Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘hengellinen kasvu’

The Life of the Word
15.1.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Yksi hämmästyttävä seikka Raamatun kirjoituksissa on, että ne ovat täydellisiä. Tarkoitan tällä, että niistä ei puutu mitään sen tarkoituksen saavuttamiseksi, jota varten ne kirjoitettiin. Kuten toisaalla kirjoitan, niin tuo tarkoitus voidaan tietysti toteuttaa vain, kun kirjoitettu sana muuttuu puhutuksi sanaksi. Sitten, ja vasta sitten, sillä on ilmoituksen voima. Näin ollen sanat: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee” (Matt. 4:4) tarkoittavat vain Jumalan itsensä lausumia sanoja, eli sillä, mitä Hän uudelleen pukee meille sanoiksi, on kyky uudelleen muotoilla mielemme ja käytöksemme.

Terve halu

”Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu, ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen, jos ’olette maistaneet, että Herra on hyvä’” (1. Piet. 2:1–3).

Toinen jae tässä sanoo, että sanan väärentämättömällä maidolla – kontekstissa, jossa se kirjoitettiin – on kyky edistää kasvua, eli se voi saada vauvan kypsymään ja saavuttamaan aikuisuuden. Se johtuu siitä, että sana on tehokas syy. Syytä sanotaan tehokkaaksi, kun se tuottaa halutun vaikutuksen tiettyyn olemassa olevaan. Tässä tuo olemassa oleva on vastasyntynyt vauva, haluttu vaikutus on kasvu ja tehokas syy on sana.

Toinen vaihe

Sana ei ole tehokas vain muuttamaan vauva nuorukaiseksi, vaan se voi myös – toisessa vaiheessa – vahvistaa häntä vakauden suhteen. Sitä apostoli Paavali tahtoo sanoa kirjoittaessaan:

”Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa” (Apt. 20:32).

Paavali painottaa tässä, että Jumalan sanalla on kyky rakentaa meitä, eli se voi johtaa meidät vakauteen ja pysyvyyteen. Se johtuu siitä, että Jumala on yhtä sanansa kanssa. Apostoli Johannes ei olisi voinut ilmaista sitä selvemmin kirjoittaessaan:

 ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala” (Joh. 1:1).

Koska nämä sanat viittaavat logokseen, kukaan ei voi kiistää, että myös Raamatussa ilmoitettu sana oli alussa Jumalan kanssa. Itse asiassa se oli yhtä Jumalan kanssa, niin kuin se nyt on yhtä Hänen kanssaan, sillä Jumala ei ajattele yhtä ja sano toista. Hänen sanansa on yhtä hänen ajatustensa kanssa ja hänen ajatuksensa ovat yhtä hänen itsensä kanssa. Tämä on yksi ero uudestisyntymättömän ja Jumalan välillä. Kerran syntynyt – ja toisinaan kahdesti syntynyt – voi lausua sanoja, jotka eivät vastaa hänen ajatuksistaan. Raamattu todistaa tällaisesta ristiriidasta sanoessaan:

”Älä syö pahansuovan leipää äläkä himoitse hänen herkkujansa. Sillä niinkuin hän mielessään laskee, niin hän menettelee: hän sanoo sinulle: ’Syö ja juo’, mutta hänen sydämensä ei ole sinun puolellasi.” (Sananl. 23:6,7)

Ja jälleen:

Hänen suunsa on voita sulavampi, mutta hänellä on sota mielessä; hänen sanansa ovat öljyä lauhkeammat, mutta ovat kuin paljastetut miekat” (Ps. 55:21).

Tässä sydämen ajatukset kulkevat yhteen suuntaan ja puhutut sanat toiseen. Lyhyesti, sanat eivät ole yhtä puhujan kanssa. Juuri tätä on vilpillisyys. Mutta Jumalan kanssa ei ole niin, sillä Jumala on vilpitön. Siksi Hän sanoo, mitä ajattelee ja ajattelee toimiessaan, kuka hän on. Näin ollen henkilö, joka tulee tietämään jotakin Jumalan sanasta, tulee tietämään jotakin Jumalasta. Itse asiassa se ylittää tämän, sillä kun lukija kokee sanan elämän, hän kokee – todellisuudessa – Jumalan elämän. Kun Jeesus sanoo: Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä” (Joh. 6:63), hän vahvistaa jumalallisen sanan elävän luonteen.

Tästä seuraa, että kun Henki puhuu uudelleen meille kirjoitetun sanan, se muuttuu pelkistä kirjaimista elämän virraksi, joka pystyy elvyttämään ihmisen sydämen. Ei ihme, että psalmista voi kirjoittaa:Se on minun lohdutukseni kurjuudessani, että sinun lupauksesi minua virvoittaa” (Ps. 119:50). Se on tämä dynaaminen viestintä, jolla on kyky rakentaa meitä, ei passiivinen sanojen lukeminen, niin totuudenmukaisia kuin ne voivatkin olla.

Elämän koskettaminen

Tässä vaiheessa on ymmärrettävä, että tämä kaikki on uskon tulosta, sillä sanan elämä ei koskaan liity epäuskoon.

”Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte” (1. Tess. 2:13).

Joten tässä meillä on jotakin, joka toimii, mutta vain niissä, jotka uskovat. Ja sen teho perustuu seuraavaan tosiseikkaan:

”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija” (Hepr. 4:12).

Itse asiassa meidät herättiin elämään elävän sanan kautta: ”… te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta” (1. Piet. 1:23).

Se on sanan elämä, joka voi tehdä ihmeitä ja sitä voivat koskettaa vain ne, jotka luottavat puhujaan niin paljon, että tekevät, mitä Hän sanoo. Jeesus vahvistaa sen ilmoittaessaan: ”Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan tekevät” (Luuk. 8:21).

Jumala, joka tietää jokaisen ihmisen sydämen aikomuksen, tietää etukäteen kuka ryhtyy toimiin ja kuka ei ja vain ne, jotka ryhtyvät toimiin, koskettavat sanasta tulevaa elämää.

Read Full Post »

Spiritual Childhood
14.12.2019 by Simon Desjardins, suom. SK

Hengellisessä maailmassa – kuten fyysisessäkin – on aika syntyä ja kohta sen jälkeen tulee aika oppia tuhat asiaa ja soveltaa oppimaamme. Se on epäkypsyyden kausi, jolloin meitä kehotetaan kehittämään taitoja syödä, pukeutua, sitoa kengännauhat jne.

Kaikki tietävät, että tämä ajanjakso on täysin normaali. Siksi lapsen ei tarvitse hävetä lapsuuttaan. Hän voi syödessään valuttaa keittoa housuillensa, mutta se kuuluu asiaan, sillä hän edistyy viikko viikolta.

Tietenkin, kun vuodet vierivät, hänen odotetaan kasvavan ja kypsyvän; siirtyvän vastuuttomuuden tilasta vastuullisuuden tilaan; tulevan luotettavaksi henkilöksi, joka myötävaikuttaa yhteiskunnan hyvinvointiin. Lopulta tämän siirtymäajan pitäisi saavuttaa päämäärä. Paavali ilmaisee sen näillä sanoilla:

”Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on” (1. Kor. 13:11).

Hälyttävä tilanne

Ongelma syntyy, kun normaalista tulee epänormaalia, eli kun siirtymäaika on ohitettu eikä siirtymistä ole tapahtunut. Se on todella valitettava asioiden tila: aikuinen ei pysty sitomaan kengännauhojaan; syö edelleen leukalapun kanssa; ei erota televisiota tietokoneesta; ei tiedä, mikä on oikea ja mikä vasen. Ei ihme, että psalmista kirjoittaa:

”Niin meidän poikamme ovat nuoruudessaan kuin korkealle kohoavat kasvit” (Ps. 144:12).

Oikein! On aika kasvaa. Mutta kuten Paavali huomauttaa, tuo aika voi loppua ja me jäämme kehtoon:

”Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa. Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi.” (Hepr. 5:12,13)

Jos olemme olleet uskossa yli 20 vuotta, on aiheellista kysyä: puhummeko edelleen kuin lapset, ymmärrämmekö kuin lapset ja ajattelemmeko kuin lapset?

Keskityn nyt kuuteen lapsille kuuluvaan ominaisuuteen. Teen tämän itsetutkistelun käynnistämiseksi, josta voi olla hyötyä meille kaikille.

Lapset rakastavat leluja

Lasten kiistaton ominaisuus on heidän rakkautensa viihteeseen – sama pätee hengellisiin lapsiin. He rakastavat leikkimistä ja hauskan pitoa. Siksi näet heitä kristillisissä konserteissa, kristillisillä festivaaleilla, kristillisillä piknikeillä ja kaikenlaisissa huvituksissa. Mutta kun on aika työskennellä, he jotenkin katoavat ja menevät piiloon. He ovat liian kiireisiä, tai liian kaukana, liian väsyneitä tai liian kokemattomia, liian ujoja, tai liian heikkoja – tällaisia ovat taaperoiden tekosyyt.

Heidän maailmansa on pieni

Heidän toiminta-alueensa rajoittuu usein kotiin ja takapihaan; hengellisesti puhuen voisimme sanoa: heidän kotiinsa ja seurakuntaansa. Jotkut heistä voivat laajentaa näköalansa yhteisöön, mutta ei paljon enempää. He pysyvät yleensä mukavuusvyöhykkeensä rajojen sisäpuolella, jolloin he tuntevat olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi.

Heidän tragedian tuntonsa on vääristynyt

Se, että 9 miljoonaa ihmistä kuolee nälkään ja nälkäperäisiin sairauksiin vuosittain – enemmän kuin aidsiin, malariaan ja tuberkuloosiin yhteensä – ei juurikaan vaikuta heihin. Suurin murhenäytelmä heille on, että heidän kissansa on kuollut eilen illalla. Se, että miljardit ihmiset eivät ole koskaan kuulleet evankeliumin sanomaa, jättää heidät kylmiksi. Viikon onnettomuus on, että joku teki naarmun kirkon lattiaan aivan saarnatuolin eteen.

He rakastavat makeisia

He nauttivat Raamatun makeasta osasta, eli lupauksista, rakkaustarinoista ja fantastisista tapahtumista. He myös tykkäävät syödä sellaista, joka on helppo niellä, kuten maito, velli ja sose, mutta he eivät pidä kiinteästä ruuasta.

”Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä” (1. Kor. 3:2).

Mitä sitten on (kiinteä) ruoka, voimme kysyä? Raamattu selittää sen selvästi sellaisissa kohdissa kuin Joh. 4:34:

”Minun ruokani on se, että minä teen hänen tahtonsa, joka minun lähetti, ja täytän hänen tekonsa.

Raamatussa sanan lukemista tai opetuksen vastaanottamista pidetään maitona, mutta opetuksen soveltamista – eli Jumalan tahdon tekemistä ja Hänen työnsä loppuun saattamista – pidetään kiinteänä ruokana.

Heidän käsityksensä vaarasta on vääristynyt

Toisinaan he ovat hyvin peloissaan, kun vaaraa ei ole ollenkaan ja toisinaan luottavaisia kohdatessaan vaaran. He voivat pelätä hiiriä, mutta rakastavat leikkimistä ahnaiden susien kanssa.

”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia” (Matt. 7:15).

Nämä väärät sananpalvelijat eivät pelota heitä vähääkään. Itse asiassa heistä voi tulla heidän ystäviään ja he voivat tukea heidän työtänsä. Se johtuu siitä, että heidän erottamiskykynsä ei ole kehittynyt; eikä se kehity, koska he ovat edelleen juuttuneet keskustelemaan Kristuksen opin alkeista, eivätkä pyri eteenpäin kypsyyteen (ks. Hepr. 6:1).

He ovat herkkäuskoisia

Toinen lapsille ominainen piirre on, että he ovat lapsellisia ja siksi narrattavissa. Jos sinulla on sopiva lähestymistapa, voit saada heidät uskomaan melkein mihin tahansa. Esimerkiksi Paavali kirjoitti korinttolaisille kristityille sanoen heille, että he olivat vauvoja Kristuksessa (1. Kor. 3:1). Ja todellakin, myöhemmin näemme, että näitä vauvoja pettävät teeskentelijät, jotka tulevat heidän luokseen suosituskirjein. (2. Kor. 3:1). Itse asiassa petos oli niin täydellinen, että nämä vauvat aikoivat kirjoittaa näitä huijareita suosittelevan kirjeen, joten Paavalin piti pelastaa heidät näiden leijonien kynsistä ja jälleen voittaa heidän luottamuksensa sen jälkeen, kun nämä puoskarit olivat haukkuneet häntä.

Johtopäätös

Veljet, jatkakaamme kypsyyteen. Antakaamme korvamme ja sydämemme viisauden sanoille.

”Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut – sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet” (1. Kor. 2:6–8).

Read Full Post »

Previews of Coming Attractions
By Dennis Huebshman, 5.1.2020, suom. SK

Varhaisnuorena minulla oli tapana mennä elokuviin usein lauantaina ja 25 sentin pääsymaksusta saatoin viettää koko aamun katsellen elokuvia ja syöden kokonaisen 10 sentin laatikollisen popcornia. Ne olivat silloin ehdottomasti isompia kuin nyt. Yksi asia, josta aina nautin, olivat tulevien näytösten esikatselut. Ne antoivat minulle jotakin odotettavaa tulevaisuudelta.

Sanomattakin on selvää, että maan elämän kannalta se oli hyvin kauan sitten. Lähdettyäni kotoa ja mentyäni armeijaan, elokuvissa käymiseni väheni dramaattisesti. Vielä silloinkin esikatselut olivat yksi suosikkilajeistani. Vuosien kuluessa ne kerrat ovat olleet harvinaisia, kun olen mennyt teatteriin, koska voin odottaa elokuvan näyttämistä kaapeli-TV:ssä. Tuo palveluhan on tänä päivänä tarpeeksi kallis lisäämättä siihen teatterissa käymisen korkeita kustannuksia.

”Seurakuntaelämäni” ennen kotoa lähtöä koostui osallistumisesta tilaisuuksiin sunnuntaiaamuisin, sunnuntai-iltaisin, keskiviikkoiltaisin ja jos sattui olemaan viikon mittainen herätyskokoussarja, niin me olimme siellä. Käytin sanaa ”osallistuminen” (attending), koska mieleni tahtoi aina olla muissa asioissa.

Siihen aikaan, kun tulin ”keski-iän” vuosiini, kirkossa käyminen ja kaikki ajatukset Herran palvomisesta olivat satunnaisia. Tänä päivänä uskon vakaasti ”rukoussoturin” käsitteeseen, koska se kosketti minua henkilökohtaisesti. Tiesin, että oli useita, jotka rukoilivat puolestani ja siinä elämäni vaiheessa, kun kävin läpi joitakin negatiivisia asioita, Pyhä Henki antoi minulle jonkin verran käsitystä siitä, millainen iankaikkisuuteni olisi, jos elämäntyyliini ei muutu.

Se, mille altistuin, sai minussa aikaan päätöksen lukea Raamattu läpi itselleni ensimmäistä kertaa elämässäni. Se käynnisti tapahtumasarjan, joka alkoi noin 33 vuotta sitten. Sanomattakin on selvää, että ”tulevien näytösten esikatselu” on muuttunut täysin negatiivisesta ihmeellisen ihanaksi suhteeksi Herraani ja Vapahtajaani, Jeesuksen Kristukseen ja parasta on, että se yhä kasvaa päivä päivältä. Nyt ”tulevien tapahtumien” odotukseni on sydämessäni ja mielessäni jatkuvasti. Luen jotakin Raamatusta päivittäin ja jos en tee sitä, niin tuntuu, että jotakin puuttuu.

Raamatun lukeminen läpi itselleni vain yhden kerran ei riittänyt eikä riitä. Siinä on niin paljon tietoa, jonka taivaallinen Isämme on antanut meille, että ei kukaan ole koskaan voinut oppia sitä kaikkea tämän elämän aikana. Yksi säännöllisistä rukouksistani on, että Pyhä Henki valaisisi minua edelleen ja avaisi mieleni sanomalle, jonka Isä haluaa minulla olevan tuona päivänä. Edelleenkin, luettuani läpi useita käännöksiä, havaitsen asioita, jotka eivät aikaisemmin ole kiinnittäneet huomiotani.

Yksi esimerkki tästä: Olin aina kuullut ”suorasta ja kaidasta” tiestä. Aiemmin uskoin, että se tarkoitti säännöllistä käymistä järjestäytyneessä evankelisessa seurakunnassa. Mutta, kuten vanha sanonta kuuluu, ”autotallissa seisominen ei tee minusta autoa”, niin samoin seurakunnan jumalanpalvelukseen osallistuminen ei tee minusta kristittyä. Uskaltaisin sanoa, että todennäköisesti olin useita kertoja lukenut Johanneksen evankeliumin 14. luvun. Eniten huomiotani kiinnitti osa, jossa Jeesus sanoo menevänsä valmistamaan meille sijaa (jakeet 1-3).

Sitten erään kerran lukiessani jälleen tuota lukua, jae 6 hyppäsi sivulta minua kohti. ”Jeesus sanoi hänelle: ’Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.’” Tutkimusraamattu, joka minulla oli tuolloin, antoi luettavaksi toisen Raamatun kohdan, johon tässä jakeessa viitattiin. Matt. 7:13-14 kertoo meille kahdesta tiestä, jotka ovat käytettävissämme. Toinen on ”lavea” ja monet ovat sillä. Toinen on ”suora ja kaita” ja harvat löytävät sen.

Lopulliset kohtalot, tai kuten edellä sanoin, ”tulevien näytösten esikatselut”, tehdään hyvin selväksi Jumalan Sanassa. Kaikki, eli jokainen maailmanlaajuisesti, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Aina, kun Jumala toistaa jotain, se on tärkeää. Käsite kaikista, jotka huutavat avuksi ja pelastuvat on kohdissa: Joel 2:32, Apt. 2:21 ja Room. 10:13.

Että Jeesus on ainoa tie, ei ole sanottu vain kohdassa Joh. 14:6, vaan myös seuraavissa ja monissa muissa kohdissa: Apt. 4:12, Joh. 3:18, Room. 8:1, 2. Piet. 3:9, 1. Joh. 5:12. Yhteenveto kaikkien näiden jakeiden sanomasta on: ”Tunne Jeesus; Tunne Isä ja sinulla on iankaikkinen elämä heidän kanssaan.” ” Ei Jeesusta – ei Isää – iankaikkisuus Tulisessa Järvessä.”

Helvettiä ei alun perin tehty ihmisille, kuten Matt. 25:41 ilmoittaa. Se tehtiin Saatanalle ja hänen demoneilleen, jotka ovat langenneita enkeleitä. Heidän kohtalonsa on ehdoton, koska ei ole mitään mahdollisuutta antaa heille anteeksi. Anteeksianto on varattu jokaiselle ihmiselle, joka on koskaan elänyt, tai tulee elämään tämän maan päällä. Se on täysin yksilöllinen valinta ja tie anteeksisaamiseen löytyy kohdasta 1. Joh. 1: 8-10. Se sanoo, että jos me tunnustamme syntimme, joita kaikki teemme (Room. 3:23) ja pyydämme anteeksi, niin Isä on uskollinen ja vanhurskas ja antaa meille anteeksi. Tämä on niille, jotka ovat huutaneet avuksi, katuneet elämäntapaansa ja pyytäneet Jeesusta antamaan syntinsä anteeksi ja olemaan heidän Vapahtajansa. Hän ei käännytä ketään pois. Hän ei myöskään pakota ketään tulemaan tykönsä. Myös nykyinen paavi sanoo, että me kaikki palvomme samaa jumalaa (huomaa pieni j-kirjain).

Jeesus, Paavali ja Pietari, mutta varsinkin Johannes luvuissa 1. Joh. 2-5, kuvailevat vääriä profeettoja. Antikristuksia ja vääriä profeettoja on ollut täällä siitä saakka, kun Jeesus oli maan päällä noin 2000 vuotta sitten. Meille sanotaan, että heidän määränsä kasvaa merkittävästi, kun ”tämän aikakauden loppu” on lähellä. Tämä oli muinainen ”tulevien näytösten esikatselu”. Lopullinen paha antikristus on täällä pian.

Jos teet tutkimuksen ihmisten asenteista ja toimista ennen vuotta 2000, niin huomaat, että tämän maan päällä on aina ollut syntiä ja pahoja ihmisiä. Nyt, alkaen tämän vuosituhannen alusta ja tultaessa tähän päivään, pahuus on selvästi lisääntynyt. Ja muutaman viime vuoden aikana se ei ole muuttunut vuosittain eikä kuukausittain, vaan päivittäin. Vauhti vain kasvaa ja meille pelastetuille se on positiivinen merkki, että olemme lähellä Kotiin lähtöä. Saatana tuntee Raamatun sisällön paremmin kuin yksikään meistä. Hänen ongelmansa on, että hän ei koskaan tule hyväksymään eikä ole koskaan hyväksynyt Jeesusta luojakseen ja Vapahtajakseen. Hän uskoo edelleen olevansa tasa-arvoinen Jumalan kanssa.

Meille annettiin monia merkkejä, jotka toteutuisivat, kun Israel olisi palannut omaan maahansa 2000 vuoden kuluttua. Yksi tärkeä merkki, joka on mainittu Hesekielin luvussa 38, on koalitio, joka muodostuu sen pääosakkaiden Venäjän, Iranin ja Turkin välille. Tätä koalitiota ei ole koskaan ennen ollut olemassa; mutta nyt vain muutaman viime vuoden aikana se on muodostunut ja on tällä hetkellä paikoillaan. Muuten, kun Israel julistautui itsenäiseksi valtioksi 14. toukokuuta 1948, se oli ainoa kansa, joka koskaan on palannut omaan maahansa niin pitkän ajanjakson jälkeen. Se sai profeetallisen kellon käymään kohti ”keskiyön hetkeä”.

Jumala on todella hämmästyttävä! Hes. 38:4 sanoo, että hän asettaa ”koukun” tuohon koalitioon ja tänään se on paikoillaan. Kaikki kolme ovat melkein konkurssissa ja etsivät keinoa vetää itsensä ylös ja välttää omien ihmistensä vihamielisiä asenteita. Ja silloin, kas kummaa, tuossa on pikkuinen Israel. Suunnilleen New Jersey’n kokoisena se on tänä päivänä kahdeksanneksi rikkain valtio maailmassa. Äskettäin sen alueelta on löydetty massiivisia kaasu- ja öljyesiintymiä.

Sitten Amerikassa, joka on ollut yksi Israelin suurimmista liittolaisista viime vuosikymmenelle saakka, on levottomuutta. Nykyinen presidenttimme on Israelin ystävä, mutta monet muut hallituksen väestämme eivät sitä ole. Myös Israelissa on poliittisia ongelmia koskevia kysymyksiä, ja se saa Israelin näyttämään heikolta koalition silmissä.

Tämän aikakauden lopussa ja juuri ennen kuin viha/ahdistus todella alkaa, lähes koko maailma ei tue Israelia, kun sitä vastaan hyökätään. Näyttää, kuin heidät olisi tuomittu täydelliseen tuhoon, mutta Jumalalla on joitakin ”tulevien näytösten esikatseluja”. Israel käy läpi vaikean seitsemän vuoden ajanjakson ja ainakin kaksi kolmasosaa väestöstä tapetaan (Sak. 13:8). Ahdistuksen lopussa kaikki eloon jääneet israelilaiset hyväksyvät Jeesuksen Messiaanaan. Jumala kuitenkin torjuu koalition hyökkäyksen alkuunsa niin, että kenelläkään ei ole epäilystä siitä, että Hän yksin valvoo Israelin pelastumista (Hes. 38:18-23).

Mitä tulee nykyisiin uskoviin, niin kohdat 1. Kor. 15:51-53 ja 1. Tess. 4:13-17 ovat ”esikatselujamme”. Meidät säästetään Saatanan pahalta antikristukselta ja väärältä profeetalta. Kohtalomme on olla ikuisesti Jeesuksen kanssa, saatuamme uuden ikuisen ruumiin ja synnittömän ajattelutavan. Me kaikki, joilla on Pyhä Henki sisällämme, olemme se, joka pidättää pahaa, kunnes meidät otetaan pois (2. Tess. 2:6).

Jotkut sanovat, ettei se niin ole ja että jopa uskovat joutuvat läpikäymään ahdistuksen. Se merkitsisi, että Jumalan sana ei ole totta ja koko Raamattu olisi silloin arvoton. Jumala ei kuitenkaan valehtele (Tiit. 1:2 JA Hepr. 6:18). On lukuisia kohtia, joissa sanotaan, että meidät pidetään vihan ulkopuolella. Kuten Joosua sanoi: Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa” (Joos. 24:15).

Ota aikaa hetkinen ja harkitse tulevaisuuttasi vakavasti. Kuulutko Jeesuksen laumaan (Joh. 10,) vai onko kohtalosi Suuri Valkea Valtaistuin? (Ilm. 20:11-15). Nämä ovat ainoat kaksi mahdollisuutta. Liity meihin sillä ”suoralla ja kaidalla”, niin kaikki ”tulevien näytösten esikatselusi” ovat aivan mahtavia.

Huuda avuksi Jeesusta nyt; se voisi hyvinkin tapahtua viime hetkellä saadaksesi paikkavarauksen tempauksessa.

Shalom

huebshman46@gmail.com

 

Read Full Post »

Strategy for a Blessed New Year
By Robert Mandel, 4.1.2020, suom. SK

Tätä artikkelia kirjoittaessani toivon voivani tarjota lukijalle strategian lisäämään hengellistä kasvua ja siunausta alkavana vuona. Tämän suunnitelman perusta löytyy Matteuksen luvusta 6, jossa Jeesus neuvoo meitä kokoamaan aarteita taivaaseen.

Voimme helposti kuvitella tämän sanomisen ilmeisen syyn: saada taivaallinen palkka, jota ei voida vähentää eikä hävittää. Mutta uskon, että tälle jakeelle on toinenkin tärkeä syy, jonka Herra ilmoittaa meille jakeessa Matt. 6:21:

”Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.”

Amplified Bible sanoo sen näin:

”Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi [sinun toiveesi, sinun halajamisesi; se, mihin elämäsi keskittyy].”

Suurin osa meistä arvostaisi todella kaikkia neuvoja, jotka keskittäisivät toiveemme, halumme ja elämämme varmemmin Herraan ja Hänen tarkoituksiinsa, kuin mitä ne tällä hetkellä ovat. Uskon, että tässä jakeessa Matt. 6:21, piilossa kaikkien nähtävillä Jeesus antaa meille keinon tehdä juuri niin!

Monien vuosien ajan nuorempana uskovana itseasiassa ajattelin, että KJV:n (King James Version) kääntäjät olivat kääntäneet tämän jakeen jotenkin virheellisesti. Eikö olisi järkevämpää sanoa: ”Missä sinun sydämesi on, sinne sinun aarteesi seuraa”? Meillä kaikilla on taipumus varata aikamme, kykymme ja aarteemme rakastamillemme asioille, vai mitä? Sydämemme kiirehtii edellä kiinnittymään asioihin, joita se rakastaa ja kutsuu meitä lähettämään lisää aikaa tai aarteita antautuakseen sen kiintymyksille täydellisemmin. Vaikka tämä voi olla totta, niin näyttää, että Herra tunsi toisen totuuden, jonka hän halusi meidän ymmärtävän – lähetä aarteesi etukäteen paikkoihin, joihin Jumala käskee ja se kutsuu sydämesi seuraamaan sitä sinne, minne se on mennyt!

Oletko koskaan kokenut tätä itse? Lähetät lahjoituksen lähetyssaarnaajalle ja sitten huomaat ajattelevasi häntä. Lähetät vähän lisää aarteita ja huomaat, että luet mielenkiinnolla heidän uutiskirjeitään. Jatka tähän malliin ja näin sinä huolehdit heistä ja rukoilet heidän puolestaan!

Tässä on nyt minulle se jännä osa: Jos se toimii aarteemme suhteeni, niin miksi se ei toimisi meidän aikamme suhteen?

Entä jos antaisimme Herralle enemmän aikaa vain ”tahtomme tekona”?

Voisiko hän kunnioittaa tällaista uhria lisäämällä haluamme jatkaa tätä käytäntöä? Vuosia sitten saarnamies nimeltä Larry Lea toi esiin vankan opetuksen, kuinka viettää tunti Jumalan kanssa rukouksessa. Muistan tietyn lauseen, jota hän käytti rohkaisemaan meitä toimintamme käynnistämisessä jo ennen kuin meillä oli ”tunnepääomaa” tehdä se. Hän opetti, että jos pysymme lujina sitoutumisessamme tähän ylimääräiseen aikaan, niin harjoituksemme muuttuu haluksi ja sitten ajan myötä halusta tulee ilomme.

Voitaisiinko tämän jakeen ymmärtää myös tarkoittavan, että missä ikinä sinun aikasi on, siellä on myös sydämesi halu.

Toinen vahvistus tälle käsitykselle löytyy yhdestä Raamatun ”rakkautta” tarkoittavasta kreikan sanasta:

  • ”Eros”-rakkaus on romanttista rakkautta;
  • ”Phileo”-rakkaus on veljellistä rakkautta;
  • ”Agape”-rakkaus on ”valinnan rakkautta.”

Vanhan virren sanoin kysymme joskus itseltämme: ”Kuinka Herra saattoi rakastaa minua, syntistä, tuomittua, saastaista”? Uskon, että osa vastauksesta löytyy Hänen ”agape”-rakkaudestaan. Se ei ole vain ehdoton; se on Hänen valintansa! Hän päättää rakastaa meitä ja sitoutuu tuohon valintaan, ennen kuin koskaan annoimme hänelle syytä tehdä niin!

”Jumala osoitti suuren rakkautensa meitä kohtaan lähettämällä Kristuksen kuolemaan puolestamme, kun olimme vielä syntisiä.”

Jos Jumala voi tehdä tämän meidän puolestamme, niin emmekö voisi jäljitellä tätä esimerkkiä Hänen suuresta rakkaudestaan nyt, kun olemme kokeneet sen henkilökohtaisesti? Pitääkö meidän todella tuntea phileo– tai eros-rakkautta, ennen kuin voimme harjoittaa agape-rakkautta? Entä jos tekisimme päätöksen antaa enemmän aikaa ja aarteita Hänelle, ennen kuin tunnemme tekevämme niin?

Jos tulkitsen jakeen Matt. 6:21 oikein, niin Herra kunnioittaisi kuuliaisuuttamme muuttamalla harjoituksemme haluksi ja edelleen iloksi jatkaessamme Hänen kasvojensa etsimistä!

Olen päättänyt toteuttaa käytännössä nämä oivallukset vuonna 2020. Jos valonsäde näistä ajatuksista on koskettanut sydäntäsi, niin kenties liityt minuun.

Saakoon Herra lähettää sydämemme tuoreelle pyhiinvaellukselle seuraamaan polkua, jonka valaisemme sitoutumisellamme rakastaa Häntä uudella tavalla.

Robert Asher Mandel – is53@att.net

 

Read Full Post »

Spiritual sight (part two)
16.8.2019, by Simon Desjardins, suom. SK

Tämän on jatkoa artikkeliin Hengellinen näkökyky (osa 1).

Edellisessä postissani (linkki yllä) näimme, että hengellinen näkökyky kristillisen tiedon hankkimiseksi on välttämätön. Itse asiassa, jos paholainen voi toimia omalla tavallaan, hän tekee meidät sokeiksi heti, kun tilaisuus tarjoutuu, sillä hän tietää, että sokea on helppo pettää, johtaa harhaan ja voittaa. Toisesta Kuningastenkirjasta löytyvä tarina on hyvä esimerkki:

“Kun viholliset sitten tulivat häntä vastaan, rukoili Elisa Herraa ja sanoi: ‘Sokaise tämä väki’. Silloin hän sokaisi heidät Elisan pyynnön mukaan. Ja Elisa sanoi heille: ‘Ei tämä ole oikea tie, eikä tämä ole oikea kaupunki. Seuratkaa minua, niin minä vien teidät sen miehen luo, jota te etsitte.’ Ja hän vei heidät Samariaan.” (2. Kun. 6:18,19)

Heti, kun syyrialaiset sokeutuivat, Elisa pystyi johtamaan heidät harhaan vähällä vaivalla. Hengellisessä maailmassa toimii sama malli. Tämä on yksi syy, miksi monia evankelisia harhautetaan ja petetään; moraalista piittaamattomat käytännöt ovat hautaamassa useat kirkot ja harvat näyttävät olevan todella tietoisia, mitä on tapahtumassa. En puhu tässä lakihenkisistä käytännöistä, vaan moraalittomista osatekijöistä, jotka Raamattu tuomitsee.

Kuten kirjoitin toisaalla, niin henkilö, joka kieltäytyy seuraamasta Jeesusta Hänen ehdoillaan, ei voi nähdä, mitä Jeesus näkee, eikä tietää, mitä Jeesus tietää. Tuon henkilön sokaisee hänen omapäisyytensä ja hän on sokeiden johtajien helposti värvättävissä.

Hengellinen näkökyky ja palvelutyö

Jeesuksen mukaan hengellinen näkökyky on välttämätön myös tehokkaan palvelemisen kannalta.

“Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ‘Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.’” (Joh. 5:19,20)

Jeesuksen suorittama palvelutyö oli kokonaisuudessaan riippuvainen siitä, että hän näki Isän toimivan. Hän tunnusti avoimesti, että ”Poika ei voi tehdä mitään itsestään, vaan mitä Hän näkee Isän tekevän”. Siitä seuraa, että sokeuden tilassa ei voida tehdä mitään arvokasta tai ikuista. Voidaan ryntäillä sisään ja ulos ja työskennellä ylen määrin, mutta ilman näkökykyä tulokset on tuomittu alusta lähtien. Jeesus ei olisi voinut ilmaista sitä selvemmin sanoessaan:

”Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois” (Matt. 15:13).

Tragedia on nykyään se, että monet ns. kristillisistä saarnamiehistä ovat sokeita, tai likinäköisyydestä kärsiviä. Olemme alkaneet uskoa, että raamattukouluilla on kyky tuottaa päteviä saarnaajia ja että tutkintotodistukset riittävät ollaksemme hengellisesti tuottavia. Näin ollen monet tutkintotodistuksineen juoksevat ja hikoilevat, saarnaavat ja työskentelevät saadakseen jonkin verran suosiota ja harvoilla on aikaa mietiskellä Jumalan kirkkautta Jeesuksen Kristuksen edessä, eli nähdä Isä työssä, kuten Jeesus näki hänet. Muistettakoon ikuisesti: palvelutyömme ei voi olla suurempi, kuin mitä näemme Isältä.

Psalmista oli tullut samaan johtopäätökseen:

“Minä nostan silmäni sinun puoleesi, joka taivaissa asut. Katso, niinkuin palvelijain silmät katsovat heidän isäntäinsä käsiin, ja niinkuin palvelijattaren silmät katsovat hänen emäntänsä käsiin, niin meidän silmämme katsovat Herran, meidän Jumalamme, puoleen, kunnes hän armahtaa meitä” (Ps. 123:1,2).

Hengellinen näkökyky synnyttää aitoa palvontaa

Kun Jumalan kirkkaus nähdään, siinä on viehätystä, ihailua ja mietiskelyä; tapahtuu hengellinen herääminen, joka ajaa tarkkailijan korkeampaan käsitykseen jumalallisesta. Sitä voitaisiin verrata kehdossaan makaavaan lapseen, jota kiehtoo kehdon yläpuolella riippuva vauvan lelu. Hän haluaa koskettaa sitä, tuoda sen lähemmäksi silmiään, leikkiä sillä, koska sen värit ja muodot kiehtovat häntä. Jos lapsi olisi sokea, kaikki olisi yksitoikkoista; ei olisi mitään vetovoiman tunnetta, intoa eikä kiinnostusta; mutta hänen näkökykynsä laukaisee kaiken.

Miten on meidän laitamme? Näemmekö Hänet pyhyyden kauneudessa? Näemmekö Jumalan kirkkauden tiedon valon Jeesuksen Kristuksen edessä? Jos emme, niin kokemamme elämä on äärettömän paljon vähemmän, kuin aito kristillinen elämä.

Muutamia varoituksia

Yleensä, kun hengellinen näkökykymme hämärtyy, alamme alitajuisesti etsiä aineellisia korvikkeita ja uskokaa minua, niitä on nykyään helppo löytää, sillä on monia seurakuntia, jotka markkinoivat viihdetapoja, jotka haastavat Hollywoodin värit ja houkutukset. Älä käsitä minua väärin! En tarkoita, että kokouksiemme tulisi olla värittömiä ja ikäviä. Sanon vain, että heidän värinsä eivät tarjoa mittaria, jolla aitoa hengellisyyttä voitaisiin mitata ja jos emme ole varovaisia, ihmiset saattavat päätyä kokouksiimme, ei katsomaan Jumalan kirkkautta, vaan nauttimaan taitavien viihdyttäjien viehätysvoimasta.

Hengessä ja totuudessa

Todellinen palvoja ei tarvitse näitä maallisia vempeleitä, sillä hän on ylittänyt verhon ja näkee Shekinan ilmestyneessä kunniassaan – mitä terävämpi näky, sitä suurempi kokemus. Tämä, eikä mikään muu, on ollut muinaisten pyhien kokemus. Heitä eteenpäin ajava motivoiva voima liittyi heidän terävään näkökykyynsä. Ei tarvitse olla profeetta käsittääkseen sen. Raamattu todistaa uudestaan ja uudestaan, että ilman terävää havaintoa hengellisestä todellisuudesta varma alamäki on alkamassa.

Laodikean seurakunta on räikeänä esimerkkinä tämän periaatteen luotettavuudesta. Heidän hengellisen näkökyvyn puutteensa oli aiheuttanut tuhoa heidän yhteisössään ja Jumalan oli kehotettava heitä sanomalla: “Minä neuvon sinua ostamaan minulta … silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit” (Ilm. 3:18). Tässä piilee toivo todelliselle herätykselle, sillä ilman hengellistä näkökykyä ihminen on ennalta tuomittu olemaan maahan ja aineellisuuksiin sidottu. Sellainen on sokeuden perintö.

Read Full Post »

Spiritual sight (part one)
6.7.2019, by Simon Desjardins, suom. SK

Ensimmäinen väite, jonka haluan tuoda esiin tässä postissa, on, että hengellinen näkökyky on yhtä todellinen kuin sen fyysinen vastine ja että molemmat ovat välttämättömiä ihmisen elämän täydellisen ilmaisun saavuttamiseksi. Tämä ei ole vain minun väitteeni, vaan se on juurtunut pyhiin kirjoituksiin ja sitä tukevat ihmisten kokemukset muinaisista ajoista lähtien.

Näkökyky tuo tiedon

Apostoli Paavali – Pyhän Hengen innoittamana – vakuuttaa, että ilman hengellistä näkökykyä kristillisen tiedon hankkiminen tulee mahdottomaksi. Hän kirjoittaa näin:

“Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan, en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani, anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme – sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan…” (Ef. 1:15–19).

Tässä Paavali sanoo, että ymmärryksemme silmät täytyy valaista tietääksemme. Hänen mukaansa ilman tällaista näkökykyä meidät suljetaan pois kristillisestä tiedosta. Kuten olen kirjoittanut toisaalla, että niin hyödylliset kuin aivot ovatkin, ne eivät voi tuottaa tietoa Pyhästä, sillä tuo tieto on varattu niille, jotka ovat ylittäneet pyhitetyn elämän kynnyksen.

Jumalan vahvistus

Jumala itse vahvistaa saman asian. Puhuen profeetta Jeremian kautta Hän sanoo:

“Minä kasvatan erämaahan setripuita, akasioita, myrttejä ja öljypuita; minä istutan arolle kypressejä, jalavia ynnä hopeakuusia, jotta he näkisivät ja tietäisivät, huomaisivat ja myös ymmärtäisivät, että Herran käsi on tämän tehnyt, Israelin Pyhä sen luonut” (Jes. 41:19,20).

Tässä se on sanottu selvästi: ”…jotta he näkisivät ja tietäisivät.” Näkökyky on ja tulee aina olemaan välttämätön edellytys kristityn oppimiselle. Tästä syystä sokeilla ei ole juurikaan sanottavaa ohjausta tarvitseville ihmisille. Jeremian kirjasta luemme myös: “Kiertäkää Jerusalemin katuja, katsokaa ja tiedustelkaa…” (Jer. 5:1).

Mitä tulee Jesajaan, niin hän julistaa: Eivät he tajua, eivät ymmärrä mitään, sillä suljetut ovat heidän silmänsä, niin etteivät he näe ja heidän sydämensä, niin etteivät he käsitä” (Jes. 44:18). Tieto on tässä liitetty silmiin ja ymmärrys sydämeen.

Yksi asia on varma: hengellisesti sokea kristitty ei saavuta kristillistä tietoa. Vaikka lukisi Raamattua neljä tuntia päivässä, kävisi kirkossa kahdesti viikossa ja raamattukoulua neljä vuotta, niin jos hänellä ei ole hengellistä näkökykyä, hän on tuomittu lojumaan tiedon valtameren rannalla kuin tyhjä simpukankuori, joka on täynnä hiekkaista tietoa, yhtä elotonta kuin kuu.

Sanat eivät riitä

Joitakin vuosia sitten kysyin eräältä espanjalaiselta veljeltä, voisiko hän kääntää yhden Amy Carmichael’in runon espanjaksi. Runon nimi on Fire Words. Veli vastasi myöntävästi vain palatakseen muutamaa päivää myöhemmin kertomaan minulle ymmärtävänsä runon kokonaan paitsi alkuosaa, joka kuuluu näin:

“O God, my words are cold:
The frosted frond of fern or feathery palm
Wrought on the whitened pane –
They are as near to fire as these my words;
Oh, that they were flames!”
Thus did I cry.

”Oi Jumala, sanani ovat kylmiä
Jäätynyt saniaisen tai koristepalmun lehvä
muodostunut kuuraiseen ikkunaruutuun
ne muistuttavat yhtä vähän tulta kuin minun sanani
Oi, jospa ne olisivat liekkejä!”
Niin minä itkin

Hän ei tiennyt, mitä nämä sanat tarkoittivat, sillä hän ei ollut koskaan nähnyt taidokkaita kuvioita, joita pakkanen voi tehdä ikkunaan. Pohjoisesta tuleville ihmisille Carmichael’in viittaus on selkeä ja ilmeinen, mutta ei sellaiselle, joka ei ole koskaan nähnyt jäätynyttä ikkunaruutua. Raamattu ei ole erilainen. Siinä on merkityksiä, joita ei tunneta, ennen kuin lukija näkee huurteen ikkunassa niin sanoakseni, taivaallisen todellisuuden sen pelkän kuvauksen sijaan.

Esimerkki periaatteesta

Toisessa Kuningastenkirjassa on tarina, joka ilmentää sitä, mitä olemme tähän mennessä nähneet. Se liittyy profeetta Elisan palvelijaan. Syyrian kuningas oli raivostunut profeetalle ja aikoi vangita hänet.

“Niin hän lähetti sinne hevosia ja sotavaunuja ja suuren sotajoukon. He tulivat sinne yöllä ja ympäröivät kaupungin. Kun Jumalan miehen palvelija nousi aamulla varhain ja meni ulos, niin katso, sotajoukko, hevoset ja sotavaunut piirittivät kaupunkia. Ja hänen palvelijansa sanoi hänelle: ’Voi, herrani, mitä me nyt teemme?’ Hän sanoi: ’Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa.’” (2. Kun. 6:14–16)

Elisan palvelija odotti tavallista päivää. Hän nousi ylös rauhallisesti, lähti talosta ja yhtäkkiä hänen kasvojensa ilme muuttui. Pelko tarttui häneen ja epäilykset valtasivat hänen sydämensä, koska hän näki Syyrian armeijan ympäröivän kaupungin. Niinpä hän ryntäsi takaisin ja kertoi herralleen, mitä oli tapahtumassa: ”Voi, herrani, mitä me nyt teemme?”

Palvelijaparka ei tiennyt mistä aloittaa. Niinpä Elisa meni ovelle, katsoi ulos ja hymyili. ”Älä pelkää”, hän sanoi palvelijalleen, ”niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa”. Niin palvelija sai rohkeutta Elisan sanoista; rohkeus ja rauha täyttivät hänen sydämensä ja tyyneys valtasi hänen hätääntyneen mielensä.

Tapahtuiko se, mitä palvelija pelkäsi? EI! Tuhannesti EI! Elisa tiesi, että hänen sanansa eivät riitä, joten hän rukoili:

”’Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi.’ Ja Herra avasi palvelijan silmät ja hän näki ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä.” (2. Kun. 6:17)

Vasta, kun palvelija näki, hän käsitti tiedon. Elisa olisi voinut täyttää päänsä tiedolla, mutta se ei olisi riittänyt. Hänen palvelijansa tarvitsi nähdä tietääkseen. Entä me?

Jatkuu artikkelissa Hengellinen näkökyky (osa 2).

Read Full Post »

We are not turning in circles (part two)
15.5.2019, by Simon Desjardins, suom. SK

Tämä on jatkoa artikkelille Emme kierrä ympyrää (osa 1).

Viimeisessä postissani huomautin tärkeästä erosta fyysisen syntymän kautta saamamme elämän ja hengellisen syntymän kautta hankitun elämän välillä, erosta, joka on siinä, että kun edelliselle on luonteenomaista enimmäkseen toistaminen, niin jälkimmäinen paljastuu vain esiin tulevien tapahtumien kautta. Toisin sanoen, edellinen palaa omille jalanjäljilleen yhä uudelleen, mutta jälkimmäinen ei milloinkaan tallaa samaa polkua kahdesti.

Mitä se siis käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa, että hengellistä elämäämme – toisin kuin maallista – ei voida elää mekaanisesti. Esimerkiksi kun sidomme kengännauhamme, teemme sen mekaanisesti, eli ilman ajattelua. Itse asiassa osaamme tehdä sen jopa silmät kiinni, koska olemme harjoitelleet sitä tuhansia kertoja ja teemme sen automaattisesti. Sama pätee housujen päälle panemiseen, keittolautasellisen syömiseen ja tiskaamiseen. Mutta kun kyse on hengellisestä elämästämme, niin tällaisessa automaatiossa ei ole mitään järkeä, sillä emme ole koskaan aikaisemmin edenneet tällä tavalla. Tämä yksinkertainen totuus usein unohdetaan ja väärinkäsitys johtaa aina itseluottamukseen, joka ei paljon auta.

Eksodus on siitä esimerkki. Israelin kansa tunkeutui jatkuvasti ennennäkemättömään, tuntemattomaan tunnettavaan, jumalallisen viisauden mysteeriin. Tämä alituinen sisään käyminen tuntemattomaan on tunnusomaista kahdesti syntyneen elämän etenemiselle.

Tässä ennen elämättömien kokemusten, kartoittamattomien polkujen, ennennäkemättömien olosuhteiden ja tapahtumien tuntemattomassa maassa, vain Jumala on riittävä; me olemme kuin sokeita avun tarpeessa. Ilman häntä emme voi edetä emmekä onnistua.

Tämä riittämättömyys ilmenee kauniisti Jesajan kirjassa:

”Minä johdatan sokeat tietä, jota he eivät tunne; polkuja, joita he eivät tunne, minä kuljetan heidät. Minä muutan pimeyden heidän edellään valkeudeksi ja koleikot tasangoksi. Nämä minä teen enkä niitä tekemättä jätä.” (Jes. 42:16)

Epäterve käytäntö

Edellä mainittua havaintoa ei aina ymmärretä ja usein elämme hengellistä elämäämme, kuten maallistakin. Tuloksena on robottielämä, joka ei johda mihinkään, tai mikä pahempi, johtaa väärään suuntaan.

Taipumus prototyypin rakentamiseen mielessämme on yksi tämän tuomitun menettelyn ilmauksista. Anna minun selittää. Olettakaamme, että veli Yrjöllä on paha alkoholiongelma, ja huolesta ja rakkaudesta häneen haluamme auttaa häntä. Tilanne on hieman herkkä, emmekä tiedä, miten käsitellä tapausta, joten käymme polvillemme ja kyselemme Jumalalta pyytäen opastusta ja viisautta. Onneksi ajoissa Jumala rakkaudessaan ja armossaan ohjaa askeleemme ja tiettyjen konkreettisten toimien ja erityisten neuvojen avulla autamme Yrjöä voittamaan ongelmansa.

Emme ehkä ole tietoisia siitä, mutta usein valitsemamme toimintatapa ja antamamme neuvot tulevat eräänlaiseksi alitajuntaamme tallennetuksi prototyypiksi. Näin ollen, kun kohtaamme toisen Yrjön – olkoon hänen nimensä vaikka Akseli, Jussi tai Olli – niin yksinkertaisesti sovellamme mallia, jonka olemme oppineet aiemmista kokemuksista. Tästä syystä emme tarvitse kysellä Jumalalta, sillä luulemme tietävämme, kuinka käsitellä tilannetta. Niinpä painamme nappia ja prosessi alkaa.

Käsiteltyämme 47 ihmistä, jotka on luokiteltu Yrjön luokkaan, meitä pidetään jo ”asiantuntijoina”. Itse asiassa voisimme kirjoittaa kirjan, jonka otsikkona on ”Yrjö-oireyhtymä” ja kristityt, jotka kohtaavat Yrjöjä, voisivat olla taipuvaisia ostamaan kirjaamme ja soveltamaan siinä ilmaistua korkealentoista mekanismia.

Tällainen käsittely, niin ammattitaitoiselta kuin näyttääkin, voi johtaa vain keskinkertaisuuteen tai täydelliseen katastrofiin. Näin on, koska ei ole kahta Yrjöä. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen; ja vaikka hoitaisit samaa Yrjöä, niin olosuhteet olisivat varmasti erilaiset. Itse asiassa Yrjökään ei olisi enää sama henkilö, sillä hän olisi ajan kuluessa muuttunut. Toisin sanoen, löytäisit itsesi polulta, jota et ole koskaan tallannut. Näin ollen sinun pitäisi käydä polvillesi, kuten teit ensimmäisellä kerralla ja pyytää Jumalaa ohjaamaan askeleitasi. Sananlaskujen neuvo on edelleen voimassa:

”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi” (Sananl. 3:5).

Jumala voi ohjata meitä ottaen menneisyyden huomioon, mutta Hänen ohjauksensa ei ole kopio siitä, mitä Hän käytti aiemmin, koska kaikki on muutoksessa.

Joosian esimerkki

Raamattu tarjoaa meille useita esimerkkejä siitä, kuinka tärkeää on aina kysyä Jumalalta. Yksi löytyy Toisesta Aikakirjasta. Se koskee Joosiaa, joka oli yksi hurskaimmista kuninkaista, mitä Juudassa koskaan oli.

2. Kun. 23:25 sanoo näin:

”Ei ollut ennen häntä ollut hänen vertaistansa kuningasta, joka niin kaikesta sydämestänsä, kaikesta sielustansa ja kaikesta voimastansa olisi kääntynyt Herran puoleen, kaiken Mooseksen lain mukaan; eikä hänen jälkeensä tullut hänen vertaistansa.

Hän alkoi etsiä Jumalaa 16 vuoden iässä ja alkoi puhdistaa maata sen epäjumalista 20 vuoden iässä. Hänestä on kirjoitettu:

”Hän teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä ja vaelsi isänsä Daavidin teitä, poikkeamatta oikealle tai vasemmalle(2. Aik. 34:2).

Ja edelleen:

Sellaista pääsiäistä ei oltu vietetty Israelissa profeetta Samuelin ajoista asti; sillä ei kukaan Israelin kuninkaista ollut viettänyt semmoista pääsiäistä, kuin nyt viettivät Joosia, papit ja leeviläiset, koko Juuda ja saapuvilla olevat israelilaiset sekä Jerusalemin asukkaat” (2. Aik. 35:18).

Mutta eräänä päivänä tämä suuri kuningas nojautui omaan ymmärrykseen eikä kysynyt Jumalalta. Näin kävi, kun Egyptin kuningas Neko aikoi kulkea Juudan poikki armeijansa kanssa päästäkseen Karkemisiin, joka oli tärkeä kaupunki Syyriassa, jossa hän aikoi taistella babylonialaisia vastaan. Hän olisi voinut kiertää Juudan maan, mutta Jumala oli käskenyt häntä kiirehtimään. Tässä on tuo kohta:

”Kaiken tämän jälkeen, sittenkuin Joosia oli pannut kuntoon temppelin, lähti Neko, Egyptin kuningas, sotimaan Karkemista vastaan, joka on Eufratin varrella; ja Joosia meni häntä vastaan. Niin Neko lähetti sanansaattajat hänen luokseen ja käski sanoa: ’Mitä sinulla on tekemistä minun kanssani, Juudan kuningas? Enhän minä nyt tule sinua vastaan, vaan sitä sukua vastaan, joka on sodassa minun kanssani, ja Jumala on käskenyt minua kiiruhtamaan. Jätä rauhaan Jumala, joka on minun kanssani, ettei hän tuhoaisi sinua.’ Mutta Joosia ei väistänyt häntä, vaan pukeutui tuntemattomaksi taistellakseen häntä vastaan, eikä kuullut Nekon sanoja, jotka kuitenkin tulivat Jumalan suusta. Niin hän meni taistelemaan Megiddon tasangolle.” (2. Aik. 35:20–22)

Kuvitelkaamme itsemme Joosian saappaisiin. Pakanakuningas on aikeissa hyökätä hänen maahansa suurella armeijalla ja hän haluaa, että tämän uskovan, että Jumala on hänen kanssansa ja että tällä ei ole mitään hyötyä Juudan maasta. Petos näyttää liian ilmeiseltä. Aina, kun jokin armeija oli tullut Juudan rajoille, sen tarkoitus oli hyökätä siihen ja ottaa maa haltuunsa. Petos oli silmiinpistävä. Niinpä hän ryhtyi taisteluun Egyptin armeijan kanssa ja kuoli.

”Mutta ampujat ampuivat kuningas Joosiaa; ja kuningas sanoi palvelijoillensa: ’Viekää minut pois, sillä minä olen pahasti haavoittunut.’ Niin hänen palvelijansa siirsivät hänet sotavaunuista ja panivat hänet hänen toisiin vaunuihinsa ja kuljettivat hänet Jerusalemiin. Ja hän kuoli ja hänet haudattiin isiensä hautoihin. Ja koko Juuda ja Jerusalem surivat Joosiaa.” (2. Aik. 35:23,24)

Mikä surullinen loppu. Kaikki näytti niin ilmeiseltä. Varo toimimasta nopeasti näennäisestä syystä, että sopiva toimintatapa on päivänselvä. Se on harhauttanut monia ennenkin ja seuraus on usein ollut tuhoisa. Joosia olisi voinut tapansa mukaan kysyä Jumalalta, mutta tapauksen näennäinen selvyys johti hänet harhaan.

Kysykäämme Herralta ja odottakaamme Hänen johtoaan, sillä emme ole koskaan ennen käyneet tätä tietä.

Read Full Post »

Older Posts »