Cryptocurrency and the Coming Global Tyranny
By Britt Gillette, toukokuu 2020, suom. SK
Kun koronavirus pyyhkäisi Kiinan yli vuoden 2020 alkupuolella, useat uutiskanavat lähettivät kertomuksia Kiinan hallituksen rahanpesusta – ei perinteisessä mielessä, vaan kirjaimellisessa. Koska niin monet koskettavat paperivaluuttaa, Kiina puhdisti ja desinfioi sitä valtavat määrät. Muissa osissa maailmaa, missä hallitukset eivät ole ryhtyneet vastaaviin toimiin, monet tekevät henkilökohtaisen valinnan ja välttävät paperivaluuttaa, koska pelkäävät saavansa koronaviruksen. Tämä viruksen saastuttaman paperirahan pelko on viimeisin tapahtuma, joka ajaa maailmaa kohti digitaalista rahasysteemiä.
Maaliskuun lopulla, kun valtion sulkemiset johtivat työttömien huomattavaan lisääntymiseen, kongressi hyväksyi ns. CARES-lain (Coronavirus Aid, Relief, and Economic Security Act). Yksi lain kohokohdista oli kertaluonteinen 1200 dollarin summa suurimmalle osalle yli 18-vuotiaita (lisäksi 500 dollaria lapsista). Uskoen, että nämä maksut ”stimuloivat” vapaassa putoamisessa olevaa taloutta, kongressi pyrki saamaan käteistä työntekijöiden käsiin mahdollisimman nopeasti. Mutta kaksi viikkoa siitä, kun kongressi hyväksyi CARES-lain, harvat olivat saaneet stimulus-summansa. Vielä nytkään jotkut eivät ole saaneet ja kriitikot ovat moittineet hallitusta sen hitaasta byrokraattisesta reaktiosta. Miljoonien yrittäessä maksaa laskujaan, monet uskovat, että Yhdysvaltojen hallituksen tukema kryptovaluutta olisi voinut toimittaa maksut nopeammin.
Mitä siis viruksen saastuttamalla paperivaluutalla ja hitailla talousapumaksuilla on yhteistä? Molemmat ovat johtaneet aggressiivisempaan pyrkimykseen luoda kansallisia digitaalisia valuuttoja. Kannattajat (lähinnä hallituksen sisäpiiriläiset) uskovat, että hallituksen tukemat kryptovaluutat tarjoavat suurempia etuja kuin nykyinen paperivaluuttajärjestelmä. Hallituksen tukemat kryptovaluutat luovat kuitenkin myös ennennäkemättömän mahdollisuuden hallituksen väärinkäytöksiin.
Vaatimus kansallisista kryptovaluutoista
Yhdysvaltojen vastustajat näkevät valtion valvoman kryptovaluutan keinona torjua Yhdysvaltojen dollarin valta-asema ja keinona välttää sanktioita. He näkevät sen myös keinona torjua Bitcoinin ja muiden yksityisten kryptovaluuttojen nousu, jota eivät voi tarkkailla eivätkä hallita. Ei ole sattumaa, että valtiot, jotka ovat eniten kiinnostuneita valtion tukemien kryptovaluuttojen käynnistämisestä, ovat joitakin maailman julmimmista hallituksista.
Tarvitsetko esimerkin? Viime kuussa Shanghain kultapörssin (Shanghai Gold Exchange) presidentti Wang Zhenying vaati uutta ”super-suvereenia valuuttajärjestelmää” kilpailemaan Yhdysvaltain dollarin kanssa. Wang sanoi, että millään valtiolla ei saisi olla kykyä ”jäädyttää toisen valtion kansainväliset varat”. Se, mitä Wang todella tarkoittaa, on, että Yhdysvalloilla ei saisi olla tuota kykyä. Luulen, että hän tuskin protestoisi, jos Kiinalla olisi sellainen valta. Kiinahan pyrkii tähän valtaan julkistamalla suunnitelmia omasta kryptovaluutastaan. Epäilemättä he toivovat, että siitä tulee kilpailija Yhdysvaltain dollarille.
Kiina testaa tällä hetkellä valtion tukemaa kryptovaluuttaa sisäisillä pilottitesteillä neljässä eri Kiinan kaupungissa. Tunnettuna nimellä DCEP (Digital Currency Electronic Payment) sen julkistamisen suurelle yleisölle odotetaan tapahtuvan 2020-luvun lopulla. Tavoitteena on poistaa Kiinan paperivaluutan käyttö ja korvata se uudella kryptovaluutalla, joka antaa Kiinalle selvän käsityksen jokaisesta DCEP:n alaisesta maksutapahtumasta – siitä riippumatta, tapahtuuko kyseinen liiketoimi Kiinassa, vai ei.
Ja jälleen, Kiina ei ole ainoa valtio, joka on kiinnostunut aloittamaan kryptovaluuttakaupan. Iran julkaisi helmikuussa 2019 kultatuetun kryptovaluutan sisäisiä pankkitapahtumia varten. Suunnitelmansa toisessa vaiheessa he aikovat tehdä sen saatavaksi yksityisten kansalaisten käyttöön. Toukokuussa 2019 CNN kertoi Venäjän suunnitelmista toteuttaa kultatuettu kryptovaluutta. Ja syyskuussa Pohjois-Korea ilmoitti suunnitelmista luoda kultatuettu kryptovaluutta tarkoituksena ohittaa Yhdysvaltojen ja kansainväliset pakotteet. Autoritaariset hallitukset rakastavat ajatusta omista kryptovaluutoistaan. Ja kun olet tutkinut vaikutuksia, on helppo ymmärtää miksi.
Hallituksen kryptovaluutta = Tyrannia
Paperirahan loppuminen ja korvaaminen hallituksen tukemalla kryptovaluutalla asettaa rajattoman vallan hallituksen johtajien ulottuville. Kryptovaluutta, paitsi että tarjoaa keinon tallentaa pysyvästi kaikki maksutapahtumat, pystyy myös seuraamaan minne menet ja mitä teet. Se seuraa millä verkkosivustoilla käyt ja merkitsee muistiin, ketkä ovat ystäviäsi. Vaikka suurin osa näistä tiedoista on jo saatavissa luotto- ja maksukorttien, matkapuhelimien ja sosiaalisen median profiilien seurannan kautta, niin valtion tukema kryptovaluutta tarjoaa rajoittamattoman pääsyn näihin tietoihin. Se luo suljetun, valtion valvoman talousjärjestelmän, jossa olet riippuvainen hallituksen kryptovaluutasta maksaaksesi kaikki tarpeesi.
Jos hallitus päättää olla tykkäämättä sinusta, se voi sulkea käyttöoikeutesi ja jäädyttää sinut ulos pankkijärjestelmästä. Se voi päättää, mitä voit ostaa ja mitä et. Se voi kertoa sinulle, minne voit mennä ja minne et. Pohjimmiltaan heillä on täysi määräysvalta elämääsi. Ja vaikka haluaisin ajatella, että voimme ryhtyä toimiin sen välttämiseksi, hallituksen tukeman kryptovaluutan nousu on väistämätön.
Tulossa pian – paperirahan loppu
Koronavirus nopeuttaa valtion tukemien kryptovaluuttojen käyttöönottoa ja paperivaluutan poistamista. Esimerkiksi edellä mainitsimme CARES-lain säätämisen ja viikkojen viiveet stimulus-maksujen käsittelyssä. Kansallisen kryptovaluutan puolustajat sanovat, että maksuprosessi olisi voinut olla nopeampi, jos jokaisella kansalaisella olisi ”digitaalinen lompakko” ja hallitus voisi tallettaa kryptovaluutan vain napin painalluksella. Koronaviruksen jälkimainingeissa he tulevat ajamaan sellaista järjestelmää.
Kuvitteletko, että useimmat vastustavat sitä? Mieti uudelleen. Tällaisen järjestelmän käyttöönotto on nopea ja helppo. Hallitus yksinkertaisesti käynnistää kampanjan ”vaatia digitaalista lompakkoasi”. Motivoidakseen ihmisiä tekemään niin, he tekevät 10 000 dollarin (tai 20 000, 30 000 dollaria tai mikä tahansa summa, joka tarvitaan ihmisten ryhtymiseksi toimiin) alkutalletuksen. Kun kaikki ovat kyydissä, he poistavat paperivaluutan ja muut vaihtoehdot tavaroiden ja palveluiden maksamiseksi. Tuloksena on valtion tukema kryptovaluuttatalousjärjestelmä. Yksi hallitus valvoo kaikkia ylhäältä alas.
Mutta vaikka näin ei kävisikään, paperiraha katoaa joka tapauksessa. Kuinka voin olla niin varma? Koska uusi tekniikka tekee pian rahan väärentämisen estämisen mahdottomaksi. 3D-tulostusteknologioilla luodaan esineitä, joissa jokainen molekyyli on sijoitettu täydellisesti. Tällaisten teknologioiden avulla väärentäjät hukuttavat maailman täydellisillä kopioilla jokaisesta kansallisesta valuutasta. Kukaan ei pysty kertomaan eroa väärennetyn ja oikean dollarin setelin välillä. Kun näin käy, sekä väärennös että oikea ovat yhtä arvottomia. Hallituksilla ei ole vaihtoehtoa. Ne mitätöivät nopeasti kaiken fyysisen valuutan ja kaikki taloudelliset tapahtumat menevät sähköisiksi. Tilalle tulee joko sarja kansallisia kryptovaluuttoja tai yksi globaali kryptovaluutta.
Tuleva globaali talousjärjestelmä
Minkään tästä ei pitäisi yllättää sinua. Kauan sitten Ilmestyskirja ennusti lopunaikana perustettavan talousjärjestelmän, kammottavan samanlaisen, kuin maailma, jota hallitsee hallituksen tukema kryptovaluutta. Raamattu sanoo, että tulee aika, jolloin globaali diktaattori vaatii kaikkia maan päällä ottamaan merkin oikealle kädelle tai otsalle (Ilm. 13:16). (Ilm. 13:16). Ilman tätä merkintää maailman ihmiset eivät voi ostaa eikä myydä mitään (Ilm. 13:17). Kuinka tämä toimii? Se jää nähtäväksi, mutta maailmanlaajuinen ryntäys luoda hallituksen tukemia kryptovaluuttoja antaa meille välähdyksen, kuinka tällainen järjestelmä voisi toimia.
Raamattu sanoo, että Antikristus hallitsee globaalia hallitusta (Ilm. 13:7). Voidakseen valvoa, kuka voi ostaa ja myydä. Antikristus tarvitsee järjestelmän, joka pystyy seuraamaan jokaista maksutapahtumaa. Hän tarvitsee keinon monopolisoida kaikki rahoitustapahtumat ja keinon potkaista ihmisiä ulos järjestelmästä, jos he eivät noudata hänen komentoaan. Globaalin hallituksen kontrolloima kryptovaluutta tarjoaa hänelle tällaisen järjestelmän.
Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Se tarkoittaa, että lähestymme nopeasti aikaa, josta profeetat varoittivat. Olemme keskellä maailmanlaajuista pandemiaa (Luuk. 21:11). Israel on taas maassaan (Jer. 23:7-8). Juutalaiset ovat taas Jerusalemissa (Luuk. 21:24-28). Ja evankeliumia saarnataan kaikkialla maailmassa (Matt. 24:14). Lopunajat lähestyvät. Ahdistus, Antikristus ja globaali hallitus eivät ole kaukana. Se tarkoittaa, että tempaus on myös lähellä. Joten älä vaivu epätoivoon. Vaikka näyttää, että maailma on hajoamassa, jokaisen kristityn tulisi olla täyttyä rauhalla. Tiedämme, kuinka se kaikki päättyy. Jeesus on tulossa (Ilm. 22:20), ja Hän tulee pian!
Britt Gillette is the founder of End Times Bible Prophecy and the author of Coming To Jesus and Signs Of The Second Coming. Receive his book 7 Signs of the End Times for FREE when you sign up for his monthly newsletter.
Return to the top of Cryptocurrency and the Coming Global Tyranny
Return to Bible Prophecy In The News
Return to the End Times Bible Prophecy Website Homepage