Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Jumalan tunteminen’

CHOOSING GOD’S WILL
By Dave Hunt, suom. SK

Julkaistu ensi kerran toukokuussa 1991

Kiusauksen aikana erämaassa Saatana tarjoutui antamaan Jeesukselle ”kaikki maailman valtakunnat … ja niiden loiston” (Luuk. 4:5-6). Hän pelasi bluffia. Tämä maailma on todella Saatanan annettavissa kenelle hän tahtoo. Jeesus ei kiistänyt Saatanan kerskausta, että ”minun haltuuni se on annettu ja minä annan sen, kenelle tahdon”. Ehdot, joilla Saatana tarjoutui antamaan tämän maailman Kristukselle, olivat selvät: ”Jos sinä siis kumarrut minun eteeni” – mitä Jeesus tietenkään ei suostunut tekemään. Ole varuillasi! Sillä tämän maailman valtakunnat ja loisto ovat edelleen ne edut, joita Saatana tarjoaa houkutellakseen tämän ajan vastaanottajat kumartamaan itseään.

Kristuksen totiset seuraajat torjuvat tämän maailman valtakunnat ja loiston, kuten heidän Herransakin. Tämä torjuminen koskee suuresti ylistettyä uutta maailmanjärjestystä, joka on edelleen Saatanan hallussa. Kristus on luvannut uskoville jotakin paljon parempaa – ikuisen taivaallisen valtakunnan, joka on hankittu ristillä Hänen voittonsa kautta Saatanasta. Tuon voiton tuloksena Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa” (Ilm. 11:15). Maailmalliset valtakunnat katoavat pian ja niiden tilalle tulee Jumalan valtakunta maan päällä. Silloin Kristus yhdessä niiden kanssa, jotka ovat jakaneet Hänen hyljätyksi tulemisensa ja kärsimyksensä (Apt. 14:22; Room. 8:17; 2. Tim. 2:12), hallitsevat kunniassa ja lopullisessa ilossa ikuisesti.

Kristityille olisi heidän Herransa kieltämistä paistatella suosiossa ja kunnianosoituksissa, joita tämä nykyinen maailma heille antaa. Se ei tarkoita, että kristityt eivät saisi menestyä liike-elämässä, tieteessä, akateemisessa maailmassa, urheilussa jne. Itseasiassa kristittyjen pitäisi olla mahdollisimman hyviä kaikessa, mitä tekevät, mutta heidän taitonsa, kykynsä ja uutterat ponnistuksensa ovat Jumalan kunniaksi, ei heidän. Tällä maailmalla ei ole vetovoimaa uskoviin; he eivät rakasta sen taputuksia. Maailman kritiikki ja kiitokset eivät heilauta heidän kurssiaan, jota heidän on noudatettava (1. Kor. 9:24-27; 2. Tim 4. 7-8). He tietävät, että lopulta millään muulla ei ole väliä, paitsi sillä, mitä Jumala ajattelee heistä.

Meitä varoitetaan: Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. (1. Joh.:2:15). Saatanaa kutsutaan ”tämän maailman jumalaksi” (2. Kor. 4:4) ja ne, jotka rakastavat tätä maailmaa, ovat hänen puolellaan ja kunnioittavat häntä tiedostavatpa sen tai ei. Itseasiassa he ovat tiellä saatananpalvontaan, joka tulee olemaan maailmanlaajuinen uskonto Suuren Ahdistuksen aikana (Ilm. 13:4). Yksi selvä todiste siitä, että kristikunta on Saatanan viettelemä, on se tosiasia, että niille, joita maailma suuresti kunnioittaa, annetaan pelkästään sen perusteella välittömästi erityinen kunnia seurakunnassa. Kristillinen media imartelee urheilusankaria, viehättävää näyttelijätärtä, rikasta liikemiestä ja korkeassa asemassa olevaa poliitikkoa, jonka oletetaan tulleen kristityksi. Näitä liian usein kypsymättömiä ja maailmallisia uusia uskovia esitellään ja ylistellään kristillisessä TV:ssä ja nostetaan esiin seurakunnalle uskon sankareina ja roolimalleina nuorille – ja kristityt tuhansittain huokailevat ihastuneina kuunnellessaan heidän todistuksiaan. Kuitenkin nöyrä ja hurskas lähetyssaarnaaja, kypsä uskossa, joka on pysynyt uskollisena Kristukselle läpi puutteen, kiusauksien, vaikeuksien ja vaarojen vuosikymmenten ja voittanut sieluja vaikeilla työkentillä, ei juuri saa yleisöä. On ilmeistä, että keskiverto kristitty ihailee maailmallista menestystä paljon enemmän, kuin hurskautta. Jokin on pahasti vinossa!

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa” (Joh. 15;19). Pilatukselle Jeesus julisti näin: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (Joh. 18:36). Hän ei tarkoittanut, että Hänen valtakuntansa olisi täydellisesti irrotettu tästä maasta, vaan, että se ei ole tästä maailmanjärjestelmästä (worl system). Itseasiassa se vastustaa sitä. Tämä nykyinen maailmanjärjestelmä (mukaan lukien uusi maailmanjärjestys), joka kuuluu Saatanalle, täytyy tuhota, jotta Jumalan valtakunta voidaan perustaa.

Kristus tuli ”tekemään tyhjäksi paholaisen teot” (1. Joh. 3:8), minkä Hän teki ristillä (Joh. 12:31-33). Sellainen on Hänen tarkoituksensa kaikissa niissä, jotka vastaanottavat Hänet Vapahtajana ja Herrana. Saatanan teot elämässämme ja elämämme kautta ja kaikki mieltymys tähän maailmaan on tuhottava, jos Kristuksen on määrä hallita meissä. Tämä päämäärä voidaan toteuttaa vain, jos Hänen ristintyötään sovelletaan jokapäiväiseen elämäämme Pyhän Hengen voimassa. Silloin Jumalan rakkaus ja Hänen tahtonsa ja Kristuksen kaltainen luonne ilmenee sydämessämme ja elämässämme.

Pelastumattomat rakastavat maailmaa. Sitä vastoin kristityt eivät rakasta maailmaa, vaan Isää. Me olemme taivaan kansalaisia, ”josta me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi…” (Fil. 3:20-21).

Sen sijaan, että yrittäisimme tehdä merkittävää tässä maailmassa ja nauttisimme sen eduista ja iloista, me pyrimme miellyttämään Isää, koska haluamme taivaallisen ja ikuisen palkan. Edessämme oleva valinta ei ole taivaan ja helvetin välinen, kuten monet kuvittelevat. Se valinta on taivaan ja tämän maailman välinen. Hullukin vaihtaisi helvetin taivaaseen, mutta vain viisas vaihtaa tämän maailman taivaaseen. Et voi saada molempia. Et voi elää sekä Jumalalle että itsellesi. Monista ns. kristityistä on vaikeaa vastustaa tämän maailman kiusauksia ja elää kokonaan Kristukselle.

Miksi olisi vaikeaa valita elämä kuoleman sijaan, ilo surun sijaan, iankaikkinen täyttymys tunnonvaivojen sijaan, Jumalan totuus Saatanan valheiden ja tuhoisien himojen sijaan? Valinta on vaikea vain Saatanan pettämille, jotka siten uskoessaan tätä valehtelijaa, epäilevät ja loukkaavat Jumalaa. Mikä loukkaus se onkaan taivaalliselle Isälle, kun kristityt toimivat ikään kuin alistuminen Jumalan tahtoon olisi suuri uhraus – ikään kuin tämän maailman vaihtaminen taivaaseen olisi huono kauppa!

Motivaatio on keskeinen tekijä. Yksi vahva motivaatiotekijä tulee siitä, kun vertaa iankaikkisuuden pituutta lyhyeen elämään tämän maan päällä. Vain hullu vaihtaisi taivaallisen ja iankaikkisen siihen, mikä on maallista ja väliaikaista – ja muista, ettemme voi saada molempia. ”Kristityt”, joiden elämäntapa on elää sille, mitä voivat saada ja mistä nauttivat tässä maailmassa sen sijaan, että ”kokoaisivat aarteita taivaaseen” (Matt. 6:19-21), kieltävät elämällään sen uskon, jota tunnustavat huulillaan.

Niiden, jotka jokapäiväisessä elämässään valitsevat tämän maailman taivaan sijasta, ei pidä yllättyä, kun Jumala iankaikkisuudessa antaa heille täällä tehdyn valinnan. Kuinka voi joku valittaa, jos häntä ei seuraavassa elämässä viedä taivaaseen, jonka hän johdonmukaisesti hylkäsi tässä elämässä? Joku on sanonut, että tässä maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka sanovat Jumalalle ”Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun” ja niitä, joille Jumala sanoo: ”Tapahtukoon, ei Minun tahtoni, vaan sinun.” Mikä murhenäytelmä onkaan olla ikuisesti kahlehdittuna omaan tahtoonsa Hänen tahtonsa asemesta – ikuisesti vangittuna oman minänsä kanssa ja erossa Jumalasta!

Kristuksen ilmoitus Isälle, ”älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk 22:42) vei Hänet ristille. Myös meidän täytyy kieltää itsemme ja alistua ristille (Matt. 16:24). Se tekee lopun omasta minästä ja Kristuksesta tulee elämämme – kaikkemme. Tämä on viisauden polku (Job 28). Viisaat ”loistavat … kuin tähdet iankaikkisesti” (Daniel 12:3) Hänen valonsa sydämissään puhtaina astioina ikuisesti säteillen Hänen kunniaansa. Hullut perivät täydellisen pimeyden iankaikkisesti, koska ehdottomasti halusivat tehdä omiaan ja olla langenneessa tilassaan. Ihmisen kohtalo on joko iankaikkinen ilo Jumalan ja Hänen enkeliensä ja pyhien läsnäolossa – tai sitten yksinäinen ja ikuinen tuska omaan minäänsä suljettuna.

William Law ilmaisi poikkeuksellisella selkeydellä valintaa taivaan ja tämän maailman välillä. Hän sanoi, että miestä pidetään hulluna, jos hän käyttää elämänsä suunnitellen taloa, tenniskenttää, uima-allasta, eläkeasuntoa jne., jotka rakennettaisiin Marsiin – kuitenkin sellaista, joka käyttää elämänsä yhtä antautuneesti suunnitellen, saavuttaen ja nauttien sellaisista asioista tässä maailmassa, arvostetaan menestyvänä ja järkevänä. Law sanoi, että todellisuudessa molemmat ovat hulluja! Ensin mainitulla on pakkomielle maailmaan, jossa hän ei voi elää – jälkimmäinen on kiinni maailmassa, jonne ei voi jäädä. Heidän hulluutensa asteella on eroa vain muutamia lyhyitä vuosia.

Jim Elliot, nuori lähetyssaarnaaja, joka kärsi marttyyrikuoleman Ecuadorissa, sanoi sen ytimekkäästi: ”Se ei ole hullu, joka luopuu siitä, mitä ei voi pitää, saadakseen sen, mitä ei voi menettää.” Mikä murhenäytelmä onkaan vaihtaa iankaikkinen elämä tämän maailman nautintoihin. Raamattu ei sano, että synti ei anna nautintoa; se sanoo, että synnistä voi saada vain ”lyhytaikaista nautintoa” (Hepr. 11:25) – ja se on todella lyhytaikaista verrattuna iankaikkisuuden loppumattomiin aikakausiin. Todella huono kauppa!

Sanat ”iankaikkinen elämä” eivät viittaa vain Jumalan tarjoaman elämän määrään, vaan sen laatuun – elämän laatuun, jota Jumala haluaa meidän alkavan kokea tässä ja nyt. Jeesus sanoi, että iankaikkinen elämä on Jumalan ja Hänen Poikansa tunteminen (ei tietäminen) (Joh. 17:3). Paavali varoitti, että Kristus eräänä päivänä kostaa niille, jotka eivät ”tunne Jumalaa” (2. Tess. 1:8). Sopusoinnussa näiden ja vastaavien kohtien kanssa evankeliset tunnustavat, että he eivät harjoita uskontoa koskien Jumalaa, vaan että heillä on omakohtainen suhde Jumalan kanssa. Valitettavasti tästä kehuskelusta on tullut lähinnä klisee – teoriassa se kuulostaa hyvältä, mutta jokapäiväisessä elämässä siitä useinkin on hyvin vähän käytännön todisteita.

Sen tunnistaminen, että iankaikkisuus on äärettömän paljon pitempi, kuin optimistisinkaan elinajanodotteemme, antaa väkevän motivaation elää Hänelle (ja siten valita taivas tämän maailman sijaan). Jumalan todellinen tunteminen antaa kuitenkin vielä väkevämmän motivaation.

Jumalan tunteminen johtaa pyhyyteen. Hänestä yksin tulee kuluttava intohimomme, joka syrjäyttää kaikki muut halut ja voittaa synnin vallan elämässämme. Hänen sisäinen läsnäolonsa riittää tyydyttämään jokaisen kaipauksen, sillä Jumalan tunteminen on Hänen rakastamistaan – eikä ole suurempaa motivaatiota kuuliaisuuteen Hänen käskyilleen, kuin rakkaus. Itse asiassa muuta motivaatiota ei hyväksytäkään. Ei ole sattumaa, että ensimmäinen käsky kuuluu:Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi” (5. Moos. 6:5).

Kuuliaisuuden Jumalan laeille täytyy kummuta rakkaudesta Häneen. Muutoin lain kirjaimen totteleminen ei ole mitään (1. Kor. 13:1-3). Voimme antaa koko omaisuutemme köyhille ja alistua marttyyriuteen polttoroviolla Kristuksen nimen tähden, mutta jos motiivimme ei ole rakkaus, niin se kaikki on turhaa. Kristus julisti: Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani … joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani(Joh. 14:23-24).

Jumalan rakastaminen on kristillisen elämän salaisuus. Jos todella rakastamme Häntä, niin haluamme palvella ja miellyttää ja kirkastaa Häntä. Emme halua tehdä mitään tai ajatella ajatustakaan, joka herättäisi Hänessä tyytymättömyyttä, tai toisi Hänelle häpeää. Aito rakkaus Jumalaan – ja vain sellainen – tuottaa johdonmukaista pyhyyttä ja hurskautta arkielämässämme. Rakkaus on myös suurenmoinen ilon ja rauhan lähde. Se saa meidät todistamaan kadotetuille palavuudella ja ilman häpeää. Kukapa häpeäisi rakastajaansa? Ja kukapa ei mieluummin puhu hyvää rohkeasti ja jatkuvasti siitä, jota rakastaa!

Mistä löydämme tämän rakkauden, joka meillä täytyy olla Jumalaan ja jota ilman emme voi miellyttää Häntä? Se ei ole jossakin sydämemme kätkössä odottamassa löytämistä. Se ei ole myöskään meillä jo oleva mahdollisuus, joka tarvitsee vain kehittämistä. Me emme voi kehittää sitä. Sitä ei voi tuottaa vaivannäöllä. Tätä rakkautta ei ole meissä ollenkaan. Vaikka siihen liittyvät tahtomme ja tunteemme, se tulee yksin Jumalalta. Kuinka tämä rakkaus sitten saadaan? Rakkaus on hedelmä, jota Henki kantaa elämässämme (Gal. 5:22). Se on ihmeellinen, kuin hedelmä puussa – jonka vain Jumala voi tuottaa. Silti emme ole kuin puita, joilla ei ole tahtoa eikä tunteita. On selvää, että siihen sisältyy paljon enemmän Hengen kantaessa hedelmää uskovan elämässä, kuin mitä hedelmän kantaminen luonnossa sisältää. Hänen rakkautensa on avain.

Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä (1. Joh. 4:19). Tämä kertoo meille, että meidän rakkautemme Jumalaan tulee vastauksena Hänen rakkauteensa meitä kohtaan. Tiedämme Hänen rakkaudestaan Hänen Sanansa kautta. Sydämemme liikuttuu, kun uskomme, mitä Raamattu kertoo meille Hänen rakkaudestaan meihin Hänen luodessaan meidät, antaessaan Poikansa kuolemaan syntiemme tähden, kärsivällisesti kestäessään hylkäämisemme, antaessaan anteeksi ja pelastaessaan meidät rangaistukselta, jonka Hänen pyhä lakinsa vaatii synneistämme, tarjotessaan taivaan äärettömän kalliiseen hintaan. On varmaa, että Jumalan meihin kohdistuvan rakkauden mietiskelemisen täytyy tuottaa, Hänen Henkensä kautta, palavaa rakkautta Häneen.

Tarvitaan kuitenkin paljon enemmän, kuin lukea, opetella ulkoa ja uskoa, mitä Raamattu sanoo koskien Jumalaa ja Hänen rakkauttaan. Jeesus nuhteli fariseuksia, että he tutkivat kirjoituksia ja samaan aikaan kieltäytyivät tulemasta Hänen tykönsä, sen yhden, josta Kirjoitukset todistivat. Se, mitä Raamattu sanoo Jumalasta, on siellä meidän johdattamiseksi omakohtaiseen suhteeseen Hänen kanssaan. Meidän ei tule tuntea vain Hänen Sanansa, vaan meidän tulee tuntea Hänet omakohtaisesti. On olemassa läheisyys Jumalan kanssa, joka on luvattu niille, jotka tottelevat Häntä, läheisyys, joka puuttuu monen kristityn elämästä.

Niille, jotka rakastavat ja tottelevat Häntä, Kristus tarjoaa uskomattoman ihanan lupauksen: Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle” (Joh. 14:21). Tämä lupaus ilmoittaa itsensä niille, jotka rakastavat Häntä, merkitsee Hänen läsnäolonsa todellista välittämistä. Se on enemmän kuin vahva usko siihen, että Hän on kanssamme. Se on Hänen läsnäolonsa hengellinen ilmeneminen (manifestation).

Tämä läheinen toveruus (intimate fellowship) alkaa kääntymyksessä todellisella viestinnällä Jumalan Hengeltä uskovan hengelle. Jumalan henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia (Room. 8:16). Se ei ole vain oman nimen laittamista jakeeseen Joh. 3:16 ja sen omaksumista ”uskossa”. Se on Jumalan tunteminen, hyvin todellinen tunteminen, että olemme Hänen omiaan ja jatkuva yhteydenpito Hänen kanssaan rukouksessa. Siihen ei kuulu visualisoimista, kirjaamista eikä mitään tekniikkaa, vaan läheisyyttä, jonka Hän aloittaa ja lupaa pitää yllä niiden kanssa, jotka rakastavat ja tottelevat Häntä. Useimmat ihmiset, myös kristityt, tarttuisivat tilaisuuteen tulla jonkin maailmanjohtajan, astronautin, olympiavoittajan, monikansallisen yhtiön johtajan, kuuluisan sydänkirurgin, läheiseksi ja uskotuksi ystäväksi. Kuinka monet kuitenkin laiminlyövät äärettömän paljon ihanamman tilaisuuden tuntea Jumala, joka loi maailmankaikkeuden, omistaa jatkuva ja läheinen yhteys sen yhden kanssa, jolla on kaikki valta, kaikki viisaus, kaikki tieto ja joka rakastaa meitä mittaamattomasti! Ja kuten kenen tahansa, Jumalankin kumppanuutta täytyy kehittää. Se vaatii aikaa. Ja me varaamme ajan vain, jos todella tiedämme, että me voimme tuntea Jumalan ja että se kannattaa.

Hän palkitsee ne, jotka häntä (ei menestystä, nautintoa, terveyttä eikä rikkautta) etsivät” (Hepr. 11:6). Jumala sanoi Abramille: ”Älä pelkää Abram, minä olen sinun kilpes, ja sangen suuri palkkas (1. Moos. 15:1, Biblia 1776). Jumala haluaa palkita meidät itsellään. Älkäämme tyytykö mihinkään vähäisempään palkkaan – pelkkiin lahjoihin Antajan asemesta. Tavoitelkaamme ahkerasti tätä läheistä yhteyttä Jumalan kanssa, jota Hän haluaa meille jokaiselle. Sanokaamme Daavidin kanssa: ”Jumala … sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa” (Ps. 63:1) ja Paavalin kanssa: ”tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta” (Fil. 3:10). Olkoon Jumalan tunteminen ja rakastaminen meidän intohimomme, kuten se oli heidän.

TBC

 

Read Full Post »