Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Iranin ydinohjelma’

Damascus 2.0
By Ronda Lane, 18.4.2018, suom. SK

Mitä teit perjantai-iltana 13. huhtikuuta? Jos sinulla oli tietokone, TV, tai kännykkä päällä tuohon aikaan, niin todennäköisesti se yhtäkkiä meni sekaisin viesteistä, hälytyksistä ja posteista. Tiedän, että minulla meni. Myönnän, että se oli jännää – itseasiassa monet meistä pohtivat (muutaman tunnin ajan), josko Jesaja 17 oli juuri käynnistynyt ja Damasko kohta tuhottaisiin. Pidimme niin sanotusti penkeistämme kiinni yhdessä katsellen ja odottaen, että näkisimme Jesajan 17. luvun toteutuvan.

Mutta ei, Jesaja 17 ei käynnistynyt, koska Raamattu sanoo hyvin selvästi, että Damasko tuhotaan yhdessä yössä ja tulee asumattomaksi rauniokasaksi. Oli selvää, että lyhytkestoinen rajoitettu isku ei ollut ollenkaan se, mitä Jes. 17 ennustaa. Meillä on kuitenkin enemmän kuin koskaan syytä uskoa, että sekä Jes. 17 että Hes. 38-39 ovat hyvin lähellä. Selitän myöhemmin, mutta katsokaamme ensin Raamattua.

Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi (Jes. 17:1).

Useimmat meistä ovat pitkään ajatelleet, että Israel on se, joka tuhoaa Damaskon johtuen tuon luvun jakeesta 9, mutta Raamattu jättää kylliksi liikkumatilaa, että sen ei tarvitse olla Israel yksinään, joka tuhoaa Damaskon.

Sinä päivänä ovat hänen linnakaupunkinsa niinkuin autiopaikat metsissä ja kukkuloilla, jotka jätettiin autioiksi israelilaisten tullessa ja maa muuttuu erämaaksi (Jes. 17:9).

Jakeessa 14 meillä on myös syy, miksi Damasko tuhotaan ja aikakehys, jossa se tapahtuu.

Katso, ehtoolla on oleva kauhu, aamun tullen ei heitä enää ole. Tämä on riistäjäimme osa, ryöstäjäimme arpa. (Jes. 17:14)

Meille ei kuitenkaan anneta paljon tietoa, toimiiko Israel yksinään, vai onko sillä apua. Jesaja 17 antaa enemmän vihjeitä ajoituksesta; tulemme siihen kohta. Katsokaamme ensin, mitä tapahtui ja mitä ei, USA:n, Britannian ja Ranskan tekemässä iskussa.

Presidentti Trump ilmoitti useita päiviä ennen tapahtumaa, että ryhdyttäisiin toimiin vastauksena syyrialaisiin siviileihin kohdistuneisiin kemiallisiin hyökkäyksiin. Uutisosioiden ja artikkelien mukaan kesti useita päiviä neuvotella, että Britannia, Ranska ja Pentagon pääsivät yksimielisyyteen, mitä vastaan iskisivät ja missä. Muistan kuitenkin selvästi, kun presidentti Trump arvosteli ankarasti Obamaa tietojen antamisesta ennen iskemistä alueelle ja sättimiseen oli hyvä syy. Se antaa viholliselle kylliksi aikaa siirtää tärkeä henkilöstö, varusteet, aseet, kemikaalit ja jopa todisteet uusiin paikkoihin.

Paras isku on yllätysisku. Se ei kuitenkaan toteutunut tässä. Tietenkään se ei voinut olla mikään yllätysisku, kun USA:n oli tuotava lentotukialuksia ja paljon muita puolustustarvikkeita ja henkilöstöä alueelle. Maailma olisi nähnyt sen kumminkin ja raportoinut negatiivisesti (kuten on tullut tavaksi valtiopetollisille, antiamerikkalaisille uutislähteille Amerikassa).

Mitä vastaan he iskivät? VAIN paikkoja, joista oli todisteita, että niissä varastoidaan tai valmistetaan (tai on valmistettu) kemiallisia aseita. Toisin sanoen – hyvin vähää. Iskun kohteisiin eivät kuuluneet Assadin palatsi, eikä Syyrian hallituksen tai Syyrian armeijan paikkoja. Niihin ei koskettu. Ja seuraavana aamuna kaikkialla arabimediassa näytettiin hyvin rajoitettua iskua uhmaava video Assadista astelemassa töihin. Valitettavasti se oli laajuudeltaan naurettava.

Tämä isku tuli näytöksen suurella kattavuudella, mutta kun pöly laskeutui (hyvin pian alkamisen jälkeen, suureksi järkytykseksi), oli ilmeistä, ettei se ollut edes pikkuinen läpsäytys Assadin, Iranin, Venäjän ja Turkin sormille. Jos jotakin niin heti, kun USA poistaa lentotukialuksen ja muut puolustustarvikkeet alueelta, se toimii rohkaisten Irania, Venäjää ja Turkkia ja muita ryhmittymiä paljon enemmän.

Miksi? Koska puheessaan presidentti Trump mainitsi, että USA ei valvoisi Lähi-itää, että alueella oli aivan liian monta ongelmaa USA:n ratkaistavaksi ja että lopulta se olisi alueen valtioiden asia löytää ratkaisu. Toisin sanoen, hän olisi voinut yhtä hyvin sanoa: ”Israel, olet omillasi.”

Mitä voimme odottaa tapahtuvan sen jälkeen, kun USA on poissa alueelta?

Pahan akseli Syyriassa (Venäjä, Iran, Turkki, ym.) rohkaistuu toimimaan Israelia vastaan, kun ei ole pelkoa seurauksista. Tämä asettaa Israelin huonompaan asemaan kuin mitä se oli ennen tätä tapahtumaa. Sydäntäni kouristi, kun presidentti oli puhunut ja kun hyvin lyhyt ja äärimmäisen rajoitettu isku oli ohi. Tämä ei ollut Jesaja 17, mutta varmasti se kelpasi rohkaisemaan Hesekiel 38-39 lukujen koalitiota.

Venäjä ilmoitti myyvänsä sotilaslentokoneita ja ohjuspuolustusjärjestelmiä Syyrialle. Kuukautta aiemmin tämä olisi aiheuttanut paheksuntaa maailmalta. Entä nyt? Ei mitään paheksuntaa. On murheellista, että maailma näkee sen ”oikeutettuna” sen jälkeen, kun Syyriaa vastaan ”hyökättiin”. Mitä väliä on viattomilla vauvoilla, lapsilla ja perheillä, joita vastaan Assadin raivohullu hallitus taas kerran hyökkäsi. Nuo ihmisparat toivoivat apua Yhdysvalloilta, eivätkä vielä tiedä, että ovat jo saaneet kaiken avun, mitä luulevat saavansa meiltä. Olen varma, että monet heistä pian tuntevat itsensä taas täysin petetyiksi.

Miksi? Katsokaamme, mistä Syyrian sodassa oikein on kysymys (lyhyesti).

Assad on alawiitti shiia ja Iran on shiialainen. Yli 80 % Syyrian väestöstä ennen Assadin hallintoa oli kuitenkin sunnimuslimeja ja Iran (Venäjän avulla) tappoi paljon Syyrian siviiliväestöstä. Pakolaiskriisi johtui näistä tapahtumista. Silti kysyttäessä todellinen Syyrian kansa haluaisi asua kotimaassaan. He haluavat turvavyöhykkeitä omaan maahansa, ei, että heidät ajetaan pois kodeistaan ja maastaan. (Ks. videolinkki artikkelin lopussa.)

Paitsi, että Assad haluaa tuhota, ei vain sunnimuslimit, vaan myös kristityt, kurdit ja kaikki, jotka eivät käänny shiialaiseen islamiin, niin Syyriassa on Hesekielin lukujen 38-39 kolme tärkeintä peluria, joilla jokaisella on omat syynsä olla siellä. Iranilla ja Assadilla on paljolti sama ideologia, mutta pahempi on islamilainen eskatologia Iranin toiveiden takana. He itseasiassa uskovat, että heidän väärä ”Mahdinsa” tulee, kun Iran on nujertanut Israelin ja kun Iran on ”sytyttänyt maailman tuleen hävityksessä”.

Se on syy, että Iranilla on niin palava halu hankkia ydinaseita. Ei ole pienintäkään epäilystä, että jos Iran todella saa ydinaseita, se käyttää niitä välittömästi. Iran ei myöskään salaa, ketä vastaan se suunnittelee käyttävänsä niitä; he toistavat: ”Kuolema Amerikalle” ja sitten ”Kuolema Israelille”.

Sivuhuomautuksena sanottakoon, että Iranin kansa ei enimmäkseen kannata tätä päämäärää; sen sijaan se haluaa rauhaa ja sellaista elämäntapaa, joka sillä oli 1970-luvulle asti. Kun katsoo kuvia tai videoita Iranista 1970-luvulla, niin mitä tulee pukeutumiseen ja mukavuuksiin, se näytti samanlaiselta kuin monet nykyajan valtiot. Kuitenkin 1980-luku oli Iranille ”verinen vuosikymmen”, kun shiialaiset ääriryhmät vuonna 1988 nousivat valtaan ja teloittivat tuhansia poliittisia vankeja. (Jotakin vastaavaa tapahtui viime vuonna Turkissa, mutta islamilaisen ääriliikkeen erilaisessa muodossa.)

Suurin osa Iranin kansaa inhoaa hallitustaan, kun se tuhlaa kaikki varansa aseisiin ja sotilaallisiin keinoihin sekä ydinasehaaveisiin ja proxy-sotiin Israelia ja sunneja vastaan. He ovat nyt kuitenkin hirmuhallinnon alaisia. Valtava kansannousu alkoi hiljattain tulla esiin, mutta heiltä puuttuu aseita. Iloisempi uutinen: Monet Iranin kansalaiset tulevat Kristuksen tykö tajuttuaan, kuinka demoninen Islam on.

Iranin hallitus ja armeija ovat kuitenkin päättäneet tuhota Israelin ja myös Yhdysvallat. He iskevät Israelia vastaan proxy-sotana Yhdysvaltoja vastaan heti tilaisuuden tullen. Valitettavasti Yhdysvaltain armeijan vetäytyminen alueelta tulee edelleen rohkaisemaan ja panemaan vauhtia tähän toimintaan.

Toinen tärkeä jäsen Hesekielin lukujen 38-39 koalitiossa on Turkki. Se yrittää tuhota kurdit Pohjois-Syyriassa. Paljolti kuin Iranilla Turkillakin oma versionsa eskatologiasta (mutta eri lajin islamissa). Erdogan unelmoi ottomaanisen valtakunnan palauttamisesta ja harhaisesti uskoo olevansa ”kalifi” tässä uudessa ”kalifaatissa”, jonka uskoo tulevan globaaliksi hänen valloitettuaan alueen.

Islam on tilaisuus monille, paholaisen harhautusväline. Diktaattoreiksi pyrkivät ja islam käyvät käsi kädessä.

Sitten siellä on Venäjä. Kaikki olemme kuulleet väitteitä, että Venäjä meni Syyriaan ”tuhoamaan ISIS:in” ja ”auttamaan kristittyjä”. Se on pelkkää propagandaa. Siihen on kaksi syytä, että Putin on Syyriassa:

  1. Saadakseen jäätymättömän sataman.
  2. Turvatakseen Lähi-idän putkilinjan Venäjän maakaasulle.

Venäjä elää maakaasun myynnillä toisille valtioille, Eurooppa mukaan lukien. Kuvittele Putinin raivoa ja kateutta, kun Israel löysi valtavan maakaasu- ja öljyvarannon! Eikä vain sitä, vaan Putin yritti useaan kertaan tehdä sopimuksen Israelin kanssa, mutta Netanyahu kieltäytyi viisaasti. Nyt Israel myy maakaasua muille maille ja Putin on vihreänä kateudesta. Hän luuli, että hänellä oli markkinat kierroksessa ja nyt Israel on ottamassa palaa sellaisesta, jota hän pitää niin sanotusti omana kakkunaan.

Tämä Putinin sammumaton himo valvoa maakaasua alueella ja halu ottaa Israelin maakaasu- ja öljyvarantojen ”saalis” ovat Hesekielin 38. luvun ”koukut leuassa”, se ison rahan palkinto, jota hän ei kerta kaikkiaan voi vastustaa.

Kaikki kolme Hesekielin lukujen 38-39 pääpeluria ovat vahvistaneet asemansa Syyriassa erilaisista syistä; silti jokainen haluaa saada aikaan Israelin kuoleman.

Jokaisella näistä pääpelureista omat syynsä ja himonsa, sillä perkeleellä on räätälöity suunnitelma jokaiselle itsekeskeiselle diktaattorikanditaatille. Putinilla, Rouhan’illa ja Erdogan’illa on täysin erilaiset ajatukset, kuinka saavuttaa päämääränsä ja itse päämäärät ovat laajuudeltaan erilaisia; silti jokainen heistä haluaa Israelin tuhoa ja jokainen heistä harhaisesti uskoo tulevansa alueen pomoksi.

Vain muutama vuosi sitten oli mahdoton kuvitella, että Iran ja Turkki koskaan muodostaisivat minkäänlaista liittoa, mutta ne molemmat käyttävät tätä väliaikaista periaatetta: ”Viholliseni vihollinen on ystäväni ja on hyödyllinen, kunnes tavoite on saavutettu, vihollinen on tuhottu, eikä ole enää hyödyllinen.”

Nämä ryhmittymät ovat nyt Golanilla päättämässä parasta strategiaa Israelin valtaamiseksi, kuten Hes. 39:2-5 kuvailee. Jesaja 17 on todennäköisin katalysaattori, tai jopa puolustus Israelin valtaamiselle. Koska Yhdysvallat tiedotti runsaasti, eikä koskenut Syyrian, Iranin eikä Turkin etuihin eikä sotilastukikohtiin alueella, niin nyt on varmempaa kuin koskaan, että ne toimivat suunnitelmassaan vallata Israel heti, kun Yhdysvaltain joukot jättävät alueen.

Valitettavasti presidenttimme teki selväksi, että hän ei halua Yhdysvaltain paneutuvan MIHINKÄÄN Lähi-idän ”ongelmista” ja nyt voimme selvästi nähdä, miksi Israel on omillaan Hesekielin 38-39 lukujen sodassa juuri kuten sen ennustettiin olevan – ettei mikään valtio tulisi sen avuksi, vaan itse Jumala!

Palatkaamme Jesajan jakeeseen 17:14 ja tarkastelkaamme uudelleen jakeen osaa, joka puhuu niistä, jotka haluavat ”riistää” ja ”ryöstää” Israelia. Sitten siirtykäämme eteenpäin kolme kirjaa Jesajasta Hesekielin lukuihin 38-39. Näemme siellä saman teeman. Israelia vastaan tulevat kansakunnat haluavat ryöstää ja ottaa myös ”saalista” Israelista (Hes. 38:12-13). Onko pelkkää sattumaa, että siinä käytetään samaa sanaa kuin Jesajassa? (spoil = verbi riistää, subst. saalis. Suom huom.)

Verratkaamme myös kohtia Jes.17:12-13 ja Hes. 38:9.

Voi paljojen kansojen pauhua – ne pauhaavat, niinkuin meri pauhaa, ja kansakuntien kohinaa – ne kohisevat, niinkuin valtavat vedet kohisevat! Kansakunnat kohisevat, niinkuin suuret vedet kohisevat, mutta hän nuhtelee niitä ja ne pakenevat kauas; ne karkoitetaan niinkuin akanat tuulessa vuorilla, niinkuin lentävät lehdet rajuilmassa. (Jes. 17:12-13)

Sinä hyökkäät kuin rajuilma, tulet kuin pilvi, peittääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi(Hes. 38:9).

Jesajan ja Hesekielin kuvauksissa on monta yhtäläisyyttä – ei vain, että ”saalis” on koalition halu, vaan niissä puhutaan myös ”kansojen kohinasta” – ”pilvestä, joka peittää maan”. Yhtäläisyyksiä on myös ennustetun Israeliin hyökkäämisen paikassa. Jesaja 17:13 sanoo, että ”ne karkoitetaan niinkuin akanat tuulessa vuorilla” ja Hes. 39:2-5 ennustaa, kuinka koalitio yrittää hyökätä pohjoisilla vuorilla (Golan) ja kaatuu vuorille ja avoimelle kentälle.

Jotkut voivat lukea yhden tai jopa kaksi näistä asioista pelkäksi ”sattumaksi”, mutta tässä on paljon enemmän kuin sattumaa.

Katsokaamme nyt Hesekielin lukujen 38-39 koalition kuolemaa: Hes. 38:22 ja Hes. 39:2-16.

Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat” (Hes. 38:22).

Kohdassa Hes. 39:2-16 löydämme lisätietoa siitä, kuinka Jumala tuhoaa Israeliin hyökkääjät. Heidät tuhotaan niin täysin, että Jumala jättää jäljelle heistä vain kuudennen osan (KJV-käännöksen mukaan). He hämmentyvät ja taistelevat jopa toisiaan vastaan. He kaatuvat Israelin pohjoisen osan vuorille ja avoimille kentille (Golan). Jumala hyökkää itse Venäjää vastaan lähettämällä ”tulen” sen päälle (Hes. 39:6). Jopa Venäjän johtaja haudataan Israeliin.

Israelin asukkailta menee seitsemän kuukautta haudata niitä, jotka tulivat heitä vastaan ja seitsemän vuotta tuhota aseistusta, joka jäi jäljelle Hesekielin 38-39 lukujen sodasta.

Israelilla on lupaus, että Jumala todella puuttuu Hesekielin 38-39 lukujen sotaan. Mutta miten käy Yhdysvaltojen?

Meillä ei ole sellaista Raamatun lupausta tälle kansakunnalle. Luulen, ettei voida liioitella, kuinka hirvittävää tämä on Yhdysvalloille. Tämä kansakunta harjoittaa jo abortin hirmutekoja joukkotasolla kuten myös homojen ”avioliittoja” (suora loukkaus raamatullista avioliittoa kohtaan sellaisena kuin pyhät kirjoitukset sen esittävät: liittona miehen ja naisen välillä).

LGBT-ABCD-XYZ (miksi sitten kuluvalla viikolla itseään kutsuvatkin) -agenda; harhainen sukupuolisuutta koskeva väärinkäsitys (nyt he väittävät olevan jo yli 50 sukupuolta uhmaten jopa tiedettä, jota sanovat rakastavansa, ainakin, jos se sopii heidän agendaansa); Jumalaa vastustava antikristillinen liike julkisissa kouluissa ja jopa julkisilla foorumeilla, on kuumepiikissä.

Uskooko joku todella, että Jumala aikoo siunata tätä sotkua? Ja nyt, kun olemme pohjimmiltaan kääntämässä selkämme Israelille – sanon vain, että tuomio on odotettavissa Yhdysvalloille. Ei ole suosittua sanoa sitä, enkä tule saamaan siitä kehuja, mutta totuuden esiin tuominen on tärkeämpää kuin ihmisten korvien hively (Gal. 1:10).

Rukoilen, että tempaus tapahtuisi ennen Jumalan tuomiota tälle kansakunnalle. Me armon-/ seurakunta-ajan uskovat voimme lohduttautua sillä, että Jeesus on luvannut pelastaa meidät tulevasta vihasta ja että meitä ei ole määrätty Jumalan vihaan (1. Tess. 1:10, Room. 5:9, 1. Tess. 5:9). Hänen sanansa jopa kertoo, kuinka meidät pelastetaan (1. Kor. 15:49-53, 1. Tess. 4:13-18) – tapahtuu tempaus!

Sen jälkeen Jumalan viha tulee pian tämän Jumalaa vihaavan ja Kristuksen hylkäävän maailman päälle. On varmaa, että Jumalaa ei pilkata (Gal. 6:7). On myös varmaa, että kansakunnat, jotka eivät siunaa Israelia, aiheuttavat itselleen kirouksia ennemmin kuin siunauksia.

Voi maailmaa, joka pian jätetään jäljelle.

Oletko SINÄ varma, että tiedät SINUN ikuisen määränpääsi? Jos et, niin nyt on aika hoitaa tämä asia. Ne, jotka tunnustavat, etteivät ole tehneet mitään ratkaisua, ovat itseasiassa päättäneet, että EIVÄT usko (ks. Joh. 3:18).

On vain kaksi vaihtoehtoa: Usko yksin Kristukseen pelastukseksi, että Hän kuoli syntiemme tähden, haudattiin ja nousi kuolleista kolmantena päivänä (1. Kor. 15:1-4; Room. 10:9-10; Ef. 2:8-9; Joh. 3:15-18; Room. 6:23; ym.) – TAI – hyljätä niin suuri pelastus. Meille kaikille on annettu vapaa tahto tehdä tuo valinta omillamme. Kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi. Kirkon jäsenyys ei voi pelastaa sinua, vesikaste ei voi pelastaa sinua, omat hyvät tekosikaan eivät voi pelastaa sinua. Ainoa, joka voi pelastaa sinut, on Jeesus Kristus.

Et syntynyt pelastukseen fyysisessä syntymässäsi; vanhempasi eivät voi tehdä ratkaisua puolestasi. Ei kukaan toinen ihminen. Henkilö joko uskoo ja vastaanottaa Jeesuksen iankaikkisen pelastuksen ilmaisen lahjan, tai sitten ei. Ei ole mitään välimaastoa.

Valitse viisaasti – ikuinen kohtalosi riippuu siitä.

Maranata!

Video link: One year ago, CNN got schooled on where Syrians really want to live (in their own land, not in the US or western nations). The impassioned Syrian refugee calls out Obama for doing nothing, and pleads for President Trump to help the Syrian citizens who are under attack from a tyrannical government. He (the Syrian refugee) wants the Assad government held accountable.
https://www.youtube.com/watch?v=s3uaf1NFxXc

 

Read Full Post »

We do not have Bible prophecy all figured out so watch and pray
By Don Koenig, 30.4.2018, suom. SK

Meidän kaikkien täytyy valvoa ja rukoilla, koska emme todellakaan tiedä, kuinka kaikki oikein menee lähestyessämme aikakauden loppua. Luulen, että varastossa on meille joitakin yllätyksiä ennen suurta ahdistusta.

Nyt näyttää, että Israel ja Iran ovat menossa sellaiseen. Iranilla on melkein 100 000 miestä Syyriassa ja he uhkaavat nyt Israelia. Israel sanoo, ettei se anna Iranin perustaa tukikohtia Syyriaan, mutta Iran perustaa niitä joka tapauksessa. Ellei Iran muuta politiikkaansa, Israel iskee pian Iranin uhkia vastaan Syyriassa. Kun se tapahtuu, Iran todennäköisesti käynnistää iskuja Israelia vastaan. Siinä Iranille ei käy hyvin.

Samaan aikaan USA todennäköisesti vetäytyy Iranin sopimuksesta ja Iran saattaa julkisesti käynnistää uudelleen ydinaseiden kehitysohjelman (he eivät ole todella lopettaneet sitä). Se tulee asettamaan Iranin ydinasekyvyn poistamisen korkeaan prioriteettiasemaan. Joka tapauksessa, jos Israel ja Iran hyökkäävät toisiaan vastaan, niin Amerikka tulee auttamaan Israelia ja Venäjä Irania.

En usko, että tämän vuoden tapahtumat toisivat Venäjän Israelia vastaan Hes. 38 luvun sodan toteutumisessa. Se kuitenkin voisi johtaa Eelamia koskevan profetian toteutumiseen kohdassa Jer. 49:34-39. Tuossa profetiassa tulee esiin, että lounaisen Iranin ihmiset evakuoidaan muihin kansakuntiin maan päällä. Radioaktiivinen säteily voisi olla selitys.

Kuten sanoin aiemmissa posteissa, niin tämä on Israelin 70. vuosi ja jotakin merkittävää todennäköisesti tapahtuu tänä vuonna ja muuttaa koko Lähi-idän paradigman. Tuo jotakin näyttää olevan muotoutumassa johtuen Iranin agendasta päästä määräävään asemaan yli koko hedelmällisen puolikuun. Jos vihollisuudet puhkeavat Iranin ja Israelin välillä, niin Hizbollah tulee hyökkäämään Israelia vastaan. Silloin Israel valtaa Libanonin ja kenties osan Syyriaa. Israelin laajenemisen alku kohti Jumalan antamia rajoja voisi olla se merkittävä profeetallinen tapahtuma.

Onko tämä laajeneminen se lehtien puhkeaminen, joka on mainittu viikunapuuvertauksessa (Mark. 13:28-30)? Olen taipuvainen uskomaan, että Israelin puhjettua lehteen kaikki lopunajan profeetalliset tapahtumat tapahtuisivat vain yhden sukupolven sisällä. Sukupolvi Raamatussa on yhdestä sukupolvesta toiseen; se ei ole elinikä, kuten jotkut ehdottavat. Raamattu esimerkiksi kertoo, että Aabrahamista Kristukseen oli 42 sukupolvea (Matt. 1:17). Kun tänä päivänä otetaan kuva, joka sisältää lapsia, vanhempia, isovanhempia ja isoisovanhempia, niin sanomme kuvan edustavan neljää sukupolvea. Tänä päivänä sukupolvi on noin 20 vuotta. Luulen, että useimmat raamatunprofetian tutkijat voivat olla yhtä mieltä siitä, että kaikki profeetalliset tapahtumat voivat toteutua 20 vuoden sisällä.

On mahdollista, että vihollisuudet Iranin kanssa johtavat Hes. 38. luvun sotaan muutamassa vuodessa. On kuitenkin mahdollista, että tulee maailmansota, ennen kuin Venäjä liittolaisineen tulee Israelia vastaan. Luulen, että saatanallinen yliluonnollinen interventio näyttelee tärkeää osaa seuraavan maailmansodan lopettamisessa. Tuo interventio on todennäköisesti Marian ilmestysten ja muukalaisten paljastumisen muodossa. Petollinen annettu sanoma on pohja maailmanuskonnoille tulla yhteen pakottamaan kansakunnat lopettamaan toisiaan vastaan sotiminen.

Kuinka me sitten pääsemme tähän pakotettuun rauhaan? Mielestäni voimme tehdä järkeenkäyvän arvauksen Raamatusta. Ilmestyskirja kertoo, että Pedolla on nainen selässään. Tuo nainen on uskonto, joka väittää olevansa suhteessa Jumalaan, mutta on todellisuudessa porttoudessa maailmanjärjestelmän kanssa. Ensimmäisen sinetin valkoisella hevosella ratsastaja, jolla on jousi, mutta ei nuolia, osoittaa valloitukseen rauhan sanoman kautta. Monet kautta kirkkohistorian ovat uskoneet, että valkoisella hevosella ratsastaja on Kristus tai kristikunta. Toiset ajattelevat ratsastajan olevan Antikristus. Minun mielestäni se voisi olla väärä kristinusko, joka yrittää valloittaa maan uskonnollisen ”Valtakunta Nyt” -sanoman kautta. Toisin sanoen valkoisella hevosella ratsastaja voisi olla sama kuin Ilm. 17. luvun Portto, joka ratsastaa Pedolla/Antikristuksella valtaan. Se tekisi ratsastajasta ns. Kristuksen sijaisen, joka hallitsee Vatikaanista.

Väärässä kristinuskossa on liike, joka pyrkii tuomaan Jumalan valtakunnan maan päälle maailmallisten sosiaalisten oikeudenmukaisuusohjelmien ja ”uuden hengellisyyden” kautta. Sosiaaliset oikeudenmukaisuusohjelmat ovat vain kristillistettyä kommunismia ja samaistuminen uuteen hengellisyyteen on vain kristillistettyä itämaista pakanuutta. Kuvittele maailmansotaa, jota seuraa Marian ilmestyksiä ja muukalaisten paljastamisia vaatien rauhaa, hengellistä yhteyttä ja evoluutioharppausta, niin saat kuvan siitä.

Voimme myös erehtyä siinä, että Israel allekirjoittaa rauhansopimuksen sekulaarin hahmon kanssa. Israel voi hyvinkin allekirjoittaa sopimuksen jonkun kanssa Vatikaanissa Roomassa. Vatikaani haluaa hallinnoida Jerusalemin pyhiä paikkoja. Muista, että suuren osan historiaa Vatikaani johti Eurooppaa. Se tunnettiin Pyhänä Roomana ja paavi johti sitä. Se voisi tapahtua jälleen uuden maailmansodan ja demonisten petosten jälkeen, joihin edellä viittasin.

Suuren sodan jälkeen uusi hengellisyyden liike voisi vallata maapallon ja Israel voisi suostua allekirjoittamaan sopimuksen Vatikaanin Porton kanssa juutalaisten säilymiseksi. Vatikaan hallinnoi silloin pyhiä paikkoja. Onko tämä globaali liike se ”vitsaus kuin tulva”, joka tapahtuu maan päällä ja liitto kuoleman kanssa, josta Jesaja 28 puhuu? Jakeet puhuvat Israelista.

Koska te sanotte: “Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa ja tuonelan kanssa sopimuksen; tulkoon vitsaus kuin tulva, ei se meitä saavuta, sillä me olemme tehneet valheen turvaksemme ja piiloutuneet petokseen.” (Jes. 28:15)

Teidän liittonne kuoleman kanssa pyyhkäistään pois ja teidän sopimuksenne tuonelan kanssa ei kestä; kun vitsaus tulee niinkuin tulva, niin se teidät maahan tallaa. (Jes. 28:18)

Allekirjoitettuaan sopimuksen, Israelin sallitaan rakentaa Temppelinsä, mutta heti, kun he alkavat tehdä perustuksia, kaksi profeettaa ilmestyy. Profeettojen sanoma heittää jakoavaimen maailmanlaajuiseen ”Valtakunta Nyt” -rauhanliikkeen rattaisiin. Profeettojen sanoma saa progressiivisesti ajattelevan maailman raivoihinsa:

”Mitä oikein tarkoitatte, että luvatun juutalaisen valtakunnan aika on tullut ja että jokaisen täytyy katua syntejään ja pitää käskyt, koska Israelin Jumala on pyhä Jumala ja ainoa tie pelastukseen on Herran kautta???”

Maailma pyrkii tappamaan nämä profeetat, mutta ei onnistu, ennen kuin Saatana tulee mukaan yliluonnollisen Antikristuksen kanssa.

Niillä, jotka luulevat täysin ymmärtävänsä lopunajan profetiaa, on edessään joitakin suuria yllätyksiä kohtalaisen pian. Tiedämme, mitä tapahtuu Herran päivän alkamisen jälkeen, koska tuon päivän tapahtumat on määritelty pyhissä kirjoituksissa.

Kuitenkin Herran päivään johtavat tapahtumat ovat edelleen aika paljolti mysteeri, joka ei ehkä mene, kuten jotkut ovat johtaneet meitä uskomaan. Joka tapauksessa elämme jännittäviä aikoja, mutta koska emme tiedä, kuinka kaikki oikein menee, niin uskovien täytyy valvoa ja rukoilla (Mark. 13:33).

Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee.

 

Read Full Post »

2018 perspectives – Another unpredictable year
Posted on 2.1.2018 by Don Koenig, suom. SK

Annan vain yhden ennustuksen vuodelle 2018 ja se on, että useimmat ennustukset koskien vuotta 2018 tulevat osoittautumaan vääriksi. On liian monta muuttujaa ennustaa tulevaisuutta millään tarkkuudella. Edes trendiennustaminen ei näytä onnistuvan yhtään paremmin kuin pitkän tähtäyksen sääennusteet.

Vuonna 2018 on asioita, joita meidän täytyy pitää silmällä. Globalisoimisen agenda tulee jatkumaan. Globalistit ovat lusiferilaisia. Heillä on globaali agenda ja heillä on takanaan paholaisen voima. Heitä voidaan estää vain siellä, missä Jumalan kansa vastustaa.

Tiedotussota riehuu Amerikan hallitsemisesta. Postmodernit jumalattomat sosialistit ovat saaneet hallintaansa useimmat Amerikan instituutiot ja kaupunkiväen. Kuitenkin perinteiset jumalaapelkäävät amerikkalaiset vallitsevat edelleen maaseudulla. Vasemmistolaiset syöttävät propagandaansa tärkeille mediaverkostoille ja oikeisto käyttää vaihtoehtoista mediaa totuuden ulos saamiseksi.

Vasemmisto vastustaa konservatiiveja internet-median sensuurilla. Toivokaamme, että oikeusjutut, tuomioistuinten päätökset, hallituksen säädökset ja markkinavoimat voisivat pysäyttää vasemmistolaisen sensuurin, koska konservatiiviset amerikkalaiset eivät tule sietämään vasemmistolaista tyranniaa kovin kauan.

Maailma on epävarma paikka. On leimahduspisteitä ja käännekohtia, jotka voivat muuttaa geopoliittiset näkymät yhdessä yössä.

Luulen, ettei Amerikka anna Pohjois-Korean jatkaa ydinaseiden kehittämistä enää vuottakaan, joten vuonna 2018 täytyy tapahtua radikaali muutos. Joko Pohjois-Korea suostuu tekemään muutoksia, tai tulee sota ja tuon sodan tulos on yhtä arvaamaton.

Toinen arvaamaton leimahduspiste on Iran. Heillä on oma ydinohjelmansa ja he rahoittavat Hizbollahia. Israel ja Saudi-Arabia ymmärtävät Iranin uhkan ja vastustavat sitä. Kansalaislevottomuus on nyt nopeasti lisääntymässä Iranissa, joten siellä voi muhia vallankumous. Kuinka Iranin hallituksen kaatuminen muuttaisi Lähi-idän näkymiä? Tietääkö kukaan todella?

Useimpien Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän valtioiden tulevaisuus pysyy epävarmana. Sisällissotia muhii siellä lähes kaikkialla. Pohjimmiltaan se on ryhmittymien sotaa. Siellä on islamilaisia ryhmittymiä ja heimoryhmiä. Ainoa ratkaisu on, että jokin suuri valta tulee ja ottaa koko alueen, kuten Rooma teki aikoinaan. Luulen, että Rooma nousee jälleen, mutta ensin on iso myllerrys Euroopassa.

EU:lla tulee olemaan lisääntyviä ongelmia vuonna 2018. Saksa on valtaamassa Euroopan taloudellisilla näkökohdilla. Euroopassa on voimakkaita ihmisiä, jotka haluavat Euroopan Yhdysvallat. Uskon, että ihmisten tuominen Eurooppaan Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta on itseasiassa osa suunnitelmaa uudistaa Rooman valtakunta.

Missä tahansa terrorismi ja konflikti tulee esiin, siellä ihmiset vaativat hallitukselta lisää turvallisuutta. Seuraus on poliisivaltio. Myöhemmin jossakin vaiheessa Euroopan on hyökättävä Lähi-itään hoitaakseen islamilaisen ongelman juuren. Tuo hyökkäys tuskin tapahtuu vuosikymmeneen, mutta näemme jo poliisivaltion nousua joissakin Euroopan maissa. Ne ovat myös muodostamassa Euroopan armeijaa. On varmaa, että vuonna 2018 näemme lisää radikalisoitumista ja väkivaltaa.

Kuka tietää, mitä Venäjä tekee vuonna 2018? Itä-Euroopassa on aina sodan mahdollisuus. Huolimatta kaikesta hypetyksestä muutamilta raamatunprofetian vartijoilta, niin luulen, ettei Venäjä hyökkää Lähi-itään vielä useaan vuoteen. Uskon, että seuraavan vuosikymmenen ajan Venäjän vaikutus laajenee Itä-Eurooppaan joko sodan tai suostuttelun kautta. Minusta näyttää, että suuri osa Googin armeijaa on jo sijoitettu Itä-Eurooppaan, ennen kuin se käännetään ympäri ja tulee alas Israelia vastaan.

Kiina ei halua keikuttaa venettä vuonna 2018. Sillä on unelmia olla maailman voimakkain valtio 2030-luvulla. Pohjois-Korea on tietysti arvaamaton tekijä, mutta en näe Kiinan vaarantavan sitä kaikkea Pohjois-Korean takia.

On muitakin alueita, joita tulee pitää silmällä vuonna 2018. Monet valtiot Afrikassa ja pari Amerikoissa ovat epävakaita. Myös Pakistan on valtio, jota tulee tarkkailla. Niistä on tullut islamilaisten terroristien lisääntymisalueita.

Taloudellisesti maailman pitäisi pärjätä hienosti vuonna 2018. Kaikki ovat edelleen prosessissa lykätä velkaa. Luulen, ettei maailmassa ole taloudellisia kriisejä vuonna 2018, mutta kuka todella tietää? Osakemarkkinat eivät voi nousta ikuisesti eivätkä myöskään asunnot. Kuinka kauan Trump-efekti taloudessa kestää? Kuka tietää? Katsokaamme, kuinka kongressin välivaalit menevät. Jos demokraatit valtaavat edustajainhuoneen tai senaatin, niin kasvu voi pysähtyä ennen vuotta 2019. Sisäinen myllerrys Yhdysvalloissa, tai sota ulkomailla, voivat myös tuoda talouden alas yllättäen.

Vuonna 2018 kristinusko tulee näkemään voittoja muslimimaissa ja Kaukoidässä sekä laskua länsimaissa. Syvä Afrikka enimmäkseen vain jatkaa alkuperäisen pakanuuden sulauttamista Uskonsanan olettamuksiin. Etelä- ja Väli-Amerikka tulee jatkuvasti näkemään lisää katolisten kääntymyksiä evankelikaalisiin helluntailaisiin uskonsuuntiin. Yksi asia on varma: Kristittyjen vainot tulevat jatkuvasti lisääntymään maailmassa.

Jotkut raamatunprofetian opettajat ehdottavat, että Goog on tulossa alas vuonna 2018, tai kertovat sinulle, että tempaus tapahtuu todennäköisesti pasuunansoitonjuhlan aikaan vuonna 2018. He tulevat jatkamaan väärässä olemista.

En tiedä miksi kristityt seuraavat sellaisia ennustelijoita kuin Cahn, Hagee, Horn, Blitz ym. Yksikään heidän vanhoista ennustuksistaan ei koskaan ole toteutunut, mutta silti ihmiset luulevat, että heidän viimeisin kirjansa antaa sisäpiirin tietoa tulevaisuudesta. Heillä on sama Raamattu kuin sinulla. He eivät ota ennustuksiaan Raamatusta oikeassa kontekstissa. Ne, jotka opiskelevat pakanauskontoja tai luonnon syklejä ja sitten tutkivat Raamattua löytääkseen omia tulkintoja, löytävät, mitä haluavat. Gnostilaiset tekivät saman virheen.

Hämmästelen sitä, että niin monet muut raamatunprofetian opettajat mainostavat sellaisia ihmisiä omilla lavoillaan. Missä on heidän erottamisensa? En väitä, etteivätkö nämä opettajat olisi kristittyjä, mutta suurimmalla osalla heidän opetuksestaan on vain vähän käyttöä kristityille. He rakentavat Jumalan huonetta mudalla. He saavat aikaan ison loiskeen, mutta sitten se vain karisee pois muutaman vuoden jälkeen.

Oletan, että paavi Fransiskus jatkaa oksymoroniaansa vuonna 2018. Miksi roomalaiskatolinen kirkko yleensä valitsi tämän tylsimyksen? En näe, että tästä paavista tulisi Ilmestyskirjan Väärä Profeetta. Hän on tietysti väärä profeetta, koska kaikki, jotka väittävät, mitä paavit väittävät, ovat vääriä profeettoja. Tämä väärä profeetta ei kuitenkaan saa ketään vakuuttuneeksi palvomaan Antikristusta. Todennäköisesti katolinen kirkko lopulta päättää, että hänet valittiin laittomasti, koska edellinen paavi on vielä elossa. On jo monia katolisia, jotka väittävät, että Fransiskus on väärä paavi. Päästyään eroon Fransiskuksesta he voivat valita jonkun arvollisemman ottamaan Väärän Profeetan tittelin.

Olen varma, että vuosi 2018 tuo monia yllätyksiä. Voi olla, että Hillary ja monet Obaman hallinnosta joutuvat linnaan kaikista tekemistään rikoksista. Käykö niin, että siat oppivat lentämään?

Useimmat luulevat, että ihminen lajina edistyy, mutta todellisuudessa me etenemme kohti Harmageddonia. Ihmiset odottavat globaalia lämpenemistä, mutta todennäköisesti saavat globaalin kylmenemisen. Ihmiset toivovat poliitikoilta rehellisyyttä, mutta jatkuvasti valitsevat itseään kierompia ihmisiä.

Emme voi edes selvittää, pitäisikö meidän ostaa kryptovaluuttoja vuonna 2018. Ymmärtänet tilanteen. Meillä ei ole aavistustakaan tulevaisuudesta. Ainoat asiat, jotka tiedämme varmasti, ovat ne, joista Raamattu meille kertoo.

Todella toivon, että kaikilla tätä lukevilla kristityillä olisi vuonna 2018 paljon tekoja Hengestä.

 

 

 

Read Full Post »

tweet_

Iranin korkein hengellinen johtaja ajatollah Ali Khamenei viestittää Twitterissä 18.7.2015: ”Emme toivota sotaa tervetulleeksi emmekä aloita sitä, mutta jos mikä sota alkaakin, niin se, joka tulee paljastumaan häviäjäksi, on aggressiivinen ja rikollinen USA.”

Iran viestittää tällaista ylimmän johtajansa suulla vain neljä päivää ydinsopimuksen solmimisen jälkeen. Onko yllä olevan kuvan viesti se, että presidentti Obama on tehnyt poliittisen itsemurhan solmiessaan sopimuksen Iranin kanssa?



The Iran Nuclear Treaty

By Bill Perkins, suom. Samuel Korhonen (sopimustekstin suom. Hannu)


Yhdysvallat on ”neuvotellut” Iranille uskomattoman yllätyslahjan, joka voi hyvinkin sinetöidä Amerikan tuomion … jopa koko maailman! 
 

Paljon on ollut lehdissä tätä iljettävää sopimusta koskevaa. Se on kyllä huonoakin huonompi. Iran sai kaiken, USA ei mitään vastineeksi.

Iran sai miljardien jäädytettyjen öljydollarien pakotteet poistetuksi. He saivat pääsyn konventionaalisiin aseisiin. He voivat edelleen rakentaa ydinaseitaan, koska meidän on saatava lupa HEILTÄ nähdä, että he eivät huijaa. Ja heillä on edelleen amerikkalaiset vankimme!

On kuin toimeenpanovaltamme määrätietoisesti yrittäisi varustaa Iranin ydinaseilla Israelia ja maailmaa vastaan.

Se ei kuitenkaan ole suurin ongelma sopimuksen kanssa, koska vasta valittu presidentti ja kongressi voisivat kumota ja/tai muuttaa sen pitkällä aikavälillä.

Lyhyt aikaväli on iso ongelma! Jos kongressi hyväksyy sopimuksen, niin teksti sopimuksessa sanoo, että jos Israel hyökkää Irania vastaan, USA tukee Irania ja jopa hyökkää Israelia vastaan!

Olemme tulleet täysin hulluiksi. Tuemme nyt liittolaisemme Israelin sijasta yhtä terroristivihollisistamme Lähi-idässä!!

Meillä on siis käsissämme aikamoinen pulma, jos tämä sopimus vahvistetaan. Israelin TÄYTYY poistaa Iranin ydinlaitokset. Elleivät he tee sitä, Iran uhkaa Israelia ydinaseilla samana päivänä, kun saa urakan valmiiksi. Israelilla ei ole valinnanvaraa, he eivät odota, että heitä vastaan hyökätään ydinaseilla.

Mutta kun Israel käy Iranin kimppuun, USA on VELVOITETTU tukemaan Irania! Uskomatonta!

Muista, että Hes. 38-39 sanoo, että tulevaisuudessa Venäjä ja Iran TULEVAT hyökkäämään Israelia vastaan ydinaseilla. Onneksi Israel torjuu tuon hyökkäyksen. En vain voi uskoa, että USA voisi olla mahdollistava kumppani! Ja jos Hes. 38-39 on lähestymässä, niin meidän täytyy todella olla lähestymässä riemullista lähtöämme!

Shalom!

Bill Perkins

**

Sopimustekstin edellä mainittuja USA:n velvoitteita koskeva osa:

Nuclear Security
E3/EU+3 parties, and possibly other states, as appropriate, are prepared to cooperate with Iran on the implementation of nuclear security guidelines and best practices. Co-operation in the following areas can be envisaged:

10.1. Co-operation in the form of training courses and workshops to strengthen Iran’s ability to prevent, protect and respond to nuclear security threats to nuclear facilities and systems as well as to enable effective and sustainable nuclear security and physical protection systems;

10.2. Co-operation through training and workshops to strengthen Iran’s ability to protect against, and respond to nuclear security threats, including sabotage, as well as to enable effective and sustainable nuclear security and physical protection systems.

Ydinturvallisuus

E3/EU+3-osapuolet ja mahdolliset muut valtiot ovat valmiita toiminaan yhteistyössä Iranin kanssa toimeenpannakseen ydinturvallisuuden suositukset ja parhaat käytännöt. Yhteistyötä voidaan kaavailla seuraavilla alueilla:

10.1. Yhteistyö koulutusten ja toimielinten kokoontumisten muodossa, jotka vahvistavat Iranin kykyä ehkäistä, suojella ja vastata ydinlaitoksiin ja -järjestelmiin kohdistuviin ydinturvallisuusuhkiin, sekä mahdollistaa tehokas ja pysyvä ydinturvallisuus ja fyysiset turvajärjestelmät;

10.2. Yhteistyö koulutusten ja toimielinten kokoontumisten kautta, jotka vahvistavat Iranin kykyä suojautua ydinuhkia, kuten sabotaasia, vastaan ja vastata niihin, sekä mahdollistaa tehokas ja pysyvä ydinturvallisuus ja fyysiset turvajärjestelmät.


 

Lue pastori J. D. Faraqin profetaalinen kirjoitus Iranin ydinsopimuksen vaikutuksesta maailman tapahtumiin. Kirjoitus löytyy myös oikealta kategoriasta USA:n ja Lähi-idän tilanne.

Lue myös Israelin Suomen-suurlähettilään kannanotto: Iranin ydinsopimus on uhka koko Lähi-idälle.

Lue lisää Iranin ydinsopimuksen ongelmallisesta sisällöstä artikkelistani Sopimus Iranin ydinohjelmasta huolestuttaa.

Read Full Post »

agreementIsrael National News -sivusto kertoo 15.7.2015 uutisessaan tuoreesta Iranin ydinohjelmasopimuksesta.

Uutisen mukaan asiantuntijat ovat päässeet tutustumaan tuon 159-sivuisen sopimuksen yksityiskohtiin. Heidän mukaansa sopimus jättää huomioimatta tärkeitä seikkoja Iranin ydinohjelmasta. Sopimukseen jääneiden porsaanreikien takia Iranilla on mahdollisuus saada rakennettua ydinase lyhyessäkin ajassa.

Eräs keskeinen puute sopimuksessa on, että se jättää huomioimatta salaisen Parchinin sotilastukikohdan, joka sijaitsee Teheranista kaakkoon. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on epäillyt, että se on Iranin salaisen ydinaseohjelman keskuspaikka. IAEA:n raportit vuosilta 2011 ja 2012 osoittavat, että Parchinin aluetta on käytetty ydinaseen kehittämiseen ja todennäköisesti myös koeräjäytyksiin. Iran on toistuvasti kieltäytynyt päästämästä IAEA:n tarkastajia Parchiniin.

Toinen asiantuntijoita huolestuttava seikka on se, että sopimuksessa ei mainita venäläisvalmisteista Bushehrin ydinvoimalaa, eikä aseta sen toiminnalle rajoituksia. Henry Sokolski, Nonproliferation Policy Education Centerin johtaja, sanoo Bushehrin puuttumisen sopimuksesta olevan virhe: ”Tämä reaktori voi tuottaa tarpeeksi plutoniumia kymmeniin pommeihin vuodessa. Iran voisi ottaa reaktorista polttoainetta ja käyttää pientä ja halpaa jälleenkäsittelylaitosta erottelemaan polttoaineesta plutoniumia. Näin se saisi ensimmäiset pomminsa muutamassa viikossa.”

Kriitikot varoittavat, että sopimusteksti sisältää useita porsaanreikiä, jotka suuresti rajoittavat sen tehokkuutta pysäyttää Irania tiellä kohti ydinasetta. Esimerkiksi Sokolski sanoo, että ”loppujen lopuksi tässä oletuksena on, että Iran ei halua tehdä pommeja. Jos he todella eivät aio niitä tehdä, sopimus toimii; mutta jos he haluavat tehdä [pomminsa], [sopimuksen] pikkupräntti ei heitä pysäytä”.

**

Kuten tiedämme, länsimaat Yhdysvaltain johdolla kiittelevät syntynyttä ydinsopimusta. Israel sen sijaan tuntee jääneensä yksin – se ei ollut edes neuvotteluissa mukana.

Israelissa varmasti mietitään kuumeisesti, miten estää Iranin ydinasetta valmistumasta. Tiedustelupalveluilla on ensinnäkin haastetta löytää varmuus siitä, missä päin laajaa Iranin aluetta keskeisimmät tuotantolaitokset ovat. Osa niistä on myös siirretty vuoren sisään tai vahvoihin betonibunkkereihin.

Yhdysvalloilla on olemassa tehokkaita bunkkeripommeja, jotka on kehitetty muun muassa Iranin ydinohjelman varalle. Niiden pitäisi pystyä murtautumaan jopa 60-metrisen betonikuoren läpi. Ongelmana on kuitenkin se, että Israelilla ei ensinnäkään ole lentokoneita näiden 13 600 kg painavien pommien kuljettamiseen. Toinen ongelma on siinä, että pommit eivät ehkä kuitenkaan ole riittävän tehokkaita. Tekniikka&Talous-lehden mukaan Iranissa tehdään mahdollisesti maailman kovinta betonia – salaisten ydinlaitosten suojaksi?

Raamatun profetiat antavat ymmärtää, että kaikki kansat kääntyvät lopunajalla Israelia vastaan (Sak. 12). Sitä suuremmalla syyllä meidän tulee nyt muistaa rukouksin siunata Israelia.

Mutta muista: vaikka Israelilla ei olisi ketään puolustajaa, Jumala ei koskaan hylkää omaa kansaansa:

Sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki kansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan. Mutta Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukkaiden päälle minä vuodatan armon ja rukouksen hengen, ja he katsovat minuun, jonka ovat lävistäneet. He valittavat häntä niin kuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti niin kuin murehditaan esikoista. (Sak. 12:9,10)

Israelin kansa löytää ahdistuksensa keskellä Jeesuksen Kristuksen, oman Messiaansa!

Lue vielä artikkelini Iranin uhka Israelille, jossa kerrotaan lisää Iranin ydinohjelmasta.

Lisäys 19.7.2015

Lainaus Israel Update -sivustolta: ”Sopimusta tutkineet asiantuntijat – joista Olli Heinonen on yksi – toteavat yksikantaan, että se on täynnä reikiä ja epätäsmällisyyksiä, mikä takaa sen johtavan katastrofiin, ennemmin tai myöhemmin. Tarkkailijat sanovat, että USA:n neuvottelutiimi ulkoministeri John Kerryn johdolla antoi periksi lähes kaikissa kiistakysymyksissä. Iranin presidentti Hassan Rouhani toteaa tyytyväisenä, että Iran sai kaikki haluamansa vaatimukset sopimusasiakirjaan.”

Olli Heinonen on Harvardin yliopiston ydinaseasiantuntija, IAEA:n entinen apulaispääjohtaja.

Sivusto kertoo myös tämän järkyttävän asian: ”OBAMAN hallitus levittää YK:ssa päätöslauselmaesitystä, jolla pyritään suojaamaan Iranin ydinlaitokset ulkopuolista hyökkääjää vastaan. Käytännössä se tarkoittaa P5+1-maita, ja ennen kaikkea Yhdysvaltoja ja NATO:a, jotka varmistavat niiden turvallisuuden. Jos Israelin ja/tai Saudi Arabian johtaman GCC:n – joita pidetään potentiaalisina hyökkääjinä – koneet pyrkivät Iranin ilmatilaan, niitä vastassa ovat USA:n hävittäjäkoneet ja ilmatorjunta. USA:n tiedustelu on varmaan sekin velvoitettu pitämään Iranin sodanjohdon ajan tasalla potentiaalisista hyökkäysaikeista. Tämä kaikki osoittaa Obaman hallituksen päättäväisyyden muodostaa Lähi-itään uusi voimatasapaino, joka perustuu USA:n tukemaan vahvaan Iraniin.”

P5+1-maat ovat Ranska, Venäjä, Iso-Britannia, Yhdysvallat, Kiina ja Saksa. Onko Yhdysvalloilla niin suuri tarve Iranin öljyn perään, että se on valmis uhraamaan Israelin?

Lisätietoa Iranin ydinohjelman suojelusta löytyy esimerkiksi seuraavista kirjoituksista: Clause In Iran Nuke Deal Protects Them From Israeli Strike On Their Nuclear Facilities ja OBAMA DEAL=> US to Protect Iranian Nuclear Sites from Israeli Attack.

Monet yhdysvaltalaiset aikaansa seuraavat kristityt ovat huolissaan siitä, miten Obaman hallinto on kääntänyt selkänsä Israelille. Suosittelenkin seuraamaan sivua Lähi-idän – ja USA:n – tilannekatsaus. Siellä on jatkuvasti päivittyviä pastori J. D. Faragin Lähi-itään ja USA:n politiikkaan liittyviä mielenkiintoisia uutisia. Hän ottaa kantaa myös Iranin ydinsopimukseen ja sen vaikutukseen lopunajan tapahtumiin maailmassa.

Lisäys 1.8.2015

Israel Update -sivusto kirjoittaa lisää Iranin ydinohjelmasopimuksesta:

USA:n republikaaniset presidenttiehdokkaat ovat lähes yksimielisesti tuominneet Obaman hallituksen neuvotteleman Wienin sopimuksen. [Ulkoministeri] Kerry on uhkaillut kongressia, että jos se hylkää sopimuksen, Israelia tullaan pitämään syyllisenä siihen. Hän on useissa lausunnoissaan todennut, että Iranin ydinlaitokset ja -tiedemiehet ovat P5+1-maiden suojeluksessa, mikä tehokkaasti eliminoi IAF:n [Israelin ilmavoimat] iskusuunnitelmat. Obama sanoo, että IAF:n ilmaiskut olisivat suunnaton virhe.

Presidenttiehdokas Mike Huckabee ei juuri säästellyt sanojaan todetessaan: ”Tämän presidentin ulkopolitiikka on kaikkein avuttomin [feckless, vastuuntunnottomin] Amerikan historiassa” kuten hän totesi Breitbart News radio-ohjelmassa lauantaina. ”Hän on jopa niin lapsellinen, että hän voi luottaa Iranin vilpittömyyteen. Niin tehdessään hän marssittaa heidät (israelilaiset) polttouunin suulle. Se on mitä idioottimaisin toimi, tämä sopimus. Kongressin molempien kamarien ja Amerikan kansan tulee hylätä se.”

Huckabee sanoo lukeneensa koko sopimuksen. Samana päivänä, jona sopimus Iranin kanssa allekirjoitettiin, Huckabee sanoi Obaman hallituksesta: ”Häpeä Obaman hallitukselle, että se suostuu sopimukseen, jolla Iranin ilkeälle hallitukselle annetaan oikeus poistaa Israel maailman kartalta”, hän uhosi. ”Presidenttinä minä seison Israelin rinnalla ja pidän kaikki optiot pöydällä mukaan lukien sotilaallisen voiman käyttö Iranin terrorihallituksen kaatamiseksi.” Breitbartin mukaan Mike Huckabee on suosituin republikaanien presidenttiehdokkaista.

Lue vielä Bill Perkinsin kirjoitus Iranin ydinsopimuksesta.

Read Full Post »

Tältä sivulta löytyvät uusimmat pastori J. D. Faragin USA:n Lähi-idän politiikkaan liittyvät tilannekatsaukset (suom. Samuel Korhonen). Katsauksissaan Farag muun muassa kertoo näkemyksensä siitä, miksi Yhdysvaltoja ei löydy Raamatun profetioista. Mielenkiintoisia välähdyksiä maailman tapahtumista, kannattaa seurata!

Lisään tänne uusia tiedostoja sitä mukaa kuin niitä tulee.

Read Full Post »

Tämä artikkeli perustuu WND.com-sivuston seuraaviin uutisiin:


Iranilaiset tiedemiehet työskentelevät ydinkärkien parissa yrittäen parantaa niitä maanalaisessa Lännelle tuntemattomassa paikassa, sanoo islamilaisen hallinnon korkea-arvoinen tiedusteluviranomainen. Tämä puolustusministeriön virkailija antoi tiedoksi tuon valtavan alueen koordinaatit sekä yksityiskohtia sen toiminnasta.

Alue, joka on kooltaan noin 22 km pitkä ja 12,5 km leveä, koostuu kahdesta syvälle vuoren sisään rakennetusta tilasta. Alueella on myös ohjuksia, piikkilankaesteitä, 45 valvontatornia ja useita turvatarkistuspisteitä.

Uusi salainen ydinlaitosalue, Quds, on noin 24 kilometrin päässä Fordon ydinlaitoksesta. Fordo oli aiemmin myös salainen, mutta paljastui vuonna 2009. Energia molemmille laitoksille tulee Shahid Rajaein voimalaitokselta; korkeajännitepylväät ympäröivät aluetta.

Qudsin alueen rakentaminen aloitettiin jotakuinkin samaan aikaan kuin Fordon, ja vuoden 2010 toisella puoliskolla kaikki teollisuustestaukset saatiin päätökseen. Vuonna 2011 laitos oli 60-prosenttisesti toiminnassa.

Quds on rakennettu vuoren sisälle 115 metrin syvyyteen. Se sisältää kaksi laajaa betonivahvisteista sisäänkäyntiä ja 12 hätäpoistumistunnelia eri puolilla vuorta.

Quds tarkoittaa Jerusalemia, koska iranilaiset uskovat, että Israel pian tuhotaan ja Jerusalem palautetaan muslimien hallintaan.

Laitoksen kapasiteetti on 8000 sentrifugia, ja tällä hetkellä siellä on kolme toimivaa osastoa, joissa on 19 kpl 170-174 sentrifugin ryhmää väkevöittämässä uraania (3200-3300 sentrifugia). Lähteen mukaan siellä oli kolme kuukautta sitten 76 kg:n varasto 20-prosenttista väkevöitettyä uraania ja 48 kg yli 40-prosenttista uraania. Väkevöiminen yli 20 %:n on selvä merkki aikomuksesta rakentaa ydinpommi.

Seuraavassa havainnollisessa videossa esitellään ilmakuvin Qudsin aluetta ja sen valtavia rakennelmia. (Jos video alla ei näy, tässä linkki videoon.)

Kuka tahansa voi tarkastella aluetta itse Google Earth -ohjelmalla!

Merkittävin lähteen antama tieto on, että hallitus ei ole ainoastaan onnistunut väkevöittämisessä ydinasetasolle, vaan on konvertoinut korkeasti väkevöitettyä uraania metalliksi (tämä on keskeinen askel prosessissa kohti ydinkärkeä).

Lisäksi, lähde totesi, onnistuneesti tehty neutroniheijastin on merkkinä ydinaseen suunnittelun loppuvaiheista: tehdä kehittyneempi ja tehokkaampi ydinpommi.

Hallinnon tiedemiehet työskentelevät myös plutonium-pommin parissa toisena kehitysreittinä kohti ydinasevaltiota, lähde sanoi. Kyseisellä ydinlaitosalueella on 24 kg plutoniumia, joka riittää useisiin ydinpommeihin.

Tutkijat ovat viimeisessä vaiheessa kokoamassa pommin ydinkärkeä, lähde sanoi, ja plutonium-pommin suunnittelijat käyttävät poloniumia ja berylliumia pommin laukaisimena.

Iranilaiset tiedemiehet, apunaan pohjoiskorealaiset, työskentelevät myös löytääkseen uusia tapoja tehdä entistä pienempiä ja entistä tehokkaampia ydinpommeja, lähde sanoi.

Quds-laitoksen vieressä on toinen laitos – Imad Mughniyahin ohjus- ja taistelukärkilaitos. Kuvassa alla näkyvät laitoksen sisäänkäynnit (napsauta kuvaa niin näet sen suurempana).

Imad_Mughniyah

Lähteen mukaan hallitus rakentaa siellä Shahab 3 -ballistisia ohjuksia käyttäen puristettua hiilikomposiittimateriaalia, jonka alkuperä johtaa yhdysvaltalaiseen yritykseen. Yritys valmistaa kehittyneitä komposiittimateriaaleja ja rakenneosia. Iran osti hiilikuitumateriaalin Turkissa toimivalta välittäjältä. Materiaali mahdollistaa ohjuksen pitemmän kantomatkan ja suuremmat taistelukärjet.

Hallinto työskentelee 17 Shahab 3 -ohjuksen parissa varustaakseen ne ydinkärjillä, lähde sanoi. Järjestelmä on toiminnalliselta ja tekniseltä kannalta valmis 80-prosenttisesti.

Hallitus, apunaan pohjoiskorealaiset, on työskennellyt myös neutronikärkien parissa, joita voitaisiin käyttää super EMP -aseina hyökkäyksissä, joissa tuotetaan korkeatehoisia sähkömagneettisia pulsseja.

Ilmakuvista (kuvat alla) näkyy selvästi, että tällä alueella on yli 380 ohjusvarikkoa ja laukaisualustaa, tiloja, jotka voivat sisältää suuria ballistisia ohjuksia, todennäköisesti Shahab 3 ja mahdollisesti Pohjois- Korean Taepodong II (ICBM eli mannertenvälinen ohjus). Lähde lisäsi, että tämä ohjusalue on hallituksen puolustus- ja hyökkäysstrategian keskus ja tukee muita ohjusalueita.

Ohjussiilot_1

Ohjussiilot_2

Laitos tarjoaa ohjuksia Hizbollahille, lähde sanoi, ja pohjoiskorealaisten avulla on massatuotettu uuden sukupolven napalm-pommeja ja lähetetty terroristeille, ja samaan aikaan on työstetty fosforipommeja terrorihyökkäyksissä käytettäväksi.

Lähde huomautti, että tälle kalenterivuodelle ajatollah Ali Khamenei on varannut 22 miljardia dollaria maan ydinase- ja ohjusohjelmaa varten.

Dr. Peter Vincent Pry, yhdysvaltalainen ydinstrategia- ja ydinaseasiantuntija, joka on palvellut muun muassa CIA:ssa, sanoi näin: ”Äsken löydetty maanalaiskompleksi näyttää samanlaiselta kuin suunnattomat Neuvostoliiton kylmän sodan aikana rakentamat kompleksit ja Venäjän nykyaikana rakentamat. Raskaat vahvistukset ja valtavavat 765 kilovoltin tehonsyöttölinjat, jotka näkyvät ilmakuvissa, osoittavat kyseessä olevan huipputärkeän sotilasalueen. Ydinaseohjelmat kuluttavat valtavan määrän sähköä.”

”Tämä avoimen lähteen analyysi itsessään osoittaa, että Iran on hyvin vakavissaan rakentaessaan ydinohjelmalleen tilat, joissa se pystyy selviytymään hengissä”, sanoi Pry. ”Jos Obaman hallinto ei vielä tiedä tästä laitoksesta, murenee luottamus sitä kohtaan. Jos Obaman hallinto tietää tästä laitoksesta, herää vielä vakavampia kysymyksiä. Onko kongressille kerrottu tästä valtavasta ja raskaasti puolustetusta maanalaisesta kompleksista ja sen tarkoituksesta? Miksi Yhdysvaltain kansalaisille ei ole kerrottu tästä? Keskusteliko presidentti asiasta Israelin pääministerin Netanyahun kanssa – yhdessä he julkisesti vakuuttavat, että Iran on ’enemmän kuin vuoden päässä’ ydinaseesta? (Jerusalem Postin uutisessa 30.4.2013 Netanyahu sanoi, että Iran ei ole ylittänyt sille asetettua punaista rajaa, mutta lähestyy sitä.)

Paikan sijainti keskellä Iranin ohjusarsenaalia, suojattuna suurella määrällä puolustus- ja hyökkäysohjuksia, vastaa HUMINTin (Human Intelligent, ihmistiedustelu) raportteja siitä, että alueella ollaan ydinaseen kehittelyn loppuvaiheessa, Pry sanoi, ja kompleksi näyttää olevan raskaimmin suojeltu alue Iranissa.

”HUMINTin tietojen mukaan kompleksissa ollaan loppuvaiheessa sekä uraanin väkevöimisessä – todellakin Iran on ylittänyt punaisen rajan ja muuntaa uraaniheksafluoridikaasua ydinasemetalliksi – että varsinaisessa pommin valmistuksessa”, Pry sanoi. ”Ja lähde on saanut ydinaseen suunnittelusta viimeisteltyjä teknisiä yksityiskohtia, vaikka hän ei ole alan asiantuntija.”

”Lähde väittää, että Iranilla on nyt kaikki materiaalit ydinaseen valmistamiseen, kuten ydinasetasoista uraania, plutoniumia kuten myös poloniumia ja berylliumia”, hän sanoi. ”Suunnitteluyksityiskohtien perusteella voidaan päätellä, että tekeillä on imploosioon (sisäänpäin luhistumiseen) perustuvia plutonium-aseita ja kaksivaiheisia atomiaseita. Jälkimmäiset ovat paljon kehittyneempiä kuin Hiroshiman pommit, ja ne voivat tuottaa 50 kertaa suuremman räjähdyksen kuin Hiroshimassa”, Dr. Pry kertoi.

Suurlähettiläs Henry Cooperin, joka oli Yhdysvaltain avaruuteen sijoitettavan ohjuspuolustusjärjestelmän johtajana, mukaan huomionarvoinen seikka on, että Iran on osoittanut kykynsä laukaista satelliitin alemmalle maata kiertävälle radalle (160-2000 km korkeuteen maasta). Iran pystyy siten sijoittamaan ydinaseita maata kiertävälle radalle ja räjäyttämään ne haluamansa alueen yläpuolella saaden näin aikaan sähkömagneettisen pulssin (EMP).


The Prophetic Years -sivuston artikkelissa sanotaan, että Pohjois-Korealla ja Iranilla on jo kyky – tai ainakin pian on valmius – suorittaa EMP-hyökkäys Yhdysvaltojen yläpuolella. Iran tietää, että sen täytyy tuhota Yhdysvaltojen infrastruktuuri EMP-hyökkäyksellä ennen kuin sen voi tuhota Israelin.

Kuten tiedämme, niin länsimainen yhteiskunta on totaalisen riippuvainen sähköstä ja elektroniikasta. EMP on lyhytkestoinen ja erittäin korkeatehoinen sähkömagneettinen aalto, joka tuhoaa elektroniikan ja sähkölaitteet. Wikipedian mukaan ”sähkömagneettisella pulssilla voi lamauttaa sähköön ja elektroniikkaan perustuvat yhteiskunnan toiminnot äkillisesti suurelta alueelta.” Esimerkiksi 500 km:n korkeudessa Yhdysvaltojen keskiosien yläpuolella tehty 400 kilotonnin ydinräjäytys tuottaisi pulssin, joka kattaisi koko Yhdysvaltain alueen (lähde). Jos näin kävisi, useimmat ihmiset Yhdysvalloissa taistelisivat toisiaan vastaan elämän perustarvikkeista selvitäkseen hengissä (The Prophetic Years 2013). Samalla artikkeli huomauttaa, että valtaosa ei selviäisi, koska ei ole varauduttu niin pitkäaikaiseen infrastruktuurin pettämiseen.


Kiitokset Bileamin Aasille linkkivinkeistä, joista sain kipinän tämän artikkelin kirjoittamiseen!

Read Full Post »

Ylen Ulkolinja näytti eilen illalla (16.2.2012) lähes tunnin pituisen ohjelman Iranin ydinpommiuhkasta. Ohjelmassa kerrotaan taustoja, miten tähän tilanteeseen on tultu, ja kuvataan Iranin nykyistä ydinohjelmaa. Iranilla todetaan olevan ydinmateriaalia niin paljon, että ne riittäisivät kahteen ydinpommiin.

Jos et sattunut näkemään ohjelmaan, katso se Yle Areenalta seuraavasta linkistä.

http://areena.yle.fi/video/1329427760724

Ohjelma on katsottavissa vain 17.3.2012 klo 22.00 asti.

Read Full Post »