Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Fransiskus’

”The Kingdom of God on Earth” Without a King
15.10.2019 Lighthouse Trails Editors, by Roger Oakland, suom. SK

Käynnissä on ovelasti laadittu suunnitelma, joka julistaa, että uskonpuhdistus on ohi. ”Pyhä Henki” on muka yhdistämässä seurakunnan valtavaa herätystä varten, ennen kuin Jeesus palaa. Ekumeeninen hulluus leviää kuin virus. Harvoilla pastoreilla on aikaa kuunnella tarkkaan, mitä nykyinen paavi itse sanoo. Hän kannattaa yhteyttä kaikkien ja jokaisen kanssa, jotka liittyvät Roomaan. Juuri tätä on Jesuiitta-agenda, yhdistää kaikki ihmiset ja uskonnot Rooman auktoriteetin alaisiksi. Ja ensimmäistä kertaa historiassa roomalaiskatolisella kirkolla on jesuiitta-paavi! Kun ajattelet, että paavi antoi ensimmäisille jesuiitoille viisisataa vuotta sitten tehtäväksi mitä ikinä tarvitaan uskonpuhdistuksen lopettamiseksi ja sitten ajattele paavinvallan ja joidenkin protestanttien (kuten edesmennyt Tony Palmer) nykyisiä ponnistuksia uskonpuhdistuksen lopettamiseksi, niin se on vertahyytävä skenaario.

Ekumeenisessa kärrynpyörässä on monta puolaa, mutta kaikilla puolilla on yhteinen keskiö. Keskiö on Roomassa sijaitseva Vatikaani, jossa paavi istuu ”Pietarin” valtaistuimella. Sieltä käsin ”Jumalan valtakunta” perustetaan. Artikkelista otsikolla: ”Pope’s Mass: We’re not Christian Without the Church”, (Paavin messu: Emme ole kristillisiä ilman kirkkoa)”, joka raportoi paavi Fransiskuksesta puhumassa suurelle messuun kokoontuneelle ryhmälle, luemme:

Ilman kirkkoa ei ole sellaista asiaa kuin kristitty, eli yksin vaeltavaa kristittyä, koska Jeesus asetti itsensä kansansa matkalle: Tämä oli paavi Fransiskuksen pohdintaa messussa tänä aamuna Casa Santa Marta’ssa. Päivän ensimmäisestä lukemisesta alkaen paavi Franciscus sanoi, että julistaessaan Jeesusta apostolit eivät aloittaneet Hänestä, vaan ihmisten historiasta. Itse asiassa ”Jeesuksessa ei ole mitään järkeä ilman tätä historiaa”, koska Hän ”on tämän tarinan [loppu], jota kohti tämä tarina menee, jota kohti se vaeltaa.”1 (hakasulut alkuperäisessä).

On selvää, että kun paavi Fransiskus puhuu eteensä kokoontuneelle ryhmälle johtaessaan messua, niin kun hän sanoo ”kirkko”, hän tarkoittaa katolista kirkkoa. Seuraava lainaus vahvistaa jokaiselle epäilevälle, että hän puhui roomalaiskatolisille ”uskovaisille”:

Katsoessaan eteenpäin kristitty on toivon mies, toivon nainen. Ja tässä kristitty seuraa Jumalan tietä ja uusii liiton Jumalan kanssa. Hän sanoo jatkuvasti Herralle: ”Kyllä, minä haluan käskyt, haluan sinun tahtoasi, seuraan sinua.” Hän on liiton ihminen ja me juhlimme liittoa joka päivä messussa: siten kristitty on ”eukaristian nainen, eukaristian mies”.2

Tai ajattele seuraavaa infoa, joka on saatavana katolisella sivustolla Catholicism.org:

”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta” (extra ecclesiam nulla salus) on katolinen uskonoppi, jota Jeesus Kristus ja Hänen apostolinsa opettivat, Isät saarnasivat, paavit ja kirkolliskokoukset määrittelivät ja kirkon kaikkien aikakausien uskovaiset hartaasti uskoivat. Paavit määrittelivät sen näin:

    • ”On vain yksi uskovaisten yleinen kirkko, jonka ulkopuolella kukaan ei pelastu.” (Paavi Innocentius III, Fourth Lateran Council, 1215.)
    • ”Me julistamme, sanomme, määrittelemme ja lausumme, että pelastuksen kannalta on ehdottoman välttämätöntä jokaiselle ihmiselle olla Rooman paavin alamainen.” (Paavi Bonifacius VIII, Bula Unam Sanctam, 1302.)
    • ”Kaikkein pyhin Rooman Kirkko lujasti uskoo, tunnustaa ja saarnaa, ettei kukaan niistä, jotka ovat katolisen kirkon ulkopuolella, ei vain pakanat, vaan myös juutalaiset ja harhaoppiset ja skismaatikot, voi saada osaa ikuisessa elämässä, vaan että he menevät iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu paholaiselle ja hänen enkeleilleen, elleivät ennen kuolemaansa ole liittyneet Kirkkoon; ja että niin tärkeä on tämän seurakuntaruumiin yhteys, että vain ne, jotka pysyvät tämän yhteyden sisällä, voivat hyötyä Kirkon sakramenteista pelastukseksi ja vain he voivat saada ikuisen hyvityksen paastoistaan, almuistaan, muista kristillisen hurskauden töistään ja kristityn sotilaan velvollisuuksistaan. Ei yksikään, olkoot hänen almunsa vaikka kuinka suuret, ei yksikään, vaikka vuodattaisi verensä Kristuksen nimen tähden, voi pelastua, ellei pysy katolisen kirkon helmassa ja yhteydessä.” (Paavi Eugenius IV, Bulla Cantate Domino, 1441.)3

Kenellä on valtakunnan avaimet

Jos olet joskus kiertänyt pyhän Pietarin aukion Roomassa, niin tiedät, ennen kuin menet sisälle kirkkoon, että siellä on Pietarin patsas, kuvaamassa yhtä roomalaiskatolisen kirkon tärkeää pylvästä. Patsas esittää Pietaria, opetuslasta, jonka katolilaiset väittävät Jeesuksen valinneen ensimmäiseksi paaviksi. Väite on, että roomalaiskatolisuus on kristinuskon ainoa todellinen edustaja, koska sen uskonkäsitykset voidaan jäljittää Pietarin nimittämiseen Jeesuksen seuraajaksi. He sanovat, että Jeesus antoi hänelle ”valtakunnan avaimet”.

Jäljittääksemme tämän väitteen alkuperää meidän on mentävä Raamattuun ja tarkistettava pitääkö väite paikkansa. Se perustuu Raamatun jakeisiin, jotka löytyvät Matteuksen luvusta 16, kun Jeesus kysyi opetuslapsilta, kenenkä he sanoivat Hänen olevan?

Kun Jeesus tuli Filippuksen Kesarean tienoille, kysyi hän opetuslapsiltaan sanoen: ”Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?” Niin he sanoivat: ”Muutamat Johannes Kastajan, toiset Eliaan, toiset taas Jeremiaan tahi jonkun muun profeetoista”. Hän sanoi heille: ”Kenenkä te sanotte minun olevan?” Simon Pietari vastasi ja sanoi: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika”. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.” Silloin hän varoitti vakavasti opetuslapsiaan kenellekään sanomasta, että hän on Kristus. Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös. (Matt. 16:13-21)

Vaikka roomalaiskatoliset uskovat innokkaasti, että Jeesus valitsi erään miehen seuraajakseen ja johtamaan kirkkoa, niin se ei ole, mitä Jeesus sanoi. Jeesus vastasi esittämäänsä kysymykseen, johon Pietari oli vastannut. Pietari sanoi: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Kallio, eli perustava usko, jolle kristinusko perustettaisiin, ei olisi ihmisen seuraamista. Perustus tarkoitti sen tietämistä, kuka Jeesus on ja mikä rooli Hänellä on historiassa. Tämä avain oli se avain taivaan valtakuntaan, ei avain valtakuntaan, jonka ihminen on perustanut maan päälle, vaikka se voisi olla Jeesuksen nimissä.

Roomalaiskatolisen dogman mukaan paavit kautta aikain ovat väittäneet, että vain Rooma voi jakaa pelastusta. Alusta lähtien, Filippuksen Kesareassa, Jeesus teki opetuslapsille ja Pietarille selväksi, ettei ketään ihmistä missään tapauksessa pidä seurata eikä antaa hänelle titteliä, joka osoittaisi hänen olevan Jeesuksen Kristuksen muoto lihassa.

Kun Jeesus kertoi opetuslapsille, mitä hänelle tapahtuisi ja että Hän kärsisi, kuolisi ja nousisi ylös, niin Pietari kieltäytyi uskomasta tätä tärkeää sanomaa, joka toteuttaa evankeliumin Raamatun mukaan: Raamattu sanoo: Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: ’Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko’.” (Matt. 16:22)

Jeesus vastasi välittömästi Pietarin harhaoppiseen vaatimukseen sanomalla:Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten” (Matt. 16:23).

Siinä on virhe, jota on siirretty kautta sukupolvien ja joka on vaikuttanut, ei vain roomalaiskatoliseen kirkkoon, vaan myös moniin protestanttisiin pastoreihin ja johtajiin, jotka tunnustavat uskovansa Jeesuksen evankeliumiin. Ihminen pääsee Jumalan ja ihmisen väliin. Ihmiset eivät ainoastaan käsitä väärin sitä, mitä Jeesus sanoi kalliosta, eli perustuksesta, jolle kristinusko pitäisi rakentaa, vaan he asettuvat Hyvän Paimenen asemaan ja väittävät, että heille ja ainoastaan heille, on annettu valtakunnan avainten haltijuus.

Valtakunta Nyt -evankelikaalit

Vaikka Rooma näyttää tietä rohkealla väitteellä, että Jumala valitsi Pietarin ja seuraavat paavit ottamaan tittelin ”Kristuksen sijainen” ja päättämään, mitä lampaiden pitäisi uskoa, tai olla uskomatta, niin muut ryhmät uskovat, että heidät on kutsuttu tuomaan, tai jopa valmistelemaan ja perustamaan Jumalan valtakunta tänne maan päälle ilman Kuninkaan läsnäoloa. Ottaen usein kannan, että Jeesus ei itse asiassa palaa fyysisesti hallitsemaan tuhannen vuoden ajan, nämä ryhmät näkevät itsensä Jumalan valitsemiksi olemaan inhimillisiä astioita tähän tarkoitukseen.

Tämän opetuksen yleisiä nimityksiä ovat: Valtakunta Nyt (Kingdom Now), Hallintateologia (Dominion Theology) ja Rekonstruktionismi (Reconstructionism). Ajatuksena on, että ennen kuin Kristus voi palata, maailma on tuotava yhteen yhteydessä ja täydellistämisessä ja tämän työn tekee kristillinen kirkko. Rick Warren’in päämäärätietoinen P.E.A.C.E.-suunnitelma, Jim Wallis’in sosiaalisen evankeliumin agenda ja Tony Campolo’n tai Brian McLaren’in esiintuleva kirkko (Emerging Church) ovat joitakin väylistä, joiden kautta tätä propagoidaan. Pohjimmiltaan tavoitteena on poistaa kaikki maailman ongelmat (esim. sairaudet, köyhyys, terrorismi ja saastuminen) ja siten luomme utopian ”taivaasta maan päällä”.

Vaikka tällaisen maailman luominen kuulostaa erittäin hyvältä, niin Raamatun mukaan se ei tule onnistumaan. Monet Raamatun kohdat sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa, kuvaavat hyvin erilaista skenaariota, kuten esim. seuraava:

Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Matt. 24:9-14)

Seuraava luettelo eräistä Valtakunta Nyt -teologian virheellisistä opetuksista valaisee sitä, kuinka vaarallinen tämä uskomusjärjestelmä on, mutta silti se on tänä päivänä valtavasti levinnyt seurakuntaan:

  • Profeetalliset Raamatun kohdat kielletään, tai niiden sanotaan toteutuneen vuonna 70 jKr. (kuten myös preterismi uskoo).
  • Seurakunta on uusi Israel (korvausteologia).
  • Harmageddon on jatkuva taistelu valon ja pimeyden voimien välillä.
  • Antikristus on henki, ei todellinen henkilö.
  • Me olemme jo Ahdistuksen ajassa, mutta samalla olemme tuhatvuotisessa valtakunnassa. Ei se sen kummempaa! Toinen tai toinen.
  • Sen sijaan, että seuraisivat perinteisiä Raamatun profetioita, he seuraavat ”uusia ilmoituksia”.
  • Nykyajan profeettoja on toteltava, eikä heitä saa tuomita epätarkkuudesta.
  • He haluavat palauttaa maan eedeniläisen luonteen, vaikka synti alkoi Eedenistä.4

Tämä liike on temmannut mukaansa planeetan ja niitä, jotka eivät suostu liittymään siihen, pidetään ”kolonialisteina”, ”sotaisina fundamentalisteina” ja ”ahdasmielisinä jauholakkeina”, jotka eivät halua tarttua ”uuteen aaltoon” ja lähteä mukaan mahtavaan herätykseen, joka on siirtämässä maailman kohti yhteyttä ja rauhaa. Monilla tämän liikkeen johtajista ei ole mitään ongelmaa liittyä Rooman paaviin ja maanpäällisiin valtakuntasuunnitelmiin, joita hänellä on liittyä yhteen muiden uskontojen, mukaan lukien islamin, kanssa.

Vaikka jotkut arvostelukykyiset kristityt näkevät, kuinka tällä suuntauksella on rooli Raamatun profetian valossa, niin valtavan suuri osa kristittyjä ei sitä näe. Nämä ovat niitä, jotka lukevat kirjoja kirjoittajilta, jotka edistävät esiintulevan kirkon (eli ”progressiivisen kristinuskon”) ajatuksia postmodernille sukupolvelle, joka hylkää Raamatun opetukset ja hyväksyy Jumalan valtakunnan perustamisen maan päälle nyt heti. He ovat valmiita liittymään yhteen muiden uskontojen kanssa uudelleen määrittelemällä kristinuskon ”lavean tien” (broad-way) hengellisyydeksi, jossa kaikki pelastuvat ja ovat osa Jumalan valtakuntaa. He eivät enää usko iankaikkisuuteen johtavaan ”kaitaan tiehen”. Jumalan valtakunta on kaikille uskonnoille, he sanovat (jopa niille, jotka eivät usko mihinkään). Yhteys, rauha, kytkeytyneisyys (connectedness) ja ykseys on kaikki, millä on merkitystä, samalla kun raamatullinen oppi pannaan syrjään merkityksettömänä käsillä olevalle ”uudelle uskonpuhdistukselle”. On selvää, että tällainen näkemys jättää hyvin vähän tilaa Ristille ja Raamatun evankeliumille ja sellaisia kirjoituksia kuin tämä, ei oteta huomioon:

Ja hän vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja opetti, kulkien Jerusalemia kohti. Ja joku kysyi häneltä: ”Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat? Niin hän sanoi heille: ”Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi. Sen jälkeen kuin perheenisäntä on noussut ja sulkenut oven ja te rupeatte seisomaan ulkona ja kolkuttamaan ovea sanoen: ’Herra, avaa meille’, vastaa hän ja sanoo teille: ’En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette’. (Luuk. 13:22-25)

Valitettavasti, vaikka voi olla monia pastoreita, kuten Rick Warren, jotka vielä pitävät kiinni henkilökohtaisesta uskosta Jeesukseen Kristukseen pelastajanaan, tulee aika, jolloin heidän nyt valitsemansa tie voi tulla heille kalliiksi. Toivon, että nämä johtajat heräävät näkemään, mitä tekevät, ennen kuin se on liian myöhäistä. Äläkä unohda niitä lukemattomia ihmisiä, jotka seuraavat näitä paimenia ja jotka eivät koskaan voi omaksua pelastavaa tietoa Jeesuksesta Kristuksesta, koska totuudet pidätetään heiltä ”rauhan” ja ”yhteyden” vuoksi.

On myös surullista tietää, että suuri joukko ”kristillisiä” johtajia ei enää usko (tai ei ole koskaan uskonut) ristiin synnin sovituksena, vaan säilyttävät uskonsa, että sellainen käsite on sekä muinaisaikainen että barbaarinen. He pitävät kiinni näkemyksestä, että kristinusko täytyy uudelleen määritellä ajallemme. Brian McLaren, joka vuonna 2015 edusti ”kristinuskoa” Utahissa pidetyssä maailman uskontojen parlamentissa, pitää kiinni juuri tällaisesta näkemyksestä. Yhdessä haastattelussa hän sanoi, että ajatus siitä, että Jumala lähettää poikansa väkivaltaiseen kuolemaan, on ”väärää mainostamista Jumalalle” ja samoin perustein hylkäsi myös opin helvetistä.5

Lisäksi McLaren’illa on ollut merkittävä rooli Valtakunta Nyt -teologian edistämisessä, kuten voidaan nähdä hänen kirjassaan The Secret Message of Jesus: Uncovering the Truth That Could Change Everything (Jeesuksen salainen sanoma: Kaiken muuttavan totuuden paljastaminen). McLaren, jonka Time-lehti listasi kerran yhdeksi 25 vaikutusvaltaisimmasta henkilöstä evankelikaalisessa kristikunnassa, on pyrkinyt päivittämään kristillisen uskon tehdäkseen sen relevantiksi ajallemme. Hän esittää kirjansa alussa useita kysymyksiä, jotka antavat ymmärtää, että seurakunta on esittänyt väärin Jeesuksen ydinsanoman ja edistää ajatusta siitä, että kristittyjen on oltava rehellisiä itselleen, vaikka se merkitsisi heidän uskonsa muuttamista. Tässä kirjassa hän esittää seuraavan lausunnon:

Valitettavasti kristinusko on vuosisatoja kerrallaan liian monessa paikassa laskettavaksi, vähätellyt, tulkinnut väärin tai kokonaan unohtanut Jeesuksen salaisen sanoman. Sen sijaan, että koskisi maan päälle tulevaa Jumalan valtakuntaa, kristinusko on liian usein syventynyt hylkäämään ja pakenemaan maata ja menemään taivaaseen. … Olemme pettäneet sanoman, että Jumalan valtakunta on saatavana kaikille, alkaen vähimmistä ja viimeisistä ja kadotetuista – ja olemme sen sijaan uskoneet ja opettaneet, että Jumalan valtakunta on saatavana eliitille, alkaen moitteettomista ja puhtaista ja voimakkaista.6

McLaren’in kirjassa vuodelta 2016, otsikolla The Great Spiritual Migration: How the World’s Largest Religion is Seeking a Better Way to be Christian (Suuri hengellinen muuttoliike: Kuinka maailman suurin uskonto etsii parempaa tapaa olla kristitty), hän kuvaa tätä kaikki käsittävää ”Jumalan valtakuntaa”, joka sisältää ”moniuskoiset (so. kaikkien uskontojen) yhteistoiminnot”. Hän toteaa:

Tällainen yhteistyö johtaa uuteen ymmärrykseen siitä, mitä evankeliointi tarkoittaa. Minulle opetettiin, että se tarkoitti ihmisten käännyttämistä yhteen tosi uskontoon, nimittäin omaani [kristinusko]. Nyt uskon, että evankeliointi tarkoittaa ihmisten kutsumista sydämestä sydämeen yhteyteen ja yhteistyöhön Jumalan ja lähimmäisten kanssa suuressa maan parantamisen, rakastetun yhteisön rakentamisen, Jumalan valtakunnan ensin etsimisen ja Jumalan oikeudenmukaisuuden etsimisen kanssa kaikille. Kunkin perinteen jäsenet tuovat pöytään ainutlaatuiset lahjansa, valmiina jakamaan ja vastaanottamaan, oppimaan ja opettamaan, antamaan ja ottamaan anteliaisuuden ja haavoittuvuuden hengessä. Ei naapuriani eikä myöskään minua velvoiteta eikä odoteta käännyttämään. … Kun toimimme yhdessä yhteisen hyvän puolesta, muutumme kaikki. Ne, jotka eivät ole kokeneet tällaista muuttavaa yhteistyötä, eivät yksinkertaisesti tiedä, mitä heiltä puuttuu. … Moniuskoisten toimintojen kautta olen tullut näkemään, kuinka kieli, jota Paavali käytti yhdestä ruumiista, jossa on monia jäsentä (1. Kor. 12, Room. 12: 4–5), soveltuu, ei vain erilaisiin lahjoihin yksittäisten kristittyjen keskuudessa, vaan myös erilaisiin lahjoihin uskontojen keskuudessa.7 (korostus lisätty).

Vaikka monet evankelikaalit ovat nyt työntäneet Brian McLareni’n evankelisen kristinuskon sivustakatsojaksi, toiset ovat jatkaneet hänen sanomansa välittämistä, joskus hienovaraisemmilla tavoilla. Mutta kuten Raamattu sanoo: ei mitään uutta auringon alla. Saatanan juonet ovat koko ajan käynnissä. Hänen päämääränsä on tuhota Ristin sanoma ja vaikka hän ei voi koskaan todella tuhota sitä, hän voi saada lukemattoman määrän sieluja hylkäämään sen tarjoamalla heille korvikkeita. Mutta me tiedämme, ettei ole olemassa mitään korviketta sille täytetylle työlle, jonka Jeesus Kristus, ihmiskunnan ainoa Vapahtaja, suoritti ristillä.

Mitä tämä meille kertoo?

On yleinen klisee: jos se kaakattaa kuin ankka, kävelee kuin ankka ja sillä on höyhenet kuin ankalla – niin se on ankka! Tässä artikkelissa olemme kosketelleet kolmea eri aluetta koskien Jumalan valtakunnan perustamista maan päälle ilman kuningasta nyt. Onko tämä sitä, mitä Jeesus tarkoitti, vai johtavatko meitä harhaan ihmiset, jotka noudattavat omia kuvitelmiaan, tai mikä vielä pahempaa: Saatanan innoitusta?

Vaikka ajatus siitä, että ihmisjohtajat perustavat Jumalan valtakunnan tänne maan päälle, on ollut olemassa jo vuosisatoja, meidän tulisi kiinnittää erityistä huomiota, kun nykytapahtumat paljastavat, että vaikka maailma tulee yhä pahemmaksi, niin meille sanotaan, että se tulee yhä paremmaksi. Kun väärät uskonnot tulevat osaksi valtakuntaa, niin selvästikään se ei ole Jumalan valtakunta, vaan ennemmin valtakunta, joka kuuluu tämän maailman jumalalle. Jeesus teki sen hyvin selväksi, että valtakuntia on kaksi – yksi Jumalan ja toinen tämän maailman – kun hän vähän ennen ristiinnaulitsemistaan sanoi Pontius Pilatukselle:Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (Joh. 18:36). Myös samassa keskustelussa Jeesus sanoi Pilatukselle: Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni.” Kysy itseltäsi, kuuletko Hyvän Paimenen äänen, vai onko se tämän maailman jumalan ääni, joka johtaa valtakuntaa, joka ei ole Jumalasta?

Viitteet:

  1. Pope Francis, “Pope’s Mass: We’re not Christian without the Church” (Rome Reports TV News Agency, May 5, 2015).
  2. Ibid.
  3. Outside the Church There is No Salvation” (Catholicism.org, “an online journal edited by the Slaves of the Immaculate Heart of Mary,” St. Benedict Center, NH, ).
  4. Taken from“Kingdom-Now Theology” (Lighthouse Trails blog, March 6, 2007, ).
  5. Interview by Leif Hansen (The Bleeding Purple Podcast) with Brian McLaren, January 8th, 2006); Part 1Part II ).
  6. Brian McLaren, The Secret Message of Jesus(Nashville, TN: Thomas Nelson, 2006), pp. 78-79.
  7. Brian McLaren, The Great Spiritual Migration(New York, NY: Convergent Books, an imprint of the Crown Publishing Group, a division of Penguin Random House LLC, 2016), Kindle location 2768.

Roger Oakland is the author of several Lighthouse Trails books, booklets, and lecture DVDs. He is the founder and director of Understand the Times, International and the Bryce Homes for Widows and Children.

 

Read Full Post »

The Abandonment of the Reformation
By Mike Gendron, suom. SK

Kun juhlimme uskonpuhdistuksen 500. vuosipäivää, on hyvin huolestuttavaa, että monet kristityt ovat hylkäämässä oleelliset evankeliumin totuudet, joita puolustamaan uskonpuhdistajat antoivat elämänsä.

Toiset kristityt uskovat, että uskonpuhdistus oli kallis virhe, koska se jakoi kirkon. He pyrkivät nyt peruuttamaan uskonpuhdistuksen ja yhdistymään jälleen roomalaiskatoliseen kirkkoon.

Mistä johtuu tämä erottamisen puute? Miksi kerran mustavalkoiset opilliset erot ovat nyt käymässä harmaiksi? Kuinka voivat ne, jotka totuus on pyhittänyt, haluta yhteyttä luopiokirkon kanssa? Johtuuko se siitä, että ihmiset eivät tiedä, kuinka poissulkeva aito evankeliumi on? Vai eivätkö he vain tiedä, kuinka väärä ja kuolettava Rooman evankeliumi on?

Uskonpuhdistajat lähtivät roomalaiskatolisesta kirkosta ensisijaisesti kahden tärkeän Raamatun opin perusteella: 1) Raamatun ylin auktoriteetti ja 2) vanhurskautus yksin uskon kautta yksin Kristukseen.

Uskonpuhdistajat väittivät rohkeasti, että Raamatun auktoriteetti on katolisen kirkon opetusten ja perinteiden yläpuolella. He myös vaativat evankeliumin puhtautta, jonka avulla katuvat syntiset voivat tulla oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa yksin armosta yksin uskon kautta.

Sanan ”yksin” tärkeys

Jeesuksen Kristuksen kirkas evankeliumi oli ollut piilotettuna katolisen kirkon uskonnollisten perinteiden alle yli 1000 vuotta. Rooma oli kauan opettanut, että syntiset pelastuvat armosta ynnä ansioista, uskon kautta Kristukseen ja muihin välittäjiin ynnä tekoihin, Raamatun ynnä perinteen mukaan, Jumalan ynnä Marian kunniaksi.

Uskonpuhdistajat hylkäsivät katolisuuden väärän ja kuolettavan evankeliumin julistamalla pelastusta yksin armosta, yksin uskon kautta yksin Kristukseen yksin Raamatun mukaan ja kaikki yksin Jumalan kunniaksi.

Samoin apostoli Paavali 2000 vuotta sitten ajoi paalun maahan suojelemaan evankeliumin puhtautta ja poissulkevuutta. Käyttäen uransa ankarinta ja jyrkintä kieltä, hän kirjoittaa: ”… on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu!” (Gal. 1:7-8).

On selvää, että roomalaiskatolinen kirkko kuuluu tämän jumalallisen tuomion alaisuuteen. Se on vääristänyt evankeliumin asettamalla lisävaatimuksia pelastukselle, kuten: sakramentit, hyvät teot, lain pitäminen, kiirastuli ja aneet.

Kipinä joka käynnisti uskonpuhdistuksen

Kun Martti Luther ei voinut enää kestää, että Jumalan anteeksiantamusta käsiteltiin niin alentavasti, hän naulasi 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen. Kirkolla oli näytteillä yli 1900 pyhäinjäännöstä, kuten pyhimysten ihoa, hiuksia, sormenkynsiä ja jopa päitä. Katolisille myönnettiin aneita heidän syntiensä anteeksisaamiseksi, jos he katselivat pyhäinjäännöksiä ja ripittäytyivät papille.

Lutherin ensimmäinen protesti paljasti paavin iljettävän käytännön myydä pelastusta kiirastulesta aneiden hinnalla. Anekaupan kautta jumalallista anteeksiantamusta myytiin kuin mitä tahansa tavaraa torilla. Johtuen tällaisesta laajalle levinneestä korruptiosta ja harhaopista katolisessa kirkossa vanhurskautuksen opista tuli uskonpuhdistuksen määrittävä oppi.

Vanhurskautuksen oppia on sanottu saranoiksi, joiden varassa taivaan ovi avautuu ja sulkeutuu. Ne, jotka ovat väärässä koskien vanhurskautusta, joutuvat väärään ja kuolettavaan evankeliumiin.

Katolinen kirkko ei vain ymmärtänyt vanhurskautusta väärin, vaan tuomitsi jokaisen, joka omaksui Raamatun opin vanhurskautuksesta uskon kautta Kristuksen hyväksi luetun laillisen vanhurskauden perusteella. Sen sijaan Rooma opetti annettua moraalista vanhurskautta, joka käynnistettiin vesikasteella, menetettiin kuolemansynnillä ja saatiin takaisin sakramenttien kautta, kunnes täydellinen vanhurskaus voitaisiin saavuttaa.

Rooman oppi vanhurskautuksesta oli täysin Raamatun opin vastainen. Toinen oli Jumalan ilmoittama, toinen ihmisten keksimä; toinen oli armosta, toinen ansiosta; toinen perustui Kristuksen täytettyyn ja riittävään työhön, toinen syntisen ihmisen vajavaisiin tekoihin. Uskonpuhdistajat luottivat, että Jumalan Sanan totuus paljastaa laittomien ihmisten harhan, aivan kuten valo karkottaa pimeyden pahat teot.

Miksi uskonpuhdistus hylätään nyt?

Vuodesta 1965 Vatikaani on toteuttanut hyvin määriteltyä strategiaa uskonpuhdistuksen peruuttamiseksi ekumeniaa koskevan määräyksensä kautta. He ovat hyvällä menestyksellä suostutelleet evankelikaaliset johtajat allekirjoittamaan lukuisia yhteyssopimuksia katolisten kanssa, jotka julistavat, että kaikki kristikunnan haarat jakavat yhteisen uskon evankeliumiin. Ei ole tarpeen sanoa, että se on sen evankeliumin traaginen kavaltaminen, jota puolustaessaan monet uskonpuhdistajat kuolivat.

Vielä traagisempi on se tosiasia, että evankelikaalit ovat niitä, jotka tinkivät Jumalan Sanan totuudesta, samalla kun katolinen kirkko edelleen pysyy tiukasti ”erehtymättömissä” opeissaan, jotka pettävät kansan, jolla on vähän tai ei lainkaan erottamiskykyä.

Tietämättömyys Raamatusta ja erottamiskyvyn puute luovat hedelmällistä maaperää petokselle ja luopumukselle. On paljon evakelikaalisia seurakuntia, jotka eivät enää uskollisesti opeta Jumalan koko neuvoa jae jakeelta.

Kun kristittyjä ei ravita vakaalla Sanan ruokavaliolla, he eivät saa totuutta ja siitä tietämättöminä eivät osaa erottaa totuutta harhasta. Ne, joilta puuttuu erottamiskyky, hyppäävät ensimmäisinä ekumenian rattaille ja hylkäävät opit, jotka erottavat uskovat epäuskoisista.

Ajattele vain Teksasin Irving Bible Church’in pastori Andy McQuitty’n sanoja: ”Repeämä, joka tapahtui katolisten ja protestanttien välillä 500 vuotta sitten, on ’teologinen mitättömyys’. Meillä on runsaasti aikaa taivaassa selvittää, kuka oli oikeassa koskien kiirastulta ja Mariaa” (The Chatter, May 2005).

Tämä ei ole mikään yksittäinen kavallustapaus. Kun Life Way Research haastatteli 1000 johtavaa evankelikaalista pastoria, niin paljastui, että melkein kaksi kolmannesta heistä piti paavi Fransiskusta veljenään Kristuksessa. Yli kolmannes sanoi, että he arvostavat paavin näkemystä teologiasta ja että hän on parantanut heidän käsitystään katolisesta kirkosta.

Tämä uskonpuhdistuksen teologian hylkääminen on säälittävää, kun sovittelijat asetetaan vastakkain Lutherin syvällisen näkemyksen kanssa paaviudesta. Hän julisti rohkeasti: ”Paavi on Antikristus, joka on korottanut itsensä Kristuksen yläpuolelle ja asettunut Kristusta vastaan, koska hän ei salli kristittyjen pelastua ilman hänen valtaansa … valehdella, tappaa ja tuhota ruumis ja sielu, siitä hänen paavillinen hallituksensa todella koostuu” (Article IV, The Smalcald Articles).

Vatikaanin strategia peruuttaa uskonpuhdistus

Katolinen kirkko ei enää kutsu protestantteja ”harhaoppisiksi”, koska se yrittää peruuttaa uskonpuhdistuksen. Sen sijaan meistä puhutaan nyt ”eronneina veljinä” meidän viettelemiseksi tulemaan takaisin kotiin Roomaan pelastuksen ”täyteydeksi”.

Heidän strategiansa on suostutella hyvin näkyviä evankelikaaleja edistämään katolisuutta kristinuskon aitona ilmauksena. Toinen osa heidän strategiaansa on lumota ihmiset katolisella mystiikalla, kontemplatiivisella hengellisyydellä ja postmodernismilla.

Postmoderni kulttuurimme edistää moniarvoisuutta, moraalista relativismia (suhteellisuutta) ja suvaitsevaisuutta samalla hyljäten ehdottoman auktoriteetin ja objektiivisen totuuden. Tämä tukee Rooman strategiaa yhdistää kaikki tunnustavat kristityt paavinvallan alle.

Mitä meidän tulee tehdä?

Meidän täytyy pysyä Jumalan Sanan totuuden pyhittäminä (Joh. 17:17). Jumala on kutsunut kansansa ulos pimeyden valtakunnasta Poikansa kirkkauden valoon. Meidän on vastustettava kaikkia liikkeitä, jotka pyrkivät yhdistymään epäuskoisiin hengellisissä riennoissa (2. Kor. 6:14-18).

Meillä ei voi olla mitään yhteyttä katolisten kanssa, koska olemme eri mieltä evankeliumin olennaisissa kysymyksissä, kuinka ihminen uudestisyntyy, kuinka hänet vanhurskautetaan, kuinka hänet puhdistetaan synnistä ja kuka välittää ihmisen ja Jumalan välillä.

Olemme eri mieltä, mitä tulee Jeesuksen Kristuksen kyvystä vaikuttaa, Hänen riittävyydestään ja välttämättömyydestään. Jokaisen uudestisyntyneen kristityn on tarpeen liittyä Herran armeijaan taistelemaan hyvää uskon taistelua (1. Tim. 6:12).

Meidän täytyy kasvattaa intohimoamme ja rakkauttamme totuuteen ja kilvoitella vakavasti uskon puolesta luopumuksen tuulia vastaan. Meidän täytyy puolustaa Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkautta, kunniaa ja nimeä ja varjella evankeliumin puhtautta ja poissulkevuutta. Lopuksi meidän on oltava uskollisia lähetyskäskylle ja evankelioitava monia uskonnollisen petoksen uhreja!


Kirjoittaja Mike Gendron oli harras katolinen 34 vuotta ja ”yhden tosi kirkon” vahva puolustaja, ennen kuin kehitti omakohtaisen suhteen Jeesukseen vuonna 1981.

Hän jätti katolisen kirkon vuonna 1985 ja menestyvän uran liikkeenjohdossa vuonna 1988 opiskellakseen Dallas’in teologisessa seminaarissa. Neljä vuotta myöhemmin hän perusti Proclaiming the Gospel Ministries’in ensisijaisena päämääränä katolisten saavuttaminen evankeliumilla.

Voit päästä hänen postituslistalleen ja löydät täydellisen luettelon hänen kirjoistaan ja videoistaan hänen palvelutyönsä sivustolla: www.pro-gospel.org

Read Full Post »

Top Bible Prophecy Stories of 2015
By Jan Markell www.olivetreeviews.org, suom SK

On ollut hämmästyttävä vuosi. Seuraatpa mitä tahansa raamatunprofetiasivustoa, blogia, mediaohjelmaa, niin tiedät, että ne ovat hukkua artikkeleihin, jotka enteilevät aikaa, jota Raamattu sanoo Jaakobin vaivaksi, joka tunnetaan myös Ahdistuksena.

Tiedän olevan niitä, jotka uskovat, ettei tälle päivälle ole merkkejä. Eräs seminaarin professori – peräti baptisti – moitti minua merkkien mainostamisesta. Hän sanoo, ettei merkkejä ole ennen Ahdistusta. Millään nyt tapahtuvalla ei ole merkitystä. Kuinka traagista. Minkä karhunpalveluksen hän tekeekään seminaarioppilailleen, jotka siksi ovat huonosti varustettuja käsittelemään hyvin synkkiä otsikoita.

Seulottuani viime vuonna satoja, itseasiassa tuhansia otsikoita, päädyin 18 artikkeliin, jotka minusta ovat voimakkaimpia Hänen tulemuksensa airueita:

1) Israelin paheneva eristäminen. (Sak. 12:3.) Barack Obaman alainen vasemmisto hylkäsi Israelin joitakin vuosia sitten. Kanadan Stephen Harper’in tappion myötä Israelille jäi vain joitakin evankelisia kristittyjä siroteltuina ympäri maailman. Sillä ei ole tukenaan yhtään suurvaltaa.

2) ”Nooan päivät” ovat taas. (Matt. 24:37.) Jokainen tekee sitä, mikä hänen omasta mielestään on oikein. (Tuom. 17:6) Laittomuus on päivän sääntö. Pahaa ihannoidaan. Valkoinen Talo koristettiin homosateenkaaren väreillä ja Hillary Clinton’illa on kampanjamainos, jossa homot irstailevat Hillary’n juhliessa heidän tekojaan.

3) Pettymys tämän päivän poliitikkoon on pystyttämässä näyttämön ”miehelle, jolla on suunnitelma” ja joka ei ole poliitikko, mutta jolla on vastaus kaikkiin maailman ongelmiin. Emme tiedä hänen nimeään. Tiedämme, että hänen tittelinsä on antikristus. Hän voi olla ainoa, joka voi stabiloida ISISin kriisin, joka suunniteltiin sinisilmäiselle läntiselle maailmalle.

4) Väkevän eksytyksen nousu. (2. Tess. 2:10-12) Yksinkertaisesti, Jumala lähettää väkevän eksytyksen niille, jotka eivät halua uskoa Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. Ne, jotka nauttivat Hänen pilkkaamisestaan ja hylkäämisestään, Hän tuomitsee, sekoittaa heidän ajattelunsa ja saa heidät uskomaan satuihin. Ja he todella uskovat! Islam on hyvä ja rauhallinen; aseet ovat paha; ilmastomuutos on vaarallisempi kuin jihadistit; Israel on pahis ja palestiinalaiset ovat uusia sankareita tämän päivän seurakunnassa. Tämä on ”Liisa Ihmemaassa” -maailma. Kristityt eivät sovi siihen. Hullu hatuntekijä hallitsee.

5) Amerikan jatkuva alamäki. Amerikkaa ei ole Raamatussa lopunaikoina. Venäjä ja Iran ovat Lähi-idän pääpelurit. Amerikan hyvä vaikutus on katoamassa Barack Obaman alaisuudessa. Amerikka sulautuu globaaliin hallintoon. Sitä ei olisi voinut kuvitellakaan 20 vuotta sitten. Nyt se on ”coolia”.

7) Israelia valmistetaan Antikristukselle. Se on vihollisten ympäröimä. Sillä on pohjoisessa ja idässä Hizbollah, ISIS, Venäjä ja Syyria ja etelässä Gazassa Hamas. Iran kerskuu päivittäin pudottavansa ydinaseita Israeliin. Jossain vaiheessa se antautuu näille uhkille ja kutsuu Antikristuksen tekemään rauhansopimusta – hyvin todennäköistä varsinkin ottaen huomioon Amerikan tuen menettämisen.

8) Goog on nyt liikekannalla. Jos Goog on Venäjä, niin Vladimir Putin on jälleenrakentanut sitä päivistä, jolloin Ronald Reagan hillitsi sitä. Venäjä etenee monin paikoin. Kaikki Googin ja Maagogin kansakunnat ovat järjestäytymässä ja uutisissa: Venäjä, Turkki, Libya ym. näkyvät Raamatun pelurit liikehtivät ikään kuin shakkilaudalla. Ks. Hes. 38-39.

9) Israel on pommittanut Damaskon esikaupunkeja vieden ulos salaisia aseita. Raamattu kertoo ajasta, jolloin Damaskosta tulee rauniokasa (Jes. 17:1).

10) Kristittyjä pilkataan kuin ei koskaan ja juutalaisia pakenee Israeliin ennennäkemättömään tahtiin sitten toisen maailmansodan. (Matt. 10:22.) Vain islamia ihannoidaan, kunnioitetaan ja suojellaan. Irakin ja Syyrian alueella kristittyjä tapetaan viiden minuutin välein. Silti harvat osoittavat mitään huolestumista. Kristinuskoa ollaan poistamassa synnyinalueeltaan. Tämä kehitys voimistui vuonna 2015.

11) Teknologiajättiläiset haluavat tukahduttaa totuuden ja syrjäyttää kristityt. YouTubesta Googleen, Facebookiin, Twitteriin ym. evankeliumia sensuroidaan ja pahuutta ihannoidaan. He ovat valmistamassa tietä ”pedonmerkki”-teknologialle. Vuonna 2015 se eteni ylikierroksilla. Tämä palvelutyöjärjestö (Olive Tree Ministries) joutui sensuurin uhriksi useammin kuin kerran. On paljastavia artikkeleita, että Windows 10 todella vakoilee sähköposteja, luottokortteja ym. [Jos käytät em. käyttöjärjestelmää, lue ohje Windows 10:n tietosuoja-asetusten muuttamiseen.]

12) Globaalia uskontoa vaadittiin loppuvuodesta 2015 Utah’issa alkaen paavi Fransiskuksesta aina maailman uskontojen parlamenttiin (Parliament of World Religions). Jos maailma joskus aiotaan yhdistää, niin myös uskonnot täytyy yhdistää. Vuonna 2015 paavi Fransiskus paljasti olevansa apokalyptinen hahmo. Emme ihan vielä uskalla varustaa häntä Väärän Profeetan hännällä, mutta jopa konservatiiviset katoliset ovat huolissaan tästä jesuiittapaavista. Itseasiassa tämä paavi edustaa marxismia, ympäristöliikettä, uutta maailmanjärjestystä, maailmanhallitusta, kestävää kehitystä, jesuiitta-agendaa, uskontojen yhteyttä, maailman perustuslakia, maailmanoikeutta ja lähtöä katolisista perinteistä. Hän on varmasti maailmanuskonnon airut.

13) Globalismi eteni ylikierroksilla, kiitos siitä Barack Obamalle, YK:lle, paavi Fransiskukselle ja maailman vasemmistojen konsortiolle. John Lennon, joka vuosikymmeniä sitten ”kuvitteli” tämän kaiken, olisi ylpeä!

14) Pyrkimys tehdä käteinen raha laittomaksi voimistui vuonna 2015. Siirtyminen rahattomaan yhteiskuntaan ei tapahdu yhdessä yössä. Sitä toteutetaan hyvin hitaasti ja systemaattisesti vähän kerrallaan. Hallitukset kaikkialla planeetalla ovat alkamassa asettaa rajoituksia käteisen käytölle turvallisuussyistä.

15) Israelin Temppelivuori on tänä vuonna ollut myllerryksen keskipiste. Pystytettäessä näyttämöä Raamatun profetian toteutumiselle tämän seurakunta-ajan loppuessa ei pitäisi olla mikään yllätys, että Moorian vuorella on ollut jännitystä. Se saattaa olla koko planeetan kiistellyin 15 hehtaaria.

16) Tämä oli vuosi, jolloin Raamatun profetiaa pilkattiin ja sitä vastaan hyökättiin enemmän kuin koskaan! ”Autuaalliseen toivoomme” uskovia kutsuttiin Lopunajan Eddie’iksi ja Estereiksi. Vaikka tätä on ollut aina, niin nyt yhä useammat näkyvät opettajat kehottavat meitä olemaan haaskaamatta aikaamme uhkakuvien levittämiseen.

17) Liberaali, jumalaton Eurooppa luhistui. Saksan Angela Merkel’in kaltaiset johtajat menettivät järkensä, asettivat kansansa suunnattomaan vaaraan terroristien hyödyntäessä ”pakolais”-tilannetta ja ovat tehneet Euroopasta aikapommin. Myös Antikristus tulee hyödyntämään tätä.

lambs18) Tämä oli vuosi, jolloin evankelikaalit alkoivat hyväksyä homoagendan ja muutamat väittivät, että Allah ja Jehova ovat sama. Uskonnollisen vasemmiston äänet kannustivat tätä. Suuressa lopunajan luopumuksessa suuri osa seurakunnasta on putoamassa jyrkänteeltä korjaamattomin seurauksin. Vakaan seurakunnan löytämisestä tuli uskovan suurin haaste vuonna 2015.

***

Asiat eivät ole hajoamassa – ne ovat loksahtamassa paikoilleen. Kuuletko neljän apokalyptisen ratsastajan etäisen kavionkopseen?

Minä en vaikene ajanmerkeistä. Jos Jeesus nuhteli fariseuksia siitä, etteivät he tunteneet Hänen ensimmäisen tulemuksensa merkkejä, niin miksi meidän ei odotettaisi olevan tietoisia tämän päivän apokalyptisistä merkeistä?

Herätkää, katsokaa ylös ja nouskaa.

Read Full Post »

Obama and the Pope
By Gary H. Kah, suom. SK

YKTämä vuosi on ollut hyvin toiminnantäyteinen niille korkeissa asemissa oleville, jotka tavoittelevat uutta maailmanjärjestystä. Heidän agendansa sai kovasti vauhtia koko kevään ja kesän ajan kannattajien toivoessa voivansa käyttää YK:n 70. yleiskokousta ponnahduslautana suurempiin yhden maailman tapahtumiin myöhemmin tänä vuonna ja sen jälkeen. Erityisesti kaksi miestä ovat toistuvasti esiintyneet globaalilla näyttämöllä outoina petikavereina näennäisesti yhteisellä näyllä. Fransiskus, ensimmäinen paavi, joka tulee suoraan Jesuiittajärjestöstä, on toiminut läheisessä yhteistyössä presidentti Barack Obama’n kanssa monilla rintamilla, jotka ovat muotoilemassa esiintulevaa järjestystä. Näitä yksimielisyyden alueita ovat, vaikka se ei rajoitu niihin, seuraavat:

  • Pyrkimys Israelille vahingolliseen Lähi-idän politiikkaan
  • YK:n ilmastomuutosohjelman edistäminen
  • LGBT-oikeuksien ja päämäärien tukeminen

Älkää erehtykö, se on erittäin paha agenda. Uskon henkilökohtaisesti, että heidän liittonsa ja yhteiset päämääränsä ovat tarkoituksellisia. Molemmat miehet ovat petettyjä ja ymmärtävätpä tai eivät, niin heitä käytetään tuomaan Ilmestyskirjan lukujen 13 ja 14 kuvailema lopunajan maailmanjärjestys.

Asettuminen Israelia vastaan

Viime kesän lopulla saimme tietää, että Ranska valmistautui esittelemään päätöslauselman tämän syksyn YK:n yleiskokouksen aikana, joka jos se ratifioitaisiin, antaisi virallisen YK:n tunnustuksen Palestiinan valtiolle – täysin erillään Israelista. Tähän saakka Ranska on peräytynyt mahdollisesti johtuen Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu’n ponnistuksista suostutella Ranska ja YK luopumaan tästä liikkeestä. Molemmat osapuolet voivat vielä kuitenkin toimia tässä toimenpiteessä lähitulevaisuudessa. Samoin huolimatta Netanyahu’n voimakkaista vetoomuksista YK nosti Palestiinan lipun tällä viikolla New York’in päämajallaan itseasiassa asettuen Palestiinan asialle Israelia vastaan.

bo_paaviKuva: paavi Fransiskus ja Barack Obama tapaavat Washington’issa

Lokakuun 1. päivänä pääministeri Netanyahu piti terävän puheen YK:n yleiskokouksen edessä. Kiihkeässä puheessaan hän vaati globaalia yhteisöä käsittelemään Israelia oikeudenmukaisesti, koska maan koko olemassaoloa uhataan nyt. Hän huomautti, että yksin viime vuoden aikana YK on antanut 20 päätöslauselmaa, jotka tuomitsevat Israelin, mutta vain yhden Syyriaa vastaan – huolimatta siellä toteutetuista tuhansista teloituksista. (Lue artikkeli Katkelmia Benjamin Netanjahun puheesta YK:n yleiskokouksessa 1.10.2015)

Valitettavasti Bibin hyvä ja selkeä puhe tuskin muuttaa YK:n asennetta Israeliin. Ja on hyvin epätodennäköistä, että se muuttaa myöskään paavi Fransiskuksen ja Barack Obama’n asenteita. Paavi, Obama ja YK kaikki jakavat saman näyn globaalista yhdistymisestä – lopullisesta maailmanhallituksen ja maailmanuskonnon systeemistä, joka hallitsee Jerusalemia ja mahdollisesti sieltä käsin. Vahva, suvereeni ja itsenäinen Israel ei kuulu suunnitelmaan. Se ei ole milloinkaan kuulunut. Heidän näkökulmastaan juutalaisvaltio täytyy saada polvilleen ja pakottaa heidän uuteen maailmanjärjestykseensä. (Sama pätee heidän suunnitelmiinsa USA:ta varten.)

Obama ja paavi ovat julkisesti julistaneet toistuvasti tukeaan ”kahden valtion ratkaisulle”, jossa juutalaisvaltion olisi palattava vuotta 1967 edeltäneille rajoilleen – rajoille, jotka olivat voimassa ennen ”kuuden päivän sotaa”, jossa Israelin naapurit hyökkäsivät sitä vastaan. Voitettuaan tuon sodan Israel oikeutetusti piti valloittamansa maan puolustuksellisena keinona (puskurina) tulevien hyökkäysten varalta. Ottaen huomioon nykyisen Lähi-Idän vihamielisen ilmapiirin Bibi olisi hullu, jos luovuttaisi nämä strategiset alueet, joita tarvitaan Israelin puolustamiseen.

Iran, joka on liitossa Syyrian ja Venäjän kanssa, on toistuvasti vaatinut Israelin täydellistä tuhoamista. Silti Obama paavin tuella allekirjoitti terroristivaltion kanssa sopimuksen, joka ei ainoastaan luo laillista tietä Iranille rakentaa ydinpommi, vaan velvoittaa Yhdysvaltoja puolustamaan Irania, jos se joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Toisin sanoen, jos Israel uskoo, ettei sillä ole muuta mahdollisuutta kuin hyökätä Iranin ydinlaitoksia vastaan estääkseen Irania kehittämästä pommia, jota se käyttäisi Israelin tuhoamiseen, niin Yhdysvallat taistelisi Iranin kanssa Israelia vastaan. Kamalaa! Se osoittaa monumentaalista muutosta USA:n Lähi-idän politiikassa: presidenttinsä kautta Yhdysvallat on kavaltanut Israelin. Barack Obama suosii islamilaista terroristivaltiota pitkäaikaisen liittolaisemme kustannuksella.

Obama onnistui salaamaan nämä tärkeät yksityiskohdat kongressilta, kunnes hänen sopimuksensa Iranin kanssa oli valmis. Israelin rinnalla seisovat konservatiivit ovat raivoissaan, mutta sopimus on voimassa. Vain ihme voi kaataa sen.

On myös merkillepantavaa, että paavi Fransiskus tuki Obaman pyrkimystä ennen sopimuksen allekirjoittamista, sen aikana ja sen jälkeen. Lukuun ottamatta muutamia Fox News’in suorapuheisia juontajia, joista jotkut ovat katolisia, näistä asioista ei juurikaan ole puhuttu muualla sekulaarissa mediassa. Kunnioitan näitä journalisteja, että he seisovat lujina, eivätkä pelkää vastustaa Obamaa ja paavia heidän vaarallisissa ratkaisuissaan.

Mitä seurauksia siitä on, kun Israel seisoo käytännöllisesti katsoen yksin? Sen eristäminen edelleen lisää Lähi-idän epävakautta kasvattamalla suuremman alueellisen konfliktin todennäköisyyttä. Iranin ydinsopimus lähes varmistaa sen, että Israel tulee käynnistämään ennaltaehkäisevän iskun. Jos se tapahtuu, niin kaikki terroristit Israelin ympärillä käyvät sen kimppuun – kuten Hamas, Hizbollah, islamilainen jihad, ISIS, Syyria, Iran jne. (Yksi asia, joka näille osapuolille on yhteinen – islamilaisen uskonsa lisäksi – päämäärä tuhota Israel). Henkilökohtaisesti uskon, että massiivisen tuhon ja ihmishenkien menetyksen jälkimainingeissa sellaista kriisiä tullaan käyttämään syynä uudelle maailmanjärjestykselle. Israel voittaa sodan, mutta maailma vihaa sitä sen vuoksi ja tekee kaikkensa toimiakseen sitä vastaan. Näyttämö on valmis Antikristukselle esitellä maailmanhallitus, joka sanoo tuovansa kestävän rauhan.

Ilmastonmuutos

Syyskuun 23. päivänä paavi Fransiskus saapui Valkoiseen Taloon kahdenkeskiseen suljettujen ovien tapaamiseen Barack Obama’n kanssa. Tiedot siitä, mistä puhuttiin, ovat enintään suuntaa antavia. Voimme kuitenkin olla varmoja, että puheenaiheeseen kuului eri aiheita aina Lähi-idän tilanteesta homojen oikeuksiin. Lähellä listan kärkeä uskon olleen kysymyksen ilmastonmuutoksesta; koska kummallakin miehellä on henkilökohtainen ansioluettelo omistettu tämän asian ajamiselle.

Syyskuun 24. päivänä Fransiskus teki historiaa, kun ensimmäisenä paavina puhui USA:n kongressin yhteiselle istunnolle. Yksi hänen keskeisistä aiheistaan oli, kuten voi odottaa, ilmastonmuutos. Seuraavassa joitakin hänen huolellisesti muotoiltuja huomautuksiaan:

Bisnes on jalo kutsumus, suunnattu tuottamaan varallisuutta ja parantamaan maailmaa. Se voi olla vaurauden hedelmällinen lähde alueella, jossa toimii, varsinkin, jos se näkee työpaikkojen luomisen olennaisena osana palvelustaan yhteiseksi hyväksi. (Laudato Si’, s. 129). Tähän yhteiseen hyvään kuuluu myös maa, keskeinen teema hiljattain kirjoittamassani kiertokirjeessä ”päästäkseni vuoropuheluun kaikkien ihmisten kanssa yhteisestä kodistamme” (ibid., 3). Tarvitsemme keskustelua, johon osallistuvat kaikki, koska se ympäristöä koskeva haaste, johon olemme joutuneet ja sen inhimilliset juuret, koskee ja vaikuttaa meihin kaikkiin (ibid., 14). Kiertokirjeessäni, Laudato Si’, vaadin rohkeaa ja vastuullista ponnistusta ”askeltemme uudelleen suuntaamiseksi” (ibid., 61) ja ihmisen toiminnan aiheuttamien mitä vakavimpien ympäristön turmeltumisen vaikutusten välttämiseksi. Olen vakuuttunut, että voimme aikaansaada muutoksen, enkä epäile, että Yhdysvalloilla – ja tällä kongressilla – on siinä tärkeä rooli näyteltävänä. Nyt on aika rohkeille teoille ja strategioille, jotka on tähdätty toteuttamaan ”huolehtimisen kulttuuria” (ibid., 231) ja ”yhteistä lähestymistapaa taistelussa köyhyyttä vastaan, arvokkuuden palauttamista syrjäytetyille ja samalla luonnon suojelemista” (ibid., 139).

Seuraavana päivänä, syyskuun 25., paavi Fransiskus käynnisti YK:n uuden kestävän kehityksen kampanjan ollen pääpuhuja YK:n yleiskokouksen edessä. Se oli virallinen alku YK:n loppurutistukselle ratifioida kansainvälinen ilmastonmuutossopimus (International Climate Change Treaty). Maailman johtajat kokoontuvat Pariisiin marraskuun 30. päivästä joulukuun 11. päivään YK:n kutsumina nimenomaisena tarkoituksena allekirjoittaa tämä kiistanalainen sopimus. Sekä paavi että Obama ovat kovasti yrittäneet mainostaa ja julistaa tukeaan ilmastoagendalle ja heidän odotetaan allekirjoittavan sopimuksen.

He ovat olleet melkoinen pari. Molemmat miehet ovat ajaneet ilmastonmuutossopimusta maailman poliitikkojen keskuudessa, samalla kun paavi on myös aktiivisesti haalinut maailman uskonnollisten johtajien kannatusta. Tähän päästäkseen Fransiskus julkaisi viime kesänä voimallisen kiertokirjeensä (mainittu edellä lainauksessa häneltä), joka käsittelee ympäristöä ja ilmastonmuutosta. Toinen Vatikaanin asiakirja tarkoitettu pohjustamaan paavin kiertokirjeen julkaisemista, julkaistiin muutamia kuukausia aikaisemmin. Se oli otsikoitu: ”Climate Change and The Common Good” (Ilmastonmuutos ja yhteinen hyvä) ja sen tuottivat paavillinen tiedeakatemia (Pontifical Academy of Sciences) ja paavillinen yhteiskuntatieteellinen akatemia (Pontifical Academy of Social Sciences). Seuraavassa muutamia katkelmia tuosta asiakirjasta, jotka hieman valottavat meille paavin strategiaa:

Ilmastonmuutos on globaali ongelma, jonka ratkaiseminen riippuu siitä, ylitämmekö kansalliset kytköksemme ja tulemmeko yhteen yhteisen hyvän vuoksi… Uskonnolliset instituutiot voivat tuoda asennemuutoksen luomakuntaa kohtaan ja niiden pitäisi ottaa siinä johto… Katolinen kirkko, joka työskentelee muiden uskontojen johdon kanssa, voi nyt ottaa ratkaisevan roolin mobilisoimalla julkisen mielipiteen ja julkisia varoja… Sellainen maailman uskontojen rohkea ja humanitaarinen toiminta, joka toimii yksiäänisesti, varmasti vauhdittaa julkista keskustelua siitä, kuinka voimme integroida yhteiskunnallisia valintoja priorisoituina YK:n kestävän kehityksen päämäärien alla…

Potkun luomiseksi ilmastosopimuksen tueksi suunnitellaan useita uskontojenvälisiä uskonnollisia kokoontumisia vielä ennen YK:n kokousta Pariisissa. Yksi sellainen tapahtuma, tarkoitettu tuomaan maailman uskonnot yhteen ja toimimaan katalysaattorina ympäristötoiminnalle, pidetään lokakuun 24. päivänä. ”Globaalin ykseyden päivänä” (Global Oneness Day) tunnettuna tämän massiivisen maailmanlaajuisen juhlan tarkoitus on tuoda maailman yhteyden uusi aika (New Age) ”ykseyden” – ihmiskunnan jumaluuden ja maailmankaikkeuden keskinäisen riippuvuuden tiedostamisen kautta. Se, mikä tässä hommassa on erityisen huolestuttavaa, on, että monet seurakunnat kaikkialla maailmassa osallistuvat ”sunnuntain ykseyden tilaisuuksiin” (Sunday Oneness Services) asettuen tähän ohjelmaan. Kristityt ovat nopeasti menettämässä arvostelukykynsä, kun median ristituli ja seurakuntajohtajien suositukset tämän sopimuksen tueksi vyöryvät heidän päällensä.

Mikä sitten ilmastomuutossopimuksessa on pielessä? Vastaus: Yhdessä taustalla olevan hengellisen petoksen kanssa, joka liittyy tähän ponnistukseen – joka johtaa ihmisiä omaksumaan maa-keskeisiä / panteistisia uskomuksia – itse sopimus sattuu olemaan kulmakivi yhden maailman agendassa. Harvat tietävät, että jos tämä sopimus ratifioidaan, niin se ottaa käyttöön kansainvälisen lainsäädännöllisen rungon ja perusrakenteen YK:ta varten sopimuksen pakottamiseksi kansallisella, valtiollisella ja paikallisella tasolla – maailman jokaisessa maassa. Tämän sopimuksen kautta me kaikki otamme jättiaskelia maailmanhallituksen systeemiin. Mikä vielä enemmän, tämä sopimus on tehty sillä tavalla, että se menee paljon yli tyypillisten ympäristökysymysten kattamaan lähes jokaisen puolen elämässämme. Se esimerkiksi käsittelee sukupuolten tasa-arvoa, nälän ja köyhyyden lopettamista, eriarvoisuuden vähentämistä valtioiden kesken (se tarkoittaa tulojen uusjakoa) ja maailmanrauhan luomista mainitakseni vain joitakin sen 17 kohdasta. Lyhyesti: se käyttää jokaista planeetallamme olemassa olevaa ongelmaa syynä siihen, että tarvitaan maailmanhallitus ratkaisemaan se.

Tutkiva journalisti Michael Snyder sanoo sen parhaiten:

Niille, jotka haluavat laajentaa ”globaalin hallinnan” piiriä, kestävä kehitys on täydellinen sateenvarjo, koska lähes kaikki ihmisen toiminta vaikuttaa ympäristöön jollakin tavalla. Sanontaa ”planeetan hyväksi” voidaan käyttää verukkeena mikrotason johtamiselle lähes jokaisella elämämme alueella… Tämä sopimus on todella sapluuna radikaalisti laajennetulle ”globaalille hallinnalle”.1

Älä anna pettää itseäsi; YK:n ilmastosopimus on tarkoituksellinen vallan anastus ja valitettavasti maailman näkyvimpien poliittisten ja uskonnollisten hahmojen enemmistö – kuten Obama ja paavi – ovat täysillä mukana.

Homojen oikeudet

Lähi-itää ja ilmastonmuutosta koskevan yhteistoiminnan lisäksi paavi Fransiskus ja Obama ovat samoilla linjoilla, kun on kyse useimmista aikamme yhteiskunnallisista ja kulttuurillisista kysymyksistä mukaan lukien homoagenda. Ei ole salaisuus, missä Obama seisoo tässä kysymyksessä – varsinkin sen jälkeen, kun valaisi Valkoisen Talon sateenkaaren väreillä juhlistamaan korkeimman oikeuden säädöstä samaa sukupuolta olevien avioliiton puolesta. Todellinen ”sankari” kansainvälisellä näyttämöllä, mitä tulee LGBT-oikeuksiin [lesbo-, homo-, bi- ja transseksuaalit] on kuitenkin ollut paavi Fransiskus.

Homo-oikeusaktivisti ja rock-legenda Elton John kuvaili paavi Fransiskusta sankarinaan vuotuisen AIDS-apukonserttinsa aikana New York’issa. John, itse homo, ylisti paavia homouden hyväksymisen ajamisesta katolisessa kirkossa. John huomautti: ”On mahtavaa, mitä hän yrittää tehdä monia monia vastaan kirkossa… Hän on rohkea ja hän on peloton ja sitä me tarvitsemme tämän päivän maailmassa.” Hän lopetti sanoen: ”Tehdäänkö tästä miehestä pyhimys nyt, OK?”2

Rock-tähtien tuen saamisen lisäksi homo-oikeuslehti The Advocate nimesi joulukuussa 2013 hänet vuoden henkilöksi ja hänen kuvansa oli lehden kannessa. Hänet nimettiin vuoden mieheksi myös Vanity Fair’in italialaisessa painoksessa. Lehti kirjoitti: ”Fransiskus on nöyryyden ihme turhuuden ajassa. Hänen toivon majakkansa tuo enemmän valoa kuin mikään tieteen saavutus, koska millään lääkkeellä ei ole rakkauden voimaa.”3

Liberaalin maailman rakkausseikkailu tämän paavin kanssa alkoi hänen nyt kuuluisasta lausunnostaan: ”Jos joku on homo ja etsii Herraa hyvää tarkoittaen, niin mikä minä olen tuomitsemaan?” Aina siitä saakka, kun tuli katolisen kirkon johtajaksi, Fransiskuksen tuen ilmaukset homoudelle ovat yllättäneet ja kannustaneet homojen oikeuksien puolustajia.

Myös kristittyjä rohkaistiin hetkeksi, mutta päinvastaisista syistä. Paavin hiljattaisen USA:n vierailun aikana monet evankelikaalit – halutessaan sinisilmäisesti uskoa, että hän oli todella heidän puolellaan – juhlivat saadessaan tietää, että paavi puhui lyhyesti Kim Davis’in Kentucky’n notaarin kanssa, joka otti samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastustavan kannan. Myös joissakin puheissaan hän puhui ”perhearvoista”. Juhlinta oli kuitenkin lyhytaikaista.

Kuten kävi ilmi, niin paavi oli ovelasti ”heittänyt luun” konservatiiveille puhumalla neiti Davis’in kanssa toivoen sen saavan heidät pois hänen kimpustaan tässä kysymyksessä. Tosiasia on, että vain yhdelle ei-poliittiselle hahmolle myönnettiin audienssi paavin kanssa hänen ollessaan USA:ssa. Hän sattui olemaan entinen paavi Fransiskuksen oppilas, jonka hän on tuntenut monia vuosia. Oppilaan nimi on Yayo Grassi. CNN haastatteli häntä lokakuun 5. päivänä.

Haastattelun aikana paljastettiin, että Grassi’lla oli ollut vuosien ajan kumppani samaa sukupuolta.

Grassi mainitsi, että aikaisemmassa keskustelussa kysyessään paavilta homosuhteestaan, paavi vastasi kertoen hänelle, että se ei ole uskonnollinen kysymys, vaan siviilikysymys. Kaikki, mitä paavin olisi tehtävä tukeakseen Jumalan moraalilakia, olisi sanoa, että Raamattuun perustuva laillinen avioliitto on vain yhden miehen ja yhden naisen välinen. Hän kieltäytyy tekemästä sitä. Vierailunsa aikana hän puhui paljon perheestä ja perhearvoista, mutta ei koskaan määritellyt ehtojaan. Uskon sen olleen tarkoituksellista, jotta ”moderni” perhe kuuluisi siihen.

On ennustettavissa, että tämä paavi yrittää olla kaikkea kaikille. Hän on todella ovela poliitikko. Gallupit heijastavat tätä tosiasiaa. ABC World News’in raportin (syyskuun 3.) mukaan 66 prosentilla amerikkalaisista on myönteinen tai hyvin myönteinen kuva paavi Fransiskuksesta. Tämä kysely tehtiin muutamaa viikkoa ennen hänen Yhdysvaltojen vierailuaan. Hänen lukemansa ovat nyt melkein varmasti jopa korkeammat johtuen kaikesta hänen vierailuaan ympäröineestä huomiosta.

Oletko pannut merkille, että media on mainostanut paavia ja tekee sitä edelleen? Näyttää melkein siltä, kuin hän ei voisi tehdä mitään väärin. Häntä kuvataan planeetan päätiedottajana. Jos konservatiivinen kristillinen johtaja esittää vastakkaisen näkemyksen, niin samat ihmiset hyljeksivät häntä. Tämän pitäisi olla meille syy pysähtyä ja kysyä: ”Miksi on tämä paavi – oletettu maailman kristillinen johtaja – ihailtu ja sekulaarin median mukaan käytännössä erehtymätön, vaikka samat journalistit kohtelevat Raamattuun uskovia evankelikaalisia johtajia halveksivasti?” Voisiko se johtua siitä, että he kaikki jakavat paavin näyn uudesta maailman järjestyksestä ja näkevät todelliset kristityt ja konservatiiviset juutalaiset tiellään seisovina?

Eikö olekin mielenkiintoista, että paavi Fransiskuksesta ja Barack Hussein Obama’sta on tullut maailman näkyvimmät pelurit, kun on kyse kohtaamiemme tärkeimpien asioiden muotoilusta? Lähi-idän politiikasta ympäristöön, samaa sukupuolta olevien avioliittoon, rotusuhteisiin ja uskontojenvälisyyteen (interfaithism) nämä kaksi miestä – jumalattomien poliittisten neuvonantajien ja mainostajien tuella – tavoittelevat globaalin yhdistymisen agendaansa kohdaten vain vähäistä vastustusta. Islam ja kaikki muut väärät uskonnot, jotka edistävät antikristillisiä periaatteita, saavat medialta vapaalipun. Samaan aikaan yleinen mielipide mobilisoidaan tarkoituksellisesti kristittyjä ja konservatiivisia juutalaisia vastaan.

Hetki on myöhäinen. Pyhien vaino on ovella läntisessä maailmassa ja jo käynnissä Lähi-idässä, Afrikassa ja muissa osissa maailmaa. Jumala auttakoon meitä seisomaan vahvoina Hänessä!

Viitteet

  1. “Planetary Sustainable Development and the Vatican”, Michael Snyder, Hope for the World Update, Summer 2015.
  2. “Rock Star says Pope Francis is ‘My Hero’”, Pastor Hal Mayer, Prophetic Intelligence Briefing, September 2, 2015.
  3. Ibid.

Read Full Post »

Moving Toward A One World Government,
A One World Economy And A One World Religion
By Michael Snyder, 18.10.2015, suom. SK

handsGlobaali eliitti ei milloinkaan ole ollut lähempänä yhdistetyn maailman päämääräänsä. Kiitokset sarjalle toisiinsa kytkettyjä kansainvälisiä sopimuksia, että tämän planeetan hallinto on tulossa lisääntyvästi globaaliseksi ja keskitetyksi, mutta useimpia se ei näytä huolettavan lainkaan. Viimeisten 30 päivän sisällä olemme nähneet joitakin suurimpia askelia kohti maailmanhallitusta, maailmantaloutta ja maailmanuskontoa, mitä koskaan olemme todistaneet, mutta nämä tapahtumat ovat herättäneet hyvin vähän julkista keskustelua tai väittelyä. Joten jaa tätä artikkelia niin monille kuin voit. Meidän täytyy herättää ihmisiä tämän suhteen, ennen kuin on myöhäistä.

Syyskuun 25-27. päivinä YK käynnisti ”uuden universaalisen agendan” ihmiskunnalle. Nämä eivät ole minun sanojani, vaan ne todella tulevat suoraan tämän agendan perusdokumentista. Paavi matkusti New Yorkiin pitämään puheen, joka käynnisti tämän konferenssin siten antaen tärkeän hyväksyntänsä tälle uudelle suunnitelmalle. Käytännössä jokainen valtio koko planeetalla auliisti allekirjoitti ne 17 tavoitetta, jotka sisältyvät tähän suunnitelmaan, mutta tämä järkyttävä tapahtumien käänne aiheutti hyvin harvoja kansainvälisiä otsikoita.

YK lupaa, että jos me kaikki toimimme yhdessä, niin voimme muuttaa planeettamme jonkinlaiseksi ”utopiaksi”, mutta totuus on, että kaikki tämä puhe”yhteydestä” naamioi hyvin salakavalan agendan. Seuraava tulee hiljattaisesta teoksesta Paul McGuire’lta, uraauurtavan uuden kirjan ”The Babylon Code” tekijältä:

YK ei kysy lupaa, vaan antaa käskyn, että koko planeetta sitoutuu 17 kestävän kehityksen tavoitteeseen (goal) ja 169 kestävän kehityksen kohteeseen (target), jotka on tarkoitettu muuttamaan maailmamme vuoteen 2030 mennessä. Paavin ajama YK:n 2030 suunnitelma edistää Agenda 21:tä äärimmäisen tehokkaasti (on steroids). Valvotun median kautta väestömassoille kerrotaan, että tämä kaikki koskee ympäristön pelastamista ja ”köyhyyden lopettamista”. Se ei kuitenkaan ole Agenda 21:n todellinen agenda. Agenda 21:n todellinen agenda on perustaa globaali hallitus, globaali taloudellinen järjestelmä ja globaali uskonto. Kun YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon puhui ”unelmasta rauhan maailmasta ja kaikkien arvokkuudesta”, siinä ei ole mitään eroa siihen, kun kommunistit lupasivat ihmisille ”työläisten paratiisia”.

Tavalliselle kansalle nimi ”2030 Agenda” on päivitetty ”globaaleiksi tavoitteiksi”. Syyskuun 26. päivänä muutamia musiikkimaailman suurimpia nimiä (kuten Beyonce) mainostivat näitä uusia ”globaaleja tavoitteita” ”globaalissa kansalaisjuhlassa” (Global Citizen Festival), joka pidettiin keskuspuistossa (Central Park). Voit katsoa YouTube-videon, jolla muutamia koko planeetan kuuluisimmista nimistä kehottaa meitä kaikkia näiden uusien ”globaalien tavoitteiden” taakse, tästä.

Mikään tästä ei ole sattumaa. Meitä koulutetaan ajattelemaan itsestämme ”globaaleina kansalaisina”, jotka kuuluvat ”globaaliin yhteisöön”. Muutamia vuosikymmeniä sitten useimmat amerikkalaiset olisivat tarttuneet aseisiin tällaisesta, mutta nyt useimmat näyttävät vain passiivisesti hyväksyvän nämä muutokset. Hyvin voimakkaat salaseurat ja kansainväliset järjestöt ovat vieneet meitä tähän suuntaan hyvin kauan ja useimmilla amerikkalaisilla ei ole aavistustakaan, mitä on tapahtumassa. Tässä lisää Paul McGuire’lta:

YK on tosiasiassa globaali hallitus eikä hallitse ”hallittavien suostumuksella”. YK on globaali hallitus, jolle kummankin Amerikan poliittisen puolueen poliitikot ovat luovuttaneet perustuslailliset oikeutemme. Jos katsot republikaanien presidentinvaaliväittelyjä, niin näet, että ehdokkaiden valtava enemmistö on ”ostettuja miehiä ja naisia”. He ovat siellä toteuttamassa todellisten isäntiensä, kansainvälistä pankkitoimintaa harjoittavien perheiden ja toisiinsa kytkettyjen salaseurojensa, käskyjä. Jos ehdokkaalla on erilaiset käsitykset kuin ”orwellilainen ryhmäajattelu”, hän saa edetä vain siihen asti.

Keitä ovat nämä voimakkaat eliittiryhmät ja salaseurat, jotka heitä johtavat? Kuten laajasti dokumentoimme uudessa kirjassamme The Babylon Code, jonka ovat tehneet tämän kirjoittaja ja Troy Anderson, Pulitzer-palkittu tutkiva journalisti, on olemassa hyvin todellinen verkosto puolisalaisia ja salaisia ryhmiä. Sellaiset ryhmät kuin Council on Foreign Relations (ulkomaansuhteiden neuvosto CFR), Trilateral Commission, Royal Institute of International Affairs, United Nations (YK), Club of Rome (Rooman klubi), Bilderberg Group ym. kontrolloivat presidenttejä, pääministereitä, mediaverkostoja, poliitikkoja, pääjohtajia ja kokonaisia valtioita. Tuskin koskaan kuulet mitään todellista arviointia näiden ryhmien valvomalta medialta, etkä myöskään, että hallitukset eri puolilla maailmaa yrittäisivät pitää sitä vastuullisena.

Toinen keino, jolla planeettaamme ”yhdistetään”, on kansainvälisten kauppasopimusten käyttäminen.

Lopullinen tavoite on, että koko maailmasta tulisi ”yhdet markkinat” yhtenäisin laein, säännöin ja määräyksin. Mutta kun sulautamme taloutemme maapallon muuhun talouteen, niin Yhdysvallat on menettänyt kymmeniä tuhansia liikeyrityksiä ja miljoonia työpaikkoja talouttamme nyt hallitsevien massiivisten yhtiöiden siirtäessä tuotantoa alueille, joilla työvoima on paljon halvempaa. Tämä tuhoaa keskiluokan täydellisesti, mutta hyvin harvat näyttävät välittävän.

Neuvottelut yhdestä suurimmista kansainvälisistä kauppasopimuksista, mitä maailma koskaan on nähnyt, päättyivät hiljattain.

Tyynenmeren kumppanuus (Trans-Pacific Partnership), josta käytetään myös nimitystä ”Obamatrade” edustaisi jättiaskelta kohti yhdistettyä globaalia taloutta. Seuraava on katkelma eräästä aiemmasta artikkelistani:

Olemme juuri saaneet todistaa yhtä merkittävimmistä askelista kohti maailmantalouden systeemiä, jollaista emme koskaan ole nähneet. Neuvottelut Tyynenmeren kumppanuudesta on saatu päätökseen ja hyväksyttynä se luo planeetan suurimman kaupparyhmittymän. Se ei kuitenkaan ole vain kauppasopimus. Barack Obama on heittänyt tähän sopimukseen kaikenlaisia asioita, joita ei koskaan olisi muuten pystynyt saamaan läpi kongressissa. Ja kun tämä sopimus on hyväksytty, on erittäin vaikeaa koskaan tehdä siihen muutoksia. Joten pohjimmiltaan tässä on käymässä niin, että Obaman agendaa ollaan pysyvästi lukitsemassa 40 %:iin globaalia taloutta.

USA, Kanada, Japani, Meksiko, Australia, Brunei, Chile, Malesia, Uusi Seelanti, Peru, Singapore ja Vietnam, kaikki aikovat allekirjoittaa tämän salakavalan suunnitelman. Näiden valtioiden yhteenlaskettu väestö on noin 800 miljoonaa ja yhteenlaskettu BKT noin 28 biljoonaa dollaria.

Haluatko tietää, kuka teki todella töitä antaakseen Obamalle nopeutetut neuvotteluvaltuudet, jotta nämä neuvottelut voitaisiin viedä menestykselliseen päätökseen?

Se oli maanpetoksellinen republikaaninen johto kongressissa. He tekivät kaikkensa tasoittaakseen tietä Obamatrade’ille.

Olemme näkemässä myös joitakin järkyttäviä siirtoja maailmanuskonnon suuntaan.

Olet ehkä viime vuosina huomannut, että on tullut hyvin muodikkaaksi sanoa, että kaikki uskonnot ovat vain eri teitä saman Jumalan tykö. Itseasiassa monet näkyvät uskonnolliset johtajat julistavat nyt avoimesti, että tämän planeetan kaksi suurinta uskontoa, kristinusko ja islam, palvovat täsmälleen samaa jumaluutta.

Ajattele vain esimerkiksi, mitä paavi sanoo julkisesti tästä asiasta. Seuraava on laajennettu ote hiljattaisesta artikkelistani sivustolla End of the American Dream:

*****

Sitä, mitä paavi Fransiskus sanoi pyhän Patrikin katedraalilla Manhattanilla, on uutisoitu hyvin vähän valtavirran mediassa, mutta se oli erittäin merkittävää. Hän aloitti puheensa näin:

Haluaisin ilmaista kaksi tunnettani muslimiveljilleni ja -sisarilleni: Ensiksikin tervehdykseni heidän viettäessään uhrijuhlaa. Olisin halunnut tervehdykseni olevan lämpöisempi. Läheisyyden tunteeni, läheisyyden tunteeni murhenäytelmän edessä. Sen murhenäytelmän, jonka he kärsivät Mekassa.

Tässä hetkessä annan vakuutuksen rukouksistani. Yhdistän itseni teidän kaikkien kanssa. Rukouksesta kaikkivaltiaalle jumalalle, kaikkiarmolliselle (all merciful).

Hän ei valinnut näitä sanoja vahingossa. Islamissa Allah tunnetaan ”kaikkiarmiaana” (all-merciful one). Jos epäilet sitä, niin teepä Google -haku.

Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun paavi Fransiskus käytti tällaista kieltä. Esimerkiksi seuraava ote on huomautuksista, joita hän esitti ensimmäisen ekumeenisen tapaamisensa aikana paavina:

Sitten tervehdin ja sydämellisesti kiitän teitä kaikkia rakkaat ystävät, jotka kuulutte muihin uskonnollisiin perinteisiin; ennen kaikkea muslimeja ja kaikkia teitä, jotka palvotte yhtä Jumalaa, elävää ja armollista ja kutsutte Häntä rukouksessa. Todella arvostan teidän läsnäoloanne: näen siinä konkreettisen merkin halusta kasvaa keskinäisessä arvostuksessa ja yhteistyössä ihmiskunnan yhteiseksi hyväksi.

Katolinen kirkko on tietoinen, kuinka tärkeää on edistää ystävyyttä ja kunnioitusta miesten ja naisten välillä eri uskonnollisista perinteistä – haluan toistaa tämän: edistää ystävyyttä ja kunnioitusta miesten ja naisten välillä eri uskonnollisista perinteistä – se myös todistaa siitä arvokkaasta työstä, jota uskontojenvälisen vuoropuhelun paavillinen neuvosto (Pontifical Council for interreligious dialogue) suorittaa.

Paavi Fransiskus selvästikin uskoo, että kristityt ja muslimit palvovat samaa Jumalaa. Se auttaa selittämään, miksi hän antoi luvan islamilaisille rukouksille ja Koraanin lukemiselle Vatikaanissa ensimmäisen kerran vuonna 2014.

*****

Se, mitä tapahtuu, on kiistämätöntä. Olemme vyörymässä kohti maailmanhallitusta, maailmantaloutta ja maailmanuskontoa.

Emme tietenkään tule siihen yhdessä yössä. Se vie jonkin aikaa ja matkan varrella tulee olemaan melkoisesti töyssyjä. Itseasiassa uskon, että planeettamme kokee äärimmäisen kaaoksen, ennen kuin todella pääsemme sinne.

Jokaista tärkeää kriisiä kuitenkin käytetään tekosyynä edistämään tätä agendaa. Käytännössä jokainen eliitin meille tarjoama ratkaisu sisältää lisää globalisaatiota ja lisää keskittämistä. Meille kerrotaan, että kaikki ongelmamme ratkeavat, jos ihmiskunta vain yhdistyy.

Joillekin ”yhdistetyn planeetan” tavoite, jossa me kaikki toimimme yhdessä poistaaksemme sellaiset asiat kuin köyhyys, sota ja sairaus, on kaikki järki maailmassa.

Toisille maailmanhallitus, maailmantalous ja maailmanuskonto merkitsevät vain näyttämön valmistamista ”maailmantyrannialle”.


Lue vielä edellä olevaan artikkeliin olennaisesti liittyvä Gavriel Eskelin kirjoitus YK:n AGENDA 2030: Suunnitelma kestävästä kehityksestä.

Read Full Post »