Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kabbala’

U.N. Will Usher In Antichrist
By Geri Ungurean, 6.3.2020, suom. SK

Tämä artikkeli on kirjoitettu alun perin vuonna 2015. Uskon, että olemme näkemässä Jumalan profeetallisen sanan toteutumisen niin suurella nopeudella – tunsin tarpeelliseksi palauttaa tämä kirjoitus veljille luettavaksi ja ymmärrettäväksi.

Monet luulevat, että YK on vain kokoelma edustajia maailman valtioista – jotka ovat siellä rauhan ylläpitämiseksi kansakuntien kesken.

Veljet – tämä paha järjestö ei ole vain Israelin vastainen, vaan heitä ohjaa heidän syvä uskonsa New Age -liikkeeseen. He palvovat Lusiferia, jonka he uskovat olevan se valaistunut. Tämä selittää katkeran vihan YK:ssa Israelia ja juutalaisia kohtaan. Saatanahan vihaa juutalaisia. YK odottaa korkeinta opettajaa, joka kulkee monilla nimillä. Me kristityt käytämme hänestä itse Jumalan antamaa nimeä – tuo nimi on Antikristus.

Alkuperäinen artikkeli:

Muutama kuukausi sitten kirjoitin kaksiosaisen artikkelin okkultismin alkuperästä YK:ssa. Selitin sellaista, jota kutsutaan nimellä ”Lucis Trust” ja kerroin lyhyen historian Alice Bailey’stä, joka auttoi tuomaan lusiferistisen palvonnan YK:hon.

YK:ta koskevien nopeasti muuttuvien tapahtumien, etenkin paavi Fransiskuksen suunnitellun ilmastomuutosta ja maailman autioittamista koskevan julkilausuman valossa, minusta tuntui, että olisi hyvä päivittää aikaisemmat artikkelit. Kristittyjen on tiedettävä, mitä tapahtuu ja miksi tapahtuu. Meidän on kyettävä selittämään pelastumattomille, kuinka Saatana käyttää YK:ta tuomaan Uuden Maailmanjärjestyksen – maailmanhallituksen ja lopulta itse Antikristuksen.

Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” (2. Tess. 2:1-4)

Alku

Venäläisen teosofi Madame Helena Blavatsky’n johtava opetuslapsi Alice Ann Bailey perusti Lucifer-säätiön vuonna 1920. Vuonna 1922 nimi muutettiin Lucis Trust’iksi. Voin vain kuvitella, että tämä tehtiin sen jälkeen, kun ymmärrettiin, että nimi Lucifer varmasti pelästyttää monet, jotka lukevat ja rakastavat Jumalan Sanaa. Älä kuitenkaan erehdy, tämän ryhmän sisäinen toiminta ja pyrkimys pysyivät ennallaan.

Madame Helena Blavatsky tunnetaan New Age -liikkeen ja uuden ajan okkultismin ”äitinä”. ”Salaisessa opissaan” hän opetti, että Lusifer oli korkeampi ja vanhempi kuin Raamatun Jumala ja että Lusifer oli uhrattava ja lähetettävä maan päälle kirkon tulevien oppien vuoksi. Hän opetti, että Saatana oli todella ”hyvä” ja että hänet tunnettiin monilla nimillä, mutta lähinnä Viisauden Jumalana – Jumalan kosmisena peilikuvana. Hän kutsui häntä myös ”aamun Pojaksi” ja monissa kirjoituksissa Jumalan Pojaksi.

Oltuaan vuosia kontaktissa ns. henkimestariensa kanssa (tiedämme, että he ovat demoneja), Blavatsky julkaisi teoksen Isis Unveiled (Hunnuton Isis) vuonna 1877, valtavan menestyksekkään kirjoituksen, jota seurasi Secret Doctrine (Salainen oppi) vuonna 1888. Hän perusti Lontoossa myös okkulttisen lehden nimeltä Lucifer. Siihen mennessä Blavatsky oli hankkinut valtavan kannattajajoukon.

Kun kristinusko opettaa, että Lusifer on pahan ydin, New Age -opettajat hyväksyvät hänet valaistuneena ja palvottavana. Kun häntä jumaloidaan, meidän Jumalaamme inhotaan. Okkultismissa ja New Age -filosofiassa Lusiferia pidetään älyllisen ja henkisen vapauden edustajana. Me, jotka olemme uudestisyntyneitä ylhäältä, tiedämme, että Jumalamme heitti Lusiferin taivaasta sen jälkeen, kun hän oli päättänyt olla korkeimman Jumalan kaltainen:

Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: ‘Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan.  Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.’ Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan.” (Jes. 14:12-15)

Alice Ann Bailey sai tietonsa ”ylösnousseiden mestareiden” lähteneiltä hengiltä. Kristittyinä tiedämme, että nämä henget ovat vain demoneja, jotka toteuttavat isäntänsä, paholaisen, käskyjä. Tiedämme, että Lusiferin nimi muutettiin Saatanaksi taivaasta heittämisen jälkeen; lusiferilaiset viittaavat häneen edelleen Lusiferina.

Mitä tekemistä tällä on YK:n kanssa?

Lucis Trust on vuosien ajan ollut filosofinen ja uskonnollinen konsulttifirma kaikille YK:n jäsenille. Se on kudottu YK:n kankaaseen ja tehty niin petollisella tavalla. Tavallinen ihminen tietää Lucis Trust’ista vähän, tai ei mitään.

”YK:ssa meillä on meditaatioita pari kertaa viikossa. Meditaatiojohtaja on Sri Chin ja näin hän sanoi tästä tilanteesta: ’…YK on Jumalan valittu instrumentti; olla valittu instrumentti tarkoittaa olla jumalallinen lähettiläs, joka kantaa Jumalan sisäisen näyn ja ulkoisen ilmenemisen lippua. Eräänä päivänä maailma hellii ja vaalii YK:n sielua omanaan ylpeydellä, sillä tämä sielu on kaikkia rakastava, kaikkia ravitseva ja kaikkia tyydyttävä.’ – Donald Keys, järjestön Planetary Citizens presidentti ja kirjan Earth At Omega tekijä. YK:sta on vakaasti tulossa uuden maailmanuskonnon keskus, jossa oudolla ja saatanallisella tavalla tulevat yhteen New Age -mystiikka, panteismi, alkuperäiskansojen animismi, ateismi, kommunismi, sosialismi, lusiferilainen okkultismi, luopunut kristinusko, islam, taolaisuus, buddhalaisuus ja hindulaisuus. Tämän uuden uskon ihailijoihin ja apostoleihin kuuluu omituinen sekoitus kristallin palvojia, astrologeja, radikaaleja feministejä, ympäristönsuojelijoita, kabbalisteja, ihmisen mahdollisuuksiin uskovia, itämaisia mystikkoja, pop-psykologeja ja ”liberaaleja” pappeja, jotka yleensä yhdistettäisiin 1960-luvun omituiseen helmisandaalivastakulttuuriin. Tänä päivänä tämän nopeasti kasvavan liikkeen palvojat ovat yhtä todennäköisesti tutkijoita, diplomaatteja, yritysjohtajia, valtionpäämiehiä, kansainvälisiä pankkiireja ja valtavirran kristillisten kirkkojen johtajia.” (lähde)

Niin pelottavalta ja omituiselta kuin tämä kaikki meistä voi kuulostaa, on täysin ymmärrettävää, että Saatana perustaa YK:n kaltaisen instituution vapauttamaan pirullisen petoksensa ja eksytyksensä kadotetun maailman päälle. Sanotaan, että ”tieto on valtaa”. Uskovilla tämä tieto YK:sta ja siitä, mitä siellä todella tapahtuu, auttaa meitä arvioimaan aikaa ja ehkä jopa avaamaan joidenkin silmät epäuskoisessa pahaa aavistamattomassa maailmassa.

Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi! (Jes. 5:20)

Teosofisen seuran missio paljastuu tässä lausunnossa:

”Vastustaa jokaista dogmaattista teologian muotoa, erityisesti kristinuskoa, jota seuran johtajat pitävät erityisen turmiollisena … torjua mahdollisuuksien mukaan lähetyssaarnaajien pyrkimyksiä harhauttaa ns. ”pakanat”, mitä tulee kristinuskon todelliseen alkuperään ja dogmeihin sekä jälkimmäisten käytännön vaikutuksiin julkiseen ja yksityiseen luonteeseen ns. kristillisissä maissa.” (lähde)

Saatana on käyttänyt Jumalan sanaa, mutta vääntänyt sen ja kääntänyt ylösalaisin. Hyvä on paha, paha hyvä, aivan kuten profeetta Jesaja sanoi. Eliitti näkee valaistumisen aikakauden korkeampana – ylevämpänä – sopivampana ryhmälle edustajia kaikkialta maapallolta.

He odottavat valaistusta Ylösnousseilta Mestareiltaan ymmärtämättä, että heidän kallisarvoinen Lusiferinsa pelaa heillä. Hän lähettää demonikäskyläisiään kommunikoimaan meditaatio- ja yliaistillisten lukuryhmien johtajien kanssa. Useimmille olisi järkytys tietää, että YK on suurin okkultismin ja New Agen kannattajien kokoontuminen planeetalla.

Uutta maailmanjärjestystä (NWO) koskevia lainauksia Alice Ann Bailey’ltä:

”Uuden maailmanjärjestyksen on vastattava välittömään tarpeeseen, eikä oltava yritys tyydyttää jotakin kaukaista, idealistista näkyä. Uuden maailmanjärjestyksen on oltava sopiva maailmalle, joka on läpikäynyt tuhoisan kriisin ja ihmiskunnalle, jonka kokemus on pahasti särkenyt. Uuden maailmanjärjestyksen on laskettava perustus tulevalle maailmanjärjestykselle, joka on mahdollinen vasta toipumisen, jälleenrakentamisen ja uudelleenrakentamisen ajan jälkeen.”

”Uuden maailmanjärjestyksen valmistelujaksolla tapahtuu vakaa ja säännelty aseistariisunta. Se ei ole valinnainen. Mikään valtio ei saa tuottaa eikä järjestää varusteita tuhoaviin tarkoituksiin eikä loukkaamaan toisen valtion turvallisuutta. Uuden maailmanjärjestyksen on oltava sopiva maailmalle, joka on läpikäynyt tuhoisan kriisin.”

”Meitä kiinnostaa vain yksi aihe, uuden maailmanjärjestyksen tuominen… Nykyinen maailmanjärjestys (joka tänä päivänä on suurelta osin häiriö) voidaan muokata ja muuttaa niin, että vähitellen voi syntyä uusi maailma ja uusi ihmisrotu. Luopuminen ja uhrautuvan tahdon käyttö tulisi olla perussävelenä sodan (toisen maailmansodan) jälkeiselle välivaiheelle, ennen Uuden Aikakauden avajaisia.”

Kuten voit nähdä, YK: n tavoitteena on selvästi uuden maailmanjärjestyksen perustaminen. Tämä NWO pystyttää maailmanlaajuisen näyttämän jonkun tulemiselle. Tulemme näkemään, kuka tämä kauan odotettu henkilö on.

Ketä he odottavat?

Tietäen, että Lucis Trust on rakennettu satanistiselle perustukselle, ei ole vaikea arvata heidän lopullista päämääräänsä. He odottavat ”Herraa Maitreyaa”, tai kuten he kutsuvat häntä, ”Kristusta”. Mutta älä mene lankaan. On täysin varmaa, että hän ei ole meidän Messiaamme Jeesus Kristus.

Maitreya – Uusi maailmanjärjestys

”Tämä ’aikakauden loppuminen’ aiheuttaa väistämättä tietyn määrän luonnonkatastrofeja, kuten tulvia ja maanjäristyksiä ja olemme näkemässä dramaattisen huipentuman katastrofien määrässä ympäri maailmaa… Maitreya sanoo: ’Viimeksi tullessani Jeesuksena Raamattuun kirjoitettiin, että kun ilmestyisin uudelleen, niin luonnonvoimat häiriintyisivät. … Katastrofien huipun jälkeen tulee rauhallinen aika – väkivalta ja tuho loppuvat. Kun ihmiset saavuttavat tietoisuuden, heidän syyllisyytensä katoaa…” – Maitreya’s Mission, Volume Two, Benjamin Creme, Share International Foundation, 1993, pp186-187

Kun luin ”heidän syyllisyytensä katoaa”, ajattelin synnin syyllisyyttä ja katumusta. Okkultistit eivät kuitenkaan puhu tarpeesta tehdä parannus synnistä. He puhuvat vain valaistumisesta.

”Raamattu ennustaa Ilmestyskirjassa monia katastrofeja, jotka alkavat kuudennen sinetin napojen siirtymisestä (http://www.redmoonrising.com, Section II), ja käsittävät meteorin iskun valtamereen (8:8), suuria nälänhätiä ja vitsauksia (6:8), voimakkaan kuumuuden auringosta (16:8) ja monta muuta.”

Nämä okkultistit käyttävät Jumalan sanaa, kun se on sopivaa, mutta poikkeuksetta muuttavat ja tärvelevät sen tarkoituksiinsa. Maailmanlaajuisesti New Age -käytäntöihin osallistuu miljoonia ihmisiä. Israelissa ja kaikkialla maailmassa harjoitettava kabbala on New Agea. Israelissa on jopa arvostettuja rabbeja, jotka tunnetaan “kabbalistisina rabbeina”. Antikristus on epäilemättä uusiaikalainen. Ei ole yllättävää, että tämä kadotuksen mies pettää Israelia ahdistuksen ensimmäisten 3½ vuoden ajan.

Maitreya ennustaa nykyisen rahoitusjärjestelmän romahduksen

”Kun Yhdysvaltojen vaurauden keidas alkaa kuivua, kuten sen on tehtävä nykyisessä maailmanlaajuisessa finanssikriisissä, Lännen osakemarkkinat romahtavat. Tämä romahdus antaa hallituksille mahdollisuuden arvioida uudelleen taloudelliset prioriteettinsa, sanoo futuristi Benjamin Creme. Maailman valtiot kokoontuvat yhteen keskustelemaan, kuinka selviytyä tulevaisuudesta hallitusti.” – Share International -sivustoilta

Tämä on täysin väärää ja demonista. Kaikki, mitä meidän on tiedettävä, löytyy Jumalan Sanasta. Saatana haluaa epätoivoisesti pettää mahdollisimman monta ihmistä. Hän tietää, mitä Sanamme sanoo lopunajoista, mutta hän tietää myös, että on enemmän ihmisiä, jotka eivät usko Jumalan Sanaan, kuin siihen uskovia. Hän haluaa pitää sen sellaisena.

Veljet, kirjoittamista on vielä paljon, mutta tästä artikkelista tulisi valtava. Kehotan teitä menemään lähteisiin, joihin tässä artikkelissa viittaan. Sieltä löydätte Lucis Trust’iin osallistuvien henkilöiden ja yritysten nimiä ja monet niistä järkyttävät sinua. Tunsin hätää kirjoittaa näistä asioista. Meidän, jotka rakastamme Herraa Jeesusta Kristusta, on tiedettävä, kuinka väkevä eksytys tulee maan kansoille.

Nyt, kun paavi Fransiskus tulee pääpuhujaksi YK:ssa syyskuussa koskien ns. ilmaston lämpenemistä, juoni varmasti tiivistyy. Tämä paavi on myös todellinen marksilainen ja uskoo ”globaaliin poliittiseen auktoriteettiin”. Hän uskoo vaurauden uusjakoon. On uskomatonta, että hän uskoo myös, että maan väkilukua täytyy vähentää lähes 95 %! Muista, että paavi Fransiskus on jesuiitta. Jesuiittoja on kutsuttu Vatikaanin armeijaksi. He eivät koskaan ajatelleet, että yhdestä heistä tulisi itse paavi!

Me kaikki tarkkailemme näitä tapahtumia, mutta kristityt tietävät, mitä Jumalan profeetallinen Sana sanoo.

Olemme niitä siunattuja, jotka tietävät TOTUUDEN.

JEESUS on TOTUUS.

Jeesus sanoi hänelle: ’Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.’” (Joh. 14:6)

ÄLÄ ANNA PETTÄÄ ITSEÄSI!

Lue myös Gerin aikaisemmat artikkelit:

***

How Can I Be Saved?

Shalom b’Yeshua

MARANATHA!

grandmageri422@gmail.com

Articles at grandmageri422.me

 

Read Full Post »

The New Age Movement, Kabbalism and Antichrist: The Stage is Set
20.4.2018 by Geri Ungurean, suom. SK

Vuosien ajan olen pohtinut, kuinka Antikristus tulee pettämään Israelin kansan. Israel tulee tekemään seitsenvuotisen rauhansopimuksen hänen kanssaan. Hän auttaa heitä rakentamaan kolmannen Temppelin. Se kuulostaa kuin Israelin kansa luottaisi täydellisesti tähän mieheen.

Pohdin, voisiko Antikristus olla juutalainen, mutta sitten luin Raamatun kohdan, joka sanoo selvästi, että laittomuuden ihminen tulee kansasta, joka hävitti Temppelin vuonna 70. Se tarkoittaa, että hänen esi-isiensä olisi oltava maasta, joka oli Rooman valtakunnan sisäpuolella. Mutta se ei tarkoita, etteikö hänellä voisi olla jotakin juutalaista perintöä. On niitä, jotka uskovat, että Antikristus on muslimi. Juutalaisena en mitenkään voi uskoa, että israelilaiset luottaisivat muslimiin.

Mutta on toinenkin mahdollisuus ja tutkiessani tätä halusin ennemminkin kutsua sitä ”todennäköisyydeksi”.

Kun luet Kabbalasta tiedotussivustolta keen.com, niin haluan korostaa tiettyjä sanoja, jotka auttavat sinua paremmin ymmärtämään tätä mystistä liikettä. Laitan myös oman kommenttini tiettyjen kappaleiden alle.

***

Sivustolta keen.com:

Mikä on Kabbala? 2000 Years of Mysticism Explained

Oletko koskaan nähnyt kenenkään pitävän ranteessaan punaista lankaa? Tai kuullut Los Angeles’in Kabbala-keskuksesta, joka kerskuu, että heidän asiakkaitaan ovat esim. Madonna, Ashton Kutcher ja Lucy Liu? Mitä Kabbala itseasiassa on?

Vastaus riippuu kokonaan siitä, keneltä kysyt. Itseasiassa on kaksi Kabbalaa, toinen on juutalaisen mystiikan muotoa ja toinen hengellisten opetusten yleisen koulun muotoa. Vaikka niillä on yhteinen historiallinen juuri, niin kaksi liikettä, jotka jakavat yhteisen nimen (joka hepreaksi tarkoittaa ”vastaanotettu opetus”) ovat tänä päivänä radikaalisti erilaiset.

Perustavimmalta ytimeltään Kabbala on muinaisen juutalaisuuden kollektiivinen vastaus joihinkin suurimpiin maailmankaikkeutta koskeviin kysymyksiin: Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Onko olemassa sellaista, kuin taikuus? Mikä on hyvän ja pahan alkuperä? Itseasiassa juutalaisuuden tärkeimmät tekstit, Toora ja Talmud, suurelta osin vaikenevat näistä metafyysisistä kysymyksistä. Kabbala ponnahtaa kolmannesta kirjasta, myöhemmin kirjoitetusta kuin kumpikaan klassisista teksteistä, jotka selittävät yksityiskohtaisesti tätä mittaamattoman monimutkaista mystisen juutalaisen ajattelun koulua.

Vaikeneeko siis Toora (Vanha Testamentti) siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, onko sellaista asiaa olemassa kuin taikuus ja koskien hyvän ja pahan alkuperää?

Katsokaamme VT:n kirjoituksia:

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen (Daniel 12:2).

Onko sellaista asiaa olemassa kuin taikuus?

Siihen farao heräsi, ja katso, se oli unta. Mutta aamulla hänen mielensä oli levoton, ja hän kutsutti eteensä kaikki Egyptin tietäjät ja kaikki viisaat; ja farao kertoi heille unensa, mutta ei ollut sitä, joka olisi voinut selittää ne faraolle. (1. Moos. 41:7-8).

Silloin farao kutsutti Joosefin eteensä. Ja hänet tuotiin kiiruusti vankikuopasta. Ja hän ajatti hiuksensa ja muutti vaatteensa ja tuli faraon eteen. Ja farao sanoi Joosefille: ‘Minä olen nähnyt unen, eikä ole sen selittäjää, mutta olen kuullut kerrottavan sinusta, että kun kuulet unen, sinä voit sen selittää’. Joosef vastasi faraolle sanoen: ‘En minä; mutta Jumala antaa faraolle suotuisan vastauksen.’” (1. Moos. 41:14-16).

Kuinka hyvä ja paha saivat alkunsa?

Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä. Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ‘Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.’” (1. Moos. 2:15-17)

Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: ‘Onko Jumala todellakin sanonut: Älkää syökö kaikista paratiisin puista.’”?”

“Niin vaimo vastasi käärmeelle: ‘Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi.’”

“Niin käärme sanoi vaimolle: ‘Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.’”

“Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi. Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot. (1. Moos. 3:1-7).  Perisynti eli hyvän ja pahan alkuperä.

Joten tässä Jumalan Sanassa (VT) me näemme, että Jumala TODELLA puhui näistä kolmesta aiheesta!

Ennen kuin jatkan, haluan selventää jotakin. MINÄ RAKASTAN kansaani! En yritä väheksyä heitä mitenkään. Yritän auttaa veljiä ymmärtämään, MIKSI Antikristus tulee pettämään Israelin. Uskon koko olemukseni ytimestä, että paholainen on valmistanut Israelin kansan luottamaan ja rakastamaan sitä yhtä, joka tulee vahvistamaan seitsenvuotisen sopimuksen Israelin kansan kanssa.

Kabbalan kiistelty alkuperä

Tämä tärkeä teksti on nimeltään Zohar ja kuten sen kosmologinen sisältö, se on verhottu salaisuuteen. Ei ole edes selvää, kuka sen kirjoitti – tutkijat väittelevät siitä, kumpiko tuotti tuon valtavan opuksen, 2. vuosisadan rabbi Shimon bar Yochai, vai 13. vuosisadan espanjalainen Moses de Leon.

Legendan mukaan profeetta Elia innoitti viisaan oppineen Shimon bar Yochai’n kirjoittamaan ylös kaikki israelilaisten mystiset perinteet, jotka tuohon aikaan kulkeutuivat suusanallisesti. Peläten, että roomalaiset lopettaisivat hänen kansansa ja vaientaisivat sen viisauden, Shimon bar Yochai kirjoitti kirjaa 13 vuotta luolassa. Hänen kuoltuaan kirja oli kateissa yli 1000 vuotta, kunnes espanjalainen kirjoittaja Moses de Leon löysi ja julkaisi sen. Hän väitti, että Zohar oli kokonaan kauan sitten kuolleen rabbin autenttinen teos, mutta tutkijat eivät ole siitä niinkään varmoja. Jotkut väittävät, että hän kirjoitti oman teoksen mystiikasta (mikä olisi vaikuttava suoritus yksin häneltä) ja hyödynsi legendaarisen Shimon bar Yochai’n painoarvoa.

Luolassako – noin 2000 vuotta sitten? Mitä muita valheellisia ja hyvin demonisia opetuksia saatiin luolassa? Muhammed sai ”islamilaiset” opetuksensa luolassa. Mormonikultin Joseph Smith sai valheelliset opetuksensa luolassa…

On kuitenkin vahvat todisteet, että ei ollut mahdollista, että Zohar olisi tehty hiljattain, kuten lukuisat anakronismit, tapahtumien aikajärjestykseen liittyvät kysymykset ja suuret tyylilliset erot Moses de Leon’in muihin kirjoihin nähden. Tämä väittely painottaa vieläkin tärkeämpää kysymystä: kuinka vakavasti juutalaisten pitäisi ottaa Kabbala? Edustaako se muinaista mystiikkaa, vai vain kiehtovaa historiallista kommentaaria? Kuten tulemme näkemään, tämä kysymys on keskeinen erimielisyydessä kahden Kabbalaa koskevan modernin asenteen välillä.

Mitä Zohar todella sanoo?

Zohar on ymmärtämisen kannalta yksi haastavimmista hengellisistä teksteistä. Sen sisältö on esoteerinen ja kerroksittain merkityksellinen, niin monimutkainen, että perinteisesti vain yli 40-vuotiaat miehet katsottiin olevan riittävän valmistautuneita tutkimaan sitä! Kenties sen tunnetuin opetus on 10 ominaisuutta (sefirot), jonka kautta Jumalan (ein sof) ikuiset ja tunnistamattomat ominaisuudet ilmoittavat itsensä maailmalle (kyllä, se todella on niin monimutkainen kuin kuulostaa!). Sefirot-ominaisuudet on järjestetty puuksi ja esitetty kuvassa ja kullekin on annettu väri ja nimi. Joitakin esimerkkejä niistä ovat viisaus, ikuisuus, kuninkuus ja loisto. Monet niistä voidaan tietoisesti ymmärtää meditaation ja ankaran tutkimisen kautta, mutta toiset ovat vaikeasti tavoitettavia ja käsittämättömiä. Itseasiassa ylimmän ominaisuuden puussa sanotaan olevan tietoiselle mielelle mahdoton tietää. Zohar antaa Jumalalle erilaisia maskuliinisia ja feminiinisiä puolia ja antaa mystisiä tulkintoja kiistellyille ja fantastisille tapahtumille Toorassa (Vanha Testamentti).

Tässä jälleen sivusto käyttää New Age -sanastoa yrittäessään selittää kabbalismia: Meditaatio, tietoiselle mielelle mahdoton tietää, maskuliinisia ja feminiinisiä puolia Jumalalle

Kuinka Kabbalaa harjoitetaan nykyisin?

Joissakin juutalaisuuden muodoissa, nimittäin oikeaoppisessa hasidilaisessa lahkossa, 10 sefirot-ominaisuuden hartaan tutkimisen ajatellaan valaisevan tutkijan Tooran ”sielulle”. Nämä harjoittajat yleensä hyväksyvät, että Zohar on todella vanha teos, mutta enemmän liberaaleissa juutalaisuuden suunnissa Kabbala on enemmän kuriositeetti kuin elämäntapa, joka nähdään hyvin kiehtovana dokumenttina 13. vuosisadalta. Useimmat juutalaisen kasvatuksen saaneet amerikkalaiset eivät kohdanneet Zoharia heprealaisessa kouluopetuksessaan (aika ymmärrettävää ottaen huomioon, että kabbalistisen ajattelun käsittämätön monimutkaisuus ei helposti välity ala-asteen kolmannelle luokalle.) Siksi monille uskonnollisille juutalaisille voi olla vaikeaa käsittää globaalia mielenkiintoa Kabbalaan.

Minusta on hyvin selvää, miksi Kabbalaan on globaali mielenkiinto. Paholainen on täysin paha, mutta hyvin terävä. Hän on pystyttämässä näyttämöä Antikristuksen saapumiselle ja pettääkseen ei vain Israelin, vaan koko epäuskoisen maailman.

Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: “Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?” (Ilm. 13:4).

Kuten sanoin edellä, Kabbalalla on toiset kasvot, jotka ylittävät uskonnolliset rajat. Muutaman viime vuosisadan ajan Kabbala on kiehtonut metafyysisiä ajattelijoita eri perinteistä, kuten okkultisti Aleister Crowley ja Tarot-pöydän toinen luoja A. E. Waite (Rider-Waite -pöytä). Nämä vaikutteet ovat muovanneet Kabbalan haaran, joka todella erottuu sellaisesta harjoituksesta, jota odottaisit rabbilta. Tämän koulun ajattelun mukaan Kabbalan opetukset ovat yleisesti pyhiä ja yhteensopivia kaikkien maailmanuskontojen, ei vain juutalaisuuden, kanssa ja niiden pitäisi olla saatavana kaikille niitä etsiville. Tämä Kabbalan muoto on kehittynyt yhteydessä muihin hengellisiin harjoituksiin; esimerkiksi kukin kymmenestä sefirot-ominaisuudesta voidaan tunnistaa Tarot-kortin, planeetan ja chakran avulla. Lisäksi nämä kabbalistit ovat kokosydämisesti omaksuneet astrologian. He uskovat, että tähtien ja planetaaristen voimien on vuosituhansia tiedetty muovaavan elämäämme, mutta historiallisesti tämä viisaus on tukahdutettu.

Jälleen – MAAILMANUSKONTO on toteutumassa.

Kabbalan julkkisharjoittajat ovat useimmiten tässä leirissä, kuten ovat useimmat harjoittajat, jotka eivät samaistu juutalaisiin. Eikä ihme, koska hengellisten kabbalistien asenteet suosivat inklusiivisuutta ja universaalisuutta enemmän kuin pelkästään juutalaista Zoharin tulkintaa. Siksi nämä kabbalistit eivät korosta heprean osaamista, eivätkä vaadi ensin tutkimaan Tooraa 40 vuotta. Monille näistä harjoittajista Kabbala on vain yksi hengellisyyden näkökulma, maailmankatsomus, joka yhdistää etiikan ja henkilökohtaisen kasvun maailmankaikkeuden metafyysiseen ymmärtämiseen. Tämän haaran laajalle levinnyt vetovoima tulee ilmi viime vuosina punaisille matoille suuntautuneiden punaisten rannenauhojen määrissä. Nämä nauhat ovat enemmän kuin todistus Kabbala-keskuksen jäsenyydestä, mutta toimivat myös suojana ”pahan silmän” kirousta vastaan.

Inklusiivisuus ja universaalisuus? Voitko sanoa MAAILMANUSKONTO?

Kabbalan tulevaisuus

Mihin tämä kaikki tänä päivänä jättää Kabbalan ja mitä se merkitsee uusille harjoittajille? On epätodennäköistä, että aukko rabbiinisten tutkijoiden ja astrologiaa noudattavien sekulaarien harjoittajien välillä umpeutuisi lähiaikoina. Ailahtelevampi kysymys on, että mitä tapahtuu hengelliselle Kabbalalle, kunhan julkkisrieha häviää? Ehkä sen suosio on merkki Kabbalan kauaskantoisesta vetovoimasta. Kabbalaan kuuluu tasavertaiset osat, ankara henkinen harjoitus ja metafyysinen opas, joista kannattajat – sekä juutalaiset että muut – saavat valaistumista ja hengellistä viisautta, joka tuskin vaihtelee trendien mukana. Mystiikan koulukunnalle, joka on hämmentänyt terävimpiä mieliä lähes kahden vuosituhannen ajan ja todennäköisesti ollut olemassa kauan ennen, kuin se kirjoitettiin, vallassa pysyminen on käytännössä takuuvarmaa.

Eikö olekin mielenkiintoista, että ns. Kabbalan viisaus saatiin ensimmäisellä vuosisadalla sen jälkeen, kun Herramme Jeesus Kristus oli tullut maan päälle – tehtäväänsä antamaan itsensä lopullisena syntiuhrina niille, jotka tekisivät parannuksen ja luottaisivat Häneen täydellisesti?

Kabbala

Amerikkalaiset tietävät hyvin vähän Kabbalasta. He kyllä tietävät, että Madonna ym. julkkikset harjoittavat sitä. Se, mitä olen löytänyt koskien Kabbalaa, järkyttää monia kristittyjä, mutta toivottavasti he osaavat yhdistää pisteet ja näkevät, kuinka Kabbala tekee Antikristukselle mahdolliseksi narrata Israel allekirjoittamaan seitsenvuotinen rauhansopimus; ja täydellisesti voittaa heidän luottamuksensa. – lähde

***

Kabbalistirabbien opetuksia

  • Sielunvaellus (Reincarnation)
  • Meditaatio (Itämainen, mystinen)
  • Puhuminen kuolleille ja kanavointi
  • Astrologia

Näyttämö on valmis

Itse uskon, että Antikristus on jo Israelissa. Kabbala on tehnyt helpommaksi Saatanan homman pettää Israel luottamaan ”laittomuuden ihmiseen” messiaanaan. Olen varma, että kun hän tulee heidän luoksensa tarjoutuen allekirjoittamaan seitsenvuotisen rauhansopimuksen suojelemaan heitä vihollisiltaan; ja puhuu kolmannen temppelin rakentamisesta – niin enimmäkseen kabbalistinen Israelin kansa (korostus suomentajan) toivottaa hänet sydämellisesti tervetulleeksi luullen, että nyt heidän messiaansa on vihdoin tullut.

Mutta kun tätä sopimusta on kulunut 3½ vuotta, niin Antikristus istuu Temppelissä ja julistautuu Jumalaksi. Vasta silloin Israelilaisten silmät avautuvat. Kaksi kolmannesta heistä Antikristus tappaa, samalla kun yksi kolmannes pakenee kukkuloille. Herra avaa heidän silmänsä ja he näkevät, että he hukkasivat etsikkoaikansa – ja että Jeesus Kristus ON todella heidän Messiaansa!

Toivon, että tämä artikkeli toisi ymmärrystä monille. Jos teillä on juutalaisia ystäviä tai perhe – niin rukoilkaa, että voisitte näyttää tämän heille.

”Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi.” (5. Moos. 18:10-12).

MARANATA!

Read Full Post »

Luciferian Worship at U.N. Will Usher in Antichrist
By Geri Ungurean, 14.12.2017, suom. SK

Tämä artikkeli kirjoitettiin alun perin vuonna 2015. Uskon, että olemme näkemässä Jumalan profeetallisen sanan toteutuvan niin suurella nopeudella – tunsin tarvetta tuoda tämä kirjoitus takaisin veljille luettavaksi ja ymmärrettäväksi. Monet uskovat, että YK on vain maailman valtioiden edustajien kokoontuminen.

Veljet – tämä paha järjestö ei ole vain Israelin vastainen, vaan heitä ohjaa syvä usko New Age -liikkeeseen. He palvovat Lusiferia, jonka uskovat olevan se valaistunut. Tämä selittää YK:n katkeran vihan Israelia ja juutalaisia kohtaan. Saatanahan vihaa juutalaisia. YK odottaa korkeinta opettajaa, joka kulkee monella nimellä. Me kristityt käytämme hänestä itse Jumalan antamaa nimeä – ja tuo nimi on Antikristus.

Alkuperäinen artikkeli:

Joitakin kuukausia sitten kirjoitin kaksiosaisen artikkelin YK:n okkultismin alkuperästä. Selitin jotakin sellaista, josta käytetään nimeä ”Lucis Trust” ja annoin lyhyen historian Alice Bailey’stä, joka auttoi tuomaan lusiferilaisen palvonnan YK:hon.

Nopeasti muuttuvien YK:ta koskevien tapahtumien valossa, varsinkin suunnitellun paavi Fransiskuksen puheen ilmastomuutoksesta ja maailman väestön vähentämisestä, minusta tuntui, että olisi hyvä päivittää aikaisempi artikkeli. Kristittyjen täytyy tietää, mitä on tapahtumassa ja miksi. Meidän täytyy kyetä selittämään pelastumattomille, kuinka Saatana käyttää YK:ta tuomaan uusi maailmanjärjestys (NWO) – maailmanhallitus ja lopulta itse Antikristus.

Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. (2. Tess. 2: 1-4)

Alku

Alice Ann Bailey, johtava venäläisen teosofi Madame Helena Blavatsky’n opetuslapsi, muodosti vuonna 1922 Lucifer Trust’in, joka nimi muutettiin Lucis Trust’iksi. Voin vain kuvitella, että tämä tapahtui heidän ymmärrettyään, että nimi Lucifer varmasti hälyttäisi monet, jotka lukevat ja rakastavat Jumalan Sanaa. Älä kuitenkaan erehdy, tämän ryhmän sisäinen toiminta ja tendenssi pysyivät samana.

Madame Helena Blavatsky tunnetaan New Age -liikkeen ja modernin okkultismin ”äitinä”. Kirjassaan ”Salainen oppi” hän opettaa, että Lusifer on korkeampi ja vanhempi kuin Raamatun Jumala ja että Lusifer oli uhrattava ja lähetettävä maan päälle, kirkon tulevan opin vuoksi. Hän opettaa, että Saatana on todella hyvä ja että hänet tunnetaan monilla nimillä, mutta pääasiassa viisauden Jumalana – Jumalan kosmisena heijastuksena. Hän kutsui häntä myös ”aamun Pojaksi” ja monissa kirjoituksissa Jumalan Pojaksi.

Vuosien yhteyden jälkeen ns. henkimestareihinsa (tiedämme heidän olevan demoneja) Blavatsky julkaisi vuonna 1877 teoksensa ”Hunnuton Isis”, valtavan menestyksekkään kirjoituksen, jota seurasi ”Salainen oppi” vuonna 1988. Lontoossa hän myös perusti okkulttisen lehden nimeltä ”Lucifer”. Tuolloin Blavatsky oli jo hankkinut valtavan kannattajakunnan.

PALJASTETTU! Lucis Trust’in presidentti puhuu ~ Saatana, Lusifer & YK

Kun kristinusko opettaa, että Lusifer on pahan olemus, niin New Age -opettajat omaksuvat hänet valaistuna ja sellaisena, jota tulee palvoa. Kun häntä jumaloidaan, niin meidän Jumalaamme inhotaan. Okkultismissa ja New Age -filosofiassa Lusiferia pidetään älyllisen ja hengellisen vapauden edustajana. Me, jotka olemme uudestisyntyneet ylhäältä, tiedämme, että meidän Jumalamme heitti Lusiferin ulos taivaasta sen jälkeen, kun hän oli päättänyt olla korkeimman Jumalan kaltainen:

Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: ’Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.’ Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan. (Jes.14:12-15)

Alice Ann Bailey sai tietonsa ”Nousseet Mestarit” -vainajahengiltä. Kristittyinä tiedämme, että nämä henget ovat vain demoneja, jotka toteuttavat isäntänsä – paholaisen – käskyjä. Tiedämme, että Lusiferin nimi muutettiin Saatanaksi hänen tultuaan heitetyksi ulos taivaasta ja lusiferilaiset puhuvat hänestä edelleen Lusiferina.

Miten tämä liittyy YK:hon?

Lucis Trust on ollut vuosien ajan filosofinen ja uskonnollinen konsulttifirma kaikille YK:n jäsenille. Se on punoutunut YK:n kudokseen ja tehnyt sen niin petollisesti. Keskiverto henkilö tietää Lucis Trust’ista vain vähän tai ei mitään.

”Meillä on YK:ssa meditaatioita pari kertaa viikossa. Meditaatiojohtaja on Sri Chin ja hän sanoi tästä tilanteesta näin: ’… YK on Jumalan valittu instrumentti. Olla valittu instrumentti tarkoittaa olla jumalallinen sanansaattaja, joka kantaa Jumalan sisäisen näyn ja ulkoisen ilmenemisen lippua. Eräänä päivänä maailma arvostaa ja vaalii YK:n sielua omanaan ylpeydellä, sillä tämä sielu on kaikkia rakastava, kaikkia ravitseva ja kaiken toteuttava.’” – Donald Keys, planetaaristen kansalaisten (Planetary Citizens) presidentti ja kirjan Earth At Omega tekijä.

”YK on vakaasti tulossa keskukseksi synkretistiselle uudelle maailmanuskonnolle, oudolle ja pirulliselle New Age -mystiikan, panteismin, alkuperäiskansojen animismin, ateismin, kommunismin, sosialismin, lusiferilaisen okkultismin, luopuneen kristinuskon, islamin, taolaisuuden, buddhalaisuuden ja hindulaisuuden yhteen tulemiselle. Tämän uuden uskonnon uskovaisiin kuuluu kummallinen sekoitus kristallinpalvojia, astrologeja, äärifeministejä, ympäristönsuojelijoita, salaliittolaisia, ihmisen mahdollisuuksiin uskovia, itämaisia mystikoita, pop-psykologeja ja liberaaleja pappeja, jotka yleensä tahdotaan yhdistää 1960-luvun kummalliseen helmisandaalijalkaiseen vastakulttuuriin. Tämän päivän palvojat tässä nopeasti laajenevassa liikkeessä ovat kuitenkin todennäköisesti tiedemiehiä, diplomaatteja, yritysjohtajia, valtionpäämiehiä, kansainvälisiä pankkiireja ja valtavirran kristillisten kirkkojen johtajia.” source

Niin pelottavalta ja kummalliselta kuin tämä kaikki saattaa meistä tuntua, on täysin ymmärrettävää, että Saatana perustaa YK:n kaltaisen instituution vapauttamaan pirullisen petoksensa ja harhansa kadotetun maailman päälle. Sanotaan, että ”tieto on valtaa”. Kun uskovilla on tämä tieto YK:sta ja siitä, mitä siellä TODELLA tapahtuu, se auttaa heitä erottamaan aikoja ja ehkä jopa avaa joidenkin silmät epäuskoisessa pahaa aavistamattomassa maailmassa.

Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi!(Jes. 5:20)

Teosofisen seuran missio paljastuu tässä lausunnossa:

”Vastustamaan jokaista dogmaattisen teologian muotoa, varsinkin kristillistä, jonka Seuran johtajat katsovat erityisen turmiolliseksi…  torjumaan niin paljon kuin mahdollista lähetyssaarnaajien vaikutuksia pettämään ns. ”pakanoita” koskien kristinuskon todellista alkuperää ja oppeja sekä jälkimmäisten käytännöllisiä vaikutuksia julkiseen ja yksityiseen ilmapiiriin ns. kristityissä maissa.” (source)

Saatana on käyttänyt Jumalan Sanaa, mutta vääntänyt sen ja kääntänyt ylösalaisin. Hyvä on pahaa ja paha hyvää, juuri kuten profeetta Jesaja sanoi käyvän. Eliitti näkee valaistuksen ajan korkeampana – ylevämpänä – sopivampana ryhmälle edustajia kaikkialta maapallolta.

He etsivät Nousseilta Mestareiltaan valaistusta tajuamatta, että heidän kallisarvoinen Lusiferinsa käyttää heitä pelinappuloina. Hän lähettää langenneita enkelikäskyläisiään (demoneita) kommunikoimaan meditoimisen ja okkulttisten lukupiirien johtajien kanssa. Useimmat ihmiset järkyttyisivät, jos saisivat tietää, että YK edustaa okkultismin ja New Age’n kannattajien suurinta kokoontumista planeetalla.

Lainauksia Alice Bailey’ltä koskien uutta maailmanjärjestystä (NWO, New World Order):

”NWO:n on vastattava välitöntä tarvetta, eikä oltava vain yritys tyydyttää jokin kaukainen idealistinen näky. NWO:n on oltava sopiva maailmalle, joka on käynyt läpi tuhoisan kriisin ja ihmiskunnalle, joka on tuon kokemuksen pahasti särkemä. NWO:n on laskettava perustus tulevalle maailmanjärjestykselle, joka on mahdollinen vasta toipumisen ja jälleenrakentamisen ajan jälkeen.”

”NWO:n valmisteluvaiheessa on oleva vakaa ja säännelty aseistariisunta. Se ei ole vapaaehtoinen. Yhdenkään valtion ei sallita tuottaa ja järjestää mitään varusteita tuhoisiin tarkoituksiin tai loukkaamaan jonkin toisen valtion turvallisuutta. NWO:n täytyy sopia maailmalle, joka on käynyt läpi tuhoisan kriisin.”

”Meitä kiinnostaa vain yksi aihe, NWO:n tuominen… nykyinen maailmanjärjestys (joka tänä päivänä on paljolti epäjärjestystä) voidaan muokata ja muuttaa niin, että uusi maailma ja uusi ihmisrotu voivat vähitellen tulla esiin. Luopuminen ja uhrautuvan tahdon käyttäminen pitäisivät olla perussävel toisen maailmansodan jälkeen ennen Uuden Aikakauden (New Age) avajaisia.”

Kuten näet, niin YK:n päämäärä on selvästi NWO:n perustaminen. Tämä NWO pystyttää globaalin näyttämön erään tulemukselle. Tulemme näkemään, kuka tämä kauan odotettu henkilö on.

Ketä he odottavat?

Tietäen, että Lucis Trust rakennettiin saatanalliselle perustukselle, ei ole vaikea arvata heidän lopullista päämääräänsä. He odottavat ”Herraa Maitreyaa”, tai kuten he häntä kutsuvat, ”Kristusta”. Älä kuitenkaan anna vetää itseäsi nenästä. On täysin varmaa, että hän ei ole meidän Messiaamme, Jeesus Kristus.

Maitreya – Uusi maailmanjärjestys

”Tämä ’aikakauden loppu’ väistämättä tuottaa tietyn määrän luonnonkatastrofeja kuten tulvia ja maanjäristyksiä ja olemme näkemässä dramaattisen huipentuman katastrofien määrässä, joita tapahtuu maailmanlaajuisesti… Maitreya sanoo: ’Kun viimeksi tulin Jeesuksena, niin Raamattuun kirjoitettiin, että kun taas ilmestyisin, niin luonnon peruselementit järkkyisivät.’”

”… Kun katastrofit ovat saavuttaneet huippunsa, tulee rauhallinen aika – väkivalta ja tuhoaminen loppuvat. Kun ihmiset saavat tietoisuuden, heidän syyllisyytensä häipyy…” –Maitreya’s Mission, Volume Two, Benjamin Creme, Share International Foundation, 1993, pp186-187

Kun luin sanat ”heidän syyllisyytensä häipyy”, ajattelin synnin syyllisyyttä ja parannusta. Okkultistit eivät kuitenkaan puhu tarpeesta katua syntiä He puhuvat vain valaistumisesta.

”Ilmestyskirjassa Raamattu ennustaa monia katastrofeja alkaen kuudennen sinetin napojen siirtymisestä ja sisältäen meteorin iskun valtamereen (Ilm. 8:8), nälänhätää ja ruttoa (Ilm. 6:8), kovaa kuumuutta auringosta (Ilm. 16:8) ja monia muita.”

Nämä okkultistit käyttävät Jumalan Sanaa, kun sopii, mutta aina muuttavat ja tärvelevät sen tarkoituksiinsa. Maailmalla on miljoonia ihmisiä, jotka osallistuvat New Age -harjoituksiin. Kabbala, jota harjoitetaan Israelissa ja kaikkialla maailmassa, on New Agea. Israelissa on jopa kunnioitettuja rabbeja, jotka tunnetaan ”kabbalistirabbeina”. Antikristus on epäilemättä uusiaikalainen. Ei ole yllättävää, että tämä kadotuksen ihminen pettää Israelin ensimmäisten 3½ vuoden aikana ahdistusta (Lähde: Herran Maitreya’n ennustuksia).

Maitreya ennustaa nykyisen rahajärjestelmän romahduksen.

”Kun Yhdysvaltain ’vaurauden keidas’ alkaa kuivua, kuten sen täytyykin nykyisessä globaalissa finanssikriisissä, niin Lännen osakemarkkinat romahtavat. Tämä romahdus antaa hallituksille tilaisuuden uudelleenarvioida taloudellisia prioriteettejaan, sanoo futuristi Benjamin Creme. Maailman valtiot kokoontuvat yhteen keskustelemaan, kuinka selviytyä tulevaisuudesta säällisesti.” (From the Share International websites. – source)

Tämä on täysin väärää ja demonista. Saatana pyrkii epätoivoisesti pettämään, niin monta ihmistä, kuin voi. Hän tietää, mitä Raamattumme sanoo lopunajoista, mutta hän tietää myös, että on enemmän niitä, jotka eivät usko Jumalan Sanaan, kuin niitä, jotka uskovat. Hän haluaa, että näin jatkuu.

Veljet, olisi niin paljon kirjoitettavaa, mutta tästä artikkelista tulisi valtavan pitkä. Kehotan teitä menemään lähteisiin, joihin on viitattu tässä artikkelissa. Sieltä löydätte ihmisten ja yhtiöiden nimiä, jotka osallistuvat Lucis Trust’iin ja monet nimistä järkyttävät sinua.

Minusta tuntui, että on kiire kirjoittaa näistä asioista. Me, jotka rakastamme Herraa Jeesusta Kristusta, tarvitsemme tietää, kuinka Väkevä Eksytys tulee maan kansojen päälle.

Nyt, kun paavi Fransiskus tulee pääpuhujaksi YK:ssa syyskuussa koskien ns. globaalia lämpenemistä, niin salaliitto varmasti vahvistuu. Tämä paavi on myös aito marxilainen ja uskoo ”globaaliin poliittiseen valtaan”. Hän uskoo varallisuuden uusjakoon. On uskomatonta, että hän uskoo myös, että maailman väestöä on vähennettävä 95 %!  Muistakaa, että paavi Fransiskus on jesuiitta. Jesuiittoja on sanottu Vatikaanin armeijaksi. He eivät koskaan ajatelleet, että yhdestä heistä tulisi itse paavi!

Me kaikki tarkkailemme näitä tapahtumia, mutta kristityt tietävät, mitä Jumalan profeetallinen Sana sanoo.

Me, jotka tiedämme TOTUUDEN, olemme autuaita. JEESUS on TOTUUS.

”Jeesus sanoi hänelle: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.(Joh. 14:6)

ÄLÄ ANNA PETTÄÄ ITSEÄSI!

MARANATA!

grandmageri422@gmail.com

Article at grandmageri422.me

 

 

Read Full Post »

Judaismi, uus-judaismi, tooraoppi – termejä, jotka eivät monelle kerro yhtään mitään. Niillä kuvataan liikehdintää, joka on saanut valtaansa valitettavan paljon ihmisiä. Monet kristityt ovat innostuneita palaamaan heprealaisille juurilleen ja alkavat noudattaa erilaisia tooran säädöksiä. Nämä ihmiset suhtautuvat kriittisesti joulun ja pääsiäisen viettoonkin. Jeesustakin pitäisi kutsua Jeshuaksi – vai olisiko Yeshua parempi? Seuraava artikkeli kutsuu tätä ilmiötä nimellä ”heprealaisten juurten liike” (Hebrew Roots Movement, HRM).

Tarkennuksena on sanottava, että ei ole mitään väärää, jos kristitty viettää juutalaisia juhlia tai osallistuu sapattiaterialle. Harhassa ollaan silloin, jos ruvetaan ajattelemaan, että Jeesuksen sovitustyö yksin ei riitä pelastukseen, vaan on tehtävä jotain pelastumisensa eteen. Laki on sitä varten, että se osoittaa meidät syntisiksi ja ohjaa Jeesuksen ristin juurelle. Emme ole enää lain alla, vaan se on jo puolestamme täytetty!



Bewitching Believers Through The Hebrew Roots Movement
Fisher, G. Richard 1.1.2014, suom. SK

Vanhan virren ”I Would Be Like Jesus” kertosäkeistössä sanotaan ”Be like Jesus, this my song, in the home and in the throng; Be like Jesus all day long! I would be like Jesus (Olla kuin Jeesus, tämä on lauluni, kotona ja ihmisten joukossa; Olla kuin Jeesus kaiken aikaa! Tahtoisin olla kuin Jeesus).”

Moni kristitty ei tiedosta, että käynnissä on taistelu jossa osapuolina ovat juutalaisten ulkoiset piirteet ja rituaalit hengellisyyden keinona sekä pyhitys ja todella raamatulliset keinot, jotka ovat sisäisiä sydämen asioita. Kukaan ei kiistä, että olla enemmän Jeesuksen kaltainen on hyvin kiitettävä päämäärä. Meidänhän tulee alinomaa katsoa Häneen (Hepr. 12:2) ja nähdä Hänet lopullisena esimerkkinämme (1. Piet. 2:21). Mutta jokaisella matkalla elämässä meidän täytyy päättää, kuinka aiomme päästä perille. Jeesuksen kaltaisuuteen liittyvä laajempi kysymys on: Mitä se todella merkitsee? Millaiselta se näyttää ja kuinka siihen päästään?

David Flusser, edesmennyt juutalainen oppinut ja ensimmäisen vuosisadan Israelin elämän tutkija, sanoi naulan kantaan: ”Jeesus oli juutalainen kaikin tavoin” (Jewish Sources in Early Christianity, Adama Books, New York, 1987, p.7). Ei voida mitenkään kiistää, että Jeesus syntyi juutalaisena ja eli noudattaen juutalaista uskoa. Hän teki sen täyttääkseen täydellisesti jokaisen lain vaatimuksen. Hän teki sen meidän puolestamme (Room. 8:1-4) ja Hän jatkaa sitä meissä, jos olemme todellisia uskovia.

Joten jos haluamme olla Jeesuksen kaltaisia, niin merkitseekö se, että meidän täytyy tulla uskoaan harjoittaviksi juutalaisiksi? Pitäisikö pakanauskovien yrittää olla messiaanisia juutalaisia? Voivatko he olla? Pitäisikö pakanoiden pitää kipaa, palvoa synagoogassa, puhaltaa shofaria, käyttää rukousshaalia, käyttää Jeesuksesta nimeä Yeshua, pitää Vanhan Testamentin juhlia ja ruokavaliota koskevat lait ja antaa pastoreilleen rabbin titteli, vaikka Matt. 23:8 kieltää? Ovatko juutalaiset seremoniat ja käytännöt tehokkaita?

Täytyykö meidän ennallistaa ensimmäisen vuosisadan käytännöt ollaksemme hyviä kristittyjä? Fariseukset harjoittivat kaikkia seremonioita, mutta heidän tarinansa on varoitukseksi, koska Jeesus sanoi heille, että he harjoittivat niitä turhaan (Matt.15:7-9, ks. myös Matt. 23).

Onko siis juutalaisuus lähes jumalisuutta? Eräs nykyajan liike vastaisi tähän kysymykseen syvällä rintaäänellä – ”kyllä, enemmän tai vähemmän!” Tätä kasvavaa liikettä kutsutaan heprealaisten juurten liikkeeksi (Hebrew Roots Movement = HRM). Valitettavasti siitä puuttuu yhteinen, yhtenäinen, johdonmukainen teologia, opillisen valvonnan sisäinen mekanismi ja se on täynnä yksinäisiä susia, jotka näyttävät muodostavan sen mäheltäessään juutalaisiin lisukkeisiin kiinnittäytymisen puitteissa (as they go along in terms of attachment to Jewish accoutrements).

Jotkut HRM-liikkeessä ovat pahasti seonneet Kolminaisuuden kieltämisessään ja näyttävät tuntevan Jeesuksen vain lihassa. Kuten tulemme näkemään, niin tämä liike on idea, näkemys, asenne eli filosofia; yhteinen käsitys, että juutalaiset perinteet ja juutalaisuus ovat seurakunnalle paljon korkeampia, vuorenvarma keino syvempään pyhitykseen ja joillekin mahdollisesti jopa pelastukseen.

HRM-liikkeen määritteleminen on vaikeaa, koska se on niin hajanainen ja koostuu niin monista vertailukelvottomista ryhmistä ja yksilöistä. Se on liikkuva maali. Se on valtava pitopöytä kaikkea alkaen oppineisuudesta, kuten synoptisen tutkimuksen Jerusalemin koulussa, ns. kolmansiin kyselijöihin (Third Questers), yksilöihin, jotka harjoittavat subjektiivista improvisoitua pop-juutalaisuutta. Se voi sisältää jopa keskiaikaista mystistä Kabbalaa esoteerisine numerologioineen.

Useimmiten siinä ei tehdä eroa Vanhan Liiton ja Uuden Liiton välillä eikä Raamatun ja Talmudin välillä. Tämä liike voi pakottaa lakihenkisyyden valtavalla voimalla ja joissakin tapauksissa vain ehdottaa juutalaisia käytäntöjä, joiden he sanovat antavan meille syvemmän ymmärryksen sekä tekevän meistä ”aidompia” uskovia.

Tässä on sitten HRM-liikkeen löysä määritelmä: Se on hyvin moderni liike, joka väittää, että ”meidän täytyy herättää ensimmäisen vuosisadan juutalaisuus (juutalaiset juuremme) ja ensimmäisen vuosisadan juutalaisten elinympäristö ja elämäntapa ja määrätä ne sekä juutalaisille että ei-juutalaisille uskoville. Se ei ole vain akateemista tutkimusta ymmärtääksemme paremmin Raamattua ja sen kontekstia, vaan pikemminkin ennallistamisliike, joka väittää, että seurakunta on siirtynyt pois juutalaiselta perustukseltaan ja ollakseen aito sen täytyy palata juutalaisempaan elämäntapaan.

Vaikka on suurta etua, jos tutkii arkeologiaa, maantiedettä, sosiologiaa, uskontoa ja muinaisen raamatullisen maailman tapoja, niin siitä ei seuraa, että meidän täytyisi tuoda uudelleen ja matkia noita aikoja kielen tapojen ja jopa pukeutumisen suhteen.

Suuressa osassa HRM-liikettä on selvää, ettei se ole vain ensimmäisen vuosisadan tutkiminen tulkinnan, tiedottamisen ja valaistuksen vuoksi, joka saa liikkeen menestymään, vaan juutalaisen Talmudin, joka valmistui kauan Jeesuksen jälkeen vuosina 400–500, perinteiden ja käytäntöjen noudattaminen. (The Encyclopedia of Jewish Religion, Holt, Rinehart and Winston, New York, 1965, p. 374). Itseasiassa on olemassa kaksikin Talmudia, nimittäin babylonialainen Talmud ja palestiinalainen Talmud. Talmudit poikkeavat toisistaan monissa tavoistaan, perinteistään ja käytännöistään.

Juutalainen uskova Stephen Katz ilmaisee huoliaan sanoessaan: ”Suuri osa juutalaisten juurten liikettä perustuu itseasiassa myöhempään juutalaiseen/rabbiiniseen perinteeseen. Vielä tärkeämpää on, että kysymys siitä tarvitsevatko pakanat juutalaisen elämäntavan lisäämistä ja paluuta juutalaisille juurille, ratkaistiin Jerusalemin kokouksessa Apostolien tekojen 15. luvussa. Evankeliumin suuri uutinen on, että Jeshuassa juutalaisilla ja pakanoilla on suora pääsy Jumalan tykö.” (The Jewish Roots Movement: Flowers and Thorns, March 1, 2001).

Käytännössä monet HRM-liikkeen puolestapuhujat vetävät sisältönsä enemmän talmudilaisesta juutalaisuudesta kuin Vanhan tai Uuden Testamentin juutalaisuudesta. Apt. 15 puhuu suoraan pakanauskovien suhteesta juutalaisuuteen. Apostoli Jaakob sanoi juutalaisuskoville, että heidän ei pitäisi häiritä pakanauskovia. Jakeessa 19 Jaakob sanoo käskevästi: Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen.” Sitten lähti virallinen kirje pakanoille vahvistamaan päätöksen: ”Koska olemme kuulleet, että muutamat meistä lähteneet, joille emme ole käskyä antaneet, ovat tehneet teidät puheillaan levottomiksi ja saattaneet sielunne hämminkiin (sanoen että tulee ympärileikkauttaa itsensä ja pitää laki)” (jae 24, Suuri Ilosanoma). Toisin sanoen: ”Lakatkaa tekemästä pakanoita juutalaisiksi!”

Messiaaninen juutalaisuskova Stan Telchin näkee juutalaisen lain ja käytännön määräämisen pakanoille yhtenä messiaanisen juutalaisen liikkeen huolestuttavammista puolista: ”Tiedän, että juutalaisuskovien ylivoimainen enemmistö ei käy messiaanisissa synagoogissa. On sanottu, että alle viisi prosenttia USA:n juutalaisuskovista käy niissä. … Monet juutalaiset, jotka olen vienyt sellaisiin synagoogiin, ovat sanoneet minulle, että heistä tuntui, kuin olisivat katselleet pilakuvaa – jäljitelmää eikä todellista asiaa” (Messianic Judaism Is Not Christianity, Chosen Books, Grand Rapids, MI, 2004, p. 83).

Jos Telchin’in tilastot ovat lähelläkään totuutta, se tarkoittaa, että jopa 95 % messiaanisten synagoogien kävijöistä on pakanoita ja vain 5 % juutalaisia. Se tarkoittaa, että pakanoita ”käännytetään” juutalaisuuden muotoihin, jotka jopa monet juutalaiset hylkäävät. Se kääntää Apt. 15. luvun päälaelleen. Todella iso kysymys heprealaisten juurten opettajille kuuluu: ”Miksi messiaanisissa synagoogissa ja messiaanisissa yhteisöissä (fellowships) on paljon enemmän pakanauskovia kuin juutalaisia?”

Juutalaisen käytännön määrääminen ei-juutalaisille uskoville muodostaa todella vakavan ongelman, joka edistää elitismiä, turhaa hajaannusta, laajaa hämmennystä ja epäraamatullisia käytäntöjä. Voimme melkein ymmärtää juutalaisia, jotka kääntyvät Kristukseen ja edelleen yrittävät pitää perheperintönsä kulttuurillisia puolia ja juhlia. Elleivät heidän tarkoituksensa ja motiivinsa ole lakihenkisiä ja jos näitä asioita ei tehdä pelastuksen vuoksi eikä uskonnollisesta elitismistä, niin siitä voi olla jotakin pientä hyötyä. Silti niiden määrääminen pakanoille (kuten asia useimmiten on) on suora loukkaus Paavalin sanoille kolossalaisille: ”Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen” (Kol. 2:16-17). Paavali siis sanoo pakanoille Kolossassa, että heidän ei tule antaa kenenkään pakottaa heille juutalaisuutta. Eikö Paavali kertonut efesolaisille, että pelastetut juutalaiset ja pakanat ovat nyt yksi uusi ruumis ja yksi uusi ihminen – seurakunta (Ef. 3:1-8)?

Olemme jo maininneet hyvin hämmentävän käytännön määrätä myöhäisempi Talmud ja talmudilaiset perinteet Uuden Testamentin uskoville (pakanoille tai juutalaisille). Eikö tämä ole yhtä vakavaa, kuin mikä tahansa kulttien kannattajille määrätty Raamatun ulkopuolinen kirja? Osalla Talmudia ei ole mitään yhteistä Uuden Testamentin kanssa ja heijastaa vain myöhempää juutalaisuutta ilman maata, temppeliä, pappeutta ja uhria.

Heprealaisten juurten liike on ylimielinen eikä huomioi edellä mainittuja varoituksia. Myöhäisemmän rabbiinisen materiaalin käyttö täytyy tehdä suurella huolella eli säästeliäästi ja harkiten. Meidän täytyy olla varmoja, että se voidaan todentaa ja vahvistaa varhaisemmilla ja tämänhetkisillä lähteillä. Se on ainut turvamme. Jos olemme epävarmoja myöhemmästä lähteestä, niin eikö olisi vaarallista lisätä sitä Raamattuun (Ilm. 22:18-19)?

Yksi hyvin tärkeä ja kiireinen kysymys, jota HRM ei koskaan käsittele, on – mikä juutalaisuus? Tämä on se elefantti olohuoneessa.

Olisi oikeampaa puhua juutalaisuuksista. Ensimmäisellä vuosisadalla oli erilaisia juutalaisuuden virtauksia. Tuleeko sen olla uskonnollista farisealaisuutta? Ja jos, niin mitä koulua, Shammai’n vai Hillel’in? Vai onko se saddukeusten uskontoa? Miksi ei kiivailijoiden tai herodialaisten juutalaisuutta? Tuleeko sen olla Johannes Kastajan juutalaisuutta? Ja vielä parempi, jos puhdasoppisia – essealaisiksi kutsuttuja separatisteja. Kuten on mainittu, minkään lajin ensimmäisen vuosisadan juutalaisuutta ei voida täysin harjoittaa, koska ei ole temppeliä, pappeutta eikä eläinuhreja. Jotkut heprealaisten juurten liikkeessä näyttävät ihastuneen ortodoksijuutalaisiin, mutta iso ja vastaamaton kysymys on: mikä ortodoksinen ryhmä?

Juutalaisen oikeaoppisuuden maailmassa on valtava määrä kilpailevia ryhmiä, joilla on erilainen puku, erilaiset perinteet ja kaikki väittävät omistavansa oman totuuden soppensa. Muutamia jonkin verran eristyneitä ryhmiä Jerusalemissa ovat Ger hasidilainen dynastia, Belz hasidilainen dynastia, Karlin Stolin hasidilainen lahko, Breslav hasidilainen dynastia, Samar hasidilainen dynastia, Chabad hasidilainen lahko ja Neturi Karta. (For details, differences, and dynamics of these groups, see The Mysteries of Jerusalem, Adam Ackerman, Multipress, Jerusalem, 2007, pp. 61-77). Mikä niistä on oikea?

HRM-liikkeen opettajat ohittavat lähes täydellisesti kaksi kolmannesta Uudesta Testamentista, nimittäin Paavalin kirjeet (kuten myös muut kirjeet). Jonkin verran nostetaan hattua valituille kohdille Roomalaiskirjeessä, jotka heidän näkemyksensä mukaan puhuvat Aabrahamista ja myös oksastamisesta juutalaisuuteen eli juutalaisiin juuriin. On selvää, että oksastamisella Israeliin on tekemistä aabrahamilaisen ja messiaanisen siunauksen kanssa – ei kloonaamisen eikä sen, että yritetään toimia kuin juutalaiset. Nämä hengelliset etuoikeudet ovat todellisia hengellisiä ja ikuisia siunauksia. Ne eivät merkitse pukeutumista eivätkä teeskentelemistä olla jotakin toista kansallisuutta tai uskontoa.

Pakanauskovat ovat vastaanottaneet Jumalan Sanan, Messiaan ja Hänen pelastuksensa. Olla oksastettu Aabrahamin siunauksiin on yhtä kaunista ja yhtä yksinkertaista kuin Gib Martin ja Larry Richards selittävät: ”Öljypuu … on tuttu ja kaunis osa Israelin maisemaa. Se on sekä voiman että siunauksen symboli. Daavid kirjoittaa Psalmissa 52:8: Mutta minä olen kuin viheriöitsevä öljypuu Jumalan huoneessa, minä turvaan Jumalan armoon aina ja iankaikkisesti’ … Paavali käyttää öljypuun oksaa kuvaamaan, mitä Jumala on tehnyt oksastaessaan pakanat, ’metsäöljypuun’ (Room. 11:17), jaloon öljypuuhun, Israeliin. Paavalin vertauskuvassa jotkut öljypuun oksista taitettiin pois ja villejä versoja oksastettiin puuhun. Jumala muutti pakanat hedelmää kantavaksi kansaksi. … Paavali osoittaa heitä heidän elämänsä lähteeseen: Jumalaan. Jumala on viinitarhan hoitaja, lopullinen Puutarhuri.” (The Book of Romans, Thomas Nelson, Nashville, TN, 2007, p. 168).

Kirjeiden ohittaminen on yksi tapa välttää Uuden Testamentin seurakuntaelämää, seurakunnan rakennetta, seurakunnan viranhaltijoita, seurakunnan käytäntöjä ja uskomuksia koskevan aineiston tulvaa. Ei ihme, että heprealaisissa juurissa olevilla on lyhennetty ja vääristynyt sanoma. Sanon tämän murheella.

Se, mitä olemme käsittelemässä, on sekä perustavaa että olennaista. Tuleeko sen olla synagooga vai seurakunta? Juutalaisilla oli käytäntö, että jos joku tunnusti Kristuksen, hänet heitettiin ulos synagoogasta (Joh. 9:22).

Silti HRM-liikkeessä olevat haluaisivat teeskennellä, että synagoogat ovat hyviä olopaikkoja – tai ainakin jäljitellä tai työntyä takaisin sisään. Voimmeko yhdistää seurakunnan ja synagoogan? Pitäisikö meidän? Meidän pitää muistaa, että Jeesus sanoi selvästi: ”Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani.” Hän ei sanonut: ”Minä rakennan synagoogani.”

Tuleeko sen olla lakia vai armoa? Galatalaiskirje käsittelee sitä hyvin yksityiskohtaisesti. Kuitenkin, kuten sanoin, kirjeet laiminlyödään ja ohitetaan ja Galatalaiskirje hypätään yli. On mielenkiintoista panna merkille, että Paavali sanoi galatalaisille, että matka takaisin juutalaisuuteen osoitti, että heistä oli tullut sekä ”älyttömiä” että ”lumottuja” (Gal. 3:1). Sana lumottuja tulee kreikan verbistä baskano ja tarkoittaa houkuttelemista ja vetämistä väärään oppiin.

Onko se vanhaa liittoa vai uutta liittoa? Jos se oli jotakin muuta kuin uutta liittoa, niin Jeesus ei olisi sanonut viimeisellä ehtoollisella: ”Sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi” (Matt. 26:28). Tämä on toistettu kohdissa Mark. 14:24 ja Luuk. 22:20. Toistolle on tässä hyvä syy. Jeesuksen on täytynyt tietää, että jotkut yrittäisivät ohittaa suuren osan uutta liittoa tai saada kaksi liittoa sotketuksi toisiinsa.

Onko se pääsiäinen vai Herran ehtoollinen? Paavali muistutti korinttolaisille, mitä varten pääsiäinen oli ja mikä oli todella keskeistä: ”Sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu (1. Kor. 5:7). On selvää, että Vanhan Testamentin seremoniat, symbolit ja juhlat olivat Jeesukseen osoittavia esikuvia ja varjoja (Kol. 2:16-23, Hepr. 10:1-10).

Onko se lauantai vai sunnuntai? Lauantai (seitsemäs päivä) oli liitetty vanhan luomakunnan valmistumiseen (1. Moos. 2:1-3). Sunnuntai, uuden viikon ensimmäinen päivä juhlii ylösnousemusta ja uutta luomakuntaa Kristuksessa. Kristityt ovat uusi luomus (2. Kor. 5:17).

Onko se juutalaisia ulkoisia muotoja ja pinnallista rituaalista puhtautta vai sisäistä puhdistamista ja sydämen puhtautta? Psalmi 51 vastaa tähän kysymykseen selvästi: Sillä ei sinulle kelpaa teurasuhri, sen minä kyllä antaisin; polttouhri ei ole sinulle mieleen. Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää” (jakeet 16 ja 17).

Tätä artikkelia ei ole tarkoitettu tyhjentäväksi analyysiksi heprealaisten juurten liikkeestä. Tässä esitämme vain kysymyksiä. On olemassa tarkempia ja laajempia artikkeleita ja kirja tekeillä tutkimaan syvällisesti ja tarkasti koko liikettä. Toivomme tarjoavamme oikaisuja moniin poikkeaviin käytäntöihin ja käsittelevämme täydellisemmin joitakin tässä artikkelissa esiin nostettuja kysymyksiä. Pysy aalloilla.

 

Read Full Post »

New Age Mysticism Déjà vu – Part One
T. A. McMahon, suom. SK

gurunkuolema1970-luvun puolivälissä Dave Hunt kirjoitti kirjan kristinuskoon kääntyneen Paul Gupta’n elämästä, joka perusti Hindustanin raamattuinstituutin. Tästä elämäkerrasta alkoi Dave’n hindulaisuutta ja idän uskontoja koskeva tutkimustyö. Kohta sen jälkeen Dave tapasi entisen hindugurun, joka oli kääntynyt kristinuskoon ja teki yhteistyössä hänen kanssaan kirjan nimeltä Death of a Guru (Gurun kuolema, Karas-Sana 1979, 5. painos 2002). Tuohon aikaan New Age -liike (New Age Movement, NAM) käynnistyi USA:ssa.

New Age -liikkeen määritteleminen on aika haastavaa ottaen huomioon siihen sisältyvät erilaiset näkökulmat ja vaikutteet, mutta sen perusopetusten juuret ovat Idän mystiikassa. Uusiaikalaiset julistavat myös yleistä uskoa sellaiseen, jolle on annettu nimi ”ikuinen viisaus”, ohjaava periaate, että kaikki uskonnot pohjimmiltaan palvovat samaa Jumalaa, joka määritellään ”Perimmäisenä Todellisuutena” (Ultimate Reality). NAM sulkee piiriinsä huikean valikoiman ihmisiä, ideoita, teemoja ja käytäntöjä, kaikki korostaen ei-fyysistä/henkimaailmaa. Muutamia liikkeen vaikutusvaltaisimpia ihmisiä ovat Helena Blavatsky, Marilyn Ferguson, Teilhard de Chardin, Deepak Chopra, Dr. Oz, Benjamin Creme, Michael Harner, Barbara Marx Hubbard, Shirley MacLaine, Aleister Crowley, Timothy Leary, Yogi Bhajan, Helen Schucman, Neale Donald Walsch, Marianne Williamson, Ken Wilber, Oprah Winfrey ja Maharishi Mahesh Yogi.

Uskomuksia ja käytäntöjä ovat vaihtoehtoiset parantamismenetelmät, astrologia, henkienergiat, mietiskely, parapsykologia, noituus, jooga, kvanttimystiikka, Gaian ja jumalattaren palvonta, jälleensyntyminen, UFO:t, kanavointi, karma, hallusinogeeniset huumeet, fengshui, tietoisuuden muutostilat, taistelulajit, spiritualismi, kabbala, transpersoonallinen psykologia ja inhimillinen mahdollisuusliike (human potential movement).

1980-luvun lopulla kirjoitimme Dave Hunt’in kanssa kirjan America, The Sorcerer’s New Apprentice: The Rise of New Age Shamanism (Amerikka – Noidan uusi oppipoika: Uuden Ajan shamanismin nousu). Tuon kirjan kirjoittamisen motivaatio ja tarkoitus oli antaa kristityille parempi ymmärrys siitä, mitä NAM ja Idän mystiikka kokonaan ovat. Olimme hyvin huolissamme, että paljon sellaista, mikä oli selvästi New Age’iä, oli tulossa kristikuntaan ja saamassa otteen. Kaikki eivät kuitenkaan yhtyneet huolestumiseemme, mukaan lukien eräs kristillinen uskonpuolustajakirjailija, joka ilmoitti, että olimme ”sepittäneet koko idean New Age -liikkeestä”. Niin yllättävää, kuin se olikin sellaiselta, joka tunnusti edistävänsä erottamista, se joka tapauksessa korosti tarvetta valistavalle teokselle, joka selittäisi, mitä NAM uskoo ja harjoittaa, sen fyysisiä ja hengellisiä vaaroja ja kuinka sen uskonnolliset käsitteet ovat täysin vastakkaiset raamatulliselle kristinuskolle.

mandalaKuten on sanottu, niin New Age -liikkeen perimmäinen todellisuus on persoonaton energiavoima, josta kaikki koostuu. Vaikka tälle energialle on eri nimiä (ki, chi, qi, prana, mana, barakah, innate) niin sitä kuvaillaan jumalasanastossa panteismina, joka on opetus, että kaikki maailmankaikkeudessa koostuu Jumalasta. Tämä laajalle levinnyt uskomus selvästikään ei kuvaile Raamatun esittämää persoonallista ääretöntä Jumalaa. Sitä paitsi, jos Jumala olisi kaikki ja kaikessa, niin ”se” olisi termodynamiikan toisen lain alainen, mikä tarkoittaa, että tuo energia on väistämättä degeneroitumassa kohti lopputilaa. On selvää, että ikuinen Raamatun Jumala ei ole persoonaton energiavoima.

Monet tänä päivänä uskovat, että New Age -liike itse on entropian eli taantumuksen tilassa. Asia on päinvastoin! Vaikka nimestä ei ehkä hössötetä, kuten 30 vuotta sitten, niin sen uskomukset ja harjoitukset ovat yleisemmin hyväksyttyjä kuin koskaan. Se tuskin olisi merkittävää, jos tarkastelisimme vain Intiaa ja Kaukoidän maita, joissa vallitsevat uskonnot vuosituhansien ajan ovat keskittyneet hengelliseen energiavoimaan. Ei, vaan se on ”kristitty” Länsi, jonka Itä on vietellyt järkyttävässä laajuudessa. Vaikka ne juonet, jotka ovat tuoneet tämän hengellisen tulvan, ovat liian lukuisat tähän kaksiosaiseen artikkeliin, niin tunnistamme joitakin tärkeimmistä. Ja tietysti annamme profeetallisen Jumalan Sanan korostamaan tosiasiaa, että se, mitä tapahtuu, on tuskin sattumaa, vaan itse Saatanan, Jumalan päävastustajan, orkestrointia. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja (1. Tim. 4:1).

”Villitsevät henget ja riivaajien opit” voivat tänä päivänä monista kuulostaa useimmista kristityistä liian törkeältä ilmaisulta. Ymmärrettävästi reaktio voi johtua joidenkin palvelutyöjärjestöjen maineesta ”löytää” Saatana kaikessa ja kaiken takana. Vai voisiko olla niin, että useimmat kristityt tänä päivänä eivät vain tunne Raamattua eli Raamatun profetian voimassaoloa. Nuo sanat, jotka Paavali kirjoitti Timoteukselle, eivät olleet hänen omia ajatuksiaan, vaan Jumalan Paavalille Pyhän Hengen kautta antamia sanoja. Kuten Paavali kirjoitti tessalonikalaisille: Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte (1. Tess. 2:13). Näemme sen, minkä pitäisi olla selvää Raamatusta: ”Villitsevät henget ja riivaajien opit” heijastavat Saatanan valheita aivan hänen yhteydenpitonsa alussa ihmiskunnan kanssa ja muodostivat 1) Jumalan käskyn torjumisen Aadamille, ettei tämä söisi määrätyn puun hedelmää Eedenin paratiisissa, joka aiheuttaisi kuolemanrangaistuksen hänen tottelemattomuudestaan ja 2) viettelevän tarjouksen Eevalle, että hän ja Aadam olisivat ”kuin jumalia”. Nämä omapäiset ja jumalaa matkivat opit ovat todella riivaajien inspiroimia ja aivan keskeinen osa New Age -liikettä ja Idän mystiikkaa.

Useimmat ovat tietoisia, että 1970-luku oli aikaa, jolloin protestoitiin sotaa vastaan, käytettiin psykedeelisiä huumeita, hippiliike vaikutti, sota loppui Vietnamissa, Beatles’ien suosio oli valtava ja nuoret yrittivät ”löytää itsensä”. Se yritys johti monet Lännestä Intiaan. Harvat kuitenkin tietävät, että tuohon aikaan oli myös käynnissä valtava lähetystyö Idästä Länteen käännyttämään ”kristittyjä” hindulaisuuteen levittämällä sen uskomuksia ja harjoituksia. Kirjassaan Yoga and the Body of Christ (Jooga ja Kristuksen ruumis), Dave Hunt kirjoitti:

ParamahansaIdän hindugurut, kuten Maharishi Mahesh Yogi, Baba Muktananda, Yogananda, Yogi Bhajan, Vivekananda, Bhagwan Shri Rajneesh, ja suuri joukko muita olivat tyytyväisiä kuullessaan 50-luvulla ja 60-luvun alussa, että suosittujen psykedeelisten huumeiden käyttämisen kautta miljoonat länsimaalaiset kokivat ruumiittoman todellisuuden, jonka olemassaolon länsimainen tiede oli kauan kieltänyt. He tunnistivat nopeasti, että valtaisat markkinat heidän opetuksilleen olivat avautuneet Lännessä. New Age -liike oli synnytetty. Jooga, jota Idässä kerran harjoittivat vain ”pyhät miehet”, tehtiin saatavaksi Lännen suurille joukoille ja se levisi pian kaikkialle jopa kirkkoihin ja evankelikaalien keskuuteen.

Kutsu kiiri hinduille ja joogan harrastajille: ”New Age -liike … on hyväksynyt Idän suuret ideat. … Valloittakaamme Amerikan kampukset aseenamme Vedanta-näky” [kirjasta America: The Sorcerer’s New Apprentice, p. 281]. Harvat, jos kukaan, ymmärsivät, että Länsi oli joutunut historian laajimman ja menestyksellisimmän lähetystyökampanjan uhriksi… Useimmista länsimaalaisista oli vaikeaa ajatella näitä hymyileviä, kumartelevia, nöyristeleviä ja muka ennakkoluulottomia joogeja, swameja ja lamoja lähetyssaarnaajina, jotka olivat päättäneet levittää mystistä evankeliumiaan. On suuri yllätys, että maailman suurin lähetysjärjestö ei ole kristillinen, vaan hindulainen – Intian Vishva Hindu Parishad (VHP). (Hunt, Yoga and the Body of Christ, s. 12).

Nuo gurut löysivät yleisönsä kaikkialta Lännestä, collegeiden kampuksilta aina Hollywood’iin. Kukaan ei kuitenkaan ollut menestyvämpi (eli petollisempi), kuin Beatles’ien guru Maharishi Mahesh Yogi. Brittiläisen pop-ryhmän yleisön huomioon saattamana hän esitteli uskonnollisia käsityksiään ja harjoituksiaan ”hengellisenä uudistusliikkeenä”. Vastustus kuitenkin nousi hänen tehokkaita yrityksiään vastaan saada ohjelmansa julkisiin kouluihin. Kun tuomioistuimet estivät sen, hän antoi sille uuden nimen “The Science of Creative Intelligence” (Luovan älyn tiede) ja myöhemmin Transcendental Meditation (TM = transsendenttinen mietiskely). Tuo menestys oli vailla vertaa ja antoi perusjuonen hindulaisuuden edistämiselle Lännessä: naamioida sen uskonnolliset juuret pseudotieteen sumuun; julistaa, että se edistää itsensä kehittämistä, terveyttä, mielenrauhaa, jopa ”hengellistä parantamista” niin kauan, kuin on ”ei-uskonnollista!”

Yksi New Age -liikkeen puoli, joka vahvisti sen hyväksymistä Lännessä, oli materialismin luoma hengellinen tyhjiö, kun se ei onnistunut tieteellisenä vastauksena ratkaisemaan ihmiskunnan lisääntyviä ongelmia. Arjen tasolla monet ymmärsivät, että aineellisen kaman omistaminen ei tuonut sitä onnellisuutta ja mielenrauhaa, joita luulivat sen tuovan. Joten ”hengellinen/mystinen” ratkaisu oli kypsä hyväksyttäväksi ja suuret joukot liittyivät siihen, varsinkin, kun siinä ei ollut liitteenä ”vastuuta eikä tuomitsevia säikeitä”. Silti siinä oli tärkeä ”säie”, joka rationaalisen länsimaisen mielen oli hyväksyttävä.

Hindulaisuudessa maailmankaikkeuden fyysinen todellisuus ei ole todellinen lainkaan. Se on maya, illuusio, josta pakeneminen on joogan päämäärä. Idän mystiikan mukaan aito todellisuus löytyy ei-fyysisestä maailmasta. Joillekin Lännessä annettiin aavistus, että näin voisi olla, perustuen heidän kokemukseensa tietoisuuden muutostilojen saavuttamisesta psykedeelisten huumeiden kautta. Timothy Leary ja Aldous Huxley johtivat tuota mieltä laajentavaa huumeparaatia tietämättä tai kieltäen sen tuhoisat fyysiset (ja hengelliset) seuraukset. Silti nuo ”huonot matkat” avasivat ovet selälleen guruille, jotka opettivat muka harmittomia menetelmiä saavuttaa jokin sellainen, jonka väittivät olevan korkeampi tietoisuus.

SUP-joogaMitä siis gurut, Idän mystikot ja NAM-johtajat kauppaavat Lännessä? Vaikka ”ikuinen viisaus” tuhansien vuosien aikana ei näytä ratkaisseen Idän laajoja ongelmia, niin tuleeko meidän hyväksyä sen väite, että se tulee valtavasti parantamaan Länttä? Ihan oikeasti? Se ei ole toiminut puhtaimmissa muodoissaan Idässä. (Hiljattainen The Times of India’n kommentti syntyperäiseltä intialaiselta julisti: ”Olen vakuuttunut, että me kuulumme maailman turmeltuneimpiin yhteiskuntiin. Ja se vain pahenee.”) Tuleeko meidän nyt uskoa, että Lännessä harjoitettavat homogenisoidut versiot (kuten Doga [jooga koirille], snowga [jooga ja lumilajit], naurujooga ja SUP-jooga [joogaa melottavalla lainelaudalla]) tuovat ratkaisun Amerikan vaivoihin?

Jälleen, mitä mainostetaan? Se on käsitys, että fyysinen maailma on illuusio, so. aito todellisuus on ei-fyysisessä maailmassa, johon mennään keskeyttämällä normaali tietoisuus. Tämä keskeyttäminen toteutetaan kokemalla tietoisuuden muutostila ensisijaisesti huumeiden ja/tai mietiskelyn kautta.

Ehdotan, että normaalin tietoisuuden keskeyttämisen asemesta soveltaisimme raamatullista mietiskelyn määritelmää, joka tarkoittaa välitettävän syvää harkitsemista. Gurujen filosofiat ym. yrittävät vakuuttaa meille, että tietoisuuden korkeamman tilan saavuttaminen on paljon parempi kuin säilyttää normaali tilamme, joka muka estää meitä tiedostamasta, että me kaikki olemme osa Jumaluutta. Lisäksi he väittävät, että tavanomainen tietoisuutemme estää meitä kokemasta jatkuvaa rauhaa ja autuutta elämässämme.

Pitäisikö meidän sitten viettää ajastamme suurin osa tai kaikki muuttuneessa tietoisuuden tilassa? Intiassa on joogeja, jotka tekevät niin. On ironista, että niiden, jotka toimivat normaalissa tietoisuuden tilassa, täytyy täyttää heidän fyysiset tarpeensa. Ei tarvita paljon ymmärrystä tunnistamaan hirveät seuraukset, jos yrittää elää elämäänsä vaihdellen tietoisuuden tilasta toiseen. Alkamisensa jälkeen New Age -liike ei koskaan ole selvinnyt käsittelemään hengellisesti monenkirjavien opetustensa ja harjoitustensa käytännöllisiä puolia. Se on vain puskenut eteenpäin ikään kuin olisi itsestään selvää, että hengellinen ruoho on vihreämpää toisessa todellisuudessa. Mutta se oli silloin. Ovatko maailma ja Länsi menneet eteenpäin? Eivät aivan. Kuten mainitsin alussa, niin nimi “New Age Movement” voi olla tänä päivänä vähän käytetty, mutta sen sisältö on piilotettu näkyville ja sen siemenet juurtuneet näköjään kaikkialle.

Ensi kuussa, jos Herra suo, otan esille joitakin Idän mystiikan monista manifestaatioista – erityisesti ne syvät jalansijat, joita käsitteet ja käytännöt ovat tehneet evankelikaaliseen seurakuntaan. Niin järkyttävää, kuin se onkin, se joka tapauksessa on vahvistettu profetioissa, jotka liittyvät luopumukseen, jonka Raamattu ilmoittaa tapahtuvan Herran paluun edellä. Niiden monien jakeiden joukossa, jotka osoittavat tämän luopumuksen, ovat 2. Tim. 4:3-4: Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin ja Luuk. 18:8: Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” Vaikka tuo tila on ennustettu, se on lausunto, joka viittaa kristikuntaan kollektiivisesti – ei yksilökristittyihin. Toisin sanoen, luopumus todella tapahtuu ja tarttuu ehkä useimpiin kristittyihin, mutta jokaista pidetään henkilökohtaisesti vastuullisena vaelluksestaan Herran kanssa. Lopunajan petos ei viettele jokaista kristittyä.

Aivan kuten Beatles’it olivat tärkein ponnahduslauta Maharishi Mahesh Yogi’n Idän mystiikan käynnistämiselle, niin myös elokuva Star Wars, joka ensiesitettiin vuonna 1977, teki suosituksi uskonnollisen käsityksen Jumalasta voimana. George Lucas, Star Wars’in luoja, kertoi Bill Moyers’ille, että häntä oli askarruttanut lapsuudesta saakka maailman uskontojen lukumäärä ja hän päätteli niiden kaikkien palvovan samaa Jumalaa. Siitä hän päätyi Voiman ikuiseen viisauteen, johon uskoo kaikkien uskontojen mahtuvan. Hän ei selvästikään tarkoittanut raamatullista kristinuskoa; silti tuo totuus on tuskin vaimentanut maailman innostusta persoonattomaan jumalaan, joka ei pidä ketään vastuullisena.

Vaikka Lucas ei enää valvo sitä, mitä loi 38 vuotta sitten, niin Voima on palannut ja on ehkä vaikuttavampi, kuin kaikissa aiemmissa filmisarjoissa. Alkumenestyksensä perusteella elokuvasta

Star Wars: The Force Awakens (Tähtien sota: Voima herää) on tulossa elokuvahistorian suurin kassamenestys. Niille elokuvan katselijoille, jotka eivät ehkä tiedä, mikä se Voima oikein on (en osaa kuvitella kuka se voisi olla, mukaan lukien valosapelia heiluttavat hyvin nuoret) sitä selitetään kautta filmin, kuten Han Solo’n perusopetuksessa. Tämä on todellakin jo nähtyä New Age -mystiikkaa.

Vaikka voi odottaa maailman herkuttelevan New Age’in tarjoamalla taivaspiirakalla, niin on sekä järkyttävää että masentavaa nähdä kristittyjen soveltavan siihen vain vähän tai lainkaan raamatullista erottamista. Ensi kuussa: ”Kristillistetty” itämainen mietiskely, ”kristillistetty” jooga ja niihin liittyvät ”kristillistetyt” harjoitukset.

TBC

Aihe jatkuu artikkelissa New Age -mystiikka – ei mitään uutta, osa 2.

Read Full Post »