Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Goog’

Jewish Preparations for the Messiah
Dr. David R. Reagan, suom. SK
Tämä artikkeli on julkaistu Lamplighter-lehdessä (May-June 2021)

Lopunajan Raamatun ennustukset keskittyvät juutalaisiin ja Israelin kansaan. Olen kirjoittanut aiheesta kaksi kirjaa. Toinen on otsikoitu The Jewish People: Rejected or Beloved? (2014). Toinen on Israel in Bible Prophecy: Past, Present & Future (2017).

Ensimmäinen kirja juutalaisista kirjoitettiin osoittamaan, kuinka pahoja ja epäraamatullisia ovat nämä kaksi Israel-teologiaa, jotka tänä päivänä hallitsevat kristikuntaa – nimittäin korvausteologia ja kahden liiton teologia. Korvausteologia väittää, että Jumalalla ei ole enää mitään tarkoitusta juutalaisille. Kahden liiton teologia väittää, että juutalaiset eivät tarvitse Jeesusta, koska voivat pelastua Mooseksen lain kautta noudattamalla kymmentä käskyä.

Israel profetiassa

Toisessa kirjassa koskien Israelia Raamatun profetiassa väitän, että ajanjaksolla 70–1900 jKr. Jumala toteutti neljä profetiaa koskien juutalaista kansaa – nimittäin heidän maailmanlaajuinen hajotuksensa, heidän vainonsa, säilyttämisensä ja kotimaansa autius.

Sitten osoitan, kuinka 1900-luvulla Jumala toteutti kokonaan tai osittain seitsemän lopunajan profetiaa. Nuo profetiat olivat seuraavat:

  1. Juutalaisen kansan kokoaminen kotimaahansa (Jes. 11:10-12 ja Hes. 36:22-28).
  2. Israelin valtion palauttaminen (Jes. 66:7-8, Hes. 37:21-22 ja Sak. 12:2-3).
  3. Israelin maan käyttöönotto (Jes. 35:1-2,7 ja Hes. 36:35).
  4. Heprean kielen elpyminen (Sef. 3:9 ja Jer. 31:23).
  5. Jerusalemin kaupungin uudelleen miehitys (Sak. 12:1-3 ja Luuk. 21:24).
  6. Israelin armeijan elpyminen (Sak. 12:6,8 ja Jes. 41:15).
  7. Maailmanpolitiikan keskittyminen Israeliin (Sak. 12:3 ja 14:1-9).

Tämä on pelottava luettelo profetioita, jotka ovat toteutumassa silmiemme edessä. Elämme todellakin taas Raamatun aikoja – vastaavaa, kun Jeesus tuli tähän maailmaan ensimmäisen kerran vauvana Betlehemissä.

Temppelin merkki

On toinenkin juutalainen merkki, joka ei sisälly yllä olevaan luetteloon ja joka jätetään usein huomiotta. Se on valmistelut, joita Israelin ortodoksijuutalaiset tekevät Kolmannen Temppelinsä rakentamista varten. Ensimmäinen temppeli oli Salomon temppeli, joka oli olemassa 360 vuotta (957–597 eKr.), ennen kuin babylonialaiset tuhosivat sen. Toinen temppeli (jota usein kutsutaan Herodeksen temppeliksi) rakennettiin juutalaisten palattua Babylonian vankeudestaan.

Se oli olemassa 586 vuotta (516–70 jKr.), kunnes roomalaiset tuhosivat sen.

Raamattu ennustaa selvästi, että kolmas temppeli on olemassa lopunajan suuren ahdistuksen aikana. Profeetta Daniel puhui tästä temppelistä (Dan. 9:27, 11:31 ja 12:11), samoin kuin Jeesus (Matt. 24:15) ja apostoli Paavali (2. Tess. 2:3-4). Myös apostoli Johannes olisi lisättävä luetteloon, koska hän mainitsee ahdistuksen temppelin lopunajan profetioissaan (Ilm. 11:1-2).

Seikka, jota painotan, on, että tänä päivänä käynnissä olevat valmistelut kolmannen temppelin – joka on oleva Ahdistuksen Temppeli – rakentamiseksi, ovat selkeä merkki siitä, että elämme Herran paluun ajassa.

Nykyinen Kolmannen Temppelin liike

Tämän päivän pyrkimys kolmannen temppelin rakentamiseksi näyttää juurtuneen tietokirjaan, jonka on kirjoittanut Pulitzer-palkittu kirjailija Herman Wouk. Kirjan nimi on This Is My God (Tämä on Jumalani) ja se julkaistiin vuonna 1959. Kirja kehotti juutalaisia kaikkialla maailmassa ryhtymään toimiin heidän temppelinsä jälleenrakentamiseksi. Esimerkiksi 21. toukokuuta 1967 (ennen Jerusalemin vapauttamista 7. kesäkuuta 1967) seuraava ilmoitus oli painettuna Washington Post’issa:1

Kaikille juutalaista uskoa oleville kaikkialla maailmassa

Jumalan temppelin jälleenrakennusprojekti Israelissa on nyt käynnistymässä. Jumalallisella ohjauksella ja avulla Temppeli tulee valmistumaan. Juutalaiset innoitetaan käyttäytymään niin moraalisesti, että Luojamme näkee sopivaksi vierailla luonamme täällä maan päällä. Kuvittele sitä lämmintä tunnetta, joka meillä on oleva, kun tämä onnellinen tapahtuma toteutuu. Kirja nimeltä ”Tämä on minun Jumalani” oli innoittaja tähän yritykseen. Jumala haluaa asettaa monien ihmisten mieliin juutalaisen elämän kaikilla aloilla halun osallistua tähän työhön.

Toimeenpanevia ja hallinnollisia kykyjä sekä työntekijöitä tarvitaan kaikilla tasoilla.

Kaikki ponnistelut ovat nimettömiä. JUMALA tuntee ne, jotka haluavat osallistua. Kirjoita Washington Post’in laatikkoon M-917. Missään tapauksessa älä lähetä lahjoituksia. ”JUMALAN TAHTO TULEE TAPAHTUMAAN.”

Vuonna 1982 monien vuosien lähestymistapoja koskevien erimielisyyksien jälkeen, kolme ortodoksijuutalaista ryhmää päättivät yhdistää voimansa ja tehdä yhteistyötä keskenään tavoitteena juutalaisen temppelin jälleenrakentaminen. Yksi näistä ryhmistä on edelleen aktiivinen. Sitä kutsutaan nimellä ”Temppelivuoren uskolliset” (The Temple Mount Faithful) ja sen dynaaminen johtaja on entinen IDF:n upseeri nimeltä Gershon Salomon.2

Tämä järjestö alkoi ennemmin kansallisena uskonnollisena liikkeenä. Sen perustaja väitti, että kolmannen temppelin rakentaminen oli välttämätöntä juutalaisten identiteetille ja suvereniteetille Israelin maahan, mutta viime vuosina se on kehittänyt uskonnollisemmin suuntautuneen apokalyptisen ja messiaanisen foorumin keräämään rahaa amerikkalaisten evankelikaalien keskuudessa. Sen ponnistelut ovat olleet hyvin menestyksellisiä, mutta on johtanut sen vaikutusvallan heikkenemiseen Israelin ortodoksien keskuudessa.

Temppeli-instituutti

Kolmannen temppelin rakentamiseen tähtäävä voimaryhmä on nykyään Jerusalemin temppeli-instituutti.3 Sillä on vahva ortodoksien tuki ja se on saanut rahoitusta myös Israelin hallitukselta.

Tämä järjestö käynnistyi kovalla tohinalla ja perustamisensa jälkeen vuonna 1987 se on valmistanut kaikki temppelin seremonioihin ja uhritoimituksiin tarvittavat astiat, kuten myös tarvittavat suitsukkeet ja öljyt. Pappien vaatteet on valmistettu, mukaan lukien rintakilpi ja kruunu, joita ylimmäinen pappi käyttää. Erilaisia soittimia valmistetaan yhdessä kalusteiden kanssa, kuten näkyleipäpöytä ja suitsutusalttari. Kaikki nämä tuotteet ovat nähtävissä verkossa instituutin sivustolla.

Instituutin perusti innokas juutalainen rabbi nimeltä Yisrael Ariel. (Minusta on mielenkiintoista, että Ariel on runollinen, raamatullinen nimi Jerusalemille! Ks. Jes. 29:1-2,7.) Useat rabbit ovat palvelleet vuosien varrella instituutin pääjohtajana. Merkittävin heistä on Yehuda Glick.

Kallein esine, jonka instituutti on rakentanut temppeliä varten, on kultainen menora, joka sijoitetaan Pyhään. Se on päällystetty 95 kilolla puhdasta kultaa ja maksaa useita miljoonia dollareita. Se on tällä hetkellä esillä lasikotelossa paikassa, josta on näkymä Länsimuurille.

Kultainen menora kolmatta temppeliä varten (https://www.youtube.com/watch?v=7Hng2mVVjJs)

Temppeli-instituutti on myös rakentanut kuparisen pesuastian, jota papit käyttävät seremonialliseen puhdistukseen. Vielä tärkeämpää on, että on valmistettu väliaikainen liikkuva alttari eläinuhreja varten ja se vihittiin julkisesti Hanukan lopussa joulukuussa 2018.

Alttari on mitoiltaan yhdeksän kertaa yhdeksän jalkaa, korkeudeltaan viisi jalkaa ja se on valmistettu kevytbetonista. Sen on katsottu olevan sopiva käytettäväksi temppelissä, kunnes pysyvämpi voidaan tehdä. Rabbi Baruch Kahane palveli ylipapin roolissa vihkimisseremoniassa, joka pidettiin vanhankaupungin länsimuurin vieressä lähellä Jaffa-porttia. Pappien asu oli tarkasti Raamatun mukaan sopiva Temppeliin. Jerusalemin kunnalliset viranomaiset eivät sallineet lampaan tappamista paikan päällä, joten se teurastettiin toisessa paikassa ja osia lihasta poltettiin alttarilla.4

Rabbi Chaim Richman, Temppeli-instituutin kansainvälinen johtaja
(Courtesy of the Temple Institute)

Rabbi Yehuda Glick

Rabbi Yehuda Glick tuli Israeliin vuonna 1974 kahdeksanvuotiaana, kun hänen perheensä teki alijan New York’ista. Hän palveli IDF:ssä vuosina 1986–1989 taistelulääkärinä (hänen isänsä oli lääkäri). Sitten hän suoritti oppiarvon Toorassa ja Israelin historiassa.

Vuonna 1996 hän aloitti työt Israelin maahanmuuttoasioiden ministeriössä. Hän erosi tästä virastaan vuonna 2005, koska vastusti voimakkaasti Gazasta vetäytymissuunnitelmaa. Tuolloin hänestä tuli Temppeli-instituutin pääjohtaja ja hän aloitti pyrkimyksensä vapauttaa Temppelivuori juutalaisten pääsylle.

Seuraavina vuosina hänet pidätettiin useita kertoja rukoilemisesta Temppelivuorella. Vuonna 2013 hän järjesti nälkälakon protestiksi poliisin kiellolle, joka esti häneltä pääsyn temppelivuorelle. Tämä aktiivisuus vahvisti hänet Temppelivuoren juutalaisen itsemääräämisoikeuden tärkeimmäksi puolestapuhujaksi ja johti salamurhayritykseen lokakuussa 2014, kun arabiterroristi ampui häntä neljästi lähietäisyydeltä. Glick selvisi hyökkäyksestä kuin ihmeen kautta.

Hän palveli Israelin parlamentissa (Knesset) vv. 2016–2019 Benjamin Netanyahun Likud-puolueen jäsenenä. Nyt hän jatkaa juutalaisen temppelivuoren hallinnan puolustamistaan Shalom Jerusalem -säätiön kautta, jonka hän perusti vuonna 2019.

Liitonarkki

Ainoa temppeliin tarvittava esine, jota Temppeli-instituutti ei ole tuottanut, on Liitonarkki. Syy, että he ovat pidättäytyneet tästä projektista, on se, että he ovat vakuuttuneita, että alkuperäinen arkki on Temppelivuoren alla erityisessä kammiossa, joka on suunniteltu arkin turvasäilöksi.

Viimeinen maininta arkista Raamatussa löytyy kohdasta 2. Aik. 35:3, jossa kerrotaan, että kuningas Joosia palautti sen Salomon temppelin Kaikkeinpyhimpään. Ilmeisesti kuningas Manasse oli poistanut sen (2. Aik. 33:4-5), kun hän häpäisi temppelin rakentamalla sen sisälle alttareita vieraille jumalille.

Raamattu ei paljasta, mitä arkille tapahtui, kun babylonialaiset myöhemmin tuhosivat Salomon temppelin.

Arkki ei koskaan ollut Toisessa Temppelissä, joka rakennettiin sen jälkeen, kun juutalaiset palasivat Babylonin vankeudesta. Ortodoksit uskovat tämän johtuneen siitä, että Israel oli joko Persian, Kreikan tai Rooman valvonnassa Toisen Temppelin kaudella (516 eKr. – 70 jKr.). Siksi arkki pidettiin piilossa pakanoiden ulottumattomissa.

Arkkitehtisuunnitelmat

Sen lisäksi, että Temppeli-instituutti on valmistanut kaikki temppelissä tarvittavat esineet Mooseksen lain mukaisen eläinuhrijärjestelmän elvyttämiseksi, se on ollut vahvasti mukana Kolmannen Temppelin arkkitehtisuunnitelmien valmistelussa. Vuonna 2015 suunnitelmat vuotivat yleisölle5 ja siitä lähtien ne on julkaistu instituutin verkkosivustolla yhdessä kolmiulotteisen videon kanssa temppelin ehdotetuista sisätiloista.6

Israelin ortodoksisilla juutalaisilla ei ole yhtenäistä näkemystä kolmannen temppelin arkkitehtonisista piirteistä. Temppeli-instituutti on omaksunut kannan, että Kolmannen Temppelin tulisi muistuttaa toista.7 Toiset vaativat, että sen tulisi noudattaa arkkitehtonista kuvausta luvuissa Hes. 40–42. Eräs ryhmä uskoo, että temppeli vain laskeutuu taivaasta, kun Messias tulee. Kristittyjen mukaan Hesekielin kuvaama temppeli on tuhatvuotisen valtakunnan temppeli, joka rakennetaan Jeesuksen palattua. He uskovat myös, että Kolmas Temppeli todennäköisesti tuhotaan Ahdistuksen aikana.

Punaisen hiehon tuhka

Ortodoksijuutalaiset ovat yksimielisiä, että punaisen hiehon rituaalisesti puhtaan tuhkan tuottaminen on välttämätöntä temppelipalveluksen uudelleen asettamiseksi. Tämä usko perustuu kohdassa 4. Moos.19:1-10 olevaan määräykseen, joka vaatii temppelipappien puhdistamista pirskottamalla vettä, joka sisältää punaisen hiehon tuhkaa.

Ollakseen kosher, hiehon on oltava täysin punainen, jossa on korkeintaan kaksi eriväristä karvaa. Sen on oltava kolmen vuoden ikäinen eikä siinä saa olla fyysisiä vikoja. Se ei saa koskaan saa olla käytetty fyysiseen työhön, kuten kyntämiseen.

Temppeli-instituutti on ottanut tehtäväkseen jalostaa tällaisen eläimen käyttäen Red Angus -karjaa. He ovat tuottaneet useita ehdokkaita, mutta jokainen on hylätty eri syistä.8

Raamatun aikoina käytäntö oli sekoittaa uuden punaisen hiehouhrin tuhka edellisen hiehouhrin tuhkaan. Jotkut ortodoksit uskovat, että tämä on nytkin välttämätöntä ja siksi he väittävät, että viimeisen punaisen hiehon tuhka on löydettävä. Temppeli-instituutti on ottanut kannan, että se ei ole välttämätöntä.9

Papit Temppeliä varten

Temppeli-instituutti on perustanut koulun pappien kouluttamiseksi Kolmatta Temppeliä varten. Vain Aaronista, ensimmäisestä ylipapista, suoraan polveutuvat leeviläiset ovat päteviä palvelemaan pappeina uhreihin liittyvissä tehtävissä. Heistä käytetään nimitystä kohanim. Muut Leevin heimon jäsenet ovat päteviä hoitamaan vain temppeliä – sen astioita ja kalusteita.

Aaronin jälkeläisten määrittämiseksi tehdään geneettistä testausta.10 Prosessin aikana on havaittu, että Jumala on huolellisesti säilyttänyt Aaronin miespuolisten jälkeläisten sukulinjan. Siten yli 98 prosentilla juutalaisista miehistä, jotka samaistuvat kohanimiksi (usein sukunimellä Cohen), on yhteinen erityinen geneettinen merkki.11

Sanhedrin

Muinaisen juutalaisen sanhedrin-neuvoston elpyminen on toinen erittäin tärkeä merkki juutalaisten valmistautumisesta Messiaan ilmestymiseen.12

Uuden Testamentin aikana Suuri Sanhedrin oli neuvosto, joka koostui 70 juutalaisesta viisaasta sekä johtavasta presidentistä, joka yleensä oli ylimmäinen pappi. Ryhmä toimi Israelin korkeimpana tuomioistuimena juutalaisten uskonnollisia ja seremoniallisia lakeja koskevissa asioissa.13 Tämä oikeus oli se, joka tuomitsi Jeesuksen kuolemaan Jumalan pilkkaamisesta.

Rooman hallinnon alaisuudessa Sanhedrin menetti valtansa langettaa kuolemantuomio, joten sen piti ohjata Jeesus Rooman kuvernöörin Pilatuksen luo hänen teloituksensa varmistamiseksi.

Toisen temppelin tuhon jälkeen vuonna 70 jKr. Sanhedrin muutti kaupungista kaupunkiin ympäri Galileaa Pohjois-Israelissa monien vuosien ajan aina vuoteen 240 jKr, jolloin se lopulta asettui Tiberiakseen, kaupunkiin, joka sijaitsee Kinneretin länsirannalla.14 Tiberiaksessa ryhmä teki lopullisen sitovan päätöksensä vuonna 358 jKr. hyväksyessään heprealaisen kalenterin.15

Vuosina 1538–1949 Sanhedrinin perustamiseksi tehtiin viisi tärkeää yritystä, mutta yksikään niistä ei onnistunut. Kuitenkin lokakuussa 2004 ryhmä rabbeja kokoontui Tiberiakseen onnistuen uudelleen kokoamaan Sanhedrinin ja ovat pitäneet sen käynnissä siitä lähtien pitäen kokouksiaan Jerusalemissa.16

Nämä nykyajan ortodoksiset vaikuttajat Israelissa uskovat, että on välttämätöntä saada Sanhedrin todentamaan Messias, kun hän tulee. On kuitenkin merkittävää, että heidän ensimmäinen tehtävänsä oli käynnistää tutkimusprojekti Ensimmäisen ja Toisen Temppelin tarkan sijainnin määrittämiseksi. Tämä on heille tärkeimmän luokan kysymys, koska he uskovat, että Kolmas Temppeli on rakennettava samalle paikalle.17

Israelin hallitus ei ole vielä tunnustanut ”aloittelevaa” Sanhedrinia (kuten sitä yleensä kutsutaan). Mutta näyttää, että maallinen oikeusjärjestelmä osittain tunnustaa sen rabbiinisena tuomioistuimena.18

Poliittiset pyrkimykset

Mielestäni pitäisi mainita, että viime vuosina on perustettu useita poliittisia järjestöjä, joiden ainoa tarkoitus on lobata Israelin hallitusta ryhtymään toimiin itsemääräämisoikeuden vaatimiseksi Temppelivuoreen. Tätä toimintaa pidetään välttämättömänä alkusoittona kaikille pyrkimyksille rakentaa Kolmas Temppeli.

Moshe Dayan
(Time 16.6.1967)

Temppelivuoren hallinnan ongelma syntyi vuonna 1967, kun juutalaiset valloittivat Jerusalemin vanhan kaupungin kuuden päivän sodassa. Sen sijaan, että vaatisi suvereniteettia, kuten muille osille vanhaa kaupunkia, Israelin puolustusministeri Moshe Dayan, joka oli maallinen juutalainen, päätti omavaltaisesti antaa temppelivuoren valvonnan takaisin muslimeille toivoen sen todistavan Israelin halua rauhaan. Sen sijaan se viestitti muslimeille, että juutalaiset olivat heikkoja päättäväisyydessään valvoa muinaista pääkaupunkia. Siitä lähtien muslimit ovat kieltäneet juutalaisilta tasavertaiset oikeudet Temppelivuorella.

Yksi poliittisista järjestöistä, joka on muodostettu torjumaan syrjintä muslimien taholta Temppelivuorella ja toivottavasti tuomaan juutalaisten itsemääräämisoikeuden vuoreen, on nimeltään The Temple Mount Heritage Foundation (Temppelivuoren perinnön säätiö).19 Sen perusti laaja kirjo israelilaisia, joiden tavoitteena on ”lopettaa juutalaisten kohtuuton syrjintä Temppelivuorella”. Säätiön toivona on saada juutalaisille peruskansalaisoikeudet vapaaseen pääsyyn, vapaaseen palvontaan ja vapaaseen kokoontumiseen vuorella.

Samanlainen korkean profiilin järjestö on rabbi Yehuda Glick’in vuonna 2019 perustama Shalom Jerusalem -säätiö.20 Sillä on samat tavoitteet kuin Temppelivuoren perinnön säätiöllä, mutta rabbi Glick on onnistunut saamaan enemmän huomiota johtuen aggressiivisista menetelmistään.

Temppelin valmius

Kun otetaan huomioon kaikki tarkastelemamme temppelitoiminnot, niin mikä on tämänhetkinen valmius Kolmannen Temppelin rakentamiseksi? Temppeli-instituutin perustaja rabbi Yisrael Ariel ilmoitti maaliskuussa 2019, että temppelipalvelut voidaan aloittaa viimeistään neljän tunnin kuluttua siitä, kun on myönnetty pääsy Temppelivuorelle.21

Tämä ilmoitus hämmästytti useimpia. ”Kuinka palvelut voidaan toteuttaa niin nopeasti”, useimmat ihmettelivät. Veikkaan, että Temppeli-instituutti aikoo pystyttää väliaikaisen telttatemppelin, kuten Mooseksen ilmestysmaja, jota israelilaiset käyttivät erämaavaellustensa aikana ja joka oli edelleen olemassa Silossa yli 400 vuoden ajan tuomareiden sekä Saulin ja Daavidin varhaisten kuninkuuksien aikana. Sen viimeinen lepopaikka oli Gibeonissa Daavidin kuninkuuden viimeisinä vuosina (1. Kun. 3:4).

Joten mitä todennäköisimmin ortodoksit pystyttävät Temppelivuorelle väliaikaisen ilmestysmajan ja käyttävät sitä Kolmannen Temppelin rakentamisen aikana

Katalysaattori

Mikä on todennäköisesti se tapahtuma, joka lopulta käynnistää Juutalaisen Temppelin jälleenrakentamisen? Monet ovat spekuloineet, että se on liitonarkin löytyminen. Voi hyvinkin olla. Se ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa sijoittaa uusi temppeli samalle muinaisten temppelien paikalle. Jokainen yritys purkaa Kalliomoskeija käynnistäisi täysimittaisen sodan arabien kanssa.

Luulen, että todennäköisin skenaario on, että Kalliomoskeija tuhoutuu Googin ja Maagogin sodan aikana, joka on kuvattu Hesekielin luvuissa 38 ja 39. Niissä todetaan, että Jumala tuhoaa Venäjän ja kaikki sen muslimiliittolaiset yliluonnollisesti Israelin vuorilla ja että yksi Jumalan käyttämistä menetelmistä on ”suuri maanjäristys”, joka saa ”kaikki muurit sortumaan maahan” (Hes. 38:19-20).

Luulen, että tämä maanjäristys tuhoaa Kalliomoskeijan ja sen tuhoamisen ja muslimivoimien tuhoamisen myötä tie on auki juutalaisille rakentaa Temppelinsä sen paikalle.

Antikristus tulee suojelemaan heidän aikomustaan tehdä niin, kun hän allekirjoittaa sopimuksen, joka takaa hänen suojeluksensa Israelille – sopimuksen, joka käynnistää Ahdistuksen. Uskon siis, että Googin ja Maagogin sota tapahtuu todennäköisesti tempauksen ja Ahdistuksen käynnistymisen välisenä aikana.

Ortodoksien asenteita

Kaikki tämä aktiviteetti Kolmannen Temppelin rakentamiseksi – sekä uskonnollinen että poliittinen – on selkeä osoitus Jumalan vaikutuksesta juutalaisten sydämissä heidän motivoimisekseen valmistautumaan Ilmestyskirjassa ilmoitettuihin lopunajan tapahtumiin. He luulevat valmistautuvansa rakentamaan temppeliä pian tulevaa Messiasta varten, mutta Raamattu paljastaa, että se ei ole Messiaan tuhatvuotinen temppeli. Sen sijaan se tulee palvelemaan Ahdistuksen Temppelinä, jonka Antikristus häpäisee.

Aivan kuten 1900-luvun alussa Jumala kosketti juutalaisten sydämiä kaikkialla maailmassa motivoiden heitä palaamaan kotimaahansa, Hän koskettaa nyt ortodoksijuutalaisten johtajien sydämiä ja motivoi heitä rakentamaan Kolmannen Temppelin.

Kun juutalaiset valloittivat Jerusalemin vanhankaupungin 7. kesäkuuta 1967, rabbi Shlomo Goren (IDF:n päärabbi ja myöhemmin Israelin johtava askenaasien päärabbi) ryntäsi länsimuurille, puhalsi shofariin ja huusi: ”Olemme vallanneet Jumalan kaupungin. Olemme tulossa juutalaisen kansan messiaaniseen aikakauteen.”22 Hän sanoi, että koska hän tiesi heprealaisten kirjoitusten profetioista, että kun juutalaiset ovat jälleen maassansa ja pääkaupungissansa, Messias tulee.

Rabbi Shlomo Goren puhaltaa sofariin Länsimuurilla kesäkuun 7. päivänä 1967 (www.wikipedia.com)

Myöhemmin rabbi Yosef Berger – Daavidin haudan rabbi Siionin vuorella – toisti rabbi Gorenin sanoja julistaen, että ”elämme tänään messiaanisen aikakauden alussa”.23 Siksi hän vaati, että on tehtävä kultainen kruunu annettavaksi Messiaalle, kun hän saapuu Jerusalemiin.

Samalla tavalla helmikuussa 2020 rabbi Shlomo Amar – Israelin entinen sefardijuutalaisten päärabbi – julisti, että ”kaikki tämän sukupolven suuret rabbit sanovat, että Messias on ilmoittamassa itsensä.”24 Rabbi Chaim Kanievsky, jota nykyään pidetään yhtenä johtavista Tooran tutkijoista ultraortodoksisessa juutalaisessa maailmassa, ilmaisi saman näkemyksen julistamalla lyhyesti ja ytimekkäästi, että ”Messias seisoo ovella”. Rabbi Avner Efghin, yksi maailman johtavista kabbalistirabbeista, totesi äskettäin, että ”se mitä tapahtui viime vuoden aikana, on ehdottomasti merkki Messiaan tulemuksesta”.26

Loppuajatuksia

Yhteenvetona voidaan todeta, että ortodoksiset rabbit lukevat ajanmerkkejä ja kutsuvat kansaansa valmistautumaan Messiaan välittömään ilmestymiseen. Samaan aikaan seurakunta nukkuu välittämättä Jumalan Profeetallisesta Sanasta kieltäytyen kiinnittämästä huomiota ajan merkkeihin.

Ironista! Kun Jeesus tuli ensimmäisen kerran, juutalaiset kieltäytyivät uskomasta. Nyt se on seurakunta, joka on juuttunut epäuskoon, samalla kun ortodoksijuutalaiset innokkaasti odottavat Messiasta ja tekevät kuumeisia valmisteluja Häntä varten. Herran Toinen Tulemus ei tule yllättämään ortodoksijuutalaisia. Se, mikä tulee yllättämään heidät, on Hänen henkilöllisyytensä.

Voiko olla mitään epäilystä siitä, että nykyiset juutalaisten valmistelut Messiasta varten ovat vain yksi tärkeä lisämerkki siitä, että me olemme se viimeinen sukupolvi, joka tulee todistamaan Herran paluun taivaan pilviin seurakunnallensa?

Maranata!

Viitteet

  1. Lambert Dolphin, “Preparations for a Third Temple,” http://www.templemount.org/tempprep.html,page 14.
  2. The website address of the Temple Mount Faithful is https://templemountfaithful.org.
  3. The website address of the Temple Institute is https://templeinstitute.org.
  4. Adam Eliyahu Berkowitz, “Miracle of Ingathering at Dedication of Altar for Third Temple,”
  5. http://www.israel365news.com, December 10, 2018. Also: Jeremy Sharon, “Temple-ready altar dedicated on last day of Hanukkah by activist groups,” http://www.jpost.com, December 10, 2018.
  6. Jewish Standard Staff, “Leaked: Plans For Third Temple In Jerusalem,” https://jewishstandard.timesofisrael.com.
  7. The Mitzvah Project, “Building the Third Temple,” https://themitzvahproject.org.
  8. Rivkah Lambert Adler, “Temple Priests Prepare To Serve In Rebuilt Temple With New TrainingSchool.” http://www.prophecynewswatch.com, page 2.et To Rebuilding Temple,” Prophecy News Watch, http://prophecynewswatch.com.
  9. The Temple Institute, “The Mystery of the Red Heifer: Divine Promise of Purity,” https://templeinstitute.org/red-heifer.
  10. Lambert Dollphin, page 20.
  11. Prophecy Watch Staff, “Rabbi: DNA Holds Secret To Rebuilding Temple,” Prophecy News Watch, http://prophecynewswatch.com.
  12. Rivkah Lambert Adler, page 1.
  13. The website address of the revived Sanhedrin is http://www.thesanhedrin.org.
  14. GotQuestions, “What was the Sanhedrin?” http://www.gotquestions.org/Sanhedrin.html.
  15. The Sanhedrin, “Historical Overview,” http://www.thesanhedrin.org/en/index.php/Historical_Overview, pages 89.
  16. Ibid., page 9.
  17. Wikipedia, “Modern Attempts to Revive the Sanhedrin,” https://en.wikipedia.org/wiki/Modern_attempts_to_revivfe_the_Sahnhdrin, page 4. 17) Hal Lindsey, “Revived Sanhedrin Discusses Temple,” http://www.worldnetdaily.com/news/article.asp? ARTICLE_ID=42898.
  18. The Sanhedrin, “Historical Overview,” page 13.
  19. The website address of The Temple Mount Heritage Foundation is http://www.fundisrael.org/haliba.
  20. The website of The Shalom Jerusalem Foundation is http://www.shalomjerusalem.org.
  21. Adam Eliyahu Berkowitz, “Purim Dress Rehearsal: Third Temple Service Could Be Ready In 2 Hrs,” http://www.prophecynewswatch.com/article.cfm?recent_news_id=3060.
  22. Don Fisher, The Los Angeles Times, “The Six Day War 20 Years After,” May 31, 1987, page 1.
  23. Adam Eliyahu Berkowitz, “Campaining to Construct Messianic Royal Crown,” http://www.breakingisraelnews.com, December 7, 2018, page 1.
  24. Ryan Jones, “Top Rabbis: Look at the Signs, Messiah is Coming!” http://www.israeltoday.com, page 4.
  25. Ibid., page 3.
  26. Ibid., pages 4-5.

Read Full Post »

WILL THE PEACE ACCORDS STABILIZE THE MIDDLE EAST?
By Jonathan Brentner, 19.9.2020, suom. SK

Presidentti Trump johti 15. syyskuuta 2020 rauhansopimusten allekirjoittamista Israelin ja Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien (UAE) sekä Israelin ja Bahrainin välillä. Fox News raportoi presidentti Trump’in sanoneen, että sopimukset muotoilevat ”perustan kattavalle rauhalle koko alueella”.

Miten meidän Raamatun profetioiden näkökulmasta on arvioitava näitä rauhansopimuksia, joista Trump’in hallinto käyttää nimitystä ”Abrahamic  Accords”? Mielipiteet kristikunnassa vaihtelevat suuresti. Monet olivat tyytyväisiä uutisiin näistä sopimuksista ja ylistivät presidenttiä ja hänen tiimiään näiden merkittävien tavoitteiden saavuttamisesta.

Toiset, kuten profetiapuhuja J D Farag, eivät jakaneet sopimuksia juhlivien innostusta. Syyskuun 13. päivän profetiapäivityksessään hän kritisoi niitä niille luontaisesta maan jakamisesta, mikä on myös tammikuussa paljastetun vuosisadan sopimuksen piirre.

Jared Kushner’in lausunto näistä sopimuksista antaa uskottavuutta Farag’in kritiikille. Hän sanoi: ”Yritimme pelastaa kahden valtion ratkaisun. … Jos jatkaisimme status quon kanssa … lopulta Israel olisi syönyt kaiken maan Länsirannalla.” Toisin sanoen hän ylistää näitä sopimuksia Israelin pysäyttämiseksi miehittämästä lisää heidän maatansa.

Kushner’in lausunto sammutti minussa kaiken innostuksen, mitä minulla ehkä olisi voinut olla näiden sopimusten suhteen. Rakastan Terry James’in vastausta Kushner’ille: ”Jumalan näkökulmasta mikään Hänen Israelille antamansa maa-alue, ei ole neuvoteltavissa. Ei ole minkäänlaista mahdollisuutta ’kahden valtion ratkaisulle’ mihinkään ongelmaan, joka Israelia ympäröivillä naapureilla on epäonnistuessaan elämään rauhassa juutalaisvaltion kanssa.”[i]

Valkoisen talon nurmikolla äskettäin solmituilla rauhansopimuksilla on selkeitä profeetallisia implikaatioita. Tarkoittaako tämä kuitenkaan, että ne vakauttavat Lähi-idän ja tarjoavat Israelin tarvitseman turvallisuuden? Uskon, että vastaus kysymykseen on ”ei” seuraavien näkökohtien vuoksi.

Ne edelleen järjestävät kansakuntia Hes. 38 mukaiseen asetelmaan

Hes. 38 mukaan nämä maat, jotka allekirjoittivat rauhansopimuksen Israelin kanssa, eivät ole osa viimeisten päivien hyökkäystä Israeliin. Monet raamatuntutkijat uskovat, että tämän luvun alkujakeissa Venäjä, Iran ja Turkki tunnistetaan tulevaisuuden Goog / Maagog -hyökkäyksen johtajiksi Israelia vastaan (38:1-6). Ja aivan kuten Hesekiel ennusti kauan sitten, nämä kansat ovat tällä hetkellä Syyriassa olevilla joukoillaan ja aseillaan suurin uhka Israelin turvallisuudelle.

Hesekiel määritteli myös ihmisryhmiä, jotka eivät hyökkäisi maahan Goog / Maagog -sodan aikana, vaan pelkästään protestoivat: Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: ’Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, suurta saalista saamaan?’” (Hes. 38:13). Useimmat profetia-asiantuntijat uskovat, että ”Saba ja Dedan” viittaavat arabikansoihin Saudi-Arabiana, UAE:nä ja Bahrainina.

Heritage Foundation luetteli Israelille useita etuja kahdesta sopimuksesta ja totesi, että ne ”selvittävät tien Israelille, Bahrainille ja Arabiemiirikunnille vahvistaa kauppaa, investointeja, matkailua sekä teknologista ja strategista yhteistyötä Irania vastaan”. Tämä on totta, ainakin lyhyellä tähtäyksellä.

Minusta on kuitenkin mielenkiintoista, että lausunnossa ”yhteistyö Irania vastaan” mainitaan positiivisena tuloksena. Raamattu sanoo, että kun Iran, Venäjä ja Turkki hyökkäävät, nämä kansakunnat vain protestoivat sen sijaan, että puolustaisivat Israelia. Vain Jumala tulee, puolustamaan Israelia.

Ne vahvistavat rauhan painotuksen viimeisinä päivinä

Kaikki rauhansopimusten allekirjoittamisen yhteydessä puhuneet painottivat ”rauhaa ja turvallisuutta”. Koska kumpikaan, ei Bahrain eikä UAE, edusta mitään uhkaa Israelille, näiden kommenttien täytyy viitata palestiinalaisten vihamielisyyteen Israelia kohtaan ja siihen, että jotenkin nämä sopimukset painostavat palestiinalaisia tekemään samanlaisen sopimuksen rauhan vuoksi.

Näiden sopimusten yhteenveto Heritage Foundation -sivustolla vahvistaa tämän: ”Bahrainin ja Arabiemiirikuntien diplomaattisopimukset voivat saada palestiinalaiset omaksumaan realistisemman neuvotteluaseman ja liittymään muihin arabivaltioihin rauhanjunassa.”[iii]

Apostoli Paavali kertoo meille, että nämä sanat ovat tämän maailman puppusanoja viimeisinä päivinä: Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.” (1. Tess. 5:3). Kun maailma rellestää rauhasta, niin silloin pamahtaa kovasti, kun Jumalan viha lankeaa sen päälle.

Ne vahvistavat mallin, jota Antikristus tulee käyttämään

Jonkin aikaa Herran päivän alkaessa tapahtuvan ”äkillisen tuhon” jälkeen antikristus ilmestyy maailman näyttämölle. Profeetta Daniel kertoo meille, että hänen rauhanliittonsa Israelin kanssa merkitsee seitsenvuotisen ahdistuksen alkua: Hän tekee lujan liiton monien kanssa yhdeksi vuosiviikoksi, mutta viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin ja hävittäjä tulee iljetysten siivin. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän yli. (Dan. 9:27, Raamattu Kansalle)

Tällä jakeella on paljon merkitystä syyskuun 15. päivän tapahtumille. Näyttää, että antikristus jatkaa nykyistä mallia sisällyttää muita valtioita sopimukseensa Israelin kanssa, juuri kuten nyt näemme maailman pyrkimyksessä saada mukaan muita arabivaltioita varmistamaan Israelin rauha palestiinalaisten kanssa.

Toiseksi, jakeen 27 alkusanat voisi paremmin kääntää seuraavasti: ”Ja hän tekee vahvemman (tai ylemmän) liiton”. Hepreankielisen merkityksen mukaan antikristus ottaa olemassa olevan rauhansuunnitelman ja tekee siitä paremman. Hän mitä todennäköisimmin makeuttaa (sweeten) mitä tahansa olemassa olevaa sopimusta sallimalla Israelin rakentaa kolmannen temppelin. Tiedämme, että myöhemmin hän pettää Israelin kansan, jonka täytyy paeta henkensä edestä, kun hän saastuttaa temppelin (Matt. 24:15-22).

Keskellä sotaa ja myllerrystä Herran päivän alkaessa (ehkä Googin / Maagogin sota) antikristus tuo rauhan Lähi-itään, mutta se on vain juoni. Tämä laiton käyttää rauhaa rauhoittamaan vihollisensa ja myöhemmin tuhoaa heidät, kun he luopuvat vartiostaan. (Dan. 8:25, Ilm. 6:1-4).

Niihin sisältyy maan jakaminen

Jared Kushner’in ja Heritage Foundation -säätiön lausunnot paljastavat, että näiden sopimusten perimmäinen tarkoitus on tuoda palestiinalaiset paikalle, jossa he neuvottelevat rauhan Israelin kanssa. Tämä edellyttää kuitenkin kahden valtion ratkaisua rauhan vuoksi, mikä johtaisi Maan jakamiseen.

”Mikä siinä on ongelma?” saatat kysyä. Ennen kaikkea, Jumala antoi maan Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen Iisakin ja Jaakobin kautta (1. Moos.15:12-21; Ps. 105:8-11). Huomaa, että Ps. 105:10 kuvaa tätä lupausta maasta ”ikuisena liittona”. Maa kuuluu ikuisesti Jaakobin jälkeläisille eikä kenellekään muulle.

Joel 3:2 kertoo meille, että Ahdistuksen lopussa Jumala ”kokoaa kaikki kansat ja vie ne alas Joosafatin laaksoon ja käy siellä oikeutta niitten kanssa. Huomaa syyt, jotka Herra luettelee täällä vihallensa kansoja kohtaan – koska ”ovat hajottaneet kansani kansojen sekaan, jakaneet minun maani”.

Vähintäänkin voidaan sanoa, että Israelin maan jakaminen ei pääty hyvin kaikille siihen osallistuville. Jokainen siihen johtava sopimus tuo varmasti Jumalan tuomion, eikä kestävää rauhaa.

Tiedä, että ihailen presidentti Trump’ia ja uskon, että hän on tehnyt mahtavaa työtä johtaessaan maatamme. Kuitenkin, kuten Terry James huomauttaa postissaan, jonkun on varoitettava häntä rauhan tavoittelemisesta maan jakamisen kustannuksella.

Kulissien takainen pyrkimys säilyttää kahden valtion ratkaisu nykyisten rauhanaloitteiden kautta saa hälytyskellot soimaan sisälläni.

Israel kyllä hyötyy suhteiden normalisoimisesta näiden arabimaiden kanssa ja se on hyvä uutinen lyhyellä tähtäyksellä, mutta sopimukset eivät johda Lähi-idän vakauttamiseen eivätkä edistä kestävää rauhaa alueella.

Sanon tämän kahdesta syystä.

Ensinnäkin maa kuuluu Jumalalle ja Hän antoi sen Jaakobin jälkeläisille ”ikuisella liitolla”. Näin ollen Hän tuomitsee ne, jotka pyrkivät jakamaan maata ja antavat osan siitä muille (Joel 3:1–3; ks. myös Sak. 12:1–3). Mikään sopimus, joka edistää osan siitä antamista palestiinalaisille kahden valtion ratkaisun kautta, ei vakauta aluetta kuin hetkeksi. Lopulta se tuo Jumalan vihan kaikille siihen osallistuville.

Toiseksi, Hesekielin 38-39 lukujen Googin / Maagogin sota toteutuu ehkä melko pian ja Jumala pelastaa Israelin ennemmin kuin arabikansat, jotka haluavat normalisoida suhteet siihen. Ne vain protestoivat. Raamatun mukaan Lähi-itää odottavat suuret sodat, ei rauha.

Kaikessa tässä on kuitenkin paljon hyviä uutisia niille meistä, jotka tunnemme Jeesuksen Vapahtajanamme. ”Rauhan ja turvallisuuden” painottaminen kertoo meille, että olemme niin äärettömän lähellä sitä, että Herra täyttää lupauksen 1. Tess. 5:9-10, mikä merkitsee lähtöämme tästä maailmasta, ennen kuin Jumalan viha lankeaa epäuskoisen maailman päälle.

Ole rohkea; Jeesus tulee pian!

Note: Please consider signing up for my newsletter on the home page of my website at https://www.jonathanbrentner.com/. It will greatly help me in reaching more people. Thank.

[i] Terry James’s blog @ https://terryjamesprophecyline.com/2020/09/15/two-cautions-for-the-president/

[ii] James Philips, How the Israel-Bahrain Peace Deal Will Reshape the Middle East, on the Heritage Foundation website: https://www.heritage.org/

[iii] Ibid.

 

Read Full Post »

Great Wickedness
By Daymond Duck, 7.6.2020, suom. SK

Minulta on kysytty: ”Pitäisikö minun ottaa koronavirus-rokote, kun se on kehitetty?”

Tiedä, että minulla ei ole lääketieteellistä koulutusta, ja vastaus tähän menee minulla yli hilseen.

Kuitenkin eräs ystävä lähetti minulle linkkejä joihinkin huolestuttaviin artikkeleihin, joista luulen, että ihmisten pitäisi tietää niistä.

Ensinnäkin, on jo vanha uutinen, että tutkijat ovat käyttäneet tietokoneita eläinten geneettisen koodin muuttamiseen (tiede, jota kutsutaan synteettiseksi biologiaksi) kasvattaakseen ihmisen korvia sioissa, keuhkoja sioissa jne., jotka sitten voidaan siirtää ihmisiin.

Vanha uutinen on myös, että nämä synteettiset biologit ovat vuosia työskennelleet synteettisten rokotteiden parissa (flunssarokote, ehkä koronavirusrokote jne.).

Tässä on linkki yli 5 vuotta sitten aiheesta kirjoitettuun artikkeliin:

Synthetic Biologist Aims to Create Pig with Human Lungs (Synteettisen biologin tavoitteena luoda sika, jolla on ihmisen keuhkot).

Kaksi, toinen linkeistä, jotka ystäväni lähetti, koskee 1. toukokuuta 2014 pidettyä synteettisten biologien (kutsutaan 20-vuotta vanhaksi tieteeksi) kokousta MIT:ssä.

Kahden liittovaltion viraston (FBI ja Homeland Security Department) edustajat olivat läsnä.

FBI-agentin raportoidaan sanoneen: ”Nämä teknologiat eivät edusta vain riskiä yksittäisille rakennuksille tai kaupungeille, vaan voivat vähentää väestöämme merkittävällä prosenttimäärällä, jos ne otetaan taitavasti käyttöön.”

Tässä linkki artikkeliin:

FBI Agent: Synthetic Biology Could Reduce Our Population by Significant Percentages (FBI-agentti: Synteettinen biologia voisi vähentää väestöämme merkittävästi)

Lisään, että rokotteiden kehittäminen ja väestön vähentäminen ovat olleet Bill & Melinda Gates -säätiön tavoitteina jo vuosia.

He ovat abortin innokkaita kannattajia ja mega-globalisti Henry Kissinger huomautti äskettäin, että Gates on käyttänyt miljoonia ja suunnittelee käyttävänsä miljardeja rokotteen kehittämiseksi koronavirukselle (3.4.2020, mielipide-artikkeli. Wall Street Journal).

On ollut raportteja (Gatesin edustaja kiistää ne; en luota Snopes’iin) vaatimuksesta pidättää Gates Italiassa ja Gatesin rokotekokeilut halvaannuttivat heimolapsia Intiassa ja Afrikassa (kuka tietää totuuden, mutta tämä tulee useista lähteistä).

Jos se on totta, niin FBI:n ennustama merkittävä väestön vähentäminen voisi olla todellinen.

Kolme, toinen linkki käsittelee sitä tosiasiaa, että synteettiset biologit ovat tavanneet jumalan kaltaisia voimia omaavaa teknoeliittiä (Microsoftin perustaja Bill Gates, Amazonin toimitusjohtaja Jeff Bezos jne.) suunnitellakseen uudelleen eläimiä, luodakseen uusia lajeja maan päälle ja sairaudenkestäviä synteettisiä DNA-rokotteita, joita voidaan ruiskuttaa eläimiin ja ihmisiin.

Tässä linkki tuohon artikkeliin:

It’s Time for A Rewrite: Genetic Code of The Planet Under Attack (Uudelleenkirjoittamisen aika: Planeetan geneettinen koodi hyökkäyksen kohteena)

Neljä, toisessa artikkelissa sanotaan, että jotkut tutkijat haluavat luoda geneettisesti parannettuja ihmisiä (design-vauvoja, täydellisempiä ihmisiä jne.).

Kirjoittaja sanoo, että synteettinen biologi Harvardissa ”ei sulje pois mahdollisuutta, että ihmisalkion genomi johdotetaan uudelleen viruksenkestäväksi”.

Kirjailijan mukaan tähän tarvitaan lisää työtä; nämä ihmiset ajattelevat, että heidän tekemänsä on hienoa tässä ”Facebook-sukupolvessa”, mutta se on tosiasiassa äärimmäisen vaarallista.

Tässä linkki viimeiseen ystäväni lähettämään artikkeliin:

Writing Your Baby’s Synthetic Genome: Genetic Engineering for the Facebook Generation (Kirjoita vauvasi synteettinen genomi: Geenitekniikkaa Facebook-sukupolvelle).

Joku saattaa kysyä: ”Mitä väärää on ihmisen DNA:n muuttamisessa, jos tutkijat yrittävät luoda täydellisempiä ihmisiä, jotka ovat immuuneja koronavirukselle?”

Jumala loi Aadamin ja Eevan Jumalan kuvaksi (1. Moos. 1:26-27). Se tarkoittaa, että heidän DNA:nsa on Jumalan luoma.

Tämän DNA:n turmeleminen ”täydellisemmän ihmisen” luomiseksi muuttaa sen, minkä Jumala loi ja tekee tuosta ihmisestä hybridin, joka ei enää ole kokonaan Jumalan kuva.

Jumala käski Aadamia ja Eevaa lisääntymään ja täyttämään maa (1. Moos. 1:28), mutta sen tulisi tapahtua heidän oman lajinsa mukaan (Aadamin siemenen eikä ihmisen luoman hybridisiemenen).

Saatana turmeli Aadamin ja Eevan synnin luonnolla, kun sai heidät tekemään syntiä (1. Moos. 3:19). En osaa ratkaista Nefilim-kysymystä (maan jättiläiset; 1. Moos. 6:4), mutta minun on vaikea uskoa, että nämä ”maan jättiläiset” eivät olisi olleet geneettisesti saastuneita.

Jokin sai tähän aikaan ihmisen pahuuden (1. Moos. 6: 5) tulemaan niin suureksi, että Jumala päätti tuhota vedenpaisumuksella kaikki paitsi kahdeksan ihmistä (1. Moos. 6: 6-18).

Tiedoksenne, että entsyymi, joka aktivoi Gates’in rokotteen kvanttipisteet, on nimeltään Luciferase (Lucifer oli Saatanan nimi, kun hän lankesi; Jes. 14:12).

Gates’in tatuointi ei ole Pedonmerkki, mutta se on tärkeä askel siihen suuntaan ja kaikkia, jotka ottavat pedon merkin, kidutetaan ikuisesti (Ilm. 14: 9-11).

Vastaan tämän artikkelin alussa olevaan kysymykseen kysymyksellä: Jos sinut joskus tulevaisuudessa määrätään tekemään niin sillä uhalla, ettet voi ostaa etkä myydä, niin annatko rokottaa itsesi aineella, jota ei ehkä ole testattu ihmisillä, joka muuttaa DNA:si ja rokotettaessa annatko merkitä itsesi tatuoinnilla, joka aktivoidaan Luciferase-nimisellä entsyymillä?

Gates’in rokote ei ole valmis ajoissa koululaisten rokottamiseksi tänä syksynä, mutta Gates’in rokote ja tatuointi siirtävät maailmaa kohti Pedonmerkkiä; ja jos tempaus tapahtuu tänään, niin menee vähintään 3½ vuotta, ennen kuin Pedonmerkki toteutuu.

Viisi, 15. toukokuuta 2020 raportoitiin, että Bill Gates on selittänyt, että koronavirus-rokote käyttää kokeellista tekniikkaa ja muuttaa pysyvästi henkilön DNA:n.

Toisin sanoen, Gates’in rokote on erilainen kuin kaikki aiemmat rokotteet siinä, ettei sitä ole täydellisesti testattu ja yleisö tulee tietämään, kuinka tehokas se on, vasta kun heidät on puoliväkisin (forcefully) rokotettu ja kaikkien DNA muutettu maan päällä.

Gates haluaa luvan rokottaa testaamattomalla rokotteella jokainen ihminen maan päällä.

Kuusi, artikkeli on poistettu, mutta 16. toukokuuta 2020 ilmoitettiin, että USA:n puolustusministeriö ja terveysministeriö suunnittelevat ihmisten rokottamisen aloittamista ennen lokakuun 1. päivää 2020, jotta koulut voisivat jälleen aloittaa (toivottavasti artikkeli on poistettu siksi, että he ovat muuttaneet mieltään rokotuksista).

Seitsemän, YK:n haluamalla maailmanhallituksella on uusi verkkosivusto ”globaalille, korkean tason aloitteelleen”.

YK:n verkkosivustolla todetaan, että heidän Uuden Maailmanjärjestyksen (ilmaus, joka tarkoittaa maailmanhallitusta) projektinsa perustettiin vuonna 2008 ”edistämään uutta taloudellista paradigmaa, uutta poliittista järjestystä ja laajemmin uutta ihmiskunnan maailmanjärjestystä, joka saavuttaisi YK:n kestävän kehityksen globaalit tavoitteet (maailman hallituksen tavoitteet) vuoteen 2030 mennessä”.

Katso tästä: https://unnwo.org

Kahdeksan, koskien muita uutisia 25. toukokuuta 2020 vastauksena Israelin suunnitelmiin aloittaa osan Juudeaa ja Samariaa liittäminen 1. heinäkuuta 2020 Turkin presidentti. Erdogan sanoi: ”Emme tule sallimaan Palestiinan maiden tarjoamista kenellekään.”

Raamattu ilmoittaa, että Turkki tulee kuulumaan niiden maiden liittoon, jotka hyökkäävät Israeliin viimeisinä päivinä ja vuosina.

Täytyy vain ihmetellä, onko Googin ja Maagogin taistelu lähestymässä.

Yhdeksän, 29. toukokuuta 2020, Yhdysvallat lopetti tukensa Maailman terveysjärjestölle (noin 450 miljoonaa dollaria vuodessa), koska se käsitteli väärin koronaviruskriisiä ja auttoi Kiinaa salaamaan toimiaan muiden valtioiden vahingoksi.

Kymmenen, nälänhätä, rutto, sodat, sotahuhut jne. lisääntyvät aikakauden lopussa.

Useat Afrikan ja Lähi-idän maat kärsivät heinäsirkoista ja koronaviruksesta; Keniassa on suuria tulvia ja koronavirus; Intialaiset kärsivät pahimmasta heinäsirkkavitsauksesta 50 vuoteen, korkeimmista lämpötiloista vuosikymmeniin (50 °C), sykloneista, tulvista ja koronaviruksesta; hengenvaaralliset tulvat ja koronavirus ovat iskeneet Keski-Amerikkaan; Yhdysvallat kärsii mellakoista, ryöstöistä, koronaviruksesta jne.

Kiina valmistautuu sotaan Yhdysvaltoja vastaan. Intia ja Kiina uhkaavat sodalla toisiaan; Iran uhkaa sodalla Israelia ja Yhdysvaltoja. Turkki, Venäjä ja muut taistelevat Libyassa jne. Tiedä, että Jeesus sanoi, että aikakauden loppu tulee olemaan Nooan päivien kaltainen.

Nooan päivinä Jumala lähetti vedenpaisumuksen suuren pahuuden vuoksi (1. Moos. 6:5) ja Hän käyttää heinäsirkkoja, ruttoa ja luonnonkatastrofeja kutsumaan parannukseen ennen lopullisen tuomionsa lankeamista (2. Aik. 7:13-14).

Hän rakastaa ihmisiä. Hän haluaa suhteen kaikkiin ja voi käyttää näitä asioita kertoakseen meille, että aika on loppumassa ja että penseä ei ole tarpeeksi hyvä.

Lopuksi haluan päättää sanomalla, että viimeiset kaksi viikkoa minua on työllistänyt kirjoittaminen siitä, että edustajainhuone on hyväksynyt lakiesityksen nimeltä TRACE numerolla HR6666.

Kirjoittajat sanovat, että HR6666 on siirretty valiokuntaan eikä sitä ole hyväksytty.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Read Full Post »

Enemies of God
By Daymond Duck, 19.4.2020, suom. SK

Voin tietenkin olla väärässä; En tiedä kuinka kauan se vie ja Jumala on hallinnassa, mutta olen tulossa yhä vakuuttuneemmaksi, että tämä koronaviruskriisi VOI (mahdollisesti) olla alkusoitto tulevalle Ahdistuksen ajalle, Antikristuksen nousulle ja näin ollen tempaukselle ennen Ahdistusta.

Anthony Fauci sanoi, että maailma ei palaakaan normaaliksi, kun tämä kriisi on ohi. Hän sanoi, että asiat paranevat, mutta meidän on varauduttava ensi vuonna tapahtuvan koronaviruksen elpymiseen.

Kriisin ratkaisemiseksi globalistit käyttävät tätä maailmanlaajuista pandemiaa edistämään alueellisia valtioiden ryhmiä (johtaen mahdollisesti kymmenvaltioliittoon); globaalia johtajaa, jolla on globaalit ratkaisut; rahatonta yhteiskuntaa pääsemiseksi viruksen saastuttamasta rahasta; valvontayhteiskuntaa valvomaan, kuka voi lähteä kotoa töihin, ostamaan ja myymään ja kenen on oltava karanteenissa ja kiellossa tehdä työtä, ostaa ja myydä; kuka voi käydä kirkossa ja kuka ei jne.

Ahdistuksen aika on väistämätön (Jeesuksen ennustama) ja kun maailman johtajat eivät paljon vastusta globalistista agendaa, se VOI olla lähellä.

  • Viikunapuu (Israel) syntyi uudelleen vuonna 1948 (Hes. 37; Matt. 24:32).
  • Israel on pian 72-vuotias; sukupolvi on mahdollisesti 70-80 vuotta (Matt. 24:33-35; Ps.90:10
  • Jerusalem on ongelma koko maailmalle (Sak. 12:1-3).
  • Uskonnollisilla juutalaisilla on suunnitelmia rakentaa temppeli (Matt. 24:15; 2. Tess. 2:4).
  • Trump’in rauhan ehdotus on pöydällä (Dan. 9:27).
  • YK:n kestävän kehityksen tavoitteet on suunniteltu tuomaan maailmanhallitus vuoteen 2030 mennessä (Dan. 7:23; Ilm. 13:7).
  • Paavi Fransiskus tukee maailma hallitusta ja maailmanuskontoa (Ilm. 13:7-8).
  • Jotkut roomalaiskatolisen kirkon johtajat ovat syyttäneet paavi Fransiskusta vääräksi opettajaksi (Matt. 24:11).
  • Kristittyjä ja juutalaisia tapetaan päivittäin useissa muslimimaissa (Matt. 24:9). Luonnonkatastrofit lisääntyvät kuin synnytystuskat (Matt. 24:8).
  • Useat kirkkokunnat ovat luopuneet raamatullisesta moraalista ja hyväksyneet abortin, samaa sukupuolta olevien avioliiton, homouden jne. (Ilm. 3:16-17).
  • Laittomuus lisääntyy (Matt. 24:12).
  • Ihmiskunnalla on kyky tuhota kaikki liha (Matt. 24:22).
  • Suurin osa Lähi-itää on sodassa (Matt. 24:6).
  • Eurooppa on jälleen yhdistynyt (Dan. 2:41-44, 9:26).
  • Tieto on lisääntynyt tietokoneiden ja internetin myötä (Dan. 12:4).
  • Raamattu on pian käännetty jokaiselle kielelle ja evankeliumi leviää internetin kautta kaikkialle (Matt. 24:14).
  • Näiden merkkien yhteen tuleminen on ennennäkemätön indikaattori (Matt. 24:33).

Jeesus sanoi: Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä .., niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä” (Luuk. 21:31, 35-36).

Tietäen, että Jumala ei valehtele ja että Hänen Sanansa ei voi jäädä toteutumatta (Matt. 24:35) ja tietäen, että voimme nähdä tuon päivän lähestyvän (Hepr. 10:25), on selvää, että Ahdistuksen aika (kaikkien aikojen pahin tapahtuma maan päällä) on lähellä.

Seuraavassa kahdeksan viimeaikaista tapahtumaa, joilla on profeetallisia implikaatioita:

Yksi, koskien Googin ja Maagogin taistelua, niin 4. huhtikuuta 2020, raportoitiin, että Iran on lähettänyt ohjusten laukaisualustoja saarelle, josta on näkymä Hormuzin salmelle.

Raportoitiin myös, että Yhdysvallat ja EU ovat vetämässä diplomaattinsa Irakista odottaessaan Iranin, tai sen välikäsien, hyökkäystä Yhdysvaltain joukkoja vastaan Irakissa.

Kaksi, koskien globaalia talousromahdusta 5. huhtikuuta 2020 raportoitiin, että yli puolet 54 Afrikan maasta on asettanut sulkemiset ja ne varoittavat talouksiensa romahtamisesta, jos eivät saa taloudellista apua.

Kolme, koskien nälänhätää: suljetut rajat, lentokoneiden ja helikopterien maassa pysyminen ja torjunta-aineiden hintojen kolminkertaistuminen ovat hidastaneet pyrkimyksiä ruiskuttaa heinäsirkkaparvet Afrikassa ja Lähi-idässä.

Parvet kasvavat ja vaarantavat miljoonien ihmisten ravinnonsaannin.

Neljä, 3. huhtikuuta 2020, Wall Street Journal julkaisi mega-globalisti Henry Kissinger’in mielipideartikkelin.

Hän katsoi, että maailman johtajat käsittelevät koronaviruskriisiä kansalliselta pohjalta, mutta koronavirus ei tunnusta rajoja (selkeä kehotus avata rajat ja perustaa maailmanhallitus).

Kuten Kissinger sen näkee, tarvitaan globaaleja ponnisteluja.

Hän mainitsi, että Bill Gates, Microsoft-porho, innokas globalisti ja CFR:n jäsen, on käyttänyt miljoonia (ja suunnittelee käyttävänsä miljardeja) dollareita koronavirusrokotteen kehittämiseen.

Hän kehotti valtioita sallimaan koronaviruskriisin siirtää itsensä lähemmäksi NWO:ta kauemmas nationalismista (Trump: Making America Great Again, Amerikka jälleen suureksi).

Hän edisti alueellistamista, mikä tarkoittaa Kymmenen Kuninkaan nousua (välivaihe kohti maailmanhallitusta).

Viisi, Kissinger’in maininta Bill Gates’ista artikkelissa, jossa kehotetaan valtioita siirtymään lähemmäksi alueellistamista ja uutta maailmanjärjestystä, on mielenkiintoinen, koska Gates haluaa laittaa kvanttipistetatuoinnin kaikille, jotta heitä voidaan seurata ja heidän ostamistaan ja myymistään voitaisiin valvoa (Tässä Daymond menee vähän liian pitkälle. Suom. huom.)

Kuusi, 7. huhtikuuta 2020 raportoitiin, että Jared Kushner, presidentti Trumpin vävy, on pantu vastaamaan Yhdysvaltojen kansallisen koronavirusvalvontajärjestelmän laatimisesta niiden seuraamiseksi, joilla on, tai on ollut virus.

Kushner’illa on nyt valta useissa ryhmissä Yhdysvaltain hallituksessa.

Seitsemän, 7. huhtikuuta 2020 raportoitiin, että Gates’in rokote on saanut FDA:n hyväksynnän kokeiden käynnistämiseksi ihmisillä.

Kahdeksan, 9. huhtikuuta 2020 entinen kongressin jäsen, Ron Paul, vaati presidentti Trump’ia erottamaan tri. Fauci’n.

Herra Paul uskoo, että kriisiä käytetään täyden valvonnan ottamiseksi maailman ihmisiin.

Tiedoksenne: Se on vienyt minulta jonkin aikaa, mutta nyt uskon, että globalistit käyttävät koronaviruskriisiä näyttämön pystyttämiseksi maailmanhallitukselle.

Jotkut tarkoittavat hyvää, jotkut ovat Saatanan agentteja ja tietäen tai tietämättään useimmat tekevät itsensä Jumalan vihollisiksi.

Tammikuussa 2010 Bill & Melinda Gates sanoivat, että seuraavien 10 vuoden tulisi olla Rokotteiden Vuosikymmen.

Rokotteiden Vuosikymmenellä on johtoryhmä ja tri. Anthony Fauci on jäsen.

YK, WHO, UNICEF, NIAID ja Bill & Melinda Gates -säätiö loivat globaalin rokotussuunnitelman (GVAP), jonka maailman terveyskokous (World Health Assembly) hyväksyi toukokuussa 2012. GVAP tukee YK:n vuosituhannen kehitystavoitteita.

Maailman terveysjärjestö (WHO) haluaa, että valtiot ja valtioiden alueet (joita tulevat 10 kuningasta johtavat) hyväksyvät globaalin rokotussuunnitelman.

Vuonna 2020 ja sen jälkeen ne haluavat ulottaa rokotusten edut kaikille maan päällä (vaatia lasten rokottamista kouluun ilmoittautumiseksi, aikuisten rokottamista työhön, ostamaan ja myymään jne.).

On laajalti raportoitu, että Bill & Melinda Gates haluavat pakolliset maailmanlaajuiset rokotukset ja vaaditun kvanttipistetunnistus- ja seurantajärjestelmän (quantum dot ID tracking system).

Tohtorit Fauci ja Birx ovat yhteydessä toisiinsa ja Bill Gates’iin (Birx’in tytär on varajohtaja Gates-säätiössä) he ovat presidentti Trump’in neuvonantajia ja Fauci haluaa pakottaa tunnistus- ja seurantajärjestelmän koskemaan jokaista amerikkalaista.

Netissä on video, jolla tri. Fauci tekee virheitä (tai valehtelee) ja puhuu ristiin presidentti Trump’in kanssa.

Jotkut lääkärit ovat onnistuneesti käyttäneet hydroksiklorokiinia ja sinkkiä koronavirusta vastaan, mutta tri. Fauci vastustaa sitä.

Tucker Carlson sanoi toukokuun 3. päivänä 2020, että tri. Fauci’n sulkemisehdotukset (ehkä vuosi tai kauemmin, kunnes rokote on saatu) merkitsevät ”kansallista itsemurhaa”.

Presidentti Trump spekuloi hiljattain pitäisikö hänen erottaa Fauci vai ei. Hän ei kysynyt sitä minulta, mutta siihen sanoisin: ”Kyllä!”

Huhtikuun 2020 alussa raportoitiin, että Bill & Melinda Gates -säätiö sitoutui antamaan 10 miljardia dollaria Rokotteiden Vuosikymmenelle.

Tässä on linkit kolmeen artikkeliin, mutta niitä on paljon enemmän.

Washingtontimes.com: Anthony Fauci sets stage for mandatory — lucrative! — vaccine (Fauci valmistelee pakollista – tuottoisaa – rokotetta!)

WHO.int: Decade of Vaccines ― Global Vaccine Action Plan 2011-2020

Everywomaneverychild.org: Decade of Vaccines Collaboration

Muuten YK:n alainen WHO sai 400 miljoonaa dollaria Yhdysvaltojen rahoitusta vuonna 2019 ja presidentti Trump uhkasi leikata sitä WHO:n Kiinan suosimisen takia.

Gates-säätiö on maailman toiseksi suurin lahjoittaja WHO:lle (enemmän kuin mikään valtio Yhdysvaltoja lukuun ottamatta).

Jos Jeesus tulisi tänä iltana, olisitko valmis?

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

 

Read Full Post »

Clearing a Pathway for Antichrist’s Judgment
By Gene Lawley, 25.2.2020, suom. SK

Kun tarkastelemme Raamattua kokonaisuutena, niin se todistaa, että maailman ajattelutapa ja Jumalan suunnitelma ovat rinnakkaiset ja yhdensuuntaiset. Molempien tavoitteina ovat ”maailmanhallitus” ja ”uusi maailmanjärjestys”.

Maailma, joka päättää kieltää Jumalan, jopa jättää hänet huomiotta, aikoo hallita koko maailmaa eliitillä, jota vähemmän etuoikeutetut palvelevat. Heitä ei kuitenkaan voi olla monia, jottei heitä valvottaisi. Tuon ”uuden maailmanjärjestyksen” puolestapuhujat kuvailevat sitä loistavana tulevaisuutena heille, mutta ei ilmeisestikään niille, jotka ovat heidän orjiaan.

Jumalan suunnitelma osoittaa kohti maailmanhallituksen muodostumista välineenä, joka tuo maailman ja Antikristuksen lopulliseen tuomioon. Se tuo selvästi ilmi totuuden, että Jumala ei salli minkään maailmallisen pahan olla ratkaiseva tekijä siinä, kuinka tapahtumat kehittyvät ja ajoittuvat matkan varrella. Esimerkiksi hyvin ajankohtaisissa tapahtumissamme näemme, kuinka Jumala kirjaimellisesti riuhtaisi ”yksimaailmalaisten” käsistä heidän aikomuksensa saada näkynsä toteutuneeksi. Se meni näin:

Kun Barack Obama valittiin presidentiksi vuonna 2008, riemuitseva Henry Kissinger möläytti avoimesti: ”Hänet on valmennettu johtamaan meidät uuteen maailmanjärjestykseen!” Toisella kertaa hän sanoi: ”Palkkasimme hänet suoraan oikeustieteellisestä.” Tuo ”valmennus” sai aikaan petollisimman käänteen, mitä koskaan on nähty Yhdysvaltojen historian presidentinvaaleissa ja virkakausissa, kuten todisteet selvästi osoittavat.

Kahdeksanvuotisen kautensa lopun lähestyessä hän mutisi 30. huhtikuuta 2016 pidetyllä DC:n kirjeenvaihtajien illallisella: ”Te kaikki näytätte hienoilta … tasavallan loppu ei ole koskaan näyttänyt paremmalta!” Vaikka hänen kannattajansa väittivät toisin, kansakunnan suvereniteetin eheys väheni kaiken aikaa. Hän oli varma, että Hillary Clinton oli matkalla soikeaan toimistoon hänen tilalleen ja siten saattamaan päätökseen sen kansakunnan tuhon, joka oli tuon uuden maailmanjärjestyksen voimakkain vastustaja.

Mutta Jumala astui näyttämölle ja sulki tuon maailman suunnitelman luoda omatekoinen hallitseva luokkansa, joka on lihasta, ei Jumalasta. Psalmi 75:6-8 kertoo tapahtumasta:

”Ei tule apua idästä, ei lännestä, ei vuorisesta erämaasta, vaan Jumala on se, joka tuomitsee: yhden hän alentaa, toisen ylentää. Sillä Herran kädessä on malja, joka vaahtoaa täynnänsä höystettyä viiniä ja siitä hän kaataa; kaikkien maan jumalattomien täytyy se juoda, särpiä pohjasakkaa myöten.

Osa Jumalan toiminnasta kohti tämän pahan sukupolven tuomiota näyttää suuntautuvan ihmisten saamiseen ymmärtämään syntisyytensä. Kun Raamattu puhuu ”luopumuksesta”, kuten luvussa 2. Tess. 2, niin se sanoo, että se on, jotta laiton voidaan paljastaa – Jumalan sallima mahdollisuus, jota seuraa sitten täydellinen vapaus edetä pahan polulle poistamalla ”se, joka pidättää” eli Pyhän Hengen omistavat uudestisyntyneet uskovat, jotka ovat tuon pahan vastustuksen ruumiillistuma. Sitä sanotaan ”tempaukseksi” eli Herran omaisuuden sieppaukseksi pois pahan polulta.

Ilm. 6. luku näyttää ensimmäisen sinetin avautumisen ja valkoisella hevosella ratsastava tulee esiin ”voittajana voittamaan”.

Luvun Hes. 37 lopussa profeetta kertoo Jumalan ”iankaikkisen liiton” lupauksesta juutalaisten kanssa; ja samansuuntaisesti Daniel kirjoittaa jakeessa Dan. 9:27 seitsenvuotisesta liitosta, jonka monet pakottavat juutalaisille ja johon liittyy mies, jolla on menneisyyden perintö Roomasta. Sitten Hesekiel siirtyy profetiaan Googin ja Maagogin hyökkäyksestä Israeliin. Kun Hesekielin kirja 38-39 on valmis, näemme toisen esteen Antikristuksen edistymiselle maailman valloittamisessa poistuvan – Venäjän halu haluta hallita maailmaa – ja myös islamistisen ryhmän tavoitteen hallita maailmaa. Kun jakso Hes. 38-39 on lopussa, näemme, että yksi este Antikristuksen edistymiselle maailman valloittamisessa on poissa – Venäjän halun uhka hallita maailmaa – ja myös islamilaisen ryhmittymän tavoite hallita maailmaa. Hän jatkaa valloittamista siirtyessään ”uuden maailmanjärjestyksen” ja sen maailmanhallituksen – tuon Ilmestyskirjan seitsemännen pään, julkisivun taakse. Luvussa Ilm. 13. löydämme paljon hänen etenemisensä päättävistä tapahtumista, kun häntä tukee toinen peto, jolla on kaksi pientä sarvea ja joka edistää hänen pyrkimyksiään.

Viimein Ilm. 17. luvussa näemme tämän Antikristuksen, joka aikoi hallita maailmaa, sodassa Jumalaa vastaan siitä saakka, kun putosi suosiosta aikoina ennen ajan alkamista. Tässä luvussa kuvaillaan hänen kärsimättömyyttään siitä, että hänen on työstettävä suunnitelmansa maailmanhallituksen selän takana. Hän “ottaa käyttöön kaikki konstit” ja ottaa vallan pedon kahdeksantena päänä – toisin sanoen viimeinkin hän personoituu pedoksi. Sitten Herra Jumala lopettaa hänen olemassaolonsa yhdessä toisen pedon, väärän profeetan, kanssa heittämällä heidät fyysisesti ja elävinä tuliseen järveen palamaan aina ja ikuisesti.

Sitten Jeesus Kristus aloittaa tuhatvuotisen teokratian koko maailmassa halliten vanhurskaudella ja oikeudenmukaisuudella. Se on aikaa, joka todistaa, että ihmiskunta parhaimmissakaan itsehallintopyrkimyksissään ei pystynyt ilman Jumalaa toteuttamaan sitä, kuten suunnittelivat. Jumala on jälleen kunnioitettu koko maailman edessä.

Mutta hetkinen! Entä Saatana, joka on tuleva heitetyksi ulos taivaasta ja Jumalan läsnäolosta kerralla ja lopullisesti (ks. Ilm. 12)?

Kun Saatana, ruumiiton henki, heitetään maailmaan, hänellä on oltava ruumis, johon asettua. Voisi olla vain sopivaa, että hän menee Antikristuksen kuolevaisen olennon ruumiiseen, kunnes tämä ihminen heitetään tuliseen järveen. Sitten saatana sidotaan kahleilla ja pidetään syvyyden kuilussa tuhannen vuotta. Ilm. 20 kertoo meille, että hänet vapautetaan sitten lyhyeksi ajaksi vetämään yhteen valtavan joukon ihmisiä, jotka edelleen vastustavat Herraa Jeesusta Kristusta ja johtaa heidät Häntä vastaan viimeisessä taistelussa maailman hallinnasta.

Vanhurskaus hallitsee ja paha tuomitaan, kun herrojen Herra murskaa pahan lopullisesti! Paholainen ja hänen seuraajansa heitetään tuliseen järveen yhdessä kaikkien aikojen pelastamattomien kanssa palamaan aina ja ikuisesti. Se on viimeinen tuomio, jonka Jumala toteuttaa pahalle, tien pää hänen vastustamiselleen kautta aikojen.

Koko tarina on täynnä sellaisia, joista Raamattu käyttää nimitystä ”salaisuus”. Tämä kirjoitus yrittää näyttää laajan kuvan matkan varrella. Ihmiskunnan lunastaminen, kaikkien pelastuvien ja Israelin ennallistaminen hyväksymään todellinen Messiaansa ovat Jumalan tärkeimmät toimet sen rinnalla, että paha saa edetä kohti Hänen sille suunnittelemaa tuomiota. Kaikissa näissä asioissa Jumala tulee kirkastetuksi herrojen Herrana ja maailmankaikkeuden kuninkaiden Kuninkaana.

Milloin nämä asiat alkoivat?

Vaikuttaa siltä, että se tapahtui Israelin valtion ennallistamisen yhteydessä 14. toukokuuta 1948, melkein 72 vuotta sitten. Jakeessa Luuk. 21:28 Jeesus sanoi keskellä katsausta siihen, mitä on tuleva tuomion muodossa:

Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”

Yhä enemmän tuon päivän jälkeen muutama vuosikymmen sitten, lopunajan merkkien ja profetioiden on paljastettu vahvistavan Herran ennustusten totuus. Näe julkisten seksuaalisten ilmaisujen ällistyttävä vallankumous. Tämä profetia ”luopumisesta” laillisuudesta ja moraalisesta eheydestä on muuttamassa ihmiskunnan säälittäväksi, sekavaksi ja turhautuneeksi. Kaikkivaltiaan Jumalan ääni torjutaan ja hyljätään yhä selvemmin.

Luomakunta ei tule hallitsemaan Luojaansa.

Contact email: andwegetmercy@gmail.com

Read Full Post »

THE SIGNIFICANCE OF PRESIDENT TRUMP’S PEACE PLAN
By Jonathan Brentner, 28.1.2020, suom. SK

Tänään, 28. tammikuuta 2020, presidentti Trump julkisti kauan odotetun vuosisadan diilinsä, eli suunnitelmansa rauhalle Israelin ja palestiinalaisten välillä. Uskon, että tämä aloite on Raamatun profetian kannalta aika merkittävä, vaikka ei koskaan täysin toteutuisikaan.

Inhimilliseltä kannalta (ottamatta huomioon raamatullisia lupauksia Israelille) uskon, että suunnitelma on ylivoimaisesti paras, mitä Israelille ja palestiinalaisille on koskaan tarjottu. Se vastaa Israelin turvallisuustarpeita tarjoten samalla toiselle osapuolelle valtavia taloudellisia kannustimia. Se on todella ”molempien voitto”, kuten Trump sitä kuvaili

Diiliin sisältyy muita maita osallistujina palestiinalaisten taloudelliseen kehittämiseen ja Jordania varmistamassa muslimien pääsyn temppelivuorelle. Persianlahden maat, Oman, Bahrain ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat olivat Valkoisessa Talossa osoittamassa tukensa diilille.

Profeetalliselta näkökannalta se on hyvin merkittävä, koska niin monet merkit viittaavat ahdistuksen lähestymiseen. Ellei tulevan uuden maailmanjärjestyksen läheisyyttä ja Antikristuksen ilmestymistä koskevia indikaattoreita olisi niin runsaasti, Trump’in suunnitelma ei olisi niin huomionarvoinen tulevaisuuden kannalta. Danielin kuvaus Antikristuksen liitosta Israelin kanssa liittyy vehkeilyyn, joka ympäröi vuosisadan diiliä.

Danielin kuvaus Antikristuksen liitosta Israelin kanssa

Aikana, joka ei ehkä ole kovin kaukana tulevaisuudessa, Antikristus tekee Israelin kanssa rauhansopimuksen, joka näyttää kansakunnalle paljon paremmalta kuin vuosisadan diili.

Profeetta Daniel kertoo meille, että tuleva Antikristus tekee ”vahvan liiton monien kanssa yhden vuosiviikon [seitsemän vuotta] ajaksi” (Dan. 9:27). Jakeiden kontekstista tiedämme, että tähän sopimukseen sisältyy Israel, mutta sana ”monet” viittaa siihen, että se sisältää muita kokonaisuuksia, todennäköisesti lisäkansakuntia.

Heprean kielessä ”tehdä vahva liitto” vihjaa, että Antikristus ottaa olemassa olevan rauhansuunnitelman ja tekee siitä paremman, ehkä suotuisamman Israelille. Mikään ei edellytä, että tämä edellinen sopimus olisi onnistunut tai pantu kokonaan täytäntöön; teksti osoittaa vain, että Antikristus parantaa aikaisemman liiton ehtoja.

Uskon, että yksi tämän tulevan sopimuksen myönteisistä puolista on, että Israelin sallitaan rakentaa kolmas temppelinsä. Presidentti Trump ei olisi päässyt pitkälle sijoittamalla sen suunnitelmaansa, mutta se varmasti tekisi Antikristuksen suunnitelmasta sellaisen, josta Israel ei voisi kieltäytyä.

Trumpin suunnitelman merkityksellisyys profetialle

Huomaa, että Trump ei ole Antikristus eikä hänen suunnitelmansa ole se, josta Daniel 9 puhuu. Emme todellakaan ole vielä siinä kohdassa Raamatun profetian aikajanalla. Uutta maailmanjärjestystä ei vielä ole ja presidentti Trump vastustaa vilpittömästi sen edustamaa globalismia.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vuosisadan diili olisi merkityksellinen Raamatun profetialle.

Ensinnäkin Antikristus tekee liiton ”monien” kanssa, kuten aiemmin todettiin. Trump’in suunnitelmaan sisältyy myös useiden ympäröivien arabimaiden ja Yhdysvaltojen tuki. Jotkut niistä olivat julkistamistilaisuudessa tänä aamuna.

Toiseksi, presidentti Trump korosti tänä aamuna Lähi-idän rauhansuunnitelmansa yksityiskohtaista luonnetta sen 81 sivulla. Tämä tekee sitäkin houkuttelevammaksi Antikristukselle ottaa se tulevaan suunnitelmaansa. Suuri osa kovasta työstä on jo tehty.

Kolmanneksi, sekä presidentti että Netanjahu käyttivät tänään puheissaan usein sanoja ”rauha” ja “turvallisuus”. Sekosin laskuissani kuultuani sanan “rauha” 14 kertaa. Myös tämä viittaa sen hetken myöhäisyyteen, jossa elämme. Paavali kuvailee Herran päivän alkamista näin: Kun he sanovat:Nyt on rauha, ei hätää mitään,’ silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.” (1. Tess. 5:3)

Neljänneksi, ottaen huomioon sen tosiasian, että kansakunnat ovat ryhmittymässä juuri kuten Hesekielin luvut 38-39 sanovat tapahtuvan Googin ja Maagogin sodan edellä, niin se voisi tapahtua ei kovinkaan kaukana tulevaisuudessa. Jos Uusi Maailmanjärjestys nousee elämään tämän taistelun jälkeisestä kaaoksesta, niin Antikristus pystyisi tarjoamaan temppelin osana sopimusta, ottaen huomioon tuhoisan tappion, jolla Jumala hoitelee radikaalin islamin tämän lyhyen sodan aikana.

Mitä suunnitelma merkitsee meille?

Avain meille on, että elämme ihmiskunnan historian viimeisiä päiviä, koska tiedämme sen siitä, että ahdistus näyttää olevan aivan nurkan takana, mikä tekee Jeesuksen paluun meille vielä läheisemmäksi.

Ilman valtavaa määrää indikaattoreita, jotka osoittavat Ilm. 6-16 luvuissa esitetyn läheisyyden, presidentti Trump’in suunnitelma olisi todennäköisesti paljon vähemmän merkittävä Raamatun profetian kannalta, kuin mitä se näyttää olevan.

On tärkeää muistaa, että Jeesus tulee seurakunnalleen, ennen kuin Antikristus tekee liiton Israelin kanssa. Sanon tämän, koska kohdassa 2. Tess. 2:1-10 apostoli kertoo meille, että tempaus tapahtuu ennen Antikristuksen identiteetin paljastamista. Meidän on oltava taivaassa Jeesuksen kanssa, ennen kuin Antikristus tekee sopimuksensa Israelin kanssa.

Presidentti Trumpin sopimuksessa on pari asiaa, jotka huolestuttavat minua. Minun mielestäni se pakottaa Israelin luovuttamaan liian paljon maata. Toisaalta pääministeri Netanjahu näytti tänä aamuna riemuitsevan sopimuksesta ja ilmaisi täyden tukensa sille, minkä täytyy tarkoittaa, että se täyttää kaikki hänen Israelia koskevat turvallisuusvaatimuksensa.

Toiseksi, vaikka sopimus antaa palestiinalaisille syrjäisen osan Jerusalemista, jossa asuu vain arabeja, se myös huolestuttaa minua.

Toistaiseksi sopimus antaa Israelille turvallisuuden suhteen hallinnan koko alueella ja palestiinalaisten on vastattava moniin haastaviin vaatimuksiin seuraavien neljän vuoden aikana, ennen kuin saavat valtion aseman ja omistavat palan maata, jonka Jumala antoi Israelille.

Paljon voi tapahtua ja tapahtuu ennen tuota aikaa. Tempaus tai Googin ja Maagogin sota tai molemmat voivat muuttaa Lähi-idän dramaattisesti ja tehdä Trump’in suunnitelman merkityksettömäksi, ellei sitä sisällytetä sopimukseen, jonka Antikristus tekee Israelin kanssa.

Read Full Post »

IT’S ALL ABOUT ISRAEL
By Jonathan Brentner, 28.1.2020, suom. SK 

Onko Jumala hyljännyt Israelin? Useimmat pastorit tänä päivänä vastaisivat kyllä. He joko uskovat, että Jumala on korvannut Israelin seurakunnalla, tai he voivat kertoa sinulle, että Jeesus itse toteutti kaikki Israelia koskevat lupaukset ja liitot.

Tämän seurauksena he eivät näe mitään profeetallista merkitystä Israelin ihmeellisessä jälleensyntymisessä kansakuntana. Entiset Israelin leirin jäsenet tekevät kaksi pahaa virhettä. Ensinnäkin he kieltäytyvät uskomasta, mitä Raamattu opettaa Israelin roolista profetoidussa tulevaisuudessa.

Huolimatta Paavalin selkeistä päinvastaisista sanoista Roomalaiskirjeen 11, luvussa, he kieltävät Israelilta kaiken profeetallisen roolin tulevaisuudessa ja luokittelevat allegoriaksi [vertauskuvalliseksi] Raamatun lupaukset, jotka koskevat Israelin tulevaa ennallistamista ja Herran hallintaa Daavidin valtaistuimelta. (Jes. 9:6-7; Luuk. 1:32).

Toiseksi, he eivät näe maailmanlaajuisen antisemitismin ja siihen liittyvän Israel-vihan profeetallista merkitystä. Kysymykseni kuuluu: Jos Israelilla ei enää ole paikkaa Jumalan tulevaisuuden suunnitelmissa, niin miksi Saatana jatkaa murhaavan vihan lietsomista juutalaisia ja Israelia kohtaan?

Uskon, että Saatana vastustaa katkerasti Israelia, koska tietää, että palatessaan maan päälle Herra aikoo ennallistaa kunniakkaan valtakunnan tuolle kansalle. Aivan kuten on tehnyt historiassa, Saatanaa toimii väsymättä estääkseen Jumalan tulevaisuuden päämäärät, jotka johtavat Kristuksen hallintaan maailman valtakunnissa, joissa paholainen nyt hallitsee.

Paholaisen hirveä ansioluettelo

Paholaisen aiemmista pyrkimyksistä pysäyttää Jumalan suunnitelma Messiaan tuomiseksi maan päälle valitun kansan kautta ei ole paljon erimielisyyttä. Faarao yritti tappaa kaikki israelilaisten poikalapset heidän ollessaan orjina Egyptissä. Bileam houkutteli Jumalan kansan epäjumalanpalvontaan. Ja nämä olivat vasta alkua hänen monille yrityksilleen estää Kristuksen syntymä.

Esterin kirjassa näemme Saatanan aggressiivisimman suunnitelman. Hän herätti yhden miehen, Haamanin, vihan ja inspiroi hänet suunnittelemaan juonen kaikkien maailman juutalaisten tappamiseksi. Herra kuitenkin torjui tämän saatanallisen juonen orkestroimalla tapahtumia, joiden kautta Ester kuningattarena pääsi kuninkaan tykö ja sai tämän antamaan asetuksen, jolla Haamanin häijy suunnitelma kumottiin.

Herran syntymän jälkeen saatana jatkoi murhaavia tapojaan määräämällä kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset tapettaviksi Betlehemissä ja sen lähialueella.

Jos Jeesuksen syntymä, palvelutyö, ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus merkitsivät Herran kaikkien Israelia koskevien päämäärien loppua, niin eikö paholaisen vastustuksen juutalaisia kohtaan olisi pitänyt ainakin vähetä? Näemme kuitenkin, että asia on juuri päinvastoin.

Saatanan leppymätön vihamielisyys Israelia kohtaan

Saatanan vastustus Israelia ja juutalaisia kohtaan on kasvanut räjähdysmäisesti ensimmäisen maailmansodan ja Belfourin julistuksen jälkeen. Olisiko holokausti voinut toteutua ilman voimakasta demonista vaikutusta tuhansiin ihmisiin, jotka niin sokeasti noudattivat Hitlerin johtoa kuuden miljoonan juutalaisen murhaamisessa?

Kun Israelista tuli valtio vuonna 1948, ympäröivät arabimaat hyökkäsivät sitä vastaan toistuvasti huolimatta siitä, että vihollisiinsa verrattuna Israel miehitti vain vähäistä määrää maata. Jumala kuitenkin ihmeellisesti suojeli valtiota yhä uudelleen ja uudelleen. Voiko olla epäilyksiä siitä, että Hän taisteli Israelin puolesta kuuden päivän sodan aikana vuonna 1967, kun hän muutti aluksi mahdottomalta näyttäneen tilanteen ja varmalta näyttävän kansakunnan tuhon ällistyttäväksi voitoksi?

Tämä tappio ei kuitenkaan saanut Saatanaa luopumaan leppymättömästä vihamielisyydestään. Valtava Israel-viha YK:ssa on täysin selittämätön ilman vihollisemme työtä. Amerikassa jumalattomuuden lisääntyminen on kulkenut käsi kädessä synagogiin, rabbeihin ja juutalaisiin kohdistuvien hyökkäysten lisääntymisen kanssa.

En usko, että voimme selittää demonien inspiroimien hyökkäysten kiihkeyden Israelia ja juutalaisia vastaan muuten kuin tunnustamalla, että Jumalalla on heille vielä hyvin tärkeä tarkoitus. Ainoa selitys Israelin korkean tason halveksunnalle ja lisääntyvälle antisemitismille maailmassa on, että se on seuraus siitä, että paholainen tietää, että Jumalalla on suuri päämäärä kansalleen, jonka hän on päättänyt estää.

Siinä on järkeä vain jos

Paholaisen murhaavassa Israelin vastustuksessa on järkeä, jos otamme kirjaimellisesti Raamatun profetiat, jotka koskevat Israelin loistavaa tulevaisuutta, emmekä tulkitse väärin niitä allegorialla, emmekä silaa niitä ”liiton” ymmärryksellä, joka kieltää sekä sanojen selvän merkityksen että kirjoittajan tarkoituksen.

Yhteensä 16 kertaa Vanhan testamentin profeetat viittasivat suoraan Herraan, joka palauttaa Israelin onnen vielä tulevana aikana. Kuinka voimme selittää sen pois symbolisena? Jumalan tarkoitus on täysin palauttaa kunniakas valtakunta Israelille ja Hän tekee sen!

Sakarja ennustaa laajan hengellisen heräämisen, joka tapahtuu juuri ennen Jeesuksen paluuta maan päälle (Sak. 12:10-13:1). Tekstistä käy täysin selväksi, että hänellä on mielessä Israel; hänen sanansa eivät voi viitata seurakuntaan, emmekä voi antaa niille symbolista merkitystä.

Profeetta Sakarja profetoi luvussa 14, että eräänä päivänä Herra on oleva koko maan kuningas (jae. 9). Sakarja päättää kirjansa kuvauksella Jeesuksen kunniakkaasta hallinnasta Jerusalemista käsin aikana, jolloin ihmisille on mahdollista olla tottelematta Herraa. Se ei ole ikuinen tila.

Jeesus lupasi opetuslapsilleen sanoilla, joita ei voida tehdä merkityksettömiksi allegorian eikä liittoteologian kautta, että he ”istuisivat kahdellatoista valtaistuimella tuomitsemassa Israelin 12 heimoa” (Matt. 19:28). Kuinka muuten opetuslapset olisivat voineet ymmärtää tämän, paitsi Israelin valtakuntana?

Paholaisen nykyinen strategia

Tänä päivänä paholaisella on uusi ongelma. Israelilla on voimakas armeija, kukoistava talous ja huomattava vauraus hiljattain löydettyjen luonnonvarojen – kuten maakaasun, öljyn ja kullan – runsaan tarjonnan kautta. Lisäksi maailman vahvin armeija on valmiina puolustamaan Israelia kaikilta suurilta hyökkäyksiltä.

On siis ymmärrettävää, että saatana haluaisi ensin pois tieltä Israelin menestyneimmän ja voimakkaimman pääministerin Benjamin Netanjahu’n yhdessä Israelin voimakkaimman puolustajan presidentti Donald Trump’in kanssa. Näiden kahden ollessa vallassa mikä tahansa suuri hyökkäys Israeliin toisi korkeintaan rajoitetun menestyksen. Toisaalta, kun nämä kaksi johtajaa ovat poissa tieltä ja Amerikka ei ole enää valmiina puolustamaan kansakuntaa, niin se avaa oven Googin ja Maagogin sodalle, joka näyttää olevan hänen seuraava askeleensa.

Sekä tällä konfliktilla että antikristuksen valtaan nousulla tulevan uuden maailmanjärjestyksen myötä on yksi yhteinen tehtävä: Israelin tuhoaminen. Uskon, että Saatanan toinen keskeinen tavoite on ihmiskunnan täydellinen tuho, mutta jääköön se toiseen kertaan.

Tässä kaikessa on meille paljon hyviä uutisia. Jumala on kaikkivaltias ja hallitsee tulevaisuutta täydellisesti.

Jumala pitää kaikki liittonsa Israelin kanssa; sen tuleva kunnia ylittää suuresti Daavidin ja Salomon aikaisen. Herra ei laiminlyö yhtään lupaustaan myöskään meille.

Aivan kuten lupaa sellaisissa kohdissa, kuin 1. Tess. 4:13-18, Fil. 3:20-21 ja 1. Kor. 15: 51-55, Herra tulee seurakunnalleen. Hän antaa sekä kuolleille että eläville pyhille loistavan ja kuolemattoman ruumiin, tempaa meidät kohtaamaan Hänet yläilmoissa ja vie meidät Isänsä taloon taivaassa (Joh. 14:1-3).

Israel on tärkeä niin paljossa, mitä näemme tämän päivän maailmassa. Myös profeetta Sakarja kirjoitti maailman pakkomielteestä Jerusalemiin viimeisinä päivinä (Sak.12:1-3). Näemme jo tämän kiinnostuksen kaupunkiin ja se kasvaa tasaisesti, kunnes siitä tulee päänäyttämö Harmageddonin taistelulle.

Lue myös kirjoitus Mitä meidän pitäisi ajatella Israelista.

 

Read Full Post »

The 2020’s will turn out to be a prophetically fateful decade
3.1.2020, by Don Koenig, suom. SK

En aio tehdä erityisiä ennusteita vuodelle 2020, mutta uskoin, että olemme nyt tulleet Kristuksen morsiamen tempaamisen vuosikymmeneen. Kohta tempauksen jälkeen tulee ahdistuksen jakso, jota seuraa kaikkien Jeesuksen Kristuksen toiseen tulemukseen liittyvien Raamatun profetioiden toteutuminen. Uskon, että suurin osa lopunajan profetioista toteutuu 2030-luvulla, vaikka Ilmestyskirjan neljä ratsastajaa todennäköisesti ratsastavat jo 2020-luvulla.

Voin olla väärässä 2020-luvulla alkavan ahdistuksen suhteen, mutta jos olen, niin en usko, että se tulee paljon lohduttamaan tämän vuosikymmenen läpi eläviä. Koska siinä tapauksessa luulen, että he joutuvat kokemaan maailmansodan, joka on merkittävämpi, kuin mikään toinen historiassa ja silti koettava kohta sen jälkeen tulevat profeetalliset tapahtumat.

Keskiverto amerikkalainen ja eurooppalainen ovat täysin valmistautumattomia tapahtumiin, joita ovat joutumassa kokemaan. Euroopan ja Amerikan nuoret ovat paljolti samanlaisia kuin ihmiset, jotka elivät 20-luvulla 100 vuotta sitten. He tavoittelivat ylellistä elämää, juhlimista ja olivat täysin tietämättömiä pian tulevasta suuresta lamasta ja toisesta maailmansodasta. 2000-luvun kuohuva 20-luvun sukupolvi todennäköisesti tulee myös kokemaan maailmansodan, talousromahduksen ja pahimmat sisällissodat, mitä koskaan on nähty maan päällä. Ihmisten, joilla on siihen mahdollisuus, tulisi vakavasti harkita poistumista suurista kaupungeista nyt, ennen kuin huomaavat asuvansa verisillä sotavyöhykkeillä, joilta ei voi paeta.

Kommunistiset ja islamilaiset valtaukset, jotka ovat jo käynnissä länsimaisen kristillisen kulttuurin kukistamiseksi, varmistavat, että mikä tahansa suuri sota, verkon kaatumistilanne tai talousromahdus tulee aiheuttamaan kaupungeissa valtavan siviilihallinnon mullistuksen. Monet siellä elävät eivät yksinkertaisesti pysty selviytymään siitä, mitä heille on tulossa. Kaupungeissa asuvat taistelevat välittömästi ideologiasta, ruuasta, vedestä ja reviiristä. Se on Max Max -tilanne, kunnes yksi tai toinen ryhmä ottaa täydellisen vallan. Ei myöskään ole mitään takeita, tai edes todennäköisyyttä, että siviilit hallitsevat aluetta, jolla asut.

Vaikka Trump voitaisiin valita uudelleen, on kyseenalaista, voiko amerikkalainen tasavalta Raamattuun perustuvan perustuslakinsa kanssa selviytyä omista kotimaisista vihollisistaan vielä yhden vuosikymmenen ajan. Kun jumalaton vasemmisto saa liittohallituksen valvonnan, niin Amerikassa on sisällissota. Jos amerikkalaiset patriootit estävät vasemmistoa, niin nämä tasavallan kotimaiset vihamiehet, jotka jo johtavat suurkaupunkeja, mediaa, koulututusta, säätiöitä ja globalistisia yrityksiä, tuovat edelleen kriisejä kansakuntaamme. Jako Jumalaa pelkäävän järkevämmän maaseutuväestön ja jumalattomien lauma-ajattelevien kaupunki-zombien välillä tekee kansalaiskriisin väistämättömäksi.

Uskovatko vasemmistolaiset ideologit todella, että maaseudun järkevä konservatiivinen väki sallii marksilaisten tulla ottamaan pois itsepuolustuskeinomme voidakseen pidättää vapauden ystävät ja vangita tai tappaa ne, jotka eivät mukaudu?

Näiden marksistien täytyy tulla järkiinsä! Katso vain Virginiaa. Kaupunkien aivopestyjä lauma-ajattelijoita voi olla tarpeeksi perustuslain vastaisten aselakien pakottamiseksi, mutta heillä ei ole keinoja pakottaa näitä lakeja maaseudun lääneissä. On vain ajan kysymys, milloin tämä muuttuu väkivaltaiseksi. Kun vasemmisto pääsee valtaan, tulet näkemään paikallisen miliisin muodostuvan koko maan maakunnissa vastustamaan liittovaltion tai osavaltioiden perustuslain vastaisia toimia.

Todellinen kristinusko ollaan kieltämässä kaikkialla maailmassa. Armon evankeliumin jäljellä oleva aika näyttää olevan ohi. Jäljellä oleva poliittisesti korrekti kristinusko jopa ”kristillisissä maissa” on enimmäkseen vain maailmallinen uskonto, joka käyttää kristillisiä termejä.

Minusta näyttää, että maailma on saamassa viimeisen kutsunsa. Jumala käyttää maailman suurinta syntistä räppäritähteä tavoittaakseen huumeiden, pornon ja kaikenlaisen synnin sitomia. Toisaalta maailman suurin ”kristitty” ”pyhä mies” (paavi) kieltää kristittyjä käännyttämästä ihmisiä Kristukselle. Tämä pellepaavi jopa sanoi, että ne, jotka pitävät kiinni kristillisen uskon perusteista, ovat vihanlietsojia ja fanaatikkoja. Aikaa on vähän. Vatikaanissa on nyt väärä profeetta, vasemmistolainen paavi, joka pohjustaa maailmaa marksismille, globalismille, avaruusmuukalaisille ja johtajalle, joka tulee osoittautumaan Antikristukseksi.

Ainoa asia, joka pidättää pahuutta maailmassa, on evankeliumi – ja sen saarnaaminen estetään enenevässä määrin. Seurakunnan olemisella täällä ei ole mitään merkitystä, jos armon evankeliumia ei enää voida kuulla. Käännyttämisen mahdollisuus on nopeasti sulkeutumassa. Muista, että Herran tulemuksen viipyminen ei ole sitä varten, että seurakunta käännyttää maailman. Se on vain uskollisen morsiamen ottamiseksi tulevalle Kuninkaalle. Suuri sielujen sadonkorjuu tapahtuu sen jälkeen määrittämään ne ihmiset, joiden sallitaan asuttaa Herran valtakunta maan päällä.

Meidän pitäisi olla tietoisia käynnissä olevista ajan merkistä, jotka ovat täysin ainutlaatuisia viimeisten päivien sukupolvelle. Yksi merkki on Israelin valtion jälleensyntyminen. Raamatun profetia ei ole voinut toteutua ennen sitä. Toinen merkki on, että näyttämö on pystytetty Hesekielin 38 ja 39 lukujen Googin sodan toteutumiseksi. Venäjä, Turkki, Iran, Libya ja Sudan ovat nyt muodostamassa sotilaallisen liiton toteuttamaan ennustetun armeijan, joka tulee Israelia vastaan. Kun Amerikka poistuu kuvasta, niin ei ole yhtään epäilystä siitä, että YK äänestää Israelin aiemmissa sodissa hankkimien maiden takaisin ottamisen puolesta. Googin sota on todennäköisesti YK:n toimi, jonka toteuttamista Venäjä johtaa.

Toinen suuri merkki sukupolvellemme on numeerinen profetia idän kuninkaista. Kiinassa on nyt sata miljoonaa ylimääräistä miestä, joilla ei ole toivoa normaalista perhe-elämästä. Tämä tuli mahdolliseksi vasta meidän ajassamme johtuen Kiinan yhden lapsen politiikasta. Näillä ylimääräisillä miehillä on tarkoitus. He tulevat 200 miljoonan miehen armeijan kanssa idästä (Ilm. 9: 15-16). Ilmestyskirjan mukaan tämä suuri armeija on valmistettu tiettyä hetkeä varten. Yhden lapsen politiikka alkoi noin vuonna1980 ja päättyi vuonna 2015. Monet varhain syntyneistä ylimääräisistä miehistä ovat liian vanhoja taistelemaan 2030-luvun puolivälin jälkeen. Monet viimeksi syntyneistä tulevat tarpeeksi vanhoiksi taistelemaan vuoteen 2030 mennessä.

Intiassa ja muuallakin Aasiassa on myös suuret määrät ylimääräisiä miehiä, johtuen syntyvyyden säännöstelystä ja tyttövauvojen murhaamisesta. Nämä ylimääräiset miehet ovat ainutlaatuisesti valmistettuja aikaamme varten muodostamaan kaksisataamiljoonaisen profeetallisen armeija, joka tuhoaa kolmanneksen kaikista ihmisistä maan päällä. Tämä armeija idästä on myöhäinen ahdistuksen tapahtuma, joten jos sen on tapahduttava, ennen kuin ylimääräiset miehet tulevat liian vanhoiksi taistelemaan, niin Ilmestyskirjan sinettien on alettava avautua 2020-luvun lopulla. Kiina on nyt aseistautumassa hampaisiin saakka ja rakentaa silkkitien infrastruktuuria tällaisen itäisen invaasion tueksi.

Toinen ajanmerkki, jossa elämme, on se, että Iran ilmoittaa tuhoavansa Israelin ja kehittelevänsä ydinaseita sen tekemiseksi. Luuleeko joku, että tämä päättyy hyvin, tai että tämä voi jatkua vielä vuosikymmenen ilman ydinasekonfliktia? Kiitos Iranin, Israeliin on suunnattu lähes 200 000 ohjusta Iranin edustajilta (proxies). On selvää, että emme pääse läpi tämän vuosikymmenen ilman, että Lähi-idässä puhkeaa suuri sotaa.

Juuri tällä viikolla Iran käytti irakilaisia shiialaisia edustajia hyökkäämään Yhdysvaltojen Irakin suurlähetystöön. He saivat selville, että Obama ja Hillary eivät enää olleet vastuussa. Sata merisotilasta saapui nopeasti helikoptereilla suojelemaan lähetystöämme. Neljätuhatta lisää ilmavoimista voi olla matkalla. Presidentti Trump määräsi eilen ilmaiskun Iranin ylimmän kenraalin tappamiseksi, kun tämä terroristijohtaja saapui Bagdadin lentokentälle mahdollisesti järjestämään Irakin valitun hallituksen kaatamista. Näemme pian Iranin vastauksen Trumpin päättäväiseen toimintaan heidän ylimmän sotilasjohtajansa poistamiseksi.

Kaikki on nyt mahdollista, mutta varmaa on, että aika käy vähiin Iranille päättää ydinaseohjelmansa purkamisesta. Jos Iran päättää laajentaa tätä edelleen, niin Trump ja Israel tekevät pian homman heidän puolestaan ilmaiskujen avulla. Kaikki Iranin mahdolliset lisätoimet hedelmällisen puolikuun valvonnan laajentamiseksi voivat myös sytyttää alueellisen sodan sunnien ja shiiojen välillä. Toisaalta Amerikalle voi pian selvitä Iranin nukkuvien solujen määrä maassamme ja haavoittuvuutemme sähköverkkoomme kohdistuville yllätyshyökkäyksille. Kuten olen aiemmin sanonut, niin Amerikka sellaisena kuin sen tunnemme, ei selviä pitkästä sähköttömyydestä (grid down situation).

Maailman velat ovat lähes 300 biljoonaa dollaria. Tätä valtavaa velan määrää ei voida koskaan maksaa. Mahdollisuuksia on vain kaksi. Kansakunnat laiminlyövät velkansa, tai velalliset maat painavat rahaa ja maksavat sillä velkansa. Molemmat menetelmät tuhoavat hankitun varallisuuden, eikä hallitusten tekemiä lupauksia voida toteuttaa. Tämä johtaa mellakoihin kaikkialla maailmassa. Kun monet kansakunnat ovat epätoivossa (Luuk. 21:25), niin Antikristuksen on aika ilmestyä tuoden kaikki vastaukset ja paperittoman digitaalisen 666-osto- ja myyntisysteemin.

Ei ole ajan kannalta sattumaa, että lohkoketjuteknologia ja 5G tekevät Antikristuksen digitaalisen 666-järjestelmän mahdolliseksi 2020-luvulla. Tämän vuosikymmenen aikana suunnitellaan laittaa yli 50 000 matalan kiertoradan satelliittia, jotta digitaalinen viestintä olisi mahdollista mistä paikasta tahansa maan päällä. Kun kaikki maailman tärkeimmät rahoituslaitokset uppoavat, niin uusi systeemi astuu käyttöön välittömästi. En voi nähdä, että pankkiirit voisivat potkia velkapommia tulevaisuuteen enää edes yhtä vuosikymmentä. Maailmankonfliktin aikana se ei ole edes mahdollista. On tehtävä taloudellinen nollaus, jota seuraa uusi maailman taloussysteemi.

Olemme kaikki valvonnassa ja riippuvaisia viestintälaitteistamme. Kiitos Obamalle, että hän antoi Yhdysvaltojen internetin valvonnan YK:lle, joka tekee nyt suunnitelmia, että diktaattorit, islamistit ja globalistit saavat valvontaansa sen kokonaan. Pian mitään poliittisesti epäkorrektia ei edes nähdä tai kuulla. Ainoa totuus tai todellisuus, jonka saat nähdä tai kuulla, on poliittisesti korrekti versio. Tekoäly valvoo kaikkea ja todennäköisesti ennen 2020-luvun loppua kaikkia valvotaan täydellisesti. Kiina valvoo jo suurinta osaa väestöstään ja Intia on heti kannoilla. Vielä yksi vuosikymmen, niin elitistiset fasistit ja tekoäly saavat valvontaansa loput pallosta.

Saatat saada käsityksen, että tämä on viimeinen vapaa vuosikymmen ennen toista tulemusta, mutta kaiken tämän ei pitäisi olla masentavaa todellisille kristityille. Tempaus tapahtuu ennen lopunajan profeetallisia tapahtumia. 2020-luvulla meidän pitäisi katsoa ylöspäin, koska lunastuksemme lähestyy.

Read Full Post »

COULD 2020 BE A PROPHETICALLY PIVOTAL YEAR?
By Jonathan Brentner 22.1.2020, suom. SK

Vaikka en väitä, että minulla on 20/20-näkyä, mitä on edessä tulevina vuosina, uskon, että se voi hyvinkin olla myrskyisää aikaa, joka tuo monen Raamatun profetian toteutumisen paljon lähemmäksi, jos ei ihan toteutumiseen.

Seuraavassa en esitä ennusteita, vaan ennemmin viittaan tiettyihin vuoden 2020 tapahtumiin, joiden uskon tekevän vuodesta 2020 erittäin merkittävän Raamatun profetian kannalta. Nämä asiat muovaavat sitä, mitä seuraa tulevina vuosina ja todennäköisesti tarjoavat lisää todisteita siitä, että ahdistus lähestyy nopeasti pahaa aavistamatonta maailmaa.

Presidentti Trumpin virkasyyteoikeudenkäynti

Tätä kirjoittaessani näyttää, että senaatti vapauttaa presidentti Trump’in edustajainhuoneen häntä vastaan tuoduista syytöksistä. Syytteen artiklat eivät viittaa mihinkään lakiin, jota presidentti olisi rikkonut ja jäävät kauas kynnyksestä, että voitaisiin edes harkita presidentin virasta erottamista. Minun huoleni johtuu vasemmiston presidentti Trump’iin kohdistamasta myrkyllisestä vihasta, joka sokaisee heidät siltä, kuinka järjettömiltä heidän väitteensä näyttävät meistä muista.

Nancy Pelosi’n ilmoittama tavoite on erottaa presidentti Trump virasta tänä vuonna siitä riippumatta, mitä se vaatii. Monet kongressin jäsenistä sanovat, että he eivät luovu syytteestä, vaikka senaatti toteaisi presidentin syyttömäksi häntä vastaan esittämiinsä syytöksiin.

Vasemmiston piittaamaton ja väkivaltainen retoriikka aiheuttaa suuren vaaran maallemme. Vaikka olen edelleen toiveikas, että useimmat senaattorit näkevät tämän poliittisen julkisivun läpi, tiedän, että monet luopuvat järkisyistä ja äänestävät presidentin erottamisen puolesta puhtaasti siksi, että vihaavat häntä. Tämä halveksittava perustuslain kunnioituksen puute ja vuoden 2016 vaalitulokset merkitsevät paljon ongelmia Yhdysvaltojen tulevaisuudelle.

Demokraattien kansallinen kokous

Bernie Sanders’in kampanjan työntekijä Kyle Jurek paljasti vasemmiston aikomuksen, jos Bernie Sanders ei saisi nimitystä demokraattisessa konventissa. Hän sanoi, että Milwaukee’n kaupunki, jossa kokous pidetään, tulee palamaan. Hän vertasi sitä, mitä siellä tulee tapahtumaan, mellakoihin, jotka valtasivat Chicagon vuoden 1968 demokraattisen konventin aikana.

Hän antoi myös toisen karmivan ennustuksen. Hän lupasi, että jos presidentti Trump valitaan uudelleen vuonna 2020, niin monet kaupungit Yhdysvalloissa palavat. Vasemmisto ei tyydy siihen, että ihmisten äänestyksen annetaan ratkaista. He haluavat pakottaa agendansa meille.

Ja se käy aina vain pahemmaksi. Tallennetussa haastattelussa Kyle Jurek puhuu venäläistyyppisten Gulag-leirien perustamisesta uudelleenkouluttamaan niitä, jotka eivät ole samaa mieltä Bernie Sanders’in kommunistisesta agendasta.

Toinen Sanders’in kampanjan kenttäpäällikkö, Martin Weissgerber, puhui filmillä suunnitelmista mestata rikkaat ja lähettää republikaaneja leireille ”uudelleenkoulutettaviksi”. Tämä ei ole oikeistolainen salaliitoteoria; nämä kommentit tulivat suoraan Jurek’ilta ja Wissgerber’iltä ja ne tallennettiin filmille. Sanders ei ole erottanut näitä henkilöstönsä jäseniä, eikä tuominnut heidän törkeitä ja väkivaltaisia uhkauksiaan.

Olen varma, että Kristuksen seuraajien kannalta näkymät olisivat melko synkät, jos Sanders pystyisi tuomaan kommunistisen agendansa Yhdysvaltoihin.

Minä uskon kuitenkin, että tempaus tapahtuu, ennen kuin sosialistit syöksevät kansakuntamme tähän painajaismaiseen skenaarioon.

Vuoden 2020 vaalit Yhdysvalloissa

Vuoden 2020 ehkä tärkein tapahtuma on marraskuun 3. päivän vaalit Yhdysvalloissa. Jos radikaali vasemmisto saa valvontaansa presidentinviran ja senaatin sekä säilyttää edustajainhuoneen, niin se tietää katastrofia, ei vain Amerikalle, vaan koko maailmalle.

Yhdysvaltain osakemarkkinat romahtaisivat johtaen maailmanlaajuiseen lamaan ja se on toivottavin taloudellinen skenaario, jos presidentti Trump häviää vaalit. Sellainen tulos rohkaisisi Amerikan vihollisia kaikkialla maailmassa ja johtaisi vielä suurempaan väkivaltaan, kuin mitä tällä hetkellä näemme.

Israel menettäisi suurimman puolustajansa, mikä varmasti avaisi oven sen vihollisten hyökkäykselle suuremmalla voimalla, varsinkin, jos Netanyahu ei ole enää vallassa.

Presidentti Trumpin rauhansuunnitelman julkaiseminen

Presidentti Trump on viime päivinä vihjannut, että hän voi julkaista kauan odotetun rauhansuunnitelmansa ennen seuraavia Israelin vaaleja maaliskuun 2. päivänä. Suunnitelman ehdoista spekuloidaan paljon, mutta minulla on epäilykseni koskien monia tähän mennessä esitettyjä vaatimuksia. Benny Gantz, Netanyahu’n päävastustaja maaliskuun vaaleissa, kehotti hiljattain presidenttiä julkaisemaan suunnitelmansa pian.

Perustuen presidentti Trump’in toimiin Israelia kohtaan virkakautensa aikana, uskon, että suunnitelma aiheuttaa paljon enemmän surua palestiinalaisille kuin Israelille.

Ehdoista riippuen sillä voisi olla merkittäviä profeetallisia seurauksia. Minulla on enemmän sanottavaa tästä, kun presidentti on julkistanut ehdotuksensa.

Israelin kolmannet vaalit

Kuten edellä todettiin, Israel järjestää 2. päivä maaliskuuta kolmannet vaalit. Onnistuuko Netanyahu muodostamaan hallituksen tällä kertaa? Vai pystyykö hänen vastustajansa tekemään sen?

Netanyahun johdolla Israelista on tullut vauras ja vahva valtio. Amir Tsarfatin arvion mukaan hänen vastustajansa eivät ole yhtä kykeneviä, eivätkä olisi yhtä lujia Israelin lukuisten vihollisten suhteen.

Globaalin maailmanjärjestyksen perustamista kannattavat haluavat erottaa Benjamin Netanyahu’n ja Donald Trump’in virasta. Jos he onnistuvat, se lisää ei-toivotun vaaran vuoden 2020 loppuun.

Kasvava sekasorto Iranissa

Sellaisella, joka seuraa vain valtamediaa, ei ole aavistustakaan, mitä Iranissa todella tapahtuu. Iranin sisäinen kuohunta jatkaa kasvuaan mielenosoittajien epätoivoisesti halutessa vapauden islamilaiselta hallitukselta, joka hiljattain tappoi ainakin 1200 mielenosoittajaa. Monet iranilaiset juhlivat uutista, kun presidentti Trump tappoi Qassem Suleimani’n.

Iraniin kohdistuvat Trump’in pakotteet ovat tuoneet hallituksen kaatumisen partaalle. He ovat epätoivoisia, mutta tietävät, etteivät voi hyökätä Israelia vastaan yksin, eivätkä yritä sitä niin kauan, kuin Yhdysvallat on mahtava sotilaallinen voima. Mutta jos tämä muuttuu, niin Hes. 38-39 lukujen Googin ja Maagogin profetia voi toteutua melko nopeasti.

Vielä jotakin, jota et kuule uutisista: viime vuosina joukko iranilaisia on asettanut luottamuksensa Jeesukseen. Jotkut arvioivat, että Iranissa on yli miljoona uskovaa.

Tempaus?

Saanen selvittää: En ennusta, että tempaus tapahtuu vuonna 2020, mutta sanon, että meidän on pysyttävä valmiina ja valppaina.

Kuten mainitsin aiemmassa artikkelissa, tempaus on yllätystekijä, joka käynnistää lisää profeetallisia tapahtumia. Esimerkiksi, jos tempaus tapahtuu ennen vuoden 2020 vaaleja Amerikassa, niin radikaali vasemmisto saa varmasti Yhdysvaltojen hallituksen valvonnan suuren kaaoksen ja tuhon keskellä.

Tempaus myös avaisi oven Googin ja Maagogin sodalle sen kautta, että se heikentäisi Yhdysvaltoja. Lisäksi miljoonan ihmisen äkillinen katoaminen Iranissa tekisi tuon kansakunnan entistä epätoivoisemmaksi saamaan jotain aikaan ja Yhdysvaltojen sotilaallisen uhan mentyä Venäjä olisi enemmän kuin halukas johtamaan hyökkäystä vauraaseen Israeliin.

Voisiko antikristus maailmanlaajuisen anarkian keskellä kaapata presidentti Trump’in rauhansuunnitelman ja tehdä sen pohjaksi liitollensa Israelin kanssa (Dan. 9:27)? Ehdottomasti! Hepreankieli kohdassa Dan. 9:27 antaa ymmärtää, että antikristus ottaa olemassa olevan rauhansuunnitelman ja tekee sen paremmaksi. Suotuisat ehdot saavat monet Israelissa vakuuttumaan, että hän on kauan odotettu Messias.

Vuodella 2020 on kaikki mahdollisuudet olla myrskyisä ja Yhdysvalloissa väkivallan mahdollisuus on suuresti kasvanut. Saatana on aika innokas pystyttämään maailmanjärjestyksensä ja asettamaan miehensä johtoon; näemme siitä merkkejä kaikkialla maailmassa. Tätä varten paholaisen täytyy heikentää Israel ja poistaa uuden maailmanjärjestyksensä suurin este, presidentti Donald Trump ja hänen inspiroimansa kansallinen palo, joten se pitää tervetulleina hänen rauhansuunnitelmansa ehtoja

Kaiken tämän valossa onko ihme, että niin monilla ihmisillä on raivokas viha presidentti Trump’ia kohtaan?

1990-luvulla Twila Paris äänitti laulun God is in Control (Jumala hallitsee). Emme saa unohtaa Jumalan suvereniteettia kaikissa edellä mainituissa asioissa. Tiedämme, että Isän ajoitus on täydellinen Herran paluulle viemään meidät kotiin.

Tiedän, että on vaikeaa odottaa Herran ilmestymistä, mutta oi, Jeesus tekee odottamisestamme kannattavampaa, kuin osaamme kuvitellakaan. Kukaan ei ole sanonut, että olisi helppo odottaa tulemista temmatuksi ilmaan, mutta kunnia meille, kun se tapahtuu, saa meidät unohtamaan odottamisen.

Älä koskaan unohda: Jumala on korkein ja täydellisesti hallitseva. Maranata!!!

Note: Please consider signing up for my newsletter on the home page of my website at https://www.jonathanbrentner.com/. It will greatly help me in reaching more people. Thanks!!!

 

Read Full Post »

The Destruction of Damascus
By Pastor Mike Taylor, suom. SK

1 Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi.
2 Autioiksi jäävät Aroerin kaupungit, karjalaumojen haltuun; ne lepäävät siellä, kenenkään peloittelematta.
3 Efraimilta menee suojavarustus ja Damaskolta kuninkuus ja Aramista jäännöskin: niiden käy niinkuin israelilaisten kunnian, sanoo Herra Sebaot.
4 Ja sinä päivänä Jaakobin kunnia köyhtyy, ja hänen ruumiinsa lihavuus laihtuu.
5 Ja käy niinkuin leikkaajan kouraistessa viljaa ja hänen käsivartensa leikatessa tähkäpäitä, käy niinkuin tähkäpäitä poimittaessa Refaimin tasangolla.
6 Se siinä jää jälkikorjuuta, mikä öljypuuta karistettaessa: pari, kolme marjaa korkealle latvaan, neljä, viisi hedelmäpuun oksiin, sanoo Herra, Israelin Jumala.
7 Sinä päivänä ihminen luo katseen Luojaansa, ja hänen silmänsä katsovat Israelin Pyhään. (Jes. 17:1-7)

Ne, jotka seuraavat profetiaa, kun se toteutuu silmiemme edessä, ovat pohtineet ja jopa ihmetelleet, milloin tämä kirjoitus toteutuu. Huomaa, että koko historian aikana Damasko on ollut pysyvästi asutettu viimeiset 5000 vuotta ja se on muinaisen maailman vanhin kaupunki, jota ei ole tuhottu tai hylätty. Tämä profetia on siis tulevaisuutta ja voi toteutua lähitulevaisuudessa. Miksi sanon sen?

Tämä profetia on menneisyydessä toteutunut vain osittain, kun assyrialaiset löivät armenialaiset vuonna 732 eKr. ja valtasivat kaupungin. Damasko on valloitettu monta kertaa ja tämä on vain yksi niistä. Israelilaiset tekivät sen vuonna 1000 eKr., ja kuten mainittu, assyrialaiset vuonna 732 eKr. Sitten vuonna 606 eKr. sen valloittivat babylonialaiset, vuonna 530 eKr. persialaiset, vuonna 330 eKr. kreikkalaiset, vuonna 85 eKr. nabatealaiset, vuonna 63 eKr. roomalaiset, vuonna 634 eKr. bysanttilaiset, vuonna 1250 jKr. marmadukes? ja lopulta ottatomaanien imperiumi vuonna 1516 jKr.

Joten kuten näet, se valloitettiin useita kertoja, mutta itse kaupunki on säilynyt ja menestyy edelleen pitäen lähes 2 miljoonaa sielua rajojensa sisällä. Kun luet yllä olevia jakeita, niin varmaan ihmettelet, missä Aroerin kaupungit sijaitsivat. Koska kaupunki tänä päivänä on aivan liian kaukana ollakseen suhteessa Damaskoon, jotkut spekuloivat, että sen lähellä oli toinen kaupunki. Joidenkin mielestä tämän kohdan käännöksen olisi pitänyt olla ”sen kaupungit hylätään”, koska Aroer on itään Jordan-joesta, mutta jos se on totta, niin kohta voisi puhua alueesta, jota Hizbollah asuttaa tänä päivänä suoralla linjalla Damaskosta Beirutiin. Yllä olevat jakeet puhuvat Damaskon ja myöhemmin Samarian alueen tappiosta. Samaria tuhoutui lopulta, mutta Damasko on edelleenkin olemassa.

Tämä on muinainen historia lyhyesti, mutta mitä tänä päivänä kuuluu Syyrian kaupungille nimeltä Damasko? Mikä voisi olla syy sen lopulliseen kuolemaan ja ettei sitä asuteta uudelleen? Huomaa, että tänä aikana ainoa asia, joka voi tehdä kaupungista asumattoman, on joko ydin- tai kemiallinen sodankäynti, joka tekee alueen liian vaaralliseksi kaikille alueella oleskeleville.

Huomaa kommenttini Hizbollahin miehittämästä suorasta linjasta Damaskon ja Beirutin välillä. Hizbollah on kerskunut ”tiedottajansa” Hassan Nasrallahin, tämän avoimesti terroristisen järjestön pääsihteerin suulla, että heillä on tarpeeksi ohjuksia saavuttamaan Israelin jokaisen osan, jopa heidän ydinvoimalansa ja suurimmat kaupunkinsa.

Viimeisessä sodassa Hizbollahilla oli paljon ohjuksia, joita käytettiin, mutta se heikkeni tämän viimeisen sen ja Israelin välisen sodan viimeisinä päivinä. Tällä kertaa se kuitenkin on salakuljettanut tehottomien YK:n rauhanturvajoukkojen, jotka eivät olleet näkevinään, aivan nenän edessä valtavan varaston, pitkälle kehitettyjä raketteja ja mistäpä muualta kuin Iranista. Uskotaan, että Hizbollahin kautta Libanon on aseistettu noin 120 000:lla ohjuksella ja raketilla ja sen tulivoima on suurempi kuin useimpien maailman valtioiden. Kauaskantoisia ja tarkkoja on kymmeniä. Hizbollahilla on satoja drooneja, joita se käyttää Syyrian sunnikapinallisia vastaan. 1900-luvulla Syyrian armeijan kokoonpanot olivat pysäköityinä Libanoniin heijastaen Damaskon valtaa heikompaan naapuriinsa. Nykyään tilanne on päinvastainen ja Libanonin Hizbollah-kokoonpanot muotoilevat tapahtumia viereisessä Syyriassa – merkki Hizbollahin uudesta roolista alueellisena shiialaisena voimana. Se on aina ollut terroristijärjestö, mutta nyt on noussut alueelliseksi armeijaksi.

Seitsemänkymmentä prosenttia Hizbollahin miljardin dollarin vuosibudjetista tulee Iranista ja se käyttää tätä rahaa komento- ja hallinto- sekä rakettien laukaisupaikkojen rakentamiseen kaikkiin Etelä-Libanonin kyliin ja kaupunkeihin. Mutta Hizbollah on investoinut myös sotilaalliseen infrastruktuuriin Pohjois-Libanonissa levittäen tulivoimansa koko maahan.

Tänä päivänä Hizbollah keskittyy hankkimaan tarkkoja, ohjattuja ammuksia ja pyrkii tuomaan niistä niin monta kuin pystyy sekä Iranin että Syyrian asetehtaista.

Kansainvälisten tiedotusvälineiden mukaan Israel osallistuu peiteltyihin toimiin tämän asekaupan pysäyttämiseksi (Jerusalem Post: Hezbollah more powerful but stretched to the limit). Hizbollah on valmistautumassa seuraavaan yhteenottoon IDF:n [Israelin puolustusvoimat] kanssa ja he yrittävät kallistaa vaa’an edukseen. Voimme päätellä, että tässä seuraavassa sodassa Damaskoon kohdistuva tuho Jumalan toimesta on edelleen odotettavissa, vaikka ei ole selvää, käyttääkö hän Israelia vai muita, vai omaa yliluonnollista keinoaan sen toteuttamiseen (tai jotakin niiden yhdistelmää). On myös selvää, että isku tapahtuu illalla, ja aamun koittaessa Damasko on raunioläjä. Tämä seuraava sota tuhoaa täydellisesti kaikki ympäröivät valtiot, jotka ovat tulleet Israelia vastaan. Onko ennustus Damaskosta toteutuva ennustetun tulevan Psalmin 83 sodan yhteydessä, jossa kaikki ympäröivät arabinaapurit luulevat jälleen kerran voivansa tulla ja ajaa Israelin mereen?

1. Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa.
2.
Sillä, katso, sinun vihollisesi pauhaavat, ja sinun vihaajasi nostavat päätänsä.
3. Heillä on kavalat hankkeet sinun kansaasi vastaan, ja he pitävät neuvoa sinun suojattejasi vastaan.
4. He sanovat: ”Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta”.
5. Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan:
6. Edomin teltat ja ismaelilaiset, Mooab ja hagrilaiset,
7. Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ynnä Tyyron asukkaat.
8. Myös Assur on liittynyt heihin, nämä ovat käsivartena Lootin lapsilla. Sela.” (Ps. 83:1-8)

Missä ovat juuri nyt IDF:n lennot, jotka pyrkivät tuhoamaan edistyneitä aseita, jotka ovat menossa Hizbollahille lentokoneiden ja pommien kanssa? Meneillään oleva yritys pitää nämä aseet poissa vihollisten käsistä on kyllä ollut tähdätty Syyriaan.

Tiedämme, että Psalmin 83 toteutumiseksi tarvitsemme ehjän Syyrian, jossa Damasko on Syyrian ja ympäröivän maaseudun henkireikä. Jos Damasko tuhotaan, niin alue murenee. Turkki, Iran ja Irak tai Libanon tulevat poimimaan palat omien turvallisuuteen liittyvien huoliensa vuoksi.

Israel laajentaa aluettaan suuresti

Tämän sodan lopussa Damaskoa ei enää ole. Joko itse Jumala on hävittänyt ympäröivän alueen perusteellisesti, tai sitten Hän on käyttänyt IDF:ää valtaamaan maan, joka on luvattu heille Aabrahamin ajoista. Egyptin suuresta joesta, jonka täytyy olla Niili, Eufrat-jokeen, pohjoisessa Syyriaan ja etelässä Saudi-Arabiaan. Israelista tulee kaikkien aikojen rikkain Lähi-idän maa. Sillä on öljyä, luonnonkaasua ja lukemattomia luonnonvaroja, jotka saavat arabimaat skitsofreeniseen raivoon.

Mutta miksi Damasko?

Mutta miksi vain Damasko tuhotaan täydellisesti? Jesaja profetoi Syyrian Damaskon tuhon ja hylkäämisen jo yli 2700 vuotta sitten. Tänä päivänä kaupunki kuitenkin jatkaa ja huolimatta niin monista Lähi-idän sodista ja ennusteista, että ”tänä vuonna” se lopulta toteutuu. Joten mitä puuttuu, joka on pidättänyt tämän profetian toteutumista? Israelin isku Iraniin? Tai ehkä unohdettu profetia Psalmeissa, joka puhuu tulevasta arabien sotaliitosta, joka tähtää Israelin tuhoamiseen.

Lyhyt vastaus siihen, miksi Damasko tuhoutuu, on IRAN.

Jos olet kiinnostunut Raamatun profetiasta, olet todennäköisesti kuullut jatkuvasti kiistellystä Iranin ydinohjelmasta – ja Israelin suunnitelmasta iskeä Iraniin sen vuoksi.

Vuonna 2002 paljastettiin, että Iran oli salaa rikastanut uraania tuhansilla sentrifugeilla. Rikastettu uraani on ydinpommin tärkein komponentti. Kukaan ei halua, että Iranin kaltaisella apokalyptisellä uskonnollisella valtiolla on ydinaseita. Vielä pahempaa on, että Iran jatkoi rikastamista, kun presidentti Ahmadinejad astui virkaan vuonna 2005 ja hän kieltäytyi lopettamasta sitä huolimatta Iranin vastaisista ankarista pakotteista. Sen jälkeenkin, kun ääriliikkeitä kannattava Ahmadinejad jätti viran vuonna 2013, huolet Iranin ydinohjelmasta ovat vain lisääntyneet.

Ei ole salaisuus, kenen kannalta Iranin ydinaseiden omistaminen on vaarallisinta. Israel on uhannut tehdä ennaltaehkäisevän iskun Iranin ydinlaitoksiin, jos pakotteet jatkuvasti epäonnistuvat. Tämä ei ole tyhjä uhka, koska Israel on ennenkin pommittanut vihamielisten valtioiden ydinlaitoksia.

Vuonna 1981 Israel pommitti Irakin ydinreaktoria ja sai silloin maailmanlaajuisen tuomion. Sitten vuonna 2007 Israel lähetti lentokoneet pommittamaan Pohjois-Korealaiseksi väitettyä ydinreaktoria Syyriassa.

Mutta että Damasko olisi tullut raunioläjäksi, sellaista ei ole tapahtunut aiemmin. Kaupunkeja on hylätty monista syistä, mutta rakennukset jäivät ehjiksi. Ajattelen yhtä Ukrainan kaupunkia, jossa Tšernobylin ydinreaktori suli. Koko kaupunki on nyt aavekaupunki rakennukset ehjinä, mutta väestö ei pysty asumaan kaupungissa radioaktiivisen myrkytyksen vuoksi, joka olisi seuraus jokaiselle tuossa kaupungissa asuvalle. Samaa voidaan sanoa Hiroshiman ja Nagasakin kohdalla, mutta ne olivat erilaisia siinä mielessä, että pommit räjäytettiin korkealla kaupunkien yläpuolella ja aiheuttivat alhaisen laskeuman, joka ei olisi kehittynyt maanpinnan tasossa tapahtuvassa räjähdyksessä, joten japanilaiset rakensivat nämä kaupungit uudelleen, koska ne eivät olleet saastuneita.

Damaskon ennustettu kohtalo on erilainen kuin kummankaan näiden kaupungin, tai ehkä minkään muun. Sen rakennuksia ja katuja ei vain hylätä, vaan ne jätetään ”raunioläjäksi” (KJV: heap of ruins). En ole tietoinen, että tämä olisi tapahtunut kaupungille nykyaikana. On kaupunkeja, jotka on pyyhkäisty pois tsunameissa ja vulkaanisissa räjähdyksissä, mutta ne on rakennettu uudelleen, eikä niitä ole jätetty raunioläjiksi. Kiinteistöillä on edelleen arvoa entisille asukkaille ja yhteisillä ponnistuksilla he voivat päästä kaupungin jälleenrakentamiseen ajoissa. Uskon, että syy siihen, että Damaskosta tulee raunioläjä, on Israelin ydinase.

Miksi Israel käyttäisi ydinasetta Damaskoa vastaan?

On hyvin tunnettu tosiasia, mutta Israelin hallituksessa ei koskaan ole puhuttu siitä, että se omistaa suuren ydinasearsenaalin. Israel on myös ollut säännöllinen kohde Syyrian kaltaisilta ja se on auttanut Damaskoa valtakirjalla tekemään samoin. Israel has also been a frequent target herself from the like of Syria, and helping Damascus by proxy to do the same.

Tärkeää on, että Israelilla on myös tahto käyttää näitä aseita. Koska Israelin viholliset ovat niin lukuisat ja pystyvät jyräämään pienen valtion helposti, niin Israel on omaksunut ydinasepolitiikan nimeltä ”Simson-optio”. Nimi tulee Israelin kuululta vahvalta tuomarilta, joka tappoi itsensä työntämällä nurin tukipilarit temppelissä, jonka sisällä hän oli kostaakseen itsensä ympärillään oleville vihollisille. Tämän politiikan mukaan Israel käyttää ydinasetta vihollistensa kaupunkeja vastaan, jos se jyrätään tai voitetaan. Syyrian johdon lyöminen Damaskossa olisi osa tätä kostoiskua. Mikä olisi syy tähän kostoiskuun? Vain yksi asia tulee mieleen. Valtava määrä ohjuksia, jotka tulevat Libanonista tai Syyriasta. Israelilla on edessään tämä ”Simson-optio”, koska sen on käytettävä ”isoja pyssyjä” tuhoamaan vastustajansa. Sen sotahuuto on aina ollut ”EI KOSKAAN ENÄÄ”; seisooko se joutilaana, kun sen kansaa tuhotaan.

Israel saa kovan iskun tästä sodasta valtion pohjoisosassa, kuten seuraavat jakeet todistavat:

4 Ja sinä päivänä Jaakobin kunnia köyhtyy ja hänen ruumiinsa lihavuus laihtuu.
5 Ja käy niinkuin leikkaajan kouraistessa viljaa ja hänen käsivartensa leikatessa tähkäpäitä, käy niinkuin tähkäpäitä poimittaessa Refaimin tasangolla.
6 Se siinä jää jälkikorjuuta, mikä öljypuuta karistettaessa: pari, kolme marjaa korkealle latvaan, neljä, viisi hedelmäpuun oksiin, sanoo Herra, Israelin Jumala. (Jes. 17: 4-6)

Tässä ennustetussa tapahtumassa Pohjois- ja Keski-Israel on nimetty kärsivän vahinkoa ja kuolonuhreja, vaikkakin suhteellisesti vähemmän kuin Damasko (Damasko menettää valtakunnan, mutta Israel vain linnoituksen). Sota ei ole koskaan yksipuolinen. Jos Israel pannaan iskemään Damaskoon, se varmasti kärsii mieshukkaa siinä prosessissa. Menemällä pitemmälle profetiassa voimme nähdä, että kuten aina yleensä on ollut laita, niin Syyria ei toimi yksin Israelia vastaan:

12 Voi paljojen kansojen pauhua – ne pauhaavat, niinkuin meri pauhaa ja kansakuntien kohinaa – ne kohisevat, niinkuin valtavat vedet kohisevat!
13 Kansakunnat kohisevat, niinkuin suuret vedet kohisevat, mutta hän nuhtelee niitä ja ne pakenevat kauas; ne karkoitetaan niinkuin akanat tuulessa vuorilla, niinkuin lentävät lehdet rajuilmassa.
14 Katso, ehtoolla on oleva kauhu, aamun tullen ei heitä enää ole. Tämä on riistäjäimme osa, ryöstäjäimme arpa. (Jes. 17:12-14)

Jumala Kaikkivaltias käsittelee näitä arabivaltioita omalla tavallaan.

Monet kansakunnat hyökkäävät ”meitä”, eli kansakuntaa vastaan, josta Jesaja puhui profetioissaan: Juudan eteläisestä valtiosta (vastakohtana Israelin pohjoiselle valtiolle). Juutalaiset muodostavat nykyisen Israelin valtion (siksi oli lähellä, että he antoivat sille nimeksi Juudan valtio). Siksi kuvaus sopii vielä toiseen Lähi-idän sotaan, jossa Israelia vastaan hyökkäävät sen pääasiassa arabi- ja islamilaiset naapurit, kuten Syyria, Libanon, Egypti, Jordania ja luultavasti myös Iran (joka ei ole arabimaa). Kuitenkin, kuten aiemmin, Israel tulee voittamaan – ja todennäköisesti jopa nopeammin kuin vuonna 1967 kuuden päivän sodassa. Huomaa jakeessa 14, että ratkaisevan voiton saavuttaminen kestää vain yhdestä illasta seuraavaan aamuun.

Kuulostaa, että Israelilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin Simson-optio ja se turvautuu ydinaseeseensa ja Damasko poistetaan kaupunkien luvusta, koska se on ollut välttämätön edellytys jatkuville yrityksille tuhota Israel. Se tarkoittaa Israelin vihollisarmeijoiden täydellistä tuhoamista, puhumattakaan kymmenistä miljoonista siviiliuhreista. Ei ihme, että Jesaja sanoo, että tilanne vaihtuu yön aikana Israelin kauhusta sen vihollisten tragediaan.

Tämä sota asettaa tulevan Hesekielin sodan!

Israel tuntee vihdoin olevansa turvassa omassa maassaan voitettuaan kaikki ympäröivät vihollisensa. Se on voittanut palestiinalaiset, terrorijärjestö Hamasin, Hizbollahin ja kaikki siihen rajoittuvat maat ratkaisevassa voitossa, joka voi olla nopeampi kuin vuoden1967 kuuden päivän sodassa, kun se nyt käyttää tätä Simson-optiota. Huomaa, että kun Hesekiel 38 puhuu nykyisistä arabimaista, yhtään sisäkehän arabimaata ei mainita? Löydät vain ne, jotka ovat tärkeimpiä asetoimittajia ja jotka saivat aikaan, että Israel ja Jumala tuhosivat ne muut valtiot. Israel on nyt turvassa (vähän aikaa) – siitä tulee valtavan vauras ja suuremmat arabimaat ja Iranin persialainen kansakunta, jotka kaikki ovat muslimeja, eivät tyydy siihen. Koska sillä on suuret määrät aseita ja rahaa Googilta ja Maagogilta, jotka monien mielestä tarkoittavat Venäjää, se miettii pahan juonen.

8 Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, – mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni.
9 Sinä hyökkäät kuin rajuilma, tulet kuin pilvi, pettääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi.
10 Näin sanoo Herra, Herra: Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja sinä mietit pahan juonen
11 ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina – asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.
12 Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa. (Hes. 38:8-12)

Tämä on aivan liikaa, että arabimaat ja kommunistinen Venäjä vain seisoisivat ottamatta sitä, mikä ei ole heidän omaansa. Mitä he haluavat, sekä venäläiset että heidän valtioliittonsa? Vastaus on: öljyä ja kaasua. Israel tulee olemaan suurin öljyn ja kaasun tuottaja planeetalla, paitsi ehkä Yhdysvallat. Se miettii pahan juonen ottaakseen, mitä himoitsee ja haluaa – Israelin rikkaudet. Kaikkivaltias Jumala tuo tuomion, ankaran tuomion, näille kansakunnille, jotka tulevat hänen kansaansa ja maatansa vastaan.

18 Mutta sinä päivänä, jona Goog karkaa Israelin maahan, sanoo Herra, Herra, nousee minun vihani hehku.
19 Kiivaudessani, tuimuuteni tulessa minä sanon: Totisesti tulee sinä päivänä suuri maanjäristys Israelin maahan.
20 Ja minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat; ja vuoret luhistuvat, ja vuorenpengermät sortuvat, ja kaikki muurit sortuvat maahan.
21 Ja minä kutsun häntä vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra, Herra: toisen miekka on oleva toista vastaan.
22 Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat.
23 Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra. (Hes. 38:18-23)

Näetkö, kuinka tämä Psalmin 83 sota, vaikka mahdollisesti lyhyt, asettaa vielä suuremman sodan, joka tulee tuomitsemaan Israelia vastaan lähteneet kansakunnat? Ne, jotka on vedetty alas Israeliin kuin kala koukku leuassaan, tuhoutuvat lähes täydellisesti. 5/6 tästä armeijasta tuhotaan [Tämä perustuu jakeen Hes. 39:2 KJV-käännökseen. Suom. huom.] ja heidät tuhonneet vitsaukset seuraavat heitä takaisin heidän kotimaihinsa ja lisää ihmisiä kuolee.

Antikristuksen paljastaminen

Kaikkia näitä sotia käsiteltiin tullaksemme tämän sanoman ytimeen. Kun niin monia ihmisiä surmataan, niin Israelin Jumala pyhitetään maailman silmissä ja maailma tietää, että Israel ei tehnyt sitä yksin. On vanha muslimien temppu antautua viholliselle, kunnes olet vahvempi tulevaisuudessa. Niinpä nousee mies vahvistamaan liiton Israelin kanssa rauhan tuomiseksi maailmalle. Väitänkö, että mies on muslimi? Voi hyvinkin olla. Hän on maailmanhallituksen ja maailmanuskonnon sekulaari puolisko ja tulee vahvistamaan tämän liiton, joka on jo ollut voimassa, mutta jota ei vielä ole pantu täytäntöön eikä ratifioitu. Hän julistaa 7-vuotisen sopimuksen. Voisiko tämä olla Trump’in vuosisadan sopimus, jonka tiedetään olevan kuollut jo saapuessaan, sillä palestiinalaiset eivät halua rauhaa, koska he haluavat tappaa kaikki juutalaiset, tai ajaa heidät Välimereen.

Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse. (Dan. 9:27)

Joten Antikristus on juuri paljastanut itsensä ja Psalmin 83 ajankohdasta Hesekielin lukuihin 38–39, voi olla vain muutama vuosi – emme tiedä, koska Raamattu ei sano sitä tarkasti. Mutta jos asiat ovat pahenemassa Lähi-idässä, jossa voimme nähdä sodan toisensa jälkeen ja Damaskon täydellisen tuhon, Psalmin 83 sodan loppuvan ja johtavan Hesekielin sotaan, jonka Israel voittaa jumalallisen raivon ja Kaikkivaltiaan vihan väliintulon kautta, niin ahdistuksen aika voi olla niin lähellä. Miksi se on tärkeää?

6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. (2. Tess. 2:6-10)

Voima, joka pidättää täyttä pahuutta tässä maailmassa, on Jumalan Pyhä Henki ja jos hänet vedetään takaisin helluntaita edeltäviin ilmenemismuotoihin, niin myös ne, joissa Hän asuu, poistetaan. Huomaa, että Jeesus lupasi, ettei Hän koskaan jätä, eikä hylkää meitä ja koska Jeesus ei voi valehdella, niin meitä ei jätetä vaille lohtua eikä yksin, vaan poistetaan tältä planeetalta.

Ennustus Damaskosta ja Psalmin 83 sodasta saa pallon vierimään tulevaan ahdistukseen ja tämä sota voi syttyä hyvinkin pian. Meille kerrotaan, että emme tule näkemään tätä miestä, Antikristusta, koska hänet paljastetaan vasta sitten, kun seurakunta on poistettu. Hengellinen aistini kertoo minulle, että meillä ei ole paljon aikaa korjata sielujen satoa Herran tulemukseen eikä tehdä ennusteluja, vaan se voisi olla jopa tänä syksynä, tai seuraavana, tai sitä seuraavana. Emme tiedä varmasti. Me vain valvomme ja odotamme ja uskomme siihen, mitä Paavali kirjoitti:

15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
18 Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. (1. Tess. 4:15-18)

Älä erehdy sen suhteen. Lähi-itä on muotoutumassa suurta katastrofaalista sotaa varten, maailma on luhistumassa ja Antikristus on paljastamaisillaan itsensä. Merkit ovat kaikkialla ympärillämme ja Herramme tulemuksen merkit huutavat yhä kovemmin päivä päivältä. Tätä lukiessasi tutki itseäsi ja näe voidaanko sinun todeta olevan uskossa. Älä tee sitä virhettä, että väheksyt näitä sanoja. Pilkkaajien virnistelyt pyyhkäistään pois heidän kasvoiltaan, kun kaikki tämä tapahtuu. Älä ole yksi heistä, sillä parannuksen aikaa on vähän ja lähestyy aika, jolloin olemme Jeesuksen kanssa ikuisesti. Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea” (2. Piet. 1:10).

16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma HÄNEN kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh. 3:16-18)

8 Mutta mitä se sanoo? ”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään”.
12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13 Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. (Room. 10:8-13)

Rukoilen teitä kaikkia, ei pilkkaamaan, vaan avaamaan silmänne sille, mitä Jumala sanoo tulevan tapahtumaan eikä mitenkään kaukana tulevaisuudessa, koska voimme herätä jonakin aamuna ja kaikki tämä on tapahtunut. Tule Herra Jeesus.

***

Tämä on pastori Mike Taylor, joka rukoilee, että sinä valmistautuisit Herran tulemukseen. Hän on ihan ovella ja tulee äkkiä. Jos tarvitset rukousta, neuvontaa tai vain ystävällistä kuuntelemista, niin lähetä sähköpostia minulle osoitteeseen: pastormiketaylor@yahoo.com, Jumala siunatkoon teitä kaikkia

 

 

Read Full Post »

Older Posts »