Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘globaali’

Twilight’s Last Gleaming
By Alice Childs, 30.6.2019, suom. SK

Voi sano, voitko nähdä sen kiistämättömän totuuden, että Amerikka on laskeutumassa iltaruskon viime säteiden aikaiseen loppuratkaisuun?

Kukaan rehellinen, jolla on vähänkin tietoisuutta, ei voi olla myöntämättä, että aurinko on laskemassa kerran niin suurenmoiselle amerikkalaiselle imperiumille. Itseasiassa ei ole kyse vain Amerikan lopullisesta kaatumisesta, joka on murtautumassa päällemme. Se on myös koko langenneen maailmanjärjestelmän loppuminen, joka on ollut pilalla aina Eedenin paratiisista saakka, kun Käärme petti Eevan ja Aadamin kapinointi johti paratiisin menettämiseen, mikä vaati Jumalan Pojan henkilökohtaista puuttumista luomukuntansa asioihin hankkimaan lunastuksen kadotetulle ja langenneelle ihmiskunnalle.

Me olemme viimeinen sukupolvi. Me olemme se sukupolvi, joka syntyi näkemään Israelin jälleensyntymisen, Jumalan ”supermerkin”, joka oli merkkinä viimeisen sukupolven alkamisesta – sukupolven, joka olisi elossa ja näkisi kaikkien Raamatun ennustamien tapahtumien huipentumisen. Tämä on jännittävää, kunnioitusta herättävää ja kauhistuttavaa. Juuri nämä tapahtumat, jotka ovat käynnissä ja lähes täyttyneet, osoittavat ilman mitään epäilystä, että todellakin elämme seurakuntadispensaation iltaruskon viime säteiden hetkiä.

Näetkö, mitä on tapahtumassa? Näetkö, miten lähellä seurakunnan tempausta me olemme ja sitä seuraavia seitsemää viimeistä vuotta – Jaakobin vaivanaikaa?

Älä erehdy, armon aika on melkein lopussa, hirmuisen Herran päivän koitto on käsillä. Kun tarkastelemme sitä, missä olemme ja mitä on jo käynnissä meillä kansakuntana ja maailmassa, niin on ilmeistä, että olemme nyt iltaruskon viime säteiden heikkenevässä valossa. Katsokaamme vain muutamia näistä viimeisistä viimeisimpien päivien indikaattoreista, että seurakunta-aika on loppumassa ja Herran päivä on ”käsillä”. Ottakaamme esim. YK:n kauaskantoiset globaalit suunnitelmat Agenda 21 ja Agenda 30. Nämä julistukset ovat todella kauhistuttavia, sekä julkeine vallan sieppauksineen, että systemaattisine tukahduttamisineen, mitä tulee henkilökohtaisiin, perhettä koskeviin, yhteisiin ja kansallisiin vapauksiin.

Kumpikin asiakirja, Agenda 21 ja Agenda 30, vaikuttavat suoraan joka ainoaan yksittäiseen Yhdysvaltain kansalaiseen (kuten myös melkein kaikkien muiden maiden kansalaisiin). Kohdusta hautaan – elämämme ja lastemme elämän sekä tulevaisuutemme on kaapannut elitistien oligarkia, joka on tehnyt itsensä ”hallitseviksi jumaliksi” kaikkien ihmisten yläpuolelle. He yksin päättävät, kuka elää, kuka kuolee ja minkä arvoinen itse kunkin elämä on.

Lusiferistiset agendat, joita tämä vaaleilla valitsematon eliittisten suuruudenhullujen monikansallinen ryhmä on suunnitellut vuosikymmeniä – jopa vuosisatoja – yltää aina Temppeliritareihin ja vapaamuurarien kiltoihin. Adam Weishaupt’in aloittaman illuminaattijärjestön, sekä lukuisien muiden esoteeristen järjestöjen päämäärät ja agendat ovat juuri tällä hetkellä täyden toteuttamisen prosessissa. Se, mitä nyt orkestroidaan ja on pian valmista, ei ole yhtään vähemmän, kuin orwellilainen painajainen, joka on nopeasti muodostumassa suureksi petojärjestelmäksi, jota hallitsee, ei kukaan muu, kuin itse Antikristus.

Näihin agendoihin tarkasti kirjatut suunnitelmat, jotka on kaavailtu hirvittävän selvästi ja yksityiskohtaisesti, paljastavat totuuden, että näiden Uuden Maailmanjärjestyksen globaalien arkkitehtien suunnitelmat ovat jo hyvin käynnissä ja niitä toteuttavat samat henkilöt, jotka rahoittavat ja allekirjoittavat tätä monen biljoonan dollarin (ja paljon yli) monilonkeroista hirviötä.

Kaikki YK:n meneillään olevat suunnitelmat on tarkoitettu valvomaan kulttuurimme jokaista aluetta: hallinnon, talouden, koulutuksen, rahoituksen, viihteen ja uskonnon. Elämän KAIKKIA ALUEITA on valvottava ja kaikki heidän kulttuuriamme koskevat valvonnan näkökohtansa on sanottu hienostuneesti ja kauhistuttavan yksityiskohtaisesti niiden henkilöiden sanoissa, jotka ajavat tätä globalistista viimeisten päivien agendaa.

Nämä kaaoksen kätyrit (Minions of Chaos) ovat nyt soluttautumassa kulttuurimme jokaiseen kerrokseen ja kolkkaan. He ovat nyt tosiaankin hallitsevissa ja johtavissa asemissa näistä kulttuurialueista JOKA AINOAN sisällä voidakseen täysin indoktrinoida kulttuurimme (ujuttaa omia näkemyksiään). Heidän tavoitteenaan on saada aikaan järisyttävä näkökulman muutos jokaisen amerikkalaisen maailmankatsomuksessa – erityisesti lastemme – esikoulusta aina valmistumisen jälkeisiin ohjelmiin ja siten siirtää Amerikka pois juutalaiskristillisiltä juuriltaan, moraalista ja maailmankatsomuksista, joille kansakuntamme perustettiin.

Sitä pohjaa, jolla perustuslakimme ja laillisuusperiaatteemme lepää ollaan systemaattisesti siirtämässä kohti panteistista, narsistista, itsekeskeistä, aina tarvitsevaa, aina oikeutettua ”parvi”-mentaliteettia, jossa henkilökohtaiset vapaudet, henkilökohtainen motivaatio ja henkilökohtainen vastuu murskataan kommunistisen ”parvimielen” valtavan painon alla eliittioligarkian (valtaeliitti) kanssa isännöidessä ja valvoessa sitä. Se kaikki on siellä esitettynä heidän omilla sanoillaan YK:n suunnitelmissa nimeltä Agenda 21 ja Agenda 30.

Tiedätkö, MIKSI he – YK:n globalistiset nukketeatterin esittäjät – eivät ole huolissaan siitä, että hirvittävää totuutta siitä, mitä he tekevät, ollaan asettamassa selvästi näkyviin? Se johtuu siitä, että he tietävät useimpien amerikkalaisten olevan liian laiskoja, liian itsekeskeisiä, liian epäuskoisia, liian välinpitämättömiä, liiaksi oman erityisen ”leivän ja sirkushuvinsa” lumoissa, liian apaattisia, liian peloissaan tai peloteltuja vaivautuakseen tutkimaan ja lukemaan niitä karmivia totuuksia, joita he ovat itseasiassa julkaisseet.

Ja tiedätkö mitä? Globalistit ovat oikeassa. Hyvin harvat amerikkalaiset todella välittävät tarpeeksi tutkiakseen totuutta itse.

Hyvin epämukava ja sopimaton tosiasia on, että jokainen TULEE välittämään – ja pian, koska amerikkalaisen vapauden (sekä henkilökohtaisen että kansallisen) kolossi yhdessä sen kanssa, mitä on jäljellä kansallisesta itsemääräämisoikeudestamme, on vuotamassa kuoliaaksi sadoista tuhansista viiltohaavoista. Amerikka on kuolintuskiensa vaiheissa.

Amerikka sellaisena, kuin olemme sen aina tunteneet, on ollut tekohengityksellä vuosikymmeniä ja on nyt kuolemassa viimeistä kertaa, ilman mitään mahdollisuutta koskaan enää toipua.

On traagista, että suurin osa käveleviksi kuolleiksi muuttuneesta amerikkalaisesta yleisöstä jatkaa tavalliseen tapaan kognitiivisessa dissonanssissaan eläen omien pienten läpinäkymättömien kupliensa sisällä piiloutuen eittämättä epämukavalta, mutta yhä ilmeisemmältä todellisuudelta siitä, kuinka kauas olemme menneet kansakuntana ja kulttuurina. Mutta usko varoituksia Amerikka: harhojen kuplasi ovat särkymässä ja se Amerikka, jota kaikki älä-näe-mitään-pahaa -nuket todistavat, kun heidät raa’asti herätetään karuun todellisuuteen.

Pian Amerikka pakotetaan näkemään ja käsittelemään totuutta. Kun Jumalan väistämätön tuomio tulee, se on enemmistölle täydellinen järkytys. Ei tule olemaan pako- eikä piilopaikkaa, kun Juudan leijona karjahtelee oikeuttaan ja kostoaan tämän pahaa rakastavan, Jumalaa vihaavan maailman päälle.

Tietysti me ”tuomion ja synkkyyden” huutajat, me ”pahanilmanlinnut”, jotka olemme aina olleet parjattuja epämukavia vartijoita muurilla – aina vihattuja, alituisesti pilkattuja, poikkeuksetta halveksittuja ja aina hinnalla millä hyvänsä kartettavia tuomioprofeettoja – olemme yrittäneet vuosien ajan kertoa maailmalle, mitä on tulossa.

Me vihatut lähestyvästä tuomiosta varoittajat TIEDÄMME jo. Tiedämme, mitä on OLLUT tapahtumassa, mitä ON tapahtumassa nyt ja mitä on TAPAHTUMAISILLAAN. On liian paha, että niin monet muut ovat niin yllättyneitä ja järkyttyneitä, kun kajastava tietoisuus itsenäisten vapauksiemme menetyksestä käy lopulta liian ilmeiseksi heillekin, että sen voisi jättää huomiotta. On traagista, että silloin, kun totuus siitä, kuinka asiat TODELLA OVAT, käy lopulta täysin selväksi jopa heille, se on aivan liian myöhäistä.

Voisin vielä kerran anella jokaista kohtaamaan sen, mitä tapahtuu juuri nyt ja mitä tulee tapahtumaan Amerikalle ja maailmalle yleensä – varsinkin mitä on aivan horisontin yllä hyvin pian tapahtuvan jäännösseurakunnan tempauksen jälkeen – mutta minä tiedän jo, että nämä varoitushuudot ovat suurimmalta osalta turha vaiva.

On enää hyvin harvoja, jopa niiden joukossa, jotka sanovat olevansa Kristukseen uskovia, jotka todella haluavat tietää totuuden tempauksen läheisyydestä. On suhteellisen harvoja, jotka uskaltavat kohdata todellisuuden sen suhteen, missä olemme niin seurakuntana kuin kansakuntana.

Hyvin harvat ymmärtävät, että todella elämme iltaruskon viime säteissä. Jokainen tulee lopulta tietämään – ja ennemmin pian kuin myöhemmin. Voi, he tulevat tietämään – hyvin pian.

Iltarusko on nopeasti muuttumassa tulevan tuomion yöksi. Lepää rauhassa (Requiescat en pace) Amerikka. Kun Uuden Maailmanjärjestyksen antikristillinen systeemi nousee, niin jäännösseurakunta huutaa yhä palavammin MARANATA!

 

Read Full Post »

Artificial Intelligence and the Coming Global Empire
By Britt Gillette, suom. SK

Hiljattainen uutisten sarja on korostanut valtavaa edistystä, joka on tapahtunut tekoälyn (Artificial Intelligence = AI) alalla. Useat niistä kohdistuvat kiinalaiseen yhtiöön Yitu Technologies, joka on AI-kehityksen kärjessä. Yitu loi teknologian nimeltä Dragonfly. Dragonfly pystyy tarkistamaan ja analysoimaan tuhansia miljoonia valokuvia ja löytämään niistä yksittäisen henkilön muutamassa sekunnissa. Kun se kytkettiin Shanghain metron kameroihin, se tunnisti yli 500 rikollista kolmessa kuukaudessa. Se on niin tehokas, että pystyy tunnistamaan naamioita käyttävät ihmiset. Ja se tunnistaa ihmiset yli 30 vuotta vanhoista kuvista.

Ajattele millaisen vallan tämä antaa Kiinan hallitukselle. Kun Dragonfly kytketään jokaiseen kameraan maassa, rikollisilla ei ole piilopaikkoja. Valitettavasti ei muillakaan. Kiinan toisinajattelijoilla, poliittisilla aktivisteilla, etnisillä vähemmistöillä, kristityillä ym. ”valtion vihollisilla” ei myöskään tule olemaan piilopaikkoja. Ja on aika epätodennäköistä, että Kiina olisi ainoa valtio, joka hyödyntää tätä teknologiaa.

Ison Veljen nousu

George Orwell’in romaanissa Vuonna 1984 meille ensiesitellään ”Iso Veli” – kaikkialla läsnäoleva, kaikkivoiva ja ”hyväntahtoinen” totalitaarinen hallitus. Kirjan sankari, Winston Smith, elää maailmassa, jossa jokaista kansalaista valvotaan 24/7. Yksityisyyttä ei ole. Hallitus valvoo jokaista elämän aluetta. Monitorit Winston’in asunnossa vakoilevat häntä, kun hän on kotona. Muut laitteet vakoilevat häntä, kun hän ei ole kotona. Piilokamerat ja -mikrofonit vangitsevat hänen sanansa, tekonsa ja jopa kasvonilmeensä. Hänen postinsa avataan ja ”ajatuspoliisi” etsii ja pidättää jokaisen kansalaisen, joka uskaltaa omistaa ajatuksia tai tunteita, jotka ovat ulkopuolella Ison Veljen ja hallitsevan eliitin sallimien.

Winston’in maailma on paikka, jossa hallitus valvoo täydellisesti. Yksikään keskustelu, liike tai liiketoimi ei jää huomaamatta. Hallitus valvoo – aina. Vuosikymmeninä sen jälkeen, kun Orwell ensimmäisen kerran julkaisi kirjan Vuonna 1984, ihmiset ovat ihmetelleet jotakin sellaista, jonka he näkevät suurenmoisena oivalluksena tulevaisuudestamme ja ovat siinä oikeassa, koska kirjasta Vuonna 1984 on tulossa todellisuuttamme ja valitettavasti Yitu Technologies ja Dragonfly ovat vasta pieni osa siitä, mitä on tulossa. Miksi sanon näin? Koska olemme vasta AI-vallankumouksen ensi vaiheissa.

Mitä on tulossa

Lähitulevaisuudessa Dragonfly’n kaltaiset teknologiat ovat yleisiä. Ja hallitukselle kyky nähdä ja kuulla kaikki on entistä helpompi saavuttaa. Valitettavasti, vaikka useimmat vastustavat tällaista valvontaa ja yksityisyyteen tunkeutumista, heidän päivittäiset toimensa tuovat sen yhä lähemmäksi toteutumista. Kuinka? Monet paljastavat vapaaehtoisesti elämänsä intiimeimpiä yksityiskohtia. He laittavat kuvia itsestään ja ystävistään Facebook’iin ja nimilaputtavat ne, jotta AI-systeemit voivat tunnistaa ne. He paljastavat henkilökohtaisia tietoja Snapchat’issa ja Twitter’issä ja laittavat koteihinsa sellaisia vempeleitä kuin Google mini ja Amazon Echo. Nämä vempeleet reagoivat äänikomentoihin ja helpottavat elämää, mutta niillä on kääntöpuolensa. Niiden tehtävään kuuluu olla aina kuulolla. Se tarkoittaa, että kodissasi on mikrofoni, joka kuuntelee joka hetki. Ja joissakin uudemmissa laitteissa on myös kamerat.

Ajan mittaan nämä laitteet tulevat pienemmiksi ja halvemmiksi. Ja pienentyessään ja halventuessaan niitä tulee kaikkialle. Kuinka paljon pienemmiksi ja halvemmiksi nämä laitteet sitten tulevat? Kuvittele biljoonittain HD-kameroita ja mikrofoneja – kukin pölyhiukkasen kokoinen. Jotkut voivat olla niin pieniä, ettei niitä voi nähdä paljaalla silmällä. Nämä kamerat ja mikrofonit tallentavat jatkuvasti kaiken. Kuinka ne sijoitetaan? Ei mitenkään. Kuin pöly ne leviävät kaikkialle maan päälle ja asettuvat kaikille pinnoille. Niitä on kaikkialla.

Ne asettuvat vaatteisiisi. Ne tulevat sisälle taloosi ilmanvaihdon kautta. Ne tarttuvat kengänpohjiin ja levittäytyvät kaduille. Ja tämä ”nanopöly” lähettää raakavideota ja audiosisältöä suoraan hallitukselle.

”Odotahan”, saatat sanoa. ”Kuinka hallitus seuloo kaiken tämän tiedon? Tarvittaisiin leegio tiedusteluanalyytikkoja ja heiltä menisi vähintään 100 vuotta jo yhdenkin päivän globaalien keskustelujen kuuntelemiseen. Se on totta, ihmiset eivät seulo tätä tietoa. Sen tekee AI. Dragonfly’n kaltainen teknologia tutkii ja analysoi kaiken – ei vain kasvoja. Samalla tavalla kuin Dragonfly analysoi kasvoja, tulevaisuuden AI-systeemit etsivät äänitallenteista tiettyjä lauseita ja ei-toivottua kieltä. Ne analysoivat videoita löytääkseen tiettyjä liike- ja käytösmalleja. Ja AI-systeemit pystyvät tunnistamaan valtion vihollisten yhteiset piirteet. Omaten kyvyn käsitellä tietovuoria suurilla nopeuksilla AI-systeemit analysoivat tietoa paljon suuremmalla tarkkuudella, kuin mihin yksikään ihminen koskaan pystyisi.

Sellaisten teknologioiden globaalilla verkostolla on kyky ”kuunnella” jokaista keskustelua maan päällä. Kukaan ei voi paeta ”Ison Veljen” aina valpasta silmää.

Tuleva globaali valtakunta

Joten miksi tällä kaikella on merkitystä? Koska 2000 vuotta sitten Raamattu sanoi, että yksi hallitus tulee hallitsemaan maailman kaikkia ihmisiä (Ilm. 13:7). Se sanoi myös, että tuon hallituksen johtaja harjoittaa niin täydellistä valvontaa, että pystyy päättämään, kuka voi ostaa tai myydä jotakin (Ilm. 13:7). Ajattele noita lausuntoja. Globaalilla hallituksella on oleva täydellinen valvonta kaikkeen kaupankäyntiin. Tähän pääseminen edellyttää poliisivaltiota, jollaista maailma ei ole milloinkaan nähnyt. Oliko sellainen valtio mahdollinen ensimmäisellä vuosisadalla? Ei. Oliko se mahdollinen 1900-luvulla? Ei. Entä tällä 2000-luvulla? Kyllä. Se tulee olemaan. Eikä se ole vain mahdollisuus. Se tulee olemaan todellisuutta. Hallitus ei pysty vastustamaan AI:n tarjoamaa kiusausta. Se on vain yksi lisämerkki siitä, että olemme lähestymässä nykyisen aikakauden loppua.

Muista, että globaali hallitus ei ole ainoa lopun merkki, mutta se ilmestyy samaan aikaan, kuin muut merkit, joita Jeesus ja profeetat käskivät tarkkailla. Israel on jälleen maassansa (Jer. 23:7-8)… Juutalaiset asuvat jälleen Jerusalemissa (Luuk. 21:24-28)…  Vaikka on pieni, Israelilla on hyvin suuri armeija. (Hes. 37:10, KJV: exceedingly great army )… Eurooppa on yhdistymässä (Dan. 2:31-45)… Ja evankeliumia saarnataan maan ääriin (Matt. 24:14). Nämä kaikki ovat merkkejä, joita Jeesus ja profeetat käskivät tarkkailla. Ja meidän sukupolvemme on kaikkien aikojen ensimmäinen, joka todistaa näitä merkkejä. Luuletko tämän olevan pelkkää sattumaa? En minäkään.

Jeesus itse sanoi: ”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä” (Luuk. 21:28). Itseasiassa Hän sanoi, että näitä merkkejä todistava sukupolvi ei katoa, ennen kuin Hän palaa (Matt. 24:34). Näiden merkkien esiintyminen on indikaattori nro 1, että aikakauden loppu ja toinen tulemus ovat lähellä. Ensi kertaa historiassa näemme nyt nämä merkit. Ne ovat kaikkialla ympärillämme. Joten älä epäile sitä. Jeesus on tulossa!

Amen, tule, Herra Jeesus! (Ilm. 22:20)!

Britt Gillette is the founder of End Times Bible Prophecy and the author of Coming To Jesus and Signs Of The Second Coming. Receive his book 7 Signs of the End Times for FREE when you sign up for his monthly newsletter.

Return to the top of Artifical Intelligence and the Coming Global Empire

Return to The End Times

Return to the End Times Bible Prophecy Website Homepage

Lisäys 4.3.2018

Aiheeseen liittyvää lisälukemista:

Read Full Post »

COMPETING NEW WORLD ORDERS – Part 4
By Jackie Alnor 18.2.2017, suom. SK

Lue myös edellinen artikkeli Kilpailevat maailmanjärjestykset, osa 3

Jumalan trumpetti: Trump-Pence

Vaikka rekonstruktionistien ideat voidaan nähdä suositussa Christianity Today -lehdessä, niin oikea paikka lukea dominionistien näkemyksistä helluntailaisessa/karismaattisessa perinteessä on lehti nimeltä Charisma Magazine. Lokakuun 2016 numerossaan Charisma julkaisi Lance Wallnau’n artikkelin ”Why I Believe Trump Is the Prophesied President” (Miksi uskon Trump’in olevan profetoitu presidentti). Kirjoittaja uskoo saaneensa sanan Jumalalta tavatessaan Trump’in Trump-tornissa yhdessä ’silmäätekevien’, kuten Franklin Graham, Paula White, Kenneth Copeland ja David Jeremiah, kanssa, jotka kaikki oli kutsuttu tapaamaan Trump’ia ja rukoilemaan hänen puolestaan. Wallnau sanoo, että Jumala ilmoitti hänelle tuolloin, että Trump on Hänen valittu voideltunsa, Koores.

[* Kristillinen rekonstruktionismi on lähinnä Yhdysvalloissa vaikuttava suuntaus, jonka mukaan valta yhteiskunnassa kuuluu kristityille ja että yhteiskunta tulee perustaa raamatulliselle laille. Kristityt on kutsuttu ottamaan valtaansa (dominion) koko maailma. Kyseessä on radikaali, kumouksellinen fundamentalismi, joka pyrkii valtaan enemmän tai vähemmän aggressiivisin keinoin. (Lähde)]

Kuningas Koores oli Vanhan Testamentin Babylonian kuningas, jota Jumala käytti auttamaan juutalaisia paluussa Israeliin jälleenrakentamaan Temppeli, jonka Nebukadnessar oli hävittänyt. Vaikka Koores ei ollut juutalainen, vaan persialainen, Jumala silti käytti häntä toteuttamaan tahtoaan ja hän palautti juutalaisille Temppelin aarteet, jotka oli ryöstetty. Profeetta Jesaja ennusti hänestä:

”Näin sanoo Herra voidellulleen Koorekselle, jonka oikeaan käteen minä olen tarttunut kukistaakseni kansat hänen edestään ja riisuakseni kuninkaitten kupeilta vyöt, että ovet hänen edessään avautuisivat eivätkä portit sulkeutuisi: Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat.” (Jes. 45:1-2)

Lokakuussa 2016 Charisma’n kustantaja Stephen Strang haastatteli Wallnau’ta koskien hänen ”sanaansa Jumalalta”, että Trump oli valittu johtaja. 20 minuutin nauhaa levitettiin laajalti seurakunnissa kaikkialla Amerikassa. Steve Shultz, joka on perustanut Elijah List’in (kattojärjestö luotu levittämään ns. tiedon sanoja ja profetioita tämän päivän suosituilta profeetoilta, apostoleilta, uneksijoilta ja näkijöiltä) lähetti sen miljoonille tilaajilleen kootakseen heidät äänestämään Trump’ia. Esittelyssään haastattelulle hän kirjoitti:

”Lance Walnau’n kohtaaminen Jumalan kanssa ja asiat RAAMATUSTA, jotka Jumala kertoi Lance’lle ovat suorastaan järkyttäviä… OLE HYVÄ, mene ja ÄÄNESTÄ OMAATUNTOASI. Mutta tällä kertaa… voit äänestää VIISAUDEN mukaan, jonka Jumala on antanut sinulle Steve Strang’in (Charisma -lehden omistaja) ja Lance Wallnau’n kautta. Oletko valmis? Pidä kiinni hatustasi.” (e-mail dated Oct. 5, 2016, emphasis in original)

Haastattelun voi vielä kuunnella tästä.

Wallnau sai Strang’in vakuuttuneeksi, että Jumala oli sanonut hänelle, että Trump oli toteuttava meidän ajassamme samat Jesajan 45. luvun profetiat, jotka Koores toteutti Israelin puolesta tuhansia vuosia sitten. Wallnau oli nähnyt Facebook-kuvan Trump’ista USA:n 45. presidenttinä, minkä hän tulkitsi vahvistavan Jesajan 45. luvun profetiat, jotka käsittelevät nimenomaan kuningas Kooresta, joka eli 3000 vuotta sitten.

Monet muut pastorit ja johtajat tarttuivat tähän ”sanaan Jumalalta” ja rakensivat Wallnau’n todistuksen varaan. Tunnettu profetian opettaja Perry Stone julkaisi numeerisen tulkintansa Koores-voidellusta Trump’ista Facebook-sivullaan 3.11.2016:

”Donald J. Trump syntyi 14.6.1946 ja täyttää 70 vuotta 14.6.2014. Kun mennään siitä eteenpäin 7 kuukautta, on tammikuun 14. päivä 2016 ja kun siihen lisätään 7 päivää se vie meidät tammikuun 21. päivään, mikä olisi Trump’in ensimmäinen täysi päivä virassa, jos hänet valitaan. Hän aloittaisi ensimmäisen täyden päivänsä seuraavana päivänä virkaanastujaisistaan tammikuun 20. päivänä. Nämä kolme seitsemää – 70 vuotta ynnä 7 kuukautta ynnä 7 päivää, ovat kolme seitsemää – jotka rabbiinisesta näkökulmasta voidaan ehkä yhdistää juutalaiseen vuoteen 5777, jota nyt elämme.”

Messiaaninen pastori Curt Landry vei sen vielä pitemmälle blogikirjoituksessaan, joka on päivätty 20.11.2016. Hän toisti Jesajan 45. luvun ja vuoden 5777 ideoita sitoutumatta niihin, että Trump on Jumalan voideltu Koores ja puhui rukousrenkaasta Trump’in ympärillä, johon Wallnau osallistui:

”Itse uskon, että Donald Trump löysi Jumalan vaaliprosessin aikana. Kun paine kohdistui häneen, hän asetti evankelikaalisen renkaan ympärilleen ja he laskivat kätensä hänen päällensä ja rukoilivat hänen puolestaan ja kerrotaan, että hän vastaanotti Jeshuan Herrana! … Donald Trump on avoin profeetoille ja profeetalliselle sanalle. Häntä ympäröivät Jumalan hyvät profeetat ja he puhuvat hänen elämäänsä…

”George Washington’illa oli näky ja profetia vuonna 1777 koskien tätä aikaa. Joten eikö olekin mielenkiintoista, että aivan kuten Jesaja profetoi, että tulisi joku Kooreksen kaltainen Persiasta nostetuksi tuota aikaa varten, niin George Washington viittasi aikaan, jolloin Jumala nostaisi jonkun Donald Trump’in kaltaisen.” (Lähde)

Wallnau on vuonna 2013 toimittanut kirjan Invading Babylon: The 7 Mountain Mandate (Babylonin valtaaminen: 7 vuoren mandaatti) yhdessä Bill Johnson’in kanssa, joka on Kalifornian Redding’in kirkon pahamaineinen pastori, parhaiten tunnettu heidän ”tulitunneleistaan” ja rukoushuoneestaan pyramidirakenteen sisällä. Wallnau määrittelee heidät: ”7 vuoren mandaattina, jossa kristityt pyrkivät voittamaan vaikutusvallan hallituksen, kirkon, koulutuksen, perheen, median, taiteen ja bisneksen ’vuoriin’… se voidaan tehdä joko avoimesti tai peitellysti, soluttautumisena.”

Hän yhdistää idean mandaatista keskusteluun, joka hänellä oli Loren Cunningham’in (järjestön Youth With a Mission helluntailainen perustaja) kanssa, joka oli saanut idean Bill Bright’ilta (järjestön Campus Crusade for Christ perustaja) ja se kehittyi aiheeksi kirjalle, jossa on lukuja samanmielisiltä johtajilta, kuten C. Peter Wagner, Ché Ahn ja Patricia King.

Kuten on jo dokumentoitu, niin postmillenniaalinen haave seurakunnasta, joka ottaa globaalin valvonnan kaikkiin maailman instituutioihin, oli rekonstruktionistien julistettu päämäärä päälinjan kirkkokunnissa. Nämä ideat ovat kuitenkin samansuuntaisia kuin näyt ja unet ns. profeetoilta, joita nousi 20. vuosisadan puolivälissä ja joilta karismaanikot saivat inspiraationsa. On siis vaikea sanoa, kumpi tuli ensin – kana vai muna.

Joelin armeija ja tuleva sisällissota

Paljon on kirjoitettu ”Myöhäissadeliikkeen” kehittymisestä, jota 1940–1950 luvuilla popularisoivat sellaiset miehet kuin William Branham ynnä muut tuon ajan ns. ison teltan ”parantamisherätyksissä”. Yhden parhaista sen kehittymisen historiallisista analyyseistä kirjoitti Albert Dager, neljännesvuosijulkaisu Media Spotlight’in kustantaja.

”Syksyllä 1946 kautta helluntailaisuuden levisi tärkeä opetus paastosta ja rukouksesta keinona herätykseen ja seurakunnan ‘

’ennallistamiseen’”. Periaateoppikirja tälle opetukselle oli Franklin Hall’in Atomic Power With God Through Fasting and Prayer (Jumalan atomivoima paaston ja rukouksen kautta). … Hall’in kirja sulautti raamatullisia käsitteitä okkulttisiin menetelmiin.” (Al Dager, Latter-Day Prophets, Media Spotlight Special Report)

Hall’in kirja on edelleen saatavana verkkokauppa Amazon’issa. Sen kirja-arvostelussa on alkuperäiset suositukset tuon ajan parantamisherätysten kahdelta isolta nimeltä todistaen sen tuonaikaista vaikutusta:

T. L. Osborn: ”Veli Hall, me halusimme sinun tietävän, että todella arvostamme sinun näkyäsi ja sitä valtavaa tapaa, jolla olet herättänyt maailmaa paastolla ja rukouksella. Aiomme käsitellä kirjojasi kokouksissamme.”

Gordon Lindsay: ”Emme tiedä toista kirjoittajaa, jota Jumala olisi niin erikoisesti käyttänyt tuomaan ulos raamatullista totuutta paastosta kuin evankelista Franklin Hall. Meistä tuntuu, että Jumalan atomivoima on ajankohtainen kirja uskoville.”

Muita, jotka sanoivat Hall’in kirjalla olleen tärkeä vaikutus heidän työhönsä, olivat Oral Roberts, A.A. Allen, O. L. Jaggers ja W. V. Grant. Näkikö yksikään näistä miehistä kuitenkaan Raamatun sulautumista okkultismiin? Jos näkivät, niin sillä ei näyttänyt olevan väliä. Jo kirjan ensimmäisessä luvussa sanotaan:

”Kirjoittaja pyrkii esittämään hengellisen atomivoiman, paljon suuremman kuin atomien fysikaalinen voima maailmankaikkeudessa… vuonna 1848 Vesimiehen aikakausi esiteltiin maailmalle. Keksintöjen aika alkoi ja koneet syntyivät.”

Dager lainaa Hall’in kirjaa jälleen viitaten astrologiaan:

“Eläinradan merkissä Skorpioni, joka on Eläinradan kahdeksas merkki, meillä on kuva skorpionista pistin koholla valmiina iskemään… Juuri ennen tätä merkkiä taivaissa on Tuomarin, Jeesuksen, ELÄMÄN antajan merkki. Jeesus etenee kohti kuolemaa ja vetää PISTIMEN POIS KUOLEMASTA.” (Korostus Hall’in)

Dager mainitsee, kuinka kolminaisuutta vastustava väärä opettaja William Branham otti Hall’in kirjan ja lisäsi siihen oman tulkintansa vuonna 1948. Myöhäissadeliike kehittyi opetukseksi ”Jumalan ilmestyslapsista” (Manifest Sons of God), jota popularisoi John Robert Stevens, nimellä The Walk tunnetun ryhmän kulttijohtaja 1970-luvulla. Ilmestyslapset korostivat Hall’in ideaa niiden uskovien kuolemattomiksi tekemisestä, jotka liittyvät atomivoimaan ja sitten asetti sen eskatologiseen kontekstiin. Dager luettelee myöhäissadeopin peruskäsitykset, jotka voidaan nähdä perustavina monille tämän päivän uusille apostoleille ja profeetoille.

  1. Profeetan ja apostolin virkojen ennallistaminen viimeisinä päivinä;
  2. Jumaluuteen johtava pyhien vaiheittainen täydelliseksi tekeminen;
  3. Uudet apostolit hallitsemaan seurakuntaa alaisuudessaan (under their covering);
  4. He tekisivät tunnustekoja ja ihmeitä maailmanlaajuisessa herätyksessä;
  5. Herätys toisi riivaajahenkien tappion rukouksen ja paaston kautta;
  6. Voittajat apostolien johdolla lyövät kuoleman ja tulevat kuolemattomiksi;
  7. Seurakunnasta tulee Kristus maan päällä ja se hallitsee kansakuntia rautaisella valtikalla.

Niiden ryhmien ketjua, jotka hyödynsivät ”atomivoimaa”, voidaan seurata 1980-luvulle Vineyard-seurakuntien ja Fuller-seminaarin maailmanlähetyskoulun seurakuntakasvuosaston (Fuller Seminary’s Church Growth Department in the School of World Missions) ”palvelutöissä”. Edesmennyt John Wimber johti ensin mainittuja; Professori C. Peter Wagner oli jälkimmäisen ääni. Nuo kaksi lyöttäytyivät yhteen pyörittämään kurssia nimeltä ”Signs and Wonders” (Tunnusteot ja ihmeet) Fullerissa, luopiossa seminaarissa, joka hylkäsi Raamatun erehtymättömyyden jo 1960-luvulla.

Wimber oli ollut Chuck Smith’in apulaispastori. Chuck Smith perusti seurakuntayhdistys Calvary Chapel’in, joka nousi hippien päivien todellisen herätyksen aikana Etelä-Kaliforniassa. Wimber’in iskulause oli ”doing the stuff” (tehkää tavaraa), kun hän kehitti kaavoja paranemisten toistumiseksi tutkimalla aitoja hengellisiä lahjoja, jotka olivat läsnä tuossa herätyksessä. Häntä voisi verrata Uuden Testamentin Simon-noitaan, joka oli niin otettu Jumalan voimasta, että halusi osuuden hommasta saadakseen väärää voittoa. Smith’in ja Wimber’in tiet erosivat, kun he eivät päässeet yksimielisyyteen, pitäisikö painotus olla Raamatussa vai ”voimassa”. Wimber kirjoitti useita kirjoja tuosta atomivoimasta, kuten ”Power Evangelism” ja ”Power Healing”.

C. Peter Wagner, seurakuntakasvun asiantuntija Fullerissa, näki Wimber’in mahdollisuudet, entisenä populaarien musiikkitaiteilijoiden, kuten The Righteous Brothers, tuottajana. Heidän kumppanuutensa Fullerissa oli hyvin menestyksekäs, koska heidän yhdessä opettamistaan kursseista tuli opiskelijoiden keskuudessa luettelon suosituimpia moniksi vuosiksi. He edistivät Franklin Hall’in ideoita, että hengellisten harjoitusten kautta, joihin kuului paasto ja keskittyvä rukous, he voisivat itse ”tehdä tavaraa” omalla oletetulla auktoriteetillaan. Jumala ei enää ollut Parantaja; he olivat – jos vain voisivat hyödyntää voimaa.

Menkäämme Mike Bickle’iin. Samaan aikaan kun Vineyard-liike oli tulossa suosituksi Wimber’in johdolla, monet ns. profeetat ilmestyivät konferensseille ja evankelioimistapahtumiin. Sellaiset nimet, kuin Bill Hamon, Paul Cain, Bob Jones ja Rick Joyner ilmestyivät Charisma-lehden mainoksiin luvaten hämmästyttää yleisöä ilmestystiedolla ja todistuksilla näyistä, unista ja ruumiittomista taivaallisista äänistä. Yksi noista äänistä inspiroi nuoren miehen, nimeltä Mike Bickle, käynnistämään palvelutyön yhdistää voimat profeettojen kanssa ”koskettamaan maan ääriä”. Kansas City Fellowship (surullisenkuuluisa väärien profeettojen seura, suom. huom.) syntyi.

”Vuonna 1986 Kansas City Fellowship’in johtajat muodostivat Grace Ministries’in, jota on kuvailtu ’palvelutyönä miehiltä, jotka ovat sitoutuneet näkemään seurakunnan täysin ennallistettuna Jumalan Sanan kuvailemaan kirkkauteen’.” (Dager, Latter-Day Prophets)

Bickle’n paraseurakunnallinen ryhmä tuli tunnetuksi ”Kansas City’n profeettoina”. He julkaisivat uutiskirjettä nimeltä ”The Shepherd’s Rod” (Paimenen Sauva) ja kun muutamien ”profeetoista” huomattiin elävän moraalittomuudessa (immorality) – ei kuolemattomuudessa (immortality) – he kutsuivat John Wimber’in ”sateenvarjokseen” (covering). Wimber ja hänen työtoverinsa Jack Deere toivat vähän väännettyä oppia väärien profeettojen puolesta tukkiakseen niiden suut, jotka varoittivat heidän yhteisistä vääristä profetioistaan. Wimber kirjoitteli artikkeleita väittäen, että UT:n profeetoilla ei tarvinnut olla samaa 100 % tarkkuutta kuin mikä vaadittiin 5. Mooseksen kirjan luvussa 18 Vanhan testamentin profeetoilta. Hän sanoi, että tämän päivän profeetat olivat kuin vauvoja ja tarvitsivat harjoitusta onnistukseen paremmin ja olivat vain ”sotkuisia” (messy), kuten kaikki vauvat.

Eräs Bickle’n suosikki”profeetta” oli Bob Jones, mies, joka sai naiset riisuutumaan sairaaksi nautinnokseen lisäämällä pyyntöihinsä lauseen ”näin sanoo Herra”. Jones’ia pidettiin superprofeettana, jolla muka oli välitön pääsy taivaallisiin aina halutessaan.

Kansas City -profeettojen ajateltiin olevan Hall’in ja Branham’in Joelin armeijan, uuden rodun, täyttymys:

”Kansas City -profeetat nähtiin ’uutena rotuna’, uskovien eliittiryhmänä, joille on suotu yliluonnollinen voima, joka mahdollistaa heille olla osa peljättävien soturien armeijaa, jonka Jumalan sanottiin nostavan meidän sukupolvessamme. John Wimber’in mukaan tämä on eräänlainen ’Joelin armeija’, joka voittaa kaiken vastustuksen evankeliumille ja lopulta alistaa kansakunnat. Tämä opetus on osa sellaista, joka tunnetaan ’hallinta- eli valtateologiana’ ja opettaa, että voittajien eliittiarmeija joko tuhoaa tai alistaa kaikki Kristuksen viholliset, kunnes he lopulta saavat voiman ja vallan kaikkialla maailmassa. Kansakuntien hallinta on oleva heidän harteillaan ja kun kaikki maalliset viranomaiset, hallitukset, ruhtinaat ja kuninkaat on lopulta alistettu heille, niin Kristus palaa ja he esittävät valtakunnan Hänelle.” (Clifford Hill, Kansas City Prophets, Prophecy Today Magazine, quoted from www.geocities.com/Bob_Hunter/8.htm)

Suurin este, joka on näiden ”profeettojen” tiellä, ovat ne seurakunnassa, jotka paljastavat heidät niiksi, keitä he ovat. Uudet apostolit/profeetat viittaavat arvostelijoihinsa seurakunnassa ”vanhana paradigmana” ja itse he ovat ”uusi paradigma”. Erottavat ihmiset ovat vanhoja viinileilejä; kun taas he ovat uusi viini. Vanhan on tehtävä tietä uudelle, liityttävä heihin, tai tultava ulosheitetyksi ja ulos parrasvaloista.

”Uskon, että Jumala aikoo saneerata koko ymmärryksen siitä, mitä kristinusko on maan kansakunnissa”, sanoi Bickle nauhalla otsikolla ”Yhteenveto pitkän tähtäyksen näystä”, 1.5.1986. ”20 vuoden kuluttua on täysin erilainen käsitys siitä, mitä kristinusko on verrattuna siihen, mitä se on nyt. … Uskon, että Jumala aikoo ennallistaa sen ja muuttaa sen maailmassa tässä sukupolvessa.”

Wimber katkaisi siteet Kansas City Fellowship’iin, kun ei voinut enää puolustaa heidän pitkää kakkaisten vauvaprofeettojen antamaa väärien profetioiden virtaansa. Saman vaipan otti C. Peter Wagner, joka nähtiin niiden johtavana apostolina, jotka seurasivat Myöhäissateen (Latter Rain) näkemyksiä. Hänen uudelle yritykselleen annettiin nimeksi Uusi Apostolinen Uskonpuhdistus (New Apostolic Reformation = NAR) ja siitä tuli sateenvarjoryhmä liikkeelle. Väärillä profeetoilla oli nyt uusi puolustaja Wagner’issa ja NAR:in lipun alla he jatkoivat toimintaa uskonsanan (Word/Faith) seurakuntien rinnalla kaikkialla maailmassa.

Kuuluisa väärä profeetta Rick Joyner, MorningStar Ministries’in pastori Pohjois-Carolina’ssa Jim ja Tammy Bakker’in entisen PTL-Club’in tiluksilla, on kirjoittanut tulevasta ”sisällissodasta” kaikkea ”Uuden Rodun” vastaisuutta vastaan. Charisma-lehti julkaisi kansikuva-artikkelin Joyner’ista huhtikuun 2001 numerossa otsikolla “God’s Lightning Rod” (Jumalan ukkosenjohdatin). Se muistutti Joyner’in pieleen menneiden profetioiden historiasta. Joyner vastasi artikkeliin kiukkuisessa kirjeessä toimittajalle. Hän sanoi Jumalan kertoneen hänelle, että nyt on aika, että Matteus 13:41-42 toteutuu.

Ihmisen Poika lähettää enkelinsä ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.”

Joyner sanoo Jumalan ilmoittaneen hänelle, että hän on yksi noista enkeleistä ja että ”tämä on erikoistehtävä, jota nyt ollaan antamassa muutamille, jotka ovat nousemaisillaan”. Hän sanoi arvostelijoistaan, että he ovat ”laittomia viranomaisia seurakunnassa, jotka ovat vaarassa joutua kompastuskiviksi, joista Herra sanoi, että se on pahempaa, kuin ettei olisi syntynyt”. Hän ja toiset väärät profeetat sanovat, että heidän arvostelijansa kaatuvat kohta kuolleina aivan kuten Ananias ja Safira valehdellessaan apostoli Pietarille Apt. 5. luvussa. ”Lopunajan hengellinen erikoisyksikkö (seals unit) on voittamaton bändi, joka johtaa seurakunnan maailman hallintaan”, sanoi Kansas City -profeetta Paul Cain. ”Laajemman seurakunnan puhdistaminen niistä, jotka eivät noudata uutta järjestystä, on välttämätöntä yhdistetyn globaalin seurakunnan muodostamiseksi.” (Quoted in an article by Orrel Steinkamp, The Second Pentecost Leads to the World Church, March 2000)

Suurin piirtein viimeisen 10 vuoden aikana NAR:in poliittiset haaveet ja globaali agenda ovat alkaneet olla keskeisiä. Ne kiinnittyivät kristittyihin poliitikkoihin, kuten Michele Bachmann ja Sarah Palin, jotka osallistuivat heidän dominionistisiin/poliittisiin kokouksiinsa, tai puhuivat heidän seurakunnissaan. He näyttivät etsivän poliittista johtajaa kantamaan omaa mantteliaan valtaamaan Amerikka takaisin. Jos he epäonnistuisivat, heidän olisi pakko myöntää, että kaikki menneen vuosisadan ”profeetat” puhuivat todella käärmeen kielellä. Heidän maineensa oli vaarassa.

Washington D.C. tuli suosikkipaikaksi heidän joukkokokouksilleen. Marraskuussa 2010 eräs sellainen joukkokokous, jossa esiintyi joukko vääriä profeettoja, kuten Rick Joyner, Bob Jones, Chuck Pierce, Dutch Sheets, Heidi Baker sekä edustajia sellaisista palvelutyöjärjestöistä, kuin Bethel Church Redding ja CBN, Pat Robertson’in järjestö, kokoontuivat teemalla: ”The Shift; Can a Nation be Re-Born in a Day” (Muutos: Voiko kansa syntyä uudelleen yhdessä päivässä).

Tapahtuman mainosmateriaali esitteli näiden NAR:iin sitoutuneiden puhujien päämääriä:

The Shift on kutsu Kristuksen morsiamelle, jolla yksin on Jumalan voima pelastaa kansakunta ahneuden hengeltä, joka on tuhoamassa kansakuntamme ja jälleen asettaa maamme päämääränsä kurssille. … Historia on todistanut, että Vanhaikäinen käytti profeettojansa muuttamaan kokonaisia kansakuntia yhdessä yössä ja kääntämään vankeus riemuvoitoksi kerran toisensa jälkeen. … Ainutlaatuiset taloudelliset ihmeet ovat valmiina räjähtämään kansamme yllä, kun kokoonnumme Jumalan valtaistuimen ympärille pyhässä kokoonpanossa. Mittasuhteiltaan ennennäkemättömät uudet tunnusteot ja ihmeet tulevat selkeiksi viitoiksi tiellä toipumiseen.”

Kaikki yritykset löytää poliittinen johtaja johtamaan Amerikan valtausta Kristukselle näyttivät epäonnistuvan, kunnes Donald J. Trump ilmoittautui presidenttikilpaan. NAR, kuten muutkin kristikunnan virrat, näki Trump’in kauan kaivattuna johtajanaan. Yhden heidän omansa kautta, TV-evankelista Paula White’n, vääriä NAR-profeettoja, kuten Sammy Rodriguez ja Lance Wallnau, kutsuttiin laskemaan kätensä Trump’in päälle rukouksessa hänen menestymisensä puolesta. Trump on epäilemättä täysin ulkona heidän agendastaan, mutta hän otti heidät vastaan uskonnollisina niminä, joilla suuret kannattajakunnat, jotka voisivat tuoda ääniä.

Trump-kuume on tullut muotiin muiden helluntailaisten/karismaattisten amerikkalaisten keskuudessa. Elijah List’in netti-TV lähetti hiljattaisen seurakuntatilaisuuden 20.11.2016. Siinä messiaaninen pastori Curt Landry laittoi suuren seurakuntansa seisomaan ja toistamaan julistuksen perässään. Äänekäs shofarin puhallus kuului ennen ja jälkeen todetun vahvistuksen. Päätän tämän jakson osalla tuosta ”rukouksesta”:

”Me suostumme ja julistamme, että Donald John Trump, Amerikan Yhdysvaltain presidenttiehdokas – me suostumme hänen julistuksiinsa ja julistamme, että hänet on lähetetty Yhdysvaltoihin vuonna 2016, joka on raamatullinen vuosi 5777, voideltuna Kooreksena. Me vastaanotamme hänet ja asetamme hänet paikallensa Jeshuan nimessä. Ja me suostumme Siionista ja taivaan saleista, että sinä vapautat uusia enkeleitä ja arkkienkeli Miikaelin ja Israelin taivaalliset sotajoukot hänen, hänen perheensä ja hänen koko hallintonsa ympärille. Me julistamme, että he ovat vihollisen hyökkäysten ulkopuolella. Me suojaamme heidät Jeesuksen verellä. Me kiitämme sinua Herra. Heidän elämänsä ympärillä ja kaikkialla minne he menevät, on varjeluksen muuri. Isä Jumala, Jeesuksen nimessä me vastaanotamme Koores-voitelun elämäämme omalle vuorellemme. Me kosketamme ja suostumme, että nämä seuraavat 8 vuotta ovat menestyksen kausi, suuren terveyden kausi, herätyksen ja herättävän räjähdyksen kausi… ja yhtenä uutena ihmisenä, Jumalan perintönä, me määräämme ja julistamme, että presidenttiehdokas on Koores, lähetetty Yhdysvalloille ja Israelille ja kansakunnille tuomaan mukautuminen Jumalan teihin, murtamaan auki rautaiset portit. Isä Jumala tämä 45. presidentti tulee murtamaan auki vaskiportit. Isä Jumala, tänä riemuvuotena hän alistaa kansakunnat; hän irrottaa kuninkaiden panssarin; hän avaa kaksoisovet, niin että portit eivät ole kiinni. Me kansakuntana käymme edellä ja teemme tietä pahojen paikkojen suoristamiseksi jälleen, niin että muut kansakunnat voisivat mukautua Yhdysvaltoihin eivätkä sotia, vaan että menestyisimme. … Me vapautamme Daavidin avaimen ja varmat Daavidin armot presidenttiehdokas Donald John Trump’ille… ja me vaadimme aarteita pimeydestä ja kätkettyjä rikkauksia salaisista paikoista tulemaan esiin nyt Jeshuan nimessä. Me määräämme taivaan saleissa varallisuuden siirron Koores-voitelun istuessa maan korkeimmalla paikalla, että talous… toipuu kasvaen eksponentiaalisesti, nerokkaita keksintöjä ja Koores menestyy ja Jumalan jäännös noudattaen Jumalan teitä menestyy Jumalan valtakunnan hyväksi, Jeesuksen nimessä. Isä Jumala, me sinetöimme sen Jeshuan nimessä…”


Jatkona artikkelisarjalle Kilpailevat maailmanjärjestykset, osat 1-4 lue myöhemmin julkaistava artikkeli Donald Trump valtavirtaistaa harhaopin. Se kertoo Trumpin läheisestä suhteesta menestysevankeliumia julistavaan Uskonsana-liikkeeseen.

Read Full Post »

Obama and the Pope
By Gary H. Kah, suom. SK

YKTämä vuosi on ollut hyvin toiminnantäyteinen niille korkeissa asemissa oleville, jotka tavoittelevat uutta maailmanjärjestystä. Heidän agendansa sai kovasti vauhtia koko kevään ja kesän ajan kannattajien toivoessa voivansa käyttää YK:n 70. yleiskokousta ponnahduslautana suurempiin yhden maailman tapahtumiin myöhemmin tänä vuonna ja sen jälkeen. Erityisesti kaksi miestä ovat toistuvasti esiintyneet globaalilla näyttämöllä outoina petikavereina näennäisesti yhteisellä näyllä. Fransiskus, ensimmäinen paavi, joka tulee suoraan Jesuiittajärjestöstä, on toiminut läheisessä yhteistyössä presidentti Barack Obama’n kanssa monilla rintamilla, jotka ovat muotoilemassa esiintulevaa järjestystä. Näitä yksimielisyyden alueita ovat, vaikka se ei rajoitu niihin, seuraavat:

  • Pyrkimys Israelille vahingolliseen Lähi-idän politiikkaan
  • YK:n ilmastomuutosohjelman edistäminen
  • LGBT-oikeuksien ja päämäärien tukeminen

Älkää erehtykö, se on erittäin paha agenda. Uskon henkilökohtaisesti, että heidän liittonsa ja yhteiset päämääränsä ovat tarkoituksellisia. Molemmat miehet ovat petettyjä ja ymmärtävätpä tai eivät, niin heitä käytetään tuomaan Ilmestyskirjan lukujen 13 ja 14 kuvailema lopunajan maailmanjärjestys.

Asettuminen Israelia vastaan

Viime kesän lopulla saimme tietää, että Ranska valmistautui esittelemään päätöslauselman tämän syksyn YK:n yleiskokouksen aikana, joka jos se ratifioitaisiin, antaisi virallisen YK:n tunnustuksen Palestiinan valtiolle – täysin erillään Israelista. Tähän saakka Ranska on peräytynyt mahdollisesti johtuen Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu’n ponnistuksista suostutella Ranska ja YK luopumaan tästä liikkeestä. Molemmat osapuolet voivat vielä kuitenkin toimia tässä toimenpiteessä lähitulevaisuudessa. Samoin huolimatta Netanyahu’n voimakkaista vetoomuksista YK nosti Palestiinan lipun tällä viikolla New York’in päämajallaan itseasiassa asettuen Palestiinan asialle Israelia vastaan.

bo_paaviKuva: paavi Fransiskus ja Barack Obama tapaavat Washington’issa

Lokakuun 1. päivänä pääministeri Netanyahu piti terävän puheen YK:n yleiskokouksen edessä. Kiihkeässä puheessaan hän vaati globaalia yhteisöä käsittelemään Israelia oikeudenmukaisesti, koska maan koko olemassaoloa uhataan nyt. Hän huomautti, että yksin viime vuoden aikana YK on antanut 20 päätöslauselmaa, jotka tuomitsevat Israelin, mutta vain yhden Syyriaa vastaan – huolimatta siellä toteutetuista tuhansista teloituksista. (Lue artikkeli Katkelmia Benjamin Netanjahun puheesta YK:n yleiskokouksessa 1.10.2015)

Valitettavasti Bibin hyvä ja selkeä puhe tuskin muuttaa YK:n asennetta Israeliin. Ja on hyvin epätodennäköistä, että se muuttaa myöskään paavi Fransiskuksen ja Barack Obama’n asenteita. Paavi, Obama ja YK kaikki jakavat saman näyn globaalista yhdistymisestä – lopullisesta maailmanhallituksen ja maailmanuskonnon systeemistä, joka hallitsee Jerusalemia ja mahdollisesti sieltä käsin. Vahva, suvereeni ja itsenäinen Israel ei kuulu suunnitelmaan. Se ei ole milloinkaan kuulunut. Heidän näkökulmastaan juutalaisvaltio täytyy saada polvilleen ja pakottaa heidän uuteen maailmanjärjestykseensä. (Sama pätee heidän suunnitelmiinsa USA:ta varten.)

Obama ja paavi ovat julkisesti julistaneet toistuvasti tukeaan ”kahden valtion ratkaisulle”, jossa juutalaisvaltion olisi palattava vuotta 1967 edeltäneille rajoilleen – rajoille, jotka olivat voimassa ennen ”kuuden päivän sotaa”, jossa Israelin naapurit hyökkäsivät sitä vastaan. Voitettuaan tuon sodan Israel oikeutetusti piti valloittamansa maan puolustuksellisena keinona (puskurina) tulevien hyökkäysten varalta. Ottaen huomioon nykyisen Lähi-Idän vihamielisen ilmapiirin Bibi olisi hullu, jos luovuttaisi nämä strategiset alueet, joita tarvitaan Israelin puolustamiseen.

Iran, joka on liitossa Syyrian ja Venäjän kanssa, on toistuvasti vaatinut Israelin täydellistä tuhoamista. Silti Obama paavin tuella allekirjoitti terroristivaltion kanssa sopimuksen, joka ei ainoastaan luo laillista tietä Iranille rakentaa ydinpommi, vaan velvoittaa Yhdysvaltoja puolustamaan Irania, jos se joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Toisin sanoen, jos Israel uskoo, ettei sillä ole muuta mahdollisuutta kuin hyökätä Iranin ydinlaitoksia vastaan estääkseen Irania kehittämästä pommia, jota se käyttäisi Israelin tuhoamiseen, niin Yhdysvallat taistelisi Iranin kanssa Israelia vastaan. Kamalaa! Se osoittaa monumentaalista muutosta USA:n Lähi-idän politiikassa: presidenttinsä kautta Yhdysvallat on kavaltanut Israelin. Barack Obama suosii islamilaista terroristivaltiota pitkäaikaisen liittolaisemme kustannuksella.

Obama onnistui salaamaan nämä tärkeät yksityiskohdat kongressilta, kunnes hänen sopimuksensa Iranin kanssa oli valmis. Israelin rinnalla seisovat konservatiivit ovat raivoissaan, mutta sopimus on voimassa. Vain ihme voi kaataa sen.

On myös merkillepantavaa, että paavi Fransiskus tuki Obaman pyrkimystä ennen sopimuksen allekirjoittamista, sen aikana ja sen jälkeen. Lukuun ottamatta muutamia Fox News’in suorapuheisia juontajia, joista jotkut ovat katolisia, näistä asioista ei juurikaan ole puhuttu muualla sekulaarissa mediassa. Kunnioitan näitä journalisteja, että he seisovat lujina, eivätkä pelkää vastustaa Obamaa ja paavia heidän vaarallisissa ratkaisuissaan.

Mitä seurauksia siitä on, kun Israel seisoo käytännöllisesti katsoen yksin? Sen eristäminen edelleen lisää Lähi-idän epävakautta kasvattamalla suuremman alueellisen konfliktin todennäköisyyttä. Iranin ydinsopimus lähes varmistaa sen, että Israel tulee käynnistämään ennaltaehkäisevän iskun. Jos se tapahtuu, niin kaikki terroristit Israelin ympärillä käyvät sen kimppuun – kuten Hamas, Hizbollah, islamilainen jihad, ISIS, Syyria, Iran jne. (Yksi asia, joka näille osapuolille on yhteinen – islamilaisen uskonsa lisäksi – päämäärä tuhota Israel). Henkilökohtaisesti uskon, että massiivisen tuhon ja ihmishenkien menetyksen jälkimainingeissa sellaista kriisiä tullaan käyttämään syynä uudelle maailmanjärjestykselle. Israel voittaa sodan, mutta maailma vihaa sitä sen vuoksi ja tekee kaikkensa toimiakseen sitä vastaan. Näyttämö on valmis Antikristukselle esitellä maailmanhallitus, joka sanoo tuovansa kestävän rauhan.

Ilmastonmuutos

Syyskuun 23. päivänä paavi Fransiskus saapui Valkoiseen Taloon kahdenkeskiseen suljettujen ovien tapaamiseen Barack Obama’n kanssa. Tiedot siitä, mistä puhuttiin, ovat enintään suuntaa antavia. Voimme kuitenkin olla varmoja, että puheenaiheeseen kuului eri aiheita aina Lähi-idän tilanteesta homojen oikeuksiin. Lähellä listan kärkeä uskon olleen kysymyksen ilmastonmuutoksesta; koska kummallakin miehellä on henkilökohtainen ansioluettelo omistettu tämän asian ajamiselle.

Syyskuun 24. päivänä Fransiskus teki historiaa, kun ensimmäisenä paavina puhui USA:n kongressin yhteiselle istunnolle. Yksi hänen keskeisistä aiheistaan oli, kuten voi odottaa, ilmastonmuutos. Seuraavassa joitakin hänen huolellisesti muotoiltuja huomautuksiaan:

Bisnes on jalo kutsumus, suunnattu tuottamaan varallisuutta ja parantamaan maailmaa. Se voi olla vaurauden hedelmällinen lähde alueella, jossa toimii, varsinkin, jos se näkee työpaikkojen luomisen olennaisena osana palvelustaan yhteiseksi hyväksi. (Laudato Si’, s. 129). Tähän yhteiseen hyvään kuuluu myös maa, keskeinen teema hiljattain kirjoittamassani kiertokirjeessä ”päästäkseni vuoropuheluun kaikkien ihmisten kanssa yhteisestä kodistamme” (ibid., 3). Tarvitsemme keskustelua, johon osallistuvat kaikki, koska se ympäristöä koskeva haaste, johon olemme joutuneet ja sen inhimilliset juuret, koskee ja vaikuttaa meihin kaikkiin (ibid., 14). Kiertokirjeessäni, Laudato Si’, vaadin rohkeaa ja vastuullista ponnistusta ”askeltemme uudelleen suuntaamiseksi” (ibid., 61) ja ihmisen toiminnan aiheuttamien mitä vakavimpien ympäristön turmeltumisen vaikutusten välttämiseksi. Olen vakuuttunut, että voimme aikaansaada muutoksen, enkä epäile, että Yhdysvalloilla – ja tällä kongressilla – on siinä tärkeä rooli näyteltävänä. Nyt on aika rohkeille teoille ja strategioille, jotka on tähdätty toteuttamaan ”huolehtimisen kulttuuria” (ibid., 231) ja ”yhteistä lähestymistapaa taistelussa köyhyyttä vastaan, arvokkuuden palauttamista syrjäytetyille ja samalla luonnon suojelemista” (ibid., 139).

Seuraavana päivänä, syyskuun 25., paavi Fransiskus käynnisti YK:n uuden kestävän kehityksen kampanjan ollen pääpuhuja YK:n yleiskokouksen edessä. Se oli virallinen alku YK:n loppurutistukselle ratifioida kansainvälinen ilmastonmuutossopimus (International Climate Change Treaty). Maailman johtajat kokoontuvat Pariisiin marraskuun 30. päivästä joulukuun 11. päivään YK:n kutsumina nimenomaisena tarkoituksena allekirjoittaa tämä kiistanalainen sopimus. Sekä paavi että Obama ovat kovasti yrittäneet mainostaa ja julistaa tukeaan ilmastoagendalle ja heidän odotetaan allekirjoittavan sopimuksen.

He ovat olleet melkoinen pari. Molemmat miehet ovat ajaneet ilmastonmuutossopimusta maailman poliitikkojen keskuudessa, samalla kun paavi on myös aktiivisesti haalinut maailman uskonnollisten johtajien kannatusta. Tähän päästäkseen Fransiskus julkaisi viime kesänä voimallisen kiertokirjeensä (mainittu edellä lainauksessa häneltä), joka käsittelee ympäristöä ja ilmastonmuutosta. Toinen Vatikaanin asiakirja tarkoitettu pohjustamaan paavin kiertokirjeen julkaisemista, julkaistiin muutamia kuukausia aikaisemmin. Se oli otsikoitu: ”Climate Change and The Common Good” (Ilmastonmuutos ja yhteinen hyvä) ja sen tuottivat paavillinen tiedeakatemia (Pontifical Academy of Sciences) ja paavillinen yhteiskuntatieteellinen akatemia (Pontifical Academy of Social Sciences). Seuraavassa muutamia katkelmia tuosta asiakirjasta, jotka hieman valottavat meille paavin strategiaa:

Ilmastonmuutos on globaali ongelma, jonka ratkaiseminen riippuu siitä, ylitämmekö kansalliset kytköksemme ja tulemmeko yhteen yhteisen hyvän vuoksi… Uskonnolliset instituutiot voivat tuoda asennemuutoksen luomakuntaa kohtaan ja niiden pitäisi ottaa siinä johto… Katolinen kirkko, joka työskentelee muiden uskontojen johdon kanssa, voi nyt ottaa ratkaisevan roolin mobilisoimalla julkisen mielipiteen ja julkisia varoja… Sellainen maailman uskontojen rohkea ja humanitaarinen toiminta, joka toimii yksiäänisesti, varmasti vauhdittaa julkista keskustelua siitä, kuinka voimme integroida yhteiskunnallisia valintoja priorisoituina YK:n kestävän kehityksen päämäärien alla…

Potkun luomiseksi ilmastosopimuksen tueksi suunnitellaan useita uskontojenvälisiä uskonnollisia kokoontumisia vielä ennen YK:n kokousta Pariisissa. Yksi sellainen tapahtuma, tarkoitettu tuomaan maailman uskonnot yhteen ja toimimaan katalysaattorina ympäristötoiminnalle, pidetään lokakuun 24. päivänä. ”Globaalin ykseyden päivänä” (Global Oneness Day) tunnettuna tämän massiivisen maailmanlaajuisen juhlan tarkoitus on tuoda maailman yhteyden uusi aika (New Age) ”ykseyden” – ihmiskunnan jumaluuden ja maailmankaikkeuden keskinäisen riippuvuuden tiedostamisen kautta. Se, mikä tässä hommassa on erityisen huolestuttavaa, on, että monet seurakunnat kaikkialla maailmassa osallistuvat ”sunnuntain ykseyden tilaisuuksiin” (Sunday Oneness Services) asettuen tähän ohjelmaan. Kristityt ovat nopeasti menettämässä arvostelukykynsä, kun median ristituli ja seurakuntajohtajien suositukset tämän sopimuksen tueksi vyöryvät heidän päällensä.

Mikä sitten ilmastomuutossopimuksessa on pielessä? Vastaus: Yhdessä taustalla olevan hengellisen petoksen kanssa, joka liittyy tähän ponnistukseen – joka johtaa ihmisiä omaksumaan maa-keskeisiä / panteistisia uskomuksia – itse sopimus sattuu olemaan kulmakivi yhden maailman agendassa. Harvat tietävät, että jos tämä sopimus ratifioidaan, niin se ottaa käyttöön kansainvälisen lainsäädännöllisen rungon ja perusrakenteen YK:ta varten sopimuksen pakottamiseksi kansallisella, valtiollisella ja paikallisella tasolla – maailman jokaisessa maassa. Tämän sopimuksen kautta me kaikki otamme jättiaskelia maailmanhallituksen systeemiin. Mikä vielä enemmän, tämä sopimus on tehty sillä tavalla, että se menee paljon yli tyypillisten ympäristökysymysten kattamaan lähes jokaisen puolen elämässämme. Se esimerkiksi käsittelee sukupuolten tasa-arvoa, nälän ja köyhyyden lopettamista, eriarvoisuuden vähentämistä valtioiden kesken (se tarkoittaa tulojen uusjakoa) ja maailmanrauhan luomista mainitakseni vain joitakin sen 17 kohdasta. Lyhyesti: se käyttää jokaista planeetallamme olemassa olevaa ongelmaa syynä siihen, että tarvitaan maailmanhallitus ratkaisemaan se.

Tutkiva journalisti Michael Snyder sanoo sen parhaiten:

Niille, jotka haluavat laajentaa ”globaalin hallinnan” piiriä, kestävä kehitys on täydellinen sateenvarjo, koska lähes kaikki ihmisen toiminta vaikuttaa ympäristöön jollakin tavalla. Sanontaa ”planeetan hyväksi” voidaan käyttää verukkeena mikrotason johtamiselle lähes jokaisella elämämme alueella… Tämä sopimus on todella sapluuna radikaalisti laajennetulle ”globaalille hallinnalle”.1

Älä anna pettää itseäsi; YK:n ilmastosopimus on tarkoituksellinen vallan anastus ja valitettavasti maailman näkyvimpien poliittisten ja uskonnollisten hahmojen enemmistö – kuten Obama ja paavi – ovat täysillä mukana.

Homojen oikeudet

Lähi-itää ja ilmastonmuutosta koskevan yhteistoiminnan lisäksi paavi Fransiskus ja Obama ovat samoilla linjoilla, kun on kyse useimmista aikamme yhteiskunnallisista ja kulttuurillisista kysymyksistä mukaan lukien homoagenda. Ei ole salaisuus, missä Obama seisoo tässä kysymyksessä – varsinkin sen jälkeen, kun valaisi Valkoisen Talon sateenkaaren väreillä juhlistamaan korkeimman oikeuden säädöstä samaa sukupuolta olevien avioliiton puolesta. Todellinen ”sankari” kansainvälisellä näyttämöllä, mitä tulee LGBT-oikeuksiin [lesbo-, homo-, bi- ja transseksuaalit] on kuitenkin ollut paavi Fransiskus.

Homo-oikeusaktivisti ja rock-legenda Elton John kuvaili paavi Fransiskusta sankarinaan vuotuisen AIDS-apukonserttinsa aikana New York’issa. John, itse homo, ylisti paavia homouden hyväksymisen ajamisesta katolisessa kirkossa. John huomautti: ”On mahtavaa, mitä hän yrittää tehdä monia monia vastaan kirkossa… Hän on rohkea ja hän on peloton ja sitä me tarvitsemme tämän päivän maailmassa.” Hän lopetti sanoen: ”Tehdäänkö tästä miehestä pyhimys nyt, OK?”2

Rock-tähtien tuen saamisen lisäksi homo-oikeuslehti The Advocate nimesi joulukuussa 2013 hänet vuoden henkilöksi ja hänen kuvansa oli lehden kannessa. Hänet nimettiin vuoden mieheksi myös Vanity Fair’in italialaisessa painoksessa. Lehti kirjoitti: ”Fransiskus on nöyryyden ihme turhuuden ajassa. Hänen toivon majakkansa tuo enemmän valoa kuin mikään tieteen saavutus, koska millään lääkkeellä ei ole rakkauden voimaa.”3

Liberaalin maailman rakkausseikkailu tämän paavin kanssa alkoi hänen nyt kuuluisasta lausunnostaan: ”Jos joku on homo ja etsii Herraa hyvää tarkoittaen, niin mikä minä olen tuomitsemaan?” Aina siitä saakka, kun tuli katolisen kirkon johtajaksi, Fransiskuksen tuen ilmaukset homoudelle ovat yllättäneet ja kannustaneet homojen oikeuksien puolustajia.

Myös kristittyjä rohkaistiin hetkeksi, mutta päinvastaisista syistä. Paavin hiljattaisen USA:n vierailun aikana monet evankelikaalit – halutessaan sinisilmäisesti uskoa, että hän oli todella heidän puolellaan – juhlivat saadessaan tietää, että paavi puhui lyhyesti Kim Davis’in Kentucky’n notaarin kanssa, joka otti samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastustavan kannan. Myös joissakin puheissaan hän puhui ”perhearvoista”. Juhlinta oli kuitenkin lyhytaikaista.

Kuten kävi ilmi, niin paavi oli ovelasti ”heittänyt luun” konservatiiveille puhumalla neiti Davis’in kanssa toivoen sen saavan heidät pois hänen kimpustaan tässä kysymyksessä. Tosiasia on, että vain yhdelle ei-poliittiselle hahmolle myönnettiin audienssi paavin kanssa hänen ollessaan USA:ssa. Hän sattui olemaan entinen paavi Fransiskuksen oppilas, jonka hän on tuntenut monia vuosia. Oppilaan nimi on Yayo Grassi. CNN haastatteli häntä lokakuun 5. päivänä.

Haastattelun aikana paljastettiin, että Grassi’lla oli ollut vuosien ajan kumppani samaa sukupuolta.

Grassi mainitsi, että aikaisemmassa keskustelussa kysyessään paavilta homosuhteestaan, paavi vastasi kertoen hänelle, että se ei ole uskonnollinen kysymys, vaan siviilikysymys. Kaikki, mitä paavin olisi tehtävä tukeakseen Jumalan moraalilakia, olisi sanoa, että Raamattuun perustuva laillinen avioliitto on vain yhden miehen ja yhden naisen välinen. Hän kieltäytyy tekemästä sitä. Vierailunsa aikana hän puhui paljon perheestä ja perhearvoista, mutta ei koskaan määritellyt ehtojaan. Uskon sen olleen tarkoituksellista, jotta ”moderni” perhe kuuluisi siihen.

On ennustettavissa, että tämä paavi yrittää olla kaikkea kaikille. Hän on todella ovela poliitikko. Gallupit heijastavat tätä tosiasiaa. ABC World News’in raportin (syyskuun 3.) mukaan 66 prosentilla amerikkalaisista on myönteinen tai hyvin myönteinen kuva paavi Fransiskuksesta. Tämä kysely tehtiin muutamaa viikkoa ennen hänen Yhdysvaltojen vierailuaan. Hänen lukemansa ovat nyt melkein varmasti jopa korkeammat johtuen kaikesta hänen vierailuaan ympäröineestä huomiosta.

Oletko pannut merkille, että media on mainostanut paavia ja tekee sitä edelleen? Näyttää melkein siltä, kuin hän ei voisi tehdä mitään väärin. Häntä kuvataan planeetan päätiedottajana. Jos konservatiivinen kristillinen johtaja esittää vastakkaisen näkemyksen, niin samat ihmiset hyljeksivät häntä. Tämän pitäisi olla meille syy pysähtyä ja kysyä: ”Miksi on tämä paavi – oletettu maailman kristillinen johtaja – ihailtu ja sekulaarin median mukaan käytännössä erehtymätön, vaikka samat journalistit kohtelevat Raamattuun uskovia evankelikaalisia johtajia halveksivasti?” Voisiko se johtua siitä, että he kaikki jakavat paavin näyn uudesta maailman järjestyksestä ja näkevät todelliset kristityt ja konservatiiviset juutalaiset tiellään seisovina?

Eikö olekin mielenkiintoista, että paavi Fransiskuksesta ja Barack Hussein Obama’sta on tullut maailman näkyvimmät pelurit, kun on kyse kohtaamiemme tärkeimpien asioiden muotoilusta? Lähi-idän politiikasta ympäristöön, samaa sukupuolta olevien avioliittoon, rotusuhteisiin ja uskontojenvälisyyteen (interfaithism) nämä kaksi miestä – jumalattomien poliittisten neuvonantajien ja mainostajien tuella – tavoittelevat globaalin yhdistymisen agendaansa kohdaten vain vähäistä vastustusta. Islam ja kaikki muut väärät uskonnot, jotka edistävät antikristillisiä periaatteita, saavat medialta vapaalipun. Samaan aikaan yleinen mielipide mobilisoidaan tarkoituksellisesti kristittyjä ja konservatiivisia juutalaisia vastaan.

Hetki on myöhäinen. Pyhien vaino on ovella läntisessä maailmassa ja jo käynnissä Lähi-idässä, Afrikassa ja muissa osissa maailmaa. Jumala auttakoon meitä seisomaan vahvoina Hänessä!

Viitteet

  1. “Planetary Sustainable Development and the Vatican”, Michael Snyder, Hope for the World Update, Summer 2015.
  2. “Rock Star says Pope Francis is ‘My Hero’”, Pastor Hal Mayer, Prophetic Intelligence Briefing, September 2, 2015.
  3. Ibid.

Read Full Post »

Moving Toward A One World Government,
A One World Economy And A One World Religion
By Michael Snyder, 18.10.2015, suom. SK

handsGlobaali eliitti ei milloinkaan ole ollut lähempänä yhdistetyn maailman päämääräänsä. Kiitokset sarjalle toisiinsa kytkettyjä kansainvälisiä sopimuksia, että tämän planeetan hallinto on tulossa lisääntyvästi globaaliseksi ja keskitetyksi, mutta useimpia se ei näytä huolettavan lainkaan. Viimeisten 30 päivän sisällä olemme nähneet joitakin suurimpia askelia kohti maailmanhallitusta, maailmantaloutta ja maailmanuskontoa, mitä koskaan olemme todistaneet, mutta nämä tapahtumat ovat herättäneet hyvin vähän julkista keskustelua tai väittelyä. Joten jaa tätä artikkelia niin monille kuin voit. Meidän täytyy herättää ihmisiä tämän suhteen, ennen kuin on myöhäistä.

Syyskuun 25-27. päivinä YK käynnisti ”uuden universaalisen agendan” ihmiskunnalle. Nämä eivät ole minun sanojani, vaan ne todella tulevat suoraan tämän agendan perusdokumentista. Paavi matkusti New Yorkiin pitämään puheen, joka käynnisti tämän konferenssin siten antaen tärkeän hyväksyntänsä tälle uudelle suunnitelmalle. Käytännössä jokainen valtio koko planeetalla auliisti allekirjoitti ne 17 tavoitetta, jotka sisältyvät tähän suunnitelmaan, mutta tämä järkyttävä tapahtumien käänne aiheutti hyvin harvoja kansainvälisiä otsikoita.

YK lupaa, että jos me kaikki toimimme yhdessä, niin voimme muuttaa planeettamme jonkinlaiseksi ”utopiaksi”, mutta totuus on, että kaikki tämä puhe”yhteydestä” naamioi hyvin salakavalan agendan. Seuraava tulee hiljattaisesta teoksesta Paul McGuire’lta, uraauurtavan uuden kirjan ”The Babylon Code” tekijältä:

YK ei kysy lupaa, vaan antaa käskyn, että koko planeetta sitoutuu 17 kestävän kehityksen tavoitteeseen (goal) ja 169 kestävän kehityksen kohteeseen (target), jotka on tarkoitettu muuttamaan maailmamme vuoteen 2030 mennessä. Paavin ajama YK:n 2030 suunnitelma edistää Agenda 21:tä äärimmäisen tehokkaasti (on steroids). Valvotun median kautta väestömassoille kerrotaan, että tämä kaikki koskee ympäristön pelastamista ja ”köyhyyden lopettamista”. Se ei kuitenkaan ole Agenda 21:n todellinen agenda. Agenda 21:n todellinen agenda on perustaa globaali hallitus, globaali taloudellinen järjestelmä ja globaali uskonto. Kun YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon puhui ”unelmasta rauhan maailmasta ja kaikkien arvokkuudesta”, siinä ei ole mitään eroa siihen, kun kommunistit lupasivat ihmisille ”työläisten paratiisia”.

Tavalliselle kansalle nimi ”2030 Agenda” on päivitetty ”globaaleiksi tavoitteiksi”. Syyskuun 26. päivänä muutamia musiikkimaailman suurimpia nimiä (kuten Beyonce) mainostivat näitä uusia ”globaaleja tavoitteita” ”globaalissa kansalaisjuhlassa” (Global Citizen Festival), joka pidettiin keskuspuistossa (Central Park). Voit katsoa YouTube-videon, jolla muutamia koko planeetan kuuluisimmista nimistä kehottaa meitä kaikkia näiden uusien ”globaalien tavoitteiden” taakse, tästä.

Mikään tästä ei ole sattumaa. Meitä koulutetaan ajattelemaan itsestämme ”globaaleina kansalaisina”, jotka kuuluvat ”globaaliin yhteisöön”. Muutamia vuosikymmeniä sitten useimmat amerikkalaiset olisivat tarttuneet aseisiin tällaisesta, mutta nyt useimmat näyttävät vain passiivisesti hyväksyvän nämä muutokset. Hyvin voimakkaat salaseurat ja kansainväliset järjestöt ovat vieneet meitä tähän suuntaan hyvin kauan ja useimmilla amerikkalaisilla ei ole aavistustakaan, mitä on tapahtumassa. Tässä lisää Paul McGuire’lta:

YK on tosiasiassa globaali hallitus eikä hallitse ”hallittavien suostumuksella”. YK on globaali hallitus, jolle kummankin Amerikan poliittisen puolueen poliitikot ovat luovuttaneet perustuslailliset oikeutemme. Jos katsot republikaanien presidentinvaaliväittelyjä, niin näet, että ehdokkaiden valtava enemmistö on ”ostettuja miehiä ja naisia”. He ovat siellä toteuttamassa todellisten isäntiensä, kansainvälistä pankkitoimintaa harjoittavien perheiden ja toisiinsa kytkettyjen salaseurojensa, käskyjä. Jos ehdokkaalla on erilaiset käsitykset kuin ”orwellilainen ryhmäajattelu”, hän saa edetä vain siihen asti.

Keitä ovat nämä voimakkaat eliittiryhmät ja salaseurat, jotka heitä johtavat? Kuten laajasti dokumentoimme uudessa kirjassamme The Babylon Code, jonka ovat tehneet tämän kirjoittaja ja Troy Anderson, Pulitzer-palkittu tutkiva journalisti, on olemassa hyvin todellinen verkosto puolisalaisia ja salaisia ryhmiä. Sellaiset ryhmät kuin Council on Foreign Relations (ulkomaansuhteiden neuvosto CFR), Trilateral Commission, Royal Institute of International Affairs, United Nations (YK), Club of Rome (Rooman klubi), Bilderberg Group ym. kontrolloivat presidenttejä, pääministereitä, mediaverkostoja, poliitikkoja, pääjohtajia ja kokonaisia valtioita. Tuskin koskaan kuulet mitään todellista arviointia näiden ryhmien valvomalta medialta, etkä myöskään, että hallitukset eri puolilla maailmaa yrittäisivät pitää sitä vastuullisena.

Toinen keino, jolla planeettaamme ”yhdistetään”, on kansainvälisten kauppasopimusten käyttäminen.

Lopullinen tavoite on, että koko maailmasta tulisi ”yhdet markkinat” yhtenäisin laein, säännöin ja määräyksin. Mutta kun sulautamme taloutemme maapallon muuhun talouteen, niin Yhdysvallat on menettänyt kymmeniä tuhansia liikeyrityksiä ja miljoonia työpaikkoja talouttamme nyt hallitsevien massiivisten yhtiöiden siirtäessä tuotantoa alueille, joilla työvoima on paljon halvempaa. Tämä tuhoaa keskiluokan täydellisesti, mutta hyvin harvat näyttävät välittävän.

Neuvottelut yhdestä suurimmista kansainvälisistä kauppasopimuksista, mitä maailma koskaan on nähnyt, päättyivät hiljattain.

Tyynenmeren kumppanuus (Trans-Pacific Partnership), josta käytetään myös nimitystä ”Obamatrade” edustaisi jättiaskelta kohti yhdistettyä globaalia taloutta. Seuraava on katkelma eräästä aiemmasta artikkelistani:

Olemme juuri saaneet todistaa yhtä merkittävimmistä askelista kohti maailmantalouden systeemiä, jollaista emme koskaan ole nähneet. Neuvottelut Tyynenmeren kumppanuudesta on saatu päätökseen ja hyväksyttynä se luo planeetan suurimman kaupparyhmittymän. Se ei kuitenkaan ole vain kauppasopimus. Barack Obama on heittänyt tähän sopimukseen kaikenlaisia asioita, joita ei koskaan olisi muuten pystynyt saamaan läpi kongressissa. Ja kun tämä sopimus on hyväksytty, on erittäin vaikeaa koskaan tehdä siihen muutoksia. Joten pohjimmiltaan tässä on käymässä niin, että Obaman agendaa ollaan pysyvästi lukitsemassa 40 %:iin globaalia taloutta.

USA, Kanada, Japani, Meksiko, Australia, Brunei, Chile, Malesia, Uusi Seelanti, Peru, Singapore ja Vietnam, kaikki aikovat allekirjoittaa tämän salakavalan suunnitelman. Näiden valtioiden yhteenlaskettu väestö on noin 800 miljoonaa ja yhteenlaskettu BKT noin 28 biljoonaa dollaria.

Haluatko tietää, kuka teki todella töitä antaakseen Obamalle nopeutetut neuvotteluvaltuudet, jotta nämä neuvottelut voitaisiin viedä menestykselliseen päätökseen?

Se oli maanpetoksellinen republikaaninen johto kongressissa. He tekivät kaikkensa tasoittaakseen tietä Obamatrade’ille.

Olemme näkemässä myös joitakin järkyttäviä siirtoja maailmanuskonnon suuntaan.

Olet ehkä viime vuosina huomannut, että on tullut hyvin muodikkaaksi sanoa, että kaikki uskonnot ovat vain eri teitä saman Jumalan tykö. Itseasiassa monet näkyvät uskonnolliset johtajat julistavat nyt avoimesti, että tämän planeetan kaksi suurinta uskontoa, kristinusko ja islam, palvovat täsmälleen samaa jumaluutta.

Ajattele vain esimerkiksi, mitä paavi sanoo julkisesti tästä asiasta. Seuraava on laajennettu ote hiljattaisesta artikkelistani sivustolla End of the American Dream:

*****

Sitä, mitä paavi Fransiskus sanoi pyhän Patrikin katedraalilla Manhattanilla, on uutisoitu hyvin vähän valtavirran mediassa, mutta se oli erittäin merkittävää. Hän aloitti puheensa näin:

Haluaisin ilmaista kaksi tunnettani muslimiveljilleni ja -sisarilleni: Ensiksikin tervehdykseni heidän viettäessään uhrijuhlaa. Olisin halunnut tervehdykseni olevan lämpöisempi. Läheisyyden tunteeni, läheisyyden tunteeni murhenäytelmän edessä. Sen murhenäytelmän, jonka he kärsivät Mekassa.

Tässä hetkessä annan vakuutuksen rukouksistani. Yhdistän itseni teidän kaikkien kanssa. Rukouksesta kaikkivaltiaalle jumalalle, kaikkiarmolliselle (all merciful).

Hän ei valinnut näitä sanoja vahingossa. Islamissa Allah tunnetaan ”kaikkiarmiaana” (all-merciful one). Jos epäilet sitä, niin teepä Google -haku.

Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun paavi Fransiskus käytti tällaista kieltä. Esimerkiksi seuraava ote on huomautuksista, joita hän esitti ensimmäisen ekumeenisen tapaamisensa aikana paavina:

Sitten tervehdin ja sydämellisesti kiitän teitä kaikkia rakkaat ystävät, jotka kuulutte muihin uskonnollisiin perinteisiin; ennen kaikkea muslimeja ja kaikkia teitä, jotka palvotte yhtä Jumalaa, elävää ja armollista ja kutsutte Häntä rukouksessa. Todella arvostan teidän läsnäoloanne: näen siinä konkreettisen merkin halusta kasvaa keskinäisessä arvostuksessa ja yhteistyössä ihmiskunnan yhteiseksi hyväksi.

Katolinen kirkko on tietoinen, kuinka tärkeää on edistää ystävyyttä ja kunnioitusta miesten ja naisten välillä eri uskonnollisista perinteistä – haluan toistaa tämän: edistää ystävyyttä ja kunnioitusta miesten ja naisten välillä eri uskonnollisista perinteistä – se myös todistaa siitä arvokkaasta työstä, jota uskontojenvälisen vuoropuhelun paavillinen neuvosto (Pontifical Council for interreligious dialogue) suorittaa.

Paavi Fransiskus selvästikin uskoo, että kristityt ja muslimit palvovat samaa Jumalaa. Se auttaa selittämään, miksi hän antoi luvan islamilaisille rukouksille ja Koraanin lukemiselle Vatikaanissa ensimmäisen kerran vuonna 2014.

*****

Se, mitä tapahtuu, on kiistämätöntä. Olemme vyörymässä kohti maailmanhallitusta, maailmantaloutta ja maailmanuskontoa.

Emme tietenkään tule siihen yhdessä yössä. Se vie jonkin aikaa ja matkan varrella tulee olemaan melkoisesti töyssyjä. Itseasiassa uskon, että planeettamme kokee äärimmäisen kaaoksen, ennen kuin todella pääsemme sinne.

Jokaista tärkeää kriisiä kuitenkin käytetään tekosyynä edistämään tätä agendaa. Käytännössä jokainen eliitin meille tarjoama ratkaisu sisältää lisää globalisaatiota ja lisää keskittämistä. Meille kerrotaan, että kaikki ongelmamme ratkeavat, jos ihmiskunta vain yhdistyy.

Joillekin ”yhdistetyn planeetan” tavoite, jossa me kaikki toimimme yhdessä poistaaksemme sellaiset asiat kuin köyhyys, sota ja sairaus, on kaikki järki maailmassa.

Toisille maailmanhallitus, maailmantalous ja maailmanuskonto merkitsevät vain näyttämön valmistamista ”maailmantyrannialle”.


Lue vielä edellä olevaan artikkeliin olennaisesti liittyvä Gavriel Eskelin kirjoitus YK:n AGENDA 2030: Suunnitelma kestävästä kehityksestä.

Read Full Post »