Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Hesekiel’

WILL THE PEACE ACCORDS STABILIZE THE MIDDLE EAST?
By Jonathan Brentner, 19.9.2020, suom. SK

Presidentti Trump johti 15. syyskuuta 2020 rauhansopimusten allekirjoittamista Israelin ja Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien (UAE) sekä Israelin ja Bahrainin välillä. Fox News raportoi presidentti Trump’in sanoneen, että sopimukset muotoilevat ”perustan kattavalle rauhalle koko alueella”.

Miten meidän Raamatun profetioiden näkökulmasta on arvioitava näitä rauhansopimuksia, joista Trump’in hallinto käyttää nimitystä ”Abrahamic  Accords”? Mielipiteet kristikunnassa vaihtelevat suuresti. Monet olivat tyytyväisiä uutisiin näistä sopimuksista ja ylistivät presidenttiä ja hänen tiimiään näiden merkittävien tavoitteiden saavuttamisesta.

Toiset, kuten profetiapuhuja J D Farag, eivät jakaneet sopimuksia juhlivien innostusta. Syyskuun 13. päivän profetiapäivityksessään hän kritisoi niitä niille luontaisesta maan jakamisesta, mikä on myös tammikuussa paljastetun vuosisadan sopimuksen piirre.

Jared Kushner’in lausunto näistä sopimuksista antaa uskottavuutta Farag’in kritiikille. Hän sanoi: ”Yritimme pelastaa kahden valtion ratkaisun. … Jos jatkaisimme status quon kanssa … lopulta Israel olisi syönyt kaiken maan Länsirannalla.” Toisin sanoen hän ylistää näitä sopimuksia Israelin pysäyttämiseksi miehittämästä lisää heidän maatansa.

Kushner’in lausunto sammutti minussa kaiken innostuksen, mitä minulla ehkä olisi voinut olla näiden sopimusten suhteen. Rakastan Terry James’in vastausta Kushner’ille: ”Jumalan näkökulmasta mikään Hänen Israelille antamansa maa-alue, ei ole neuvoteltavissa. Ei ole minkäänlaista mahdollisuutta ’kahden valtion ratkaisulle’ mihinkään ongelmaan, joka Israelia ympäröivillä naapureilla on epäonnistuessaan elämään rauhassa juutalaisvaltion kanssa.”[i]

Valkoisen talon nurmikolla äskettäin solmituilla rauhansopimuksilla on selkeitä profeetallisia implikaatioita. Tarkoittaako tämä kuitenkaan, että ne vakauttavat Lähi-idän ja tarjoavat Israelin tarvitseman turvallisuuden? Uskon, että vastaus kysymykseen on ”ei” seuraavien näkökohtien vuoksi.

Ne edelleen järjestävät kansakuntia Hes. 38 mukaiseen asetelmaan

Hes. 38 mukaan nämä maat, jotka allekirjoittivat rauhansopimuksen Israelin kanssa, eivät ole osa viimeisten päivien hyökkäystä Israeliin. Monet raamatuntutkijat uskovat, että tämän luvun alkujakeissa Venäjä, Iran ja Turkki tunnistetaan tulevaisuuden Goog / Maagog -hyökkäyksen johtajiksi Israelia vastaan (38:1-6). Ja aivan kuten Hesekiel ennusti kauan sitten, nämä kansat ovat tällä hetkellä Syyriassa olevilla joukoillaan ja aseillaan suurin uhka Israelin turvallisuudelle.

Hesekiel määritteli myös ihmisryhmiä, jotka eivät hyökkäisi maahan Goog / Maagog -sodan aikana, vaan pelkästään protestoivat: Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: ’Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, suurta saalista saamaan?’” (Hes. 38:13). Useimmat profetia-asiantuntijat uskovat, että ”Saba ja Dedan” viittaavat arabikansoihin Saudi-Arabiana, UAE:nä ja Bahrainina.

Heritage Foundation luetteli Israelille useita etuja kahdesta sopimuksesta ja totesi, että ne ”selvittävät tien Israelille, Bahrainille ja Arabiemiirikunnille vahvistaa kauppaa, investointeja, matkailua sekä teknologista ja strategista yhteistyötä Irania vastaan”. Tämä on totta, ainakin lyhyellä tähtäyksellä.

Minusta on kuitenkin mielenkiintoista, että lausunnossa ”yhteistyö Irania vastaan” mainitaan positiivisena tuloksena. Raamattu sanoo, että kun Iran, Venäjä ja Turkki hyökkäävät, nämä kansakunnat vain protestoivat sen sijaan, että puolustaisivat Israelia. Vain Jumala tulee, puolustamaan Israelia.

Ne vahvistavat rauhan painotuksen viimeisinä päivinä

Kaikki rauhansopimusten allekirjoittamisen yhteydessä puhuneet painottivat ”rauhaa ja turvallisuutta”. Koska kumpikaan, ei Bahrain eikä UAE, edusta mitään uhkaa Israelille, näiden kommenttien täytyy viitata palestiinalaisten vihamielisyyteen Israelia kohtaan ja siihen, että jotenkin nämä sopimukset painostavat palestiinalaisia tekemään samanlaisen sopimuksen rauhan vuoksi.

Näiden sopimusten yhteenveto Heritage Foundation -sivustolla vahvistaa tämän: ”Bahrainin ja Arabiemiirikuntien diplomaattisopimukset voivat saada palestiinalaiset omaksumaan realistisemman neuvotteluaseman ja liittymään muihin arabivaltioihin rauhanjunassa.”[iii]

Apostoli Paavali kertoo meille, että nämä sanat ovat tämän maailman puppusanoja viimeisinä päivinä: Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.” (1. Tess. 5:3). Kun maailma rellestää rauhasta, niin silloin pamahtaa kovasti, kun Jumalan viha lankeaa sen päälle.

Ne vahvistavat mallin, jota Antikristus tulee käyttämään

Jonkin aikaa Herran päivän alkaessa tapahtuvan ”äkillisen tuhon” jälkeen antikristus ilmestyy maailman näyttämölle. Profeetta Daniel kertoo meille, että hänen rauhanliittonsa Israelin kanssa merkitsee seitsenvuotisen ahdistuksen alkua: Hän tekee lujan liiton monien kanssa yhdeksi vuosiviikoksi, mutta viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin ja hävittäjä tulee iljetysten siivin. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän yli. (Dan. 9:27, Raamattu Kansalle)

Tällä jakeella on paljon merkitystä syyskuun 15. päivän tapahtumille. Näyttää, että antikristus jatkaa nykyistä mallia sisällyttää muita valtioita sopimukseensa Israelin kanssa, juuri kuten nyt näemme maailman pyrkimyksessä saada mukaan muita arabivaltioita varmistamaan Israelin rauha palestiinalaisten kanssa.

Toiseksi, jakeen 27 alkusanat voisi paremmin kääntää seuraavasti: ”Ja hän tekee vahvemman (tai ylemmän) liiton”. Hepreankielisen merkityksen mukaan antikristus ottaa olemassa olevan rauhansuunnitelman ja tekee siitä paremman. Hän mitä todennäköisimmin makeuttaa (sweeten) mitä tahansa olemassa olevaa sopimusta sallimalla Israelin rakentaa kolmannen temppelin. Tiedämme, että myöhemmin hän pettää Israelin kansan, jonka täytyy paeta henkensä edestä, kun hän saastuttaa temppelin (Matt. 24:15-22).

Keskellä sotaa ja myllerrystä Herran päivän alkaessa (ehkä Googin / Maagogin sota) antikristus tuo rauhan Lähi-itään, mutta se on vain juoni. Tämä laiton käyttää rauhaa rauhoittamaan vihollisensa ja myöhemmin tuhoaa heidät, kun he luopuvat vartiostaan. (Dan. 8:25, Ilm. 6:1-4).

Niihin sisältyy maan jakaminen

Jared Kushner’in ja Heritage Foundation -säätiön lausunnot paljastavat, että näiden sopimusten perimmäinen tarkoitus on tuoda palestiinalaiset paikalle, jossa he neuvottelevat rauhan Israelin kanssa. Tämä edellyttää kuitenkin kahden valtion ratkaisua rauhan vuoksi, mikä johtaisi Maan jakamiseen.

”Mikä siinä on ongelma?” saatat kysyä. Ennen kaikkea, Jumala antoi maan Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen Iisakin ja Jaakobin kautta (1. Moos.15:12-21; Ps. 105:8-11). Huomaa, että Ps. 105:10 kuvaa tätä lupausta maasta ”ikuisena liittona”. Maa kuuluu ikuisesti Jaakobin jälkeläisille eikä kenellekään muulle.

Joel 3:2 kertoo meille, että Ahdistuksen lopussa Jumala ”kokoaa kaikki kansat ja vie ne alas Joosafatin laaksoon ja käy siellä oikeutta niitten kanssa. Huomaa syyt, jotka Herra luettelee täällä vihallensa kansoja kohtaan – koska ”ovat hajottaneet kansani kansojen sekaan, jakaneet minun maani”.

Vähintäänkin voidaan sanoa, että Israelin maan jakaminen ei pääty hyvin kaikille siihen osallistuville. Jokainen siihen johtava sopimus tuo varmasti Jumalan tuomion, eikä kestävää rauhaa.

Tiedä, että ihailen presidentti Trump’ia ja uskon, että hän on tehnyt mahtavaa työtä johtaessaan maatamme. Kuitenkin, kuten Terry James huomauttaa postissaan, jonkun on varoitettava häntä rauhan tavoittelemisesta maan jakamisen kustannuksella.

Kulissien takainen pyrkimys säilyttää kahden valtion ratkaisu nykyisten rauhanaloitteiden kautta saa hälytyskellot soimaan sisälläni.

Israel kyllä hyötyy suhteiden normalisoimisesta näiden arabimaiden kanssa ja se on hyvä uutinen lyhyellä tähtäyksellä, mutta sopimukset eivät johda Lähi-idän vakauttamiseen eivätkä edistä kestävää rauhaa alueella.

Sanon tämän kahdesta syystä.

Ensinnäkin maa kuuluu Jumalalle ja Hän antoi sen Jaakobin jälkeläisille ”ikuisella liitolla”. Näin ollen Hän tuomitsee ne, jotka pyrkivät jakamaan maata ja antavat osan siitä muille (Joel 3:1–3; ks. myös Sak. 12:1–3). Mikään sopimus, joka edistää osan siitä antamista palestiinalaisille kahden valtion ratkaisun kautta, ei vakauta aluetta kuin hetkeksi. Lopulta se tuo Jumalan vihan kaikille siihen osallistuville.

Toiseksi, Hesekielin 38-39 lukujen Googin / Maagogin sota toteutuu ehkä melko pian ja Jumala pelastaa Israelin ennemmin kuin arabikansat, jotka haluavat normalisoida suhteet siihen. Ne vain protestoivat. Raamatun mukaan Lähi-itää odottavat suuret sodat, ei rauha.

Kaikessa tässä on kuitenkin paljon hyviä uutisia niille meistä, jotka tunnemme Jeesuksen Vapahtajanamme. ”Rauhan ja turvallisuuden” painottaminen kertoo meille, että olemme niin äärettömän lähellä sitä, että Herra täyttää lupauksen 1. Tess. 5:9-10, mikä merkitsee lähtöämme tästä maailmasta, ennen kuin Jumalan viha lankeaa epäuskoisen maailman päälle.

Ole rohkea; Jeesus tulee pian!

Note: Please consider signing up for my newsletter on the home page of my website at https://www.jonathanbrentner.com/. It will greatly help me in reaching more people. Thank.

[i] Terry James’s blog @ https://terryjamesprophecyline.com/2020/09/15/two-cautions-for-the-president/

[ii] James Philips, How the Israel-Bahrain Peace Deal Will Reshape the Middle East, on the Heritage Foundation website: https://www.heritage.org/

[iii] Ibid.

 

Read Full Post »

THE SIGNIFICANCE OF PRESIDENT TRUMP’S PEACE PLAN
By Jonathan Brentner, 28.1.2020, suom. SK

Tänään, 28. tammikuuta 2020, presidentti Trump julkisti kauan odotetun vuosisadan diilinsä, eli suunnitelmansa rauhalle Israelin ja palestiinalaisten välillä. Uskon, että tämä aloite on Raamatun profetian kannalta aika merkittävä, vaikka ei koskaan täysin toteutuisikaan.

Inhimilliseltä kannalta (ottamatta huomioon raamatullisia lupauksia Israelille) uskon, että suunnitelma on ylivoimaisesti paras, mitä Israelille ja palestiinalaisille on koskaan tarjottu. Se vastaa Israelin turvallisuustarpeita tarjoten samalla toiselle osapuolelle valtavia taloudellisia kannustimia. Se on todella ”molempien voitto”, kuten Trump sitä kuvaili

Diiliin sisältyy muita maita osallistujina palestiinalaisten taloudelliseen kehittämiseen ja Jordania varmistamassa muslimien pääsyn temppelivuorelle. Persianlahden maat, Oman, Bahrain ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat olivat Valkoisessa Talossa osoittamassa tukensa diilille.

Profeetalliselta näkökannalta se on hyvin merkittävä, koska niin monet merkit viittaavat ahdistuksen lähestymiseen. Ellei tulevan uuden maailmanjärjestyksen läheisyyttä ja Antikristuksen ilmestymistä koskevia indikaattoreita olisi niin runsaasti, Trump’in suunnitelma ei olisi niin huomionarvoinen tulevaisuuden kannalta. Danielin kuvaus Antikristuksen liitosta Israelin kanssa liittyy vehkeilyyn, joka ympäröi vuosisadan diiliä.

Danielin kuvaus Antikristuksen liitosta Israelin kanssa

Aikana, joka ei ehkä ole kovin kaukana tulevaisuudessa, Antikristus tekee Israelin kanssa rauhansopimuksen, joka näyttää kansakunnalle paljon paremmalta kuin vuosisadan diili.

Profeetta Daniel kertoo meille, että tuleva Antikristus tekee ”vahvan liiton monien kanssa yhden vuosiviikon [seitsemän vuotta] ajaksi” (Dan. 9:27). Jakeiden kontekstista tiedämme, että tähän sopimukseen sisältyy Israel, mutta sana ”monet” viittaa siihen, että se sisältää muita kokonaisuuksia, todennäköisesti lisäkansakuntia.

Heprean kielessä ”tehdä vahva liitto” vihjaa, että Antikristus ottaa olemassa olevan rauhansuunnitelman ja tekee siitä paremman, ehkä suotuisamman Israelille. Mikään ei edellytä, että tämä edellinen sopimus olisi onnistunut tai pantu kokonaan täytäntöön; teksti osoittaa vain, että Antikristus parantaa aikaisemman liiton ehtoja.

Uskon, että yksi tämän tulevan sopimuksen myönteisistä puolista on, että Israelin sallitaan rakentaa kolmas temppelinsä. Presidentti Trump ei olisi päässyt pitkälle sijoittamalla sen suunnitelmaansa, mutta se varmasti tekisi Antikristuksen suunnitelmasta sellaisen, josta Israel ei voisi kieltäytyä.

Trumpin suunnitelman merkityksellisyys profetialle

Huomaa, että Trump ei ole Antikristus eikä hänen suunnitelmansa ole se, josta Daniel 9 puhuu. Emme todellakaan ole vielä siinä kohdassa Raamatun profetian aikajanalla. Uutta maailmanjärjestystä ei vielä ole ja presidentti Trump vastustaa vilpittömästi sen edustamaa globalismia.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vuosisadan diili olisi merkityksellinen Raamatun profetialle.

Ensinnäkin Antikristus tekee liiton ”monien” kanssa, kuten aiemmin todettiin. Trump’in suunnitelmaan sisältyy myös useiden ympäröivien arabimaiden ja Yhdysvaltojen tuki. Jotkut niistä olivat julkistamistilaisuudessa tänä aamuna.

Toiseksi, presidentti Trump korosti tänä aamuna Lähi-idän rauhansuunnitelmansa yksityiskohtaista luonnetta sen 81 sivulla. Tämä tekee sitäkin houkuttelevammaksi Antikristukselle ottaa se tulevaan suunnitelmaansa. Suuri osa kovasta työstä on jo tehty.

Kolmanneksi, sekä presidentti että Netanjahu käyttivät tänään puheissaan usein sanoja ”rauha” ja “turvallisuus”. Sekosin laskuissani kuultuani sanan “rauha” 14 kertaa. Myös tämä viittaa sen hetken myöhäisyyteen, jossa elämme. Paavali kuvailee Herran päivän alkamista näin: Kun he sanovat:Nyt on rauha, ei hätää mitään,’ silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.” (1. Tess. 5:3)

Neljänneksi, ottaen huomioon sen tosiasian, että kansakunnat ovat ryhmittymässä juuri kuten Hesekielin luvut 38-39 sanovat tapahtuvan Googin ja Maagogin sodan edellä, niin se voisi tapahtua ei kovinkaan kaukana tulevaisuudessa. Jos Uusi Maailmanjärjestys nousee elämään tämän taistelun jälkeisestä kaaoksesta, niin Antikristus pystyisi tarjoamaan temppelin osana sopimusta, ottaen huomioon tuhoisan tappion, jolla Jumala hoitelee radikaalin islamin tämän lyhyen sodan aikana.

Mitä suunnitelma merkitsee meille?

Avain meille on, että elämme ihmiskunnan historian viimeisiä päiviä, koska tiedämme sen siitä, että ahdistus näyttää olevan aivan nurkan takana, mikä tekee Jeesuksen paluun meille vielä läheisemmäksi.

Ilman valtavaa määrää indikaattoreita, jotka osoittavat Ilm. 6-16 luvuissa esitetyn läheisyyden, presidentti Trump’in suunnitelma olisi todennäköisesti paljon vähemmän merkittävä Raamatun profetian kannalta, kuin mitä se näyttää olevan.

On tärkeää muistaa, että Jeesus tulee seurakunnalleen, ennen kuin Antikristus tekee liiton Israelin kanssa. Sanon tämän, koska kohdassa 2. Tess. 2:1-10 apostoli kertoo meille, että tempaus tapahtuu ennen Antikristuksen identiteetin paljastamista. Meidän on oltava taivaassa Jeesuksen kanssa, ennen kuin Antikristus tekee sopimuksensa Israelin kanssa.

Presidentti Trumpin sopimuksessa on pari asiaa, jotka huolestuttavat minua. Minun mielestäni se pakottaa Israelin luovuttamaan liian paljon maata. Toisaalta pääministeri Netanjahu näytti tänä aamuna riemuitsevan sopimuksesta ja ilmaisi täyden tukensa sille, minkä täytyy tarkoittaa, että se täyttää kaikki hänen Israelia koskevat turvallisuusvaatimuksensa.

Toiseksi, vaikka sopimus antaa palestiinalaisille syrjäisen osan Jerusalemista, jossa asuu vain arabeja, se myös huolestuttaa minua.

Toistaiseksi sopimus antaa Israelille turvallisuuden suhteen hallinnan koko alueella ja palestiinalaisten on vastattava moniin haastaviin vaatimuksiin seuraavien neljän vuoden aikana, ennen kuin saavat valtion aseman ja omistavat palan maata, jonka Jumala antoi Israelille.

Paljon voi tapahtua ja tapahtuu ennen tuota aikaa. Tempaus tai Googin ja Maagogin sota tai molemmat voivat muuttaa Lähi-idän dramaattisesti ja tehdä Trump’in suunnitelman merkityksettömäksi, ellei sitä sisällytetä sopimukseen, jonka Antikristus tekee Israelin kanssa.

Read Full Post »

The Destruction of Damascus
By Pastor Mike Taylor, suom. SK

1 Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi.
2 Autioiksi jäävät Aroerin kaupungit, karjalaumojen haltuun; ne lepäävät siellä, kenenkään peloittelematta.
3 Efraimilta menee suojavarustus ja Damaskolta kuninkuus ja Aramista jäännöskin: niiden käy niinkuin israelilaisten kunnian, sanoo Herra Sebaot.
4 Ja sinä päivänä Jaakobin kunnia köyhtyy, ja hänen ruumiinsa lihavuus laihtuu.
5 Ja käy niinkuin leikkaajan kouraistessa viljaa ja hänen käsivartensa leikatessa tähkäpäitä, käy niinkuin tähkäpäitä poimittaessa Refaimin tasangolla.
6 Se siinä jää jälkikorjuuta, mikä öljypuuta karistettaessa: pari, kolme marjaa korkealle latvaan, neljä, viisi hedelmäpuun oksiin, sanoo Herra, Israelin Jumala.
7 Sinä päivänä ihminen luo katseen Luojaansa, ja hänen silmänsä katsovat Israelin Pyhään. (Jes. 17:1-7)

Ne, jotka seuraavat profetiaa, kun se toteutuu silmiemme edessä, ovat pohtineet ja jopa ihmetelleet, milloin tämä kirjoitus toteutuu. Huomaa, että koko historian aikana Damasko on ollut pysyvästi asutettu viimeiset 5000 vuotta ja se on muinaisen maailman vanhin kaupunki, jota ei ole tuhottu tai hylätty. Tämä profetia on siis tulevaisuutta ja voi toteutua lähitulevaisuudessa. Miksi sanon sen?

Tämä profetia on menneisyydessä toteutunut vain osittain, kun assyrialaiset löivät armenialaiset vuonna 732 eKr. ja valtasivat kaupungin. Damasko on valloitettu monta kertaa ja tämä on vain yksi niistä. Israelilaiset tekivät sen vuonna 1000 eKr., ja kuten mainittu, assyrialaiset vuonna 732 eKr. Sitten vuonna 606 eKr. sen valloittivat babylonialaiset, vuonna 530 eKr. persialaiset, vuonna 330 eKr. kreikkalaiset, vuonna 85 eKr. nabatealaiset, vuonna 63 eKr. roomalaiset, vuonna 634 eKr. bysanttilaiset, vuonna 1250 jKr. marmadukes? ja lopulta ottatomaanien imperiumi vuonna 1516 jKr.

Joten kuten näet, se valloitettiin useita kertoja, mutta itse kaupunki on säilynyt ja menestyy edelleen pitäen lähes 2 miljoonaa sielua rajojensa sisällä. Kun luet yllä olevia jakeita, niin varmaan ihmettelet, missä Aroerin kaupungit sijaitsivat. Koska kaupunki tänä päivänä on aivan liian kaukana ollakseen suhteessa Damaskoon, jotkut spekuloivat, että sen lähellä oli toinen kaupunki. Joidenkin mielestä tämän kohdan käännöksen olisi pitänyt olla ”sen kaupungit hylätään”, koska Aroer on itään Jordan-joesta, mutta jos se on totta, niin kohta voisi puhua alueesta, jota Hizbollah asuttaa tänä päivänä suoralla linjalla Damaskosta Beirutiin. Yllä olevat jakeet puhuvat Damaskon ja myöhemmin Samarian alueen tappiosta. Samaria tuhoutui lopulta, mutta Damasko on edelleenkin olemassa.

Tämä on muinainen historia lyhyesti, mutta mitä tänä päivänä kuuluu Syyrian kaupungille nimeltä Damasko? Mikä voisi olla syy sen lopulliseen kuolemaan ja ettei sitä asuteta uudelleen? Huomaa, että tänä aikana ainoa asia, joka voi tehdä kaupungista asumattoman, on joko ydin- tai kemiallinen sodankäynti, joka tekee alueen liian vaaralliseksi kaikille alueella oleskeleville.

Huomaa kommenttini Hizbollahin miehittämästä suorasta linjasta Damaskon ja Beirutin välillä. Hizbollah on kerskunut ”tiedottajansa” Hassan Nasrallahin, tämän avoimesti terroristisen järjestön pääsihteerin suulla, että heillä on tarpeeksi ohjuksia saavuttamaan Israelin jokaisen osan, jopa heidän ydinvoimalansa ja suurimmat kaupunkinsa.

Viimeisessä sodassa Hizbollahilla oli paljon ohjuksia, joita käytettiin, mutta se heikkeni tämän viimeisen sen ja Israelin välisen sodan viimeisinä päivinä. Tällä kertaa se kuitenkin on salakuljettanut tehottomien YK:n rauhanturvajoukkojen, jotka eivät olleet näkevinään, aivan nenän edessä valtavan varaston, pitkälle kehitettyjä raketteja ja mistäpä muualta kuin Iranista. Uskotaan, että Hizbollahin kautta Libanon on aseistettu noin 120 000:lla ohjuksella ja raketilla ja sen tulivoima on suurempi kuin useimpien maailman valtioiden. Kauaskantoisia ja tarkkoja on kymmeniä. Hizbollahilla on satoja drooneja, joita se käyttää Syyrian sunnikapinallisia vastaan. 1900-luvulla Syyrian armeijan kokoonpanot olivat pysäköityinä Libanoniin heijastaen Damaskon valtaa heikompaan naapuriinsa. Nykyään tilanne on päinvastainen ja Libanonin Hizbollah-kokoonpanot muotoilevat tapahtumia viereisessä Syyriassa – merkki Hizbollahin uudesta roolista alueellisena shiialaisena voimana. Se on aina ollut terroristijärjestö, mutta nyt on noussut alueelliseksi armeijaksi.

Seitsemänkymmentä prosenttia Hizbollahin miljardin dollarin vuosibudjetista tulee Iranista ja se käyttää tätä rahaa komento- ja hallinto- sekä rakettien laukaisupaikkojen rakentamiseen kaikkiin Etelä-Libanonin kyliin ja kaupunkeihin. Mutta Hizbollah on investoinut myös sotilaalliseen infrastruktuuriin Pohjois-Libanonissa levittäen tulivoimansa koko maahan.

Tänä päivänä Hizbollah keskittyy hankkimaan tarkkoja, ohjattuja ammuksia ja pyrkii tuomaan niistä niin monta kuin pystyy sekä Iranin että Syyrian asetehtaista.

Kansainvälisten tiedotusvälineiden mukaan Israel osallistuu peiteltyihin toimiin tämän asekaupan pysäyttämiseksi (Jerusalem Post: Hezbollah more powerful but stretched to the limit). Hizbollah on valmistautumassa seuraavaan yhteenottoon IDF:n [Israelin puolustusvoimat] kanssa ja he yrittävät kallistaa vaa’an edukseen. Voimme päätellä, että tässä seuraavassa sodassa Damaskoon kohdistuva tuho Jumalan toimesta on edelleen odotettavissa, vaikka ei ole selvää, käyttääkö hän Israelia vai muita, vai omaa yliluonnollista keinoaan sen toteuttamiseen (tai jotakin niiden yhdistelmää). On myös selvää, että isku tapahtuu illalla, ja aamun koittaessa Damasko on raunioläjä. Tämä seuraava sota tuhoaa täydellisesti kaikki ympäröivät valtiot, jotka ovat tulleet Israelia vastaan. Onko ennustus Damaskosta toteutuva ennustetun tulevan Psalmin 83 sodan yhteydessä, jossa kaikki ympäröivät arabinaapurit luulevat jälleen kerran voivansa tulla ja ajaa Israelin mereen?

1. Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa.
2.
Sillä, katso, sinun vihollisesi pauhaavat, ja sinun vihaajasi nostavat päätänsä.
3. Heillä on kavalat hankkeet sinun kansaasi vastaan, ja he pitävät neuvoa sinun suojattejasi vastaan.
4. He sanovat: ”Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta”.
5. Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan:
6. Edomin teltat ja ismaelilaiset, Mooab ja hagrilaiset,
7. Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ynnä Tyyron asukkaat.
8. Myös Assur on liittynyt heihin, nämä ovat käsivartena Lootin lapsilla. Sela.” (Ps. 83:1-8)

Missä ovat juuri nyt IDF:n lennot, jotka pyrkivät tuhoamaan edistyneitä aseita, jotka ovat menossa Hizbollahille lentokoneiden ja pommien kanssa? Meneillään oleva yritys pitää nämä aseet poissa vihollisten käsistä on kyllä ollut tähdätty Syyriaan.

Tiedämme, että Psalmin 83 toteutumiseksi tarvitsemme ehjän Syyrian, jossa Damasko on Syyrian ja ympäröivän maaseudun henkireikä. Jos Damasko tuhotaan, niin alue murenee. Turkki, Iran ja Irak tai Libanon tulevat poimimaan palat omien turvallisuuteen liittyvien huoliensa vuoksi.

Israel laajentaa aluettaan suuresti

Tämän sodan lopussa Damaskoa ei enää ole. Joko itse Jumala on hävittänyt ympäröivän alueen perusteellisesti, tai sitten Hän on käyttänyt IDF:ää valtaamaan maan, joka on luvattu heille Aabrahamin ajoista. Egyptin suuresta joesta, jonka täytyy olla Niili, Eufrat-jokeen, pohjoisessa Syyriaan ja etelässä Saudi-Arabiaan. Israelista tulee kaikkien aikojen rikkain Lähi-idän maa. Sillä on öljyä, luonnonkaasua ja lukemattomia luonnonvaroja, jotka saavat arabimaat skitsofreeniseen raivoon.

Mutta miksi Damasko?

Mutta miksi vain Damasko tuhotaan täydellisesti? Jesaja profetoi Syyrian Damaskon tuhon ja hylkäämisen jo yli 2700 vuotta sitten. Tänä päivänä kaupunki kuitenkin jatkaa ja huolimatta niin monista Lähi-idän sodista ja ennusteista, että ”tänä vuonna” se lopulta toteutuu. Joten mitä puuttuu, joka on pidättänyt tämän profetian toteutumista? Israelin isku Iraniin? Tai ehkä unohdettu profetia Psalmeissa, joka puhuu tulevasta arabien sotaliitosta, joka tähtää Israelin tuhoamiseen.

Lyhyt vastaus siihen, miksi Damasko tuhoutuu, on IRAN.

Jos olet kiinnostunut Raamatun profetiasta, olet todennäköisesti kuullut jatkuvasti kiistellystä Iranin ydinohjelmasta – ja Israelin suunnitelmasta iskeä Iraniin sen vuoksi.

Vuonna 2002 paljastettiin, että Iran oli salaa rikastanut uraania tuhansilla sentrifugeilla. Rikastettu uraani on ydinpommin tärkein komponentti. Kukaan ei halua, että Iranin kaltaisella apokalyptisellä uskonnollisella valtiolla on ydinaseita. Vielä pahempaa on, että Iran jatkoi rikastamista, kun presidentti Ahmadinejad astui virkaan vuonna 2005 ja hän kieltäytyi lopettamasta sitä huolimatta Iranin vastaisista ankarista pakotteista. Sen jälkeenkin, kun ääriliikkeitä kannattava Ahmadinejad jätti viran vuonna 2013, huolet Iranin ydinohjelmasta ovat vain lisääntyneet.

Ei ole salaisuus, kenen kannalta Iranin ydinaseiden omistaminen on vaarallisinta. Israel on uhannut tehdä ennaltaehkäisevän iskun Iranin ydinlaitoksiin, jos pakotteet jatkuvasti epäonnistuvat. Tämä ei ole tyhjä uhka, koska Israel on ennenkin pommittanut vihamielisten valtioiden ydinlaitoksia.

Vuonna 1981 Israel pommitti Irakin ydinreaktoria ja sai silloin maailmanlaajuisen tuomion. Sitten vuonna 2007 Israel lähetti lentokoneet pommittamaan Pohjois-Korealaiseksi väitettyä ydinreaktoria Syyriassa.

Mutta että Damasko olisi tullut raunioläjäksi, sellaista ei ole tapahtunut aiemmin. Kaupunkeja on hylätty monista syistä, mutta rakennukset jäivät ehjiksi. Ajattelen yhtä Ukrainan kaupunkia, jossa Tšernobylin ydinreaktori suli. Koko kaupunki on nyt aavekaupunki rakennukset ehjinä, mutta väestö ei pysty asumaan kaupungissa radioaktiivisen myrkytyksen vuoksi, joka olisi seuraus jokaiselle tuossa kaupungissa asuvalle. Samaa voidaan sanoa Hiroshiman ja Nagasakin kohdalla, mutta ne olivat erilaisia siinä mielessä, että pommit räjäytettiin korkealla kaupunkien yläpuolella ja aiheuttivat alhaisen laskeuman, joka ei olisi kehittynyt maanpinnan tasossa tapahtuvassa räjähdyksessä, joten japanilaiset rakensivat nämä kaupungit uudelleen, koska ne eivät olleet saastuneita.

Damaskon ennustettu kohtalo on erilainen kuin kummankaan näiden kaupungin, tai ehkä minkään muun. Sen rakennuksia ja katuja ei vain hylätä, vaan ne jätetään ”raunioläjäksi” (KJV: heap of ruins). En ole tietoinen, että tämä olisi tapahtunut kaupungille nykyaikana. On kaupunkeja, jotka on pyyhkäisty pois tsunameissa ja vulkaanisissa räjähdyksissä, mutta ne on rakennettu uudelleen, eikä niitä ole jätetty raunioläjiksi. Kiinteistöillä on edelleen arvoa entisille asukkaille ja yhteisillä ponnistuksilla he voivat päästä kaupungin jälleenrakentamiseen ajoissa. Uskon, että syy siihen, että Damaskosta tulee raunioläjä, on Israelin ydinase.

Miksi Israel käyttäisi ydinasetta Damaskoa vastaan?

On hyvin tunnettu tosiasia, mutta Israelin hallituksessa ei koskaan ole puhuttu siitä, että se omistaa suuren ydinasearsenaalin. Israel on myös ollut säännöllinen kohde Syyrian kaltaisilta ja se on auttanut Damaskoa valtakirjalla tekemään samoin. Israel has also been a frequent target herself from the like of Syria, and helping Damascus by proxy to do the same.

Tärkeää on, että Israelilla on myös tahto käyttää näitä aseita. Koska Israelin viholliset ovat niin lukuisat ja pystyvät jyräämään pienen valtion helposti, niin Israel on omaksunut ydinasepolitiikan nimeltä ”Simson-optio”. Nimi tulee Israelin kuululta vahvalta tuomarilta, joka tappoi itsensä työntämällä nurin tukipilarit temppelissä, jonka sisällä hän oli kostaakseen itsensä ympärillään oleville vihollisille. Tämän politiikan mukaan Israel käyttää ydinasetta vihollistensa kaupunkeja vastaan, jos se jyrätään tai voitetaan. Syyrian johdon lyöminen Damaskossa olisi osa tätä kostoiskua. Mikä olisi syy tähän kostoiskuun? Vain yksi asia tulee mieleen. Valtava määrä ohjuksia, jotka tulevat Libanonista tai Syyriasta. Israelilla on edessään tämä ”Simson-optio”, koska sen on käytettävä ”isoja pyssyjä” tuhoamaan vastustajansa. Sen sotahuuto on aina ollut ”EI KOSKAAN ENÄÄ”; seisooko se joutilaana, kun sen kansaa tuhotaan.

Israel saa kovan iskun tästä sodasta valtion pohjoisosassa, kuten seuraavat jakeet todistavat:

4 Ja sinä päivänä Jaakobin kunnia köyhtyy ja hänen ruumiinsa lihavuus laihtuu.
5 Ja käy niinkuin leikkaajan kouraistessa viljaa ja hänen käsivartensa leikatessa tähkäpäitä, käy niinkuin tähkäpäitä poimittaessa Refaimin tasangolla.
6 Se siinä jää jälkikorjuuta, mikä öljypuuta karistettaessa: pari, kolme marjaa korkealle latvaan, neljä, viisi hedelmäpuun oksiin, sanoo Herra, Israelin Jumala. (Jes. 17: 4-6)

Tässä ennustetussa tapahtumassa Pohjois- ja Keski-Israel on nimetty kärsivän vahinkoa ja kuolonuhreja, vaikkakin suhteellisesti vähemmän kuin Damasko (Damasko menettää valtakunnan, mutta Israel vain linnoituksen). Sota ei ole koskaan yksipuolinen. Jos Israel pannaan iskemään Damaskoon, se varmasti kärsii mieshukkaa siinä prosessissa. Menemällä pitemmälle profetiassa voimme nähdä, että kuten aina yleensä on ollut laita, niin Syyria ei toimi yksin Israelia vastaan:

12 Voi paljojen kansojen pauhua – ne pauhaavat, niinkuin meri pauhaa ja kansakuntien kohinaa – ne kohisevat, niinkuin valtavat vedet kohisevat!
13 Kansakunnat kohisevat, niinkuin suuret vedet kohisevat, mutta hän nuhtelee niitä ja ne pakenevat kauas; ne karkoitetaan niinkuin akanat tuulessa vuorilla, niinkuin lentävät lehdet rajuilmassa.
14 Katso, ehtoolla on oleva kauhu, aamun tullen ei heitä enää ole. Tämä on riistäjäimme osa, ryöstäjäimme arpa. (Jes. 17:12-14)

Jumala Kaikkivaltias käsittelee näitä arabivaltioita omalla tavallaan.

Monet kansakunnat hyökkäävät ”meitä”, eli kansakuntaa vastaan, josta Jesaja puhui profetioissaan: Juudan eteläisestä valtiosta (vastakohtana Israelin pohjoiselle valtiolle). Juutalaiset muodostavat nykyisen Israelin valtion (siksi oli lähellä, että he antoivat sille nimeksi Juudan valtio). Siksi kuvaus sopii vielä toiseen Lähi-idän sotaan, jossa Israelia vastaan hyökkäävät sen pääasiassa arabi- ja islamilaiset naapurit, kuten Syyria, Libanon, Egypti, Jordania ja luultavasti myös Iran (joka ei ole arabimaa). Kuitenkin, kuten aiemmin, Israel tulee voittamaan – ja todennäköisesti jopa nopeammin kuin vuonna 1967 kuuden päivän sodassa. Huomaa jakeessa 14, että ratkaisevan voiton saavuttaminen kestää vain yhdestä illasta seuraavaan aamuun.

Kuulostaa, että Israelilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin Simson-optio ja se turvautuu ydinaseeseensa ja Damasko poistetaan kaupunkien luvusta, koska se on ollut välttämätön edellytys jatkuville yrityksille tuhota Israel. Se tarkoittaa Israelin vihollisarmeijoiden täydellistä tuhoamista, puhumattakaan kymmenistä miljoonista siviiliuhreista. Ei ihme, että Jesaja sanoo, että tilanne vaihtuu yön aikana Israelin kauhusta sen vihollisten tragediaan.

Tämä sota asettaa tulevan Hesekielin sodan!

Israel tuntee vihdoin olevansa turvassa omassa maassaan voitettuaan kaikki ympäröivät vihollisensa. Se on voittanut palestiinalaiset, terrorijärjestö Hamasin, Hizbollahin ja kaikki siihen rajoittuvat maat ratkaisevassa voitossa, joka voi olla nopeampi kuin vuoden1967 kuuden päivän sodassa, kun se nyt käyttää tätä Simson-optiota. Huomaa, että kun Hesekiel 38 puhuu nykyisistä arabimaista, yhtään sisäkehän arabimaata ei mainita? Löydät vain ne, jotka ovat tärkeimpiä asetoimittajia ja jotka saivat aikaan, että Israel ja Jumala tuhosivat ne muut valtiot. Israel on nyt turvassa (vähän aikaa) – siitä tulee valtavan vauras ja suuremmat arabimaat ja Iranin persialainen kansakunta, jotka kaikki ovat muslimeja, eivät tyydy siihen. Koska sillä on suuret määrät aseita ja rahaa Googilta ja Maagogilta, jotka monien mielestä tarkoittavat Venäjää, se miettii pahan juonen.

8 Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, – mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni.
9 Sinä hyökkäät kuin rajuilma, tulet kuin pilvi, pettääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi.
10 Näin sanoo Herra, Herra: Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja sinä mietit pahan juonen
11 ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina – asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.
12 Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa. (Hes. 38:8-12)

Tämä on aivan liikaa, että arabimaat ja kommunistinen Venäjä vain seisoisivat ottamatta sitä, mikä ei ole heidän omaansa. Mitä he haluavat, sekä venäläiset että heidän valtioliittonsa? Vastaus on: öljyä ja kaasua. Israel tulee olemaan suurin öljyn ja kaasun tuottaja planeetalla, paitsi ehkä Yhdysvallat. Se miettii pahan juonen ottaakseen, mitä himoitsee ja haluaa – Israelin rikkaudet. Kaikkivaltias Jumala tuo tuomion, ankaran tuomion, näille kansakunnille, jotka tulevat hänen kansaansa ja maatansa vastaan.

18 Mutta sinä päivänä, jona Goog karkaa Israelin maahan, sanoo Herra, Herra, nousee minun vihani hehku.
19 Kiivaudessani, tuimuuteni tulessa minä sanon: Totisesti tulee sinä päivänä suuri maanjäristys Israelin maahan.
20 Ja minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat; ja vuoret luhistuvat, ja vuorenpengermät sortuvat, ja kaikki muurit sortuvat maahan.
21 Ja minä kutsun häntä vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra, Herra: toisen miekka on oleva toista vastaan.
22 Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat.
23 Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra. (Hes. 38:18-23)

Näetkö, kuinka tämä Psalmin 83 sota, vaikka mahdollisesti lyhyt, asettaa vielä suuremman sodan, joka tulee tuomitsemaan Israelia vastaan lähteneet kansakunnat? Ne, jotka on vedetty alas Israeliin kuin kala koukku leuassaan, tuhoutuvat lähes täydellisesti. 5/6 tästä armeijasta tuhotaan [Tämä perustuu jakeen Hes. 39:2 KJV-käännökseen. Suom. huom.] ja heidät tuhonneet vitsaukset seuraavat heitä takaisin heidän kotimaihinsa ja lisää ihmisiä kuolee.

Antikristuksen paljastaminen

Kaikkia näitä sotia käsiteltiin tullaksemme tämän sanoman ytimeen. Kun niin monia ihmisiä surmataan, niin Israelin Jumala pyhitetään maailman silmissä ja maailma tietää, että Israel ei tehnyt sitä yksin. On vanha muslimien temppu antautua viholliselle, kunnes olet vahvempi tulevaisuudessa. Niinpä nousee mies vahvistamaan liiton Israelin kanssa rauhan tuomiseksi maailmalle. Väitänkö, että mies on muslimi? Voi hyvinkin olla. Hän on maailmanhallituksen ja maailmanuskonnon sekulaari puolisko ja tulee vahvistamaan tämän liiton, joka on jo ollut voimassa, mutta jota ei vielä ole pantu täytäntöön eikä ratifioitu. Hän julistaa 7-vuotisen sopimuksen. Voisiko tämä olla Trump’in vuosisadan sopimus, jonka tiedetään olevan kuollut jo saapuessaan, sillä palestiinalaiset eivät halua rauhaa, koska he haluavat tappaa kaikki juutalaiset, tai ajaa heidät Välimereen.

Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse. (Dan. 9:27)

Joten Antikristus on juuri paljastanut itsensä ja Psalmin 83 ajankohdasta Hesekielin lukuihin 38–39, voi olla vain muutama vuosi – emme tiedä, koska Raamattu ei sano sitä tarkasti. Mutta jos asiat ovat pahenemassa Lähi-idässä, jossa voimme nähdä sodan toisensa jälkeen ja Damaskon täydellisen tuhon, Psalmin 83 sodan loppuvan ja johtavan Hesekielin sotaan, jonka Israel voittaa jumalallisen raivon ja Kaikkivaltiaan vihan väliintulon kautta, niin ahdistuksen aika voi olla niin lähellä. Miksi se on tärkeää?

6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. (2. Tess. 2:6-10)

Voima, joka pidättää täyttä pahuutta tässä maailmassa, on Jumalan Pyhä Henki ja jos hänet vedetään takaisin helluntaita edeltäviin ilmenemismuotoihin, niin myös ne, joissa Hän asuu, poistetaan. Huomaa, että Jeesus lupasi, ettei Hän koskaan jätä, eikä hylkää meitä ja koska Jeesus ei voi valehdella, niin meitä ei jätetä vaille lohtua eikä yksin, vaan poistetaan tältä planeetalta.

Ennustus Damaskosta ja Psalmin 83 sodasta saa pallon vierimään tulevaan ahdistukseen ja tämä sota voi syttyä hyvinkin pian. Meille kerrotaan, että emme tule näkemään tätä miestä, Antikristusta, koska hänet paljastetaan vasta sitten, kun seurakunta on poistettu. Hengellinen aistini kertoo minulle, että meillä ei ole paljon aikaa korjata sielujen satoa Herran tulemukseen eikä tehdä ennusteluja, vaan se voisi olla jopa tänä syksynä, tai seuraavana, tai sitä seuraavana. Emme tiedä varmasti. Me vain valvomme ja odotamme ja uskomme siihen, mitä Paavali kirjoitti:

15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
18 Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. (1. Tess. 4:15-18)

Älä erehdy sen suhteen. Lähi-itä on muotoutumassa suurta katastrofaalista sotaa varten, maailma on luhistumassa ja Antikristus on paljastamaisillaan itsensä. Merkit ovat kaikkialla ympärillämme ja Herramme tulemuksen merkit huutavat yhä kovemmin päivä päivältä. Tätä lukiessasi tutki itseäsi ja näe voidaanko sinun todeta olevan uskossa. Älä tee sitä virhettä, että väheksyt näitä sanoja. Pilkkaajien virnistelyt pyyhkäistään pois heidän kasvoiltaan, kun kaikki tämä tapahtuu. Älä ole yksi heistä, sillä parannuksen aikaa on vähän ja lähestyy aika, jolloin olemme Jeesuksen kanssa ikuisesti. Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea” (2. Piet. 1:10).

16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma HÄNEN kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh. 3:16-18)

8 Mutta mitä se sanoo? ”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään”.
12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13 Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. (Room. 10:8-13)

Rukoilen teitä kaikkia, ei pilkkaamaan, vaan avaamaan silmänne sille, mitä Jumala sanoo tulevan tapahtumaan eikä mitenkään kaukana tulevaisuudessa, koska voimme herätä jonakin aamuna ja kaikki tämä on tapahtunut. Tule Herra Jeesus.

***

Tämä on pastori Mike Taylor, joka rukoilee, että sinä valmistautuisit Herran tulemukseen. Hän on ihan ovella ja tulee äkkiä. Jos tarvitset rukousta, neuvontaa tai vain ystävällistä kuuntelemista, niin lähetä sähköpostia minulle osoitteeseen: pastormiketaylor@yahoo.com, Jumala siunatkoon teitä kaikkia

 

 

Read Full Post »

Dealing With End Times Complacency
Britt Gillette, 18.7.2019, suom. SK

Vuonna 1970 Hal Lindsey julkaisi kirjan Maa entinen suuri planeetta. Kirjaa myytiin miljoonia kappaleita ja se tutustutti sukupolven lopunajan profetioiden ihmeelliseen toteutumiseen meidän ajassamme. Välittömästi toisen maailmansodan, Israelin jälleensyntymisen, kuuden päivän sodan ja laajalle levinneen yhteiskunnallisen mullistuksen jälkeen monet olivat vakuuttuneita siitä, että tempaus tapahtuisi ennen vuosikymmenen loppua. 70-luku kuitenkin tuli ja meni, eikä Jeesus palannut.

Sitten 1980- ja 1990-luvuilla kaikkialla maailmassa myytiin lukuisia profetiakirjoja sellaisilla nimillä kuin Countdown to Armageddon (Lähtölaskenta Harmageddonille) ja Final Warning (Viimeinen varoitus). Jälleen monet olivat vakuuttuneita, että Jeesus palaisi ennen vuosisadan loppua. Jeesus kuitenkaan ei tullut. Sitten maailma koki Y2K:n (vuosituhannen vaihtuminen), syyskuun 11. päivän terrori-iskut ja ilmiömäisen Left Behind -kirjasarjan menestyksen. Jälleen kerran näytti, kuin Jeesus palaisi millä hetkellä tahansa, mutta taaskaan hän ei tullut. Ja sitten tapahtui jotakin. Tuli itsetyytyväisyys (complacency).

Lopunajan loppuun palaminen (burnout)

Koska Jeesus ei ollut tullut, monet kristityt alkoivat avoimesti epäillä tokko Hän tulisikaan. Miksi? Uskon siihen olevan ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin, elämme kulttuurissa, joka vaatii välitöntä tyydytystä. Emme tykkää odottaa edes kahta minuuttia, kun mikro lämmittää aterian, jonka valmistaminen vei isovanhemmiltamme puoli päivää. Olemme kärsimättömiä ja tottuneet saamaan, mitä haluamme ja silloin kuin haluamme.

Toinen syy on päivämäärän asettajien harhaiset ennustukset. Väärät profeetat, kuten Harold Camping ja Edgar Whisenant, kertoivat maailmalle, että Jeesus palaa tiettynä päivänä – vaikka Jeesus sanoi, että ”kukaan ei tiedä päivää eikä hetkeä” (Matt. 24:36). Tiedotusvälineissä kiinnitetään laajalti huomiota näihin ennustuksiin. Kun nämä päivät tulevat ja menevät, niin väärät profeetat paljastuvat. Tämä johtaa Raamatun profetian pilkkaamiseen ja joissakin tapauksissa jopa kristilliset johtajat hylkäävät julkisesti Raamatun profetian sekopäiden ja tietämättömien pelikentäksi. Kriitikot kuitenkin unohtavat sen, että ne olivat vääriä profeettoja, jotka esittivät näitä väitteitä, ei Raamattu. Raamatun ennustusten osumatarkkuus pysyy täydellisenä. Itse asiassa Raamattu ennusti tämän itsetyytyväisyyden kauan sitten.

Raamattu sanoi näin käyvän

Melkein 2000 vuotta sitten Pietari antoi varoituksen. Hän sanoi, että viimeisinä päivinä ihmiset kieltävät tänä päivänä näkemämme merkit. Hän sanoi, että he pilkkaavat ajatusta Jeesuksen paluusta. He tekevät pilaa niistä, jotka uskovat toiseen tulemukseen ja sanovat juuri tänä päivänä kuulemiamme asioita, kuten: ”Luulin, että Jeesus olisi tulossa takaisin. Mitä tapahtui Hänen lupaukselleen? Sukupolvi sukupolven jälkeen on sanonut, että Hän on tulossa. Silti maailman alusta lähtien kaikki on pysynyt samana!” (2. Piet. 3:3‐4). Todennäköisesti olet itse kuullut muunnelmia tästä valituksesta. Olet ehkä kuullut sen kirkossa. Mutta onko se totta? EI. Se ei ole totta. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta.

Ovatko asiat samoin, kuin aina ovat olleet?

Väite, että maailma on nykyään sama kuin menneinä vuosina – että emme elä ainutlaatuisia aikoja – ei pidä paikkaansa. Meillä on enemmän kuin millään muulla sukupolvella syytä odottaa Toista Tulemusta. Jeesus ja profeetat kehottivat etsimään erityisiä merkkejä, jotka ovat merkkeinä lopunajoista.

Yli 1800 vuoteen et voinut löytää yhtään niistä merkeistä, joita he kehottivat etsimään. Tänä päivänä löydät ne kaikki, muodossa tai toisessa. Seuraavassa vain joitakin esimerkkejä:

Juutalaiset ovat taas maassansa – Jumala lupasi tuoda juutalaiset takaisin Israelin maahan ennen kuin Hän palaa (Jer. 23:7-8). Hän sanoi kutsuvansa heidät ”kansojen seasta” (Hes. 39:28), ”maan neljästä äärestä” (Jes. 11:12) ja ”pohjoisesta, etelästä, idästä ja lännestä” (Ps. 107:3). Hän lupasi toivottaa heidät tervetulleiksi kotiin maista, joissa he olivat hajotettuina (Hes. 20:34). Kun he tulisivat, Hän lupasi palata ja perustaa iankaikkisen valtakuntansa (Jes. 11:11-12). 1878 vuotta (vuodesta 70 vuoteen 1948) juutalaiset elivät karkotettuina. Toukokuun 14. päivänä 1948 he jälleen perustivat Israelin valtion toteuttaen Jumalan lupauksen tuoda heidät takaisin maahan.

Juutalaiset ovat taas Jerusalemissa – Jeesus profetoi, että armeijat ympäröisivät Jerusalemin, tuhoaisivat kaupungin ja orjuuttaisivat sen asukkaat. Vuonna 70 jKr. Rooman legioonat toteuttivat tämän profetian. Jeesus sanoi, että tulevina päivinä pakanat hallitsisivat Jerusalemia, kunnes ”pakanain ajat täyttyvät”. Sitten juutalaiset jälleen kerran ottaisivat Jerusalemin hallinnan. Heidän tehtyään sen Jeesus lupasi palata (Luuk. 21:24-28). Kesäkuussa 1967 juutalaiset ottivat jälleen Jerusalemin hallinnan.

Evankeliumi on saarnattu kaikkialla maailmassa – Kun opetuslapset kysyivät aikakauden lopusta ja Hänen tulemuksensa merkeistä, Jeesus kehotti heitä etsimään hyvin selvää merkkiä. Hän sanoi, että evankeliumi tullaan saarnaamaan koko maailmassa. Jokainen kansakunta tulee kuulemaan sen. Sitten tulee loppu (Matt. 24:14). Vuosisatojen ajan ristiinnaulitsemisen jälkeen evankeliumi saavutti pääasiassa pienen Välimerta ympäröivän alueen. Mutta menneiden kahden vuosisadan aikana kristityt veivät evankeliumin jokaiseen maailman maahan. Tänä päivänä lähetyssaarnaajia on jokaisessa kansakunnassa. Raamattu on käännetty sadoille kielille ja sanomaa Jeesuksesta lähetetään kaikkialle maailmaan radion, TV:n, satelliittien ja internetin kautta. Sukupolvemme on ensimmäinen, joka on sen kynnyksellä, että evankeliumi on levitetty joka ainoalle ihmiselle maan päällä.

Lisääntynyt matkustaminen ja tieto – Kuusisataa vuotta ennen Jeesusta enkeli antoi Danielille erityisen sanoman. Hän sanoi, että ”matkustaminen ja tieto” lisääntyvät lopunaikana (Dan. 12:4). Satoihin vuosiin ihmisen historiassa ei ollut mitään dramaattista kasvua matkustamisessa ja tiedossa. Kuitenkin kaksi viimeistä vuosisataa ovat nähneet räjähtävän kasvun matkustamisen nopeudessa ja tiheydessä, kuten myös tiedon määrässä ja saatavuudessa. Esimerkiksi aina aikaan noin 200 vuotta sitten saakka ihminen ei voinut matkustaa nopeammin, kuin hevonen pystyi kuljettamaan häntä. Tänä päivänä voimme matkustaa äänen nopeutta suuremmalla nopeudella. Monet pitävät Alexandrian kirjastoa antiikin maailman suurimpana kirjoitetun tiedon kokoelmana. Vaikka emme tiedä varmasti, kuinka paljon tietoa siellä oli, joidenkin arvioiden mukaan siellä oli jopa 500 000 papyruskääröä. Kaksituhatta vuotta sitten tämä oli ihmisten tietämyksen korkeus. Tänä päivänä sinulla on taskussasi suurempi kirjasto. Älypuhelimesi pystyy lataamaan melkein minkä tahansa koskaan kirjoitetun kirjan muutamassa sekunnissa. Sukupolvemme kokee eksponentiaalista kasvua matkustamisessa ja tiedossa.

Israel on vihollisten ympäröimä – Raamatun mukaan viholliset ympäröivät Israelin lopunaikana. Nuo viholliset sanovat: ”Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta” (Ps. 83:4) ja ”Anastakaamme itsellemme Jumalan asunnot” (Ps. 83:12). Hesekiel sanoi, että Israelin naapurit sanovat: ”Jumala on antanut heidän maansa meille” (Hes. 11:14‐17) ja “Ne kaksi kansaa ja kaksi maata ovat minun, me otamme ne omiksemme, vaikka siellä on Herra” (Hes. 35:10). Aina Israelin jälleensyntymisestä lähtien vuonna 1948 päivittäisiin otsikoihin ovat sisältyneet täsmälleen nämä tuntemukset. Israelin musliminaapurit vaativat Israelin maata itselleen, eivätkä lainkaan kunnioita Israelin jumalaa.

Israelin hyvin suuri armeija – Hesekiel sanoo, että viimeisinä päivinä Israel tulee jalkauttamaan ”hyvin suuren armeijan” (Hes. 37:10). Sakarja sanoi, että Israel on oleva kuin tuli lyhteiden keskellä ja polttaa ympäröivät kansakunnat (Sak. 12:6) ja että heikoinkin israelilainen sotilas on kuin Daavid (Sak. 12:8). Vuodesta 1948 Israel on käynyt ainakin neljä konventionaalista sotaa naapureitaan vastaan. Huolimatta yli 50-kertaisesta numeerisesta ylivoimasta Israel on joka kerran saavuttanut murskavoiton.

Googin ja Maagogin liiton nousu – Raamattu sanoo, että sotilaallinen liittouma, johon kuuluvat Venäjä, Iran, Turkki ja joukko muslimimaita, hyökkää Israeliin ”vuotten lopulla” (Hes. 38:8), kun Jumala tuo kansansa kotiin viholliskansojen seasta (Hes. 39:27). Tänä päivänä näemme juuri noiden kansakuntien tulevan yhteen. Heidän muodostamansa liitto on liitto, jota ei milloinkaan ole ollut olemassa maailmanhistoriassa.

Yhdistetyn Euroopan nousu – Raamattu sanoo, että elpynyt Rooman valtakunta tulee valtaan lopunaikana (Dan. 2, Dan. 7, Ilm. 17). Danielin mukaan se on heikkojen ja vahvojen valtioiden kymmenvaltioliitto. Jotkut osat ovat vahvoja kuin rauta, kun taas toiset ovat heikkoja kuin savi (Dan. 2:42). Näemme tämän liiton alkuvaiheet Euroopan Unionissa – Rooman valtakunnan perinnön laillisena ja kulttuurisena perijänä. Tämän päivän EU on sekä heikkojen että vahvojen valtioiden koalitio. Epävakaana liittona se taistelee pysyäkseen yhdessä.

Globaalin hallituksen nousu – Raamattu sanoo, että viimeisinä päivinä maailmaa hallitsee yksi hallitus poliittisesti (Ilm. 13:7), uskonnollisesti (Ilm. 13:8) ja taloudellisesti (Ilm. 13:16‐17). Se hallitsee ”kaikkia sukukuntia ja kansoja ja kieliä ja kansanheimoja” maan päällä (Ilm. 13:7). Sen valta on niin täydellinen, että kukaan ei voi ostaa eikä myydä mitään ilman sen lupaa (Ilm. 13:16‐17). Vuosisatojen ajan todellinen globaali hallitus oli mahdoton. Tänä päivänä maailman johtajat puhuvat siitä avoimesti ja teknologia on olemassa sellaisen hallituksen toteuttamiseksi ja hallitsemiseksi.

Jo yksinään jokainen merkki näistä osoittaa, että lopunaika on lähellä. Yhdessä ne todistavat, että meidän sukupolvemme on lopunajan sukupolvi. Jeesus itse käski etsimään näitä merkkejä. Hän sanoi, että kun te näette ne, niin tiedätte, että Hänen paluunsa on lähellä (Matt. 24:33). Itse asiassa Hän sanoi, että se sukupolvi, joka näkee nämä merkit, ei kuole ennen kuin Hän palaa (Matt. 24:34). Tämä merkkien yhteen tuleminen on tärkein syy uskoa, että meidän sukupolvemme on Toisen Tulemuksen kynnyksellä. Kuitenkin sen sijaan, että innostuisi ja kiihdyttäisi ponnistuksia evankeliumin levittämiseksi, kristillinen seurakunta enimmäkseen vaikenee asiasta. Suuri osa seurakuntaa on itsetyytyväinen ja Raamattu varoittaa myös siitä.

On aika pysyä hereillä

Ristiinnaulitsemista edeltävänä iltana Jeesus oli Getsemanen puutarhassa. Hän meni olemaan yksin ja rukoilemaan. Mutta sitä ennen hän pyysi apostoleja valvomaan ja rukoilemaan kanssansa. Hän varoitti heitä nukahtamasta. Siitä huolimatta he nukkuivat. Lopulta heidät herätettiin, kun sotilaat tulivat pidättämään Jeesuksen.

Samalla tavalla Jeesus varoitti meitä, ettei meitä tavattaisi nukkumasta Hänen palatessaan (Mark. 13:36). Havainnollistaakseen sitä Hän kertoi tarinan kymmenestä morsiusneidosta. Viisi heistä olivat tyhmiä ja viisi viisaita. Viisi tyhmää morsiusneitoa eivät ottaneet riittävästi öljyä lamppujaan varten mennessään odottamaan sulhasta. Kun he lähtivät ostamaan lisää öljyä, sulhanen tuli ja he jäivät pois hääjuhlasta. Jeesus varoitti, ettemme olisi tyhmien morsiusneitojen kaltaisia. Hän sanoi: Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä” (Matt. 25:1-13). Toisessa vertauksessa Jeesus jälleen kerran käski meitä valvomaan: Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, iltamyöhälläkö vai yösydännä vai kukonlaulun aikaan vai varhain aamulla, ettei hän, äkkiarvaamatta tullessaan, tapaisi teitä nukkumasta” (Mark. 13:35-37).

Itse olen kirjoittanut Toisen Tulemuksen läheisyydestä yli 13 vuoden ajan. On selvää, ettei Jeesus palannut näiden 13 vuoden sisällä, mutta yksikään syistä odottaa Hänen paluutaan ei ole poistunut. Itse asiassa asia on juuri päinvastoin. Syyt odottaa Jeesuksen palaavan milloin tahansa ovat merkittävästi lisääntyneet. Silti suureksi hämmästyksekseni monet kristityt näyttävät itsetyytyväisemmiltä ja tietämättömämmiltä merkeistä kuin koskaan. Miksi? En tiedä. Jatkan kuitenkin hälyttämistä ja sinunkin pitäisi tehdä niin. Raamattu sanoo, että jos me tunnistamme merkit, emmekä kerro niistä toisille, emme mitenkään poikkea vartijasta, joka näkee hyökkäävän armeijan, eikä anna hälytystä. Jos emme tee tehtäväämme vartijana, niin Jumala sanoo pitävänsä meitä vastuullisina niistä, jotka hukkuvat (Hes. 33:1-6).

Kaikki ne merkit, joita Jeesus ja profeetat käskivät meitä odottamaan, ovat läsnä juuri nyt. Lähes 2000 vuoteen kukaan kristitty ei voinut sanoa sitä. Sukupolvemme on silminnäkijätodistaja merkeille, joista aikaisemmat kristityt eivät osanneet uneksiakaan. Jos merkit kertovat meille, että Ahdistus ja Toinen Tulemus ovat lähellä, niin se tarkoittaa, että tempaus on vielä lähempänä. Älä nukahda, äläkä anna kenenkään ympärilläsi nukahtaa. Ei koskaan ole ollut tärkeämpää pysyä hereillä. Jeesus tulee!

Britt Gillette is author of the free ebook Coming to Jesus as well as the books Signs of the Second Coming and Racing Toward Armageddon. Receive his book 7 Signs of the End Times for free when you sign up for his monthly newsletter.

 

Read Full Post »

On the Eve of Destruction
By Alice Childs, 22.5.2019, suom. SK

Ellei ole pannut päätänsä pensaaseen todella syvälle, niin on täysin selvää, että olosuhteet Lähi-idässä ovat nopeasti saavuttamassa kiehumispisteen. Kun se on kerran saavutettu, niin profeetalliset tapahtumat läikkyvät yli tulevaan ahdistukseen. Maailma on nyt lukujen Jesaja 17 ja Hesekiel 37-39 toteutumisen partaalla.

Raamatulliset perustelut, että nämä molemmat konfliktit (Jes. 17 ja Hes. 38-39) tapahtuvat ENNEN Ahdistuksen alkamista, ovat seuraavassa:

(1) Radikaalin islamin kuristusote täytyy katkaista ENNEN Ahdistuksen alkua, jotta Israel voi jälleenrakentaa Temppelin Temppelivuorelle, missä Al Aqsa -moskeija nyt seisoo. Tämä ei tarkoita, että islam itse tuhotaan, vaan että radikaalin islamilaisuuden tukikohtaa Lähi-idän alueella on vähintään rajoitettava.

(2) Tapahtuma, joka ALOITTAA 7-vuotisen lähtölaskennan, on Israelin ja Antikristuksen välisen liiton ”vahvistaminen”. Tämä mies EI VOI tulla maisemaan, ennen kuin seurakunta on otettu pois ja olosuhteet Israelissa ja sitä ympäröivällä alueella ovat vakaat, niin että muslimiuhka alueen kaikilta ryhmittymiltä on suuresti rajoitettu. Se voi tapahtua vasta, kun Jesaja 17 luvun (Damaskon täydellinen tuho) ja Hesekielin 38-39 lukujen konflikti on ohi.

Näiden kahden tapahtuman jälkimainingit luovat Lähi-idässä valtatyhjiön – itse asiassa koko maailmassa. Kun islamin uhka on suuresti rajoitettu ja Venäjä täydellisesti lyöty USA:n puuttuessa täysin kuvasta, niin tämä valtatyhjiö täytetään uudella johtajalla – Antikristuksella, jota Raamattu kutsuu ”Laittomuuden Ihmiseksi”.

Hesekielin profetian mukaan YKSIKÄÄN KANSAKUNTA ei tule Israelin avuksi; tämä koskee myös Yhdysvaltoja. Emme täsmälleen tiedä, mikä estää Amerikkaa olemasta kykenevä tai halukas puolustamaan Israelia. Sitä voimme vain arvailla. Tämän kirjoittajan MIELIPIDE on kuitenkin, että itse tempaus ja sen jälkimainingit aiheuttavat todennäköisesti Yhdysvaltojen täydellisen romahtamisen melkein välittömästi – mutta tämä on vain mielipide. Jotakin muuta voi tapahtua, joka poistaa Yhdysvallat globaalista vallasta ja näkyvyydestä. Vain Jumala tietää.

Kun Hesekielin hyökkäys tapahtuu, se on yksin Jumala, joka tuhoaa, ei vain islamin kuristusotteen Lähi-idässä, vaan myös täysin tuhoaa Venäjän ja suuresti tuhoaa kaikki Hesekielin koalition joukot, jotka ovat osa tätä hyökkäystä: Venäjä, Iran (Persia), Turkki, Libya, Sudan ym.

Tämä tuho yhdessä USA:n puuttumisen ja kyvyttömyyden kanssa koskaan enää olla vallankäyttäjä globaalilla näyttämöllä, jättää SUUNNATTOMAN valtatyhjiön, johon Antikristus astuu ja aloittaa nousunsa globaaliin valtaan.

Aluksi Antikristus elpyneen Rooman kymmenen valtakunnan tuella saa tarvittavan voiman varmistaa väärä ”rauha” Lähi-itään. Näiden kymmenen ”valtakunnan” tuella, jotka todennäköisesti ovat vanhan Rooman osia sekä itäisestä että läntisestä ”jalasta”, Antikristuksella on valta tehdä ja vahvistaa tämä liitto (Dan. 7:24; Ilm. 17:12).

Antikristus aloittaa meteorimaisen nousunsa valtaan takaamalla Israelille rauhan seitsemän vuoden ajaksi (Dan. 9:27) mahdollistaen myös Israelille jälleenrakentaa temppelinsä, jolloin uskonnolliset teuras- ja ruokauhrit voidaan aloittaa jälleenrakennetussa temppelissä juutalaisen lain mukaan.

Näiden asioiden TÄYTYY OLLA valmiina, ENNEN kuin ahdistus alkaa, koska liiton vahvistaminen Antikristuksen ja Israelin välillä on se, joka SALLII ja TAKAA temppelin rakentamisen ja suojelun.

(3) Ahdistuksen kesto on vain 7 vuotta ja sen puolivälissä (3½ vuoden kohdalla) Antikristus, joka on nyt kiistämätön globaali johtaja, rikkoo liittonsa Israelin kanssa ja saastuttaa Temppelin. Siksi Temppelin TÄYTYY olla rakennettuna ja toiminnassa koko 7 vuoden ajan.

Se merkitsee, että Damaskoksen tuhon ja Hesekielin hyökkääjien tappion tulee tapahtua ennen Ahdistuksen alkamista, koska Hesekielin hyökkääjien tappion jälkimainingit asettavat valtatyhjiön, joka mahdollistaa, että Antikristus voi ilmestyä ja ”vahvistaa liiton monien kanssa” (Dan. 9: 27).

Kun Raamatun kaikki kirjoitukset yhdistetään, sekä dispensationaalisesti että kronologisesti – eli otetaan KAIKKI profeetalliset kirjoitukset ja asetetaan palat oikeaan aikajärjestykseen MOLEMMISTA Testamenteista – niin käy selväksi, että seurakunnan tempauksen ja Jesajan 17. luvun sekä Hesekielin lukujen 38-39 valmistavien tapahtumien täytyy tapahtua ENNEN Ahdistuksen alkamista, EI Ahdistuksen jo alettua.

Ahdistus (Danielin 70. viikko, joka tunnetaan myös Jaakobin vaivan aikana) EI VOI alkaa, ennen kuin liitto on tehty ja vahvistettu, eikä tämän liiton vahvistaminen voi tapahtua, ennen kuin Israel on valmistettu siihen sen jälkeen, kun Jumala on tuhonnut Hesekielin koalition.

Seurakunta ei voi olla täällä silloin, kun tämä liitto Antikristuksen ja Israelin välillä on tehty, koska 2. Tess 2:3-10 mukaan se on Pyhä Henki, joka asuu Kristuksen kollektiivisessa ruumiissa (seurakunta) ja PIDÄTTÄÄ (estää) ”Laittomuuden Ihmisen” ilmestymistä.

Vaikka emme voi olla dogmaattisia tässä seuraavassa kysymyksessä, niin voidaan helposti päätellä, että tempaus tapahtuu joko juuri ennen, tai (kuten tämän kirjoittaja ajattelee) samanaikaisesti Jesajan luvun 17 ja Hesekielin lukujen 38-39 kahden profeetallisen tapahtuman kanssa.

TIEDÄMME Hesekielin luvuista 38-39, että se on Jumalan yliluonnollinen väliintulo Israelin pelastukseksi, joka avaa sekulaarin Israelin silmät Jumalalleen, vaikka se ei vielä tuolloin tunnistakaan Jeesusta Messiaanaan.

Jeesuksen Kristuksen lopullinen tunnustaminen ja hyväksyminen Israelin Messiaana on Jumalan päätarkoitus kansallisen Israelin viemisessä ahdistuksen läpi. Jumalan lopullinen tarkoitus on, että Israel tulee käsittämään Messiaan, jota se on karttanut ja kieltäytynyt hyväksymästä (Sak. 13:8-9).

Nämä kolme valmistavaa tapahtumaa: seurakunnan tempaus (1. Tess. 4:13-19; 1. Kor. 15:50-56), Damaskon tuho (Jes. 17) ja Venäjän / Turkin / Iranin hyökkäys Israeliin Golanin kukkuloilla (Hes. 38-39), TÄYTYY tapahtua ENNEN ahdistusta, joka taas alkaa LIITON vahvistamisella miehen (vielä paljastamatta) kanssa, josta tulee Antikristus (Dan. 9:27).

Joten kun katsomme, missä olemme tänä päivänä – juuri tällä hetkellä, niin näemme, että näyttämö on jo pystytetty kaikille näille valmistaville tapahtumille. Jos tempaus tapahtuu samanaikaisesti näiden kahden konfliktin KANSSA, mistä tämän kirjoittaja tulee yhä vakuuttuneemmaksi, että asia on näin, niin me, jäännösseurakunta, olemme juuri nyt kirkkauden kynnyksellä!

17. toukokuuta 2019 Israelin voimat iskivät useisiin strategisiin tukikohtiin Damaskossa Syyriassa; ja vaikka Damaskoa vielä ei ole tuhottu yhdessä yössä (tehty ”raunioläjäksii” ja asuinkelvottomaksi) Jes. 17:1 mukaisesti, niin Damaskon täydellinen tuhoaminen, joka joko edeltää Hesekielin 38-39 lukujen hyökkäystä Golanille, tai tapahtuu Hesekielin hyökkäyksen yhteydessä, on jo suunnitteilla. Se on vain ajan kysymys.

Joten valmistaudu seurakunta! Vapauttajamme on valmiina ja evakuointimme tästä kurjasta luolasta, tästä langenneesta maailmasta, on tullut ”välitöntä” läheisemmäksi.

Tarkkaile Damaskoa Syyriassa, koska Damaskon tuho ja Hesekielin hyökkäys ovat HYVIN lähellä, mutta ennen sitä (tai näiden kahden tapahtuman yhteydessä) ME MENEMME KOTIIN!!

MARANATHA!!

 

Read Full Post »

The Single Greatest Sign of the End Times
By Britt Gillette, 18.5.2019, suom. SK

Tänä päivänä näyttää, että minne katsommekin, niin näemme väkivaltaa, vihaa ja kaikenlaista irstautta. Kaupungit seuraavat murhien määrää vuosittain ja paikallisuutiset raportoivat, oliko viimeinen ruumiiden määrä uusi ennätys. Elokuvat ja televisio-ohjelmat siirtävät jatkuvasti rajoja kuvaillen alati lisääntyvää väkivaltaa ja kaikenlaista seksuaalista moraalittomuutta. Tämä on sitä, mitä Paavali sanoi viimeisten päivien olevan. Hän sanoi, että ihmiset rakastavat vain itseään ja rahojaan. He ovat kerskailevia, ylpeitä, pilkallisia, tottelemattomia, kiittämättömiä, rakkaudettomia ja anteeksiantamattomia. He eivät pidä mitään pyhänä. He herjaavat muita eikä heillä ole itsehillintää. He ovat julmia ja vihaavat hyvää, kavaltavat ystävänsä, ovat holtittomia, paisuneita ylpeydestä ja rakastavat nautintoja enemmän kuin Jumalaa. (2. Tim. 3:2-5). Juuri tällaista käytöstä me näemme tänä päivänä. Siksi ei ole yllätys, että niin monet ajattelevat lopun olevan lähellä.

Itseasiassa osoittautuu todeksi, mitä monet vaistomaisesti ajattelevat. Loppu on lähellä. Kuinka voin olla näin varma? Koska Jeesus ja heprealaiset profeetat viittasivat tiettyihin tapahtumiin, joiden sanoivat olevan lopunajan merkkejä. Tänä päivänä me näemme noita tapahtumia. Evankeliumi on saarnattu maan ääriin (Matt. 24:14)… Matkustaminen ja tieto lisääntyvät eksponentiaalisesti (Dan. 12:4)… Juutalaiset hallitsevat jälleen Jerusalemia (Luuk. 21:24)… Ja nämä ovat vain muutamia merkeistä. Jeesus sanoi: Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä” (Luuk. 21:28). Tämä tarkoittaa, että kaikkien näiden merkkien yhteen tuleminen on tärkein syy uskoa, että Hänen toinen tulemuksensa on lähellä.

Mutta mikä sitten kaikista merkeistä on suurin? Mikä on tärkein yksittäinen merkki siitä, että Jeesus on palaamassa?

Jälleenkokoaminen

Minun mielestäni epäilemättä suurin merkki on juutalaisten jälleenkokoaminen Israelin maahan. Jumala ei ainoastaan luvannut, että se tapahtuisi viimeisinä päivinä, vaan itse ahdistus ei voi toteutua ilman Israelia. Tässä on vain muutamia lopunajan tapahtumia, jotka edellyttävät Israelin olemassaoloa:

Antikristuksen liitto – Ahdistus alkaa, kun Israel tekee liiton eli sopimuksen Antikristuksen kanssa

(Dan. 9:27). Miten Israel voisi hyväksyä tällaisen liiton, jos sitä ei ole olemassakaan?

Ahdistuksen tarkoitus – Jumalan ensisijainen tarkoitus ahdistuksessa on toteuttaa lupauksensa Israelin kansalle (Dan. 9:24). Ennen kuin se voi tapahtua, Israelin täytyy olla olemassa.

Jerusalem – Jeesus sanoi, että juutalaiset menettävät määräysvaltansa Jerusalemissa, mutta myöhemmin he saavat sen takaisin (Luuk. 21:24). Vasta silloin toteutuvat Hänen kuvailemansa lopunajan tapahtumat. Se tarkoittaa, että ahdistus ei voi toteutua, elleivät juutalaiset hallitse Jerusalemia.

Hes. 38-39 – Raamattu sanoo, että viimeisinä päivinä, kun Jumala tuo juutalaiset takaisin maahan monista maista, joissa he olivat hajotettuina (Hes. 38:8), massiivinen armeijoiden koalitio valtaa Israelin. Se ei voi tapahtua, ellei Israelia ole olemassa.

Israelin ”tavattoman suuri” armeija – Hesekiel sanoo, että Israelilla tulee viimeisinä päivinä olemaan ”tavattoman suuri armeija” (exceedingly great army) (Hes. 37:10, KJV). Jumala sanoo, että Israel on oleva kuin tuli lyhteiden keskellä, joka polttaa naapurivaltiot (Sak. 12:6). Hän sanoo, että heikoinkin sotilas heidän joukossaan on kuin Daavid (Sak. 12:8). Jälleen, kuinka tämä voi toteutua, ellei Israelia ole olemassa?

Hävityksen kauhistus – Ahdistuksen puolivälissä Antikristus lakkauttaa temppeliuhrit (Dan. 9:27). Sitten hän asettuu temppeliin ja julistaa itsensä Jumalaksi (2. Tess. 2:3-4). Tämä on häpäisevä teko, jota Jeesus kutsuu ”hävityksen kauhistukseksi” (Matt. 24:15). Ennen kuin se tapahtuu, niin juutalaisen temppelin täytyy olla olemassa. Rooman legioonat tuhosivat sen vuonna 70 jKr. Se merkitsee, että on rakennettava uusi temppeli. Ja jotta se voisi toteutua, niin juutalaisten on oltava maassansa ja hallittava Jerusalemia.

Nämä ovat vain muutamia niistä tapahtumista, joita Raamattu sanoo tapahtuvan lopunajassa. Kuinka ne voivat tapahtua, jos Israelia ei ole olemassa? Eivät mitenkään. Ne edellyttävät, että juutalaiset ovat jälleen Israelin maassa. Epäilemättä Israelilla on johtava rooli Jumalan lopunajan suunnitelmassa. Ilman sitä ei voi olla mitään lopunaikaa.

Ennen toukokuun 14. päivää vuonna 1948 se oli ongelma. Israelia ei ollut olemassa. Maailman silmissä Israel oli mennyt pois ikuisesti.  Raamatun profetiaa ymmärtävät tiesivät kuitenkin paremmin. He tiesivät Jumalan luvanneen tuoda juutalaiset takaisin maahan. He tiesivät, että heprealaiset profeetat sanoivat uudelleen ja uudelleen, että viimeisinä päivinä Israelin kanssa tuodaan takaisin maahan. Ja juuri niin tapahtui.

Jumalan lupaus

Koko Raamattu (ja varsinkin Vanha testamentti) sisältää selviä ja kiistämättömiä Jumalan lupauksia tuoda Hänen kansansa takaisin Israelin maahan. Esimerkiksi Jumala lupasi Moosekselle ja israelilaisille: Vaikka sinun karkoitettusi olisivat taivaan äärissä, niin Herra, sinun Jumalasi, kokoaa ja noutaa sinut sieltäkin. Ja Herra, sinun Jumalasi, tuo sinut siihen maahan, jonka sinun isäsi ovat omistaneet, ja niin sinä otat sen omaksesi.” (5. Moos. 30:4-5).

Kautta Israelin historian yksi profeetta toisensa jälkeen sanoi saman asian. Heidän kauttansa Jumala lupasi tuoda juutalaiset takaisin maahan huolimatta vaikeuksista, joita he kohtasivat (Jes. 43:1-13). Hän lupasi kerätä heidät ”maan neljästä äärestä” (Jes. 11:12), ”pakanakansojen keskuudesta” (Hes. 39:28) ja ”pohjoisesta, etelästä, idästä ja lännestä” (Ps. 107:3). Hän lupasi tuoda heidät kotiin ja näyttää pyhyytensä kansoille (Hes. 20:41-42). Hän lupasi toivottaa heidät tervetulleiksi kotiin ”maista, joissa he olivat hajotettuina” (Hes. 20:34). Hän sanoi palauttavansa heidät Israelin maahan kaukaisista maista (Jer. 30:2-10). Ja Jumala lupasi, että vaikka olivat hajotettuina kansojen sekaan, Hänen kansansa ei koskaan unohtaisi Häntä ja Hän toisi heidät takaisin Israelin maahan (Sak. 10:9). Jumala piti lupauksensa. Nykyinen Israel todistaa sen.

Mutta Jumala lupasi tehdä enemmän kuin vain palauttaa Israelin valtion. Hän sanoi kuinka Hän tekisi sen. Hän sanoi, että Israel synnytettäisiin yhdessä päivässä (Jes. 66:7-8), palaisi yhdistyneenä kansana (Hes. 37:22), muuttuisi autiomaasta vehreäksi puutarhaksi (Hes. 36:34-35; Jes. 51:3) ja muodostaisi ”tavattoman suuren armeijan” (Hes. 37:10, KJV). Joka ainoa näistä asioista on toteutunut.

Milloin tämä kaikki tapahtuu?

Mutta niin hämmästyttäviä kuin nämä toteutuvat profetiat ovatkin, niin se, mikä on yllätys useimmille, on, että milloin Jumala sanoi niiden toteutuvan, koska heprealaiset profetiat suoraan yhdistivät Israelin jälleensyntymisen Jeesuksen Kristuksen toiseen tulemukseen.

Hoosean kautta Jumala sanoi, että Israelin kansa on oleva kauan ilman kuningasta, uhreja, pyhiä pilareita ja pappeja ja sitten he palaavat maahan ja etsivät Jumalaansa ja Messiastaan viimeisinä päivinä (Hoos. 3:4-5). Joel sanoi, että maailman armeijat kokoontuvat yhteen Harmageddonin taistelua varten ”aikana, jolloin Jumala kääntää Juudan ja Jerusalemin kohtalon” tuoden kansansa takaisin kansojen seasta, jossa he olivat hajotettuina (Joel 3:1-2). Toisin sanoen, kun Jumala palauttaa Israelin kansan, niin Harmageddon ja lopunaika seuraavat pian.

Jumala lupasi, että juutalaiset palaavat maahan ja erämaa kukoistaa (Jes. 35:1). Sitten Herra palaa tuhoamaan Israelin viholliset (Jes. 35:2-4). Jeremian kautta Jumala lupasi koota laumansa jäännöksen kansoista, jonne hän oli ajanut heidät ja tuoda heidät takaisin maahan (Jer. 23:3-4). Sitten Hän lupasi herättää kuningas Daavidin vanhurskaan jälkeläisen, kuninkaan, joka hallitsee maata viisaudella (Jer. 23:5-6). Tämä on kauan odotettu Messias ja Hän tulee hallitsemaan ”kun kansa asuu omassa maassansa” (Jer. 23:7-8).

Jesajan kautta Jumala lupasi palauttaa Israelin valtion ja nostaa sen lipun kansakuntien keskuudessa (Jes. 11:12). Kun se toteutuu, niin Jumala sanoo, että ”susi asuu lampaan kanssa” ja ”leopardi makaa vuohien vieressä”. Jopa vauva leikkii kobran kanssa, eikä se pure! (Jes.11:6-9). Daavidin valtaistuimen perillinen (Jeesus Kristus) hallitsee kansakuntia ja muuttaa maailman rauhan ja tyyneyden paikaksi (Jes. 11:10). Tämä kuvailee Jeesuksen Kristuksen tuhatvuotista valtakuntaa. Milloin sitten Hänen valtakuntansa tulee? Sen jälkeen, kun Hänen kansansa on palautettu ”kaukaisista maista” ja ”maan ääristä” (Jes. 11:11-12) ja sen jälkeen, kun Israel on jälleensyntynyt yhtenä yhdistettynä kansakuntana (Jes. 11:13).

Eikä tässä kylliksi, Jeesus sanoi, että kun juutalaiset palaavat maahan, he saavat takaisin Jerusalemin hallinnan. Hän sanoi, että pakanat tallaavat Jerusalemia, kunnes pakanain ajat täyttyvät. Kun tämä tapahtuu, Hän sanoi sen olevan merkki Hänen paluustaan (Luuk. 21:24). Vuonna 1967 Israelin valtio otti haltuunsa Jerusalemin ensimmäisen kerran 1897 vuoteen. Sattumaltako? Ei. Jeesus sanoi, että se sukupolvi, joka todistaa näitä tapahtumia, ei mene pois, ennen kuin Hän palaa (Luuk. 21:32).

Tänä vuonna nykyinen Israelin valtio juhlii 71. vuosipäivää perustamisestaan. Siitä on 52 vuotta, kun Israel otti jälleen Jerusalemin hallinnan. Kuinka monta vuotta voi mennä, ennen kuin se sukupolvi, joka todisti näitä tapahtumia, on mennyt pois? Kuinka monta vuotta vielä voi mennä, ennen kuin Jeesus palaa? Ei montakaan.

Miksi sillä on merkitystä?

Juutalaisten jälleenkokoaminen takaisin Israelin maahan on lopunajan tärkein merkki. 1878 vuoden ajan tätä merkkiä ei ollut olemassa. Tänä päivänä se on. Ajattele sitä ihmettä, jota se edustaa. Kautta historian valloitetut kansakunnat katoavat. Ne assimiloituvat ympäröiviin kansoihin. Missä ovat Israelin muinaiset naapurit? Missä ovat heettiläiset, girgasilaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset? (4. Moos. 7:1)? Ne ovat kadonneet historiaan. Silti siitä huolimatta, että ovat olleet melkein 2000 vuotta ilman kotimaata, juutalaiset menestyvät edelleen. He säilyttävät edelleen ainutlaatuisen kulttuurisen, uskonnollisen ja etnisen identiteettinsä. Huolimatta melkein 2000 vuoden rehottavasta antisemitismistä, jota ilmensivät Espanjan inkvisitio, Venäjän pogromit ja natsien holokausti, juutalaiset ovat yhä maisemassa. Nyt he ovat jälleen maassa. Tämä ei ole yhtään vähemmän kuin moderni ihme. Se on selvä todistus koko maailmalle, että Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala on ainoa tosi Jumala. Se on myös tärkein syy uskoa, että Jeesus tulee pian!

Britt Gillette is author of the free ebook Coming to Jesus as well as the books Signs of the Second Coming and Racing Toward Armageddon. Receive his book 7 Signs of the End Times for free when you sign up for his monthly newsletter.

 

Read Full Post »

The Tower of Syene: A Prophetic Wonder
By Gary Stearman 29.1.2019, suom. SK

Nykymaailmassa ei useinkaan voida osoittaa fyysistä kohdetta tietyssä maantieteellisessä paikassa ja tunnistaa sen olevan kauan ennen Kristusta kirjoitetun Raamatun profetian kohde. Juuri näin voimme tehdä merkittävän ihmisen tekemän rakennelman kohdalla Egyptissä, jota ei ollut olemassa ennen vuotta 1970. Se on 70 metrinen torni, jota sanotaan ”Lootus-torniksi”, koska se huipentuu viiteen lootuksen kukan terälehteen. Torni suunniteltiin arabialais-venäläisen ystävyyden symboliksi ja viisi terälehteä kenties merkitsevät islaminuskon viittä pilaria. Se on vasta 49 vuotta vanha ja silti Hesekiel viittasi siihen nimeltä – kahdesti.

Lootus-torni Egyptissä lähellä Assuanin patoa.

Hesekielin profetian luvuissa 29 ja 30 ”Sevenan torni” on mainittu maamerkkinä, joka nimenomaan liittyy viimeisten päivien profetian toteutumiseen. Itseasiassa tämä profetia on syvällisen väkevä kuulostaen Egyptin kuolinkelloilta.

Olemme kirjoittaneet nykyisestä Egyptin kriisistä, joka alkoi vuonna 2010 katumellakoilla, joita seurasi Hosni Mubarak’in ero alkuvuodesta 2011. Sitä seurasi uusi kaappaus, Muslimiveljeskunnan ottaessa vallan ja lisää islamilaisia mellakoita, joiden tuloksena lopulta valtaan nousi Abdel Fattah al-Sisi heinäkuussa 2014. Egypti, kuten muutkin Lähi-idän maat, kokee jatkuvasti kansannousuja ja sisäistä erimielisyyttä. Tätä kirjoitettaessa sodan pilvet ympäröivät Egyptiä joka suunnalla.

Tässä kontekstissa olemme pitkään tutkineet havainnollista profetiaa Hesekielien luvuissa 29 ja 30, joka loihtii synkän näyn Egyptin tulevasta tuhosta suuren tulvan kautta, joka itsessään on sidoksissa useisiin lopunajan profetioihin.

Ruokosauva

Tuo Egyptiä koskeva profetia puhuu suoraan näistä tapahtumista. Siinä Hesekiel toteaa, että koska ei tukenut Israelia, Egypti jossakin tulevaisuuden vaiheessa tuomitaan ankarasti. Tuo tuomio muuttaa sen joutomaaksi. Se on selvästi ilmaistu seuraavan profetian avaussanoissa:

6. Kaikki Egyptin asukkaat tulevat tietämään, että minä olen Herra. Sinä olet ollut Israelille kuin ruokosauva: 7. kun he kädellään tarttuvat sinuun, sinä katkeat ja revit rikki kaikkien heidän olkapäänsä; kun he nojaavat sinuun, sinä murrut ja saat kaikkien heidän lanteensa horjumaan. 8. Sen tähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tuon miekan sinun kimppuusi ja hävitän sinusta ihmiset ja eläimet. 9. Egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun Egyptin maasta tulee autio ja raunioitunut. Koska farao on sanonut: ‘Niilinvirta on minun, ja minä olen sen tehnyt’, 10. minä käyn sinun ja virtojesi kimppuun. Minä teen Egyptin maan raunioiksi, kuivaksi ja autioksi maaksi, Migdolista aina Seveneen ja Kuusin rajalle saakka. 11. Ihmiset eivät enää kulje sen kautta, eivät myöskään eläimet siellä kulje, eikä siellä asuta neljäänkymmeneen vuoteen. 12. Minä teen Egyptin autioksi autioiden maiden joukkoon; sen kaupungit ovat neljäkymmentä vuotta autioita rauniokaupunkien joukossa. Minä hajotan egyptiläiset kansojen sekaan ja sirottelen heidät muihin maihin. (Hes. 29:6-12)

(Jae 10 käännöksen Biblia 1776 mukaan: … Sevenan tornista Etiopian rajaan asti. KJV-käännös: from the tower of Syene even unto the border of Ethiopia.)

Lohikäärmeen joki

Jonkin aikaa Egypti oli liittyneenä islamilaisiin terroristeihin, jotka hankkivat Israelin tuhoa. Tällä hetkellä Sisi’n hallinto on vakiinnuttanut tilanteen. Mutta tulevina päivinä sellainen sotaisuus tulee leviämään kuin metsäpalo lopulta saavuttaen kriittisen massan, jolloin Veljeskunta uskoo tulleensa historialliseen hetkeen. Silloin se käynnistää hyökkäyksen Israelia vastaan.

Monet vastustavat yllä olevan Hes. 29. luvun kohdan tulkitsemista lopunajan profetiana. He sanovat, että tämän luvun konteksti toteutui menneisyydessä Babylonian vankeuden päivinä. Itseasiassa se voidaan osittain tulkita sillä tavalla. Mutta Hesekielin sanojen luonne asettaa Sevenan profetian lopullisen toteutumisen viimeisiin päiviin. Egypti ei ole koskaan ollut autio ja asumaton mitään 40 vuoden jaksoa, kuten edellä on kuvailtu. Esitellessään itsestään selvää totuuttaan tämän profetian täytyy olla luonteeltaan nykyaikaan liittyvä, koska kun Hesekiel ensin kirjoitti sen, niin ei ollut mitään ”Sevenan tornia”. Itseasiassa se alkoi olla olemassa vasta vuonna 1970, kun vihittiin Assuanin pato, joka ylittää Niilin ensimmäisen putouksen kohdalla Egyptin etelärajalla. Erisnimi ”Sevena” heprean sanasta S’veneh [vbux], tarkoittaa ”avaus” tai ”avain”. Tämän nimen sanotaan olevan muinainen nimitys avaukselle Egyptiin etelästä lähestyttäessä eli Etiopian suunnalta.

Useista lähteistä on melko helppo vahvistaa, että Raamatun Sevena on todella Assuan. Yksi niistä on Keil & Delitzsch Commentary on the Old Testament, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1866. Se vahvistaa yhteyden kreikkalaisesta Septuaginta-käännöksestä: Brugsch’in mukaan ”[Suhnh], Sevena, oli kaiverruksissa Egyptin eteläisin rajakaupunki Kuusin (Etiopia) suuntaan Niilin itärannalla ja sen raunioita on vielä jonkin verran nähtävissä nykyajan Assuanissa…” (Vol. 9, Ezekiel 29-48, p. 8).

Kun Keil ja Delitzsch kirjoittivat kommentaariaan vuonna 1866, ennustetusta Assuanin tornista ei ollut jälkeäkään. Ja kun Hesekiel kirjoitti profetiansa noin vuonna 570 eKr., ei ollut mitään tornia. Itseasiassa, ennen kuin valtava vesivoimaprojekti valmistui siellä venäläisten ja egyptiläisten toimesta vuonna 1970, siellä ei ollut mitään Assuanin tornia. Tänä päivänä tämä pato on alueen vaikuttavin nähtävyys, jonka Raamatun profetia tuomitsee tuhottavaksi jossakin vaiheessa nykyhetken ja Ahdistuksen välillä.

Käyttäen venäläistä teknologiaa egyptiläiset saivat padon valmiiksi asettaen itsensä tehokkaasti asemaan, jossa voivat sanoa:Niilivirtani on minun ja minä olen sen itselleni tehnyt.”

2 ”Ihmislapsi, käännä kasvosi faraota, Egyptin kuningasta, kohti ja ennusta häntä ja koko Egyptiä vastaan. 3 Puhu ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, farao, Egyptin kuningas – suuri krokodiili (lohikäärme), joka makaat virtojesi keskellä, joka sanot: ‘Niilivirtani on minun ja minä olen sen itselleni tehnyt’. 4 Minä panen koukut sinun leukoihisi, tartutan virtojesi kalat sinun suomuihisi ja nostan sinut ylös virtojesi keskeltä sekä kaikki virtojesi kalat, jotka ovat suomuihisi tarttuneet. 5 Minä viskaan erämaahan sinut ja kaikki virtojesi kalat. Sinä putoat kedolle, ei sinua korjata, ei koota. Metsän pedoille ja taivaan linnuille minä annan sinut ruuaksi.” (Hes. 29:2-5, KR38)

Ensivilkaisulla tämä profetia näyttää olevan suunnattu yleisesti ”Faaraolle, Egyptin kuninkaalle”. Mutta tarkemmin tutkittaessa sen todellinen kohde on ”…suuri krokodiili (lohikäärme), joka makaat virtojesi keskellä”. Tämä suomuinen otus näyttää edustavan Egyptin vallan jäännöstä, joka väijyy kulissien takana Mooseksen päivistä saakka. Edellisessä luvussa Hes. 28 Saatana “voideltu kerubi” näytetään voitettuna. Tätä profetiaa luvussa 29 voidaan siis mahdollisesti pitää edeltävän profetian jatkeena.

Tässä Niilin kalat kuvaannollisesti tarttuvat lohikäärmeen suomuihin, kun kaikki viskataan joesta sen rannoille mätänemään ja kuivumaan auringossa. Sen valta on tuhottu. Niili, joka vuosittain tulvi kellon tarkkuudella, on lakannut tulvimasta Assuanin padon valmistuttua. Tämän padon täydellinen tuhoaminen on ainoa mahdollisuus, että se voisi tulvia niin tuhoisasti, kuin Raamatussa on kuvailtu.

Venäläinen projekti

On mielenkiintoista, että valtava pato on niin massiivinen, että asiantuntijat ovat julistaneet, että se on mahdoton tuhota – paitsi käyttämällä ydinvoimaa. Tämä tosiasia yksinään tekee enemmän kuin selväksi, että tämä on lopunajan profetia. Ottaen huomioon edellä esitetyn on mielenkiintoista tarkastella kahta erillistä Raamatun profetiaa. Kuten näemme, ne liittyvät toisiinsa, mutta nostavat esiin mysteerin. Ne antavat ymmärtää, että Egypti tulee pian kokemaan tuhon, joka on ainutlaatuinen sen maantieteelle. Ja ilmeisesti syistä, jotka tulevat selviämään, tämä tapahtuma edeltää Googin salamahyökkäystä Israelia vastaan.

Olemme kirjoittaneet jonkin verran ensimmäisestä Hesekiel 29. luvusta löytyvistä kahdesta profetiasta. Alussaan se näyttää olevan suunnattu tietylle Faaraolle, ehkä sille, joka oli valtaistuimella silloin, kun Hesekiel kirjoitti profetiaansa. Mutta kun lukee huolellisesti, käy selväksi, että ”Faarao” on todellisuudessa Egyptin pahalle hengelle annettu kirjallinen yleisnimi. Tämä on melko helppo nähdä, koska tämä nimenomainen ”Faarao” on lohikäärme, joka elää Niilissä.

Ottaen laajemman näkökulman seuraavissa jakeissa lohikäärme tunnustaa omistavansa Niilin jopa ylpeillen, että on luonut sen. Sen röyhkeys saa haasteen:

6 Ja kaikki, jotka Egyptissä asuvat, pitää ymmärtämän, että minä olen, että he Israelin huoneelle ruokosauvana olivat. 7 Kuin he sinuun rupesivat, menit sinä rikki ja viilsit koko heidän kylkensä; kuin he nojasivat sinun päälles, murruit sinä ja saatit heidän kupeensa horjumaan. 8  Sentähden sanoo Herra, näin: katso, minä annan miekan tulla sinun päälles ja tahdon hävittää sinussa ihmiset ja eläimet. 9 Ja Egyptin maa pitää tuleman tyhjäksi ja autioksi,ja heidän pitää ymmärtämän, että minä olen että hän sanoo: virta on minun ja minä olen sen tehnyt. 10 Sentähden katso, minä tahdon sinun ja sinun virtas kimppuun ja teen Egyptin maan peräti tyhjäksi ja autioksi, Sevenan tornista Etiopian rajaan asti. 11 Ei sen lävitse pidä ihmisen eikä eläimen jalka käymän, eikä siinä asuttaman neljässäkymmenessä ajastajassa. 12 Sillä minä hävitän Egyptin maan hävinneiden maiden keskellä ja annan sen kaupungit autioksi tulla hävitettyin kaupunkien keskellä neljäksikymmeneksi ajastajaksi; ja tahdon hajoittaa Egyptiläiset pakanain sekaan ja hajoittaa heitä maakuntiin. (Hes. 29:6-12. Biblia 1776)

Muutamien viimeisten vuosikymmenien aikana tämä asetelma on muuttunut radikaalisti. Venäläinen vesivoimaprojekti oli laajuudeltaan hämmästyttävä. Pato on valtava, 110 metriä korkea, 3,1 km pitkä ja noin kilometrin levyinen pohjan tasossa. Sen takana on valtava Nasser-järvi ja Niilin vedet, jotka lainehtivat Etiopiaan saakka. Pato on mittasuhteiltaan niin massiivinen, että sitä pidetään mahdottomana tuhota. Tavanomaisia räjähteitä käyttävät sabotöörit saisivat aikaan tuskin lommoakaan. Asiantuntijat ovat kuitenkin sanoneet, että yksi tai kaksi hyvin sijoitettua ydinpommia voisivat räjäyttää sen apposen auki.

Kuvan polttopisteessä Assuanin pato (Aswan High Dam) ja Nasser-järvi

Hesekielin aikana Assuan (Raamatun Sevena) oli pieni kylä, noin 900 km etelään suurelta pyramidilta Niilin ensimmäisen putouksen rannalla. Sitä pidettiin Egyptin eteläisimpänä kohtana. Hesekielin kirjoittaessa profetiaansa koko alue oli maantieteellisesti erilainen. Siellä ei tietenkään ollut mitään ”tornia”. Tänä päivänä siellä on tietysti korkealle kohoava pato, jonka tämä profetia epäsuorasti nimeää sen suuren tulvan lähteeksi, joka hävittää Egyptin.

Hesekiel kirjoitti profetiansa noin 2500 vuotta ennen, kuin sen kohdetta oli edes olemassa sanoen, että se murtuu päästäen tulvavedet syöksymään melkein 1000 km pohjoiseen, jossa ne purkautuvat Välimereen. Jos ydinaseita käytetään tämän katastrofin toteuttamiseen, niin tulvavesi kattaa koko Egyptin ydinjätteellä. Kuten olemme aiemmin maininneet, tämä johtaisi käytännössä maan hylkäämiseen Hesekielin mainitseman neljänkymmenen vuoden jakson ajaksi. Tätä ei ole tapahtunut milloinkaan ennen.

Israelilaisen asiantuntijan arvio

Vuonna 2002 israelilainen Knessetin jäsen (MK) Avigdor Lieberman, eittämättä kiistanalaisiin lausuntoihin taipuvainen mies, ilmoitti, että Israel voisi torjua hyökkäävän Egyptin pommittamalla Assuanin patoa. Hän tiesi, että se vaatisi ydinaseen käyttämistä, koska monet asiantuntijat ovat todistaneet, pato on liian massiivinen murtaa tavanomaisilla räjähteillä. Lieberman’ille, joka palveli Israelin varapääministerinä ja sekä ulko- että strategisten asioiden ministerinä, oli ilmeisesti tiedotettu sotilaallisista vaihtoehdoista. Näyttää, että hän halusi antaa Egyptille vähän ajateltavaa.

Lieberman ei myöskään ollut tätä mieltä yksinään. MK Yigal Allon oli julkisesti antanut saman lausunnon 1980-luvun alussa. Myös hän oli toiminut hallituksen ministerinä seitsemän vuotta työväenpuolueen edustajana. Nämä miehet sanoivat, mitä muut tiesivät, mutta kieltäytyivät puhumasta avoimesti.

He vain sanoivat, mikä oli ilmeistä. Jos Egyptin invaasio uhkaisi Israelin olemassaoloa, peliin otettaisiin rajut konstit. Assuanin pato pidättelee takanaan suunnattoman Nasser-järven vesiä. Järvi on 550 km pitkä ja leveimmillään 35 km leveä. Jos pato rikottaisiin ydinräjähdyksellä, niin radioaktiiviset vedet peittäisivät Egyptin Etiopian Siniseltä Niililtä Sudanin läpi Välimereen.

Satelliittikuvat paljastavat Egyptistä hätkähdyttävän totuuden. Käytännössä koko sen väestö asuu Niilin välittömässä läheisyydessä Assuanista aina Kairoon ja Välimerelle saakka. Yökuvissa Niili näkyy kapeana valojuovana, joka leviää Niilin Deltaksi. Egypti on ehkä ainoa maa maailmassa, joka on niin altis täystuholle.

Tuli lankeaa Sevenaan

On luonnollista, että kun luemme edellä kerrotusta hirvittävästä tapahtumasta, niin ensimmäinen kysymyksemme on: Milloin tämä profetia toteutuu? Tämän profetian jälkeisessä luvussa Hesekiel vastaa myös tähän kysymykseen.

Seuraavat jakeet yhdistävät Ahdistuksen ajan (Herran päivä) ja tämän hirvittävän tapahtuman tulon. Huomaa myös, että ”Sevenan torni” mainitaan:

Ja minulle tuli tämä Herran sana: ”Ihmislapsi, ennusta ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Valittakaa: ’Voi sitä päivää!’ Sillä lähellä on päivä, lähellä Herran päivä; se on pilvinen päivä, pakanakansojen aika. Miekka yllättää Egyptin, ja Etiopialla on tuska, kun surmattuja kaatuu Egyptissä, kun siltä otetaan pois tavarain paljous ja revitään perustukset. Etiopia, Puut ja Luud, kaikki sekakansa, Kuub ja liittoutuneen maan miehet kaatuvat heidän kanssansa miekkaan. Näin sanoo Herra: Egyptin tuet kaatuvat, ja sen ylpeä uhma alenee. Migdolista Seveneen asti he siellä kaatuvat miekkaan (Biblia 1776: Sevenan tornista pitää heidän miekalla lankeeman), sanoo Herra, Herra. Autioiksi he joutuvat autioiksi tehtyjen maitten joukossa ja heidän kaupunkinsa tulevat olemaan raunioiksi pantujen kaupunkien joukossa. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä sytytän Egyptin tuleen ja kaikki sen auttajat murtuvat. (Hes. 30:1-8, KR38).

Tämän profetian kielestä ei voi erehtyä. Myrsky on nousemassa; Herran päivä lähestyy. Huomaa, että se ei koske vain Egyptiä, vaan koko koillista Afrikkaa – Etiopia, Somalia, Sudan, Tsad ja Libya – muodostavat islamilaisen terrorismin kiehuvan padan. Nämä maat ympäröivät Egyptiä, joka itsessään on islamilaisen vallan istuin. Huolimatta väliin tulleesta rauhansopimuksesta se ei ole koskaan poikennut halustaan poistaa Israel.

Ylläolevassa profetiassa Hesekiel toteaa, että kaikki nämä maat tulevat kärsimään tuomion – mukaan lukien ”Luud”, joka edustaa nykyajan Turkkia. Tuhoisin tuomio on kuitenkin varattu Egyptille. Jälleen kerran profetia herättää kuvan ”Sevenan tornista”, jonka olemme osoittaneet Assuanin padoksi. Se näyttää olevan keskeinen kaikille tässä mainituille tuomioille. Myös Egyptin islamilaiset liittolaiset kärsivät suuresti, kun Herra asettaa tulensa Egyptin maahan. On selvää, että tämä tuli on se väline, joka vapauttaa biljoonat gallonat radioaktiivista vettä, joka huuhtoo koko Egyptin.

Monet profetian tutkijat ovat kysyneet, miksi Egyptiä ei ole lueteltu niiden liittoutuneiden joukossa, jotka tulevat Israelia vastaan suuressa Hes. 38. luvun hyökkäyksessä. Venäjä on varmasti edustettuna Persian ja joidenkin Pohjois-Afrikan maiden kanssa. Myös Euroopan ja Aasian osia edustavat kansakunnat ovat edustettuina, mutta Egypti ei ole niiden joukossa. Nykyisissä geopoliittisissa olosuhteissa Egypti olisi jonon kärjessä tukemassa sellaista hyökkäystä, kuten se on ollut ennenkin. Päättelisimme, että siinä vaiheessa, kun Goog käynnistää salamahyökkäyksensä, Egypti on jo tuhottu.

Tämä selittäisi, miksi Egyptin ennustetaan olevan asumiskelvoton tulevaisuudessa neljänkymmenen vuoden ajan. Se selittäisi myös, miksi Egypti puuttuu Googin liittoutuneiden joukkojen ennustetusta hyökkäyksestä Hesekielin 38. luvussa. Radioaktiivisen jätteen siivoaminen olisi hurja homma. Se valtava projekti näyttää ulottuvan tuhatvuotisen valtakunnan alkuvuosiin, mutta jotenkin se tehdään Ahdistuksen jälkeisinä vuosina, todennäköisesti Herran ja Hänen seuraajiensa valvonnassa.

Read Full Post »

The Rise of the Russian-Turkish-Iranian Alliance
By Britt Gillette 19.10.2018, suom. SK

Syyskuun alussa Venäjä, Turkki ja Iran tapasivat Teheranissa keskustellakseen Syyrian tulevaisuudesta. Se oli vain yksi monista kokouksista usean menneen vuoden aikana Lähi-idän politiikassa kolmen voimakkaimman maan välillä.

Syyskuun puolivälissä pidetyssä kokouksessa Venäjä ja Turkki sopivat suorittavansa sotilaallisia partiointeja ”demilitarisoidun” vyöhykkeen rajoilla Syyrian joukkojen ja kapinallisvoimien välillä Syyrian Idlib’in maakunnassa. Idlib on kapinallis- ja jihadistiryhmien, jotka yrittävät kaataa Assad’in, viimeinen tärkeä tukialue sisällissodassa, joka on tappanut yli 400 000 ihmistä ja ajanut pakoon miljoonia. Venäjälle ja Iranille Idlib’in takaisin saaminen merkitsee ratkaisevaa ja täydellistä sotilaallista voittoa, jota ne himoitsevat Syyrian sisällissodassa melkein kahdeksan vuoden taistelujen jälkeen. Kun sota rauhoittuu, nämä kolme valtaa päättävät Syyrian tulevaisuudesta.

Ensisilmäyksellä Venäjä, Turkki ja Iran eivät vaikuta liittolaisilta. Esimerkiksi Turkki on sunnilainen muslimivaltio, kun taas Iran on shiialainen. Turkki on myös NATO:n jäsen, liiton, joka muodostettiin torjumaan Venäjän sotilaallista hyökkäystä. Näillä kolmella valtiolla on monia eroja ja useita kilpailevia etuja. Silti ne lähestyvät toisiaan päivä päivältä. Mikä on syy? Syyria.

Käynnissä oleva Syyrian sisällissota tuo esiin useita päällekkäisiä etuja näille valtioille. Noiden etujen ymmärtäminen on avain ymmärrykseen, miksi nämä valtiot ovat tulossa yhteen. Tarkastelkaamme siis, mitä kukin valtio pyrkii voittamaan.

Venäjä

Miksi Venäjä välittää niin kovasti Syyriasta? Siihen on useita syitä.

Ensiksikin Venäjä ylläpitää tärkeää merivoimien laitosta Syyrian Tartossa. Se on Venäjän laivaston ainoa ulkomainen tukikohta, tärkeä Venäjän laivaston korjaamiseen ja tankkaamiseen. Kuten olemme nähneet, Venäjä taistelee säilyttääkseen merivoimien laitoksensa Tartossa.

Toiseksi, Syyria on pitkään ollut Venäjän ja Neuvostoliiton liittolainen. Kylmän sodan päivistä saakka Syyrian hallitseva Assad’in perhe on ollut Venäjän linjoilla vastustaen läntistä vaikutusta alueella. Venäjä haluaa pitää Assad’in vallassa ja säilyttää alueellisen läsnäolonsa. Syyria on myös ollut tuottoisat markkinat venäläisten aseiden ja tarvikkeiden myynnille, eikä Venäjä halua menettää noita markkinoita.

Kolmanneksi, Venäjä haluaa tehdä enemmän, kuin vain säilyttää läsnäolonsa Lähi-idässä. Se haluaa laajentaa sitä. Venäjän armeijan tulo Syyrian sisällissotaan vuonna 2015 muutti sodan kulun. Se varmisti lopullisen voiton Assad’ille. Se tarkoittaa, että Venäjällä on suunnaton vaikutusvalta Assad’in ja Syyrian yli.

Lopuksi, Venäjän liitto Turkin ja Iranin kanssa palvelee sen vaikutuksen vahvistamista Lähi-idässä, mutta myös toista tarkoitusta. Lämpenevä suhde Turkin ja Venäjän (sekä Putin’in ja Erdogan’in) välillä jakaa NATO:a. Se kiristää Turkin ja sen läntisten NATO-liittolaisten suhdetta. On siis helppo nähdä, että Venäjällä on oma lehmä ojassa niin Turkissa kuin Syyriassakin.

Turkki

Mitä Syyria merkitsee Turkille? Paljonkin. Massiivinen hyökkäys kapinallisia vastaan Idlib’issä (jossa on noin kolme miljoonaa asukasta) voisi synnyttää humanitaarisen kriisin sen rajalla. Se voisi päästää irti painajaismaisen skenaarion, jossa sadat tuhannet pakolaiset, mukaan lukien taistelijoita, pakenee kohti Turkin rajaa, epävakauttaen sen hallinnassa olevat kylät ja kaupungit. Turkissa on jo kolme miljoonaa Syyrian pakolaista ja se on sulkenut rajansa uusilta tulokkailta. Turkki haluaa vakaan rajan. Se haluaa hyötyä Syyrian sisällissodasta ja saada vaikutusvallan ja hallinnan Syyrian alueen yli (tukemalla sunnilaisia kapinallisryhmiä).

Ennen kaikkea Turkki haluaa torjua kurditaistelijat rajallaan. Turkilla on jo kurdien hallitsemia alueita rajallaan pohjoisessa Irakissa. Se haluaa, ettei niitä tule lisää. Tämä asettaa sen suoraan konfliktiin Yhdysvaltojen kanssa, joka tukee kurdikapinallisia Syyriassa. Tämä on ajanut Turkin lähemmäksi Venäjää ja johtanut sen pelaamaan niin, että Venäjä ja NATO-valtiot ovat vastakkain sen omaksi eduksi.

Iran

Miksi Syyria on niin tärkeä Iranille? Iranilla on vuosikymmenten läheiset suhteet Syyriaan aina vuoden 1979 islamilaisesta vallankumouksesta lähtien ja molemmat puolustavat islamin shiialaista haaraa. Iranilla on jo alueelliset jalansijat Libanonissa, Irakissa ja Jemenissä ja se haluaa säilyttää ja laajentaa vaikutuksensa maassa, joka on Israelin ja Libanonin naapuri.

Läsnäolo Syyriassa antaa Iranille pääsyn maitse Välimerelle, valmistelualueen Hizbollahille ja muille sijaistoimijoille hyökätä Israelia vastaan ja Iranin asevoimien pääsyn Israelin rajalle aloittamaan tulevan hyökkäyksen Israeliin. Iran haluaa pitää Syyrian liittoutuneena Israelia vastaan, ja koska Hizbollah ja neuvonantajat Iranin vallankumouskaartista ovat auttaneet Assad’ia koko sisällissodan ajan, se on hyvissä asemissa saamaan etua, jos hän pysyy vallassa,

Mitä on edessä?

Melkein kahdeksan vuoden konfliktin jälkeen Syyrian sisällissota on päättymässä. Jälkiseurauksena tullaan näkemään vaikutuspiireiksi paloiteltu Syyria. Venäjä, Turkki ja Iran tulevat hallitsemaan noita piirejä ja kaikki kolme maata tulevat jäämään Syyriaan. Se tekee todennäköiseksi, että ne jatkavat yhteistyötään välttääkseen konfliktia ja tavoitellakseen yhteisiä etujaan. Joten miksi sinun pitäisi välittää? Koska uusi Syyria voi enteillä Raamatun profetian pikaista toteutumista. Venäjän, Turkin ja Iranin yhteiset edut voivat johtaa ne aloittamaan 2600 vuotta sitten ennustetun hyökkäyksen.

Hesekielin 38.-39. lukujen sota

Kuusi vuosisataa ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista profeetta Hesekiel ennusti tulevan hyökkäyksen Israeliin. Hän sanoi sen tapahtuvan päivien lopulla (Hes. 38:16). Hän sanoi sen tulevan Israelin pohjoispuolelta (Hes. 38:15; Hes. 39:2) ja sanoi, että se käsittää Venäjän johtaman kansakuntien liiton (Hes. 38:2), johon kuuluvat Iran ja Turkki (Hes. 38:5-6). Nämä kansakunnat eivät ole koskaan ennen olleet liitossa, mutta nyt kaikki kolme istuvat Israelin pohjoisella rajalla.

Sattumaako? Enpä usko. Kuka tietää, miksi ne lopulta hyökkäävät, mutta ole varma siitä, että ne hyökkäävät. Näyttämö on nyt pystytetty Hes. 38-39 lukujen toteutumiselle. Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala tulee voittamaan taistelun (Hes. 39:3-6) ja koko maailma tulee tietämään, että Hän on se Yksi, joka on voiton takana (Hes. 39:21).

Britt Gillette is author of the free ebook Coming to Jesus as well as the books Signs of the Second Coming and Racing Toward Armageddon. Receive his book 7 Signs of the End Times for free when you sign up for his monthly newsletter.

 

Read Full Post »

We do not have Bible prophecy all figured out so watch and pray
By Don Koenig, 30.4.2018, suom. SK

Meidän kaikkien täytyy valvoa ja rukoilla, koska emme todellakaan tiedä, kuinka kaikki oikein menee lähestyessämme aikakauden loppua. Luulen, että varastossa on meille joitakin yllätyksiä ennen suurta ahdistusta.

Nyt näyttää, että Israel ja Iran ovat menossa sellaiseen. Iranilla on melkein 100 000 miestä Syyriassa ja he uhkaavat nyt Israelia. Israel sanoo, ettei se anna Iranin perustaa tukikohtia Syyriaan, mutta Iran perustaa niitä joka tapauksessa. Ellei Iran muuta politiikkaansa, Israel iskee pian Iranin uhkia vastaan Syyriassa. Kun se tapahtuu, Iran todennäköisesti käynnistää iskuja Israelia vastaan. Siinä Iranille ei käy hyvin.

Samaan aikaan USA todennäköisesti vetäytyy Iranin sopimuksesta ja Iran saattaa julkisesti käynnistää uudelleen ydinaseiden kehitysohjelman (he eivät ole todella lopettaneet sitä). Se tulee asettamaan Iranin ydinasekyvyn poistamisen korkeaan prioriteettiasemaan. Joka tapauksessa, jos Israel ja Iran hyökkäävät toisiaan vastaan, niin Amerikka tulee auttamaan Israelia ja Venäjä Irania.

En usko, että tämän vuoden tapahtumat toisivat Venäjän Israelia vastaan Hes. 38 luvun sodan toteutumisessa. Se kuitenkin voisi johtaa Eelamia koskevan profetian toteutumiseen kohdassa Jer. 49:34-39. Tuossa profetiassa tulee esiin, että lounaisen Iranin ihmiset evakuoidaan muihin kansakuntiin maan päällä. Radioaktiivinen säteily voisi olla selitys.

Kuten sanoin aiemmissa posteissa, niin tämä on Israelin 70. vuosi ja jotakin merkittävää todennäköisesti tapahtuu tänä vuonna ja muuttaa koko Lähi-idän paradigman. Tuo jotakin näyttää olevan muotoutumassa johtuen Iranin agendasta päästä määräävään asemaan yli koko hedelmällisen puolikuun. Jos vihollisuudet puhkeavat Iranin ja Israelin välillä, niin Hizbollah tulee hyökkäämään Israelia vastaan. Silloin Israel valtaa Libanonin ja kenties osan Syyriaa. Israelin laajenemisen alku kohti Jumalan antamia rajoja voisi olla se merkittävä profeetallinen tapahtuma.

Onko tämä laajeneminen se lehtien puhkeaminen, joka on mainittu viikunapuuvertauksessa (Mark. 13:28-30)? Olen taipuvainen uskomaan, että Israelin puhjettua lehteen kaikki lopunajan profeetalliset tapahtumat tapahtuisivat vain yhden sukupolven sisällä. Sukupolvi Raamatussa on yhdestä sukupolvesta toiseen; se ei ole elinikä, kuten jotkut ehdottavat. Raamattu esimerkiksi kertoo, että Aabrahamista Kristukseen oli 42 sukupolvea (Matt. 1:17). Kun tänä päivänä otetaan kuva, joka sisältää lapsia, vanhempia, isovanhempia ja isoisovanhempia, niin sanomme kuvan edustavan neljää sukupolvea. Tänä päivänä sukupolvi on noin 20 vuotta. Luulen, että useimmat raamatunprofetian tutkijat voivat olla yhtä mieltä siitä, että kaikki profeetalliset tapahtumat voivat toteutua 20 vuoden sisällä.

On mahdollista, että vihollisuudet Iranin kanssa johtavat Hes. 38. luvun sotaan muutamassa vuodessa. On kuitenkin mahdollista, että tulee maailmansota, ennen kuin Venäjä liittolaisineen tulee Israelia vastaan. Luulen, että saatanallinen yliluonnollinen interventio näyttelee tärkeää osaa seuraavan maailmansodan lopettamisessa. Tuo interventio on todennäköisesti Marian ilmestysten ja muukalaisten paljastumisen muodossa. Petollinen annettu sanoma on pohja maailmanuskonnoille tulla yhteen pakottamaan kansakunnat lopettamaan toisiaan vastaan sotiminen.

Kuinka me sitten pääsemme tähän pakotettuun rauhaan? Mielestäni voimme tehdä järkeenkäyvän arvauksen Raamatusta. Ilmestyskirja kertoo, että Pedolla on nainen selässään. Tuo nainen on uskonto, joka väittää olevansa suhteessa Jumalaan, mutta on todellisuudessa porttoudessa maailmanjärjestelmän kanssa. Ensimmäisen sinetin valkoisella hevosella ratsastaja, jolla on jousi, mutta ei nuolia, osoittaa valloitukseen rauhan sanoman kautta. Monet kautta kirkkohistorian ovat uskoneet, että valkoisella hevosella ratsastaja on Kristus tai kristikunta. Toiset ajattelevat ratsastajan olevan Antikristus. Minun mielestäni se voisi olla väärä kristinusko, joka yrittää valloittaa maan uskonnollisen ”Valtakunta Nyt” -sanoman kautta. Toisin sanoen valkoisella hevosella ratsastaja voisi olla sama kuin Ilm. 17. luvun Portto, joka ratsastaa Pedolla/Antikristuksella valtaan. Se tekisi ratsastajasta ns. Kristuksen sijaisen, joka hallitsee Vatikaanista.

Väärässä kristinuskossa on liike, joka pyrkii tuomaan Jumalan valtakunnan maan päälle maailmallisten sosiaalisten oikeudenmukaisuusohjelmien ja ”uuden hengellisyyden” kautta. Sosiaaliset oikeudenmukaisuusohjelmat ovat vain kristillistettyä kommunismia ja samaistuminen uuteen hengellisyyteen on vain kristillistettyä itämaista pakanuutta. Kuvittele maailmansotaa, jota seuraa Marian ilmestyksiä ja muukalaisten paljastamisia vaatien rauhaa, hengellistä yhteyttä ja evoluutioharppausta, niin saat kuvan siitä.

Voimme myös erehtyä siinä, että Israel allekirjoittaa rauhansopimuksen sekulaarin hahmon kanssa. Israel voi hyvinkin allekirjoittaa sopimuksen jonkun kanssa Vatikaanissa Roomassa. Vatikaani haluaa hallinnoida Jerusalemin pyhiä paikkoja. Muista, että suuren osan historiaa Vatikaani johti Eurooppaa. Se tunnettiin Pyhänä Roomana ja paavi johti sitä. Se voisi tapahtua jälleen uuden maailmansodan ja demonisten petosten jälkeen, joihin edellä viittasin.

Suuren sodan jälkeen uusi hengellisyyden liike voisi vallata maapallon ja Israel voisi suostua allekirjoittamaan sopimuksen Vatikaanin Porton kanssa juutalaisten säilymiseksi. Vatikaan hallinnoi silloin pyhiä paikkoja. Onko tämä globaali liike se ”vitsaus kuin tulva”, joka tapahtuu maan päällä ja liitto kuoleman kanssa, josta Jesaja 28 puhuu? Jakeet puhuvat Israelista.

Koska te sanotte: “Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa ja tuonelan kanssa sopimuksen; tulkoon vitsaus kuin tulva, ei se meitä saavuta, sillä me olemme tehneet valheen turvaksemme ja piiloutuneet petokseen.” (Jes. 28:15)

Teidän liittonne kuoleman kanssa pyyhkäistään pois ja teidän sopimuksenne tuonelan kanssa ei kestä; kun vitsaus tulee niinkuin tulva, niin se teidät maahan tallaa. (Jes. 28:18)

Allekirjoitettuaan sopimuksen, Israelin sallitaan rakentaa Temppelinsä, mutta heti, kun he alkavat tehdä perustuksia, kaksi profeettaa ilmestyy. Profeettojen sanoma heittää jakoavaimen maailmanlaajuiseen ”Valtakunta Nyt” -rauhanliikkeen rattaisiin. Profeettojen sanoma saa progressiivisesti ajattelevan maailman raivoihinsa:

”Mitä oikein tarkoitatte, että luvatun juutalaisen valtakunnan aika on tullut ja että jokaisen täytyy katua syntejään ja pitää käskyt, koska Israelin Jumala on pyhä Jumala ja ainoa tie pelastukseen on Herran kautta???”

Maailma pyrkii tappamaan nämä profeetat, mutta ei onnistu, ennen kuin Saatana tulee mukaan yliluonnollisen Antikristuksen kanssa.

Niillä, jotka luulevat täysin ymmärtävänsä lopunajan profetiaa, on edessään joitakin suuria yllätyksiä kohtalaisen pian. Tiedämme, mitä tapahtuu Herran päivän alkamisen jälkeen, koska tuon päivän tapahtumat on määritelty pyhissä kirjoituksissa.

Kuitenkin Herran päivään johtavat tapahtumat ovat edelleen aika paljolti mysteeri, joka ei ehkä mene, kuten jotkut ovat johtaneet meitä uskomaan. Joka tapauksessa elämme jännittäviä aikoja, mutta koska emme tiedä, kuinka kaikki oikein menee, niin uskovien täytyy valvoa ja rukoilla (Mark. 13:33).

Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee.

 

Read Full Post »

End Times … or Just The Way It Has Always Been?
1.12.2017 Jonathan C Brentner, suom. SK

Muistatko laulun “Signs”, jota Five Man Electrical Band lauloi? Tämä suosittu sävelmä pääsi kolmanneksi Billboard-lehden listoilla kesän ja syksyn 1971 aikana. Kertosäkeistö päättyy näillä sanoilla: ”Merkki, merkki, kaikkialla merkki, merkki, merkki, merkki.”

Nyt, kun olen iskostanut tämän laulun lujasti mieleesi, siirryn toisentyyppiseen merkkiin, jota näen kaikkialla, minne katsonkin. Nämä moninkertaiset merkit viittaavat tulevaan ahdistukseen ja aikakauden loppuun.

Uskon, että siinä, mitä nyt saamme todistaa maailmassamme, on jotakin radikaalisti erilaista.

Monet tänä päivänä jättävät huomiotta nämä merkit uskoen, että aikamme ei ole mitenkään erilainen kuin mikään muu aika historiassa. Pyydän saada esittää erimielisyyteni tämän näkemyksen suhteen. Uskon, että siinä, mitä nyt saamme todistaa maailmassamme, on jotakin radikaalisti erilaista.

Tänä päivänä näkemämme merkit eroavat monella tavalla mistä tahansa ajasta historiassa. Näemme sen siinä täsmällisyydessä, jolla VT:n profetiat alkavat elää silmiemme edessä. Näemme sen Jeesuksen meille antamien merkkien lisääntyneessä voimakkuudessa ja tiheydessä. Näemme sen suuressa määrässä merkkejä, jotka kaikki viittaavat nopeasti lähestyvään ahdistukseen.

Ajattele seuraavia esimerkkejä.

Venäjän, Iranin ja Turkin liittoutuma

Hes. 38 ennustaa viimeisten päivien hyökkäyksen Israeliin, jota johtaa Venäjän, Iranin ja Turkin koalitio. On kuin profeetta lukisi uutisartikkeleita juuri viime viikolta. Marraskuun 22. päivänä Venäjän presidentti Vladimir Putin, Iranin presidentti Hassan Rouhani ja Turkin presidentti Erdogan tapasivat toisensa venäläisessä Mustanmeren lomakeskuksessa Sotshissa keskustellakseen Syyrian tulevaisuudesta, jossa kaikilla kolmella on merkittävä sotilaallinen läsnäolo. Heillä ei ole aikomustakaan lähteä Syyriasta, vaan ainoastaan lisätä valtaansa siellä.

Tämä julkinen kolmen valtion välisen yhteisymmärryksen osoitus on täsmälleen se, mitä Hes. 38-39 lukujen valossa voimme odottaa Googin ja Maagogin taistelun edellä. Tällainen yhteys tarkoittaa esimerkiksi, että jos Israel iskee Iraniin, niin myös muut maat reagoivat. Venäjä teki sen selväksi pari viikkoa sitten ja nyt myös Turkki on osa tätä liittoutumaa.

On mahdollista, että tämä sopu voi hajota ja heidän armeijansa lähteä Syyriasta. On kuitenkin paljon, paljon todennäköisempää, että tämä Hesekielin ennustama hyökkäys Israelia vastaan voi toteutua tulevina kuukausina tai vuosina.

Miksi he hyökkäävät Israeliin?

Seuraava kysymys on tämä: miksi he hyökkäisivät Israelia vastaan? Olemmeko näkemässä tapahtumia, jotka voisivat sytyttää Hes. 38 luvun sodan? Kyllä!

Times of Israel kertoi tällä viikolla varoituksesta, jonka Benjamin Netanyahu antoi Syyrian presidentti Bashar Assadille. Hän sanoi, että jos tämä sallii Iranin perustaa pysyvän sotilaallisen läsnäolon Damaskon lähelle, niin Israel puuttuu sotilaallisesti Syyrian sisällissotaan. Onko tämä vakava uhka! Ehdottomasti! Netanyahu hyökkää, jos Iran jatkaa joukkojensa vahvistamista niin lähellä hänen maansa rajaa.

Satelliittikuvat vahvistavat, että Iran on perustamassa suurta sotilasleiriä Damaskon lähellä vain 30 mailia Israelin rajasta. Netanyahun varoitus tällä viikolla on vain yksi monista, joita hän on esittänyt koskien Iranin läsnäolon laajentamista niin lähellä Israelia.

Näetkö, kuinka tämä voi johtaa paljon suurempaan konfliktiin? Venäjän ja Turkin ollessa niin läheisissä suhteissa Iraniin, ne varmasti liittyisivät vastaamaan hyökkäykseen yhdessä muiden Hes. 38 luvussa mainittujen muslimivaltioiden kanssa, jotka tarttuvat tilaisuuteen osallistua Israelin tuhoamiseen.

Profeetta sanoo, että Jumala houkuttelee Googin, Venäjän johtajan, taisteluun saaliilla, jonka tämä voisi saada invaasiosta (Hes. 38:12). Aina viime vuosiin saakka Israel ei ole omistanut sellaista varallisuutta, joka kiinnostaisi sen vihollisia. Nyt se omistaa. Israel omistaa laajan luonnonkaasuesiintymän aivan rannikkonsa tuntumassa ja valtavan varannon öljyä Golanilla.

Ne ovat täsmälleen ne kaksi asiaa, joita Putin halajaa ja tarvitsee auttamaan heiluvaa talouttaan. Lisäksi Israelin öljyn valtaaminen suuresti vahvistaisi hänen asemaansa maailman uutena ”energiatsaarina” – titteli, jonka Putin hiljattain omaksui. Näetkö Hesekielin profetian täsmällisyyden näissä tapahtumissa? Voisin kirjoittaa vielä useita sivuja siitä, kuinka kansat ovat järjestäytymässä täsmälleen, kuten Hesekiel ennusti.

Sotia, sotia ja sotia

Viime viikon tiistaina Pohjois-Korea laukaisi ohjuksen, jonka monet uskovat pystyvän saavuttamaan minkä tahansa kaupungin Yhdysvalloissa. Heillä on myös vetypommi, joka pystyy täydellisesti tuhoamaan kaupunkeja kaikkialla maapallolla.

Olemme kyllä kuulleet sodan uhkia kautta historian, mutta intensiteetiltään nykyisten kaltaisia ei ole nähty sitten kylmän sodan. Pohjois-Korean omistaessa näin tappavia aseita kymmenet miljoonat voivat kuolla välittömästi sodassa heitä vastaan. Niin monien valtioiden omistaessa ydinkärkiä mahdollisen tuhon uhka on jotakin sellaista, jota maailma ei ole ennen nähnyt. Tämä ei toteuta vain Jeesuksen sanoja sodista (Matt. 24:6-8), vaan myös mahdollisuudesta, että koko ihmiskunta kuolee (Matt. 24:22).

Paitsi päivittäisiä sodan uhkia ja jopa huhuja pian alkavasta kolmannesta maailmansodasta, lukuisia sotia on jo käynnissä. Tällä hetkellä käydään 17 sotaa, joissa kussakin on kuollut vähintään tuhat ihmistä menneiden 12 kk aikana. Tuo luku nousee 45:een, jos kuolleiden alaraja lasketaan sataan.

Tärinää

Jeesus sanoi, että tiheydeltään ja voimakkuudeltaan lisääntyvät maanjäristykset merkitsisivät viimeisiä päiviä Hänen paluunsa edellä (Matt. 24:7). Tässä suhteessa ne eivät ainoastaan muistuttaisi synnytystuskia, vaan niitä tapahtuisi monin paikoin.

Eikö tämä olekin sitä, mitä näemme tänä päivänä? Maanjäristykset ovat käymässä paljon lukuisammiksi, kuin koskaan ennen historiassa, ja myös voimakkuus kasvaa. Menneiden seitsemän päivän aikana maailmassa on ollut 130 järistystä voimakkuudeltaan yli 4,0. (Jopa Suomessa Oulun seudulla tapahtui tänään maanjäristys voimakkuudeltaan 3,2 astetta, suom. lisäys.)

Kalifornia on nähnyt dramaattisen pienten järistysten lisääntymisen viime kuun aikana ja jopa sata yksin menneellä viikolla. Tämä on pahentanut pelkoja, että kauan pelätty suuri maanjäristys voisi tapahtua melko pian, ehkä jopa muutamassa viikossa.

Tiedemiehet odottavat, että vuonna 2018 tulemme näkemään merkittävän lisäyksen tuhoisissa maanjäristyksissä johtuen kaiken aikaa hiukan hidastuvasta maapallon pyörimisestä; tämä lisää niiden jo ennestään historiallista tiheyttä ja voimakkuutta.

Tämä suuntaus kohti tiheämpiä ja ankarampia maanjäristyksiä tulee jatkumaan ahdistuksen aikaan.

Yksi maailma

Ahdistuksen aikana antikristus perustaa maailmanhallituksen, jota maailmanuskonto tukee. Näemmekö todisteita tästä tänä päivänä, kuin ei koskaan ennen? Ehdottomasti!

YK:n agenda 2030 edellyttää täsmälleen tällaista maailmanjärjestystä vuoteen 2030 mennessä. Melkein jokainen maailmanjohtaja tukee tätä tavoitetta, kuten myös tärkeät pankkivaltuudet Euroopassa. Kummankin Amerikan poliittisen puolueen johtajat ovat samaa mieltä tästä strategiasta ja siksi katkerasti vastustavat presidentti Trump’in ”Tehdään Amerikka Suureksi” -strategiaa, joka on tilapäisesti sotkenut heidän suunnitelmansa.

Paavi Fransiskus on ollut aika äänekäs viime vuosina vaatien sekä uutta maailmanjärjestystä että maailmanuskontoa. Emme ole koskaan ennen historiassa nähneet korkean uskonnollisen johtajan vaativan tällaista hallitusta ja kaikkien uskontojen yhdistymistä yhdeksi, kuten on profetoitu olevan tulevassa ahdistuksessa.

Tämä on ollut kyllä tekeillä kauan, mutta nyt, kuten ei koskaan ennen, kaikki on valmiina tämän uuden maailmanjärjestyksen toteuttamiseksi.

Teknologia

Teknologian edistys tekee nyt täysin mahdolliseksi tulevalle antikristukselle valvoa ostamista ja myymistä kaikkialla maailmassa. Jotkut yhtiöt istuttavat jo siruja työntekijöihinsä, kuten tulee tapahtumaan maailmanlaajuisesti ahdistuksen aikana. Eräs mainos näyttää miestä, joka kävelee ruokakaupan läpi täyttäen taskunsa eri tavaroilla ja kävelee ulos ovesta. Ensin luulet häntä myymälävarkaaksi, mutta sitten turvamies kertoo hänelle, että hän unohti kuittinsa. Sirut hänessä ja hänen ostoksissaan välittömästi kirjasivat hänen tililtään maksun kaikesta, mitä hän osti.

Tekoälyn edistyessä on käymässä yhä mahdollisemmaksi, että joku valvoo kaikkea ostamista ja myymistä yhdestä keskuspaikasta. Emme koskaan ennen ole nähneet tällaista mahdollisuutta Ilm. 13:15-18 sanojen toteutumiselle.

Tekoälyn edistyminen on ällistyttävää. Eräs henkilö käynnisti hiljattain uuden uskonnon sen palvomiseksi. Tähän kaikkeen on kirjoitettu sana ahdistus!

Merkeissä, joita tänä päivänä näemme lähestyvästä ahdistuksesta, on suuri ero.

Merkeissä, joita tänä päivänä näemme lähestyvästä ahdistuksesta, on suuri ero. Olen vasta raapaissut kaikkien niiden profeetallisten indikaattorien pintaa, jotka osoittavat, että tämä suuren myllerryksen aika maan päällä voi alkaa milloin tahansa. Profeetallisen toteutumisen täsmällisyys kuten myös merkkien tiheys ja voimakkuus lisääntyvät, aivan kuten Jeesus sanoi tapahtuvan aikakauden lopussa. Tämä kaikki viittaa Jeesuksen pikaiseen paluuseen seurakunnalleen, jonka minä uskon tapahtuvan ennen ahdistusta, joka näyttää olevan paljon lähempänä, kuin monet tajuavatkaan.

Myönnän, että minäkin kamppailen sen kanssa, mitä maailmassamme tapahtuu. Yhtäältä merkit näyttävät niin vahvoilta, että pohdin, näemmekö ensi joulua, ennen kuin Jeesus tulee hakemaan meitä. Toisaalta tiedän, että Hän voi painaa taukonappia, antaa kansalle lisäaikaa tehdä parannus ja tulos on, että voimme nähdä vielä lomapäiviä, ennen kuin Kristus ilmestyy.

Oletko valmis, jos Jeesus tulisi tänään? Luotatko iankaikkisuusasiassa yksin Jeesukseen ja Hänen pelastavaan työhönsä sinun puolestasi? Kaikkien indikaattorien osoittaessa Hänen pikaista paluutaan sinulla ei ehkä ole huomista. Voitko todella luottaa siihen, että Jeesus vielä viivyttää tulemustaan?

 

Read Full Post »

Older Posts »