Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kanavointi’

Will UFOs be used to explain away the Rapture of the Church?
Lamb & Lion Ministries, uutiskirje 29.7.2020, suom. HM

Kutsuimme televisio-ohjelmaamme Christ in Prophecy (Kristus profetiassa) Billy Chronen vastaamaan otsikon kysymykseen. Billy on Las Vegasin Nevadassa sijaitsevan Sunrise Baptist -seurakunnan vanhempi pastori ja Get A Life! -työn perustaja. Billy kertoi monista sensaatiomaisista Raamatun profetia-aiheista, kuten UFO:t ja Nefilim.

Paljastetut avaruusolennot

Haastattelija Nathan Jones: Billy, kun kyse on sensaatiomaisesta Raamatun profetiasta, puhumme usein UFOista. Olet tehnyt paljon tutkimusta UFOista. Voitko selittää miksi lähestyt UFOja niin usein opetuksissasi?

Billy Crone: UFOt olivat osa taustaani, kun olin mukana okkultismissa ja New Agessa ennen kuin pelastuin. New Age:ssa yksi suurista aiheista on UFOt ja niihin kohdistuvat valheet. Varsin paljon sensaatiota ja harhauttamista liittyy tähän aihepiiriin. Se on aihe, johon meidän seurakunnissamme on varauduttava, koska uskon, että Raamattu antaa meille vastauksen.

Hyväksymmepä sen tai ei, maailmamme on lumoutunut UFOihin ja avaruusolentoihin [alienit]. Tällä hetkellä, kun tarkastellaan vain Yhdysvaltojen nykyisiä tilastoja, useammat ihmiset uskovat UFOjen ja avaruusolentojen olemassaoloon kuin he uskovat Jumalan olemassaoloon. Paljon useammin ihmiset Yhdysvalloissa uskovat, että muukalaiset ovat vierailleet maapallolla kuin että Jeesus on Jumalan Poika.

Monille ihmisille ufologia on pakkomielle, koska Hollywood on edistänyt sitä. Evoluution valhe luo perustan tämän aihepiirin tutkimukselle. Ufologiasta on tullut 2000-luvun uusi uskonto omassa maassamme. Sen seuraajat uskovat, että avaruusolennot pelastavat heidät – ei Jumala.

Meidän on käsiteltävä tätä uutta uskontoa, koska maailmaamme johdetaan harhaan. Raamattu sanoo lisäksi, että meidän on puolustettava meissä olevaa toivoa.

Raamatun näkökulmasta ensiksikin tiedät, että tässä on jotain harhaanjohtavaa, koska koko UFOjen olemus ja koko lähtökohta on rakennettu valheelle. Sitä kutsutaan evoluution valheeksi. Kun näiden avaruusolentojen oletetaan esiintyvän, heidän odotetaan sanovan: ”Olemme korkeampi, kehittynyt rotu.”

Pysähdy tähän! Kehittynyt? Hetkinen. Kehittyminen vastaa evoluutiota. No, evoluutio ei ole totta, koska Jumala loi meidät! Emme tulleet jostain mönjästä eläintarhaan [from the goo, to the zoo], minä ja sinä. Ei, tulimme Jumalan luomina.

Mutta koko avaruusolentojen lähtökohta, heidän koko identiteettinsä, kun heidän mukamas oletetaan näyttäytyvän, on valhe. Palataan nyt Pyhiin Kirjoituksiin. Mitä Jeesus sanoo Joh. 8:ssa? Hän on ollut murhaaja alusta asti, eikä hän pysy totuudessa, hän on valehtelija ja valheen isä.” Avaruusolentojen väitetty evoluutioparemmuus kertoo, että sinut on petetty.

Toinen avaruusolentoihin liittyvä valhe liittyy niiden väittämään: ”Me olemme täällä antaaksemme sinulle uskomattoman ihania viestejä, ja olemme tulleet maailmankaikkeuden läpi antamaan sinulle nämä tärkeät tiedot.” Kun tutkit, mitä he ”jakavat”, kyse on Jeesuksen, Raamatun, Jumalan ja pelastuksen hylkäämisestä. Nämä oletetut avaruusvierailijat väittävät, että syntiä ei ole. He sanovat, että meidän täytyy yhdistyä yhdeksi maailmanuskonnoksi ja yhdeksi maailmanhallitukseksi. En narraa sinua! He vaativat, että ihmiskunnan on seurattava yhtä maailman hallitsijaa, tai muuten me tuhoudumme. He sanovat, että meidän on palvottava Äiti Maata.

Näillä muukalaisvierailla on todella rohkeutta sanoa, että Saatana on hyvä kaveri, joka on tullut vapauttamaan meidät! Anteeksi vaan, mutta se on demonista, se on petosta, se on valhetta.

Sitten he sanovat, että nämä viestit saadakseen sinun on annettava heidän ottaa haltuunsa henkilön äänihuulet ja puhua ihmisten kautta heidän viestinsä. Pysähdy tähän! Näiden avaruusolentojen oletetaan olevan korkeimmin kehittynyt, teknologisesti edistyksellinen rotu, paljon tieteellisempi kuin me, sillä he oletettavasti matkustivat tänne maailmankaikkeuden yli, eikö niin? Kuitenkaan he eivät voi kommunikoida meille lähettämällä vain tekstiviestin tai soittamalla meille puhelimeen? Miksi heidän on otettava haltuunsa ihmisten äänihuulet ja puhuttava niiden kautta?

Ihmiset, se on demonista riivausta. Juuri sitä, mitä demonit tekevät!

Uskon, että suurin osa UFO-havainnoista voidaan selittää luonnollisilla kokemuksilla. Mutta sitten on olemassa elementti, jota meidän on tarkasteltava lähempää nähdäksemme, mitä siellä oikein tapahtuu. Ihan maailmalliset (secular) kaverit vahvistavat, että on yksi keino päästä eroon näistä muukalaisista 100 % tapauksista. Kun käsket niitä Jeesuksen Kristuksen nimessä pakenemaan, he pakenevat heti!

Eräs Oregonissa haastateltu nainen kertoi tällaisesta kohtaamisesta, että kun hän teki niin (kuin edellä), ”muukalaiset” pakenivat sieltä, ja pakenivat niin nopeasti, että kompastelivat toisiinsa. Nyt, odota hetki, ketkä pakenevat Jeesuksen nimessä? Ne ovat demoneja. Ne eivät pakenisi Muhammedin, Buddhan tai Konfutsen nimen takia. Ei, vain Jeesuksen Kristuksen nimi on sellainen.

UFOt selittämään tempausta

Billy Crone jatkaa: Ufologia johtaa viimeisten päivien petokseen. Jotta voisit kompastua UFO-valheeseen, sinun on ensin sorruttava evoluutiovalheeseen. Tämä kertoo sinulle, kuinka hitaasti ja järjestelmällisesti Vihollinen on asettanut planeetalle tämän suuren petoksen. Hän aloitti 1850-luvulla Charles Darwinin kanssa, ja nyt evoluutioteoria on levinnyt kaikkialle.

Toisekseen evoluutio saa apua Hollywoodilta. He romantisoivat avaruusolennot ja UFOt. Siten kaikki ”tietävät”, että jossakin tuolla on oltava todellisia eläviä avaruusolentoja. Sinua pidetään typeryksenä, jos et usko, että muukalaiset ovat todellisia. Hyvät ihmiset, tieteiskirjallisuus johtaa yhteiskunnan jonnekin…

Muistan aikaa ennen pelastumistani, kun uppouduin New Ageen. Sain niin kutsuttuja ”kanavoituja viestejä” oletetuilta avaruusolennoilta. Nyt kun olen pelastunut, tiedän, että kaikki oli demonista. Lainaan dokumentissani tosiasiallisesti näitä demoneita, jotka valmistelevat jatkuvasti tapaa selittää seurakunnan tempaus.

Seurakunnan tempaus on tosiasia. Raamattu opettaa siitä pian tulevana tapahtumana. Laita itsesi vihollisen kenkiin, jos haluat. Pian tapahtuu niin, että miljoonat ihmiset ympäri maailmaa katoavat hetkessä, ja he ovat nimenomaan vain kristittyjä. Et voi piilottaa sitä tapahtumaa, joten sille pitää keksiä hyvä selitys.

Mieti, kuinka pikkuhiljaa ja järjestelmällisesti Vihollinen on valmistellut valheitaan selittääkseen tempauksen. Se alkoi evoluutiolla jo 1850-luvulla, ja Hollywood on jatkanut sitä nykyisin. Kun tempaus tulee ilmi, silloin jonkun, ehkä paavin, on yritettävä rauhoitella ihmisiä. Hän voi sanoa: ”Hei ihmiset! Haluan teidän tietävän, että olitte oikeassa koko ajan. Hallitus on piilottanut tämän totuuden sinulta: UFOt ja avaruusolennot ovat todellisia. Siinä syy, miksi kaikki nuo ihmiset ovat kadonneet. Ne olivat avaruusolentoja, jotka vetivät säteillään kaikki nuo kristityt aluksiinsa.”

Nathan Jones: Eikö se ole New Agen keskeinen opetus, että Maitreya palaa sitten, kun kristityt on otettu pois tältä planeetalta, jotta ihmiskunta voi viimeinkin kehittyä todelliseen tilaansa ilman, että kirotut kristityt olisivat estämässä sitä?

Billy Crone: Se on jälleen yksi Saatanan valheista. Se on erittäin kätevää, voisin sanoa. Ajattele, kuinka paljon UFOt ovat tunkeutunut ihmisten ajatusmaailmaan. He aikovat antaa tuon selityksen tempaukselle välittömästi.

He itseasiassa pyöräyttävät todeksi sen, että maailmaan jäljelle jääminen onkin hyvä asia. Jeesus sanoi, että seitsemän vuotta kestävä ahdistus on pahin aika ihmiskunnan historiassa. Mutta ei, nämä harhassa olijat kääntävät asian juuri toisin päin, eli että tänne jääminen oli siunaus. ”Olet valittu. Nyt tulet olemaan osa Onnelan aikakautta (Age of Utopia), kun rakennamme planeetan upeaan rauhan aikaan.”

Kuinka hullua! Kuitenkin seitsemän vuoden ahdistuksen ajan tapahtumat aloittaa Antikristus, kuten Daniel 9:27 ja Ilm. 6: 1-2 paljastavat; tämä valkoisella hevosella ratsastava saa aikaan väärän rauhan. Ihmiset sanovat: ”Tämä on totta, katso! Hän teki Lähi-idässä sopimuksen, johon kukaan muu ei pystynyt. Kuinka mahtavaa! Meillä on vihdoinkin rauha tällä planeetalla. Kaikki ovat yhtä, jopa uskonnot ja hallitukset. Kuinka upeaa!” Ehei! Löysit juuri itsesi jääneenä seitsemän vuoden ahdistuksen aikaan. Se ei ollut UFO, joka imaisi nuo ihmiset mukaansa. Se oli Jeesus Kristus, joka tuli takaisin noutamaan morsiamensa.

Erityisesti kriisin aikana, ja vieläpä niin laajan mittakaavan tapahtumassa, ihmisluonto vetoaa mihin tahansa heikkoonkin tekosyyhyn järkensä ylläpitämiseksi. Avaruusolennot eivät ole typerä tekosyy tempaukselle, koska maailma on kypsä lankeamaan sellaiseen.

Nathan Jones: Jotkut teoretisoivat, että Antikristus saattaisi saapua väittäen olevansa avaruusolento, jonkun sortin Superman. En tiedä mistä he saavat tuon ajatuksen, mutta luuletko heidän olevan oikeassa?

Billy Crone: No miksipä ei. On ihmisiä, jotka sanovat, että Antikristus tulee olemaan muslimi. Mistä kohtaa Raamatusta he lukevat tuon? Antikristuksen alkuperä on valitettavan usein aihe, josta ihmiset nostavat kohun. Näin tekemällä he johtavat ihmiset harhaan Raamatun opetuksesta. Tällainen teoria saattaa saada huomiomme, mutta pysykäämme puhtaasti raamatullisella pohjalla.

Olen vakuuttunut, että tämä viehättyminen UFOihin tarjoaa meille loistavan tilaisuuden todistaa pelastumattomille ihmisille. Tämän maailman ihmisiä kiehtovat UFOt ja avaruusolennot, ja minulle se tarjoaa loistavan mahdollisuuden jakaa evankeliumia heille.

***

Lue myös seuraavat artikkelit:

Read Full Post »

“GOD’S DREAM” — Satan’s Ultimate Scheme
Lighthouse Trails’in minikirja 16.7.2018
By Warren B. Smith, suom. SK

”…ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat” (2. Kor. 2:11).

”Jumalan Unelma” ja New Age / Uusi Hengellisyys

Googlaa sanoilla ”God’s Dream” (Jumalan Unelma) ja välittömästi löydät lukemattomia viittauksia kristillisillä sivustoilla tähän suosittuun hengelliseen ilmaukseen.

Yhä useammat kristilliset kirjoittajat, pastorit, nuorisojohtajat, evankelistat, bloggaajat, muusikot ja arjen uskovat käyttävät ilmaisua ”Jumalan unelma” ikään kuin sillä olisi jokin selkeä raamatullinen pohja. Sitä sillä ei ole. Katsele edelleen ja huomaat, että käsitettä ”Jumalan Unelma” esittelevät myös monenlaiset New Age -johtajat, kirjoittajat, gurut, bloggaajat ja väärät Kristukset. Useimmat käsitettä ”Jumalan Unelma” käyttävät kristityt eivät tiedä, että se on päällekkäinen New Age -ilmaisu, joka voidaan jäljittää ainakin 1900-luvun alkuun, jolloin siihen viitattiin kahdessa New Age -lehdessä, joita julkaistiin niitä varten, joita kiinnostivat teosofian okkulttiset opetukset ja väärän Kristuksen, nimeltä Maitreya, tulemus. ”Jumalan Unelma” oli otsikkona runolla, joka oli johdantona artikkelissa koskien käytännön teosofiaa lehden nimeltä New Century Pathmagazine vuoden 1904 numerossa.1 ”Jumalan unelma” esiintyi myös artikkelissa koskien jälleensyntymistä lehden The Theosophical Path magazine vuoden 1916 numerossa. Jälkimmäisessä sanotaan:

Ajattelemme siis, että tämä Maa ja kaikki sen kirkkaat kumppanit valtavassa avaruudessa ovat vain jähmettyneen ilon pisaroita ja Jumalan unelman voimallinen ihme ja kauneus.2

”Jumalan Unelma” ja Maitreya

Vuonna 1982 em. väärä Kristus Maitreya ilmoitti julkisesti New Age -kanavansa ja hengellisen tiedottajansa Benjamin Creme’n sekä maailmanlaajuisten koko sivun sanomalehtimainosten kautta. että hän on ”Kristus” ja on jo täällä maan päällä odottaen, että ihmiskunta kutsuu hänet esiin.3 Väittäen, että hän – eikä Jeesus – on Kristus, Maitreya toisti, mitä vuoden 1916 Theosophical Path -lehden artikkeli sanoi koskien ihmiskuntaa, joka on ”Jumalan Unelman” hengellinen ilmentymä. Hän sanoi:

Minä olen kanssanne Jumalan edustajana, Jumalallisen Olennon, jonka unelmia me olemme, tiedottajana.4

Vaikka Creme meni pois vuonna 2016, Maitreya’n Share International -lehti ja järjestö ovat hyvin aktiivisia ja julistavat, että Maitreya on edelleen odottamassa valmiina ilmestymään millä hetkellä tahansa. Kuitenkaan useimmilla – mukaan lukien suurin osan kristityistä – ei ole mitään käsitystä, kuka Maitreya on ja kuinka läheisesti hän liittyy New Age -liikkeeseen ja käsitteeseen ”Jumalan Unelma”. Maitreya sanoo, että hänellä on ”Suuri Suunnitelma”5 muuttaa maailma ja että hänen tulemuksensa ”tuo rauhan”.6 Hänen ”Suuri Suunnitelmansa” on rauhansuunnitelma, joka muka yhdistää ihmiskunnan ja luo Uuden Maailmanuskonnon, joka perustuu New Age’in ”ykseyden” käsitteeseen. Maitreya sanoo, että hänen nimensä on ”Ykseys”7 ja että koko ihmiskunta on ”Yksi” hänessä. New Age -oppi ”Ykseydestä” sanoo, että me kaikki olemme hengellisesti ”Yksi”, koska Jumala on jokaisessa ja kaikessa.8 Raamattu kuitenkin on hyvin selvä sen suhteen, että Jumala ei ole jokaisessa ja kaikessa.9 Jumala on Jumala ja on varmaa, että me emme ole.

Ykseys vastaan Erillisyys (Oneness vs. Separation)

Maitreya’n järjestöllä Share International on toimistot Lontoossa, Amsterdamissa ja Los Angeles’issa ja nimenä sana, joka Maitreyan New Age -työllä on jatkuvana mantrana ja hengellisenä teemana – sana ”share” (jakaa, kertoa). The Share International -verkkosivusto selittää, että Maitreya tuo Uuden Aikakauden sanoman maailmanrauhasta. Se on sanoma, joka voidaan yksinkertaisesti tiivistää näin: Pelasta maailma jakamalla resurssisi ja itsesi. Se mitä välitetään, on kuitenkin pohjimmiltaan tämä: Pelasta itsesi ja pelasta maailma tunnistamalla, että olet osa Jumalaa ja osa ”Jumalan Unelmaa” ja sitten jakamalla tämä ymmärrys mahdollisimman monen kanssa. Kuitenkin niiden, jotka eivät sitoudu ”Jumalan Unelman” käsitteeseen ja ”jaa” tätä ”sisäistä” Jumala kaikessa ”Ykseyttä”, sanotaan olevan hengellisessä ”kieltämisessä” ja heistä puhutaan halveksivasti sellaisina, jotka haluavat ”Eroon”. Se, mikä käy ilmeiseksi, kun tämä petollinen käsite ”Jumalan Unelmasta” avautuu, on, että ne, jotka uskovat ”Ykseyteen” asetetaan taitavasti niitä vastaan, jotka haluavat ”Eroon”. Antaen sanalle ”share” New Age -näkökulman Maitreyan Share International -verkkosivusto käyttää sanaa edistämään epäraamatullista käsitystä, että Jumala on kaikessa:

Ensimmäinen vaihe on ymmärtää jakamisen merkitys ja välttämättömyys. Jakaminen on ratkaisun avain kaikissa ihmisten ongelmissa ja sen takana on Jumalan tahdon voima, sillä jakaminen on tulos Jumalan rakkauden ja tahdon ilmenemisestä. Maitreya on sanonut: ”Jakaessasi sinä tunnistat Jumalan veljessäsi.” Niin se totisesti on. Ilman jakamista on vain sisäisesti kaikissa Olennoissa olevan Jumalan kieltäminen. Ilman jakamista on vain loputon ero Jumalasta ja veljestäsi. Vain jakaminen antaa ihmisille tosi ihmisten arvokkuuden.10

Näin ollen useimpien kristittyjen tietämättä käsite ”Jumalan unelma” on ladattu okkulttisella/New Age -merkityksellä. Todellisuudessa ”Jumalan unelma” on perkeleellinen juoni, hengellisen vastustajamme taitavasti suunnittelema, sulauttamaan yhteen kaksi muutoin yhteensopimatonta maailmankuvaa – New Age -universalismi ja raamatullinen kristinusko. Julistamaton päämäärä käsitteen ”Jumalan Unelma” kansantajuistamisessa on antaa kaikille uskonnoille ja kansoille yhteinen iskulause ”Ykseyden” ja hengellisen eheytyksen asiassa, joka on poimittu ja lainattu Martin Luther King’in iskulauseesta, ”minulla on unelma”, rotuerottelun lopettamiseksi.

New Age -kansalaisoikeusliike

New York Times’in bestseller-kirjailija ja New Age -kanavoitsija, Neale Donald Walsch, kirjoittaa, että ”Jumala” kertoi hänelle henkilökohtaisesti, että New Age/Uusi Hengellisyys on jumalallisesti innoitettu ”sielun kansalaisoikeusliike”. ”Jumala” kertoo Walsch’ille:

Olen sanonut toistuvasti, että Uusi Hengellisyys on sielun kansalaisoikeusliike.11

Mutta kuten Maitreya’n ”Suuri Suunnitelma”, tämä ”sielun kansalaisoikeusliike” on todellisuudessa petollinen New Age -rauhansuunnitelma, joka pyrkii heikentämään ja lopulta tuhoamaan raamatullisen kristinuskon. Walsch sanoo, että tämä ”Jumalan Unelma” on oleva toteutunut tosiasia, kun ihmiskunta tiedostaa, että me kaikki olemme ”Yksi”, koska Jumala on jokaisessa ja kaikessa. Walsch kirjoittaa:

Jumalan ”unelma” on, että meidät kaikki eräänä päivänä täydellisesti tiedostetaan ”Jumalina”.12

Edistääkseen tätä ”Jumalan Unelmaa” / ”sielun ihmisoikeusliikettä” New Age -johtajat ovat omimassa Martin Luther King nuoremman innoittavaa teemaa ”minulla on unelma” omiin New Age -päämääriinsä: ”Meillä on unelma” – ”Jumalan Unelma”. Vääristäen King’in kiihkeitä sanoja ja lauseita ajamaan omaa hengellistä ohjelmaansa Marianne Williamson’in kaltaiset New Age -johtajat lainaavat King’in lauseita, kuten ”rakastettu yhteisö”,13 ”uusi rakkauden ulottuvuus”,14 hengellisesti ”yksi”,15 ja ”uuden aikakauden syntymä”,16 pyrkimyksessään käyttää King’in ”unelmaa” rasismin poistamisesta kelluttamaan omaa unelmaansa – ”Jumalan Unelmaa”. King’in kirjoituksissa, puheissa, ei myöskään internetissä ole mitään osoittamaan, että tämä baptistisaarnaaja olisi koskaan käyttänyt käsitettä ”Jumalan Unelma”, tai kannattanut New Age’iä, Uutta Hengellisyyttä tai Uutta Maailmauskontoa.

Halutessaan ottaa kontekstistaan erotettuja lauseita King’in puheista ja kirjoituksista – jopa nuoruudenaikaisista idealistisista korkeakoulukirjoituksista – näyttää, että New Age -johtajat haluavat kaikkien uskovan, että Martin Luther King oli todella salainen uusiaikalainen – New Age -profeetta paljon edellä aikaansa. Ja jos King vielä eläisi, hän olisi ensimmäisenä puolustamassa heidän ”sielun kansalaisoikeusliikettään”. Se vain ei ole totta. King uskoi ihmisen syntisyyteen, ei jumaluuteen. Vuoden 2002 Unitarian Universalist World -lehden artikkelissa unitaarisaarnaaja Rosemary Bray McNatt puhui aiheesta, miksi Martin Luther King ei ollut unitaari universalisti.17 Hän lainasi King’in kuuluisaa esseetä Pilgrimage to Non-Violence, jossa King selvensi, että hänen liberaali teologiansa meni vain siihen saakka. Hän sanoi:

Se oli … liberaali oppi ihmisestä, jota aloin kyseenalaistaa. Mitä enemmän seurasin historian murhenäytelmiä ja ihmisen häpeällistä taipumusta valita alhainen tie, sitä enemmän tulin näkemään synnin syvyyksiä ja voimia. … Minusta alkoi tuntua, että liberalismi oli ollut aivan liian tunteellinen koskien ihmisluontoa ja että se nojasi väärään idealismiin. Tulin myös näkemään, että liberalismin pinnallinen ihmisluontoa koskeva optimismi sai sen jättämään huomiotta sen tosiasian, että järki on synnin pimentämä.18

King’in palava vetoomus ”rakastetusta yhteisöstä” ja ”uuden aikakauden syntymästä” koski aina kansalaisoikeuksia ja rodullista tasa-arvoa – sen tarkoitus ei koskaan ollut edistää New Age’iä/Uutta Hengellisyyttä, joka opettaa, että Jumala on jokaisessa ja kaikessa. Hänen toiveensa ”uudesta järjestyksestä” / ”uudesta maailmanjärjestyksestä”19 ja ihmisten tulemisesta hengellisesti ”yhdeksi”20 oli tarkoitettu poistamaan rasismi – ei perustamaan New Age/Uusi Maailmanuskonto.

Lyhyesti: ”Jumalan Unelma” on taitavasti kehitetty hengellinen ansa, joka käyttää Martin Luther King’in persoonaa ja sanomaa tuomaan okkulttisia opetuksia maailmaan ja seurakuntaan. Ottaen huomioon, että New Age ajaa ”Jumalan Unelmaa” ja ”Jumalan Unelman” rauhansuunnitelmaa, niin on esitettävä tärkeä kysymys: Miksi niin monet kristilliset johtajat käyttävät tätä samaa New Age -käsitettä ”Jumalan Unelmasta” samalla tavalla rinnastaen sen Martin Luther King’iin ja hänen puheeseensa ”Minulla on unelma”? Esimerkiksi kiistelty esiintuleva kirjoittaja ja entinen pastori Brian McLaren kirjoittaa:

Kaikista näistä syistä ”Jumalan unelma” kolahtaa minuun kauniina tapana kääntää sanoma Jumalan valtakunnasta tämän päivän kuulijoille. Se on tietysti Martin Luther King nuoremman esiin loihtimaa kieltä hänen seisoessaan Lincoln-muistomerkin portailla elokuun 28. päivänä 1963. Hänen unelmansa oli Jumalan unelma ja se selitti sen hämmästyttävän voiman.21

Lou Engle, The Call -palvelutyön perustaja, piti hyvin kiihkeän ja tunteisiin vetoavan ”Jumalan Unelma”-puheen vuonna 2008 Washington Mall‘illa. Hän julisti:

Siitä tulee nyt 40 vuotta, kun Martin Luther King soitti kansakunnalle profeetallista pasuunaa. … Tullen yhteen Washington DC:n Mall’illa syntyi ääni ”minulla on unelma” ja tuo sama ääni kaikuu vielä nytkin. Nyt sitä ääntä kuljetetaan Amerikan kirkkojen saarnatuolien kautta aina Washington DC:n senaattorien huoneista Hollywood’in elokuvateollisuuteen. Se on toisen horisontissa näkyvän suuren liikkeen ääni, rukous- ja oikeudenmukaisuusliikkeen, joka huutaa Jumalan unelmien toteutumista sukupolvessa.22

Saarnamiehen kommentaarissa, jonka on kirjoittanut David McKenna ja muokannut edesmennyt entinen pastori ja senaatin kappalainen Lloyd Ogilvie, löydämme tämän saman pyrkimyksen yhdistää käsite ”Jumalan Unelma” Martin Luther King’iin:

Martin Luther King tunnetaan parhaiten puheestaan ”Minulla on unelma”. Hän unelmoi rotujen tasa-arvosta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta kaikille ihmisille. Jesajan kirjaa voitaisiin lukea, kuin Jumala sanoisi: ”Minulla on unelma.” Jos näin olisi, niin näkisimme, että Jumala unelmoi tulevaisuudesta, jossa vanhurskaus vallitsisi ihmisten kesken ja rauha kansojen kesken.23

Käsitteen ”Jumalan Unelma” käyttäminen seurakunnan sisällä – erityisesti liittyen Martin Luther King’iin – näyttää hengellisesti oikeuttavan sellaisen, joka itseasiassa on antikristillinen New Age -käsite. Se, mikä jää huomaamatta useimmilta kristityiltä – varsinkin kristillisiltä johtajilta – on, että New Age -piireissä ”Jumalan Unelmasta” on jo tullut hengellinen juoni, joka valmistaa tietä väärälle Kristukselle ja Uudelle Maailmanuskonnolle. Ja onpa Maitreya sitten Antikristus tai ei, niin yksi on varmaa – hän ja hänen New Age -opetuksensa ovat toimiva malli ja käytännön prototyyppi tälle ennustetulle pettäjälle. Ja on huomattava, että useimmat New Age -opettajat ja opetukset ovat olennaisilta osiltaan sopusoinnussa Maitreya’n opetusten kanssa – ”Jumalan Unelma” mukaan lukien. Tärkein esimerkki tästä on Ihmeiden Kurssin (A Course in Miracles) New Age -opetukset.

”Jumalan Unelma” ja Ihmeiden Kurssi

Samoin kuin väärä Kristus Maitreya kanavoi käsitteen ”Jumalan unelmasta” Benjamin Creme’n kautta, niin väitetty ”Jeesus” kanavoi ”Jumalan Unelman” ja Ihmeiden Kurssin erään New Yorkilaisen psykologin, nimeltä Helen Schucman, kautta. Itseasiassa ”Jumalan Unelma” on perustava käsite näissä kurssikanavoinneissa, jotka julkaistiin vuonna 1975 nimellä A Course in Miracles. Tämän New Age -kurssin teki vuonna 1979 suosituksi psykiatri Gerald Jampolsky’n kirja Rakkaus on pelosta vapautumista (Love is Letting Go of Fear) ja vuonna 1992 Marianne Williamson’in kirja Palatkaamme rakkauteen: Mietteitä A course in miracles -kirjan periaatteista (A Return to Love: Reflections on the Principles of A Course in Miracles). Oprah Winfrey suositteli julkisesti Williamson’in kirjaa ja hänen innokas hyväksyntänsä melkein yksinään teki siitä numero ykkösen New York Times’in bestseller-listalla. Mainostaessaan Williamson’in kirjaa Oprah sanoi, että Ihmeiden Kurssin opetukset ”voisivat muuttaa maailman”24 – New Age -opetukset, jotka kaikki perustuvat käsitteelle ”Jumalan Unelma”.

Koko Ihmeiden Kurssin filosofia tiivistyy tähän samaan New Age’in perusopetukseen ”Ykseys” vastaan ”Ero”. Kurssin New Age -”Jeesus” opettaa, että ”Luojan ja luomakunnan ykseys on sinun eheytesi, mielenterveytesi ja rajaton voimasi”.25 Koska kaiken väitetään olevan rakkautta ja koska Jumala on rakkaus, niin kaikki on Jumala ja kaikki on ”Yksi”. Näin ollen, koska kaikki on Jumala ja kaikki on ”Yksi”, niin ei ole mitään eroa Jumalan ja Hänen luomakuntansa välillä.26 Sen uskomista, että olemme erillisiä Jumalasta – että kaikki ei ole Jumala, eikä kaikki ”Yksi” – Kurssin ”Jeesus” kuvailee ”sairautena”,27 ”illuusiona”,28 ja ”paholaisena”.29

Kurssi opettaa, että: ”Eron tunne Jumalasta on ainoa puute, joka sinun todella täytyy korjata.”30 Kuinka tämä ”eron” tunne sitten korjataan? Se korjataan ”Jumalan Unelmalla”. Ihmeiden Kurssin ”Jeesus” opettaa, että koska kaikki pelko on harhaa ja osa onnetonta ”unelmaa”, niin me unelmoijina tarvitsemme tulla lempeästi herätetyiksi omista onnettomista unelmistamme Jumalan ”onnellisilla unelmilla”.31

Hyväksy Hänen antamansa unelma omasi sijaan. Ei ole vaikeaa vaihtaa unelmaa, kun unelmoija on tunnistettu. Lepää Pyhässä Hengessä ja anna Hänen lempeiden unelmiensa ottaa niiden unelmien paikka, joita unelmoit kauhussa ja kuoleman pelossa.32

Gerald Jampolsky (93 v.), on viimeisten viiden vuosikymmenen ajan ollut Ihmeiden Kurssin tärkein tiedottaja – aivan kuten Oprah Winfrey ja kirjailija Marianne Williamson ovat julkisesti edistäneet Kurssia yli 30 vuotta. Ilmeistä on, että Kurssin ”Jumalan Unelma”-opetukset ”Ykseydestä” vastaan ”Ero” antavat hengellisen pohjan New Age-/Uudelle hengellisyydelle, joka on erityisesti suunniteltu eliminoimaan ja korvaamaan raamatullisen kristinuskon perustavat opetukset. Kuitenkin on selvää, että koska käsitteellä ”Jumalan Unelma” ei ole mitään raamatullista pohjaa ja se on New Age -juoni, meidän täytyy esittää kysymys: ”Kuinka New Age -käsite ’Jumalan Unelma’ koskaan pääsi seurakuntaan?”

Seurakuntajohtajat ja ”Jumalan Unelma”

Robert Schuller

En ole saanut täysin anteeksi, ennen kuin annan Jumalan kirjoittaa hänen uusi unelmansa elämääni varten mieleni taululle ja uskallan uskoa … että Jumalalla on suuri suunnitelma lunastaa yhteiskunta. Hän tarvitsee minua ja tahtoo käyttää minua.33

Yli 40 vuotta sitten Kristallikatedraalin pastori Robert Schuller alkoi popularisoida New Age -käsitettä ”Jumalan Unelma” seurakunnassa. Lukuisia viittauksia ”Jumalan unelmaan” löytyy hänen televisioiduista saarnoistaan ja bestseller -kirjoistaan – alkaen hänen vuoden 1974 kirjasta Your Church Has Real Possibilities vuoden 1982 kirjaan Self-Esteem: The New Reformation ja aina viimeiseen kirjaan vuonna 2005 – Don’t Throw Away Tomorrow: Living God’s Dream for Your Life. Robert Schuller oli henkeen ja vereen ”Jumalan Unelman” kannalla ja välitti tuota käsitettä lukemattomille kristillisille johtajille ja aloitteleville nuorille pastoreille. On uskomatonta, että Ihmeiden Kurssin New Age -opintoryhmät – Kristallikatedraalin henkilökunnan jäsenen johdolla – kokoontuivat ja opiskelivat Kristallikatedraalin luokissa, samalla kun kristilliset johtajat ja pastorit osallistuivat Schuller’in Menestyvän Seurakuntajohdon Instituuttiin (Institute for Successful Church Leadership).34

Vuoden 1982 kirjassaan Self-Esteem: The New Reformation Schuller poikkesi reitiltään ylistämään Ihmeiden Kurssin kannattaja Gerald Jampolsky’a hänen ”syvällisestä teologiastaan”.35 Jampolsky oli 1980-luvun alussa jopa vieraana Schuller’in TV-ohjelmassa Hour of Power ja sitten jälleen vuonna 2004 – Schuller’in suositellessa kaikkia Jampolsky’n ”satumaisen ihania”36 New Age -kirjoja. Schuller’in viimeisin kirja Don’t Throw Away Tomorrow: Living God’s Dream for Your Life oli kokonaan omistettu käsitteelle ”Jumalan Unelma” ja takakannessa oli uusiaikalaisen Jampolsky’n suositus.

Kun Robert Schuller’in mentori, Norman Vincent Peale, painotti ”isojen unelmien” tärkeyttä, niin Schuller vei unelmoimisen seuraavalle tasolle, ei vain popularisoimalla Peale’n käsitteen ”isojen unelmien” unelmoimisesta, vaan esittelemällä vieläkin isomman ”Jumalan Unelman” käsitteen. Kahden viimeisen vuosikymmenen ajan ”Jumalan Unelmaa” on eksponentiaalisesti popularisoinut Robert Schuller’in tärkein suojatti, Saddleback-seurakunnan pastori Rick Warren. Kiitos Schuller’ille ja Warren’ille, ”Jumalan Unelma” on nyt nähtävästi hyväksyttävä kristillinen käsite. Rick Warren kiistää, ei kuitenkaan vakuuttavasti, Schuller’in vaikutuksen omaan palvelutyöhönsä ja siihen, että käyttää käsitettä ”Jumalan Unelma”. Silti mainostaessaan vuoden 2004 Robert H. Schuller Menestyvän Seurakuntajohdon Instituuttia, Schuller totesi, että Rick Warren oli ”valmistunut”37 Schuller-instituutista ja televisioidussa Hour of Power -seurakuntatilaisuudessa julisti, että Warren oli tullut hänen Instituuttiinsa ”kerta toisensa jälkeen”.38 Christianity Today -lehden haastattelussa Kay Warren korosti Schuller’in voimakasta vaikutusta mieheensä paljastamalla, että: ”Hänellä oli syvällinen vaikutus Rick’iin.”39

Bestseller-kirjassaan vuodelta 2005 A Life With Purpose: Reverend Rick Warren: The Most Inspiring Pastor of Our Time kirjailija George Mair aivan oikein osoitti Norman Vincent Peale’n New Age -vaikutuksen koko seurakuntakasvuliikkeeseen. Hän jäljittää sen New Age’istä Peale’iin, Peale’stä Schuller’iin ja Schuller’ista Warren’iin.40 Ja näyttää erityisen sopivalta, että nyt (vuonna 2018) New Age -johtaja Marianne Williamson opettaa kahdesti kuussa Ihmeiden Kurssin ”Jumalan Unelma”-pohjaisia periaatteita edesmenneen Peale’n Marble Collegiate -kirkossa New York’issa. George Mair ei ollut mitenkään eri mieltä Norman Vincent Peale’n, Robert Schuller’in ja Rick Warren’in kanssa. Hän vain esitti totuuden selvästi ja yksinkertaisesti. Peale’n New Age -vaikutus Schuller’iin ja Schuller’in Peale’iin oli valtava.

Rick Warren

Lokakuun 27. päivänä 2003 seurakunnalleen lähettämässään sähköpostissa Rick Warren kuvaili itse laatimaansa omaperäistä ”Globaalia Rauhansuunnitelmaa” ”JUMALAN UNELMANA SINULLE – JA MAAILMALLE”. Hän kirjoitti:

Tänä viikonloppuna aloitan viiden saarnan sarjan Jumalan unelmasta käyttää sinua globaalisesti – kirjaimellisesti käyttää SINUA auttamaan maailman muuttamisessa!

Tuolla samalla viikolla Warren’illa oli vieraana kirjailija, puhuja ja ystävä Bruce Wilkinson pitämässä puhesarjaa ”Jumalan Unelman” tärkeydestä. Wilkinson saarnasi upouudesta kirjastaan The Dream Giver, jossa on yli 50 suoraa viittausta käsitteeseen ”Jumalan Unelma”. Samana päivänä 26.10.2003, jolloin Wilkinson puhui Rick Warren’in seurakunnassa, hän oli myös Robert Schuller’in vieraana tämän Hour of Power TV-ohjelmassa. Ylistäen Schuller’ia ”unelmien patriarkkana” Wilkinson’in koko puhe koski hänen uutta kirjaansa ja ”Jumalan Unelmaa” maailmalle ja seurakunnalle.

Seuraavina vuosina Rick Warren on pitänyt käsitettä ”Jumalan Unelma” esillä jatkuvasti puheidensa, kirjoitustensa, hartauksiensa, radio-ohjelmiensa ja YouTube-klippiensä kautta. Warren kirjoitti Daily Hope -hartauden otsikolla ”God’s Dream for Your Life”, joka oli sanasta sanaan Robert Schuller’in vuoden 2005 kirjan Don’t Throw Away Tomorrow: Living God’s Dream For Your Life tekstistä. Charisma-lehti julkaisi Rick Warren’in artikkelin “How You Can Realize God’s Dream for Your Life”.41 Toisessa hartauskirjoituksessa otsikolla “Dream Big” (Unelmoi suuria) Warren totesi, että jos haluat ”Jumalan siunauksen”, sinun ”täytyy uskaltaa pyytää” ”Jumalan Unelmaa” ja sitten ”alkaa unelmoida”. Toistaen Schuller’ia Warren kirjoittaa:

Usko on sitä, että valitsee elämäänsä Jumalan unelman ja uskoo siihen. Mitään ei tapahdu elämässäsi, ennen kuin alat unelmoida.42

Jos haluat tänä vuonna Jumalan siunauksen elämällesi, sinun täytyy uskaltaa pyytää sitä. Sinun täytyy sanoa: ”Jumala, mikä on sinun unelmasi minun elämääni varten?”43

Robert Schuller’in vaikutus – erityisesti Rick Warren’in kautta koskien ”Jumalan Unelmaa” – voidaan nähdä niin monen tämän päivän seurakuntajohtajan palvelutyössä.

Joel Osteen

Jumalan unelma sinun elämääsi varten on paljon suurempi kuin omasi.44

Kenneth Copeland

Jumalan unelma on suurempi kuin sinun unelmasi.45

Sarah Young’in ”Jeesus”

Ehkä pumppaan sinuun unelmaa, joka näyttää sinusta aivan saavuttamattomalta.46

Unelmoi suurin ja uskomattomin unelmasi – ja sitten tiedä, että Minä voin tehdä paljon enemmän, paljon enemmän, kuin koskaan voit pyytää tai kuvitella. Anna Minun täyttää mielesi Minun unelmillani sinua varten.47

James Robison

Olen työskennellyt rukoillen ja ahkerasti rohkaistakseni ja innoittaakseni Jumalan unelman täyttymistä. Kaipaan saada nähdä, että Jeesuksen rukous ja unelma täyttyy.48

Leonard Sweet

Jumalan Unelman pelastamisen aika on nyt. Te olette ne ihmiset, joiden tulee pelastaa Jumalan Unelma.49

Ravi Zacharias

Sinä olet Jumalan unelma. Hän muotoilee sinua unelmaansa.50

Mark Batterson

Jumalan unelma elämällesi on niin paljon suurempi, niin paljon parempi kuin pärjätä omillaan.51

Shane Claiborne

Sodan päättyminen alkaa ihmisistä, jotka uskovat, että uusi maailma on mahdollinen ja että uusi valtakunta on jo murtanut ajan ja avaruuden ja on valtaamassa tämän maailman Jumalan unelmilla.52

New Age ja ”Jumalan Unelma”

Oprah Winfrey

Eräässä Live Your Best Life -seminaarissaan Oprah sanoi:

Minä elän Jumalan Unelmassa minulle. … Jumala voi unelmoida suuremman unelman sinulle, kuin sinä itsellesi.53

Heinäkuussa 2016 samassa kuussa, kuin Rick Warren postitti ”Dream Big” -hartauskirjoituksensa koskien ”Jumalan Unelmaa”, Oprah Winfrey esitti saman “Unelmoi suuria” / ”Jumalan Unelma” -käsitteen valtavalle yleisölle, joka oli kokoontunut vuotuiseen Essence-festivaaliin Louisiana’n New Orleans’issa. Artikkelissaan “Dream Big” Rick Warren kehotti lukijoitaan kysymään: ”Jumala, mikä on sinun unelmasi elämälleni?” Oprah kehotti New Orleans’in yleisöään esittämään saman kysymyksen:

Mikä on Jumalan unelma sinulle? Mitä luojan unelmaan kuuluu sinulle?54

Theosophical Path -lehti

Ajattelemme silloin, että tämä Maa ja kaikki sen kirkkaat kumppanit valtavassa avaruudessa ovat vain kiinteitä ilon pisaroita ja voimakas Jumalan unelman ihme ja kauneus.55

Maitreya

Minä olen kanssanne Jumalan edustajana, Tiedottajana tuolle Jumalalliselle Olennolle, jonka unelmia me olemme.56

Neale Donald Walsch

Jumalan ”unelma”, jos kiinnostaa, on se, että eräänä päivänä meidät kaikki täysin tiedostetaan ”Jumaliksi”.57

Wayne Dyer

Kuka on lopullinen unelmoija? Sano sitä miksi haluat: Jumala, korkeampi tietoisuus, Krishna, henki, miksi vain haluat.58

Paramahansa Yogananda

Se on se filosofia, jota Intian suuret mestarit opettavat – että tämä maailma, tämä luomakunta, on Jumalan unelma.59

Sri Chinmoy

Meditoidessasi Jumala esittelee sinulle Hänen rajattoman Ilonsa, Rauhansa ja Autuutensa. Keskittyessäsi Jumala muuttaa tietämättömyyden meresi ikuisen Valon mereksi. Ja silloin on päivänselvää, että se, mitä sinulla on, on tietoinen Ykseys Jumalan kanssa. Silloin se, mitä sinusta tulee, on Jumalan Unelma täyttyneenä ja Todellisuus manifestoituneena.60

Katoliset ja “Jumalan Unelma”

Paavi Fransiskus

Me olemme Jumalan unelma, joka todella rakkaudessa haluaa muuttaa elämämme rakkauden kautta… Jumala ajattelee meitä jokaista, rakastaa meitä, unelmoi meistä, unelmoi ilosta, että saa iloita meidän kanssamme. Oletko koskaan ajatellut, että ”Herra unelmoi minusta”.61

Jean Vanier

Jumalan Unelma ihmiskunnalle on asteittainen tiedostaminen, että voimme tulla Yhdeksi.62

Moonilaiset ja ”Jumalan Unelma”

Sun Myong Moon

Jumalan unelma on edelleen toteutumatta. … Emme halua rajoittaa tuota toteutumista kirkkoomme, vaan laajentaa sen kaikkialle maailmaan. Eikö se olisikin Jumalan valtakunta maan päällä?63

Jim Jones, Disciples of Christ -kirkko ja ”Jumalan Unelma”

Thomas Curtis Clark (1877–1953), Disciples of Christ -kirkon pappi oli laulava evankelista, kirjoittaja, runoilija ja virsirunoilija. Hän kirjoitti runon – ja kirjan – nimeltä Jumalan Unelmia. Kirjan otsikkorunossa hän ihmettelee, kuinka kukaan voi sanoa ”ei” ajatukselle ”Jumalan Unelmista” ja anelee lukijaa antamaan ”Jumalan Unelmien” ”vaatia meitä”. Hän kirjoittaa:

Unelmia ne ovat – mutta Jumalan unelmia! Halvennammeko me ja ylenkatsomme niitä? Että ihmiset rakastavat toisiaan, että valkoinen kutsuu mustaa miestä veljeksi. …

Unelmia ne ovat kaikki, mutta halveksimmeko me niitä – Jumalan unelmia! Unelmia ne ovat – tullakseen ihmisen unelmiksi! Voimmeko sanoa ei, kun ne vaativat meitä? Että ihmiset lakkaavat vihaamasta. Että sota pian laantuu. …

Että vallan ja voiman ylpeys loppuu, että ihmiskunnan rakkaus vallitsee. Unelmia ne ovat kaikki, mutta halveksimmeko me niitä – Jumalan unelmia!64

Eipä tiennyt Thomas Curtis Clark, että hänen oman Disciples of Christ -kirkkokuntansa saarnaajalla – ”Reverend” Jim Jones’illa – olisi myös unelma. Jones perustaisi Disciples of Christ -kirkon nimeltä The People’s Temple, joka aloitti Keskilännessä, toimi yli vuosikymmenen ajan Kalifornian Redwood Valley’ssä – Rick Warren’in kotikaupunki siihen aikaan65 – sitten siirtyi San Francisco’on. Lopulta kävi niin, että Jones’in utopistinen ”unelma” tuhoutui Etelä-Amerikan viidakossa vuonna 1978 yli 900 ihmisen joukkoitsemurhassa ja murhassa. Ainutlaatuisessa käsityksessään ”Jumalan Unelmasta” Jones näki itsensä ”Jumalana” tavoitellessaan omaa sosialistista ”unelmaansa” – rodulliselle tasa-arvolle ja kansalaisoikeuksille omistautunutta hengellistä yhteisöä. Humanitaarisen julkisivun takana Jones kuitenkin manipuloi, väärinkäytti ja hengellisesti kontrolloi niitä ihmisiä, joita muka auttoi. Synkän ironista ja suorastaan karmivaa on, että vain vuotta ennen Jones’in Guyana’ssa määräämää joukkoitsemurhaa ja murhaa, San Francisco’n kansalais- ja uskonnolliset johtajat olivat julkisesti kiittäneet häntä ja antaneet hänelle arvostetun Martin Luther King Jr. -humanitaarisen palkinnon hänen kansalaisoikeustoiminnastaan ja työstään köyhien parissa.66

Vastatessamme ”KYLLÄ” Thomas Curtis Clark’in idealistiseen, mutta uhmakkaaseen haasteeseen jokaiselle, joka voisi kyseenalaistaa käsitteen ”Jumalan Unelmasta”, meidän pitäisi kyseenalaistaa käsite ja sanoa ei ”Jumalan Unelmalle”, koska jalot ihanteet, joita se esittää, ovat vain savuverho syvemmälle ja synkemmälle agendalle. ”Jumalan Unelmaa” ei koskaan saisi esittää koskemattomana ja pyhänä eikä sellaisena, joka tarjoaa automaattisen suojan sitä käyttäville. Kuinka Clark haasteensa antaessaan olisi voinut tietää, että hänen oman kirkkokuntansa saarnaaja tekisi sellaisen äärimmäisen hulluuden ”Jumalan” nimissä ja tavoitellessaan ”unelmaa”.

Varokaa ”Jumalan Unelmaa!”

Idea ”Jumalan Unelmasta” ei ole tehnyt muuta, kuin kasvattanut suosiotaan viimeisen vuosikymmenen tai kahden aikana. Otantaan tunnetuista kristillisistä johtajista, jotka käyttävät käsitettä ”Jumalan Unelma” kirjojensa tai traktaattiensa nimissä, kuuluvat Robert Schuller, Rick Warren, Bill Johnson, Max Lucado, Joyce Meyer, Sheila Walsh, Tommy Tenney ja Desmond Tutu. Lisäksi muutamia seurakuntahahmoja ja järjestöjä, jotka myös ovat käyttäneet käsitettä ”Jumalan unelma” palvelutyössään ovat Chip Ingraham, Greg Boyd, Cindy Jacobs, Erwin McManus, Reinhard Bonnke, Michael Curry, Marcus Borg, James Robison, Kenny Luck, Sally Lloyd-Jones, Desiring God Ministries, Fuller Seminary, Christian Broadcasting Network, Trinity Broadcasting Network ja Charisma-lehti. Luettelo jatkuu ja jatkuu.

Todellinen Jeesus Kristus varoitti, että hengellinen petos – ei ”Jumalan Unelman” rauhansuunnitelma – edeltää Hänen paluutaan (Matt. 24:3-8). Profeetta Daniel sanoi, että Antikristuksen rauhansuunnitelma näyttää ihmeelliseltä, koska ”ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä” (Dan. 8:24) – ja “keskellä rauhaa hän tuottaa turmion monille” (Dan. 8:25). Apostoli Paavali varoitti “rauhasta ja turvallisuudesta”, joka edeltää äkillistä tuhoa” (1. Tess. 5:3, KJV). Elämme petollisia aikoja. Raamattu varoittaa meitä toistuvasti petetyksi joutumisesta.

Raamatussa ei ole pienintäkään vihjausta, vielä vähemmän perustelua ”Jumalan Unelman” käsitteelle. Jumala ei harrasta unelmoimista missään muodossa. Vanhukset, joiden Joel ennusti viimeisinä päivinä ”unia uneksuvan”, eivät ole tämän päivän ”Jumalan Unelmaa” uneksivia New Age- ja kristillisiä johtajia. Ennemminkin ”Jumalan Unelma” on hengellinen juoni, joka on siirtämässä kaiken kohti New Age’iä / Uutta Hengellisyyttä / Uutta Maailmanuskontoa.

Käsite ”Jumalan Unelma” on taitavasti suunniteltu tuomaan jokainen maailmassa ja kirkossa hengelliseen viritykseen – ”hengelliseen muodostamiseen” (spiritual formation) – ”Ykseyteen” tulevan väärän Kristuksen kanssa. ”Jumalan Unelma” edustaa väistämätöntä ”Ykseys” vastaan ”Ero” kahtiajakoa, joka asettaa Raamatun totuuden paholaisen valheita vastaan. Siksi välitön haaste tämän päivän seurakunnalle on paljastaa ”Jumalan Unelma” siksi vaaralliseksi juoneksi, joka se on – eikä esittää se hyväksyttävänä kristillisenä käsitteenä.

Profeetta Jeremia varoitti niistä, jotka profetoivat ”Jumalan Unelman” kaltaisia valheunia:

”Minä olen niitä vastaan, jotka profetoivat valheunien perusteella, kertovat niistä ja eksyttävät minun kansaani valheillaan ja kerskumisellaan. Minä en ole heitä lähettänyt enkä käskenyt, eikä heistä ole mitään apua tälle kansalle, sanoo Herra.” (Jer. 23:32, Raamattu Kansalle)

Raamattu kehottaa meitä: Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä (1. Piet. 5:8). Se varoittaa vääristä profeetoista, joiden unet eivät ole Jumalasta (Jer. 23:25-27), ”lihan saastuttavista uneksijoista” (Juuda 1:8) ja ”unien uneksijoista” (5. Moos. 13:1, KJV), jotka ovat uniensa pettämiä ja ”lähtevät seuraamaan muita jumalia” – kuten New Age’in ”Ykseyden jumalaa”, jonka sanotaan olevan jokaisessa ja kaikessa.

”Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: ’Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä’, niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne. Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen käskynsä, häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa.” (5. Moos. 13:1-4)

To order copies of ”GOD’S DREAM” – Satan’s Ultimate Scheme, click here.

Viitteet

  1. New Century Path, Volume Vll No. XlV, 1904, p. 16. Katherine Tingley, Editor, New Century Corporation, Point Loma, CA. (https://books.google.com/books?id=IDxDAQAAIAAJ&pg=RA2-PA).
  2. L., “Reincarnation” (The Theosophical Path, Volume X, No. 2, February 1916), p. 159, New Century Corporation, Point Loma, CA., Katherine Tingley, Editor. (https://www.theosociety.org/pasadena/ttp_v10n02.pdf).
  3. https://en.m.wikipedia.org/wiki/Benjamin_Creme.
  4. Messages from Maitreya the Christ: One Hundred Forty Messages (Los Angeles, CA: Share International Foundation, 1980, 1992 Second Edition, Second Printing, February 2001), p. 42.
  5. Ibid., p. 44.
  6. Ibid., p. 150.
  7. Ibid., p. 203.
  8. Warren B. Smith, Oneness vs. Separation Heresy Now in The Church (Eureka, MT: Lighthouse Trails Publishing, 2018, https://www.lighthousetrailsresearch.com/blog/?p=28156).
  9. Multiple Bible references in Warren B. Smith’s booklet, Be Still and Know That You Are Not God: God is Not “in” Everyone and Everything (Eureka, MT: Lighthouse Trails Publishing, 2013, can be read at: https://www.lighthousetrails.com/home/655-booklet-be-still-and-know).
  10. Share Magazine, ”The Coming of Maitreya, the World Teacher” (Maitreya’s Priorities, http://www.share-international.org/magazine/old_issues/2007/s2606_30%20years_small.pdf).
  11. Neale Donald Walsch, Tomorrow’s God: Our Greatest Spiritual Challenge (New York, NY: Atria Books, 2004), p. 262.
  12. Neale Donald Walsch, “Should We Let Go of Our Dreams—A Message From God Channeled by Neale Donald Walsch” (Spirit Library, May 1, 2008, https://spiritlibrary.com/neale-donald-walsch/should-we-let-go-of-our-dreams).
  13. Marianne Williamson, Healing the Soul of America: Reclaiming Our Voices as Spiritual Citizens (New York, NY: Touchstone, Simon & Schuster, 1997, 2000), p. 13; Editors of Martin Luther King, Jr. Papers Project, The Papers of Martin Luther King, Jr., Volume III Birth of a New Age, (Berkeley, CA: University of California Press, 1997), p. 344.
  14. Marianne Williamson, Healing the Soul of America, op. cit., p. 41; Editors of Martin Luther King, Jr. Papers Project, The Papers of Martin Luther King, Jr., Volume III, op. cit., p. 458.
  15. Marianne Williamson, Healing the Soul of America, op. cit., p. 33; Editors of Martin Luther King, Jr. Papers Project, The Papers of Martin Luther King, Jr., Volume III Birth of a New Age, op. cit., p. 342.
  16. Marianne Williamson, Healing the Soul of America, op. cit., p. 41; Editors of Martin Luther King, Jr. Papers Project, The Papers of Martin Luther King, Jr., Volume III, op. cit., p. 456.
  17. Rosemary Bray McNatt,“To Pray Without Apology: Why Martin Luther King Jr. Wasn’t a Unitarian Universalist” (UU World, November/December 2002, http://archive.uuworld.org/2002/06/feature2.html).
  18. Ibid.
  19. Editors of Martin Luther King, Jr. Papers Project, The Papers of Martin Luther King, Jr., Volume III, op. cit., pp. 340, 342, 456.
  20. Ibid., p. 342.
  21. Brian McLaren, The Secret Message of Jesus: Uncovering the Truth that Could Change Everything(Nashville, TN: W Publishing Group, 2006), p. 142.
  22. This speech can be read at: http://www1.cbn.com/content/lou-engle-answering-call-dc.
  23. David L. McKenna, Lloyd J. Ogilvie, General Editor, The Preacher’s Commentary: Volume 17, Isaiah 1-39 (Nashville, TN: Thomas Nelson, 1993), p. 20.
  24. The Oprah Winfrey Show, February 4, 1992.
  25. Helen Schucman, A Course in Miracles: Combined Volume (Glen Ellen, CA: Foundation for Inner Peace, 1975, 1992), (Text) p. 125.
  26. Ibid., (Text) p. 147.
  27. Ibid., (Teachers Manual), p. 56.
  28. Ibid., (Text) p. 344.
  29. Ibid., (Text), p. 50.
  30. Ibid., (Text), p. 14.
  31. Ibid., (Text), pp. 377, 585.
  32. Ibid., (Text), p. 584.
  33. Robert H. Schuller, Self-Esteem: The New Reformation (Waco, TX: Word Books, 1982), p. 104.
  34. Personal notes from author Johanna Michaelsen’s October 3, 1985 telephone call to the Crystal Cathedral. Used with permission. More detail in Warren B. Smith’s book Deceived on Purpose: The New Age Implications of the Purpose-Driven Church (Magalia, CA: Mountain Stream Press, 2004), pp. 92-93.
  35. Robert H. Schuller, Self-Esteem: The New Reformation, op. cit., p. 123.
  36. Robert H. Schuller, Hour of Power, October 17, 2004.
  37. Originally found in Powerlines: Monthly News for Hour of Power Spiritual Shareholders and Friends (http://web.archive.org/web/20031017043658/http://www.hourofpower.org:80/powerlines/09.03/2004_robert_schuller_institute.cfm).
  38. Robert H. Schuller, “What Will Be the Future of This Ministry?” (Hour of Power, #129, May 16, 2004, http://www.hourofpower.org.hk/data/readdata100/readeng-129-text.html).
  39. Tim Stafford, “A Regular Purpose-Driven Guy” (Christianity Today, November 18, 2002, Vol. 46, No. 12, http://www.christianitytoday.com/ct/2002/012/1.42.html), p. 4.
  40. George Mair, A Life With Purpose: Reverend Rick Warren: The Most Inspiring Pastor of Our Time (New York, NY: Berkley Books, 2005), pp. 93, 98-99, 110.
  41. Rick Warren, “How You Can Realize God’s Dream for Your Life” (Charisma magazine, August 1, 2016, https://www.charismamag.com/spirit/spiritual-growth/27170–how-you-can-realize-god-s-dream-for-life).
  42. Rick Warren, “Dream Big” (Daily Hope With Rick Warren, July 30, 2016, https://www.christianity.com/devotionals/daily-hope-with-rick-warren/daily-hope-with-rick-warren-july-30-2016.html).
  43. Ibid.
  44. Joel Osteen, “God’s Dream for Your Life,” (Joel Osteen Ministries daily devotional, September 9, 2015; https://www.facebook.com/JoelOsteen/posts/10156261814605227).
  45. “Dream Big Dreams” (Ministry Minute, May 3, 2017, http://blog.kcm.org/ministry-minute-dream-big-dreams).
  46. Sarah Young, Jesus Calling: Enjoying Peace in His Presence (Nashville, TN: Thomas Nelson, 2004), p. 6.
  47. Sarah Young (adapted by Tama Fortner), Jesus Calling: 365 Devotions for Kids (Nashville, TN, Tommy Nelson, 2010), p. 7.
  48. James Robison, “The Greatest Dream” (The Stream, April 4, 2018, https://stream.org/the-greatest-dream).
  49. Leonard Sweet, SoulTsunami: Sink or Swim in the New Millennium Culture (Grand Rapids, MI: Zondervan Publishing House, 1999), p. 34.
  50. National Day of Prayer Address on May 1, 2008 (Keynote address at The Cannon House in Washington, DC, https://rzim.org/just-thinking/national-day-of-prayer-address).
  51. Mark Batterson, Chase the Lion: If Your Dream Doesn’t Scare You, It’s Too Small (The Crown Publishing Group, Kindle Edition), p. 4.
  52. Shane Claiborne, Jesus for President (Grand Rapids, MI: Zondervan, 2008), p. 307.
  53. Ann Oldenburg, “The Divine Miss Winfrey” (USA Today, May 11, 2006, can be read at: religionnewsblog.com/14801/the-divine-miss-winfrey).
  54. Chelsea Brasted, “7 Most Empowering Things Oprah Winfrey Said at Essence Fest” (Nola Media Group, July 2, 2016, https://www.nola.com/essencefest/index.ssf/2016/07/oprah_winfrey_essence_fest_emp.html).
  55. L., “Reincarnation,” The Theosophical Path, Volume X, No. 2, February 1916, op. cit., p. 159.
  56. Messages from Maitreya the Christ: One Hundred Forty Messages, op. cit., p. 42.
  57. Neale Donald Walsch, “Should We Let Go of Our Dreams,” op. cit.
  58. Wayne Dyer, You’ll See It When You Believe It: The Way to Your Personal Transformation (New York, N.Y: HarperCollins, 2001), p. 96.
  59. Paramahansa Yogananda, “The Dream Nature of the World” (https://www.yogananda.com.au/py_talks/dream_nature_of_the_world.html).
  60. Late resident guru of United Nations (http://www.yogaofsrichinmoy.com/god_the_author_of_all_good/mangod).
  61. Lent with Pope Francis: “God’s Dream for Us” (Franciscan Media, 3/18/18, https://www.google.com/amp/blog.franciscanmedia.org/franciscan-spirit/lent-with-pope-francis-gods-dream-for-us%3fhs_amp=true).
  62. https://m.youtube.com/watch?v=dEgQLo2HBV4.
  63. “Reverend Sun Myung Moon Speaks on New Morning of Glory” (January 22, 1978 at Belvedere, New York, http://www.unification.net/1978/780122.html).
  64. Thomas Curtis Clark, “God’s Dreams” (https://www.poetrynook.com/poem/gods-dreams).
  65. The September 3, 2006 Orange County Register noted: “Jim Jones, the suicidal Pied Piper of Jonestown, housed his People’s Temple less than two miles from Warren’s house, and taught at Warren’s high school. In 1978, dozens of Redwood Valley’s residents—including some of Warren’s classmates—were among the 914 cult members who followed Jones to Guyana and to a metal bucket full of purple, cyanide-spiked Flavor Aid. (https://www.ocregister.com/2006/09/03/a-call-to-faith/).
  66. https://commons.m.wikimedia.org/wiki/File:Jim_Jones_receives_the_Martin_Luther_King,_ Jr._ Humanitarian_Award_-_January_1977.jpg.

 

Read Full Post »

The New Age Movement, Kabbalism and Antichrist: The Stage is Set
20.4.2018 by Geri Ungurean, suom. SK

Vuosien ajan olen pohtinut, kuinka Antikristus tulee pettämään Israelin kansan. Israel tulee tekemään seitsenvuotisen rauhansopimuksen hänen kanssaan. Hän auttaa heitä rakentamaan kolmannen Temppelin. Se kuulostaa kuin Israelin kansa luottaisi täydellisesti tähän mieheen.

Pohdin, voisiko Antikristus olla juutalainen, mutta sitten luin Raamatun kohdan, joka sanoo selvästi, että laittomuuden ihminen tulee kansasta, joka hävitti Temppelin vuonna 70. Se tarkoittaa, että hänen esi-isiensä olisi oltava maasta, joka oli Rooman valtakunnan sisäpuolella. Mutta se ei tarkoita, etteikö hänellä voisi olla jotakin juutalaista perintöä. On niitä, jotka uskovat, että Antikristus on muslimi. Juutalaisena en mitenkään voi uskoa, että israelilaiset luottaisivat muslimiin.

Mutta on toinenkin mahdollisuus ja tutkiessani tätä halusin ennemminkin kutsua sitä ”todennäköisyydeksi”.

Kun luet Kabbalasta tiedotussivustolta keen.com, niin haluan korostaa tiettyjä sanoja, jotka auttavat sinua paremmin ymmärtämään tätä mystistä liikettä. Laitan myös oman kommenttini tiettyjen kappaleiden alle.

***

Sivustolta keen.com:

Mikä on Kabbala? 2000 Years of Mysticism Explained

Oletko koskaan nähnyt kenenkään pitävän ranteessaan punaista lankaa? Tai kuullut Los Angeles’in Kabbala-keskuksesta, joka kerskuu, että heidän asiakkaitaan ovat esim. Madonna, Ashton Kutcher ja Lucy Liu? Mitä Kabbala itseasiassa on?

Vastaus riippuu kokonaan siitä, keneltä kysyt. Itseasiassa on kaksi Kabbalaa, toinen on juutalaisen mystiikan muotoa ja toinen hengellisten opetusten yleisen koulun muotoa. Vaikka niillä on yhteinen historiallinen juuri, niin kaksi liikettä, jotka jakavat yhteisen nimen (joka hepreaksi tarkoittaa ”vastaanotettu opetus”) ovat tänä päivänä radikaalisti erilaiset.

Perustavimmalta ytimeltään Kabbala on muinaisen juutalaisuuden kollektiivinen vastaus joihinkin suurimpiin maailmankaikkeutta koskeviin kysymyksiin: Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Onko olemassa sellaista, kuin taikuus? Mikä on hyvän ja pahan alkuperä? Itseasiassa juutalaisuuden tärkeimmät tekstit, Toora ja Talmud, suurelta osin vaikenevat näistä metafyysisistä kysymyksistä. Kabbala ponnahtaa kolmannesta kirjasta, myöhemmin kirjoitetusta kuin kumpikaan klassisista teksteistä, jotka selittävät yksityiskohtaisesti tätä mittaamattoman monimutkaista mystisen juutalaisen ajattelun koulua.

Vaikeneeko siis Toora (Vanha Testamentti) siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, onko sellaista asiaa olemassa kuin taikuus ja koskien hyvän ja pahan alkuperää?

Katsokaamme VT:n kirjoituksia:

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen (Daniel 12:2).

Onko sellaista asiaa olemassa kuin taikuus?

Siihen farao heräsi, ja katso, se oli unta. Mutta aamulla hänen mielensä oli levoton, ja hän kutsutti eteensä kaikki Egyptin tietäjät ja kaikki viisaat; ja farao kertoi heille unensa, mutta ei ollut sitä, joka olisi voinut selittää ne faraolle. (1. Moos. 41:7-8).

Silloin farao kutsutti Joosefin eteensä. Ja hänet tuotiin kiiruusti vankikuopasta. Ja hän ajatti hiuksensa ja muutti vaatteensa ja tuli faraon eteen. Ja farao sanoi Joosefille: ‘Minä olen nähnyt unen, eikä ole sen selittäjää, mutta olen kuullut kerrottavan sinusta, että kun kuulet unen, sinä voit sen selittää’. Joosef vastasi faraolle sanoen: ‘En minä; mutta Jumala antaa faraolle suotuisan vastauksen.’” (1. Moos. 41:14-16).

Kuinka hyvä ja paha saivat alkunsa?

Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä. Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ‘Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.’” (1. Moos. 2:15-17)

Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: ‘Onko Jumala todellakin sanonut: Älkää syökö kaikista paratiisin puista.’”?”

“Niin vaimo vastasi käärmeelle: ‘Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi.’”

“Niin käärme sanoi vaimolle: ‘Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.’”

“Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi. Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot. (1. Moos. 3:1-7).  Perisynti eli hyvän ja pahan alkuperä.

Joten tässä Jumalan Sanassa (VT) me näemme, että Jumala TODELLA puhui näistä kolmesta aiheesta!

Ennen kuin jatkan, haluan selventää jotakin. MINÄ RAKASTAN kansaani! En yritä väheksyä heitä mitenkään. Yritän auttaa veljiä ymmärtämään, MIKSI Antikristus tulee pettämään Israelin. Uskon koko olemukseni ytimestä, että paholainen on valmistanut Israelin kansan luottamaan ja rakastamaan sitä yhtä, joka tulee vahvistamaan seitsenvuotisen sopimuksen Israelin kansan kanssa.

Kabbalan kiistelty alkuperä

Tämä tärkeä teksti on nimeltään Zohar ja kuten sen kosmologinen sisältö, se on verhottu salaisuuteen. Ei ole edes selvää, kuka sen kirjoitti – tutkijat väittelevät siitä, kumpiko tuotti tuon valtavan opuksen, 2. vuosisadan rabbi Shimon bar Yochai, vai 13. vuosisadan espanjalainen Moses de Leon.

Legendan mukaan profeetta Elia innoitti viisaan oppineen Shimon bar Yochai’n kirjoittamaan ylös kaikki israelilaisten mystiset perinteet, jotka tuohon aikaan kulkeutuivat suusanallisesti. Peläten, että roomalaiset lopettaisivat hänen kansansa ja vaientaisivat sen viisauden, Shimon bar Yochai kirjoitti kirjaa 13 vuotta luolassa. Hänen kuoltuaan kirja oli kateissa yli 1000 vuotta, kunnes espanjalainen kirjoittaja Moses de Leon löysi ja julkaisi sen. Hän väitti, että Zohar oli kokonaan kauan sitten kuolleen rabbin autenttinen teos, mutta tutkijat eivät ole siitä niinkään varmoja. Jotkut väittävät, että hän kirjoitti oman teoksen mystiikasta (mikä olisi vaikuttava suoritus yksin häneltä) ja hyödynsi legendaarisen Shimon bar Yochai’n painoarvoa.

Luolassako – noin 2000 vuotta sitten? Mitä muita valheellisia ja hyvin demonisia opetuksia saatiin luolassa? Muhammed sai ”islamilaiset” opetuksensa luolassa. Mormonikultin Joseph Smith sai valheelliset opetuksensa luolassa…

On kuitenkin vahvat todisteet, että ei ollut mahdollista, että Zohar olisi tehty hiljattain, kuten lukuisat anakronismit, tapahtumien aikajärjestykseen liittyvät kysymykset ja suuret tyylilliset erot Moses de Leon’in muihin kirjoihin nähden. Tämä väittely painottaa vieläkin tärkeämpää kysymystä: kuinka vakavasti juutalaisten pitäisi ottaa Kabbala? Edustaako se muinaista mystiikkaa, vai vain kiehtovaa historiallista kommentaaria? Kuten tulemme näkemään, tämä kysymys on keskeinen erimielisyydessä kahden Kabbalaa koskevan modernin asenteen välillä.

Mitä Zohar todella sanoo?

Zohar on ymmärtämisen kannalta yksi haastavimmista hengellisistä teksteistä. Sen sisältö on esoteerinen ja kerroksittain merkityksellinen, niin monimutkainen, että perinteisesti vain yli 40-vuotiaat miehet katsottiin olevan riittävän valmistautuneita tutkimaan sitä! Kenties sen tunnetuin opetus on 10 ominaisuutta (sefirot), jonka kautta Jumalan (ein sof) ikuiset ja tunnistamattomat ominaisuudet ilmoittavat itsensä maailmalle (kyllä, se todella on niin monimutkainen kuin kuulostaa!). Sefirot-ominaisuudet on järjestetty puuksi ja esitetty kuvassa ja kullekin on annettu väri ja nimi. Joitakin esimerkkejä niistä ovat viisaus, ikuisuus, kuninkuus ja loisto. Monet niistä voidaan tietoisesti ymmärtää meditaation ja ankaran tutkimisen kautta, mutta toiset ovat vaikeasti tavoitettavia ja käsittämättömiä. Itseasiassa ylimmän ominaisuuden puussa sanotaan olevan tietoiselle mielelle mahdoton tietää. Zohar antaa Jumalalle erilaisia maskuliinisia ja feminiinisiä puolia ja antaa mystisiä tulkintoja kiistellyille ja fantastisille tapahtumille Toorassa (Vanha Testamentti).

Tässä jälleen sivusto käyttää New Age -sanastoa yrittäessään selittää kabbalismia: Meditaatio, tietoiselle mielelle mahdoton tietää, maskuliinisia ja feminiinisiä puolia Jumalalle

Kuinka Kabbalaa harjoitetaan nykyisin?

Joissakin juutalaisuuden muodoissa, nimittäin oikeaoppisessa hasidilaisessa lahkossa, 10 sefirot-ominaisuuden hartaan tutkimisen ajatellaan valaisevan tutkijan Tooran ”sielulle”. Nämä harjoittajat yleensä hyväksyvät, että Zohar on todella vanha teos, mutta enemmän liberaaleissa juutalaisuuden suunnissa Kabbala on enemmän kuriositeetti kuin elämäntapa, joka nähdään hyvin kiehtovana dokumenttina 13. vuosisadalta. Useimmat juutalaisen kasvatuksen saaneet amerikkalaiset eivät kohdanneet Zoharia heprealaisessa kouluopetuksessaan (aika ymmärrettävää ottaen huomioon, että kabbalistisen ajattelun käsittämätön monimutkaisuus ei helposti välity ala-asteen kolmannelle luokalle.) Siksi monille uskonnollisille juutalaisille voi olla vaikeaa käsittää globaalia mielenkiintoa Kabbalaan.

Minusta on hyvin selvää, miksi Kabbalaan on globaali mielenkiinto. Paholainen on täysin paha, mutta hyvin terävä. Hän on pystyttämässä näyttämöä Antikristuksen saapumiselle ja pettääkseen ei vain Israelin, vaan koko epäuskoisen maailman.

Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: “Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?” (Ilm. 13:4).

Kuten sanoin edellä, Kabbalalla on toiset kasvot, jotka ylittävät uskonnolliset rajat. Muutaman viime vuosisadan ajan Kabbala on kiehtonut metafyysisiä ajattelijoita eri perinteistä, kuten okkultisti Aleister Crowley ja Tarot-pöydän toinen luoja A. E. Waite (Rider-Waite -pöytä). Nämä vaikutteet ovat muovanneet Kabbalan haaran, joka todella erottuu sellaisesta harjoituksesta, jota odottaisit rabbilta. Tämän koulun ajattelun mukaan Kabbalan opetukset ovat yleisesti pyhiä ja yhteensopivia kaikkien maailmanuskontojen, ei vain juutalaisuuden, kanssa ja niiden pitäisi olla saatavana kaikille niitä etsiville. Tämä Kabbalan muoto on kehittynyt yhteydessä muihin hengellisiin harjoituksiin; esimerkiksi kukin kymmenestä sefirot-ominaisuudesta voidaan tunnistaa Tarot-kortin, planeetan ja chakran avulla. Lisäksi nämä kabbalistit ovat kokosydämisesti omaksuneet astrologian. He uskovat, että tähtien ja planetaaristen voimien on vuosituhansia tiedetty muovaavan elämäämme, mutta historiallisesti tämä viisaus on tukahdutettu.

Jälleen – MAAILMANUSKONTO on toteutumassa.

Kabbalan julkkisharjoittajat ovat useimmiten tässä leirissä, kuten ovat useimmat harjoittajat, jotka eivät samaistu juutalaisiin. Eikä ihme, koska hengellisten kabbalistien asenteet suosivat inklusiivisuutta ja universaalisuutta enemmän kuin pelkästään juutalaista Zoharin tulkintaa. Siksi nämä kabbalistit eivät korosta heprean osaamista, eivätkä vaadi ensin tutkimaan Tooraa 40 vuotta. Monille näistä harjoittajista Kabbala on vain yksi hengellisyyden näkökulma, maailmankatsomus, joka yhdistää etiikan ja henkilökohtaisen kasvun maailmankaikkeuden metafyysiseen ymmärtämiseen. Tämän haaran laajalle levinnyt vetovoima tulee ilmi viime vuosina punaisille matoille suuntautuneiden punaisten rannenauhojen määrissä. Nämä nauhat ovat enemmän kuin todistus Kabbala-keskuksen jäsenyydestä, mutta toimivat myös suojana ”pahan silmän” kirousta vastaan.

Inklusiivisuus ja universaalisuus? Voitko sanoa MAAILMANUSKONTO?

Kabbalan tulevaisuus

Mihin tämä kaikki tänä päivänä jättää Kabbalan ja mitä se merkitsee uusille harjoittajille? On epätodennäköistä, että aukko rabbiinisten tutkijoiden ja astrologiaa noudattavien sekulaarien harjoittajien välillä umpeutuisi lähiaikoina. Ailahtelevampi kysymys on, että mitä tapahtuu hengelliselle Kabbalalle, kunhan julkkisrieha häviää? Ehkä sen suosio on merkki Kabbalan kauaskantoisesta vetovoimasta. Kabbalaan kuuluu tasavertaiset osat, ankara henkinen harjoitus ja metafyysinen opas, joista kannattajat – sekä juutalaiset että muut – saavat valaistumista ja hengellistä viisautta, joka tuskin vaihtelee trendien mukana. Mystiikan koulukunnalle, joka on hämmentänyt terävimpiä mieliä lähes kahden vuosituhannen ajan ja todennäköisesti ollut olemassa kauan ennen, kuin se kirjoitettiin, vallassa pysyminen on käytännössä takuuvarmaa.

Eikö olekin mielenkiintoista, että ns. Kabbalan viisaus saatiin ensimmäisellä vuosisadalla sen jälkeen, kun Herramme Jeesus Kristus oli tullut maan päälle – tehtäväänsä antamaan itsensä lopullisena syntiuhrina niille, jotka tekisivät parannuksen ja luottaisivat Häneen täydellisesti?

Kabbala

Amerikkalaiset tietävät hyvin vähän Kabbalasta. He kyllä tietävät, että Madonna ym. julkkikset harjoittavat sitä. Se, mitä olen löytänyt koskien Kabbalaa, järkyttää monia kristittyjä, mutta toivottavasti he osaavat yhdistää pisteet ja näkevät, kuinka Kabbala tekee Antikristukselle mahdolliseksi narrata Israel allekirjoittamaan seitsenvuotinen rauhansopimus; ja täydellisesti voittaa heidän luottamuksensa. – lähde

***

Kabbalistirabbien opetuksia

  • Sielunvaellus (Reincarnation)
  • Meditaatio (Itämainen, mystinen)
  • Puhuminen kuolleille ja kanavointi
  • Astrologia

Näyttämö on valmis

Itse uskon, että Antikristus on jo Israelissa. Kabbala on tehnyt helpommaksi Saatanan homman pettää Israel luottamaan ”laittomuuden ihmiseen” messiaanaan. Olen varma, että kun hän tulee heidän luoksensa tarjoutuen allekirjoittamaan seitsenvuotisen rauhansopimuksen suojelemaan heitä vihollisiltaan; ja puhuu kolmannen temppelin rakentamisesta – niin enimmäkseen kabbalistinen Israelin kansa (korostus suomentajan) toivottaa hänet sydämellisesti tervetulleeksi luullen, että nyt heidän messiaansa on vihdoin tullut.

Mutta kun tätä sopimusta on kulunut 3½ vuotta, niin Antikristus istuu Temppelissä ja julistautuu Jumalaksi. Vasta silloin Israelilaisten silmät avautuvat. Kaksi kolmannesta heistä Antikristus tappaa, samalla kun yksi kolmannes pakenee kukkuloille. Herra avaa heidän silmänsä ja he näkevät, että he hukkasivat etsikkoaikansa – ja että Jeesus Kristus ON todella heidän Messiaansa!

Toivon, että tämä artikkeli toisi ymmärrystä monille. Jos teillä on juutalaisia ystäviä tai perhe – niin rukoilkaa, että voisitte näyttää tämän heille.

”Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi.” (5. Moos. 18:10-12).

MARANATA!

Read Full Post »

Lyhyt tiivistelmä seuraavasta artikkelista: Jos kirjahyllystäsi löytyvät kirjat Jeesus kutsuu tai Jumala puhuu, hävitä ne pikimmiten!

Tätä aihetta on käsitelty myös seuraavissa artikkeleissa:



Changing Jesus Calling
Damage Control for a False Christ
Vahinkohallintaa väärälle kristukselle
By Warren B. Smith, suom. SK

Suomentajan huomautus: Kirja Jesus Calling on ilmestynyt suomeksi nimellä Jeesus kutsuu (Kuva ja Sana 2011). Tämä artikkeli on suomennettu David Reagan’in erinomaisesta lehdestä Lamplighter (syys-lokakuu 2016).

WBS

New Age -asiantuntija Warren B. Smith

Tietoa kirjoittajasta: Warren Smith on kotoisin Connecticut’in osavaltiosta. Hänellä on tutkinnot Pennsylvania’n ja Tulane’n yliopistoista. Ennen evankelistaksi ryhtymistään hän vietti suurimman osan elämäänsä kunnallisena sosiaalityöntekijänä. Vuosien mittaan hän sekaantui pahasti New Age -liikkeeseen jopa palvellen New Age -periaatteiden opettajana. Uskoon tultuaan hän alkoi kirjoitella kattavasti hengellisen petoksen aiheesta. Hän on kirjoittanut kuusi kirjaa ja lukuisia kirjasia sekä ollut suosittu konferenssipuhuja viimeiset 25 vuotta. Lisää tietoa: www.warrenbsmith.com. Tarkempaa tietoa kirjasta Jesus Calling on hänen kirjassaan “Another Jesus” Calling (”Toinen Jeesus” kutsuu). Hänen mielenkiintoinen elämäntarinansa on hänen kirjassaan The Light That Was Dark (Valo joka oli pimeä).

***

Mitä sinä tekisit, jos olisit suurkustantaja, kuten Thomas Nelson ja yhtäkkiä huomaisit, että sinun megabestsellerisi Jeesus kutsuu, sattuukin olemaan kanavoitu New Age -kirja?

Ja mitä tekisit, jos huomaisit, että jotkut ”viesteistä,” joita kirjailijasi ”vastaanotti” ”Jeesukseltaan” eivät olleetkaan Jeesukselta, koska ne ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä todellinen Jeesus Kristus sanoo Raamatussa?

Ja mitä tekisit, jos bestsellerkirjailijasi on kirjassaan tuonut esiin joukon muita ongelmia, jotka tavallisesti niin teräviltä toimittajiltasi ovat jääneet huomaamatta? Mitä tekisit, kun nämä asiat ovat jo aikaisemmin julkaistujen 10 miljoonan kirjan sivuilla? Jos olet lukijoiden puolella, käsittelet rehellisesti näitä ongelmia sellaisina, kuin ne on tuotu tietoosi. Jos kuitenkin sinua kiinnostaa enemmän varjella tuotetta, kuin totuutta, niin teet kaikkesi näiden ongelmien hävittämiseksi.

Yksi on varmaa – kirjailija Sarah Young ja kustantaja Thomas Nelson ovat saaneet joitakin ongelmistaan äkkiä katoamaan kirjan Jesus Calling viimeisistä painoksista, varsinkin kirjan erityisestä 10-vuotisjuhlapainoksesta, joka julkaistiin syyskuussa 2014.

Kuin Watergate-nauhat

Ottaen ehkä oppia Richard Nixon’in Wategate-nauhoista puuttuvista kahdeksasta ja puolesta minuutista, Sarah Young ja Thomas Nelson ovat systemaattisesti tuhonneet kiistanalaista materiaalia kirjasta Jesus Calling.

Lisäten, vähentäen, leikaten, liimaten ja täysin poistaen ongelmallisia sanoja, lauseita ja jopa kokonaisia kappaleita, Young ja hänen toimittajansa eivät epäröi panna sanoja ”Jeesuksensa” suuhun, samalla kun ottavat toisia pois. Mutta kuten Watergate-nauhoilla, puuttuva aineisto ja heidän tökerö taktiikkansa enemmän paljastaa heidän ongelmiaan kuin salaa niitä.

Kirjasta Another Jesus Calling (Toinen Jeesus kutsuu)

Syksyllä 2013 Lighthouse Trails Publishing julkaisi kirjani “Another Jesus” Calling. En ollut ensimmäinen henkilö, joka ilmaisi huolensa kirjasta, mutta paljon ei ollut kirjoitettu siihen mennessä. Kun huolenaiheemme julkistettiin, Sarah Young ja Thomas Nelson tulivat ilmeisesti tietoisiksi vastalauseistamme. Ilman selityksiä kenellekään merkittäviä muutoksia alettiin tehdä kirjan Jesus Calling seuraaviin painoksiin.

Editoimalla tyyliin ”nyt se näkyy, nyt ei” jotkut heidän pahimmista ongelmistaan yhtäkkiä hävisivät kirjan Jesus Calling sivuilta. Havainnollistaakseni sitä, kuinka paljon vaivaa Sarah Young ja Thomas Nelson ovat nähneet varjellakseen miljoonien dollarien Jesus Calling -teollisuuttaan, annan viisi selvää esimerkkiä – ja niitä on monia muita – osoittamaan kuinka kirjan Jesus Calling lukijoita johdetaan ja manipuloidaan. Älä erehdy sen suhteen – vahinkohallinta on täydessä vauhdissa Thomas Nelson’illa ja se on erikoisen selvää heidän 10-vuotisjuhlapainoksessaan Sarah Young’in kirjasta.

Viisi ongelmaa

1 Kirjan Jesus Calling innoittaja on kanavoimalla saatu New Age -kirja nimeltä God Calling.1

[Kirja on ilmestynyt suomeksi vuonna 1966 helluntailaisen lähetyssaarnaaja Tapani Kärnän suomentamana nimellä Jumala puhuu ja vuosien varrella siitä on otettu yli 20 painosta!]

Christian Broadcasting Network’in haastattelussa kirjailija Sarah Young sanoi, että hänen matkansa kirjan Jesus Calling kanssa alkoi kirjasta God Calling. Hän sanoi:2

Matkani alkoi eräästä hartauskirjasta (God Calling), jonka 1930-luvulla kirjoittivat kaksi naista, jotka harjoittivat odottamista Jumalan Läsnäolossa kirjoittaen saamiaan viestejä ”kuunnellessaan”. Vuosi siitä, kun aloin lukea tätä kirjaa, aloin miettiä, josko minäkin voisin saada viestejä kommunikoidessani Jumalan kanssa … Niinpä päätin ”kuunnella” Jumalaa kynä kädessä ja kirjoittaa muistiin kaikki, mitä tuntisin Hänen sanovan.

Sarah Young’ilta ja toimittajilta jäi kuitenkin huomaamatta se tosiasia, että kirja God Calling on kanavoitu New Age -kirja. Se koostuu kokoelmasta kanavoituja viestejä, jotka on esitetty päivähartaustekstien muodossa. Viestit kanavoitiin 1930-luvulla kahden englantilaisen naisen kautta ja niille olisi hyvin sopinut nimeksi ”Jesus Calling”, koska he sanoivat, että ”itse elävä Kristus” saneli ne.3

Tietokirja The Encyclopedia of New Age Beliefs, jonka on julkaissut Harvest House Christian publishers, kuvailee kirjaa God Calling nimenomaan kanavoituna New Age -kirjana. Pitkässä luvussaan kanavoimisesta ja spiritistisestä sanelusta kirjailijat / uskonpuolustajat John Weldon ja John Ankerberg selittävät, että kanavoiminen on eräs New Age -”meediotaidon” (mediumship) muoto ja Raamatun mukaan se on käytäntö, joka nimenomaan on kielletty (5. Moos. 18:9-12).4

Otsikon ”Impersonations of Christianity” (Kristikunnan matkimisia) alla kirjoittajat kuvailevat kirjaa God Calling New Age -kirjana ”täynnä raamatullisen opetuksen kieltämisiä”,5 koska se ”hienovaraisesti kannustaa paranormaalien kykyjen kehittämistä ja spiritististä inspiraatiota Kristuksen henkilökohtaisen ohjauksen varjolla …  ja usein tulkitsee väärin Raamattua.”

Silti Sarah Young kirjoittaa, että se oli kirja God Calling, joka inspiroi häntä vastaanottamaan omia sanomiaan ”Jeesukselta”. Alkuperäisessä johdannossaan kirjalle Jesus Calling Young ylisti kirjaa God Calling, että se on ”minulle aarre”.7

Vahinkohallinta

Kirjan Jesus Calling viimeaikaisissa painoksissa – mukaan lukien 10-vuotisjuhlapainos – kirjaa God Calling koskeva kappale on poistettu kirjoittajan pitkäaikaisesta johdannosta. Ei mitään selitystä. Ei anteeksipyyntöä. Ei mitään. Yhtäkkiä kaikki maininnat kirjasta God Calling – kuinka se oli inspiroinut häntä vastaanottamaan omia ”viestejään” ”Jeesukselta” ja kuinka se on hänelle ”aarre” – ovat täysin poissa.

Selittämättömät muutokset ovat saaneet monet kirjan Jesus Calling entiset kannattajat lopettamaan kirjan käyttämisen hartauskirjana. Kristillinen verkkosanomalehti WorldNetDaily (WND) tarttui kiistaan ja julkaisi kaksi artikkelia “Top Christian Bestseller Accused of Heresy” (Kristillistä huippubestselleriä syytetään harhaopista)8 ja “Is Hit Book ’Jesus Calling’ Pushing New Age?” (Edistääkö hittikirja ’Jesus Calling’ New Age’iä)9.Charisma -lehti jatkoi samanlaisella artikkelilla, joka pani merkille kasvavan kiistan. Se oli otsikoitu ”Critics Accuse ’Jesus Calling’ of Mixing Truth With New Age Error” (Arvostelijat syyttävät kirjaa ’Jesus Calling’ totuuden sekoittamisesta New Age -harhaan)”.10

Sen, että Sarah Young ei alun perin tunnistanut kirjaa God Calling New Age -kirjaksi, pitäisi nostattaa joitakin punaisia lippuja. Sen, että hän ylistää kirjaa God Calling ”aarteena” itselleen, pitäisi punastuttaa noita lippuja edelleen. Kuitenkin se, että Sarah Young ja hänen kustantajansa poistavat kaikki viittaukset kirjaan God Calling ilman mitään selitystä tai anteeksipyyntöä miljoonilta lukijoiltaan, on ehkä kaikista punaisin lippu. On hengellisen vastuuttomuuden huippu, että Sarah Young uskottelee, ettei se ole mikään iso juttu sen jälkeen, kun hänen alkuperäinen suosittelunsa kirjalle God Calling uudelleen käynnisti tämän räikeän New Age -kirjan myynnin, varsinkin, kun God Calling – kiitokset siitä hänelle – on nyt esillä kirjan Jesus Calling rinnalla tuhansissa kirjakaupoissa kaikkialla maassa – kristilliset kirjakaupat mukaan lukien.

2 Sarah Young kirjoitti alun perin, että hän ”vastaanotti viestejä” itse ”Jeesukselta”

Vahinkohallinta

Viimeaikaisissa kirjan Jesus Calling painoksissa kaikki 10 viittausta sanaan ”viesti” ja sen monikkomuotoihin on poistettu hänen muilta osin pitkäaikaisesta johdannostaan. Niitä, mitä hän alun perin kuvaili ”viesteinä”, joita ”vastaanotti” ”Jeesukselta”, kuvaillaan nyt ”kirjoituksina” ja ”hartauksina” (devotions), joita hän ”keräsi” (gleaned) ”hiljaisissa hetkissään”.

Muuttamalla ”viestit”, joita hän ”vastaanotti” ”kirjoituksiksi” ja ”hartauksiksi”, joita hän ”keräsi” ”hiljaisissa hetkissään”, hän yrittää vastustaa jokaista vihjausta, että Sarah Young voisi olla joutumassa viettelevän hengen pettämäksi, joka esittäytyy todellisena Jeesuksena (1. Tim. 4:1; Matt. 24:4-5).

3 Sarah Young’in ”Jeesus” on ristiriidassa Raamatun todellisen Jeesuksen Kristuksen kanssa

Kahdessa eri viestissä Sarah Young’in ”Jeesus” kertoi hänelle, että viimeiset sanat, jotka hän puhui ylösnousemuksensa jälkeen ja ennen taivaaseen astumistaan, olivat: ”Minä olen kanssanne aina.” Tämä ilmoitus, jonka todellinen Jeesus Kristus antoi vuorella Galileassa, ei kuitenkaan ollut hänen viimeiset sanansa ennen taivaaseen astumista. Hänen viimeiset sanansa puhuttiin Öljymäeltä kirjattuina jakeisiin Apt. 1:7-9,12. Kaksi ”viestiä”, jotka Sarah Young vastaanotti ”Jeesukseltaan”, ovat ristiriidassa Pyhä Raamatun todellisen Jeesuksen Kristuksen sanojen kanssa. Se, mitä ”Jeesus” sanoi, oli täysin epäraamatullista.

Vahinkohallinta

Sen jälkeen, kun tämä raamatunvastainen ristiriita oli tuotu valoon kirjassani “Another Jesus” Calling, Sarah Young ja Thomas Nelson ovat hävittäneet tämän selvän ristiriidan 10-vuotisjuhlapainoksessaan. Toisin sanoen, heidän ”Jeesuksensa” korjasi itseään.

4 Sarah Young’in ”Jeesus” sanoi, että Aabraham syyllistyi ”epäjumalanpalvelukseen” ja ”pojanpalvontaan (son-worship)”

Elokuun 23. päivän viestissä Sarah Young’in ”Jeesus” sanoo kirjassa Jesus Calling, että Aabraham oli mies, jolla oli ”kurittomat tunteet” ja joka syyllistyi ”pojanpalvontaan” ja ”epäjumalanpalvelukseen”. Monet uskovat ovat kavahtaneet näitä outoja Raamatun ulkopuolisia huomautuksia.

Vahinkohallinta

Sarah Young ja Thomas Nelson ovat yrittäneet saada tämän erikoisen ongelman katoamaan poistamalla kaikki viittaukset Aabrahamiin ja Iisakiin, korvaten ne viittauksella Jaakobiin ja Joosefiin.

5 ”Jeesus” valittaa syntymänsä yötä

Synnyttäen melkoista kiistelyä ja sekaannusta kirjan Jesus Calling ”Jeesus” sanoo syntyneensä ”kauhistuttavissa olosuhteissa” ”saastaisessa tallissa” ja että hänen syntymänsä yö ”oli pimeä yö minulle”. Monista lukijoista tämä ei kuulostanut heidän Vapahtajansa ääneltä – se kuulosti vieraan ääneltä (Joh. 10:5) ja että Saatana – ei Jeesus – oli se, joka kuvaili Jeesuksen syntymäyötä ”pimeänä yönä minulle”.

Vahinkohallinta

Kirjan Jesus Calling 10-vuotisjuhlapainoksessa lausunto – “Se oli pimeä yö minulle” – poistettiin ja hiljaisesti korvattiin vähemmän kiistanalaisella ilmoituksella: “There was nothing glorious about that setting” (Siinä asetelmassa ei ollut mitään kunniakasta).

Yhteenveto

Kirjan God Calling kanavoitujen viestien kiehtomana Sarah Young oli ilmeisesti tyytymätön Jumalan Sanan riittävyyteen. Alkuperäisessä johdannossaan Young sanoi: ”Tiesin, että Jumala kommunikoi kanssani Raamatun kautta, mutta kaipasin lisää.”11 Vaikka tämä lausunto – monien muiden mukana – on poistettu viimeaikaisista painoksista, on selvää, että kirjan Jesus Calling tekijä ”kaipasi lisää” ja lisää hän sai.

Tämän seurauksena hän sai ”viestejä” ”Jeesukselta”, joka on osoittanut olevansa yksi niistä vääristä kristuksista, joita todellinen Jeesus kehotti meitä varomaan (Matt. 24:4-5, 23-24). Haluten enemmän sanan Jumalalta kuin Jumalan Sanaa, Sarah Young päätyi petetyksi. ”Eksyttäen ja eksyen” (2. Tim. 3:13) hän on vienyt miljoonia kirjan Jesus Calling lukijoita mukanaan.

Raamattu kuvailee niitä, jotka rakastavat ja kunnioittavat Jumalan Sanan arvovaltaa niinä, jotka vapisevat Jumalan Sanan edessä (Jes. 66:2 KJV). Raamattu kuvailee myös niitä, jotka eivät vapise Jumalan Sanan edessä, vaan sen sijaan käyttävät ja manipuloivat Jumalan Sanaa omiin itsekkäisiin päämääriinsä (2. Kor. 4:2).

Ei ole mitään mukavaa tapaa sanoa tämä. Kirja Jesus Calling on karkea loukkaus todellista Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta kohtaan ja Sarah Young’in ja hänen kustantajansa itsekkäät ponnistukset salata joitakin monista ongelmista kirjassa Jesus Calling, on karkea loukkaus Kristuksen ruumista kohtaan. On yksi asia Sarah Young’ille olla petetty, mutta kokonaan toinen olla itse petoksen tekijä.

Tässä artikkelissa annetut viisi esimerkkiä edustavat sitä moraalitonta vahinkohallintaa, johon kirjailija ja hänen kustantajansa ovat ryhtyneet varjellakseen miljoonien dollarien Jesus Calling -teollisuuttaan – tämä kaikki niiden kustannuksella, jotka ovat asettaneet luottamuksensa Sarah Young’iin ja hänen ”Jeesukseensa”.

Niitä, jotka sanovat, että kirjassa Jesus Calling on paljon totuutta ja että kirja on lohduttanut monia, meidän on muistutettava Moody Memorial -kirkon entisen pastorin tri. Harry Ironside’n sanoista, jotka varoittavat meitä ”totuuden ja harhan sekoituksesta”.12

Harha on kuin hapatus, josta luemme: ”Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.” Totuuden ja harhan sekoitus vastaa täyttä harhaa, paitsi että se näyttää viattomammalta ja on siksi vaarallisempi. Jumala vihaa sellaista sekoitusta! Kaikki harha, tai totuuden ja harhan sekoitus, vaatii ehdottomasti paljastamista ja hylkäämistä. Suvaita sellaista on olla uskoton Jumalalle ja Hänen Sanalleen ja petollinen vaarassa oleville sieluille, joiden puolesta Kristus kuoli.

Jeesus varoitti, että suuri petos olisi tunnusomaista lopunajalle ja että petos tulisi Hänen nimissään. Olen täysin vakuuttunut, että kirjan Jesus Calling ”Jeesus” ei ole todellinen Kristus. Sen sijaan hän on yksi niistä vääristä Kristuksista, joita Jeesus kehotti meitä varomaan (Matt. 24:3-5):

Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: ”Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?” Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: ’Minä olen Kristus’, ja he eksyttävät monta.”

Toimittajan (David Reagan) huomautus: Aina kun joku alkaa panna sanoja Jeesuksen suuhun, punaisten valojen pitäisi alkaa vilkkua. Se tosiasia, että tätä kirjaa myydään kristillisissä kirjakaupoissa ja seurakuntien kirjakaupoissa todistaa siitä arvostelukyvyn puutteesta, joka vallitsee tämän päivän kristikunnassa.

Viitteet

  1. A. J. Russell, editor, God Calling (Grand Rapids, MI: Spire Books, 2005), page 5.
  2. Q&A with Sarah Young, Author Profile, The Christian Broadcasting Network (www.cbn.com/entertainment/books/JesusCallingQA.aspx).
  3. Russell, page 5.
  4. John Ankerberg & John Weldon, Encyclopedia of New Age Beliefs (Eugene, OR: Harvest House Publishers, 1996), page 80.
  5. Ibid., page 103.
  6. Ibid., page 104.
  7. Sarah Young, Jesus Calling: Enjoying Peace in His Presence (Nashville, TN: Thomas Nelson, 2004), page xi.
  8. Jim Fletcher, “Top Christian Bestseller Accused of Heresy,” WordNetDaily, www.wnd.com/2014/05/top-christian-bestseller-accused-of-heresy.
  9. Jim Fletcher, “Is Hit Book, Jesus Calling, Pushing New Age?” WorldNetDaily, www.wnd.com/2014/06/is-hit-book-jesus-calling-pushing-new-age.
  10. Gina Meeks, “Critics Accuse Jesus Calling of Mixing Truth With New Age Error,” Charisma News www.charismanews.com/culture/43855-critics-accuse-jesus-calling-of-mixing-truth-witherror.
  11. Sarah Young, Jesus Calling, page xii.
  12. Dr. Harry Ironside, “Exposing Error: Is it Worthwhile?” TBC Extra, April 2008, posted on The Berean Call website, www.thebereancall.org/content/tbc-extra-30.

Read Full Post »

New Age Mysticism Déjà vu – Part One
T. A. McMahon, suom. SK

gurunkuolema1970-luvun puolivälissä Dave Hunt kirjoitti kirjan kristinuskoon kääntyneen Paul Gupta’n elämästä, joka perusti Hindustanin raamattuinstituutin. Tästä elämäkerrasta alkoi Dave’n hindulaisuutta ja idän uskontoja koskeva tutkimustyö. Kohta sen jälkeen Dave tapasi entisen hindugurun, joka oli kääntynyt kristinuskoon ja teki yhteistyössä hänen kanssaan kirjan nimeltä Death of a Guru (Gurun kuolema, Karas-Sana 1979, 5. painos 2002). Tuohon aikaan New Age -liike (New Age Movement, NAM) käynnistyi USA:ssa.

New Age -liikkeen määritteleminen on aika haastavaa ottaen huomioon siihen sisältyvät erilaiset näkökulmat ja vaikutteet, mutta sen perusopetusten juuret ovat Idän mystiikassa. Uusiaikalaiset julistavat myös yleistä uskoa sellaiseen, jolle on annettu nimi ”ikuinen viisaus”, ohjaava periaate, että kaikki uskonnot pohjimmiltaan palvovat samaa Jumalaa, joka määritellään ”Perimmäisenä Todellisuutena” (Ultimate Reality). NAM sulkee piiriinsä huikean valikoiman ihmisiä, ideoita, teemoja ja käytäntöjä, kaikki korostaen ei-fyysistä/henkimaailmaa. Muutamia liikkeen vaikutusvaltaisimpia ihmisiä ovat Helena Blavatsky, Marilyn Ferguson, Teilhard de Chardin, Deepak Chopra, Dr. Oz, Benjamin Creme, Michael Harner, Barbara Marx Hubbard, Shirley MacLaine, Aleister Crowley, Timothy Leary, Yogi Bhajan, Helen Schucman, Neale Donald Walsch, Marianne Williamson, Ken Wilber, Oprah Winfrey ja Maharishi Mahesh Yogi.

Uskomuksia ja käytäntöjä ovat vaihtoehtoiset parantamismenetelmät, astrologia, henkienergiat, mietiskely, parapsykologia, noituus, jooga, kvanttimystiikka, Gaian ja jumalattaren palvonta, jälleensyntyminen, UFO:t, kanavointi, karma, hallusinogeeniset huumeet, fengshui, tietoisuuden muutostilat, taistelulajit, spiritualismi, kabbala, transpersoonallinen psykologia ja inhimillinen mahdollisuusliike (human potential movement).

1980-luvun lopulla kirjoitimme Dave Hunt’in kanssa kirjan America, The Sorcerer’s New Apprentice: The Rise of New Age Shamanism (Amerikka – Noidan uusi oppipoika: Uuden Ajan shamanismin nousu). Tuon kirjan kirjoittamisen motivaatio ja tarkoitus oli antaa kristityille parempi ymmärrys siitä, mitä NAM ja Idän mystiikka kokonaan ovat. Olimme hyvin huolissamme, että paljon sellaista, mikä oli selvästi New Age’iä, oli tulossa kristikuntaan ja saamassa otteen. Kaikki eivät kuitenkaan yhtyneet huolestumiseemme, mukaan lukien eräs kristillinen uskonpuolustajakirjailija, joka ilmoitti, että olimme ”sepittäneet koko idean New Age -liikkeestä”. Niin yllättävää, kuin se olikin sellaiselta, joka tunnusti edistävänsä erottamista, se joka tapauksessa korosti tarvetta valistavalle teokselle, joka selittäisi, mitä NAM uskoo ja harjoittaa, sen fyysisiä ja hengellisiä vaaroja ja kuinka sen uskonnolliset käsitteet ovat täysin vastakkaiset raamatulliselle kristinuskolle.

mandalaKuten on sanottu, niin New Age -liikkeen perimmäinen todellisuus on persoonaton energiavoima, josta kaikki koostuu. Vaikka tälle energialle on eri nimiä (ki, chi, qi, prana, mana, barakah, innate) niin sitä kuvaillaan jumalasanastossa panteismina, joka on opetus, että kaikki maailmankaikkeudessa koostuu Jumalasta. Tämä laajalle levinnyt uskomus selvästikään ei kuvaile Raamatun esittämää persoonallista ääretöntä Jumalaa. Sitä paitsi, jos Jumala olisi kaikki ja kaikessa, niin ”se” olisi termodynamiikan toisen lain alainen, mikä tarkoittaa, että tuo energia on väistämättä degeneroitumassa kohti lopputilaa. On selvää, että ikuinen Raamatun Jumala ei ole persoonaton energiavoima.

Monet tänä päivänä uskovat, että New Age -liike itse on entropian eli taantumuksen tilassa. Asia on päinvastoin! Vaikka nimestä ei ehkä hössötetä, kuten 30 vuotta sitten, niin sen uskomukset ja harjoitukset ovat yleisemmin hyväksyttyjä kuin koskaan. Se tuskin olisi merkittävää, jos tarkastelisimme vain Intiaa ja Kaukoidän maita, joissa vallitsevat uskonnot vuosituhansien ajan ovat keskittyneet hengelliseen energiavoimaan. Ei, vaan se on ”kristitty” Länsi, jonka Itä on vietellyt järkyttävässä laajuudessa. Vaikka ne juonet, jotka ovat tuoneet tämän hengellisen tulvan, ovat liian lukuisat tähän kaksiosaiseen artikkeliin, niin tunnistamme joitakin tärkeimmistä. Ja tietysti annamme profeetallisen Jumalan Sanan korostamaan tosiasiaa, että se, mitä tapahtuu, on tuskin sattumaa, vaan itse Saatanan, Jumalan päävastustajan, orkestrointia. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja (1. Tim. 4:1).

”Villitsevät henget ja riivaajien opit” voivat tänä päivänä monista kuulostaa useimmista kristityistä liian törkeältä ilmaisulta. Ymmärrettävästi reaktio voi johtua joidenkin palvelutyöjärjestöjen maineesta ”löytää” Saatana kaikessa ja kaiken takana. Vai voisiko olla niin, että useimmat kristityt tänä päivänä eivät vain tunne Raamattua eli Raamatun profetian voimassaoloa. Nuo sanat, jotka Paavali kirjoitti Timoteukselle, eivät olleet hänen omia ajatuksiaan, vaan Jumalan Paavalille Pyhän Hengen kautta antamia sanoja. Kuten Paavali kirjoitti tessalonikalaisille: Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte (1. Tess. 2:13). Näemme sen, minkä pitäisi olla selvää Raamatusta: ”Villitsevät henget ja riivaajien opit” heijastavat Saatanan valheita aivan hänen yhteydenpitonsa alussa ihmiskunnan kanssa ja muodostivat 1) Jumalan käskyn torjumisen Aadamille, ettei tämä söisi määrätyn puun hedelmää Eedenin paratiisissa, joka aiheuttaisi kuolemanrangaistuksen hänen tottelemattomuudestaan ja 2) viettelevän tarjouksen Eevalle, että hän ja Aadam olisivat ”kuin jumalia”. Nämä omapäiset ja jumalaa matkivat opit ovat todella riivaajien inspiroimia ja aivan keskeinen osa New Age -liikettä ja Idän mystiikkaa.

Useimmat ovat tietoisia, että 1970-luku oli aikaa, jolloin protestoitiin sotaa vastaan, käytettiin psykedeelisiä huumeita, hippiliike vaikutti, sota loppui Vietnamissa, Beatles’ien suosio oli valtava ja nuoret yrittivät ”löytää itsensä”. Se yritys johti monet Lännestä Intiaan. Harvat kuitenkin tietävät, että tuohon aikaan oli myös käynnissä valtava lähetystyö Idästä Länteen käännyttämään ”kristittyjä” hindulaisuuteen levittämällä sen uskomuksia ja harjoituksia. Kirjassaan Yoga and the Body of Christ (Jooga ja Kristuksen ruumis), Dave Hunt kirjoitti:

ParamahansaIdän hindugurut, kuten Maharishi Mahesh Yogi, Baba Muktananda, Yogananda, Yogi Bhajan, Vivekananda, Bhagwan Shri Rajneesh, ja suuri joukko muita olivat tyytyväisiä kuullessaan 50-luvulla ja 60-luvun alussa, että suosittujen psykedeelisten huumeiden käyttämisen kautta miljoonat länsimaalaiset kokivat ruumiittoman todellisuuden, jonka olemassaolon länsimainen tiede oli kauan kieltänyt. He tunnistivat nopeasti, että valtaisat markkinat heidän opetuksilleen olivat avautuneet Lännessä. New Age -liike oli synnytetty. Jooga, jota Idässä kerran harjoittivat vain ”pyhät miehet”, tehtiin saatavaksi Lännen suurille joukoille ja se levisi pian kaikkialle jopa kirkkoihin ja evankelikaalien keskuuteen.

Kutsu kiiri hinduille ja joogan harrastajille: ”New Age -liike … on hyväksynyt Idän suuret ideat. … Valloittakaamme Amerikan kampukset aseenamme Vedanta-näky” [kirjasta America: The Sorcerer’s New Apprentice, p. 281]. Harvat, jos kukaan, ymmärsivät, että Länsi oli joutunut historian laajimman ja menestyksellisimmän lähetystyökampanjan uhriksi… Useimmista länsimaalaisista oli vaikeaa ajatella näitä hymyileviä, kumartelevia, nöyristeleviä ja muka ennakkoluulottomia joogeja, swameja ja lamoja lähetyssaarnaajina, jotka olivat päättäneet levittää mystistä evankeliumiaan. On suuri yllätys, että maailman suurin lähetysjärjestö ei ole kristillinen, vaan hindulainen – Intian Vishva Hindu Parishad (VHP). (Hunt, Yoga and the Body of Christ, s. 12).

Nuo gurut löysivät yleisönsä kaikkialta Lännestä, collegeiden kampuksilta aina Hollywood’iin. Kukaan ei kuitenkaan ollut menestyvämpi (eli petollisempi), kuin Beatles’ien guru Maharishi Mahesh Yogi. Brittiläisen pop-ryhmän yleisön huomioon saattamana hän esitteli uskonnollisia käsityksiään ja harjoituksiaan ”hengellisenä uudistusliikkeenä”. Vastustus kuitenkin nousi hänen tehokkaita yrityksiään vastaan saada ohjelmansa julkisiin kouluihin. Kun tuomioistuimet estivät sen, hän antoi sille uuden nimen “The Science of Creative Intelligence” (Luovan älyn tiede) ja myöhemmin Transcendental Meditation (TM = transsendenttinen mietiskely). Tuo menestys oli vailla vertaa ja antoi perusjuonen hindulaisuuden edistämiselle Lännessä: naamioida sen uskonnolliset juuret pseudotieteen sumuun; julistaa, että se edistää itsensä kehittämistä, terveyttä, mielenrauhaa, jopa ”hengellistä parantamista” niin kauan, kuin on ”ei-uskonnollista!”

Yksi New Age -liikkeen puoli, joka vahvisti sen hyväksymistä Lännessä, oli materialismin luoma hengellinen tyhjiö, kun se ei onnistunut tieteellisenä vastauksena ratkaisemaan ihmiskunnan lisääntyviä ongelmia. Arjen tasolla monet ymmärsivät, että aineellisen kaman omistaminen ei tuonut sitä onnellisuutta ja mielenrauhaa, joita luulivat sen tuovan. Joten ”hengellinen/mystinen” ratkaisu oli kypsä hyväksyttäväksi ja suuret joukot liittyivät siihen, varsinkin, kun siinä ei ollut liitteenä ”vastuuta eikä tuomitsevia säikeitä”. Silti siinä oli tärkeä ”säie”, joka rationaalisen länsimaisen mielen oli hyväksyttävä.

Hindulaisuudessa maailmankaikkeuden fyysinen todellisuus ei ole todellinen lainkaan. Se on maya, illuusio, josta pakeneminen on joogan päämäärä. Idän mystiikan mukaan aito todellisuus löytyy ei-fyysisestä maailmasta. Joillekin Lännessä annettiin aavistus, että näin voisi olla, perustuen heidän kokemukseensa tietoisuuden muutostilojen saavuttamisesta psykedeelisten huumeiden kautta. Timothy Leary ja Aldous Huxley johtivat tuota mieltä laajentavaa huumeparaatia tietämättä tai kieltäen sen tuhoisat fyysiset (ja hengelliset) seuraukset. Silti nuo ”huonot matkat” avasivat ovet selälleen guruille, jotka opettivat muka harmittomia menetelmiä saavuttaa jokin sellainen, jonka väittivät olevan korkeampi tietoisuus.

SUP-joogaMitä siis gurut, Idän mystikot ja NAM-johtajat kauppaavat Lännessä? Vaikka ”ikuinen viisaus” tuhansien vuosien aikana ei näytä ratkaisseen Idän laajoja ongelmia, niin tuleeko meidän hyväksyä sen väite, että se tulee valtavasti parantamaan Länttä? Ihan oikeasti? Se ei ole toiminut puhtaimmissa muodoissaan Idässä. (Hiljattainen The Times of India’n kommentti syntyperäiseltä intialaiselta julisti: ”Olen vakuuttunut, että me kuulumme maailman turmeltuneimpiin yhteiskuntiin. Ja se vain pahenee.”) Tuleeko meidän nyt uskoa, että Lännessä harjoitettavat homogenisoidut versiot (kuten Doga [jooga koirille], snowga [jooga ja lumilajit], naurujooga ja SUP-jooga [joogaa melottavalla lainelaudalla]) tuovat ratkaisun Amerikan vaivoihin?

Jälleen, mitä mainostetaan? Se on käsitys, että fyysinen maailma on illuusio, so. aito todellisuus on ei-fyysisessä maailmassa, johon mennään keskeyttämällä normaali tietoisuus. Tämä keskeyttäminen toteutetaan kokemalla tietoisuuden muutostila ensisijaisesti huumeiden ja/tai mietiskelyn kautta.

Ehdotan, että normaalin tietoisuuden keskeyttämisen asemesta soveltaisimme raamatullista mietiskelyn määritelmää, joka tarkoittaa välitettävän syvää harkitsemista. Gurujen filosofiat ym. yrittävät vakuuttaa meille, että tietoisuuden korkeamman tilan saavuttaminen on paljon parempi kuin säilyttää normaali tilamme, joka muka estää meitä tiedostamasta, että me kaikki olemme osa Jumaluutta. Lisäksi he väittävät, että tavanomainen tietoisuutemme estää meitä kokemasta jatkuvaa rauhaa ja autuutta elämässämme.

Pitäisikö meidän sitten viettää ajastamme suurin osa tai kaikki muuttuneessa tietoisuuden tilassa? Intiassa on joogeja, jotka tekevät niin. On ironista, että niiden, jotka toimivat normaalissa tietoisuuden tilassa, täytyy täyttää heidän fyysiset tarpeensa. Ei tarvita paljon ymmärrystä tunnistamaan hirveät seuraukset, jos yrittää elää elämäänsä vaihdellen tietoisuuden tilasta toiseen. Alkamisensa jälkeen New Age -liike ei koskaan ole selvinnyt käsittelemään hengellisesti monenkirjavien opetustensa ja harjoitustensa käytännöllisiä puolia. Se on vain puskenut eteenpäin ikään kuin olisi itsestään selvää, että hengellinen ruoho on vihreämpää toisessa todellisuudessa. Mutta se oli silloin. Ovatko maailma ja Länsi menneet eteenpäin? Eivät aivan. Kuten mainitsin alussa, niin nimi “New Age Movement” voi olla tänä päivänä vähän käytetty, mutta sen sisältö on piilotettu näkyville ja sen siemenet juurtuneet näköjään kaikkialle.

Ensi kuussa, jos Herra suo, otan esille joitakin Idän mystiikan monista manifestaatioista – erityisesti ne syvät jalansijat, joita käsitteet ja käytännöt ovat tehneet evankelikaaliseen seurakuntaan. Niin järkyttävää, kuin se onkin, se joka tapauksessa on vahvistettu profetioissa, jotka liittyvät luopumukseen, jonka Raamattu ilmoittaa tapahtuvan Herran paluun edellä. Niiden monien jakeiden joukossa, jotka osoittavat tämän luopumuksen, ovat 2. Tim. 4:3-4: Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin ja Luuk. 18:8: Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” Vaikka tuo tila on ennustettu, se on lausunto, joka viittaa kristikuntaan kollektiivisesti – ei yksilökristittyihin. Toisin sanoen, luopumus todella tapahtuu ja tarttuu ehkä useimpiin kristittyihin, mutta jokaista pidetään henkilökohtaisesti vastuullisena vaelluksestaan Herran kanssa. Lopunajan petos ei viettele jokaista kristittyä.

Aivan kuten Beatles’it olivat tärkein ponnahduslauta Maharishi Mahesh Yogi’n Idän mystiikan käynnistämiselle, niin myös elokuva Star Wars, joka ensiesitettiin vuonna 1977, teki suosituksi uskonnollisen käsityksen Jumalasta voimana. George Lucas, Star Wars’in luoja, kertoi Bill Moyers’ille, että häntä oli askarruttanut lapsuudesta saakka maailman uskontojen lukumäärä ja hän päätteli niiden kaikkien palvovan samaa Jumalaa. Siitä hän päätyi Voiman ikuiseen viisauteen, johon uskoo kaikkien uskontojen mahtuvan. Hän ei selvästikään tarkoittanut raamatullista kristinuskoa; silti tuo totuus on tuskin vaimentanut maailman innostusta persoonattomaan jumalaan, joka ei pidä ketään vastuullisena.

Vaikka Lucas ei enää valvo sitä, mitä loi 38 vuotta sitten, niin Voima on palannut ja on ehkä vaikuttavampi, kuin kaikissa aiemmissa filmisarjoissa. Alkumenestyksensä perusteella elokuvasta

Star Wars: The Force Awakens (Tähtien sota: Voima herää) on tulossa elokuvahistorian suurin kassamenestys. Niille elokuvan katselijoille, jotka eivät ehkä tiedä, mikä se Voima oikein on (en osaa kuvitella kuka se voisi olla, mukaan lukien valosapelia heiluttavat hyvin nuoret) sitä selitetään kautta filmin, kuten Han Solo’n perusopetuksessa. Tämä on todellakin jo nähtyä New Age -mystiikkaa.

Vaikka voi odottaa maailman herkuttelevan New Age’in tarjoamalla taivaspiirakalla, niin on sekä järkyttävää että masentavaa nähdä kristittyjen soveltavan siihen vain vähän tai lainkaan raamatullista erottamista. Ensi kuussa: ”Kristillistetty” itämainen mietiskely, ”kristillistetty” jooga ja niihin liittyvät ”kristillistetyt” harjoitukset.

TBC

Aihe jatkuu artikkelissa New Age -mystiikka – ei mitään uutta, osa 2.

Read Full Post »

“Hiipivä” vaikutus – New Age ja evankelikaalinen kristikunta

The “Creeping” Effect – The New Age and Evangelical Christianity

6.12.2010 by Ray Yungen, suom. Samuel Korhonen

Jos olet koskaan pohtinut, miksi New Age-kirjailijat ja heidän opetuksensa hiipivät monien kristittyjen ohi, niin sanan hiipiä (engl. creep) määritelmä ehkä auttaa. Sana merkitsee: edetä hitaasti nopeudella, jota ei voi juuri havaita, ennen kuin katsot taaksesi pitkän ajan kuluttua. Esimerkiksi hiipivää (creeping) inflaatiota ei huomata lyhyellä jaksolla, mutta kun katsoo taaksepäin 20–30 vuotta, niin se on tyrmistyttävä. Ateria, joka maksoi kaksi dollaria vuonna 1970 voi nyt maksaa kahdeksan – hinta kohosi niin hitaasti, että vaikutus väheni.

Samanlainen liike on tapahtunut yhteiskunnassamme ja siitä on vähitellen tullut vallitseva. Mitä kerran pidettiin eriskummallisena, on tänä päivänä normaalia – jopa hyödyllistä. Tämä trendi vaikuttaa evankelikaaliseen kristikuntaan vain hiukan pienemmässä määrin kuin sekulaariin yhteiskuntaan. Syy pieneen eroon on, että monet, ehkä useimmat kristityt eivät vielä ole ymmärtäneet, tai sopeutuneet siihen käytännölliseen mystiseen lähestymistapaan, jonka New Agen kannattajat ovat jo sisällyttäneet sekulaariin maailmaan, kuten myös kristikuntaan.

Mystinen pragmatismi kasvaa erityisen nopeasti erilaisten New Age -parantamismenetelmien kautta. Erästä sellaista kutsutaan nimellä reiki, japaninkielinen sana, joka käännettynä on universaali elämän energia, eli Jumala-energia. Siihen on viitattu myös säteilymenetelmänä (engl. radiance technique). Reiki on muinainen Tiibetin buddhistinen parantamissysteemi, jonka eräs japanilainen mies löysi uudelleen 1800-luvulla ja se on tullut Länteen vasta hiljattain.

Reiki-menetelmä sisältää käsien panemisen vastaanottajan päälle ja sitten energian aktivoimisen virtaamaan parantajan kautta vastaanottajaan. Eräs parantaja kuvailee kokemusta seuraavasti:

Tehdessäni sitä minusta tulee kanava, jonka kautta tämä voima, tämä universumin mehu, tulee valuen kämmenistäni koskettamani ihmisen ruumiiseen joskus kevyesti, lähes huomaamatta, joskus nälkiintyneissä imaisevissa siemauksissa. Minäkin saan sen samalla, kun annan sitä. Se ympäröi meidät molemmat, potilaan ja parantajan.1

Mitä on tämä ”universumin mehu?” Vastaus on tärkeä, erään maineikkaan reiki-mestarin antama, joka selittää:

Reiki-virittäytyminen on vihkimys, initiaatio, pyhään metafyysiseen järjestykseen, joka on ollut läsnä maan päällä tuhansia vuosia … Tulemalla osaksi tätä ryhmää, myös sinä vastaanotat apua reiki-oppailta ja muilta hengellisiltä olennoilta, jotka myös toimivat näiden päämäärien hyväksi.2

Vaikka tätä ei ole laajasti mainostettu, reiki-parantajat pitävät kiinni tästä ”henkiopas”-kytkennästä reikin olennaisena puolena. Itse asiassa se on perustus ja energia reikin takana. Eräs reiki-mestari, joka on kirjannut satoja muita mestareita, puhui vuorovaikutuksestaan henkioppaiden kanssa:

Minulle reiki-oppaat tekevät itsensä parhaiten tunnettaviksi virittäytymisiä suoritettaessa. He seisovat takanani ja ohjaavat koko prosessia ja oletan, että he tekevät tämän myös jokaiselle reiki-mestarille. Kun suoritan virittäytymisiä, tunnen heidän läsnäolonsa koko ajan. Joskus voin nähdä heitä.3

Kristityn alkureaktio tähän infoon voisi olla: ”Että mitä? Minä en pyöri niissä piireissä, joten se ei koske minua.” Tämä huoleton suhtautumistapa olisi pätevä, ellei olisi tosiasia, että reiki on nykyisin kasvamassa suunnattomiin mittoihin ja joissakin hyvin vaikutusvaltaisissa piireissä. (Se voi olla jopa teidän paikallisissa sairaaloissanne, kouluissanne ja nuorisojärjestöissänne.) On tärkeää tietää, että monet hoitajat, neuvojat ja varsinkin hierontaterapeutit käyttävät reikiä täydentämään työtään. Sitä mainostetaan usein täydentävänä palveluna.

Vieläkin merkittävämpää on tässä menetelmässä mukana olevien lukumäärä. Tutki seuraavia lukuja saadaksesi pienen välähdyksen reikin kasvavasta suosiosta. Vuonna 1998 Internetissä oli noin 33000 reiki-listausta. Tänä päivänä tuo luku joillakin hakukoneilla käsittää yli 22 miljoonaa listausta. Vain 10 vuodessa tuo luku on kasvanut 700-kertaiseksi! Kuten sanoin tämän kirjan ensimmäisessä luvussa, niin Yhdysvalloissa on nyt yli miljoona reiki-parantajaa. Eräs reiki-mestari pani ilolla merkille tämän kiinnostuksen aallon sanoessaan:

Vuosien mittaan ihmisten uskomusjärjestelmässä on tapahtunut muutos, joka sallii vaihtoehtoisen lääketieteen laajemman hyväksynnän. Siitä johtuen olemme näkemässä kasvavaa mielenkiintoa reikiin suurelta yleisöltä. Kaikentaustaisia ihmisiä tulee saamaan hoitoja ja kurssitettaviksi.4

Eräs hyvin paljastava tilasto sisältää Kentucky’n Louisville’n, jossa 102 ihmistä perehdytettiin reikiin vain yhden viikonlopun aikana.5 Tämä osoittaa, että suuri määrä ihmisiä vedetään reikiin raamattuvyöhykkeellä, joka perinteisesti on Amerikan konservatiivisinta aluetta.

On tärkeää ymmärtää se tapa, jolla reiki esitetään suurelle yleisölle. Vaikka sen taustalla on metafyysinen perustus, niin kun lukee reiki-parantajien julkaisemaa kirjallisuutta, se ei ole lainkaan selvää. Eräs reiki-mestari, joka pyörittää päiväkylpylää, käyttää esitteessään toistuvasti sanoja comfort (mukavuus) ja nurture (hoiva). Reiki on jotakin, joka antaa sinulle mielihyvää. Eräs nainen, joka on ammattineuvoja, kertoo mahdollisille asiakkailleen, että reiki antaa heille syvän rentoutumisen ja lievittää kipua. Uudelleen ja uudelleen nämä samat teemat tulevat esiin reikin mainoskirjallisuudessa – rentoutuminen, hyvä olo, sairauden vähentäminen, stressin vähentäminen, mielen tasapainottaminen jne. Kuinka joku voi sanoa, että reiki on paha, kun se väittää auttavansa ihmisiä?

Syy näin laajaan hyväksyntään on helppo ymmärtää. Useimmat, monet kristityt mukaan lukien, uskovat, että jos jokin on hengellisesti myönteistä, niin se on Jumalasta. Eräs pastoriystäväni kertoi tilanteesta, jossa kristitty, jolla oli joitakin fyysisiä ongelmia, kääntyi reikin puoleen hakemaan lohtua. Kun tämä pastori neuvoi miestä, että reiki pohjimmiltaan vastustaa kristinuskoa, tämä raivostui ja vastasi seuraavalla puolustuksella: ”Kuinka voit sanoa, että tämä on pahaa, kun se auttoi minua?” Siksi annoin kirjassani eräälle luvulle nimen ”Erottaminen”. Erottaminen on ”henkien koettelemista” (1. Joh. 4:1). Jos jokin on Jumalasta, se mukautuu Jumalan suunnitelman kulmakiveen ja osoittaa Hänen armonsa yksin Kristuksen Jeesuksen kautta (Ef. 2:7). Reiki, kuten aiemmin määrittelin, perustuu okkulttiseen näkemykseen Jumalasta.

Tämä arviointi reikistä on kiistaton. Jokainen reiki-kirja, mitä ikinä olen nähnyt, on täpötäynnä lausuntoja, jotka tukevat sitä, mitä yritän väittää. Kirjassa nimeltä, The Everything Reiki Book, seuraava poistaa kaikki epäilykset koskien reikin yhteensopimattomuutta kristinuskon kanssa:

Reiki-virittäytymisprosessin aikana väylä, joka avataan ruumiissa sallimaan reikin virrata läpi, avaa myös psyykkiset kommunikaatiokeskukset. Siksi monet reiki-parantajat kertovat, että heillä on sanallista kanavoitua kommunikaatiota henkimaailman kanssa.6

Vielä huolestuttavampaa on, että reiki-kanavoija ei ehkä voi edes valvoa tätä ”energiaa”, kuten seuraava kommentti osoittaa:

Hoitajat ja hierontaterapeutit, jotka on viritetty reikiin, eivät koskaan voi paljastaa, milloin reiki alkaa virrata heidän kämmenistään, kun he käsittelevät potilaitaan. Reiki vaikuttaa luonnollisesti, kun sitä tarvitaan ja jatkaa virtaamistaan niin kauan kuin vastaanottaja on alitajuisesti avoin sitä vastaanottamaan.7

Toinen sellainen menetelmä on terapeuttinen kosketus (Therapeutic Touch). Kuten reiki, sekin perustuu okkulttiseen chakra-systeemiin, jota on kuvattu seitsemänä ruumiin energiakeskuksena, jotka ovat yhdenmukaisia hengellisten voimien kanssa. Seitsemäs chakra samaistetaan näkemykseen, että Jumala on kaikessa. Hoitajat klinikoilla ja sairaaloissa harjoittavat laajalti terapeuttista kosketusta. Se nähdään hyödyllisenä ja parantavana lisänä hoitotyölle.

Jos yhteys reiki-parantamisen ja muiden metafyysisten menetelmien välillä voidaan nähdä, niin ymmärrämme täydellisemmin, miksi seuraava lainaus on yksi voimakkaimmista lausunnoista, mitä tulee kontemplatiivisen rukouksen todelliseen luonteeseen. Eräs reiki-mestari kertoi tätä menetelmää mainostavalla kurssilla:

Jokainen, joka on tutustunut seuraavien henkilöiden työhön ja ajatteluun [sitten hän luettelee listan huomattavia New Age -kirjoittajia, Thomas Merton aivan keskimmäisenä], huomaa yhteensopivuuden ja yhteisen soinnin reikin teorioiden ja harjoitusten kanssa.8

Reiki tulee buddhismista ja kuten eräs Merton-tutkija kirjoitti: ”Jumala, jonka hän [Merton] tunsi rukouksessa, oli sama kokemus, jota buddhistit kuvailevat valaistumisessaan.”9

Siksi on niin tärkeää ymmärtää Richard Foster’in ja Brennan Manning’in kirjoitusten yhteys Merton’in kanssa. Mainostaminen osoittaa mieltymystä ja mieltymys osoittaa yhteistä pohjaa. Jokin on pahasti pielessä, kun reiki-mestari ja kaksi tämän päivän evankelikaalisen seurakunnan vaikutusvaltaisinta hahmoa molemmat osoittavat samaa miestä hengellisen polkunsa edelläkävijänä. (luvusta 5 kirjasta A Time of Departing, Ray Yungen; suomeksi Erottautumisen aika)

Viitteet:

  1. “Healing Hands” (New Woman Magazine, March, 1986), p. 78.
  2. William Rand, Reiki: The Healing Touch (Southfield, MI: Vision Pub.,1991), p. 48.
  3. Diane Stein, Essential Reiki (Berkley, CA: Crossing Press, 1995), p. 107.
  4. William Lee Rand, “Reiki, A New Direction” (Reiki News, Spring 1998, http://www.reiki.org/reikinews/reikinewdir.html,, p. 4.
  5. Reiki News, Winter, 1998, p. 5.
  6. Phylameana lila Desy, The Everything Reiki Book (Avon, MA: Adams Media, 2004), p. 144.
  7. , p. 270.
  8. Janeanne Narrin, One Degree Beyond: A Reiki Journey into Energy Medicine (Seattle, WA: Little White Buffalo, 1998), p.xviii.
  9. Brian C. Taylor, Setting the Gospel Free (New York, NY: Continuum Publishing, 1996), p. 76.

 

 

Read Full Post »

Harjaannu, tule täydellisemmäksi, maksoi mitä maksoi, sillä vaikuttaahan Herra sinussa tahtomisen ja tekemisen. Tee tämä, niin pian jokainen ohimenevä ajatuskin saa vastauksen, jokainen toive täytetään ja jokainen teko koituu hyödyksi. Se on pelottava voima, valtava voima. Oi, varo, ettet ano mitään asiatonta – mitään, joka ei ole Herran Hengen mukaista… Ihmeitä tekevästä voimasta voi väärissä käsissä tulla noituutta… Hyväksy oppiaika. Ilman sitä en tohdi antaa sinulle tätä voimaa. Se voisi vahingoittaa.
(6. tammikuuta, kirjasta Jumala puhuu).

Yllä on pieni ote A.J. Russellin toimittamasta kirjasta Jumala puhuu. Teksti on kristitylle outoa ja hyvin ahdistavaa.

Kirjan sanoman ovat saaneet kaksi ”kuuntelijaa”, naisia, jotka tahtovat pysyä tuntemattomina. Oman kertomuksensa mukaan he A.J. Russellin esimerkin innoittamina ”istuivat alas kynät ja paperit käsissään ja odottivat”. Niinpä he alkoivat saada näitä viestejä päivittäin uskoen saavansa ne Herralta itseltään. He kertovat, että jopa täysin odottamattomia tulkintoja Hänen sanoistaan annettiin heille.

Näitä naisia kiinnosti sama, mikä A.J. Russellia – saada ohjausta suoraan Herralta. Siihen kuului mielensä tyhjentäminen ja odottaminen paperin ja kynän kanssa, ja kirjoittaa ylös se, mitä mielessä vilisee. Tätä okkulttista menetelmää kutsutaan automaattikirjoitukseksi.

Tämä kirja – joka omasta kirjahyllystänikin löytyi – tulee jokaisen kristityn hylätä. Lue varmemmaksi vakuudeksi Samuel Korhosen suomentama arviointi kirjasta Jumala puhuu.

Huomaa, että tästä kirjasta Sarah Young sai kipinän oman kirjansa Jeesus kutsuu kirjoittamiseen. Lue arviointi kyseisestä kirjasta!

Read Full Post »