Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘hengellinen elämä’

The Life of the Word
15.1.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Yksi hämmästyttävä seikka Raamatun kirjoituksissa on, että ne ovat täydellisiä. Tarkoitan tällä, että niistä ei puutu mitään sen tarkoituksen saavuttamiseksi, jota varten ne kirjoitettiin. Kuten toisaalla kirjoitan, niin tuo tarkoitus voidaan tietysti toteuttaa vain, kun kirjoitettu sana muuttuu puhutuksi sanaksi. Sitten, ja vasta sitten, sillä on ilmoituksen voima. Näin ollen sanat: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee” (Matt. 4:4) tarkoittavat vain Jumalan itsensä lausumia sanoja, eli sillä, mitä Hän uudelleen pukee meille sanoiksi, on kyky uudelleen muotoilla mielemme ja käytöksemme.

Terve halu

”Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu, ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen, jos ’olette maistaneet, että Herra on hyvä’” (1. Piet. 2:1–3).

Toinen jae tässä sanoo, että sanan väärentämättömällä maidolla – kontekstissa, jossa se kirjoitettiin – on kyky edistää kasvua, eli se voi saada vauvan kypsymään ja saavuttamaan aikuisuuden. Se johtuu siitä, että sana on tehokas syy. Syytä sanotaan tehokkaaksi, kun se tuottaa halutun vaikutuksen tiettyyn olemassa olevaan. Tässä tuo olemassa oleva on vastasyntynyt vauva, haluttu vaikutus on kasvu ja tehokas syy on sana.

Toinen vaihe

Sana ei ole tehokas vain muuttamaan vauva nuorukaiseksi, vaan se voi myös – toisessa vaiheessa – vahvistaa häntä vakauden suhteen. Sitä apostoli Paavali tahtoo sanoa kirjoittaessaan:

”Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa” (Apt. 20:32).

Paavali painottaa tässä, että Jumalan sanalla on kyky rakentaa meitä, eli se voi johtaa meidät vakauteen ja pysyvyyteen. Se johtuu siitä, että Jumala on yhtä sanansa kanssa. Apostoli Johannes ei olisi voinut ilmaista sitä selvemmin kirjoittaessaan:

 ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala” (Joh. 1:1).

Koska nämä sanat viittaavat logokseen, kukaan ei voi kiistää, että myös Raamatussa ilmoitettu sana oli alussa Jumalan kanssa. Itse asiassa se oli yhtä Jumalan kanssa, niin kuin se nyt on yhtä Hänen kanssaan, sillä Jumala ei ajattele yhtä ja sano toista. Hänen sanansa on yhtä hänen ajatustensa kanssa ja hänen ajatuksensa ovat yhtä hänen itsensä kanssa. Tämä on yksi ero uudestisyntymättömän ja Jumalan välillä. Kerran syntynyt – ja toisinaan kahdesti syntynyt – voi lausua sanoja, jotka eivät vastaa hänen ajatuksistaan. Raamattu todistaa tällaisesta ristiriidasta sanoessaan:

”Älä syö pahansuovan leipää äläkä himoitse hänen herkkujansa. Sillä niinkuin hän mielessään laskee, niin hän menettelee: hän sanoo sinulle: ’Syö ja juo’, mutta hänen sydämensä ei ole sinun puolellasi.” (Sananl. 23:6,7)

Ja jälleen:

Hänen suunsa on voita sulavampi, mutta hänellä on sota mielessä; hänen sanansa ovat öljyä lauhkeammat, mutta ovat kuin paljastetut miekat” (Ps. 55:21).

Tässä sydämen ajatukset kulkevat yhteen suuntaan ja puhutut sanat toiseen. Lyhyesti, sanat eivät ole yhtä puhujan kanssa. Juuri tätä on vilpillisyys. Mutta Jumalan kanssa ei ole niin, sillä Jumala on vilpitön. Siksi Hän sanoo, mitä ajattelee ja ajattelee toimiessaan, kuka hän on. Näin ollen henkilö, joka tulee tietämään jotakin Jumalan sanasta, tulee tietämään jotakin Jumalasta. Itse asiassa se ylittää tämän, sillä kun lukija kokee sanan elämän, hän kokee – todellisuudessa – Jumalan elämän. Kun Jeesus sanoo: Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä” (Joh. 6:63), hän vahvistaa jumalallisen sanan elävän luonteen.

Tästä seuraa, että kun Henki puhuu uudelleen meille kirjoitetun sanan, se muuttuu pelkistä kirjaimista elämän virraksi, joka pystyy elvyttämään ihmisen sydämen. Ei ihme, että psalmista voi kirjoittaa:Se on minun lohdutukseni kurjuudessani, että sinun lupauksesi minua virvoittaa” (Ps. 119:50). Se on tämä dynaaminen viestintä, jolla on kyky rakentaa meitä, ei passiivinen sanojen lukeminen, niin totuudenmukaisia kuin ne voivatkin olla.

Elämän koskettaminen

Tässä vaiheessa on ymmärrettävä, että tämä kaikki on uskon tulosta, sillä sanan elämä ei koskaan liity epäuskoon.

”Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte” (1. Tess. 2:13).

Joten tässä meillä on jotakin, joka toimii, mutta vain niissä, jotka uskovat. Ja sen teho perustuu seuraavaan tosiseikkaan:

”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija” (Hepr. 4:12).

Itse asiassa meidät herättiin elämään elävän sanan kautta: ”… te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta” (1. Piet. 1:23).

Se on sanan elämä, joka voi tehdä ihmeitä ja sitä voivat koskettaa vain ne, jotka luottavat puhujaan niin paljon, että tekevät, mitä Hän sanoo. Jeesus vahvistaa sen ilmoittaessaan: ”Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan tekevät” (Luuk. 8:21).

Jumala, joka tietää jokaisen ihmisen sydämen aikomuksen, tietää etukäteen kuka ryhtyy toimiin ja kuka ei ja vain ne, jotka ryhtyvät toimiin, koskettavat sanasta tulevaa elämää.

Read Full Post »

We are not turning in circles (part two)
15.5.2019, by Simon Desjardins, suom. SK

Tämä on jatkoa artikkelille Emme kierrä ympyrää (osa 1).

Viimeisessä postissani huomautin tärkeästä erosta fyysisen syntymän kautta saamamme elämän ja hengellisen syntymän kautta hankitun elämän välillä, erosta, joka on siinä, että kun edelliselle on luonteenomaista enimmäkseen toistaminen, niin jälkimmäinen paljastuu vain esiin tulevien tapahtumien kautta. Toisin sanoen, edellinen palaa omille jalanjäljilleen yhä uudelleen, mutta jälkimmäinen ei milloinkaan tallaa samaa polkua kahdesti.

Mitä se siis käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa, että hengellistä elämäämme – toisin kuin maallista – ei voida elää mekaanisesti. Esimerkiksi kun sidomme kengännauhamme, teemme sen mekaanisesti, eli ilman ajattelua. Itse asiassa osaamme tehdä sen jopa silmät kiinni, koska olemme harjoitelleet sitä tuhansia kertoja ja teemme sen automaattisesti. Sama pätee housujen päälle panemiseen, keittolautasellisen syömiseen ja tiskaamiseen. Mutta kun kyse on hengellisestä elämästämme, niin tällaisessa automaatiossa ei ole mitään järkeä, sillä emme ole koskaan aikaisemmin edenneet tällä tavalla. Tämä yksinkertainen totuus usein unohdetaan ja väärinkäsitys johtaa aina itseluottamukseen, joka ei paljon auta.

Eksodus on siitä esimerkki. Israelin kansa tunkeutui jatkuvasti ennennäkemättömään, tuntemattomaan tunnettavaan, jumalallisen viisauden mysteeriin. Tämä alituinen sisään käyminen tuntemattomaan on tunnusomaista kahdesti syntyneen elämän etenemiselle.

Tässä ennen elämättömien kokemusten, kartoittamattomien polkujen, ennennäkemättömien olosuhteiden ja tapahtumien tuntemattomassa maassa, vain Jumala on riittävä; me olemme kuin sokeita avun tarpeessa. Ilman häntä emme voi edetä emmekä onnistua.

Tämä riittämättömyys ilmenee kauniisti Jesajan kirjassa:

”Minä johdatan sokeat tietä, jota he eivät tunne; polkuja, joita he eivät tunne, minä kuljetan heidät. Minä muutan pimeyden heidän edellään valkeudeksi ja koleikot tasangoksi. Nämä minä teen enkä niitä tekemättä jätä.” (Jes. 42:16)

Epäterve käytäntö

Edellä mainittua havaintoa ei aina ymmärretä ja usein elämme hengellistä elämäämme, kuten maallistakin. Tuloksena on robottielämä, joka ei johda mihinkään, tai mikä pahempi, johtaa väärään suuntaan.

Taipumus prototyypin rakentamiseen mielessämme on yksi tämän tuomitun menettelyn ilmauksista. Anna minun selittää. Olettakaamme, että veli Yrjöllä on paha alkoholiongelma, ja huolesta ja rakkaudesta häneen haluamme auttaa häntä. Tilanne on hieman herkkä, emmekä tiedä, miten käsitellä tapausta, joten käymme polvillemme ja kyselemme Jumalalta pyytäen opastusta ja viisautta. Onneksi ajoissa Jumala rakkaudessaan ja armossaan ohjaa askeleemme ja tiettyjen konkreettisten toimien ja erityisten neuvojen avulla autamme Yrjöä voittamaan ongelmansa.

Emme ehkä ole tietoisia siitä, mutta usein valitsemamme toimintatapa ja antamamme neuvot tulevat eräänlaiseksi alitajuntaamme tallennetuksi prototyypiksi. Näin ollen, kun kohtaamme toisen Yrjön – olkoon hänen nimensä vaikka Akseli, Jussi tai Olli – niin yksinkertaisesti sovellamme mallia, jonka olemme oppineet aiemmista kokemuksista. Tästä syystä emme tarvitse kysellä Jumalalta, sillä luulemme tietävämme, kuinka käsitellä tilannetta. Niinpä painamme nappia ja prosessi alkaa.

Käsiteltyämme 47 ihmistä, jotka on luokiteltu Yrjön luokkaan, meitä pidetään jo ”asiantuntijoina”. Itse asiassa voisimme kirjoittaa kirjan, jonka otsikkona on ”Yrjö-oireyhtymä” ja kristityt, jotka kohtaavat Yrjöjä, voisivat olla taipuvaisia ostamaan kirjaamme ja soveltamaan siinä ilmaistua korkealentoista mekanismia.

Tällainen käsittely, niin ammattitaitoiselta kuin näyttääkin, voi johtaa vain keskinkertaisuuteen tai täydelliseen katastrofiin. Näin on, koska ei ole kahta Yrjöä. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen; ja vaikka hoitaisit samaa Yrjöä, niin olosuhteet olisivat varmasti erilaiset. Itse asiassa Yrjökään ei olisi enää sama henkilö, sillä hän olisi ajan kuluessa muuttunut. Toisin sanoen, löytäisit itsesi polulta, jota et ole koskaan tallannut. Näin ollen sinun pitäisi käydä polvillesi, kuten teit ensimmäisellä kerralla ja pyytää Jumalaa ohjaamaan askeleitasi. Sananlaskujen neuvo on edelleen voimassa:

”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi” (Sananl. 3:5).

Jumala voi ohjata meitä ottaen menneisyyden huomioon, mutta Hänen ohjauksensa ei ole kopio siitä, mitä Hän käytti aiemmin, koska kaikki on muutoksessa.

Joosian esimerkki

Raamattu tarjoaa meille useita esimerkkejä siitä, kuinka tärkeää on aina kysyä Jumalalta. Yksi löytyy Toisesta Aikakirjasta. Se koskee Joosiaa, joka oli yksi hurskaimmista kuninkaista, mitä Juudassa koskaan oli.

2. Kun. 23:25 sanoo näin:

”Ei ollut ennen häntä ollut hänen vertaistansa kuningasta, joka niin kaikesta sydämestänsä, kaikesta sielustansa ja kaikesta voimastansa olisi kääntynyt Herran puoleen, kaiken Mooseksen lain mukaan; eikä hänen jälkeensä tullut hänen vertaistansa.

Hän alkoi etsiä Jumalaa 16 vuoden iässä ja alkoi puhdistaa maata sen epäjumalista 20 vuoden iässä. Hänestä on kirjoitettu:

”Hän teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä ja vaelsi isänsä Daavidin teitä, poikkeamatta oikealle tai vasemmalle(2. Aik. 34:2).

Ja edelleen:

Sellaista pääsiäistä ei oltu vietetty Israelissa profeetta Samuelin ajoista asti; sillä ei kukaan Israelin kuninkaista ollut viettänyt semmoista pääsiäistä, kuin nyt viettivät Joosia, papit ja leeviläiset, koko Juuda ja saapuvilla olevat israelilaiset sekä Jerusalemin asukkaat” (2. Aik. 35:18).

Mutta eräänä päivänä tämä suuri kuningas nojautui omaan ymmärrykseen eikä kysynyt Jumalalta. Näin kävi, kun Egyptin kuningas Neko aikoi kulkea Juudan poikki armeijansa kanssa päästäkseen Karkemisiin, joka oli tärkeä kaupunki Syyriassa, jossa hän aikoi taistella babylonialaisia vastaan. Hän olisi voinut kiertää Juudan maan, mutta Jumala oli käskenyt häntä kiirehtimään. Tässä on tuo kohta:

”Kaiken tämän jälkeen, sittenkuin Joosia oli pannut kuntoon temppelin, lähti Neko, Egyptin kuningas, sotimaan Karkemista vastaan, joka on Eufratin varrella; ja Joosia meni häntä vastaan. Niin Neko lähetti sanansaattajat hänen luokseen ja käski sanoa: ’Mitä sinulla on tekemistä minun kanssani, Juudan kuningas? Enhän minä nyt tule sinua vastaan, vaan sitä sukua vastaan, joka on sodassa minun kanssani, ja Jumala on käskenyt minua kiiruhtamaan. Jätä rauhaan Jumala, joka on minun kanssani, ettei hän tuhoaisi sinua.’ Mutta Joosia ei väistänyt häntä, vaan pukeutui tuntemattomaksi taistellakseen häntä vastaan, eikä kuullut Nekon sanoja, jotka kuitenkin tulivat Jumalan suusta. Niin hän meni taistelemaan Megiddon tasangolle.” (2. Aik. 35:20–22)

Kuvitelkaamme itsemme Joosian saappaisiin. Pakanakuningas on aikeissa hyökätä hänen maahansa suurella armeijalla ja hän haluaa, että tämän uskovan, että Jumala on hänen kanssansa ja että tällä ei ole mitään hyötyä Juudan maasta. Petos näyttää liian ilmeiseltä. Aina, kun jokin armeija oli tullut Juudan rajoille, sen tarkoitus oli hyökätä siihen ja ottaa maa haltuunsa. Petos oli silmiinpistävä. Niinpä hän ryhtyi taisteluun Egyptin armeijan kanssa ja kuoli.

”Mutta ampujat ampuivat kuningas Joosiaa; ja kuningas sanoi palvelijoillensa: ’Viekää minut pois, sillä minä olen pahasti haavoittunut.’ Niin hänen palvelijansa siirsivät hänet sotavaunuista ja panivat hänet hänen toisiin vaunuihinsa ja kuljettivat hänet Jerusalemiin. Ja hän kuoli ja hänet haudattiin isiensä hautoihin. Ja koko Juuda ja Jerusalem surivat Joosiaa.” (2. Aik. 35:23,24)

Mikä surullinen loppu. Kaikki näytti niin ilmeiseltä. Varo toimimasta nopeasti näennäisestä syystä, että sopiva toimintatapa on päivänselvä. Se on harhauttanut monia ennenkin ja seuraus on usein ollut tuhoisa. Joosia olisi voinut tapansa mukaan kysyä Jumalalta, mutta tapauksen näennäinen selvyys johti hänet harhaan.

Kysykäämme Herralta ja odottakaamme Hänen johtoaan, sillä emme ole koskaan ennen käyneet tätä tietä.

Read Full Post »

We are not turning in circles (part one)
15.4.2019, by Simon Desjardins, suom. SK

Epäilemättä maailmalle, jossa elämme, on ominaista ympyrät. Aurinko – ja määritelmällisesti koko aurinkokunta – kiertää Linnunradan keskustaa. Samalla maa kiertää aurinkoa ja kuu maata. Niinpä meillä on ympyrää kiertäviä ympyröitä, jotka puolestaan loputtomasti pyörivät pyörivän akselin ympäri.

Tästä seuraa, että kehomme kieppuu jatkuvasti laajenevassa maailmankaikkeudessa, joka on tehty atomeista, jotka toimivat, kuten aurinkokuntammekin, eli hiukkaset kiertävät ympyröissä.

Ympyriäistä elämää

Samoin elämämme on jatkuvasti toistuvaa kiertoa. Niinpä löydämme itsemme toistamassa jotakin, jota olemme tehneet tuhansia kertoja aikaisemmin: Menemme nukkumaan uudelleen ja uudelleen; nousemme ylös yhtä usein; pukeudumme vähintään kerran päivässä; ja panemme kengät jalkaan ainakin 365 kertaa vuodessa. Syömme uudelleen ja uudelleen, tietäen, että jatkamme sitä, kunnes kuolemme. Menemme työhön ja tulemme töistä kotiin vain palataksemme samaan paikkaan seuraavana päivänä. Se on ympyrää ympyrän päälle päivä päivältä ja vuosi vuodelta. Saarnaaja ei olisi voinut ilmaista sitä paremmin kirjoittaessaan:

”Saarnaajan sanat, Daavidin pojan, joka oli kuninkaana Jerusalemissa. Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta! Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla? Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti. Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee. Tuuli menee etelään ja kiertää pohjoiseen, kiertää yhä kiertämistään ja samalle kierrollensa tuuli palajaa. Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei siitänsä täyty; samaan paikkaan, johon joet ovat laskeneet, ne aina edelleen laskevat. Kaikki tyynni itseänsä väsyttää, niin ettei kukaan sitä sanoa saata. Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta. Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. Jos jotakin on, josta sanotaan: ‘Katso, tämä on uutta’, niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä. Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat.” (Saarn. 1:1–11)

Ja jälleen:

Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla” (Saarn. 1:9).

On selvää, että joitakin asioita toistetaan useammin kuin toisia, mutta kaikille on yhteistä yksi: aiempien toistojen aikana saatua kokemusta ja tietoa voidaan soveltaa mekaanisesti ja tehokkaasti seuraavissa toistoissa. Niinpä opimme sitomaan kengännauhamme hyvin nuorena, aluksi aika huonosti, mutta muutaman vuoden kuluttua olemme siinä mestareita. Sama pätee purkin avaamiseen ja kravattisolmun tekemiseen. Nyt en sano, että kaikki luonnollisessa elämässä on toistuvaa, mutta varmasti suurin osa.

Toisen syntymän kautta saatu elämä

Sitä vastoin elämää, jonka olemme saaneet Hengen kautta, luonnehtivat enimmäkseen ennen kokemattomat tapahtumat. Se johtaa meidät tielle, jota emme koskaan aikaisemmin ole kulkeneet. Jos luonnollinen elämä on enimmäkseen kehää kiertävää eli ennustettavan mallin toistamista, niin hengelliselle elämälle on luonteenomaista arvaamattomista tapahtumista koostuva suoraviivainen kehitys.

Joosuan kirjassa on kohta, joka ilmentää tuota käsitettä kauniisti:

”Niin Joosua nousi varhain seuraavana aamuna ja he lähtivät liikkeelle Sittimistä ja tulivat Jordanille, hän ja kaikki israelilaiset; ja he olivat siellä yötä, ennenkuin menivät virran yli. Mutta kolmen päivän kuluttua kulkivat päällysmiehet halki leirin ja käskivät kansaa sanoen: ’Kun te näette Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin ja leeviläiset papit sitä kantamassa, niin lähtekää tekin liikkeelle paikoiltanne ja seuratkaa sitä. Kuitenkin olkoon noin kahdentuhannen kyynärän välimatka teidän ja sen välillä – älkää menkö sitä lähelle – että tietäisitte tien, jota teidän on käytävä, sillä te ette ole ennen kulkeneet sitä tietä.’” (Joos. 3:1–4)

Tässä päällysmiehet selventävät, että ihmisten ei pitänyt liikkua omin päin. Heitä käskettiin odottamaan, kunnes liitonarkki oli liikkeellä. On mielenkiintoista, että heitä kehotettiin myös jättämään välimatkaa itsensä ja arkin väliin noin kilometrin verran.

Tässä meillä on paljon oppimista. Kuinka monesti meillä onkaan kiusaus lähteä liikkeelle, ennen kuin Jumala on ottanut askeltakaan! Ja kuinka monesti – kärsimättömyydessämme – ohitamme Hänet, ikään kuin Hän ei tietäisi ajan merkitystä! Tällainen hengellinen vimma on kaksinkertaisen typerää. Ensinnäkin, koska emme edes tiedä, mihin olemme menossa, eli emme ole aikaisemmin edenneet tällä tavalla; ja toiseksi, koska ilman Häntä emme voi tehdä mitään.

Se muistuttaa minua kokemuksesta, joka minulla oli vaimoni kanssa muutama vuosi sitten. Olimme menossa hakemaan tytärtämme Sevillen linja-autoasemalta. Yleensä minä olen se, joka ajaa, mutta tällä kertaa vaimoni oli ratissa. Hän jätti minut aseman eteen ja meni etsimään parkkipaikkaa. Jonkin ajan kuluttua hän liittyi minuun ja kohta sen jälkeen tyttäremme tuli. Muutaman minuutin kuluttua aloimme kävellä takaisin autolle ja kaksi naistani puhelivat ja kävelivät aika rauhallisesti – mikä ei juuri ole minun tyylini. Jossakin vaiheessa löysin itseni huhkimassa heidän edellään vain tajutakseni, etten tiennyt, minne auto oli pysäköity.

Valitettavasti tällainen hölmöily on tavallista hengellisellä matkallamme. Kävelemme, kuin se, joka tuntee tien vain huomataksemme, että olemme hukanneet kallista aikaa, tai mikä vielä pahempi, kävelleet päätä pahkaa kommellukseen. Tämä määräys on edelleen voimassa: ”älkää menkö sitä lähelle – että tietäisitte tien, jota teidän on käytävä, sillä te ette ole ennen kulkeneet sitä tietä”.

Israelilaiset

Päällysmiesten antaessa näitä ohjeita Israelilaiset olivat vaeltaneet erämaassa hyvin kauan. Näiden vuosikymmenten aikana he olivat saaneet hyödyllistä ja käytännöllistä tietoa. Heidän kokemuksensa ja tietonsa olivat hyvin arvokkaita olosuhteissa, joissa niitä voitiin soveltaa, eli toistojen aikoina, mutta kun tuli kyse suunnasta, niistä ei ollut apua. Jumala oli heidän ainoa toivonsa.

Jatkuu artikkelissa Emme kierrä ympyrää (osa 2).

Read Full Post »