Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘evankeliointi’

Are We Evangelizing or Compromising?
By Howard Green 16.2.2017, suom. SK

He kaikki eivät voi olla oikeassa, Joh. 14:6

Jokaiselle tämän sukupolven uudestisyntyneelle kristitylle pitäisi olla selvää, että Jeesuksen paluu on lähellä. Jos otamme panoraamanäkymän maailmasta ja tarkastelemme kaikkia geopoliittisia mullistuksia kaikkialla maapallolla, niin näemme, että Raamatun profetia on toteutumassa aivan silmiemme edessä. Tietäessämme hetken myöhäisyyden, eikö olisi aika paneutua evankelioimisen ja opetuslasten tekemisen tehtävään? Sen sijaan, että toteuttaisivat lähetyskäskyä, monet uskovat tyytyvät etsimään ekumeenista harmoniaa ja yhteistä pohjaa ei-kristittyjen kanssa. Olemmeko evankelioimassa vai sovittelemassa hengellisen sokeuden leimaamassa ajassamme?

Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:15-16)

Mene kadunkulmaan, yliopistokampukselle tai työpaikalle missä tahansa kaupungissa, niin löydät lukuisia uskonkäsityksiä, joita ihmiset kannattavat. Muslimit, buddhalaiset, sikhit, hindut, gnostilaiset, spiritistit ja uusiaikalaiset ovat vain otos kohtaamistasi ihmisistä. Kristittyinä varmasti kohtaamme monia, jotka eivät usko Jeesukseen, kuten me. Jotkut näistä ihmisistä eivät usko kuolemanjälkeiseen elämään ja jotkut uskovat, mutta tosiasiaksi jää, että he viettävät iankaikkisuutensa jossakin. Meillä on jumalallinen velvollisuus ja Herra käskee meitä menemään kaikkeen maailmaan tekemään opetuslapsia.

Tässä ratkaisevassa vaiheessa alkaa irrottautuminen raamatullisesta todellisuudesta. Sen sijaan, että esittäisivät evankeliumin rohkeasti Pyhän Hengen ohjauksessa, monet kristityt tyytyvät käymään loputonta jutustelua (small talk) itse kunkin uskonnosta. Uskontojenvälinen vuoropuhelu on moderni harhaanjohtava nimitys hengelliselle sovittelulle. Salli minun sanoa kipeästi, koska kaikkien ekumeenisten kohteliaisuuksien takana on Saatana. Hän on valheiden isä ja valhe, jota kaupustellaan uskonnollisen yhteyden nimissä, on täydellinen hengellinen viettelys.

Ihmiset ovat kuolemassa ja menossa iankaikkisuuteen ilman Jeesusta. He ovat menossa helvettiin, koska uskovat evankeliumin sijasta valheeseen. Monet ovat kyllästyneitä ja uskovat kaikkien teiden johtavan taivaaseen, tai että me kaikki pohjimmiltaan palvomme samaa Jumalaa. Petos on levinnyt laajalle johtuen johtajista, jotka ovat koonneet monia ekumeenisen yhtenäisyyden lipun alle. Tämä päämäärätietoinen tehtävä on suorastaan moderni Baabelin torni. Se on humanismia ydintään myöten. Se on tulossa yhteen päämääränä tehdä nimeä itselleen sen sijaan, että kirkastaisi yhtä tosi Jumalaa ja Hänen Poikaansa. Sellaiset miehet, kuin paavi Fransiskus, Rick Warren ja Tony Campolo ovat tehneet suurta hallaa Kristuksen ruumiille vehkeillessään ihmisten kanssa, jotka inhoavat evankeliumia. Tarkastelkaamme seuraavia lausuntoja näiltä miehiltä:

”Luulen, että on olemassa muslimiveljiä ja -sisaria, jotka ovat valmiita sanomaan: ’Sinä elät totuuden mukaan, kuten sen ymmärrät. Minä elän totuuden, kuten minä sen ymmärrän ja jätämme sen Jumalalle tuomiopäivänä.’” (Tony Campolo)

”Muslimiveljemme ja -sisaremme voivat sanoa, että islam on ainoa oikea usko, mutta emme ole vakuuttuneita, että vain muslimit nauttivat pelastuksesta. Minä väitän, että ulkopuolella Jeesuksen Kristuksen ei ole pelastusta, mutta en ole vakuuttunut, etteikö Jumalan armo yltäisi kauemmas kuin kristikuntaan.” (Tony Campolo)

”Muslimien ja kristittyjen täytyy toimia yhdessä taistelussa stereotypioita vastaan, rauhan ja vapauden edistämisessä sekä globaalien ongelmien ratkaisemisessa.” (Rick Warren)

”Tervehdin ja sydämellisesti kiitän teitä kaikkia rakkaat ystävät, jotka kuulutte toisiin uskonnollisiin perinteisiin; ennen kaikkea muslimeja, jotka palvotte yhtä Jumalaa, elävää ja armollista ja rukoilette Häntä. Minä todella arvostan läsnäoloanne: näen siinä konkreettisen osoituksen halusta kasvaa keskinäisessä arvostuksessa ja yhteistyössä ihmiskunnan yhteiseksi hyväksi.” (Paavi Fransiskus)

En tuomitse kenenkään näiden miesten henkilökohtaista elämää, eikä minulla ole mitään pahaa tarkoitusta heitä kohtaan, mutta aion varoittaa heistä ja siitä ekumeniaan perustuvasta väärästä evankeliumista, jota he edistävät. Tämä yhteisen sävelen sanoma, jota he saarnaavat, on erilainen evankeliumi, kuin se, jonka me vastaanotimme. Kristittyjen ja muslimien uskonkäsitysten välillä ei ole mitään yhteistä säveltä ja tarvitsee lukea vain Koraanista suura 23:91, joka sanoo, että Jumalalla ei ole poikaa. Miehet, jotka yrittävät edistää rauhaa ilman Rauhanruhtinasta, ovat väärässä joka tasolla.

Tämä on vain pieni näyte hengellisestä petoksesta, jota ajassamme edistetään. Valitettavasti ekumenian väärä evankeliumi ei lopu tähän. Voisin viitata lukemattomiin verkkosivustoihin, kristillisiin lehtiin, kirjoihin tunnetuilta kristillisiltä johtajilta mukaan lukien evankelikaaleja, jotka kannattavat tällaista. Sosiaalista oikeudenmukaisuutta, uskontojenvälisyyttä (interfaith) ja ekumeenista pseudoevankeliumia levitetään tänä päivänä yli monien kirkkojen ja seurakuntien. Meitä kehotetaan rakentamaan siltoja, etsimään yhteistä pohjaa ja yhteyttä. Tämä voi tuntua äärimmäisen kristuksenkaltaiselta ohjeelta, jos meille sanotaan, että niin jaetaan Jeesuksen rakkautta.

Kannatan ehdottomasti keskusteluja muslimien, hindujen, tai buddhalaisten naapurien ja työtovereiden kanssa. Mielestäni meidän pitäisi pyrkiä ystävällisyyteen ja aitoon ystävyyteen, mutta jos se tapahtuu jonkinlaisen uskontojenvälisen aselevon ja ekumeenisen utopian saavuttamiseksi, se ei ole Jumalasta. Jos tarkoituksenasi on vain saavuttaa rauha ja harmonia, niin tuhlaat aikaasi. Kun kerran uudestisynnyit, niin sinulla on vain yksi päämäärä ja se on tehdä opetuslapsia ja tehdä kaikki Jumalan kunniaksi.

Meidän ei tarvitse ansaita oikeutta eikä riittävää luottamusta evankeliumin levittämiseksi. Lupa saarnata Jeesusta annettiin sinulle sillä hetkellä, kun pelastuit. On hyvä ja oikein kristityille olla kaikkein rakastavimpia, välittävimpiä ja vieraanvaraisimpia ihmisiä maailmassa, mutta se ei tarkoita evankeliumin sanoman heittämistä yli laidan ymmärretyn yhteyden vuoksi. On melkein niin, että monet seurakunnat ovat enemmän huolissaan siitä, kuinka toiset uskonnolliset ryhmät arvioivat heitä, kuin siitä, että saarnaavatko Kristusta heille. Kun tingit Jeesuksesta, et evankelioi. Voisit yhtä hyvin nimetä seurakuntasi tai palvelutyösi kulttuurilliseksi keskukseksi tai uskontojen yhteistyöksi.

Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan. (1. Kor. 2:1-5)

Voi tuntua rakastavalta tavoittaa muiden uskontojen ryhmiä osoittamalla heille kuinka hyväksyvä ja välittävä olet, mutta ellet esitä Jeesusta ainoana tienä Jumalan tykö ja iankaikkiseen elämään, sinä kieltäydyt kaikkein rakastavimmasta teosta, jonka voit tehdä kenellekään. Ystävät, on lukemattomia tarinoita ihmisistä, jotka lähtevät muista uskonnoista tehdäkseen Jeesuksen Herrakseen. Entiset muslimiystäväni ovat vaarantaneet perheensä, rahansa ja jopa henkensä tullessaan Jeesuksen tykö. He ovat tulleet uskoon ehkä radio-ohjelman, verkkosivuston tai opetuksen kautta. Usein se oli toisen entisen muslimin rohkea todistus, jolla hän vaaransi kaikkensa kertoakseen heille hyvän uutisen.

On olemassa lukuisia kristittyjä veljiä ja sisaria, jotka ovat pelastuneet islamista ja palavat Jeesukselle. Nämä veljet ovat Syyriassa, Irakissa, Iranissa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa, Egyptissä, Indonesiassa ja kymmenissä muissa maissa ja saaneet rangaistuksia kristinuskoon kääntymisestä. Ellei hallitus vainoa heitä, niin paikallinen muslimiväestö kyllä tekee sen. He puhuvat rohkeasti ja julistavat Jeesuksen nimeä. Nämä ihmiset ovat valmiita vaarantamaan kaikkensa Jeesuksen tähden.

Näin ei tapahtunut, koska haalea kristitty tuli heidän kaverikseen ja halusi viettää rajattomasti aikaa lähtien keskinäiselle ymmärryksen matkalle siitä, kuinka tehdä maailma paremmaksi paikaksi. Se tapahtui, koska heidät kohdattiin Jumalan Sanan totuuksilla. Tämä on arvailua minun osaltani, mutta mitä he mahtavat ajatella, kun kuulevat kristittyjen Lännessä sovittelevan ja yrittävän saavuttaa kadotettuja sieluja millä tahansa sanomalla paitsi evankeliumilla? Sen täytyy saada heidät pudistamaan päätänsä epäuskoisina ja surullisina. He ovat kokeneet täydellisen sydämenmuutoksen ihmeen parannuksen ja uskon kautta Jeesukseen. Tämä on sitä, mikä voittaa sieluja maailman pimeimmissä osissa, joten miksi me täällä omaksumme erilaisen evankeliumin?

Uskonnolliselta kuulostava jutustelu ja uskontojenvälinen harmonia eivät muuta sydämiä; vain Jeesuksen julistaminen muuttaa. Kirkkojen muuttaminen uskonnollisiksi kulttuurikeskuksiksi tai joko avoin tai peitelty opetus, että kaikki tiet johtavat Jumalan tykö, ei ole evankelioimista, vaan sovittelemista, eikä tuo sieluja valtakuntaan. Meidän tulee rakastaa muslimeja, hinduja ja kaikkia muitakin, mutta rakastaa niin paljon, että kerromme heille Jeesuksesta. Jumala rakastaa heitä ja lähetti Jeesuksen, että heillä voisi olla iankaikkinen elämä Hänen kauttansa. Me olemme täällä yksin Jumalan kunniaksi, emme omaksemme, joten sitä varten meidän täytyy evankelioida eikä sovitella. Jumala ei halua, että kukaan hukkuu ja on lähettänyt Jeesuksen pelastamaan kadotettuja. Meidän täytyy aina olla valmiita julistamaan rohkeasti tätä sanomaa. Jumala siunatkoon teitä, kun uskollisesti evankelioitte ja teette opetuslapsia.

Kaikki Hänen puolestaan,

Howard

Read Full Post »

Kun Suomeen tulee pakolaisina ja maahanmuuttajina yhä enemmän myös muslimeja, joillakin tahoilla syntynyt jonkinlainen pelkotila. Islamistien maineen vuoksi kaikkia tänne saapuneita muslimeja kammoksutaan. Maassamme on jo noin 60 000 islamin uskoista, ja tuntuu siltä, kuin heitä aivan kuin rauhoiteltaisiin ja lepyteltäisiin vireillä olevalla moskeijahankkeella. ”Saatte rakentaa moskeijan ja tuemme sitä kaikin tavoin, kunhan vaan ette tee meille mitään pahaa.” Ihan kuin nyt täällä asuvilla muslimeilla olisi jotain ajatuksia päämme menoksi!

Luterilainen kirkkomme on ilmaissut tukensa moskeijahankkeelle ainakin piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen suulla. Hän kirjoittaa artikkelissa Miksi kirkko puolustaa monikulttuurisuutta ja jopa moskeijahanketta? näin: ”Aavistus Jumalan valtakunnasta on jo siellä, missä ihmiset oppivat elämään sovinnossa ja rauhassa keskenään. Vaikka islamin oppi poikkeaa kirkon opista, kirkkoa ohjaa oman edun tavoittelun sijasta unelma ihmiskunnan harmoniasta Jeesuksessa Kristuksessa. Missä muualla se toteutuisi kuin konkreettisessa vieraanvaraisuudessa, jota osoitetaan muukalaisille?” (Suomen Kuvalehti 27.7.15.)

Ja se vieraanvaraisuusko tulee ilmi rakentamalla muslimeille oma moskeija? Ehkä pian Suomessakin alkavat voimistua ne liberaalikristillisyyden äänenpainot, joiden mukaan muslimit ja kristityt palvovat samaa Jumalaa. Näin on käynyt muualla, miksei siis Suomessakin? Rivien välistä tällaista on jo luettavissa hyvinkin yleisesti – on vain ajan kysymys, milloin joku alkaa puhua siitä suoraan. Kun lukee esimerkiksi Jyri Komulaisen kirjoituksia, hienojen sanallisten koukeroiden takaa on nähtävissä se kerettiläinen ajatus, että kaikki uskonnot johtavat saman Jumalan yhteyteen. Seuraavassa hänen lauseessaan tuota ajatusta ei tarvitse edes hakea rivien välistä: ”Kun lukee Basavannan kaltaisia hindulaisia bhakti-runoilijoita, intohimoinen kaipuu Jumalaa kohti on ilmeinen. Vaikea on välttyä ajatukselta, että Jumala on heitä myös koskettanut. Lähetystyö kuuluu olennaisena osana kristilliseen uskoon. Kirkon missio suuntautuu kuitenkin maailmaan, jossa Jumala on jo läsnä.” (Jyri Komulainen 16.9.2013 Suomen Kuvalehti). Hän viestittää, että Jumalan valtakunta on laajempi kuin ymmärrämme – kristillisen kirkon rajat ylittävä – eikä kirkolla ole siihen yksinoikeutta.

Ruotsissa ollaan jo niin pitkällä, että Tukholman piispa Eva Brunne on ehdottanut erään kappelin sisustamista myös muslimeille sopivaksi. Tähän kuuluisi lattiaan tehtävä Mekkaa kohti osoittava merkintä, joka ilmaisisi oikean rukoussuunnan. Samoin krusifiksi olisi poistettava, jotta tila olisi neutraali ja soveltuisi kaikille. (Dagen.se 28.9.2015, suomeksi asiaa kommentoi esim. Blogitaivas.fi)

Onneksi maailmalta kantautuu myös toisenlaisia viestejä: iloisia uutisia siitä, miten muslimeja on kääntynyt kristityiksi, jopa runsain määrin. ”Muslimit kääntyvät joukolla kristityiksi Berliinissä”, kirjoittaa Helsingin Sanomat 29.9.2015. Pastori Gottfried Martensin seurakunnassa on satoja entisiä muslimeja Iranista ja Afganistanista. Kasteopetusta antaessaan pastori sanoo keskustelevansa huolella kastettavan kanssa, sillä kristityksi kääntyminen voidaan nähdä viranomaisten silmissä negatiivisena asiana. Pastorin seulan läpäisee noin 80 % halukkaista; heillä on aito halu tulla kristityiksi, vaikka se merkitsisi jopa turvapaikka-anomuksen hylkäämistä.

Seurakuntalainen.fi uutisoi 23.9.2015 otsikolla ”Maahanmuuttajia kääntyy kristityiksi Keski-Euroopassa”. Sen mukaan esimerkiksi Saksassa on 6000 iranilaista lähtenyt seuraamaan Jeesusta muutaman viime vuoden aikana. Joidenkin kääntymysten taustalla voi olla halu saada tällä tavalla myönteinen turvapaikkapäätös, mutta on myös paljon hengellistä etsintää. ”Monien muslimien harhakuva islamista on poistunut. He näkevät sen pahan puolen ja ovat avautuneet. Siksi on myös aitoja kääntymyksiä.” Fidan muslimityön koordinaattori Hannu Lahtinen kertoo myös sattumuksesta, jossa seurakunta oli kutsunut erääseen muille tarkoitettuun koulutustapahtumaan paljon muslimeja. Tilaisuus käytettiin kuitenkin hyödyksi: ”Julistimme yksinkertaista evankeliumia, ja se meni kuin veitsi voihin. Nyt tuossa seurakunnassa on farsinkielinen uskonelämän aakkoskurssi. Yksi uskoon tulleista oli tunnettu afgaanilaulaja.”

Pekka Simojoki puolestaan kertoo Uusi Tie -lehdessä 15.10.2015, miten Tuomas-messuun oli kutsuttu 40 pakolaista. He tuskin olivat koskaan aikaisemmin olleet kristillisessä tilaisuudessa. ”En tiedä, kuinka paljon ymmärrettiin sanoista, mutta ilmapiiri ja ilo ymmärretään aina. Ja se ymmärretään, onko sydän mukana. Tällaista kokemusta tuskin omasta moskeijasta oli heillä kellään, sen näki ilmeistä.” Eräskin ISISin tappouhkauksia paennut kertoi sitten messun jälkeen, ettei olisi halunnut muslimina tulla kristittyyn maahan, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. ”Tänään minä olen ymmärtänyt, että kristinusko on rakkauden uskonto”, hän tunnusti. Pekka lopettaa kirjoituksensa siihen ajatukseen, että nuo kaukaiset vieraat ovat saman Luojan luomia ja lunastamia kuin mekin. ”Me ehkä pelkäämme, mutta he pelkäävät vielä enemmän. Koin vahvasti, että heidän ovensa ovat auki evankeliumille. Ehkä Jumala lähetti heidät tänne siksi, että me voisimme rakastaa ja kertoa heille Vapahtajasta.”

Miksi siis tyytyä vain rakentamaan heille moskeijaa, kun voimme pyytää heidät seurakuntaamme ja tuoda viestiä elävästä Jumalasta ja Hänen pojastaan Jeesuksesta? Jumala on rakastanut meitä suuresti antamalla poikansa Jeesuksen syntiemme sovitukseksi. Koska meitä on rakastettu ensin, emmekö veisi tätä ilosanomaa kaikkein suurimmasta rakkaudesta myös muslimeille?

Christian Today kirjoittaa 16.10.2015, miten juuri kristittyjen taholta tuleva rakkaus sai erään ISIS-taistelijan antamaan elämänsä Jeesukselle. Artikkelin otsikkona on ”ISIS-taistelija saapui pakolaisleiriin suunnitelmanaan tappaa kristittyjä, kohtasi Jeesuksen”. Tuo ISISin taistelija tuli Pohjois-Syyriassa olevalle pakolaisleirille teeskennellen olevansa pakolainen. Hänen tarkoituksenaan oli tappaa kristittyjä työntekijöitä, mutta luopui suunnitelmastaan kuultuaan evankeliumia ja nähtyään kristittyjen rakkauden. Hän huomasi, kuinka islam oli aivopessyt hänet suhtautumaan kristittyihin, ja kuinka toisenlainen oli se todellisuus, jonka hän näki kristityissä.

David Wilkersonin hartauskirjassa Isän sydän on tämän päivän 1.11. teemana juuri tuo kristityistä loistava valo. Jumala rakentaa seurakuntaansa sen valon kautta, joka loistaa Hänen omistaan. Kun elämme rehellisesti ja epäitsekkäästi täysin antautuneena Jeesukselle, olemme Jumalan laupeuden ja armon esimerkkejä muille ihmisille. Wilkerson kertoo eräästä New Yorkissa toimivan suuryrityksen johtajasta, joka soitti heidän toimistoonsa. Yrityksessä työskenteli kaksi naista, jotka kuuluivat Wilkersonin seurakuntaan. Naiset olivat johtajan mukaan erilaisia kuin muut toimiston työntekijät. He olivat alati ystävällisiä, hymyileviä ja avuliaita, eivätkä he puhuneet pahaa muista tai valittaneet asioista. ”Heissä on jotakin erilaista. Haluaisin tavata teidät saadakseni selville, mistä se johtuu”, hän sanoi. Wilkerson jatkaa: ”Nämä naiset olivat kuin taivaallisia kynttilöitä, jotka Jeesus oli laittanut tehtäviinsä. Heistä loistanut valo valaisi koko työpaikan, koska heillä oli itsessään Kristuksen elämä!”

Tuo yritysjohtaja oli juutalainen, ja olisi tuskin tullut mukaan seurakunnan kokoukseen. Sen sijaan hän näki todistuksen Jeesuksesta näiden naisten elämän kautta. Olemmeko me samanlaisia Herran todistajia muille ihmisille – ovatpa he sitten muslimeja, ateisteja, työtovereita, naapureita, sukulaisia tai ketä tahansa? Ehkä meidän olisi joskus syytä katsoa peiliin. Olen nimittäin kuullut, että jotkut vasta kääntyneet ovat jopa lähteneet pois seurakunnasta sen takia, kun ihmissuhteet siellä ovat olleet jotain muuta kuin he ovat uskovista kuvitelleet. Emmekö sen sijaan antaisi Kristuksen rakkauden välittyä meistä ympärillemme muihin niin, että hekin voisivat tulla tuntemaan Jeesuksen?

Elämä-lehdessä 8/2015 oli kirjoitus Nabeel Qureshinista, joka oli harras muslimi, mutta vähitellen vakuuttui Jeesuksen jumaluudesta. Hän tutki sekä islamia että kristinuskoa, ja todisteet puhuivat enemmän kristinuskon kuin islamin puolesta. Nabeel Qureshin muistuttaa, että muslimeja ei tule pelätä, sillä suurin osa muslimeista on ystävällisiä ja vieraanvaraisia ihmisiä. Ja toisekseen – meille ei ole annettu pelkuruuden henkeä vaan voiman ja rakkauden henki (2. Tim. 1:7). Hän muistuttaa, että juuri rakkaudesta kristityt tunnistetaan Jeesuksen opetuslapsiksi.

Paavali muistuttaa meitä rakastamisen tärkeydestä (1. Kor. 13:1-3):

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.

Edellä mainitun Nabeel Qureshinin elämän vaiheista on kirjoitettu kirja Etsin Allahia, löysin Jeesuksen. Muita vastaavia kertomuksia muslimien kääntymisestä kristityiksi löytyy Ismaelin lapset -kirjasta, jonka voit lukea Islamopas.net-sivustolta. Kannattaa tutustua näihin kertomuksiin, sillä ne avaavat hyvin sitä maailmaa, jossa muslimit elävät.

Read Full Post »

Viime sunnuntain evankeliumitekstinä oli Luukkaan evankeliumin 10. luvun jakeet 1-12. Siinä Jeesus lähettää 72 opetuslastaan kaksittain julistamaan eri kaupunkeihin. Hän käskee opetuslapsia: ”Parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.'”

Jeesus sanoi opetuslapsille myös: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän.” Tästä Hän tahtoo muistuttaa tänään meitäkin.

Moni kyselee ja jopa tuskailee, että mikä onkaan se oma tehtävä Jumalan elovainioilla. Vastaus on helppo, kun muistamme Jeesuksen antaman lähetyskäskyn:

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. (Matt. 28:19,20)

Saatamme sanoa mielessämme, että tuo on pappien, lähetystyöntekijöiden ja muiden palkattujen työntekijöiden tehtävä. Mutta näin ei ole – kehotus on annettu kaikille Herraan uskoville. Jätetään kastaminen pappien tehtäväksi, mutta muuta työsarkaa sitten kyllä riittääkin.

Olivatko nuo lähetetyt opetuslapset korkeasti koulutettuja tai ylipäätään oppineita ihmisiä? Eivät olleet – he olivat aivan tavallisia ihmisiä, jotka oli kutsuttu kalastajan ammatista tai jostakin muusta arkisesta työstä Jeesuksen seuraajiksi. Paavali, jonka julistustyö alkoi vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, oli vasta se ensimmäinen oppinut kristinuskon teologi.

Seurakuntakin oli perustettu jo ennen Paavalia, eikä siihenkään tarvittu oppineita. Tarvittiin vain kalastaja-Pietari, joka toimi Pyhän Hengen johdatuksessa ja voimassa.

Ehkä kysyt, millä viisaudella Pietari ja nuo muut opetuslapset osasivat toimia ja opettaa? Mutta muistatko, että hehän olivat saaneet seurata Jeesuksen toimintaa ja opetusta – Pietari aivan alusta asti. Hän oli omakohtaisesti saanut kokea senkin, että kieltämisen ja katumisen jälkeen vielä kelpasi Jeesukselle. Oman kokemuksensa perusteella hän osasi kertoa Jeesuksen ristin sovitustyöstä ja julistaa ylösnoussutta Kristusta. Hän kertoi siitä, mitä oli nähnyt ja mitä oli kuullut Jeesuksen opettavan.

Mikä on se sanoma, jota meidän tulisi viedä eteenpäin? Mitä sanomaa me voimme ja osaamme kertoa muille? Sen ei totisesti tarvitse olla teologisesti viisaita ajatusrakennelmia. Riittää kun kerromme, miten Jeesus on minullekin syntiselle antanut anteeksi ja saan turvautua Hänen sovitustyöhönsä. Rangaistus, joka olisi minun pitänyt kärsiä, on jo kannettu ristinpuulla.

Rakastava Taivaan Isämme tiesi jo meidät luodessaan, että synti saa meidät valtaamme, emmekä omin voimin voi itseämme pelastaa. Siksi Hän on itse Pojassaan meidän syntimme jo sovittanut. Hän on meille pelastuksen valmistanut – meidän ei tarvitse kuin ottaa se uskossa vastaan!

Mitään muuta julistusta ei tarvita kuin tätä yksinkertaista veren evankeliumia. Siinä on toivo jokaiselle; ei ole niin suurta syntistä, jota se ei koskisi. Se on niin yksinkertaista sanomaa, että on usein viisailta salattu, mutta lapsenmieliset sen kyllä ymmärtävät.

Elämme aikaa, jossa ihmiset kaipaavat kuulla sanomaa pelastavasta Jeesuksesta. Annetaan itsemme Hänen käyttöönsä:

Herra, tahdon olla uskollinen sanallesi. Olen omassa voimassani mitätön, mutta käytä minua valtakuntasi työssä tahtosi mukaan. Tee minut kelvolliseksi Sinun käyttöösi. Anna minulle tarvittava viisaus ja Pyhän Henkesi voima niissä tehtävissä, joihin haluat minut asettaa. Johdata askeleitani.

Read Full Post »

Tuskin kukaan ajan merkkejä havainnoiva kristitty on eri mieltä siitä, että elämme lopunaikaa. Jeesus kertoo ensimmäisistä lopun merkeistä näin (Matt. 24):

Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: ”Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?” Jeesus vastasi: ”Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: ’Minä olen Messias’, ja eksyttävät monia. Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua. ”Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu. Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.

Näiden tapahtumien jälkeen alkaa suuri ahdinko, vihanaika. Tässä vaiheessa Jeesus tulee takaisin noutamaan omiaan Taivaan kirkkauteen. On olemassa erilaisia koulukuntia siitä, tapahtuuko tempaus ennen vihanaikaa, sen keskellä vai vasta jälkeen. Jeesus itse kehottaa meitä olemaan valmiina joka hetki: ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. … Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.” (Matt. 24:42,44)

Elämme aikaa, jolloin Jeesus voi tulla takaisin minä hetkenä hyvänsä. Olemmeko silloin valmiit? Olemmeko viisaita neitsyitä, jotka valvovat ja odottavat sulhasta saapuvaksi? Olemmeko erottaneet ajatuksemme ja sydämemme vain Hänelle? Vai olemmeko kiinni tässä maailmassa, että kun Herramme saapuu kuin varas yöllä, niin jäämme jälkeen siitä pelastettujen joukosta, joka nousee ylös ilmoihin yhdessä Herramme kanssa?

Uskoville tuo tapahtuma on ilon hetki, mutta tänne jääville se on hirvittävän vaivanajan alku. Pyhä Henki on poistunut, ja maa on jäänyt Saatanan vaivattavaksi. On sanottu, että tuosta seitsemän vuoden vihanajasta ei pelastu kuin marttyyrikuoleman kautta.

”… ’Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?’ … hän sanoi minulle: ’Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä’.” (Ilm. 7:13,14)

Jumala on Saatanan yläpuolella, ja tahtoo ja voi pelastaa sieluja myös vaivanajasta. Lue seuraava kirjoitus, jonka sanomaan uskon Pyhän Hengen yhtyvän.

Read Full Post »

Hengellisissä piireissä on nykyjään valtavan paljon odotusta, että näkyisi kaikenlaisia ihmeitä ja merkkejä. Uskotaan kyllä Jumalaan, mutta kaivataan ihmeitä, jotta uskosta osattomat vakuuttuisivat Jumalan olemassaolosta.

Moni ajattelee, että ihmeiden avulla voidaan saada muut uskomaan Jumalaan – ja samalla saadaan vahvistusta myös omalle uskolle. Mutta luovatko ihmeet kestävää ja lujaa uskoa? Epäilen tätä vahvasti.

Olen aiemmin kirjoittanut useaan otteeseen Israelin kansan eksoduksesta Egyptistä kohti Luvattua maata. Kuten Raamatusta voimme lukea, niin he saivat nähdä kerta toisensa jälkeen mitä suurimpia Jumalan ihmeitä. Silti he aina seuraavan koetuksen hetkellä unohtivat Jumalan ihmeteot ja alkoivat kapinoida Moosesta ja Jumalaa vastaan. Heillä ei ollut vaikeuksien tullessa pienintäkään uskoa ja luottamusta, että Jumala on heidän kanssaan ja huolehtii heidän tarpeistaan. Nykyaikana on aivan samoin kuin silloin: uskovalla pitäisi olla vain menestystä, eikä ymmärretä, että vaikeudet kuuluvat Jumalan johdatukseen ja uskon kasvuun.

David Wilkerson kirjoittaa osuvasti: ”Me olemme suuresti Israelin kaltaisia. Haluamme, että Jumala puhuu sanan, sallii meille ihmeellisen pelastuksen, täyttää nopeasti meidän tarpeemme, poistaa kaikki tuskamme ja kärsimyksemme. Saatat ehkä juuri nyt sanoa: ’Kunpa Jumala vain päästäisi minut tästä sotkusta – jos Hän antaisi minulle vain tämän yhden ainoan ihmeen – en enää ikinä epäilisi Häntä!’ Mutta entä ne kaikki ihmeet, jotka Hän on jo sinulle tuottanut? Ne eivät ole saaneet sinussa aikaan minkäänlaista uskoa, joka auttaisi sinua nykyisissä vaikeuksissa.”

Wilkerson jatkaa, että suurin ihme tai merkki maailmalle ei ole edes jonkun herääminen kuolleista, vaan: ”… jumalattomien mieleen ja henkeen tekee todella vaikutuksen kristitty, joka kestää kaikki koettelemukset, myrskyt, ahdistukset ja kärsimykset pysymällä luottavaisesti uskossa. Sellainen uskova kohoaa vaikeuksistaan luonteeltaan vahvempana, uskoltaan vahvempana, vahvempana Kristuksessa.”

***

Kerran nuoruudessani yritin saada yhtä kaveria kääntymään uskon tielle kertomalla hänelle Jumalan tekemistä ihmeistä. Muistan hyvin kun tämä kaveri vastasi, että vaikka näkisi ihmeen silmiensä edessä, hän ei uskoisi silti. Jos joku tekee uskonratkaisun näkemiensä ihmeiden ja merkkien perusteella, se ratkaisu ei välttämättä ole kestävällä pohjalla. Oikea uskoontulo lähtee synnintunnosta, hädästä oman sielun iankaikkisesta elämästä.

Ihmeistä suurin on se, että Jeesus on kuollut syntiemme tähden ja antanut meille sovituksen kaikista rikkomuksistamme. Kun ihmiselle tulee synnintunto ja hän saa jättää asiansa Jeesukselle, sitä rauhaa suurempaa ihmettä ei maan päällä olekaan.

Jeesus sanoi: ”Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki” (Matt 16:4). Fariseukset ja saddukeukset pyysivät merkkiä muka uskoakseen, mutta Jeesus vastasi heille vain viittaamalla omaan kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Älkäämme siis tavoitelko ihmeitä vaan sielujen pelastusta. Kun julistamme väkevää evankeliumia puolestamme kuolleesta ja ylösnousseesta Kristuksesta, voivat ihmeet ja merkitkin seurata tällaista julistusta.

Read Full Post »

Vapaakirkon pitkäaikainen evankelista ja yli kirkkokuntarajojen tunnettu julistaja Hilja Aaltonen on päässyt Taivaan kotiin.

Jo nuoruudestani muistan hyvin hänen sanoittamansa laulun Sinä kaipaatko täyteyttä Hengen sen, josta osa alla:

Sinä kaipaatko täyteyttä Hengen sen,
Joka tulvailee uskosta lupausten,
Joka vuotavi kädestä Mestarin
tyhjän tyhjihin sieluihin?
Tämä siunaus armona annetaan,
Omat ansiot turhuutta, roskaa vaan,
Kiinnä katseesi vuorehen voittoisaan,
Pyhän Golgatan kukkulaan.

Hilja Aaltosen ydinsanomaa oli ristinevankeliumi, eli Jeesuksen sovitustyö syntiemme tähden Golgatalla. Siinä on kristinuskon ydin, ja se riittää, vaikka muusta ei puhuisikaan.

Muistan hyvin, kun 2000-luvun alkuvuosina Jumala pysäytti minut noidannuolen kautta. Makasin viikon sängyssä ja aikani kuluksi luin Hilja Aaltosen kirjaa, jonka nimeä en tosin enää muista. Siltä sairasvuoteelta alkoi prosessi, joka muutti monta asiaa perusteellisesti – minut aivan kuin herätettiin.

Hilja Aaltonen puhui viime vuosinaan herätyksestä, jota hän odottaa. Mutta mitä on herätys? Se ei ole sitä, että olisi jotain hurmosta tai näkyisi ihmeitä ja merkkejä. Herätyksen odottaminen tässä ajassa valitettavasti vaikuttaa olevan jotain tuon kaltaisen etsimistä. Herätys on sitä, kun ihminen tulee synnintuntoon. Nykyisin ei kovinkaan usein kuulla kehotusta parannuksentekoon, mutta se on edellytys herätykselle.

Monesti ajatellaan, että herätystä on se, kun uskosta osattomat tulevat uskoon. Oikeasti herätys alkaa Herran huoneesta – minusta ja sinusta, jotka ovat etääntyneet Herrasta. Herätystä ei tule, jos emme ala tutkiskelemaan oman sydämemme tilaa. Meidän on joka päivä tultava Jeesuksen ristin juurelle ja tunnustettava rikkomuksemme ja tehtävä niistä parannusta. Jeesus on syntimme sovittanut ja antaa ne katuvalle anteeksi.

Hilja Aaltonen on sanonut, että ”nykypäivän ihminenkin kaipaisi yksinkertaista, vanhanaikaista, körttiläistä, kyynelten keskeltä julistettua veren sanomaa: ’Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä.’ Ei rääkätty ihminen, joka on nääntymässä taakkojensa alle, tule autetuksi, ellei saarnatuoleista kuulu tämä ristin sovintosaarna.”

Hän sanoi odottavansa, että herätys alkaisi hiljaisena ja jykevänä, Jumalan Sanan mukaisena – ei minään hurmosliikkeenä. ”Kaipaan sitä jykevyyttä, jota ennen oli. Kokouksissa oli sellainen henki, että niissä itkettiin ja oltiin hiljaa. Se oli syntisen itkua Jumalan tuulen alla.”

Hilja Aaltonen totesi jokunen vuosi sitten, että ”Pyhän Hengen pilvi on Suomen päällä, mutta jokin pidättää”.

Mikä se on, joka pidättää herätystä alkamasta? Mielestäni syy on siinä, että ihmiset – edes uskovat – eivät ole nähneet tarpeelliseksi tulla ristin juurelle. Ei Jumala voi siihen pakottaa ketään. Meillä on asiat liian hyvin, jotta meiltä riittäisi aikaa Jeesukselle. Jumala voi tosin panna alulle herätyksen, mutta silloin se tapahtunee jonkin ahdistuksen kautta.

Lue Hilja Aaltosen haastattelu vuodelta 2010.

Read Full Post »

Evankelista Kalevi Lehtinen on siirtynyt ajasta ikuisuuteen 17.7.2011. Hänen piti tulla tänne Savonlinnaan kuukauden päästä elokuun puolivälissä Uusi elämä voittaa -evankelioimistapahtuman puhujaksi. Sainkin tiedon Kalevin poismenosta tapahtumamme koordinaattorilta.

Olen aina suuresti arvostanut Kalevi Lehtisen konstailematonta evankeliumin julistamista. Jeesus oli hänen julistuksensa keskipisteenä.

Kalevi Lehtinen oli evankelista, joka rohkaisi tietoisen uskonratkaisun tekemiseen. Puheensa lopuksi hän osasi oikealla tavalla kutsua etsivät ihmiset eteen ja antamaan elämänsä Jeesukselle. Hän teki sen hellästi ja ilman painostusta.

Ev.lut. kirkonkin piirissä Kalevia arvostettiin, mutta kaikki eivät hyväksyneet hänen uskonratkaisuun kehottavaa julistustaan. Se on sääli, sillä juuri evankelistoja tarvittaisiin enemmän. Opettajia kyllä löytyy, mutta ei tarpeeksi niitä, jotka johtavat kaipaavia sieluja taivastielle.

Lämmöllä muistan Mara-setääni, joka rippileiriltä tultuani ensimmäisinä sanoinaan kysyi: ”No tulitkos siellä uskoon?” Olin siellä tehnyt uskonratkaisun, ja ei siinä auttanut muu kuin perheen kuullen tunnustaa, että ”Kyllä”. Muutama viikko sitten tämän sedälle kerroin ja totesin, että jos et olisi sitä kysymystä tehnyt, niin olisinkohan silloin lähtenyt uskontielle? Sanoohan Raamattu: ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan” (Room. 10:9, 10). Kun ihminen tekee ensin tietoisen uskonratkaisun, hän tarvitsee sitten vielä tilaisuuden tunnustaa se muiden kuullen. Vapaissa suunnissa onkin erinomaisen hieno käytäntö, jossa seurakunnan kokouksissa on uskoon tulleiden todistuspuheenvuoroja.

Kalevi-veljemme sai kutsun taivaankotiin. Tässä ajassa tarvitaan edelleenkin hänen kaltaisiaan evankelistoja. Emme kenties tavoita niin suuria määriä ihmisiä kuin hän, mutta ottaisiko silti joku meistä kutsun vastaan? Kutsun lähteä viemään evankeliumia sitä kaipaaville. Kun vastaat myöntävästi, Jumala kyllä auttaa siinä tehtävässä eteenpäin!

Read Full Post »

« Newer Posts