Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Henri Nouwen’

Lighthouse Trailsin minikirja 1.5.2016
The Story Behind Lighthouse Trails
Deborah Dombrowski ja Lighthouse Trails’in toimittajat, suom. SK

Osa 1: Oli pimeä ja myrskyinen yö”

Jokainen hyvä mysteeri lähtee siitä, että ”oli pimeä ja myrskyinen yö”. Tämä on kuitenkin erilainen mysteeri. Se koskee seurakuntaa, Morsianta, jonka salaperäisesti sieppasi tumma, petollinen muukalainen, joka tuli valon enkelinä ja lupasi sille monia suuria asioita, jos se vain seuraisi häntä. Ja se koskee pientä ja mitätöntä kustannusyhtiötä, joka ryhtyi yhteistyöhön niiden Morsiameen kuuluvien kanssa, jotka eivät antautuneet valon enkelille ja pyrki selvittämään, mitä sille tapahtui ja kuinka tuoda se takaisin turvaan.

Kesällä 2000 ei ollut mitään Lighthouse Trails -kustannusta. Kenenkään mielessä ei ollut aavistustakaan siitä. Dave’n kanssa lähestyimme kuuden lapsemme kasvattamisen viimeistä kierrosta oregonilaisessa pikkukaupungissa kätkössä Cascade-vuorten juurella. Vuonna 1997 meidät oli hälytetty asiaan nimeltä Y2K ja autoimme kokoamaan työryhmän pienessä kaupungissamme, ei siksi, että olisimme luulleet maailmanlopun tulevan 31.12.1999. Emme luulleet. Meidät kuitenkin herätettiin arjestamme, johon kuului jalkapallopelejä, lastenkasvatusta, kirkossa käymistä, kampanjoimista pitää homoagenda poissa kouluista, tarvitsevien ystävien auttamista, Focus on the Family’n kaltaisten järjestöjen tukemista – tiedäthän, ihan tavanomaista kamaa, jota hyvä kristitty perhe harrastaa. Tultuamme uskoon 70-luvulla (minä navetassa Raamatun ja muutaman lehmän kanssa ja Dave armeijan kasarmeilla Saksassa) ja kuuluttuamme seurakuntaan 25 vuotta oli paljon asioita, joista emme koskaan olleet kuulleet saarnatuoleista. Aluksi 70-luvulla kuulimme Jeesuksen tulemuksesta, eikä ollut harvinaista kuulla evankeliumia saarnattavan sunnuntaisin ja ihmisiä tuli esille ja pelastui. Se oli jännittävää ja ilmassa oli odotus, että tempaus voi tapahtua milloin tahansa. Ajan mittaan sellaiset puheet kuitenkin loppuivat, alttarikutsut laantuivat ja tilalle tuli paljon muita asioita: merkkejä ja ihmeitä, joiden sanottiin olevan Jumalasta, boikotteja ja lainsäädännöllisiä pyrkimyksiä kääntää maamme ”kristilliseen” kulttuuriin, lauluja, jotka alkoivat jättää Jeesuksen ja Ristin pois ja monta kertaa rummut niin lujalla, ettei sanoja voinut kuulla ollenkaan, tai lauluja kaikista niistä suurista asioista, joita voisimme tehdä, jos vain liittyisimme yhteen.

Kun Y2K tuli, se tärisytti meitä ja muistutti, että aikamme tämän maan päällä on tilapäinen ja että Raamattu puhuu ajasta, jossa ihmiset tulevat hyvin petetyiksi tajuamatta aikaa, jossa elämme. Vaikka emme uskoneet, että maailmanloppu tulisi keskiyöllä uudenvuodenaattona 1999, me uskoimme, että Jumala halusi saada huomiomme. Tuolloin emme vain tienneet mitä varten. Vuosi 2000 vieri melko rauhallisesti ja elämä jatkui. Kuitenkin jo vuonna 1998 eräs ystävä oli kertonut meille tuntemastaan kirjailijasta Salem’issa, joka kirjoitti siitä, kuinka New Age oli tulossa evankelikaaliseen seurakuntaan. Vaikka tiesimme jotakin New Agesta, niin se oli sana, jota ei koskaan mainittu minkään seurakunnan saarnatuolissa, joissa olimme koskaan käyneet, joten tuo huomautus luiskahti hiljaisesti pois kahdeksi vuodeksi.

Syksyllä 2000 tyttäremme, silloin 16 vuotias, oli Young Life -harjoittelija. Young Life on kansallinen järjestö, joka tavoittaa nuoria julkisissa kouluissa kristillisellä sanomalla. Eräänä päivänä lokakuussa hän toi kotiin luettelon sille vuodelle vaadittavista luettavista kirjoista. Se käsitti kirjoja 12 kirjailijalta, joista useimmista emme me, eikä tyttäremme, olleet koskaan kuulleet. Neljä heistä tulisi pian muuttamaan elämämme ikuisesti: Thomas Merton, Richard Foster, Henri Nouwen ja Brennan Manning.

Noin viikkoa myöhemmin paikallinen pastori soitti, koska yritti saada vähän tietoa eräästä collegesta, jonne hänen lapsensa halusivat mennä. ”Deborah, muistatko, kun kerroit minulle pari vuotta sitten kirjailijasta täällä päin, joka kirjoitti, että New Age on tulossa seurakuntaan? Voisitko selvittää sitä.” Sen puhelun jälkeen otin yhteyttä vanhaan ystävääni, joka oli kertonut minulle tästä kirjailijasta ja hän sanoi heti: ”Deborah, sinun on aika tavata Ray Yungen.”

Viikkoa myöhemmin istuin Oregonin Keizer’issä eräässä kahvilassa muutamaa minuuttia ennen sovittua tapaamistani herra Yungen’in kanssa. Oikeaan aikaan sisälle pomppi lähes kaksimetrinen mukavan näköinen kaveri kantaen kummallakin kädellään nipuittain lehtiä, lehtileikkeitä ja kirjoja. Jysäytettyään pöydälle ilmeisen luetut aineistokasansa hän osti minulle 50 sentin kupin talon kahvia ja sitten jatkoi puhuen minulle toista tuntia. Jo puheensa alkuvaiheessa, kun hän mainitsi Thomas Merton’in ja Richard Foster’in, jokin sanoi minulle tämän olevan kaitselmuksen järjestämä tapaaminen. Ja kun hän vähän myöhemmin mainitsi Brennan Manning’in ja Henri Nouwen’in, niin aloin saada kuvan. Tämä mies oli lähetetty pelastamaan tyttäreni lukemasta kirjoja miehiltä, jotka kutsuivat itseään kristityiksi, mutta jotka todellisuudessa olivat tuomassa mystistä hengellisyyttä kristinuskoksi naamioituneena. Ennen kuin lähdin tapaamisesta Ray’n kanssa, hän ojensi minulle ruskean kirjekuoren. ”Olen kirjoittanut kirjan tästä, mutta sitä ei ole vielä julkaistu. Sen nimi on Time of Departing (Lähdön/erottautumisen aika). Olen kanniskellut sitä kaksi vuotta. Mahtaisitteko sinä ja miehesi tykätä lukea se.” Otin paketin ja lähdin. (Kirja luettavissa suomeksi täällä)

Olisi vähättelemistä sanoa, että tuon käsikirjoituksen lukeminen avasi silmämme ja muutti elämämme ikuisesti. Ja jos joku olisi sanonut meille silloin, että kahden vuoden sisällä tuosta päivästä kahvilassa me aloittaisimme kustannusyhtiön ja lopulta kohtaisimme Pohjois-Amerikan kristilliset johtajat, niin todennäköisesti olisimme menetelleet toisin. Suoraan sanoen, me ajattelimme tuolloin, että Ray Yungen’in kirja tuli juuri ajoissa varoittamaan seurakuntaa, jotta kontemplatiivinen hengellisyys ei tulisi siihen. Me ajattelimme, ettei voisi olla mitään mahdollisuutta, että liian monet kristityt edes harkitsisivat lähtemistä kontemplatiiviselle tielle. Meistä se oli niin selvää, kuinka vaarallinen ja raamatunvastainen se oli. Ajattelimme, että jos voisimme varoittaa joitakin vaikutusvaltaisempia johtajia (kuten Rick Warren), niin he olisivat varoittamisesta niin iloisia, että todennäköisesti menisivät ja kirjoittaisivat omia kirjojaan varoittaen kontemplatiivisesta rukouksesta ja me voisimme palata ”normaaliin” elämään ja jättää tällaisen asian heille.

Noina aikoina meillä oli paljon vääränlaisia ajatuksia eikä meillä ollut mitään käsitystä siitä, mitä oli tapahtumassa.

Osa 2: Kuuma aihe, joka ei noin vain poistuisi”

Luettuamme syksyllä 2000 vastalöydetyn uskonveljemme Ray Yungen’in julkaisemattoman käsikirjoituksen A Time of Departing, ensimmäinen asia, joka tuntui järkevältä tehdä, oli tavata Young Life’n Oregon’in koulutusjohtaja. Olin huolestunut oman tyttäreni mukanaolosta Young Life’ssa, mutta ajattelin myös kaikkia niitä tuhansia Young Life’n johtajia ja harjoittelijoita, jotka voitaisiin tutustuttaa kontemplatiiviseen hengellisyyteen Young Life’n luettavaksi suosittelemien kirjojen kautta.

Soitin Young Life’n toimistoon Portland’issa ja sovin tapaamisesta. Noin viikon aikana ennen tapaamista aloin tutkia kontemplatiivista hengellisyyttä internetissä. Ainoa ongelma vain oli, että sitä vastustavaa tai kritisoivaa aineistoa ei käytännössä löytynyt. Kuitenkin sitä tukevaa oli runsaasti. Lopulta löysin erään John Caddick’in (Oregon’ista) artikkelin. Se oli kirjoitettu vuonna 1997 ja otsikoitu: ”What is Contemplative Spirituality, and Why is it So Dangerous?” (Mitä on kontemplatiivinen hengellisyys ja miksi se on niin vaarallista?). Se oli itseasiassa Brennan Manning’in kirjan, The Signature of Jesus (Jeesuksen allekirjoitus), arvostelu. Se oli yksi kirjoista, joista Ray puhui käsikirjoituksessaan. John Caddock’in artikkeli ja eräs toinen olivat ainoat internetissä torjumassa tätä mystistä rukousta, jota sanottiin kristilliseksi. Kysymystä kontemplatiivisuudesta ei pohjimmiltaan kyseenalaistettu. Emme juuri tienneet tuolloin, että se oli muhinut evankelikaalisen seurakunnan taustalla siihen mennessä ainakin kaksi vuosikymmentä ja oli räjähtämässä apposelleen.

Young Life’n johtajan tapaamistamme edeltävänä päivänä törmäsin internetissä Peter Marshall nuoremman nimeen ja näin, missä hän mainosti Henri Nouwen’ia. En tiennyt paljonkaan Marshall nuoremmasta, mutta olin tykännyt hänen isänsä Peter Marshall’in elokuvasta A Man Called Peter (Mies nimeltä Peter). Hän oli skotlantilainen saarnamies, josta lopulta tuli USA:n senaatin kappalainen 50-luvulla. Kun huomasin Peter Marshall nuoremman suosittelevan Nouwen’ia, lähetin sähköpostin hänen toimistoonsa ilmaisten huoleni ja sain aika murhaavan vastauksen. Tuolloisessa lapsellisuudessani en voinut uskoa, että vastaus oli todella häneltä. Niinpä aamuna, jolloin olin lähdössä tapaamiseen Ray’n ja Young Life’n johtajan kanssa, soitin Peter Marshall’in toimistoon. Ja yllätys, yllätys, puhelimeen vastasi Peter Marshall nuorempi. Hän tunnusti, että se oli todella hän, joka oli vastannut sähköpostiin ja kertoi minulle, että jokainen, joka sanoi jotakin pahaa Henri Nouwen’ista tai Brennan Manning’ista syyllistyi ”saatanalliseen panetteluun”. Marshall ilmaisi voimakasta vihaa siitä, että olin kyseenalaistanut nämä kaksi kontemplatiivista miestä. Olin hyvin hämmentynyt vihaisesta reaktiosta sellaiseen, jonka olin luullut minun osaltani olevan ystävällinen ja leppeä haaste. Kun Marshall oli lakannut nuhtelemasta minua, sanoimme ”good bye” ja lopetimme puhelun. Minulle ei koskaan tullut toista tilaisuutta puhua Peter Marshall nuoremmalle ja hän kuoli vuonna 2010 70 vuoden iässä.

Kun tuona aamuna tulin kahvilaan Portland’issa, Ray seisoi eteisaulassa odottamassa. Lähestyessäni häntä sanoin: ”Et usko, kenelle juuri puhuin.” En tule koskaan unohtamaan Ray’n reaktiota, kun kerroin hänelle tapahtuneesta. Silmät kyynelissä hän sanoi: ”Peter Marshall on konservatiivinen kristitty. Olen järkyttynyt, että hänellä on tuollainen näkemys.” Tiesin silloin, että Ray Yungen oli veli, joka ei vihannut näitä ihmisiä, vaan hänellä oli aito halu auttaa ihmisiä. Ja mitä tulee Marshall’in vihaiseen reaktioon, tulin myöhemmin huomaamaan, että vihainen reaktio oli yhteinen nimittäjä niille, jotka edistävät kontemplatiivista hengellisyyttä, kun joku kyseenalaistaa sen. Niiden lista, joille jonakin päivän puhuisin joko puhelimessa, sähköpostilla, tai kirjeellä alkoi Marshall’ista, mutta siihen tulisi myöhemmin kuulumaan: Philip Yancey, Dan Kimball, Shane Claiborne, Rick Warren, Ken Blanchard, David Jeremiah, Gary Thomas, Keri Wyatt Kent, Richard Foster (välillisesti), Focus on the Family’n henkilökuntaa, Beth Moore’n korkein avustaja sekä Charles Stanley’n läheinen avustaja ja monia muita.

Syksystä 2000, jolloin tapasimme Ray’n, aina vuoden 2001 loppuun yritimme löytää kustantajan, joka julkaisisi kirjan A Time of Departing. Laadimme ehdotuksen ja lähetimme sen useille kristillisille kustantajille.

Kun hylkäävä kirje toisensa jälkeen tuli, niin tulimme yhä skeptisemmiksi sen suhteen, että löytäisimme kustantajan kirjalle A Time of Departing. Sillä aikaa Ray luki artikkelin jostakin, että 40 johtavaa kristillistä kustantajaa julkaisivat kirjoja sellaisilta kirjailijoilta, joilla oli ”merkittävät kansalliset foorumit”. Tiesimme, että tämä lausunto jätti Ray’n ulos. Hän oli tuntematon.

Mitä tulee Ray’n taustaan kirjoittajana, niin hän oli kirjoittanut 90-luvun alussa kirjan For Many Shall Come in My Name (Sillä monia tulee minun nimessäni), jonka julkaisi pieni kustannusyhtiö, joka lopulta meni konkurssiin. Kirja oli New Age -liikkeen paljastus yhteiskunnassamme. Kirjaa myytiin useita tuhansia kappaleita ja Ray teki maanlaajuisen kiertueen, johon kuului haastatteluja sellaisissa paikoissa kuin Southwest Radio Church, mutta kun Ray’n kustantaja lopetti, niin hän jäi ilman mitään edustusta.

Sitten vuonna 1994 muutamia vuosia siitä, kun Ray kirjoitti kirjan Many Shall Come in My Name Salem Missionary Alliance’n nuorisopastori pyysi häntä tutkimaan miestä nimeltä Richard Foster, joka oli pian tulossa pastorin seurakuntaan. Ray ei ollut kuullut Foster’ista aikaisemmin, joten ennen kuin seminaari alkoi. hän luki kirjan Celebration of Discipline. Ray oli jonkin aikaa tutkinut katolista munkkia ja panenteistia nimeltä Thomas Merton ja lukiessaan Foster’ia hänestä tuntui, että tämän ja Merton’in välillä oli yhteys. Ray osallistui seminaariin ja jälkeenpäin meni eteen, jossa Foster seisoi ja puhui ihmisille. Ray kuvailee lyhyttä keskusteluaan Foster’in kanssa tuona iltana:

Kun seminaari oli lopussa … lähestyin Foster’ia ja kysyin kohteliaasti: ”Mitä ajattelet nykyisestä katolisesta kontemplatiivisesta rukousliikkeestä?” Hän näytti selvästi vaivautuneelta kysymyksestä ja aluksi näytti välttelevältä ja poissaolevalta.

Sitten hän vastasi: ”No niin, enpä oikein osaa sanoa, jotain hyvää, jotain pahaa (mainiten Matthew Fox’in esimerkkinä pahasta).” Puolustaen hän sanoi: ”Arvostelijani eivät ymmärrä, että kristikunnassa on tämä perinne vuosisatojen takaa.” Sitten hän sanoi sellaista, joka on kaikunut mielessäni siitä saakka. Hän totesi painokkaasti: ”No niin, Thomas Merton yritti herättää Jumalan kansan!” Silloin tajusin, että Foster oli kahlannut syvälle Merton’in uskomussysteemiin.1

Sen jälkeen Ray alkoi tutkia Foster’ia perusteellisesti ja alkuvuodesta 1999 hän sai valmiiksi kirjan A Time of Departing käsikirjoituksen, jossa Richard Foster ja Thomas Merton olivat hänen kritiikkinsä tärkeitä kohteita. Lähes kaksi vuotta myöhemmin me tapasimme Ray’n.

Sillä aikaa kun etsimme kustantajaa kirjalle A Time of Departing ja hylkäävien kirjeiden pino kasvoi, niin Ron, Salem’in nuorisopastori, joka oli kutsunut Ray’n Richard Foster’in seminaariin, oli eräässä seurakuntakonferenssissa ja löysi itsensä päivällispöydästä John Armstrong’in kanssa, joka oli pastori, kirjailija ja Wheaton College’n ylempiin tutkintoihin johtavan osaston dosentti. Ron’illa sattui olemaan Ray’n käsikirjoituksen kopio mukanaan ja päästyään keskustelemaan hän kysyi Armstrong’ilta, ottaisiko tämä käsikirjoituksen mukaansa ja lukisi sen. Armstrong suostui.

Kahden viikon sisällä Armstrong otti yhteyttä Ron’iin ja sanoi, että kirja A Time of Departing oli fantastinen. Hän sanoi, että jos Ray ottaisi pois luvun kuusi (”Voiko tämä olla lopun aika?”), hän todennäköisesti voisi saada Harvest House’n julkaisemaan kirjan. Aluksi innostuimme, mutta rukoiltuamme ja harkittuamme Ray, David ja minä päätimme, että tuon luvun poistaminen heikentäisi kirjan sanomaa vakavasti. Tässä luvussa Ray puhuu okkultisti Alice Bailey’stä (joka keksi käsitteen New Age) ja hänen ennustuksestaan, että Vesimiehen Aika (oletettu valaistuksen aika ihmiselle, jolloin hän tiedostaa jumaluutensa) tulisi kristillisen kirkon kautta mystisillä harjoituksilla ja merkeillä ja ihmeillä. Luku kuusi puhuu myös sellaisesta, johon Raamattu viittaa Salaisuus Babylonina (Ilm. 17:5), jossa viettelevät henget pettävät koko maailman hyväksymään uuden hengellisyyden systeemin (maailmanuskonnon). Lainauksessa tuosta luvusta Ray toteaa:

Sen sijaan, että vastustaisi kristinuskoa, okkultismi kaappaisi sen ja sulautuisi siihen ja sitten käyttäisi kristikuntaa ensisijaisena välineenä New Age -tietoisuuden levittämiselle ja juurruttamiselle!2

Ei, me tiesimme, että tuon luvun oli jäätävä. On murheellista ja ironista, että John Armstrong viime vuosina on tullut ulos esiintulevan kirkon [Emerging church] puolestapuhujana.

Eräänä päivänä sen jälkeen, kun olimme torjuneet John Armstrong’in tarjouksen julkaista kirja A Time of Departing ja kun jo aloimme ajatella, ettemme koskaan löytäisi kustantajaa tälle elintärkeälle kirjalle, niin hieman valoa tuli ja minä sanoin Dave’lle: ”Miksi emme käynnistäisi omaa kustannusyhtiötä ja julkaisisi kirjaa itse?” Rukoilimme, että Jumala avaisi oven, jos tämä olisi se, mitä Hän tahtoi meidän tekevän, ja puhuttuamme Ray’n kanssa sovimme yhdessä, että näin me saisimme kirjan julkaistua.

Emme tienneet kustantamisesta mitään. Minä olin pieniaikainen free-lance-kirjoittaja ja olin kirjoittanut oman elämäkertani, ja Dave’lla oli englanninkielen tutkinto Portland’in valtionyliopistossa.  Tämä tuskin kuitenkaan valmisti meitä käynnistämään kustannusyhtiötä. Ostin Amazon’ilta pinon kirjoja, joista yksi oli nimeltään How to Publish a Book and Sell a Million Copies (Kuinka kustantaa kirja ja myydä miljoona kappaletta). Kuitenkin, kun luin kirjaa, niin yksi neuvo oli: Älä koskaan kirjoita mitään ”kiistanalaista”, jos olet kiinnostunut ”isosta myynnistä”. Silloin tajusin, että Lighthouse Trails ei koskaan tulisi olemaan iso kustannusyhtiö, joka myisi miljoonia kirjoja. Me läksimme liikkeelle kiistanalaisena ja yli vuosikymmentä myöhemmin meitä edelleen pidetään kiistanalaisena. On murheellista, että sana ”kiistanalainen” on yhä lisääntyvästi tulossa tarkoittamaan ”sellaista, joka on sitoutunut raamatulliseen evankeliumiin”.

Maaliskuussa 2002 avasimme liiketoimintapankkitilin sadalla dollarilla ja virallisesti käynnistimme Lighthouse Trails -kustannuksen (josta myöhemmin tuli LLC). Mottomme tulisi olemaan ”tuoda valoa pimeille alueille”. Kuusi kuukautta myöhemmin julkaisimme ensimmäisen painoksen kirjasta A Time of Departing. (Kirjan voi lukea suomeksi tästä.)

Aivan samoihin aikoihin kuin kirjaa A Time of Departing oltiin julkaisemassa, toista kirjaa suuremman kristillisen kustannustalon toimesta oltiin myös julkaisemassa. Ollessamme noutamassa uuden julkaisumme ensimmäistä painoerää pieneltä kirjanpainajalta Washingtonin valtiossa, niin tietämättämme oltiin julkaisemassa myös Rick Warren’in kirjaa The Purpose Driven Life (Suomeksi: Tarkoituksena elämä, Päivä Oy, 2005) ja siitä tuli pian New York Timesin bestselleri, joka lopulta saavutti yli 30 miljoonan kappaleen myynnin. Se muuttuisi kanin ja kilpikonnan väliseksi kisaksi, mutta koska uskoimme, että kontemplatiivinen hengellisyys vetäisi ihmisiä pois Evankeliumista eikä siihen, niin meistä tuntui, että ponnistuksemme olivat tarpeellisia ja että Jumala kyllä saisi varoituksemme ulos sopivaksi katsomallaan tavalla.

Keväällä 2003 lähetimme kirjan A Time of Departing Rick Warren’ille ajatellen, että meidän pitäisi varoittaa tätä nyt niin suosittua pastoria kontemplatiivisesta rukousliikkeestä. Hän lähetti meille henkilökohtaisen huomautuksen kortilla sanoen:

Vain huomautus sanoakseni kiitoksia Ray Yungen’in kirjasta A Time of Departing. Se varmasti on hyödyllinen lisä henkilökohtaiseen kirjastooni ja resurssi tutkimuksissani. Myönnän, että tämä on kuuma aihe.

Vilpittömästi, Rick Warren

Saatuamme Rick Warren’in vastauksen tunsimme helpotusta, että hän näytti arvostaneen varoitustamme, mutta se oli ennen kuin tapahtui paljon asioita:

Se oli ennen kuin luimme Warren B. Smith’in kirjan Deceived on Purpose: The New Age Implications of the Purpose Driven Life (Petetty tarkoituksella: Päämäärätietoisen elämän New Age -implikaatiot).

Se oli ennen kuin saimme tietää, että Rick Warren oli mainostanut Richard Foster’ia, Dallas Willard’ia ja hengellisen muodostamisen liikettä (so. kontemplatiivista hengellisyyttä) jo 1990-luvun alussa ensimmäisessä kirjassaan The Purpose Driven Church (Suomeksi: Päämäärätietoinen seurakunta, Aika Oy 1999).3

Se oli ennen kuin luimme George Mair’in kirjan A Life With Purpose: Reverend Rick Warren—the most inspiring pastor of our time (Elämä tarkoituksella: Rick Warren – aikamme innoittavin pastori), joka tunnisti Rick Warren’in suunnitelmia käyttää New Age -myötäilijä Ken Blanchard’ia Warren’in globaalissa P.E.A.C.E. -suunnitelmassa kouluttamaan johtajia ympäri maailmaa.4

Se oli ennen kuin tuttava neuvoi George Mair’ia oikeuskanslerin toimistossa Kaliforniassa nostamaan viharikossyytteen Rick Warren’ia vastaan hänen hyökättyään Mair’ia vastaan tämän kirjan vuoksi (Mair soitti minulle ja neuvoin häntä jättämään syyte nostamatta).5 On ironista, että kun Mair kirjoitti kirjansa, niin se oli tarkoitettu kiitoksen osoitukseksi Rick Warren’ille ”Amerikan pastorina” ymmärtämättä, että samalla oli paljastettu New Age -yhteyksiä.

Se oli ennen kuin Rick Warren keväällä 2005 kirjoitti vahinkoa hallitsevan ”keskiyön sähköpostinsa”, sähköpostin, joka oli täynnä epätarkkuuksia totuuden salaamiseksi, mutta silti hän pani silloisen pääuskonpuolustajansa laittamaan sen kaikkialle nettiin muutamassa tunnissa siitä, kun lähetti sen minulle.6

Se oli ennen kuin Saddleback lähetti sähköposteja tuntemattomalle määrälle ihmisiä sanoen, että Lighthouse Trails ja Ray Yungen ”istuivat rahakasan päällä” (ja me vain halusimme tietää missä se kasa oli, koska olisimme todella voineet käyttää sen rahakasan laskujen maksamiseen siinä kuussa).

Se oli ennen kuin Saddleback syytti Lighthouse Trails’iä ”julkaisuvalheista” ja päätteli, että me olimme murtautuneet heidän verkkosivupalvelimelleen ja ”liittovaltion agentit” olivat asialla.7

Se oli silloin, kun vielä luulimme, ettei ollut mitään mahdollisuutta, että kristillisten johtajien enemmistö voisi olla auttamisen ytimessä tuomassa sisälle mystistä hengellisyyttä, joka veisi miljoonia suoranaisen luopumuksen syliin.

Ei tarvinne mainita, että kun keväällä 2006 menimme painoon kirjan A Time of Departing toisella painoksella, niin kirja nyt sisälsi kokonaisen luvun, joka oli omistettu Rick Warren’ille ja hänen taipumuksilleen kontemplatiiviseen rukoukseen. Ja siinä oli luku omistettu sellaiselle, jota kaikki kutsuvat ”esiintulevaksi kirkoksi”. Häijyjä ja häikäilemättömiä ponnistuksia oli jo käynnissä Lighthouse Trails’in pysäyttämiseksi. Jos olisi ollut vain meidän voimamme ja viisautemme varassa pitää itsemme käynnissä, emme olisi voineet jatkaa, mutta huolimatta omista inhimillisistä heikkouksistamme ja huolimatta yrityksistä pysäyttää meidät, Jumala osoitti armoa ja oikeudenmukaisuutta ja piti Lighthouse Trails’in pinnalla. Ja vaikka ei ole epäilystä, että kontemplatiivinen hengellisyys on lisääntynyt eksponentiaalisesti kaikkialla maailmassa, kiitos siitä liikkeen isonimisille puolestapuhujille, niin kymmenet tuhannet ovat nyt lukeneet kirjan A Time of Departing, kuten myös vuoden 2007 kirjamme esiintulevasta kirkosta, Roger Oakland’in Faith Undone (Uskon nollaus, lue suomeksi tästä); ja me uskomme, että nämä kirjat ovat tuoneet muutoksen auttamisessa puolustamaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin sanomaa ja sen mystisen hengellisyyden tunnistamisessa, joka pyrkii sokaisemaan miljoonien silmät.

Tarinaamme liittyy paljon enemmän ja useimmista episodeista voit lukea sivustoltamme. Kun aloitimme, pohdimme, oliko olemassa muita kristittyjä, jotka näkivät, mitä Ray, Dave ja minä näimme. Varmastikaan me emme voi olla ainoat, ajattelimme. Olemme niin onnellisia voidessamme ilmoittaa, että emme läheskään. Tuhansien sähköpostien, kirjeiden ja puheluiden kautta lukijoiltamme, asiakkailtamme ja uutiskirjeemme tilaajilta olemme oppineet, että Jumala on uskollisesti näyttänyt monille uskoville, mitä on tapahtumassa tämän päivän seurakunnassa ja maailmassa. Olemme etuoikeutettuja ja nöyryytettyjä, kun meillä on pieni osa tässä työssä. Kuten olemme monesti sanoneet ennenkin, Lighthouse Trails on olemassa palveluna Kristuksen ruumiille evankeliumin tähden ja me rukoilemme ja toivomme, että Jumalan kunniaksi.

Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: Nyt on rauha, ei hätää mitään, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia. Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. (1. Tess. 5:1-6)

Viitteet:

  1. Ray Yungen, A Time of Departing (Eureka, MT: Lighthouse Trails Publishing, 2nd ed., 2006), pp. 76-77.
  2. , p. 123.
  3. Rick Warren, The Purpose Driven Church (Grand Rapids, MI: Zondervan, 1995), pp. 126-127.
  4. http://www.lighthousetrailsresearch.com/PressReleasekenblanchard.htm.
  5. Read our article Rick Warren Biographer, George Mair, Passes Away at 83 – The Rest of the Story” for this full story:
  6. http://www.lighthousetrailsresearch.com/furtherinformation.htm.
  7. Joulukuussa 2005 eräs nainen lähetti meille sähköpostin, jonka oli saanut Rick Warren’in henkilökohtaisesta sähköpostiosoitteesta. Siinä sanottiin:

Verkkosivusto, johon alla viittaatte {Lighthouse Trails} tunnetaan hyvin siitä, että se julkaisee valheita, jotka on helppo todistaa vääriksi. … Raamattu sanoo, että ”Saatana on valheiden isä”, joten ne, jotka tarkoituksella levittävät niitä, tekevät Saatanan työtä hänelle. Se on pahaa. Ehdotamme, että vältätte kuuntelemasta pahoja ihmisiä, joilla on tapa valehdella evankeliumin palvelijoista. Tutkikaa Kirjoituksia joka päivä ja paetkaa niitä, jotka hankkivat maineensa valehtelemalla.

Otimme sähköpostin vuoksi yhteyttä Saddleback’iin ja saimme seuraavan vastauksen, jossa ehdotettiin, että sähköpostin oli kirjoittanut tietokonehakkeri: ”Pahoittelemme, että tämä julkinen postilaatikko on suljettu johtuen ilkivallasta ja identiteettivarkaudesta. Liittovaltion viranomaiset ovat jäljittämässä lähteen joko Afrikkaan tai Tyynenmeren luoteisrannikolle.” Aluksi luulimme tätä vitsiksi, koska me (jotka asumme Tyynenmeren luoteisrannikolla) olimme hiljattain antaneet lehdistötiedotteen eräästä evankelistasta Afrikassa, joka oli vastustanut päämäärätietoista liikettä. Sen kuuleminen, että liittovaltion viranomaiset olivat keskittäneet tutkimuksen joko meidän sijaintiimme tai evankelistan sijaintiin, tuntui naurettavalta. Otimme yhteyttä Saddleback’iin puhelimella ja kysyimme näiden liittovaltion agenttien nimiä, johtuen ”nimettömän” sähköpostin uhkaavasta luonteesta. Muutaman päivän kuluttua eräs Saddleback’in henkilökunnan jäsen soitti ja kertoi meille, että liittovaltion agentit olivat tutkimassa heidän verkkopalvelintaan, johon oli murtauduttu ja että Saddleback (ja ne agentit) epäilivät Lighthouse Trails’ia. Kysyimme uudelleen liittovaltion agenttien nimiä sekä tapausta käsittelevän Saddleback’in viestintäjohtajan nimeä. Meille kuitenkin sanottiin, että he eivät anna meille mitään nimiä. Sen jälkeen emme ole kuulleet Saddleback’istä mitään.

To order copies of The Story Behind Lighthouse Trails, click here.

 

Read Full Post »

Uusi Tie tunnetaan kustantajana, jonka julkaisut pohjautuvat vahvasti Raamattuun Jumalan sanana. Ann Voskampin kirjan kohdalla kustantajalle on kuitenkin tapahtunut pahemman luokan arviointivirhe – liekö alkuperäisteosta luettu ennen kääntämistä ollenkaan? Etenkin kirjan loppupuolella teos paljastuu täydelliseksi sekoitukseksi kristinuskoa ja kristillistä mystiikkaa.

Kirjan sivulla 196 Voskamp toteaa, että ”… keskiajalla tie Jumalan yhteyteen oli kolmiportainen: puhdistuminen (purgatio), valaistuminen (illuminatio) ja yhdistyminen (unitio)”. Hän ei aseta tätä mitenkään kyseenalaiseksi vaan tuntuu pitävän sitä tavoitteena nykykristityllekin. Keskiajan katoliset mystikot tuntuvat olevan Voskampille tärkeitä tienviitoittajia, kuten Teresa Avilalainen, johon hän pariin kertaan viittaa.

Jos tarkastellaan esimerkiksi Teresa Avilalaista, voidaan nopeasti huomata, että hänen oppinsa on kaukana Raamatun mukaisesta. Hän ei lukenut Raamattua, koska ei sellaista omistanut, joten Avilan Teresan opetukset pohjautuvat hänen omiin hengellisiin kokemuksiinsa. Niiden perusteella hän kirjoitti kuuluisimman teoksensa Sisäinen linna. Tuossa kirjassa Teresa kuvaa tietä Jumalan yhteyteen. Hänen mukaansa jokaisessa ihmisessä on sisäinen linna, jossa on seitsemän sisäkkäistä huonetta, joista sisimmäisessä asuu Jumala. Tie Jumalan luokse kulkee rukouksen (meditaation) kautta, ja lopulta seitsemännellä tasolla ihminen yhtyy Jumalaan. Teresa Avilalaisen opetus liittyy siis kristillisen mystiikan unio-ajatteluun, joka tarkoittaa yhtymistä Jumalaan niin läheisesti, että ihmisestä tulee yhtä Jumalan kanssa (lähde Pro gradu -työ Teresa Avilalaisesta). Mielenkiintoinen yhtymäkohta tässä on joogan ja hindulaisuuden chakroihin, joita on yleensä seitsemää tasoa; tavoitteena on saavuttaa ylin chakra (tietoisuudentila), eli yhtyminen jumaluuteen.

Mikä saa aikaan yhteyden kristillisen mystiikan ja idän uskontojen välille? Onko kyseessä Jumalan Henki? Vai olisiko aika tunnustaa, että kyseessä ovat muut henkivallat?

Jos joku nykyaikana pitää ihanteenaan katolisia mystikkoja, osoittaa se täydellistä tietämättömyyttä kristinuskosta ja/tai piittaamattomuutta mystikkojen taustojen selvittämisessä. Kannattaa ehdottomasti kuunnella Radion Dein sivuilta Riitta Lemmetyisen haastattelu, jossa hän kertoo vuosistaan Maria-sisarten luostarissa. Haastattelusta käy hyvin ilmi, millaiselle väärälle käsitykselle kristinuskosta katolinen luostarielämä nykyäänkin perustuu. Katolinen mystiikka alkaa olla evankelikaalisten kristittyjenkin ihanteena, koska siinä voidaan Jeesus ja Hänen sovitustyönsä jättää sivurooliin.



Kirja-arvostelu:
Tuhat lahjaa, Ann Voskamp, Uusi Tie 2014
By Gary Gilley, suom. SK

Ann Voskamp kirjoittaa tämän bestsellerin kasvatuksellisesta psykologisesta taustasta, kuuden lapsen äitinä ja viljelijän vaimona. Hänen elämäänsä on kuitenkin suuresti vaikuttanut hänen sisarensa tapaturmainen kuolema kirjoittajan ollessa nelivuotias. Sitä, oliko tämä murhenäytelmä pääsyy Voskamp’in emotionaalisiin ja hengellisiin ongelmiin, ei voi päättää, mutta näemme kautta koko kirjan kidutetun sielun, joka yrittää löytää tiensä elämässä. Hän myöntää, että hänellä oli aikoja, jolloin hän viilteli itseään, käytti masennuslääkkeitä, pelkäsi, sai ahdistuskohtauksia ja koki avoimen paikan kammoa. Kuten usein käy, niin sellaiset emotionaaliset kamppailut johtivat hänet tutkimaan psykologisia teorioita, jotka näkyvät hänen uskossaan, että hän on hyljännyt itsensä ja monissa lausunnoissa kuten: ”Ainoa keino taistella tunnetta vastaan on taistella tunteen kanssa” ja: ”On mahdotonta kiittää ja samanaikaisesti tuntea pelkoa.”

Voskamp ei löydä etsimäänsä psykologiasta ja lääkityksestä. Hän tietää, että se, mitä hän pohjimmiltaan tarvitsee, löytyy vain Jumalassa, mutta kuinka hän voi saavuttaa Jumalan keskellä kohtaamiaan arkisia asioita ja kamppailuja? Tutkiessaan elämäänsä tarkemmin hän päättää, että se, mikä häneltä puuttuu, on ilon kokemus, jota hän kuvailee pyhänä graalin maljanaan (as her holy grail). Ja hän päättää, että iloa voidaan kokea oppimalla olemaan kiitollinen. Tämä tavoitteenaan Voskamp päättää löytää ilon ja voittaa surunsa tulemalla kiitolliseksi persoonaksi 1000 asiaa, joista hän on kiitollinen, käsittävän listan keinoin (siitä kirjan nimi).

Myönteistä on, että Voskamp on oikealla asialla tunnistaessaan kiittämättömyyden, joka asustaa meidän jokaisen sydämessä. Luonnollinen taipumuksemme ei ole olla kiitollisia, vaikka tietysti jotkut ovat toiveikkaampia kuin toiset. Kirjan yleisaihe – että oppisimme olemaan kiitollisempia – pitäisi kaikkien lausua tervetulleeksi. Kirja Tuhat Lahjaa tarjoaa useita hyödyllisiä oivalluksia, esimerkiksi: ”Repeämä elämämme taustakankaassa, maailmamme puhkaisevat menetykset, oma tyhjyytemme, voisivat todella tulla paikoiksi nähdä. Näkemättä läpi Jumalaan.” Ja ”ilman Jumalan Sanaa linssinä maailma vääristyy” ja ”joka kerran, kun antaudun stressille, niin enkö mainostakin Jumalan epäluotettavuutta?” Ja ”Kaikki, mitä Jumala tekee, on hyvää. Voisiko olla, että se, mikä näyttää vastustavan Jumalan tahtoa, sitä Hän itseasiassa käyttää toteuttamaan Jumalan tahtoa?” Nämä ajatukset ansaitsevat huolellista pohtimista.

Voskamp kuitenkin menee harhaan jo kirjan alussa määrittelemällä perisynnin kiittämättömyydeksi eikä tahalliseksi kapinallisuudeksi Sanassa opetettua Jumalan tahtoa vastaan. Siitä seuraa, että pelastus saadaan, ei yksin uskosta, kuten Raamattu sanoo (Ef. 2:8-9), vaan uskosta ynnä kiittämisestä. Meille vakuutetaan, että ”Jeesus laskee kiittämisen olennaiseksi osaksi pelastavaa uskoa”. Kirja itseasiassa loppuu tähän huomautukseen: ”Se, minkä ensimmäinen ja katastrofaalinen kiittämättömyyden synti rikkoi … yhteys (union) … voidaan korjata Paratiisin täsmällisellä vastakohdalla: elämäntapakiitollisuudella…”

On tragedia, että ohittamalla Raamatun totuuden koskien perisyntiä ja henkilökohtaista syntiä Voskamp on suurelta osin pielessä lähestymistavassaan kristilliseen elämään. Hän näkee kristillisen elämän ilon jahtaamisena kiittämisen avulla. Kristillinen elämä on kuitenkin Kristuksen seuraamista ja ilo ja kiitollisuus ovat kumpikin oheistuotteita ja kuuliaisuuden askelia. Aina kun keskitämme elämämme minkä tahansa ympärille, paitsi Kristuksen, niin se johtaa meidät harhaan. Kiittäminen ja ilo eivät riitä ylläpitämään meitä. Lisäksi, kun niistä tulee tärkeimmät elämässämme, niistä itseasiassa tulee sydäntemme epäjumalia. Vain Kristuksella tulee olla keskeinen asema. Koska Voskamp ei ymmärrä tätä, hän käärii elämänsä Kristuksen asemesta kiittämisen ympärille. Hän ei ainoastaan käsitä väärin ihmisen lankeemusta ja pelastusta, vaan hän näkee myös kiittämisen voimana herättää kuolleita, avaimena elämän mysteerin avaamiseen, kyvyn antajana sulkea leijonien kidat, synnin voittamisen keinona, tienä ”päästä Jumalaan”, uskon ytimenä ja luottamuksen tuottajana. Hän menee niin pitkälle, että sanoo useita kertoja, että ”eucharisteo [eli kiittäminen] aina, aina käy ihmeen edellä”. Raamatun mukaan kaikki nämä lahjat virtaavat Kristuksesta, tai Pyhästä Hengestä, eikä kiittämisen teosta.  Kiittäminen on reaktio siihen, mitä Kristus on tehnyt, ei keino ”Kristus-elämään”.

Ohitettuaan Kristuksen keskeisyyden, korvattuaan Hänet ilon tavoittelemisella kiittämisen kautta, Voskamp’in täytyy seuraavaksi löytää työkalu, joka pystyy ohjaamaan häntä kohti hänen päämääräänsä. Raamatun pitäisi olla tuo työkalu, mutta vaikka kirjoittaja välillä lainaa Raamattua, hän harvoin selittää sitä oikein. Sen sijaan hänen oppaitaan ovat liberaaliteologit, kuten Albert Schweitzer, roomalaiskatoliset oppineet, kuten Tuomas Akvinolainen, G.K. Chesterton, Erasmus, ja Alexander Schmemann, juutalaiset rabbit ja C. S. Lewis. Etupäässä hän kuitenkin kääntyy katolisten ja ortodoksisten mystikoiden puoleen. Hän lainaa monesti seuraavia:

Simone Weil (s. 9; suom. s. 8), Juliana Norwichlainen (sivut 60-61, 89; suom. s. 55-56, 82), Pyhä Ristin Johannes (s. 79; suom. s. 73), Pyhä Teresa Avilalainen (sivut 98, 218; suom. s. 91, 205-206), Pyhä Nikodemos Athosvuorelainen (s. 102; suom. s. 95), Pierre Teilhard de Chardin (sivut 122, 125; suom. s. 114, 117?), Brennan Manning (s. 153; suom. ??), Äiti Teresa (s. 194; suom. s. 183), hindulainen Rabindranath Tagore (s. 200; suom. s. 188), Henri Nouwen (s. 205; suom. s. 193), Veli Lawrence (p. 210; suom. ??) ja Francis de Sales (s. 220; suom. s. 208). [ensimmäiset sivunumerot viittaavat engl. kieliseen kirjaan, jälkimmäiset suomennokseen]

Kautta kirjan on ilmeistä, että mystikot ovat vaikuttaneet häneen, koska hän puhuu ”ohuista paikoista”, jotka muka ovat paikkoja, joissa Jumala on lähempänä kuin muualla, yksinkertaisuudesta ja Jumalan tuoksun haistamisesta.

Kaikkein häiritsevin on muinaisten mystikoiden eroottisen/romanttisen kielen omaksuminen. Joitakin esimerkkejä ovat: Jumalan rakasteleminen ja täyttymys (engl. consummation = ensiyhdyntä avioliitossa) Jumalan kanssa. Seuraavassa pitempi lainaus:

Tätä Hänen rakkautensa tarkoittaa. Minä haluan sitä: yhteyttä (union) … Haluan koskettaa maalia [viittaus maalaukseen ”Illallinen Emmauksessa” vieraillessaan Pariisissa]. Haluan kuljettaa sormenpäitäni öljyvärien yli, antaa värien kyllästää ihoni, antaa niiden mennä vereeni. Haluan olla maalauksessa… maalauksen olevan minussa. Haluan olla Jumalassa ja Jumalan olevan minussa, vaihtaa rakkautta ja siunauksia ja hyväilyjä… Kohotan kättäni hiukan, sormea huomaamattomasti ilmassa kankaan edessä ja tämä on yhdyntä (intercourse) riisuttu sivumerkityksistään, puhdas ja väärentämätön: yhteyttä, kommunikointia, vuorovaikutusta hellän Yljän ja Hänen morsiamensa välillä. (a passing between, a connection, a communicating, an exchange, between tender Bridegroom and His bride) (sivut 217-218, suomennoksessa s. 205).

Kirjan viimeinen rivi on “Tunnen Hänen hyväilynsä” (I feel His caress, s. 227, suom. s. 213). Kirjoittaminen Jumalan rakastelemisesta ja Hänen hyväilyjensä tuntemisesta on sopimatonta, jopa jumalanpilkkaa. Kuitenkin niille, jotka ovat tutustuneet muinaiseen mystiseen kirjallisuuteen, tämä on tavanomaista. Voskamp on kallellaan mystikoihin ja se näkyy kaikkialla kirjassa.

Vasta viimeisessä luvussa hän todella paljastaa, minne hänen kiittämisen väärinkäsittämisensä on hänet vienyt. Hän kirjoittaa: ”Loputon kiittäminen, eucharisteo, oli avannut minut tähän, täysimpään elämän tapaan.” Ja mitä on se elämä, josta hän puhuu? Se on täyttä katolista mystiikkaa täydellisenä kolmine vakioaskelineen: puhdistus, valaistus ja unioni (purgation, illumination and union) (sivut 208-210, suom. s. 196-198). Se on tämä ”mystinen rakkauden unioni”, jota Voskamp etsii ja hän uskoo mystikoiden raivanneen hänelle tien. Kirja Tuhat Lahjaa on kutsu toisille seurata häntä tähän mystiikan maailmaan.

On surullista ja hämmästyttävää, kuinka pienet virheet voivat johtaa katastrofaalisiin seurauksiin. Voskamp aloittaa ilon väärinkäsittämisellä etsien lapsenomaista onnellisuuden kokemusta, jopa Peter Panin olemassaolon ihailua, vääntäen synnin, pelastuksen ja kristillisen elämän väärän asian ympärille (kiittämisen Kristuksen asemesta), kääntyen väärien opettajien puoleen (mystikoiden ja psykologian) oppimaan tien eteenpäin ja niin meillä on bestseller, joka johtaa lukijansa pois Kristuksesta ja raamatullisesta kristinuskosta. Voskamp säälittää minua. Uskon, että hän todella haluaa olla oikeassa Jumalan edessä, mutta hän etsii vastauksia vääristä paikoista. Lisäksi hän tekee itsensä toisten opettajaksi ja se tuo lisäseuraamuksia (Jaak. 3:1).

Read Full Post »

Tämä Orrel Steinkampin kirjoitus antaa hyvän kuvan siitä lusteesta, mitä Suomessakin on valitettavan paljon tarjolla. Erityisesti kristillinen mystiikka kontemplatiivisine rukouksineen on saanut valtavasti suosiota ainakin ev.lut. kirkon piirissä – niiden parissa, jotka eivät halua tyytyä oikeaan ja aitoon raamatulliseen uskoon.

Monien Suomessa toimivien kristillisten kirjakauppojen valikoimissa on paljon sellaisia nimellisesti kristillisiä kirjoja, joita en haluaisi kirjahyllyyni. Valitettavasti on siis todettava, että kaikkien kristillisten kirjakauppojen hengelliseen erottelukykyyn ei voi luottaa. Seuraavassa katsauksessa on vain pieni otos niistä kirjoista ja kirjailijoista, jotka väärentävät kristinuskon sanomaa. Kattavan luettelon tekeminen vältettävistä kirjoista on varmaankin mahdoton tehtävä, mutta ehkä joku voisi kommentoida ja suositella sellaisia kirjakauppoja, jotka myyvät vain ”turvallista” luettavaa. Löytyykö Suomesta vastuullisia kristillisiä kirjakauppoja?



Your Local Christian Bookstore Could Be Dangerous to Your Spiritual Health

By Orrel Steinkamp, The Plumbline, Volume 13, No. 2, March/April 2009; suom. SK

Menneet ovat ne ajat, jolloin ostoskorin täyttäminen kristillisessä kirjakaupassa oli turvallista hengelliselle terveydelle. Tästä voi tuskin syyttää pelkästään kirjakauppiaita. Kristilliset kirjakaupat ovat aina olleet voitolla eläviä yrityksiä.

Lähes 20 vuotta sitten pyöritimme vaimoni kanssa kristillistä kirjakauppaa. Jo tuohon aikaan olimme kristillisten kustantajien armoilla. Muistaakseni kuitenkin kustantajat olivat silloin kristittyjen omistuksessa ja ne pyrkivät tarkkailemaan heidän tarjouksiaan. Muistan nuo ajat vielä varsin hyvin. Se oli Uskonsanan liikkeen huippuaikaa. Omistajana en pitänyt Hagin’in ja E.W. Kenyon’in kirjoista, mutta asiakkaat kysyivät niitä. Erikoisesti minulle oli ongelma pitää varastossa Dakes Bible -raamattua, joka tuohon aikaan oli villitys uskonsanalaisten keskuudessa. Selitysteos, The Dakes Bible Study Notes, ylitti rankasti terveen opin rajat. Noista ajoista kustannustalojen tarjoukset ovat tulleet paljon epäilyttävämmiksi ja jonkun pitäisi seuloa suuret määrät kirjoja.

Monet kirjat ovat todella arkisia ja lähes merkityksettömiä, mutta tuskin ovat sen vahingollisempia kuin hampurilaiset ja Coca-Cola. Ulkomaiset yhtiöt ovat ostaneet monia kustannustaloja. On erityisesti pantava merkille, että Zondervan ei ole ainoastaan mainostanut kontemplatiivista rukousta, vaan on myös itse asiassa sponsoroinut monia kansallisia konferensseja nuorille ja pastoreille tukien laajaa kirjoa kontemplatiivisia ja esiintulevia (emergent) kirjailijoita. He kustantavat myös monia kaikkein suosituimpia ja radikaaleimpia esiintulevia kirjailijoita. Nämä kirjat ovat vaarallisia, koska monilla kirjoista ja kirjailijoista todella on monia hyviä asioita sanottavana. He reagoivat oikeutetusti etsijäystävällisen liikkeen ”ostoskeskuskristillisyyteen”. Heidän kirjoituksiinsa on kuitenkin sekoitettu myrkyllisiä aineksia. Nämä hengelliset myrkyt voivat käydä hengellisesti tappaviksi.

Lääketeollisuus on pakotettu ilmoittamaan tuotteidensa sivuvaikutukset ja julkistamaan ne, mutta tällaista vastuullisuutta ei edellytetä kristilliseltä kirjallisuudelta. Vanha sanonta kuuluu: ”Käärmeen myrkyn tiedetään sisältävän 85 % puhdasta proteiinia, mutta 15 % tappaa sinut.” Pitäisi ehkä suositella jotakin toista proteiinin lähdettä. Paikallisilla kristillisillä kirjakaupoilla pitäisi olla vastuu seuloa tuotteitaan, mutta monilla omistajilla ei ole aikaa eikä taitoa siihen. He olettavat, että kustantajien, jotka päättävät painetaanko vai ei, täytyy olla oikeassa ja niin tuotteet siirtyvät kristillisille kuluttajille. Valitsemme tähän numeroon vain muutamia kirjailijoita, jotka tuottavat aineistoa, joka voi aiheuttaa pahoja sivuvaikutuksia lukijoille. Sivuutamme ne sadat nimikkeet, jotka ovat vain arkipäiväisiä ja enemmän tai vähemmän vahingollisia.

Uskonsanan kirjailijat

Tässä pari lainausta Uskonsanan leirin kummilta Kenneth Copeland’ilta: ”Jumalan syy Aadamin luomiselle oli Hänen halunsa luoda itsensä kopio: tarkoitan Hänen kopiotaan. … Hän ei ollut melkein kuin Jumala. Hän ei ollut edes Jumalan alainen… Aadam on yhtä paljon Jumalan kaltainen, kuin sinä, juuri kuten Jeesus. … Aadam Eedenin puutarhassa oli Jumala ilmestynyt lihassa (Nauha: Following The Faith Of Abraham 1989, audio tape #01-300)… Jopa monet suuressa Full-Gospel-yhteisössä eivät tiedä, että uudestisyntyminen on todellinen inkarnaatio … Olin ensin ihminen, niin myös sinä, mutta synnyin Jumalasta ja niin minusta tuli inhimillinen jumalolento.” (The Force Of Righteousness 1984, p. 12)

Senaattori Grassley on hiljattain aloittanut kongressin alaisen tutkimuksen koskien monia TV-evankelistoja ja heidän mielettömän tuhlailevaa elämäntapaansa. Rev. Robert S. Liichow raportoi tosiasioita artikkelissaan otsikolla Living High On The Widow’s Mite (Komeaa elämää lesken rovolla):

Jesse Duplantis lentää koneella Cessna Citation 500, joka maksaa vain $1,25 miljoonaa ja polttaa noin 1000 litraa polttoainetta tunnissa. Myös Jerry Savelle lentää koneella Cessna Citation 500. Joyce Meyer lentää koneella Bombadier Challenger 504 hinnaltaan hirmuiset $4,5 miljoonaa. Benny Hinn lentää koneella Grumman Gulfsteam II hinnaltaan $4,5 miljoonaa. TBN on ollut hyvä Paul ja Jan Crouch’ille. He lentävät koneella Bombardier Challenger 604, joka maksaa $16,5 miljoonaa. Kenneth Copeland’illa on omat 12 koneen ilmavoimansa, mutta hänellä ja Gloria’lla kummallakin on oma Citation-kone, $10 miljoonaa kumpainenkin. Creflo Dollar (nimi ei ole mikään sanaleikki) lentää koneella Gates Learjet, johon mahtuu vain 4 henkeä ja ostettiin uutena hintaan $37 miljoonaa.

Menkää kiireesti ostamaan heidän kirjojaan, että saavat edes bensaa koneisiinsa!

[Em. kirjoittajien kirjoja on suomeksi julkaistu seuraavasti (suom. huom.): Copeland: 3 kpl, Savelle: 2 kpl, Meyer: 5 kpl, Hinn: 8 kpl]

John ja Paula Sandford (myös Sanford)

Sandford’it ovat vaikuttaneet vuosikymmeniä ja edelleen he kaupustelevat sisäisen parantamisen tavaroitaan. He yhdistävät Agnes Sanford’in panteistisen sisäisen parantamisen opetuksen ja freudilaisen ja jungilaisen syvän piilotajunnan (deep hidden unconscious). Unohdetut ja piilevät ”harrastuksen juuret” alitajunnassa täytyy saavuttaa visionäärisillä ja mielikuvituksellisilla keinoilla. Nämä piilotraumat estävät ihmisiä nykyhetkessä selittämättömin ajatuksin ja impulssein. On ironista, että freudilainen teoria on yleisesti torjuttu sekulaarissa psykologiassa. Jo vuonna 1993 E. Fuller Torrey kirjoitti kirjan nimeltä The Freudian Fraud (Freudilainen petkutus). Arvioidessaan todistusaineistoa Torrey ei löytänyt mitään uskottavia todisteita Freud’in teorialle kätketystä piilotajunnasta (hidden unconscious). Siitä huolimatta Sandford’ien mielestä nämä kätketyt ”harrastuksen juuret” voivat versoa synnytystä edeltävistä traumoista, tai jopa kokemuksista, joilla on alkunsa esi-isien synneissä. Sandford’it näkevät tämän menetelmän ainoana toimivana pyhityksenä. Heistä tuntuu, että näinä viimeisinä päivinä tämä menetelmä ilmoitettiin heille jumalallisesti seurakunnan valmistamiseksi viimeisiä päiviä varten. Tämä selittää sen, että he kuuluvat C. Peter Wagner’in Uuteen Apostoliseen Neuvostoon (New Apostolic Council).

Sandford’ien mielestä tietoinen kääntymys tapahtuu vain mielen syvyydessä. Kätketty sydän täytyy paljastaa visionäärisillä ja mielikuvituksen keinoilla ja sitten tuoda ristin luokse. Koska he näkevät Jeesuksen kuoleman aina läsnä olevana ja ajattomana, niin uskova on aina käännyttämisen prosessissa. Sanford’it myöntävät, että Agnes Sanford (ei sukua heille) oli heidän opettajansa ja kasvattajansa. On selvää, että Agnes’in panteismilla oli vaikutuksensa heihin. Ensimmäisessä kirjassaan, The Elijah Task (Elian tehtävä) Sandford’it kirjoittavat (sivu 135): ”On olemassa meri, jossa Isä ja Poika ja koko luomakunta ja enkelit ovat. Jumalan olemus on yksi henki, jossa kaikki liikkuu ja jossa kaikella on olemuksensa. Henki ja aine ovat yhtä…”

Sandford’it kuitenkin kiukkuisesti hylkäävät sanan panteisti. Itse asiassa heidän oppinsa on panteismin läheinen muunnos ja ensimmäinen serkku, jota kutsutaan panenteismiksi, jota kontemplatiivinen liike nykyisin on omaksumassa. Sandford’it vievät sen vielä askelta pidemmälle ja sanovat, että kaikki aine ei ole ainoastaan jumalallista, vaan sillä on myös persoonallisuus ja tahto. Tätä pitäisi kutsua jo ”animismiksi”, jota löytyy pakanallisten ja primitiivisten kansojen keskuudesta. Tämä tekee heille mahdolliseksi kommunikoida kasvien kanssa. John Sandford sanoo: ”Jeesus puhui kasville ja se kuihtui. Siitä tiedämme, että kasvi saattoi ymmärtää, mitä Hän sanoi sille.” (A Transcript of an Evening with John and Paula Sandford Feb. 25, 1987, p. 57). Tämä opetus tekee heille myös mahdolliseksi uskoa, että kuolleitten ihmisten henget leijailevat ympäriinsä jonkin aikaa ja voivat asua uskovissa. John todistaa jo kuolleen ihmisen hengen ulosajamisesta elävästä henkilöstä. (An Evening… An Appendix, B-l ). Näiden oppien myrkyllisen reaktion mahdollisuus näyttää suurelta. Itse asiassa Sandford’it on vedetty oikeuteen oppiensa sivuvaikutuksista perheissä.

[Vaikka Sandford’ien kirjoja on suomeksi julkaistu vain yksi (Valitse anteeksianto, Prograzia 2001), heidän oppejaan levitetään aktiivisesti Suomessakin.]

Larry Crabb

Larry Crabb on johtava kristillinen psykologi, kirjailija, raamatunopettaja ja seminaariprofessori. Hän on kirjoittanut monta bestselleriä ja on New Way Ministries’in perustaja. Hän on kirjoittanut yli 40 kirjaa. Hänen tunnetuimmat kirjansa ovat Inside Out ja Finding God. Hänen viimeisin kirjansa on nimeltään The Papa Prayer (Iskän rukous). Crabb on nykyisin omaksunut kontemplatiivisen rukouksen ja näkee sen korvaavana aikaisemmalle psykologisen terapian opetukselleen. Christianity Today’n artikkelissa vuodelta 2003 otsikolla A Shrink Gets Stretched (Psykologi avartuu), kirjoittaja esittää seuraavan huomautuksen: ”Kristillinen neuvoja ja suosittu kirjailija Larry Crabb näki vaivan ansaitakseen tohtorin arvon kliinisessä psykologiassa. Nyt hän kuitenkin uskoo, että tämän päivän seurakunnassa terapia pitäisi korvata toisella, muinaisemmalla menetelmällä – hengellisellä ohjauksella.”

Tämän muinaisen menetelmän hän toisaalla samaistaa kontemplatiiviseen rukoukseen. Vuotta ennen CT:n artikkelia Crabb kirjoitti suosituksen David Benner’in kirjalle Sacred Companions. Tässä suosituksessa Crabb kirjoitti: ”Hengellinen ilmasto on kypsä. Jeesuksen etsijöitä kaikkialla maailmassa valmistetaan unohtamaan kirjoitetun lain (code) vanha tie ja omaksumaan hengen uusi tie.” Benner kirjoittaa Thomas Merton’in, Henri Nouwen’in, Basil Pennington ja useiden muiden panenteistisista näkemyksistä (Jumala on kaikessa). Se, että Crabb kirjoittaa tällaisen suosituksen, ei jätä mitään epäilyksiä hänen näkemyksistään. Hänen viimeisin kirjansa ei ole mitään muuta kuin mystiikan ja psykologian unioni ja sen oivallukset kumpuavat hänen kontemplatiivisista kokemuksistaan. Kirjassaan The Papa Prayer hän sanoo: ”Olen harjoittanut keskittyvää rukousta, olen rukoillut kontemplatiivisesti… Olen hyötynyt kummastakin ja hyödyn edelleen tavoilla, joita voitte nähdä kummankin tyylin tekijöissä, joita edelleen jatkan.” (Papa Prayer, p. 9). Crabb’in pitäisi tietää, että keskittyvä ja kontemplatiivinen rukous ovat itse asiassa sama asia. Crabb’in mieltymys selvisi hänen muistellessaan, että hänen vaimonsa tykkäsi lukea People-lehteä ja hän itse piti parempana Thomas Merton’ia (ehkä luetuin kontemplatiivinen kirjailija).

Näkemykseni on, että 14. vuosisadan luostarien erämaa-isiin perustuva kontemplatiivinen rukousmenetelmä ei ole ainoastaan epäraamatullinen vaan myös myrkkyä sielulle. Kontemplatiivisuuteen liittyvä panenteistinen maailmankatsomus sulkee pois ehdottoman keskeisiä Raamatun totuuksia. Panenteismin käsitys ”Jumala on kaikessa luomakunnassaan” edellyttää, että koko Jumalan luomakunta on upotettu Jumalan Henkeen. Tämä kieltää Raamatun opetuksen uudestisyntymättömien alkusynnistä ja siten myös Jeesuksen sijaiskuolema jää tarpeettomaksi. Sitä paitsi, jos Jumalan Henki asuu koko luomakunnassa, siitä seuraa, että myös Saatanan täytyy olla osallinen jumaluudesta. Ei ole sattumaa, että Jeesuksen kuolema ja Saatana johdonmukaisesti sivuutetaan kontemplatiivisissa kirjoituksissa.

Tony Campolo

Tony Campolo on tunnettu kirjailija ja puhuja. Vuodesta 1980 lähtien hän on kirjoittanut yli 40 kirjaa. Hän on aina ollut kehityksen kärjessä ja jossakin määrin kiistelty, kuten jotkut hänen kirjojensa nimistä antavat ymmärtää. Jo vuonna 1982 hän kirjoitti kirjan 20 Hot Potatoes Christians are Afraid to Touch. Vuonna 1991 hän kirjoitti kirjan How to be Pentecostal Without Speaking in Tongues (Kuinka olla helluntailainen puhumatta kielillä). Hiljattain hän julkaisi kirjan Speaking My Mind and Letters to Young Evangelicals. Monet hänen kirjoituksensa ovat lähestyneet evankelisia rajoja ja monet sanoisivat hänen ylittäneen monia rajoja. Nykyisin hän on yhteiskuntatieteen emeritusprofessori itäisessä yliopistossa Pennsylvanian’n St. Davids’issa. Hän puhuu myös säännöllisesti konferensseissa ja college’issa. Campolo’n vaimo Peggie on vieläkin seikkailunhaluisempi ja on homo-oikeusaktivisti. Campolo oli epävirallisen harhaoppikuulustelun kohteena vuonna 1985, jonka aiheuttivat useat väitteet hänen vuonna 1983 ilmestyneessä kirjassaan A Reasonable Faith (Järkeenkäypä usko). Kysymyksessä oli hänen väitteensä, että Jeesus on todellisesti läsnä jokaisessa elävässä ihmisessä. Tämä kiista aiheutti sen, että Campus Crusade for Christ ja Youth for Christ tuohon aikaan peruuttivat suunnitellun puhetilaisuuden. (Wikipedia).

Viimeksi Campolo on yhdessä Albert Darling’in kanssa tehnyt kirjan nimeltä The God of Intimacy and Action (Läheisyyden ja toiminnan Jumala). Läheisyydellä he tarkoittavat Jumalan kokemista ryhtymällä harjoittamaan muinaista hengellistä mystiikkaa. Kirjoittajat antavat ymmärtää, että yhteiskunnallinen toiminta voi olla tuloksellisinta yhdistämällä mystiikka ja yhteiskunnallinen tietoisuus. Seuraavassa muita Campolo’n provosoivia lausuntoja:

”Ylittäen muut sovinnon mallit mystiikan teologia antaa jonkin verran toivoa löytää yhteinen pohja kristinuskolle ja islamille. Molempien uskontojen historiaan sisältyy esimerkkejä hurmioituneesta yhteydestä Jumalan kanssa… En tiedä, mitä pitäisi ajatella muslimimystikoista, erityisesti niistä, jotka tunnetaan nimellä Sufi. Mitä he kokevat mystisissä kokemuksissaan? Voisiko olla, että he ovat kohdanneet saman Jumalan, jonka me kohtaamme kristillisessä mystiikassa?” (Speaking My Mind, p. 149,150).

“Tarkoitukseni on sanoa, ettei ole pelastusta erillään Jeesuksesta – se on minun evakelikaalinen näkemykseni. En ole vakuuttunut, että Jeesus asuu vain kristityissä.” (National Liberty Journal, 8/99).

“Mennä taivaaseen on kuin menisi Philadelphia’an … sinne on monta tietä.” (Carpe Diem -seizing the Day, 1994).

’”Aamulla en pyydä Jumalalta mitään. Sen sijaan keskityn Jeesukseen. Lausun Hänen nimeään uudelleen ja uudelleen noin 15 minuutin ajan, kunnes huomaan sieluni riippuvan jossakin sellaisessa, jota muinaiset kelttiläiset kristityt kutsuivat ”ohueksi paikaksi” – paikka, tila, jossa raja taivaan ja maan, jumalallisen ja inhimillisen välillä häipyy. Voisin sanoa, että käytän Jeesuksen nimeä eräänlaisena koan’ina (koan on itämainen muinaisten Zen-mestarien käyttämä uskonnollinen harjoitus, jonka seuraus on rationaalisen ajattelun tyrmäys). Lighthouse Trails.

[Tony Campolo’n kirjoja on suomeksi julkaistu 2 kpl (RV-kirjat 1994 ja Aika Oy 1995). Suom. huom.]

Gary Thomas

Kirjassaan Sacred Pathways (Zondervan, 2002) Gary Thomas mainitsee keskittyvän rukouksen yhtenä eri tavoista, joita voi käyttää päästäkseen Jumalan lähelle. Hän kuvailee keskittyvää rukousta: Keskittyvä rukous toimii yleensä näin: Valitse joku sana (kuten esim. Jeesus, Isä) keskittymispisteeksi kontemplatiiviselle rukoukselle. Toista sanaa hiljaa sanokaamme 20 minuuttia, kunnes sydämesi tuntuu toistavan tuota sanaa itsekseen aivan yhtä luonnollisesti ja tahdostasi riippumatta kuin hengität.” (Ray Yungen, A Time of Departing, p. 152).

Focus on the Family (FOF) mainostaa aktiivisesti Thomas’in kirjaa Sacred Parenting. FOF:iin otettiin yhteyttä koskien heidän Thomas’in kannatustaan. Tim Masters, FOF:n puheenjohtajan toimistosta, vastasi: ”Emme löytäneet mitään kirjan, Sacred Parenting, sivuilta, joka olisi ristiriidassa kristillisen uskon tai tri. Dobson’in filosofian kanssa… Meidän asemamme ei edellytä muiden herra Thomas’in kirjoitusten sisällön käsittelyä, mutta tämän verran voimme kertoa teille: Kristillisessä seurakunnassa on aina ollut vahva kontemplatiivisen rukouksen perinne, jolla ei ole mitään tekemistä mantrojen ja itämaisen mietiskelyn kanssa.” (Lighthouse Trails). Tämä vastaus on huolestuttava. Ensiksikin hänen kristillisen kontemplatiivisuuden erottamisensa itämaisesta ei ole todella tarkka. Useimmat kontemplatiivista rukousta mainostavat kristilliset kirjoittajat, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, ottavat mukaan mantrat, kuten tekee myös Gary Thomas kirjassaan Sacred Pathways. Mitä tulee kristillisen ja itämaisen kontemplatiivisuudeen eroon, niin kukapa muu kuin Tilden Edwards, USA:n suurimman ja vaikutusvaltaisimman kontemplatiivisen koulun perustaja, väittää kirjassaan Spiritual Friends, että ”kontemplatiivinen rukous on länsimainen silta Kaukoidän hengellisyyteen”.

Richard Foster suosittelee Tilden’in kirjaa erinomaisena (Lighthouse Trails). Kirjassaan Sacred Parenting, jota FOF kyllä suoraan mainostaa, Thomas ei jätä epäselväksi, että Teresa Avilalaisella oli tärkeä vaikutus hänen rukouselämäänsä. Verkkosivulla Centering Prayer, jonka tarkoitus on mainostaa keskittyvää rukousta, he julistavat: ”Keskittyvä rukous tulee kristillisen kontemplatiivisen perinnön muinaisista rukousmenetelmistä ja erikoisesti seuraavista: Erämaan Isät ja Äidit, Tietämättömän Pilvi, Ristin pyhä Johannes ja Teresa Avilalainen (Fathers and Mothers of the Desert, The Cloud Of Unknowing, St. John of the Cross and Teresa of Avila.). Sen tislasivat yksinkertaiseksi rukousmenetelmäksi 1970-luvulla trappistimunkit Fr. William Meninger, Fr. Basil Pennington ja apotti Thomas Keating trappistiluostarissa St. Joseph’s Abbey, Spencer, Mass.” (Centering Prayer Website). Nämä kolme munkkia luottivat aktiivisesti vieraileviin buddhisteihin, jotka valmensivat heitä. Tim Masters’in vastaus kuulostaa aika ”poliittiselta” – että FOF luottaa eroon, joka ei ole ero.

Brian McLaren

McLaren on keulakuva ja epävirallinen puhemies Esiintulevassa Liikkeessä (Emergent Movement), joka koostuu evankelikaaleista, jotka hyväksytään sellaisina. Esiintuleva Liike vaatisi selittämistä monta sivua eikä meillä tässä ole siihen tilaa. McLaren’ia kuitenkin kutsutaan evankelikaalisiin konferensseihin. Hiljattain hän puhui Bill Hybels’in Willow Creek -seurakunnassa. Hänen luetuimpia kirjojaan ovat kirjat A Generous Orthodoxy ja New Kind of Christian Trilogy. Emergent Village, kuten evankelikaaliset esiintulevat esiintulevat kutsuvat itseään, on yleisesti omaksunut jämäkän postmodernin tietoteorian (epistemology). Koska postmodernistit hylkäävät idean totuudesta, niin useimmat esiintulevat kannattavat mystistä uskoa, jolloin ei kaivata mitään absoluuttisen totuuden väitteitä. McLaren ja kumppanit esiintulevassa ryhmässä ovat kuitenkin saaneet laajan hyväksynnän evankelikaalisissa piireissä. McLaren’in uusi kirja on nimeltään Everything Must Change (Kaiken täytyy muuttua) ja hän on nykyisin maanlaajuisella kiertueella julistamassa tuota sanomaa ja jotakin sellaista, jota hän kutsuu nimellä ”Deep Shift” (Syvämuutos). McLaren’in vakavin väite on, että hän kiistää Jeesuksen sijaiskuoleman. Hiljattain hän tarkensi halventavia näkemyksiään rististä: ”Risti ei siis ole keskus. Risti on miltei häiriötekijä ja väärää mainosta Jumalalle.. Jumala ei käske sinua antamaan vaimollesi anteeksi ja sitten potkimaan koiraa kiukuspäissäsi… Yleinen käsitys sovituksesta esittää Jumalan, joka on kyvytön antamaan anteeksi potkimatta jotakuta toista.” (From Slice of Laodicea).

McLaren’in suositus on Alan Jones’in kirjan Reimaging Christianity takakannessa. Alan Jones hylkää avoimesti raamatullisen kristinuskon. Jones puhuu Jeesus-lapsen kuvittelemisesta istumassa Buddhan sylissä. Myös hän hylkää Jeesuksen kuoleman pelastavana tekona ja näkee sen kostona. (Jones, p. 132). Ilmeisesti tämä ei ole mikään ongelma McLaren’ille, koska hän antaa Jones’ille raikuvat aplodit: ”Alan Jones on pioneeri kristillisen uskon uudelleen kuvittelemisessa, joka tulee esiin todellisesta hengellisyydestä. Hänen teoksensa stimuloi ja rohkaisee minua syvästi.” (Lainaus em. kirjan takakannesta). Minulla oli tapana valittaa, että ristiä vähitellen marginalisoitiin ja laajalti sivuutettiin evankelikaalisissa piireissä. Nyt kirjoittajia, joilla on kiistämättömät valtuudet evankelikaaleina, hyväksytään ja kutsutaan puhumaan kaikkialla evankelikalismissa, vaikka he kieltävät Jeesuksen uhrikuoleman ja tekevät sen vielä hyvin karkealla tavalla. Evankeliumin ydin (Jeesuksen risti) ei ainoastaan ole kaiverrettu pois, vaan pakanallinen ja vieras mystinen petos on nyt asetettu sen tilalle.

Jos siis menet paikalliseen kristilliseen kirjakauppaasi, niin ole varuillasi, sillä hyvän aineiston ja myös harmittomien arkipäiväisten tarjousten joukossa siellä vaanii todellista sielun myrkkyä.

Rev. Orrel Steinkamp, Master of Divinity, and Doctor of Ministry, (Theology)

Plumbline Ministries, 74425 Co. Rd. Renville, MN 56284… orrelsteinkamp@hotmail

Read Full Post »

Suomessa ev.lut. kirkon piirissä on valtava kiinnostus kristilliseen mystiikkaan. Pääkaupunkiseudulta alkunsa saanut innostus kristillistä meditaatiota, mindfulnessia, joogaa, kontemplatiivista rukousta yms. kohtaan näyttää levinneen seurakuntiin ympäri Suomen. Seurakuntalehdissä viitataan jatkuvasti eräisiin henkilöihin – mystikoihin – ja heidän kirjoihinsa ja opetuksiinsa. Jostain kumman syystä mieluummin siteerataan mystikoita kuin Raamattua. Kristillisistä kirjakaupoistakin on saatavilla runsaasti näiden hengellisten opettajien kirjoja, myös suomenkielisenä.

Tässä artikkelissa esittelen muutamia tunnettuja ja keskeisiä mystikkoja maailmanlaajuisesta hiljaisuuden liikkeestä. Otan tarkastelun kohteeksi joitakin sellaisia henkilöitä, joiden opetuksia näkyy siteerattavan Suomessa ev.lut. kirkon piirissä. Osoitan lyhyesti sen, että heidän ajattelunsa taustallaan ei vaikuta Raamatun mukainen kristinusko, vaan pääasiassa muista uskonnoista kumpuavat ajatukset. Olisi toivottavaa, että tämä tietous löytyisi myös jokaisesta seurakunnasta, kun niissä yhä enemmän tuntuu olevan harrastusta kristillisen mystiikan pariin.

Keskustelufoorumeilla kiitellään kristillistä mystiikkaa siitä, että se avaa tien ”Jumalan” yhteyteen kenelle tahansa uskontokunnasta riippumatta. Tosiasiassa tie Jumalan yhteyteen löytyy vain turvautumalla Jeesuksen sovitustyöhön ristillä.

Aika paljon kertoo kristillisen mystiikan tunnettujen nimien taustoista se, millä foorumeilla heitä siteerataan. Kristittyjen suosimien mystikkojen opetuksiin viitataan hyvin usein uushenkisillä, New Age -pohjaisilla, sivustoilla. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa Mestari Eckhart (1260–1328), dominikaaniveli ja mystikko. Hänen siteeraajiaan löytyy yhtä lailla niin kirkon piiristä kuin teosofian, gnostilaisuuden, itämaisen meditaation ja rajatiedon harrastajien parista.

Anthony de Mello

Intialainen jesuiittapappi Anthony de Mello (1931–1987) on tunnettu mystikko, jonka useita kirjoja on suomennettukin. De Mello sekoittaa taitavasti kristillisen uskon ja idän uskontojen opit keskenään. Hän hylkää kuitenkin kristinuskon perustotuudet sanoen, että Jeesus ei ole Jumalan Poika, vaan henkilö, joka opettaa meille, että kaikki ihmiset ovat Jumalan lapsia. Hän pitää Jeesusta vain Mestarina muiden vastaavien ohella, tosin Jeesus on muita korkeammalla hengellisellä asteella.

De Mellon opetusten taustalla on jesuiittajärjestön perustajan Ignatius Loyolan ajatukset sekä buddhalaisuus ja hindulaisuus, myös islamilaiset opit. Etenkin zen-buddhalaisuuden vaikutus näkyy hänen opetuksessaan. (Heräämisen aika – Pro gradu -tutkimus Anthony de Mellon opetuksista). ”Meidän ei tule jäljitellä Kristuksen ulkoista käyttäytymistä, vaan meidän on oltava Kristus”, sanoo de Mello ja ilmaisee näin olevansa Raamatun näkökulmasta aivan täysin hakoteillä.

De Mellon kaikki teokset on kirjoitettu yleisuskonnollisessa hengessä, eivätkä ne sovellu kristityn ravinnoksi. Esimerkiksi Viisauden välähdyksiä -kirjan esipuheessa sanotaan, että kirjan sanojen ja tarinoiden taakse kätkeytyy viisautta: ”Viisaus on kätkettynä tarinoiden henkeen, mielialaan ja ilmapiiriin, eikä sitä voida ilmaista inhimillisen puheen sanoin. Tämä hiljainen opetus voi huomaamatta löytää tien ihmisen sisimpään, ja sitä kautta herättää ja muuttaa ihmisen.” (Heräämisen aika). On suunnaton vaara, että tunnustavakin kristitty pikkuhiljaa ajautuu idän aatemaailman aivopesemäksi, jos lukee tällaisia teoksia.

Vatikaani on sanoutunut irti useista de Mellon opetuksista kristinuskolle vieraina: ”Mutta jo eräissä kohdissa hänen varhaisissa kirjoituksissaan, sekä myöhemmissä töissä vielä vahvemmin, on huomattavissa kasvavaa etäisyyttä kristillisen uskon olennaiseen sisältöön… Tällä tiedoksiannolla, tarkoituksenaan suojella kristillisen totuuden hyveitä, tämä kongregaatio julistaa, että yllä mainittu asenne on yhteensopimaton katolisen uskon kanssa ja voi aiheuttaa vakavaa harmia.” (Vatikaanin tiedonanto)

Kun katolinen kirkko on huolissaan de Mellon opetuksista, niin eikö protestanttien pitäisi olla vielä enemmän huolissaan? Jotain on pahasti pielessä ev.lut. kirkossamme, kun siellä ei nähdä de Mellon harhautumista pois kristinuskosta.

Basil Pennington ja Thomas Keating

Mietiskelevän/keskittyvän rukouksen uranuurtajat, katoliset munkit Basil Pennington ja Thomas Keating, kirjoittavat: ”Meidän ei tulisi epäröidä ottaa vanhan idän viisauden hedelmää ja ’siepata’ sitä Kristukselle. Todellakin, papin virassa olevien tulisi pyrkiä tutustumaan niin moniin näistä idän tekniikoista kuin mahdollista. Monet kristityt, jotka ottavat rukouselämänsä vakavasti, ovat saaneet suurta apua joogasta, zenistä, TM:stä (transsendentaalinen meditaatio) ja sen kaltaisista harjoitteista, erityisesti silloin kun luotettava ohjaaja on ollut apuna ja kun he ovat kehittäneet jatkuvasti kristillistä uskoaan löytämään sisäisen muodon ja tarkoituksen saaduille kokemuksille.” (Ray Yungen: Erottautumisen aika)

Penningtonin ja Keatingin opetukset ovat täysin ei-kristillisiä. Keatingin ajatukset ovat itse asiassa okkulttisia.  Katolisen papin Philip St. Romainin kirjoittaman kirjan Kundalini Energy and Christian Spirituality esipuheessa Keating myöntää, että kundaliini on sama asia kuin kristillinen meditaatio: ”Koska tämä energia (kundaliini) toimii lukuisissa henkilöissä, jotka ovat omistautuneet kontemplatiiviselle rukoukselle, tämä kirja on tärkeä panos uudistettaessa kristillisen kontemplatiivisen rukouksen perinnettä. Se tulee olemaan suuri lohdutus niille, jotka ovat kokeneet kundaliinin heräämisestä johtuvia fyysisiä oireita hengellisellä matkallaan… Useimmat hengelliset harjoitukset vaativat jonkinlaista vakavasti otettavaa kurinalaisuutta ennen kundaliinin herättämistekniikoiden käyttöä.” Keating selittää, että kontemplaatiossa tarvitaan hengellistä ohjaajaa kundaliinin voimakkaan ja vaarallisen luonteen takia. Hän sanoo myös, että mahdollisesti tarvitaan ”idän (uskontojen) opettajia, jotta saavutettaisiin täysi ymmärrys”.

Mainittakoon, että kundaliinijooga on kaikkein vaarallisin joogamuoto; sen aktiiviset harrastajat muistuttavat aloittelijoita kundaliinin herättämisen vaaroista. Lue lisätietoa kundaliini-voimasta.

Henri Nouwen

Henri Nouwen (1932-1996) on tunnettu katolilainen mystikko ja kontemplatiivisen rukouksen edistäjä.

Elämänsä ehtoopuolella Nouwen kielsi raamatulliset perustotuudet: ”Tänä päivänä minä henkilökohtaisesti uskon, että samalla kun Jeesus tuli avaamaan oven Jumalan taloon, niin kaikki inhimilliset olennot voivat käydä tuosta ovesta tietävätpä he Jeesuksesta tai eivät. Tänä päivänä näen kutsumuksenani auttaa jokaista ihmistä vaatimaan omaa tietään Jumalan luokse.”

Nouwen kirjoitti esipuheen erääseen kirjaan, joka sekoittaa kristillisyyden ja hinduismin. Hän kirjoittaa: ”Kirjailija osoittaa upeaa avoimuutta buddhalaisuuden, hindulaisuuden ja muslimiuskon lahjoja kohtaan. Hän löytää niiden suuren viisauden tuoden sen kristillisten hengelliseen elämään … Ryan [kirjailija] meni Intiaan oppiakseen muistakin kuin omasta hengellisestä perinteestä. Hän toi kotiin monia aarteita ja tarjoaa niitä meille kirjassaan.”

Nouwen piti sielunkumppaninaan kirjailija Andrew Harveyta, joka on tunnettu pyrkimyksistään yhdistää eri uskontoja mystiikan avulla.

Henri Nouwen on yksi suosituimmista hiljaisuuden liikkeen vaikuttajista, vaikka on omaksunut hyvinkin epäraamatullisia näkemyksiä. Lue tästä lisätietoa Nouwenista, jossa kerrotaan hänen yhteydestään New Age -hengellisyyteen.

Thomas Merton

Thomas Merton (1915-1968) on Henri Nouwenin tapaan tunnettu katolilainen mystikko. Mertonin työn ansiota sanotaan olevan, että mietiskelevä rukous tuli ihmisten tietoisuuteen luostareiden hämäristä uumenista.

Thomas Merton tunnustaa värinsä: ”Aasia, zen, islam, jne., kaikki nämä tulevat yhteen elämässäni. Minulle olisi hulluutta yrittää luoda itselleni luostarielämä, jossa sulkisin kaiken tämän pois. Olisin vähemmän munkki.” Hänen ajatusmaailmansa on yhtä idän uskontojen kanssa.

Yksi Mertonin mieltymyksistä liittyi suufilaisuuteen, joka on islamin mystinen suuntaus. Suufilaisuudessa korostetaan suoran, henkilökohtaisen jumalasuhteen saavuttamista ja ”Jumalan” henkisen totuuden tavoittamista harjoitusten kautta. Suufilaiset toistevat Allahin nimeä mantranaan ja vaipuvat meditatiiviseen transsiin. Merkittävä katolinen äänitteitä kauppaava yritys mainosti kasettisarjaa, jonka Merton teki suufilaisuudesta. Mainoksessa sanotaan: ”Merton rakasti ja jakoi syvän hengellisen samankaltaisuuden suufien, islamin hengellisten opettajien ja mystikoiden, kanssa. Tässä hän kertoo heidän syvästä hengellisyydestään.” (Erottautumisen aika)

Kirjeessään suufimestarille Merton paljastaa: ”Rukoukseni on hyvin samankaltaista sen kanssa, jota kutsutte fanaksi.” Mystiikan ja okkultismin sanakirja määrittelee, että fana on ”yhdentymistä Jumalaisen Ykseyden kanssa”.

Keskustelussaan suufijohtajan kanssa Merton kysyi häneltä muslimien käsitystä pelastuksesta. Mestari kirjoitti takaisin sanoen: ”Islam tähdentää yksilön vastuuta teoistaan, eikä hyväksy oppia sovituksesta tai teoriaa lunastuksesta.” Islam siis hylkää kristinuskon keskeisimmän totuuden: meillä on pelastus vain Jeesuksen sovitustyön kautta. Jumala on Poikansa ristinkuolemalla lunastanut meidät vapaiksi kuoleman vallasta.

Mertonia tämä ei haitannut, sillä hän uskoi fanan ja mietiskelevän transsin johtavan samaan päämäärään. Hän vastasi: ”Henkilökohtaisesti uskon kiistelyn olevan tarpeetonta dogmaattisen opin eroavaisuuskysymyksissä, koska se vie meidät pois hengellisestä todellisuudesta sanojen ja ajatusten todellisuuteen … sanoilla on taipumus loputtomaan mutkikkuuteen ja vivahteikkuuteen, jotka ylittävät käsityskyvyn. … Mutta paljon tärkeämpää on jakaa kokemuksia jumalallisesta valosta, … tästä löytyy hedelmällisen keskustelun maaperä kristillisyyden ja islamin välillä.”

Meditaatio, jooga, mindfulness, kontemplatiivinen rukous, keskittyvä rukous, mietiskelevä rukous…

Yllä olevan otsikon menetelmät ovat kaikki syvimmältä olemukseltaan yhtä ja samaa ei-kristillistä, idän uskonnoista, kumpuavaa perinnettä. Asia on aivan sama, vaikka niiden yhteyteen lisättäisiin sana ”kristillinen”, tai riippumatta siitä, että niiden osana on sana ”rukous”. Näiden menetelmien tavoitteena on saada yhteys ”Maailmankaikkeuden Luojaan”. Kaikki ne johtavat samaan suuntaan: poispäin Kristuksesta. On totta, että näillä tavoilla voi saada yhteyden johonkin: ”Jumaluuden äärettömän suloisuuden ja ihanuuden maistaminen ja haistaminen on mystistä todellisuutta. Monilla mystikoilla on tapana ilmaista Jumalan läsnäolon kokemuksensa puhumalla valosta, äänestä, tuoksusta, lämmöstä tai suloisuudesta.” (Heräämisen aika). On syytä huomata, että se jokin ei ole kristinuskon Jumala.

Yksi vaikutusvaltaisimmista ja tunnetuimmista kontemplatiivisen rukouksen puolestapuhujista on evankelikaalinen kristitty Richard Foster. Vaikka kontemplatiivisen rukoukseen päämäärä on virittäytyä Jumalan kanssa ja kuulla Hänen äänensä, Foster on sanonut, että siinä on oltava varovainen. Hän myöntää, että kontemplatiivisessa rukouksessa ”me menemme syvälle hengelliselle alueelle” ja että joskus se ei ole Jumalan alue, vaikka onkin ”yliluonnollinen”. Hän myöntää, että siellä on hengellisiä olentoja ja että suojelurukous pitäisi lausua etukäteen – jotakin sellaista kuin ”Kaikkien pimeiden pahojen henkien täytyy nyt lähteä”.

Foster edellä tunnustaa kontemplatiivisen rukouksen olevan vaarallinen ja avaavan oven henkivalloille. Eikö tämän jo pitäisi saada hälytyskellot soimaan, että kyse on täysin epäraamatullisesta toiminnasta – rukoillaan Jumalaa, mutta kohdataankin demoneja? Ei Raamatussa missään kehoteta pelkäämään rukoilemista saati lausumaan jotain suojelurukousta! Muistatko, mitä aiemmin mainittiin Thomas Keatingin, keskittyvän rukouksen uranuurtajan, yhteydessä? Keating myöntää, että kontemplatiivisessa rukouksessa vaikuttaa vaarallinen energia, kundaliini, ja siksi sen hallitsemiseksi tarvitaan idän uskontoja tuntevia opettajia.

”Kun ihmisen elämässä ei ole olemassa todellista suhdetta Jeesuksen kanssa, niin mystiset kokemukset näyttävät täyttävän tuon hengellisen tyhjiön. Luullaan, että mietiskelyn luoma euforia ja autuus on Jumalan ääni ja läheisyys. Nämä harjoitukset ovat kuitenkin todellisuudessa sidottuja ennemmin buddhalaisuuteen, hindulaisuuteen ja katolisuuteen, kuin raamatulliseen kristinuskoon. Raamattu tekee selväksi, että ainoa tapa uudestisyntyä on uskon kautta vastaanottaa Jeesus Kristus Herrana ja Vapahtajana. Vaikka näitä muinaisen viisauden oppeja sanotaan kristillisiksi, ne ovat kaikkea muuta.” Näin sanoo kontemplatiivisesta rukouksesta ja muusta vastaavasta kristillisestä mystiikasta Roger Oakland kirjassaan Uskon nollaus.

Oakland jatkaa: ”Mikään kontemplatiivinen rukous ei ole raamatullinen eikä turvallinen – jopa kypsimmätkin kristilliset mystiset johtajat ovat osoittaneet olevansa alttiita sen demoniselle vetovoimalle. Thomas Merton sanoi elämänsä lopulla haluavansa olla mahdollisimman hyvä buddhalainen. Henri Nouwen sanoi elämänsä lopulla kaikkien polkujen johtavan Jumalan luo. Siinä oli heidän elämänsä hengellinen hedelmä vuosia jatkuneen mystisen rukouksen harjoittamisen jälkeen.”

Kristillisen mystiikan taustat eivät näytä kovin puhtailta, joten ei pidä ottaa kaikkea vastaan sellaisenaan, vaikka tarjonta tulisi kirkon piiristä. Kannattaa ottaa todesta varoitus ”kristillisestä” meditaatiosta, koska siitä varoittavat jopa sen aktiivisimmat puolestapuhujat!

Read Full Post »

”Kontemplatiivinen rukous” on suomeksi käännettynä ”sanatonta rukousta” tai ”mietiskelevää rukousta” (contemplative, mietiskelevä). Se ei kuitenkaan ole pelkästään mietiskelyä rukoiltaessa.

Raamattu neuvoo meitä rukoilemaan hengellämme, mutta myös ymmärryksellämme (1. Kor. 14:15), joten rukoukseen selvästikin liittyy tutkiskelua/mietiskelyä. Ajatuksen kanssa rukoileminen ei kuitenkaan ole sitä, millaiseksi kontemplatiivinen rukous on muotoutunut. Kontemplatiivisen rukouksen harjoittaminen ja suosio on kasvanut Esiintuleva kirkko (Emerging Church) -liikkeen kasvun myötä. Tämä liike sisältää monia epäraamatullisia aatteita ja käytäntöjä, joista yksi on kontemplatiivinen rukous.

Kontemplatiivinen rukous alkaa keskittyvällä rukouksella (Centering Prayer). Molemmat näistä ovat Lectio Divina -traditioon kuuluvia osia. Keskittyvä rukous on meditatiivinen harjoitus, jossa henkilö keskittyy sanaan ja toistaa sitä kerta toisensa jälkeen koko harjoituksen keston ajan. Tarkoituksena on tyhjentää mieli ulkopuolisista asioista ja huolista, jotta Jumalan ääni olisi helpommin kuultavissa. Keskittyvän rukouksen jälkeen henkilö istu hiljaa – mieli, sydän ja sielu avoinna – kuunnellen suoraa ohjausta Jumalalta ja tuntien Hänen läsnäolonsa.

Vaikka edellä kuvattu saattaisikin kuulostaa viattomalta harjoitukselta, Raamattu ei tunne tämänkaltaista rukousta lainkaan. Itse asiassa se on päinvastaista sille, minkälaiseksi rukoileminen kuvataan Raamatussa: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi” (Fil. 4:6). ”Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.” (Joh. 16:23, 24). Nämä ja muut jakeet selvästi kuvaavat rukouksen olevan ymmärrettävissä olevaa yhteyttä ­ja ajatustenvaihtoa Jumalan kanssa eikä esoteerista ja mystistä meditaatiota.

Kontemplatiivinen rukous luonteeltaan painottuu olemaan mystistä kokemusta Jumalan kanssa. Mystiikka kuitenkin on puhtaasti subjektiivista (omakohtaista), eikä nojaa totuuteen tai tosiasioihin. Jumalan sana on annettu meille, jotta perustaisimme siihen uskomme ja elämämme vanhurskaudessa (2. Tim. 3:16-17).

Kontemplatiivisessa rukouksessa ei ole eroa idän uskontojen ja New Agen meditatiivisiin harjoituksiin nähden. Sen äänekkäimmät kannattajat ovat hyväksyneet yleisuskonnollisuuden, jossa pelastus on saavutettavissa useamman polun kautta, eri uskonnoissa. Kristus itse on sanonut, että pelastus tulee vain Hänen kauttaan (Joh. 14:6).

Kontemplatiivinen rukous, jota harjoitetaan moderneissa rukousliikkeissä, on vastakohta raamatulliselle kristillisyydelle, ja sitä pitää siksi ehdottomasti välttää.

Yllä olevan tekstin lähteenä on käytetty GotQuestions.org:n artikkeleja What is contemplative prayer? ja What is centering prayer?


Yksi vaikutusvaltaisimmista ja tunnetuimmista kontemplatiivisen rukouksen puolestapuhujista on evankelikaalinen kristitty Richard Foster. Vaikka kontemplatiivisen rukoukseen päämäärä on virittäytyä Jumalan kanssa ja kuulla Hänen äänensä, Foster on sanonut, että siinä on oltava varovainen. Hän myöntää, että kontemplatiivisessa rukouksessa ”me menemme syvälle hengelliselle alueelle” ja että joskus se ei ole Jumalan alue, vaikka onkin ”yliluonnollinen”. Hän myöntää, että siellä on hengellisiä olentoja ja että suojelurukous pitäisi lausua etukäteen – jotakin sellaista kuin ”Kaikkien pimeiden pahojen henkien täytyy nyt lähteä”. Foster tunnustaa kontemplatiivisen rukouksen olevan vaarallinen ja avaavan oven henkivalloille. Eikö tämän jo pitäisi saada hälytyskellot soimaan, että kyse on täysin epäraamatullisesta toiminnasta – rukoillaan Jumalaa, mutta kohdataankin demoneja? Ei Raamatussa missään kehoteta pelkäämään rukoilemista saati lausumaan jotain suojelurukousta!

”Kun ihmisen elämässä ei ole olemassa todellista suhdetta Jeesuksen kanssa, niin mystiset kokemukset näyttävät täyttävän tuon hengellisen tyhjiön. Luullaan, että mietiskelyn luoma euforia ja autuus on Jumalan ääni ja läheisyys. Nämä harjoitukset ovat kuitenkin todellisuudessa sidottuja ennemmin buddhalaisuuteen, hindulaisuuteen ja katolisuuteen, kuin raamatulliseen kristinuskoon. Raamattu tekee selväksi, että ainoa tapa uudestisyntyä on uskon kautta vastaanottaa Jeesus Kristus Herrana ja Vapahtajana. Vaikka näitä muinaisen viisauden oppeja sanotaan kristillisiksi, ne ovat kaikkea muuta.” Näin sanoo kontemplatiivisesta rukouksesta ja muusta vastaavasta ”kristillisestä” mystiikasta Roger Oakland kirjassaan Uskon nollaus.

Oakland jatkaa: ”Mikään kontemplatiivinen rukous ei ole raamatullinen eikä turvallinen – jopa kypsimmätkin kristilliset mystiset johtajat ovat osoittaneet olevansa alttiita sen demoniselle vetovoimalle. Thomas Merton sanoi elämänsä lopulla haluavansa olla mahdollisimman hyvä buddhalainen. Henri Nouwen sanoi elämänsä lopulla kaikkien polkujen johtavan Jumalan tykö. Siinä oli heidän elämänsä hengellinen hedelmä vuosien mystisen rukouksen harjoittamisen jälkeen.” Merton ja Nouwen ovat tunnettuja katolisia mystikoita ja kontemplatiivisen rukouksen edistäjiä.

Lue linkeistä Roger Oaklandin kirjasta Uskon nollaus ainakin seuraavat luvut:

Koko kirja PDF-muodossa luettavissa sivustolla Lampaille.com.

Read Full Post »

Sain jonkin aikaa sitten viestin, joka koski artikkeliani Ovatko väärät henget valtaamassa  seurakuntaa ja siihen liittyvää keskustelua. Viestin kirjoittaja toivoi rakkautta nähdä, että pimeyttä ei ole, ei liioin saatanaa missään uskonnossa.  Kaikissa uskonnoissa on hänen mukaansa kyse rakkaudesta, Jumalasta. Ymmärrän hänen tarkoittavan, että kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan yhtä.

Tuo edellä kuvattu on hyvä esimerkki siitä, mihin suomalaiset ovat harhautuneet. Erään tutkimuksen mukaanhan 75 % suomalaisista uskoo Jumalaan, mutta vain 25 % uskoo niin kuin kristinusko opettaa. Kirjoitin tästä artikkelissa Vanhan ajan usko  riittää.

Perinteisen kristinuskon tilalle on tullut lähinnä idän uskonnoista nousevat New Age -uskomukset.  New Age -yleisuskonnollisuutta kutsutaan myös uushenkisyydeksi. Tätä uushenkisyyttä voidaan luonnehtia muun muassa seuraavasti (lähde):

  • Henkinen voima on löydettävissä ihmisen sisältä.
  • Ihmisen sisimmästä löytyy Jumala, joka on myös maailmankaikkeutta ylläpitävä voima.
  • Ihminen voi vapaasti valita ja koota itselleen sopivan uskonto- tai uskomuskokonaisuuden.

Yksi tyypillinen konkreettinen esimerkki tällaisesta ei-kristillisestä uushenkisyydestä on seuraava sivusto, jossa tehokkaasti sekoitetaan kristinuskon perinteet kaikenlaiseen New Age -henkisyyteen. Vielä pahempi esimerkki on tässä – huomaatko, miten kristillisyyttä käytetään taitavasti keppihevosena kaiken väärän ujuttamisessa!

Raamatun mukaan ihmisessä ei asu jumaluutta sillä tavalla kuin New Age uskoo. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, mutta syntiinlankeemuksen myötä ihminen joutui kirouksen alaiseksi. Raamattu sanoo: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23). Vain Jeesukseen uskovan ihmisen sisimmässä asuu Pyhä Henki, sillä tuosta Paavalin kuvaamasta tilasta on vain yksi tie ulos: syntien tunnustaminen ja kääntyminen Jeesuksen puoleen.

Kristinuskon piirissäkin on nousevaa kiinnostusta sellaisille asioille, kuin kristillinen mystiikka, meditaatio, mietiskely, kontemplatiivinen rukous jne. On omaksuttu ajatus, että käytetään muista uskonnoista peräisin olevia tekniikoita kristillisiin harjoitteisiin. Käsitteet ovat aika tavalla samoja kuin mitä New Agessa käytetään, joten raja kristinuskon ja New Agen välillä entisestään kaventuu. Lisäksi kun liberaalin luterilaisuuden piirissä ei ole Jeesuksella keskeistä sijaa, välimatka yleisuskonnollisuuteen ei ole enää kovin suuri. Richard Kirby onkin sanonut: ”Pitkälle edenneiden okkultistien meditointi on täysin samankaltaista pitkälle edenneiden mystikoiden rukouksen kanssa.”

Monissa New Age -pohjaisissa harjoitteissa on tavoitteena mielen tyhjentäminen arkipäivän asioista. Tällöin on todellinen vaara, että avataan tie henkivalloille ihmisen sisimpään. Kristillisessä meditaatiossa ja kontemplatiivisessa rukouksessa pyritään myös tyhjentämään mielestä sellaiset asiat, jotka haittaavat keskittymistä. Uskaltaisin sanoa, että jos henkilö on kiinni Jeesuksessa, tässä ei ehkä ole vaaraa. Vaara onkin siinä, että jos Jeesus ei ole ihmisen elämän keskipisteessä, avataan helposti portit henkivalloille, jotka uskottelevat olevansa valkeudesta lähtöisin. Tästä on olemassa monia kuvauksia; kun mieli on tyhjentynyt, sen täyttää yhtäkkiä valo ja rauha. Lue esimerkiksi alhaalta linkki Tietoa kontemplatiivisesta rukouksesta.

Suhtaudun hyvin kriittisesti kaikenlaisiin menetelmiin ja harjoituksiin, joilla mukamas pitäisi päästä lähemmäksi Jumalaa. Kun usko Jeesukseen loppuu, niin konstit alkavat. Jumalaa voi lähestyä yksinkertaisesti Raamattua lukemalla, rukoilemalla ja ehkä vielä ylistämällä (kun se tulee sydämestä eikä ole vain yksi keino muiden joukossa). Jumalaa voi lähestyä kuin lapsi isäänsä – ei siihen tarvita mitään sen kummempia tekniikoita.

Jos Jeesus ei ole uskomme keskipisteenä, olemme samalla tiellä kaikkien uskontojen kanssa – ja se tie vie iankaikkiseen kadotukseen. Kristillinen usko nousee siitä, että olemme langenneita syntisiä, ja siten erossa Jumalan yhteydestä. Ainoa tie Jumalan luo on Jeesuksen kautta; kun tunnustamme Hänelle syntimme, pääsemme takaisin Jumalan yhteyteen. Vaikka Jumala onkin rakkaus, kaikki eivät pelastu automaattisesti. Jeesus sanoo: ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät” (Matt. 7:13, 14).

En ole tässä artikkelissa ruotinut juurta jaksain niitä eroja, mitä raamatullisella kristillisyydellä ja kristillisen mystiikan epäraittiilla painotuksilla on. Halutessasi lisätietoa, lue seuraavat kirjoitukset nettikirjasta EROTTAUTUMISEN AIKA – Kuinka muinaiset mystiset harjoitteet yhdistävät kristittyjä maailman uskontoihin:

Read Full Post »