Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Eva Brunne’

Kun Suomeen tulee pakolaisina ja maahanmuuttajina yhä enemmän myös muslimeja, joillakin tahoilla syntynyt jonkinlainen pelkotila. Islamistien maineen vuoksi kaikkia tänne saapuneita muslimeja kammoksutaan. Maassamme on jo noin 60 000 islamin uskoista, ja tuntuu siltä, kuin heitä aivan kuin rauhoiteltaisiin ja lepyteltäisiin vireillä olevalla moskeijahankkeella. ”Saatte rakentaa moskeijan ja tuemme sitä kaikin tavoin, kunhan vaan ette tee meille mitään pahaa.” Ihan kuin nyt täällä asuvilla muslimeilla olisi jotain ajatuksia päämme menoksi!

Luterilainen kirkkomme on ilmaissut tukensa moskeijahankkeelle ainakin piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen suulla. Hän kirjoittaa artikkelissa Miksi kirkko puolustaa monikulttuurisuutta ja jopa moskeijahanketta? näin: ”Aavistus Jumalan valtakunnasta on jo siellä, missä ihmiset oppivat elämään sovinnossa ja rauhassa keskenään. Vaikka islamin oppi poikkeaa kirkon opista, kirkkoa ohjaa oman edun tavoittelun sijasta unelma ihmiskunnan harmoniasta Jeesuksessa Kristuksessa. Missä muualla se toteutuisi kuin konkreettisessa vieraanvaraisuudessa, jota osoitetaan muukalaisille?” (Suomen Kuvalehti 27.7.15.)

Ja se vieraanvaraisuusko tulee ilmi rakentamalla muslimeille oma moskeija? Ehkä pian Suomessakin alkavat voimistua ne liberaalikristillisyyden äänenpainot, joiden mukaan muslimit ja kristityt palvovat samaa Jumalaa. Näin on käynyt muualla, miksei siis Suomessakin? Rivien välistä tällaista on jo luettavissa hyvinkin yleisesti – on vain ajan kysymys, milloin joku alkaa puhua siitä suoraan. Kun lukee esimerkiksi Jyri Komulaisen kirjoituksia, hienojen sanallisten koukeroiden takaa on nähtävissä se kerettiläinen ajatus, että kaikki uskonnot johtavat saman Jumalan yhteyteen. Seuraavassa hänen lauseessaan tuota ajatusta ei tarvitse edes hakea rivien välistä: ”Kun lukee Basavannan kaltaisia hindulaisia bhakti-runoilijoita, intohimoinen kaipuu Jumalaa kohti on ilmeinen. Vaikea on välttyä ajatukselta, että Jumala on heitä myös koskettanut. Lähetystyö kuuluu olennaisena osana kristilliseen uskoon. Kirkon missio suuntautuu kuitenkin maailmaan, jossa Jumala on jo läsnä.” (Jyri Komulainen 16.9.2013 Suomen Kuvalehti). Hän viestittää, että Jumalan valtakunta on laajempi kuin ymmärrämme – kristillisen kirkon rajat ylittävä – eikä kirkolla ole siihen yksinoikeutta.

Ruotsissa ollaan jo niin pitkällä, että Tukholman piispa Eva Brunne on ehdottanut erään kappelin sisustamista myös muslimeille sopivaksi. Tähän kuuluisi lattiaan tehtävä Mekkaa kohti osoittava merkintä, joka ilmaisisi oikean rukoussuunnan. Samoin krusifiksi olisi poistettava, jotta tila olisi neutraali ja soveltuisi kaikille. (Dagen.se 28.9.2015, suomeksi asiaa kommentoi esim. Blogitaivas.fi)

Onneksi maailmalta kantautuu myös toisenlaisia viestejä: iloisia uutisia siitä, miten muslimeja on kääntynyt kristityiksi, jopa runsain määrin. ”Muslimit kääntyvät joukolla kristityiksi Berliinissä”, kirjoittaa Helsingin Sanomat 29.9.2015. Pastori Gottfried Martensin seurakunnassa on satoja entisiä muslimeja Iranista ja Afganistanista. Kasteopetusta antaessaan pastori sanoo keskustelevansa huolella kastettavan kanssa, sillä kristityksi kääntyminen voidaan nähdä viranomaisten silmissä negatiivisena asiana. Pastorin seulan läpäisee noin 80 % halukkaista; heillä on aito halu tulla kristityiksi, vaikka se merkitsisi jopa turvapaikka-anomuksen hylkäämistä.

Seurakuntalainen.fi uutisoi 23.9.2015 otsikolla ”Maahanmuuttajia kääntyy kristityiksi Keski-Euroopassa”. Sen mukaan esimerkiksi Saksassa on 6000 iranilaista lähtenyt seuraamaan Jeesusta muutaman viime vuoden aikana. Joidenkin kääntymysten taustalla voi olla halu saada tällä tavalla myönteinen turvapaikkapäätös, mutta on myös paljon hengellistä etsintää. ”Monien muslimien harhakuva islamista on poistunut. He näkevät sen pahan puolen ja ovat avautuneet. Siksi on myös aitoja kääntymyksiä.” Fidan muslimityön koordinaattori Hannu Lahtinen kertoo myös sattumuksesta, jossa seurakunta oli kutsunut erääseen muille tarkoitettuun koulutustapahtumaan paljon muslimeja. Tilaisuus käytettiin kuitenkin hyödyksi: ”Julistimme yksinkertaista evankeliumia, ja se meni kuin veitsi voihin. Nyt tuossa seurakunnassa on farsinkielinen uskonelämän aakkoskurssi. Yksi uskoon tulleista oli tunnettu afgaanilaulaja.”

Pekka Simojoki puolestaan kertoo Uusi Tie -lehdessä 15.10.2015, miten Tuomas-messuun oli kutsuttu 40 pakolaista. He tuskin olivat koskaan aikaisemmin olleet kristillisessä tilaisuudessa. ”En tiedä, kuinka paljon ymmärrettiin sanoista, mutta ilmapiiri ja ilo ymmärretään aina. Ja se ymmärretään, onko sydän mukana. Tällaista kokemusta tuskin omasta moskeijasta oli heillä kellään, sen näki ilmeistä.” Eräskin ISISin tappouhkauksia paennut kertoi sitten messun jälkeen, ettei olisi halunnut muslimina tulla kristittyyn maahan, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. ”Tänään minä olen ymmärtänyt, että kristinusko on rakkauden uskonto”, hän tunnusti. Pekka lopettaa kirjoituksensa siihen ajatukseen, että nuo kaukaiset vieraat ovat saman Luojan luomia ja lunastamia kuin mekin. ”Me ehkä pelkäämme, mutta he pelkäävät vielä enemmän. Koin vahvasti, että heidän ovensa ovat auki evankeliumille. Ehkä Jumala lähetti heidät tänne siksi, että me voisimme rakastaa ja kertoa heille Vapahtajasta.”

Miksi siis tyytyä vain rakentamaan heille moskeijaa, kun voimme pyytää heidät seurakuntaamme ja tuoda viestiä elävästä Jumalasta ja Hänen pojastaan Jeesuksesta? Jumala on rakastanut meitä suuresti antamalla poikansa Jeesuksen syntiemme sovitukseksi. Koska meitä on rakastettu ensin, emmekö veisi tätä ilosanomaa kaikkein suurimmasta rakkaudesta myös muslimeille?

Christian Today kirjoittaa 16.10.2015, miten juuri kristittyjen taholta tuleva rakkaus sai erään ISIS-taistelijan antamaan elämänsä Jeesukselle. Artikkelin otsikkona on ”ISIS-taistelija saapui pakolaisleiriin suunnitelmanaan tappaa kristittyjä, kohtasi Jeesuksen”. Tuo ISISin taistelija tuli Pohjois-Syyriassa olevalle pakolaisleirille teeskennellen olevansa pakolainen. Hänen tarkoituksenaan oli tappaa kristittyjä työntekijöitä, mutta luopui suunnitelmastaan kuultuaan evankeliumia ja nähtyään kristittyjen rakkauden. Hän huomasi, kuinka islam oli aivopessyt hänet suhtautumaan kristittyihin, ja kuinka toisenlainen oli se todellisuus, jonka hän näki kristityissä.

David Wilkersonin hartauskirjassa Isän sydän on tämän päivän 1.11. teemana juuri tuo kristityistä loistava valo. Jumala rakentaa seurakuntaansa sen valon kautta, joka loistaa Hänen omistaan. Kun elämme rehellisesti ja epäitsekkäästi täysin antautuneena Jeesukselle, olemme Jumalan laupeuden ja armon esimerkkejä muille ihmisille. Wilkerson kertoo eräästä New Yorkissa toimivan suuryrityksen johtajasta, joka soitti heidän toimistoonsa. Yrityksessä työskenteli kaksi naista, jotka kuuluivat Wilkersonin seurakuntaan. Naiset olivat johtajan mukaan erilaisia kuin muut toimiston työntekijät. He olivat alati ystävällisiä, hymyileviä ja avuliaita, eivätkä he puhuneet pahaa muista tai valittaneet asioista. ”Heissä on jotakin erilaista. Haluaisin tavata teidät saadakseni selville, mistä se johtuu”, hän sanoi. Wilkerson jatkaa: ”Nämä naiset olivat kuin taivaallisia kynttilöitä, jotka Jeesus oli laittanut tehtäviinsä. Heistä loistanut valo valaisi koko työpaikan, koska heillä oli itsessään Kristuksen elämä!”

Tuo yritysjohtaja oli juutalainen, ja olisi tuskin tullut mukaan seurakunnan kokoukseen. Sen sijaan hän näki todistuksen Jeesuksesta näiden naisten elämän kautta. Olemmeko me samanlaisia Herran todistajia muille ihmisille – ovatpa he sitten muslimeja, ateisteja, työtovereita, naapureita, sukulaisia tai ketä tahansa? Ehkä meidän olisi joskus syytä katsoa peiliin. Olen nimittäin kuullut, että jotkut vasta kääntyneet ovat jopa lähteneet pois seurakunnasta sen takia, kun ihmissuhteet siellä ovat olleet jotain muuta kuin he ovat uskovista kuvitelleet. Emmekö sen sijaan antaisi Kristuksen rakkauden välittyä meistä ympärillemme muihin niin, että hekin voisivat tulla tuntemaan Jeesuksen?

Elämä-lehdessä 8/2015 oli kirjoitus Nabeel Qureshinista, joka oli harras muslimi, mutta vähitellen vakuuttui Jeesuksen jumaluudesta. Hän tutki sekä islamia että kristinuskoa, ja todisteet puhuivat enemmän kristinuskon kuin islamin puolesta. Nabeel Qureshin muistuttaa, että muslimeja ei tule pelätä, sillä suurin osa muslimeista on ystävällisiä ja vieraanvaraisia ihmisiä. Ja toisekseen – meille ei ole annettu pelkuruuden henkeä vaan voiman ja rakkauden henki (2. Tim. 1:7). Hän muistuttaa, että juuri rakkaudesta kristityt tunnistetaan Jeesuksen opetuslapsiksi.

Paavali muistuttaa meitä rakastamisen tärkeydestä (1. Kor. 13:1-3):

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.

Edellä mainitun Nabeel Qureshinin elämän vaiheista on kirjoitettu kirja Etsin Allahia, löysin Jeesuksen. Muita vastaavia kertomuksia muslimien kääntymisestä kristityiksi löytyy Ismaelin lapset -kirjasta, jonka voit lukea Islamopas.net-sivustolta. Kannattaa tutustua näihin kertomuksiin, sillä ne avaavat hyvin sitä maailmaa, jossa muslimit elävät.

Read Full Post »