Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kärsivällisyys’

Patience & Longsuffering
15.5.2021 by Simon Desjardins, suom. SK

Elämä on luonteeltaan melko paljastavaa. Sen jatkuva virtaus testaa meitä toistuvasti valmistelustamme huolimatta. Valmiina tai ei, sen vaatimukset kyntävät syvälle persoonallisuuteemme harvoin odotetulla nopeudella, vaatien reaktioita, joita joskus ei voi lykätä.

Niinpä elämän koulu on yhä uudelleen onnistunut riisumaan naamion todelliselta minältämme paljastamalla muun muassa hyveellisyyden tai sen jonkinasteisen puuttumisen. Kaikesta tästä ja muusta meidän, ihmisten, tulisi olla kiitollisia Jumalalle ja sitäkin enemmän, jos kuulumme uskon talouteen.

Terveellinen paljastus

Edellä mainittu paljastuminen on aina seurausta. Riippuen sydämen tilasta se joko kehottaa parantamaan, tai turruttaa omantunnon.

Mitä olemme tehneet seurauksena? Huusimmeko Jumalan puoleen pyytäen armoa ja apua, vai lakaisimmeko sen pois sillä verukkeella, ettemme ole sen huonompia kuin muutkaan muuttaen heidän epäonnistumisensa tyynyksi, jonka päällä voimme lepuuttaa omatuntoamme?

Tässä suppeassa postissa määrittelen lyhyesti eron kärsivällisyyden ja pitkämielisyyden välillä, sillä molemmat hyveet ovat luontaisia Kristuksen elämälle ja näin ollen myös kristilliselle elämälle. Relevantti kysymys kuuluu: Onko tämä elämä ilmennyt meidän lihassamme? Tiedämme varmuudella, että se oli ilmeinen apostoli Paavalin lihassa. Tässä hänen sanansa:

”Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin.” (2. Kor. 4:10,11)

Itseasiassa nämä sanat määrittelevät, mikä kristitty on, eli henkilö, jonka kautta Kristuksen elämä ilmenee hänen kuolevaisessa lihassaan. Tästä seuraa, että kristillinen elämä on aina havaittavissa, ellei lihallisuus sitä varjosta.

Toivomme perustus

Kristillinen elämä on kokonaisuudessaan ylhäältä tulevaa lahja ja sellaisena sitä ylläpidetään ylimaallisen voiman kautta. Luemme esim. Kolossalaiskirjeestä:

 ”…ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla” (Kol. 1:11).

Ilman tätä jumalallista vahvistusta ei olisi toivoa menestymisestä. Se olisi turhautumista turhautumisen päälle ja tappiota tappion päälle. Onneksi se ei kuitenkaan ole niin, sillä Jumala ei ole lähtenyt lomalle. Hän on läsnä ja valmis ylläpitämään niitä, jotka luottavat Häneen. Näin ollen kristinusko on – ja tulee aina olemaan – Jumalan vaikutukseen perustuva.

”Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa” (Kol. 1:29).

Niinpä tärkeät kysymykset ovatkin: Ponnistelemmeko Hänen vaikutuksensa mukaan vai omien parhaiden kykyjemme mukaisesti? Toimiiko Hänen työnsä meissä voimakkaasti kuten apostolien elämässä? Vaikuttaako Hänen vaikutuksensa meissä voimallisesti, kuten se vaikutti apostolien elämässä? Yksi asia on varma: meitä voidaan ”vahvistaa hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla” (Kol. 1:11).

Mitä on kärsivällisyys?

Kärsivällisyys tarkoittaa itsensä ehdotonta hallitsemista odottaessaan. Se voi olla lupauksen tai bussin odottamista, tai kenties nimityksen tai sateen loppumisen. Mitä olkoonkaan, niin kärsivällisellä henkilöllä on kyky odottaa hämmentymättä tai ahdistumatta. Siksi kärsivällisyys merkitsee asennetta, joka ihmisellä on suhteessa tuleviin tapahtumiin. Kreikan sana, jota käytetään kuvaamaan tätä kykyä, on hypomonē.

Mitä on pitkämielisyys?

Toisin kuin kärsivällisyys, pitkämielisyys ei liity tuleviin tapahtumiin. Ennemminkin se on yhteydessä nykyiseen. Se voidaan määritellä kyvyksi välttää tilanne, joka yleensä liittyy johonkin ihmiseen. Pohjimmiltaan se käsittelee muiden kielteisiä toimia ja asenteita. Voisimme sanoa: Se on vaikeiden tilanteiden tai ongelmallisten henkilöiden kärsimistä turhautumatta tai ärtymättä.

Esimerkiksi kun jokin tai joku – yleensä – käy hermoillemme ja saa meidät pois lempeyden polulta, niin pitkämielinen rakkaus – joka on ystävällinen – ja johon Paavali viittaa jakeessa 1. Kor. 13:4, saa meidät pysymään hyväntahtoisina.

Tätä kykyä kuvaileva kreikan sana on makrothymia. Se ei ole sama kuin hypomonē, koska se koskee nykyisyyttä ja makrothymia tulevaisuutta. Siksi voimme sanoa: Kärsivällisyys on kyky odottaa jotakin poissaolevaa, kun taas pitkämielisyys on kyky kärsiä jotakin läsnä olevaa.

Kaksi konseptia

Nämä kaksi ajatusta heijastuvat selvästi toisessa Pietarin kirjeessä:

”Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen” (2. Piet. 3:9).

Lupauksen odottaminen rauhallisesti liittyy kärsivällisyyteen, mutta muiden tekojen ja asenteiden kestäminen liittyy pitkämielisyyteen. Monilla kielillä sanaa kärsivällisyys käytetään usein ilmaisemaan molempia käsitteitä, jolloin konteksti määrittelee merkityksen; mutta kreikankielessä sana hypomonē ilmaisee yhden käsitteen – toinen ilmaistaan sanalla makrothymia.

Johtopäätös

Ennen kuin lopetamme, niin ajatelkaamme, että pitkämielisyys on erottamaton osa Hengen hedelmää (Gal. 5:22). Tämä on yksi syy siihen, että meitä ei ole vielä tuhottu, sillä Jumala on täynnä hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä (Room. 2: 4). Sen lisäksi Hän haluaa vahvistaa meitä kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä ilolla (Kol. 1:11). Tämä on todellakin aivan ihanaa ja iloitsemisen aihe.

Read Full Post »

On becoming sluggish
15.1.2021, by Simon Desjardins, suom. SK

Yksi vaaroista, joita jokaisella kristityllä on edessään, on mahdollisuus menettää innoituksensa ja vetelehtiä – melkein huomaamattomasti – kohti velttoa asennetta, sillä kuten Raamattu julistaa, tämän maailman huolet voivat yhdessä halujen kanssa muihin asioihin saada meidät ajautumaan pois raukeaan tilaan, joka on riisuttu motivaatiosta ja jännityksestä. Tämä siirtyminen ei tietenkään tapahdu yhdessä yössä. Se kasvaa huomaamatta laiminlyönnin maaperässä samalla maaten matalana penseän elämän aluskasvillisuudessa.

Tärkeä varoitus

Tietoisena vaarasta heprealaiskirjeen kirjoittaja kirjoittaa: ”…ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on” (Hepr. 6:12). Kreikan sana veltto on νωθρός (nothros); se esiintyy vain kahdesti Uudessa Testamentissa ja molemmat kohdat löytyvät Heprealaiskirjeestä. Tässä on toinen:

”Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan” (Hepr. 5:11).

Tässä jakeessa sana ”nothros” on KJV -käännöksessä käännetty adjektiivilla ”dull” (tylsä) ja se liittyy kuulemiseen. Se viittaa terävyyden puutteeseen, ripeyden niukkuuteen, kun tulee aika kiinnittää huomiota sanottavaan, uneliaaseen passiivisuuteen vastakohtana elävälle tutkimisen halun tunteelle. Kun Jaakob kirjoittaa: ”Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan” (Jaak. 1:19), hän viittaa elävään haluun oppia, mikä on vastakohta jakeessa Hepr. 5:11 mainitulle tylsyydelle.

Siksi kun luemme: ”…ettette kävisi veltoiksi…” (Hepr. 6:12), meitä kehotetaan pysymään ahkerina ja innostuneina, hyviä tekoja ahkeroivina (Tiit. 2:14) ja runsaassa toivossa Pyhän Hengen voiman kautta (Room. 15:13).

Painopiste

Tärkeää tässä on ymmärtää, että paholainen, maailma ja liha saalistavat tätä energistä antaumusta ja siksi se voi joutua susien ruuaksi, jos jätetään vartioimatta.

Hedelmättömäksi tuleminen

Sama ajatus on esitetty kylväjävertauksessa:

”Ja toisia ovat orjantappuroihin kylvetyt; nämä ovat ne, jotka kuulevat sanan, mutta maailman huolet ja rikkauden viettelys ja muut himot pääsevät valtaan ja tukahuttavat sanan ja se jää (KJV: becomes, tulee) hedelmättömäksi” (Mark. 4:18,19).

Tässä meillä on toinen ”tulee”, siirtyminen hedelmällisyydestä hedelmättömyyteen. Se kuinka asiat ovat olleet, on nyt antamassa tietä sille, kuinka ne eivät ole olleet ja se tapahtuu degeneraatioprosessin kautta; ja meille kerrotaan, että tämä prosessi johtuu kolmesta pahamaineisesta asiasta, nimittäin tämän maailman huolista, rikkauden viettelyksestä ja muista himoista. Nämä kolme tekijää ovat toistuvasti osoittaneet sterilointikykynsä. Ne voivat saastuttaa sydämemme ja alentaa käsityksemme hengellisestä todellisuudesta. Kun näin käy, menemme tavallisesti hypnoosia muistuttavaan tilaan – ainakin, mitä tulee hengelliseen elämäämme. Me siis tulemme hengellisesti veltoiksi samalla, kun tulemme kiireisiksi pelkästään aineellisten asioiden parissa.

Tehokas lääke

Onneksi Heprealaiskirjeen kirjoittaja ei vain kehota meitä pakenemaan velttoutta, vaan tarjoaa myös ratkaisun.

”Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti” (Hepr. 6:11).

Meitä jokaista siis kehotetaan osoittamaan ahkeruutta, eli pysymään valppaana ja kiihkeästi pyrkiä pitämään hengellinen veremme virtaavana. Mutta mihin tarkoitukseen, voidaan kysyä? Miksi meidän pitäisi osoittaa uutteruutta ja sitkeyttä hengellisessä elämässämme? Vastaus on suora: ”…ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on” (Hepr. 6:12). Tässä kärsivällisyys (diligence) määrätään tehokkaaksi keinoksi, jolla voidaan välttää veltto asenne ja voit olla varma, että heprealaiskirjeen kirjoittaja tiesi, mistä puhui, sillä hän oli nähnyt kuinka maailma voi helposti sammuttaa palavan sydämen ja saada sen täydellisen hedelmättömyyden tilaan.

Joten tässä ahkeruus (diligence) on vastalääke, se on yleislääke, joka voi parantaa monia hengellisiä huonovointisuuksia.

Ahkeruuden määrittelyä

Kun puhumme ahkeruudesta, tarkoitamme keskinkertaisuudesta poikkeamista. Sana ilmaisee sitoutumista. Se paljastaa pakottavan prioriteetin läsnäolon.

Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee” (Sananl. 4:23).

”Keep your heart with all diligence, for out of it spring the issues of life” (Prov. 4:23, KJV).

”…Älkää harrastuksessanne olko veltot; olkaa hengessä palavat; palvelkaa Herraa” (Room. 12:11).

”… not lagging in diligence, fervent in spirit, serving the Lord” (Rom. 12:11, KJV).

Ahkerain käsi saa hallita, mutta laiska joutuu työveron alaiseksi” (Sananl. 12:24).

Näissä jakeissa, kuten monissa muissakin, sana ”ahkeruus” on täynnä voimakasta tunnetta, intohimoa, joka johtuu sydämen rehellisyydestä. Mikään muu ei häiritse. Näin ollen ahkeralle kristitylle se on kaikki tai ei mitään. Mieli on vakaa ja toimintatapa selkeä. Energia ei ole hajautettu, vaan keskittyy kaiken absorboivaan tavoitteeseen. Se on armoa armon päälle ja inspiraatiota halajamisen päälle. Hitaudelle ei jää tilaa. Vanhan ajan Henki liikkuu koko ihmisen päällä ja mieli uudistuu mietiskelyn ja rukouksen kautta.

Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti, ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on” (Hepr. 6:11,12).

Tämä lääke ei vain estä meitä hitaudesta, vaan myös kannustaa meitä jäljittelemään entisten aikojen rakastajia, joiden into ja antaumus ovat tuoneet voittoja ja järkyttäneet valtakuntia.

Tämä on kirkkautta ja tämä on elämää. Ponnistelkaamme täydellisyyteen ja kunnioittakaamme sitä Yhtä, joka ansaitsee parhaamme, sillä se on kutsumuksemme iankaikkisuuden tällä puolella.

Read Full Post »

Trees and deer
21.12.2014 by Simon Desjardins, suom. SK

Kristityn elämässä on kaksi tärkeää puolta, joita meidän kaikkien olisi hyvä ajatella. Ensimmäinen koskee täydellistä riippuvuuttamme, sillä sen avulla me emme pysty saavuttamaan eloonjäämisen kannalta välttämätöntä. Toinen puoli on täysi vastakohta. Se voi ja sen täytyykin käyttää itseään menestyäkseen ja pysyäkseen elossa. Edellinen kuuluu sellaisiin aktiivisiin toimintoihin kuin, luottamus, kärsivällinen odottaminen, kaipaaminen, odottaminen jne. Sitä vastoin jälkimmäinen suorittaa sellaisia pyrkimyksiä, kuin: eteneminen, taisteleminen, juokseminen, kiipeäminen, jatkaminen eteenpäin, vain joitakin mainitakseni. Nämä kaksi kristillisen elämän puolta toimivat kuin linnun siipinä; molemmat välttämättömiä lentämiselle. Yhden korostaminen toisen kustannuksella johtaa vain pysähtymiseen ja rappeutumiseen.

Kaksi analogiaa

Raamattu esittää nämä kaksi puolta toistuvasti ja moninaisilla tavoilla, mutta mukavuussyistä rajoitan esitykseni vain kahteen Raamatun käyttämään vertaukseen. Niiden välittämät kuvat ovat kerta kaikkiaan kauniita ja sopivia.

Edellä mainittua kykenemättömyyden tilaa edustaa puu. Vastakkaisella puolella meillä on tehokkaan liikkuvuuden tila, jota edustaa peura. Puu voi vain odottaa, mitä tarjotaan; peuran odotetaan etsivän toimeentuloa. Identiteetin hukkaaminen tässä suhteessa voisi osoittautua kohtalokkaaksi. Jos puu kävisi levottomaksi ja älyttömästi lähtisi liikkeelle elättääkseen itsensä, niin paljastuneet juuret pian kuivuisivat auringossa, eikä menisi kauan, ennen kuin ensimmäiset rappion merkit ilmestyisivät. Samoin, jos peura makaisi vain laiskana joen rannassa odottaen kaitselmuksen rinnan ruokkivan itseään, niin seuraukset kävisivät pian ilmeisiksi tarkkailijalle.

Niin selviä kuin nämä esimerkit ovatkin, me usein, ehkä tahattomasti, sekoitamme nämä kaksi puolta. Me ponnistelemme kovasti, kun meidän pitäisi levätä luottamuksessa ja liian usein olemme kuin kasveja, kun meidän pitäisi juosta ja kiivetä.

Puu

Tunnetuin Raamatun kohta, joka vertaa meitä puuhun, löytyy Psalmista 1.

1. Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, 2. vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! 3. Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy.

On aika paljastavaa, mitä luemme siitä. Psalmista esittelee miehen, jonka päällä on jumalallinen siunaus. Hän jatkaa selittäen siunauksen syytä keskittymällä ensin siihen, mitä tuo mies ei tee. Kuten kaikki ymmärrämme, se on tärkeä osa kristillistä elämää. Siitä voitaisiin puhua kristityn elintärkeänä passiivisena tilana. Ehkä enemmän saarnaamisestamme pitäisi suunnata tähän tilaan, sillä kun tarkastelemme kyseistä Psalmia, niin passivisuuden täytyy edeltää toimintaa – maljakko täytyy tyhjentää, ennen kuin se voidaan täyttää.

Sitten seuraa jae 2, joka ilmaisee aktiivisen osan, mutta siinä määritellyt toiminnot ovat erikoisia siinä mielessä, että ne voidaan suorittaa paikallaan, vain sydämen ja mielen on oltava aktiivisia. Siinä ei ole juoksemista, kiipeilyä eikä kiirehtimistä. Kaikki on tyyntä, silti ei suinkaan passiivista. Ilon tila on huomattavan aktiivinen, kuten myös mietiskely, mutta tuo aktiivisuus on tyyntä ja kukoistaa hiljaisuudessa; silti tulokset ovat ilmiömäisiä: on vihreyttä ja tuoreutta, hedelmällisyyttä ja tuottavuutta, elämää ja terveyttä, kauneutta ja vetovoimaa. Ongelma, jonka toistuvasti kohtaamme lukiessamme tämänkaltaista Psalmia, on siinä vaikeudessa, joka meillä on käsittää, että kaikki nämä ihmeet voivat itää hiljaisuudessa ja luottamuksessa, poissa levottomuudesta ja rehkimisestä. Raamattu on siinä ehdoton, että joskus meidän täytyy välttää toimintaa, vaikka koko olemuksemme huutaa: ”Juokse!”

Vaikka olosuhteet muuttuvat mustiksi ja villieläimet lähestyvät yrittäen kiirehtiä meitä eteenpäin, meidän täytyy pysyä hiljaa palvonnassa ja täysin antautuneina. Elia oli sellainen mies. Hän pysyi rauhallisesti Keritin purolla, kunnes kaikki oli kuivunut. Vesi, niin tärkeä selviytymiselle, oli kokonaan poissa. Kiusauksen lähteä liikkeelle on täytynyt ahdistaa häntä voimakkaasti ja epätoivoisen äänen on täytynyt kuulua hänen sisimmässään, mutta silti hän pysyi luottavaisena ja kuuliaisena. Tätä on tosi hengellisyys. Se voi selvitä ajan koetuksesta ja kukoistaa siellä, missä useimmat säikähtävät. Se ei näe, milloin helle tulee. Kuitenkin sen lehdet pysyvät vihreinä ja poutavuonnakin se jatkaa hedelmän tuottamista. Jos jokin ansaitsee Halleluja-huudon, niin tämä.

Peura

Yhtä varmasti kuin on aikoja, jolloin puu edustaa tilaamme tarkalleen, on olemassa aikoja, jolloin tarvitaan tekojamme. Tämä hieno synkronisaatio jumalallisen mielen kanssa voi tehdä meidät täydellisiksi kaikessa Jumalan tahdossa (Kol. 4:12).

Hyvä uutinen on, että aivan kuten peura, meidätkin on varustettu aistikyvyillä ohjaamaan meitä puutteen ajassa ja auttamaan meitä menestymään nousussamme. Kaula ojossa voimme niin sanoakseni nuuhkia sieraimillamme ja havaita tärkeät elintarpeet kaukaa. Tällainen kyky innoittaa sydämen ja panee meidät liikkeelle. Seuraus on, että huomaamme kiipeävämme innokkaasti, kuin vaistomaisesti. Juoksemme, taistelemme ja kierrämme kaikki esteet jumalallista kyvykkyyttä muistuttavalla taidolla, sillä Hän on se, joka ”tekee minun jalkani nopeiksi niinkuin peurat ja asettaa minut kukkuloilleni” (Ps. 18:33). Ja jos tämä ei riitä, voimme tarkkailla Häntä, kunnes päivä viilenee ja Hän kiertelee kuin gaselli, kuin nuori peura tuoksuisilla vuorilla (Laul. l. 2:17). Näin armo kiinnittää silmämme Häneen ja katsellessamme jumalallinen innoitus täyttää sydämemme ja huomaamme muuttuneemme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen. Niin me juoksemme Hänen perässään (Laul. l. 1:4) ja niin tehdessämme löydämme yltäkylläisen laitumen. Se on riemua ja iankaikkista elämää.

Toinen puoli on siis liikkumaton, toinen täynnä toimintaa; toinen voi vain saada, toinen vain noutaa. Meille jää eräänlainen ekosysteemi, jossa yksi puoli tarvitsee toista ja päinvastoin. Niiden ero merkitsisi kuolemaa, mutta ole hyvillä mielin, me olemme molempia yhdessä, puu ja peura.

“This post is also published in the Gospel Blog by FEBC”

 

Read Full Post »