen, vaan se näyttää versovan siitä, ettei raamatullisen kristinuskon perusopeista ole tietoa!

Läpikäytyäni monia näiden naisten kirjoittamista materiaaleista, en ole vielä löytänyt selkeää evankeliumin esitystä, erityisesti selitystä, mitä on uskottava, että pelastuisi. Vaikka he näyttävät vilpittömiltä halutessaan auttaa naisia ”menemään syvemmälle Jeesuksen kanssa” ja ”kehittämään läheisempää suhdetta” Hänen kanssaan, sitä ei voi tapahtua, ellei ihminen ole uudestisyntynyt. Pelastuksen evankeliumin oppi on annettu yksinkertaisesti Filippin vanginvartijan vastauksessa hänen huutaessaan: ”’Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?’ Niin he sanoivat: ’Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut…’ (Apt. 16:30-31). Lisäksi on uskottava, että ”Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden kirjoitusten mukaan; ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan” (1. Kor. 15:1-4). Näiltä naisopettajilta löysin vain yhden selkeän evankeliumin selityksen ja se oli Joyce Meyer’iltä. On kuitenkin traagista, että niille miljoonille, jotka häntä seuraavat, hän julistaa, että Jeesus maksoi rangaistuksen meidän synneistämme laskeutumalla helvettiin, jossa Saatana ja hänen demoninsa kiduttivat Häntä. Kyseessä on selvästi väärä evankeliumi ja väärä Jeesus.

Kattavaan esitykseen kaikista näiden naisten vääristä opetuksista tarvittaisiin kirjoja, mikä on paljon enemmän, kuin on mahdollista sisällyttää tähän yhteen artikkeliin. Muita huolestuttavia seikkoja löytyy tämän uutiskirjeen Q&A-osastolta. Haastan ne, jotka ovat ihastuneet Beth Moore’n, Priscilla Shirer’in, Joyce Meyer’in ja Sarah Young’in kirjoihin, harkitsemaan rukoillen, mitä olen huomauttanut ja sitten olemaan Berealaisia (Apt. 17: 11) ja vertaamaan heidän opetuksiaan Jumalan Sanaan. Kehotan myös pastoreita paimenina, joilla on vastuu suojella lampaita, tulemaan naisten rinnalle seurakunnassaan auttaen heitä kasvamaan raamatullisessa erottamisessa.

TBC

***

Lisätietoa Sarah Youngista:

Read Full Post »

LAST DAYS APOSTASY IN THE CHURCHES
By Pastor Mike Taylor, 18.9.2018, suom. SK

Mietittävää jokaiselle papille ja julistajalle:

Saarnaatko Raamatun Sanan sijaan sitä, mitä ihmiset haluavat kuulla, jotta et loukkaisi kirkossa kävijöitä? Kartatko sinä kaikkea, joka muistuttaa synnistä ja ihmisen erosta Jumalasta, joka tunnetaan tulisena järvenä? Saarnaatko sinä Jeesusta ristiinnaulittuna? Saarnaatko sinä Hänen ylösnousemustaan? Perustatko palvelutyösi yksin Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen?

Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: ’Herrani tulo viivästyy’ ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille. Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä.(Luuk. 12:45-47)

Vuosituhannen vaihteen jälkeen maailma on saanut todistaa raamatullisen kristinuskon varsinaista ytimensulamista (meltdown). Vaikka monet sanovat, että kristinuskossa koetaan suurta herätystä ja jopa ”uutta uskonpuhdistusta”, niin se ei voisi olla vähemmän totta, kuten tässä viestissä yritän osoittaa.

Lyhyesti: kristinuskoa ”määritellään uudelleen”. Paljon pastoreita on päättänyt hyljätä Raamatun postmodernismin (eli minkä katsovat olevan edistyksellistä ja kulttuurisesti merkityksellistä) hyväksi. Tapahtunutta ei voi kuvailla mitenkään muuten. Valo on muuttunut pimeydeksi. Se, minkä kerran uskottiin olevan totta, on nyt julistettu valheeksi. Ne, jotka kerran väittivät olevansa Jeesuksen ja Raamatun seuraajia, seuraavat nyt ihmisiä ja heidän filosofioitaan.

Eräs sisar Kristuksessa kirjoitti minulle ja kysyi, milloin Pyhän Hengen myöhäissade tulee. Päävirran suunnissa on monia, jotka saarnaavat kasvua kristikunnassa niin, että maailma tulee yhä paremmaksi, niin että me muutamme maailman Jumalan valtakunnaksi, mutta ilman Kuninkaan läsnäoloa. Valitettavasti minun oli oikaistava häntä ja tehtävä hänelle tiettäväksi, että se herätys, josta hän puhuu, on Valtakunta Nyt -harhaoppia (Kingdom Now) eli dominionismia ja sitä kannattavat preteristit, jotka uskovat, että Raamatun profetia on kokonaan toteutunut. Hänen odottamansa suuri herätys ei tule, ennen kuin Elävän Jumalan Seurakunta on voimalla poistettu tältä planeetalta. Sitten evankelioiminen leviää koko maailmaan 144 000 evankelistan ponnistuksilla Israelin 12 heimosta. Miljoonat tulevat uskoon ja miljoonat kuolevat uskonsa puolesta. Se on ainoa herätys, jonka tämä maailma tulee näkemään ja se alkaa Ahdistuksessa.

Ne, jotka omaksuvat Valtakunta Nyt -teologian, odottavat Jeesuksen Kristuksen toista tulemusta, mutta samaan aikaan etsivät utopistista maailmankatsomusta, joka julistaa seurakunnan ja ihmisen voimaa ja valtaa eikä Kunnian Herran. Heidän harhaoppinsa mukaan me tuomme Jumalan Valtakunnan omilla ponnistuksillamme. Sitten ja vasta sitten tulee Jeesus perustamaan Valtakuntansa, he sanovat. Onko se totta? Tukeeko Raamattu sellaista käsitystä, vai ovatko nykyajan seurakunnat tulleet täysin hulluiksi?

He ovat hyljänneet ensimmäisen rakkautensa!

Sen sijaan, että yrittäisivät saavuttaa maailmaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumilla, pastorit ja Raamatun opettajat hylkäävät Raamatun voidakseen hyväksyä maailman. He etsivät keinoja markkinoida jotakin sellaista, jota kutsuvat kristinuskoksi sisällyttämällä siihen temppuja, joiden oletetaan houkuttelevan massoja. Virsikirjat poistetaan kirkkojen penkeistä. Penkit on korvattu pehmeillä teatterituoleilla, joissa on luottokorttipäätteet. Tuntea olonsa mukavaksi kirkossa on normi. Älä mainitse syntiä, tai että Jeesus vuodatti verensä ristillä, koska se olisi loukkaavaa. Apostoli Paavali varoitti tällaisesta ajasta, jossa nyt elämme ja valitettavasti tämä maailma ei ole tulossa paremmaksi, vaan yhä pahemmaksi.

“Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.” (2. Tim. 3:1-5)

Voisi kysyä: ”Mitä tapahtui Raamatun Jumalalle, joka Genesiksen mukaan loi kaiken? Milloin luomisesta tuli babylonialainen myytti ja evoluutioteoriasta tiedettä, joka todistaa, että räjähdys ynnä aika ja sattuma on kaava elämän alkamiselle?

Näyttää siltä, että tiede on korvannut Raamatun Jumalan, kun ihmiset katsovat logiikkaan ja päättelyyn, joka jättää Luojamme vieraaksi heidän elämässään; näin on käynyt jopa ”protestanttisissa kirkoissa”, varsinkin Esiintulevissa Kirkoissa (Emerging Church), jotka ovat yrittäneet uudelleen määritellä raamatullisen kristinuskon. He ovat hyljänneet ensimmäisen rakkautensa ja saarnaavat New Age -teologiaa, joka on kauhistus raamatulliselle kristinuskolle. Tästä harhaopista on monia oireita tämän päivän seurakunnissa.

Onko meidät hindulaistettu, kun nyt luulemme, että jooga on kristillinen harjoitus? Entä, kun lähestymme Jeesusta hokemalla mantroja, ”keskitymme”, tai harjoitamme itämaisia mystisiä kontemplatiivisia rukouksia, jotka lähettävät meidät pois Nirvanaan? Ovatko kristityt kadottaneet järkensä ja ovatko demonit vietelleet heidät?

Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan (1. Tim. 4:1-3).

Voisin viitata hulluuteen, joka täyttää ”karismaattiset” seurakunnat, jotka edistävät tunneperäisiä kokemuksia, joiden alkuperä jää epäilyttäväksi. Ovatko ne Jumalasta vai ihmisen emotionaalinen yritys määritellä uudelleen, mikä on Jumalasta ja mikä ei?

Mitä ajattelet esim. ”Hengestä” juopumisesta tai haukkumisesta kuin koira, johtuen ”siirrettävästä voitelusta”? Mistä sellainen meno löytyy Raamatusta? Valmistetaanko kristittyjä suureen herätykseen, vai vietteleekö heitä toinen henki?

Sitten on virtaus, joka käsittää ”ekumeenisen hulluuden”. Sana protestantti on heitetty historian tuhkaläjään, koska monet sanovat, että sanalla ei ole merkitystä tämän päivän ”moderneissa” seurakunnissa. Seurakuntajohtajat sanovat, ettei ole mitään eroa helluntailaisen Jeesuksen ja eukaristisen Kristuksen välillä, jota palvotaan roomalaiskatolisella öylättilautasella (monstrance). Eli monille tänä päivänä Jeesus on vain Kosminen Kristus, joka näkee, että kaikki on yksi ja yksi on kaikki. Tämä ”Jeesus” on New Agen universaali Jeesus. Ellet usko tähän oman mielikuvituksesi luomaan ”Kosmiseen Kristukseen”, sinut usein tuomitaan harhaoppiseksi tai ainakin vanhanaikaiseksi.

Minua kauhistuttaa, kun näen karismaattisia seurakuntia, joita johtavat sellaiset miehet kuin Kenneth Copeland tai Kenneth Hagin, jotka ajavat paluuta ”äitikirkkoon”. Katsoin videon, jolla nykyinen paavi puhui em. saarnamiesten johtamille seurakunnille. He ehdottavat paluuta kotiin ”yhteen oikeaan kirkkoon”, tietysti roomalaiskatoliseen ja kaikkeen sen pahuuteen ja Raamatun ulkopuolisten menojen historiaan.

Heidän on se silta, joka tarjoaa yhteyden yli kuilun, joka kerran oli olemassa roomalaiskatolisten ja eronneiden veljien välillä. Jotkut peräänkuuluttavat Toista Helluntaita väittäen, että maailma kääntyy Kristuksen puoleen ja perustaa Jumalan Valtakunnan tänne maan päälle ilman Kuninkaan läsnäoloa. Apostoli Paavali ei kuitenkaan tarkoittanut sitä varoittaessaan Hänen tulemuksensa ja Herran Päivän merkeistä:

Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala(2. Tess. 2:3-4).

Tässä kohdassa sana luopumus voi tarkoittaa kahta asiaa, joko lähtöä Raamatun totuudesta, tai seurakunnan poistamista pisteestä A pisteeseen B. Englanninkielen ”falling away” (kreikan apostasia, luopumus) on yleensä translitteroitu sanaksi ”apostasy” (kreikan määräävä artikkeli osoittaa Paavalin jo kertoneen heille siitä) ja sitten sen on oletettu tarkoittavan viimeistä suurta uskonnollista luopumusta lopunajassa. Kuitenkin niin konteksti kuin itse sanan etymologia (sanahistoria) tekevät tämän tulkinnan epätodennäköiseksi. Juuri tässä muodossa sitä ei ole käytetty missään muualla UT:ssa, joten tämän kontekstin täytyy määritellä sen merkitys tässä. Se on johdettu kahdesta kreikan sanasta, apo (pois) ja stasis (seisoa). Siten olisi oikein kääntää se ”seisominen pois” (engl. standing away) eikä ”luopumus” (engl. falling away). Uskon, että sana tarkoittaa molempia. Toinen edeltää toista; luopumus Raamatun totuudesta ja sitten Kristuksen morsiamen tempaaminen pois, ennen kuin Ahdistus alkaa ja Antikristus ilmestyy. Tämä on suora viittaus Jumalan seurakunnan poistamiseen Jeesuksen ilmestymisenä pilvissä kokoamaan morsiamensa, ennen kuin Ahdistus alkaa.

Onko seurakunta paranemassa vai luhistumassa?

Katso ympärillesi lukijani. Onko seurakunta tullut paremmaksi, vai onko todellinen kristikunta langennut apostolien kerran antamasta uskosta? Onko seurakunta kasvanut armossa ja totuudessa, vai onko ”päämäärätietoinen seurakunta” (Purpose Driven Church) korvannut Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa löytyvän armon ja totuuden väärennetyllä ja väärällä opilla?

Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä. (2. Piet. 2:20-21)

Israel, avain lopunajan profetiaan

Sillä, että Israel on tärkein lopunajan merkki, ei enää ole merkittävää paikkaa Raamatussa niiden mielestä, jotka ovat harhassa. Juutalaiset ovat ongelma uudelle esiintulevalle kirkolle. Korvausteologia on syrjäyttänyt Raamatun Israelin ja korvannut Jumalan valitun kansan kirkolla, joka on perustamassa Jumalan valtakuntaa tänne maan päälle. Toisin sanoen kristinusko on uudistettu ja niitä, jotka eivät sitä hyväksy, pidetään sivistymättöminä tylsimyksinä, jotka seisovat maailmanrauhan tiellä. Pitemmälle vietynä he tahtomattaan tai oveluuttaan valmistavat tietä tulevalle maailmanuskonnolle ja sen väärälle profeetalle, joka on Johannes Kastajan vastakohta ja valmistaa tietä Antikristuksen ilmestymiselle. Olen saarnannut, että maan päällä on vain yksi mies, joka voi johtaa maailman Saatanalta voimansa vetävään väärään uskontoon. En usko, että on tarpeen mainita hänen virkaansa, koska esitetyt tiedot osoittavat tuohon mieheen. Kirkkokuntia, kuten luterilaiset, presbyteerit ja yhdistyneet metodistit, vain joitakin mainitakseni, on liittynyt roomalaiskatoliseen kirkkoon, joka on aina ollut juutalaisten vihaaja ja vainonnut heitä hellittämättä ja kutsunut ”Kristuksen tappajiksi” – ymmärtämättä, että me KAIKKI olimme tappamassa Kristusta, kun Jeesus kuoli kaikkien syntisten puolesta, joista apostoli Paavali oli suurin:

”…ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.(1. Tim. 1:14:15)

Israeliin loukkaantuneet edistävät antisemitismiään sellaisilla ohjelmilla kuin ”Christ at the Checkpoint”, tai “Boycot, Divest and Sanction”. Tämä BDS:nä tunnettu oikeudenmukaisuuden irvikuva ja raamatullinen harhaoppi on globaali kampanja, jolla yritetään kohdistaa taloudellista ja poliittista painetta Israeliin, että se mukautuisi liikkeen päämääriin, jotka ovat: loppu palestiinalaisten maiden Golanin miehittämiselle ja asuttamiselle, täysi tasa-arvo Israelin arabipalestiinalaisille kansalaisille ja palestiinalaisten pakolaisten paluuoikeuden kunnioittaminen.

He hylkäävät Raamatun selvän opetuksen, että Jumala ei ole hyljännyt Israelia, vaan asettanut sen vain sivuun, kunnes pakanain täysi luku on tullut sisälle ja sitten koko Israel pelastuu. He yrittävät tökätä kepin Pyhän Jumalan silmään, vaikka Hän on julistanut Israelin ”silmäteräkseen”. Siten se on merkki aikakauden lopusta ja harhaopista, joka kasvaa sen nykyisten kannattajien riveissä ja jota ei kukaan ole niin edistänyt kuin roomalaiskatolinen kirkko lähes 1700 vuoden ajan ja varsinkin valtansa huippuaikoina hallitessaan Euroopan kansoja.

”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä” (1. Moos. 12:3).

Näin sanoo Herra Sebaot: Minä kiivailen Siionin puolesta suurella kiivaudella, suurella vihalla minä sen puolesta kiivailen” (Sak. 2:8).

Ne, jotka kiroavat Israelia, olivatpa ateisteja, agnostikkoja, humanisteja, tai jopa roomalaiskatolinen kirkko ja sen petetyt tyttäret protestanttisissa kirkoissa, joutuvat tekemisiin tulen ja tuomion kanssa, joka kurittaa heitä oikeuden ja totuuden mukaan saaden tuomion ja monia raipaniskuja elävältä Jumalalta, jolle Israel on rakas.

Se ei tapahdu niinkään isien tähden, vaan Hänen pyhän nimensä tähden, joka ei peräydy lupauksessaan Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille.

Heidän mielestään Raamatun profetia on merkityksetön 

Raamatun profetia ja varoitukset luopumuksesta on kokonaan siirretty museoon. Maailmanuskonto rauhan vuoksi on tekeillä ja paavi ja ympäristö yhdessä tekevät sen. Postmoderni ajattelutapa on kaapannut raamatullisen kristinuskon ja tehnyt Jumalasta heidän oman mielikuvituksensa jumalan. Jumalan Sana on alennettu myytiksi.

Nykyajan seurakunnat keskittyvät kasvuun, rahaan ja valtaan. Ne ovat ottaneet oppia ”äitikirkosta” ja omaksuneet luopumuksen. Oletko huomannut seurakuntakasvun korostamisen, joka on vallannut maailman vahvistaen puheeni? Päämäärätietoiset megaseurakunnat, jotka markkinoivat hauskuutta ja viihdettä, kasvavat eksponentiaalisesti. Ne seurakunnat, jotka painottavat Raamattua ja pelastusta yksin Jeesuksen kautta, ovat kuolemassa ja matkalla ulos. Isot isonevat ja pienet pienenevät. Näyttää, että Raamattuun uskova kristikunta on melkein kuolemassa sukupuuttoon.

Maailmankirkon kasvun nousu

Olen puhunut tästä tulevasta maailmankirkosta, joka alkaa ”ilmastonmuutoksesta” ja kestävää kehitystä (Sustainable Development) ajavasta YK:n peruskirjasta. Päämäärä on tehdä maailmasta tasavertainen resurssien, varallisuuden ja tasa-arvon suhteen kaikkien inhimillisten pyrkimysten aloilla. Todellinen päämäärä on kuitenkin hallita maailmaa Uudessa Maailmanjärjestyksessä, joka orjuuttaa ihmiset eliitille, joka pyrkii vähentämään maailman väkiluvun kestävälle tasolle. Ihmiset eivät ehkä vielä ymmärrä heidän synkkiä päämääriään, eivätkä ehkä koskaan Ahdistuksen tällä puolella, mutta pitääkseen yllä planeetan ja ”äiti maan” palvonnan he ehdottavat väkiluvuksi 500 miljoonaa. Se pyyhkisi pois yli kuusi miljardia ihmistä maailmanlaajuisessa tuhoamispyrkimyksessä. Se on ehkä jo alkanut kolmannessa maailmassa, kuten Afrikka, jossa rokotteet ovat johtaneet niin nuorten kuin vanhojen ja heidän mielestään hyödyttömien sterilisoimiseen ja jopa tappamiseen.

[Edellä kirjoittaja ilmeisesti viittaa Yhdysvalloissa olevaan tuntemattomien tahojen pystyttämään monumenttiin, johon on kirjoitettu kymmenen ”uutta käskyä”. Niistä ensimmäinen on: ”Älkää antako maapallon väkiluvun kasvaa yli 500 miljoonan, ja pitäkää se jatkuvassa tasapainossa luonnon kanssa.” Monumentti paljastettiin vuonna 1980, ja sen on arveltu olevan maailman valtaeliitin aikaansaannosta. Lue lisää Wikipedian artikkelista Georgia Guidestones. Kirjoittaja on tekstissään hieman epätarkka, sillä maapallon väkiluku on tällä hetkellä noin 7,5 miljardia. Näin ollen pois pyyhittäisiin seitsemän miljardia ihmistä.]

Lukijani, ota vaari varoituksesta, kun tämä tapahtuu ja jos olet niin onneton, että näet sen tapahtuvan maailmassa, niin olet ehkä menettänyt tärkeimmän tapahtuman, mitä ihminen on koskaan saanut todistaa ja joka häviää vain Herramme Jeesuksen ristiinnaulitsemiselle ja ylösnousemukselle ja se on Ahdistuksen alkaminen ja Seurakunnan muuttaminen silmänräpäyksessä.

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ’Kuolema on nielty ja voitto saatu.’” (1. Kor. 5:51-54)

Tämä on se mitä uskon seurakunnan tulevan kokemaan. Huomasitko toiseksi viimeisen sanan jakeessa 54? Sana on ”voitto”. Sen Jeesus Kristus antaa morsiamelleen. Voiton kuolemasta, helvetistä ja haudasta.

Meidät kuljetetaan Jumalan Karitsan ”hääjuhlaan”. Kyseessä ei ole ”pako”, kuten jotkut tempausopin parjaajat julistavat, vaan lopullinen voitto Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta.

Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.(Ilm. 3:10-11)

Varoitus kaikille saarnaajille

Oletko lakannut saarnaamasta Raamatun oppeja suosiaksesi käyttäjäystävällistä versiota, joka ei loukkaa kirkossa kävijöitä? Saarnaatko sinä Jeesusta ja Häntä ristiinnaulittuna? Saarnaatko sinä Hänen ylösnousemustaan ja perustatko palvelutyösi, et mihinkään muuhun, kuin Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen? Kartatko sinä kaikkea, joka muistuttaa synnistä ja ihmisen erosta Jumalasta, joka tunnetaan tulisena järvenä?

Raamatullinen kristinusko ei ole hyvän olon uskonto. Se ei kutittele korviasi. Se varoittaa niitä, jotka ovat kadotettuja synneissään.

Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin(2. Tim. 4:3-4). 

Jokainen meistä on muurinvartija. Jos seisot saarnatuolissa, tai saarnaat seurakunnalle missä tahansa käyttämässäsi mediassa, sinulla on velvollisuus varoittaa niitä, jotka ovat helvetin tulen ja kaiken sitä edustavan vaarassa. Jumala ei lähetä ketään helvettiin, koska se on ratkaisu, joka jokaisen meistä täytyy itse tehdä, mutta Jumalan Sanan täytyy alkaa miehistä ja naisista, jotka ovat Jumalan valtuuttamia viemään Totuuden Sana niille, jotka ovat synneissään.

”Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!” (Matt.18:6-7) 

Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ja maan kansa on ottanut yhden miehen joukostansa ja asettanut hänet vartijakseen ja jos hän näkee miekan tulevan maan kimppuun ja puhaltaa pasunaan ja varoittaa kansaa ja joku kuulee pasunan äänen, mutta ei ota varoituksesta vaaria ja miekka tulee ja ottaa hänet pois, niin hänen verensä tulee hänen oman päänsä päälle: hän kuuli pasunan äänen, mutta ei ottanut varoituksesta vaaria; hänen verensä tulee hänen päällensä. Jos olisi ottanut varoituksesta vaarin, olisi hän pelastanut sielunsa. Jos taas vartija näkee miekan tulevan, mutta ei puhalla pasunaan eikä kansa saa varoitusta ja miekka tulee ja ottaa pois jonkun sielun heistä, on hän otettu pois synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin vartijan kädestä.” (Hes. 33:2-6)

Näitä jakeita voitaisiin soveltaa niihin, jotka ovat vihollisen voimien vaarassa ja niihin, jotka ovat helvetin ja Jumalasta eroon joutumisen vaarassa toivoen mitä tahansa helpotusta. Saatana on vihollisemme ja vain Jeesus on pelastuksemme synnin rangaistuksesta.

Uskoopa saarnaaja olevansa vartija tai ei, niin Jumala on antanut hänelle tehtävän levittää evankeliumia kadotetuille. Hänen tulee saarnata synnin rangaistuksesta. Hänen tulee hyljätä hyvän olon ”evankeliumi”, menestysevankeliumi eli sosiaalinen puhe humanismista ja olemisesta vain ”hyvä kansalainen”. Se ei pelasta ketään. Se ei varoita niitä, jotka vaeltavat laveaa tietä avarasta portista kadotukseen, vaan ainoastaan rauhoittaa heitä, että kaikki on hyvin. Ei ole, koska heillä ei ole Jeesusta sydämessään. Saarnaajan tehtävä on viedä pelastuksen sanoma seurakunnalleen, yhteisölleen ja muulle maailmalle.

Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: ’Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!’” (Room. 10:14-15)

Jokaisella meistä evankeliumin julistajista on velvollisuus Jumalaa kohtaan puhua totuus Jumalan Sanasta eikä yhtään kaunistella sitä. Jumala sanoo, että ilman Jeesusta Kristusta sinä kuolet synneissäsi!

”…ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri. Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista. Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: ’Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin’. Mutta tuo ’vielä kerran’ osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät. Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla; sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli. (Hepr. 12:24-29)

Veljet ja sisaret Kristuksessa! Maailma kuolee ja hukkuu synnissä. Seurakunnan ja sen saarnaajien tehtävä on heittää maailmalle pelastusrengas. Hänen nimensä on Jeesus Kristus.

Jos vältät seurakuntasi loukkaamista saarnoilla, jotka käsittelevät syntiä, kuolemaa, helvettiä ja voittoa Jeesuksen, Messiaan, sovittavan veren kautta, niin se on Jumalan, meidän Isämme ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen antaman kutsumuksemme hylkääminen.

Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti. (2. Tim. 4:1-5)

Minä pyydän teitä hartaasti Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, saarnatkaa Sanaa älkääkä olko sellaisia, että teidät havaitaan syyllisiksi satujen kertomiseen syyhyäville korville. Jumala tuomitsee.

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä(Joh. 3:16).

Olen pastori Mike Taylor ja rukoilen, että joku opettaisi teille Jumalan armoa Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta. Jos tarvitset neuvoja, rukousta tai vain kuuntelemista, niin lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen: realteam1999@sbcglobal.net, tai vieraile blogillani http://pastormiketaylor.blogspot.com. Jumala siunatkoon teitä kaikkia.

TILL WE MEET AT JESUS FEET.

 

Read Full Post »

Taustaa alla olevalle Lighthouse Trailsin artikkelille voit lukea seuraavista Seurakuntalainen.fi-sivuston uutisista:

Willow Creekin GLS-konferensseja (The Global Leadersip Summit) on Suomessakin pidetty jo yli 10 vuotta. Konferenssien ”isän” Bill Hybelsin ahdisteluskandaalin vuoksi Yhdysvalloissa yli sata kirkkoa ja järjestöä on perunut tilaisuuksien järjestämisen tiloissaan. Suomessa konferenssit kuitenkin järjestetään.

Monet kehuvat GLS-konferenssien antia. Seuraava artikkeli valotta Willow Greek -yhteisön opetusta ja hengellistä taustaa – onko GLS puhdas niistä vaikutteista?

GLS Suomen sivut: http://glssuomi.fi


 

Willow Creek Has A Lot More to Repent of Than Sexual Abuse Cover-Ups
Willow Creek’illä on paljon muutakin katumista kuin seksuaalisen hyväksikäytön salaamiset
11.8.2018 by Lighthouse Trails Editors, suom SK

Willow Creek Global Leadership Summit 2018

Elokuun 8. päivänä 2018 Christianity Today -lehden artikkeli otsikolla Willow Creek’in vanhimmat ja pastori Heather Larson eroavat Bill Hybels’in takia” kertoo tapahtumista, jotka johtivat Willow Creek’in perustaja Bill Hybels’in eroon megaseurakunnasta, koska lukuisia naisia oli tullut esiin syyttäen Hybels’ia vuosia jatkuneista seksuaalisista rikkomuksista ja hyväksikäytöstä. Johtuen vetelästä asenteesta, jonka Willow Creek’in johto on ottanut Hybels’in seksuaalisen hyväksikäytön uhreja kohtaan, Christianity Todayn artikkeli toteaa, että kaksi nykyistä johtavaa pastoria on eronnut, jota seuraa koko Willow Creek’in hallituksen ero.

Christianity Today’n artikkeli jättää vaikutelman, että kunhan Willow Creek vapautuu näistä johtajista, valitsee uuden hallituksen ja pyytää anteeksi naisilta, niin siellä on tuore ”uusi alku”. Tähän Willow Creek’in tarinaan sisältyy kuitenkin enemmän, kuin mitä silmään näkyy, enemmän kaduttavaa, kuin seksuaalisten rikkomusten salausta ja CT:n artikkeli viittaa siihen tietämättään. Artikkeli toteaa:

Kesällä 2008 Bill Hybels seisoi Willow Creek -kirkkoon kokoontuneiden tuhansien pastorien ja seurakuntajohtajien edessä ja myönsi, että hänen megaseurakuntansa oli epäonnistunut.

”Teimme virheen”, hän kertoi vuoden 2008 GLS-konferenssiin kokoontuneelle yleisölle. Yksityiskohtainen Willow-tutkimus oli todennut, että seurakunta oli auttanut monia löytämään uuden luottamuksen Jeesukseen, mutta ei ollut opettanut heille, kuinka tehdä hengellisiä harjoituksia, joita tarvittiin kasvattamaan heidän uskoaan.

Lighthouse Trails muistaa, kun Bill Hybels esitti tämän julkilausuman. Itseasiassa hän oli ilmoittanut sen jo aikaisemmin vuonna 2007. Tuohon aikaan kristillisen median otsikot levittivät uutista, että Willow Creek on katunut. Lukijamme alkoivat ottaa yhteyttä toimitukseemme kysellen, olimmeko kuulleet, että Willow Creek on katunut. Tämä johti siihen, että tutkijamme kaivautuivat vähän syvemmälle saadakseen esiin koko tarinan Willow Creek’in ”katumuksesta”. Marraskuussa 2007 julkaisimme artikkelin otsikolla ”Ei katumusta Willow Creek’iltä – Vain mystinen paradigman muutos”. Artikkelimme alkoi:

Hiljattain Willow Creek’iä koskevat otsikot täyttivät useiden verkkouutiskanavien etusivut. Ingressitekstissä sanottiin: ”Järkyttävä tunnustus Willow Creek’iltä.” Jotkut ihmettelivät, katuiko Willow Creek’in pastori Bill Hybels menneisyyden virheitä palvelutyön menetelmissä.1 Lighthouse Trails’in kommentaari kuitenkin osoitti, että tämä ”järkyttävä tunnustus” oli itseasiassa Willow Creek’in pyrkimysten uudelleenvahvistaminen ”muuttaa tämä planeetta” kontemplatiivisten ja esiintulevien hengellisyyksien kautta.

Tuo aikaisempi LT:n artikkeli totesi:

Ei ole uutta, että Willow Creek haluaa ”muuttaa planeetan”. He ovat osa esiintulevaa hengellisyyttä, johon kuuluvat Rick Warren ja monet muut tärkeät kristilliset johtajat, jotka uskovat, että seurakunta tuo Jumalan valtakunnan maan päälle, ennen kuin Jeesus palaa. Dominionistinen valtakunta nyt -teologia on kirjaimellisesti kyllästämässä monien kristillisten opistojen ja seurakuntien luentosalit, ja mystiikka on potkuri, joka pitää sen vauhdissa. Jos Willow Creek toivoo muuttavansa planeetan, he eivät voi päästä eroon keskittymisestä mystiikkaan (eli kontemplatiivisuuteen). Heidän uusi syksyn 2007 luettelonsa antaa selvän kuvan, missä heidän sydämensä on, kun siinä esitellään resursseja, joita tarjoavat New Age’in kannattaja Rob Bell, kontemplatiivinen kirjailija Keri Wyatt Kent ja Ancient Future -konferenssi, jossa puhuvat esiintulevat johtajat Scot McKnight ja Alan Hirsch, sekä resursseja Ruth Haley Barton’ilta ja John Ortberg’ilta. Aika näyttää, mitä Willow Creek aikoo tehdä koskien keskittymisensä vahvistamista ”hengellisiin harjoituksiin” ja ”planeetan muuttamiseen”.

Tuolloin Willow Creek oli tehnyt tutkimuksen selvittääkseen, miksi he olivat epäonnistuneet työssään. Tutkimuksen tulokset johtivat Willow Creek’in tekemään uuden kiihkeämmän sitoutumisen viedä heidän seurakuntansa esiintulevaan kirkkoon kontemplatiivisten rukouskäytäntöjen (eli hengellisten harjoitusten) kautta, kuten selvästi osoitettiin heidän lehtensä syksyn 2007 numerossa, jossa toimittajat totesivat: ”Palvelutyömme kuva on muuttumassa. Valmistautukaa jälkijäristyksiin.” Lehti sisälsi artikkeleita ja opetuksia lukuisilta kontemplatiivisilta / esiintulevilta hahmoilta, kuten Richard Foster, Richard Rohr, Ruth Haley Barton ja John Ortberg (ks. tarkemmin). Tuon lehden luettuaan ei jäänyt epäselväksi, että Willow Creek’in katumus pohjimmiltaan tarkoitti: ”Olemme muuttamassa tapaa tehdä asioita täällä – meidän täytyy sisällyttää enemmän kontemplatiivisia mystisiä elementtejä väkemme elämään.” Ja kuitenkin CT-lehti ja muut kristillisen median kanavat saivat sen näyttämään, kuin aito raamatullinen parannus olisi tapahtumassa Willow Creek’issä.

Sitten Willow Creek’in ”katumuksen” vuonna 2007 Lighthouse Trails on paljon seurannut, mihin Willow Creek on päässyt aina Lynne Hybels’in Israelin vastaisista ponnistuksista Hybels’ien aikuisten lasten sekä heidän puolisoidensa toimintaan tuoda kontemplatiivinen rukousliike täyteen kukoistukseen Willow Creek’issä – ja tietysti Bill Hybels’in omaan loppuun hillittömien hänen kanssaan tai hänelle työskennelleiden naisten seksuaalisten hyväksikäyttämisten kautta.

Antaaksemme esimerkin siitä, missä Willow Creek menee nyt, haluaisimme kiinnittää huomiosi Bill Hybels’in vävyn, Aaron Niequist’in, vuonna 2014 käynnistämään ohjelmaan The Practice, joka tapahtuu sunnuntai-iltaisin Willow Creek’issa ja sisältää nimenomaan kontemplatiivisia rukouskäytäntöjä. The Practice -verkkosivustolla todetaan:

The Practice on kokemuksellinen kokoontuminen, jossa uppoudumme Jumalan unelmaan ihmiskunnalle, harjoittelemme historiallisia harjoituksia [so. kontemplatiivista mietiskelyä], joka yhdistää meidät Hänen unelmaansa ja kannamme toisiamme matkallamme.

Vaikka otsikot vähän aikaa keskittyvät syytöksiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja eroamisiin ja anteeksipyytelyihin, joita seuraa, niin ei juuri ole mahdollista nähdä otsikoita, jotka koskisivat Willow Creek’in kontemplatiivisia / esiintulevia tapoja. Eipä tietenkään. Lähes jokainen tärkeä kristillinen mediakanava (myös CT) näyttää joko vihreää tälle mystiselle paradigman muutokselle tai suoraan edistää sitä. Jos vain päämäärätietoinen, Willow Creek, etsijäystävällinen, seurakuntakasvu, dominionistinen ”tämän päivän seurakunta” voisi nähdä, että se on mystisessä liukumäessä täyteen luopumukseen, ja vaikka seksuaalisten saalistajien paljastaminen ja uhrien auttaminen on tärkeää, niin ”uuden hengellisyyden” luonne, joka on riippuvainen esoteerisista kokemuksista Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen voiman asemesta, ei saa ihmisiä elämään hurskaammin ja enemmän Jumalalle mieliksi vaan itseasiassa vetää heitä syvemmälle pimeyteen ja syntiin, koska noiden esoteeristen kokemusten lähdettä ajaa ja johtaa se sama lähde, joka petti Aadamin ja Eevan paratiisissa eikä maailman Vapahtaja, Jeesus Kristus. Näin ollen sellaisen ”katumuksen” jokainen ”hedelmä” on hapan ja vahingollinen.

Kaikesta Willow Creek’issä tapahtuneesta huolimatta tämän vuoden GLS-konferenssi edelleen pidettiin tällä viikolla, kuten Religious News Service’n artikkelissa todetaan. Odotettiin, että yli 400 000 ihmistä eri puolilla maailmaa osallistuisi siihen. Kristityt tänä päivänä näyttävät tarvitsevan korviensa kutittelua ja hengelliset mahansa täyteen ja show’n täytyy jatkua.

Read Full Post »

Raamattuun perustuva kommentti ajankohtaisista kysymyksistä, jotka koskevat sinua.

Roger Oaklandin on kirjoittanut erinomaisen kirjan Faith Undone, jonka Bileamin Aasi on suomentanut nimellä Uskon nollaus: http://www.lampaille.com/pdf—kirjoja/uskon-nollaus/

Myös Bob DeWaay on tehnyt kirjan samasta aiheesta nimellä The Emergent Church Undefining Christianity (Esiintuleva kirkko epämääräistää kristinuskon). Hänen kirjassaan on hyvin tärkeä näkökulma, joka puuttuu Oaklandin kirjasta, nimittäin esiintulevan liikkeen eskatologia, joka on ainut asia, josta he edes keskenään ovat yhtä mieltä:

Esiintulevan Kirkon liike on yksilöiden yhdistys, jota yhdistää yksi hyvin tärkeä avainidea: että Jumala on tuomassa historian kohti loistavaa Jumalan maanpäällistä valtakuntaa ilman tulevaa tuomiota. He inhoavat dispensationalismia enemmän kuin mitään muuta teologiaa, koska se sanoo juuri päinvastoin: että maailma on tulossa yhä syntisemmäksi ja luisumassa kohti mullistavaa tuomiota.

Miksi tämä aihe on tärkeä? Siksi, että tätä petollista eskatologiaa kannatetaan ja opetetaan monissa itseään kristillisinä pitävissä piireissä myös Suomessa. Suomalaisille ehkä tunnetuin Esiintulevan liikkeeseen liittyvistä nimistä on Rick Warren.

Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ‘Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.’” (2. Piet. 3:3)

Alla olevaan artikkeliin sisältyy ensimmäinen luku edellä mainitusta DeWaayn kirjasta.

Tässä vielä Bob DeWaay’n kirjan esittely verkkokauppa Amazonissa:

Esiintuleva Kirkko. Sen nimi sisältää itsessään oikeaoppisen kristinuskon innovatiivisia käsityksiä. Mutta mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa? Mitä se opettaa? Kirjassaan The Emergent Church Undefining Christianity Bob DeWaay paljastaa ydinkäsityksen, joka yhtenäistää Esiintulevan Kirkon eskatologian. Hän osoittaa, että heidän systeemissään jokainen toinen kristillinen käsitys on avoin keskustelulle ja väittelylle, mutta heidän eskatologian määritelmänsä pysyy vakiona ja kiinteänä; se on heidän yhteinen perustuksensa. Ilman heidän eskatologiaansa ei ole mitään Esiintulevaa Kirkkoa. Monet ovat yrittäneet ymmärtää liikettä, mutta ovat kohdanneet turhautumisen törmätessään epämääräiseen kieleen ja ristiriitaisiin käsityksiin, jotka ovat ristiriidassa tekstin sisällä ja kirjoittajien välillä. Esiintuleva Kirkko johtajineen todellakin tarkoituksellisesti välttää määritelmiä ja tarkkoja opin julistuksia, joita voidaan ymmärtää ja arvostella ja sen sijaan toivottaa tervetulleeksi määritelmät, jotka perustuvat tunteisiin ja kokemuksiin. Ei ihme, että seuraus on turhautuminen. Kun nämä tosiasiat ymmärretään, käy selväksi, että Esiintuleva Kirkko ei ole ollenkaan uusi; se on ikivanhaa heresiaa, paketoitu uudelleen postmoderniin subjektiivisuuteen, jonka tarkoitus on edelleen vietellä sinisilmäisiä ja niitä, jotka eivät suostu rakastamaan ja tottelemaan totuutta.


 

Emergent Eschatology
The Road to Paradise Imagined
By Bob DeWaay, 6.4.2018, suom. Bileamin Aasi 2.5.2018

“Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista” (Apt. 17:31).

Julkaistuani kirjani1 Esiintulevasta Kirkosta (The Emergent Church), osallistuin Esiintulevaan konferenssiin Chicago’ssa, jossa tri. Moltmann puhui hartaalle kannattajakunnalleen – 250 Esiintulevaa johtajaa. Eräs sellainen kannattaja, Danielle Shroyer, oli julkaissut kirjan teologiastaan ja kuvaili sitä ”uus-hegeliläisenä, panenteistisenä universalismina”.2 Kirjan kannessa on tri. Moltmann’in suosittelu. Ajatusten vaihtaminen eri Esiintulevien johtajien kanssa vahvisti, kuinka perustava Moltmann’in teologia ja sen ainutlaatuinen eskatologia on heidän liikkeelleen.

Osallistumalla tuohon konferenssiin ja kuuntelemalla Moltmann’ia itse, vahvistin todeksi tämän luvun sisällön. Hän todella opetti universalismia. Hän todella opettaa kaiken kosmista sovittamista Jumalalle ilma tulevaa mullistavaa tuomiota. Kuten osoitan seuraavassa tutkimuksessa, niin G. W. F. Hegel’in filosofia sisältää käsityksen, että kaikkien ristiriitojen täytyy syntetisoitua asteittain paremmaksi maailmaksi. Tämän idealistisen filosofian kannattajat väittävät, ettei ole välttämätöntä tehdä valintaa teismin ja ateismin välillä, koska synteettinen sovinto tapahtuu joka tapauksessa. He uskovat sen olevan sisäänrakennettu maailmankaikkeuden olemukseen. Voimme joko edistää tai estää sitä, mutta se toteutuu.

Sen jälkeen, kun kirjoitin tämän kirjan, liike on jatkunut ja on nyt monella tapaa uusi versio teologisesta liberalismista. LeRon Shults on muuttanut Eurooppaan ja on nyt ateisti. Teologisella ja poliittisella liberalismilla on tuskin paljon eroa. Kun kuulemme sanan ”progressiivinen”, meidän pitäisi ymmärtää, että ”edistyksen (progress)” määritelmä tulee Hegel’iltä ja hänen erilaisilta kannattajiltaan (teistit ja ateistit). Syy kiihkoon, jonka näemme poliittisessa väittelyssä, on, että niiden, jotka eivät liity progressiiviseen agendaan, katsotaan estävän sosiaalisen ja hengellisen kehityksen prosessia, joka muka tekee uuden kosmoksen paratiisiksi kaikille.

Ne, jotka uskovat Raamatussa määriteltyyn kristilliseen teismiin, nähdään pahimpina mahdollisina vihollisina niiden kuvitteelliselle eskatologialle, jotka tämän teologian/filosofian mukaan ovat ”progressiivisia”. Usko pysyvään eroon hyvän ja pahan, Jumalan ja luomakunnan, taivaan ja helvetin jne. välillä, on täysin yhteensopimaton heidän mielenmaailmassaan rakentamalleen esiintulevalle paratiisille. Raamattuun uskovat kristityt jatkuvasti hidastavat prosessia, koska me ajattelemme eri kategorioissa, jotka eivät koskaan syntetisoidu johonkin parempaan kosmokseen ilman tulevaa tuomiota. Näin he sen näkevät.

On loogista nähdä Hegel ja hänen saksalaisen filosofiansa kannattajat Esiintulevan Kirkon perustajina. Jälleen näemme saksalaisen romantiikan ja idealismin pettävän monet. Kun tämä tapahtui viimeksi, niin tuloksia olivat kansallissosialismi Natsisaksassa ja kommunismi Neuvostoliitossa.  Moltmann taisteli Natsisaksan puolesta. Mutta oltuaan sodan jälkeen vankina Englannissa, hänestä tuli teisti ja hän loi ”Toivon Teologian”. Toimiikohan tämä teistinen versio yhtään paremmin? Siitä ei ole mitään todisteita. Raamattu ei opeta sosiaalista ja hengellistä evoluutiota tulevaan paratiisiin ilman tuomiota. Meitä varoitetaan, että pakenisimme Kristukseen ja Hänen evankeliumiinsa välttääksemme tulevan tuomion, joka on varma. Me tarvitsemme syntien anteeksiantamuksen, jonka vain Hänen vuodatettu verensä tarjoaa.

Seuraava on luku 1 kirjasta The Emergent Church—Undefining Christianity (Esiintuleva Kirkko – Kristinuskon hämmentäminen)

Kuvittele maailmaa, jossa ajankulku on käännetty niin, että historia liikkuu taaksepäin kohti paratiisia, ennemmin kuin eteenpäin kohti tuomiota. Ajattele maailmaa, jossa Jumala niin luonnostaan sisältyy luomakuntaan, että Hän tekee tyhjäksi entropian3 ja uudelleen luo maailman jo nyt käynnissä olevien prosessien kautta. Ajattele maailmaa, jossa tulevaisuus johtaa Jumalan itsensä tykö pelastavalla tavalla kaikille ihmisille ja koko luomakunnalle. Tämä kuvitteellinen maailma on meidän maailmamme nähtynä Esiintulevan eskatologian linssin läpi.

Useat Jumalan kaitselmuksen teot toivat minut tuntemaan Esiintulevan teologian luonteen ja sen ainutlaatuisen eskatologian. Ensimmäinen tapahtui vuonna 1999 viimeisen seminaarivuoteni aikana, kun seminaari palkkasi uuden professorin nimeltä LeRon Shults. Shults’ista, joka oli saksalaisen teologin Wolfhart Pannenberg’in opetuslapsi, tuli logiikan kurssini professori. Shults kuvaili usein uskomuksiaan tällä yksinkertaisella lausunnolla: ”Jumala on tulevaisuus, joka vetää kaiken itseensä.”

Joitakin vuosia myöhemmin useat ihmiset ehdottivat, että kirjoittaisin artikkelin palvelutyömme uutiskirjeeseen, Critical Issues Commentary, joka tarkastelisi uutta ”Esiintulevaksi Kirkoksi” kutsuttua liikettä. Tutkimustani varten luin huolellisesti Brian McLaren’in kirjan A Generous Orthodoxy (Suurpiirteinen oikeaoppisuus).4 Se, mikä hämmensi minua hänen teologiassaan, oli, että hänen näkemyksensä olivat lähes samanlaiset, kuin ne, joita Francis Schaeffer oli torjunut 40 vuotta aikaisemmin ja kutsunut niitä ”uudeksi teologiaksi”. Mutta kuten Schaeffer selvästi osoitti, tämän teologian seuraus on epätoivo, koska sen alla ei ole mitään toivoa tietää totuus. Esiintulevat kirjoittajat kuitenkin kuvailevat teologiaansa toivon teologiana. Ellei ole mitään toivoa tietää totuus (kuten he väittävät) Jumalasta, ihmisestä ja maailmankaikkeudesta, jossa elämme, niin kuinka seuraus voi olla toivo? Näyttää, että 1960-luvun teologia, joka ensin esitettiin Saksassa, kun Schaeffer kirjoitti kirjojaan, on vastaus. Palaamme tähän myöhemmin.

Tämä johtaa toiseen kaitselmukselliseen tapahtumaan. Eräs seurakuntamme jäsen ojensi minulle kirjan nimeltä: A is for Abductive – The Language of the Emerging Church (A tarkoittaa abduktiivinen – Esiintulevan Kirkon kieli)5, jonka arveli kiinnostavan minua tutkimuksessani. Hakusanan ”Eschaton” alla on otsikko ”The end of entropy” (Entropian loppu)6. Sitten sanotaan: ”Postmodernissa matriisissa meillä on hyvä mahdollisuus, että maailma kääntää kronologisen polariteettinsa. Sen sijaan, että olisimme sidottuja menneisyyteen syyn ja seurauksen kahleilla, tunnemme, että Jumalan tahdon, Jumalan unelman, Jumalan halun magneetti vetää meitä tulevaisuuteen.”7 Tämän lukeminen vei minut takaisin vuoteen 1999 ja Shults’in tulkintaan Pannenberg’ista: ”Jumala on tulevaisuus, joka vetää kaiken itseensä.” Voisiko tämä olla Esiintulevan ”toivon” pohja?

Kolmas kaitselmuksellinen tapahtuma oli väittely Doug Pagitt’in kanssa, vuoden 2006 tapahtumassa aiheesta ESIINTULEVA KIRKKO JA POSTMODERNI HENGELLISYYS. Tuo tapahtuma antoi minulle tilaisuuden kysyä Pagitt’ilta, joka on kansallisesti tunnustettu johtaja Esiintulevassa liikkeessä, että uskoiko hän vai ei kirjaimelliseen tulevaan tuomioon. Hän ei halunnut vastata kummallakaan tavalla, mutta sanoi kyllä, että tuomio toteutuu nyt seurausten kautta historiassa. Hänen kieltäytymisensä vastata tuohon kysymykseen vakuutti minut, että Pannenberg/Shults’in eskatologia oli liikkeen takana!

Neljäs kaitselmuksellinen tapahtuma oli tapaaminen Emergent Village’n Tony Jones’in kanssa tarkoituksella järjestää uusi väittely. Osoittautui, etteivät he halunneet uutta väittelyä, mutta Jones lupasi vastata kaikkiin Esiintulevaa koskeviin kysymyksiini. Vastasin sähköpostilla kysyen Stanley Grenz’ista, Wolfhart Pannenberg’ista, LeRon Shults’ista ja Jürgen Moltmann’ista ja heidän vaikutuksestaan Esiintulevaan teologiaan.

Jones vastasi, että Grenz (joka, kuten myöhemmin osoitan, ylistää sekä Pannenberg’in että Moltmann’in teologiaa) oli vaikutusvaltainen ja että hän itse opiskeli professorin nimeltä Miroslav Volf alaisuudessa, joka oli opiskellut Moltmann’in alaisuudessa. Hän myös auttoi minua kommentillaan, että heidän toivontäyteinen käsityksensä yleensä johtaa heitä hylkäämään eskatologiat, jotka ”saarnaavat katastrofaalista loppua kosmokselle”. (Arvostin Jones’in auliutta osoittaa minulle, että katselin tutkimuksissani oikeaan suuntaan.)

Viides kaitselmuksellinen tapahtuma oli, kun puita leikatessani putosin ja nilkkani murtui. Murtunut nilkka vaati minua istumaan jalka koholla kokonaisen viikon, jotta turvotus laskisi. Olin löytänyt Jürgen Moltmann’in kirjan Theology of Hope ja tiesin, että minun on luettava se, jos aion kirjoittaa tämän kirjan ja todistaa väitteeni. Moltmann’in lukeminen oli niin työlästä, ettei ollut todennäköistä, että kirja olisi nopeasti luettu, mutta liikuntakyvyttömyydestäni johtuen selvitin Moltmann’in ja tein muistiinpanoja jokaisen sivun sisällöstä. Samalla viikolla, jolloin luin Moltmann’ia, sain juuri julkaistun kirjan An Emergent Manifesto of Hope (Esiintuleva toivon julistus), jonka toimittajia Pagitt ja Jones olivat. Luin myös sen ja huomasin, että kaksi esiintulevaa kirjoittajaa lainasivat Moltmann’ia myönteisesti.8 Tuossa samassa kirjassa Jones kuvailee, miksi tämä teologia on heille niin täynnä toivoa: ”Jumalan lupaama tulevaisuus on hyvä ja se odottaa meitä viittoen meitä eteenpäin. Meidät on pyydystetty lunastuksen ja uudelleenluomisen puoleensavetävään valonsäteeseen (tractor beam) eikä ole mitään järkeä panna hanttiin, joten voimme myös tehdä yhteistyötä.”9 Tai kuten professori Shults aina sanoi: ”Jumala on tulevaisuus, joka vetää kaiken itseensä.”

Kaikki tämä johtaa väitteeseeni: Että maailmankuva, jota edustaa Grenz’in, Pannenberg’in, Moltmann’in ja Shults’in teologia, on Esiintulevan Kirkkoliikkeen peruskallio. Heidän kielensä ja ideansa esittäytyvät monien Esiintulevien kirjojen sivuilla. Esimerkiksi McLaren kirjoittaa: ”Näin nähtynä Jumala seisoo edessämme ajassa matkan lopussa lähettäen meille ikään kuin aalloissa nykyisyyden lahjan, tulevaisuuden sisään syöksymisen, joka työntää menneisyyden taaksemme ja huuhtoo ylitsemme uusien mahdollisuuksien, uusien vaihtoehtojen, uusien tilaisuuksien taukoamattomalla virralla ajatellaksemme uudelleen ja saadaksemme uuttaa ohjausta, uutta voimaantumista.”10 Tässä Pagitt’in versio siitä:

Jumala luo alinomaa uudelleen. Ja Jumala myös kutsuu meitä olemaan uudelleenluotuja ja liittymään Jumalan työhön kumppaneina uudelleenluomisessa …  Kuvittele Jumalan Valtakunta Jumalan luovana prosessina, joka sitoutuu uudelleen kaikkeen, mitä tunnemme ja koemme. … Kun käytämme luovuutta parantamaan tätä maailmaa, me osallistumme Jumalan kanssa maailman uudelleenluomiseen.11

Nämä kirjoittajat viittaavat usein ”Jumalan unelmaan”. Ilmeisesti he tarkoittavat, että Jumala kuvittelee maailmalle ihanteellisen tulevaisuuden, johon me voimme liittyä ja auttaa sitä toteutumaan. Kun tämä unelma tulee todellisuudeksi tulevaisuudessa, se on sitten Jumalan Valtakunta.

Tämä kaitselmuksellisten tapahtumien sarja elämässäni toimi yhdessä auttaen minua tarkasti ymmärtämään liikettä, joka tekee lujasti töitä pysyäkseen epämääräisenä (undefined). Määritelmät vetävät rajoja. Määritelmät ovat pysyviä, mutta ne ovat välttämättömiä ymmärtääksemme yhtään mitään. Ilman määriteltyjä kategorioita olisimme toivottomia ihmisiä, koska tarvitsemme esimerkiksi rationaalisen mielemme ja pätevän luokittelun erottaaksemme ruuan myrkystä. Määritelmät ovat välttämättömiä, eikä mikään määrä filosofisia silmänkääntötemppuja voi muuttaa sitä todellisuutta. Määritelmät vietyinä heidän ajattelutapaansa estävät lunastuksen ”puoleensavetävän säteen” prosessin, jota he kokevat. He pitävät määritelmiä liian ”perustuksellisina” (foundationalist), jota käsittelemme myöhemmässä luvussa. Uskon, että nyt voin määritellä Esiintulevan Kirkon liikkeen tarkemmin, koska ymmärrän, mitä he uskovat.

Esiintulevan Kirkon liike on yksilöiden yhdistys, jota yhdistää yksi hyvin tärkeä avainidea: että Jumala on tuomassa historian kohti loistavaa Jumalan maanpäällistä valtakuntaa ilman tulevaa tuomiota. He inhoavat dispensationalismia enemmän kuin mitään muuta teologiaa, koska se sanoo juuri päinvastoin: että maailma on tulossa yhä syntisemmäksi ja luisumassa kohti mullistavaa tuomiota.12

Nämä molemmat käsitykset eivät voi olla totta. Joko on kirjaimellinen tuleva tuomio tai sitten ei. Tätä kysymystä ei voi jättää makuasiaksi.

Jürgen Moltmann

Paras keino ymmärtää Esiintulevaa toivon teologiaa on tutkia sen ensisijaista lähdettä: Jürgen Moltmann’in vuonna 1964 julkaistua kirjaa Theology of Hope (Toivon teologia). Minun kappaleeni siitä on vuoden 1991 uusi painos, joka sisältää uuden johdannon.13 Siinä Moltmann antaa syyn ajatteluun, joka sai hänet kirjoittamaan kirjansa: ”Löysin tärkeitä kategorioita tämän ryijyn koristeluun uusmarxilaisen Ernst Bloch’in messiaanisesta filosofiasta.”14 Bloch oli ateisti. Vuonna 1960 Moltmann luki Bloch’in kirjan Principal of Hope (Toivon pääoma) ja eteni kehittämään ideaansa, että kristillinen toivon teologia olisi suurenmoinen oivallus. Se ei myöskään välttämättä kilpailisi Bloch’in ateistisen version kanssa: ”Ateismi, joka tahtoo vapauttaa ihmiset taikauskosta ja idolatriasta ja kristinusko, joka tahtoo johtaa heidät ulos sisäisestä ja ulkoisesta orjuudesta tulevan Jumalan valtakunnan vapauteen – näiden kahden ei tarvitse olla vastakkain. Ne voivat myös toimia yhdessä. Kumpi niistä pitkällä tähtäyksellä osoittautuu vahvemmaksi, on jotakin, jonka voimme luottavaisesti jättää tulevaisuuteen.”15

Useimmille meistä ajatus, että ateistinen filosofia ja kristillinen teologia voisivat molemmat olla päteviä, on ristiriitainen. Sitä se on ainakin minulle. Mutta se, mikä yhdistää Moltmann’in ja Bloch’in, on Georg Wilhelm Friedrich Hegel’in filosofia. Ajatus, että ristiriitaisuudet historian prosessien kautta syntetisoituvat paremmaksi maailmaksi, voidaan löytää Moltmann’in teologiasta. Tämä on hänelle totta, koska toivon Jumala on sekä tuleva että läsnä oleva ja koska maailman tulevaisuus on myös Jumalan tulevaisuus. Siksi sen täytyy olla myös loistava tulevaisuus, jossa kaikki on uutta ja parempaa. Marxilaiselle ateistille historian prosessit syntetisoituvat paremmaksi tulevaisuudeksi, koska se kuuluu niiden luonteeseen. Moltmann’in mielestä kristitty ja ateisti voivat toimia yhdessä tuon paremman tulevaisuuden puolesta ja jos Moltmann oikeassa, niin ateisti osallistuu tuohon Jumalan tuomaan loistavaan tulevaisuuteen. Jos ateisti on oikeassa, niin myös Moltmann osallistuu (ainakin tässä elämässä).

On sanottu, että Hegel on filosofeista yksi vaikeimpia ymmärtää. Voidaan sanoa, että hegeliläisen ajattelun innoittamat teologit ovat myös vaikeita. Se pitää paikkansa Moltmann’iin. Moltmann’in kirjan sanahakemiston tarkastelu osoittaa, että seuraavat henkilöt on mainittu useimmin: Karl Barth 26 sivulla; Rudolph Bultmann 32 sivulla; ja Hegel 34 sivulla. Hän käyttää näitä kolmea mielenkiintoisella tavalla. Hän luonnehtii Barth’in teologiaa ”Jumalan yliaistillisena subjektiivisuutena” (the transcendental subjectivity of God)16 ja Bultmann’in teologiaa ”ihmisen yliaistillisena subjektiivisuutena” (transcendental subjectivity of man).17 Tämä tulee pitkässä jaksossa, jossa hän pyrkii osoittamaan, mitä ajatus Jumalan itseilmoituksesta voisi mahdollisesti tarkoittaa. Hänen ehdottamansa vastaus on ristiriitojen dialektinen18 synteesi:

Jakautuneisuutta konkretisoimiseen ja subjektiivisuuteen ei tule paeta – eikä teologiakaan voi paeta sitä tuodessaan evankeliumin nykyajan maailmaan – julistamalla yhden puolen tällaista ajattelua turhaksi, puutteelliseksi, korruptoituneeksi ja rappeutuneeksi.  Pikemminkin, teologian on otettava kovettuneet antiteesit ja tehtävä ne uudelleen nestemäisiksi välittääkseen niiden välisessä ristiriidassa ja saadakseen ne sovintoon. Tämä on kuitenkin mahdollista vasta, kun se historian kategoria, joka putoaa pois tässä dualismissa, löydetään uudelleen sellaisella tavalla, ettei se kiistä kyseessä olevaa antiteesiä, vaan kattaa sen ja ymmärtää sen edistyvän prosessin osana.19

Tämä paksu (dense) teologia perustuu Hegeliläiseen synteesiin, kuten sitä populaaristi kutsutaan tarjoten ateisti Bloch’ille ja kristitylle Moltmann’ille toivon, että tuleva historia on matkalla kunniakkaaseen olemassaoloon.

En liioittele, kun sanon, että Moltmann’ille ajatus dialektiikasta selittää melkein kaiken teologiassa ja historiassa. Esimerkiksi Kristuksen kuolema ja ylösnousemus tulkitaan ristiriitana ja synteesinä. (Koeta kestää minua tässä kohdassa, koska tämä materiaali on paksua ja pitkää, mutta välttämätön käsitellä, jos aiomme ymmärtää Esiintulevaa Kirkkoa.) Moltmann muuten käyttää usein kirjassaan sanaa ”esiintuleva” (emerging) luonnehtimaan sellaista, joka syntetisoituu ristiriidoista:

Todelliset ongelmat nousevat vasta, kun näemme eskatologiset käyttövoimat ristin ja itse ylösnousemuksen ristiriitaisessa tapahtumassa. Ilmoitus – so. ylösnousseen Herran ilmestymiset – ei saa progressiivisuuden luonnettaan sille vieraasta todellisuudesta, Pääsiäisen jälkeen salaperäisesti jatkuvasta historiasta, vaan itse luo edistyksen ristiriidan prosessissaan synnin ja kuoleman jumalattomalle todellisuudelle. Se ei tule progressiiviseksi ”menemällä sisälle” ihmisen historiaan, vaan lupauksen, toivon ja kritiikin kolhaisulla se tekee ihmisen todellisuuden historialliseksi ja progressiiviseksi. Se on se ilmoitus Jumalan mahdollisuudesta ja voimasta sen yhden herättämisessä, joka oli ristiinnaulittu ja siinä tunnistettava Jumalan pyrkimys ja tarkoitus, josta muodostuu se horisontti, jota sanotaan historiaksi ja jota tulee odottaa historiana. Jumalan ilmoitus ristissä ja ylösnousemuksessa pystyttää siten näyttämön historialle, jolla tulee esiin (emerges) mahdollisuus kaiken mitätöimisestä ja uudesta luomisesta. Tehtävä, jolle toivon mies lähetetään tälle universaalisten mahdollisuuksien ennakkoalueelle, tavoittelee Jumalan oman toiminnan pyrkimyksen suuntaa kaikkivoipaisesti tavoitellessaan hänen uskollisuuttaan ja lupaustaan.20

Niinpä risti ja ylösnousemus dialektiikkana nähtyinä, syntetisoituvat historiassa esiintulevaksi uudeksi todellisuudeksi ja me voimme osallistua siihen. Toivon meidän kaikkien huomaavan, että tällä ei ole mitään tekemistä raamatullisten kategorioiden kanssa, nimittäin verisovituksen, uskosta vanhurskauttamisen ja Kristuksen paluun palkitsemaan hurskaat ja tuomitsemaan pahat. Ne on ilmoitettu Raamatussa, mutta Moltmann ei katso Raamatun yksin olevan Jumalan itseilmoitus. Pikemminkin pyhät kirjoitukset, mennyt pelastushistoria ja Jumalan tulevaisuus ovat osa suurta dialektiikkaa, joka on menossa johonkin hyvään ja toiveikkaaseen.

Moltmann’in näkemys Kristuksen ylösnousemuksen historiallisesta luonteesta itse perustuu dialektiseen ymmärrykseen, joka syntetisoi ristiriitaiset ideat. Hän esimerkiksi näkee modernistisen, mekanistisen käsityksen historiasta ”itsenäisenä syyn ja seurauksen järjestelmänä”,21 joka sulkisi pois ylösnousemuksen. Hän asettaa sen vastakkain ylösnousemuksen eksistentiaalisen ymmärtämisen kanssa, mikä perustuu opetuslasten ”eksistentiaaliseen päätökseen”.22 Sen sijaan hän irrottaa ylösnousemuksen jokaisesta nykyisestä historiakäsityksestä (eli käsityksistämme siitä, mitä ”todella tapahtui” todistettavasti) ja käyttää ennakko-olettamusta Kristuksen ylösnousemuksesta pohjana uudelle historiakäsitykselle:

Silloin ylösnousemuksen teologiaa ei enää sovitettaisi olemassa olevaan historiakäsitykseen, vaan olisi tehtävä yritys, verrattaessa ja havaittaessa ristiriita olemassa oleviin historiakäsityksiin, päästä uuteen ymmärrykseen historiasta lopullisin mahdollisuuksin ja toivein, jotka kiinnittyvät siihen ennakko-olettamuksessa Kristuksen kuolleista herättämisestä.23

Mutta jos emme voi jollakin tavanomaisella historiallisia tapahtumia koskevan totuuden tietämisen tavalla tietää, että Kristus herätettiin, niin kuinka voimme tietää, että ennakko-olettamus sellaisesta ylösnousemuksesta on yhtään parempi, kuin sanokaamme ennakko-olettamus, että Joseph Smith’illä todella oli lopullinen Jumalan ilmoitus?

Moltmann’ille tämä ennakko-olettamus on pohja uskolle, että Jumala edelleen on luovasti mukana historian prosesseissa johtaen niitä loistavaan tulevaisuuteen:

Kristuksen herättämistä tulee silloin sanoa ”historialliseksi”, ei siksi, että se tapahtui historiassa, johon jotkut muut kategoriat antavat avaimen, vaan sitä tulee sanoa historialliseksi, koska osoittamalla tietä tuleville tapahtumille se tekee historiaa, jossa voimme ja jossa meidän täytyy elää. Se on historiallinen, koska se paljastaa eskatologisen tulevaisuuden. Tämän väitteen täytyy silloin todistaa itsensä ristiriidassa muiden historiakäsitysten kanssa, jotka kaikki lopulta perustuvat ”historiaa tekeviin” tapahtumiin, järkytyksiin, tai vallankumouksiin historiassa.24

Moltmann’in lukeminen saa minut kuitenkin melkein kirkumaan: ”Herätettiinkö Jeesus kuolleista todella ruumiillisesti ja ilmestyikö Hän ruumiillisesti luotettaville todistajille ja täytyykö minun uskoa Hänen kuolemansa, hautaamisensa ja ylösnousemuksensa pelastavaan arvoon pelastuakseni Jumalan vihasta?” Vastaus on, ettemme voi odottaa tietävämme näitä asioita, koska todisteet maailman, tai historian mallista, ovat tulevaisuudessa, jonne Jumala on viemässä historiaa. Niinpä, kuten hän sanoi edellä, se voisi olla tulevaisuus, kuten ateistiset marxilaiset sen ymmärsivät. Jos näin on, niin saamme sen tietää. Tämän näkemyksen mukaan toivomme ei ole Jeesuksen ylösnousemuksessa, joka antoi todisteet kaikille ihmisille ja siten teki heidät vastuullisiksi (kuten Paavali sanoo Apt. 17:31), vaan Jeesuksen ylösnousemuksessa historiakäsityksenä, johon sisältyy toiveikas tulevaisuus.

Kuten tulemme näkemään niin Esiintulevan Kirkon teologiassa, joka tulee Moltmann’ilta ja kumppaneilta, on vakava ongelma. Ongelma on, että tämä toivo perustuu ajatukseen, että historia ei ole johtamassa kohti mullistavaa tuomiota, jossa ne, jotka eivät usko kristilliseen evankeliumiin, tuomitaan ja ovat ikuisesti kadotettuja, vaan on menossa kohti Jumalan maanpäällistä valtakuntaa, johon kaikki osallistuvat. Mutta entäpä, jos Paavali olikin oikeassa ja Kristuksen ylösnousemus merkitsee tuomiota kaikille, jotka torjuivat sen tarjoamat ”todisteet”? Moltmann’in ja Esiintulevan Kirkon ajattelussa emme voi tietää, mikä on ”totta” koskien kilpailevia uskonnollisia käsityksiä, ennen kuin tulevaisuudessa, jolloin Jumala vie asiat siihen, mihin Hän on niitä viemässä. Useimmille se on myöhäistä! Emme voi odottaa seisovamme Jumalan tuomioistuimen edessä ja sanovamme: ”Hyvä, nyt minä näen, mikä historiakäsitys oli oikea; päästä minut valtakuntaan.”

Moltmann’in ymmärrys Kristuksen ylösnousemuksesta on niin hämärä, että tarvitaan sivukaupalla paksua tekstiä selvittämään, mitä tarkoittaa puhua tapahtumasta ”historiallisena”. Hegeliläinen synteesi muka auttaa meitä löytämään tämän merkityksen tulevaisuudessa – tulevaisuudessa, jonka ennustetaan olevan hyvä. Tämä kuitenkin merkitsee, että apokalyptiset näyt Jumalan vihan aiheuttamasta tulevasta mullistuksesta, eivät voi olla Raamatun sanoma. Siksi hän hylkää ”apokalyptisen” ajatuksen, että Jumala tuomitsee pahan ja perustaa uskovien asuttaman vanhurskauden maailman. Moltmann kirjoittaa:

Apokalyptinen odotus ei enää suuntaudu kohti luomakunnan täyttymystä sen kautta, että hyvä voittaa pahan, vaan kohti hyvän ja pahan erottamista ja siten ”pahan vallassa olevan maailman” korvaamista ”tulevalla vanhurskauden maailmalla”. Tämä osoittaa fatalistista dualismia, jota ei vielä löydy profeetoista.25

Se, mitä hän tarkoittaa sillä, että hyvä voittaa pahan, on, että tämä tapahtuu historian tuolla puolen (jota hän kutsuu ”Kristuksen tulevaisuudeksi”) eikä minkään mullistavan tuomion kautta pahoille, jotka lopulta päätyvät tuliseen järveen. Se olisi ”fatalistista dualismia” hänen ajattelutavalleen. Taivas ja helvetti, jos ovat kirjaimellisesti olemassa, eivät ole dialektisen prosessin aihe, joka päätyy parempaan tulevaisuuteen universaalisesti kaikille. Jotkut tulevat ikuiseen tuomioon.

Moltmann’in teologia, joka omaksuu hegeliläisen dialektiikan ja käyttää sitä tulkitsemaan kristillistä toivoa, tulee filosofiasta, ei huolellisesta Raamatun tulkinnasta. Hän ei tunne mitään tarvetta käsitellä Raamatun kohtia, jotka ovat ristiriidassa hänen ajatustensa kanssa, mutta se ei ole yllättävää 1900-luvun saksalaiselta teologilta. Saksalaisissa teologisissa kouluissa teologia ja filosofia olivat usein niin toisiinsa kietoutuneita, että olivat erottamattomia. Näin kävi, kun Raamattua lakattiin pitämästä Jumalan erehtymättömänä sanallisena ilmoituksena itsestään. Jos Raamattua pidettäisiin sellaisena, niin sen lausunnot taivaasta ja helvetistä, tulevasta tuomiosta, vanhurskautuksen ehdoista ja kaikesta muusta määrittelisivät totuuden, mutta Moltmann ja hänen 2000-luvun esiintulevat kannattajansa eivät näe Raamattua sellaisena.

Moltmann’in nykyiset opetuslapset

Tyypillisesti esiintulevat kirjoittajat joko näyttävät ajattelevan Moltmann’in lailla tai esittelevät Moltmann’in ajattelua. Osoituksena tästä lainaan joitakin esimerkkejä edellä mainitusta kirjasta An Emergent Manifesto of Hope. Barry Taylor, joka opettaa Fuller’in teologisessa seminaarissa, aloittaa esseensä tällä paradoksilla: ”God is nowhere. God is now here” (Jumala ei ole missään. Jumala on nyt täällä).”26 Mitä tämä paradoksi tarkoittaa? Se tarkoittaa, että meidän tulee heittää pois historialliset käsitykset Jumalasta: ”Usko 2000-luvulla ei keskity yksinomaan käsityksiin Jumalasta.”27 Hän toistaa ”God is nowhere, God is now here” puolentusinaa kertaa. Taylor analysoi ajatusta Jumalan kuolemasta samalla tavalla kuin Hegel Moltmann’in lainaamana. Taylor kirjoittaa: ”Me elämme jälki-Nietzsche’läisessä uskon ja hengellisyyden maailmassa. Nietzsche’n julistus, että Jumala on kuollut, on yhä totta, koska kiinnostus kaikkeen hengelliseen ei välttämättä käänny uskoksi metafyysiseen Jumalaan eikä tietyn uskonnon opinkappaleiksi.”28 Vertaa, mitä Moltmann kirjoitti: ”Vuonna 1802 Hegel kuvaili ”Jumalan kuolemaa” nykyajan uskonnon perustuntemuksena …”29 Se oli ennen Nietzsche’n syntymää. Sitten Moltmann lainaa Hegel’iä ja osoittaa, kuinka Hegel’in ideoita voitaisiin käyttää tulkitsemaan pitkää perjantaita ja ylösnousemusta dialektisen prosessin kautta, mikä vapauttaisi meidät sekä ”romanttisesta nihilismistä” että ”tieteen menetelmällisestä (metholodical) ateismista” synteettiseen toiveikkaaseen tulevaisuuteen.30 Voimme nähdä saman ajattelun Taylor’illa: ”God is nowhere. God is now here. Jumala on läsnä. Jumala on poissa. Uskon tulevaisuus lepää näiden sanojen välisessä jännitteessä ja tästä hankalasta ja monimutkaisesta asemasta uusi elämä tulee esiin.”31 Myös tämä käy yksiin Hegelin ajatusten kanssa.

Toinen esiintuleva kirjailija, Dwight J. Friesen, kannattaa Moltmann’in hegeliläistä ajattelua niin paljon, että on otsikoinut esseensä ”Orthoparadoxy – Emerging Hope for Embracing Difference” (Ortoparadoksisuus – Esiintuleva toivo hyväksyä erilaisuus).32 Friesen ylistää Moltmann’in kirjaa Theology of Hope ”uraauurtavana” ja lainaa sitä hyväksyvästi koskien ristiriitoja, joihin sisältyy tulevaisuuden toivon mahdollisuuksia.33 Friesen kirjoittaa: ”Samoin kuin hän [Moltmann] korostaa ristiriitojen välttämättömyyttä elämälle, niin minäkin julistan, että ristiriitojen monimutkaisuuksien, vastakkaisuuksien ja ihmiselämän paradoksien hyväksyminen on vaeltamista Jeesuksen tiellä.”34 Noudattaen Moltmann’in teologiaa ja Esiintulevaa ajattelua yleensä Friesen näkee prosessin hyväksyä ristiriita johtavan siihen, että Jumalan valtakunta ”manifestoituu” maailmassa: ”Ortoparadoksaalinen etiikka aivan oikein pitää yllä eroja, jännitteitä ja paradokseja viedessään yhtä liikettä kohti ykseyttä toisen kanssa. Kun ortoparadoksisuudesta tulee tapamme olla maailmassa, niin Jumalan valtakunta on manifestoitunut.”35

Kateissa tässä näkökulmassa on kaikki toivo todella tietää jonkin olevan totuus, joka jatkaa totuutena olemista ikuisesti ja sitoo niitä, jotka eräänä päivänä ilmestyvät Jumalan eteen tuomiolle. Friesen sanoo: ”Ortoparadoksaalinen teologia on vähemmän kiinnostunut luomaan ‘kertakaikkisia’ opinjulistuksia, tai dogmaattisia väitteitä ja on enemmän kiinnostunut pitäytymään kilpaileviin totuusväitteisiin oikealla jännitteellä.”36 Kuten Moltmann, Friesen’kään ei koskaan käsittele selviä Raamatun lausuntoja, jotka kumoavat hänen väitteensä. Juuda kehottaa meitä ”kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kertakaikkiaan on pyhille annettu”. Raamatun kirjoittajat eivät nähneet tätä kertakaikkiaan pyhille annettua uskoa suurena ristiriitojen ja paradoksien sekamelskana.

Paradoksi muuten on merkityksetön, kuten nelikulmainen ympyrä. Voit sanoa sanat ”nelikulmainen ympyrä”, mutta et voi miettiä lausunnon merkitystä. Jeesus ei ajatellut sanojaan ristiriitaisina eikä paradoksaalisina:Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä” (Joh. 12:48). Tämä yksi lausunto Jeesukselta haastaa Esiintulevan teologian ydintään myöten. Jeesus puhui sanoja ja nämä sanat välittivät sitovan totuuden kerta kaikkiaan ja ovat niin arvovaltaisia, että niille, jotka hylkäävät ne, ne toimivat raskauttavana todisteena heitä vastaan Jumalan tulevalla tuomiolla. Tämä ei ole mikään dialektinen prosessi, vaan kaikille ihmisille puhuttu totuus, joka käskee heitä joko uskomaan ja pelastumaan, tai hylkäämään ja hukkumaan.

Toinen vaikutusvaltainen teologi Esiintulevassa liikkeessä ja postmodernissa teologiassa yleensä on edesmennyt Stanley Grenz. Grenz’in kirja Beyond Foundationalism – Shaping Theology in a Postmodern Context  (Perustuksellisuuden tuolla puolen – Teologian muotoilua postmodernissa kontekstissa) (kirjoitettu yhdessä John R. Franke’n kanssa) osoittaa, kuinka Pannenberg’in ja Moltmann’in ajatuksia ollaan täydentämässä Amerikassa 2000-luvun alussa.37 Grenz lainaa Moltmann’ia laajasti ja myönteisesti aika tarkasti selittäen hänen teologiaansa jopa niin pitkälle, että tunnustaa sen marxilaiset juuret.38 Grenz antaa varoituksen, että on huolestunut siitä, että Moltmann’in tulkinta Bloch’ista on vaarassa ”luiskahtaa ihmiskeskeiseen perustuksellisuuteen (foundationalism), joka korvaa raamatullisen toivon spesifisyyden toivolla ihmisen olemassaolon rakenteena”.39 Sikäli kuin Moltmann sanoi, että marxilainen versio ei kilpaile hänen versionsa kanssa, Grenz on oikeassa ollessaan huolestunut siitä. Mutta se, mikä hämmästyttää, on, että hän väittää meidän haluavan omaksua ”raamatullisen toivon spesifisyyden”, kun en näe Grenz’in tekevän niin itse! Sanon, että koska kirjaimellinen tuleva tuomio, jossa jotkut herätetään ikuiseen elämään ja toiset herätetään ja määrätään tuliseen järveen, on yhtä poissa Grenzin teologiasta kuin Moltmann’inkin.

Yksi syy Jumalan tulevien lupausten poissaololle Grenz’in eskatologian mukaan on hänen käytäntönsä (mainittu edellä) tuntea olevansa vapaa sivuuttamaan kaiken raamatullisen materiaalin, joka ei sovi hänen tarkoituksiinsa. Tässä esimerkiksi on kohta, jonka Paavali kirjoitti vainotuille kristityille ja joka kuvailee nimenomaan kristillistä toivoa:

“…ja jotka ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin, koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme.” (2. Tess. 1:5-10)

Kun laitat sivuun kaiken viisastelun, jota Grenz on käyttänyt tuhotakseen mahdollisuuden, että todella voimme tietää kirkkaasti, mitä Raamattu tarkoittaa, niin tämä kohta ei ole niin vaikea ymmärtää. On tuleva tuomio eikä tulevaisuus ole universaalisesti ihanteellinen kaikille nykyisistä uskomuksista ja teoista riippumatta. Paavali opetti sitä, eikä kukaan voi kiistää sitä. Moltmann’ille, Grenz’ille ja heidän Esiintuleville seuraajilleen ei jää muuta mahdollisuutta, kuin kieltää, että voisimme tietää, mitä Raamattu tarkoittaa. Käsittelen heidän menetelmäänsä toisessa luvussa, mutta tiedä, että kun he puhuvat ”kristillisestä toivosta”, he eivät käytä samoja ajattelun kategorioita, kuin Raamatun kirjoittajat.

Tämä lainaus luvusta otsikolla ”Eschatology: Theology’s Orienting Motif” (Eskatologia: Suunnan antaja teologialle) osoittaa, kuinka poikkeava Grenz’in ja hänen kumppanikirjoittajansa eskatologia on nimenomaisista Raamatun lopunaikoja koskevista lupauksista. Ajattele tätä:

Olemme valmiit tunnustamaan, että ”siellä ulkona” on todellinen universumi. Mutta tämä todellisuus – tämä ”siellä ulkona” – on ”edellä” enemmin kuin ”alla” tai ”ympärillämme”. Universumissamme on käynnissä luomisen prosessi, kuten monet tiedemiehet tunnustavat [kirja teologiasta evoluution maailmassa mainitaan]. Siksi sen sijaan, että löydettäisiin pelkästään kokeilun kautta uusi luomakunta, jota kohti maailmamme kehittyy, koetaan ennakkoaavistuksen (anticipation) kautta. … Jumalan kuvan kantajina meillä on jumalallinen mandaatti osallistua Jumalan työhön rakentaa tässä ja nyt maailma, joka heijastaa Jumalan omaa eskatologista tahtoa luomakunnalle.40

Hän jatkaa perustaen sosiaalisesti rakennetun todellisuuden ideaan ja kielitieteeseen selittäen, kuinka me osallistumme Jumalan kanssa Hänen tarkoittamansa maailman rakentamiseen. Esimerkiksi: ”Me osallistumme Jumalan kanssa, sillä kielen rakentavan voiman kautta me asutamme nykyistä kielellistä maailmaa, joka näkee kaiken todellisuuden tulevaisuuden näkökulmasta, todellisen maailman, jota Jumala on toteuttamassa.”41 Mutta Grenz’in ymmärryksen mukaan tätä tulevaisuuden maailmaa ei nyt voida tuntea, koska se on objektiivinen vasta tulevaisuudessa. Tämä postmoderni ajattelu kieltää historiallisen tiedon objektiivisuuden, kieltää nykyisen tiedon objektiivisuuden, mutta puolustaa tulevan tiedon objektiivisuutta. Grenz kirjoittaa: ”Siksi sen maailman objektiivisuus, josta voimme todella puhua, on tulevan eskatologisen maailman objektiivisuutta.”42

Joten tässä näkemyksessä me elämme nyt sosiaalisesti rakennetussa kielellisessä todellisuudessa, jota ei tunneta objektiivisesti. ”Todellinen” maailma on tulevaisuuden maailma; Raamatun sanat eivät ole arvovaltaisia, eivätkä objektiivisia kertomaan tulevan maailman yksityiskohtia ja Jumala on kaikkialla olevana (immanently) mukana nykyisessä maailmassa luoden ja saaden sen siirtymään kohti tulevaisuuden maailmaa. Tässä näkemyksessä meidän tulee osallistua Jumalan työhön luoda tulevaisuuden maailma, mutta meillä ei ole objektiivista tietoa siitä, mitä tämä tulevaisuuden maailma on – vielä. Moltmann, Grenz ja Esiintuleva Kirkko kertovat meille, että tämä on se ”toivo”.

Minun on sanottava, etten voi nähdä, miksi objektiivisen tiedon puuttuminen nykyisin tuntemattomasta tulevaisuudesta pitäisi tulkita ”toivoksi”. Tämä konsepti pitää paikkansa vain, jos he ovat oikeassa, että maailma kasvaa kohti valtakuntaa ja ettei tulevaa tuomiota ole. Jos tämä tulevaisuuden maailma on erilainen, kuin he (välittämättä raamatullisesta tulevaa tuomiota koskevasta tiedosta) katsovat sen olevan, niin he voivat olla vain romantikkoja, jotka katsovat elämää ruusunpunaisten lasien läpi. Grenz sanoo, ”Käyttämällä kielellisiä malleja Pyhän Hengen ohjauksessa kristillinen yhteisö rakentaa tietynlaisen maailman ihmisen asuttavaksi. … Lyhyesti sanoen teologit siis auttavat seurakuntaa maailman rakentavassa toiminnassa, johon osallistumme.”43 Minun mielestäni tämä toivo, vaikka sen sanotaan olevan toivo Jumalaan, on todellisuudessa toivo ihmiseen.

Raamattu sanoo, että Jumala puhui ja maailma, jossa elämme, tuli olevaiseksi. Se sanoo, että se turmeltui syntiinlankeemuksen kautta ja sillä on edessään tuomio. Teologia, joka synnytti Esiintulevan Kirkon, sanoo, että me rakennamme maailman parempaan tulevaisuuteen Jumalan avulla uudelleenluojina Jumalan kumppaneina (käyttäen Pagitt’in terminologiaa: as co-(re)creators of the world with God). He näkevät tämän toteutuvan eri tavoilla. Moltmann asetti suuren painon hegeliläiselle dialektiikalle. Grenz painottaa sosiaalisesti rakennettua todellisuutta ja kielitiedettä tulevaisuuden maailman luomiseksi. Nykyajan Esiintulevat kirjoittajat painottavat erilaisia muunnelmia hyvistä töistä, sosiaalisesta evankeliumista ja yhteistyöstä muiden uskontojen kanssa tulevan Jumalan valtakunnan toteuttamiseksi. Kaikki ovat kuitenkin yksimielisiä, että tulevaisuus on loistava, toiveikas, universaalisesti hyvä uutinen kaikille ihmisille ja itse luomakunnalle ja kieltävät, että mullistava kosminen tuomio tapahtuu, joka pysyvästi erottaa hyvän pahasta. Esiintulevat johtajat näkevät loistavan matkan kohti paratiisia, eivät jumalallisen tuomion uhkaa. Mutta jospa he ovatkin väärässä?

Tiivistäen, Esiintulevan/postmodernin teologian ”toivo” perustuu hegeliläiseen ideaan, että ristiriidat syntetisoituvat paremmiksi tulevaisuuden todellisuuksiksi. Hegel’in ideat ovat filosofisia eikä niitä ole todistettu reaalimaailmassa. Moltmann otti Hegel’in ideat ja loi ”toivon teologiaksi” kutsutun kristillisen vaihtoehdon marxilaisuudelle (joka myös perustuu Hegel’in filosofiaan). Esiintulevan Kirkon johtajat julkaisivat kirjan nimeltä, An Emergent Manifesto of Hope (Esiintuleva toivon julistus), joka lainaa ja toistaa Moltmann’in ajatuksia. Grenz’in kirjoittama postmodernin teologian keskeinen kirja tekee samaa. Näiden opettajien kannattama ”toivo” ei perustu Raamatusta löytyviin kirjaimellisiin lupauksiin, vaan ennemmin filosofiseen spekulaation. Tämän kirjan viimeisessä luvussa palaan tähän ideaan ja käsittelen nykyajan filosofin Ken Wiberin ajatuksia, jotka myös perustuvat Hegel’iin ja ovat suuresti vaikuttaneet Esiintuleviin opettajiin.

Seuraavassa luvussa tarkastelemme, mitä Esiintuleva Kirkko tarkoittaa, kun sanoo olevansa ”missionaalinen”. Tulemme näkemään, että he epäilevät, että totuus koskien jäykkiä teologisia kategorioita, voitaisiin tietää, mutta ovat silti varmoja, että voivat tietää kristillisen mission luonteen.

Issue 136; Spring 2018

Viitteet

  1. THE EMERGENT CHURCH—UNDEFINING CHRISTIANITY; BOB DEWAAY, 2009. AVAILABLE HERE or as an EBOOK HERE.
  2. DANIELLE SHROYER, THE BOUNDARY-BREAKING GOD, JOSSEY-BASS, 2009
  3. ENTROPY IS THE PRINCIPLE BY WHICH PHYSICISTS DESCRIBE HEAT LOSS IN A CLOSED SYSTEM. THE EXISTENCE OF ENTROPY IS A PROOF THAT THE UNIVERSE IS NOT ETERNAL BECAUSE IF IT WERE INFINITELY OLD IT WOULD HAVE ALREADY DIED OF HEAT DEATH.
  4. CIC ISSUE 87, March/April 2005.
  5. LEONARD SWEET, BRIAN MCLAREN, AND JERRY HASELMAYER, A IS FOR ABDUCTIVE – THE LANGUAGE OF THE EMERGING CHURCH (GRAND RAPIDS: ZONDERVAN, 2003).
  6. IBID. 113.
  7. IBID.
  8. IN AN EMERGENT MANIFESTO OF HOPEDOUG PAGITT AND TONY JONES EDITORS (GRAND RAPIDS: BAKER, 2007); MOLTMANN IS CITED FAVORABLY BY DWIGHT FRIESEN ON PAGE 203 AND TROY BRONSINK PAGE 73 N. 24.
  9. IBID. TONY JONES, 130.
  10. BRIAN D. MCLAREN, A GENEROUS ORTHODOXY;(GRAND RAPIDS: ZONDERVAN, 2004) 283.
  11. DOUG PAGITT, CHURCH RE-IMAGINED; (GRAND RAPIDS: ZONDERVAN, 2003/2005) 185.
  12. PLEASE NOTE THAT CLASSICAL AMILLENNIALISM ALSO BELIEVES THAT THE WORLD IS FACING FUTURE JUDGMENT. EMERGENT IS NOT MERELY OPPOSED TO DISPENSATIONALISM, BUT ANY VERSION OF ESCHATOLOGY THAT ASSERTS THAT GOD WILL BRING CATACLYSMIC JUDGMENT AT THE END OF THE AGE.
  13. JURGEN MOLTMANN, THEOLOGY OF HOPE, (HARPERCOLLINS: NEW YORK, 1991)
  14. IBID. 9.
  15. IBID.
  16. IBID. 50 FF.
  17. IBID. 58 FF.
  18. DIALECTIC,” AS I USE IT AND AS MOLTMANN USES IT, DESCRIBES A PROCESS WHEREBY APPARENTLY CONTRADICTORY IDEAS ARE RESOLVED INTO A SUPERIOR BUT OFTEN PRESENTLY UNSEEN THIRD OPTION. IN POPULAR LANGUAGE THIS IS DESCRIBED AS “THESIS, ANTITHESIS, AND SYNTHESIS.”
  19. MOLTMANN THEOLOGY OF HOPE
  20. IBID. 226, 227
  21. IBID. 177.
  22. IBID. 178.
  23. IBID. 180.
  24. IBID. 181 EMPHASIS IN ORIGINAL.
  25. IBID. 134.
  26. BARRY TAYLOR, “CONVERTING CHRISTIANITY THE END AND BEGINNING OF FAITH” IN EMERGENT MANIFESTO
  27. IBID. 165
  28. IBID.
  29. MOLTMANN, THEOLOGY OF HOPE
  30. TAYLOR, 169.
  31. IBID. 170.
  32. DWIGHT J. FRIESEN IN EMERGENT MANIFESTO OF HOPE, 201 – 212.
  33. IBID. 203.
  34. IBID.
  35. IBID. 206.
  36. IBID. 209.
  37. STANLEY GRENZ AND JOHN R. FRANKE, BEYOND FOUNDATIONALISM – SHAPING THEOLOGY IN A POSTMODERN CONTEXT(LOUISVILLE: WESTMINSTER JOHN KNOX PRESS, 2001).
  38. IBID. 247.
  39. IBID.
  40. IBID. 272.
  41. IBID.
  42. IBID. EMPHASIS IN ORIGINAL.
  43. IBID. 273.

 

Read Full Post »

ANTI-CHRISTIANITY ASCENDING – PART 2
1.9.2017 McMahon, T.A., suom. SK

Jatkoa artikkelille Antikristillisyys nousee – osa 1.

Aikoinaan, jos halusin vahvistuksen sille, mitä Dave Hunt’in kanssa olimme kirjoittamassa koskien hengellisiä muutoksia, joita havaitsimme tapahtuvan USA:ssa ja tarkemmin sanottuna kristikunnassa, niin minä puhuin lähetyssaarnaajien kanssa, jotka olivat palanneet kotiin lomalle vietettyään pari vuotta työssä ulkomailla. Monet olivat aika järkyttyneitä siitä, mitä oli tapahtunut täällä heidän ollessaan poissa, varsinkin paikallisissa seurakunnissa. Heidän näkemiään muutoksia olivat voimakkaat vaikutukset sellaisista liikkeistä kuin ns. kristillinen psykologia, päämäärätietoinen ja etsijäherkkä lähestymistapa seurakuntakasvuun, militantti kalvinismi, korvausteologia taipumuksineen antisemitismiin, kontemplatiivinen liike, heprealaisten juurten liike, Esiintulevan Kirkon  liike, valtakuntadominionismi jne. Jotkut huomasivat olevansa tilanteessa, jossa heidän oli päätettävä, voisivatko vielä jatkaa yhteyttä heidät kentälle lähettäneeseen seurakuntaan, joka oli heidän ensisijainen kannattajansa. Sana ”sydäntä särkevä” vain osittain kuvailee heidän tilannettaan.

Tavallisesti heidän vastauksensa oli selvä osoitus muutoksista, joita me täällä Yhdysvalloissa emme useinkaan huomaa, tai emme välittömästi tajua, koska ne tulevat hitaasti ja jopa salakavalasti. Se muistuttaa paljon vanhaa ”sammakko padassa” -vertausta, jossa sammakko pantiin padalliseen haaleaa vettä ja veden lämpötilaa nostettiin hyvin varovasti. Sammakko sopeutui lämpimämpään veteen, kunnes lopulta kuoli. Nyt näyttää siltä, että kristikuntaa keitetään pikaruuan vauhdilla. Väärät opettajat ovat luopuneet yrittämästä hivuttaa sisään ”uusia opetuksia” ja ryntäävät nyt suin päin harhaoppiin toisensa jälkeen. Yksi esimerkki kauhujutuista: penkit työnnetään taakse monissa evankelikaalisten seurakuntien temppeleissä antamaan tilaa sellaisille harjoituksille, kuin Jeesus-jooga, Jahve-jooga, Pyhä jooga, Ylistysliikkeet (Praise Moves), Jooga-usko (Yogafaith eli Christoga; ks. New Age Mysticism Déjà Vu Part 2, Aasin suomentama)! Unohda hienovaraisuus. Se on antikristillisyyttä täydessä vauhdissa!

Kuinka voi käydä näin? Samuel Andrews’in (1817–1906) kirja Christianity and Anti-Christianity In Their Final Conflict (Kristinusko ja antikristillisyys viimeisessä konfliktissaan) antaa meille vastauksia. Kuinka hän sai terävän tietoisuutensa? Yksinkertaisesti samasta lähteestä, josta haastaa kirjansa lukijoita etsimään vastauksia sellaisiin asioihin – Raamatusta: ”Vain Raamatun valossa voimme täysin tuntea Antikristuksen luonteen ja työn ja on elintärkeää, että otamme vaarin tästä valosta, sillä meitä on edeltä varoitettu, että hän esittäytyy ihmisille näkökulmasta, joka parhaiten sopii pettämiseen.” Andrews ei väitä, että hänellä olisi erityisiä profeetallisia oivalluksia ja vaikka hänen lähestymistapansa on jokseenkin ainutlaatuinen, niin se ei ole monimutkainen. Raamatun lukeminen ja luottaminen sen sanaan on ensimmäinen edellytys. Raamattu julistaa profeetallisesti, että luopumus tapahtuu viimeisinä päivinä, ennen kuin Jeesus tulee takaisin ja se alkaa sillä, mistä Hepr. 2. luku varoittaa uskovia: Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse (jae1). Tänä päivänä tuosta kulkeutumisesta on tullut maanvyöry. Jeesus on täsmällisempi Ilm. 2. luvussa puhuessaan Efeson seurakunnalle ensin tunnustaen sen hyvät teot ja sitten:Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.

Lähtö rakkaudestaan Jeesukseen, vaikka heikostakin, on silti lähtö. Hyvät teot riippumatta siitä, kuinka hyviltä näyttävät, ilman niihin sisältyvää Kristuksen rakkautta aiheuttavat lipsumisen. Ja mihin hintaan? Jeesus sanoi ”monien hyvien tekojen seurakunnalle”, että jos se ei palaisi rakkauteensa Häneen, Hän poistaisi sen lampunjalan (so. heille annetun valon), eikä se enää heijastaisi Jeesusta, joka on tuo ”totinen valkeus” (Joh. 1:9). Ja niin alkoi Kristuksen morsiamen luisu luopumukseen.

Andrews ymmärsi, että jos tapahtuu uskosta lähtö, niin sillä on vakavia seurauksia, jotka eskaloituvat kauheaan loppuun, jonka tulos on tuhoutunut hengellinen hylky. Hän huomasi, että tämä on sanottu Ilmestyskirjassa eikä mitenkään epäselvästi. Andrews’in melko ainutlaatuinen lähestymistapa oli saada selville kaikki, mitä Raamattu sanoo viimeisistä päivistä ennen Kristuksen paluuta ja varsinkin miehestä, joka on pahan ruumiillistuma, Antikristus. Käyttäen noita ”laittomuuden ihmisen” ominaispiirteitä ja sitä, mitä Saatana teki hänelle mahdolliseksi tehdä, Andrews tutkii läpi Raamatun ja kirkkohistorian kronologian etsien jälkiä ja ominaispiirteitä luopumuksesta ja sen lukuisista alkutekijöistä, jotka edistävät Antikristuksen uskonnon muodostumista.

Andrews tarjoaa esimerkin tämän kohdan perusteella: Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” (2. Tess. 2:3-4). Andrews olettaa, että kun koko maailma vastaanottaa jonkun, joka väittää olevansa Jumala ja jota kumarretaan Jumalana, niin se ei ole jotakin, jonka ihmiskunta helposti hyväksyy ilman suurta syytä ja odotusta. Hän tunnistaa, että maailman valmistaminen Saatanan toimesta on välttämätöntä tämän miehen tekemiseksi uskottavaksi: ”Ei tarvitse sanoa, että tämä mies ja hänen valtakuntansa ei ole hetken sattumaa; siihen liittyy pitkä valmisteluvaihe.”

Kun maailma hylkäsi Kristuksen, ainoan lihassa ilmestyneen tosi Jumalan, niin se todistaa, että on oltava enemmän vakuuttamaan ihmisille, että laittomuuden ihmisen (synnittömän jumalihmisen asemesta) kumartaminen on sekä edullista että oikein. Andrews löytää Raamatusta sellaisen, johon on viitattu ”valheena” (Room. 1:25), uskomuksen, että rajalliset luodut olennot voivat olla kuin Jumala, tai osa Jumalaa. Valhe alkoi taivaassa, kun Lusifer julisti: Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi” (Jes. 14:14). Valhe tuli maailmaan Saatanan tarjouksessa Eevalle: ”…Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan” (1. Moos. 3:5).

Kautta Raamatun ja historian löydämme esimerkkejä ihmisistä, jotka palvovat kuolevaisia ihmisiä, keisareista roomalaisiin ja kreikkalaisiin jumaliin, yksilöihin, kuten Herodes Agrippa (Apt. 12:22).

Barbaarit Maltan saarella luulivat jopa apostoli Paavalia jumalaksi ja ihmiset Lystrassa viitaten häneen huudahtivat: ”Jumalat ovat ihmishahmossa tulleet luoksemme.” Nuo paikalliset tapaukset olivat kuitenkin kaukana siitä, mitä tulee tapahtumaan Antikristuksen maailmanlaajuisen palvonnan yhteydessä.

Andrews’in lähestymistapa lopunajan profetiaan ei ole monimutkainen. Hän luki, mitä Raamattu julistaa tapahtuvan juuri ennen Herran paluuta ja sitten tutki omaa aikaansa (1800-luvun loppu) nähdäkseen oliko sillä, mikä oli yleistynyt, jotakin merkitystä viimeisten päivien profetian toteutumiselle. Toisin kuin jotkut meidän ajassamme, jotka tulkitsevat jokaisen uutistapahtuman profetian toteutumiseksi, Andrews käsitteli isoa kuvaa käsitteellisesti: ihmiskunta tulee yleisesti uskomaan ihmisen jumaluuteen ja ihmisen palvontaan. Todisteet siitä, että tämä kehitys oli hyvällä alulla, olivat runsaita Andrews’in ajassa ensisijaisesti johtuen uskosta panteismiin ja panenteismiin. Ne ovat uskomus, että Jumala ei ole persoonallinen, vaan voima, jonka olemuksesta kaikki koostuu ja joka on kaikessa. Näin ollen ihminen on Jumala tai osa Jumalaa.

Opetus, että Jumala on persoonaton voima, on perustava Idän mystiikassa, varsinkin hindulaisuudessa. Andrews näki, että Lännessä filosofit, jotka vaikuttivat voimakkaasti hänen aikaansa (Kant, Hegel, Spinoza jne.), alkoivat käyttää itämaisia mystisiä käsitteitä jumalakuvansa muotoilemisessa. Hän lainaa tunnettua 1800-luvun historioitsijaa, joka tunnisti saman: ”Eri systeemeistä, joiden avulla filosofia pyrkii selittämään maailmankaikkeutta, uskon panteismin olevan yksi soveliaimmista viettelemään ihmisen mieltä demokraattisina aikoina…”

Uskoa panteismiin edistivät edelleen tunnetut kirjailijat (Emerson, Thoreau, Whitman, Shelley, Browning ym.), joiden kirjoitukset levittivät heidän uskoaan luonnon korottamiseen ja ihmiskunnan jumalallistamiseen. Monet tiedemiehet liittyivät heidän riveihinsä johtuen Huxley’n ym. suosituksista, jotka edistivät evoluutiota, varsinkin Luojan hylkäämisessä.

Kun mieltymys kehitysopin pseudotieteeseen kasvoi, niin lisättiin ideoita, jotka vahvistivat uskoa ihmiskunnan kehittymiseen korkeampaan tilaan. Darwin ennusti, että ”kaukaisessa tulevaisuudessa ihminen on paljon täydellisempi olento, kuin nyt”. Andrews kirjoittaa: ”Tässä uskomuksessa koskien ihmisen tulevaisuutta johtavat evolutionistit … katsovat lähinnä ihmiskunnan asteittaiseen kehitykseen sopivimpien eloonjäämistä koskevan lain alaisina. … Filosofian ja tieteen monet tunnetut edustajat yksimielisesti vahvistavat, ettei ole mitään persoonallista Jumalaa, vain universaali, persoonaton Henki, eli Energia, josta kaikki olemassa oleva on osa. Aineelliselta puolelta nähtynä tämä on ateismia; hengelliseltä panteismia [jumalallistavine vakuutuksineen].”

Andrews kirjoitti laajasti monista asioista, joita tapahtui hänen ajassaan 120 vuotta sitten ja jotka edistivät ideaa, että ihmiskunta on Jumala. Runsas tieto yksin tuosta profeetallisesta kysymyksestä toivat hänet johtopäätökseen, joka oli selvä paljossa, mitä hän havaitsi: Antikristuksen palvontaan kuuluu varmasti oman jumaluutensa tunnistaminen. Hän selittää edelleen: ”On myös muistettava, että osoittaessaan kunnioitusta sellaiselle, joka esiintyy Kristuksen kilpailijana, ihmiset eivät kunnioita sellaista, joka on luonnoltaan erilainen, kuin he itse ja heitä ylempi, vaan omalle hänessä ruumiillistuneelle luonnollensa. Korottaessaan häntä he korottavat itseään [ainoana erona], että he tunnistavat hänessä sellaisen, jossa on suurempi määrä jumaluutta” (korostus lisätty).

Kirja Christianity and Anti-Christianity In Their Final Conflict kuulostaa, kuin olisi kirjoitettu tänä päivänä kahdella erolla: 1) Kaikki ne asiat, jotka Andrews tunnisti ajassaan löytyvät ajastamme, vaikkakin monenlaisina, silti yhdistettyinä, laajennettuina, versioina ja 2) Niiden esittely ja mainostaminen ajassamme näyttää tapahtuvan maailmanlaajuisesti valon nopeudella entiseen verrattuna. Seuraava lyhyt yhteenveto vain joistakin hänen oivalluksistaan panee hämmästelemään hänen raamatullista ja historiallista arvostelukykyään:

  • Sen seurauksena, että seurakunta, Kristuksen morsian, on menettänyt keskittymisensä Jeesukseen ja rakkautensa Häneen, sen halu miellyttää Häntä olemalla kuuliainen Hänen käskyilleen vähenee ja luopumus seuraa.
  • Vaikka jäännös pysyy lujana, niin lopunajan seurakunta korvaa Kristuksen johtajuuden ihmisten, organisaatioiden ja valtion säännöillä. Kaikki kristikunnan yritykset perustaa Kristuksen valtakunta ennen Hänen paluutaan tulevat epäonnistumaan.
  • Valtio tulee hallitsemaan kirkkoa hyvin todennäköisesti jonkin sosialismin muodon kautta ja Kristusta pidetään vain vähän enempänä kuin yhteiskunnallisen ja moraalisen korrektiuden mallina.
  • Maailma odottaa korkeammalle kehittynyttä ihmistä, sen sijaan että katsoisi taaksepäin yhteen Jeesuksen kaltaiseen alkukantaisessa menneisyydessä.
  • Raamatullista kristinuskoa halveerataan ja lopulta hyljätään, varsinkin sen oppia syntisestä ihmisestä, joka tarvitsee pelastuksen yksin Jeesuksen Kristuksen kautta.
  • Kristuksen, jos Häntä harkitaan, sanotaan olevan pelkästään sen jumaluuden ilmoittaja, joka on koko ihmiskunnassa.
  • Ihmiskunta katsoo kaikkiin saavutuksiinsa tieteen alalla todisteena ihmisen ylivertaisista kyvyistä.
  • Panteismi, kuten edellä on sanottu, on oleva ensisijainen usko, joka pystyttää näyttämön Antikristuksen tunnustamiselle ja kumartamiselle, kuten myös ihmiskunnan omalle jumaluudelle.
  • Antikristus on oleva Kristuksen johtava inhimillinen vastustaja, kuten myös väärennetty korvike, joka perustaa väärän maailmanlaajuisen valtakunnan. Hän ja hänen valtakuntansa tuhotaan, kun Jeesus palaa perustamaan tuhatvuotisen valtakuntansa.

Samuel Andrews on selvästi muurinvartija, joka Raamatusta ja omasta ajan ymmärryksestään on ryhtynyt varoittamaan Kristuksen ruumista siitä pahasta, joka häämöttää edessä ja määrää tietullinsa sekä nimi- että tosikristityille. Hänen kirjaansa arvosteltiin hänen ajassaan liian negatiivisena, vaikka hänen ns. negatiivisuutensa ”todisteet” olivat Paavalilta, Pietarilta, Juudalta ja Johannekselta, puhumattakaan Jeesuksen sanoista seitsemälle seurakunnalle Ilmestyskirjassa. Jotkut hänen parjaajistaan ajattelivat, että hänen pitäisi asettaa ihmiskunta positiivisempaan valoon ja tunnustaa, että ihminen kehittyy ylöspäin, vaikka sellaisella ajatuksella ei ole mitään tukea Raamatussa. Profetiaa tietysti halveerattiin, kuten nytkin. Siitä huolimatta Andrews varoitti, että ”ne, jotka halveksivat profeetallista sanaa, eivätkä usko hänen [Antikristuksen] ilmestymiseensä, hänen persoonansa voima houkuttelee ja kahlehtii; ja ne, joiden käsitys hänestä on julkisen jumalanpilkkaajan käsitys, kaiken uskonnon katkeran vihollisen, inhottava kaikkien paheittensa vuoksi, eivät tunnista häntä, jos hän ilmestyy yhteiskunnan pelastajana ja uskonnollisena johtajana.”

Me uskomme Raamatun opettavan, että Antikristusta ei paljasteta, ennen kuin seurakunta on tempauksessa otettu pois maailmasta (2. Tess. 2:2-8, Joh. 14:1-3) ja Kristuksen paluussa Hänen pyhänsä ovat Hänen kanssaan (Juuda 1:14), kun Hän tuhoaa Laittoman (2. Tess. 2:8). Silti Antikristuksen valtakunnan ja hänen uskontonsa hyväksymiseen, kuten Andrews niin hyvin perustelee Jumalan Sanalla ja jota kirkkohistoria todistaa, liittyy ”pitkä valmisteluprosessi”, joka lopulta viettelee koko maailman. Menehtymisemme aikamme voimistuvaan hengelliseen petokseen voi estää vain Jumalan armo, kun asetamme rakkautemme Jeesukseen tärkeimmäksi, olemme ahkeria lukemisessa ja sen tekemisessä, mitä Hänen Sanansa sanoo, rukoillen lakkaamatta ja ylläpitäen yhteyttä samanmielisiin uskoviin.

Yksi kirjan Christianity and Anti-Christianity In Their Final Conflict suosittelijoista, James M. Gray, joka seurasi D. L. Moody’a ja R. A. Torrey’ta Moody Bible Institute’n presidenttinä (1904-1934), kirjoitti: ”Pastorit, lähetyssaarnaajat, pyhäkoulunopettajat ja sosiaalityöntekijät, koettakaa kestää, kun sanon, että teidän on luettava [Samuel J. Andrews’in] kirja. … Tässä ei ole mitään villejä kuvitelmia, ei mitään typeriä aikojen ja ajanjaksojen asettamisia, ei mitään karkeita ja sensaatiohakuisia profetian tulkintoja, vaan sen rauhallinen esiin tuominen, mitä Raamattu sanoo tärkeimmästä asiasta näille ajoille. Se kristillinen johtaja, joka ei tunne näitä asioita, ei ole johtaja, vaan sokeaa taluttava sokea. Ja voi, sellaisia johtajia on niin paljon!” Siihen voimme lisätä vain ”Aamenemme”.

TBC (The Berean Call)

 

Read Full Post »

Older Posts »