Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Jumalan tahto’

CHOOSING GOD’S WILL
By Dave Hunt, suom. SK

Julkaistu ensi kerran toukokuussa 1991

Kiusauksen aikana erämaassa Saatana tarjoutui antamaan Jeesukselle ”kaikki maailman valtakunnat … ja niiden loiston” (Luuk. 4:5-6). Hän pelasi bluffia. Tämä maailma on todella Saatanan annettavissa kenelle hän tahtoo. Jeesus ei kiistänyt Saatanan kerskausta, että ”minun haltuuni se on annettu ja minä annan sen, kenelle tahdon”. Ehdot, joilla Saatana tarjoutui antamaan tämän maailman Kristukselle, olivat selvät: ”Jos sinä siis kumarrut minun eteeni” – mitä Jeesus tietenkään ei suostunut tekemään. Ole varuillasi! Sillä tämän maailman valtakunnat ja loisto ovat edelleen ne edut, joita Saatana tarjoaa houkutellakseen tämän ajan vastaanottajat kumartamaan itseään.

Kristuksen totiset seuraajat torjuvat tämän maailman valtakunnat ja loiston, kuten heidän Herransakin. Tämä torjuminen koskee suuresti ylistettyä uutta maailmanjärjestystä, joka on edelleen Saatanan hallussa. Kristus on luvannut uskoville jotakin paljon parempaa – ikuisen taivaallisen valtakunnan, joka on hankittu ristillä Hänen voittonsa kautta Saatanasta. Tuon voiton tuloksena Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa” (Ilm. 11:15). Maailmalliset valtakunnat katoavat pian ja niiden tilalle tulee Jumalan valtakunta maan päällä. Silloin Kristus yhdessä niiden kanssa, jotka ovat jakaneet Hänen hyljätyksi tulemisensa ja kärsimyksensä (Apt. 14:22; Room. 8:17; 2. Tim. 2:12), hallitsevat kunniassa ja lopullisessa ilossa ikuisesti.

Kristityille olisi heidän Herransa kieltämistä paistatella suosiossa ja kunnianosoituksissa, joita tämä nykyinen maailma heille antaa. Se ei tarkoita, että kristityt eivät saisi menestyä liike-elämässä, tieteessä, akateemisessa maailmassa, urheilussa jne. Itseasiassa kristittyjen pitäisi olla mahdollisimman hyviä kaikessa, mitä tekevät, mutta heidän taitonsa, kykynsä ja uutterat ponnistuksensa ovat Jumalan kunniaksi, ei heidän. Tällä maailmalla ei ole vetovoimaa uskoviin; he eivät rakasta sen taputuksia. Maailman kritiikki ja kiitokset eivät heilauta heidän kurssiaan, jota heidän on noudatettava (1. Kor. 9:24-27; 2. Tim 4. 7-8). He tietävät, että lopulta millään muulla ei ole väliä, paitsi sillä, mitä Jumala ajattelee heistä.

Meitä varoitetaan: Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. (1. Joh.:2:15). Saatanaa kutsutaan ”tämän maailman jumalaksi” (2. Kor. 4:4) ja ne, jotka rakastavat tätä maailmaa, ovat hänen puolellaan ja kunnioittavat häntä tiedostavatpa sen tai ei. Itseasiassa he ovat tiellä saatananpalvontaan, joka tulee olemaan maailmanlaajuinen uskonto Suuren Ahdistuksen aikana (Ilm. 13:4). Yksi selvä todiste siitä, että kristikunta on Saatanan viettelemä, on se tosiasia, että niille, joita maailma suuresti kunnioittaa, annetaan pelkästään sen perusteella välittömästi erityinen kunnia seurakunnassa. Kristillinen media imartelee urheilusankaria, viehättävää näyttelijätärtä, rikasta liikemiestä ja korkeassa asemassa olevaa poliitikkoa, jonka oletetaan tulleen kristityksi. Näitä liian usein kypsymättömiä ja maailmallisia uusia uskovia esitellään ja ylistellään kristillisessä TV:ssä ja nostetaan esiin seurakunnalle uskon sankareina ja roolimalleina nuorille – ja kristityt tuhansittain huokailevat ihastuneina kuunnellessaan heidän todistuksiaan. Kuitenkin nöyrä ja hurskas lähetyssaarnaaja, kypsä uskossa, joka on pysynyt uskollisena Kristukselle läpi puutteen, kiusauksien, vaikeuksien ja vaarojen vuosikymmenten ja voittanut sieluja vaikeilla työkentillä, ei juuri saa yleisöä. On ilmeistä, että keskiverto kristitty ihailee maailmallista menestystä paljon enemmän, kuin hurskautta. Jokin on pahasti vinossa!

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa” (Joh. 15;19). Pilatukselle Jeesus julisti näin: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (Joh. 18:36). Hän ei tarkoittanut, että Hänen valtakuntansa olisi täydellisesti irrotettu tästä maasta, vaan, että se ei ole tästä maailmanjärjestelmästä (worl system). Itseasiassa se vastustaa sitä. Tämä nykyinen maailmanjärjestelmä (mukaan lukien uusi maailmanjärjestys), joka kuuluu Saatanalle, täytyy tuhota, jotta Jumalan valtakunta voidaan perustaa.

Kristus tuli ”tekemään tyhjäksi paholaisen teot” (1. Joh. 3:8), minkä Hän teki ristillä (Joh. 12:31-33). Sellainen on Hänen tarkoituksensa kaikissa niissä, jotka vastaanottavat Hänet Vapahtajana ja Herrana. Saatanan teot elämässämme ja elämämme kautta ja kaikki mieltymys tähän maailmaan on tuhottava, jos Kristuksen on määrä hallita meissä. Tämä päämäärä voidaan toteuttaa vain, jos Hänen ristintyötään sovelletaan jokapäiväiseen elämäämme Pyhän Hengen voimassa. Silloin Jumalan rakkaus ja Hänen tahtonsa ja Kristuksen kaltainen luonne ilmenee sydämessämme ja elämässämme.

Pelastumattomat rakastavat maailmaa. Sitä vastoin kristityt eivät rakasta maailmaa, vaan Isää. Me olemme taivaan kansalaisia, ”josta me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi…” (Fil. 3:20-21).

Sen sijaan, että yrittäisimme tehdä merkittävää tässä maailmassa ja nauttisimme sen eduista ja iloista, me pyrimme miellyttämään Isää, koska haluamme taivaallisen ja ikuisen palkan. Edessämme oleva valinta ei ole taivaan ja helvetin välinen, kuten monet kuvittelevat. Se valinta on taivaan ja tämän maailman välinen. Hullukin vaihtaisi helvetin taivaaseen, mutta vain viisas vaihtaa tämän maailman taivaaseen. Et voi saada molempia. Et voi elää sekä Jumalalle että itsellesi. Monista ns. kristityistä on vaikeaa vastustaa tämän maailman kiusauksia ja elää kokonaan Kristukselle.

Miksi olisi vaikeaa valita elämä kuoleman sijaan, ilo surun sijaan, iankaikkinen täyttymys tunnonvaivojen sijaan, Jumalan totuus Saatanan valheiden ja tuhoisien himojen sijaan? Valinta on vaikea vain Saatanan pettämille, jotka siten uskoessaan tätä valehtelijaa, epäilevät ja loukkaavat Jumalaa. Mikä loukkaus se onkaan taivaalliselle Isälle, kun kristityt toimivat ikään kuin alistuminen Jumalan tahtoon olisi suuri uhraus – ikään kuin tämän maailman vaihtaminen taivaaseen olisi huono kauppa!

Motivaatio on keskeinen tekijä. Yksi vahva motivaatiotekijä tulee siitä, kun vertaa iankaikkisuuden pituutta lyhyeen elämään tämän maan päällä. Vain hullu vaihtaisi taivaallisen ja iankaikkisen siihen, mikä on maallista ja väliaikaista – ja muista, ettemme voi saada molempia. ”Kristityt”, joiden elämäntapa on elää sille, mitä voivat saada ja mistä nauttivat tässä maailmassa sen sijaan, että ”kokoaisivat aarteita taivaaseen” (Matt. 6:19-21), kieltävät elämällään sen uskon, jota tunnustavat huulillaan.

Niiden, jotka jokapäiväisessä elämässään valitsevat tämän maailman taivaan sijasta, ei pidä yllättyä, kun Jumala iankaikkisuudessa antaa heille täällä tehdyn valinnan. Kuinka voi joku valittaa, jos häntä ei seuraavassa elämässä viedä taivaaseen, jonka hän johdonmukaisesti hylkäsi tässä elämässä? Joku on sanonut, että tässä maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka sanovat Jumalalle ”Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun” ja niitä, joille Jumala sanoo: ”Tapahtukoon, ei Minun tahtoni, vaan sinun.” Mikä murhenäytelmä onkaan olla ikuisesti kahlehdittuna omaan tahtoonsa Hänen tahtonsa asemesta – ikuisesti vangittuna oman minänsä kanssa ja erossa Jumalasta!

Kristuksen ilmoitus Isälle, ”älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk 22:42) vei Hänet ristille. Myös meidän täytyy kieltää itsemme ja alistua ristille (Matt. 16:24). Se tekee lopun omasta minästä ja Kristuksesta tulee elämämme – kaikkemme. Tämä on viisauden polku (Job 28). Viisaat ”loistavat … kuin tähdet iankaikkisesti” (Daniel 12:3) Hänen valonsa sydämissään puhtaina astioina ikuisesti säteillen Hänen kunniaansa. Hullut perivät täydellisen pimeyden iankaikkisesti, koska ehdottomasti halusivat tehdä omiaan ja olla langenneessa tilassaan. Ihmisen kohtalo on joko iankaikkinen ilo Jumalan ja Hänen enkeliensä ja pyhien läsnäolossa – tai sitten yksinäinen ja ikuinen tuska omaan minäänsä suljettuna.

William Law ilmaisi poikkeuksellisella selkeydellä valintaa taivaan ja tämän maailman välillä. Hän sanoi, että miestä pidetään hulluna, jos hän käyttää elämänsä suunnitellen taloa, tenniskenttää, uima-allasta, eläkeasuntoa jne., jotka rakennettaisiin Marsiin – kuitenkin sellaista, joka käyttää elämänsä yhtä antautuneesti suunnitellen, saavuttaen ja nauttien sellaisista asioista tässä maailmassa, arvostetaan menestyvänä ja järkevänä. Law sanoi, että todellisuudessa molemmat ovat hulluja! Ensin mainitulla on pakkomielle maailmaan, jossa hän ei voi elää – jälkimmäinen on kiinni maailmassa, jonne ei voi jäädä. Heidän hulluutensa asteella on eroa vain muutamia lyhyitä vuosia.

Jim Elliot, nuori lähetyssaarnaaja, joka kärsi marttyyrikuoleman Ecuadorissa, sanoi sen ytimekkäästi: ”Se ei ole hullu, joka luopuu siitä, mitä ei voi pitää, saadakseen sen, mitä ei voi menettää.” Mikä murhenäytelmä onkaan vaihtaa iankaikkinen elämä tämän maailman nautintoihin. Raamattu ei sano, että synti ei anna nautintoa; se sanoo, että synnistä voi saada vain ”lyhytaikaista nautintoa” (Hepr. 11:25) – ja se on todella lyhytaikaista verrattuna iankaikkisuuden loppumattomiin aikakausiin. Todella huono kauppa!

Sanat ”iankaikkinen elämä” eivät viittaa vain Jumalan tarjoaman elämän määrään, vaan sen laatuun – elämän laatuun, jota Jumala haluaa meidän alkavan kokea tässä ja nyt. Jeesus sanoi, että iankaikkinen elämä on Jumalan ja Hänen Poikansa tunteminen (ei tietäminen) (Joh. 17:3). Paavali varoitti, että Kristus eräänä päivänä kostaa niille, jotka eivät ”tunne Jumalaa” (2. Tess. 1:8). Sopusoinnussa näiden ja vastaavien kohtien kanssa evankeliset tunnustavat, että he eivät harjoita uskontoa koskien Jumalaa, vaan että heillä on omakohtainen suhde Jumalan kanssa. Valitettavasti tästä kehuskelusta on tullut lähinnä klisee – teoriassa se kuulostaa hyvältä, mutta jokapäiväisessä elämässä siitä useinkin on hyvin vähän käytännön todisteita.

Sen tunnistaminen, että iankaikkisuus on äärettömän paljon pitempi, kuin optimistisinkaan elinajanodotteemme, antaa väkevän motivaation elää Hänelle (ja siten valita taivas tämän maailman sijaan). Jumalan todellinen tunteminen antaa kuitenkin vielä väkevämmän motivaation.

Jumalan tunteminen johtaa pyhyyteen. Hänestä yksin tulee kuluttava intohimomme, joka syrjäyttää kaikki muut halut ja voittaa synnin vallan elämässämme. Hänen sisäinen läsnäolonsa riittää tyydyttämään jokaisen kaipauksen, sillä Jumalan tunteminen on Hänen rakastamistaan – eikä ole suurempaa motivaatiota kuuliaisuuteen Hänen käskyilleen, kuin rakkaus. Itse asiassa muuta motivaatiota ei hyväksytäkään. Ei ole sattumaa, että ensimmäinen käsky kuuluu:Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi” (5. Moos. 6:5).

Kuuliaisuuden Jumalan laeille täytyy kummuta rakkaudesta Häneen. Muutoin lain kirjaimen totteleminen ei ole mitään (1. Kor. 13:1-3). Voimme antaa koko omaisuutemme köyhille ja alistua marttyyriuteen polttoroviolla Kristuksen nimen tähden, mutta jos motiivimme ei ole rakkaus, niin se kaikki on turhaa. Kristus julisti: Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani … joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani(Joh. 14:23-24).

Jumalan rakastaminen on kristillisen elämän salaisuus. Jos todella rakastamme Häntä, niin haluamme palvella ja miellyttää ja kirkastaa Häntä. Emme halua tehdä mitään tai ajatella ajatustakaan, joka herättäisi Hänessä tyytymättömyyttä, tai toisi Hänelle häpeää. Aito rakkaus Jumalaan – ja vain sellainen – tuottaa johdonmukaista pyhyyttä ja hurskautta arkielämässämme. Rakkaus on myös suurenmoinen ilon ja rauhan lähde. Se saa meidät todistamaan kadotetuille palavuudella ja ilman häpeää. Kukapa häpeäisi rakastajaansa? Ja kukapa ei mieluummin puhu hyvää rohkeasti ja jatkuvasti siitä, jota rakastaa!

Mistä löydämme tämän rakkauden, joka meillä täytyy olla Jumalaan ja jota ilman emme voi miellyttää Häntä? Se ei ole jossakin sydämemme kätkössä odottamassa löytämistä. Se ei ole myöskään meillä jo oleva mahdollisuus, joka tarvitsee vain kehittämistä. Me emme voi kehittää sitä. Sitä ei voi tuottaa vaivannäöllä. Tätä rakkautta ei ole meissä ollenkaan. Vaikka siihen liittyvät tahtomme ja tunteemme, se tulee yksin Jumalalta. Kuinka tämä rakkaus sitten saadaan? Rakkaus on hedelmä, jota Henki kantaa elämässämme (Gal. 5:22). Se on ihmeellinen, kuin hedelmä puussa – jonka vain Jumala voi tuottaa. Silti emme ole kuin puita, joilla ei ole tahtoa eikä tunteita. On selvää, että siihen sisältyy paljon enemmän Hengen kantaessa hedelmää uskovan elämässä, kuin mitä hedelmän kantaminen luonnossa sisältää. Hänen rakkautensa on avain.

Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä (1. Joh. 4:19). Tämä kertoo meille, että meidän rakkautemme Jumalaan tulee vastauksena Hänen rakkauteensa meitä kohtaan. Tiedämme Hänen rakkaudestaan Hänen Sanansa kautta. Sydämemme liikuttuu, kun uskomme, mitä Raamattu kertoo meille Hänen rakkaudestaan meihin Hänen luodessaan meidät, antaessaan Poikansa kuolemaan syntiemme tähden, kärsivällisesti kestäessään hylkäämisemme, antaessaan anteeksi ja pelastaessaan meidät rangaistukselta, jonka Hänen pyhä lakinsa vaatii synneistämme, tarjotessaan taivaan äärettömän kalliiseen hintaan. On varmaa, että Jumalan meihin kohdistuvan rakkauden mietiskelemisen täytyy tuottaa, Hänen Henkensä kautta, palavaa rakkautta Häneen.

Tarvitaan kuitenkin paljon enemmän, kuin lukea, opetella ulkoa ja uskoa, mitä Raamattu sanoo koskien Jumalaa ja Hänen rakkauttaan. Jeesus nuhteli fariseuksia, että he tutkivat kirjoituksia ja samaan aikaan kieltäytyivät tulemasta Hänen tykönsä, sen yhden, josta Kirjoitukset todistivat. Se, mitä Raamattu sanoo Jumalasta, on siellä meidän johdattamiseksi omakohtaiseen suhteeseen Hänen kanssaan. Meidän ei tule tuntea vain Hänen Sanansa, vaan meidän tulee tuntea Hänet omakohtaisesti. On olemassa läheisyys Jumalan kanssa, joka on luvattu niille, jotka tottelevat Häntä, läheisyys, joka puuttuu monen kristityn elämästä.

Niille, jotka rakastavat ja tottelevat Häntä, Kristus tarjoaa uskomattoman ihanan lupauksen: Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle” (Joh. 14:21). Tämä lupaus ilmoittaa itsensä niille, jotka rakastavat Häntä, merkitsee Hänen läsnäolonsa todellista välittämistä. Se on enemmän kuin vahva usko siihen, että Hän on kanssamme. Se on Hänen läsnäolonsa hengellinen ilmeneminen (manifestation).

Tämä läheinen toveruus (intimate fellowship) alkaa kääntymyksessä todellisella viestinnällä Jumalan Hengeltä uskovan hengelle. Jumalan henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia (Room. 8:16). Se ei ole vain oman nimen laittamista jakeeseen Joh. 3:16 ja sen omaksumista ”uskossa”. Se on Jumalan tunteminen, hyvin todellinen tunteminen, että olemme Hänen omiaan ja jatkuva yhteydenpito Hänen kanssaan rukouksessa. Siihen ei kuulu visualisoimista, kirjaamista eikä mitään tekniikkaa, vaan läheisyyttä, jonka Hän aloittaa ja lupaa pitää yllä niiden kanssa, jotka rakastavat ja tottelevat Häntä. Useimmat ihmiset, myös kristityt, tarttuisivat tilaisuuteen tulla jonkin maailmanjohtajan, astronautin, olympiavoittajan, monikansallisen yhtiön johtajan, kuuluisan sydänkirurgin, läheiseksi ja uskotuksi ystäväksi. Kuinka monet kuitenkin laiminlyövät äärettömän paljon ihanamman tilaisuuden tuntea Jumala, joka loi maailmankaikkeuden, omistaa jatkuva ja läheinen yhteys sen yhden kanssa, jolla on kaikki valta, kaikki viisaus, kaikki tieto ja joka rakastaa meitä mittaamattomasti! Ja kuten kenen tahansa, Jumalankin kumppanuutta täytyy kehittää. Se vaatii aikaa. Ja me varaamme ajan vain, jos todella tiedämme, että me voimme tuntea Jumalan ja että se kannattaa.

Hän palkitsee ne, jotka häntä (ei menestystä, nautintoa, terveyttä eikä rikkautta) etsivät” (Hepr. 11:6). Jumala sanoi Abramille: ”Älä pelkää Abram, minä olen sinun kilpes, ja sangen suuri palkkas (1. Moos. 15:1, Biblia 1776). Jumala haluaa palkita meidät itsellään. Älkäämme tyytykö mihinkään vähäisempään palkkaan – pelkkiin lahjoihin Antajan asemesta. Tavoitelkaamme ahkerasti tätä läheistä yhteyttä Jumalan kanssa, jota Hän haluaa meille jokaiselle. Sanokaamme Daavidin kanssa: ”Jumala … sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa” (Ps. 63:1) ja Paavalin kanssa: ”tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta” (Fil. 3:10). Olkoon Jumalan tunteminen ja rakastaminen meidän intohimomme, kuten se oli heidän.

TBC

 

Read Full Post »

Aiemmin artikkelissani Luja luottamus Jumalaan kirjoitin  juutalaisista miehistä Sadrakista, Meesakista ja Abednegosta, joita uhkasi tulinen pätsi. He eivät suostuneet kumartamaan kuningas Nebukadnessarin patsasta kuoleman uhankaan alla. Nämä hurskaat miehet jättivät itsensä täysin Jumalan varaan. He asettivat itsensä eläväksi uhriksi Jumalalle ajatellen, että Tapahtukoon yksin Sinun tahtosi.

Myös Paavali antaa meille hyvän esimerkin Jumalan tahtoon nöyrtymisestä.

Kolmannella lähetysmatkallaan hän oli matkalla Jerusalemiin. Apostolien teoissa luvuissa 20 ja 21 kerrotaan, miten useaan kertaan Pyhä Henki tai opetuslapset Pyhän Hengen vaikutuksesta vakuuttivat Paavalille, että hän on kulkemassa kohti ahdinkoa. Paavali kertoo jäähyväispuheessaan Efeson seurakunnan vanhimmille näin: ”Nyt on Pyhä Henki sitonut minut ja vie minua Jerusalemiin, enkä tiedä, mitä siellä on osakseni tuleva. Tämän vain tiedän: joka kaupungissa Pyhä Henki vakuuttaa, että minua odottavat kahleet ja ahdinko. Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta.” (Apt. 20:22-24)

Sitten Kesareassa Paavalin luokse tuli Abagos-niminen profeetta: ”Hän tuli luoksemme, otti Paavalilta vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja julisti: ’Näin sanoo Pyhä Henki: tällä tavoin juutalaiset Jerusalemissa sitovat sen miehen, jonka vyö tämä on, ja luovuttavat hänet pakanoiden käsiin.’ Tämän kuultuamme me yhdessä Kesarean uskovien kanssa pyysimme, ettei Paavali menisi Jerusalemiin. Mutta Paavali sanoi: ’Miksi te tuollaista puhutte, miksi itkette ja raastatte minun sydäntäni? Minä olen valmis kahleisiin ja kuolemaankin Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden.'” (Apt. 21:11-13)

Pakeniko Paavali? Ei, vaan jatkoi matkaansa kohti Jerusalemia suunnitelmansa mukaan. Eloonjääminenkään ei hänelle merkinnyt mitään sen rinnalla, että pääsisi matkansa päähän ja voisi saattaa loppuun Herralta Jeesukselta saamansa palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta. Hän luotti täysin siihen, että kun Jumalan tahto saa toteutua hänen elämässään – mihin se sitten viekään –, se on suurin voitto evankeliumin leviämiselle.

Koska Paavali suostui elämässään Jumalan tahtoon, koitui se siunaukseksi monelle – myös meidän aikamme kristityille, kun saamme lukea hänen kirjoituksiaan.

Olen omassa elämässäni lähiaikoina painiskellut varsin raskaan taakan alla ja huutanut Herraa avuksi. Minun on myönnettävä, että olen jopa napissut ja kapinoinut, miksi Hän on johtanut tällaiseen tilanteeseen. Parin viikon ajan olin aivan neuvoton, sillä en edes ymmärtänyt, miten Jumala tahtoisi minun rukoilevan asian puolesta.

Kaikin tavoin tilanteeseen väsyneenä aloin vihdoin uskaltaa kiittää Jumalaa siitä, että kaikki tämä on hänen suuressa viisaudessaan sallimaa. Pyysin ymmärrystä, että oppisin sen, mitä Hän tahtoo kaikella tällä minulle opettaa. Halusin yrittää ottaa uskonaskeleita ja rukoilin jotenkin näin, että ”Herra, seinä on vastassa enkä näe mitään ulospääsyn mahdollisuutta omin voimin. Kiitos, että olet johtanut asiat tähän pisteeseen. Kiitos, että saan luottaa sinuun, sillä minulla ei ole mitään muuta turvaa. Tapahtukoon sinun tahtosi minun elämässäni ja koko perheeni elämässä.”

Mietin, onko oikein rukoilla Jumalaa ottamaan taakka pois, sillä jos Hän on sen antanut, niin minun on se kannettava. Mutta mitä Jeesus rukoilikaan Getsemanen puutarhassa suuressa tuskassaan: ”Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk. 22:42). Jeesuskin pyysi suuressa ahdistuksessaan Isää ottamaan taakan pois, jos se vain on Isän tahto. Avain ja painopiste on sanoissa älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.

Heti tuon jakeen Raamatusta luettuani avasin One Way Missionin Raportti-lehden, ja kuin vahvistukseksi sieltä avautui ensimmäisenä näkyville Tapani Suonnon kirjoitus Tapahtukoon sinun tahtosi. Suonto kirjoittaa, miten meidän on helppo sanoa ”tapahtukoon Sinun tahtosi”, mutta emme kuitenkaan aina tarkoita sitä todella. Koska oma tahto on Jumalan tahdon tiellä, seurauksena on usein ahdistusta ja ristiriitoja uskovan elämässä.

Kun suostumme sydämestämme sanomaan ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”, tulemme täydellisesti riippuvaisiksi Jumalasta. Se johtaa tielle, jossa kaikki tapahtuu Jumalan valtakunnan parhaaksi. Se ei merkitse sitä, että vaikeudet olisivat ohi elämästämme, mutta se merkitsee sitä, että ne tuovat siunauksen. Suonto sanookin: ”Olen tullut siihen johtopäätökseen, että jokaisesta siunauksesta, jonka seurakunta saa kokea, joku ihminen maksaa myös hinnan.”

Jumala sallii meille vaikeuksia, jotta Hän voisi opettaa niiden kautta meille jotain – ja meidän kauttamme lähimmäisillemmekin. Jos Hän vain pelastaisi meidät kaikilta vaikeuksilta, näkisikö silloin kukaan Jumalan suuruutta? Paavali kirjoittaa korinttilaisille:

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, että myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Meidät, jotka elämme, annetaan aina alttiiksi kuolemalle Jeesuksen tähden, että myös Jeesuksen elämä tulisi kuolevaisessa ruumiissamme näkyviin. Tämä kaikki tapahtuu teidän takianne, jotta yhä enenevä armo saisi aikaan yhä useammissa vielä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi. Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen ihmisemme kuitenkin uudistuu päivä päivältä. Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille, jotka emme kiinnitä katsettamme näkyviin vaan näkymättömiin, sillä näkyvät ovat ajallisia mutta näkymättömät iankaikkisia. (2. Kor. 4:7-11, 15-18 Raamattu kansalle -käännöksen mukaan)

David Wilkerson sanoo, että ”Meidän uskomme tarkoitus ei ole, että pääsisimme pois vaikeasta paikasta tai että tuskallinen tilanteemme muuttuisi. Pikemminkin sen tarkoitus on näyttää Jumalan uskollisuus meitä kohtaan keskellä uhkaavaa tilannettamme. Jumala muuttaa silloin tällöin koettelemuksemme olosuhteita. Mutta vieläkin useammin Hän ei sitä tee – koska Hän haluaa muuttaa meidät!” (Kirjasta Jumala huolehtii)

Wilkerson toteaa myös, että jokainen kristitty tulee jossain vaiheessa elämäänsä sellaiseen tilanteeseen, jossa ei ole enää löydettävissä mitään ulospääsytietä. On tultu tilanteeseen, jossa ”ei ole pakotietä – ei apua, ei pelastusta muualta kuin Jumalalta itseltään”. (Kirjoituksesta Paikka nimeltä Keinojen loppu)

Mikä aiheuttaa nämä tilanteet, nämä myrskyt? Ei niitä aiheuta paholainen, vaan ne ovat Jumalan tarkoittamia niille, jotka vaeltavat vanhurskaudessa. Jumala itse on tuonut meidät tilanteeseen, jossa meillä ei ole enää omia keinoja käytettävissä, ja Jumalalla on tälle kaikelle tietty tarkoitus. Oliko paholainen johdattanut Israelilaiset Punaisen meren rantaan egyptiläiset takaa-ajajat kintereillään? Ei, vaan Jumala. Eikö Jumala sitten tiennyt, että merta on mahdoton ylittää?

Jumala oli johdattanut heidät meren rannalle mahdottomalta näyttävään tilanteeseen, mutta valmistanut samalla pelastuksenkin valmiiksi. Jumala johdatti heidät erämaahan janon ja nälän kouriin, mutta oli valmistanut pääsyn niistäkin ihmeellisellä tavalla. Israelilaisten ei olisi kuin tarvinnut kääntyä Jumalan puoleen, mutta sen sijaan he napisivat.

David Wilkerson kirjoittaa, että ”paholainen haluaa meidän ajattelevan näistä ongelmistamme: ’Siitä ei ole mitään keinoa päästä irti.’ Mutta tiedät, että Jumalalla on jo suunnitelma. Sinä vain et voi nähdä sitä. Et näe muuta kuin muurin edessäsi. Mutta Jumala näkee äärettömän paljon enemmän kuin sinä. Hänelle on helppoa mennä suoraan lävitse. Hänen toimiinsa ei liity mitään mutkia, koska Hän ei tunnusta vihollisen voimaa. Meidän on aika ryhtyä luottamaan Häneen!” (Kirjoituksesta Oikea laulu – väärällä puolella). ”Hän on laatinut sen suunnitelman jo kauan ennen kuin vaikeutesi edes alkoivat. Silti Hän haluaa odottaa viimeiseen hetkeen asti, viivytellä, kunnes luotat Häneen täysin. Hän haluaa nähdä, luovutatko elämäsi Hänen käsiinsä ja sanot: ’Elämässä ja kuolemassa minä luotan Herraan!'” (Kirjoituksesta Paikka nimeltä Keinojen loppu)

Israelin kansalla ei ollut luottamusta Jumalaan, ja niin he joutuivat uusiin koetuksiin toinen toisensa jälkeen. Samalla tavalla mekin saatamme joutua kulkemaan koetuksesta toiseen.

Wilkerson jatkaakin: ”Ei löydy työtä eikä pelastusta miehelle tai naiselle, joka jatkuvasti valittaa Jumalan edessä. Saat pysyä työttömänä lopun ikääsi. Tai jos saat työn, siitä tulee myllynkivi kaulaasi. Tässä on kyse elämästä tai kuolemasta. Sinun on tultava paikkaan, jossa voit oppia luottamaan Häneen. Jos opit sen nyt, seuraavan kriisin aikana laulat ja huudat ylistystä Vapahtajallesi. Voitto kyllä tulee – mutta vieläkin tärkeämpää on, että olet antanut kuoliniskun kaikelle epäilylle, pelolle ja epäuskolle. Mistä aloitat? Aloita katsomalla suoraan Jumalan Sanan peiliin! Harkitse viimeisen kuukauden aikana lausumiasi sanoja ja suorittamiasi toimia: Oletko napissut ja valittanut? Saatat vastata: ’Olen – mutta olen napissut Jumalan edessä.’ Aivan niin, niin sinä olet! Mitä väliä sillä on, missä ja kenelle sinä valitat, se kaikki kohdistuu Jumalaan!”

Muista, että Jumala ei koskaan johda sinua autiomaahan vain antaakseen sinun kuolla sinne. Hänellä on valmiina suunnitelma sinunkin elämäsi tilanteeseen. Nosta vain katseesi Jumalan puoleen – Hän yksin voi auttaa, ja Hän tahtoo auttaa. Hän odottamalla odottaa, että luotat vain Häneen ja sanot: ”Sinä olet minun ainoa toivoni. Minä tiedän, että vain sinä voit nyt auttaa. Luotan, että Sinä pelastat minut tästä tilanteesta. Auta minua alistumaan Sinun tahtoosi.”

Omissa asioissani Punainen meri ei auennut edessäni niin, että olisin voinut vain kävellä ulos vaikeuksistani. Sen sijaan tuntui siltä, että olisin astunut askeleen lähemmäksi pätsiä. Tiedän kuitenkin, että jokainen askel eteenpäin saa olla Jumalan tahdossa kulkemista, ja Jumalan kanssa – minun ei tarvitse kulkea yksin. Olen tosissani joutunut taistelemalla taistelemaan epäuskon siementä vastaan, joka yrittää kuiskata korvaani, että ”entäpä jos Jumala ei autakaan?”

Aivan kuin juuri tähän tilanteeseen Wilkerson sanoo: ”Jokaisessa kohdassa, jonka käännän esiin Raamatusta, näen: ’Luota minuun, ja minä näen lävitsesi. Anna vain tiesi ja toimesi minun haltuuni.’ Mitä se vaatii? Vain tätä: Pysyttele paikallasi, niin näet Herralta tulevan pelastuksen. Kysyt: ’Mutta entä, ellei mitään tapahdu?’ Tuo vastaus paljastaa epäilyn ja pelon!”

David Wilkerson jatkaa: ”Kristitty ystäväni, käänny jo tänään Jumalan puoleen ja sano: ’Herra, minä olen tehnyt kaiken, jonka osaan tässä tilanteessa. Tiedän, etten mitenkään pysty selvittämään tätä ongelmaa. Minä aion luottaa Sinuun – ja odottaa Sinun voittoasi!’ Anna Jumalan tehdä sinusta todistaja koko maailmalle – Hänen uskollisuutensa todistaja. Rakasta Häntä kaikesta sydämestäsi juuri nyt. Anna Hänen haltuunsa kaikki ongelmasi, kaikki uskosi ja luottamuksesi – ja Hän antaa sinulle oikean laulun oikealla puolella!”

Rohkaiskoon meitä Paavalin seuraavat sanat efesolaisille (Ef. 3:20-21):

Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.

Read Full Post »