Ja sitten tulee loppu

And Then The End Will Come
By Steve Schmutzer 4.6.2021, suom. SK

Harmaantunut vanha lähetyssaarnaaja keskeytti. Hän oli saarnannut evankeliumin hyvää uutista, mutta nyt hänen karhea äänensä oli vaiennut.

Hän asetti molemmat kätensä saarnapöntön päälle ja tuijotti täpötäyteen huoneeseen. Syvät juonteet hänen suunsa ja silmiensä ympärillä antoivat hänelle ankaran ilmeen ja hän näytti katsovan vihaisesti jokaista ihmistä.

Oli joulukuu Etelä-Afrikassa. Kesäaika. Ulkona oli polttavan kuuma.

Ei paljon parempi sisällä. Helteinen ilma oli seisovaa ja pieni puskaseurakunta haisi kuin ummehtunut pukuhuone. Tunsin hikinorojen valuvan alas pitkin niskaani. Minulla oli kurja olo.

Kuivilla mutaseinillä oli liskoja. Ne vahtivat tuhruisia ikkunoita vasten pörrääviä kärpäsiä. Vangittu kana korissa huohotti nokka avoinna. Värikkäästi pukeutuneet naiset tuulettivat itseään paperiarkeilla, ruohotukoilla ja huiveilla – millä tahansa, mitä vain voivat käyttää.

BAM!

Vanha saarnaaja löi yhtäkkiä nyrkillä saarnapönttöön. Kaikki sävähtivät.

”JA TÄMÄ VALTAKUNNAN EVANKELIUMI PITÄÄ SAARNATTAMAN KAIKESSA MAAILMASSA!” hän mylvi. Hänen äänensä oli kuin sora-arinan lävitse pakotettu mahtava murina.

THUNK!

Nuori zulu-tulkki kurkotti yleisöön päin ja iski samaa saarnapönttöä toisella puolella. Tällä kertaa me kaikki näimme sen tulevan, joten kukaan ei säikähtänyt.

”LELI VANGELI LOMBUSO LIYAKUSHUNYAYELWA EMHLABENI WONKE, KUBE NGUBUFAKAZI EZIZWENI ZONKE!” Hänen äänensä oli korkea ja kimeä, mutta hän yritti parhaansa mukaan jäljitellä vanhaa saarnaajaa.

Olin tuolloin melko nuori. Lähetyskentällä kasvaneena olin usein kuullut lainattavan jaetta Matteus 24:14 näin. Vasta kun olin vanhempi, tajusin, että tässä jakeessa on vielä loppu-osa: ”… ja sitten tulee loppu.”

Toivoisin voivani kertoa teille, että tuo uskollinen vanha soturi oli ainoa, jonka olen koskaan kuullut käyttävän tätä jaetta kontekstin ulkopuolella, mutta se on lähetyskonferenssien perusasioita (staple for mission conferences). Tätä jaetta käytetään edelleen innostamaan kandidaatteja ja valamaan heihin ”korkeampaa kutsumusta”.

Aiemmin, jakeessa Matteus 24:3, opetuslapset kysyvät Jeesukselta: ”…mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?” Se tapahtui juuri ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja jae 14 on osa Hänen vastaustaan.

Vastatessaan opetuslastensa kyselyihin Jeesus korosti kahta teemaa. Ne ovat:

JUUTALAISET – Jakeessa 2 Jeesus kertoo Jerusalemin temppelin tuhon. Jakeessa 16 Hän kutsuu ulos ”Juudeassa olevat”. Jakeessa 20 Hän varoittaa sapatin rajoituksista ja jakeessa 23 vääristä Messiaista. Jakeessa 32 Jeesus käytti myös viikunapuun esimerkkiä. Raamattu vertaa Israelin kansaa viikunapuuhun ja Hänen opetuslapsensa eivät sivuuttaneet tätä kytkentää.

AJAN LOPPU – Matteuksen 24. luvussa sekä Markuksen 13. ja Luukkaan 21. luvun rinnakkaisissa kohdissa Jeesus paljastaa läheisen toisen tulemuksensa merkit. Nämä on lueteltu merkkeinä maaplaneetalla (maanjäristykset, nälänhädät), merkkeinä ihmiskunnassa (laittomuus, petos), merkkeinä katoavasta uskosta (luopumus, väärät profeetat), merkkeinä taivaissa (pelottavat kosmiset häiriöt, asteroidit) ja merkkeinä koskien Israelia ja juutalaisia (sodat, ankara vaino, kaikkien kansojen viha).

Lause ”… tämä valtakunnan evankeliumi”, on täsmälleen näiden kahden teeman sekoitus. Se on juutalaiskeskeinen lause ja se liittyy ajan loppuun juuri ennen Jeesuksen Kristuksen toista tulemusta.

Kontekstissa Matt. 24:14 koskee lähinnä Kristuksen tulevaa tuhatvuotista valtakuntaa, jonka aikana Hän hallitsee Jerusalemista käsin. Varmasti Jeesus saarnasi sekä henkilökohtaisen parannuksen että valtakunnan odottamisen sanomaa (Matt. 3:2 ym.), mutta kuten tohtori Stan Toussaint huomauttaa: ”Joka kerran kun termiä valtakunta käytetään teologisesti Matteuksessa, se viittaa samaan asiaan, valtakuntaan, joka on vielä tulossa maan päälle, Messiaan perustamaan ja hallitsemaan.”

Myös Jeesuksen opetuslapset ymmärsivät sen niin. Apostolien tekojen jakeessa 1:6 kohta Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen he kysyivät Jeesukselta asiaan liittyen: ”Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?” He muistivat Jeesuksen sanat Matt. 24:14 vain muutamaa viikkoa aikaisemmin. Tämä osoittaa, että Israelin luvattu valtakunta oli päällimmäisenä heidän mielessään, vaikka ajoitus olikin ehkä ”vähän pielessä”.

Kaiken kaikkiaan on lähinnä tietämättömyyttä olettaa, että seurakunta onnistuu kokonaan evankelioimaan tämän langenneen maailman. On lähinnä ylimielisyyttä väittää, että kirkko tulee saamaan hallinnan tämän nykyisen maan päällä hengellisen taistelun avulla. Raamattu ei tue kumpaakaan kantaa.

Raamattu tukee sitä tosiasiaa, että evankeliointi saavuttaa huippunsa ahdistuksen aikana – sen JÄLKEEEN, kun seurakunta on poistettu. Se, mitä Raamattu tukee, ON se tosiasia, että hyvä uutinen pelastuksesta lopulta saavuttaa maailman kaikki kulmat noiden seitsemän kauhun vuoden aikana. Nämä totuudet sopivat jakeen Matt. 24:14 suurempaan sanomaan.

Jotta voisimme oikein ymmärtää tätä tulevaa ennennäkemättömän trauman aikaa, jolloin hyvää uutista pelastuksesta edistetään, kuin ei koskaan ennen, meidän on hyväksyttävä kolme perustavaa tosiasiaa:

1. Se on yliluonnollisten ilmiöiden aikaa (Matt. 24:24; 2. Tess. 2:9; Ilm. 13:13; ym.)
2. Se on ennennäkemättömän petoksen aikaa (Matt. 24:24; 2. Tess. 2:11; Ilm. 13:14; ym.)
3. Se on vertaansa vailla olevan vainon aikaa (Dan. 7:21,25; Matt. 24: 9; Ilm. 12:17, 13:7; ym.)

Yhdessä nämä kolme tosiasiaa selventävät, kuinka ja miksi seitsemästä ahdistuksen vuodesta tulee maailmanlaajuisen evankelioinnin huippukohta.

Tänä päivänä strategioita hyvän pelastuksen uutisen levittämiseksi on monia. Henkilökohtainen todistaminen, painetut materiaalit, radio, televisio, sosiaalinen media, julkiset tapahtumat sekä musiikki ja taide ovat käytettävissä olevia keinoja edistää lähetyskäskyn periaatteita (Matt. 28:18-20; Mark. 16:15; Apt. 1:8; ym.)

Kuitenkin hyvin harvat näistä tavanomaisista lähestymistavoista löytävät mitään mahdollisuutta ahdistuksen aikana. Antikristus ja hänen murhanhimoinen globalistinen hallintonsa tulevat varmistamaan sen. He pyrkivät lopettamaan sen kaiken,

Sensuuri on jo alkanut. On yhtä todennäköistä, että Facebook- tai Twitter-tilisi suljetaan, koska sanot, että Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä, kuin jos paljastat tosiasioita COVID-19:stä, tai tuet laajaa rukoustyötä juutalaisten puolesta (Friends of Zion & Mike Evans). Totuus ei ole enää tervetullut.

Siksi vuosina juuri ennen Jeesuksen Kristuksen toista tulemusta tapaan levittää hyvää uutista pelastuksesta sisältyy joitakin epätavallisia menetelmiä. Se on Jumalan tapa saada työ tehdyksi vaikka Saatana tekee kaikkensa sen litistämiseksi.

Raamattu purkaa nämä poikkeukselliset menetelmät seuraavasti:

PYHÄT – Ei ole epäilystäkään siitä, että ihmisiä tulee pelastavaan uskoon Ahdistuksen aikana. Lopun ajan profetia on täynnä näitä todisteita ja Pyhä Henki pysyy kaikkialla läsnä olevana, kun Hän jatkaa maailman vakuuttamista sen synnistä (Joh. 16: 8).

Tämän artikkelin tarkoitus ei ole perustella näitä näkökohtia. Tarkoitan sen sijaan, että evankeliumi etenee edelleen henkilökohtaisen todistamisen kautta – niiden pyhien kautta, jotka ovat saaneet pelastuksen sen JÄLKEEN, kun seurakunta on yliluonnollisesti temmattu.

Nämä eivät kuitenkaan ole tavanomaisia pyhiäsi! He erottuvat nykyisistä pyhistä – siksi heidän henkilökohtainen todistuksensa on poikkeuksellinen. Nämä ihmiset ovat eläneet seurakunta-ajassa, mutta he eivät kuulu seurakuntaan. Vaikka ”he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä” (Ilm. 7:14), he eivät kuulu Kristuksen morsiameen.

Nämä Ahdistuksen pyhät ovat poikkeuksellisia kahdella muullakin tavalla. Ensinnäkin ryhmänä he ovat radikaalisti sitoutuneet pelastuksen evankeliumiin ihmiskunnan historian ehdottomasti pahimman jakson aikana (Matt. 24:22; Ilm. 6:9; 12:11, 17; 20:4; ym.).

Nämä ahdistuksen pyhät ELÄVÄT aktiivisesti ja JULISTAVAT evankeliumia ja siten erottuvat jyrkästi ympärillään olevasta ennennäkemättömästä turmeluksesta ja petoksesta. Ehkä jotkut heistä ovat kerran käyneet kirkossa, mutta eivät koskaan todella pelastuneet. He tajuavat, että kuuluivat tuolloin paljon enemmän maailmaan, kuin mihinkään osaan Kristuksen ruumista.

Tämä johtaa toiseen syyhyn, miksi nämä ahdistuksen pyhät ovat poikkeuksellisia, koska jälleen – ryhmänä – he kärsivät marttyyrikuoleman uskonsa tähden paljon todennäköisemmin, kuin välttyvät siltä (Ilm. 6: 9; 20:4, ym.). Maailma ei lupaa heille mitään – paitsi että he tulevat menettämään henkensä – joten he elävät 100-prosenttisesti varmuudesta, joka heillä on Jeesuksessa Kristuksessa. He ymmärtävät intuitiivisesti Paavalin sanat: ”Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto” (Fil. 1:21).

144 000 JUUTALAISTA – Tästä erityisestä ryhmästä on väitelty paljon. On useita pyrkimyksiä määritellä se joksikin muuksi, kuin mitä Jumalan Sana selvästi sanoo (Ilm. 7: 4-8).

Tärkein näiden harhaanjohtavien pyrkimysten joukossa on väite, että nämä 144 000 eivät ole etnisiä juutalaisia – mutta Raamattu on tämän suhteen läpinäkyvä. He ovat 12 000 juutalaista jokaisesta 12 Israelin heimosta ja heidät tunnistetaan Ahdistuksen alkamisen vaiheilla. Se, että me – tai edes he itse – emme ehkä tunne heidän sukupuutaan, ei vähennä sitä tosiasiaa, että Jumala TIETÄÄ!

Toinen arvostelijoiden väite on, että nämä 144 000 juutalaista eivät ole evankelistoja. Tätä pointtia mainostetaan, koska Raamattu ei nimenomaan sano heitä sellaisiksi. Samanlainen virheellinen logiikka päättelee, että seurakuntaa ei tempaista yliluonnollisesti maan päältä, koska sanaa ”tempaus” ei esiinny Raamatussa. Raamattu tekee tempauksen kohdat aika selviksi ja sama pätee pitkälti näihin 144 000 juutalaiseen. Se, mitä opimme heistä ja asiayhteys, jossa sen opimme, kertoo meille, mikä heidän vaikutuksensa on oleva. On ilmeistä, että tällä ryhmällä on tärkeä rooli julistettaessa pelastuksen evankeliumia Ahdistuksen aikana.

Juutalaisen alkuperänsä lisäksi he ovat Jumalan yliluonnollisesti valitsemia ja sinetöimiä kuudennen ja seitsemännen sinettituomion avaamisten välillä. Heitä kutsutaan ”Jumalan palvelijoiksi” ja heidät on merkitty jumalalliseen suojeluun tuon ajan vertaansa vailla olevalta vainolta (Ilm. 7: 3-4). He ovat omistautuneet täysin Herransa ja Vapahtajansa palvelukseen (Ilm. 14: 3-4), he ovat ”ensihedelmiä Jumalalle” (Ilm. 14: 4) ja heidät tunnetaan puhtaudestaan ja vanhurskaasta käytöksestään (Ilm. 14:4-5).

Minulla on vahvistuva vakaumus, että nämä 144 000 juutalaista eivät silloin, kun Jumala sinetöi heidät, välttämättä ole Israelin maasta. Raamattu ei sano, että he olisivat. Vaikka he lopulta ilmestyvät Siionin vuorelle (Ilm. 14:1), on järkevää olettaa, että he saapuvat Israeliin tuolloin osana toista – ja viimeistä – maailmanlaajuista juutalaisten kokoontumista kotimaahansa.

Raamatun mukaan tämä juutalaisten tuleva jälleenkokoontuminen Israeliin on tapahtuva uskossa (Jes. 11:11–12:6). Todellinen usko Jeesukseen Kristukseen Messiaana on merkkinä tämän tulevaisuuden tapahtuman juutalaisilla. Se on hyvin erilaista dynamiikkaa kuin ”tehdä Alija” epäuskossa, profeetallisesti merkittävä prosessi, jonka näemme nykyisessä ajassamme (Hes. 34-37, ym.).

Samaan aikaan diasporan seurauksena juutalaisia elää lähes jokaisessa kansakunnassa (5. Moos. 28:64; Jer. 29:18; Hes. 12:15; Aam. 9: 9; Sak. 10:9; ym.). He tuntevat ihmiset, kulttuurit ja kielet näistä erilaisista paikoista, joihin he nyt kuuluvat. Pelastuksen hyvän uutisen levittämisen kannalta heidät on sijoitettu täydellisesti ”kaikkeen maailmaan”, kun Jumala sinetöi yliluonnollisesti 144 000 heistä.

Kuvittele, vaikutusta, joka 144 000 juutalaisella maapallon kaikista osista on, kun heidät valtuutetaan antautuneiksi ”Jumalan palvelijoiksi”. Jotkut pitävät tätä 144 000 -kertaisena Paavalin palvelutyönä. Ei ihme, että tämä ryhmä näyttää olevan avaintekijä ”… suuren joukon, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä” (Ilm. 7:9) pelastumisessa. Tämä tukee jakeen Matt. 24:14 ydinsanomaa.

KAKSI TODISTAJAA – Salaperäinen kaksikko ilmestyy Ahdistuksen alkaessa. Kuten 144 000 juutalaisen kohdalla me tiedämme heistä joitakin asioita ja joitakin voimme päätellä.

Kohdan Ilm. 11:3-12 perusteella tiedämme muun muassa, että he vaikuttavat Jerusalemissa. Heidän tehtävänsä on ”profetoida”; he julistavat Jumalan Sanaa ja tulevia tapahtumia. He tekevät sitä 1260 päivän ajan (3½ vuotta) Ahdistuksen puoliväliin saakka. Tiedämme, että heidän sanomansa on niin ei-toivottu turmeltuneelle maailmalle, että tapahtuu useita yrityksiä näiden kahden hahmon vahingoittamiseksi. Ne epäonnistuvat.

Tiedämme myös, että näillä kahdella todistajalla on ihmeellisiä voimia, kuten ”lyödä maata vitsauksilla, muuttaa vesi vereksi, pysäyttää sade ja kuluttaa vihollisiaan tulella” (Ilm. 11: 6). ”Näkeminen on uskomista”, eikä tässä ole eroa, kun nämä kaksi todistajaa vahvistavat sanomansa.

Kun heille määrätty palvelutyön aika on päättynyt, Jumala sallii antikristuksen tappaa heidät. Heidän kuolemaansa juhlitaan maailmanlaajuisena nähtävyytenä. Aivan yhtä julkinen on heidän yliluonnollinen ylösnousemuksensa ja nousunsa taivaaseen kolme ja puoli päivää ”post mortem, kuoleman jälkeen”.

Se, mitä voimme päätellä näistä kahdesta todistajasta, on, että heidän profetoimisen palvelutyönsä on suorapuheinen. ”Ne, jotka maan päällä asuvat”, vihaavat heitä, koska he puhuvat totuutta ja osoittavat todisteita yliluonnollisesta valtuutuksestaan Jumalalta. Voimme myös päätellä, että nämä kaksi todistaa keskittyvät ensisijaisesti Israelin juutalaisiin asukkaisiin. Vaikka heidän sanomansa vaikutus on maailmanlaajuinen, näyttää todennäköisimmältä, että Jumala lähettää nämä kaksi todistajaa muistuttamaan juutalaisia messiaanisista profetioista, paljastamaan totuuden antikristuksesta ja hänen liitostaan Israelin kanssa (Dan. 9:27) ja haastamaan kansakunnan harhainen paluu temppelin palvontajärjestelmään.

Kun kaikki kysymykset punnitaan, voimme mielestäni päätellä, että nämä kaksi todistajaa ovat kahden Raamatun hahmon, Mooseksen ja Elian, ihmeellinen fyysinen paluu. Vaikka myös Eenokia voidaan perustellusti harkita, niin juutalaisille Mooses ja Elia edustavat parhaiten ”lakia ja profeettoja”. Ihmeet, joita nämä kaksi todistajaa tekevät, ovat samankaltaisia kuin ne, joita Mooses ja Elia tekivät.

Sitä paitsi ne olivat Mooses ja Elia, jotka olivat Jeesuksen kanssa kirkastusvuorella (Matt. 17:3-4). Jeesus puki tämän tapahtuman lopunajan kieleen sanomalla, että jotkut Hänen opetuslapsistaan olisivat vielä elossa, kun näkevät ”…Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan” (Matt. 16:28). Se tosiasia, että Jeesus näytti tulevan kirkkautensa Mooseksen ja Elian fyysisessä seurassa, ei ole noin vain hyljättävää dynamiikkaa.

Viimeinen asia, jonka voimme päätellä vastuullisesti koskien näitä kahta todistajaa – riippumatta siitä, keitä he ovat – on, että he kutsuvat muita oikeaan suhteeseen Jeesuksen Kristuksen kanssa. Sitä ei ole erityisesti mainittu, mutta se on selvää asiayhteydestä. Miksi nämä kaksi todistajaa lähettäisivät tuomioita maan päälle ja kuluttaisivat vihollisiaan tulella, elleivät tällaiset seuraukset olisi todisteita kaikkivaltiaasta Jumalasta, joka lähetti heidät?

ENKELI – Kaikista epätavanomaisista menetelmistä pelastuksen sanoman välittämiseksi Ahdistuksen aikana enkeli ”… joka lentää keskitaivaalla” (Ilm. 14: 6-7) on dramaattisin. Se korostaa Jumalan päättäväisyyttä välittää evankeliumia kaikilla keinoilla – jopa niillä, jotka ovat erossa ihmisen toiminnasta.

Tässä kohdassa enkeli lentää ympäri maan ja toimittaa tärkeän sanoman. Muista, että tämä on aikaa, jolloin elämä maan päällä näkee luonnottoman ja luonnollisen rinnakkain. Emme voi arvioida Ahdistuksen tapahtumia tämän päivän rutiineilla. Yliluonnolliset ilmiöt leimaavat noita vuosia.

Vähän epäilen, että tämä enkeli näkyy ”maan päällä asuvaisille”. Tärkeintä on, että Hän on heille kuultavissa. Raamattu sanoo, että tämä enkeli toimittaa sanomansa ”…  suurella äänellä”, ja se kuuluu ”… kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille”.

Se tarkoittaa, että ketään ei jätetä väliin. Amazonin syrjäisimmistä viidakoista Siperian jäisiin maisemiin ja Tyynenmeren yksinäisiltä atolleilta Saharan pölyisiin kyliin – kaikki kuulevat enkelin sanat ja ymmärtävät ne.

Raamatun mukaan enkelin sanoma on ”iankaikkinen evankeliumi”, mutta se ei ole se, mitä saatat kuulla kirkossa. Käsitteen jokaisessa merkityksessä se on ”viimeinen toivo” jokaiselle sen kuulevalle:

”Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet”.

Se on yksinkertainen ja suoraviivainen. Se on Genesiksestä Ilmestyskirjaan. Se on luominen ja se on tuomio. Se koskee tarvetta oikeaan suhteeseen Jeesuksen Kristuksen kanssa. Jokainen, joka kuulee sen, joutuu tekemään valinnan.

Se ei ole etsijäherkkä pelastuksen sanoma, jonka tänä päivänä usein heitämme ihmisille epäilyttävin tarkoituksin. Enkelin lähestymistavassa ei ole päämäärää olla houkutteleva kadotetuille tai ”käydä keskustelua”.

Enkelin julistama ”iankaikkinen evankeliumi” perustuu kiireellisyyteen ja terveeseen järkeen. Tuolloin vallitsevat olosuhteet maailmassa tukevat kaikkea, mitä hän sanoo. Tuloksena enkelin sanat ovat hyökkääviä, lyhyitä – ja kaikkien tämän päivän haaleiden normien mukaan ”poliittisesti epäkorrekteja”.

Ne ovat myös tehokkaita! Jokainen planeetalla tietää totuuden ja jokainen on tilivelvollinen sille.

Noin kaksi tuhatta vuotta sitten Jeesus istui Öljymäellä ja katsoi alas kaupunkiin ja uskonnolliseen järjestelmään, joka oli hylännyt hänet. Hän tiesi, että seurakunta-aika oli alkamassa. Vaikka Jeesus antaisi seurakunnalle tehtävän olla Hänen todistajinaan ”… maan ääriin” (Apt. 1: 8), hän tiesi myös, että se päättyisi työn ollessa vielä kesken.

Opetuslapsensa ympärillään Jeesus veti verhot takaisin tulevaisuuden eteen. Hänen sanansa olivat synkät. Hän selitti, kuinka asiat maailmassa suuresti pahenisivat, mutta Jumalan suvereenin suunnitelman mukaan se kaikki kuului suunnitelmaan. Evankeliumin hyvää uutista saarnattaisiin lopulta kaikkialla maailmassa.

Ja sitten tulee loppu.

© Steve Schmutzer 2021. All Rights Reserved

Read Full Post »

Elämä ajan ja ikuisuuden välissä

Living Between Here and Eternity
By Alice Childs, 5.8.2018, suom. SK

 ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee. Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko.” (Tiit. 2:11-15)

On todella vaikeaa elää kahden maailman välissä, eikö totta? Kristukseen uskovina elämme maallista elämäämme kaikkien ihmisten keskuudessa kahden maailman ja kahden päämäärän välissä. Yhtäältä elämme tässä ajallisessa langenneessa yhä pahenevassa maailmassa vangittuina kuolevaiseen, puutteelliseen, syntikirouksen ruumiiseen. Silti toisaalta henkemme, ollen jo lunastettu, ikävöi pukeutua luvattuun kuolemattomaan ruumiiseemme niin, että lunastettu sielumme voi yhtyä lopullisesti vielä lunastamattomaan ruumiiseemme. Me ikävöimme tulla täysin ehjiksi turmeltumattomassa ruumiissamme, joka asuu ikuisuudessa Herramme kanssa.

On vaikeaa olla jaettu: elää tässä maailmassa ja ikävöidä tulevaa.

Me uskovat olemme ainoat ihmiset maan päällä, joiden on käsiteltävä tämän maailman rumuutta syntinen lihamme alinomaa sodassa jo lunastettua sieluamme vastaan. Apostoli Paavali ymmärsi tämän pulman oikein hyvin.

Mitä lähemmäksi tulemme vapautumistamme tästä viheliäisestä paikasta pian tapahtuvan tempauksen kautta, sitä vaikeammaksi käy viipyä täällä. Kuten hurskas Loot vangittuna hedonistiseen, homoseksuaaliseen, iljettävään Sodoman likakaivoon, niin myös me olemme vangittuja, ei vain pahassa ja irstailevassa kaupungissa, vaan kokonaisessa maailmassa, joka on vajonnut narsismin ja turmeluksen syvyyksiin. Loot oli kiusaantunut hurskaassa hengessään ja niin olemme mekin. EI MISSÄÄN tässä maailmassa ole paikkaa, johon paeta pahuutta, joka on juurtunut ytimeen saakka tähän helvettiin menevään maailmaan. Itseasiassa sillä hetkellä, kun uudestisynnymme Kristuksessa, me ikävöimme olla ”poissa ruumiista ja läsnä Herran kanssa” asustaen Hänen kanssaan ikuisessa paikassa, missä syntiä, kuolemaa ja pahuutta ei voi koskaan olla olemassa. Jokaiselle todelliselle uskovalle tuo päivä ON tulossa, mutta ennen kuin se vapautuksen päivä tulee, meidän on vielä elettävä TÄSSÄ maailmassa – niin ikävää ja kyllästyttävää, kuin se ehkä onkin.

Jeesus tiesi täsmälleen, mitä me, jotka elämme näinä viimeisinä päivinä, tulisimme kohtaamaan. Hän ymmärsi täydellisesti, kuinka pahoja nämä viimeiset päivät olisivat ja kuinka väsyneitä, kiusaantuneita ja yksinäisiä me, jotka elämme tempauksen kynnyksellä, olisimme. Hän tiesi, että meitä vihattaisiin, merkittäisiin, hyväksikäytettäisiin, meistä valehdeltaisiin, meitä kohdeltaisiin väärin, parjattaisiin ja monesti kidutettaisiin ja tapettaisiin. Hän tiesi täsmälleen, kuinka pahaksi se tulisi käymään meille, joten Hän varoitti meitä edeltä siitä, millaista elämä täsmälleen olisi täällä viimeisten päivien viimeisten tuntien viimeisillä minuuteilla.

Se, mitä Hän on kutsunut meitä tekemään, on että ”asioimme, kunnes Hän tulee”. Se tarkoittaa, että meidän tulee olla ”toimeliaita sopivaan ja sopimattomaan aikaan”. Toisin sanoen meidän tulee pysyä uskollisina Hänelle ja sille, mitä Hän kutsunut ja asettanut meidät tekemään olipa se sitten helppoa tai vaikeaa, suosittua tai epäsuosittua, olipa elämämme levollista, tai lähes sietämätöntä.  Miksi? Koska TÄMÄ maailma EI ole todellinen kotimme.

TÄSSÄ maailmassa me olemme vain pyhiinvaeltajia kauttakulkumatkalla – muukalaisia vieraalla maalla ja niin kauan kuin olemme täällä, meidän tulee olla siinä tehtävässä, jonka Kaikkivaltias Kuninkaamme on antanut meille tehtäväksi. Meidän tulee levittää evankeliumia kaikkialla jokaiselle, joka kuuntelee. Meidän tulee ”vakavasti kilvoitella uskon puolesta” riippumatta poliittisesta ilmastosta, jossa olemme ja meidän tulee varoittaa kuolevaa maailmaa tulevasta tuomiosta.

Me näet olemme Kristuksen suurlähettiläitä. Se tarkoittaa, että tässä vieraassa ja vihamielisessä maailmassa, joka vihaa Jumalaa ja Hänen Sanaansa, ME olemme Hänen edustajiaan kadotetulle helvettiin menevälle maailmalle, joka on aivan Jumalan vihan ja tuomion kynnyksellä.

Me olemme Hänen ”vartijoitaan muurilla” – Hänen vartiomiehiään, jotka on kutsuttu hälyttämään tulevasta tuomiosta, jotka parkuvat kadotettuja parannukseen – tulemaan pelastukseen NYT.

Tämä on sitä, mitä Hän tarkoittaa ”asioimisella”, kunnes Hän tulee pelastamaan meidät. Vain meillä on totuus sekä toteutuneesta että vielä toteutumattomasta profetiasta sellaisena, kuin se on kirjattu Hänen Sanaansa. Vain meillä on totuus pelastuksesta, koska vain me uskovat tunnemme todellisen Jumalan sellaisena, kuin Hänet on ilmoitettu meille Hänen erehtymättömässä, virheettömässä, muuttumattomassa Sanassaan. Tämä on se, mitä Jeesus on käskenyt meitä tekemään odottaessamme Hänen kutsuaan ”nouse ylös tänne” kohtaamaan Hänet yläilmoissa.

Olemme kyllä väsyneitä. Olemme lopen uupuneita. Olemme hengessämme kiusaantuneita sen pahuuden syvyydestä ja laajuudesta, joka käy päivä päivältä rohkeammaksi ja röyhkeämmäksi. Me kyllä IKÄVÖIMME mennä Kotiin paikkaan, jossa emme ole milloinkaan olleet. Me ikävöimme saada laskea sota-aseemme ja löytää ne ikuiset ”vihreät laitumet”, joilla voimme turvallisesti asustaa koko iankaikkisuuden seuraten Hyvää Paimentamme, kun Hän johtaa meitä noiden ”virvoittavien vetten” luona.

Oi, kuinka sielumme kaipaakaan ikuista sapatin lepoamme. Sydämemme kaipaa ikuista rauhaa. Se on tulossa. Jeesus ei ole sokea ahdingollemme, eivätkä Hänen korvansa kuurot kärsivän morsiamensa huudoille. Vain Hänen suuri armonsa ja rakkautensa viivyttää Hänen paluutaan vielä hetkisen, koska Hän ”ei tahdo, että kukaan hukkuisi, vaan että kaikki tulisivat parannukseen”. Hänen kärsivällisyydellään on kuitenkin rajansa ja Hänen armonsa ei tule jatkamaan tätä Armon Aikakautta ikuisesti.

Herra Jeesus kuulee morsiamensa huudot ja sillä hetkellä, kun pakanoiden täysi luku on ”tullut sisälle”, Hänen morsiamensa on täydellinen. Kun viimeinen pakana tulee laumaan, niin Herra, Kuningas Jeesus, nousee istuimeltaan Isän oikealla puolella. Hän lähtee Taivaan suuresta valtaistuinsalista ja astuu ulos ilmakehään maan yläpuolelle.

Seisoen siinä keskellä taivaitten taivaita kirkkauden pilvien seppelöimänä ja arkkienkelin mahtavan pasuunan soidessa ja valtavan huudon kajahdellessa kirkkauden saleissa Herra huutaa jylisevällä äänellä, jonka kuulevat sekä elävät että kuolleet, jotka ovat Kristuksessa. Hän kutsuu meitä, morsiantaan: ”NOUSE YLÖS TÄNNE!” Hän kutsuu meidät Kotiin – lopullisesti ja ikuisesti KOTIIN!

Oi, älkäämme väsykö hyvän tekemisessä, sillä aikanaan me saamme palkinnon, jonka olemme voittaneet. Tuona päivänä me kuulemme siunatuimmat sanat, mitä ihmisen puheessa on koskaan lausuttu. Kuulemme ylösnousseen Herramme sanovan meille: ”Hyvin tehty, hyvä ja uskollinen palvelijani, mene Taivaan iloihin.”

Oi kanssauskovani, vaikka onkin niin vaikeaa elää täällä ajan ja ikuisuuden välissä, niin älkäämme horjuko näin lähellä maalia. Jatkakaamme jaksamista, sillä eräänä päivänä hyvin pian, kun sitä vähiten odotamme, Vapauttajamme tulee meille ja meidät vapautetaan – lopullisesti.

Maranata!

 

Read Full Post »

Todistaminen ja evankeliointi

Kukaan ihminen ei pääse Jumalan luo omilla teoillaan, vaan se on kokonaan Jumalan työtä. Hän on valmistanut meille pelastuksen Jeesuksen Kristuksen sovitustyössä, ja vain siihen turvautuminen on ainoa toivomme.

Jeesus sanoo: Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä (Joh. 6:44). Luther selittää tämä asian näin: ”Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.”

Eli siis kun ihminen kuulee Jumalan sanaa, evankeliumia, siinä vaikuttaa Pyhä Henki, joka vetää ihmistä turvautumaan Jeesuksen sovitustyöhön. Mutta miten uskosta osaton kuulee evankeliumia, jos hän ei käy kirkossa tai raamattupiirissä eikä lue Raamattua? Ne ainoat kerrat hän on kosketuksissa seurakuntaan, kun hän osallistuu kastetilaisuuteen, konfirmaatioon, hautajaisiin tai sattuu tulemaan joululaulutilaisuuteen. Onneksi on vielä pappeja, jotka pitävät evankeliumia esillä noissakin tilaisuuksissa, jotta Pyhä Henki voi ihmisiä puhutella. Mutta kun yhä harvempi joutuu millään tavalla uskon asioiden kanssa tekemisiin, niin miten näitä ihmisiä sitten kohdataan?

Mitä Jeesus sanoi? Sanoiko Hän, että ”tulkaa kaikki seurakuntaan kuulemaan evankeliumia”? Ei, vaan Hän sanoi: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää” (Matt. 28:19-20). Meidät on käsketty menemään muiden pariin viemään evankeliumia! Pitää muistaa, ettei yksikään uskova elä itseään varten vaan toisia varten. Kun Hyvä Paimen on saanut meidät laumaansa, niin emmekö mekin lähtisi myös Paimenen asialle?

Tässä tullaan nyt herkälle alueelle, joka on monelle ihmiselle erittäin kipeä kohta, ja tästä aiheesta käytiinkin keskustelua viime marraskuussa Uusi Tie -lehdessä. Kaikille evankeliointi kun ei ole ollenkaan luontaista, eikä osata luontevasti kertoa muille Jeesuksesta.

Toimittaja Matti Korhonen kirjoitti näin: ”Herätyskristillisissä piireissä korostetaan jokaisen kristityn todistajan tehtävää. Meidän tulee kertoa uskostamme niille, jotka eivät vielä usko. Toiset kuitenkin kokevat tällaisen velvollisuuden painostavana. Olenko huono kristitty, jos en kulje kaduilla kertomassa Jeesuksesta tai ole aina avaamassa keskustelunaiheita uskosta ei-uskovien kanssa? On totta, että ne kirkot kasvavat, joiden jäsenet kertovat Jeesuksesta myös ei-uskoville. Samalla on hyvä muistaa, että Jumala on varustanut meidät kristityt erilaisilla lahjoilla. Toisille on annettu evankelistan lahja, mutta toisella on toisenlaiset lahjat. Kaikkien kutsumuksena ei ole aktiivisesti evankelioida, mutta kaikkien kristittyjen tehtävä on elää kristittynä ja todistaa näin elämällään. Pietari antaa myös käskyn, joka koskee kaikkia kristittyjä: ”Pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.”

Kun siis joku kysyy vaikkapa näin, että ”oletkos sinä uskovainen?”, niin siihen on hyvä tarttua; siinä yhteydessä voi sanoa, että ”kyllä olen”. Itse olen huono todistaja, mutta useammankin kerran minulta on tultu kysymään, että ”taidat olla uskovainen?” Kuten Matti Korhonen sanoi, että ”kaikkien kristittyjen tehtävä on elää kristittynä ja todistaa näin elämällään” – se on ehkä sitä parasta todistamista. Ei voi jäädä uskomattomilta ihmisiltä huomaamatta, kun uskova työtoveri tai ystävä ei kiroile, ryyppää, puhu rivoja, on empaattinen ja kantaa huolta toisten taakoista ja niin edelleen. On parempi kuunnella ja auttaa toista ja olla myötäeläjänä ja tukena hänen vaikeuksissaan, kuin luetella raamatunlauseita siinä tilanteessa. Tästä puhuu Jaakobin kirje, jonka perusviesti on: ”Usko ilman tekoja on kuollutta uskoa.” Teoillamme emme pelastu, mutta joku saattaa jäädä pelastuksesta osattomaksi meidän tekemättä jättämisiemme tai tekojemme takia. Jälkimmäisellä tarkoitan sitä, että jotkut vasta pelastuneet ovat huomanneet, miten raadollista uskovien keskinäinen elämä on. Joku on jopa palannut takaisin maailmaan, koska seurakunnassa oli niin paljon keskinäistä syyttelyä, vihanpitoa ja rakkaudettomuutta.

Kaikki meistä eivät ole evankelistoja. Meillä on erilaisia muitakin lahjoja, jotka palvelevat tätä tehtävää. Yksi osaa tehdä esitteitä, toinen jakaa niitä. Jonkun tehtävänä on palvella kahvituksessa, toisen musiikissa. Joku on saanut kutsun auttaa toisia vaikkapa käymällä heitä katsomassa, olemalla ystävänä tai tukihenkilönä.

Ja lopuksi tärkein lahja: rukous. Paraskaan evankeliointi ei ole mitään, jos siihen ei liity rukousta. Se on kaiken perusta. On niin lukuisia esimerkkejä rukouksen voimasta, että niistä voitaisiin kertoa kokonaisen kirjan verran, mutta rakas ystävä: jos kannat taakkaa siitä, että olet huono todistaja, niin rukoile toisten puolesta. Ihan vaan hiljaa mielessäsi vaikkapa heitä kohdatessasi tai hartaushetkissäsi. Se on parasta, mitä voit tehdä!

Read Full Post »

Riemua ja empatiaa tempauksen lähestyessä

Elation and Empathy as the Rapture Nears
By Ronda Lane 8.11.2017, suom.SK

Tämä artikkeli tarkastelee ristiriitaa, kun vertaa tempauksen riemua myötätuntoon niitä kohtaan, jotka eivät vielä ole vastaanottaneet Kristusta ja kun tietää, että he joutuvat pian hirvittävimpään aikaan ihmiskunnan historiassa.

Uskovina olemme todistamassa armonajan viimeisiä hetkiä ja sitä, kuinka kaikki tulevaisuutta koskeva Raamatun profetia on asettumassa kohdalleen. Ajallemme ominaiset viimeisistä päivistä ennustetut piirteet ovat vallitsevia. (2. Tim.3:1-5, Room. 1:18-32, Juuda 1:18, 2. Piet. 3:3-7, 2. Tim. 4:3-4 ym.)

Todistamme näitä asioita tietäen, että tempaus on läheinen (päivämäärää ei anneta, ei mitään edeltävää tapahtumaa). Silti tiedämme kaiken, mitä ennustettiin tapahtuvan tempauksen JÄLKEEN ja tunnistamme, että nämä asiat ovat asettumassa kohdalleen nopeasti.

Se aiheuttaa useimmille meistä ristiriitaisia tunteita.

Ensinnäkin olemme innoissamme, että pian kohtaamme Herran yläilmoissa (1. Tess. 4:16-18), että pian saamme luvatun turmeltumattoman ylösnousemusruumiin (1. Kor. 15:49-53) ja tuo kirkastettu ruumis on samanlainen kuin Jeesuksen oma ruumis (1. Joh. 3:2).

Jumala todella tietää, kuinka me kaipaamme sitä, ”huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta” (Room. 8:23).

Tämä ikävöiminen ja odotus vahvistuu päivä päivältä. Jumalan sana kutsuu sitä ”hartaaksi ikävöitsemiseksi” (Room. 8:19) ja sanoo, että meidän tulee odottaa ”kärsivällisyydellä.” (Room. 8:25).

Meille kerrotaan (ja ymmärrämme), että me odotamme vanhurskautta. ”Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta” (Gal. 5:5, KJV).

Tiedämme, vaikka olemme pelastettuja, että niin kauan kuin olemme vielä tässä lihan ruumiissa, myös synti asuu meissä (Room. 7:14-25). Se on jatkuvaa taistelua kuolla itselleen ja alistua Herran johtoon.

Tätä ”vanhurskauden toivoa” me halajamme vielä enemmän kuin luvattua iankaikkista ruumista, jopa enemmän kuin niiden kanssauskovien jälleennäkemistä, jotka ovat menneet ennen meitä ja jopa enemmän kuin päästä nauttimaan luvatusta palkinnosta. Meillä ei silloin ole enää kiusausta syntiin; synti ei enää asu meissä (eikä kenessäkään taivaassa).

Emme voi täysin käsittää, mitä se merkitsee, koska koko elämämme ajan meillä on ollut synti asumassa ja läsnä kanssamme ja kaikkien ympärillämme olevien kanssa. Me todistamme kaikkia maailman synnistä johtuvia suruja.

Kuvittele – ei enää syntiä! Vain vanhurskautta!

Ei ihme, että me uskovat olemme niin tulessa ja innostuneita tempauksesta. Loppujen lopuksi mitä siinä on, jota ei tulisi rakastaa koskien pikaista pelastamistamme tästä pahasta synnin täyttämästä likakaivosta? Sitä tämä artikkeli koskee. AINOA asia, jonka kanssa useimmat meistä painiskelevat, koskee niitä, jotka eivät ole vielä tulleet Kristuksen tykö.

Me naiset olemme tunteellisempia ja/tai hoivaavampia kuin miehet. Jumala itse teki meidät tällaisiksi ja syystä. Silti meitä KAIKKIA (sekä miehiä että naisia) kehotetaan ymmärtämään muiden kärsimyksiä.

“Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa” (Room. 12:15).

Raamatussa on enemmänkin siitä, kuinka meidän tulee käyttäytyä toisia kohtaan. Mutta vielä enemmän, meissä uskovissa asuu Pyhä Henki, joka johtaa ja ohjaa meitä kaikkeen totuuteen (Joh. 16:13).

Hän tuo sydämeemme ja mieleemme empatian ja huomaavaisuuden toisten kärsimyksille. Me tunnistamme heidän nykyisen ja/tai fyysisen kärsimyksensä, jota voimme todistaa silmillämme ja korvillamme, mutta tunnistamme myös sen, mikä on pian kohtaava epäuskoista maailmaa. Heille tuleva kärsimys on hirvittävä.

Kuinka sydämemme voisi olla särkymättä tästä, varsinkin, jos meillä on läheisiä ja sukulaisia, jotka eivät vielä ole tulleet Kristuksen tykö saamaan pelastuksen?

Voimme kertoa heille evankeliumin (jopa vaikka he eivät haluaisi lainkaan kuunnella). Voimme kerjätä ja vedota heihin, väitellä heidän kanssaan, rukoilla heidän puolestaan (kuten meidän pitäisi) ja vielä – jokaisen yksilön asia on tehdä tuo kaikista tärkein päätös: joko hyväksyä/uskoa Jeesukseen pelastukseksi, tai hylätä/kieltää Hänet (Joh. 3:18).

Emme voi tehdä ratkaisua heidän puolestaan. Jumala antoi meille jokaiselle vapaan tahdon juuri tästä syystä. Hän rakasti meitä KAIKKIA niin paljon, että antoi ainosyntyisen Poikansa syntiemme sovitukseksi. Jeesus, joka ei milloinkaan tehnyt syntiä, on ainoa hyväksyttävä hinta synneistämme (Room. 3:25, 1. Joh. 4:10, Joh. 3:16-18 ym.). Ei ole toista tietä (Joh. 14:6).

Me uskovat ymmärrämme, kuinka ihmeellisen lahjan Hän on meille antanut. Mikä mahdollisuus olla oksastettu pelkkänä metsäöljypuuna (Room. 11) ja kuitenkin olla kanssaperillinen itse Jeesuksen kanssa! (Room. 8:17, Tiitus 3:7 ym.).

Meistä on niin vaikea käsittää, kuinka kukaan EI haluaisi hyväksyä Kristusta ja uskoa Häneen pelastukseksi. Myönnän, että joskus haluaisin ravistella muutamia ja huutaa: ”HERÄTKÄÄ”. Ihmettelemme, kuinka joku voi olla ”välittämättä tuosta niin suuresta pelastuksesta” (Hepr. 2:3).

Yleisin syy niillä, jotka hylkäävät pelastuksen, on, että he uskovat olevansa ”hyviä” ihmisiä. On murheellista, että he vertaavat itseään toisiin ja se on malli, jolla he mittaavat syntejään ja hyviä tekojaan (2. Kor. 10:12), kun sen sijaan se on Jumalan itsensä vanhurskaus, johon meidän täytyy verrata niin syntejämme kuin hyviä tekojamme, koska meidän parhaatkin sellaiset ovat kuin saastainen vaate (Jes. 64:6).

”sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle” (Room. 10:3).

He kyllä tietävät sydämissään, että me KAIKKI olemme syntisiä (Room. 3:23). Siihen kuitenkin heidän halunsa ymmärtää loppuu, sillä jos he sallisivat itsensä todella ajatella, että riippumatta siitä, kuinka ”hyviä” luulevat olevansa, he eivät koskaan voi päästä lähellekään Jumalan vanhurskautta.

Ainoa keino käsitellä syntiä on saada se poistetuksi, pestyksi Karitsan veressä (Ilm. 1:5, 1.Joh. 1:7-9, 1. Kor. 6:11).

“ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella” (Fil. 3:9).

Ja tässä se suurin vaikeus tuleekin. Se yksi asia, joka seisoo syntisen ja pelastuksen välissä on YLPEYS. Eikä ihme. Ylpeys oli paholaisen kukistuminen (Jes. 13:12-15, Hes. 28:11-17 ym.). On murheellista, että hänelle oli annettu kauneus, kirkkaus, kaikki kalliit kivet peitteeksi ja voideltu asema; ja kuitenkin hän päätti tieten tahtoen tehdä syntiä. Niinpä kuten ylpeys oli hänen kukistumisensa, niin samoin hän käyttää sitä myös ihmiskunnan houkuttelemiseksi.

Monet voivat mennä niin pitkälle, että myöntävät olevansa syntisiä (jos sitten pääsevät niin pitkälle), mutta myöntävätkö he, etteivät voi itse täyttää Pyhän Jumalan vanhurskaita vaatimuksia? Juuri sitä he eivät suostu tunnustamaan.

Miksi? Tämän myöntäminen olisi sen myöntäminen, että he nauttivat synneistä, joissa rypevät ja heillä on syvä pelko, että heidät tuomitaan synneistä, joten he mieluummin jatkavat noissa synneissä, kuin että käsittelisivät ne ainoalla mahdollisella tavalla – yksin Kristuksen kautta.

“Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.” (Joh. 3:19-20)

Eräs hyvin rakas sukulainen tuli vierailulle luokseni muutamia kuukausia sitten. Hän hoki jatkuvasti: ”Täällä on niin hiljaista! Ei televisiota, ei radiota – kuinka te kestätte tätä?” Se oli minulle silmät avaava tapahtuma. Miksi? Koska tuolla hetkellä tajusin (ikään kuin lamppu olisi sytytetty), että USEIMMAT ihmiset viettävät jokaisen hetken valveilla melun ja häiriöiden parissa – eikä sattumalta, vaan tarkoituksella.

Edes useimmilla lapsilla ja nuorilla aikuisilla ei enää ole luovaa, mielikuvituksen käyttöaikaa tai hiljaista aikaa lukea tai opiskella, vaan sen sijaan odottavat viihdettä.

Nykyaikainen ihminen ajattelee, että hänellä TÄYTYY olla jatkuva viihde hukuttamaan – minkä? Hukuttamaan hänen omantuntonsa. Hukuttamaan Pyhän Hengen, joka yrittää vakuuttaa hänet synnistä. Nujertamaan kaikki ajatukset, joita hänellä ehkä on iankaikkisuudesta. Hän ei suostu edes puhumaan siitä, ”mitä tapahtuu kuollessamme”, eikä mistään sellaisesta aiheesta, joka saa hänet tuntemaan olonsa hankalaksi.

Paholaisella on räätälöity häiriö (tai monia häiriöitä) jokaiselle ihmiselle. Jopa uskovat voidaan suistaa häiriöillä. On tärkeää, että henkilö käyttää jonkin verran ”hiljaista aikaa” miettimiseen ja että varsinkin uskova tutkii Jumalan sanaa. Ja silti näemme, että useimmat tunnustavat uskovat eivät nykyisin edes vaivaudu tutkimaan pyhiä kirjoituksia, vaan mieluummin kuuntelevat videoita, audio-podcasteja jne.

On murheellista, että monet tunnustavat kristityt elävät täsmälleen samalla tavalla kuin pelastumaton maailma: TV:n katselua, elokuvia, musiikkia, harrastuksia, urheilua, kaikenlaista viihdettä – ja silti he väittävät, että ”ei ole aikaa tutkia” Jumalan sanaa.

Itseasiassa iso osa väestöstämme haluaa tehdä lainvastaiseksi jo Raamatun mainitsemisen. Vaikka teknologia voi olla siunaus lääketieteen alalla ja yhteyden pitämisessä läheisiin, se voi olla kamala häiriö, joka estää meitä tekemästä, mitä pitäisi.

Jos kristityt ovat joutuneet 24/7 viihteen saaliiksi, niin onko mikään ihme, että myös pelastumattomat käyttävät tätä samaa asiaa tekosyynä hylätä Kristus? Jos he eivät anna itselleen yhtään hiljaista aikaa ajatella, häiriöttömiä hetkiä, niin kuinka he koskaan voivat tunnistaa tarvitsevansa Vapahtajaa?

Jos teemme rehellisen tarkastelun, kuinka väki eli vain 100 vuotta sitten, niin pian tunnistamme, miksi maailma on muuttunut niin paljon. Silloin (ja aiemmilla vuosisadoilla) tarvittiin ankaraa työtä vain selvitäkseen hengissä. Saamme siitä käsityksen, kun katselemme tämän päivän amisseja, jotka kaatavat/kuivattavat/pinoavat ja käyttävät puuta keittämiseen ja lämmittämiseen, jotka kasvattavat kaiken ruokansa itse (sekä kasvit että eläimet), jotka säilövät ruokansa, laittavat aterioita tyhjästä, pesevät vaatteensa käsin pyykkilaudalla ja kuivaavat ne pyykkinarulla. Joillakin ei ole juoksevaa vettä ja edelleen kantavat vettä ämpäreissä peseytymiseen, siivoamiseen, juomiseen jne.

Kun ajattelemme nykyajan mukavuuksia, niin se tuntuu todelliselta siunaukselta, ettei tarvitse raataa sillä tavalla selvitäkseen päivästä päivään. Mutta onko se siunaus, kun teknologia on vallannut, ei vain arjen askareiden avustamisen, vaan myös niistä vapautuvan ajan viihteelle? Ja silti ihmiset EDELLEEN väittävät, ettei heillä ole aikaa tutkia pyhiä kirjoituksia? Kuitenkin kun käytämme amisseja esimerkkinä, näemme, että vaikka pääosaltaan heidän päivänsä on täynnä kovaa työtä ja väsyttäviä tehtäviä, niin he silti antavat aikaa tutkimiselle ja yhteydelle.

En ehdota, että eläisimme kuten amissit. En myöskään ehdota, että luopuisimme nykyajan vempeleistä ja vesijohdoista, jotka todella ovat siunauksia, mutta kyllä ehdotan, että antaisimme aikaa päivittäin Jumalan sanan tutkimiselle, kuten berealaiset (Apt. 17:10-11) ja tutkisimme kuten työmiehet (2. Tim. 2:15), jotta emme joutuisi häpeään, kun Herra pian ilmestyy tempaamaan meidät ylös.

Vietä myös HILJAINEN hetki Herran kanssa rukouksessa.

En tiedä kuinka me uskovat voisimme ”taistella” yhteiskunnan halua vastaan 24/7 viihteeseen. Tiedän, mitä me (uskovat) voimme tehdä sen suhteen. Voimme käyttää enemmän aikaa Jumalan sanan ja uskovien parissa, mutta en tiedä, kuinka voimme väitellä pelastumattomien kanssa, jotka eivät salli itselleen edes viittä minuuttia ajattelemiseen, vielä vähemmän Jumalan sanan ja oman ikuisen kohtalonsa miettimiseen. Se on todella itse kunkin oma asia.

Valitettavasti osa paholaisen lopunajan taktiikkaa on häiritä yhteiskuntaa siinä määrin, että ihmiset eivät suostu viettämään edes muutamaa hetkeä yksin hiljaisuudessa, ettei evankeliumin valo vain paistaisi heidän sydämiinsä, ettei heidän tarvitsisi antaa itselleen minuuttiakaan sen miettimiseen, missä viettävät iäisyytensä ja kuinka todella syntinen itse kukin on. He eivät halua antaa itselleen hetkeäkään sen ajattelemiseen

Me (itse) emme voi herättää heitä siinä teknologisessa viihteen ”bunkkerissa”, johon he ovat tahallaan sulkeutuneet.

He ovat kääriytyneet tähän tautien täyttämään häirinnän ja viihteen vilttiin niin, ettei heillä ole aikaa AJATELLA ja pohtia ikuista ahdinkoaan. Se tarjoaa heille häiriötä ja he luulevat sitä mukavuudeksi.

Kuin huopaviltit, joita käytetään uhrien mukavuudeksi tautiepidemian aikana, nuo samat yhden uhrin mukavuudeksi tarkoitetut huovat kuljettavat kuiduissaan kuoleman basilleja seuraavalle uhrille. Sellainen on se kuoleman ansa, jonka saa aikaan tauoton melu, viihde ja uppoutuminen maailmallisiin tyhjänpäiväisiin asioihin, joiden tarkoitus on häiritä niin, ettei milloinkaan jää hetkeäkään aikaa ajatella vakavia.

Mikä on velvollisuutemme? Se on, että jatkamme evankeliumin kertomista kadotetuille, vaikka se ei näyttäisi läpäisevän sitä häirinnän bunkkeria, jonka maailma on rakentanut heidän ympärilleen; vaikka näyttäisi, kuin kukaan ei kuuntelisi; vaikka meitä kohdeltaisiin vihamielisesti, pilkattaisiin, naurettaisiin, herjattaisiin, syljettäisiin tai uhkailtaisiin. Meille on kerrottu edeltä näistä asioista.

Tiedämme hyvin, että rohkea Kristuksen puolella seisominen tuo meille vainoa eikä vain ihmisiltä, vaan myös henkimaailmasta (Ef. 6:12). Silti palvelemme alttiisti Herraa ennemmin kuin ihmisiä tai omia lihallisia halujamme (Gal. 1:10, Room. 6:19, Room. 8:1-14, 2. Kor.7:1 ja niin monta muuta kohtaa).

“…vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät” (Room. 13:14).

Meidän tehtävämme EI ole tehdä ratkaisua pelastumattomien puolesta, emmekä voikaan. Ja vaikka on helppo masentua, kun nykyisin niin harvoja tulee Kristuksen tykö, niin meidän täytyy aina muistaa, että heidän on tehtävä oma ratkaisunsa.

Valitettavasti monet eivät halua tietää (2. Piet. 3:5). He vain eivät halua tunnustaa eivätkä ota hetkeäkään aikaa ajattelemiseen. He ovat kääriytyneet maailmallisuuden vilttiin, joka tuo väärän lohdutuksen.

Jumalan sana sanoo, että he eivät voi “millään itseänsä puolustaa” (Room. 1:18-32). Itse asiassa he KYLLÄ tunnistavat, että Jumala loi kaiken ja että ovat vastuussa teoistaan ja ajatuksistaan – he vain eivät halua myöntää sitä, koska rakastavat syntiä liian paljon.

Raamattu on ennustanut myös viimeisten päivien vaaralliset ominaispiirteet (2. Tim.3:1-7, 13). Tänä päivänä näemme nämä piirteet vallitsevina yhteiskunnassamme.

Ja lopuksi, yritettyämme kertoa evankeliumia pelastumattomille, mikä on parasta, mitä voimme tehdä niiden puolesta, jotka on kääritty maailmalliseen petokseen? RUKOILE heidän puolestaan. Jumalan sana ei tyhjänä palaja.

Ja mitä meille? Me löydämme lohdutuksen Jumalan sanasta.

Voimme myös ottaa aikaa Raamatun tutkimiseen päivittäin, sen sijaan että olisimme yhteiskuntaan ”kytkettynä” 24/7, sen sijaan että viettäisimme lukemattomia tunteja viihdyttäen itseämme häiriöillä. Kaikki, mikä on TÄRKEÄMPÄÄ, kuin aika Jumalan sanassa ja rukouksessa, on epäjumala.

Meille on annettu esimerkiksi Mooses, joka ”otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa” (Hepr. 11:25).

Tiivistäen: Sydämemme särkyy nähdessämme pelastumattoman maailman hylkäävän pelastuksen Kristuksessa. Jotkut ovat ystäviämme, sukulaisiamme, vanhempiamme, tai aikuisia lapsiamme. Se on todella kovaa, koska tiedämme tulevan ahdistuksen kauhut, emmekä toivo niitä kenellekään, varsinkaan läheisillemme. Tiedämme myös, kuinka epävarmaa elämä on – emme koskaan tiedä, kuinka kauan ihminen vielä elää. Moni kuolee nuorena; eivät kaikki maan päällä elä vanhoiksi.

Älä luovu evankeliumin kertomisesta, vaikka näyttäisi, etteivät he kuuntele. Äläkä vaivu epätoivoon, kun he eivät suostu kuuntelemaan. Tiedän, että se on helpommin sanottu kuin tehty. Meidän tulee kuitenkin viedä KAIKKI huolet ja murheet Herralle. (Fil. 4:6-7, 1. Piet. 5:7 ym.).

Ja mitä meille? Meidän (uskovina) pitäisi jatkaa evankeliumin antamista pelastumattomalle maailmalle. Meidän pitäisi pysyä valppaina (1. Piet. 5:8) odottaen kärsivällisesti Herraa (1. Tess.1:10; Room. 8:19, 23, 25; 1. Kor. 1:7-8; Gal. 5:5; 2.Tess. 3:5 ym.).

Meidän pitäisi tutkia Hänen sanaansa (2. Tim. 2:15, Apt. 17:10-11).

Meidän pitäisi lohduttaa kanssauskovia (1. Tess. 4:16-18, Room. 1:12, 2. Kor. 1:3-4, 1. Tess. 5:11 ym.).

Rukoile (sille on omistettu paljon raamatunkohtia) ja myös pukeudu Jumalan sota-asuun ja pidä se päälläsi jatkuvasti (Ef. 6:10-18).

Se riittää pitämään meidät ahkerana Herran kanssa, kun innokkaasti odotamme tempausta ennemmin kuin maailmallisten ihmisten 24/7 viihdettä.

Maranata!

 

 

Read Full Post »

Taivas vai helvetti?

Heaven or Hell?

Commentary by Roger Oakland, suom. SK
Understand The Times International: Roger Oakland Ministries
www.understandthetimes.org
1.800.689.1888

Muistan sen kokemuksen, kuin se olisi tapahtunut eilen. Oli pakkasilta talvella 1961. Olin 14-vuotias. Suuri joukko ihmisiä oli kokoontunut eräälle koululle kuuntelemaan väkevää evankelistaa Kanadan Ontariosta. Hänen aiheensa kosketteli taivasta ja helvettiä.

Menin ”ristiretkeen”, koska äitini halusi minun lähtevän kanssansa. Vaikka lapsena olin käynyt seurakunnassa säännöllisesti, niin tämä kokous oli erilainen kuin kaikki, joissa olin ollut aikaisemmin. Koko illan se evankelista viuhtoi edestakaisin lavalla huutaen täysillä. Hän esitti helvetin elävästi palavana hornan kattilana verrattuna kauniiseen taivaaseen kullalla päällystettyine katuineen. Kokouksen lopussa hän pyysi jokaista taivaaseen haluavaa paikallaolijaa nostamaan käden. Kun ”kaikkien päät oli painettu ja silmät suljettu”, minä kohotin käteni varovasti pääni yläpuolelle. En tietenkään halunnut mennä helvettiin. Kukapa haluaisi?

Sitten se evankelista sanoi jotakin, joka oli minulle yllätys. Hän pyysi niitä, jotka olivat nostaneet kätensä, nousemaan seisomaan ja kävelemään salin etuosaan. ”Teidän täytyy ottaa julkinen kanta, jotka aiotte seurata Jeesusta”, hän mylvi. ”Nouskaa ylös tuoleistanne ja kävelkää salin etuosaan, että pelastutte.”

Sydämeni tuntui pysähtyvän. Tarkoittaako hän minua? Kuinka voisin tehdä sen? Täällähän on luokkatovereita, jotka tuntevat minut. He ajattelevat, että olen täysin hullu! Nämä ja muut ajatukset risteilivät mielessäni. Evankelista esitti vielä kaksi tunteellista vetoomusta ja kummallakin kerralla hänen sanansa olivat vielä pelottavampia. Silti istuin liimautuneena tuoliini jalat kiinni lattiassa ja sydän pamppaillen.

Tuolla hetkellä tapahtui jotain dramaattista. Vanha nainen, joka istui takanani, kosketti olkapäätäni ja kuiskasi käheästi korvaani: ”Poju, minä näin, että sinä nostit kätesi”, hän sanoi. ”Jumala tahtoo, että sinä menet eteen ja pelastut. Ethän halua palaa helvetissä, ethän?”

Olin jo ollut traumaattisessa tilassa. Nyt olin epätoivoinen. Kiukun tunteet valtasivat minut. Minusta tuntui, että se evankelista oli huijannut ja manipuloinut minua. Äkkiä hyppäsin tuolistani jättäen äitini siihen. Ryntäsin salin takaosaan, avasin oven ja juoksin pysähtymättä puolitoista mailia kotiin kädet ja jalat jäässä.

Vielä nytkin, kun elän uudelleen tätä kokemusta, samat tunteet toistuvat. Paettuani kotiin evankelistan kutsua ottaa vastaan Kristus, jatkoin juoksemista, en evankelistan, vaan Jumalan ja Raamatun luota. Juoksin vielä 16 vuotta. Vasta, kun minulla oli ikää 30 vuotta, ymmärsin tehneeni vakavan virheen. Huomasin, että Raamattu onkin totta ja sitten hyväksyin uhrin, jonka Jeesus antoi puolestani Golgatan ristillä.

Vaikka se evankelista ja pieni vanha nainen koulun juhlasalissa ehkä väärällä tavalla haastoivat ja manipuloivat minua, niin myöhemmin elämässä huomasin, että se, mitä he sanoivat henkilökohtaisen valinnan tekemisestä sen suhteen, missä vietän iankaikkisuuden, oli totta. Vaikka minulla ei ole mitään evankelistoja vastaan, niin oma käsitykseni on, että jokaisen uskovan pitäisi kertoa evankeliumi toisille käyttämättä painostusta ja manipuloimista.

Sitä kutsutaan Jeesuksesta Kristuksesta todistamiseksi. Oletko kokeillut?

 

Read Full Post »

Jumala ravistelee kansoja

Tämä artikkeli on vuonna 2011 tapahtuneen Japanin maanjäristyksen ja siitä johtuneen Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden ajoilta, mutta silti niin ajankohtainen.

---

God Is Shaking the Nations
By Jan Markell 23.11.2011, suom. SK
www.olivetreeviews.org

Maailmantapahtumat ovat hätkähdyttäviä! Kun on seurattu Lähi-itää, Japania, Australiaa ja Amerikan romahdusta, niin se on antanut sysäyksen muutamille terveellisille keskusteluille viimeisistä päivistä. Kun tapahtumat etenevät näin nopeaan tahtiin, on viisasta kysyä: ”Mitä ihmettä on tapahtumassa?” Ne, jotka voivat välittää vähemmän, ovat todennäköisesti hukkumassa jonkinlaiseen tuhokäyttäytymiseen, koska hekin huomaavat, mutta eivät voi selviytyä. Kehen voimme luottaa saadaksemme vastauksia?

Useimmat kääntyvät ensimmäiseksi pastorinsa puoleen. Jotkut antavat suurenmoisen, raamatullisen näkemyksen ajastamme. Kunpa heitä olisi enemmän! Sen perusteella, mitä kuulemme tässä palvelutyössä, he ovat vähemmistö, sillä eräs kannattajamme lähetti minulle sähköpostin pastoriltaan. Luettuani sen luin sen kahdesti uudelleen. Toivoin hartaasti, että se olisi ollut vain tekaistu. Hän kirjoittaa:

”Maailman ongelmien määrä musersi minut hetkeksi, enkä tiennyt kuinka reagoida. Ehdotan, että rukoilemme ihmisten puolesta, joita näemme, tai joista kuulemme mediassa, että he työskentelevät näillä piinatuilla alueilla ja myös uhrien ja heidän perheidensä puolesta, joiden kasvot ja äänet välittävät niin paljon surua ja ahdistusta.

”Jotkut voivat pohtia ovatko nämä lopunajan merkkejä, koska ne varmasti näyttävät sopivan kuvauksiin, joita luemme Raamatusta. Ehdotan kuitenkin, ettemme heti ryntäisi esittämään tätä näkemystä. Historiallisesti on ollut vaikeita aikoja, joilla on ollut lopunaikojen tunnusmerkit, selvimmin 1900-luvun alkupuolella. Joitakin ajoi pelko tekemään parannusta. Toiset päättelivät, että sellainen väkivaltainen ja umpimähkäinen tapahtumasarja, joka tappoi ’viattomat’ syyllisten kanssa, ei esittänyt kristinuskon Jumalaa hyvässä valossa ja silloin oli suuri luopumus.”

”Nyt ei ole aika teologisoida eikä spekuloida syillä. Nyt on vain aika auttaa.”

Kuinka traagista, että hän hillitsee ihmisiä ajattelemasta niitä vakavia varoituksia, että suuret traumat tulisivat maailman päälle, kun kiidämme kohti ajan loppua. Hän ehkäisee keskustelua näistä kysymyksistä ja siten ryöstää monilta ”autuaallisen toivon”, jonka Kristuksen paluu tarjoaa. Ilman oikeaa raamatullista näkökulmaa vahvinkin uskova voisi kaivautua luolaan. Kun tiedostamme, mitä tälle planeetalle on tapahtumassa – viimeksi Japanin skenaario, jota on edeltänyt globaali kaaos monissa kriisipesäkkeissä – niin sen pitäisi elähdyttää henkeämme ja vaikuttaa elämän- ja ajattelutapaamme ja suhteittemme hoitamiseen. Jeesus tulee pian! Elä elämääsi iankaikkisuuden valossa! Jumala ravistelee kansoja, kuten Haggai 2:7 sanoo.

Ihmiset eivät voi ottaa kaaosta ja sekasortoa ikuisesti. He tarvitsevat joitakin lohduttavia sanoja. He tarvitsevat jonkinlaisen ymmärryksen. He kyselevät, miksi kaikki tämä tapahtuu. He eivät tiedä, kuinka yhdistää palaset. Kerro heille! Tämä on kenraaliharjoitus Matteuksen 24. luvulle. Emme tiedä tapahtuuko tämä draama huomenna, vai 20 vuoden kuluttua, mutta se tapahtuu.

Tämä pastori sanoi myös naiselle, jolle hän lähetti sähköpostinsa, että tämän ei pitäisi puhua parannuksesta, sillä se johtaisi suureen luopumukseen. Parannuksen saarnasta pidättäytyminen on se, joka on johtanut aikamme suureen luopumukseen, mutta hän väittää, että kaikkein tärkeintä – jopa tärkeämpää, kuin parannuksesta puhuminen – on mennä auttamaan. Arvaan sen tarkoittavan, että sosiaalinen evankeliumi ja hyvät teot ovat se, millä on todella merkitystä. On kyllä suurenmoinen idea tehdä lahjoitus kärsiville Japanissa. Maapallo sykähtelee, mutta sosiaalista evankeliumia on nyt toteutettu vuosisadan ajan, kun liberalismi on korostanut vatsan ruokkimista, mutta näännyttää sielun nälkään.

Tämä palvelutyöjärjestö kehottaa saavuttamaan kadotettuja evankeliumin totuudella niin kauan kuin on aikaa. Maailma ja suuri osa seurakuntaa on petetty. Väkevä eksytys raivoaa valtoimenaan. Luopio seurakunta rehottaa. Raamattuun uskovat, erottavat kristityt jätetään tien sivuun pilkattuina ja syrjittyinä vailla seurakuntaa missä käydä. Laodikean seurakunta on jättänyt Sanan valon ja maailman. Siksi eräs lammasten paimen voi kynäillä edellä lainatut sanat.

Olen väsynyt kuulemaan, että Raamatun profetiaa halveksitaan seurakunnassa toisensa jälkeen. Jos viidesosa Raamatusta on profetiaa, niin se on asiaa! Jos Jeesuksen ensimmäinen tulemus on tärkeä, niin miksi Hänen toinen tulemuksensa olisi kiistanalainen eikä etsijäystävällinen? Milloin ja kuinka sanomasta, että Kuningas on tulossa, tuli masentava juttu? Joissakin lopunajan kysymyksissä me ”näemme lasin läpi hämärästi”, mutta muut asiat ovat kristallin kirkkaita.

Näyttää, että 25 vuoden ajan seminaarit ovat suoltaneet pastoreita, jotka eivät tiedä, mitä teologiaa opettaisivat, kun kysymyksessä on eskatologia ja niin he eivät käsittele aihetta lainkaan.

Tässä me olemme todennäköisesti viimeisten päivien viimeisissä. Jumala siunatkoon pastoreita, jotka kertovat totuuden ja opettavat Jumalan koko neuvoa. Kehotan teitä nyt, kun vielä on aikaa, tulemaan ihmisten kalastajiksi aivan kuten Jeesus meitä haastoi. Se on pieni hinta sen valossa, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Evankelioiminen ja viimeisten päivien kysymykset sopivat yhteen kuin käsi ja hanskaan. Kaikella on loppunsa, elämälläkin sellaisena kuin sen tunnemme. Voin melkein kuulla neljän apokalyptisen ratsastajan kavioiden kopseen.

Sinun täytyy mennä ulos ja kertoa ihmisille. Huuda se vuorten huipuilta. Et vastaa heidän reaktiostaan. Aikaa ei ehkä ole paljon jäljellä.

Read Full Post »

Maailman liehittelyä

Romancing the World
By Howard Green, 24.3.2017, suom. SK

Kuvittele seuraavia skenaarioita: Näkisit, että naapurisi talo palaa ja haluaisit rynnätä pelastamaan ihmisiä? Arkailisitko auttaa heitä, koska et milloinkaan varannut aikaa tutustuaksesi heihin vuosien varrella? Entä jos olisit kävelemässä pysäköintialueella ja näkisit, että mies käy julmasti naisen kimppuun? Jättäisitkö puuttumatta asiaan, koska nainen ei ehkä ole tietoinen hyvistä aikeistasi? Ilmeinen vastaus kysymyksiin edellä esitetyissä skenaarioissa on tietysti ”en”. Kussakin näistä tapauksista suhteen syvyys, kesto ja tausta ei merkitse, koska nämä ihmiset tiesivät olevansa kuolemanvaarassa ja ainut merkitsevä asia heille oli elämä. Jutustelun aika on ohi ja nyt on aika varoittaa ihmisiä. Moni moderni evankelikaalinen seurakunta uskoo voivansa kiertää parannuksen saarnaamisen näennäisen epämukavuuden kadotetuille rakentamalla ensin suhteita ja ystävyyttä heidän kanssaan.

”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle” (Room. 1:16).

Kasvava määrä evankelikaalisia pastoreita ja johtajia ajassamme laimentaa evankeliumin sanoman. Evankeliumin saarnaaminen ja todistaminen on muuttunut kannustuspuheiksi suhteiden rakentamiselle ja ystävyyssuhteiden kehittämiselle. Monet seurakunnat ovat huolissaan siitä, mitä ympäröivä yhteiskunta heistä ajattelee ja monet kristityt ovat yhtä huolissaan siitä, mitä ihmiset heistä ajattelevat, kuin mitä Jumala heistä ajattelee. Jos todistamme ihmisille ja rakastavasti varoitamme heitä, että ilman Jeesusta he ovat ikuisesti kadotettuja, me murehdimme, että annamme itsestämme ehkä liian ankaran kuvan. Niinpä lääke tähän on suhteiden rakentaminen ja ystävyysevankelioiminen, niinkö? Väärin, koska missään Raamatussa emme näe alkuseurakunnan apostolien ”pehmittävän” vastaanottajaa kykeneväksi vastaanottamaan hyvän uutisen. Evankeliumi, vaikka ihmiset kuinka haluavat sokerikuorruttaa sen, on sekä kaunis että pelottava.

”Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun! Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on tällaiseen kelvollinen? Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme.” (2. Kor. 2:14-17)

Miksi Paavali sanoo, että jotkut myyskentelevät Jumalan sanaa? Paavali oli ilmeisesti tietoinen, että jotkut opettajat laimensivat evankeliumin sellaiseksi, joksi se ei ollut tarkoitettu. Elämää, kuolemaa, taivasta, helvettiä ja iankaikkisuutta ei milloinkaan voida tehdä pikkuasioiksi, joissa voimme laskeutua small talk’in tasolle. Tämän luvun kontekstissa on selvää, että Paavali sanoi, että meidän kauttamme Kristuksen tuoksu on levinnyt kaikkialle. Kuulijoiden yhdelle ryhmälle se on kuoleman haju, mutta toiselle ryhmälle elämä. Olen kuullut sanottavan ja se kannattaa toistaa, että armo on todella ihmeellinen niille, jotka ovat epätoivoisen tietoisia sen tarpeestaan.

Hyvä pastori, opettaja, evankelista ja hyvää tarkoittava uskova, älä sekaannu siihen nykyiseen hölynpölyyn, joka on etsijäherkkä painostamaton evankeliumi. Nykyisillä ystävyysevankelioimisyrityksillä on paljonkin tekemistä lisääntyneen kirkossakäymisen ja maailman hyväksymisen kanssa, mutta ei mitään tekemistä opetuslasten Valtakuntaan tekemisen kanssa.

Seuraavassa jotakin siitä etsijäherkästä retoriikasta, jota olen kuullut saarnatuoleista ja lavoilta ihmisiltä, joiden pitäisi tietää paremmin:

”Me rakennamme armon siltoja, jotka kestävät totuuden painon.”

Se, mitä tällä lausunnolla annetaan ymmärtää, on, että meidän on jollakin tavalla ansaittava oikeus todistaa ja saarnata evankeliumia!! He sanovat, että ihmisten on tiedettävä sinun olevan ihan heidän kaltaisensa, ennen kuin voit kertoa totuuden. Emme ole myymässä autoa emmekä pölynimuria, vaan olemme Kristuksen evankeliumin sanansaattajia. Älä halvenna sitä rakentamalla kömpelösti siltaa sen myymiseksi. Mikään määrä inhimillistä ponnistusta ei voi valmistaa ihmisen sydäntä vastaanottamaan hyvää uutista. Meidän täytyy lopettaa huolestuminen siitä, mitä ihmiset meistä ajattelevat, tai siitä, osaavatko he käsitellä totuutta, koska ihmiset kuolevat ja menevät iankaikkisuuteen ilman Jeesusta. Jotkut hylkäävät meidät ja siinä tapauksessa me pudistamme tomun pois ja jatkamme eteenpäin. Jos luotamme, että Pyhä Henki tekee työn, emmekä omaan hurmaavaan persoonallisuuteemme, niin ehkä joitakin tulee parannukseen, koska ymmärtävät olevansa iankaikkisessa vaarassa.

Säästä minut epäraamatulliselta typeryydeltä, koska missään Uudessa Testamentissa ei ole mallia saada kuulija valmiiksi käsittelemään evankeliumin sanomaa. Tämän tyyppistä hyvää tarkoittavaa mutta väärää opetusta levittävät sellaiset ihmiset kuin Rick Warren, joka tunnetaan parhaiten ohjelmastaan Purpose Driven Life, Catalyst-konferenssien Andy Stanley, ynnä muut, jotka hyödyntävät myyntitekniikan ja markkinoinnin menetelmiä kirkkojen täyttämiseksi. Kuten sanoin, tämän artikkelin alussa, aikaa ei ole juuri haaskattavaksi, koska ihmiset ovat kuolemassa. Meillä ei ole aikaa, ylellisyyttä eikä Uuden Testamentin mallia istuskelemiselle ja small talk’in harjoittamiselle kadotettujen kanssa. Tänään on pelastuksen päivä, joten keitä me olemme panemaan esteitä ihmisen tielle, joka juuri voisi tulla pelastavaan uskoon Jeesukseen. Epäraamatullisimman evankeliumin levittämistä koskevan lausunnon, mitä koskaan olen kuullut, antoi Andy Stanley sanoessaan:

”Jos voisimme uudelleenkirjoittaa käsikirjoituksen kristinuskon maineelle, niin luulen, korostaisimme suhteiden kehittämistä epäuskoisiin palvellen heitä, rakastaen heitä ja saaden heidät tuntemaan itsensä hyväksytyiksi; vasta silloin ansaitsisimme oikeuden kertoa heille evankeliumi” (Andy Stanley).

Raamatunopettajakollegani Mark Cahill puhuu Andy Stanley’n epäraamatullisista kommenteista:

”Kun Jeesus todisti naiselle kaivolla, antoiko Hän ensin hänelle vettä, ennen kuin ansaitsi oikeuden kertoa hänelle evankeliumin? Kun Jeesus puhui rikkaan nuoren hallitusmiehen kanssa, niin neuvoiko hän häntä ensin hänen osakesalkkunsa hoidossa, ennen kuin kertoi hänelle iankaikkisen totuuden? Ja mitä kivaa Stefanus aikoi tehdä häntä kivittäville ihmisille, koska oli kertomassa heille näkevänsä Jeesuksen seisomassa Isän oikealla puolella? Olisiko hänen pitänyt kysyä heiltä, että voisiko hän pestä heidän kivensä, ennen kuin he heittivät ne häntä kohti? Kun juutalaisilla oli Paavali pidätettynä luvussa Apt. 21 ja tämä sai tilaisuuden saarnata porukalle, niin olisiko hänen pitänyt jakaa karkkeja, ilmaisia konserttilippuja, vai pestä heidän autonsa, ennen kuin kertoi heille totuuden Jeesuksesta Kristuksesta? Hölynpöly ja potaska on kaikki, mitä tulee mieleen. Taas kerran meitä huijataan sillä, mitä ihmiset sanovat, sen sijaan, että kuuntelisimme, mitä Jumala meille sanoo. Kuten eräs kaveri sanoi, että jos olisit ollut World Trade Centerissä syyskuun 10. päivänä ja tiennyt, että kaikki nuo ihmiset kuolisivat seuraavana päivänä, niin mitä olisit sanonut heille? Minusta tuntuu siltä, että sinulla ei olisi ollut paljon aikaa saada heitä tykkäämään sinusta eikä tehdä kivoja asioita heille. Jos todella haluat, että kadotetut rakastavat sinua, niin luovu kristinuskosta ja mene ja etsi toinen uskonto, johon uskoa.” (Mark Cahill of Mark Cahill Ministries)

Tehtävämme ei ole kosiskella yhteiskuntaa luulemaan, että me olemme talo täynnä mukavia ihmisiä, eikä voittaa ympäröivien lähiöiden sydämiä ja mieliä. Kristityn tavoite ei ole käyttää lukemattomia tunteja jutusteluun yhden ihmisen saamiseksi lopulta antautumaan ja päättämään tulla jonakin päivänä kirkkoon.

Tuo ajattelutapa ei auta tekemään opetuslapsia. Salli minun mennä askelta pitemmälle sanomalla, että mielestäni maailman ihmiset tunnistavat myyntimiehen jo kilometrin päästä. Lakkaa yrittämästä saada ihmiset ”vastaanottamaan” Jeesus myymällä, vakuuttamalla ja ystävystymällä.

Hän ei halua ihmisten vaisua hyväksymistä. Hän haluaa olla heidän Herransa.

Ymmärräthän, missä sydämeni on tässä artikkelissa: Olen mustasukkainen seurakunnasta. Minä rakastan kanssauskovia ja olen väsynyt siihen, että ihmisiä vedetään kohti erilaista sanomaa, kuin se, mikä on Raamatussa. Minulla ei ole ongelmaa puhua ihmisille kahvin tai lounaan ajan. Minulla ei ole mitään ongelmaa ottaa ihmisiä keskusteluun elämästä. Asia, joka meidän on muistettava, on, että jokainen kohtaaminen, joka meillä on ihmisten kanssa, on tilaisuus kertoa heille pelastuksesta Jeesuksen kautta. Se voi olla ainoa kerta, kun he kuulevat evankeliumin. Joten sen sijaan, että puhut lapsesi jalkapalloharrastuksesta, suosikkijalkapallojoukkueestasi, politiikasta, tai seurakuntasi suuruudesta, puhu heille pelastuksesta Jeesuksen kautta.

Tarkoittaako tämä, että olemme kovia ja rakkaudettomia esittäessämme evankeliumin? Ei varmasti, koska syy siihen, että todistamme ihmisille, pitäisi olla sydämen rakkaus ja sääli. Meidän pitäisi esittää evankeliumi kadotetuille rohkealla ja suoralla tavalla ja särkyneestä sydämestä. Pietari kertoo meille, kuinka suhtautua ihmisiin todistaessamme:

”…vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat” (1. Piet. 3:15-16).

Ystävät, ette voi tarpeeksi maalata kaupunkitonttien aitoja, levittää tarpeeksi multaa naapureille, tai puhua tarpeeksi seurakuntanne suurista ohjelmista koko perheelle saadaksenne edes yhden ihmisen tulemaan pelastavaan uskoon Jeesukseen. Se tekee seurakunnastasi vain yhden uuden sosiaalipalvelun, vaikkakin risti seinässä. Maailmassa on paljon sosiaalipalveluja, mutta se, mitä ihmiset todella tarvitsevat, on kuulla Jeesuksesta. Hyvät teot ovat suurenmoisia ja Raamatun mukaisia, koska kuten tiedämme, usko ilman tekoja on kuollut. Älä kuitenkaan ryhdy kerran vuodessa lähiöremonttiin, aidan maalaamiseen, mullanlevitykseen ja sano, että se on evankelioimista, koska se ei sitä ole. Älä juttele siitä, kuinka suurenmoinen sinun pienryhmäsi on ja sano sitä todistamiseksi, koska se ei ole sitä. Yksi kristityn tuntomerkki on hedelmän kantaminen. Osaltaan siihen kuuluu antaa johdonmukaisesti aikaamme, resurssejamme ja myötätuntoamme. He tuntevat kristityt rakkaudestamme toisiimme ja rakkautemme Jeesukseen on ilmeinen, koska autamme näistä vähäisintä. Jotkut näistä ihmisistä voivat tulla uteliaiksi ja kysyä, miksi me teemme, mitä teemme ja siinä on tilaisuus kertoa evankeliumi, mutta meidän ei tarvitse ansaita oikeutta ystävyyden ja hyvien tekojen kautta.

Kun löydät itsesi kahvikeskustelusta, tai puhut muutaman minuutin kaupan myyjän tai kenen tahansa kanssa päivän mittaan, niin rakasta heitä sen verran, että kerrot totuuden. Kysy heiltä tietävätkö he, missä viettävät iankaikkisuuden. Kysy heiltä, mitä he ajattelevat Jeesuksesta ja taivaasta. Käännät silloin keskustelun small talk’ista johonkin sellaiseen, jolla on merkitystä vielä yli sadan vuoden kuluttua. Älä myy evankeliumia kuin kaupustelija, koska jotkut reagoivat totuuteen ja katuvat.

”Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman (2. Kor. 7:10).

Jos Jeesus, Paavali, Jaakob, Johannes ja uskollinen ensimmäisen vuosisadan seurakunta eivät ennaltaehkäisseet evankeliumin sanomaa tunteja kestävällä jutustelulla, niin miksi meidän pitäisi tehdä niin? Jos uskolliset miehet ja naiset kautta vuosisatojen rohkeasti julistivat evankeliumia, niin miksi emme me? Jos Raamattu käskee meitä menemään ja tekemään opetuslapsia, niin eikö meidän pitäisi mennä? Jos menneiden vuosien Tozer’in, Ravenhill’in ja Keith Green’in kaltaisten uskollisten miesten sanoma oli saarnata parannusta ja pelastusta yksin Kristuksen kautta, niin minä haluan rohkeasti seisoa samassa 2000 vuotta vanhassa sanomassa. Älä suostu tekemään evankeliumia naurettavaksi uskomalla, että meidän on ansaittava oikeus kertoa evankeliumi, tai että meidän on ensin rakennettava totuuden painon kestäviä armon siltoja. Me olemme vain sanansaattajia, mutta Pyhä Henki on se, joka tekee työn ihmisen sydämessä. Hän vakuuttaa synnistä; meidän ei tarvitse rakentaa siltaa, pehmentää evankeliumia eikä ansaita oikeutta tuoda hyvä uutinen, koska päivän päättyessä evankeliumi ei ole meistä, vaan Jeesuksesta. Kun Pietari saarnasi ensimmäisen saarnan joukoille, hän ei rakentanut armon siltoja, kehittänyt syviä ystävyyssuhteita, eikä ensin ansainnut oikeutta saarnata; hän yksinkertaisesti saarnasi ristiinnaulittua Kristusta.

”Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ’Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?’ Niin Pietari sanoi heille: ’Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.’” (Apt. 2:37-39)

Jos me vain jatkamme ja rakentelemme siltoja, jotka kestävät totuuden painon, tai yritämme ansaita oikeuden kertoa evankeliumi ystävyyden ja ystävällisten tekojen kautta, niin tulevatkohan ihmiset koskaan tuntemaan epätoivoisen tarpeensa tehdä parannus ja pelastua? Eivät, koska niin traagista kuin se onkin, monet heistä vain sulautuvat kirkkoon kävijöinä, jotka tuntevat nyt olevansa hyviä ihmisiä, mutta eivät koskaan tule pelastavaan uskoon. Heistä tuntuu hyvältä, koska heidät saatiin tuntemaan olonsa hyväksi eikä ymmärtämään, että ovat kurjia ja tarvitsevat Vapahtajaa. Sellaiset jumaliset miehet kuin Dave Hunt, David Wilkerson, Paul Washer ym. ovat varoittaneet lähtemisestä etsijäherkän (seeker sensitive) seurakunnan lavealle tielle. Tozer ja Spurgeon kiteyttävät ikuisen todellisuuden seurakunnista, jotka kuhertelevat maailman kanssa, sen sijaan, että saarnaisivat evankeliumia:

”Tämän päivän evankelikaalinen seurakunta on täynnä toimintoja, jotka kosiskelevat maailman hyväksyntää, mutta eivät valmista ketään Jeesuksen tulemukseen” (A.W. Tozer).

”Ihmiset täytyy tappaa lailla, ennen kuin heidät voidaan tehdä eläviksi evankeliumilla” (Charles Spurgeon).

Hylkää myyntitaktiikat, joihin tämän päivän seurakunta on hukkumassa. Päämäärätietoiset liikkeet, Catalyst-konferenssit ja etsijäherkät saarnat ehkä täyttävät kirkkoja, mutta niillä ei ole mitään yhteistä ensimmäisen vuosisadan evankeliumin kanssa. Haluatko olla jonkun todellinen ystävä maailmassa? Kerro hänelle evankeliumi ja tee se rakastavasti ja Pyhän Hengen rohkeudessa. Jos he hylkäävät sinut, niin tiedä, että se on Jeesus, jonka he hylkäävät. Vuosikausien kollektiiviset ihmisten lihalliset ponnistukset eivät tuota, mitä yksi sekunti Pyhän Hengen aikaan saamaa synnintuntoa saa aikaan. Todelliset opetuslapset, jotka tekevät uusia opetuslapsia, ovat tulos evankeliumin rohkeasta levittämisestä, eivät maailman liehittelystä.

Kaikki Hänen tähtensä,

Howard

Monet teistä muistavat kristityn laulajan nimeltä Keith Green, joka on nyt Herran luona. Seuraavassa hänen erinomainen puheensa, jonka hän piti koskien nykyisiä evankeliumin muuttamisyrityksiä.

Click here for the video: What’s wrong With The Gospel (Mikä evankeliumissa on pielessä)?

 

Read Full Post »

Missä aiot viettää iäisyytesi?

Evankeliumitraktaatti Australiasta, suom. SK

Missä aiot viettää iäisyytesi? Vastaus tähän kysymykseen riippuu suhteestasi Jumalaan.

JUMALAN HALU – Jumala haluaa suhdetta kaikkiin ihmisiin. 2. Piet. 3:9 sanoo, että ”Hän ei tahdo, että kukaan hukkuu”. Kuitenkin Hän kunnioittaa meidän jokaisen vapaata tahtoa eikä pakota ketään suhteeseen.

IHMISEN ONGELMA – Ongelmamme on, että Hän on täydellisesti täydellinen, samalla kun tiedämme, että yksikään ihmisrodusta ei sitä ole, mikä aiheuttaa meille suuren ongelman. Kukaan meistä ei täytä Jumalan normia ja omillamme emme voi päästä siihen, joten meidän täytyy luottaa Jumalaan tämän ongelman ratkaisemiseksi.

JUMALAN JÄRJESTELY – Hänen Poikansa Herran Jeesuksen Kristuksen kuolema ja ylösnousemus on hankkinut ”Jumalan tien”. Kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan Jeesus hankki ”Tien” kaikille ihmisrodun jäsenille olla katsottuja vanhurskaiksi. Tässä Herra Jeesus Kristus täytti Jumalan vanhurskaan normin meidän puolestamme tarjoten pääsyn armosta meille suhteeseen Jumalan kanssa. Ristillä vuonna 32 jKr. kaikki ihmiskunnan synnit, menneet, nykyiset ja tulevat tuomittiin ja maksettiin. Jeesus julisti ennen kuin kuoli: ”maksettu täysin”. Jeesus on se Yksi ainoa, joka tarjoaa tätä ratkaisua.

SYNTI EI OLE ENÄÄ ONGELMA – Synti ei siksi ole enää ongelma, koska Jeesus Kristus maksoi ristillä koko ihmisrodun synnit kaikki kerralla. Siksi, mitä Jumalaan tulee, niin jokaisella ihmisolennolla, joka on saavuttanut vastuullisuuden, on heille hankittu tilaisuus omistaa suhde Häneen luottamalla Hänen suunnitelmaansa.

JOS SYNTI ON MAKSETTU NIIN MIKÄ SITTEN ON ONGELMAMME?

Meidän kaikkien ongelma on siinä yksilöllisessä asenteessa, joka meillä itse kullakin on Jumalan armosta pelastumisen armolliseen järjestelyyn. Se, mitä yksilön puolelta vaaditaan, on, että hän hyväksyy Jumalan tien jonkin vaihtoehtoisen tien asemesta, jolla voisimme yrittää voittaa Jumalan hyväksymisen suhteellemme Häneen. Tästä puhutaan yleensä ihmisen hyvien töiden kokoamisena.

JUMALAN LUONNE

JUMALA ON KUNINGASTEN KUNINGAS – Jumala vastaa historiasta. Hän on suurempi kuin yksikään enkeli tai ihminen. Kaikki luomisesta maailmanloppuun on Jumalan täydellisen valvonnan alla. Näin ollen Hän voi huolehtia meistä niin, että tiedämme olevamme turvassa Kuninkaan käsissä.

JUMALA ON TÄYSIN HYVÄ – Jumala on ehdottomasti täydellinen kaikilla teillään. Raamattu sanoo, että Jeesus Kristus oli kaikessa kiusattu, kuten me, mutta ilman syntiä. Hän, joka ei synnistä tiennyt, tehtiin synniksi meidän tähtemme, jotta meidät voitaisiin tehdä Jumalan vanhurskaudeksi Hänessä.

JUMALA ON TÄYDELLISEN OIKEUDENMUKAINEN – Jumala on reilu kaikille. Hän ei halua, että kukaan hukkuu. Hänen on kuitenkin tuomittava synti. Hän teki täydellisen suunnitelman, jossa Hänen Poikansa, täydellinen persoona, uhrattiin tyydyttämään Hänen oikeudenmukaisuutensa ja tekemään mahdolliseksi suhteemme Häneen.

JUMALA ON TÄYDELLINEN RAKKAUS – Jumala rakastaa meitä täydellisellä rakkaudella. Hän rakastaa meitä samalla rakkaudella, jolla Hän rakastaa Poikaansa Herraa Jeesusta Kristusta. Rakkaus karkottaa kaiken pelon. Jumalan täydellisen rakkauden tunnistaminen antaa meille suuren luottamuksen tulevaisuuteemme.

JUMALA ON IANKAIKKINEN ELÄMÄ – Jumala on ollut aina. Ennen luomista Hän oli siellä ja Hän on oleva siellä ikuisesti. Jumala rakastaa meitä niin paljon, että uhrasi ainoan Poikansa, jotta kuka ikinä uskoo Häneen, ei hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

JUMALA TIETÄÄ KAIKEN – Jumala tietää ehdottomasti kaiken. Se, johtuu siitä, että Hän on ajan ulkopuolella. Hän tiesi täsmälleen, milloin sinä luottaisit Kristukseen. Hän tiesi synnit, joita tekisimme ja pystyi tuomitsemaan ne kaikki ristillä 2000 vuotta sitten.

JUMALA ON ÄÄRIMMÄISEN VOIMAKAS – Johanneksen evankeliumi kertoo meille, että me olemme Jumalan käsissä ja että kukaan ei voi riistää meitä noista käsistä. Jeesus Kristus ei vain luonut maailmankaikkeutta, vaan voimallaan pitää sen kaiken koossa. Miten mahtavaa Jumalaa me palvelemmekaan!

JUMALA ON KAIKKIALLA – Minne tahansa menet maailmankaikkeudessa, niin Jumala on aina läsnä. Oletpa syvimmässä kaivoksessa, tai kuussa, niin Jumala on siellä. Et voi löytää paikkaa, jossa Jumala ei olisi kanssasi. Vaikka ihminen kulkee kuolemanvarjon laakson kautta, Hän on sielläkin.

JUMALA ON MUUTTUMATON – Jumala on erilainen kuin ihmiset. Hän ei muutu. Hän on sama eilen tänään ja iankaikkisesti. Se tarkoittaa, että ne 7000 lupausta, jotka Hän antoi meille Raamatussa, pysyvät yhtä tosina nyt, kuin silloin, kun lupaus annettiin.

JUMALA ON TÄYDELLINEN TOTUUS – Jumala on antanut meille Totuuden Sanan käyttöömme ollessamme tämän maan päällä. Voimme ottaa Hänen Raamattunsa täysin totena ja luotettavana. Jeesus sanoi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Hänen tiensä eivät ole meidän teitämme, joten meidän täytyy oppia Totuus Häneltä, emmekä saa luottaa ihmisiin.

Jumala on kolmessa persoonassa, Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala, mikä tekee mahdolliseksi nähdä Jumaluudessa suhteita.

Vaikka heitä kutsutaan Isäksi, Pojaksi ja Hengeksi, heillä kaikilla on tasa-arvoiset ominaisuudet. Esimerkiksi Isä Jumala on aivan yhtä muuttumaton kuin Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala. Kaikilla kolmella on sama pyhyys, rakkaus ja iankaikkinen elämä, kuten muutkin luonteen alueet.

Tärkein ero on heidän vastuualueensa Jumalan suunnitelmassa. Isä on Suunnittelija, Poika sitoutuu suunnitelmaan ja toteuttaa sen ja Pyhä Henki ilmoittaa suunnitelman.

PELASTUMATTOMAN IHMISEN VASTAUS PELASTUKSEN SUUNNITELMAAN

Reaktiot pelastuksen suunnitelmaan käsittävät suoran hylkäämisen tai olla välittämättä suunnitelmasta. He voivat tarjota ihmisen hyviä tekoja Jumalalle, mutta Hän ei hyväksy niitä. Ihmisen hyvyys, jota ihmiskunta yleensä kehuu, on saastutettu ja Hänen silmissään arvioitu ”saastaisíksi rievuiksi” (Jes. 64:6).

ARVIOIMINEN JA TUOMIOT

Herra Jeesus Kristus arvioi sekä uskovan että epäuskoisen.

Uskovan Kristuksen tuomioistuimella (1. Kor. 3:11-15) ja epäuskoisen Suurella Valkealla Valtaistuimella (Ilm. 20:10-15). Kummassakaan tapauksessa syntejä ei mainita, koska Kristus on maksanut ne ristillä. Meidät kuitenkin arvioidaan hyvien tekojemme laadun perusteella. Koska uskova on hyväksynyt Kristuksen hyvän työn, niin Jumala hyväksyy hänet. Kaikki pelastumisen jälkeen Jumalan ohjauksessa tehdyt hyvät työt palkitaan, mutta inhimillisestä luonnostamme peräisin olevat työt palavat pois. Tekomme eivät ole pelastuksemme perustus. (Tiit. 3:5-7)

Mitä tulee epäuskoisiin, niin koska he eivät ole saaneet Jumalan vanhurskautta uskon kautta, heidän tekojaan ei hyväksytä ja heidät tuomitaan iankaikkiseen suhteeseen Saatanan kanssa.

HAASTE – Hyväksytkö sinä omakohtaisesti sen tosiasian uskossa, että Jeesuksen Kristuksen työ ristillä oli sinua varten, vai ohitatko sen, tai herjaat sitä, kuten Saatana? Valintasi koskien sitä, kuka Jeesus on ja mitä Jeesus on tehnyt, sinetöi iankaikkisen kohtalosi. Kenen kanssa sinä haluat viettää iankaikkisuutesi? Saatanan vai Jeesuksen? Siitä on kysymys!

VASTAUS – Jotta olisimme ikuisesti pelastettuja, meidän täytyy varmistaa, että meidän tiemme on Jumalan Tie. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16).

Jeesus on ainutlaatuinen. Hän sanoi: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” (Joh. 14:6).

Rajoitettu mahdollisuus hyväksyä Jumalan tie päättyy sinun kuolemaasi.

***

EBCWA email pjmoses@bigpond.com.au; john.mcewan@xtra.co.nz

Read Full Post »

Evankelioimmeko vai teemmekö myönnytyksiä?

Are We Evangelizing or Compromising?
By Howard Green 16.2.2017, suom. SK

He kaikki eivät voi olla oikeassa, Joh. 14:6

Jokaiselle tämän sukupolven uudestisyntyneelle kristitylle pitäisi olla selvää, että Jeesuksen paluu on lähellä. Jos otamme panoraamanäkymän maailmasta ja tarkastelemme kaikkia geopoliittisia mullistuksia kaikkialla maapallolla, niin näemme, että Raamatun profetia on toteutumassa aivan silmiemme edessä. Tietäessämme hetken myöhäisyyden, eikö olisi aika paneutua evankelioimisen ja opetuslasten tekemisen tehtävään? Sen sijaan, että toteuttaisivat lähetyskäskyä, monet uskovat tyytyvät etsimään ekumeenista harmoniaa ja yhteistä pohjaa ei-kristittyjen kanssa. Olemmeko evankelioimassa vai sovittelemassa hengellisen sokeuden leimaamassa ajassamme?

Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:15-16)

Mene kadunkulmaan, yliopistokampukselle tai työpaikalle missä tahansa kaupungissa, niin löydät lukuisia uskonkäsityksiä, joita ihmiset kannattavat. Muslimit, buddhalaiset, sikhit, hindut, gnostilaiset, spiritistit ja uusiaikalaiset ovat vain otos kohtaamistasi ihmisistä. Kristittyinä varmasti kohtaamme monia, jotka eivät usko Jeesukseen, kuten me. Jotkut näistä ihmisistä eivät usko kuolemanjälkeiseen elämään ja jotkut uskovat, mutta tosiasiaksi jää, että he viettävät iankaikkisuutensa jossakin. Meillä on jumalallinen velvollisuus ja Herra käskee meitä menemään kaikkeen maailmaan tekemään opetuslapsia.

Tässä ratkaisevassa vaiheessa alkaa irrottautuminen raamatullisesta todellisuudesta. Sen sijaan, että esittäisivät evankeliumin rohkeasti Pyhän Hengen ohjauksessa, monet kristityt tyytyvät käymään loputonta jutustelua (small talk) itse kunkin uskonnosta. Uskontojenvälinen vuoropuhelu on moderni harhaanjohtava nimitys hengelliselle sovittelulle. Salli minun sanoa kipeästi, koska kaikkien ekumeenisten kohteliaisuuksien takana on Saatana. Hän on valheiden isä ja valhe, jota kaupustellaan uskonnollisen yhteyden nimissä, on täydellinen hengellinen viettelys.

Ihmiset ovat kuolemassa ja menossa iankaikkisuuteen ilman Jeesusta. He ovat menossa helvettiin, koska uskovat evankeliumin sijasta valheeseen. Monet ovat kyllästyneitä ja uskovat kaikkien teiden johtavan taivaaseen, tai että me kaikki pohjimmiltaan palvomme samaa Jumalaa. Petos on levinnyt laajalle johtuen johtajista, jotka ovat koonneet monia ekumeenisen yhtenäisyyden lipun alle. Tämä päämäärätietoinen tehtävä on suorastaan moderni Baabelin torni. Se on humanismia ydintään myöten. Se on tulossa yhteen päämääränä tehdä nimeä itselleen sen sijaan, että kirkastaisi yhtä tosi Jumalaa ja Hänen Poikaansa. Sellaiset miehet, kuin paavi Fransiskus, Rick Warren ja Tony Campolo ovat tehneet suurta hallaa Kristuksen ruumiille vehkeillessään ihmisten kanssa, jotka inhoavat evankeliumia. Tarkastelkaamme seuraavia lausuntoja näiltä miehiltä:

”Luulen, että on olemassa muslimiveljiä ja -sisaria, jotka ovat valmiita sanomaan: ’Sinä elät totuuden mukaan, kuten sen ymmärrät. Minä elän totuuden, kuten minä sen ymmärrän ja jätämme sen Jumalalle tuomiopäivänä.’” (Tony Campolo)

”Muslimiveljemme ja -sisaremme voivat sanoa, että islam on ainoa oikea usko, mutta emme ole vakuuttuneita, että vain muslimit nauttivat pelastuksesta. Minä väitän, että ulkopuolella Jeesuksen Kristuksen ei ole pelastusta, mutta en ole vakuuttunut, etteikö Jumalan armo yltäisi kauemmas kuin kristikuntaan.” (Tony Campolo)

”Muslimien ja kristittyjen täytyy toimia yhdessä taistelussa stereotypioita vastaan, rauhan ja vapauden edistämisessä sekä globaalien ongelmien ratkaisemisessa.” (Rick Warren)

”Tervehdin ja sydämellisesti kiitän teitä kaikkia rakkaat ystävät, jotka kuulutte toisiin uskonnollisiin perinteisiin; ennen kaikkea muslimeja, jotka palvotte yhtä Jumalaa, elävää ja armollista ja rukoilette Häntä. Minä todella arvostan läsnäoloanne: näen siinä konkreettisen osoituksen halusta kasvaa keskinäisessä arvostuksessa ja yhteistyössä ihmiskunnan yhteiseksi hyväksi.” (Paavi Fransiskus)

En tuomitse kenenkään näiden miesten henkilökohtaista elämää, eikä minulla ole mitään pahaa tarkoitusta heitä kohtaan, mutta aion varoittaa heistä ja siitä ekumeniaan perustuvasta väärästä evankeliumista, jota he edistävät. Tämä yhteisen sävelen sanoma, jota he saarnaavat, on erilainen evankeliumi, kuin se, jonka me vastaanotimme. Kristittyjen ja muslimien uskonkäsitysten välillä ei ole mitään yhteistä säveltä ja tarvitsee lukea vain Koraanista suura 23:91, joka sanoo, että Jumalalla ei ole poikaa. Miehet, jotka yrittävät edistää rauhaa ilman Rauhanruhtinasta, ovat väärässä joka tasolla.

Tämä on vain pieni näyte hengellisestä petoksesta, jota ajassamme edistetään. Valitettavasti ekumenian väärä evankeliumi ei lopu tähän. Voisin viitata lukemattomiin verkkosivustoihin, kristillisiin lehtiin, kirjoihin tunnetuilta kristillisiltä johtajilta mukaan lukien evankelikaaleja, jotka kannattavat tällaista. Sosiaalista oikeudenmukaisuutta, uskontojenvälisyyttä (interfaith) ja ekumeenista pseudoevankeliumia levitetään tänä päivänä yli monien kirkkojen ja seurakuntien. Meitä kehotetaan rakentamaan siltoja, etsimään yhteistä pohjaa ja yhteyttä. Tämä voi tuntua äärimmäisen kristuksenkaltaiselta ohjeelta, jos meille sanotaan, että niin jaetaan Jeesuksen rakkautta.

Kannatan ehdottomasti keskusteluja muslimien, hindujen, tai buddhalaisten naapurien ja työtovereiden kanssa. Mielestäni meidän pitäisi pyrkiä ystävällisyyteen ja aitoon ystävyyteen, mutta jos se tapahtuu jonkinlaisen uskontojenvälisen aselevon ja ekumeenisen utopian saavuttamiseksi, se ei ole Jumalasta. Jos tarkoituksenasi on vain saavuttaa rauha ja harmonia, niin tuhlaat aikaasi. Kun kerran uudestisynnyit, niin sinulla on vain yksi päämäärä ja se on tehdä opetuslapsia ja tehdä kaikki Jumalan kunniaksi.

Meidän ei tarvitse ansaita oikeutta eikä riittävää luottamusta evankeliumin levittämiseksi. Lupa saarnata Jeesusta annettiin sinulle sillä hetkellä, kun pelastuit. On hyvä ja oikein kristityille olla kaikkein rakastavimpia, välittävimpiä ja vieraanvaraisimpia ihmisiä maailmassa, mutta se ei tarkoita evankeliumin sanoman heittämistä yli laidan ymmärretyn yhteyden vuoksi. On melkein niin, että monet seurakunnat ovat enemmän huolissaan siitä, kuinka toiset uskonnolliset ryhmät arvioivat heitä, kuin siitä, että saarnaavatko Kristusta heille. Kun tingit Jeesuksesta, et evankelioi. Voisit yhtä hyvin nimetä seurakuntasi tai palvelutyösi kulttuurilliseksi keskukseksi tai uskontojen yhteistyöksi.

Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan. (1. Kor. 2:1-5)

Voi tuntua rakastavalta tavoittaa muiden uskontojen ryhmiä osoittamalla heille kuinka hyväksyvä ja välittävä olet, mutta ellet esitä Jeesusta ainoana tienä Jumalan tykö ja iankaikkiseen elämään, sinä kieltäydyt kaikkein rakastavimmasta teosta, jonka voit tehdä kenellekään. Ystävät, on lukemattomia tarinoita ihmisistä, jotka lähtevät muista uskonnoista tehdäkseen Jeesuksen Herrakseen. Entiset muslimiystäväni ovat vaarantaneet perheensä, rahansa ja jopa henkensä tullessaan Jeesuksen tykö. He ovat tulleet uskoon ehkä radio-ohjelman, verkkosivuston tai opetuksen kautta. Usein se oli toisen entisen muslimin rohkea todistus, jolla hän vaaransi kaikkensa kertoakseen heille hyvän uutisen.

On olemassa lukuisia kristittyjä veljiä ja sisaria, jotka ovat pelastuneet islamista ja palavat Jeesukselle. Nämä veljet ovat Syyriassa, Irakissa, Iranissa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa, Egyptissä, Indonesiassa ja kymmenissä muissa maissa ja saaneet rangaistuksia kristinuskoon kääntymisestä. Ellei hallitus vainoa heitä, niin paikallinen muslimiväestö kyllä tekee sen. He puhuvat rohkeasti ja julistavat Jeesuksen nimeä. Nämä ihmiset ovat valmiita vaarantamaan kaikkensa Jeesuksen tähden.

Näin ei tapahtunut, koska haalea kristitty tuli heidän kaverikseen ja halusi viettää rajattomasti aikaa lähtien keskinäiselle ymmärryksen matkalle siitä, kuinka tehdä maailma paremmaksi paikaksi. Se tapahtui, koska heidät kohdattiin Jumalan Sanan totuuksilla. Tämä on arvailua minun osaltani, mutta mitä he mahtavat ajatella, kun kuulevat kristittyjen Lännessä sovittelevan ja yrittävän saavuttaa kadotettuja sieluja millä tahansa sanomalla paitsi evankeliumilla? Sen täytyy saada heidät pudistamaan päätänsä epäuskoisina ja surullisina. He ovat kokeneet täydellisen sydämenmuutoksen ihmeen parannuksen ja uskon kautta Jeesukseen. Tämä on sitä, mikä voittaa sieluja maailman pimeimmissä osissa, joten miksi me täällä omaksumme erilaisen evankeliumin?

Uskonnolliselta kuulostava jutustelu ja uskontojenvälinen harmonia eivät muuta sydämiä; vain Jeesuksen julistaminen muuttaa. Kirkkojen muuttaminen uskonnollisiksi kulttuurikeskuksiksi tai joko avoin tai peitelty opetus, että kaikki tiet johtavat Jumalan tykö, ei ole evankelioimista, vaan sovittelemista, eikä tuo sieluja valtakuntaan. Meidän tulee rakastaa muslimeja, hinduja ja kaikkia muitakin, mutta rakastaa niin paljon, että kerromme heille Jeesuksesta. Jumala rakastaa heitä ja lähetti Jeesuksen, että heillä voisi olla iankaikkinen elämä Hänen kauttansa. Me olemme täällä yksin Jumalan kunniaksi, emme omaksemme, joten sitä varten meidän täytyy evankelioida eikä sovitella. Jumala ei halua, että kukaan hukkuu ja on lähettänyt Jeesuksen pelastamaan kadotettuja. Meidän täytyy aina olla valmiita julistamaan rohkeasti tätä sanomaa. Jumala siunatkoon teitä, kun uskollisesti evankelioitte ja teette opetuslapsia.

Kaikki Hänen puolestaan,

Howard

Read Full Post »

Muslimit löytävät Jeesuksen

Kun Suomeen tulee pakolaisina ja maahanmuuttajina yhä enemmän myös muslimeja, joillakin tahoilla syntynyt jonkinlainen pelkotila. Islamistien maineen vuoksi kaikkia tänne saapuneita muslimeja kammoksutaan. Maassamme on jo noin 60 000 islamin uskoista, ja tuntuu siltä, kuin heitä aivan kuin rauhoiteltaisiin ja lepyteltäisiin vireillä olevalla moskeijahankkeella. ”Saatte rakentaa moskeijan ja tuemme sitä kaikin tavoin, kunhan vaan ette tee meille mitään pahaa.” Ihan kuin nyt täällä asuvilla muslimeilla olisi jotain ajatuksia päämme menoksi!

Luterilainen kirkkomme on ilmaissut tukensa moskeijahankkeelle ainakin piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen suulla. Hän kirjoittaa artikkelissa Miksi kirkko puolustaa monikulttuurisuutta ja jopa moskeijahanketta? näin: ”Aavistus Jumalan valtakunnasta on jo siellä, missä ihmiset oppivat elämään sovinnossa ja rauhassa keskenään. Vaikka islamin oppi poikkeaa kirkon opista, kirkkoa ohjaa oman edun tavoittelun sijasta unelma ihmiskunnan harmoniasta Jeesuksessa Kristuksessa. Missä muualla se toteutuisi kuin konkreettisessa vieraanvaraisuudessa, jota osoitetaan muukalaisille?” (Suomen Kuvalehti 27.7.15.)

Ja se vieraanvaraisuusko tulee ilmi rakentamalla muslimeille oma moskeija? Ehkä pian Suomessakin alkavat voimistua ne liberaalikristillisyyden äänenpainot, joiden mukaan muslimit ja kristityt palvovat samaa Jumalaa. Näin on käynyt muualla, miksei siis Suomessakin? Rivien välistä tällaista on jo luettavissa hyvinkin yleisesti – on vain ajan kysymys, milloin joku alkaa puhua siitä suoraan. Kun lukee esimerkiksi Jyri Komulaisen kirjoituksia, hienojen sanallisten koukeroiden takaa on nähtävissä se kerettiläinen ajatus, että kaikki uskonnot johtavat saman Jumalan yhteyteen. Seuraavassa hänen lauseessaan tuota ajatusta ei tarvitse edes hakea rivien välistä: ”Kun lukee Basavannan kaltaisia hindulaisia bhakti-runoilijoita, intohimoinen kaipuu Jumalaa kohti on ilmeinen. Vaikea on välttyä ajatukselta, että Jumala on heitä myös koskettanut. Lähetystyö kuuluu olennaisena osana kristilliseen uskoon. Kirkon missio suuntautuu kuitenkin maailmaan, jossa Jumala on jo läsnä.” (Jyri Komulainen 16.9.2013 Suomen Kuvalehti). Hän viestittää, että Jumalan valtakunta on laajempi kuin ymmärrämme – kristillisen kirkon rajat ylittävä – eikä kirkolla ole siihen yksinoikeutta.

Ruotsissa ollaan jo niin pitkällä, että Tukholman piispa Eva Brunne on ehdottanut erään kappelin sisustamista myös muslimeille sopivaksi. Tähän kuuluisi lattiaan tehtävä Mekkaa kohti osoittava merkintä, joka ilmaisisi oikean rukoussuunnan. Samoin krusifiksi olisi poistettava, jotta tila olisi neutraali ja soveltuisi kaikille. (Dagen.se 28.9.2015, suomeksi asiaa kommentoi esim. Blogitaivas.fi)

Onneksi maailmalta kantautuu myös toisenlaisia viestejä: iloisia uutisia siitä, miten muslimeja on kääntynyt kristityiksi, jopa runsain määrin. ”Muslimit kääntyvät joukolla kristityiksi Berliinissä”, kirjoittaa Helsingin Sanomat 29.9.2015. Pastori Gottfried Martensin seurakunnassa on satoja entisiä muslimeja Iranista ja Afganistanista. Kasteopetusta antaessaan pastori sanoo keskustelevansa huolella kastettavan kanssa, sillä kristityksi kääntyminen voidaan nähdä viranomaisten silmissä negatiivisena asiana. Pastorin seulan läpäisee noin 80 % halukkaista; heillä on aito halu tulla kristityiksi, vaikka se merkitsisi jopa turvapaikka-anomuksen hylkäämistä.

Seurakuntalainen.fi uutisoi 23.9.2015 otsikolla ”Maahanmuuttajia kääntyy kristityiksi Keski-Euroopassa”. Sen mukaan esimerkiksi Saksassa on 6000 iranilaista lähtenyt seuraamaan Jeesusta muutaman viime vuoden aikana. Joidenkin kääntymysten taustalla voi olla halu saada tällä tavalla myönteinen turvapaikkapäätös, mutta on myös paljon hengellistä etsintää. ”Monien muslimien harhakuva islamista on poistunut. He näkevät sen pahan puolen ja ovat avautuneet. Siksi on myös aitoja kääntymyksiä.” Fidan muslimityön koordinaattori Hannu Lahtinen kertoo myös sattumuksesta, jossa seurakunta oli kutsunut erääseen muille tarkoitettuun koulutustapahtumaan paljon muslimeja. Tilaisuus käytettiin kuitenkin hyödyksi: ”Julistimme yksinkertaista evankeliumia, ja se meni kuin veitsi voihin. Nyt tuossa seurakunnassa on farsinkielinen uskonelämän aakkoskurssi. Yksi uskoon tulleista oli tunnettu afgaanilaulaja.”

Pekka Simojoki puolestaan kertoo Uusi Tie -lehdessä 15.10.2015, miten Tuomas-messuun oli kutsuttu 40 pakolaista. He tuskin olivat koskaan aikaisemmin olleet kristillisessä tilaisuudessa. ”En tiedä, kuinka paljon ymmärrettiin sanoista, mutta ilmapiiri ja ilo ymmärretään aina. Ja se ymmärretään, onko sydän mukana. Tällaista kokemusta tuskin omasta moskeijasta oli heillä kellään, sen näki ilmeistä.” Eräskin ISISin tappouhkauksia paennut kertoi sitten messun jälkeen, ettei olisi halunnut muslimina tulla kristittyyn maahan, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. ”Tänään minä olen ymmärtänyt, että kristinusko on rakkauden uskonto”, hän tunnusti. Pekka lopettaa kirjoituksensa siihen ajatukseen, että nuo kaukaiset vieraat ovat saman Luojan luomia ja lunastamia kuin mekin. ”Me ehkä pelkäämme, mutta he pelkäävät vielä enemmän. Koin vahvasti, että heidän ovensa ovat auki evankeliumille. Ehkä Jumala lähetti heidät tänne siksi, että me voisimme rakastaa ja kertoa heille Vapahtajasta.”

Miksi siis tyytyä vain rakentamaan heille moskeijaa, kun voimme pyytää heidät seurakuntaamme ja tuoda viestiä elävästä Jumalasta ja Hänen pojastaan Jeesuksesta? Jumala on rakastanut meitä suuresti antamalla poikansa Jeesuksen syntiemme sovitukseksi. Koska meitä on rakastettu ensin, emmekö veisi tätä ilosanomaa kaikkein suurimmasta rakkaudesta myös muslimeille?

Christian Today kirjoittaa 16.10.2015, miten juuri kristittyjen taholta tuleva rakkaus sai erään ISIS-taistelijan antamaan elämänsä Jeesukselle. Artikkelin otsikkona on ”ISIS-taistelija saapui pakolaisleiriin suunnitelmanaan tappaa kristittyjä, kohtasi Jeesuksen”. Tuo ISISin taistelija tuli Pohjois-Syyriassa olevalle pakolaisleirille teeskennellen olevansa pakolainen. Hänen tarkoituksenaan oli tappaa kristittyjä työntekijöitä, mutta luopui suunnitelmastaan kuultuaan evankeliumia ja nähtyään kristittyjen rakkauden. Hän huomasi, kuinka islam oli aivopessyt hänet suhtautumaan kristittyihin, ja kuinka toisenlainen oli se todellisuus, jonka hän näki kristityissä.

David Wilkersonin hartauskirjassa Isän sydän on tämän päivän 1.11. teemana juuri tuo kristityistä loistava valo. Jumala rakentaa seurakuntaansa sen valon kautta, joka loistaa Hänen omistaan. Kun elämme rehellisesti ja epäitsekkäästi täysin antautuneena Jeesukselle, olemme Jumalan laupeuden ja armon esimerkkejä muille ihmisille. Wilkerson kertoo eräästä New Yorkissa toimivan suuryrityksen johtajasta, joka soitti heidän toimistoonsa. Yrityksessä työskenteli kaksi naista, jotka kuuluivat Wilkersonin seurakuntaan. Naiset olivat johtajan mukaan erilaisia kuin muut toimiston työntekijät. He olivat alati ystävällisiä, hymyileviä ja avuliaita, eivätkä he puhuneet pahaa muista tai valittaneet asioista. ”Heissä on jotakin erilaista. Haluaisin tavata teidät saadakseni selville, mistä se johtuu”, hän sanoi. Wilkerson jatkaa: ”Nämä naiset olivat kuin taivaallisia kynttilöitä, jotka Jeesus oli laittanut tehtäviinsä. Heistä loistanut valo valaisi koko työpaikan, koska heillä oli itsessään Kristuksen elämä!”

Tuo yritysjohtaja oli juutalainen, ja olisi tuskin tullut mukaan seurakunnan kokoukseen. Sen sijaan hän näki todistuksen Jeesuksesta näiden naisten elämän kautta. Olemmeko me samanlaisia Herran todistajia muille ihmisille – ovatpa he sitten muslimeja, ateisteja, työtovereita, naapureita, sukulaisia tai ketä tahansa? Ehkä meidän olisi joskus syytä katsoa peiliin. Olen nimittäin kuullut, että jotkut vasta kääntyneet ovat jopa lähteneet pois seurakunnasta sen takia, kun ihmissuhteet siellä ovat olleet jotain muuta kuin he ovat uskovista kuvitelleet. Emmekö sen sijaan antaisi Kristuksen rakkauden välittyä meistä ympärillemme muihin niin, että hekin voisivat tulla tuntemaan Jeesuksen?

Elämä-lehdessä 8/2015 oli kirjoitus Nabeel Qureshinista, joka oli harras muslimi, mutta vähitellen vakuuttui Jeesuksen jumaluudesta. Hän tutki sekä islamia että kristinuskoa, ja todisteet puhuivat enemmän kristinuskon kuin islamin puolesta. Nabeel Qureshin muistuttaa, että muslimeja ei tule pelätä, sillä suurin osa muslimeista on ystävällisiä ja vieraanvaraisia ihmisiä. Ja toisekseen – meille ei ole annettu pelkuruuden henkeä vaan voiman ja rakkauden henki (2. Tim. 1:7). Hän muistuttaa, että juuri rakkaudesta kristityt tunnistetaan Jeesuksen opetuslapsiksi.

Paavali muistuttaa meitä rakastamisen tärkeydestä (1. Kor. 13:1-3):

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.

Edellä mainitun Nabeel Qureshinin elämän vaiheista on kirjoitettu kirja Etsin Allahia, löysin Jeesuksen. Muita vastaavia kertomuksia muslimien kääntymisestä kristityiksi löytyy Ismaelin lapset -kirjasta, jonka voit lukea Islamopas.net-sivustolta. Kannattaa tutustua näihin kertomuksiin, sillä ne avaavat hyvin sitä maailmaa, jossa muslimit elävät.

Read Full Post »